In English.
Antakaa minun syrjäytyä rauhassa.
Jos Riitta Kaleva saisi päättää, tämä lause olisi hänestä kertovan elokuvan otsikko.
Valinnalle on syynsä. Hän ei ensinnäkään pidä ollenkaan lomakkeista, joissa vaaditaan selvityksiä tai selityksiä. Lisäksi hän on yleensä mieluiten yksin.
Myös tämän haastattelun tekeminen ja kysymyksiin vastaaminen tuntuu hänestä varsin kamalalta. Mutta se on tehtävä, ennen kuin on aika jäädä eläkkeelle.
Näin hän on selvinnyt vaikeista paikoista ylipäänsä: on vain kerättävä palapelin palat uudelleen, tehtävä ikäväkin asia, mentävä sitten eteenpäin.
Siinä missä varsin harva opiskelija kuvaisi ylioppilaskuntaa itselleen läheiseksi, Kaleva tuli kanslistina monelle tutuksi. Hän on liimannut tuhansiin opiskelijakortteihin tuhansia opiskelijatarroja ja Sporttipasseja, antanut ja ottanut vastaan avainnippua Mannen saunalle, ollut aina ensimmäisenä vastassa toimistolle tullessa.
Ja toki vastannut oululaisten opiskelijoiden kysymyksiin, kaikkiin maan ja taivaan välillä.
”Kaikkea on kysytty. Voiko bussissa maksaa setelillä? Tai saako tästä numerosta sukupuolineuvontaa?”
Oululaisten opiskelijoiden eteen tehty työ on huomioitu. Helmikuussa hänet palkittiin Oulun yliopiston ylioppilaskunnan korkeimmalla kunnian- ja kiitollisuudenosoituksella, kunniamerkillä.
Ennen ylioppilaskuntaa Riitta Kaleva työskenteli Siikalatvan kunnassa Piippolan käsi- ja taideteollisuuslaitoksessa (nykyinen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto) asuntola- ja vapaa-ajan ohjaajana. Koulutukseltaan hän on nuorisotyön ohjaaja. Nuorten kanssa hän työskentelikin koko työuransa ajan. ”En tiedä muusta.”
Oulun yliopiston ylioppilaskunnan kanslistina Riitta Kaleva toimi hieman alle viidentoista vuoden ajan. Kanslistin työtä hän haki, koska halusi työskennellä Oulussa. Työ alkoi marraskuun ensimmäisenä päivänä 2005, ja Kaleva mieltyi työhön nopeasti. Aloittaessaan hän totesi ylioppilaskunnan silloiselle pääsihteerille Mikko Nissiselle: tästä lähden vasta eläkkeellä.
Ja näin kävi.
Nykyopiskelijat aiempaa kohteliaampia
Vuosien aikana ylioppilaskunnan toimiston seinät ympärillä vaihtuivat toisiksi, mutta pari asiaa pysyi Kalevalle samana. Muutama tuttu opiskelija haki vuodesta 2005 alkaen joka vuosi uuden opiskelijatarran toimistolta. Myös opiskelijan huolet ja murheet pysyivät vuodesta toiseen pääasiassa samoina, Kaleva arvioi. Tosin huolta ja stressiä opiskelijat tuntuvat kantavan tällä hetkellä ainakin valmistumisesta, hän sanoo.
On muutoksiakin. Kalevan mukaan nykyopiskelijat käyttäytyvät hyvin kauniisti ja kohteliaasti. Lisäksi ryyppäämistä ja muuta epämääräistä rellestämistä esiintyy huomattavasti aiempaa vähemmän.
Ylioppilaskunnan muutto Rauhalan pihapiiristä Mannenkadulta Linnanmaalle yliopiston kielikeskuksen entisiin tiloihin vuonna 2012 triplasi asiakasmäärän ja teki OYY:stä läheisemmän opiskelijalle, Kaleva arvioi.
Mutta Mannenkadun toimistoa hän jäi ikävöimään. Mannenkadulla Kalevalla oli tapana avata ikkuna aina puoleltapäivin, jotta hän kuulisi Tuomiokirkon kellot. Oli sitten kesä tai talvi, ikkuna oli avoinna kellon lyödessä kaksitoista. Linnanmaalle asti ei Tuomiokirkon kellojen kumu enää kuulunut.
Kun ylioppilaskunta muutti syksyllä 2016 uudelleen, nyt kampuksen sisällä keskusaulaan luonnontieteellisen tiedekunnan entiseen opintotoimistoon, tuli toimistolle taas uusia asiakkaita: tietään sokkeloisen ja remonttien takia jatkuvasti muuttuvan Linnanmaan sisällä etsivät.
Taas sai neuvoa, auttaa ja opastaa. Mutta ei se haittaa: Riitta Kaleva toivoo muiden muistavan hänet teoista, joita hän on voinut tehdä muiden hyväksi. Jos on vaikka voinut auttaa.
Tärkeintä ei hänestä ole se, kuka avun on antanut, tai että ihminen aina edes tietää tulleensa autetuksi. Teko, ei ihminen, on tärkein.
”Tykkään ihmisten auttamisesta.”
Mielenmaisemana meri
Riitta Kalevan mukaan hänen elämänsä suurin onnistuminen on se, että hän on saanut elää kohtuullisen onnellisen elämän.
”Olen aloittanut uuden elämän monta kertaa: olen vaihtanut työpaikkaa, siviilisäätyäkin.”
Varsinaista mottoa Kaleva ei osaa sanoa (”Minulla on niin huono muisti, että varmaan joutuisin vaihtamaan sen viikottain”), mutta iloiseksi hänet tekevät ihmiset. Huolta taas herättää ilmastonmuutos.
Muissa ihmisissä hän arvostaa iloisuutta, avoimuutta, kohteliaisuutta ja uteliaisuutta. Mutta miten hän arvelee muiden kuvailevan häntä?
”Varmaan äitinä. Olen päkättänyt muille niin paljon!”
Vihaiseksi hänet tekee tahallinen ilkeys ja kaltoinkohtelu.
”Vahingossa voi käyttäytyä huonosti, mutta ei tietoisesti! Koskaan ei saa myöskään vaatia ihmiseltä enemmän kuin on valmis itse tekemään.”
Hänen täydellinen päivänsä olisi tällainen: herääminen aamulla mökiltä, istahdus mökin parvekkeelle juomaan aamukahvia merta tuijottaen. Illalla vuorossa olisi siirtyminen iltakahville.
”Meri on mielenmaisemani.”
Mökillä Iissä Kaleva ei ehdi käymään joka viikko, mutta kun hän sinne ehtii, hän on mielellään siellä viikon, kaksikin. Mökillä hän harrastaa myös puutarhanhoitoa: kivikkoiseen maahan kivenkolojen juureen hän istuttaa kurpitsoita ja perunoita. Satoakin saa, toki maltillisen määrän.
”Jos jotain on ikävä, niin omaa puutarhamaata.”
Ei enää pidä
Haastatteluhetkellä OYY:n kanslian seinälle oli kiinnitetty pahvinen, kaksivärinen aamukampa. Haastattelua tehdessä aamukammassa oli jäljellä vielä yksi punainen lappu: Kalevalla oli vielä viimeinen työpäivä jäljellä.
Työpöytä ei ollut silti vielä kokonaan tyhjentynyt: työkoneen näppäimistön vierellä oli vielä opiskelijatarra-arkkeja (”Pari tarraa olen tänään jakanut”) ja YTHS:n tilityslomake.
Elokuussa 2018 OYY:n jäsenpalvelu-hallintosihteerinä aloittanut Nina Schroderus ja Kaleva tekivät töitä samassa huoneessa viime vuoden elokuusta alkaen. Vuoden aikana työt olivat yhä enemmän siirtyneet Schroderukselle.
”En minä aivan helpolla löysää. Aamulla oli vielä päässä lista asioista, joista pitää muistaa sanoa Ninalle. Vielä en ole päästänyt hanskoja tippumaan – ehkä sitten huomenna.”
Työelämästä Kaleva ei jää ikävöimään pitää-sanaa. Pitää tehdä, pitää muistaa, pitää mennä. Eipä enää pidäkään.
Kesälomansa aluksi Riitta Kaleva osti uuden repun. Sen tuli olla kevyt ja kestävä, sellainen, että se on mukava sekä kaukomatkalla että tunturissa, sellainen, että se sopii mille reissulle tahansa.
Ja aivan ensimmäisenä eläkepäivänään, elokuun ensimmäisenä päivänä, Riitta Kaleva jatkoi repun käyttämistä.
