Teemu Virtanen on OYY:n ehdokas Suomen ylioppilaskuntien liiton hallitukseen

Oulun yliopiston ylioppilaskunta esittää Teemu Virtasta Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallituksen jäseneksi vuodelle 2020. Biolääketieteellistä fysiikkaa viidettä vuotta opiskeleva Virtanen, 26, toimii kuluvana vuonna OYY:n hallituksen varapuheenjohtajana. Liiton hallitus ja puheenjohtaja valitaan marraskuun puolivälissä järjestettävässä liittokokouksessa.

Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) esittää Teemu Virtasta Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallituksen jäseneksi vuodelle 2020.

Ylioppilaskunnan edustajisto päätti asiasta yksimielisesti kokouksessaan 1. lokakuuta.

Biolääketieteellistä fysiikkaa viidettä vuotta opiskeleva Virtanen, 26, toimii kuluvana vuonna OYY:n hallituksen varapuheenjohtajana. Hänen päävastuualueenaan hallituksessa on ollut sosiaalipolitiikka. Aiemmin hän on toiminut esimerkiksi Sigma-killan puheenjohtajana ja edustajistoryhmä Tieteellisten ryhmänjohtajana. Lisäksi Virtanen on työskennellyt useissa eri hallinnon opiskelijaedustajan pesteissä.

Virtanen kertoo haluavansa olla edistämässä opiskelijan hyvinvointia kansallisella tasolla: ”Hyvinvointi, tasa-arvo ja yhdenvertaisuusasiat ovat erittäin lähellä sydäntäni.”

”Olen oppinut kuluneen vuoden aikana erittäin paljon opiskelijavaikuttamisesta ja koen, että minulla on paljon annettavaa opiskelijaliikkeelle. Ensi vuonna keskitytään korkeakoulujen kannalta myönteiseen hallitusohjelmaan ja olisi hienoa päästä vaikuttamaan sen toteutumiseen kansallisella tasolla”, Virtanen sanoo. Hän toteaa olevansa kiinnostunut juuri sosiaalipolitiikan sektorista, sillä hän on tehnyt työtä pääosin sen piirissä jo kuluneen vuoden ajan.

“Teemu on osoittanut tämän vuoden kykyä ja tahtoa rakentaa opiskelijan hyvää elämää. Hän on tärkeä tukipilari yhteisössään ja uskon, että SYL saisi hänestä hallituslaisen, joka taistelisi opiskelijoiden etujen puolesta koko sydämellään”, Oulun yliopiston hallituksen puheenjohtaja Miriam Putula sanoo ylioppilaskunnan tiedotteessa.

OYY:llä on oma SYL-ehdokas vuoden tauon jälkeen. Vuonna 2017 OYY:tä liiton hallituksessa edusti Veera Alahuhta, vuonna 2018 Jenny Vaara

Ehdokkaistaan SYL:n hallitukseen ovat ilmoittaneet tämän jutun julkaisuhetkeen mennessä ainakin Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (ehdokas Nikolas Bursiewicz), Turun yliopiston ylioppilaskunta (ehdokas Johanna Pohjonen) ja Tampereen yliopiston ylioppilaskunta (ehdokas Paavo Antikainen).

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnalla AYY:lla on ehdokas sekä hallitukseen (Frans Cederlöf) että SYL:n puheenjohtajaksi (Tapio Hautamäki). Sama tilanne on Helsingin yliopiston ylioppilaskunnalla: HYY ehdottaa liiton puheenjohtajaksi Laura Wathénia ja hallitukseen Paula Karhusta.

Suomen ylioppilaskuntien liiton hallitus valitaan liiton liittokokouksessa 15.–16. marraskuuta Lahdessa. SYL on opiskelijoiden etu-, palvelu- ja kansalaisjärjestö, jonka jäsenyhteisöihin kuuluu yhteensä noin 132 000 yliopistojen perustutkinto- ja jatko-opiskelijaa.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: