Jutut kategoriassa Opiskelu - Oulun ylioppilaslehti

Opiskelijoiden lukuvuosi avattiin juhlallisesti kolmipäiväisesti – katso kuvagalleria!

Oululaisten korkeakouluopiskelijoiden lukuvuoden avajaistapahtuma Hurmos-festivaali keräsi Kuusisaareen vajaa 7000 opiskelijaa ja opiskelijanmielistä perjantaina 11. elokuuta.

Arviot Kulttuuri Opiskelu

TEKSTI Tuuli Heikura

KUVAT Tuuli Heikura

Oululaisten opiskelijoiden lukuvuoden avajaistapahtuma Hurmosta vietettiin tänä vuonna kolmipäiväisesti. Ensimmäistä kertaa järjestetyt ulkositsit olivat osa Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuoden erikoiskattausta käynnistäen suuren juhlaviikon. Hurmoksen projektikoordinaattorina toimineen Valtteri Råmanin viikon lempihetki onkin juuri keskiviikon sitseiltä.

”Åstrominpuistossa siinä kello 16.30, kun dj pisti levyn pyörimään ja jono oli kirkolle asti. Siinä porttien auetessa tiivistyi se, mikä on alkanut kolme vuotta sitten, kun laitettiin hakemus kulttuurisäätiölle tällaisesta tapahtumasta, jota ei ole ikinä ennen järjestetty”, Råman muistelee.

Torstaina perinteiset Hurmos-messut täyttivät Linnanmaan kampuksen Väylän ständeillä ja raivokkaalla passien täyttämisellä.

Avajaiset huipentuivat perjantain Hurmos-festivaaliin, joka keräsi tänäkin vuonna lähes 7000 opiskelijaa ja opiskelijanmielistä juhlijaa Kuusisaareen. Kahdella lavalla nähtiin Suomen eturivin artisteja sekä esiintyjiä korkeakouluyhteisön sisältä. Tämän vuoden päätähtiä olivat good boys, VIIVI ja ibe.

Suuri tapahtuma vaatii suuren työmäärän ja joukon ihmisiä. Hurmosta valmistellaan vuoden ympäri järjestäjäorganisaatioiden toimesta. Kaikki tehty työ tiivistyy tapahtumaviikkoon, jolloin painetaan pitkää päivää ja stressitasot voivat nousta korkealle. Tällöin hyvä yhteishenki kantaa.

”Kyllä mulle on jäänyt päällimmäisenä mieleen se hyvä fiilis tapahtumaa rakennettaessa. Torstaina Kuusisaaren tapahtuma-aluetta rakentaessa niin se yhteishenki, mikä tiivistyi siinä kun siellä yhdessä pimeässä ja kylmässä rakennetaan paineaitaa. Yhdessä siellä tuumittiin, että vitsi tää on kivaa ja ihanaa, vaikka kaikkia väsyttää”, OYY:n tapahtumatuottaja Annika Tallila sanoo.

Vauhdikkaita esiintyjiä ja rikottu lakkilupa

Perjantai-illan ensimmäisen esiintyjän, DIVONIN, käynnistäessä soittimensa alueella oli vasta kourallinen ihmisiä ja herrat saivat vetää ensimmäiset biisit vain muutamille vannoutuneimmille faneilleen.

Viimeistään good boysien keikan aikana alue alkoi täyttyä tasaiseen tahtiin. Hyvien poitsujen meininkiä on ilo katsoa.Ehkä yksi Suomen energisimmistä kokoonpanoista pisti todella bilekansaan vauhtia – lavalta ei puuttunut liikettä, hauskoja välispiikkejä tai muuta seurattavaa.

Good boysien keikalta ei vauhtia puuttunut.

Hurmos-lavalla Misfortunen raskas trash metal sai heti keikan alkusoinnuista käyntiin moshpitin, joka iloisesti jatkoi pyörimistään esityksen loppuun saakka. Oulun yliopiston henkilökunnasta koostettu New Oulu Big Bang viihdytti yleisöä ikivihreillä klassikoilla. Hurmos-lavan illan päätti DJ Sofia, joka tarjoili tanssittavaa housea innokkaimmille bilettäjille ennen jatkopaikkoihin siirtymistä.

Pitti pyöri iloisesti Misfortunen keikalla.

VIIVIn keikalle asettuivat ensimmäiset odottamaan jo tuntia ennen keikan alkua. Valovoimainen artisti eläytyi musiikkiin lavalla täysillä, herkisti sanoituksillaan ja tietenkin laulatti yleisöä.

Suuresta yleisömerestä huolimatta tunnelma tuntui tiiviiltä ja intiimiltä. VIIVI oli esiintyjänä lämminhenkinen ja jutteli välispiikeissään yleisölle – sekä rikkoi lakkilupaa vetämällä yhden biisin yleisöstä saatu teekkarilakki päässään.

VIIVIn lämminhenkinen ote hurmasi yleisön.

Illan ehkä eniten mielipiteitä jakanut esiintyminen koettiin ibeltä. Artisti kokeili keikalla uutta dj-konseptia, jossa hän oli oman keikkansa dj. Kirkkaat välkkyvät valot saivat osan festarikansasta poistumaan alueelta jo kesken keikan, vaikka erityisesti iben soitetuimpien hittien tahtiin tanner tärisi niin basson jytkeestä kuin yleisön bailaamisesta.

Illan hämärtyessä festivaalialue täyttyi värikkäästä haalarimerestä, artistien vetämien yhteislaulujen kaiuista ja juhlivista opiskelijajoukkioista. Vaikka suurin massa asettui keikkalavojen läheisyyteen bailaamaan tuttujen biisien tahtiin, ympäri aluetta näkyi juomasta ja ruuasta sekä ystävien seurasta nauttivia hyväntuulisia naamoja. Oheisohjelman selkeänä vetonaulana toimi tänä vuonna karaoketeltta, jossa laulu raikasi pitkin iltaa.

Tapahtuman järjestäjät ovat todella tyytyväisiä koko Hurmos-viikon kokonaisuuteen. “Oman kokemuksen mukaan kaikki tapahtumapäivät olivat onnistuneita ja on saatu hyvää palautetta. Hyvä fiilis siitä, miten kaikki meni”, sanoo Tallila.

Råman on samoilla linjoilla työparinsa kanssa. “Kiitollinen olo tästä onnistuneesta projektista ja toisaalta pinnalla on nyt projektityön haikeus, että tämä on omalta osalta ohi”, Råman sanoo.

Ajatukset jo ensi vuodessa

Ensi vuoden Hurmos siintää jo järjestäjien mielessä.

“Ajatukset on jo kääntyneet siihen, mitä ensi vuonna. Hirveen innokkaasti lähdetään vuotta 2027 suunnittelemaan”, Tallila sanoo.

“Luetaan tässä rauhassa palautteet läpi ja tehdään jäsenlähtöisesti, että mitä kävijät meiltä haluaa”, Råman sanoo. Tallila kehottaa laittamaan ahkerasti palautetta, sillä sen kautta pääsee vaikuttamaan tapahtuman tulevaisuuteen. “Kaikki palaute mikä tulee, merkkaa ja niiden pohjalta tehdään ensi vuotta.”

“Ei me tästä ainakaan pakittelemassa olla. Tapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa osana oululaisen opiskelijan syksyä ja on Oulun suurin ja näkyvin opiskelijatapahtumakokonaisuus”, Råman summaa.

Katso Hurmos-festivaalin kuvagalleria tästä.

Hurmos on Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) ja Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (OSAKO) järjestämä yhteinen lukuvuoden avajaistapahtuma.

Julkaistu 16.9.202621.9.2026

Tuuli Heikura

Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja ja kauppatieteiden maisteri, joka nauttii syväluotaavista ilmiöjutuista, kuluttaa lenkkipolkuja kahden koiransa kanssa ja haaveilee mankelin omistamisesta.

Lue lisää:

Rahalla saa ja hevosella pääsee – Kuka hyötyy korkeakoulutuksen muutoksista?

Korkeakoulut ovat eläneet jatkuvassa muutoksessa viimeisten vuosikymmenten aikana. Käytännössä jokainen hallitus on halunnut jättää oman jälkensä maassamme annettavaan ylimpään koulutukseen. Tänä vuonna keskustelu on käynyt kuumana sekä maksullisesta että maksuttomasta koulutuksesta.

Ilmiöt Opiskelu

TEKSTI Kalle Parviainen

KUVAT Essi Mehtälä

Petteri Orpon (kok.) ja Riikka Purran (ps.) johtama hallitus antoi keväällä esityksen laeista, joiden mukaan korkeakouluille tulisi mahdollisuus antaa alempi tai ylempi korkeakoulututkinto myös avoimista, maksullisista opinnoista. Tämä väylä on hallituksen mukaan suunnattu työssäkäyville ja toista tutkintoa suorittaville, lisäten täten mahdollisuuksia kouluttautua. Uusien lakien on tarkoitus tulla voimaan elokuussa 2028.

Lakiesityksen lausuntokierros loppui kesäkuussa ja yliopistot ja useat muut tahot teilasivat esityksen. Helsingin Sanomien (29.7.) mukaan yliopistojen kritiikki ohjausryhmässä ohitettiin, ja Itä-Suomen yliopiston rehtori Tapio Määttä vertasi prosessia jopa Garden Helsinki -jupakkaan. Määtän mukaan asia on päätetty ilman kunnollista valmistelua tai julkista keskustelua. Maksulliset tutkinnot olisivat iso muutos suomalaisessa korkeakoulutuksessa.

Yliopisto-opiskelijoita edustava Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) suhtautuu esitykseen “erittäin kriittisesti”. Toukokuun lopulla julkaistussa tiedotteessa SYL huomauttaa, että “avoimen korkeakoulun tutkinnonanto-oikeus loisi maksullisen ohituskaistan opiskelijavalintaan.”

Raha ratkaisee

Avoimen korkeakoulun opinnot on yleensä tarkoitettu työssäkäyville tai tutkintoaan täydentäville, sekä omaksi ilokseen uutta oppiville. Kuka tahansa voi siis opiskella avoimessa yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa haluamiaan kursseja. Osa kursseista on ilmaisia, joistakin peritään satojen eurojen maksua. Kursseista ei kuitenkaan saa muodostettua kokonaista tutkintoa, vaikka käydyt kurssit olisivat samat kuin perustutkinto-opiskelijalla.

Lakiesityksessä ei olisi luvassa tutkinto-oikeuden lisäksi muita merkittäviä muutoksia avoimen opiskeluun. Avoimen väylän opiskelijat eivät jatkossakaan nauttisi samoista eduista perustutkinto-opiskelijoiden kanssa. Täten opintotuki, ateriatuki ja opiskelijoiden terveydenhuolto loistaisivat poissaolollaan.

Helsingin Sanomien artikkelissa arvioidaan avoimessa suoritetun lääkärintutkinnon hinnaksi opiskelijalle jopa 100 000 euroa. Tämä olisi merkittävästi enemmän kuin EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille voimassa olevat lukukausimaksut. Esimerkiksi Oulun yliopiston lukuvuosimaksut kansainvälisille opiskelijoille maisteriohjelmissa ovat 10 000 ja 14 000 euron väliltä.

Maksulliseen koulutukseen liittyy oleellisesti opiskelijoiden toimeentulo. Korkeakouluopiskelijoiden velkatilanne on huonontunut merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Kelan tilastojen mukaan vielä 2010-luvun alussa keskimääräinen opintolaina valmistumisen hetkellä oli noin 5 000 euroa, kun taas lukuvuonna 2024–2025 se oli jo lähes 13 000 euroa. Kelan perinnässä oli 36 000 opintovelallista.

Sadantuhannen euron tutkintomaksu ei kuulosta realistiselta suhteutettuna suomalaisen kokopäivätyöläisen mediaanituloihin, jos jo pienemmistäkin summista päädytään perintään. Lakiesitys myös jättää avoimeksi sen, pitääkö opiskelijan maksaa lukukausimaksut vuosittain. Jos maksuja voi kerryttää velaksi, kuinka moni uskaltaa valmistua niskassaan asuntolainan verran opintolainaa?

Jos taas opiskelija rahoittaa avoimen tutkinnon käymällä töissä, törmätään väistämättä ajankäytön haasteisiin. Alemman ja ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaminen vaatii 300 opintopisteen takomista. EU:n standardin mukaisesti yksi opintopiste vastaa 27 tunnin työtä. Laskennallisesti täysipäiväisesti töissä käyvän opiskelijan pitäisi siis tehdä noin kahta työpäivää. Käytännössä opintopisteitä saa kuitenkin merkittävästi helpommalla. Kasvatustieteiden tohtori Jarkko Impolan väitöskirjassa vuodelta 2025 todetaan, että kontaktiopetuksen ulkopuolella opintopisteet eivät juuri korreloi ajankäytön tai kurssien työmäärän kanssa.

Jatkuvaa koulutusta ja oppimista

Koulutuksen kertymistä samoille ihmisille halutaan nykyään välttää. Esimerkiksi toisen, samanarvoisen tutkinnon maksullisuutta on pohdittu. Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) taustamuistiossa vuodelta 2023 todetaan, että toisen tutkinnon maksullisuus voisi kuitenkin johtaa siihen, että opiskelijat eivät valmistuisi ensimmäisestä tutkinnosta, jotta maksuttomuus säilyisi. Tähän taas on puututtu yhden opiskeluoikeuden säännöllä. Elokuusta 2026 alkaen opiskelijan aiemmat opiskeluoikeudet raukeavat, jos hän ottaa vastaan uuden, samantasoisen opiskelupaikan. Useampi tutkinto tulee jatkossa suorittaa yksi kerrallaan, eikä samanaikaisesti.

Työelämä vaatii usein koulutuksen täydentämistä valmistumisen jälkeen. Esimerkiksi Oulun yliopiston strategiassa koulutukseen liittyvissä toimenpiteissä kerrotaan yliopiston tarjoavan mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen läpi elämän. Toisen kokonaisen tutkinnon sijaan tämä voi tarkoittaa yksittäisiä kursseja, sivuaineen kokoisia opintokokonaisuuksia, tai yritysten ostamia täsmäkoulutuksia omille työntekijöilleen.

Tiukennusten lisäksi lakeja ja asetuksia on myös höllennetty. Tämän vuoden heinäkuusta lähtien yli 25-vuotias työnhakija voi suorittaa avoimia korkeakouluopintoja ilman vaikutusta työtttömyysetuuteen, joskin työnhakuvelvoite säilyy. Tämä saattaa osittain paikata muutama vuosi sitten poistettua aikuiskoulutustukea.

Nuoret opintojen syrjään setelillä

Keväällä tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie (kok.) ilmoitti käyttöön otettavasta opintosetelistä. Setelillä toiselta asteelta valmistunut nuori voi suorittaa 30 opintopisteen verran opintoja avoimessa korkeakoulussa maksutta. Opinnot eivät poista esimerkiksi ensikertalaisuutta, joten tarvittaessa opintoja voi käyttää eri alojen kokeiluun, tai useiden kurssien suorittamiseen samalta alalta ja myöhemmin niiden hyväksilukuun tutkintoon.

Opintoseteliä on kuvailtu hyväksi mahdollisuudeksi niille nuorille, jotka eivät saaneet yhteishaussa opiskelupaikkaa. Vastaavia, alakohtaisia väyliä on toki nykyäänkin tarjolla. Esimerkiksi Oulun ammattikorkeakoululla on Oamk Highway -ohjelma, jonka kautta voi varmistaa opiskelupaikan jo toisen asteen aikana käymällä muutaman yhteistyökurssin.

Opintosetelikokeilu on suunnitellusti käynnissä kolme vuotta. Ministerin mukaan nuoret ovat suhtautuneet opintoseteliin hyvin innostuneesti. Ylen (7.8.) mukaan innostus näkyi heti elokuun alussa, kun seteli tuli mahdolliseksi. Opin.fi-sivuston kautta haettava seteli myönnettiin lähes tuhannelle nuorelle heti ensimmäisenä hakupäivänä, ja osa aloitti opiskelun välittömästi.

Seteliin liittyy kuitenkin muutamia haasteita. Opintosetelillä opiskeleva ei ole esimerkiksi oikeutettu opintotukeen. Myös suoraan toiselta asteelta korkeakoulutukseen siirtyminen voi olla haastavaa, sillä seteliä käyttävät eivät esimerkiksi ole mukana orientaatioviikolla. Oulun yliopiston opintosetelistä kertovalla sivulla onkin isolla maininta Opiskelutaidot haltuun -kurssista, jolla pyritään tarjoamaan tukea opintonsa aloittavalle ja tietoa esimerkiksi opinnoissa käytettävistä tietojärjestelmistä.

Visiota vai utopiaa?

Suomen koulutustason nostaminen on osa valtakunnallista strategiaa. Osana Suomi 100 -juhlavuotta julkaistiin korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio vuonna 2017. Pamfletti määrittelee koulutuksen ja tutkimuksen suuntaviivoja vuoteen 2030. Visiossa todetaan esimerkiksi, että korkeakoulutusta on kaikkien saatavilla, ja että tavoitteena on saada yli puolelle suomalaisista nuorista korkeakoulututkinto. Tämän vuoden kesäkuussa OKM julkaisi päivitetyn vision, joka tähtää vuoteen 2040. Uuden vision mukaan 60 prosentilla ikäluokasta tulisi olla korkeakoulututkinto.

Vision luvuista ollaan kaukana. OECD:n syksyllä 2025 julkaiseman raportin mukaan 39 prosentilla suomalaisista nuorista aikuisista on korkeakoulututkinto, mikä on reilusti alle OECD-maiden keskiarvon (48 prosenttia). Vaikka korkeakouluopiskelijoiden määrä onkin noussut yli kymmenen prosenttia vuosina 2015–2022, ei koulutettujen osuus ole lähelläkään tavoitetta.

Korkeakoulutuksen visiossa todetaan myös, että koulutustason nosto edellyttäisi saavutettavuuden parantamista ja aliedustettujen ryhmien osuuden kasvattamista. Niin ikään OECD:n raportissa vuodelta 2024 todetaan korkeakoulutuksen olevan Suomessa periytyvää. Jos vähintään toisella vanhemmalla on korkeakoulututkinto, suorittaa lapsi todennäköisesti myös korkeakoulun loppuun, kun taas matalammin koulutettujen lapset suorittavat todennäköisemmin keskiasteen tutkinnon. On vaikea nähdä, miten koulutuksen maksullisuus vähentäisi tutkinnon periytyvyyttä.

Avoimissa opinnoissa on toki hyviäkin puolia. Lakiesityksen mukaan avoimen opiskelija ei syö omaa ensikertalaiskiintiötään eikä vie keneltäkään opiskelupaikkaa. Opettaminen vaatii kuitenkin aina resursseja ja läsnäoloa edellyttävillä kursseilla on rajallisesti tilaa. Elleivät opinnot pyöri jatkuvasti automatisoituina verkko-opintoina, tarvitsevat myös maksavat opiskelijat huomiota osakseen. Opettajien tulee arvioida kurssisuorituksia ja ohjata harjoitustöitä. Monilla aloilla helposti arvioitavat monivalintatentit eivät ole paras tapa osaamisen mittaamiseen. Korkeakoulutuksen visiossa todetaankin painavasti, että koulutustason nostoa ei saa tehdä korkeakoulutuksen laadun kustannuksella.

Kuka kaavailluista muutoksista konkreettisesti hyötyisi? Ainakin ilman opiskelupaikkaa jäänyt varakas nuori. Siinä missä pääsykokeissa rannalle jäänyt vähävarainen ikätoveri joutuu odottamaan seuraavaa yhteishakua, voisi varakkaampi nuori aloittaa maksulliset avoimen opinnot heti.

Vaikka opiskelupaikan ostaminen tulevaisuudessa olisi mahdollista, tulee opinnot silti suorittaa. Toisaalta, jos opiskelija on niin motivoitunut, että on valmis maksamaan kymmeniä tuhansia euroja tutkinnosta ja pystyy suorittamaan sen määräajassa, mikä estää häntä pääsemästä nykyisiä reittejä korkeakouluun? Ylioppilastodistuksella, lukion päättötodistuksella ja pääsykokeilla mitataan opiskelijan kyvykkyyttä ja potentiaalia menestyä tulevissa opinnoissa. Opiskelupaikan ostaminen ei takaa valmistumista, jos opiskelija ei olekaan kykenevä suoriutumaan opinnoista.

Perimmäisten kysymysten äärellä

Yliopistojen hallinnon muodostavat professorien, muun henkilökunnan ja opiskelijoiden kolmikantamalli. Avoimessa tutkintoa suorittavat maksavat asiakkaat eivät tähän malliin helposti istu. Avoimessa opiskelevat opiskelijat eivät ole korkeakouluyhteisön täysivaltaisia jäseniä eivätkä he voi toimia esimerkiksi hallinnon opiskelijaedustajina. He eivät myöskään kuulu automaattisesti ylioppilaskuntaan.

Maksamalla tutkinnosta opiskelijoista tulee korkeakoulujen asiakkaita. Kritiikki hallituksen lakiesitystä vastaan kumpuaa osittain tästä muutoksesta. Saako opiskelija rahansa takaisin, jos hän ei ole tyytyväinen koulutuksen laatuun tai ei lupauksista huolimatta työllisty omalle alalleen? Millainen mainehaitta mahdolliset reklamaatiot ovat korkeakouluille?

Ministeri Talvitie sanoi elokuun alussa, että maksuton väylä ensimmäiseen tutkintoon säilyy ainakin vuoteen 2040 asti (HS 2.8.). Nyt syntyvät tai päiväkoti-ikäiset lapset eivät siis voi tietää, onko tulevaisuudessa heille tarjolla maksutonta korkeakoulutusta, vaikka visioissa 60 prosentilla ikäluokasta pitäisi olla tutkinto.

Korkeakoulutuksen myllerrysten takana on koko suomalaista yhteiskuntaa järisyttäviä muutoksia. Syntyvyys on laskenut, ikäluokat ovat pienenneet, eikä nuoria tulevaisuudessa riitä täyttämään läheskään kaikkia opiskelupaikkoja. Ovatko maksulliset tutkinnot laastari vuotavaan avohaavaan, pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan rapauttamista, vai pakollinen ja tervetullut muutos?

Julkaistu 10.9.202611.9.2026

Kalle Parviainen

Kirjoittaja on Oulun ylioppilaslehden entinen toimitusharjoittelija ja opiskelee tiedeviestintää. Hän haluaa parantaa maailmaa viestimällä innostavasti monimutkaisista aiheista.

Lue lisää:

Vankilakirjastoprojekti avasi informaatiotutkimuksen opiskelijoille ainutlaatuisen ikkunan erityiskirjaston suljettuun maailmaan

Oulun yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat pääsivät tutustumaan vankilakirjastoihin, joihin ulkopuolisilla ei ole pääsyä. Oulun vankila muutti uusiin tiloihin ja opiskelijat toteuttivat kirjaston järjestämisen käyttökuntoon. Antoisalla kurssilla selvisi, että kirjastolla on valtava merkitys vangeille.

Opiskelu

TEKSTI Pete Huttunen

KUVAT Mari Kivioja

Informaatiotutkimuksen professori Noora Hirvonen kertoo, että Oulun kaupunginkirjasto otti heihin yhteyttä noin vuosi sitten keväällä.

”Oulun vankilakirjasto oli muuttamassa ja Oulun kaupunginkirjasto olisi mielellään ollut tukemassa muutossa, mutta käytännön työhön heillä ei ollut mahdollisuutta. Siksi he kysyivät olisiko infon opiskelijoilla kiinnostusta tulla apuun”, Hirvonen kertoo.

Vankilakirjaston muutto päätettiin toteuttaa aihetta laajemminkin luotaavana projektikurssina kolmessa tiimissä.

Uuden vankilakirjaston perustamisen lisäksi opiskelijat vierailivat Vaalan vankilakirjastossa. Vaalan kirjasto oli juuri muuttanut ja siellä ilmeni tarve yksinkertaisille kirjastojärjestelmän ohjeille, joita opiskelijat alkoivat laatia.

*Informaatiotutkimuksen professori Noora Hirvonen oli liikuttunut, miten tärkeä rooli kirjastolla on vankilassa.*

Yksi tiimeistä teki taustaselvitystä vankilakirjastoista ja opiskelijat haastattelivat vankilakirjaston työntekijöitä eri paikkakunnilta. Lisäksi opiskelijat kartoittivat tutkimuskirjallisuutta ja selvittivät, mitä tiedetään suomalaisesta vankilakirjastotoiminnasta.

Tärkeä ja haastava projekti

Projektin alussa ei ollut tiedossa aikataulua, eikä kaikkia muitakaan asioita. Liikkuvia osia oli paljon. Epätietoisuus oli kaikille suuri haaste, mutta siitä selvittiin.

”Opiskelijat suhtautuivat tähän joustavasti, ottivat vastuuta ja tekivät ratkaisuja itsenäisesti omissa tiimeissään. He ylittivät kyllä kaikki odotukset”, Hirvonen kehuu.

Neljännen vuoden opiskelija Kirsi Valtiala työskenteli tiimissä, joka oli perustamassa Oulun vankilan uusiin tiloihin vankilakirjastoa. Uteliaisuus ja vankilakirjaston erilaisuus sai hänet kiinnostumaan projektista.

”Oli hienoa saada kirjasto käyttöön ja nähdä konkreettinen lopputulos. Projekti piti saada nopeasti valmiiksi, sillä vangit olivat jo muuttaneet. Meille sanottiin, että pliis, tehkää tämä, ennen kuin alkaa kapina!” Valtiala kertoo nauraen.

Vankilassa on tiukat turvajärjestelyt, ja mukaan pääsi vain kolme opiskelijaa, joille tehtiin Supon turvallisuusselvitys.

”Vankilassa on tarkoin rajattu, missä saa kulkea, mitä saa tehdä ja mitä saa kertoa vankilasta ulkopuolisille”, Valtiala valaisee.

Oulun vankilassa opiskelijat tekivät käytännön järjestely- ja kuvailutyötä, ja vastasivat käytännössä kirjaston perustamisesta uusiin tiloihin.

Vankila oli jo turvallisuussyistä vaivihkaa muuttanut uusiin tiloihin ja kirjasto sen mukana. Tilassa oli valmiina aineisto ja tyhjät hyllyt.

Vaalan vankilassa myös opiskellaan

Vankilakirjastojen käytännöt vaihtelivat ja opiskelijoille oli kiinnostavaa, miten asiat oli ratkaistu eri paikoissa. Esimerkiksi Vaalassa kirjat käydään aina läpi huumeiden varalta. Kirjaston leimoja ei laiteta tyhjille sivuille, vangit ottavat mielellään ne muuhun käyttöön, esimerkiksi kirjoittamiseen.

Tuulikki Leinonen oli mukana tiimissä, joka vieraili Vaalan vankilassa tutustumassa kirjastoon. Kolmannen vuoden opiskelijaa kiinnosti päästä tutustumaan kirjastomaailmaan aivan erityisestä näkökulmasta.

”Vaalan kirjastossa kysytään myös oppikirjoja, koska siellä on mahdollisuus opiskella. Oulun vankila on tutkintavankila, jossa ollaan yleensä vain lyhyitä aikoja, joten opiskelua ei ole järjestetty”, Leinonen kertoo kirjastojen aineiston eroista.

Kokoelmatyö on satunnaista, koska henkilökunnalla on mahdollisuus keskittyä kirjastoon vain osa työajasta muiden töiden ohella. Henkilökunnan kirjasto-osaaminen siirtyy työtovereilta oppimalla, ilman erillistä koulutusta.

”Olisi ollut hienoa päästä käytännössä opastamaan henkilökunnalle kirjastojärjestelmän käyttöä. Vankilakirjastoissakin tarvittaisiin kirjastoalan ammattilaisia”, Leinonen tähdentää.

Kokoelma koostuu lahjoituksista

Vankilakirjaston aineisto poikkeaa yleisen kirjaston kokoelmasta. Mitään aineistoa ei ole kuitenkaan kielletty tai rajattu vangeilta. Pomminteko-ohjeita ei hyllyjen välistä löydy yleisessä kirjastossakaan.

”Koska aineisto koostuu 90 prosenttisesti lahjoituksista, on vaikea kehittää kokoelmaa. Kokoelmasta muodostuu osin sattumanvarainen. Koska määrärahoja hankintoihin ei ole, ei ole myöskään vaihtoehtoja”, Hirvonen tähdentää.

Kirsi Valtiala (vas.) oli perustamassa Oulun vankilakirjastoa ja Tuulikki Leinonen vieraili Vaalan vankilan kirjastossa. Opiskelijat kertovat, että vankilakirjastoissa tarvittaisiin kirjastoalan ammattilaisia.

Vankilassa vierailleet opiskelijat kertovat, että vaikka hankintakanavia ei juuri ole, aineisto on yllättävän hyväkuntoista ja uutta.

Selvityksistä tuli ilmi, että toiveina olisi saada kokoelmaan kirjallisuutta nuorille ja erikielisille vangeille. Klassikoille, romantiikalle ja sarjakuville ei ole juuri lainkaan kysyntää.

”Vangit toivovat rikoskirjallisuutta, sotakirjoja ja erityisesti entisten rikollisten elämäkertoja. Molemmissa vankiloissa hengellinen kirjallisuus on kysyttyä. Harrastuksiin liittyvät tietoteokset myös kiinnostavat”, Leinonen valaisee.

DVD-levyt ja musiikki, etenkin räppilevyt, ovat vankilassa erittäin suosittuja. Lastenkirjoja luetaan yhdessä lapsivieraiden kanssa.

Selkokirjat koetaan sen sijaan leimaavina, vaikka useilla vangeilla on suuria lukemisen haasteita.

Kirjasto on tärkeä

Kirjasto on vangeille pakopaikka yksitoikkoisesta arjesta ja sillä on vangeille tosi suuri merkitys. Tuulikki Leinonen kertoo, että Vaalassa jopa 83 prosenttia vangeista käyttää kirjastoa.

Oulussa vankilan henkilökunta korosti kirjaston tärkeyttä. Aktiviteetteja on tarjolla hyvin rajatusti, joten kirjaston merkitys korostuu.

”On liikuttavaa, miten kirjaston roolia kuvataan opiskelijoiden taustatutkimuksissa ja huomioissa. Pitäisi tutkia, onko meillä keinoja osoittaa vaikuttavuutta – millä asioilla on merkitystä niille ihmisille”, Noora Hirvonen pohtii.

Hirvonen sanoo, että vankilakirjaston merkitys peilaa laajemminkin yhteiskuntaa. Asiat, jotka näkyvät vankilassa, näkyvät muuallakin ja päinvastoin.

Unelmia paremmasta vankilakirjastosta

Vankeinhoitolaissa lukee, että vankilassa on oltava kirjasto ja sen on vastattava yleisen kirjaston toimintaperiaatteita. Käytäntö on tasapainoilua tämän tehtävän ja valvonnan välillä.

Yleisellä kirjastolla ajatus on tarjota kaikille asiakkaille mahdollisimman paljon laadukkaita palveluita. Vankilakirjastossa korostuvat rajoitukset.

Opiskelijat kertovat, että vankilakirjastoissa on paljon kehitettävää. Aineistoa saisi olla monipuolisemmin vankien toiveiden ja tarpeiden mukaan.

Lukutaitotyötä tarvittaisiin enemmän, sillä osa vangeista ei ole koskaan aiemmin tarttunut kirjaan. Vangeilla on paljon neuroepätyypillisiä haasteita ja päihdeongelmia, jotka pitäisi ottaa yksilöllisesti huomioon.

Vankilakirjasto on paikkana hyvin erilainen kuin yleinen kirjasto. Oulussa vangit saavat olla kirjastossa vain 15 minuuttia viikossa ison ryhmän kanssa.

”Oleskeluun ei ole mahdollisuutta. Olisiko kirjastolla erilainen merkitys, jos siellä voisi viettää aikaa?”, Hirvonen pohtii.

”Vankilakirjastoa pitäisi kehittää yleisen kirjaston suuntaan. Paras olisi tietenkin, että kirjastossa työskentelisi kirjastoammattilainen”, Leinonen ja Valtiala summaavat suuntaviivat kohti parempaa vankilakirjastoa.

Poikkeuksellinen kurssi

Vankilakirjastoprojekti oli toteutukseltaan poikkeuksellinen informaatiotutkimuksen kurssi. Kokemus oli antoisa opettajille ja opiskelijoille.

”Oli mahtava mahdollisuus päästä kurkkaamaan tuollaiseen kontekstiin, johon ei ole tavallisesti pääsyä. Meillä ei ole kauheasti tutkimusta suomalaisesta kirjastokentästä yleensäkään, sitä tarvittaisiin lisää”, Hirvonen sanoo.

Opiskelijat eivät päässeet projektissa tapaamaan vankeja. Hirvonen tähdentää, että kirjaston merkitystä pitäisi tutkia siitäkin näkökulmasta, mitä vangit itse ajattelevat. Tekeillä on pro gradu -tutkielma, jossa on tarkoitus tutkia vankien tiedontarpeita ja toiveita kirjastossa.

”Olisi hienoa päästä tekemään etnografista tutkimusta, että menisi paikalle katsomaan, mitä siellä tapahtuu.”

Vaikka vankilakirjastoilla on paljon haasteita ja ongelmia, pienillä resursseilla saadaan paljon hyvää aikaan. Yhteinen toive on, että kirjasto palvelisi myös vankilan jälkeistä elämää – että kirjasto jäisi osaksi arkea myös vapaudessa.

”Vankilakirjastoissa oli yllättävän hienoja toimintatapoja. Useissa paikoissa oli mahdollisuus esimerkiksi lukea omalle lapselle satu videolle. Tällaisia hyviä käytäntöjä pitäisi jakaa ja niistä voisivat muutkin oppia”, Hirvonen summaa.

Julkaistu 18.6.202618.6.2026

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Vaikuttava matka Tansaniaan

Joukko suomalaisia Oulusta ja Joensuusta matkasi Tansaniaan Empowerin Physical Education -hankkeen merkeissä.

Opiskelu Uutiset Vaikutuksentekijä

Tammikuun 13. päivänä suuntasimme Tansaniaan Empowering Physical Education -hankkeen merkeissä. Matkaan lähtivät Itä-Suomen yliopistosta liikuntakasvatuksen opettajankouluttaja Tuomas Korhonen, mukanaan kolme luokanopettajaopiskelijaa; Lumi Tuunainen, Hiski Ikonen ja Juho Pasonen. Oulun yliopistosta matkaseurueeseen kuuluivat Oulun normaalikoulun opettajat Niina Loukkola, Anu Malm, Liisa Koponen, Jani Polvinen ja Aleksi Tanner. Lisäksi me, Oulun yliopiston luokanopettajaopiskelijat Saara Pesonen ja Annika Mäkipörhölä. LiiKe Sports and Development ry:n toiminnanjohtaja Ari Koivu sekä kestävän kehityksen asiantuntija Miia Hautakangas osallistuivat myös yhteistyöhömme Tansanian päässä. Yhteistyökumppanimme Tansaniassa olivat University of Dar es Salaam (UDSM) sekä State University of Zanzibar (SUZA).

Ensimmäinen osuus matkastamme sijoittui Dar Es Salaamin miljoonakaupunkiin, jossa aloitettiin Sustainable Movement -kurssin pilotointi- ja esittelyvaihetta. Ennen kun pääsimme kunnolla alkuun, oli kuitenkin luvassa useita virallisia tervehtimisiä ja tutustumista yliopistoon sekä henkilökuntaan.

Jaoimme Suomesta kerättyjä liikuntavälinelahjoituksia Dar Es Salaamin yliopistolle, josta ne sijoitettiin eteenpäin paikallisille yhteisöille. Olosuhteet haastoivat meitä Suomen paukkupakkasista saapuneita, kun lämpötila oli +37 celsiusastetta ja ilmastointilaitteet kampuksella kiinni sähkökatkoksen vuoksi. Saimme matkan aikana huomata, että sähkökatkokset ovat hyvin arkipäiväisiä Tansaniassa.

Kestävän liikunnan aiheet alkoivat Miian ammattitaitoisella esittelyosuudella, jonka ansiosta monimutkaiset aiheet saatiin avattua ja tuotua esille tansanialaiseen kontekstiin soveltuen. Kurssin pilotointi alkoi työpajoilla, joissa käsittelyssä olivat liikunnan näkökulmiin peilaten kestävän kehityksen keskeiset teemat; sukupuolten tasa-arvo, yhdenvertaisuus sekä ympäristönäkökulmat. Näitä työstimme monipuolisin työskentelytavoin niin yhdessä keskustellen, pohtien, pelaten, näytellen kuin leikkienkin.

*Manner-Tansanian katukuvaa. Kuva Saara Pesonen.*

Osa opetuksesta tapahtui tietysti ulkona; kuumuudesta huolimatta meininki oli katossa, eräs yliopiston tohtori heitti korkokenkänsä puun alle ja liittyi mukaamme peleihin! “Team Joensuu” oli luonut upean kurssikokonaisuuden, jonka sisältöjä hyödyntäen yhteistyökoulut pääsevät nyt jalkauttamaan tätä uudenlaista kurssimuotoa Tansanian kontekstiin. Erityisen mieleenpainuvia olivat huikeat keskustelut, pohtiessamme keinoja lisätä tyttöjen osallistumismahdollisuuksia koululiikunnassa.

*Kurssikokonaisuuden työstöä ja pilotointia työpajojen merkeissä. Kuva Niina Loukkola.*

Seuraavina päivinä työ jatkui meidän, “Team Oulun”, valmistelemilla uinnin alkeisopetuksen sisällöillä. Yllätyksemme ei olisi voinut olla suurempi, kun aamulla saapuessamme Physical Education and Sport Sciences -yksikön tiloihin, vastassa oli sadanviidenkymmenen opiskelijan joukko, jotka olivat tulossa kahdestaan pitämällemme alkeisuinnin teorialuennolle. Melkoinen tapa aloittaa yliopistoluennoijan ura!

Kaikki siirtyivät luennolta kampuksen altaalle jatkaessamme harjoitusosuudella, osa altaassa uiden ja osa opetusta reunalta seuraten. Saimme kokea paljon hauskoja hetkiä, jakaa tärkeää vesiturvallisuustietoutta, mutta myös ennen kaikkea, oppia tansanialaista huomaavaisuutta, elämänasennetta sekä yhteisöllisyyttä. Viimeistään tässä vaiheessa huomasimme, kuinka tärkeällä ja vaikuttavalla matkalla olemme.

*Uinnin alkeisopetus -luennon tunnelmia Dar Es Salaamin yliopistossa. Kuva Anu Malm.*

Sansibarille, projektin toiseen tukikohtaan suuntasimme hieman tiputellen, “Team Joensuu” edellä ja viikonlopun päätteeksi “Team Oulu” perässä. Sansibarilla vastassa oli meille lopulta varsin tutuksi tullut, uudenlainen matkustustyyli: lava-auton lava. Ensimmäinen Sansibarin päivä sisälsi Panje-projektiin tutustumista ja vierailuja paikallisissa kouluissa.

Panje-projekti on sansibarilainen uinninopetukseen keskittyvä projekti, joka tarjoaa ilmaista uinninopetusta paikallisille lapsille ja nuorille. Kouluvierailuilla pääsimme seuraamaan ja osallistumaan valtion yläkoulun ja lukion liikuntatunneille sekä tutustumaan valtion alakouluun. Tansaniassa erot yksityisten ja valtion koulujen välillä ovat merkittävät.

Kouluille veimme tuliaisina Suomesta kerättyjä liikuntavälineitä ja koululaisten kirjoittamia kirjeitä, jotka otettiin vastaan suurella ilolla. Vierailujen jälkeen alkuviikon ohjelma keskittyi Sustainable Movement -kurssin pilottivaiheeseen, joka pyörähti jälleen työpajojen merkeissä käyntiin.

*Oulun normaalikoulun oppilaiden piirustuksia jaettiin Sansibarin Mwanakwerekwe koulun alakoululaisille.* Kuva Niina Loukkola.

Pääsimme projektityön ohessa vierailemaan Chumben saarella, jossa sijaitsee yksi Itä‑Afrikan monimuotoisimmista koralliriutoista. Saaren kaikki tuotot käytetään meriensuojeluun, metsänsuojeluun sekä ympäristökasvatukseen.

Tutustuimme niin saaren luontoon kuin paikalliseen ympäristökoulutukseenkin, mutta erityisesti korallien suojeluun.

Työpajojen onnistuneen jalkauttamisen jälkeen jatkettiin jälleen uinnin alkeistaitojen sekä vesiturvallisuuden teemoin viimeiset päivät. Dar Es Salamissa olimme opettaneet jo uimataitoisia opiskelijoita, mutta Sansibarilla pääsimme työskentelemään hyvin vähän uineiden opiskelijoiden kanssa. Lisähaasteena toimi suuri kielimuuri, sillä englannin kielen taito valtaosalla näistä opiskelijoista oli hyvin heikko.

*Chumben saarella pääsimme tutustumaan ainutlaatuiseen luontoon ja koralliriuttojen suojelutyöhön. Kuva Saara Pesonen.*

Altaassa toimimme tehokkaana opetustiiminä yhdessä paikallisten opiskelijoiden, Yusran ja Kazolen kanssa, joihin pääsimme tutustumaan elokuussa 2025 heidän vieraillessaan luonamme Suomessa, osana hanketta. Toisen uintipäivän päätteeksi jokainen opiskelija oli rohkaistunut uimaan ja sukeltamaan, kaikki mukana olleet olivat hymyssä suin.

Suomalaisten nenänpäät saattoivat punoittaa loppureissun ajan, muistona altaalle porottaneesta auringosta. Reilut kaksi viikkoa Tansaniassa vierähtivät uskomattoman nopeasti ja pian projektin päätös olikin jo käsillä. Projektin tavoitteena oli voimaannuttaminen liikunnan kautta: saimme omin silmin todistaa voimaantumista paitsi tansanialaisissa liikunnan opiskelijoissa, myös jokaisessa matkamme jäsenessä ja kokea sen itsessämme!

Annika Mäkipörhölä & Saara Pesonen

Infoa hankkeesta

Opetushallituksen Team Finland Knowledge-ohjelman rahoittaman EPEP-hankkeen tavoitteena on ollut suunnitella ja toteuttaa kestävän kehityksen tavoitteita käsittelevä kurssi osallistuvien yliopistojen liikunnan opetussuunnitelmiin. Toisena tavoitteena on ollut konkretisoida kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumista liikunnan opetuskäytännöissä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi uinti- ja hengenpelastustaitojen koulutuksen kehittämistä osana liikunnanopettajakoulutusta. Lisäksi tavoitteisiin kuului lisätä liikuntaa opettavien opettajien koulutukseen ymmärrystä monimuotoisuuteen, tasa-arvoon ja hyvinvointiin liittyvistä teemoista sekä lisätä monimuotoisia lähestymistapoja liikunnanopetuksessa niin suomalaisessa, kuin tansanialaisessa opettajankoulutuksessa. Hankkeessa on mukana kaksi yliopistoa Suomesta (Oulu ja Itä-Suomi) sekä kaksi yliopistoa Tansaniasta (Dar es Salaam ja Zanzibar). Yliopisto-opettajia hankkeessa on ollut mukana Suomesta kahdeksan ja Tansaniasta n. 15 sekä satoja opettajaopiskelijoita (aktiivisesti yhdeksän, kaiken kaikkiaan tavoittavuus n. 300 opettajaopiskelijaa). Kestävästi liikkeelle -kurssin on suorittanut hankkeen myötä n. 100 opiskelijaa Suomessa ja uintikoulutuksen (8h) Tansaniassa 40 opettajaopiskelijaa.

Julkaistu 17.6.202617.6.2026

Opinto-ohjaaja auttaa, kun opinnot viivästyvät

Opinto-ohjaajan työpaikasta tulee harvalle ensimmäisenä mieleen yliopisto. Eikä ihme, sillä Suomen yliopistoissa opinto-ohjaajia on vain kourallinen. Oulun yliopistossa työskentelee kuitenkin kaksi tämän yliopistossa harvinaisen ammattikunnan edustajaa.

Ihmiset Opiskelu

TEKSTI Miika Tuomela

KUVAT Tuuli Heikura

Tiina Kemppainen ja Annukka Sailo työskentelevät Oulun yliopistossa opinto-ohjaajina. Toisin kuin peruskoulu- ja lukiomaailmasta tutut opinto-ohjaajat, he eivät ohjaa opiskelijoita jatko-opintoihin. Heidän työaikansa täyttävät aivan muut asiat.

– Ohjaan opiskelijoita, joilla on joitakin erityisiä haasteita, kiteyttää luonnontieteellisessä tiedekunnassa työskentelevä Tiina Kemppainen.

Opinto-ohjaus ei ole vielä vakiintunut osa yliopiston toimintaa. Opinto-ohjaajien rahoitus tulee Oulun yliopiston Noste-kehittämisohjelmasta, ja tällä hetkellä rahoitusta on myönnetty tämän vuoden loppuun saakka.

Noste-kehittämisohjelma

Tarkoituksena on vastata yliopiston haasteisiin, joita ovat muun muassa ikäluokkien pieneneminen ja tutkintojen hidas valmistumisnopeus.
Ohjelman myötä myös Oulun yliopiston kilpailukyky paranee.
Ohjelma on saanut rahoitusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

Luonnontieteissä henkilökohtaista apua ja palvelujen markkinointia

Tiina Kemppainen työskentelee opinto-ohjaajana kolmatta vuotta. Käytännössä hän auttaa opiskelijoita esimerkiksi tehtävien priorisoinnissa ja aikataulutuksessa. Hän myös auttaa, jos opiskelija haluaa palata opintoihin kevyemmällä opintosuunnitelmalla.

Opinto-ohjaus on lähtökohtaisesti pitkäaikainen prosessi. Kemppainen kertoo tapaavansa suurta osaa opiskelijoista yli viisi kertaa. Yleensä ensin tavataan kahden tai kolmen viikon välein. Myöhemmin tapaamisia on esimerkiksi joka periodin alussa.

Joskus Kemppainen on joutunut ohjaamaan opiskelijoita YTHS:lle. Käynti opinto-ohjaajan luona vaatii nimittäin opiskelukykyä. Monella ohjaukseen tulevalla opiskelijalla on tosin jo valmiiksi hoitokontakti YTHS:lle.

Vaikka opinto-ohjaajan ja -psykologin toimenkuvissa on päällekkäisyyksiä, on opinto-ohjaajalle silti tarvetta. Luonnontieteiden kaltaisille generalistialoille on Kemppaisen mukaan tyypillistä, että opinnot venyvät ja että reitti tiettyyn ammattiin ei ole aina selvä. Opinto-ohjaaja pystyy silloin keventämään omaopettajien ja koulutussuunnittelijoiden työkuormaa. Varsinkin, jos viimeksimainittujen osaaminen on äärirajoilla.

Kemppainen nostaa vahvuudeksi sen, että hän työskentelee lähellä tiedekuntaa. Silloin hän on myös lähellä henkilökuntaa ja opiskelijoita, minkä ansiosta kynnys ottaa yhteyttä madaltuu.

Koko opinto-ohjaukseen varattu aika ei kulu opiskelijoiden tapaamiseen. Kemppaisen työnkuvaan kuuluu myös omaopettajien ja opintopalveluiden tukeminen ja toisaalta myös henkilökunnan tietoisuuden lisääminen tukipalveluista.

Uutena aluevaltauksena Kemppainen järjesti viime syksyn uusille opiskelijoille infotilaisuuksia, joissa hän jakoi vinkkejä yliopistossa opiskeluun.

Oposta tuli opo

Alkujaan kasvatustieteitä Oulun yliopistossa opiskellut Kemppainen on työn ohessa kouluttautunut opinto-ohjaajaksi. Hän onkin työskennellyt opiskelijoiden kanssa jo ennen nykyistä työtään. Esimerkiksi silloisessa kasvatustieteiden tiedekunnassa hän piti orientaatiokurssia ja työelämään tutustuttavia kursseja sekä ohjasi harjoitteluita.

Kutsu tehtävään tuli luonnontieteellisestä tiedekunnasta. Kun Kemppaista pyydettiin työhön, oli hän heti valmis. Kemppainen sai vaikuttaa merkittävästi siihen, millaiseksi opinto-ohjaajan työ muotoutuisi.

– Kiinnostuin siitä välittömästi. Arkityöhön on kiva saada myös vaihtelua, Kemppainen kertoo.

Ennen opinto-ohjaajan pestiä Kemppainen työskenteli suunnittelijana Oppimisen tuen ja hyvinvoinnin keskuksessa sekä sen edeltäjässä ohjauspalveluissa. Hankkeen myötä Kemppaisen työaika on jakautunut tasan vanhan työn ja opinto-ohjaajan työn kesken. Keskuksessa Kemppaisen työpäivät koostuvat omaopettajatoiminnan koordinoinnista, mikä käytännössä tarkoittaa perehdytysmateriaalin tekoa, tapahtumien järjestämistä ja kirjanpitämistä omaopettajista.

Missä opiskelijat?

Pitkään opiskelijoiden kanssa työtä tehneen kanssa puhuessa on pakko kysäistä, ovatko opiskelijat muuttuneet vuosien varrella.

– Opiskelijat ovat nykyään enemmän muualla kuin yliopistolla, ja joskus heitä on hirveän vaikeaa tavoittaa, Kemppainen vastaa.

Vastapainoksi osa opiskelijoista on erittäin aktiivisia. Kemppainen on huomannut, että viime aikoina on tapahtunut polarisaatiota opiskelijoiden keskuudessa. Tietenkään kaikki opiskelijat eivät ole koskaan olleet samasta puusta.

– Osa häviää jonnekin. Osa on taas todella aktiivisia ja kantaaottavia, hän jatkaa.

Syyksi polarisaatiolle Kemppainen epäilee koronaa ja opiskelijoiden heikkoa taloudellista tilannetta. Koronan myötä joillekin on ollut todella vaikeaa tulla kampukselle. Heikon taloudellisen tilanteen myötä opiskelijat joutuvat tekemään töitä, mikä taas vie aika opiskelulta ja muilta aktiviteeteilta.

Vapaa-ajalla luontoliikuntaa ja dekkareita

Oulunsalossa asustelevan Kemppaisen vapaa-aika kuluu varsin tavallisten asioiden parissa. Hän kertoo viettävänsä paljon aikaa kotona ja luonnossa. Vaikka kasvatustieteitä opiskellut Kemppainen ei pysty antamaan apua opintojen sisältöön liittyvissä asioissa, kertoo hän silti olevansa kiinnostunut biologian teemoista. Haastattelua edeltäneenä viikonloppuna hän on seurannut juuri kotipihalle asennetun linnunpöntön härdelliä.

– Onkohan siinä pönttötaistelua vai mitä? hän pohtii.

Kajaanista ponnistava Kemppainen kuvailee itseään valoisasti asioihin suhtauvaksi ja innostuvaksi persoonaksi, vaikka mukana on myös kainuulaista rauhallisuutta. Sellaista, ettei nyt liikaa innostuta kuitenkaan. Luonteenpiirteet eittämättä tukevat häntä työssään.

Pienen empimisen jälkeen Kemppainen löytää myös kehityskohteita itsestään. Vaikka taustalla on pitkä ura yliopiston eri tehtävissä, huomaa hän kaipaavansa innovatiivisuutta. Joskus tekisi hyvää myös se, ettei alkaisi käsittelemään asioita liikaa opiskelijan puolesta.

Tulevaisuuttaan Kemppainen kommentoi lyhytsanaisesti. Vaikka tällä tietoa opinto-ohjaajan työt päättyvät, jatkuu hänen pitkä uransa yliopistolla tutussa suunnittelijan tehtävässä.

Humanistien opo jahtasi opiskelijoita ja vetää ryhmiä

Annukka Sailo on tehnyt humanistisessa tiedekunnassa opon tehtäviä vuoden 2025 alusta asti ensin päätoimisena, mutta sittemmin pienemmällä työajalla. Tällä hetkellä Sailon opinto-ohjaukseen varatun työajan täyttää lähinnä itsenäisen työskentelyn ja opinnäyteryhmien vetäminen.

Alkuvaiheessa keskeinen osa Sailon työtä oli ottaa yhteyttä opiskelijoihin, joiden opinnot olivat viivästyneet tai keskeytyneet, ja tarjota apua heille. Käytännössä Sailon apu on ollut keskustelua ja käytännön asioiden selvittelyä opiskelijan puolesta.

Sailon työ ei ole mennyt hukkaan. Hänen mukaansa moni opiskelija on palannut opintoihin yhteydenottojen myötä. Sailon luotsaaman opinnäyteryhmän ansiosta moni opiskelija on saanut työnsä valmiiksi. Ryhmistä on ollut myös toisenlaista hyötyä, sillä monet opiskelijat ovat saaneet niistä seuraa ja vertaistukea.

Ihmeiden tekemisestä ei ole kyse. Sailon mukaan jo se, että oppiaineen ulkopuolinen ihminen ottaa yhteyttä on joillekin merkittävää. Opettajaan verrattuna tällaisen henkilön kanssa puhuminen on joskus myös helpompaa.

Myötätuntoa peliin

Kertoessaan työstään Sailosta välittyy armollisuus. Hän korostaa useaan otteeseen, että opiskelijoiden haasteet ja ongelmat ovat lopulta aika pieniä, eikä niitä kannata murehtia tai hävetä liikaa.

– Pienet ongelmat ja viivästymiset on ihan tavallisia. Se ei tarkoita, että olisi jotenkin epäonnistunut, Sailo korostaa.

Sailon mukaan ongelmia voi olla myös hyvillä opiskelijoilla. Opinnäyteryhmässä on esimerkiksi käynyt opiskelijoita, jotka ovat saaneet työstään lopulta parhaan arvosanan. Sailo muistuttaa, ettei opinnäytteen viivästyminen johdu siitä, että olisi kyvytön opiskelija.

Joskus Sailon kohtaamilla opiskelijoilla on toki ollut suurempia haasteita. Silloin heitä on ohjattu esimerkiksi opintopsykologin luokse.

Tutkija, opettaja ja opinto-ohjaaja

Sailo päätyi opinto-ohjaajaksi sattumalta. Ennen pestiään hän työskenteli tutkijana, mutta tutkimusprojekti päättyi ja samalla opohanke sai rahoitusta. Sailo arvelee, että hänen opettajataustansa vaikutti valintaan.

Koulutukseltaan Sailo on historian aineenopettaja ja filosofian tohtori, ja opetuskokemusta on kertynyt aina peruskoulusta yliopistoon. Sailolla on takanaan myös opinto-ohjaajan opintoja, muttei kuitenkaan pätevyyttä.

Opetus- ja ohjaustyö ovat mielekkäitä tehtäviä Sailolle, sillä hänestä tuntuu etuoikeutetulta olla tekemisissä energisten opiskelijoiden kanssa. Varsinaisena intohimonaan Sailo pitää kuitenkin tutkimusta.

– Eihän kukaan muuten lähde näin hullulle alalle.

Opinto-ohjaajan rooli ei ole yliopistomaailmassa vielä täysin selkeä. Jo yhden yliopiston sisällä eroa opinto-ohjaajien työnkuvassa. Muiden yliopistojen verkkosivujen perusteella jokaisessa yliopistossa, jossa opinto-ohjaajia työskentelee, on työnkuva erilainen. Tätä selittänee se, että Kemppaisen mukaan opinto-ohjaajat ovat olleet lähinnä lyhytaikaisia kokeiluja.

Molempien Oulun yliopiston opinto-ohjaajien työ on loppusuoralla, sillä opinto-ohjauskokeilujen jatkosta ei ole tehty päätöksiä. Sekä Sailo että Kemppainen kuitenkin toivovat, että opinto-ohjaajia olisi myös jatkossa.

Jutusta on poistettu 21.4. klo 13.55 maininta Kemppaisen pitämistä vapaaehtoisista infotilaisuuksista. Tilaisuudet olivat todellisuudessa pakollisia.

Julkaistu 20.4.202621.4.2026

Miika Tuomela

Kirjoittaja on suomen kielen opiskelija, josta ei tule opettajaa. Vapaa-aika kuluu maailmaa ihmetellen ja penkkiurheillen. Synnyinkaupungistaan hänet saattaa löytää myös palokuntahaalarit päällään.

Lue lisää:

”Omaa epävarmuutta saa ja kannattaakin tuoda opettajana esille” – Amerikassa asti ihmisluita tutkinut yliopistonlehtori Heli Maijanen on vuoden 2025 Jäätävän hyvä opettaja

Heli Maijasen mielestä hyvä opettaja on sellainen, joka pystyy myöntämään oppilailleen, ettei tiedä kaikesta kaikkea. Hän kannustaakin opettajia tuomaan inhimilliset puolensa esiin myös työympäristössä.

Opiskelu Tuttu kasvo kampukselta

TEKSTI Tuuli Turunen

KUVAT Tuuli Heikura

Kun arkeologian yliopistonlehtori Heli Maijanen sai tammikuussa tietää voittaneensa Jäätävän hyvä opettaja -palkinnon, hän luuli joutuneensa huijausyrityksen kohteeksi.

– Minulta meni hetki ymmärtää, ettei saamassani sähköpostiviestissä kalasteltu esimerkiksi pankkitunnuksiani, vaan olin oikeasti voittanut kyseisen palkinnon, Maijanen naurahtaa.

Jäätävän hyvä opettaja -titteli on Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) vuosittain antama tunnustus, joka myönnetään opiskelijoiden ehdotusten perusteella innostavalle ja pedagogisesti ammattitaitoiselle opettajalle.

– Tuntuu mukavalta, että aloite palkitsemiseeni tuli nimenomaan opiskelijoilta. Se tukee sitä, että olen opettajana oikeilla jäljillä. Vitsini luennoilla eivät ole niin sanotusti menneet ihan hukkaan, Maijanen lisää pilke silmäkulmassa.

Maijanen on opettanut Oulun yliopistossa vuodesta 2018. Hänen erikoisalaansa ovat bioarkeologia ja forensinen antropologia, eli ihmisen fyysisten jäänteiden tutkiminen menneissä populaatioissa ja nykyajan konflikti- ja/tai rikoskonteksteissa.

– Varmaan jokaisen opettajan mielestä oma ala on kaikista kiinnostavin, mutta väitän silti, että opettamani asiat innostavat aidosti opiskelijoita. Jopa niin paljon, että se on voinut omalta osaltaan vaikuttaa siihen, miksi minua ehdotettiin palkinnon saajaksi, Maijanen arvioi.

Työnsä ohella Heli Maijanen nauttii metallimusiikista, konserteista sekä ajanvietosta kavereiden ja kissojensa kanssa.

Luukokoelman perässä Amerikkaan

Maijanen ei alunperin ajatellut, että hänestä tulisi opettaja. Kiimingissä syntynyt Maijanen opiskeli Oulun yliopistossa arkeologiaa, kun hänen silloinen professorinsa sai hänet innostumaan luista.

– Periaatteessa kaikilla ihmisillä on samanlaiset luut ja niitä löytyy kaikilta lähtökohtaisesti saman verran, mutta toisaalta taas jokaisen luusto on ainutlaatuinen. Minua kiinnostaa nähdä, miten eletty elämä näkyy luissa, Maijanen kertoo.

Maisteritutkintonsa jälkeen Maijanen aloitti väitöskirjansa Oulussa. Sitä varten hän kuitenkin tarvitsi tutkimusmateriaaliksi luukokoelmaa, mikä etsintöjen jälkeen löytyi Yhdysvaltojen Knoxvillesta.

Vierailu Forensic Anthropology Centerin tutkimuskeskuksessa johti lopulta siihen, että Maijanen jäi Amerikkaan kaiken kaikkiaan yhdeksäksi vuodeksi.

Aluksi Maijanen oli Knoxvillessa vaihdossa puolitoista vuotta ja aloitti sitten toisen tohtorintutkinnon University of Tennesseessä. Samalla hän työsti väitöskirjaansa Ouluun. Kävi hän myös Havaijilla Yhdysvaltojen puolustusvoimien tunnistuslaboratoriossa, jossa hän auttoi tunnistamaan Korean ja Vietnamin sodissa kaatuneita amerikkalaissotilaita.

– Olen elämäni aikana opiskellut niin paljon, että olen saanut nähdä, millainen on hyvä opettaja. Niitä oppeja olen sitten soveltanut myös omassa työssäni, Maijanen kertoo.

“Näissä hommissa ei ehdi kyllästymään”

Kun Maijanen palasi Amerikasta takaisin Ouluun, yliopistolta oli juuri avautunut lehtorin paikka. Viimeisenä vuotenaan Knoxvillessa hän oli opettanut antropologian opiskelijoille yhden kurssin, mutta muuten opettajan työ oli Maijaselle vierasta. Silti hän päätti hakea tehtävään ja on sillä tiellä edelleen.

– Työni on todella monipuolista. Pidän luentoja ja vedän kursseja, osalle opiskelijoista toimin ohjaajana ja joskus saatan myös analysoida tutkijan roolissa luita, joita on löytynyt arkeologisista kaivauksista. Näissä hommissa ei ehdi kyllästymään, Maijanen nauraa.

Maijasen mielestä hyvä opettaja on sellainen, joka pystyy myöntämään oppilailleen, ettei tiedä kaikesta kaikkea. Hän muistuttaa, että opettajatkin ovat vain ihmisiä, eikä inhimillisiä tunteita tarvitse ainakaan liiaksi peitellä.

– Omaa epävarmuutta saa ja kannattaakin tuoda opettajana esille. Jos minua joskus esimerkiksi jännittää jonkin luennon pitäminen niin kerron siitä opiskelijoille. Koen, että rehellisyydellä tuon itseäni lähemmäs opiskelijaa ja luon rennomman ilmapiirin.

Maijasen mielestä opettajan työssä parasta, mutta samalla haastavinta on jatkuva vaatimus pysyä ajan tasalla asioista.

– Tässä työssä täytyy koko ajan oppia uutta, ja ympäriltä löytyy jatkuvasti uutta opittavaa. Samalla kun uuden oppiminen on varsin innostavaa, on se tietysti myös hieman raskasta, kun koko ajan pitää olla kartalla siitä, mitä alalla tapahtuu, Maijanen kertoo.

Opiskelu kannattaa aina

Maijanen ajattelee, että opettajat tekevät töitä pitkälti omalla persoonallaan. Siksi hän kokee olevansa opettajana samanlainen ihminen kuin vapaa-ajallakin. Lisäksi hänen opettamansa asiat ovat hänelle niin lähellä sydäntä, että toisinaan työ- ja vapaa-aika jopa hieman sekoittuvat keskenään.

– Joskus töissä pyörivät aiheet ovat niin kiinnostavia, että palaan niihin vielä kotonakin. Toisinaan hommia voi olla yksinkertaisesti niin paljon, että päivät venyvät. Iän ja kokemuksen myötä olen kuitenkin oppinut tekemään selkeämpää linjanvetoa töiden ja vapaa-ajan välille.

Vaikka tutkinnot ovat nyt todennäköisesti Maijasen osalta suoritettu, hän ei kuitenkaan aio lopettaa opiskelemista vielä pitkään aikaan. Töissä uuden oppiminen on välttämätöntä, mutta Maijanen tekee sitä mielellään myös omalla ajallaan. Esimerkiksi viime vuonna hän suoritti psykologian perusopintoja avoimessa yliopistossa.

– Mielestäni opiskelu kannattaa aina. En ole tarkemmin pohtinut, mistä innostukseni sitä kohtaan kumpuaa, mutta kaipa se on jotain synnynnäistä uteliaisuutta, Maijanen arvelee.

Julkaistu 2.3.20262.3.2026

Tuuli Turunen

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelija, joka rakastaa tarinoita, eläimiä ja syvällisiä keskusteluja teekupin äärellä. Todennäköisimmin häneen voi törmätä kirjastossa, lenkkipolulla tai patikointireitillä. Tuulin suurin unelma on koiranpentu ja omakotitalo Lapissa.