Tavoitteena kuolemantuomio

Lauri Moilanen tutkii satojen vuosien takaisia suisidaalimurhia. Epätoivoiset ihmiset eivät voineet tappaa itseään, joten kärsimään joutuivat sivulliset. Puukot ja kirveet heiluivat erityisesti Pohjanmaalla.

TEKSTI Kalle Parviainen

KUVAT Maiju Putkonen

Syksyllä 1797 sotilaat Simo Storm ja Henric Qvist tunkeutuivat Launolan (nyk. Laakkola) kylässä olleeseen Kankaanpään taloon. He murhasivat talon kymmenvuotiaan tytön lyömällä tätä kirveellä päähän useita kertoja. Miesten tavoitteena oli saada kuolemantuomio eli tehdä niin kutsuttu suisidaalimurha.

Väitöskirjatutkija Lauri Moilanen on tutkinut tällaisia hirmutekoja vuodesta 2020 alkaen tieteiden ja aatteiden historian oppiaineessa Oulun yliopistossa. Hän kirjoittaa väitöskirjaa suisidaalimurhista varhaismodernin ajan Suomessa.

Moilasen määritelmän mukaan ”suisidaalimurha oli 1600- ja 1700-luvuilla yleistynyt rikostyyppi, jossa tekijä murhasi viattoman sivullisen tavoitteenaan tulla tuomituksi kuolemaan.”

Mistä Moilasen kiinnostus näin makaaberiin aiheeseen heräsi? ”Olin töissä Puolanka-lehdessä vuonna 2016 ja haastattelin tietokirjailija Mikko Moilasta. Hän on tutkinut kuolemantuomioita Suomessa ja vihjasi minulle löytämästään erikoisesta tapauksesta: aihetta ei ollut tutkittu Suomessa ja aineisto oli valmiina, joten olisi ollut hölmöä olla ottamatta sitä vastaan. Samalla tiellä ollaan edelleen”, kertoo Moilanen.

Historian opiskelu kiinnosti Moilasta jo yläasteikäisenä, ja yliopiston perustutkinto-opintojen alkuvaiheessa väitöskirja oli ajatuksissa. Maisteriksi valmistumisen jälkeen Moilasen tutkijan ura humanistisessa tiedekunnassa on ollut varsin suoraviivainen. ”Moni tähti osui kohdilleen, kun sain Suomen kulttuurirahastolta rahoituksen vuodelle 2020 ja sen jälkeen pääsin Oulun yliopiston tutkijakoulun palkoille.”

Moilasen tutkimusaineisto koostuu oikeudenkäyntien taltioinneista eli tuomiokirjoista. Käsin kirjoitettujen ja ruotsinkielisten tuomiokirjojen tutkiminen edellytti vanhojen käsialojen sekä vanhan ruotsin kielen opettelua. “Kursseista ei ollut juuri hyötyä, sillä jokaisella kirjurilla on erilainen käsiala. Tuomiokirjat noudattavat tietynlaista kaavaa, joten ajan myötä ja riittävästi lukemalla niistä oppii tunnistamaan oleelliset asiat”, Moilanen avaa työtään. Käännöstyössä Moilasella on ollut apunaan antikvariaatista hankittu 1800-luvun alun sanakirja sekä erilaiset käännösohjelmat. Tulevan väitöskirjan aineistona on vajaan neljänkymmenen oikeudenkäynnin tuomiokirjat – sivumäärässä puhutaan pitkälle kahdestatuhannesta asiakirjasivusta. “Yhden oikeudenkäynnin aineiston laajuus vaihtelee 20—80 sivun välillä, joten tutkittavaa on riittänyt”, Moilanen sanoo.

Naiset murhaajina, arjen työkalut tekovälineinä

Moilasen yhtenä päätutkimuskysymyksenä on, liittyivätkö Suomen alueen suisidaalimurhat Euroopassa esiintyneisiin vastaaviin tekoihin. Teoissa on monia samankaltaisuuksia kuin Saksassa, Tanskassa ja Tukholmassa tehdyissä suisidaalimurhissa. “Teot olivat suunniteltuja ja uhrina oli useimmiten pikkulapsi. Lisäksi noin 60 prosenttia tekijöistä oli naisia, mikä on henkirikollisuuden historian kontekstissa poikkeuksellista.”

Myös tekijöiden yhteiskuntaluokka näkyy selkeästi: tuomittujen joukossa on paljon piikoja ja sotilaita, kun taas papit, aateliset ja porvarit puuttuvat lähes kokonaan.

Moilasen aineiston perusteella suisidaalimurhia tehtiin erityisesti Pohjanmaalla. “Suisidaalimurhista tulee yksi luku alueen erikoiseen rikoshistoriaan.” Moilanen mainitsee muina alueen erityispiirteinä Etelä-Pohjanmaalla 1700-luvun lopulta 1800-luvun lopulle vaikuttaneet puukkojunkkarit sekä lukuisat noitaoikeudenkäynnit 1600-luvulla. Syytä rikosten painottumisesta alueelle Moilanen tutkii parhaillaan. “Syyt voivat liittyä Pohjanmaan uskonnolliseen ja sosiaaliseen kulttuuriin sekä siihen, että alueella oli läheiset kaupalliset ja kulttuuriset yhteydet emämaahan, erityisesti Tukholmaan, jossa suisidaalimurhia tehtiin hälyttävän paljon 1680–1720-luvuilla.”

Yhtenä Suomen suisidaalimurhien erikoispiirteenä Moilanen mainitsee tekoaseet: kaikkialla on käytetty paljon puukkoja, mutta Suomessa surmatöissä käytettiin usein kirveitä. Murha-aseen valinta kertoo hänen mukaansa maaseutuyhteiskunnan piirteestä: “Meillä on tarvittu arkielämässä enemmän kirveitä kuin suurissa kaupungeissa, Tukholmassa, Hampurissa ja Kööpenhaminassa. Sekin erikoisuus Suomen tapauksissa on, että kirvestä käytettiin aikuisten surmaamiseen kun taas puukkoa lasten. Se viittaa siihen, että tekijät halusivat olla varmoja murhatyön onnistumisesta.”

Suisidaalimurhien tekotapoja saatettiin kuvata hyvinkin tarkasti oikeudenkäynneistä laadituissa tuomiokirjoissa. 1700-luvun loppua kohden kuolinsyyntutkinta ammattimaistui, ja oikeudenkäynneissä konsultoitiin yhä useammin myös lääkäreitä, kun aiemmin todistajina olivat toimineet maallikot ja korkeintaan välskärit. Uhrin kuolinsyyn selvittäminen oli mukana jokaisessa tuomiokirjassa. “En toista väitöskirjassa erityisen tarkkaan näitä poikkeuksellisen raakoja tekoja, mutten toisaalta piilottelekaan.”

Historiantutkimuksessa lainataan usein näkökulmia muista tieteistä. Moilasen väitöskirjassa yhdistyy näkökulmia historiallisesta kriminologiasta, sosiologiasta ja kulttuurihistorian tutkimuksesta. ”Suisidaalimurhien tutkimisessa – kuten rikollisuuden historian tutkimuksessa yleensäkin – risteää moni tutkimushaara. Tutkin näitä rikoksia rikollisuuden ilmiönä kriminologisesta näkökulmasta, mutta myös sosiaalisena ilmiönä sosiaalihistorian sekä sosiologian avulla. Kulttuurihistoriallisesti kiinnostaa erityisesti rikosten yhteys uskonnollisuuteen. Syytettyjen mielentilan tutkimisesta puolestaan voidaan vetää linjoja oikeuspsykiatrian varhaishistoriaan.”

Moilanen on kansainvälisestikin harvalukuisessa joukossa. “Olen ensimmäinen kotimaassamme, joka näitä rikoksia on syvällisemmin tutkinut. Maailmallakin aihetta on tutkinut vain kourallinen tutkijoita, joten saan olla hyvässä seurassa.”

Lauri Moilanen kirjoittaa väitöskirjaa suisidaalimurhista varhaismodernin ajan Suomessa. Kuva: Kalle Parviainen.

Tutkimusalan suppeudessa on sekä hyvät että huonot puolet. ”Tunnen aika lailla kaikki muut alan tutkijat ja teemme yhteistyötä. Toki tässähän voi mennä ihan puihin, jos tekee jonkun karmean virhetulkinnan.” Moilanen toteaakin historian tutkimuksen olevan aina tulkintaa. “Tärkeintä on pyrkiä ymmärtämään, millaisessa maailmassa nämä ihmiset ovat eläneet. Menneisyydenkin ihminen toimi rationaalisesti omassa ympäristössään, vaikka se meistä voikin kuulostaa hassulta. He toimivat oman kulttuurisen koodinsa mukaan.”

Yhteyksiä nykyaikaan

Artikkelin alussa mainitut sotilaat Storm ja Qvist olivat aiemmin pahoinpidelleet komppaniansa korpraalin. He eivät halunneet kohdata pahoinpitelystä seuraavaa rangaistusta, vaan päättivät tehdä paljon pahemman rikoksen, josta saisi varmasti ja nopeasti kuolemantuomion. Tuomiokirjojen mukaan miehet saivat lopulta haluamansa: molempien maallinen taival päättyi teloitukseen.

1700-luvulla kuolemaantuomitun teloitustapahtuma oli Moilasen mukaan kansanjuhla. “Koko kylä kutsuttiin paikalle vauvasta vaariin. Teloitukset olivat jopa hurmoshenkisiä tapahtumia varsinkin 1700-luvun Ruotsissa: siellä veisattiin virsiä, saarnattiin ja jotkut saattoivat olla hurmoksellisissa olotiloissa. Mestattavaa rikollista verrattiin pyhyydessä jopa Jeesukseen, joka sovitti ristillä synnit ihmiskunnan puolesta. Tämä saattoi houkutella joitakin elämäänsä väsyneitä ja itsetuhoisia ihmisiä hakemaan huomiota elämänsä päätökseen.”

Moilanen näkee suisidaalimurhissa yhteneväisyyksiä nykypäivän tekoihin ja mainitsee poliisiavusteisen itsemurhan. ”Suicide by cop on rikostyyppi, jossa pyritään käyttäytymään aggressiivisesti poliisia kohtaan, tavoitteena saada poliisi ampumaan.” Lisäksi esimerkiksi joukkoampumisissa saatetaan hakea huomiota medialta. Osan suisidaalimurhista voi tulkita myös laajennetuiksi itsemurhiksi, joissa tekijä halusi ulottaa oman itsetuhoisuutensa johonkin toiseen, kuten omaan lapseen.

Suisidaalimurhaa on rikostyyppinä selitetty monella tapaa, esimerkiksi uskonnollisilla syillä. “Jotkut ihmiset olivat äärimmäisen epätoivoisia, mutta eivät valmiita tappamaan itseään joko uskonnollisista tai inhimillisistä syistä. Itsensä tappaminen voi olla monesta syystä vaikeaa, joten oli helpompaa, mikäli sen tekisi joku muu”, Moilanen pohtii. Viime kädessä kuolemantuomio mahdollistaa suisidaalimurhan olemassaolon. ”Yhteiskunnissa, joissa kuolemantuomioita pannaan toteen, on mahdollista tehdä itsemurha mestauksen avulla.”

Moilanen paljastaa suisidaalimurhien käytännössä loppuneen Suomessa viimeistään vuoteen 1825, kun kuolemanrangaistus poistui rangaistuskäytännöistä, ja kuolemaantuomittuja alettiin lähettää Siperiaan. Myös Euroopassa ilmiö hiipui 1800-luvun edetessä. ”Sen sijaan esimerkiksi Yhdysvalloissa kuolemantuomion sallivissa osavaltioissa suisidaalimurhiksi luokiteltavia tekoja on tapahtunut näihin päiviin saakka.”

“Voisin miettiä jotain muutakin”

Suisidaalimurhat ovat olleet Moilasen tutkimusaiheena kandidaatintyöstä lähtien. ”Nyt alkaa tuntua siltä, että voisin miettiä jotain muutakin”, hän sanoo. “Kahdeksan vuotta olen ajatellut näitä asioita päivittäin.” Irtaantuminen vaikeista aiheista oli väitöskirjan kirjoittamisen alkuvaiheessa haastavaa. Syiksi hän mainitsee koronapandemian ja kotona tehdyn etätyön, minkä seurauksena hän joutui työskentelemään, harrastamaan ja nukkumaan samassa huoneessa.

Taide toimii Moilaselle vastapainona väitöskirjatyölle. Hän toimii laulunkirjoittajana, laulajana ja kitaristina Leskentuska-nimisessä black metal -yhtyeessä, joka keikkailee useita kertoja vuodessa. ”Musiikki on hyvä väylä käsitellä näitä asioita.”

Väitöskirjamonografian on tarkoitus valmistua keväällä 2025. Moilanen ei kuitenkaan halua suunnitella tulevaisuutta liian pitkälle. “Ajatukset ovat väitöskirjassa ja myöhempää vaihetta ei tule ajateltua. Kirjoittaminen on lähellä sydäntä, mutta sen ei tarvitse olla akateemista. Haluan tutkia väitöskirjan aiheen loppuun ja katsoa sitten, mitä tulee eteen.”

Lähteenä on käytetty haastattelun lisäksi Lauri Moilasen artikkelia ”Murha jumalanpelosta. Varoitus papeille.” Uskonnollisten käsitysten rooli pohjoispohjalaisissa suisidaalimurhissa 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa.

Kalle Parviainen

Kirjoittaja on Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija ja opiskelee tiedeviestintää. Hän haluaa parantaa maailmaa viestimällä innostavasti monimutkaisista aiheista.

Lue lisää:

Ristiinopiskelusoppa odottaa yhä keittäjää

Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu ovat olleet kolme vuotta yhteisellä kampuksella Linnanmaalla. Opetusyhteistyö ei kuitenkaan ole niin laajamittaista kuin muuton alla kaavailtiin. Oulun ylioppilaslehti selvitti, mistä kiikastaa.

TEKSTI Kalle Parviainen

KUVAT Viima Iivonen

Linnanmaan kampuksella toimii kaksi korkeakoulua: Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu (Oamk). Oamkin muutosta Linnanmaalle tehtiin päätös vuoden 2016 lopulla ja opetus uusituissa tiloissa alkoi vuoden 2020 aikana. Linnanmaan kampuksen pohjoispäätyyn tulivat ammattikorkeakoulun tekniikan, luonnonvara-alan, kulttuurin ja liiketalouden alat. Kontinkankaan kampukselle jäi Oamkin sosiaali- ja terveysalan opetus.

Muuton perusteluna mainittiin yhteiset tilat, palvelut ja myös opetusyhteistyö. Kalevan uutisessa vuonna 2018 Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki maalaili tulevaisuuden mahdollisuuksia — “yhteistyötä kehittäen voitaisiin luoda kansainvälisesti vetovoimainen tiede-, koulutus- ja innovaatioyhteisö”. Vuonna 2021, eli vuosi muuton jälkeen, Oulun ammattikorkeakoulun rehtori Heidi Fagerholm hehkutti Oulun yliopiston julkaisemassa tiedotteessa, että tulevaisuudessa “opiskelija voi periaatteessa ilmoittautua mille tahansa kurssille edellyttäen, että kyseisen kurssin pääsyvaatimukset täyttyvät ja kurssilla on tilaa.”

”Vaatii mittavan työpanoksen molemmilta korkeakouluilta”

Miten yhteiset opinnot ovat sitten toteutuneet? Opinto-oppaita selaamalla näkymä ristiinopiskeltavista kursseista on hyvin kirjava ja vaihtelee sekä tiedekunnittain että opintoaloittain. Ristiinopiskelulla tarkoitetaan kursseja tai opintokokonaisuuksia, jotka ovat avoinna molempien korkeakoulujen opiskelijoille. Esimerkiksi biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunnassa ei ole aktiivista tarjontaa kysynnän puutteesta johtuen, mutta koulutusdekaani Tuomo Glumoffin mukaan yhteistyölle ollaan avoimia, mikäli opintotarjonnasta löytyisi myös Oamkin opiskelijoille sopiva kurssi. Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta puolestaan tarjoaa yhteensä peräti 260 opintopisteen verran ristiinopiskeltavia opintojaksoja.

Oulun ammattikorkeakoulun tarjonta duaalimallin toiselle puolelle on merkittävästi suppeampi. Kursseja on yhteensä tarjolla joitakin kymmeniä. Esimerkiksi tekniikan ja luonnonvara-aloilla ei opinto-oppaassa ole merkitty yhtään kurssia. Liiketalouden puolella taas on tarjolla vain yrittämiseen liittyviä opintokokonaisuuksia. Suurin osa kursseista on myös tarjolla vain verkko-opetuksena, mikä toki mahdollistaa kurssien joustavamman suorittamisen.

Molemmissa korkeakouluissa tarjotaan kuitenkin sosiaali- ja terveysalan opintoja, tekniikkaa ja viestintää, joten yhteisiä aloja selkeästi olisi. Oulun ylioppilaslehti uutisoi koulutusyhteistyöstä vuonna 2020. Tällöin mahdollisiksi yhteistyöaloiksi väläyteltiin muun muassa tekniikan aloja (arkkitehtuuri ja rakennus- ja yhdyskuntatekniikka), tietojenkäsittelytieteitä ja kauppatieteitä.

“Opetussuunnitelmatasoista yhteistyötä ei juurikaan ole tehty muutamia yksittäisiä opintojaksoja lukuun ottamatta”, sanoo Oulun ammattikorkeakoulun vararehtori Jyrki Laitinen. “Tämän osalta oli alun perin tavoitteena joustavien opintopolkujen rakentaminen siten, että sujuvoitettaisiin kandi- tai amk-tutkinnon jälkeen siirtymiä sektorilta toiselle, mikä toisi uudenlaisia mahdollisuuksia opiskelijoille. Tällainen vaatii mittavan työpanoksen molemmilta korkeakouluilta. Nähtäväksi jää päästäänkö tässä lähivuosina eteenpäin.”

Oulun kauppakorkeakoulun koulutusdekaani Satu Nätti sanoo, että pandemia on yksi syy yhteistyön vähyydelle: resurssit menivät yksinkertaisesti opetustilanteen muutoksesta selviämiseen. Tilanne on nyt normalisoitunut, mutta ennen pandemiaa olleisiin yhteistyökeskusteluihin ei ole palattu vielä. “Merkittävä asia toki on, että tradenomiksi valmistunut on oikeutettu hakemaan meille suoraan maisteriohjelmaan opiskelemaan ja tätä mahdollisuutta hyvin monet tradenomitutkinnon jälkeen opintoja jatkamaan haluavat käyttävätkin.”

Myös Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) koulutuspoliittisen asiantuntijan Jere Tapion mukaan tiiviimpi koulutusyhteistyö on vielä kovin koskematon aihe. ”Olen toiminut useissa koulutuksen toimielimissä viimeisen vuoden ajan. Vain muutamissa keskusteluissa on tullut esille, miten naapuria voisi hyödyntää, mutta konkretiaa on nähty pääosin vain koulutuksen palveluyksiköissä.”

Ristiinopiskeluun liittyy myös käytännön ongelmia. Esimerkiksi Oulun kauppakorkeakoulussa aloittaa vuosittain noin 250 kandivaiheen opiskelijaa. Koulutusdekaani Nätin mukaan molempia toteuttavia yksikköjä hyödyttävän, järjestelmällisen ristiinopiskelun järjestäminen tällaiselle opiskelijamäärälle on haastavaa. “On hyvä kysymys, miten tästä saataisiin oikeaa hyötyä, esimerkiksi säästöä opetusresursseihin, ilman, että opiskelijamäärät per ryhmä paisuisivat ihan mahdottomiksi.”
Vararehtori Laitisen mukaan tiiviin yhteistyön avaimet ovat kuitenkin olemassa. “Yhteiset kampusratkaisut tai kampusten läheisyys, yhteiset palvelut ja laadukkaasti toteutettu opetustarjonta tukevat yhteistyötä. Molemmat korkeakoulut ovat profiililtaan monialaisia, joten vastinohjelmien löytäminen on helppoa.”

Oulun yliopistosta tuli myös vuonna 2018 Oamkin pääomistaja. Molemmille korkeakouluille yhteisiä palveluja ovat esimerkiksi kirjasto ja tietohallinto.

Yhteisten tilojen ja opintojen lisäksi Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu tekevät yhteistyötä myös tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa. Laitinen mainitsee, että TKI-toiminnan puolella ulkoinen rahoitus ajaa kohti yhteistyötä. Esimerkiksi Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan ohjelmien kautta rahoitettavat hankkeet toteutetaan usein useamman korkeakoulun ja muiden organisaatioiden yhteistyönä.

Myös Nätti mainitsee EU-rahoitteiset kehitysprojektit yhdeksi toimivaksi yhteistyön muodoksi. “Esimerkiksi Myski-hankkeessa tehtiin intensiivistä yhteistyötä. Myös naisyrittäjyyteen ja -johtajuuteen liittyen on ollut useampi yhteishanke.” Oamkin johtama Myyntiosaaminen kasvun keskiöön (Myski) -hanke toteutettiin vuosina 2019–2022 ja siinä muun muassa koulutettiin molempien korkeakoulujen henkilöstön myyntiosaamista.

Strateginen kehittäminen vaatii resursseja

Käytännössä korkeakoulut tekevät sitä, mitä mitataan ja mistä ne saavat rahaa. Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) rahoitusmallissa ei ole ristiinopiskelusta juurikaan palkintoa, joten yksittäisten tiedekuntien tai korkeakoulujen into kehittää toimintaa on ymmärrettävän pientä. Ristiinopiskelusta on myös olemassa vähänlaisesti tilastoja. Yliopiston koulutuspalvelut eivät suoraan kerää dataa ristiinopiskelusta ja Opetushallinnon tilastopalvelu Vipusessakin kaikki opetusyhteistyö niputetaan saman, “korkeakoulujen välinen yhteistyö” kategorian alle.

Laitinen toteaakin lakonisesti, että rahoituksellinen insentiivi on tällä hetkellä vähäinen. “Koulutuksen puolella rahoituksellinen motiivi tulee pääosin OKM:n rahoitusmallista, jossa yhteistyöopintojen painoarvo on kuitenkin kovin vähäinen. Motiivina voisikin meidän tapauksessamme olla opiskelijalähtöisyys eli opintomahdollisuuksien lisääntyminen.”

Digitaalisen murroksen myötä myös korkeakoulujen opintojen tarjonta on melkoisessa myllerryksessä. Digivisio 2030 –hanke haastaa korkeakouluja ajattelemaan uudella tavalla. Ei täten ole välttämättä järkevää kehittää paikallisia toimintamalleja, mikäli valtakunnallisesta hankkeesta tulee pian toisenlaista toimintaa ohjaavaa viestiä.

Koulutuspoliittisen asiantuntijan Tapion mukaan Digivisio vie opintoja opin.fi-nimiselle yhdelle alustalle, jossa kaikkien yliopistojen tarjonnat olisivat avoinna. Tulevaisuudessa esimerkiksi 25 opintopisteen eli viiden kurssin laajuisen kokonaisuuden jokaisen kurssin voisi tarjota eri korkeakoulu. Myös Laitinen mainitsee opin.fi-alustan. “Tarjontaa viedään varmaankin vuodesta 2025 lähtien palveluun.”

Oulun korkeakoulujen yhteinen oppimisalusta Moodle on kuitenkin yhtenä kehitysvaihtoehtona. “Moodlea kehitetään tiiviissä yhteistyössä. Jatkossa tällä alustalla voisi joustavoittaa opiskelijoiden näkymää ja siirtymiä korkeakoulujen tarjonnan välillä”, maalailee Laitinen.

Onko korkeakoulujen luontevampaa hakea kumppaneita kauempaa? Ylioppilaskunnan Tapio pohtii, että joidenkin koulutusohjelmien välinen yhteistyö voi olla helpompaa kaukana toisistaan olevien samankaltaisten korkeakoulujen välillä eikä suinkaan saman katon alla olevan toisen korkeakoulun kanssa.

Samoilla linjoilla on Satu Nätti. Hän mainitsee yhteistyön hidasteeksi esimerkiksi AACSB-laadunvarmistusjärjestelmän, joka Oulun yliopiston kauppakorkeakoululla on. Kauppakorkeakoulu ei voi varmistaa tiedekunnan ulkopuoliselle opetukselle samaa akkreditointia. “Periaatteessa tässä mielessä parhaita yhteistyökumppaneita olisivat siis muut akkreditoidut koulut, jotka ovat saman laatujärjestelmän piirissä. Näiden kanssa yritetään kehittää esimerkiksi kansainvälisiä vaihtoja”, sanoo Nätti.

Strategiselle kehittämiselle myönnettävät rahat ovat pieniä, ja yhteistyön kehittäminen vaatisi mahdollisesti pitkäjänteistä työtä. Laitinen mainitsee lisäksi, että erityistä painetta ristiinopiskelujen määrälliseen lisäämiseen ei ole. “Ammattikorkeakoulut tarjoavat yhteisellä sopimuksella laajasti CampusOnline-opintoja.”

Rahoituksen lisäksi henkilöstön motivoiminen muutoksiin on myös haaste. “Tilanteet, joissa luovutaan jostakin olemassa olevasta, korvataan se joko yhteisesti toteutetulla tarjonnalla tai vain jommankumman osapuolen toteuttamalla tarjonnalla ovat isoja ohjaukseen liittyviä haasteita”, Laitinen toteaa.

Miltä Oulun yliopiston ja Oulun ammattikorkeakoulun yhteinen opintotarjonta vuosikymmenen lopulla voisi näyttää? Laitinen ei lähde maalailemaan villejä visioita: “Tulevaisuutta on tässäkin haasteellista ennustaa. Yksi iso haaste on alenevan väestökehityksen myötä näköpiirissä oleva voimakas kilpailu opiskelijoista. Tässä Oulussa valttina voisivat olla tiivistyvän yhteistyön mukanaan tuoma laajeneva opintotarjonta ja edellä mainitut joustavat opintopolut.”

Kalle Parviainen

Kirjoittaja on Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija ja opiskelee tiedeviestintää. Hän haluaa parantaa maailmaa viestimällä innostavasti monimutkaisista aiheista.

Lue lisää:

“VALLATTU” – opiskelijat osoittavat Oulussa mieltä asettumalla taloksi Linnanmaan kampukselle

Joukko opiskelijoita valtasi maanantaina 25.9. Linnanmaan kampuksen mielenilmauksena hallituksen suunnittelemia leikkauksia kohtaan. Opiskelijat vaativat toimia niin korkeakouluilta kuin hallitukselta opiskelijoiden olojen kurjistamisen päättämiseksi. Normaalin maanantaiaamun unenomaisen vaeltelun sijaan Linnanmaan kampuksen vihreillä naulakoilla käy kuhina, kun joukko opiskelijoita pystyttää paikalle kylttejä, mikrofoneja ja telttoja. Maanantaista 25.9. kello 8 eteenpäin opiskelijat julistavat kampuksen toistaiseksi vallatuksi vastustaakseen hallituksen […]

TEKSTI Tuuli Heikura

KUVAT Tuuli Heikura

Joukko opiskelijoita valtasi maanantaina 25.9. Linnanmaan kampuksen mielenilmauksena hallituksen suunnittelemia leikkauksia kohtaan. Opiskelijat vaativat toimia niin korkeakouluilta kuin hallitukselta opiskelijoiden olojen kurjistamisen päättämiseksi.

Normaalin maanantaiaamun unenomaisen vaeltelun sijaan Linnanmaan kampuksen vihreillä naulakoilla käy kuhina, kun joukko opiskelijoita pystyttää paikalle kylttejä, mikrofoneja ja telttoja. Maanantaista 25.9. kello 8 eteenpäin opiskelijat julistavat kampuksen toistaiseksi vallatuksi vastustaakseen hallituksen opiskelijoihin kohdistuvia leikkauksia. Valtaus jatkuu toistaiseksi, kunnes tavoitteisiin saadaan vastakaikua.

“Haluamme antaa hallitukselle selkeän viestin, että opiskelijoilta leikkaamisen ja opiskelijoiden elämän kurjistamisen täytyy loppua nyt”, yksi järjestäjistä Veera Kiiskilä tiivistää valtauksen sanoman.

Tietojenkäsittelytieteitä opiskeleva Kiiskilä on koko valtauksen alullepanija. Idea lähti liikkeelle tiistaina 19.9. järjestetystä Helsingin yliopiston valtauksesta. Sittemmin useissa Suomen korkeakouluissa on ryhdytty samanlaisiin toimiin opiskelijoiden kestävämmän tulevaisuuden eteen.

Mielenilmaus Linnanmaan kampuksella on yksityishenkilöinä toimivien opiskelijoiden järjestämä. Se on kuitenkin saanut tukensa Oulun yliopiston ylioppilaskunnalta (OYY) ja Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Osakolta. 

OYY:n hallituksen puheenjohtaja Suvi-Anna Salminen käy puhumassa valtaukseen osallistuville opiskelijoille antaen OYY:n tuen asialle. Hän asettaa puheessaan selkeän viestin myös päättäjille liittyen hallituksen tavoitteeseen, jossa vuonna 2030 50 prosenttia nuorista olisi korkeakoulutettuja. “Miten tämä tavoite voidaan saavuttaa, jos opiskelijoiden oloja huononnetaan näin radikaalisti?”, Salminen kysyy. “Leikkausten sijaan teidän pitäisi tukea meitä.” 

Kiiskilä muistuttaa samasta tavoitteesta. “Eipä näytä hirveen hyvältä se tavoite näiden toimien valossa.”

Paikalle on saatu myös paikallisia poliitikkoja tukemaan mielenilmausta. Kaupunginvaltuutetut Susa Vikeväkorva ja Jessi Jokelainen puhuvat osallistujille osoittaen huolensa opiskelijoiden toimeentulon ja hyvinvoinnin suhteen. Jokelainen muistuttaa puheessaan edellisten vaalien alla tehdyistä lupauksista, että koulutus on erityissuojelussa ja siitä ei leikata. “Toisinaan mietin, että käsittääkö meidän hallitus semmoista asiaa kuin mikä on pitkän tähtäimen sijoitus”, Jokelainen sanoo puheenvuorossaan. 

“Tätä on nyt kestetty ihan riittävästi”

Mielenilmauksen vaatimukset jatkavat osaksi Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) kampanjaa viime eduskuntavaalien kynnyksellä. ”Opiskelijat pois köyhyysrajalta” -kampanja tähtäsi opintorahan korotukseen. Kampanjassa korotusta perusteltiin hyvin samoilla teemoilla kuin tämänhetkisissä mielenilmauksissa ympäri maan – hyvinvointivaikutuksilla ja ostovoimalla. Oulun yliopiston ja Oulun ammattikorkeakoulun valtaukselle on asetettu vaatimuksia liittyen opiskelijoiden nostamiseen pois köyhyysrajalta, koulutuksen maksuttomuuteen ja saatavuuteen sekä opiskelijoiden hyvinvointiin panostamiseen.

Valtauksella järjestäjät tavoittelevat ensisijaisesti korkeakoulujen reagointia. He toivovat, että Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu antaisivat virallisen kannanoton, että organisaatiot tukevat opiskelijoiden vaatimuksia. “Jotka [vaatimukset] on kuitenkin aika matalan tason juttuja, että haluaisin elää kiitos”, Kiiskilä sanoo. 

Yksi järjestäjistä ja mielenilmauksen neuvottelija, Desiree Esparza Kurkela, perustelee asiaa hyvinvoinnin ja kestävyyden kautta. Hän jatkaa samalla teemalla kuin Jokelainen puhuessaan hyvinvointiin sijoittamisesta. “Tulevaisuuteen kannattaa sijoittaa. Opiskelijoiden hyvinvointi ja se että meiltä tulee ne ihmiset, jotka kannattelee yhteiskuntaa myöhemmin mahdollistuu vaan sillä, että meillä on mahdollista tehdä ne meidän opinnot loppuun ilman, että me mennään kesken opintojen kokonaan työelämään jättäen opinnot kesken kuitenkin niin, että pystytään asumaan, ruokkimaan itsemme ja maksamaan laskut”, Kurkela sanoo.

Kiiskilä ja Kurkela peräänkuuluttavat korkeakoulujen vaikutuskykyä. “Heillä [korkeakouluilla] on aika paljon sananvaltaa siihen, mihin suuntaan tämä yhteiskunta kehittyy. Siellä istutaan sellaisissa pöydissä, joihin opiskelijat ei pääse.”

Järjestäjät siis toivovat virallisen tuen ja kannanoton lisäksi konkreettisia toimia ja korkeakouluja viemään viestiä eteenpäin niihin paikkoihin, joissa päätöksiä tehdään. 

Vaikka samankaltaisia valtauksia on ollut viime viikosta lähtien ja opiskelijoiden toimeentulo on ollut huolenaiheena jo pidempään, mutta erityisesti uuden hallitusohjelman valmisteluiden myötä, hallitus ei ole reagoinut kansalaisten huoleen. “Hiljaista on toistaiseksi ollut”, Kiiskilä tokaisee. Opiskelijat haluaisivat kuulla hallituksen vastauksen huoliinsa, ja vaativat hallituksen tasolta reagointia. “Mitä te aiotte tehdä tälle asialle?”, Kiiskilä kysyy. 

Järjestäjät kannustavat kaikkia opiskelijoita osallistumaan matalalla kynnyksellä sen verran, kuin oma jaksaminen sallii. Kiiskilä ymmärtää kuitenkin, kuinka ahtaalla moni opiskelija on “Tää on toisaalta tosi paljon opiskelijoilta pyydetty, koska monet saattaa olla tosi tiukoissa tilanteissa omassa elämässään niin kyllä mä ymmärrän että monet saattaa miettiä että emmä jaksa. Osallistukaa, kun teillä on niitä voimavaroja ja osallistukaa solidaarisuudesta”, hän päättää.

Tuuli Heikura

Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja ja kauppatieteiden maisteri, joka nauttii syväluotaavista ilmiöjutuista, kuluttaa lenkkipolkuja kahden koiransa kanssa ja haaveilee mankelin omistamisesta.

Lue lisää:

Oikaisuvaatimus katkaisi kampusravintoloiden kilpailutuksen

Oulun yliopisto käynnisti joulukuussa 2022 kampusten ravintolatoimijoiden kilpailutuksen edellisten sopimusten tullessa päätökseen kesäkuun 2023 lopussa. Kilpailutus päättyi 31.1., johon mennessä tarjouksen oli jättänyt neljä toimijaa. Hankintapäätöksen julkaisun jälkeen yksi kilpailutukseen osallistuneista toimijoista jätti hankinnasta oikaisuvaatimuksen, joka johti hankinnan keskeyttämiseen. Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu Oy käynnisti joulukuussa 2022 kampusravintolapalveluiden kilpailutuksen. Tämänhetkiset sopimukset ravintolapalveluiden toimittamisesta ovat […]

TEKSTI Tuuli Heikura

KUVAT Tuuli Heikura

Oulun yliopisto käynnisti joulukuussa 2022 kampusten ravintolatoimijoiden kilpailutuksen edellisten sopimusten tullessa päätökseen kesäkuun 2023 lopussa. Kilpailutus päättyi 31.1., johon mennessä tarjouksen oli jättänyt neljä toimijaa. Hankintapäätöksen julkaisun jälkeen yksi kilpailutukseen osallistuneista toimijoista jätti hankinnasta oikaisuvaatimuksen, joka johti hankinnan keskeyttämiseen.

Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu Oy käynnisti joulukuussa 2022 kampusravintolapalveluiden kilpailutuksen. Tämänhetkiset sopimukset ravintolapalveluiden toimittamisesta ovat päättymässä 30.6.2023. Tarjouspyynnön mukaisesti tarjoukset tuli jättää 31.1. mennessä. Tarjouskilpailuun osallistui neljä toimijaa: Uniresta Oy, Juvenes Oy, Compass Group Finland Oy ja Sodexo Oy. 

Kilpailutuksessa etsittiin toimijoita kolmelle yliopiston ja ammattikorkeakoulun tiloissa sijaitseville alueille: kaksi alueista sijaitsee Linnanmaan kampuksella ja yksi Kontinkankaan kampuksella. Tällä hetkellä ravintolapalveluiden tuottamisesta Linnanmaan kampuksella vastaavat Juvenes ja Uniresta, Kontinkankaan kampuksella taas Uniresta. 

31.1. tehdyssä hankintapäätöksessä ravintolapalveluiden toimittajiksi valittiin kolme toimijaa, joista Linnanmaan kampuksen palvelut jaetaan kahden toimijan kesken Uniresta Oy:lle ja Compass Group Finland Oy:lle ja Kontinkankaan kampuksen ravintolatoiminta yhdelle toimijalle Sodexo Oy:lle. Hankintapalveluista kerrotaan, että Linnanmaan kampuksen jakamisella kahdelle toimijalle haettiin vaihtelua tarjontaan ja laadullista kilpailua. 

“Että kampuksella ruokailevilla opiskelijoilla ja henkilökunnalla olisi enemmän valinnanvaraa valita tarjoajien valikoiman välillä”, Sari Maunu yliopiston hankintapalveluista kertoo. 

Oikaisuvaatimus katkaisi hankinnan

15.2. hankintayksikkö vastaanotti kuitenkin kilpailutuksessa viimeiseksi jääneeltä Juvenes Oy:ltä hankintaoikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksessa Juvenes Oy vaati hankintayksikköä kumoamaan hankintapäätöksen ja järjestämään uuden kilpailutuksen. Syynä vaatimukselle oli tarjouspyynnön epäselvyys ja tulkinnanvaraisuus, joka olisi johtanut vertailukelvottomiin tarjouksiin. 

Hankintaoikaisuvaatimuksen mukaan tarjouspyynnössä ei oltu määritelty, kenen vastuulle ravintolasalien jakelu- ja tarjoilulaitteiden hankinta kuuluu. Hankintayksikkö puolsi Juvenes Oy:n oikaisuvaatimusta. Heidän mukaansa jo se seikka, että tarjoajat ovat käsitelleet linjastoasiaa eri tavoin, kertoo siitä, että tarjouspyyntö on ollut tulkinnanvarainen.

Tarjouspyynnön vastuunjakotaulukosta puuttui selkeä määrittely, kenen vastuulle ravintolasalien linjastot kuuluvat. Asialla on merkitystä tarjouksen jättäneille toimijoille, koska mikäli tarjoajilta edellytetään huomattavaa investointia kohteessa näiden laitteiden osalta, on sillä vaikutuksia tarjottavaan hintaan, Oulun yliopiston hankintayksiköstä kerrotaan.

Keskeyttämispäätöksen mukaan osa tarjoajista on ymmärtänyt, että palveluntarjoajan tulee tehdä investointeja linjastojen suhteen, kun taas osa on käsittänyt näiden tulevan tilan omistajan tai hankintayksikön vastuulle. Hankintayksikkö totesi, että saadut tarjoukset eivät näin ole vertailukelpoisia keskenään ja hankinnan keskeyttämiselle on olemassa todelliset ja perustellut syyt. 27.2.2023 Hankintayksikkö poisti aiemmin tehdyn hankintapäätöksen ja keskeytti hankinnan. Samassa päätöksessä ilmoitettiin, että hankinnasta tullaan tekemään uusi hankintailmoitus sekä korjattu tarjouspyyntö. 

“Harmi, että tämä jäi niin pienestä kiinni”, Maunu valittelee. 

Hankinnan ruotiminen ei jäänyt kuitenkaan tähän. Hankinnan keskeyttämispäätöksen jälkeen Sodexo Oy valitti hankinnan keskeyttämisestä markkinaoikeuteen, mutta päätti vetää valituksen pois ennen markkinaoikeuden käsittelyä. Oulun yliopisto voi nyt alkaa valmistella uuden kilpailutuksen järjestämistä. 

Hankintapalveluista kerrotaan, että valituksista johtuneiden viivästyksien vuoksi seuraava mahdollinen palveluntuottajien vaihtuminen on kesällä 2024. Täksi ajaksi Oulun yliopisto joutuu hoitamaan palvelutarjonnan todennäköisesti jatkamalla tämänhetkisiä sopimuksia. 

“Ravintola-alalla marginaalit ja erot palveluntarjoajien välillä ovat todella pieniä, ja siksi päätöksistä valitetaan herkästi. Suurista sopimuksista on kova kilpailu ja ala on herkkä”, Maunu kertoo. 

Kilpailutuksessa painotettiin laatuvaatimuksia

Kela on asettanut tarkat säädökset korkeakouluruokailun järjestämiseen liittyen. Valtoneuvoston asetuksen mukaan korkeakouluopiskelijoiden ruokailun tukemisen perusteista opiskelija-aterian tulee täyttää laadultaan yleiset terveydelliset ja ravitsemukselliset vaatimukset. Opiskelija-ateria on ateriakokonaisuus, joka sisältää pääruoan, salaatin, juoman, leivän ja levitteen. 

Hankintapalveluiden mukaan kampusravintoloiden ruuan ravintosisällöllinen laatu on varmistettu kilpailutuksessa niin, että tarjoajilla täytyi olla kokemusta Suomen korkeakouluruokailun järjestämisestä ja heillä on täten valmiudet ja osaaminen korkeakouluruokailun järjestämiseen. 

Alkuperäisessä tarjouspyynnössä palveluntarjoajien valintaperusteeksi mainitaan kokonaistaloudellinen edullisuus pisteytyksen perusteella. Ainoastaan hinta ei kuitenkaan ollut valinnan peruste, vaan kilpailutuksessa verrattiin tarjoajien hinta-laatusuhdetta, jossa molemmista voi saada enintään 50 pistettä eri osa-alueista. 

Hinnan osuus muodostui kolmesta eri osa-alueesta, kun taas laadullinen vertailu kahdesta, joista molemmista pystyi saamaan maksimissaan 25 pistettä. Laadullisessa vertailussa tarjouksen jättäneitä pyydettiin toimittamaan tiedot omavalmistusasteesta sekä kotimaisuusasteesta. 

Kotimaisuusasteen pisteyttämisellä pyrittiin uusien toimijoiden valinnassa ottamaan huomioon esimerkiksi eläinten kohtelu ja tätä kautta vastuullisuuskysymykset. Omavalmistusasteen huomioimisessa saapuneissa tarjouksissa taas hankintayksikkö haki tasoa ruuan laadun suhteen. “Ruoka on yleensä sitä parempaa, mitä enemmän valmistetaan omassa keittiössä”, Maunu kertoo. Hankintapalveluiden mukaan näissä ei juurikaan saatu luotua eroa tarjousten välillä ja voi olla, että seuraavaan kilpailutukseen nämä vaihtuvat vähimmäisvaatimuksiksi laatutekijöiden sijaan. 

Lisäksi tarjouspyynnössä pyydettiin kuvauksia esimerkiksi henkilöstön kouluttamisesta sekä kestävyyden, vastuullisuuden, ympäristöasioiden sekä energiatehokkuuden huomioimisesta toiminnassa. Samoin tarjouksen jättäneiden yritysten tuli antaa kuvaus asiakastyytyväisyyden varmistamisesta ja sen menetelmien kehittämisestä.

Opiskelijaruoan taso on herättänyt keskustelua Oulussa viime vuoden aikana. Osa opiskelijoista on ollut tyytymättömiä tarjotun ruoan tasoon, ettei se täyttäisi asetettuja yleisiä terveys- ja ravintovaatimuksia. 

Hankintapalveluista Maunu muistuttaa, että jos reklamaatioita tulee, niin olisi hyvä tuoda ne esiin myös hankintapalveluille. 

“Nämä eivät yleensä tule meille asti tietoon, jolloin asioihin on vaikea vaikuttaa.” 

Hän jatkaa, että asiakastyytyväisyys ja sen seuranta ovat yksi valintakriteereistä palveluntarjoajille ja toimijoiden tulee olla perillä opiskelijoiden tuntemuksista. Sopimusten edellytyksenä on tietynlaisen ja -tasoisen ruuan tarjoaminen, ja asiasta voi reklamoida tilaajan puolesta, jos nämä eivät täyty. Äärimmäisessä tilanteessa tilaaja, eli Oulun yliopisto, voi purkaa tai irtisanoa sopimuksen.

Tuuli Heikura

Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja ja kauppatieteiden maisteri, joka nauttii syväluotaavista ilmiöjutuista, kuluttaa lenkkipolkuja kahden koiransa kanssa ja haaveilee mankelin omistamisesta.

Lue lisää:

Veden haltijat

Vedestä on monta tarinaa, sen puutteesta vielä enemmän. Kuka hallitsee vesiämme kuivuvassa maailmassa? Kun Chilessä 4.9.2022 äänestettiin uudesta perustuslakiluonnoksesta, oli kyse myös veden tulevaisuudesta. Luonnos sisälsi lähes 400 kohtaa, jotka olisivat muun muassa parantaneet naisten ja maan alkuperäisväestön asemaa. Sen kohtalo annettiin kansan käsiin. Chilen vuodelta 1980 peräisin olevaa perustuslakia alettiin kirjoittaa uusiksi sen jälkeen, […]

Vedestä on monta tarinaa, sen puutteesta vielä enemmän. Kuka hallitsee vesiämme kuivuvassa maailmassa?

Kun Chilessä 4.9.2022 äänestettiin uudesta perustuslakiluonnoksesta, oli kyse myös veden tulevaisuudesta. Luonnos sisälsi lähes 400 kohtaa, jotka olisivat muun muassa parantaneet naisten ja maan alkuperäisväestön asemaa. Sen kohtalo annettiin kansan käsiin.

Chilen vuodelta 1980 peräisin olevaa perustuslakia alettiin kirjoittaa uusiksi sen jälkeen, kun chileläiset vuonna 2019 nousivat laajoihin protesteihin. Nykyistä lakia on uudistettu muutaman kerran, mutta suuret linjat ovat edelleen diktaattori Augusto Pinochetin valtakauden ajalta vuosina 1973-1990. Tuolloin Chile toimi laboratoriona uusliberalistiselle talouspolitiikalle, ja myös veden hallinta ja vesihuolto muutettiin 80-luvulla markkinaehtoiseksi. Veden omistusoikeudet erotettiin maaomistuksesta, ja samalla avattiin ovet kansainvälisille sijoittajille.

Lakiluonnoksen kirjoitti demokraattisesti erikseen valittu työryhmä. Lopullisessa tekstissä vesi määriteltiin ihmisoikeudeksi, ja siinä puhuttiin myös hyvästä elämästä tasapainossa luonnon kanssa. Lakiluonnos oli maailmankin mittakaavassa radikaali.  

Sen kohtalo annettiin kansan käsiin. Äänestyspäivänä rannikkokaupunki Viña del Marissa jonot kiemurtelivat kaduilla ympäri korttelien. 

Deborahiksi ja Jonathaniksi esittäytyvä pariskunta äänesti UVM-yliopiston kampuksella. Jonathan totesi varovasti, että he äänestivät lain puolesta, siis abruebo. Hän jakoi monen chileläisen mielipiteen maan vesihuollon tilasta.

“No siis…veden pitäisi olla valtion hallinnassa, mutta jos katsot vesiyhtiöiden omistuksia, useimmat niistä ovat eurooppalaisia yhtiöitä.”

Lopuksi Jonathan vielä totesi, että hän yrittää olla ihan vähän toiveikas. Hän ei kuitenkaan kuulostanut kovin varmalta.

Vesioikeuksia on tähän mennessä voinut myydä ja ostaa kuin osakkeita.

Lakiluonnos kaatuikin, kuten mielipidekyselyt ennustivat, huomattavalla äänten enemmistöllä. Televisiossa näytettiin ääntenlaskentaa ääni ääneltä: rechazo, rechazo, rechazo, en hyväksy. Vasemmistolaisen presidentti Gabriel Boricin suosio oli ollut laskussa, eikä äänestystulosta pelastanut edes Hämähäkkimieheksi pukeutunut pikkupoika, joka ajeli äänestyspäivänä kolmipyörällä Boricin ympäri.   

Vesi on ollut Chilen kuumimpia ympäristökysymyksiä jo vuosikausia. Vesipulasta on kärsitty epätasaisesti ympäri pitkää maata, ja kuivuus on jatkunut jo 13 vuotta. Tämän vuoden huhtikuussa julkistettiin jo suunnitelma vesijohtoveden säännöstelemiseksi pääkaupunki Santiagossa. Maaseudun asukkaille on jouduttu tuomaan vettä säiliöautoilla.

Vesipula alkaa jo uhata kansallista turvallisuutta. Enemmistö chileläisistä myös haluaa muutosta: kaksi vuotta sitten he äänestivät kyllä sille, että perustuslaki muutetaan. He eivät vain halunneet tätä nimenomaista lakiluonnosta.

Vuoden 2019 mielenosoituksissa yleinen slogan oli “ei kuivuutta, vaan varkautta”, mikä viittasi yhtiöiden voitontavoitteluun vesivarojen kustannuksella. Vesioikeuksia on tähän mennessä voinut myydä ja ostaa kuin osakkeita. Käytäntö voi tuskin jatkua enää kauaa.

Kuka päättää veden käytöstä?

Toisella puolella maapalloa, noin 70 kilometriä Oulusta itään, on myös kamppailtu veden käytöstä. Vuonna 2005 Oulun Vesi jätti aluehallintovirastolle lupahakemuksen pohjaveden ottamiseksi Viinivaaran Natura-alueella. Hanketta vastustava pieni Vesivaara-liike syntyi vuonna 2009, ja siinä toimii pääasiassa paikallisia asukkaita.

Oulun yliopiston kulttuuriantropologian professori Hannu Heikkinen vetää parhaillaan maankäyttösektorin ilmastotoimenpiteisiin liittyvää projektia Kiiminkijoen valuma-alueilla. Sen myötä on tullut ilmi, että Viinivaarasta keskustellaan edelleen. Salla Lauhava teki Viinivaarasta kulttuuriantropologian pro gradu -tutkielman vuonna 2013.

“Luonnonsuojelujärjestöjen pääargumentti on se, että massiivinen pohjaveden pumppaaminen voi laskea alueen soiden vedenpintaa niin, että ne menevät luontoarvoiltaan pilalle. Suot myös muuttuvat kuivatessaan päästölähteiksi,” Heikkinen kertoo.

Heikkisen mukaan kyseessä on melko tyypillinen ympäristökonflikti. Epätyypillistä siinä on kenties se, että toinen, paljon suurempi ympäristöliike kytkeytyi keskusteluun. Konfliktin juuret ovat Talvivaaran kipsisakka-altaan vuodoissa. Vuonna 2012 pelättiin, että kaivoksen päästöt leviävät laajasti lähialueiden vesistöihin ja saatuttavat myös Oulujoen veden. Tästä varoittivat erityisesti ympäristöaktivistit.

Viinivaara-liikkeen edustajat puolestaan katsoivat, että ympäristöriskejä liioiteltiin, ja pohjaveden otto aiheuttaisi merkittävämpää haittaa paikalliselle luonnolle.

Lauhavan gradun haastatteluaineistosta nousi esille muun muassa epäilys siitä, että Oulun Vesi alkaa jossakin vaiheessa tehdä puhtaalla pohjavedellä bisnestä. Siis käyttää vesivaroja voiton tavoitteluun.

Suomessakin vettä on mahdollista niin sanotusti omistaa. Polar Springsin kaltaiset pullovesifirmat tekevät jo nyt bisnestä suomalaisella pullovedellä. Joidenkin mielestä vettä voisi myydä ulkomaille vielä paljon enemmänkin.

Pohjavesi sen sijaan ei vesilain mukaan kuulu kenellekään. Lakitekstissä sanotaan, että maa-alueen omistaja vallitsee alueellaan olevaa pohjavettä, mikä ei merkitse omistamista. Pintavedet on sidottu maaomistukseen.

“Pintavesissähän on varmaan yksi vanhimpia omistusoikeuden muotoja Länsi-Euroopassa, eli maaomistusoikeuden suhde vesialueisiin. Eli jos maasi rajoittuvat veteen tai pitävät sisällään lammen, niin omistat myös veden.”

Mikään ei ole myöskään varsinaisesti estänyt kuntien vesihuoltoliikelaitosten myymistä yksityisille sijoittajille samalla tavalla kuin Fortumin hallinnoimat sähköverkot myytiin Carunalle. Vuonna 2020 jätetty Vesi on meidän -kansalaisaloite nosti ongelman eduskuntaan, ja lainvalmistelu vesihuollon säilyttämisestä julkisena toimintona käynnistyi. 

Tänä syksynä maa- ja metsätalousministeriö asetti työryhmän laatimaan ehdotusta uudistetuksi vesihuoltolainsäädännöksi.

Kenellä veteen on oikeus?

Pelko suomalaisten vesivarojen myynnistä ulkomaille on perusteltu, sillä vesipula pahenee ympäri maailmaa, eivätkä ennusteet näytä siltä, että parempaa olisi luvassa.

Vuonna 2010 YK:n yleiskokous julisti, että oikeus puhtaaseen juomaveteen on ihmisoikeus. On kuitenkin useita paikkoja, joissa se ei toteudu.

Esimerkiksi Lähi-idässä on arkipäivää, että vähistä vesivaroista taistellaan aseellisesti. Emmi Itärannan Teemestarin kirja -teoksessa kuvaama dystopia niukan veden ja armeijan hallitsemasta maailmasta on siis jo totta monille ihmisille.

“Kirjassa varmasti shokeeraa se, että se tapahtuu Suomessa. Mutta jos ajatellaan vesikonflikteja, niin klassinen esimerkki on Israel ja Palestiina. Israelin käyttämistä vesivaroista osa on palestiinalaisalueilla, ja armeijakin puuttuu herkästi veden käyttöön.”

Ihmisillä on myös eri tavoin varaa sammuttaa janonsa. Pullovesi on kasvanut maailmalla juomabisneksistä tuottoisimmaksi. Jotkut suomalaismerkitkin ovat onnistuneet kasvattamaan markkinoita ulkomailla, vaikka tänne tuodaan yhä enemmän vettä kuin sitä viedään.

Heikkinen toteaa, että vesibisneksessä on kyse mielikuvista. Suomalaisesta vedestä on luotu kuva jonakin erityisenä, puhtaana ja terveellisenä.

Tässä tuotteistamisprosessissa perusoikeus muuttuu aivan tavalliseksi hyödykkeeksi. 

“Niin, puhdas vesi ja ruoka ovat tosiaan ihmisen perusoikeuksia. Mutta kyllähän ruokakin on yksityisomaisuutta, kun se yksityisesti ostetaan.”

Ruoka ja vesi kietoutuvat monessa toisiinsa, tietenkin. Nykyinen teollinen ruoantuotanto vaatii paljon vettä – niin paljon, että se voi aiheuttaa vesipulaa toisaalla.

Kuka vettä käyttää?

Takaisin Chileen, jossa kasvatetaan paljon avokadoja, varsinkin maan keskiosan Valparaíson alueella, johon kuuluu myös Viña del Mar. Suuri osa Chilen avokadoista tulee Eurooppaan.

Viña del Marissa sijaitseva UVM-yliopisto tarjoaa vaihto-opiskelijoille mahdollisuuden suorittaa lukukauden aikana myös englanninkielisiä kursseja, ja siksi minäkin olen täällä. Vihreän taloustieteen opettajalla on taipumus eksyä sivupoluille, jotka kyllä tarjoavat mielenkiintoista tietoa Chilen kulttuurista ja nykytilanteesta.

Esimerkiksi ensimmäisellä luennolla puhuimme kymmeniä minuutteja avokadoista. Ensin siitä, kuinka avokadoa voi syödä aamulla, päivällä ja illalla, leivän päällä ja jopa pastassa. Minä möläytin, että suomalaisetkin uskovat keksineensä avokadopastan. Sitten totesin, että avokadojen syömisestä on tullut viljelyn ympäristöongelmien takia eräänlainen lyömäase kasvissyöntiä vastaan, kulttuurisodan väline.

Seurasi pitkä puhe siitä, miten avokadoissa on täällä kyse ihan oikeasta sodasta, nimittäin sodasta kasteluvedestä. Suuret plantaasit ovat pahentaneet vesipulaa juuri Valparaísossa ja Petorcassa.

Ne pystyvät hankkimaan vesioikeuksia, mutta moni pienviljelijä on joutunut lopettamaan, koska vettä ei riitä kasteluun.

The Guardian -lehti kertoi kesäkuussa, että Santiagon lähellä sijaitseva Aculeo-järvi kuivui ja hävisi kokonaan vuonna 2018. Vielä 90-luvulla se oli vilkas matkailukeskus. Vuonna 2010 joukko yksityisiä maanomistajia ja plantaaseja hankki oikeudet järven vesivaroihin. Kastelu keskittyi paljon vettä vaativiin vientihedelmiin, ja moni paikallinen viljelijä menetti toimeentulonsa.

Heikkisen mukaan tarina on tuttu muualtakin. 

“Suuri osa Pohjois-Amerikan vesihuolto-ongelmista johtuu teollisesta maanviljelyksestä. Esimerkiksi Coloradojoki ei ole enää vuosikymmeniin saavuttanut Tyyntämerta ympäri vuoden.”

Tänä kesänä Texasin läpi virtaava Paluxy-joki kuivui lähes kokonaan, ja sen pohjasta paljastui acrocanthosauruksen jälkiä.

Myös teollisuus on suuri vedenkäyttäjä. Chilessä kaivosteollisuus on ylivoimaisesti suurin vientiala yli 60 prosentin osuudellaan.


Jokien oikeudet ja markkina-arvo

Erilaisia lainsäädännöllisiä tai markkinaehtoisia keinoja ympäristökriiseihin, muun muassa vesipulaan, on jo keksitty paljon.

Kustannusten nousu ja luonnonvarojen saatavuus aiheuttavat jo nyt korotuspaineita esimerkiksi kuntien vesimaksuihin. Oulun Veden on tarkoitus nostaa vesimaksuja vuoden 2023 alussa niin, että vaikutus kuluttajalle on keskimäärin kolme ja puoli prosenttia.

Maailmalla kasvaa liike, jossa luonnolle vaaditaan oikeushenkilön asemaa. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että vaikkapa joki voisi laillisena henkilönä, edustajiensa avulla, haastaa saastuttajansa oikeuteen.

Liikkeellä on juuret alkuperäiskansojen animistisissa maailmankäsityksissä, joissa luonnollakin on sielu ja siten toimijuus.

99% Invisible -podcastissa käsiteltiin ajatuksen uhkia ja mahdollisuuksia. Pitkälle vietynä luonnon oikeudet voisivat tietenkin aiheuttaa monimutkaisia ja absurdeja käänteitä saavia oikeusjuttuja. Voisivatko tulvan koettelemat asukkaat puolestaan haastaa joen oikeuteen talojensa vahingoittamisesta? 

Ennakkotapauksia on kuitenkin maailmalla jo olemassa, valtioissa, joissa on merkittävä alkuperäisväestö. Ecuadorissa The Rights of Pachamama, luontoäidin oikeudet, kirjattiin uuteen perustuslakiin jo vuonna 2008.

Viime vuoden elokuussa villiriisi haastoi Minnesotan luonnonvarakeskuksen oikeuteen.

Vihreä kapitalismi on sen sijaan syvällä kiinni länsimaisessa uusliberaalissa markkina-ajattelussa. Tavallaan se veisi yksityistämisen entistä pidemmälle: luonnolle määriteltäisiin sopiva hinta, jotta suurimmilla käyttäjillä ja saastuttajilla olisi taloudellinen syy hillitä kulutustaan ja saastutustaan.

Kustannusten nousu ja luonnonvarojen saatavuus aiheuttavat jo nyt korotuspaineita esimerkiksi kuntien vesimaksuihin. Oulun Veden on tarkoitus nostaa vesimaksuja vuoden 2023 alussa niin, että vaikutus kuluttajalle on keskimäärin kolme ja puoli prosenttia.

“Jos talousjärjestelmä käännetään niin, että yritys on kannattavampi, kun se minimoi päästönsä eikä sotke vettä, se on sama kuin jos saisi tuotteen myytyä kalliimmalla. On puhuttu, että ilmallakin pitäisi olla hinta, ja sen saastuttamisesta tulisi maksaa. Mutta en ole ihan varma, toimiiko tämä kaikissa yhteyksissä…” Heikkinen sanoo.

Mikä voisikaan mennä pieleen?

Ongelma ja ratkaisu?

Vielä yksi tarina Suomesta. Vuosi oli 2018, keväällä saapuivat ennätyshelteet. Asuin joitakin kuukausia espoolaisessa yhteisössä, jossa oli oma vesijärjestelmä. Vesijohtovettä ei voinut juoda muutenkaan, mutta auringonpaiste kuivatti vesivarat niin, ettei peseytyminenkään onnistunut.  Kannoimme rannasta merivettä saunalle ja peseydyimme sillä. Enimmäkseen ihmiset loikoilivat sohvalla hiukan turhautuneen oloisina.

Useimmat suomalaiset ovat tottuneet siihen, että joka kodin kraanasta tulee juomakelpoista vettä. Se ei kuitenkaan ole ollut enää vuosiin itsestäänselvyys.

Heikkinen toteaa, että Pohjanmaata kuivemmassa Varsinais-Suomessa on jo koettu vesipulaa.

Ongelmaan olisi Suomessakin yksinkertainen käytännön ratkaisu, joka ei vaatisi oikeusjuttuja tai uusien oikeuskelpoisten henkilöiden perustamista. Mutta se maksaa. 

“Meillähän on Suomessa yksi vesijärjestelmä. Joten vessasta vedetään yhtä lailla pohjavettä viemäriin kuin sitä juomalasiin kaadetaan. Keski-Euroopassa on jo monessa paikassa siirrytty kahden veden järjestelmään.”

Vettä, jonka ei tarvitse olla juomakelpoista, voisi käyttää niin auton pesuun kuin suurteollisuuden tarpeisiin. Chilessäkin kaivosteollisuus on lisännyt puhdistetun meriveden käyttöään – ilmiselvistä syistä.

“Kulut ovat siinä se ongelma, eli pitäisi rakentaa rinnakkainen vesihuolto. Mutta luulen, että paikoissa, joissa vesi on jo muodostunut toistuvaksi ongelmaksi, on kahden veden järjestelmän rakentaminen jo kannattavampaa.”

Heikkisen mukaan Viinivaaran vedenottamostakaan ei olisi suoluonnolle minkäänlaista haittaa, jos vettä käytettäisiin vain juomiseen.

“Ja sitten on tämä pullovesikysymys… että syyllistetäänkö ihmisiä juomisesta, että ihmisten juomisen takia vesivarat olisivat vaarantuneet, niin… Minusta se on, anteeksi kun kiroilen, vittuilua. Siinä suunnataan huomio johonkin täysin vähäpätöiseen asiaan, jotta ihmiset olisivat hiljaa suuryritysten vedenkulutuksesta.”

Maria Karuvuori

Kulttuuriantropologian opiskelija, joka on koukussa uuden oppimiseen. Pitää uimisesta, hyvin ja välittäen kirjoitetusta tekstistä, pienistä taloista ja suurista ajatuksista, kasveista ja eläimistä, kapakoista ja koti-illoista sekä toisinaan eläväisistä keskusteluista.

Lue lisää:

Yhtä hyviä kuin – tyttöjen vertailu poikiin matemaattisissa taidoissa elää edelleen

Lukuisissa tutkimuksissa tyttöjen ja poikien matemaattisessa osaamisessa ei ole havaittu eroja, mutta silti stereotyyppiset käsitykset taitoeroista elävät jossain määrin edelleen. ”Lahjakas poika, ahkera tyttö” -stereotypia ei ole täysin kuopattu. Lähdin kartoittamaan, miten tyttöjen matemaattisesta osaamisesta puhutaan, ja mitä vaikutuksia sillä voi olla. Yhtä hyviä kuin pojat Moni on ehkä törmännyt hyvää tarkoittavaan lauseeseen ”tytöt ovat […]

Lukuisissa tutkimuksissa tyttöjen ja poikien matemaattisessa osaamisessa ei ole havaittu eroja, mutta silti stereotyyppiset käsitykset taitoeroista elävät jossain määrin edelleen. ”Lahjakas poika, ahkera tyttö” -stereotypia ei ole täysin kuopattu. Lähdin kartoittamaan, miten tyttöjen matemaattisesta osaamisesta puhutaan, ja mitä vaikutuksia sillä voi olla.

Yhtä hyviä kuin pojat

Moni on ehkä törmännyt hyvää tarkoittavaan lauseeseen ”tytöt ovat yhtä hyviä matematiikassa kuin pojat”. Vuonna 2021 yhdysvaltalainen psykologian ja lingvistiikan tutkija Ellen Chestnut kollegoineen havaitsi, että lauserakenteella ”yhtä hyviä kuin” (”as good as”) ei saada aikaan mielikuvaa yhdenveroisesta osaamisesta. Taikasana on tässä yhteydessä sana ”kuin”, jota myös Kotimaisten kielten keskuksen mukaan käytetään suomen kielessä vertailussa.

Chestnutin ja kollegoiden vuonna 2021 valmistuneessa tutkimuksessa käytettiin ”girls/boys are as good as boys/girls at x”-rakenteen lause-esimerkkejä. Aikuisille lauseiden verbit olivat epäsanoja, ja lapsille sukupuolineutraaleiksi koettuja tekemisiä.

Tulokset osoittivat, että ”as good as”, ”yhtä hyviä kuin” asetelmassa jälkimmäisenä ollut nähtiin luonnostaan kyvykkäämmäksi, ja ensimmäisenä olleen osapuolen arvioitiin joutuvan näkemään enemmän vaivaa saavuttaakseen saman tuloksen. Sukupuolten paikkoja vaihdeltiin lauseissa. Chesnut ja kollegat totesivat, että tuloksista voidaan päätellä, että tyttöjen osaamisesta puhuttaessa lausahdus ”työt ovat yhtä hyviä matematiikassa kuin pojat” voi olla jopa haitallinen, koska se asettaa tytöt asemaan, jossa heitä vertaillaan poikiin.

Chestnut kollegoineen toteaa, että puheessa nämä konnotaatiot ovat kuitenkin niin hienovaraisia, että niitä on vaikeampi havaita varsinkin verrattuna esimerkiksi avoimeen tai räikeään seksismiin. Ilmiö on luonnollisesti laajempi kokonaisuus kuin pelkkä yksittäinen lausahdus, mutta osaamispuhe on osa kokonaisuutta.

Tunne matemaattisesta kyvykkyydestä voi siis rakentua historian ja sukupuolenkin kautta.

Viestinnän ja toiminnan merkitys

Haastattelin kasvatustieteiden tiedekunnan koulutusdekaani, matematiikan ja luonnontieteen didaktiikan yliopistolehtoria Sari Harmoista. Hän on myös STEAM (Science, Technology, Engineering, Arts, Mathematics) oppimisen ja opettamisen dosentti Turun yliopistossa. Harmoinen toteaa stereotyyppisten asenteiden näkyvän jo pienille lapsille. Aina asenteet eivät näy suoraan vaan hienovaraisemmin, kuten esimerkiksi silloin kun eritellään leluja tai annetaan mahdollisuuksia toimintaan sukupuolen mukaan – ”Annetaan esimerkiksi vasara pojalle käteen, eikä edes tarjota sitä tytölle”, Harmoinen pohtii.

Hän kertoo aidon esimerkin koulumaailmasta: yhteisessä projektissa pojille annettiin tehtäväksi rakentaa sähkötyökaluilla opettajan kanssa, kun taas tytöt laitettiin erilliseen tilaan ilman opettajaa suunnittelemaan sisustamista. Harmoinen summaa ”On paljon piilossa tapahtuvaa viestintää, mutta myös toimintaa, ja nehän kaikki rakentavat osallistujan tunnetta siitä, että olemmeko ”yhtä hyviä kuin””.

Harmoinen painottaa, ettei tyttöjen ja poikien matemaattisessa osaamisessa tai kyvykkyydessä ei ole havaittu eroja tutkimuksissa. Sen sijaan pystyvyystunne voi olla erilainen. Harmoinen tuo esille, kuinka kentältä kuulee tyttöjen herkästi sanovan ”ei äitikään ole tätä osannut, en minäkään tätä osaa”. Tunne matemaattisesta kyvykkyydestä voi siis rakentua historian ja sukupuolenkin kautta.

Ammattien segregoituminen haasteena

Haastattelin Oulun yliopistossa väitöskirjatutkijana toimivaa Satu Kalevaa. Kaleva on tutkinut oppiaineiden vaikutusta jatko-opintopolkuihin, ja erityisesti matematiikan vaikutusta niihin, sekä miten oppiainekiinnostus, matemaattinen minäpystyvyys ja sukupuoli vaikuttavat koulutusala-kiinnostukseen. Kalevan tutkimuskohteena on myös, miten STEM-alan kiinnostus syntyy sekä miten naisia voitaisiin kannustaa STEM-aloille.

Kalevan alustavat tutkimustulokset osoittavat, että vaikka nuoren oppiainekiinnostus ja minäpystyvyys osaltaan vaikuttavat nuoren koulutusalakiinnostukseen, kaikkein vahvimmaksi vaikuttimeksi koulutusalakiinnostuksen syntyyn on yhä vastaajan sukupuoli Oulun lukiolaisten keskuudessa. Tähän vaikuttavat Kalevan mukaan monet tekijät, muun muassa kaverit ja perhe.

Tytöt olivat myös huomattavasti poikia vähemmän kiinnostuneita STEM-aloista, ja vastasivat kyselyssä, etteivät tiedä alasta tarpeeksi. Kaleva toteaa: ”Matematiikan opiskelussa ollaan menty eteenpäin ja ero esimerkiksi pitkän matematiikan valinnassa lukiossa on kaventunut, mutta työelämässä sukupuolinen segregaatio näyttäytyy yhä todella vahvasti erityisesti Suomessa verrattuna muihin Euroopan maihin”.

Harmoinen toteaa ammattien segregoitumisen mahdollisesti vaikuttavan siten, että esimerkiksi teknisistä innovaatioista jää puuttumaan jotain, jos työryhmistä puuttuu moniäänisyys.

Harmoinen on tutkinut naisten palkkaukseen liittyviä asioita, ja hän huomauttaa, kuinka ammattien segregoitumisella on vaikutusta myös tulotasoihin – naiset työskentelevät aloilla, joissa palkkataso on matalampi ja näin ollen heidän keskiansionsa jäävät matalammaksi. Kalevaa puolestaan huolestuttaa erityisesti se, että tietoyhteiskuntaa ja tulevaisuuttamme rakentavat tällä hetkellä valtaosin miehet. Olisi ensiarvoisen tärkeää saada tähän työhön mukaan tasapuolisesti niin miehiä kuin naisia.


Tietoa ja kannustusta

Sari Harmoinen kertoo, kuinka tyttöjen oma suhtautuminen matemaattisiin aineisiin muuttuu alakoulun lopulla negatiivisemmaksi. Harmoinen huomauttaakin, että jos asiaan lähdetään vaikuttamaan vasta yläkoulussa, se on liian myöhäistä: – ”Minäpystyvyyden tunnetta ja kyvykkyyden tunnistamista pitäisi lähteä vahvistamaan jo varhaiskasvatuksessa”.

Satu Kaleva puhuu sukupuolisensitiivisen ohjauksen puolesta. Hän kertoo ohjauksen olevan tarpeellista, koska saatamme olla sokeita sille, kuinka paljon annamme sukupuolen vaikuttaa. Kalevan mukaan olisi tärkeää että ”uskallettaisiin lähteä omien kiinnostuksen kohteiden ja vahvuuksien perusteella liikkeelle, ei sukupuolen” (Kaleva et. al., 2022a).  

Työtilanne on Kalevan mukaan esimerkiksi ICT-aloilla tällä hetkellä Oulussa erittäin hyvä: ”Nyt kun eletään neljännen teollisen vallankumouksen kynnyksellä, STEM-alojen mahdollisuudet tulevat kasvamaan mittavasti. Meidän pitää huolta, että nuorilla on siitä tietoa”. Pohdimmekin Kalevan kanssa yhdessä ääneen, miksei ICT-aloja markkinoida enemmän naisille hyvällä työllistymisnäkökulmalla, kuten esimerkiksi hoitoaloilla tehdään.

Tyypittely – hyötyä vai haittaa?

Tyypittelyllä on vaaransa. Samalla kun segregaatiota yritetään purkaa, sorrutaanko tyypittelemään naiset ja miehet perinteisiin kategorioihin ja sukupuolirooleihin? Toisaalta moni lahjakas nainen kertoo kirjassa Naislahjakkuus, kuinka heidän on täytynyt korostaa maskuliinisuuttaan menestyäkseen. Esimerkiksi vahvasti segregoituneilla teknillisillä aloilla soisi olevan enemmän tilaa kaikenlaisille ihmisille, ei vain maskuliiniseen työkulttuuriin sopeutuville.


Jos tyypittelyä korostetaan liikaa, onko mahdollista, että sorrutaan rakentamaan itseään toteuttavia ennusteita ja saadaan näin ja saadaan tytöt itsekin ajattelemaan olevansa altavastaajia, tai ”yhtä hyviä kuin pojat” tai kuinka ”kyllä tytötkin” osaavat?  

Toisaalta asioiden lakaiseminen maton alle ei tuota tulosta. Selvää kuitenkin on, kuten Kaleva ja Harmoinen molemmat toteavat, että henkilön omaan kiinnostukseen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota, eikä tarjota stereotyyppisiä vaihtoehtoja automaattisesti. Myös puheeseen, arviointiin ja käytännön esimerkkeihin tulee kiinnittää huomiota.

Harmoisen sekä Kalevan haastatteluista sekä esimerkiksi Chestnutin ja kollegoiden tutkimuksesta käy ilmi, että hienovaraisellakin stereotyyppisellä kohtelulla voi olla pitkäkantoisia vaikutuksia sekä yksilöllisesti että yhteiskunnallisesti.

Artikkelin kirjoittaja Anna Haapakangas on toteuttanut artikkelin osana Digitaalisen viestinnän verkkokurssia.