Aurinko heijastuu keltaisista ja valkoisista kypäristä, ilmassa leijuu tuoreen puun tuoksu ja heijastinliivit heiluvat. Parkkeeraan pyöräni vanhan kunnon 2T-oven läheisyyteen, se oli minun lempioveni, mutta nyt se on aivan erinäköinen.
Mikään ei voi pysäyttää Remonttia – se on elämän pysäyttämätön voima kuten kuolema ja verot.
Sähköpostissani olevan tiedotteen mukaan kahden seuraavan viikon aikana Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksen pääoven eteen nousee hirsipaviljonki. Koska heiluvat heijastinliivit ja kiiltävät kypärät seikkailevat puukuorman ja rakennustelineiden seassa, päättelen olevani oikeassa paikassa.
Vanhan 2T-oveni tuhkista on siis noussut kaikkien ovien jumala – pääovi.
Yhdessä kiinni hirteen
Olen onnellinen, tämä ei olekaan Remontti, tämä on lempioveni muistoksi rakennettava monumentti – kuin mausoleumi, johon Leninin balsamoitu ruumis säilöttiin ikuisiksi ajoiksi.
Tulkaa kaikki kansat ja käykää Linnanmaan kampuksen pääovesta, ihailkaa hirsipaviljonkia ja laskekaa ruusu 2T-oven muistolle!
Mutta hetkinen. Luulin että hirsitöitä tehdään hikisenä kumpparit jalassa ja henkselit housuja pidellen. Pitkän työpäivän jälkeen pappila tarjoaa kahvit kiitoksena hiippakunnan hirsiladon nostamisesta.
Kansallisromantikko minussa sanoo, että kypärät, liivit ja rakennustelineet näyttävät kuitenkin liian ammattimaisilta. Ja toisin kuin Suomi-Filmien mustavalkoisessa maailmassa, tällä työmaalla naiset ovat hirsitöissä eivätkä keittämässä klimppisoppaa lounaaksi tai tervaa suojaksi.
“Itse asiassa tämä ei ole aitoa hirttä, vaan kahdesta lankusta tehtyä liimapuuta”, arkkitehtiopiskelija Iida-Maria Kari sanoo minulle. Hän nostaa kahden ystävänsä kanssa 80 kiloa painavan hirren ja lähtee kantamaan sitä kohti neliskulmaista paviljonginpuolikasta.
He hymyilevät ja ajattelen, että on hienoa katsella toimivaa yhteistyötä. Täällä työskentelee yliopiston arkkitehtiopiskelijoita, ammattikorkeakoulun rakennusinsinööriopiskelijoita, tutkijoita, kansainvälisiä vaihto-opiskelijoita, miehiä, naisia, ammattilaisia ja vasta-alkajia.
Kaikkien maiden hirsityöläiset, liittykää yhteen!
“Täällä on parhaillaan tehty töitä aamukahdeksasta iltakuuteen nyt rakennusvaiheessa”, hirttä kantava rakennusarkkitehtiopiskelija Eeva Tolonen kertoo.
Rakentaminen kestää kaksi viikkoa, ja Tolosen mukaan sitä edelsi viikon kestävä suunnitteluvaihe. Yhteishenki on hyvä ja tässä kuulemma oppii paljon.
Mitä hirsi voi opettaa?
Arkkitehtiopiskelija Anna Haapanen valistaa minua, hirren pätkä jaloissaan. “Rakennustyön tekeminen opettaa etenkin turvallisuudesta ja yhteistyön tärkeydestä. Työmaalla olemisessa on tietyt säännöt ja ne tulevat tutuksi.”
“Nyt osaa myös sääliä työntekijöitä, jotka joutuvat toteuttamaan arkkitehtien suunnitelmia”, Tolonen naurahtaa. Tiedoksi niille lukijoille, jotka eivät ole asiaa ajatelleet, arkkitehdit ani harvoin itse rakentavat suunnittelemiaan töitä – siihen käytetään ihan eri ammattilaisia.
Hymyilevä valkokypäräpäinen Matti Lakkala valvoo opiskelijoiden työntekoa. Hän on projektitutkijana arkkitehtuurin tiedekunnan (nyk. arkkitehtuurin yksikkö) vuonna 2016 aloittamassa Moderni hirsikaupunki -hankkeessa, jonka osana hirsipaviljongin rakentaminen on.
Lakkala komppaa Tolosta ja kumppaneita – tässä halutaan tutustuttaa opiskelijat käytännön hirsirakentamiseen ja sen haasteisiin.
“Vaikka tämä teknisesti onkin liimapuuta, ovat salvokset ja rakennustyyli perinteiset. Itse asiassa kysymys hirren määritelmästä on eräs Moderni hirsikaupunki -hankkeen keskeisiä tutkimusaiheita, eli mikä tekee hirrestä hirren”, hän filosofoi.
Rakentaminen ja suunnittelu muodostavat arkkitehtuurin yksikön hirsiworkshop-kurssin, jossa rakentajat palkitaan opintopisteillä.
“Aluksi tehdään yhdessä rakennussuunnitelma ja sitten se myös käytännössä rakennetaan. Näin näkee kuinka mielikuva konkretisoituu”, Lakkala kertoo.
“Laskeskelin että yksittäisiä hirsiä paviljongissa on noin viisisataa, yhteensä 1,8 kilometrin verran. Opiskelijatyötunteja paviljongin pystyttämiseen menee arviolta 1600 ja rakentamassa on noin 20 opiskelijaa. Lisäksi mukana on pari ammattirakentajaa asiantuntijoina.”
Viime vuonna hirsipaviljonki oli maamme pääkaupungissa, Arkkitehtuurimuseon pihalla. Vuotta myöhemmin Oulu iskee takaisin. Konkretisoituva hirsipaviljonki dekonstruoitiin ja kuljetettiin Pohjois-Suomen suurimpaan ja vanhimpaan, Pohjanlahden rannan kuppeeseen.
Siinä missä Uudenmaan maakuntakeskuksessa paviljonki oli katoton, nyt entisen tervakaupunkimme opiskelijat ovat puhteenaan käännyttämässä rakennuksen katolliseksi.
Siksi Mattia hieman jännittää. Nyt vanhat hirret on käytetty ja kaikki tästä eteenpäin on suurempaa kunniaa 2T-ovelle ja oululaiselle hirsirakentamiselle.
Etelä-Suomen leppeydessä harmaantuneet hirret saavat päällensä niin hyvää puuta, että paviljonki nousee korkeammalle kuin ennen. Katto kasataan kuluvan viikon loppuun mennessä ja siitä eteenpäin paviljonki on osa yliopistoamme.
Muutama mustelma ja puinen muisti
Rahoitus hirsipaviljonkiin tulee Moderni hirsikaupunki -hankkeelta, joka on pääosin Euroopan aluekehitysrahaston tukema. Lisäksi siivu saadaan myös yliopistomme strategiarahasta. “Mukana rahoittamassa on myös Pohjois-Pohjanmaan alueen hirsitalotoimittajia”, Lakkala muistuttaa.
Hirsi on suosittua mökkimateriaalia, mutta siitä on moneksi. Hirttäkin on monenlaista. Lakkalan mukaan rakennettava paviljonki on kesämökkimatskusta, kun taas omakotitaloon käytettäisiin paksumpaa.
Tähän mennessä kaikki on työmaalla mennyt hyvin, Tolonen ja muut rakennuskumppanit ovat säästyneet haavereilta. “Muutama mustelma on tullut, mutta ei mitään sen pahempaa”, Iida-Maria Kari paljastaa.
Apumies Niko Okkonen, viimeisen vuoden arkkitehtiopiskelija piiloutuu kameraltani. “Hirsi on ihana materiaali!” hän kuitenkin huikkaa.
Ehkäpä se on totta. Ehkäpä hirsi todellakin on ihanaa, siitä voi rakentaa latoja, mökkejä, koteja, halleja, mausoleumeja ja melkein mitä vain. Yliopistomme ansaitsee ihanuutta, etenkin pääovensa viereen.
Kuulen opiskelijoilta, että valmistuttuaan paviljongin yläkertaan avataan jonkinlainen näyttely. Tiedän sydämessäni, että siellä muistetaan vanhaa 2T-ovea. Ehkä siellä on vanha 2T-ovennuppi, eteismattona aito ja alkuperäinen kumimatto tuulikaapista? Jotain sellaista, mistä me vanhempien aikojen alumnit muistamme pienen, mutta keskeisen sisäänkäynnin ja ajan ennen Remonttia.
Palanen viattomuutta, hegeliläinen ajan henki kiinnittyneenä maalliseen materiaaliin. Sivistysyliopiston sielu suojeltuna hirsisessä häkissä. Puinen muisti, joka ei anna meidän unohtaa, joka tekee meidät nöyr…
“Anteeksi, sulla ei ole kypärää päässä ja olet rakennustyömaalla. Se on vaarallista.”
Minut on laitettu ruotuun. Reipas opiskelija muistuttaa minua kuolevaisuudestani ja elämän realiteeteista. Siirryn varoteipin ulkopuolelle. Jokainen on selvästi oppinut jotain. Yhtäkkiä työmaa tyhjenee ja paviljonki jää pystyyn kuin puolivalmis monoliitti.
Nälkäiset lähtevät lounaalle, yhdessä. Minunkin on jo nälkä, mutta opiskelijakorttini on vanha enkä voi seurata heitä.
Hei hei, vilkutan heille mielessäni. Modernit hirsirakentajat katoavat entisen 2T-oven läpi. Nostalgia nuolaisee minua kissankarhealla kielellään viimeisen kerran ja avaan pyöräni.
Pyöräilen kotiin, yliopiston pääovi jää auki.
