Oulun ylioppilaslehti 2017.

Muuttosuunnitelmiin tyytymättömät humanistit siirsivät kiltatilat ja Humuksen päiväksi Geokadulle

Tiistaina Geokatu täyttyi opiskelevista, kahvittelevista, pelaavista, kokoustavista ja juttelevista opiskelijoista.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Tiistaiaamuna Geokadulla vallitsi perin epätavallinen ruuhka, kun kymmenet haalareihin pukeutuneet opiskelijat parveilivat käytävän varrella pahviset kahvimukit kourassaan.

Osa opiskelijoista istui lattialla ja näppäili älypuhelintaan, osa perehtyi rauhassa luentomuistiinpanoihinsa, osa keskittyi jutustelemaan tuttujensa kanssa.

Haalarikansan parveilun syynä oli Humanistisen Killan järjestämä mielenilmaus, jolla opiskelijat protestoivat suunnitelmia sijoittaa humanistien kiltahuoneet ja Humus-kahvila Geokadulta lähtevälle sivukadulle.

”Mielenilmauksen tavoitteena on viestittää, ettemme ole olleet tyytyväisiä näihin tiloihin”, Humanistisen Killan hallituksen puheenjohtaja Katri Kiurujoki sanoi.

Aamukymmenestä kello 14 asti kestäneen mielenilmauksen aikana humanistit kokoontuivat tulevien tilojensa tienoille Geokadulle puuhaamaan samoja asioita kuin kiltahuoneille ja Humukseen. Tiistaina käytävä täyttyi siis opiskelevista, kahvittelevista, pelaavista ja juttelevista opiskelijoista.

Koska tiistain ajan sekä Humus että humanistien kiltatilat olivat suljettu, käytävällä järjestettiin myös ainakin uusien kielten opiskelijoiden ainejärjestön Verban ja historian opiskelijoiden ainejärjestön Tiiman hallituksen kokoukset.

Suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestö Suman puheenjohtaja Lauri Siniluoto taas kertoi tulleensa Geokadulle pitämään kehityskeskustelua hallituksen jäsenen kanssa.

”Täällähän on tätä yksityisyyttä niin mukavasti”, hän totesi sarkastisesti, viitaten ympärillä vallitsevaan yleiseen hälinään.

Oulun ylioppilaslehti 2017.
Humanistien kiltahuoneet rakennetaan Geokadulle ensimmäiseen kerrokseen. Tiistain mielenilmauksessa opiskelijat kutsuttiin kokeilemaan sitä, miten suunnitellut tilat sopivat kiltiskäyttöön.

Minne menet, Humus?

Puheenjohtajia jututtaessa yksi asia on selvä: järjestöjä harmittaa nyt erityisesti se, että Humusta ja kiltatiloja on prosessin aikana palloteltu paikasta toiseen.

Aivan ensimmäisessä hankesuunnittelukokouksessa esiteltiin visio, jossa Humus olisi saanut yhden luokkahuoneen verran tilaa. Erillisiä kiltatiloja ei olisi tullut, vaan kahvila itse olisi toiminut eräänlaisena yhteishumanistisena kiltatilana.

Seuraavassa tilakaaviossa kiltahuoneille oli järjestetty tilaa. Tässä suunnitelmassa Humus-kahvila oli sijoitettu Geokadulta haarautuvalle sivukadulle, jaettuun tilaan humanistien kiltatilojen kanssa. Koska opiskelijat pitivät tätä sijaintia kehnona, toisessa ehdotuksessa Humus ja humanistien kiltatilat erotettiin kahdeksi erilliseksi alueekseen. Tässä suunnitelmassa Humukselle oli varattu tilaa väylän varteen, ja kahvilan eteen oli varattu tilaa kalustettavaksi kahvila-alueeksi. Tätä vaihtoehtoa opiskelijaedustajat pitivät parhaana ratkaisuna.

Seuraava siirto oli opiskelijoille yllätys: pari viikkoa sitten Humus palautettiin takaisin alkuperäiselle paikalle Geokadulta haarautuvalle sivukäytävälle, taas kiltatilojen yhteyteen. Perusteena tälle ilmoitettiin yliopiston tarve valmistautua ravintolakilpailutukseen lisäämällä ravintolapaikkoja. Humukselle suunnitellut asiakaspaikat tarvittiin siis läheisen ravintolan käyttöön.

 

Oulun ylioppilaslehti 2017.
Toisen vuoden opiskelija Antti Tornberg tutkiskeli Geokadun mielenilmauksessa artikkelia kreationismista. Yleensä hän tutustuu prujuihin Tiiman kiltahuoneen rauhassa.

Humanistijärjestöt pitävät muuttosuunnitelmien erityisenä ongelmakohtana kahvila Humuksen sijaintia. Killan kantana on, että Geokadulta haarautuvalla sivukäytävällä kahvila olisi erittäin epäviihtyisä, syrjässä ja vaikeasti tavoitettavissa. Se taas tarkoittaisi kahvilatoiminnan näivettymistä.

Myös Humuksen työntekijät Heidi Halkola, Anja Enojärvi ja Anne Paakkari olivat paikalla mielenilmauksessa heti aamulla.

Heidän huolenaan oli se, että liian syrjäisessä paikassa asiakkaat eivät kertakaikkiaan enää löydä Humukseen. Lisäksi yhdessä avoimessa tilassa oleminen kiltahuoneiden kanssa voi vähentää kahvinmyyntiä – miksipä ostaa kahvilasta kahvi, kun kupposen voi keittää oman kiltahuoneen kahvinkeittimellä?

Tiistaina Humus oli suljettuna. Työntekijöiden mukaan asiakkaat suhtautuivat sulkemiseen hyvin ymmärtäväisesti.

”Yhtäkään valitusta ei kuulunut. Päinvastoin, moni kertoi tukevansa asiaa, ja jos asiasta kerätään adressi, allekirjoittavansa sen heti”, Enojärvi sanoi. 

 

Oulun ylioppilaslehti 2017.
Koska Humus ja humanistien kiltatilat olivat suljettuina koko päivän, kahvia ja teetä tarjoiltiin ilmaiseksi termareista.

Kaikille tilaa riittää

Oulun yliopiston hallintojohtaja Essi Kiuru rauhoittelee kiihtyneitä tunnelmia.

Hän kertoo yliopiston ja opiskelijoiden edustajien kokoontuvan vielä tällä viikolla keskustelemaan kolmannesta suunnitelmasta. Siinä Humus on sijoitettu keskeisemmälle paikalle Geokadun varrelle ja muista kiltatiloista omaksi erilliseksi tilakseen.

Tätä ratkaisua myös opiskelijat pitävät aiempaa parempana – eivät täydellisenä, mutta parempana.

”Tässä kolmannessa ehdotuksessa sijainti olisi parempi, mutta itse tila olisi aiempaa pienempi: Humuksen asiakaspaikat vähenisivät paljon nykyisestä”, Humanistisen Killan hallituksen jäsen, humanistisen tiedekunnan tilatyöryhmän opiskelijajäsen Iia Paloheimo sanoo. 

Kiuru vakuuttaa yliopiston tietävän sen, mikä arvo Humuksella on opiskelijoille.

”Humanistit ansaitsevat ehdottomasti oman kuppilansa. Humus-kuppila tukee humanistisen tiedekunnan yhteisöllisyyttä. Opiskelijat ovat tuoneet esille myös sitä, että kahvila sopii myös rauhalliseen työskentelyyn, ja niitä tilojahan selvästi tarvitaan.”

”Korostaisin tässä nyt myös sitä, että tässä muutossa saadaan [humanistiselle tiedekunnalle] peruskorjattua, uudennäköistä ja modernia tilaa käyttöön.”

 

Oulun ylioppilaslehti 2017.
Uusien kielten opiskelijoiden yhdistyksen Verban hallitus kokousti tiistaina Geokadulla.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: