Monessa mukana: Vuoden opiskelija Ellen Uusikylä löysi Oulusta aktiivisen opiskelijayhteisön ja oikean alan

Vuoden opiskelija Ellen Uusikylä on toiminut monissa rooleissa Sigma ry:n ja Oulun luonnontieteilijöiden hallituksissa. Ainejärjestötoiminnassa Uusikylää on motivoinut killan kehittäminen ja ihmisten kanssa toimiminen.

TEKSTI Laura Halonen

KUVAT Laura Halonen

Vuoden opiskelijaksi nimitettiin tänä vuonna matematiikan ja fysiikan aineenopettajaksi opiskeleva Ellen Uusikylä. Palkinto myönnettiin Oulun yliopistogaalassa perjantaina 20. marraskuuta.

Nimeämisen yhteydessä Uusikylän kerrottiin olleen aktiivinen ainejärjestötoiminnassa sekä luovan puitteita opiskelukaverien hyvinvoinnille ja osallisuuden tunteelle. Valintaa perusteltiin myös sillä, että Uusikylä on toiminnallaan tarjonnut aktiivista tekemistä opintojen vastapainoksi.

Oulun yliopistoseura ry valitsee vuoden opiskelijan Rauhala klubin-esityksestä. Rauhala-klubi on Oulun yliopiston ylioppilaskunnan entisten toimijoiden alumniyhdistys, jolle opiskelijärjestöt saavat ehdottaa vuoden opiskelijaa.

Uusikylälle nimitys tuli yllätyksenä. Viidennen vuoden opiskelija tiesi, että häntä oli ehdotettu palkinnon saajaksi, mutta ei uskonut valinnan kohdistuvan häneen. Tunnustuksen saaminen tuntuu hyvältä.

“Olen jäänyt ihmisille mieleen, ja sitä on mukava miettiä”, hän kertoo.

Jyväskylästä kotoisin oleva Uusikylä päätyi juuri Ouluun opiskelemaan maantieteellisten seikkojen perusteella. Uusikylä oli asunut ennen Jyväskylään muuttoa Torniossa, ja tilaisuuden tullen mieli teki takaisin pohjoisen suuntaan.

Vaikka uuden kotipaikkakunnan valinta oli helppo, opiskeltavan alan suhteen Uusikylä epäröi. Hänellä ei ollut mitään tiettyä urahaavetta, mutta johonkin täytyi hakea. Opintopolusta löytyi lopulta matematiikan ja fysiikan aineenopettajan koulutus, mikä vaikutti kokeilemisen arvoiselta vaihtoehdolta.

Alavalinta osoittautui lopulta oikeaksi päätökseksi. Viime lukuvuonna suoritettu opetusharjoittelu vahvisti tunnetta siitä, että Uusikylä on oikealla alalla.

“Totesin, että tätähän minä haluan tehdä, tämä on niin kivaa hommaa”, Uusikylä kertoo.

Mieluisat opinnot ovat myös sujuneet tavallista nopeammalla tahdilla. Uusikylä suorittaa tutkintonsa 4,5 vuoteen, ja valmistuminen on edessä vielä tämän vuoden puolella.

Uusikylä ei koe vauhdikkaan opiskelutahdin olleen hänelle vaikeaa. Opintojen edetessä kursseja alkoi kertymään nopeasti, ja Uusikylä päätti jatkaa samalla linjalla. Opintopisteitä on tulossa myös ylimääräisiä, sillä matematiikan ja fysiikan lisäksi hän on opiskellut kemiaa.

“Joskus viime keväänä totesin, että eihän minulla ole seuraavalle keväälle enää yhtään kurssia jäljellä. Sama kai se on sitten valmistua jouluksi.”

Järjestötoiminnasta iloa ja oppia

Nopeasta opiskelutahdista huolimatta Uusikylä on ehtinyt tehdä paljon muutakin. Uusikylä innostui jo fuksina ainejärjestötoiminnasta, ja sille tielle hän myös jäi opiskelujen loppuajaksi. Hän on myös toiminut tuutorina.

Fuksisyksynä Uusikylä lähti Sigmalle toimihenkilöksi tekemään sosiaalista mediaa. Samana syksynä ovet aukesivat myös hallitukseen kiltahuone- ja urheiluvastaavaksi, ja keväällä Uusikylä otti myös tapahtumavastaavan pestin hoitaakseen.

Seuraavana vuonna Uusikylä toimi Sigman varapuheenjohtajana ja Oulun luonnontieteilijöiden hallituksessa tapahtuma- sekä urheiluvastaavana. Viime vuosi taas kului Sigman puheenjohtajan pestissä.

Alun perin Uusikylä lähti järjestötoimintaan mukaan kavereidensa kautta. Fuksisyksynä samaan kaveriporukkaan sattui hallituksessa olevia vanhempia opiskelijoita, joiden myötä Uusikylä päätyi itsekin samalle polulle.

Ainejärjestötoiminta on ollut opintojen aikana Uusikylälle hyvin tärkeää.

“Tykästyin ihan hirveästi siihen touhuun”, hän kertoo.

Hallitushommissa Uusikylälle on ollut antoisinta ihmisten kanssa toimiminen. Myös asioihin vaikuttaminen ja killan toiminnan kehittäminen ovat motivoineet jatkamaan. Omaa kädenjälkeä ja sen vaikutuksia on kuitenkin itse vaikea huomata.

“Itse ei hoksaa, että mitä siellä on tullut tehtyä, mutta muut ovat sanoneet, että kyllä se näkyy että olen ollut asialla”, hän naurahtaa.

Uusikylä kokee saaneensa järjestötoiminnasta paljon irti. Hän on esimerkiksi päässyt näkemään ja kokemaan, mitä tapahtumien järjestäminen vaatii. Taustatyön määrä tulee monelle yllätyksenä.

“Itse tietää, mitä kaikkea siellä taustalla tapahtuu, niin osaa myös arvostaa sitä.”

Muiden pestiensä ohessa Uusikylä on myös ehtinyt olemaan muutaman vuoden häirintäyhdyshenkilönä ja kehittämään siihen liittyvää toimintaa. Joitakin vuosia sitten sähköpostiin kilahti ilmoitus häirintäyhdyshenkilöiden koulutuksesta, ja Uusikylä päätti osallistua. 

Viime vuonna hän edisti ainejärjestössään virallisten häirintäyhdyshenkilöiden valintaa, sillä aiemmin niitä ei ole ollut. Uusikylän mielestä virallisten vastuuhenkilöiden nimeäminen on todella tärkeää.

“Jos jotain tapahtuu, niin on ihmisiä, joille siitä voi kertoa”, hän toteaa.

Tuttu kasvo kiltahuoneella

Vaikka järjestötoimintaan on kulunut paljon vapaa-aikaa, Uusikylä on nauttinut siitä kovasti. Ainejärjestön eteen tehty työ on antanut enemmän kuin ottanut. 

“Opinnot olisivat voineet kärsiä, mutta en suostunut siihen.”

Vuosien varrella Uusikylä on päässyt tekemään uusia tuttavuuksia ja työskentelemään monien ihmisten kanssa, mikä on ollut hänelle todella tärkeää. Samalla hänestä on muodostunut kiltalaisten keskuudessa monelle tuttu kasvo.

“Kaverin sanoin puoli yliopistoa tietää minut, mutta ehkä se on enemmän se puoli ainejärjestöä kuin yliopistoa”, Uusikylä naurahtaa.

Opiskeluvuosiin on mahtunut myös paljon mukavia tapahtumia, joita pian valmistuva Uusikylä muistelee lämmöllä. Esimerkiksi pari vuotta sitten ystävien kanssa järjestetty pakohuone Teekkaritalolla ja tämän syksyn Integraatiofest eli koko Suomen matematiikan ja fysiikan opiskelijoiden kokoontuminen Oulussa ovat Uusikylälle tärkeitä muistoja.

Vapaa-ajallaan Uusikylä on pelaillut sählyä ja lentopalloa Unimoven vuoroilla. Paljon aikaa hän on myös viettänyt kiltahuoneella hengaillen.

“Kauhulla odotan, että mitä sitten kun valmistuu, kun ei enää välttämättä niin paljoa pyöritä yliopistolla.”

Vaikka lähestyvän valmistumisen myötä tärkeä elämänvaihe vaihtuu toiseen, Uusikylä odottaa myös tulevaa. Toiveissa on päästä opettamaan opintojen aikana karttunutta tietoa muille.

“Viihdyn ihan hirveesti luokassa, ja minusta on kiva nähdä kun oppilaat oppivat”, Uusikylä kertoo.

Laura Halonen

Suomen kielen opiskelija ja Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija, joka voisi kirjoittaa loputtomasti pitkiä henkilöjuttuja. Vapaa-aika vierähtää käsitöiden, lautapelien ja muumi-intoilun parissa.

Lue lisää:

Matilda Mommo ymmärsi vasta aikuisena, että lapsena karttunut osaaminen oli työelämässä arvokasta – Nyt hän pyörittää kahta yritystä ja kannustaa muitakin luottamaan omiin vahvuuksiin

Matilda Mommolle menestys tarkoittaa oman osaamisen arvostamista sekä omannäköistä elämää, jossa työ ja vapaa-aika ovat tasapainossa. Nykyiseen työhönsä hän päätyi monen mutkan kautta, mutta ei kadu valintojaan. Matilda uskoo, että huonokin valinta voi olla arvokas ja viedä lopulta oikeaan suuntaan.

TEKSTI Tuuli Turunen

KUVAT Tuuli Heikura

Kun oululainen Matilda Mommo oli 13-vuotias, hän valehteli työnantajalle aluksi ikänsä, jotta pääsisi kesätöihin myymään metrilakuja. Muutamaa vuotta myöhemmin, 16-vuotiaana, Mommo perusti blogin ja alkoi tehdä kaupallisia yhteistöitä. Tänä päivänä hän pyörittää kahta yritystä sekä työskentelee Oulun yliopistolla markkinointiviestinnän parissa.

“En ole koskaan haaveillut yrittäjyydestä, mutta kaipa minussa on sellaista yrittäjähenkisyyttä aina ollut”, kolmikymppinen Mommo naurahtaa.

2010-luvun alussa blogit elivät kulta-aikaansa. Jo siihen aikaan Mommo nautti valokuvaamisesta ja kirjoittamisesta. Blogin aloittaminen tuntui hyvältä vaihtoehdolta omien kuvien ja tekstien jakamiseen. Julkisuudesta tai rahasta hän ei osannut edes haaveilla.

“Se oli minun oma luova projektini, joka kuitenkin kasvoi yllättävän äkkiä. En ollut osannut odottaa sitä. Yhtäkkiä harrastuksestani tulikin jotain paljon vakavempaa, sillä julkisuudesta seurasi myös varjopuolia, kuten nettikirjoittelua ja salakuvaamista.”

Se oli Mommolle liikaa, ja hän päätti poistaa bloginsa. Palo sisällöntuotantoon oli kuitenkin ehtinyt jo syttyä.

Väärä ala, oikeat opit

Vaikka blogia ei enää ollut, Mommo jatkoi somen tekemistä tutuille yrityksille. Lukion ja parin välivuoden jälkeen hän lähti opiskelemaan Oulun ammattikorkeakouluun (Oamk) toimintaterapeutiksi. Jo ensimmäisenä koulupäivänä hän kuitenkin huomasi, ettei ollut oikealla alalla.

“Olin parikymppisenä vielä tosi hukassa sen suhteen, mitä elämältäni halusin. En vielä ymmärtänyt, että jo silloin olemassa ollut osaamiseni somen ja markkinoinnin suhteen olivat oikeasti arvokkaita työelämätaitoja”, Mommo muistelee.

Opintojen keskeyttäminen ei kuitenkaan tuntunut hyvältä vaihtoehdolta, joten Mommo päätti  suorittaa tutkinnon loppuun ja keskittyä niihin asioihin, jotka häntä aidosti kiinnostivat. Hän esimerkiksi matkusti erään kehittämisprojektin myötä Belgiaan ja suoritti avoimen yliopiston kautta sosiaalipsykologian kursseja, joilla perehdyttiin entistä kokonaisvaltaisemmin ihmisten käyttäytymiseen.

Mommo valmistui toimintaterapeutiksi 24-vuotiaana.

“Toimintaterapeutin ja avoimen yliopiston opinnoissa pääsin oppimaan paljon ihmisen käytöksestä. Jos haluaa myydä asioita niin silloin täytyy myös ymmärtää, miten yhteiskunta ja ihmismassat toimivat. Nykypäivänä ajattelen, että kaikki oppimani on tavallaan valmistellut minua siihen, missä olen nyt”, Mommo uskoo.

Onnettomuus muutti elämän suunnan

Pian valmistumisen jälkeen Mommon elämä kuitenkin muuttui kertaheitolla, kun hän joutui auto-onnettomuuteen. Onnettomuutta seurasivat muun muassa yhdeksän kuukauden työkyvyttömyys, pitkä ja vaativa kuntoutus sekä näiden tuomat talousongelmat. Myös elämänarvot menivät täysin uusiksi.

“Kun auto ajaa päin, kaikki muuttuu. Sen myötä ymmärsin, ettei elämässä pysty kontrolloimaan kaikkea. Siihen saakka olin ollut todella suorituskeskeinen ja ihannoinut menestymisen kulttuuria niin paljon, että olin oikeastaan unohtanut elää”, Mommo kuvailee elämänsä käännekohtaa.

Onnettomuuden myötä Mommo ymmärsi entistä selvemmin, kuinka tärkeää on kuunnella omaa sisäistä ääntään. Tapahtuma sytytti hänessä myös valtavan elämännälän. Niinpä hän päätti suorittaa vielä uuden tutkinnon, joka sattui olemaan hänen urapolullaan varsin merkittävä askel.

Mommo valittiin Oamkin järjestämään EU-rahoitteiseen koulutushankkeeseen, jossa keskityttiin digitaalisen markkinoinnin suunnitteluun, tuottamiseen ja analyyttiseen johtamiseen. 

“Koulutus antoi minulle sanat ja vahvistuksen sille, että se minkä olin oppinut markkinoinnista käytännössä olikin sellaista osaamista, jolla pystyin oikeasti työllistämään itseni. Ymmärsin, ettei asiantuntemukseni ollutkaan mikään itsestäänselvyys.” 

Kun Mommolla oli myös koulutuksensa puolesta ymmärrystä ihmisten toiminnasta ja digimarkkinoinnista, paletista tuntui puuttuvan enää yksi asia: viestintä. Niinpä hän haki vielä tiedeviestinnän maisteriopintoihin Oulun yliopistoon ja valmistui filosofian maisteriksi reilu vuosi sitten.

“Ei kannata takertua lopputulokseen”

Nykyään Mommon kaikki työtehtävät liittyvät markkinointiviestintään. Hänellä on oma markkinointitoimisto, asiantuntijarooli Oulun yliopistolla sekä hiljattain yhtiökumppanin kanssa perustettu ruokamedia. 

Mommo nauttii työnsä monipuolisuudesta. Yrittäjänä hän auttaa firmoja ja yksittäisiä asiakkaita brändäämään itseään, luo heille sosiaalisen median sisältöstrategioita ja mainoskampanjoita sekä toimii konsulttina. Yliopistolla hän kehittää opiskelijaviestintää.

“Koen, että elämä mahdollistaa todella paljon, kunhan on avoin ottamaan mahdollisuuksia vastaan. Työssäni olen saanut vastuuta avaamalla suuni ja tuomalla pöytään omia ideoitani ja osaamistani. En ole vain jäänyt odottelemaan, että joku tekee sen puolestani”, Mommo vinkkaa.

Myös itseensä uskominen sekä omiin valintoihin luottaminen ovat Mommon mielestä avainasemassa omaa juttua etsiessä.

“Omalla polullasi et voi tehdä väärää valintaa, sillä huonokin valinta voi olla arvokas ja antaa tärkeää tietoa. Virheitä ei siis kannata pelätä liikaa. Eikä takertua lopputulokseen vaan ennemmin luottaa omaan sisäiseen ääneen, ottaa askeleita sitä kuunnellen ja katsoa, mihin se lopulta vie.”

Vaikka Mommon elämä näyttänee ulkopuolisten silmin varsin työntäyteiseltä, hän panostaa paljon myös vapaa-aikaan ja osaa työrintamallakin sanoa asioille ei. Oman hyvinvoinnin priorisointi on kuitenkin vaatinut yhden loppuun palamisen, joka tapahtui jo Mommon lukioaikana. Tänä päivänä hän ymmärtää, ettei mikään ole niin tärkeää kuin terveys, sekä fyysisesti että henkisesti. 

Mommon silmissä menestys on sitä, että oma arki tuntuu sellaiselta, jossa on hyvä olla. Ettei uuden viikon aloittaminen ahdista.

“Menestys todennäköisesti näyttää aika eriltä, kuin olit etukäteen kuvitellut. Minäkin olen ollut elämässäni jumissa, koska olen miettinyt, mitä minun pitäisi olla ja millainen on oikea asiantuntija. Olen epäillyt ja pienentänyt itseäni. Mutta jos et itse usko omaan osaamiseesi, miten kukaan muukaan voisi uskoa?”

Epävarmuudessa piilee myös mahdollisuus

Tulevaisuuden suhteen Mommo toivoo, että elämä jatkuisi tasaisena: saisi tehdä koiralenkkejä metsässä, golfata ja elää ihan tavallista arkea yhdessä puolison kanssa. Vaikka uran suhteen kunnianhimoa riittää, Mommo on myös varsin tyytyväinen nykyhetkeen.

“Moni asia voi olla totta yhtä aikaa. En ihannoi suorittamista tai oman vapaa-ajan uhraamista raha edellä. Samaan aikaan nälkää vielä löytyy ja haluan haastaa itseäni myös työelämässä. Tasapaino on kuitenkin tärkeää”, Mommo muistuttaa.

Mommo kannustaa muitakin arvostamaan nykyhetkeä, vaikka tulevaisuus näyttäisi vielä epäselvältä.

“Niin kauan kuin kaikki on epävarmaa, kaikki on myös mahdollista. Tiedän, että moni korkeakouluopiskelija tuntee painetta, kun luokkakaverit ympärillä menestyvät ja saavat hienoja mahdollisuuksia. Kannattaa kuitenkin suunnata katse omiin voimavaroihin ja mennä sitä kohti, mitä sisimmässään haluaa. Ja pitää mielessä, että joskus se voi tarkoittaa jotain aivan yllättävää.”

Tuuli Turunen

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelija, joka rakastaa tarinoita, eläimiä ja syvällisiä keskusteluja teekupin äärellä. Todennäköisimmin häneen voi törmätä kirjastossa, lenkkipolulla tai patikointireitillä.  Tuulin suurin unelma on koiranpentu ja omakotitalo Lapissa.

Lue lisää:

Ei sanoja, joilla kertoa – Niran Kurkelan kokemus sukupuolesta jäi vuosiksi sanoittamatta

Niran Kurkelasta tuntui pitkään, että jokin hänessä on “vialla”. Vastaus siihen, mikä se jokin oli, selvisi hänelle vasta vuosia myöhemmin. Jälkikäteen Kurkela on myös ymmärtänyt, kuinka yksin hän tunteidensa ja kokemustensa kanssa translapsena oli.

TEKSTI Laura Halonen

KUVAT Laura Halonen

Ala-asteella Niran Kurkela ymmärsi ensimmäisen kerran olevansa jotain muuta kuin sitä, mitä ympärillä olevat ihmiset ja yhteiskunta hänestä muovasivat. Mekkoihin pukeutuminen oli vastenmielinen asia, ja Kurkela vaihtoi muihin vaatteisiin heti kun se oli mahdollista. Muita asuvaihtoehtoja ei kuitenkaan juhlien ja koulukuvien suhteen annettu, joten siihen piti yrittää sopeutua.

Mekon pitäminen tuntui kuitenkin väärältä tavalla, jota Kurkela ei osannut selittää. Muut tytöt ympärillä vaikuttivat pukeutuvan mekkoihin tyytyväisinä ja muutenkin tekevän sellaisia asioita, joita tytöiltä odotettiin.

Kurkela ei tuntenut koskaan oloaan “normaaliksi”,  mutta muitakaan mahdollisuuksia ei tuntunut olevan olemassa. Tyttönä eläminen oli se vaihtoehto, joka hänelle oli annettu.

Koulussa tai missään muuallakaan ei puhuttu seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuolen moninaisuudesta, eikä kukaan ympärillä olleista aikuisista ollut sellainen, jolle Kurkela olisi tuntemuksistaan voinut kertoa. Kotipaikkakunta oli pieni ja hyvin uskonnollinen, missä erilaisuutta ja normeista poikkeavuutta karsastettiin.

“Koulussa sai kuulla siitä, että jos on homo, on syntinen ja palaa helvetissä”, Kurkela muistelee.

Vaikka ilmapiiri olisikin ollut erilainen, esimerkkien ja tiedon puuttumisen vuoksi Kurkela ei olisi kuitenkaan voinut kertoa tuntemuksistaan muille. Hänellä ei ollut sanoja tai termejä, joilla kuvailla oloaan.

“Ei ollut mitään tietämystä mistään, ei ollut mitään sanastoa”, Kurkela selittää.

Kaverit olivat ainoita, joiden seurassa Kurkela pystyi olemaan oma itsensä. Kun hän ala-asteella kertoi heille olevansa poika, suhtautuminen asiaan oli neutraali. Kaverit alkoivat myös kutsumaan Kurkelaa Vikeksi, kun tämä sitä pyysi. Nimi oli löytynyt kirjasta, jossa Vikke-niminen poika oli kaikkea sellaista, mitä Kurkelakin olisi halunnut olla.

Nimeä käytettiin pääasiassa vain kavereiden kesken. Kerran Kurkela kuitenkin kokeili kepillä jäätä ja kirjoitti koulussa koepaperiin nimekseen Vikke. Opettajan ainoa reaktio asiaan oli muistutus siitä, että kokeisiin täytyy kirjoittaa oma nimi. Kokeilu Vikke-nimen käyttämisestä koulussa jäi siihen.

Kotona Kurkela ei koskaan kertonut Vikestä. Ilmapiiri oli konservatiivinen, ja muun muassa “Tuokin hintti pitäisi tappaa” -kommentointi ei kannustanut kertomaan omaan sukupuoli-identiteettiin liittyvistä ajatuksista.

“Kaikki muu paitsi heteronormatiivisuus oli virheellistä tai väärin”, Kurkela summaa ilmapiirin.

Murrosikä, dysforia ja epäusko

Murrosiän alkaessa Kurkela uskoi, että hänen kehossaan ei tapahtuisi samanlaisia muutoksia kuin muilla. Muutokset kuitenkin tulivat, ja se tuntui hämmentävältä ja kummalliselta.

Samaan aikaan Kurkela alkoi kokea ensimmäistä kertaa kehollista dysforiaa. Sillä tarkoitetaan Setan sateenkaarisanaston mukaan muun muassa psyykkistä kipua, inhoa ja vastenmielisyyttä oman kehon sukupuolitettuja piirteitä kohtaan. Kurkelalle kehon muutokset ja niitä seurannut dysforia aiheuttivat myös itsetuhoisuutta.

Rintojen kasvun aiheuttaman dysforian myötä Kurkela alkoi tutkimaan, miten rinnat leikattaisiin  pois. Hän alkoi toivomaan rintasyöpää, jotta leikkaus voitaisiin tehdä. Samaan aikaan hän kadehti samanikäisiä poikia, sillä heidän kehonsa muuttuivat eri tavalla.

“En tässäkään vaiheessa tiennyt mistään mitään. Ei ollut sanastoa selittää, että mikä minua vaivasi.”

Kerran Kurkela uskaltautui kysymään serkuiltaan, miksi ei syntynyt pojaksi. Serkut eivät osanneet vastata kysymykseen, ja se jätti Kurkelan entistä yksinäisemmäksi asian kanssa.

“Kukaan ei osannut sanoa mitään, enkä tiennyt mistä edes olisin saanut tietää näistä asioista. Ei ollut sellaista ilmapiiriä, että olisi edes voinut oikein kysyä. Tiesin vain, että tämä oli väärin, tai niin minulle oltiin opetettu”, hän kertoo.

“Kyllä se vähän harmitti, että joutui kokemaan tällaista ja että kasvatettiin tyttönä. Toisaalta se on opettanut sellaisista yhteiskunnan ongelmista, joita tytöt ja naiset joutuvat kohtaamaan.”

Samoihin aikoihin yksi Kurkelan kaveriporukasta kysyi, oliko tämä trans. Kurkela ei tiennyt, mitä se tarkoitti. Sana oli hänelle kokonaan vieras.

Kaverin selityksen ja Google-hakujen myötä Kurkelan olo oli epäuskoinen: Tämäkö oli se asia, joka selittäisi kaiken? 

Kurkelan oli alkuun vaikea hyväksyä asiaa, ja hän kielsi sen itseltään. Samaan aikaan hän kertoi kuitenkin senhetkisille kavereilleen olevansa poika. Asia oli hyvin ristiriitainen, ja pitkään päässä pyöri kysymys “miksi?”.

“Kyllä minä sen jollakin tasolla siinä hyväksyin kuitenkin”, Kurkela pohtii.

Jälkikäteen häntä on harmittanut se, miten vähän tietoa hänellä oli asioista nuorena. Hän esimerkiksi kuuli blokkerihoidoista eli murrosikää viivästyttävästä lääkityksestä vasta paljon myöhemmin.

“Olen ollut tosi harmissani, että miksi en ole tiennyt tästä [blokkerihoidoista]. Jos olisin tiennyt, elämä olisi varmaan ollut paljon kivempaa. Mutta toisaalta kodin ilmapiiri oli sellainen, että en tiedä olisiko edes ollut mahdollista saada sitä hoitoa”, Kurkela kertoo.

Kieltämistä ja peittelyä

Kehollisen dysforian lievittämiseksi ja olonsa parantamiseksi Kurkela alkoi yläasteella tutkia, mitä hän voisi tehdä asioille itse. Vaihtoehtoja ei ollut kovin paljoa, mutta tietynlaisen vaatetuksen avulla pystyi peittämään kehon sukupuolitettuja piirteitä. Vaikka internetistä löytyikin apua, tilanne tuntui silti vaikealta ja epäreilulta.

“Jäin yksin niiden asioiden kanssa, ja se harmitti ihan hirveästi. Ei ollut ketään, jolle olisin uskaltanut sanoa.”

Kurkela ei ole kokemustensa suhteen yksin. THL:n vuoden 2025 kouluterveyskyselyn mukaan sukupuolivähemmistöihin kuuluu 4-5 prosenttia lapsista ja nuorista, ja vain noin joka kolmas heistä luotti saavansa apua tarvittaessa. Kyselystä myös selviää, että sukupuolivähemmistöön kuuluvat oppilaat voivat lähes kaikilla tutkituilla osa-alueilla huonommin kuin enemmistöön kuuluvat oppilaat.

“Jäin yksin niiden asioiden kanssa, ja se harmitti ihan hirveästi. Ei ollut ketään, jolle olisin uskaltanut sanoa.”

Vaikka Kurkela sai läpi kouluaikojen satunnaisesti keskusteluapua muihin ongelmiinsa, hän ei uskaltanut puhua sukupuoli-identiteetistään ennen kuin vasta aikuisena psykoterapiassa. Kertomiseen ei nuorempana ollut sanastoa, ja mieleen oli pitkään istutettu ajatusta siitä, että kaikki erilainen on väärin.

Lukiossa Kurkelalle tuli kausi, jolloin hän yritti olla nainen ja ilmentää sitä esimerkiksi meikkaamisen ja pukeutumisen kautta. Hän työnsi sukupuolen kanssa kipuilun syrjään, sillä ei halunnut muiden murheiden lisäksi joutua miettimään sitäkin.

“En ole koskaan voinut niin huonosti kuin lukiossa. Olin henkisesti rikki ja kielsin kaiken itseltäni, vaikka loppujen lopuksi sisimmässäni tiesin, että kyllä olen trans.”

Lopulta lukion aiheuttama stressi, kehodysforia ja masennus kulminoituivat itsemurhayritykseen. Sen jälkeen Kurkela ymmärsi, että hänen täytyy alkaa tekemään asioille jotain. Tilanne ei voinut enää jatkua sellaisena.

Selvittäessään asioita Kurkela sai kuulla ensimmäistä kertaa transpolista eli sukupuoli-identiteetin tutkimusyksiköstä, joka vastaa tarvittavista tutkimuksista ja diagnoosien asettamisesta. Suomessa yksiköt sijaitsevat Tampereella ja Helsingissä yliopistosairaaloiden psykiatrian poliklinikoiden yhteydessä. Tutkittuaan asiaa Kurkela päätti menevänsä transpolille kun ei enää asuisi kotona.

Ei vieläkään apua

Muutettuaan yliopisto-opintojen perässä pois kotoa Kurkela sai erinäisten neuvontojen ja hoitokontaktien jälkeen lähetteen transpolille. Vaikka ovet polille aukesivat kesällä 2023, asiat eivät ole edenneet nykyhetkeen mennessä lähes ollenkaan.

Kurkela oli ajatellut, että transpolille päästessään hänen tilanteensa ja kokemuksensa huomioitaisiin asianmukaisesti ja olo alkaisi helpottaa. Näin ei kuitenkaan käynyt.

“Minua ei ole kohdeltu siellä oikein, enkä ole saanut mitään apua.”

Kurkela kokee, että transpolilla hoitoja on pitkitetty tarpeettomasti eikä häntä ole kohdattu oikein. Ensimmäisellä käynnillä Kurkela tiedusteli, kuinka kauan lääkinnällisten hoitotoimenpiteiden aloittamisessa kestäisi. Vastaukseksi hän sai puolestatoista kahteen vuoteen. Yli kolme vuotta myöhemmin hoitoja ei ole vieläkään aloitettu, ja seuraava aika Tampereelle on edessä vuoden päästä.

“Minua ei ole kohdeltu siellä oikein, enkä ole saanut mitään apua.”

Kurkela on sitä mieltä, että erityisesti hänen erikoislääkärinsä transpolilla ei ole toiminut oikein. Lääkäri vähätteli Kurkelan kokemuksia ja totesi, että kehodysforia yli 10 vuoden ajalta ei riitä näytöksi transsukupuolisuudesta. Samaan aikaan Oulussa olevien hoitokontaktien mielestä Kurkelan transmaskuliinisuus oli selkeä asia.

Kurkela myös kokee, että Tampereella kaikki on koitettu sysätä mielenterveyden haasteiden piikkiin.

“Voisivatko mielenterveysongelmat johtua siitä, että olen trans enkä saa siihen hoitoa?”, Kurkela puuskahtaa.

Hoitoihin pääsemistä on omalta osaltaan hankaloittanut myös se, että sama erikoislääkäri oli merkinnyt Omakantaan loppuvuodesta 2025 Kurkelan hoitokontaktin loppuneen. Kurkelalle ei oltu kerrottu asiasta, vaan hän huomasi merkinnän sattumalta tarkistaessaan transpolin kirjauksia.

Kurkelalle on vieläkin epäselvää, miksi Omakantaan oli kirjattu kyseinen lausunto. Hänen lääkärikontaktinsa transpolilla on välissä vaihtunut, mutta uusi lääkäri tai kukaan muu ei ole osannut selittää merkintää.

Kurkela on tehnyt tilanteesta kantelun, joka on edelleen selvityksessä. Ensimmäinen vaihe oli muistutus, jossa Kurkelan piti kertoa hoidossa kokemistaan virheistä. Muistutukseen piti tulla kuukaudessa kirjallinen vastaus, mutta sitä ei kuulunut määräajassa tai sen jälkeenkään. Kurkela sai vastauksen vasta siinä vaiheessa, kun hän  toi ilmi olleensa yhteydessä oikeusasiamieheen.

Vastauksessa ei vieläkään kerrottu sitä, miksi hoitokontakti oli jossain vaiheessa katkaistu. Tarkoituksena on tehdä uusi kantelu asiasta, mutta vielä Kurkela ei ole sitä jaksanut tehdä. Tilanne ja sen pitkittyminen on vienyt paljon voimavaroja ja verottanut jaksamista.

“Olen miettinyt, että mitä nyt teen. Mistä saan apua, miten saan apua vai saanko ikinä?”

Läheisiltään Kurkela on jälkikäteen saanut ymmärrystä, mikä on osaltaan ollut yllättävääkin. Osa perheestä kutsuu Kurkelaa hänen uudella nimellään, jonka hän vaihtoi translain uudistuksen jälkeen. Kurkela vaihtoi samalla myös juridisen sukupuolensa.

Yhteiskunta osana ongelmaa

Kurkela on pohtinut avun ja hoitojen hakemista myös yksityiseltä puolelta tai ulkomailta. Transpolin suhteen olo on tällä hetkellä toivoton. Kurkela ihmettelee sitä, miten juuri se paikka, jonka pitäisi auttaa transihmisiä, ei auta.

Sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajava yhdistys Trans ry julkaisi elokuussa 2026 vaatimuksia transterveydenhuollon toimivuuden parantamiseksi. Kannanotossa todetaan, että jo vuosien ajan useat sateenkaarijärjestöt ja yksityishenkilöt ovat kritisoineet muun muassa tutkimuspoliklinikoiden toimintamenetelmiä ja transterveydenhuollon toimimattomuutta.

Kurkela kohdistaa kritiikkiä saamastaan hoidosta yksittäisten lääkäreiden lisäksi myös transpolin ylimmälle johdolle. Hän on sitä mieltä, että suuressa mittakaavassa ylimmän johdon toiminta ja asenteet vaikuttavat koko yksikön toimintaan.

Kurkela nostaa esimerkiksi Transpolin ylilääkäri Riittakerttu Kaltialan, joka mainitaan myös Trans ry:n kannanotossa. Kannanoton mukaan Kaltiala osallistuu kansainvälisen SEGM-järjestön tapahtumiin aktiivisesti. Kannanotossa kerrotaan, että kyseinen järjestö on pseudotieteellinen vihajärjestö, joka kannattaa esimerkiksi eheytyshoidoksi määriteltävää GET-hoitomuotoa.

Kurkela haluaa lapsuudenkokemuksiensa lisäksi tuoda esille transihmisten nykypäivänä kohtaamia ongelmia, joista ei hänen mukaansa puhuta tarpeeksi. Esimerkiksi transfobia ja yleinen välinpitämättömyys ja tietämättömyys transihmisten asioita kohtaan ovat Kurkelan mukaan edelleen suuria ongelmia.

“Tuntuu, että ketään ei kiinnosta transihmisten asiat, vaikka itse olisikin mukana sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöissä.”

Vaikka kohdatut vaikeudet harmittavat, Kurkela ei kuitenkaan syytä yksittäisiä ihmisiä lapsuudessaan ja nuoruudessaan tapahtuneista asioista. Ennemmin hän kokee, että yhteiskunta ei toiminut silloin niin kuin sen olisi pitänyt. Eikä se toimi niin vieläkään.

Laura Halonen

Suomen kielen opiskelija ja Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija, joka voisi kirjoittaa loputtomasti pitkiä henkilöjuttuja. Vapaa-aika vierähtää käsitöiden, lautapelien ja muumi-intoilun parissa.

Lue lisää:

Lotta Aakon monitaiteellinen teos KIIRE! pureutuu huumorilla suoritusyhteiskunnan kipukohtiin

Lotta Aakko on ideoinut ja koostanut monitaiteellisen teoksen KIIRE!, jossa hän myös itse esiintyy. Esityksen aihe koskettaa miltei jokaista, ja pahimmillaan kiire voi aiheuttaa myös uupumusta. Teos kysyy, onko meidän mahdollista hidastaa tai jopa pysähtyä. Aakko löytää kiireestä myös huvittavia puolia, ja asiaa käsitellään pilke silmäkulmassa.

TEKSTI Pete Huttunen

KUVAT Mari Kivioja

Yksin tekemisen sijaan Lotta Aakko halusi kasata esitykseen monitaiteellisen työryhmän. Genrerajoilla leikittelevä esitys yhdistää monipuolisesti musiikkia, tanssia ja sanataidetta.

“Olen klassisen musiikin kasvatti ja pikkuhiljaa teatteri tuli mukaan. Nyt parin vuoden aikana olen opiskellut tanssia. Asioita on tullut lisää kerros kerrokselta, ja monitaiteellisuus tuntui omalta tavalta työskennellä ja lähestyä asioita.”

Aakko kokee, että eri taiteenalat ruokkivat toisiaan. Hän halusi tutkia, millä tavalla monitaiteellisuus on rikastava elementti.

“Mietin, voisiko esitys olla jotakin muutakin kuin konsertti. Sen jälkeen mukaan tuli runous ja rakensimme kokonaisuuksia, joissa musiikki ja sanataide vuorottelevat. Lopulta halusin lisätä mukaan tanssin ja liikkeen.”

“Ihmisillä on eri vahvuus- ja osaamisalueita. Joillekin liike on vahvin tapa ilmaista itseään. Nyt myös muusikot pääsevät kokeilemaan, miltä tuntuu olla mukana liikkeessä ja tanssijat kokevat, miltä tuntuu laulaa lavalla”, Aakko valaisee.

Kiireen teema on askarruttanut monipuolista taiteilijaa, ja hän teki aiheesta viime keväänä pienimuotoisen tanssisoolon. 

Uusi tekniikka kiihdyttää tahtia

Parhaimmillaan kiire tuo taiteilijalle mukanaan myös hyvää draivia ja intoa saada asioita aikaan.

“Minulla oli hyvin tiivis vaihe, jolloin puolen vuoden välein vaihtui asuin- ja opiskelupaikka eri maissa ja kaupungeissa. Sitä jatkui miltei kolme vuotta. Tuntui, että olin saanut valtavasti aikaan, mutta se oli myös aika väsyttävää.”

Kun Aakko lähti Rovaniemelle opiskelemaan tanssia kahdeksi vuodeksi, se tuntui rauhoittavalta. Hän sai pysähtyä hetkeksi ja elämänrytmi rauhoittui. 

“Sitä kautta innostuin tarkastelemaan, miten elää kiireisessä ja paljosta tekemisestä palkitsevassa yhteiskunnassa – miten elämää voisi rauhoittaa ja päästää irti suorituskeskeisyydestä.”

Oppaat, joissa neuvotaan aikatauluttamaan, delegoimaan ja myös sanomaan ei, ovat valtavan suosittuja. Eetos on kuitenkin se, että ihmisen pitäisi olla mahdollisimman tehokas. Erityisesti suomalaisessa yhteiskunnassa ahkeruus ja se, että saa paljon aikaan, ovat arvostettuja piirteitä.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana teknologian kehitys on ollut kiihtyvää. Älypuhelimet ja tekoäly kannustavat meitä yhä nopeampaan tahtiin. 

“Tekoälysparraus on täysin väsymätön. Ihmisille saattaa tulla sellainen valheellinen olo, että minunkin pitäisi jaksaa 14 tuntia putkeen käydä rakentavaa keskustelua, suunnitella tai työstää jotain uutta.”

“Se ei ole millään tavalla luonnollista tai edes mahdollista ja aiheuttaa monille varmasti paljon pahaa oloa”, Aakko pohtii.

Aakon mukaan kiireellä ylpeily ei ole hyvä asia. Kuva Iida Aakko.

Suoritusyhteiskunta palkitsee kiireisen

Aakko sanoo, että kiireellä ylpeily ja se, että vain siten voi tuntea itsensä tärkeäksi yhteiskunnassa, ei ole hyvä asia.

“Tunnistan myös itse, että kun teen paljon ja on monenlaisia projekteja, opintoja ja kaikkea, saan paljon kehuja ja kiittelyä.”

Samaan aikaan ihmiset voivat todella huonosti. Sairauslomaa vaativa työuupumus on nykyisin ihan tavallinen juttu. Lähes jokaisella on läheisiä, jotka ovat sairastuneet työuupumuksen takia.

“On omituista, että ongelma on näin yleinen. Omissa opiskelu- ja työyhteisöissä se on lähes jokapäiväinen puheenaihe. Tuntuu, että meidän ei ole edes mahdollista vastata kaikkiin odotuksiin ja pysyä siinä tahdissa.”

Aakko sanoo, että Ihmiset pelkäävät erityisesti työelämään siirtymistä. Lähtöoletus on, että työelämä on niin kuormittavaa, että siellä ei pärjää. Se ei tunnu hyvältä.

“Haluamme kommentoida nimenomaan yhteiskunnan roolia, sillä yksilön on aika vaikea erottautua ja tehdä asiat eri tavalla.”

Teoksessa myös pohditaan, onko yksilön pakko lähteä mukaan osaksi suoritusyhteiskuntaa. Mitä voi tehdä? Onko meillä tilaa pysähtymiselle? Käykö oikeasti pahasti, jos pysähtyy tai ottaa vähän rauhallisemmin?

Lempeää ajatusta tarvitaan myös opiskeluun

Monet Aakon opiskelijakollegat pelkäävät, että opinnot venyvät. Pitäisi valmistua määräajassa tai jopa vielä nopeammin. Maailma ei kuitenkaan kaadu, jos siihen ei pysty. Aina ei ole myöskään tarve pyrkiä täydellisyyteen ja parhaisiin arvosanoihin.

Aakolla on monenlaisia taidealan tutkintoja, eikä kukaan ei ole koskaan kysynyt häneltä yhtäkään arvosanaa. Hän suosittelee, että opiskelijat keskittyisivät asioihin, jotka oikeasti kiinnostavat ja hyväksyisivät sen, että osasta opinnoista riittää, että pääsee läpi.

“Jos opintojen paine tuntuu ylitsepääsemättömältä, niin itselleni on tehnyt todella hyvää, että on löytynyt esimerkiksi harrastuksia, jotka eivät liity opintoihin millään tavalla.”

“Pyrin löytämään aikaa pitkille kävelyille. Luonto on minulle tosi tärkeä ja rauhoittava elementti. Siellä ajatuksetkin lähtevät juoksemaan, kun on hetken irti kaikesta”, Aakko sanoo.

Toistaiseksi ei ole löydetty vastausta siihen, miten suorittamisen pakosta päästäisiin eroon. Aakko toivoo, että myös toisenlaisiin tarinoihin ja tapoihin elää suhtauduttaisiin lempeämmin.

Nykyisessä koventuneessa ilmapiirissä jopa ministeritasolta tulee viestejä, että opiskelijat, työttömät ja sairaat ovat hyödyttömiä, yhteiskuntaa kuormittavia loisia.

“On suuri ihmetyksen aihe, jos suorituskeskeinen ihminen ei koe elämäänsä tyydyttävänä ja vaihtaa esimerkiksi käsityöammattiin, johon tuntee intohimoa. Elämässä on muitakin tärkeitä arvoja ja asioita kuin uraputki”, Aakko tähdentää.

Etenkin nuorten keskuudessa on kuitenkin havaittavissa liikehdintää, että enää ei tavoitellakaan 40 tunnin työviikkoa. Vastareaktio suorittamiselle on, että ihmiset keskittyvät omaan hyvinvointiinsa. Kaikki ihmiset tarvitsevat pysähtymistä, lepoa ja rauhallisia hetkiä.

Lotta Aakko toteaa, että elämässä on muitakin tärkeitä asioita kuin uraputki. Kuva Iida Aakko.

Kiireestä pilke silmäkulmassa

Ihmiset katsovat valtavia määriä videoita ja aistiärsykkeitä tulvii joka suunnalta. Nykyisin niistäkin asioista, joiden ei tarvitsisi olla kiireisiä, tulee ahdistava kiireen tuntu.

“Kysymme esityksessä myös, minkälaista olisi olla pimeässä ja kuunnella vain musiikkia. Mitä tarkoittaisi täysi hiljaisuus? Voisimmeko välillä karsia jostakin?” Aakko sanoo.

Esityksen tarkoitus on saada myös ihmiset pysähtymään ja miettimään suhdettaan kiireeseen.

“Olemme harjoituksissa leikitelleet ajatuksella, että mikä on kiireen vastakohta. Mistä saadaan kontrasti hektiselle liikkeelle ja olemisen tavalle?”

Työryhmä pohti myös, mitä on tylsyys. Esimerkiksi lapsille tekee hyvää, että välillä on tylsää. Se saa mielikuvituksen liikkeelle kehittämään eri tavalla asioita.

Lotta Aakko kertoo, että vakavasta aiheesta huolimatta esitys on hauska. Siinä, kuinka valtavasti ihmiset yrittävät suorittaa ja päästä johonkin hirveän nopeasti ja aina vain paremmin, on myös huvittavia piirteitä.

“Esityksessä on kepeyttä ja monipuolista musiikkia. Tuukka Lukkaroinen on ahkeroinut pianomusiikin parissa ja kitaristikollega Jaakko Rosnellin kanssa olemme säveltäneet aivan uutta musiikkia.”

Klassinen musiikki sekoittuu kansanmusiikkivaikutteisiin ja moderniin kevyempään musiikkiin. Aakko ei ole itse käynyt esityksessä, jossa genret olisivat näin sekaisin.

“Mietimme, että tuleekohan tästä ihan sillisalaatti, mutta sehän sopii hyvin tähän aiheeseen!” hän nauraa.

“Olemme teoksessa pyrkineet pilke silmäkulmassa ja huumorin kautta lähestymään vakavaa aihetta. Toivomme, että ihmiset lähtevät esityksestä rauhallisin mielin”, taiteilija summaa.


KIIRE!:


Esiintyjät: Lotta Aakko, Tuukka Lukkaroinen, Jaakko Rosnell, Nea-Veera Mäkäräinen, Eevi Grundström, Miili-Reetta Korhonen ja Suvi Aitto-oja.

Esitykset: la 10.10.2026 klo 18:00 – 19:50 sekä su 11.10.2026 klo 15:00 – 16:50
Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7.

Kesto noin 1h 40 min, sisältäen väliajan

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Oulun yliopiston alumni Henriikka Pasanen jakaa somessa koulumaailman vinkkejä kymmenille tuhansille nuorille ja työskentelee täyspäiväisenä yrittäjänä – Kaikki alkoi TikTok-tanssista huoltoasemalla

Luokanopettajaksi valmistunut Henriikka Pasanen huomasi, että sosiaalisessa mediassa voi tehdä muutakin kuin viihdettä. Nykyään hän hyödyntää opettajan osaamistaan sisällöntuottajana ja kehittää oppimateriaaleja omaan verkkokauppaansa.

TEKSTI Tuuli Turunen

KUVAT Tuuli Turunen

Oululainen Henriikka Pasanen muistaa korona-aikaan ihmetelleensä, miksi poikaystävä roikkui TikTokin kaltaisessa “teinien sovelluksessa”. Hän päätti kuitenkin antaa somealustalle mahdollisuuden. Nyt kuusi vuotta myöhemmin hän tuottaa siellä sisältöä yli 90 tuhannelle seuraajalleen, pyörittää omaa verkkokauppaa ja työskentelee kokopäiväisenä yrittäjänä.

”Ensimmäinen videoni oli huoltoasemalla kuvattu TikTok-tanssi toisen valmentajan kanssa. Valmensimme silloin joukkuevoimistelua ja lapset opettivat tanssin meille. Enpä olisi kyllä silloin uskonut, mihin se minut vielä veisi”, Pasanen nauraa.

Äkkiä Pasanen huomasi, ettei kuitenkaan pelkkä viihdesisältö tuntunut hänestä riittävältä. Oulun yliopistosta luokanopettajaksi vastavalmistunut Pasanen keksi ujuttaa videoihinsa kasvatuksellista näkökulmaa.

”Valmistumisen jälkeen tein sijaisuuksia, kunnes sain työpaikan Kempeleen Ylikylän koulusta syksyllä 2021. Siellä vierähtikin sitten viisi vuotta 4-6-luokkalaisten luokanopettajana. Työssä pääsin näkemään läheltä, millaisia koulumaailman haasteita lapsilla on, ja yrittäjänä haluan tarjota niihin ratkaisuja.”

Kahden vuoden suunnitelma

Kun Pasanen oli tehnyt päivätyönsä ohella sisällöntuotantoa muutaman vuoden, hän sai idean oppimateriaaleihin ja koulutarvikkeisiin keskittyvän verkkokaupan perustamisesta. Gratia Shop -verkkokaupan päätuote on Koeapuriksi ristitty muistikirja, joka tukee kokeisiin valmistautumisessa. Valikoimasta löytyy lisäksi vihkoja, kirjanmerkkejä, avainnauhoja ja to do -listoja.

Verkkokaupan perustamisen aikoihin Pasanen teki alustavan suunnitelman. Hän oli juuri aloittanut vitosluokkalaisten opettajana, tarkoituksenaan opettaa heitä kaksi vuotta siihen saakka, kunnes luokka siirtyisi yläasteelle. Jos hyvin kävisi, hän jäisi sen jälkeen täysipäiväiseksi yrittäjäksi. Tänä keväänä suunnitelma toteutui.

”Pidin kovasti opettajan työstä, etenkin oppilaista, työyhteisöstä ja työpäivien monipuolisuudesta. Päiväni olivat kuitenkin pitkiä. Heräsin ennen töihin lähtöä pyörittämään yrityshommia ja töiden jälkeen jatkoin samaa iltamyöhään”, Pasanen kertoo.

Nyt Pasanen aikoo keskittää energiansa verkkokauppansa kehittämiseen. Samalla hän jatkaa töitään vaikuttajana ja tekee toisinaan myös sijaisuuksia vanhaan kouluunsa.

”Olen inspiroitunut ja innoissani tulevasta. Vaikka opettajuus on aina ollut kaiken toimintani takana niin silti nimenomaan TikTok oli se, mikä lopulta mahdollisti minulle siirtymisen täyspäiväiseen yrittäjyyteen.”

Vapaa-ajallaan Henriikka Pasanen harrastaa joukkuevoimistelua ja crossfitiä.

Unelma-ammatti löytyi kokeilemalla 

Lapsena Pasanen leikki pikkusiskonsa kanssa usein opettajaa ja oppilasta. Siskolla oli reissuvihko, johon opettajan roolin ottanut Pasanen teki merkintöjä ja toimitti äidille tarkistettavaksi. Silti “kansankynttiläksi” kouluttautuminen ei ollut Pasasen lapsuudenhaave. 

”Lukiossa mietin myös logopedin ja hammaslääkärin ammattia, mutta jostain syystä päädyin silti hakemaan ensimmäisenä vaihtoehtona luokanopettajan tutkintoon. Suvussani ei ole muita opettajia, enkä ole ihan varma, mistä idea edes tuli. Päivääkään en ole kuitenkaan katunut”, Pasanen kertoo.

Yliopistossa Pasasen sivuaineita olivat matematiikka, liikunta ja terveystieto. Ensin hän ajatteli erikoistuvansa nimenomaan liikunnanopettajaksi, mutta luokanopettajan työn monipuolisuus vei voiton.

Pasanen kokee, että yliopisto-opinnoissa parasta oli opettajankoulutuksen käytännönläheisyys sekä kurssikaverit, joista osa on Pasasen elämässä edelleen.

”Parhaillaan opintoja suorittaville antaisin sellaisen neuvon, että uskaltakaa unelmoida ja kokeilkaa rohkeasti. Menkää omia intohimojanne kohti ja muistakaa myös pyytää apua ihmisiltä, joilla on jo aiheesta kokemusta”, Pasanen vinkkaa.

Tuuli Turunen

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelija, joka rakastaa tarinoita, eläimiä ja syvällisiä keskusteluja teekupin äärellä. Todennäköisimmin häneen voi törmätä kirjastossa, lenkkipolulla tai patikointireitillä.  Tuulin suurin unelma on koiranpentu ja omakotitalo Lapissa.

Lue lisää:

Groovaava DIVON avaa Hurmos-festarit tanssittavalla funk-popilla

Divon julkaisi ensimmäisen sinkkunsa noin vuosi sitten. Sen jälkeen on tapahtunut paljon. Bändi valittiin Qstockin Oulu 2026-lavalle soittamaan ja keikkoja on riittänyt. Divon soittaa keinuvaa groove-vetoista poppia, jossa yhdistyvät funk, yacht pop ja moderni indie.

TEKSTI Pete Huttunen

KUVAT Mari Kivioja

Biisintekijä, laulaja-kosketinsoittaja Topias Mäkinen, rumpali Elias Koski ja basisti Topias Forsgård tiivistävät Divonin ajatuksen: ”Me tehdään helposti lähestyttävää funk- tanssimusiikkia. Soitetaan pelkästään omia biisejä ja skarpataan toisiamme mahtavuuteen musiikissa.” 

”Vaikutteemme tulevat 70- ja 80-luvuilta. Rakastamme varsinkin 70-luvun yacht poppia ja tykätään ottaa vaikutteita sieltä. Pyrimme kuitenkin pitämään saundin modernina”, laulaja biisintekijä Topias Mäkinen kertoo. 

”Meillä on samanlainen musiikkimaku. Olemme kuunnelleet Steely Dania, Michael MacDonaldia ja sen kaltaisia klassikoita”, rumpali Elias Koski lisää. 

Pienet voitot kannustavat eteenpäin 

Divonin eka sinkku julkaistiin reilu vuosi sitten alkukesällä 2025. Sinkkua tehdessä bändille tuli fiilis, että nyt panostetaan musiikkiin. Aiemmin homma oli lähinnä jammailua ja yhdessä sekoilua. 

Sen jälkeen kaikki on tapahtunut nopeasti. Haastattelua edellisenä iltana Divonilla oli keikka 45 Specialissa. Klubikeikka oli intiimi ja onnistunut. Yleisö tykkäsi ja ihmiset tulivat keikan jälkeen taputtelemaan selkään. 

Divon valittiin Qstockin Oulu-2026 -lavalle yhdeksi esiintyjäksi 138 hakijan joukosta. Miehet  kertovat, että kokemus oli hieno ja fiilis mahtava. 

”Olemme panostaneet hommaan, vaikka kenelläkään ei ole ihan paras tietotaito. Kun painaa duunia, on kiva saada myös pieniä voittoja ja opimme koko ajan matkalla”, Mäkinen sanoo. 

Tällä konseptilla ja musiikilla näkyvyyttä ja keikkoja on tullut paljon lyhyessä ajassa. Työtä on kuitenkin tehty jo pitkään. 

”Olemme lapsuuden kavereita ja kolmestaan ollaan nuoresta lähtien soitettu ja testailtu eri asioita. Mukana on ollut myös useita eri soittajia. Sitten, kun johtaja Mäkinen muuttaa Helsinkiin ja asutaan kaikkia samalla paikkakunnalla, kaikki vasta oikeasti lähtee liikkeelle”, Forsgård sanoo vaatimattoman huvittuneena. 

”Ollaan soitettu eri genrejä, punkkia ja raskaampaa rokkia. Yksi kesä soitettiin bossaa ja jossain vaiheessa vedettiin englanniksi grungea”, Koski summaa. 

Sanoja sydänsuruista

Miehet kertovat, että alun kokeilujen jälkeen tuntui luonnolliselta laulaa suomeksi. Suomalaiset tykkäävät suomalaisesta ja suomenkielisestä musiikista. 

”Suomeksi laulaminen on aidompaa, englanniksi kun laulat, sellainen esittävä persoona nousee pintaan”, Mäkinen pohtii. 

”Ollaan paljon keskusteltu, että englanniksi tekeminen tuntuu näyttelemiseltä ja silloin ei olla samalla tavalla mielenliikkeissä kiinni”, Forsgård lisää. 

Mäkinen tekee ensin melodiat ja miettii sanoitukset sen jälkeen. 

”Olen sanonut, että en tykkää tehdä henkilökohtaista lyriikkaa, vaikka aina se on jollain  tasolla henkilökohtaista. Inspiraatio tulee jostakin, mitä olen lukenut tai kokenut”, hän pohtii. 

Divonin musiikissa on myös melankolinen puolensa ja sydänsurut ovat usein biisien aiheena. ”Vaikkei sydänsuruja itsellä olisikaan, tykkään kirjoittaa niistä ja naisista”, Mäkinen naurahtaa. 

Kaikki tehdään itse 

Topias Mäkinen tekee biisit sanoituksineen. Sovitusvaiheessa muutkin saavat sanoa sanansa. 

”Minä sanoitan ja sävellän biisin käytännössä valmiiksi. Elias saattaa keksiä jotain komppia siihen ja rytmi voi vaihtua. Rakennetta, iskuja ja sellaisia mietitään yhdessä”, Mäkinen sanoo. 

”Olemme tehneet yhdessä jo kauan ja keskustelemme paljon. Musiikki on tärkeää, ja on myös hieno asia, että siitä vähän riidellään kavereiden kanssa”, Forsgård sanoo. 

Tähän asti Divon on tehnyt lähes kaiken itse äänityksistä lähtien. Ainoastaan pari miksaajaa on ollut mukana. 

Suunnitelmissa on studiopäivän varaaminen, sillä kaiken tekeminen itse on työlästä. 

”Mietimme, mihin resurssit kannattaa sijoittaa. Olisi kiva, jos studiossa olisi joku osaava  tekijä, että voisi vaan mennä soittamaan ja tekemään  biisi. Tähän asti on pitänyt ensin rakentaa tekniikka valmiiksi”, Mäkinen sanoo. 

Topias Forsgård (vas.), Elias Koski ja Topias Mäkinen tulivat haastatteluun skuuteilla edellisen illan nelivitosen keikan jälkeen. Aurinkoisena päivänä käytetään aurinkolaseja.

DIY on tämän päivän trendi 

Bändin ajatus on tehdä nyt musiikkia omakustanteena, julkaista sinkkuja ja testailla asioita rauhassa. Vielä ei ole ollut aika lähetellä nauhoja levy-yhtiöille. 

Elias Koski kertoo, että Do It Yourself -meininki on nyt pinnalla.  

”Haluamme pitää tietyn autenttisuuden musiikissa. Ennustan, että aidompi musiikki on ulossa takaisin. Porukka alkaa kyllästyä kliinisyyteen. Nykyään on niin paljon kaikkea tekoälysettiä. Tämä on ihan luonnollinen vastareaktio sille”, Koski pohtii. 

”Tykkään DIY-ajatuksesta. Myös tunnettuja artisteja, kuten Ibe, on lähtenyt isoilta levy-yhtiöiltä. On kiva, että meillä on kaikki valta tässä hommassa”, Mäkinen lisää.

Toisaalta levy-yhtiö mahdollistaa asioita sekä antaa resursseja. Levylafkojakin on erilaisia. Miehet pitävät levy-yhtiötä myös yhtenä mahdollisuutena kehittyä uralla: ”Siinä ei ole mitään väärää, jos ammattilainen tulee sanomaan, että teillä pitäisi olla esimerkiksi tietynlaiset vaatteet. Heillä on pitkä kokemus ja olemme sokeita omille persoonille ja hahmoille”, Forskård tähdentää. 

Hurmoksessa vedetään täysillä 

Bändi kertoo, että Hurmos on kiva tapahtuma ja he ovat käyneet siellä joka kerta opiskeluvuosinaan.  

”Odotamme innolla keikkaa ja täysillä vedetään. Me soitamme jo päivällä, ja silloin alkaa bileet! Päiväsaikaan on hyvä soittaa. Silloin on aina tosi rento meininki”, Divonin muusikot  summaavat. 


Hurmos-festivaalia juhlitaan perjantaina 11.9. Pääesiintyjiä ovat Ibe, Viivi ja Good Boys. Paikalle kannattaa tulla jo ajoissa, sillä Divon tanssittaa yleisöä jo klo 17.20. 

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää: