Jutut kategoriassa Ihmiset - Oulun ylioppilaslehti

”Olen vähän sellainen ihminen, että teen ensin ja mietin vasta jälkikäteen” – Iida Aikio kirjoitti esikoisromaaninsa yliopisto-opintojen ohessa

Utsjoelta Ouluun muuttanut Iida Aikio ei haaveillut kirjailijan urasta, mutta yliopiston fuksivuonna kirjoittaminen vei mukanaan: syntyi tarina identiteetistä, ylisukupolvisuudesta ja juurien merkityksestä.

Ihmiset

TEKSTI Tuuli Turunen

KUVAT Tuuli Turunen

Saamelaisuus, identiteetti, irrallisuus ja ylisukupolvisuus. Tällaisia teemoja käsittelee saamelaisen yliopisto-opiskelijan Iida Aikion esikoisromaani Muoviaurinko. Alkuvuodesta 2026 julkaistu teos on ollut nelivuotinen projekti, jota Aikio on työstänyt opintojensa ohessa.

Kirjan päähenkilö muuttaa Saamenmaalta etelämpään opiskelemaan, mutta isoäidin muutto palvelutaloon pakottaa hänet palaamaan ensi kertaa kotiin yliopistoon lähdön jälkeen. Myös Aikio on lähtenyt yliopisto-opintojen perässä Utsjoelta Ouluun viitisen vuotta sitten.

– Teos on fiktiivinen tarina, vaikka se sisältääkin henkilökohtaisia teemoja. Esikoisteoksen kohdalla tuntui ehkä helpommalta ikään kuin revitellä jollain jo itselle tutulla kuin tehdä valtavasti taustatyötä ja luoda tarina jostain täysin vieraasta, Aikio kertoo.

Kirjan kirjoittaminen ei ollut 24-vuotiaan Aikion lapsuudenhaave. Vasta opiskellessaan Utsjoen lukiossa hän innostui kunnolla lukemisesta, etenkin runoista ja muista lyhyistä teksteistä. Valmistuttuaan ylioppilaaksi vuonna 2021 hän pääsi opiskelemaan kirjallisuudentutkimusta Oulun yliopistoon.

– On jo itsessään jännittävää muuttaa pois kotoa ensimmäistä kertaa, mutta omalla kohdallani siitä teki vielä jännittävämpää se, kuinka erilainen ympäristö minua odotti verrattuna kotiin. Olen kuitenkin tykännyt opinnoista ja löytänyt ympärilleni samanhenkisiä ihmisiä. Oulu on ihan ok, Aikio linjaa.

Kirjoituskurssi käännekohtana

Kun fuksikeväänä Aikio aloitti kirjansa kirjoittamisen, hän ei vielä tiennyt lopputuloksesta. Hänellä vain oli tarve kirjoittaa. Sitten hän bongasi sosiaalisesta mediasta Otavan ja Ruskeat Tytöt ry:n kirjoituskurssin, lähetti pätkän tekstistään sinne ja pääsi mukaan.

– Se oli teoksen kannalta merkittävä käänne. Liki vuoden kestäneellä kurssilla sain ohjausta, deadlineja ja raamit teoksen työstämiseen. Kurssilla minulle realisoitui, että työstäni voisi oikeasti tulla kokopitkä romaani, Aikio muistelee.

Kustannussopimus allekirjoitettiin Kosmoksen kanssa elokuussa 2024. Se oli helpotus, sillä Aikio oli uhrannut työlleen valtavasti aikaa ja energiaa. Pahin vaiheilu ja epävarmuus hälvenivät sopimuksen myötä.

– Ja vasta kun viime vuoden lopulla kirja lähti painoon, pystyin tavallaan päästämään siitä irti. Olen elänyt ja kasvanut tarinan kanssa koko kaksikymppiseni, Aikio naurahtaa.

Aikion mukaan teos on saanut hyvän vastaanoton. Perhe ja ystävät tiesivät Aikion kirjoittavan kirjaa, mutta prosessista saatika lopputuloksesta he eivät koskaan kovin syvällisesti keskustelleet.

– Jotenkin se ajatus tuntuu vähän kiusalliselta. Minulle sopi se, että kirjoittaessa sain olla vapaa odotuksista eikä mieleeni tullut vasta kuin prosessin loppuvaiheessa, että mitenköhän muut tähän suhtautuvat. Parasta on ollut huomata, kuinka eri ikäisiä ihmisiä teos on tavoittanut, Aikio kertoo.

Kirjallisuutta koulussa ja kotona

Aikio suosittelee kirjaansa erityisesti niille, jotka ovat elämässään risteyskohdassa tai etsivät omaa paikkaansa maailmassa. Hän suosittelee kirjaa myös kaikille, jotka ovat kasvaneet goSupermodel-pelisivuston parissa, sillä sekin on romaanissa isossa roolissa. Jatko-osaa hän tuskin kirjoittaa, mutta paljastaa, että jotain uutta saattaa olla jo työn alla.

Myös muiden tekstien kuluttaminen kuuluu vahvasti Aikion arkeen. Kun koulussa luetaan lähinnä klassikoita, vapaa-ajallaan Aikio tutustuu mielellään nykykirjallisuuteen. Lempikirjailija on silti pitkän linjan klassikkokirjailija, legendaarinen Eeva Kilpi.

– Myös omassa teoksessani on hieman jotain eevakilpimaistä päiväkirjatyyliä, jota hän [Kilpi] suosii monissa teksteissään. Lisäksi sain jonkinlaista inspiraatiota E. L. Karhun Veljelleni-teoksesta, jonka omalakisuus ja vallaton päähenkilö tekivät minuun vaikutuksen.

Kirjallisuuden ohella Aikio viettää aikaa kumppaninsa kanssa, pelaa videopelejä ja työstää gradua. Opintojensa maisterivaiheessa Aikio valitsi sivuaineeksi informaatiotutkimuksen, mikä voisi mahdollistaa tulevaisuudessa esimerkiksi kirjastossa työskentelyn.

– Aika harva pelkällä kirjojen kirjoittamisella tekee elantonsa. Mutta jos sisäinen motivaatio löytyy, kyllä minä voisin suositella kirjan kirjoittamista. Olen kyllä muutenkin vähän sellainen ihminen, että teen ensin ja mietin vasta jälkikäteen.

Ehkä siksi Aikio ei vielä halua turhan tarkkaan avata tulevaisuuden suunnitelmiaan. Hän ei tiedä, mihin päin Suomea elämä valmistumisen jälkeen vie, mutta Utsjoelle hän tuskin lähitulevaisuudessa palaa. Epävarmuus ei kuitenkaan haittaa, sillä tarinoidensa kautta idearikas kirjailija elää missä milloinkin.

Iida Aikion esikoisromaani Muoviaurinko julkaistiin tammikuussa 2026.

Julkaistu 7.5.20267.5.2026

Tuuli Turunen

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelija, joka rakastaa tarinoita, eläimiä ja syvällisiä keskusteluja teekupin äärellä. Todennäköisimmin häneen voi törmätä kirjastossa, lenkkipolulla tai patikointireitillä. Tuulin suurin unelma on koiranpentu ja omakotitalo Lapissa.

Lue lisää:

Yhdessä tekemisen ilo on Huiputukselle tärkeintä

Huiputus soittaa musiikkia ilosta tekemiseen ja ei halua lokeroitua mihinkään tyyliin. Laulaja Sampo Pirilä ja kitaristi Niklas Westerlund kertovat, että yhteistyöllä ja itse tekemällä syntyy hienoja kokemuksia. Toukokuussa Huiputus julkaisee albumin ja järjestää Huiputusfestin.

Ihmiset Kulttuuri

TEKSTI Pete Huttunen

KUVAT Mari Kivioja

Bändin jäsenet laulaja Sampo Pirilä, kitaristi ja taustalaulaja Niklas Westerlund, rumpali Mika Kiuttu sekä bassoa ja kitaraa soittava Mika Helin löysivät toisensa osin sattumien kautta, ja yhdessä tekeminen tuntui heti hyvältä.

“Meillä on ollut alusta lähtien hyvä ja turvallinen meininki sekä kunnioitus toisiamme kohtaan. Huiputus-nimellä homma alkoi 2024 alussa”, Westerlund kertoo.

“Huiputus on ihana sana. Se tarkoittaa kiipeilyssä ja vaeltaessa kukkulan tai vuoren päälle kiipeämistä, mutta myös petosta”, Pirilä valaisee bändin nimivalintaa.

Huiputus ei halua lokeroitua mihinkään genreen. Miehet kertovat, että ainoat raamit ovat, että mukana on neljä tyyppiä ja neljä soitinta. Sitä kautta musiikki on pelkistetympää kuin suuremmilla kokoonpanoilla.

“Ehkä tyylissä on jotakin ysärille päin kumartamista, mutta ei me olla ihan suomirokkia tai -poppia. Meillä on kaikilla paljon eri vaikutteita, ja Huiputus ei rajaa mitään ulkopuolelle”, Westerlund pyörittelee.

Minkäänlainen luokittelu ei bändiä kiinnosta ja laulaja Sampo Pirilä vaihtaa sujuvasti aihetta.

“Teemme tätä ilosta musiikin tekemiseen. Tämä on rehellisintä ja pyyteettömintä työtä, mitä olen koskaan tehnyt. Kyse on energian purkamisesta, ja musiikki toimii kuin venttiilinä, jossa päästetään painetta ulos päästä.”

Musiikkia ja sanoja maailmasta

Huiputuksella yhteistyö on koko homman ydin, ja jokaisen bändin jäsenen tuomia biisejä on levytetty. Westerlund kuitenkin tekee suurimman osan demoista, ja sanoituksista vastaa pääosin Pirilä.

“Huiputuksen biisit syntyvät yhdessä soittamalla. Treenaamme viikoittain ja soitamme biisejä myös keikoilla, ennen nauhoituksia. Yleisön reaktioistakin näkee usein, mikä toimii”, Westerlund kertoo.

Pirilä kirjoittaa sanat yleensä musiikkiin ja syntymässä oleviin melodioihin. Hänelle on tärkeää, että sanat sopivat laulettuna suuhun. Laulaja kertoo, että hän kirjoittaa paljon muutakin kuin sanoituksia. Huiputuksen lyriikoissa on sanoman lisäksi myös kielellisiä koukkuja ja leikkiä.

“Heräsin auringonpaisteeseen, ja Nikke oli lähettänyt biisiaihion. Heti teki mieli kirjoittaa siihen sanat. Meillä on todella rikas äidinkieli, ja sanoituksilla on suuri merkitys. Voin purkaa ja reflektoida itseäni koskettavia asioita. Maailmassa on paljon sellaista, mikä voisi olla toisin. Asiat eivät ole kuitenkaan mustavalkoisia, ja sanat auttavat ymmärtämään maailmaa. Ulos laulettuna ne saavat vielä erityisen merkityksen”, Pirilä valaisee lyriikoiden merkityksiä.

Mieletön albumi sulattaa jään

Albumi Mieletön julkaistaan 29. toukokuuta. Bändin ajatuksena oli aluksi tehdä EP, mutta biisejä syntyi niin vaivattomasti, että muusikot päättivät ihan loppumetreillä tehdä kokopitkän albumin.

Levyn teema on elämän kiertokulku, jäästä sulaminen ja vuodenaikojen vaihtelu. Se, miten kaikki jäätyy, mutta sulaa, alkaa elää ja kukkia aina uudestaan.

“On ihmeellistä, miten pensasaita on tammikuussa aivan kuolleen näköinen, mutta kun aurinko alkaa paistaa, se herää eloon. Myös ihmisen elämä on joskus omalla tavallaan kuolemista ja henkiin heräämistä”, Pirilä maalailee.

Huiputuksen musiikissa on useita sävyjä. Albumin ensimmäinen sinkku Kultakalan muisti/o on energistä ja kitarariffiin perustuvaa rankempaa Huiputusta.

“Tunnelmat levyllä vaihtelevat. Nyt mukana on myös herkempää Huiputusta, jota ei ole aiemmin kuultu. Se vaati uskallusta, sillä tämä on herkkää hommaa”, Pirilä pohtii.

Huiputuksella on aina pointti

Huiputus on soittanut keikkoja Saariselältä Helsinkiin. Tähän mennessä fiilis soittaa, ja yleisön reaktiot ovat ylittäneet kaikki odotukset.

Bändin keikkatilanne on hyvä. Huiputus on lyhyestä iästään huolimatta julkaissut musiikkia ja saanut tärkeitä kontakteja sekä luonut verkostoja.

“Tällä hetkellä tilanne on niin positiivinen, että olemme joutuneet kieltäytymään joistakin pyydetyistä keikoista. Pitää miettiä, missä kannattaa esiintyä ja Oulussa ei kannata kuluttaa naamaansa puhki. Haluamme, että aina kun Huiputus esiintyy, sillä on joku pointti”, kitaristi Westerlund tähdentää.

Huiputus järjestää keikkailtoja, joissa on useampi bändi lavalla. Mukana on usein samantyyppisiä bändejä. Yleisö saattaa kuulla jotain uutta ja innostua siitä, vaikka olisi tullut paikalle Huiputusta katsomaan. Vastaavasti Huiputus pääsee uusien ihmisten tietoisuuteen.

“On huomattavasti helpompi saada järjestävät tahot kiinnostumaan, jos pystyy tarjoamaan koko paketin. Näin tehdään se mahdollisimman helpoksi vastaanottajalle, sillä tunkua keikoille on paljon. Olemme oppineet, että fiksuinta on tarjota koko paketti”, Westerlund sanoo.

“Tuntuu tosi hyvältä, kun tietää bändejä, jotka haluaisivat soittaa ja päästä keikalle. Se ei ole todellakaan keneltäkään pois, että useat bändit pääsevät soittamaan, päinvastoin”, Pirilä lisää.

Huiputusfestit hyvän meiningin asialla

Ensimmäinen Huiputusfest järjestettiin Kulttuurilaboratoriossa viime keväänä. Mukana olivat Huiputus, Perseenpyyhkijät, Mässykiska, Baabelin Nulikat ja Erik Mehtälä bändeineen.

Kaikki esiintyjät löytyivät lähiverkostosta aikaisempien yhteyksien ja tapaamisten kautta.

Festivaali onnistui hyvin ja sinne myytiin 70 lippua. Huiputusfest on täysin voittoa tavoittelematon elävän musiikin tapahtuma.

“Kaikki mitä jäi viime vuonna kulujen jälkeen yli, jaettiin Tampereen ja Rovaniemen pojille bensarahaksi”, Pirilä kertoo.

Huiputusfest 2.0 järjestetään nyt 9. toukokuuta samassa paikassa. Kulttuurilaboratorio on hieno tila, jota voi vuokrata kohtuulliseen hintaan.

Tänä vuonna esiintyjinä ovat Huiputuksen lisäksi Arktirektum ja Baabelin Nulikat Rovaniemeltä sekä Raaka Hanu ja Olli PA Oulusta. Kaikki ovat julkaisseet uutta musiikkia nyt keväällä.

Järjestäjät kertovat, että tavoitteena on, että kaikilla on hyvä yhdessä tekemisen meininki. Ei liikaa puristeta mailaa, mutta tehdään kuitenkin tosissaan.

“Tällaisia tapahtumia ei ole Oulussa liikaa. Tilana Kulttuurilaboratorio on optimaalinen ja esimerkiksi 70 ihmistä Kulttuurilaboratoriossa on hyvä määrä. Isommassa paikassa se riittäisi vain eturiviin. Se muuttaa koko kokemuksen”, Westerlund valaisee.

Tänä vuonna Huiputusfest tekee yhteistyötä Mallassaunan kanssa. Koko alue on anniskelualuetta ja musiikki on suunnattu aikuisille, joten tapahtumaan on ikäraja.

Bändin suunnitelmissa ei ole tällä hetkellä kasvattaa festivaalia, vaikka ulkona olisi kiva soittaa.

“Mietitään sitä sitten, jos jää 150 ihmistä ovelle kyselemään lippuja”, Westelund naurahtaa.

Juhlat syntyvät yhdessä tekemällä

Huiputuksella on ollut vauhdikas kevät. Kesällä on tarkoitus rauhoittua. Kesäkuun alussa bändillä on pari pistokeikkaa Helsingissä ja Tampereella, mutta vasta syksylle mietitään seuraavia keikkoja. Huiputukselle maailman valloitus ei ole tavoite.

“Tämä tekee tehtävänsä niin kauan, kun pääsee purkamaan luovuutensa johonkin. Ajatus on, että tämä olisi pitkään jatkuva, mielekäs ja virkistävä projekti. Tarkoitus on, että päästään hyvällä porukalla tekemään hauskaa juttua”, Pirilä sanoo.

Pirilä ja Westerlund kannustavat ihmisiä järjestämään itse tapahtumia. Jos haluaa jotain, se pitää tehdä.

“Oulussa on mahdollisuuksia vaikka mihin. Yllättävän hyvin löytyy samanhenkisiä ihmisiä, jotka ovat valmiita laittamaan työrukkaset käteen jopa ilman korvausta. Se on tässä kaikista hienointa!”

Julkaistu 24.4.202624.4.2026

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Tarinankertoja Venla Aakon tiellä palkituksi käsikirjoittajaksi on ollut useita risteyksiä

TV- ja elokuvakäsikirjoittaja Venla Aakko valmistui Oulun yliopistosta kirjallisuudentutkimuksen maisteriksi. Vuodet toimittajana ja kulttuuritoimijana johdattivat hänet fiktion kirjoittamiseen. Huoli kulttuurin ja luovien alojen resursseista on todellinen, mutta Aakko näkee myös toivoa ja mahdollisuuksia kehittyä kulttuurialalla.

Ihmiset Kulttuuri Päähenkilö Työelämä

TEKSTI Pete Huttunen

KUVAT Mari Kivioja

Venla Aakko on monipuolinen kulttuurin ja luovan alan ammattilainen. Viimeiset kymmenen vuotta Aakko on toiminut TV-sarjojen ja elokuvien käsikirjoittajana.

Aakko kertoo, että työurat luovilla aloilla ovat pirstaleisia ja elanto täytyy usein hakea monista lähteistä.

Ennakkoluulottomuus ja rohkeus ottaa riskejä ovat vieneet kuitenkin pitkälle. Aakon käsikirjoittama Kaikki synnit -sarja palkittiin Göteborgin elokuvajuhlilla parhaasta pohjoismaisen draaman käsikirjoituksesta.

“Muistan ne pelot, mitä minulla oli, kun valmistuin maisteriksi, että mitä tässä oli järkeä. Niin vain on löytynyt töitä, kun on syttynyt asioista ja lähtenyt tekemään”, Aakko rohkaisee.

Työ kulttuurin parissa ja luovilla aloilla vaatii jatkuvaa epävarmuuden sietämistä. Venla Aakon tie palkituksi fiktion kirjoittajaksi on ollut monipolvinen.

“Ihan pienenä sanoin, että minusta tulee kirjailija tai lähetyssaarnaaja. Olen nykyisin agnostikko, ellen ateisti, mutta lapsena lähetyssaarnaajahaave tuntui jännittävältä”, Aakko kertoo hymyillen.

Aakko alkoi kirjoittaa fiktiota pöytälaatikkoon jo hyvin varhain, ja se on pysynyt mukana myös muiden töiden rinnalla.

“Fiktio on tavallaan ollut tavoite, mutta se on kuplinut siellä pinnan alla. Siitä tuli totta, kun olin palannut etelästä Oulun seudulle. Sille löytyi aikaa sitten, kun aloin sitä raivata.”

Aakon lapsuuden ystävä, elokuvaohjaaja Mika Ronkainen innostui Aakon luovan kirjoittamisen kurssilla kirjoittamasta tekstistä. Ronkaisella oli tarve siirtyä dokumenttielokuvista fiktion puolelle ja Aakolla vastaavasti journalismista fiktion kirjoittamiseen.

“Se sattui sopivaan aikaan meille molemmille ja aloimme tehdä töitä yhdessä.”

Oululainen käsikirjoittaja ja monipuolinen kulttuurialan ammattilainen.
Valmistui Oulun yliopistosta kirjallisuudentutkimuksen maisteriksi 1998. Sivuaineina suomen kieli, kulttuurin kansainväliset projektit, yleinen kielitiede ja puheoppi.
Työskennellyt Oulun ylioppilaslehden päätoimittajana sekä toimittajana ja tuottajana useissa eri julkaisuissa.
Kaikki synnit -sarja palkittiin parhaasta pohjoismaisesta TV-draaman käsikirjoituksesta Göteborgin elokuvajuhlilla 2019.
Aakon ja Ronkaisen käsikirjoittama uusi mini-tv-sarja Elisa Viihteelle kuvataan ja julkaistaan tänä vuonna.
Työn alla on myös Maa on syntinen laulu -elokuvakäsikirjoitus Solar Filmsille.

Tarinankertoja pienestä lähtien

Lukeminen ja kirjoittaminen ovat olleet Aakolle varhaisesta lapsuudesta lähtien tärkeitä. Sanojen taika kiehtoi introverttia tyttöä.

“Olen ihan geneettisesti hirvittävän aamuvirkku, ja heräsimme pieninä veljeni kanssa aina neljältä. Äiti jossain vaiheessa kyllästyi aamuherätyksiin ja osti minulle aapisen. Opin ennen kouluikää lukemaan ja pian olin lukenut Haapaveden kirjaston lastenosaston kirjat läpi”, Aakko muistelee.

Kirjat ja runot tekivät häneen vaikutuksen. Etenkin Peppi Pitkätossu oli kiehtova lapsen fantasia, vaikka sitä nykyisin paljon kyseenalaistetaan. Peppi Pitkätossu on pieni ja pystyvä lapsi, jolla oli oma talo ja kaikki resurssit.

Naapurissa oli myös mahtava esikuva, kirjailija Hilkka Merikallio. Hän keräsi ja tutki Matti Viinamaan runoutta. Viina-Matti oli originelli kansanrunoilija, ja hänet tunnettiin mekkoon pukeutuvana pilkkarunojen tekijänä.

“Jo pienenä tuli kosketuskohtia siihen, että joku voi ansaita kirjottamalla elantonsa.”

Maisteriksi Oulun yliopistosta

Aakolla oli haaveena teatteriala ja dramaturgian opinnot. Kun muutto pääkaupunkiin ei toteutunut, hän päätti hakea Oulun yliopistoon.

“Kaksikymppisenä iski, että pakkohan mun on päästä johonkin opiskelemaan. Tuntui, että elämä juoksee kauheata vauhtia, minulla ei ole paikkaa ja jään kavereista jälkeen. Oulun pääsykokeisiin pänttäsin niin, että osasin pääsykoekirjat etu- ja takaperin”, Aakko nauraa.

Ensimmäinen tietoinen riskinotto uralla oli, että hän vaihtoi kirjallisuudentutkimuksen pääaineeksi, sillä hän ei halunnut opettajaksi. Aakko kertoo, että se oli hyvä valinta.

Opinnot Oulussa olivat hänelle antoisia ja tärkeitä. Analyyttisellä lukemisella ja akateemisella keskustelulla on ollut valtava merkitys uran kannalta.

“Olen myöhemmin ajatellut, että kiinnostavia sivuaineita olisi voinut ottaa enemmänkin. Aloin kuitenkin tehdä toimittajan hommia jo opiskeluaikana, ja kaikelle ei jäänyt aikaa.”

Opiskelijaelämää kampuksen ulkopuolella Aakko vietti läheisten ystäviensä kanssa muun muassa silloin opiskelijoiden suosimissa Rauhalassa ja Haarikassa. Ainejärjestötoiminta ei häntä kiinnostanut.

“Haalareita en hommannut koskaan, se oli minusta ihan sietämätön ajatus”, Aakko kertoo huvittuneena.

Nälkälakkoon journalismin puolesta

Aakon toimiessa Oulun ylioppilaslehden päätoimittajana hän uudisti julkaisua ja perusti yhden ensimmäistä suomalaisista ylioppilaslehtien verkkojulkaisuista. Ensimmäiset sivut koodattiin ihan käsipelillä verkkoon.

“Se enteili jo tätä aikaa, kun ollaan pääasiassa digitaalisessa ympäristössä. Olimme sillä tavalla pioneereja.”

Ylioppilaslehti ilmestyi tuohon aikaan kahden viikon välein paperilehtenä, mutta resursseista oli silloinkin vääntöä.

“Minullahan oli silloin gonzo-journalistinen tempaus, että olin nälkälakossa ylioppilaslehden resurssien puolesta. Oli tarkoitus testata, miten tällainen provokaatio toimii siinä ympäristössä. Luultavasti ei saatu yhtään enempää rahaa”, Aakko nauraa.

Ylioppilaslehden jälkeen journalistin työ jatkui muun muassa Kalevassa ja Sanoma Median aikakauslehdissä.

Ainaista oppimista ja epävarmuutta

Ammatin vaihtaminen vaatii riskien ottamista ja uuden opettelua. Jatkuvalla kouluttautumisella ja oppimisella on Aakolle valtava merkitys. Hänelle tärkeää on myös työssä oppiminen.

“Tarinankerronnan välineet uudistuvat koko ajan. Tekoälyyn liittyvä kehitys ja keskustelu ovat elokuva-alalla kiihkeitä. Omaa osaamista pitää tavalla tai toisella päivittää koko ajan.”

Luovilla aloilla vallitseva ilmapiiri ja sitä kautta resurssit tuovat epävarmuutta.

“Kulttuuri käsitetään usein korkeakulttuurina, vaikka kulttuuria on kaikki, sekin mitä me syömme tai mitä kieltä puhumme. Asetetaan kulttuuri vastakkain muiden toimintojen kanssa, että nyt tehdään turhaa veronmaksajien rahoilla”, Aakko huokaa.

Viime vuosina kulttuurin- ja taiteentekijöiden asema on selkeästi heikentynyt. TV- ja elokuva-alalla tuotantomäärät ovat romahtaneet ja monet erikoisosaajat ovat vaihtaneet alaa.

“Huippuosaajia on lähtenyt esimerkiksi lähihoitajiksi. Se on toki hyvä ja arvokas ammatti, mutta jos tilanne muuttuu paremmaksi, mistä silloin löydetään osaajat.”

On tutkittu, että elokuva-alalle sijoitettu euro tulee takaisin moninkertaisena. Tutkimustuloksista ei välitetä tai ratkaisuja tehdään ideologisista syistä.

“On surkeaa, että valtio niistää lypsylehmästään”, Aakko kummastelee.

Kaikesta huolimatta hyviäkin asioita tapahtuu. Kulttuuripääkaupunkivuosi tuo paljon eloa Ouluun. Aakkoa harmittaa, että osa tapahtumista on niin kalliita, että ne eivät ole kaikkien saavutettavissa. Hän odottaa kuitenkin hyvillä mielin kulttuurivuoden vaikutusta kaupungin ilmapiiriin ja elinvoimaan.

“Avajaisjuhlissa tuli onnellinen olo. Minua liikutti erityisesti se, että meitä oli yleisössä niin paljon.”

Venla Aakon vinkkejä urasta luovalla alalla haaveleville

Kulttuurin arvostus on heikentynyt monilla tahoilla. Rahoitusta on leikattu ja suuri osa kulttuuritoimituksista on lakkautettu. Oman polun löytäminen voi olla haastavaa, mutta unelmia kannattaa seurata ja ajat myös muuttuvat. Menestyneen ammattilaisen ajatuksista voi olla apua, jos luovat alat kiinnostavat, mutta silti epäilyttää.

Älä hämäänny siitä puheesta, että taide on palvelun roolissa tai sillä on vain rahassa mitattava arvo. Taide on itseisarvo. Mitä me puolustamme, jos meillä ei omaa kulttuuria, alkuvoimaista taidetta ja äidinkieltä.
Ainoastaan riskejä ottamalla voimme pitää liekkiä yllä. Älä ole liian varovainen.
Anna intohimon ja uteliaisuuden viedä. Jokaisen pitäisi kuunnella, mikä kutsuu, innostaa ja kiinnostaa sekä mitä pitää tutkia. Löydettyjä ristiriitoja kohti menemällä syntyy ne kristallinkirkkaat ideat.
Rakkaus ja perehtyneisyys lajiin on tärkeää. Kannattaa harjoitella ja lukea paljon.
Yhteistyökumppaneiden etsiminen on oleellista. Ajatus yksin pärjäämisestä ei aina toimi. Esimerkiksi elokuva-ala on ryhmätyötä. On myös tärkeää altistaa omat ideat ja tekeminen vuorovaikutukselle
Henkilöbrändäykseen saattaa liittyä häpeää. Perisuomalainen piirre on, että olalta kuuluu se apinan kuiskinta, että mikä tuokin luulee olevansa. Yhteistyökumppanit eivät kuitenkaan tiedä, minkälaisen tyypin kanssa ovat tekemisissä, jos sitä ei näytä.
Tiimissä tekemällä ja olemalla osana työyhteisöä kaikki oppivat.

Julkaistu 24.4.202627.4.2026

Pete Huttunen

Lue lisää:

Opinto-ohjaaja auttaa, kun opinnot viivästyvät

Opinto-ohjaajan työpaikasta tulee harvalle ensimmäisenä mieleen yliopisto. Eikä ihme, sillä Suomen yliopistoissa opinto-ohjaajia on vain kourallinen. Oulun yliopistossa työskentelee kuitenkin kaksi tämän yliopistossa harvinaisen ammattikunnan edustajaa.

Ihmiset Opiskelu

TEKSTI Miika Tuomela

KUVAT Tuuli Heikura

Tiina Kemppainen ja Annukka Sailo työskentelevät Oulun yliopistossa opinto-ohjaajina. Toisin kuin peruskoulu- ja lukiomaailmasta tutut opinto-ohjaajat, he eivät ohjaa opiskelijoita jatko-opintoihin. Heidän työaikansa täyttävät aivan muut asiat.

– Ohjaan opiskelijoita, joilla on joitakin erityisiä haasteita, kiteyttää luonnontieteellisessä tiedekunnassa työskentelevä Tiina Kemppainen.

Opinto-ohjaus ei ole vielä vakiintunut osa yliopiston toimintaa. Opinto-ohjaajien rahoitus tulee Oulun yliopiston Noste-kehittämisohjelmasta, ja tällä hetkellä rahoitusta on myönnetty tämän vuoden loppuun saakka.

Noste-kehittämisohjelma

Tarkoituksena on vastata yliopiston haasteisiin, joita ovat muun muassa ikäluokkien pieneneminen ja tutkintojen hidas valmistumisnopeus.
Ohjelman myötä myös Oulun yliopiston kilpailukyky paranee.
Ohjelma on saanut rahoitusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

Luonnontieteissä henkilökohtaista apua ja palvelujen markkinointia

Tiina Kemppainen työskentelee opinto-ohjaajana kolmatta vuotta. Käytännössä hän auttaa opiskelijoita esimerkiksi tehtävien priorisoinnissa ja aikataulutuksessa. Hän myös auttaa, jos opiskelija haluaa palata opintoihin kevyemmällä opintosuunnitelmalla.

Opinto-ohjaus on lähtökohtaisesti pitkäaikainen prosessi. Kemppainen kertoo tapaavansa suurta osaa opiskelijoista yli viisi kertaa. Yleensä ensin tavataan kahden tai kolmen viikon välein. Myöhemmin tapaamisia on esimerkiksi joka periodin alussa.

Joskus Kemppainen on joutunut ohjaamaan opiskelijoita YTHS:lle. Käynti opinto-ohjaajan luona vaatii nimittäin opiskelukykyä. Monella ohjaukseen tulevalla opiskelijalla on tosin jo valmiiksi hoitokontakti YTHS:lle.

Vaikka opinto-ohjaajan ja -psykologin toimenkuvissa on päällekkäisyyksiä, on opinto-ohjaajalle silti tarvetta. Luonnontieteiden kaltaisille generalistialoille on Kemppaisen mukaan tyypillistä, että opinnot venyvät ja että reitti tiettyyn ammattiin ei ole aina selvä. Opinto-ohjaaja pystyy silloin keventämään omaopettajien ja koulutussuunnittelijoiden työkuormaa. Varsinkin, jos viimeksimainittujen osaaminen on äärirajoilla.

Kemppainen nostaa vahvuudeksi sen, että hän työskentelee lähellä tiedekuntaa. Silloin hän on myös lähellä henkilökuntaa ja opiskelijoita, minkä ansiosta kynnys ottaa yhteyttä madaltuu.

Koko opinto-ohjaukseen varattu aika ei kulu opiskelijoiden tapaamiseen. Kemppaisen työnkuvaan kuuluu myös omaopettajien ja opintopalveluiden tukeminen ja toisaalta myös henkilökunnan tietoisuuden lisääminen tukipalveluista.

Uutena aluevaltauksena Kemppainen järjesti viime syksyn uusille opiskelijoille infotilaisuuksia, joissa hän jakoi vinkkejä yliopistossa opiskeluun.

Oposta tuli opo

Alkujaan kasvatustieteitä Oulun yliopistossa opiskellut Kemppainen on työn ohessa kouluttautunut opinto-ohjaajaksi. Hän onkin työskennellyt opiskelijoiden kanssa jo ennen nykyistä työtään. Esimerkiksi silloisessa kasvatustieteiden tiedekunnassa hän piti orientaatiokurssia ja työelämään tutustuttavia kursseja sekä ohjasi harjoitteluita.

Kutsu tehtävään tuli luonnontieteellisestä tiedekunnasta. Kun Kemppaista pyydettiin työhön, oli hän heti valmis. Kemppainen sai vaikuttaa merkittävästi siihen, millaiseksi opinto-ohjaajan työ muotoutuisi.

– Kiinnostuin siitä välittömästi. Arkityöhön on kiva saada myös vaihtelua, Kemppainen kertoo.

Ennen opinto-ohjaajan pestiä Kemppainen työskenteli suunnittelijana Oppimisen tuen ja hyvinvoinnin keskuksessa sekä sen edeltäjässä ohjauspalveluissa. Hankkeen myötä Kemppaisen työaika on jakautunut tasan vanhan työn ja opinto-ohjaajan työn kesken. Keskuksessa Kemppaisen työpäivät koostuvat omaopettajatoiminnan koordinoinnista, mikä käytännössä tarkoittaa perehdytysmateriaalin tekoa, tapahtumien järjestämistä ja kirjanpitämistä omaopettajista.

Missä opiskelijat?

Pitkään opiskelijoiden kanssa työtä tehneen kanssa puhuessa on pakko kysäistä, ovatko opiskelijat muuttuneet vuosien varrella.

– Opiskelijat ovat nykyään enemmän muualla kuin yliopistolla, ja joskus heitä on hirveän vaikeaa tavoittaa, Kemppainen vastaa.

Vastapainoksi osa opiskelijoista on erittäin aktiivisia. Kemppainen on huomannut, että viime aikoina on tapahtunut polarisaatiota opiskelijoiden keskuudessa. Tietenkään kaikki opiskelijat eivät ole koskaan olleet samasta puusta.

– Osa häviää jonnekin. Osa on taas todella aktiivisia ja kantaaottavia, hän jatkaa.

Syyksi polarisaatiolle Kemppainen epäilee koronaa ja opiskelijoiden heikkoa taloudellista tilannetta. Koronan myötä joillekin on ollut todella vaikeaa tulla kampukselle. Heikon taloudellisen tilanteen myötä opiskelijat joutuvat tekemään töitä, mikä taas vie aika opiskelulta ja muilta aktiviteeteilta.

Vapaa-ajalla luontoliikuntaa ja dekkareita

Oulunsalossa asustelevan Kemppaisen vapaa-aika kuluu varsin tavallisten asioiden parissa. Hän kertoo viettävänsä paljon aikaa kotona ja luonnossa. Vaikka kasvatustieteitä opiskellut Kemppainen ei pysty antamaan apua opintojen sisältöön liittyvissä asioissa, kertoo hän silti olevansa kiinnostunut biologian teemoista. Haastattelua edeltäneenä viikonloppuna hän on seurannut juuri kotipihalle asennetun linnunpöntön härdelliä.

– Onkohan siinä pönttötaistelua vai mitä? hän pohtii.

Kajaanista ponnistava Kemppainen kuvailee itseään valoisasti asioihin suhtauvaksi ja innostuvaksi persoonaksi, vaikka mukana on myös kainuulaista rauhallisuutta. Sellaista, ettei nyt liikaa innostuta kuitenkaan. Luonteenpiirteet eittämättä tukevat häntä työssään.

Pienen empimisen jälkeen Kemppainen löytää myös kehityskohteita itsestään. Vaikka taustalla on pitkä ura yliopiston eri tehtävissä, huomaa hän kaipaavansa innovatiivisuutta. Joskus tekisi hyvää myös se, ettei alkaisi käsittelemään asioita liikaa opiskelijan puolesta.

Tulevaisuuttaan Kemppainen kommentoi lyhytsanaisesti. Vaikka tällä tietoa opinto-ohjaajan työt päättyvät, jatkuu hänen pitkä uransa yliopistolla tutussa suunnittelijan tehtävässä.

Humanistien opo jahtasi opiskelijoita ja vetää ryhmiä

Annukka Sailo on tehnyt humanistisessa tiedekunnassa opon tehtäviä vuoden 2025 alusta asti ensin päätoimisena, mutta sittemmin pienemmällä työajalla. Tällä hetkellä Sailon opinto-ohjaukseen varatun työajan täyttää lähinnä itsenäisen työskentelyn ja opinnäyteryhmien vetäminen.

Alkuvaiheessa keskeinen osa Sailon työtä oli ottaa yhteyttä opiskelijoihin, joiden opinnot olivat viivästyneet tai keskeytyneet, ja tarjota apua heille. Käytännössä Sailon apu on ollut keskustelua ja käytännön asioiden selvittelyä opiskelijan puolesta.

Sailon työ ei ole mennyt hukkaan. Hänen mukaansa moni opiskelija on palannut opintoihin yhteydenottojen myötä. Sailon luotsaaman opinnäyteryhmän ansiosta moni opiskelija on saanut työnsä valmiiksi. Ryhmistä on ollut myös toisenlaista hyötyä, sillä monet opiskelijat ovat saaneet niistä seuraa ja vertaistukea.

Ihmeiden tekemisestä ei ole kyse. Sailon mukaan jo se, että oppiaineen ulkopuolinen ihminen ottaa yhteyttä on joillekin merkittävää. Opettajaan verrattuna tällaisen henkilön kanssa puhuminen on joskus myös helpompaa.

Myötätuntoa peliin

Kertoessaan työstään Sailosta välittyy armollisuus. Hän korostaa useaan otteeseen, että opiskelijoiden haasteet ja ongelmat ovat lopulta aika pieniä, eikä niitä kannata murehtia tai hävetä liikaa.

– Pienet ongelmat ja viivästymiset on ihan tavallisia. Se ei tarkoita, että olisi jotenkin epäonnistunut, Sailo korostaa.

Sailon mukaan ongelmia voi olla myös hyvillä opiskelijoilla. Opinnäyteryhmässä on esimerkiksi käynyt opiskelijoita, jotka ovat saaneet työstään lopulta parhaan arvosanan. Sailo muistuttaa, ettei opinnäytteen viivästyminen johdu siitä, että olisi kyvytön opiskelija.

Joskus Sailon kohtaamilla opiskelijoilla on toki ollut suurempia haasteita. Silloin heitä on ohjattu esimerkiksi opintopsykologin luokse.

Tutkija, opettaja ja opinto-ohjaaja

Sailo päätyi opinto-ohjaajaksi sattumalta. Ennen pestiään hän työskenteli tutkijana, mutta tutkimusprojekti päättyi ja samalla opohanke sai rahoitusta. Sailo arvelee, että hänen opettajataustansa vaikutti valintaan.

Koulutukseltaan Sailo on historian aineenopettaja ja filosofian tohtori, ja opetuskokemusta on kertynyt aina peruskoulusta yliopistoon. Sailolla on takanaan myös opinto-ohjaajan opintoja, muttei kuitenkaan pätevyyttä.

Opetus- ja ohjaustyö ovat mielekkäitä tehtäviä Sailolle, sillä hänestä tuntuu etuoikeutetulta olla tekemisissä energisten opiskelijoiden kanssa. Varsinaisena intohimonaan Sailo pitää kuitenkin tutkimusta.

– Eihän kukaan muuten lähde näin hullulle alalle.

Opinto-ohjaajan rooli ei ole yliopistomaailmassa vielä täysin selkeä. Jo yhden yliopiston sisällä eroa opinto-ohjaajien työnkuvassa. Muiden yliopistojen verkkosivujen perusteella jokaisessa yliopistossa, jossa opinto-ohjaajia työskentelee, on työnkuva erilainen. Tätä selittänee se, että Kemppaisen mukaan opinto-ohjaajat ovat olleet lähinnä lyhytaikaisia kokeiluja.

Molempien Oulun yliopiston opinto-ohjaajien työ on loppusuoralla, sillä opinto-ohjauskokeilujen jatkosta ei ole tehty päätöksiä. Sekä Sailo että Kemppainen kuitenkin toivovat, että opinto-ohjaajia olisi myös jatkossa.

Jutusta on poistettu 21.4. klo 13.55 maininta Kemppaisen pitämistä vapaaehtoisista infotilaisuuksista. Tilaisuudet olivat todellisuudessa pakollisia.

Julkaistu 20.4.202621.4.2026

Miika Tuomela

Kirjoittaja on suomen kielen opiskelija, josta ei tule opettajaa. Vapaa-aika kuluu maailmaa ihmetellen ja penkkiurheillen. Synnyinkaupungistaan hänet saattaa löytää myös palokuntahaalarit päällään.

Lue lisää:

Kaiken takana on Hellänelli

Nelli Milanin yli vuosikymmenen kestänyt ura musiikin alalla on ollut kaikkea muuta kuin suoraviivainen ja yhtä menestyksen tykitystä. Hän neuvoo vain sohimaan joka suuntaan, ja lopulta joku naru lähtee vetämään.

Kulttuuri Päähenkilö

TEKSTI Sanna Niemi

KUVAT Sanna Niemi

Musiikilla itsensä elättäminen on vaikeaa, mutta Nelli Milan, 36, on keksinyt keinot, miten se tehdään.

”Kannattaa vaan sohia joka suuntaan niin kyllä joku naru lähtee vetämään!”, kertoo Milan nauraen.

Hinnat ovat nousseet ja palkat eivät ole nousseet samaa tahtia. Tilanne on sama monella alalla, kuten myös musiikkialalla.

”Saan tällä hetkellä pienempiä liksoja kuin jossain vaiheessa, koska muun muassa yleinen taloustilanne on vaikuttanut alaan niin paljon.”

Oululaislähtöisellä musiikintekijällä on paljon tekeillä toimeentulon turvaamiseksi. Työ tuottajana, muusikkona, järjestössä, puhujana ja kouluttajana on kaikesta huolimatta siinä pisteessä, että sillä elää. Tilanteeseen pääsy on ollut viidentoista vuoden kivinen tie, jonka aikana oma jaksaminen on ollut koetuksella.

”En tekisi silti mitään toisin”, Milan sanoo.

Pohjois-Suomesta Helsinkiin

Nelli Milanin musiikillinen ura lähti liikkeelle Oulusta. Madetojan lukion kasvatti viritteli jo teini-iässä bändejä pystyyn ja sai koulusta hyvät pohjatiedot tekemiselle. Opinnot jatkuivat Torniossa ja hän valmistui sieltä muusikoksi. Vuodesta 2010 asti tekeminen oli helppoa ja oman kuplan mukavuus tuli vasta myöhemmin ilmi, kun sai uusia vertailukohteita isommissa ympyröissä.

”Tasan kymmenen vuotta sitten 2016 julkaisin debyyttialbumini Yli naapurin aitojen. Sen jälkeinen vuosi olikin sellainen, että voisi sanoa musiikkihommien lähteneen kunnolla liikkeelle.”

Vuoden 2017 alkurysäyksessä Nelli Milan muutti Helsinkiin, sai sopimuksen arvostetun ja maailmanlaajuisen Universal Musicin kanssa ja pääsi Teoston Top 20 Future Hitmakers -kurssille lupaavien nuorten biisinkirjoittajien kanssa tutustumaan musiikkialaan sekä sen verkostoihin.

”Moni asia ammattilaispiireissä ja levy-yhtiötoiminnassa tuli vähän yllätyksenä. Olin yllättynyt hiljaisen tiedon määrästä mitä alalla on! Ei ollut esimerkiksi itsestäänselvyys, että ihmiset, joiden kanssa työskentelin kappaleideni eteen, saisivat työstään palkkaa”, Milan avaa.

Maailmanlaajuinen levy-yhtiö toimii kuin sijoitusyhtiö ja haluaa tuottaa valtavirtamusiikkia, joka miellyttää mahdollisimman montaa kuulijaa. Milan oli kuvioissa muutaman vuoden, mutta jatkoi sen jälkeen omaehtoisena tekijänä ilman stressaavia tavoitteita valtavirtamusiikista.

”Suomen musiikkipiirit ovat niin pienet, että aika Universalilla avasi monia ovia ja tutustuin uusiin ihmisiin. Olen tehnyt rauhan menneiden kanssa ja uskon että kaikki on mennyt niin kuin pitääkin.”

Berliinin BÄMÄ

Alkurysäyksen vuosi meni Helsingissä nopeasti ja musiikkiähkyn saattelemana Nelli Milan muutti silloisen kumppaninsa luokse Berliiniin vuonna 2018. Kaupunki oli aiemmilta reissuilta tullut jo tutuksi ja siellä pystyi elämään luovassa ja inspiroivassa ympäristössä. Silloin Milan päätti ottaa haltuun taidot, joita tuottajana tarvitaan. Uuden opetteleminen tuntui haastavalta mutta ei kuitenkaan mahdottomalta.

”Arvelin silloin, että tarvitsen viisi vuotta ennen kuin pystyn tienaaman tällä ja niin siinä kävikin.”

Milan vietti korona-ajat Berliinissä ja teki kappaleita sekä sanoituksia muille artisteille. Tuona aikana syntyi Kaiken takana on bämä -kappale ja sitten pitikin miettiä, kenelle kappale sopisi esitettäväksi. Olemassaolevaa kokoonpanoa tälle ilmiselvälle posse-kappaleelle ei ollut, joten sellainen piti tehdä itse.

Syntyi BÄMÄn ensihitti, jossa mukana olivat Helena Routa, Mon-Sala, Akidia, satu, Aina, Malka, Sorry Babe, Ida Alex, EME, Emilia ex ja Nelli Milan tuottajan, sanoittajan ja artistin roolissa. Oli vuosi 2023 ja suurten muutosten aika. BÄMÄn ensihitti toi mukanaan täyden festarikesän ja keikat. Samaan aikaan Milanin henkilökohtaisessa elämässä oli tapahtunut suuria muutoksia. Hän erosi kumppanistaan, muutti pois Berliinistä eikä jaksamista ollut. Keikat olivat toivottuja ja pitkän työn palkinto, mutta niiden tekeminen oli todella vaikeaa.

”Olin todella uupunut. Mietin, toivunko tästä koskaan ennalleni.”

Enemmän eväitä jaksamiseen

Kesti puolitoista vuotta ennen kuin Milan huomasi pilkahduksia paremmasta. Vuodet musiikin parissa olivat olleet intensiivisiä ja tavaksi oli tullut haalia kaikki mahdollinen työ.

”Omat rajat on ollut pakko asettaa. Joihinkin asioihin on joskus sanottava ei, jotta oma jaksaminen pysyy tasapainossa.”

Milanin elämässä tasapainottavia asioita ovat olleet jooga, juokseminen ja kymmenen vuotta harrastettu meditaatio. Uusimpana kuvioissa on meditaatioon liittyvät retriitit. Arki oli alkanut näyttää siltä, että kaikki siihen liittyvä oli työtä, retriiteillä tilanne on täysin päinvastainen. Buddhalaisilla retriiteillä on aikaa pysähtyä ja keskittyä vain itseensä, pelkkään olemiseen ja muihin ihmisiin. Viime kesänä Milan oli ensimmäistä kertaa ulkomailla kahden viikon retriitillä. Retriitti järjestettiin Englannissa luonnonhelmassa ja siellä pääsi olemaan täysin offlinessa.

”Retriitillä sai kaivattua etäisyyttä kaikkeen. Ei puhelimia, ei uutisia, eikä appeja. Kokonaisuudessaan meditaatio sekä retriitit vievät ajatusmaailmaa mielestäni oikeaan suuntaan.”

Ensimmäisellä ulkomaanretriitillä oli noin 30–40 henkilöä ja päivät sisälsivät yhteisiä meditaatiohetkiä. Lopulta telttakylä laitettiin kasaan ja ympäristö jätettiin takaisin luonnontilaan. Milanilla on jo keväälle tiedossa retriitti Suomessa ja hän aikoo palata Englannin retriitille tulevana kesänä.

Hellänelli

Viime vuosina Nelli Milan on viimein asettunut Helsinkiin ja päässyt takaisin pyyteettömän musiikin tekemisen pariin. Hän aloitti viime syksynä dj-keikkojen teon Hellänellinä.

”Hellänelli on ollut minulle tosi ihana terapiaprojekti. Uupumuksen jälkeen se on ollut minulle uutta ja pitänyt minut pinnalla.”

Dj-keikoilla Milan soittaa alusta asti itse tuotettua, menevää konemusiikkia, johon on yhdistetty itse laulettuja vokaaleja. Uusi projekti on herättänyt kiinnostusta ja keikkoja on jo buukattu keväälle.

Järjestöjen puolella

Nelli Milanilla on monet langat käsissä. Vuonna 2019 hän liittyi Suomen Musiikintekijöiden etujärjestöön ja viime vuonna siirtyi sen jäsenestä hallitukseen. Hallituksessa koostuu seitsemästä ihmisestä ja järjestössä yhteensä 1300 jäsentä. Järjestön tehtävänä on edistää musiikintekijöiden arkea ja lainsäädäntöjä.

”Suomessa musiikintekijät ovat kuin pakotettuja yrittäjiä, joita ei koske mitkään sosiaaliturvat. On ollut esimerkkejä bändeistä, joiden jäsenistä vain osa on keikkojen vähennyttyä saanut työttömyysetuuksia, mutta toiset ovat jääneet täysin tyhjän päälle.”

Milan on ollut aina järjestöjen puolella ja kannattaa tasapuolisuutta ja reiluutta kaikilla elämän osa-alueilla. Viimeisin musiikkialaan liittyvä uudistus, jonka puolesta hän haluaa pitää meteliä, liittyy Teosto-maksuihin ja niiden soveltamista muihin tukiin. Muutama vuosi sitten artistien vuosien varrella tehtyjen kappaleiden Teosto-maksut eivät vaikuttaneet sosiaaliturvaan, mutta tilanne on taas muuttumassa entiselleen. Milan pitää tärkeänä, että saavutetut edut pysyisivät vähintään samoina ja että niiden tärkeys tunnistetaan.

Myös omassa tuottajan roolissaan Milan painottaa myös läpinäkyvyyttä ja reiluutta. Hän haluaa, että alalle saapuvat uudet tulokkaat tulevat kohdelluiksi tasavertaisina ja tietävät kaikkien tilanteiden kulut. Tällä hetkellä hän toimii tuottajana usealle indie- ja omakustanneartistille ja jakaa mielellään tietoa mieltä painavissa asioissa. Läpinäkyvästi, ilman hiljaista kirjoittamatonta tietoa.

Polku muiden avuksi

Milanin yli vuosikymmenen kestänyt ura on ollut tapahtumarikas ja opettanut paljon. Nykyään hän toimii kouluttajana ja puhujana musiikkialan tapahtumissa. Viime vuonna sulkeutui myös yksi ympyrä, kun Milan oli Teoston Future Top 20 Song Makersin -raadissa valitsemassa kurssille uudet osallistujat.

Viimeisimmät puhujakeikat hän on tehnyt Oulussa musiikkialan opiskelijoille ja keväälle puhujan keikkoja on tiedossa Helsinkiin. Hän kertoo omien kokemuksiensa kautta, mihin asioihin kannattaa kiinnittää huomioita, jotta polku musiikkialalla olisi mahdollisimman vähäesteinen.

Toinen meneillään oleva projekti on Roso ry:n matalan kynnyksen biisileiri, jonka toisena ohjaajana Milan on ollut viime vuodesta. Keväisin ja syksyisin järjestettävä leiri on matalan kynnyksen toimintaa 18–35-vuotiaille ja kahden kuukauden aikana osallistujat tekevät yhdessä julkaisuvalmiin kappaleen ammattilaisten opastuksella.

”Olen kiitollinen, että olen päässyt tähän tilanteeseen musiikkialalla. Mikään ei ole ollut itsestäänselvää eikä tie ole ollut helppo.”

Nelli Milan jatkaa uusien artistien auttamista uralla ja pitää tulevaisuudessakin standardit korkealla, kaikkien yhteiseksi hyväksi.

Julkaistu 4.3.20264.3.2026

Sanna Niemi

Olen muutaman mutkan kautta Ouluun päätynyt journalismin opiskelija. Kahvilat, kulttuuri, ihmiset, erilaiset urheilulajit sekä reissut iskee ja inspiroi tällä hetkellä.

Lue lisää:

”Omaa epävarmuutta saa ja kannattaakin tuoda opettajana esille” – Amerikassa asti ihmisluita tutkinut yliopistonlehtori Heli Maijanen on vuoden 2025 Jäätävän hyvä opettaja

Heli Maijasen mielestä hyvä opettaja on sellainen, joka pystyy myöntämään oppilailleen, ettei tiedä kaikesta kaikkea. Hän kannustaakin opettajia tuomaan inhimilliset puolensa esiin myös työympäristössä.

Opiskelu Tuttu kasvo kampukselta

TEKSTI Tuuli Turunen

KUVAT Tuuli Heikura

Kun arkeologian yliopistonlehtori Heli Maijanen sai tammikuussa tietää voittaneensa Jäätävän hyvä opettaja -palkinnon, hän luuli joutuneensa huijausyrityksen kohteeksi.

– Minulta meni hetki ymmärtää, ettei saamassani sähköpostiviestissä kalasteltu esimerkiksi pankkitunnuksiani, vaan olin oikeasti voittanut kyseisen palkinnon, Maijanen naurahtaa.

Jäätävän hyvä opettaja -titteli on Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) vuosittain antama tunnustus, joka myönnetään opiskelijoiden ehdotusten perusteella innostavalle ja pedagogisesti ammattitaitoiselle opettajalle.

– Tuntuu mukavalta, että aloite palkitsemiseeni tuli nimenomaan opiskelijoilta. Se tukee sitä, että olen opettajana oikeilla jäljillä. Vitsini luennoilla eivät ole niin sanotusti menneet ihan hukkaan, Maijanen lisää pilke silmäkulmassa.

Maijanen on opettanut Oulun yliopistossa vuodesta 2018. Hänen erikoisalaansa ovat bioarkeologia ja forensinen antropologia, eli ihmisen fyysisten jäänteiden tutkiminen menneissä populaatioissa ja nykyajan konflikti- ja/tai rikoskonteksteissa.

– Varmaan jokaisen opettajan mielestä oma ala on kaikista kiinnostavin, mutta väitän silti, että opettamani asiat innostavat aidosti opiskelijoita. Jopa niin paljon, että se on voinut omalta osaltaan vaikuttaa siihen, miksi minua ehdotettiin palkinnon saajaksi, Maijanen arvioi.

Työnsä ohella Heli Maijanen nauttii metallimusiikista, konserteista sekä ajanvietosta kavereiden ja kissojensa kanssa.

Luukokoelman perässä Amerikkaan

Maijanen ei alunperin ajatellut, että hänestä tulisi opettaja. Kiimingissä syntynyt Maijanen opiskeli Oulun yliopistossa arkeologiaa, kun hänen silloinen professorinsa sai hänet innostumaan luista.

– Periaatteessa kaikilla ihmisillä on samanlaiset luut ja niitä löytyy kaikilta lähtökohtaisesti saman verran, mutta toisaalta taas jokaisen luusto on ainutlaatuinen. Minua kiinnostaa nähdä, miten eletty elämä näkyy luissa, Maijanen kertoo.

Maisteritutkintonsa jälkeen Maijanen aloitti väitöskirjansa Oulussa. Sitä varten hän kuitenkin tarvitsi tutkimusmateriaaliksi luukokoelmaa, mikä etsintöjen jälkeen löytyi Yhdysvaltojen Knoxvillesta.

Vierailu Forensic Anthropology Centerin tutkimuskeskuksessa johti lopulta siihen, että Maijanen jäi Amerikkaan kaiken kaikkiaan yhdeksäksi vuodeksi.

Aluksi Maijanen oli Knoxvillessa vaihdossa puolitoista vuotta ja aloitti sitten toisen tohtorintutkinnon University of Tennesseessä. Samalla hän työsti väitöskirjaansa Ouluun. Kävi hän myös Havaijilla Yhdysvaltojen puolustusvoimien tunnistuslaboratoriossa, jossa hän auttoi tunnistamaan Korean ja Vietnamin sodissa kaatuneita amerikkalaissotilaita.

– Olen elämäni aikana opiskellut niin paljon, että olen saanut nähdä, millainen on hyvä opettaja. Niitä oppeja olen sitten soveltanut myös omassa työssäni, Maijanen kertoo.

“Näissä hommissa ei ehdi kyllästymään”

Kun Maijanen palasi Amerikasta takaisin Ouluun, yliopistolta oli juuri avautunut lehtorin paikka. Viimeisenä vuotenaan Knoxvillessa hän oli opettanut antropologian opiskelijoille yhden kurssin, mutta muuten opettajan työ oli Maijaselle vierasta. Silti hän päätti hakea tehtävään ja on sillä tiellä edelleen.

– Työni on todella monipuolista. Pidän luentoja ja vedän kursseja, osalle opiskelijoista toimin ohjaajana ja joskus saatan myös analysoida tutkijan roolissa luita, joita on löytynyt arkeologisista kaivauksista. Näissä hommissa ei ehdi kyllästymään, Maijanen nauraa.

Maijasen mielestä hyvä opettaja on sellainen, joka pystyy myöntämään oppilailleen, ettei tiedä kaikesta kaikkea. Hän muistuttaa, että opettajatkin ovat vain ihmisiä, eikä inhimillisiä tunteita tarvitse ainakaan liiaksi peitellä.

– Omaa epävarmuutta saa ja kannattaakin tuoda opettajana esille. Jos minua joskus esimerkiksi jännittää jonkin luennon pitäminen niin kerron siitä opiskelijoille. Koen, että rehellisyydellä tuon itseäni lähemmäs opiskelijaa ja luon rennomman ilmapiirin.

Maijasen mielestä opettajan työssä parasta, mutta samalla haastavinta on jatkuva vaatimus pysyä ajan tasalla asioista.

– Tässä työssä täytyy koko ajan oppia uutta, ja ympäriltä löytyy jatkuvasti uutta opittavaa. Samalla kun uuden oppiminen on varsin innostavaa, on se tietysti myös hieman raskasta, kun koko ajan pitää olla kartalla siitä, mitä alalla tapahtuu, Maijanen kertoo.

Opiskelu kannattaa aina

Maijanen ajattelee, että opettajat tekevät töitä pitkälti omalla persoonallaan. Siksi hän kokee olevansa opettajana samanlainen ihminen kuin vapaa-ajallakin. Lisäksi hänen opettamansa asiat ovat hänelle niin lähellä sydäntä, että toisinaan työ- ja vapaa-aika jopa hieman sekoittuvat keskenään.

– Joskus töissä pyörivät aiheet ovat niin kiinnostavia, että palaan niihin vielä kotonakin. Toisinaan hommia voi olla yksinkertaisesti niin paljon, että päivät venyvät. Iän ja kokemuksen myötä olen kuitenkin oppinut tekemään selkeämpää linjanvetoa töiden ja vapaa-ajan välille.

Vaikka tutkinnot ovat nyt todennäköisesti Maijasen osalta suoritettu, hän ei kuitenkaan aio lopettaa opiskelemista vielä pitkään aikaan. Töissä uuden oppiminen on välttämätöntä, mutta Maijanen tekee sitä mielellään myös omalla ajallaan. Esimerkiksi viime vuonna hän suoritti psykologian perusopintoja avoimessa yliopistossa.

– Mielestäni opiskelu kannattaa aina. En ole tarkemmin pohtinut, mistä innostukseni sitä kohtaan kumpuaa, mutta kaipa se on jotain synnynnäistä uteliaisuutta, Maijanen arvelee.

Julkaistu 2.3.20262.3.2026