Tavoitteena kuolemantuomio

Lauri Moilanen tutkii satojen vuosien takaisia suisidaalimurhia. Epätoivoiset ihmiset eivät voineet tappaa itseään, joten kärsimään joutuivat sivulliset. Puukot ja kirveet heiluivat erityisesti Pohjanmaalla.

TEKSTI Kalle Parviainen

KUVAT Maiju Putkonen

Syksyllä 1797 sotilaat Simo Storm ja Henric Qvist tunkeutuivat Launolan (nyk. Laakkola) kylässä olleeseen Kankaanpään taloon. He murhasivat talon kymmenvuotiaan tytön lyömällä tätä kirveellä päähän useita kertoja. Miesten tavoitteena oli saada kuolemantuomio eli tehdä niin kutsuttu suisidaalimurha.

Väitöskirjatutkija Lauri Moilanen on tutkinut tällaisia hirmutekoja vuodesta 2020 alkaen tieteiden ja aatteiden historian oppiaineessa Oulun yliopistossa. Hän kirjoittaa väitöskirjaa suisidaalimurhista varhaismodernin ajan Suomessa.

Moilasen määritelmän mukaan ”suisidaalimurha oli 1600- ja 1700-luvuilla yleistynyt rikostyyppi, jossa tekijä murhasi viattoman sivullisen tavoitteenaan tulla tuomituksi kuolemaan.”

Mistä Moilasen kiinnostus näin makaaberiin aiheeseen heräsi? ”Olin töissä Puolanka-lehdessä vuonna 2016 ja haastattelin tietokirjailija Mikko Moilasta. Hän on tutkinut kuolemantuomioita Suomessa ja vihjasi minulle löytämästään erikoisesta tapauksesta: aihetta ei ollut tutkittu Suomessa ja aineisto oli valmiina, joten olisi ollut hölmöä olla ottamatta sitä vastaan. Samalla tiellä ollaan edelleen”, kertoo Moilanen.

Historian opiskelu kiinnosti Moilasta jo yläasteikäisenä, ja yliopiston perustutkinto-opintojen alkuvaiheessa väitöskirja oli ajatuksissa. Maisteriksi valmistumisen jälkeen Moilasen tutkijan ura humanistisessa tiedekunnassa on ollut varsin suoraviivainen. ”Moni tähti osui kohdilleen, kun sain Suomen kulttuurirahastolta rahoituksen vuodelle 2020 ja sen jälkeen pääsin Oulun yliopiston tutkijakoulun palkoille.”

Moilasen tutkimusaineisto koostuu oikeudenkäyntien taltioinneista eli tuomiokirjoista. Käsin kirjoitettujen ja ruotsinkielisten tuomiokirjojen tutkiminen edellytti vanhojen käsialojen sekä vanhan ruotsin kielen opettelua. “Kursseista ei ollut juuri hyötyä, sillä jokaisella kirjurilla on erilainen käsiala. Tuomiokirjat noudattavat tietynlaista kaavaa, joten ajan myötä ja riittävästi lukemalla niistä oppii tunnistamaan oleelliset asiat”, Moilanen avaa työtään. Käännöstyössä Moilasella on ollut apunaan antikvariaatista hankittu 1800-luvun alun sanakirja sekä erilaiset käännösohjelmat. Tulevan väitöskirjan aineistona on vajaan neljänkymmenen oikeudenkäynnin tuomiokirjat – sivumäärässä puhutaan pitkälle kahdestatuhannesta asiakirjasivusta. “Yhden oikeudenkäynnin aineiston laajuus vaihtelee 20—80 sivun välillä, joten tutkittavaa on riittänyt”, Moilanen sanoo.

Naiset murhaajina, arjen työkalut tekovälineinä

Moilasen yhtenä päätutkimuskysymyksenä on, liittyivätkö Suomen alueen suisidaalimurhat Euroopassa esiintyneisiin vastaaviin tekoihin. Teoissa on monia samankaltaisuuksia kuin Saksassa, Tanskassa ja Tukholmassa tehdyissä suisidaalimurhissa. “Teot olivat suunniteltuja ja uhrina oli useimmiten pikkulapsi. Lisäksi noin 60 prosenttia tekijöistä oli naisia, mikä on henkirikollisuuden historian kontekstissa poikkeuksellista.”

Myös tekijöiden yhteiskuntaluokka näkyy selkeästi: tuomittujen joukossa on paljon piikoja ja sotilaita, kun taas papit, aateliset ja porvarit puuttuvat lähes kokonaan.

Moilasen aineiston perusteella suisidaalimurhia tehtiin erityisesti Pohjanmaalla. “Suisidaalimurhista tulee yksi luku alueen erikoiseen rikoshistoriaan.” Moilanen mainitsee muina alueen erityispiirteinä Etelä-Pohjanmaalla 1700-luvun lopulta 1800-luvun lopulle vaikuttaneet puukkojunkkarit sekä lukuisat noitaoikeudenkäynnit 1600-luvulla. Syytä rikosten painottumisesta alueelle Moilanen tutkii parhaillaan. “Syyt voivat liittyä Pohjanmaan uskonnolliseen ja sosiaaliseen kulttuuriin sekä siihen, että alueella oli läheiset kaupalliset ja kulttuuriset yhteydet emämaahan, erityisesti Tukholmaan, jossa suisidaalimurhia tehtiin hälyttävän paljon 1680–1720-luvuilla.”

Yhtenä Suomen suisidaalimurhien erikoispiirteenä Moilanen mainitsee tekoaseet: kaikkialla on käytetty paljon puukkoja, mutta Suomessa surmatöissä käytettiin usein kirveitä. Murha-aseen valinta kertoo hänen mukaansa maaseutuyhteiskunnan piirteestä: “Meillä on tarvittu arkielämässä enemmän kirveitä kuin suurissa kaupungeissa, Tukholmassa, Hampurissa ja Kööpenhaminassa. Sekin erikoisuus Suomen tapauksissa on, että kirvestä käytettiin aikuisten surmaamiseen kun taas puukkoa lasten. Se viittaa siihen, että tekijät halusivat olla varmoja murhatyön onnistumisesta.”

Suisidaalimurhien tekotapoja saatettiin kuvata hyvinkin tarkasti oikeudenkäynneistä laadituissa tuomiokirjoissa. 1700-luvun loppua kohden kuolinsyyntutkinta ammattimaistui, ja oikeudenkäynneissä konsultoitiin yhä useammin myös lääkäreitä, kun aiemmin todistajina olivat toimineet maallikot ja korkeintaan välskärit. Uhrin kuolinsyyn selvittäminen oli mukana jokaisessa tuomiokirjassa. “En toista väitöskirjassa erityisen tarkkaan näitä poikkeuksellisen raakoja tekoja, mutten toisaalta piilottelekaan.”

Historiantutkimuksessa lainataan usein näkökulmia muista tieteistä. Moilasen väitöskirjassa yhdistyy näkökulmia historiallisesta kriminologiasta, sosiologiasta ja kulttuurihistorian tutkimuksesta. ”Suisidaalimurhien tutkimisessa – kuten rikollisuuden historian tutkimuksessa yleensäkin – risteää moni tutkimushaara. Tutkin näitä rikoksia rikollisuuden ilmiönä kriminologisesta näkökulmasta, mutta myös sosiaalisena ilmiönä sosiaalihistorian sekä sosiologian avulla. Kulttuurihistoriallisesti kiinnostaa erityisesti rikosten yhteys uskonnollisuuteen. Syytettyjen mielentilan tutkimisesta puolestaan voidaan vetää linjoja oikeuspsykiatrian varhaishistoriaan.”

Moilanen on kansainvälisestikin harvalukuisessa joukossa. “Olen ensimmäinen kotimaassamme, joka näitä rikoksia on syvällisemmin tutkinut. Maailmallakin aihetta on tutkinut vain kourallinen tutkijoita, joten saan olla hyvässä seurassa.”

Lauri Moilanen kirjoittaa väitöskirjaa suisidaalimurhista varhaismodernin ajan Suomessa. Kuva: Kalle Parviainen.

Tutkimusalan suppeudessa on sekä hyvät että huonot puolet. ”Tunnen aika lailla kaikki muut alan tutkijat ja teemme yhteistyötä. Toki tässähän voi mennä ihan puihin, jos tekee jonkun karmean virhetulkinnan.” Moilanen toteaakin historian tutkimuksen olevan aina tulkintaa. “Tärkeintä on pyrkiä ymmärtämään, millaisessa maailmassa nämä ihmiset ovat eläneet. Menneisyydenkin ihminen toimi rationaalisesti omassa ympäristössään, vaikka se meistä voikin kuulostaa hassulta. He toimivat oman kulttuurisen koodinsa mukaan.”

Yhteyksiä nykyaikaan

Artikkelin alussa mainitut sotilaat Storm ja Qvist olivat aiemmin pahoinpidelleet komppaniansa korpraalin. He eivät halunneet kohdata pahoinpitelystä seuraavaa rangaistusta, vaan päättivät tehdä paljon pahemman rikoksen, josta saisi varmasti ja nopeasti kuolemantuomion. Tuomiokirjojen mukaan miehet saivat lopulta haluamansa: molempien maallinen taival päättyi teloitukseen.

1700-luvulla kuolemaantuomitun teloitustapahtuma oli Moilasen mukaan kansanjuhla. “Koko kylä kutsuttiin paikalle vauvasta vaariin. Teloitukset olivat jopa hurmoshenkisiä tapahtumia varsinkin 1700-luvun Ruotsissa: siellä veisattiin virsiä, saarnattiin ja jotkut saattoivat olla hurmoksellisissa olotiloissa. Mestattavaa rikollista verrattiin pyhyydessä jopa Jeesukseen, joka sovitti ristillä synnit ihmiskunnan puolesta. Tämä saattoi houkutella joitakin elämäänsä väsyneitä ja itsetuhoisia ihmisiä hakemaan huomiota elämänsä päätökseen.”

Moilanen näkee suisidaalimurhissa yhteneväisyyksiä nykypäivän tekoihin ja mainitsee poliisiavusteisen itsemurhan. ”Suicide by cop on rikostyyppi, jossa pyritään käyttäytymään aggressiivisesti poliisia kohtaan, tavoitteena saada poliisi ampumaan.” Lisäksi esimerkiksi joukkoampumisissa saatetaan hakea huomiota medialta. Osan suisidaalimurhista voi tulkita myös laajennetuiksi itsemurhiksi, joissa tekijä halusi ulottaa oman itsetuhoisuutensa johonkin toiseen, kuten omaan lapseen.

Suisidaalimurhaa on rikostyyppinä selitetty monella tapaa, esimerkiksi uskonnollisilla syillä. “Jotkut ihmiset olivat äärimmäisen epätoivoisia, mutta eivät valmiita tappamaan itseään joko uskonnollisista tai inhimillisistä syistä. Itsensä tappaminen voi olla monesta syystä vaikeaa, joten oli helpompaa, mikäli sen tekisi joku muu”, Moilanen pohtii. Viime kädessä kuolemantuomio mahdollistaa suisidaalimurhan olemassaolon. ”Yhteiskunnissa, joissa kuolemantuomioita pannaan toteen, on mahdollista tehdä itsemurha mestauksen avulla.”

Moilanen paljastaa suisidaalimurhien käytännössä loppuneen Suomessa viimeistään vuoteen 1825, kun kuolemanrangaistus poistui rangaistuskäytännöistä, ja kuolemaantuomittuja alettiin lähettää Siperiaan. Myös Euroopassa ilmiö hiipui 1800-luvun edetessä. ”Sen sijaan esimerkiksi Yhdysvalloissa kuolemantuomion sallivissa osavaltioissa suisidaalimurhiksi luokiteltavia tekoja on tapahtunut näihin päiviin saakka.”

“Voisin miettiä jotain muutakin”

Suisidaalimurhat ovat olleet Moilasen tutkimusaiheena kandidaatintyöstä lähtien. ”Nyt alkaa tuntua siltä, että voisin miettiä jotain muutakin”, hän sanoo. “Kahdeksan vuotta olen ajatellut näitä asioita päivittäin.” Irtaantuminen vaikeista aiheista oli väitöskirjan kirjoittamisen alkuvaiheessa haastavaa. Syiksi hän mainitsee koronapandemian ja kotona tehdyn etätyön, minkä seurauksena hän joutui työskentelemään, harrastamaan ja nukkumaan samassa huoneessa.

Taide toimii Moilaselle vastapainona väitöskirjatyölle. Hän toimii laulunkirjoittajana, laulajana ja kitaristina Leskentuska-nimisessä black metal -yhtyeessä, joka keikkailee useita kertoja vuodessa. ”Musiikki on hyvä väylä käsitellä näitä asioita.”

Väitöskirjamonografian on tarkoitus valmistua keväällä 2025. Moilanen ei kuitenkaan halua suunnitella tulevaisuutta liian pitkälle. “Ajatukset ovat väitöskirjassa ja myöhempää vaihetta ei tule ajateltua. Kirjoittaminen on lähellä sydäntä, mutta sen ei tarvitse olla akateemista. Haluan tutkia väitöskirjan aiheen loppuun ja katsoa sitten, mitä tulee eteen.”

Lähteenä on käytetty haastattelun lisäksi Lauri Moilasen artikkelia ”Murha jumalanpelosta. Varoitus papeille.” Uskonnollisten käsitysten rooli pohjoispohjalaisissa suisidaalimurhissa 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa.

Kalle Parviainen

Kirjoittaja on Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija ja opiskelee tiedeviestintää. Hän haluaa parantaa maailmaa viestimällä innostavasti monimutkaisista aiheista.

Lue lisää:

“Yliopistolla työskennellessä jatketaan opiskelua koko ajan” – Eetu-Pekka Heikkinen on vuoden 2023 Jäätävän hyvä opettaja

Jäätävän hyväksi opettajaksi valittu Eetu-Pekka Heikkinen käyttää kursseillaan monipuolisesti suoritustapoja. Opetuksen, ohjauksen ja itsensä kehittäminen innostaa yliopistolla pitkän uran tehnyttä yliopistonlehtoria.

TEKSTI Kalle Parviainen

KUVAT Tuuli Heikura

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) hallitus valitsi vuoden 2023 Jäätävän hyväksi opettajaksi prosessimetallurgian yliopistonlehtorin Eetu-Pekka Heikkisen.

“Tuntuu mukavalta saada opiskelijoiden suunnalta positiivista palautetta. Kaikki palaute on tärkeää, mutta tämä erityisesti motivoi”, toteaa palkinnosta iloitseva Heikkinen. Tunnustus tuli hänelle yllätyksenä. “Edustan kohtalaisen pientä alaa, joten en opeta mitenkään isoa porukkaa opiskelijoita.”

Heikkinen on käytännössä vastuussa metallurgian tutkimusyksikön perustutkinto-opetuksesta. Prosessimetallurgia on yksi syventymiskohteista prosessitekniikassa.

“On kiva oppia lisää asioista, joista on itse kiinnostunut”

Ensimmäiset työtehtävät Heikkisellä yliopistolla olivat tuntiopettajan apulaisena 1990-luvulla. Työuran pituus näkyy hänen nykyisessä työhuoneessaan, jonka sisustusta Heikkinen kuvailee vastakohdaksi paperittomalle toimistolle. Huoneen hyllyt ovat täynnä erilaisia mappeja ja pöydät notkuvat papereita.

Heikkisen työajasta suuri osa menee opinnäytetöiden ohjaukseen. “Laskin Laturista, että tällä hetkellä on 18 kandintyötä ohjauksessa. En toki ole ainoa ohjaaja näissä.”

Heikkinen mainitsee ajankäytön suunnittelun yhdeksi haasteeksi opetuksessa. Prosessitekniikassa kandidaatintyön aiheen voi valita vapaasti lukuisista vaihtoehdoista, joista yksi on prosessimetallurgia. Ohjattavien opiskelijoiden määrä vaihtelee siis vuosittain muutamasta lähes kahteenkymmeneen.

Opiskelijoiden ohjauksen lisäksi Heikkinen sanoo opetussuunnitelmallisen työn olevan kiinnostavaa. “Tykkään miettiä, miten kurssit kannattaa suorittaa ja miten ne suhtautuvat toisiinsa.” Jatkossa hän haluaisi olla mukana esimerkiksi vetytaloutta ja metallurgiaa yhdistävien opintojen suunnittelussa.

Opintojen sisällön kehittämisen lisäksi Heikkinen kasvattaa mielellään omaa osaamistaan. “Yliopistolla työskennellessä jatketaan opiskelua koko ajan. On kiva oppia lisää asioista, joista on itse kiinnostunut.”

Heikkinen on koristellut toimistoaan mappien ja kirjallisuuden lisäksi matkamuistoilla.

Heikkinen on opiskelut yliopistopedagogiikkaa sekä käynyt ammattikorkeakoulussa opettajan pedagogiset opinnot. Hän näkeekin tekniikan alan opettamisen ja opetuksen kehittämisen täydentävän toisiaan eri näkökulmista.

Erilaisia opiskelijoita, monipuolisia suoritustapoja

Opiskelijoiden moninaisuus on lisääntynyt Heikkisen opiskeluajoista. “Kun opiskelin 90-luvulla, niin suurin osa opiskelijoista tuli opintoihin suoraan tai melkein suoraan lukiosta. Ainoa sivuvirta olivat saman alan insinööritutkinnon lukeneet.”

Heikkisen mukaan opiskelijoissa on nykyään enemmän alanvaihtajia, jotka ovat esimerkiksi suorittaneet kandidaatin tutkinnon toisaalla tai lukeneet kemiaa muutaman vuoden. Myös kansainvälisiä opiskelijoita on enemmän.

Ylioppilaskunnan jakaman Jäätävän hyvä opettaja -palkinnon kriteereissä painotettiin opintojaksojen monipuolisuutta ja joustavuutta. Heikkinen käyttääkin kursseillaan monenlaisia suoritusmenetelmiä, kuten jatkuvaa arviointia, paritöitä ja esitelmiä. Lisäksi hän tarjoaa tarvittaessa yksilöllistä opetusta. Heikkinen huomauttaa, että opiskelijoiden tulisi oppia kursseilla myös yleisiä työelämätaitoja.

Erääksi tärkeäksi vaikuttajaksi omalla urallaan Heikkinen mainitsee Asko Karjalaisen, joka toimi muun muassa Oulun ammattikorkeakoulun ammatillisen opettajankoulutuksen yksikön johdossa. “Hän oli uraauurtava yliopisto-opetuksen kehittäjä. Vaikka hän ei ole oman alani opettaja, hän vaikutti käsitykseeni kurssien suoritustavoista.”

Karjalaisen innoittamana Heikkinen on luopunut perinteisistä kirjatenteistä. “Pidin viimeisen kirjallisen tentin vuonna 2004 tai 2005.” Hän toki näkee kirjatentit hyödyllisiksi joillain aloilla.

Läsnäolo tulee käyttää hyödyksi

Heikkistä Jäätävän hyväksi opettajaksi esittäneet opiskelijat mainitsivat hänen käyttävän uusinta mahdollista tekniikkaa opetuksessaan. Heikkisen mukaan teknologiaa hyödyntävää verkko-opetusta pitää suunnitella tarkasti. “Täytyy päättää, mitkä asiat kuvataan valmiiksi videoiksi ja verkossa oleviksi tehtäviksi, jotka opiskelija voi tehdä milloin haluaa.”

Heikkinen painottaa, että läsnäolo-opetuksen rajallinen aika tulee käyttää tehokkaasti hyödyksi. “Ei kannata käyttää luennointiin aikaa, jonka opiskelijat ovat kampuksella opetustilanteessa.”

Eläköitynyt prosessimetallurgian professori Jouko Härkki oli Heikkisen mukaan hyvä malli siihen, miten innostaa opiskelijat mukaan opetustilanteessa. Opiskelijoiden lähettämissä esityksissä Jäätävän hyväksi opettajaksi Heikkisellä kuvattiin olevan “hyvä ote” läsnäolo-opetukseen.

Heikkinen on myös aktiivisesti tukemassa alansa ainejärjestön Prosessikillan toimintaa. Hän näkee järjestötoiminnan erittäin tärkeäksi osaksi opiskelijoiden ammatillista kasvua.

“Opiskelijajärjestöt tekevät tärkeää työtä opiskelijoiden saamiseksi osaksi yliopistoa ja tiedeyhteisöä. Tämä ei onnistuisi opettajilta ilman järjestöjen työpanosta”, sanoo Heikkinen. “Oli kyse sitten ylioppilaskunnasta tai pienemmästä ainejärjestöstä, on mukavaa, että nähdään yhteisiä tavoitteita.”

Kuka?

  • Eetu-Pekka Heikkinen
  • Yliopistonlehtori prosessimetallurgian tutkimusyksikössä
  • Tekniikan tohtori 2013
  • Kotoisin Oulusta

Mikä?

  • Jäätävän hyvä opettaja 2023 palkittiin Annos 64 -vuosijuhlilla 24.2.2024.
  • Kuka tahansa Oulun yliopiston opiskelija on voinut ehdottaa Jäätävän hyväksi opettajaksi millä tahansa koulutusalalla toimivaa yliopisto-opettajaa.
  • Valintakriteereinä olivat muun muassa innostavuus, ammattitaitoisuus, opintojakson etenemisen seurannan helppous, opintojaksojen osaamistavoitteiden selittäminen ja arviointimenetelmien monipuolinen ja innostava hyödyntäminen.
  • Palkinto jaettiin kahdeksannen kerran. Aikaisemmin palkinto on myönnetty Jukka-Pekka Rannalle, Elina Niemitalo-Haapolalle, Katja Sutelalle, Vesa-Matti Pohjaselle, Oliver Jardelle, Matti Niemelälle, ja Matti Kangaspuoskarille.
  • Valinnan teki Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus kokouksessaan 1.2.2024.

 

Kalle Parviainen

Kirjoittaja on Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija ja opiskelee tiedeviestintää. Hän haluaa parantaa maailmaa viestimällä innostavasti monimutkaisista aiheista.

Lue lisää:

Taide-energia vie seikkailemaan

Valokuvataiteilija Vera Lakovaara suhtautuu tapahtumakuvaukseen seikkailuna. Innostuksen lisäksi hän on kokenut myös sen kun luovuus loppuu.

Frozen People kerää festarikansan jälleen maaliskuun alussa meren jäälle. Talviolosuhteissa tanssitaan elektronisen musiikin tahtiin ja nautitaan pohjoisuudesta ammentavista performansseista ja installaatioista. Valotaiteen, taidenurkkausten ja osallistavien teosten keskeltä saattaa havaita myös kuvakulmia etsivän pilkkihaalarihahmon. 

Vera Lakovaara on useamman kerran kuvauskeikalla havahtunut tilanteesta, jossa viereen kerääntynyt porukka seuraa huvittuneena hänen työtään. Joskus hän makaa taideteoksen sisällä, toisinaan kiipeää katonharjalle. 

“Se on mun tyyli, rymytä ja mennä”, Lakovaara avaa lapsenomaista lähestymistapaansa.

Kun Lakovaara kokeili suunnitella tapahtumakuvauskeikkoja ja lähestyi niitä unelmaotokset mielessään, moni kiinnostava spontaani tilanne jäi tallentamatta. Nykyään hän luottaa uteliaisuuteen ja kokeilunhaluun. Yleensä mielessä on hahmotelma, josta lopputulos useimmiten poikkeaa. Ja silloin tavoite on saavutettu. 

“Menen tapahtumiin seikkailemaan. Odotan etukäteen, mitä löydän sieltä, täältä ja tuolta. Kokeilen ja ihmettelen.” 

Valokuvaajana hän havainnoi ympäristöä koko ajan. Tiedostamatta sieltä tarjoutuu kuva-aiheita: värejä, linjoja, yksityiskohtia. Inspiraatiota hän ammentaa käsittelemällä itselle merkittäviä aiheita, joihin uskoo monen samaistuvan. Muiden kuvissa hän ihailee oivalluksia, ja poimii niistä tyyliseikkoja omiin kokeiluihinsa. 

Vera Lakovaara on yksi vakiokasvoista kameroiden takana Frozen Peoplessa. Kuva: Vera Lakovaara.

Innostusta herättävien aiheiden kirjoa kuvaa se, ettei Lakovaara ole koskaan kieltäytynyt kuvauskutsusta muista kuin aikataulullisista syistä. 

“Jokainen tapahtuma on aina merkityksellinen. Mitä tahansa siellä on, niin menen paikalle katsomaan ja kokemaan kuin Bilbo Hobittimeemissä: I’m going for an adventure!” 

Useamman vuoden kuvauskokemuksella oma tyyli on jo ehtinyt hahmottua. Kun asiakas tilaa häneltä kuvia, lopputuloksen voi olettaa heijastavan sitä. Lakovaaran leimaan liittyy taiteellisuus, johon passikuvat taipuvat huonosti, vaikka niitäkin hän ottaa tarvittaessa. 

Kuvauskeikan saatteeksi saatetaan sanoa “tee sun juttu”. Tällöin Lakovaara tietää asiakkaan toiveen toteutuvan parhaiten oman seikkailulähtökohtansa kautta. Promokuvauksissa lähestymistapa on toinen, sillä bändeillä on usein visuaalisesta ilmeestä oma visionsa. Näissä projekteissa antoisaa on juuri ideoiden pallottelu yhdessä. 

Taide-energiaa ja ääritunteilua 

Kun yläasteella lähes kaikilla oli Canonin järjestelmäkamerat, Lakovaara ei ollut yksi heistä. Hän kiinnostui valokuvauksesta vasta pandemian aikaan, koronan viedessä lukion jälkeiset ravintola-alan työt. Päästyään OSAOlle media-alan perustutkinto-opiskelijaksi hän keskittyi ensin videotuotantoon. 

Suuri innostus valokuvaukseen syttyi, kun Lakovaara päätyi still-kuvaajaksi yhteen konservatorion opiskelijakonserteista, joiden live-tuotannossa oli ollut mukana. Kuvista tykättiin, ja nyt, muutama vuosi myöhemmin hän on kuvannut Frozen Peoplen lisäksi muun muassa useita oululaisia yhtyeitä, Höyhtyän Ostarifestareita sekä muita taide- ja kulttuuritapahtumia. 

Oulu Urban Culturen tapahtumiin pääsy avautui harjoittelun kautta. Ostarifestareille häntä puolestaan kysyttiin ennen kuin ehti itse tarjoutua. Suhteistakin on ollut hyötyä, mutta toisaalta myös verkostojen luominen on vienyt aikaa. Oman aktiivisuuden lisäksi olennaista on uskoa omaan juttuunsa ja pitää tekemisen perimmäinen syy kirkkaana.  

Kun Lakovaaran omaa motivaatiota kysyy, saa nopean vastauksen: “Musta se on vaan niin kivaa! Itselle ääritunteilijana kun jokin asia on kivaa, niin se on sitä satatuhatkertaisesti. Ja kun on kivaa, olen luovimmillani.” 

Kuva: Vera Lakovaara.

Vaikka Lakovaara kokee kuvaamisen tällä hetkellä pääjuttunaan, se ei ole hänen päätyönsä. Kokoaikatyö kahvilassa ja satunnaiset joogaopettajan sijaistukset tarjoavat vastapainoa ja palautumista. 

Valokuvaus on hänelle itseilmaisun ja tunteiden käsittelyn keino. Joskus se tarkoittaa intuitiivisesti syntyvää lopputulosta, mutta useimmiten vaatii runsaasti ajatustyötä. On myös kausia, jolloin luovuus loppuu kesken. 

Pakottamiseen hän ei usko, ja ilman sitäkin omat aihiot ja visiot jatkavat loputonta kerääntymistään. 

“Kutsun kertymää taide-energiaksi. Kun sitä pakkautuu tarpeeksi, projekti nousee mieleen koko ajan, eikä jätä rauhaan. Se saa viimeistään liikkeelle toteuttamaan.” 

Toisinaan herää utopistinen pelko taitojen katoamisesta niinä hetkinä, kun ei kuvaa. Niin kauan kuin sisäinen motivaatio on tallella, hän ei kuitenkaan usko niin käyvän. 

Ennen valokuvaamista Lakovaara ei kokenut olevansa aktiivinen kaupunkikulttuuriravaaja. Ensimmäinen Frozen People kuitenkin herätti kiinnostuksen.  

“Mitä tää on? Täällä tehdään älysiistejä juttuja, projektien kautta tapaa uskomattoman taitavia ihmisiä. Tapahtumat tuovat talentteja esiin.” 

Samankaltaisia yllättymiskokemuksia hän odottaa tulevalta Frozen People -tapahtumalta, jonka kuvaus kuuluu tulevan kevään suurimpiin projekteihin. Kesää kohti valokuvausarki kiihtyy, mutta tilaustöiden lisäksi on suunnitteilla myös muutamien omien aihioiden toteutus.  

“En paljasta vielä enempää, mutta niistä kuullaan taas viimeistään silloin kun taide-energiaa pakkautuu liikaa!” 


Kuka?

  • Vera Lakovaara 
  • Valokuvataiteilija 
  • Mediapalvelujen toteuttaja, OSAO, 2023 
  • Joogaopettaja, RYT-200 (200 h Registered Yoga Teacher)
  • Kuvannut muun muassa paikallisia yhtyeitä, Höyhtyän Ostarifestareita, sekä Oulu Urban Culturen tapahtumia, joista tunnetuimpana kevättalvella järjestettävä Frozen People.
  • Seuraava Frozen People, elektronisen musiikin ja pohjoisen taiteen festivaali, järjestetään Nallikarissa lauantaina 2.3.2024.
  • Työskentelee myös ravintola-alalla.
  • Instagram: @v3rde_ 

Jenni Maalismaa

Lue lisää:

Hyvä yhteishenki auttaa jaksamaan

Vuoden opiskelijaksi valittu Jerry Nguyen uskoo, että toisten tsemppaaminen on parempi motivoija kuin kilpailullisuus. Fuksikevät tunnetaan lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden keskuudessa rankkana aikana. Kevääseen ajoittuva biokemian kurssi on vaativa, ja monella alkaa myös juhlien täyteinen opiskelijaelämä painaa. Viime keväänä ensimmäisen vuoden opiskelija Jerry Nguyen piristi monen toverinsa päiviä jakelemalla Kinder-suklaamunia. Muutenkin hän tarjosi vertaistukea hymyn kera. […]

TEKSTI Maria Karuvuori

KUVAT Tuuli Heikura

Vuoden opiskelijaksi valittu Jerry Nguyen uskoo, että toisten tsemppaaminen on parempi motivoija kuin kilpailullisuus.

Fuksikevät tunnetaan lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden keskuudessa rankkana aikana. Kevääseen ajoittuva biokemian kurssi on vaativa, ja monella alkaa myös juhlien täyteinen opiskelijaelämä painaa.

Viime keväänä ensimmäisen vuoden opiskelija Jerry Nguyen piristi monen toverinsa päiviä jakelemalla Kinder-suklaamunia. Muutenkin hän tarjosi vertaistukea hymyn kera.

Maine vuosikurssin yhtenä tukipilarina toi Nguyenille tämän syksyn Vuoden opiskelija -palkinnon. Nimitys oli “Nugetti”-lempinimellä tunnetulle Nguyenille pieni yllätys.

”En olisi uskonut, että pienet teot merkitsevät näin paljon”, Nguyen toteaa.

Palkintoa ehdotti yhdeksän lääketieteellisen opiskelijaa. Toverit kehuivat vuolaasti Nguyenin ihmisläheisyyttä ja toisaalta ihailtavaa opiskeluotetta.

“Kaikki kaverit ovat olleet tästä palkinnosta innoissaan. Laitoin asiasta viestin keskinäiseen viestintäryhmäämme, ja siellä suunnilleen pompittiin seinille.”

Nguyen antaa diplomaattisesti tunnustusta myös muille opiskelijoille. “Vaikka palkinto menee yhdelle ihmiselle, niin kunnia kuuluu meille kaikille ja varsinkin vuosikurssilleni, joka on aivan upea.”

Vuodesta 2011 alkaen jaettu palkinto jaetaan nyt kolmatta kertaa lääketieteelliseen tiedekuntaan. Palkintoperusteissa kehutaan Nguyenin kollegiaalista ja reilua asennetta:

“Jerry tukee opiskelujen alkuvaiheen opiskelijoita opiskeluun ja yliopistoyhteisöön kiinnittymisessä läsnäolollaan ja opiskeluvinkeillään. Hän piristää opiskelijayhteisöä oma-aloitteisesti ja spontaanisti arkisissa kohtaamisissa mukavilla yllätyksillä.”

Nguyenin mielestä yhteishengen ylläpitäminen on erityisen tärkeää lääkiksessä, jossa on paljon hyvin koulussa menestyviä ihmisiä.

”Mielestäni on tosi tärkeää, että me pidämme yhtä täällä, emmekä ala kilpailemaan toisiamme vastaan. Opinnot ovat välillä rankkojakin. En varmaan itsekään olisi fuksikeväästä erityisen hyvin selvinnyt ilman mahtavia kavereita.”

Vuoden opiskelija -palkinnon saajan valitsee Oulun yliopistoseura ry Rauhala-klubi ry:n esityksestä. Palkinnon yleisissä perusteissa mainitaan opintomenestyksen lisäksi aktiivisuus muiden opiskelijoiden hyväksi. Aktiivisuutta voi olla esimerkiksi toiminta järjestöissä tai yhteisöjen luominen.

Nguyen toteaa, että hän harkitsi järjestötoimintaa, mutta se jäi lopulta pois. Aika täyttyi muista kiireistä. Tällä hetkellä hän esimerkiksi opettaa uusille fukseille anatomiaa.

”Makroskoopisen anatomian kurssi on pääasiassa opiskelijoiden vetämä. Vanhempien kurssien opiskelijat toimivat fukseille opetusassistentteina, ja tässä minäkin olen mukana.”

Nguyen laatii myös omia opiskelumateriaaleja, joita hän jakaa muille opiskelijoille. Hän on tehnyt Anki-ohjelmalla sekä muistikorttipakkoja että niiden käyttöohjeita uusille opiskelijoille. Anki-kortit ovat varsinkin lääketieteellisessä tiedekunnassa suosittu opiskelun apuväline. Ne voivat lyhentää opiskeluun käytettävää aikaa niin, että myös muuta opiskelijaelämää pääsee viettämään. Esimerkiksi juhlissa käymistä.

Nguyen kertoo, että on osallistunut opiskelijabileisiinkin, mutta ei usein. ”Saatan ennemminkin käydä juhlien jälkeen varmistamassa, että kaverit ovat kunnossa.”

Bilettäminen ei ole Nguyenin omin juttu, vaikka hän sosiaalinen onkin. Vapaa-aika kuluu ennemmin kuntosalilla tai lenkkeillessä. 

Lääketieteelliseen hakeminen ei ollut aina Nguyenille itsestäänselvää. Hän on kuitenkin aina halunnut haastaa itseään.

“Tykkään oppia uusia asioita ja ajattelin, että lääkis olisi ikuisen oppimisen polku. Nyt, kun olen tullut tänne, päässyt verkostoitumaan ja osallistumaan useille kursseille, niin kyllä tämä tosi oikealta tuntuu.”

Vuoden 2022 fuksina aloittaneen Nguyenin opintoihin korona ei oikeastaan enää vaikuttanut. Lukio-opintoihin kyllä. mutta niistä suuri osa ajasta olisi muutenkin sujunut yksin ylioppilaskirjoituksiin päntäten.

“Sanotaan näin, että en antanut koronan vaikuttaa.”

Yliopistossakin opinnot ovat sujuneet ajallaan. Vuoden opiskelija -palkintoperusteissa mainitaan myös, että opintosuorituksia kertyi Nguyenille hyvin jo ensimmäisenä vuonna.

Nguyen on suorittanut myös tutkijalääkärilinjan kesäopintoja ja aloittanut jo syventävien opintojen tekemisen.

Kunnianhimoa opintoihin siis löytyy? “En mää sitä kiellä, että kyllä sitä puolta minussa on. Koitan kuitenkin pitää melko rentona tämän meiningin.”

Nguyen aikoo valmistua tavoiteajassa, eli kuudessa vuodessa. Sen jälkeen suuntana on näillä näkymin terveyskeskustyö.

“Ja sitten on tietenkin edessä erikoistuminen jossakin vaiheessa. En tiedä vielä, mihin aion erikoistua. Se riippuu siitäkin, kuinka saan tutkimukset kasaan.”

Nguyen toteaa, että yhteishengen lisäksi opinnoissa jaksamiseen vaikuttaa oman motivaation vaaliminen. Se, että näkee opiskelun mielekkäänä ja merkityksellisenä.

“Mielestäni tärkeintä on muistaa pitää mielenkiintoa yllä. Itselläni se ainakin on kantanut hyvin pitkälle. Olin esimerkiksi kiinnostunut anatomiasta, ja nyt opetan sitä. Olin kiinnostunut tutkimisesta, ja nyt olen mukana tutkijalääkärilinjassa. Kiinnostus auttaa jaksamaan joka päivä.”


*Vuoden opiskelija nimettiin Oulun yliopistogaalassa perjantaina 10.11.2023.

Maria Karuvuori

Kulttuuriantropologian opiskelija, joka on koukussa uuden oppimiseen. Pitää uimisesta, hyvin ja välittäen kirjoitetusta tekstistä, pienistä taloista ja suurista ajatuksista, kasveista ja eläimistä, kapakoista ja koti-illoista sekä toisinaan eläväisistä keskusteluista.

Lue lisää:

Hurmoksessa esiintyvä Sagastrophe pitää kaikki langat omissa käsissään – Bändi välittää hyvää energiaa ja festarifiilistä

Sagastrophen tarina sai alkunsa , kun laulaja-pianisti Saga Sutela ja rumpali Teemu Kangas kohtasivat ranskan tunnilla Oulun yliopistolla keväällä 2019. Multi-instrumentalisti Juuso Sippola lähti pian mukaan, ja bändi esiinyi triona muun muassa Tubassa, Valveella ja legendaarisessa Liiterirockissa. Sagastrophe täydentyi hiljattain, kun Jere Taskila liitty bändiin basistiksi.  Sagastrophen ensimmäinen albumi Strange Dreams julkaistiin 2021 omakustanteena. Kesäkuussa  julkaistiin […]

Sagastrophen tarina sai alkunsa , kun laulaja-pianisti Saga Sutela ja rumpali Teemu Kangas kohtasivat ranskan tunnilla Oulun yliopistolla keväällä 2019. Multi-instrumentalisti Juuso Sippola lähti pian mukaan, ja bändi esiinyi triona muun muassa Tubassa, Valveella ja legendaarisessa Liiterirockissa. Sagastrophe täydentyi hiljattain, kun Jere Taskila liitty bändiin basistiksi. 

Sagastrophen ensimmäinen albumi Strange Dreams julkaistiin 2021 omakustanteena. Kesäkuussa  julkaistiin EP Nevertales

Bändin kesä on kulunut touhukkaasti musiikin parissa. “Esiinnyimme Varjo-festivaaleilla ja Koiteli elää! -festareilla. Olemme myös äänittäneet uusia biisejä ja viimeisin sinkku Kalifornia on juuri julkaistu”, Saga kertoo.  

“Albumikin on tekeillä, mutta olemme hyviä pistämään suunnitelmia uusiksi. Uusia julkaistavia biisejä tulee aina siihen väliin”, Jere sanoo. 

Bändi kertoo, että tarkoituksena on tulevaisuudessa tehdä nimenomaan eheä albumikokonaisuus.  

“Nyt olemme menneet kuitenkin markkinoiden ehdoilla ja julkaisseet singlejä. ”Vaikka kymmenen yksittäisen sinkun julkaisulla tuntuukin saavan enemmän huomiota kuin yhdellä albumilla, emme kuitenkaan halua missään nimessä luopua yhteneväisien pitkäsoittojen tekemistä”, Teemu sanoo.

Bändin musiikki on kaunista ja keinuvaa indietä. Kappaleet ovat intiimejä ja salaperäisiä. Musiikki pakenee kaikkia määrittelyjä. 

Uusi sinkku Kalifornia on suomenkielinen ja vähän rockimpi aiempaan maalailevaan saundiin verrattuna. Bändi on kuitenkin soittanut suomenkielisiä biisejä jo ensimmäisistä keikoista lähtien.

Sagastrophen biisit ja sanoitukset ovat pääosin Sagan käsialaa. Suomeksi kirjoittaminen on alkanut innostaa Sagaa yhä enemmän, ja sitäkin on tulevaisuudessa tiedossa. 

“Myös Teemu, Juuso ja Jere ovat kirjoittaneet biisejä, ja niitä on tulossa myös seuraavalle albumille. Diktatuuri taitaa olla väistymässä”, Saga nauraa 

Oma saundi syntyy yhdessä 

Bändi kertoo, että biisien muoto syntyy usein luonnostaan, miltei itsestään. Joskus he kuitenkin huomaavat nauhoituksissa, ettei biisi toimi ollenkaan ja valmis kappale muotoutuu ihan erilaiseksi. Sovituksia saatetaan hieroa kauankin. 

“Jos jossain biisissä kuulet tuplabasarin, siitä on väännetty pitkään”, Teemu heittää väliin nauraen. 

Bändin musiikki on kaunista ja keinuvaa indietä. Kappaleet ovat intiimejä ja salaperäisiä. Musiikki pakenee kaikkia määrittelyjä. 

“Me ei kuuluta mihinkään sceneen. Siitä olisi kyllä hyötyä, jos halutaan päästä soittamaan paikkoihin. Toisaalta haluamme säilyttää vapauden ja olla lokeroimatta itseämme”, Teemu pohtii. 

“Kuulijat kysyvät usein, mikä meidän genre on. Se on vaikeasti jäljitettävissä. Sagastrophen saundi on syntynyt, kun olemme vain alkaneet soittamaan. Meillä kaikilla on omat musiikilliset taustat ja idolit. Jokainen tuo jotakin omaa musiikkiin”, Saga lisää.

Erilaiset taustat ovat vahvuus 

Saga on kuunnellut paljon omintakeisia naisartisteja, kuten Lana del Reytä, Joni Mitchelliä ja Susanne Vegaa. Tori Amos innosti hänet tekemään ja esittämään omaa musiikkia. 

“Kotona kuunneltiin tosi erilaista musiikkia, esimerkiksi Johnny Cashia. Myös kantrivaikutteet varmasti kuuluvat musiikissa”, Saga valaisee. 

Saga on soittanut ja laulanut pienestä pitäen. Yliopiston alkuaikoina hän alkoi kirjoittaa omia biisejä. Hän nautti musisoinnista kotona ja esiintyi julkisesti vain pakotettuna sukujuhlissa.  

“Samoihin aikoihin tapasin Teemun yliopistolla ja pistettiin bändi pystyyn. Se oli ensimmäinen kokemus soittamisesta muiden kanssa ja lähti heti luontevasti liikkeelle. Bändin myötä olen nyt päässyt esittämään ja julkaisemaan musiikkia”, Saga kertoo. 

Teemulle Black Sabbath ja Asia ovat olleet tärkeitä bändejä. Lapsena hän kuunteli Ultra Brata. 

“Olisinkohan ollut 12, kun sain rummut. Iskän kanssa soitettiin Black Sabbathia, ja minä hakkasin rumpuja. Sitä ennen olin soittanut kitaraa. Olen aina elätellyt rockunelmaa. Minulla on ehkä enemmän intoa kuin taitoa”, Teemu nauraa. 

Teemun rummut olivat välillä tauolla autotallissa, mutta hän innostui uudestaan soittamisesta, kun bändi pistettiin pystyyn. Hänelle oli iloinen yllätys, että oikea porukka musiikin tekemiseen löytyi. 

“Black Sabbathia ei ehkä vielä kuule Sagastrophen musiikissa, mutta se on tulossa”, Teemu kertoo pilke silmäkulmassa. 

Juuson sydäntä lähellä on englanniksi laulettu rockmusiikki, esimerkiksi Bruce Springsteen ja HIM. 

“Nuorena minulla oli eksklusiivinen hevivaihe. Jos ei ollut särökitaraa ja tuplabasareita, sitä ei voinut kuunnella”, Juuso kertoo. 

Juuso on opiskellut Pop & Jazz Konservatoriossa. Hänen pääinstrumenttinsa on piano ja hän laulaa sekä soittaa kitaraa ja syntikkaa. Hänen työhuoneensa toimii myös studiona, jossa hän miksaa ja masteroi yhtyeen musiikkia. 

Bändin uusin jäsen, Jere, on soittanut bassoa 13-vuotiaasta saakka. Hän alkoi tekemään omaa musaa jo ennen kuin osasi soittaa mitään. 

“Minulla on pitkä bänditausta raskaamman musiikin puolelta. Heviä olen kuunnellut paljon, mutta olen musiikin suhteen kaikkiruokainen. Sanotaanko, että Kaija Koosta Nirvanaan ja Children of Bodomista Ultra Brahan”. 

“On tärkeää, että olen päässyt tekemään omaa musaa. Bändihommat on ollut elämässäni iso juttu”,  Jere kertoo. 

Kaikki langat omissa käsissä 

Sagastrophessa kaikki tehdään itse videoita ja kansitaidetta myöten. Saga ja Jere ovat perehtyneet visuaalisuuteen.  

“On mahtavaa, että saa luoda musiikille myös visuaalisen maailman. Suunnitella, valokuvata ja piirtää tai maalata. On myös hienoa ideoida musiikkivideota ja lähteä sitten kuvaamaan ja editoimaan”.

“Olen huomannut, että jos vain on idea ja visio, ei videoidenkaan toteuttaminen vaadi suurta budjettia. Toisaalta suurellakin budjetilla lopputulos voi olla mitäänsanomaton”, Saga pohtii. 

“Meiltä muiltakin kysytään mielipiteitä visuaalisuudesta, mutta ikinä niitä ei kuunnella”, Teemu sanoo nauraen. 

Kysymys ulkopuolisesta levy-yhtiöstä ei ole Sagastrophelle elinehto.  

“Emme sulje ovia ja eristäydy komeroon, mutta tällä hetkellä taiteellinen valta ja vapaus tuntuu  tärkeimmältä. Koko homman juju on taiteellinen sisältö, se kaikki mitä tehdään”, Saga tiivistää. 

“On meille tarjottu sopimuksia, mutta ne eivät ole menneet lakiosastolta läpi”, Juuso lisää pilke silmäkulmassa. 

Tunnelma bändissä on lämmin ja innostunut. Kaikesta huokuu, että muusikkojen kemiat ovat kohdanneet usealla tasolla. Taito, tyylitaju ja hyvä henki välittyvät varmasti myös yleisöön. 

“Joka kerta, kun joku tulee keikan jälkeen kiittämään musiikista tai kertomaan, että joku biisi kosketti, se tuntuu ihanalta ja palkitsevalta. Talletan sen syvälle sydämeen”, Saga sanoo. 

Hurmokseen lähdemme nostattamaan tunnelmallista festarifiilistä. Toivomme, että keikalla on paljon ihmisiä, jotka löytävät biiseistä itselleen uusia merkityksiä.


Sagastrophe 

Perustettu: 2019 

Jäsenet: Saga Sutela, Teemu Kangas, Juuso Sippola ja Jere Taskila 

Julkaisut: Strange Dreams (2021), EP: Nevertales (2023) 

Musiikkivideot: Dreamer Kids, Rabbit Hole, Firewood 

Esiintyy Hurmoksessa 8.9. kello 17.30. 

Lisätietoja: https://sagastrophe.com/

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Vesa Suomisen viimeinen essee

Oulun informaatiotutkimuksen oppiaineen pitkäaikainen yliopistonlehtori Vesa Suominen nukkui pois uudenvuodenpäivänä. Moni tunsi Vesan opettajana mutta myös eläkkeellä ollessaan hän kunnostautui aina viimeisiä kuukausia myöten tieteilijänä. Koska harvoin näkee näin omistautunutta työtä tieteen hyväksi, allekirjoittaneen oli pakko kirjoittaa Vesan viimeisestä esseestä. Kirjoitus on yhtäältä muistokirjoitus mutta myös tositarina tieteelle omistautuneesta työskentelystä. Metodologian toimituksen sähköpostiin kolahti viesti […]

Oulun informaatiotutkimuksen oppiaineen pitkäaikainen yliopistonlehtori Vesa Suominen nukkui pois uudenvuodenpäivänä. Moni tunsi Vesan opettajana mutta myös eläkkeellä ollessaan hän kunnostautui aina viimeisiä kuukausia myöten tieteilijänä. Koska harvoin näkee näin omistautunutta työtä tieteen hyväksi, allekirjoittaneen oli pakko kirjoittaa Vesan viimeisestä esseestä. Kirjoitus on yhtäältä muistokirjoitus mutta myös tositarina tieteelle omistautuneesta työskentelystä.

Metodologian toimituksen sähköpostiin kolahti viesti vuosia edeltävästi tutulta kirjoittajalta Vesa Suomiselta. Viesti oli noin kolmen sivun pituinen tuttuun perusteelliseen tapaan. Olin vuosia aiemmin kirjoittanut systemaattisen analyysin hermeneuttisen teorian, johon myöhemmin Vesa kirjoitti sovellettavuutta tai käännöstä LID-alalle tai informaatiotutkimuksen alalle, miten haluaakaan muotoilla. 

Vesa halusi tiedustella tekstin pituusrajaa, joka meidän toimituksessamme on lähinnä viitteellinen. Suosittelemme lähinnä kirjaa 100 sivun kohdalla. Katsoin ensimmäisen luonnoksenn, josta näkyi jo, että kyllä tästä tekstistä hyvä vielä tulee, aineksissa oli runsaudenpulaa ja liikkeessä olevia argumentteja. Tekstin aineksista sai magnum opusmaisen kuvan, vaikka kyse oli tieteellisestä vertaisarvioitavasta esseestä. Mutta sellaisia ajatuksia olin tottunut Vesalta odottamaan. 

Teeman koonti oli työläs prosessi, jota hyvin kuvaa tämä edeltävien vuosien viestin loppu:

”PS. kuuntelin podcastisi. Itse olenkin koko kesän tuskaillut ehkä yli-innokkaan intuitioni tuottamassa umpikujassa, kun olen miettinyt, että olisiko Gabriel Naudén muutoin ilmeisen teknokraattisessa käsitykseen historiasta poliittisten operaatioiden mallikirjana jotenkin liitettävissä sellaista suhtautumista hiastoriaan ja traditioihin, mitä löytyy tietenkin Gadamerilta, mutta myös jo Gimbattista Vicolta vähän Naudén jälkeen ja ehkäpä katolisen kirkone apostolisesta traditiostakin hyvästi Naudéta aikaisemmin (mutta myös hänen aikanaan ajankohtaisesti – ainakin periaatteessa ja yleisemmin, vaikkei ehkä juuri hänelle).”

Vesa Suominen oli uuttera, asiantunteva ja erittäin lukenut tutkija ja pidetty opettaja (kuultu myös kolmannelta osapuolelta, mutta arvasin). Tutkijana Vesa edusti holistista tutkimuspainotusta ja oli perehtynyt erityisesti holismin aatelislajiin, hermeneutiikkaan. Se tarkkuus, mihin Vesa yleensä pyrki myös löytyi, mutta holistinen teoriapainotus on merkittävästi raskaammasta päästä ja vaatii enemmän aikaa. Kirjoituksen prosessointiaika oli ollut pitkä, mutta kirjoituksen ensimmäinen versio oli jo hyvin lähellä valmista.

Sitten eräänä syksyn päivänä sain puhelun, jossa Vesa totesi, että nyt voi käydä niin että tällä projektilla on terveyden nähden aikaraja. Tiedustelin vointia. mutta palasimme niin sanotusti sorvin ääreen jo saman puhelun aikana. Vaikka huono uutinen olikin se ei olennaisesti vaikuttanut Vesan työmoraaliin ja kirjoittaminen näyttäytyi edelleen tärkeänä. 

Ei voinut muuta kuin jatkaa. Versioita, pohdintaa ja rajauksia kaksi kuukautta. Essee muotoutui intensiivisemmin, keskustelut laajentuivat klassisista filosofista ajatuksista nykytieteen ja sivistyksen perusedellytyksiin. Välillä puhelu jouduttiin lopettamaan aiemmin kuin oli tarkoitus. Olin optimistinen, että Vesa saisi esseen liki valmiiksi vertaisarviointiin. Kuitenkin pieni pelko oli, että miten tässä käy. Ryhdyin etsimään arvioijia, kun kirjoitus oli lähestymässä loppusuoraa. Rohkaisin Vesaa, että tässä on vielä tärkeä kirjoitus myös alan filosofisena koontina. Teksti oli mielestäni alakohtaisen tieteenfilosofian timanttia, jota vielä hiottiin säihkyvään muotoonsa. 

Sitten sain Vesan vaimolta viestiä, että olisi hyvä, jos voisin saattaa esseen loppuun vertaisarviointiin ja editoida tekstin. Vertaisarviointi ei kysynyt tilannetta ja valitettavaa oli, että sen puoltavat tulokset tulivat myöhässä. Editoin tekstiä vielä edellisen editoinnin jälkeen loppuun kuusi tuntia ja mainitsin läheiselle kaverille, että olin kova jätkä ja itkin vain kolme tuntia. Lopputulos on luettavana Metodologia-lehden tämän vuoden 2023 numerossa IV

Tunsin kaikesta huolimatta voitonriemua. Vesan sanat ja ajatus tiedemaailmalle jatkuivat hänen kuolemastaan riippumatta vielä viimeisen kerran. Mielestäni Vesa ansaitsisi tieteilijänä sankarihautauksen esimerkillisestä tieteellisestä työstä, mutta tiedän ettei hän olisi halunnut sitä. Vaikka Vesa ei ollut emeritus professori, niin opin tästä silti mitä täysin palvellut tarkoittaa. Lopetan viestini Vesan viimeisestä työstä runooni tieteen tekemisestä. Kiitän kaikkia heitä, jotka auttoivat Vesaa loppuun saattamaan hänen työnsä.

Scientist

Scientists hold one of the highest privileges
The privilege of carrying one of the torches of humanity
Scientists can stumble, lose hope and despair
But they can never carry ill will
Those who do not shelter scientists in need cannot be true intellectuals
With only power and freedom of mind
Scientist is the guardian of human spirit and the human condition
Even in struggle task of the scientist is to dare
For many will not
We must examine our failings to proceed
Those who never err will never learn deeply
No scientist can achieve greatness without trials
No scientist can hold their ground without arguments
Scientist must meet success and disaster with same eyes
As a scientist, we carry the weight of science through our words
It is not a task of leisure
Its nature asks for longevity and time
Through our lives, we give the weight of science

Ari J. Tervashonka

Teksti: Ari Tervashonka