Kategoria: Ihmiset

Veeran SYL-kuulumiset, osa 2

Oululainen kulttuuriantropologian opiskelija Veera Alahuhta valittiin Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) vuoden 2017 hallituksen jäseneksi. Veeran hallitusvuotta käsittelevän juttusarjan toisessa osassa otamme selvää muun muassa siitä, mitä Lapinrinteellä ajateltiin kehysriihen tuloksista, mitä kehyviikolle kuuluu ja mitä tuntemuksia Keskustan Opiskelijaliiton ylimääräinen liittokokous herättää.

Ihmiset

TEKSTI Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehti seuraa kansainvälisistä asioista ja kehitysyhteistyöstä vastaavan Veeran Alahuhdan SYL-aiheisia kuulumisia läpi hallitusvuoden. Tällä kertaa kyselimme kevään keskeisimmät kuulumiset: mitä Lapinrinteen toimistolla ajateltiin kuntavaaleista ja kehysriihestä, miltä kehyviikon tulevaisuus näyttää ja miltä kesälomalle jääminen tuntuu.

 

Hei Veera, viime keskustelustamme on kulunut nelisen kuukautta. Miten aika on kulunut SYL:n toimistolla?

Uusi viestintäasiantuntija ja harjoittelija ovat aloittaneet tehtävissään. Uusi viestintäharkkari on aivan mahtava, hän on elävöittänyt suuresti viestintäämme. Hyvä, että viestintämme ei ole aina niin harmaata virkamiesotetta, mistä meitä on haukuttu (nauraa).

Toukokuun alussa järjestettiin eurooppalaisen kattojärjestömme European Students’ Unionin liittokokous, jossa SYL:istä paikalla olivat minä, kv-asiantuntija, hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Kokouksessa tehtiin muun muassa henkilövalintoja, lisäksi päivitettiin linjapaperi koulutuksen laadusta.

Kokouksessa laadittiin myös yhteinen kannanotto LGBT+ -opiskelijoiden oikeuksista, ja se hyväksyttiin yksimielisesti. Oli mahtavaa olla mukana tekemässä sitä linjausta! Eurooppalainen opiskelijaliike otti siinä ison liikkeen yhdenvertaisuuden puolesta.

 

Miten kuntavaalit näkyivät Lapinrinteen toimistolla?

Kuntavaalit sitoivat paljon resursseja. Varsinkin pari vaaleja edeltävää viimeistä viikkoa vei aikaamme. Aivan erityisesti vaalit työllistivät sosiaalipoliittista sektoria, Siltsu (Jani Sillanpää, hallituksen jäsen) ja Silja (Silja Silvasti, sosiaalipolitiikan asiantuntija) tekivät ison työn. Toki suurin osa toimistosta oli jollain tavalla mukana. 

 

Kuinka paljon huhtikuun kehysriihen asiat työllistivät teitä?

Lobbausta tehtiin ahkerasti niin soposektorin, koko toimiston kuin yhdessä Samokinkin (Suomen opiskelijakuntien liitto) kanssa. Tapasimme kansanedustajia, ministereitä ja heidän avustajiaan ja puhuimme siitä, kuinka tärkeää huoltajakorotus olisi opiskelijoillemme. Teimme siis perinteistä kabinettilobbausta.

Viestimme otettiin hyvin vastaan, selvästi he kokivat tärkeäksi perheellisten opiskelijoiden aseman parantamisen.

 

Suurin opiskelijoita koskeva asia olikin opintotuen huoltajakorotus. Myös SYL iloitsi siitä näkyvästi. Riemu keräsi myös kritiikkiä: olihan taustalla kuitenkin raskaat opintotukileikkaukset. Oliko kritiikki sinusta oikeutettua?

Huoltajakorotuksen tulo oli hieno päätös. Vaikka summa jäi pienemmäksi kun toivottiin, on hienoa, että se on nyt osa opintotukea. 

Ymmärrän silti hyvin myös kritiikin. Tosi on, että opintotuesta on leikattu todella paljon. Tässä vaiheessa ei ollut kuitenkaan realistista vaatia leikkausten poistamista tai perumista. Ainut realistinen mahdollisuus oli saada tämä uusi elementti opintotukeen.

Ei se tietenkään aiempia leikkauksia poista, mutta tässä tässä taloudellisessa tilanteessa se oli paras, mihin pystyttiin. Tällä tavalla pystyttiin lisäksi ohjaamaan lisätukea kaikista haavoittuvimmille tuensaajille, eli lapsiperheille. Se oli meille tärkeää.

 

Onko kehitysyhteistyöhankkeiden rahoitus selkeytynyt sitten viime keskustelumme?

Suunnitelmat menevät koko ajan eteenpäin, mutta vielä ei ole mitään valmista sovittuna. Tahtoa järjestämiseen on, se koetaan tärkeäksi niin Lapinrinteellä kuin ylioppilaskunnissakin.

Viritteillä on loka-marraskuussa järjestettävä kehyhankkeita koskeva joukkorahoituskampanja. Kampanjan ajatuksena on se, että opiskelijat ovat historiallisestikin olleet ensimmäisenä pistämässä kehitysyhteistyötoimintaa pystyyn. Kun kehy-toiminta nyt kärsii hallituksen leikkauksista, opiskelijoiden on taas tartuttava itse toimeen.

 

Korviini on kantautunut sanaa Dare to Learn -tapahtumasta. Mistä siinä on kyse?

Kyse on ensimmäistä kertaa järjestettävästä oppimistapahtumasta, joka pureutuu elinikäisen oppimisen tiellä oleviin haasteisiin. Tapahtumassa tuodaan oppimisen ympärillä pyöriviä toimijoita yhteen keskustelemaan siitä, mitä elinikäinen oppiminen on. Mitkä ovat parhaat tavat edistää oppimista? Miten päivittää osaamistaan niin, ettei osaamistaso laske?

 

Miten tapahtuma näkyy muualla kuin Helsingissä? Vai onko se suunnattu vain helsinkiläisille opiskelijoille?

Tapahtuma ei ole suunnattu vain helsinkiläisille, vaikka päätapahtuma Helsingissä onkin. Suunnitteilla on ollut järjestää satelliittitoimintaa, eli tuoda muuta [tapahtumaan liittyvää] toimintaa esille myös muualla Suomessa.

Totta kai tapahtumaan halutaan opiskelijaosallistujia [ympäri Suomen] mahdollisimman paljon. Meillä on tapahtuman suunnittelua varten oma Dare-tiimi, jolta voi kysyä neuvoa edullisen majoituksen ja matkojen etsimisessä.

 

Keskustan Opiskelijaliitto (KOL) ilmoitti järjestävänsä syyskuussa ylimääräisen liittokokouksen, jonka aiheena on liiton kannan muodostus automaatiojäsenyyteen. Mitä se sinusta tarkoittaa?

Se on liiton oma poliittinen linja, jonka voivat ottaa. Heillä on vapaus linjata tästä asiasta.

 

Onko tällä liittokokouksen päätöksellä vaikutusta automaatiojäsenyyden tulevaisuuteen? 

Sitä [automaatiojäsenyysasiaa] ei ole mainittu hallitusohjelmassa. Kiinnostaa toki, mitä opiskelijaliitot tekevät.

 

Pääsetkö viettämään kesälomaa, vai työllistääkö SYL läpi vuoden?

Toimistolla on aina joku päivystämässä, vähintään puhelimen päässä. Vaikka lomaa onkin sekä henkilökunnalla että hallituksella, tietyllä lailla reaktiovalmiudessa kyllä ollaan koko ajan.

Lepoa tarvitaan, sillä syksy on järjestötoimijalle tosi kiireinen. Odotan sen olevan yhtä putkea, josta sitten joulukuussa putkahdan ulos ja ihmettelen – mitäs tässä nyt tapahtui!

Ylipäänsä kevät on kulunut tosi nopeasti – vähiin käy, ennen kuin loppuu. Mitä enemmän opettelee uutta ja hyppää uusiin tilanteisiin, sitä nopeammin aika tuntuu menevän. Siinäpä aikani onkin kulunut, uutta tehdessä ja opetellessa!

 

Mikä on merkittävin tänä keväänä opettelemistasi asioista?

Spontaani julkinen puhuminen. Vaikka en ole ollut erityisen ujo aiemminkaan, tänä keväänä olen todella ottanut sen asenteen, että jos johonkin tilaisuuteen menen, uskallan avata siellä myös suuni.

Oppimista on ollut siinä, miten saa sanottua julkisesti jotain järkevää tiiviisti ja fiksusti ja niin, ettei sydän niin tykyttäisi. Siihenkin olen oppinut, vaikkei se mukavalta tunnu vieläkään!

Julkaistu

SHARE

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Ihmiset

Anni Hyypiö

Keskustelun kiitollisuus ja kirous

Kansainvälisissä bisneskuvioissa kouliintuneella Jarmo Okkosella on näkemystä yt-neuvottelujen hoitamiseen. Oulun yliopiston henkilöstöjohtajana hän uskoo, että ihmisten kuunteleminen kannattaa. Akateemisessa keskustelukulttuurissa kuunneltavaa riittää.

Ihmiset Päähenkilö

TEKSTI Sanna Häyrynen

KUVAT Elina Korpi

Onneksi Jarmo Okkonen tykkää tehdä töitä. Viime marraskuussa aloittaneen Oulun yliopiston henkilöstöjohtajan vapaa-aika on kevään aikana jäänyt vähiin. Haastatteluunkin Okkonen ehti pikaisesti palaverien välissä.

Kalenterin pitää täynnä Oulun yliopiston muutoshanke, johon kuuluvat yt-neuvottelut ja palvelurakenteen uudistus. Muuta kuin opetus- ja tutkimushenkilöstöä koskevat yt-neuvottelut alkoivat tammikuussa. Okkosen tehtävänä on ollut tarkastella yliopiston henkilöstön organisoitumista ja rakenteita sekä istua varsinaisissa yt-neuvotteluissa.

”Tärkeää on kuunteleminen ja kysymysten esittäminen”, hän sanoo.

Jotta johtajalla olisi henkilöstöön luottamukselliset suhteet, on oltava valmis vastaanottamaan työntekijöiden näkemyksiä.

”Alkuperäiset suunnitelmat usein muuttuvat keskustelujen perusteella. Nytkin olisimme voineet päätyä hyvin erilaiseen tulokseen ilman kunnon keskustelua.”

Toukokuussa yliopiston hallitus ilmoitti, että neuvottelujen tuloksena irtisanotaan enintään 35 henkilöä, 40 määräaikaista työsuhdetta päättyy ja 41 virkaa lakkautuu eläköitymisten myötä.

Neuvotteluissa myös päätettiin, että yliopiston palvelurakenne uudistetaan perustamalla neljä lähipalvelutiimiä tiedekuntaklustereille. Nykyisistä työtehtävistä on lakkautettu 156 ja avattu 155 uutta tehtävää henkilöstön sisäiseen hakuun.

Okkonen korostaa, että muutos on tehtävä yhdessä henkilöstön kanssa. Uusi rakenne on vain väline. Työnkuvien sisältöjen kehitystyö alkaa elokuussa, kun uudet tiimit käynnistävät toimintansa.

”Minulle rakenteen uudistus tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että menemme asiakaslähtöisempään suuntaan”, sanoo Okkonen ja tarkoittaa asiakkailla palvelujen käyttäjiä eli tässä tapauksessa tiedekuntia.

 

Opettaja päätyi bisnesmaailmaan

Koulutukseltaan Jarmo Okkonen on luokanopettaja. Kohtalokkaaksi urakäänteeksi opettajalle koitui hurahtaminen tietokoneavusteiseen opetukseen. Okkonen ylläpiti verkko-oppimisympäristöä ja päätyi 1990-luvun lopulla teknologiabuumin myötä Nokialle töihin tekniseen tukeen.

Koulutus soveltui myös henkilöstöhallinnon tehtäviin, joihin Okkonen pian pestattiin.

Nokian huippuvuosina hän työskenteli henkilöstöpäällikkönä kansainvälisissä ympyröissä ja eteni lopulta henkilöstöjohtajaksi.

Myöhemmin Okkonen näki Nokialla myös vähemmän mairittelevat ajat. 2010-luvun taitteessa Nokia joutui lakkauttamaan matkapuhelinten tuotantoaan rajusti eri puolilla maailmaa. Vuonna 2012 tuhansien työntekijöiden tie yhtiössä päättyi: osa irtisanottiin, ja osa irtisanoutui itse. Okkonen kuuluu irtisanoutuneisiin.

”Oma tehtäväni siirtyi Kiinaan. Jälkeenpäin voi kuitenkin sanoa, että nuo ajat opettivat valtavasti, vaikka vaikeita olivatkin.”

Nokia-uransa jälkeen Okkonen perusti henkilöstöjohtamisen konsultointiyrityksen.

”Konsultoinnissa on kyse siitä, että autetaan johtoa huomaamaan ongelmat, jotka estävät työntekijöiden onnistumista ja rakennetaan ratkaisuja esteiden poistamiseksi”, Okkonen selventää.

Hän on erikoistunut esimiesten ja henkilöstön valmennukseen, mikä tarkoittaa yksityiskohtaista keskustelua vaikeuksien nujertamiseksi ja vaikkapa esimiesten toimintatapojen muuttamista.

Okkonen näkee opettajan työssä paljon samaa kuin henkilöstöhallinnon johtotehtävissä. Molemmissa on tarkoituksena saada asiat tapahtumaan ilman, että niihin tarvitsee oppilaita tai henkilöstöä pakottaa.

Henkilöstöjohtaja kertoo pitäneensä opettajan työstä ja arvostaa ammattia edelleen.

”Olen opettajakollegoilleni toisinaan sanonut, että joku päivä vielä palaan. Ei se olisi hullumpi vaihtoehto.”

 

Yliopistossa asioita punnitaan pitkään

Kahdeksan kuukauden kokemuksella yliopistossa työskentelystä Okkonen osaa vertailla akateemisen työyhteisön ja yritysmaailman piirteitä. Yhteistä molemmille on, että isoissa organisaatioissa on aina monenlaisia, laajalle hajaantuneita toimintakulttuureja.

”Jos joku asia toimii yhdessä tiimissä tai tiedekunnassa, se ei toimi toisessa.”

Okkonen on kuitenkin huomannut yliopistossa esimiestoiminnan poikkeavan siitä, mihin hän on aiemmassa työssään tottunut.

”Akateemisen vapauden perinne mahdollistaa sen, että jokainen voi opettaa ja tutkia hieman omista lähtökohdistaan. Yksityisessä yrityksessä olisi suoraviivaisempi ja voimakkaampi ohjaus”, hän vertaa.

Okkonen sanoo, että yrityksissä päätökset tehdään rivakammin, kun taas yliopistossa asioita punnitaan pitkään. Toisinaan se on ihmetyttänyt häntä, mutta Okkonen näkee, että nimenomaan keskustelukulttuurin vuoksi yliopistolaitos on kestänyt aiempiakin myllerryksiä.

Useissa muutosprosesseissa urallaan mukana ollut Jarmo Okkonen sanoo, että jokainen muutos on omanlaisensa. Yhteistä niille on se, että ihmiset kokevat irtisanomiset henkilökohtaisesti.

”Vaikka irtisanottaisiin vain yksi ihminen, se on hänelle iso asia. Jälleen korostuu kyky kuunnella.”

Siksi johdon on aina muistettava, että suunnitelmat ovat vain lähtökohtia, jotka muuttuvat, kun työntekijöitä kuunnellaan.

Okkonen odottaa, että pahimmat yt-kevään kiireet jäävät taakse, ja syksyn puolella päästään käytännön toiminnan kehittämiseen uusien lähipalvelutiimien kanssa. Kuunteleminen jatkuu.

 

Kuka?

>> Jarmo Okkonen

>> 53 vuotta.

>> Asuu Haukiputaalla. Kotoisin Rovaniemeltä.

>> Työskennellyt 1.11.2016 alkaen Oulun yliopiston henkilöstöjohtajana.

>> Valmistunut 1992 kasvatustieteiden maisteriksi Oulun yliopistosta.

>> Ennen työtään Oulun yliopiston henkilöstöjohtajana työskenteli viimeiset pari vuotta Stora Enson Veitsiluodon tehtaan henkilöstöpäällikkönä. Sitä ennen yli 10 vuotta Nokialla henkilöstöpäällikkönä ja myöhemmin henkilöstöjohtajana. Uransa ensimmäiset yhdeksän vuotta teki luokanopettajan töitä. Osakkaana 2012 perustetussa henkilöstöjohtamisen konsultointiyritys PractiColissa.

>> Vapaa-ajallaan viettää aikaa perheensä kanssa, pelailee golfia ja toimii jalkapalloseura Haukiputaan Pallon puheenjohtajana.

>> Lapsuuden unelma-ammatti oli veturinkuljettaja.

>> Haaveilee, että perheellä ja omilla lapsilla olisi hyvä tulevaisuus.

>> Toivoo, että Suomi ja Pohjois-Suomi pärjäisivät kansainvälisessä kilpailussa.

Julkaistu

SHARE

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue lisää:

Ihmiset Päähenkilö

Sanna Häyrynen

Intohimona oppiminen – Laura Vanhanen vie koulutusta sinne, missä sitä kipeimmin kaivataan

Kansainvälisessä luokanopettajakoulutuksessa opiskellut Laura Vanhanen kiinnostui jo opiskeluaikanaan koulutuspolitiikasta ja koulutusviennistä. Koulutuksen kehittämistä koskevat työtehtävät ovat vieneet häntä maasta toiseen. Häntä harmittaakin se, ettei opintojen aikana tullut opiskeltua ahkerammin kieliä ja käytyä enemmän vaihto-opintojaksoilla.

Alumnilta oppia Ihmiset Työelämä

TEKSTI Heli Paaso-Rantala

KUVAT Anni Hyypiö

”Lopetin juuri pakolaislasten opettajien kouluttamisen, ja kävelen läheiseen kahvilaan. Siellä pitäisi olla hyvä internet-yhteys”, kertoo iloinen ääni Skype-puhelun kautta.

Ääni kuuluu Laura Vanhaselle, joka on haastatteluhetkellä työkomennuksella Kreikan pakolaisoperaatiossa. Vanhanen työskentelee Kirkon Ulkomaanavulla koulutussektorin kehittämisen asiantuntijana, ja matkustaa työnsä vuoksi paljon. Työtehtävät vievät Vanhasen usein kehittyville alueille ja hauraisiin valtioihin.

Oulusta kotoisin oleva Vanhanen aloitti opintonsa Oulun yliopistossa vuonna 2006. Syyksi Oulun yliopistoon hakemiselle Vanhanen kertoo halun opiskella opettajaksi kansainvälisessä luokanopettajakoulutuksessa.

Opiskelupaikan valitseminen ei ollut Vanhaselle helppoa, sillä häntä eniten kiinnostava opettajankoulutusohjelma sijaitsi omassa kotikaupungissa, jossa kaikki oli hänelle jo tuttua.

Valinnan ratkaisi lopulta se, että Oulussa opetuksessa keskityttiin Vanhaselle tärkeisiin oppimiseen ja oikeudenmukaisuuteen liittyviin globaaleihin teemoihin.

”Oulun yliopiston englanninkielinen luokanopettajakoulutus on todella laadukas ja vastaa kasvavaan tarpeeseen. Eri maiden opetusjärjestelmiä ja koulumaailman käytäntöjä tarkastellaan kriittisesti ja ravistelevasti. Oulussa on maailman paras globaaleja kysymyksiä painottava luokanopettajan koulutus, jos niin saa sanoa.”

 

Järjestöjen kautta maailmalle

Vanhanen työskenteli opintojensa aikana eri järjestöissä. Valmistumisen aikaan hän oli Erasmus -harjoittelussa Brysselissä Pohjois-Suomen EU-aluetoimistossa. Sen jälkeen hän siirtyi Euroopan parlamenttiin europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen (kok.) avustajaksi. Vanhanen on ehtinyt työskennellä lisäksi muun muassa Suomen nuorisoyhteisö Allianssilla sekä Women without Borders -järjestössä Wienissä projektiavustajana.

Kasvatustieteiden maisteriksi valmistumisen jälkeen hänen tiensä vei eduskuntaan sivistysvaliokunnan silloisen puheenjohtajan Raija Vahasalon (kok.) avustajaksi.

Vanhasen mukaan eduskunnassa oppi kotimaisen koulutuspolitiikan tekijät ja prosessit.

”Suomalaisen koulutusjärjestelmän ymmärrys siitä, miten systeemi rakentuu, on kansainvälisesti kova juttu.”

Nykyään työkomennukset vievät Vanhasta ympäri maailmaa, ja monipuolisemmasta kielitaidosta olisi etua. Häntä on jäänyt harmittamaan, ettei opintojen aikana tullut käytyä enemmän vaihto-opintojaksoilla ja opiskeltua enempää kieliä.

”Opiskelin lukiossa ranskaa, ja kävin Ranskassa vaihdossa. Yliopistossa olisi kannattanut opiskella enemmän kieliä. Akateemisten vaihto-ohjelmien tuella on kätevää muuttaa uuteen maahan, missä kieltä on pakko opetella. Sen arvon huomasi vasta jälkikäteen.”

Vaikka Vanhanen on valmistunut luokanopettajaksi, hän on tehnyt opettajan töitä hyvin vähän, ainoastaan muutamien viikkojen sijaisuuksia.

”Mutta on sekin tavallaan opettamista, kun selvittää Afrikan sarvessa sijaitsevassa Eritreassa paikallisen opetusministeriön virkamiehille sitä, miten oppijakeskeinen pedagogiikka, leikillisyys tai vaikka opettajien tehokas täydennyskoulutus ovat toteuttamiskelpoisia.”

Kirkon Ulkomaanavulle Vanhanen päätyi eduskunnan kautta.

”Osallistuin eduskunta-avustajana monenlaisiin työryhmiin, joissa valmisteltiin lainsäädäntöä koulutuksen viemisestä muualle. Silloiset koulutusviennin visiot olivat melko pielessä, joten otin selvää missä ja miten vastaavia hankkeita tehdään kestävämmin ja reilusti. Siksi hain Kirkon Ulkomaanavulle, jossa osataan viedä koulutusta sinne missä sitä kipeimmin tarvitaan.”

 

Koulutuspolitiikka vetää puoleensa

Yliopistossa Vanhanen oppi, kuinka koulutus on poliittista joka maassa. Vanhasta hallituksen koulutusleikkaukset hirvittävät.

Silti hän pitää vielä törkeämpänä kuilua meidän ja kehitysmaiden resurssien välillä, vaikka teknologia, tieto ja taidot jokaisen koulunkäynnin mahdollistamiseksi ovat olemassa.

”Silti on miljoonia lapsia ja nuoria, jotka eivät tällä hetkellä pääse kouluun.”

Vanhanen myöntää oppimisen ja koulutuspoliittisten kysymysten olevan hänen intohimojaan. Ne ovat myös yksi syy sille, miksi hän työskentelee humanitaarisessa operaatiossa koulutusasiantuntijana.

”Nyt yhteistyössä UNICEF:n kanssa tuemme Kreikkaan saapuneiden pakolaislasten ja -nuorten koulunkäyntimahdollisuuksia, koska osa on ollut jo vuosia pois koulusta. Kreikassa tikittää aikapommi, jos pakolaiset eivät pääse kouluun. Iso haaste on keksiä, miten kreikkalaiset nuoret ja kotimaistaan paenneet nuoret oppisivat yhdessä ammattitaitoja tai edes tutustuisivat toisiinsa. Nyt järjestän Ateenassa koodauskursseja, sillä ohjelmointi motivoi molempia nuorisoryhmiä, ja kas – siinä sivussa saa uusia kavereita.”

Vanhanen kritisoi yliopiston opinnoissa sitä, että tiedekunnat ovat yhä erillään. Vanhasesta valloilla on edelleen ajattelu, että tietty tutkinto työllistää vain tietylle alalle. Suomalaiset korkeakoulut ovat jäljessä siinä, kuinka opiskelijoita voisi kannustaa vapaaehtoistyöhön ja globaalien haasteiden ratkomiseen.

Vanhanen kertoo oppineensa työelämässä sen, että maisteritason opinnot alalta kuin alalta antavat tukevan pohjan kokeilla mitä vaan. Hänen mukaansa useimpia asioita opitaan parhaiten tekemällä.

”Tuloksia syntyy, kun yhdessä kokeillaan sitä mitä ei vielä osata. Kuulostaa kliseiseltä, mutta niin se on.”

 

Kuka?

>> Laura Vanhanen

>> Valmistunut 2012 kasvatustieteen maisteriksi pääaineenaan kasvatustiede. Sivuaineena opiskeli englantilaista filologiaa ja kulttuurienvälistä osaamista (Education for Intercultural Competencies).

>> Töissä Helsingissä Kirkon Ulkomaanavulla koulutussektorin kehittämisen asiantuntijana.

>> Yliopisto-opinnoissa parasta oli osaava ja kannustava kansainvälisen luokanopettajakoulutuksen opetushenkilöstö.

>> Haastavinta opiskeluissa oli opintojen, työjaksojen ja vapaaehtoistyön yhteen sovittaminen.

>> Ensimmäinen oman alan työ oli kansanedustaja Raija Vahasalon (kok.) avustajana toimiminen.

>> Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma käsitteli koulutusvientiä ja koulutuksen kaupallistumista.

>> Unelmoi pääsevänsä kesälomalla mökille Suomeen.

Julkaistu

SHARE

Heli Paaso-Rantala

Oulun yliopiston tiedeviestinnän opiskelija, joka ei aina pysy mukana maailman menossa.

Lue lisää:

Alumnilta oppia Ihmiset Työelämä

Heli Paaso-Rantala

Mustelmilla on hyvä olla – jenkkifutaria eivät tällit haittaa

Amerikkalaista jalkapalloa harrastava Satu Roiha hamuaa maailman kärkeen. Hän kaataa ennakkoluulot, joiden mukaan laji olisi pelkkää aggressiivista kamppailua tai vain miehille sopivaa.

Päähenkilö

TEKSTI Sanna Häyrynen

KUVAT Anna Mansisto

Satu Roihan hihojen alta pilkottavat mustelmaiset kädet. Hän myöntää näyttävänsä usein siltä, että olisi joutunut hakatuksi.

”Kauhistelijoille selitän, että toiselle kävi kovempaa. Onneksi adrenaliini peittää kivun, niin mustelmien syntymistä ei huomaa”, takapuolustajan paikkaa Oulu Northern Lights -joukkueessa pelaava Roiha sanoo.

Hän on se, joka taklaa. Roihan peruskauraa on tarttua vastustajasta kiinni ja kaataa tämä maahan. Onneksi pudotus on lyhyt, sillä amerikkalaisessa jalkapallossa pyritään pysyttelemään mahdollisimman matalana.

Silti joskus sattuu. Roihan jalkapöytään on tullut hiusmurtuma, polvet ovat vääntyilleet ja sormiakin on murtunut.

”Tykkään mennä näyttämään vammojani lääkärille, niin samalla opin loukkaantumisiin liittyviä asioita”, lääketiedettä opiskeleva Roiha naureskelee.

Hän sanoo, että taitojen karttuessa vammatkin vähenevät, kun varusteita oppii hyödyntämään niin, että ne suojaavat.

Hienous piilee rajuuden alla

Harrastuksensa alkuvaiheessa Roiha myöntää kompensoineensa tekniikan puutetta vauhdilla ja voimalla. Hän oli nähnyt joitakin vuosia aiemmin Yhdysvalloissa käydessään sikäläistä yliopistosarjan amerikkalaista jalkapalloa.

Näkemästään Roihalle jäi mielikuvaksi ronski fyysisyys.

”Kun sääntöjä ei ymmärrä, huomaa vain kontaktin. Sen taustalla on kuitenkin tarkka strategia. Nyt pidän lajia todella mielenkiintoisena”, hän makustelee.

Ottelun asetelman muodostavat hyökkäävä ja puolustava joukkue. Hyökkääjät pyrkivät kuljettamaan pallon maalialueelle, ja puolustajat yrittävät estää heitä.

Nopeiden hyökkäyspyrähdysten aikana on luettava toisten aikeita ja vastattava niihin.

Roihan mielestä peli on itse asiassa hidasta. Hyökkäysyrityksiä seuraa aina pieni tauko, jolloin palataan alkuun.

”Tämä on taktinen peli. Se joukkue voittaa, joka on opetellut hommansa paremmin. Jokaisen on pelattava yhteen. Yksilönä ei juurikaan loisteta”, puolustaja toteaa.

Oulun ylioppilaslehti 2017.
Satu Roiha on kiinni paikassa maajoukkueeseen, joka lähtee kesäkuussa Kanadaan maailmanmestaruuskilpailuihin. Vaikka karsinnat maajoukkuepaikoista ovat vielä käynnissä, Roiha näkee itsensä jo Kanadassa.

Heti huipulle

Satu Roihan urheiluhistoriaan kuuluu pitkä lista lajeja: uinti, yleisurheilu, kansantanssi, jalkapallo, kuntosali, jooga ja juoksu. Lukion jälkeen hän vietti Ilmajoella vuoden ja kävi lääketieteen pääsykokeeseen valmentavaa kurssia. Tuolloin kämppäkaveri houkutteli Roihan kokeilukerralle amerikkalaisen jalkapallon harjoituksiin. Sieltä jäi matkaan innostus, ja opiskelupaikan napattuaan hän liittyi keväällä 2014 Oulussa Northern Lights -joukkueeseen. Roiha sai ensimmäisen kevään jälkeen kutsun maajoukkueleirille.

”Parin viikon jälkeen koin, että kuulun porukkaan. Se oli hieno tunne yksilölajien harrastamisen jälkeen.”

Suomen mestaruudesta joukkue kilpailee Vaahteraliigassa ja on yltänyt pronssille vuosina 2011, 2014 ja 2015. Voitto tuli 2012. Oulun yliopistokin on noteerannut menestyksen ja palkinnut yliopistossa opiskelevat Northern Lights -naiset urheilumitaleilla.

Tänä vuonna Vaahteraliiga alkaa toukokuussa ja huipentuu finaaliin syyskuussa. Kesällä joukkueen jokainen viikonloppu kuluu otteluissa – MM-kilpailuviikonloppua ja lepoviikkoa lukuun ottamatta.

Roiha on kiinni paikassa maajoukkueeseen, joka lähtee kesäkuussa Kanadaan maailmanmestaruuskilpailuihin. Ne järjestetään joka neljäs vuosi. Vaikka karsinnat maajoukkuepaikoista ovat vielä käynnissä, Roiha näkee itsensä jo Kanadassa.

”Viime vuonna pääsin pelaamaan Suomi–Ruotsi-maaotteluun. Olihan se hienoa pelata Suomi-paita päällä. Oli televisiokamerat ja Maamme-laulu soi”, hän muistelee.

Jenkkifutis opettaa itsearvostusta

Sen lisäksi, että amerikkalainen jalkapallo on myös naisten laji, se on kaikenlaisten naisten laji. Joukkueeseen pääsemiselle ei ole tiukkoja vaatimuksia, vaan erilaisia vahvuuksia hyödynnetään pelissä: tarvitaan esimerkiksi kookkaita ja voimakkaita pelaajia, pieniä ja vikkeliä hyökkääjiä sekä tarkkasilmäisiä ja nopeasti reagoivia pelinlukijoita.

Naiset pelaavat täysin samoin säännöin kuin miehet. Northern Lightsin naiset ovat iältään 18-vuotiaista päälle kolmikymppisiä. Nopeudessa ja voimassa miehet päihittävät naiset kuitenkin jo murrosiässä, joten sekajoukkueet eivät ole mahdollisia.

”Treenaamme kyllä yhtä aikaa miesten joukkueen kanssa. He arvostavat meitä eivätkä ole mitenkään vähätteleviä”, Roiha sanoo.

Hänelle laji edustaakin sitä, että jokainen hyväksytään sellaisena kuin on.  Harrastus on opettanut katsomaan itseä eri tavalla.

”Kukaan ei tule sanomaan, että pitäisi vaikka laihduttaa. Minulla ei ehkä aina ole ollut kovin hyvä kuva vartalostani. Tässä kuitenkin korostuu se, että pärjään juuri tällaisena kuin olen”, Roiha pohtii.

Kun joku kehuu taitoja, Roihalle tulee tunne, että hän on hyvä. Ja se tuntuu hyvältä.

 

Kuka?

>> Satu Roiha

>> 24 vuotta.

>> Asuu Kaukovainiolla. Kotoisin Rovaniemeltä.

>> Opiskelee neljättä vuotta lääketiedettä Oulun yliopistossa.

>> Tehnyt työharjoitteluja amanuenssina OYS:n kirurgian ja sisätautien osastoilla.

>> Harrastaa amerikkalaista jalkapalloa Oulu Northern Lights -joukkueessa. Oheisharjoitteluna käy kuntosalilla, lenkkipolulla, ryhmäliikuntatunneilla ja uimassa. Mukana myös futsal-ringissä.

>> Lapsuuden haaveammatti oli lääkäri – äidin ja tädin esimerkin innoittamana.

>> Haaveilee amerikkalaisen jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuihin pääsemisen lisäksi opiskelujen jälkeen matkustelevansa keikkatyöpätkien lomassa. Uusi elämänvaihe houkuttaa: ”Opiskelijaelämä on yllättävän rankkaa.”

>> Toivoo, että ihmiset selvittäisivät konfliktitilanteet keskustelemalla eivätkä sotimalla tai tappelemalla. ”Vaikka harrastusvalinnasta ei tätä toivetta ehkä uskoisi.”

Julkaistu

SHARE

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue lisää:

Päähenkilö

Sanna Häyrynen

Huuhaa kumotaan kriittisellä ajattelulla – Pauli Ohukainen uskoo bloggaamisen tekevän paremmaksi tutkijaksi

Tutkija Pauli Ohukaisen mielestä tieteilijöillä on velvollisuus osallistua julkiseen keskusteluun ja estää siten virheellisen tiedon ja perusteettomien väitteiden leviäminen. Sen vuoksi hän kirjoittaa tiedettä popularisoivaa, kriittistä tiedeblogia. Blogin suosio on tullut yllätyksenä Ohukaiselle, sillä hän kuvitteli blogitekstien kiinnostavan vain hänen äitiään.

Ihmiset Päähenkilö

TEKSTI Sanna Häyrynen

KUVAT Elina Korpi

Alkuvuodesta oululainen Pauli Ohukainen vietti useita viikkoja Hongkongin- ja Australian-matkalla.

Matkan tarkoituksena oli valmistella yhteistyöprojekteja Computational Medicine -tutkimusryhmälle, mutta Ohukainen ehti tavata myös australialaisia skeptikoita.

Maapallon toisella puolella on puhuttanut esimerkiksi poliitikkojen haluttomuus kuunnella ilmastotieteilijöiden näkemyksiä hiilenpolton vaikutuksesta ilmastonmuutokseen. Myös rokotekammoiset sivuuttavat tieteen saavutuksia.

”Hinkuyskä on tehnyt comebackin, vaikka se oli rokotteiden avulla jo hävinnyt.  Näin voi käydä, kun ihmiset epäilevät rokotteiden hyötyjä ja pelkäävät niiden haittoja”, Ohukainen kertoo.

Rokoteskeptisyys, detox-kuurivinkit, ravitsemussuositusten kyseenalaistaminen ja rasvasota jylläävät verkossa. Näitä kiistanalaisia kysymyksiä Ohukainen ruotii Tervettä skeptisyyttä -blogissaan, jossa hän jakaa kriittisen, tieteeseen perustuvan ajattelun sanomaa.

Kriittisen ajattelun ja skeptisyyden filosofiaan perehtyneen Ohukaisen blogin alkusysäyksenä oli ihmetys: miksi ihmiset uskovat väitteitä, joille ei ole tieteellistä tai järjellistä perustetta?

”Verkossa liikkuu paljon näkemyksiä, jotka ovat muodossa ’mitä ajatella’. Harvemmin ne ovat muotoa ’miten ajatella’. Kokeilin, voisiko loogisen ajattelun pohtiminen kiinnostaa muitakin.”

Lukijamäärästä päätellen loogisella ajattelulla on ollut kysyntää: suosituimmalla blogikirjoituksella oli vuorokaudessa 15 000 lukijaa, ja blogin Facebook-sivulla on yli 4300 tykkääjää.

Bloggaaminen tekee paremmaksi tutkijaksi

Oulun yliopistossa tutkijatohtorina työskentelevä Ohukainen kirjoittaa esimerkiksi verisuonten kalkkeutumisesta seikkaperäisen selkeästi ja omaan tutkimustyöhönsä nojaten.

”Valtimotaudeista liikkuu verkossa väärää tietoa. Tutkimustieto meinaa jäädä vain asiantuntijoiden keskuuteen, joten koen tärkeäksi kertoa näistä asioista”, Ohukainen perustelee.

Monimutkaisen aiheen yleistajuistaminen eli popularisointi ei ole helppoa edes tohtorille. Selkeä esitys vaatii vankat pohjatiedot. Ohukainenkin on joutunut opiskelemaan omaa alaansa lisää, jotta teksteistä tulisi kelvollisia.

”Blogin kirjoittaminen on minulle testi, kuinka hyvin ymmärrän asiat, jotka luulen osaavani”, kuvailee Ohukainen.

Hänen mielestään bloggaaminen tekee paremmaksi tutkijaksi. Lisäksi verkon syövereissä on huutava pula tieteilijöistä.

Salaliittojen uhka

Kun kokemuksiinsa vetoavat näennäisasiantuntijat villitsevät yleisöä, paikalle tarvitaan tutkijaa. Ohukaisen mielestä tieteilijöiden velvollisuus on vastata perusteettomiin väitteisiin.

Hän harmittelee, että vanhemman polven akateemisen väen keskuudessa edelleen ajatellaan muodollisen huutelun norsunluutornista olevan riittävää viestintää.

Esimerkiksi tuoreimman Tiedebarometrin mukaan tiedeaiheita seurataan internetin kautta lähes yhtä paljon kuin televisiosta, radiosta ja sanomalehdistä, joten tieteilijöillä on oiva tilaisuus hyödyntää verkkoviestinnän mahdollisuuksia.

Nuorempien tutkijoiden oma-aloitteista viestintää taas voi estää epävarmuus. Omaa asiantuntijuutta ei pidetä riittävänä julkiseen keskusteluun osallistumiseksi.

”Se on hyvä tuoda esille, että tutkijakin on erehtyväinen ihminen. Onneksi tieteentekijän ei tarvitse sitoutua yhteen lopputulokseen niin kuin kokemusasiantuntijan, joka myy esimerkiksi tiettyä ravitsemusluentoaan”, Ohukainen vertaa.

Tutkija voi aina viitata useaan, ristiriitaiseenkin tutkimustulokseen ja sanoa, miltä asia tämänhetkisen tiedon perusteella näyttää. Tutkimuksenteon elävää prosessia on Ohukaisen mielestä hyvä avata.

”Tieteen tekeminen on monille mysteeri. Jos tapahtumasarjat tutkimustulosten taustalla olisivat tiedossa, tuntematonta ei tarvitsisi täyttää mielikuvituksen luomalla tilkkeellä. Ihmiset eivät ehkä turvautuisi kokemusasiantuntijoihin ja epäilisi tiedettä salaliitoista.”

Kokemusasiantuntijat näyttäytyvät vilpittöminä auttajina, ja tieteilijät piilottelevina rahoittajien kätyreinä. Tässä mielessä kokemusasiantuntijoilta voi Ohukaisen mukaan myös oppia: tutkijakin voi näyttäytyä vilpittömänä, kun avaa tutkimusprosessiaan yleisölle.

Kerro mummolle

Sen lisäksi, että tieteen popularisointi palvelee yleisöä, siitä on Pauli Ohukaisen mukaan hyötyä myös tieteilijälle itselleen.

Omasta alastaan oppii lisää, kun opettelee kertomaan siitä selkeästi sortumatta vaikeaselkoiseen ammattijargoniin.

”Jos asian haluaa selittää omalle mummolle, termien merkitykset on tiedettävä. Tarinamuoto sopii tieteeseenkin”, vinkkaa Ohukainen.

Selkeyttä hän suosittelee myös tieteensisäiseen kirjoittamiseen, sillä tieteelliset artikkelit ovat usein hyvin vaikeita. Helppolukuisuus auttaa kollegoita.

Monia tutkijoita voi myös turhauttaa, jos omasta alasta liikkuu julkisuudessa virheellistä tietoa. Joistakin aloista taas ei puhuta mitään. Siksi popularisointi kannattaa.

”Tutkija voi itse tuoda esiin, miksi oma ala on tärkeä. Olemassaoloa pitää perustella, jotta päättäjät ja rahoittajat ovat tietoisia tutkimuksen merkityksestä”, Ohukainen muistuttaa.

Verkkokirjoittaminen vaatii toki hieman vaivaa. Ohukainen käyttää yhden blogitekstin kirjoittamiseen tunnista kymmeneen tuntia. Pitempiä tekstejä hän valmistelee pätkissä.

Ohukainen on hyvillään siitä kuinka pelkästään asiaan keskittymällä voi houkuttaa lukijoita. Hän ei kerro henkilökohtaisista asioistaan, ei provosoi eikä kalastele kävijöitä klikkiotsikoilla.

Bloggaaja kannustaa tutkijoita kirjoitusharrastukseen kokeilemalla aluksi erilaisten aiheiden hahmottelua pöytälaatikkoon. Lähipiiriä ja muita bloggaajia voi käyttää testiyleisönä ja neuvonantajina. Yksin ei tarvitse rämpiä.

Oman alansa kiinnostavuuttakaan on turha epäillä.

”Ei ole aihetta, jolle ei löytyisi lukijoita”, Ohukainen vakuuttaa.

Tavoitteena ei tarvitse olla suosituimpien blogien listauksen valloittaminen. Voi kirjoittaa vaikkapa sukulaisille. Kiinnostuksen herättäminen saattaa viedä aikaa, mutta suosio voi myös yllättää.

Niin kävi Ohukaisellekin, joka kuvitteli, että hänen tekstejään lukisi vain oma äiti.

 

Kuka?

>> Pauli Ohukainen

>> 33 vuotta.

>> Asuu Oulussa.

>> Työskentelee tutkijatohtorina professori Mika Ala-Korpelan johtamassa Computational Medicine -tutkimusryhmässä Oulun yliopistossa.

>> Vuonna 2016 väitteli filosofian tohtoriksi  farmakologian ja toksikologian alalta, tutki sydänläpän rasvoittumisen ja kalkkeutumisen molekyylibiologiaa. Valmistui filosofian maisteriksi biokemiasta vuonna 2009. 

>> Työskennellyt opiskeluaikoinaan myös telineasentajana.

>> Vapaa-ajalla käy kuntosalilla, lenkkeilee ja kirjoittaa tiedeblogia.

>> Lapsuuden ammattihaaveet liittyivät tieteeseen ja tutkimukseen.

>> Haaveilee, että elämässä pysyisi tekemisen ja oppimisen ilo. ”On niin paljon asioita, joita en tiedä, mutta haluan ottaa selvää.”

>> Toivoo, että ihmiset kiinnostuisivat kriittisestä ajattelusta mahdollisimman laajasti.

Julkaistu

SHARE

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue lisää:

Ihmiset Päähenkilö

Sanna Häyrynen

Aivan jäätävän hyvä!

Oulun yliopistossa kaksikymmentäyhdeksän vuotta opettanut Matti Kangaspuoskari teki mahdottomista kursseista mahdollisia.

Ihmiset

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Maiju Pohjanheimo

Kaikuva luentosali, loputtomana valovirtana välkkyvät ääneenluetut powerpointit, luennoitsijan katkeileva ajatus, opiskelijan älypuhelimen näytölle jatkuvasti harhautuva katse, ujosti esitetty kysymys jonka vastausta kukaan ei ymmärrä, kehnosti peitettyä yskintää ja karkkipaperin rapinaa, lopulta vaivihkainen tuolista poistumisen ääni.

Tällainen on monen yliopistossa opiskelevan inhorealistinen, ja silti hyvin arkinen kokemus opetuksesta: massaluento, joka koostuu ääneen luetuista luentomateriaaleista, jotka opiskelija oman  virkeystasonsa mukaisesti joko kopioi tai ei.

Mutta yliopisto-opettaja Matti Kangaspuoskarin mukaan näin ei saisi olla.

”Mikäänhän ei ole niin helppoa kuin mennä L1-saliin ja puhua tunnin ajan vain jostakin. Mutta opetusta se ei ole. Pahimmillaan luennolla tieto siirretään luennoitsijan muistiinpanoista opiskelijan muistiinpanoihin käymättä kummankaan päässä. Sitä on tässäkin talossa vielä paljon”, hän huokaa.

Konetekniikan koulutusalalla teräsrakenteiden suunnitteluun ja teknilliseen mekaniikkaan erikoistunut Kangaspuoskari on opettanut Oulun yliopistossa kohta kolmekymmentä vuotta. Tuona aikana niin Oulun yliopisto kuin korkeakoulumaailmakin on kokenut suuria mullistuksia.

Mutta muuttunut on myös Kangaspuoskarin opetustyyli ja -taitokin, kiitos ammatillisen opettajankoulutuksen ja kasvatustieteen aineopintojen. Ne hän on omalla ajallaan ja omalla kustannuksellaan suorittanut, vaikka työnantaja niitä ei missään vaiheessa vaatinutkaan – tai edes halunnut.

Kangaspuoskari haluaisikin pedagogiset opinnot pakolliseksi osaksi kaikille opetushenkilöstölle.

”Opettajan opinnot auttavat paremmin ymmärtämään sitä, mitä edessään näkee. Opinnoistani opin ymmärtämään paremmin sitä, mitä opetan. Opettaja on oman työnsä tutkija. Opinnot auttoivat jäsentelemään sitä, mitä minä teen, ja miten minä sen teen.”

 

Opiskelijan tunnustus lämmittää

Panostus opettajuuteen näkyy palautteessa. Matti Kangaspuoskari on ensimmäinen Jäätävän hyvä opettaja -palkinnon saanut oululainen yliopisto-opettaja.

Ensimmäistä kertaa myönnettävällä Jäätävän hyvä opettaja -palkinnolla OYY haluaa nostaa hyvän ja laadukkaan opetuksen merkitystä ja nostaa esille yliopiston hyviä opettajia ja heidän käytänteitään.

Jäätävän hyvältä opettajalta on odotettu innostavuutta ja ammattitaitoa. Muita kriteerejä ovat systemaattinen opetus, arviointimenetelmien monipuolinen ja innostava käyttö ja opintojakson osaamistavoitteiden selittäminen ja näkyminen arvioinnissa.

Valintaperusteissa Kangaspuoskarin sanotaan sitoutuneen esimerkillisesti opetuksensa jatkuvaan kehittämiseen. Maininnan saavat juuri Kangaspuoskarin lisäopinnot, ensin opettajan pedagogiset opinnot Hämeen ammattikorkeakoulussa, sitten myöhemmät kasvatustieteen aineopinnot Tampereen yliopistossa. Perusteissa mainitaan myös Kangaspuoskarin olevan erittäin kysytty diplomitöiden ohjaaja.

Tunnustusta on myönnetty jo aiemmin: Oulun yliopiston Koneinsinöörikilta palkitsi Kangaspuoskarin vuonna 2004 kokardilla tammenlehtien kera erittäin hyvästä työstä opiskelijoiden hyväksi.

Kangaspuoskari kertoo palkinnon myöntämisen tuntuvan hyvältä, erityisesti siksi, että tunnustus tulee itse opiskelijoilta.

”Se tuntuu aivan erilaiselta kuin vaikka palkkaluokan nosto. Kun tunnustus tulee ihmisiltä, kyllä se tuntuu hyvältä.”

 

Luennot olivat tiedonsiirtotapahtumia

Kangaspuoskarin aloittaessa opintonsa syksyllä 1982 yliopistomaailma oli aivan erilainen kuin 2010-luvulla.

Oulun yliopisto oli ainoa korkeakoulu, johon Kangaspuoskari hakupaperinsa 19-vuotiaana lähetti.

Sekin valikoitui hakukohteeksi sattumalta, vailla suurempaa suunnitelmallisuutta. Opinto-ohjaus ei Kangaspuoskarin lukioaikana ollut järin kummoista. Ohjausta sai noin tunnin kuukaudessa, ja infot itse korkeakouluista olivat varsin vaatimattomia: yksikin pidettiin koulun ruokalassa.

”Olin tuolloin armeijassa, ja sain pääsykokeita varten kaksi vapaapäivää. Hain opiskelemaan konetekniikkaan, koska olin kasvaessani maatilalla oppinut korjaamaan itse kaikenlaista, jopa varaosat tehtiin itse.”

Kuten nykyäänkin, konetekniikan opinnot perustuivat luennoille ja laskuharjoituksille. Niiden sisältö tosin poikkeaa merkittävästi nykyisestä. Kangaspuoskarin mukaan tuolloin opetus oli ”vanhan yliopiston kaavan mukaista.”

”Luento-opetus oli professorin pitämä tiedonsiirtotapahtuma. Oppikirjoja ei ollut. Luentojen tarkoituksena oli professorin muistiinpanojen kopiointi itselle sana sanalta. Teekkarihan osaa tunnetusti vain jäljentää, ei kirjoittaa luetusta”, hän muistelee.

Perinteisissä laskuharjoituksissa opiskelijat palauttivat ensin assistentille kotitehtävänsä. Sen jälkeen assistentti kertoi, miten lasku olisi oikeasti pitänyt laskea, ja piirsi tehtävän ratkaisukaavoineen seinälle heijastettavalle piirtoheitinkalvolle.

”Eihän se ole hyvää opetusta. Kaikki on ollut pielessä!”

Tammikuussa 1988 Kangaspuoskari aloitti työt yliopistolla teekkariassistenttina. Diplomi-insinööriksi hän valmistui lopulta vasta kolme vuotta myöhemmin, vuonna 1991.

Kun  nyt DI-tutkinnon suorittamisen venymistä yli viiden vuoden tavoiteajan voivotellaan pontevasti, Kangaspuoskarin aikana opintojen kiirehtimistä ei tunnettu.

Työnteko opintojen ohella toki viivytti valmistumista, mutta kuului ikään kuin vain asiaan. Opiskelijoiden valmistumismäärät eivät vaikuttaneet yliopistojen saamaan rahoitukseen, joten miksi turhaan kiirehtiä?

”Tuolloin yliopistojen tavoitteet eivät olleet määrällisiä, vaan laadullisia. Valmistuiko joku vai ei, sillä ei ollut merkitystä. Olipa ajatus, että osaamisen tulisi olla mahdollisimman laaja-alaista.”

 

Professori luennoi, assistentti laskee

Kangaspuoskarin aloittaessa assistenttina tehtävänjako ja hierarkia oli tarkkaan määritelty. Professorit pitivät luennot, ja assistentin työmaana olivat laskuharjoitukset. Tämän työnjaon yhtenä tarkoituksena oli suojella assistentteja ylimääräiseltä työltä. Kun tehtävä oli rajattu laskareiden pitämiseen, professorit eivät voineet teetättää omia töitään assistenteilla.

Ensimmäiset luentonsa Kangaspuoskari piti 1994 tuntiopettajana avoimessa yliopistossa. Sen jälkeen hän toimi opettajana täydennyskoulutuskeskuksessa muuntokoulutuksessa, jossa ammattikorkeakoulussa opiskelleet insinöörit kouluttautuivat diplomi-insinööreiksi.

Valmistuttuaan tekniikan lisensiaatiksi Kangaspuoskari ”sai tai joutui” luennoijaksi laitoksella. Vuonna 2001 hän aloitti lehtorina teknillisen mekaniikan laboratoriolla.

Kangaspuoskarin ensimmäiset kurssit olivat legendaarisen vaikeita ongelmakursseja, joiden 200 osallistujista alle 20 pääsi aina tentistä läpi, muiden kahlatessa kurssia läpi uudestaan, ja uudestaan, ja vielä kerran uudestaan.

Itkua, hammastenkiristelyä ja jatkuvia uusintatenttejä aiheuttavat mahdottomat kurssit eivät sovi yhteen tulostavoitteiden kanssa: jotta opiskelijat todella valmistuisivat tavoiteajassa, on heidän pakko päästä kursseista ja tenteistä läpi.

Kun tulostavoitteita ei ollut, kurssit voivat olla niin vaikeita ja mahdottomia kuin professori suinkin halusi.

”Itsereflektio puuttui kokonaan. Jos tentistä pääsikin läpi vain muutama opiskelija, professorin tulkinta oli se, että kyse on opiskelijan laiskuudesta.”

Opettajana Kangaspuoskari halusi puuttua mahdottomien kurssien vaikeuteen.

Uudistustyötä tosin hillitsi tiukka kontrolli: opetuksen sisältöön puuttuminen oli aluksi ehdottomassa pannassa. Kangaspuoskarin opetusmateriaaleja ja kotitehtäviä tarkastettiin epäilyttävän löysäilyn huomaamiseksi.

”Luennoille ei tultu, mutta laskuharjoituksiin tultiin.”

Kontrollia kesti parin vuoden ajan, jonka jälkeen Kangaspuoskari alkoi saada lisää liekaa opintojen suunnitteluun.

Samaan aikaan hän kiinnostui oman opetuksensa kehittämisestä, ja hakeutui opiskelemaan ammatillisen opettajan pedagogisia opintoja.

Työnantaja ei tosin ollut Kangaspuoskarin opinhalusta suoranaisesti innoissaan.

”Esimieheni totesi minulle, että voithan sinä opiskella, kunhan se ei vaikuta työskentelyysi täällä. Ymmärsin sen niin, etteivät opintoni saisi vaikuttaa työhöni.”

”Mutta vaikuttivathan ne, vaikka en sitä uskaltanutkaan esimiehelle kertoa”, Kangaspuoskari nauraa.

Opettajaopinnoistaan innostunut Kangaspuoskari aloitti myyräntyönsä laskuharjoituksista. Kangaspuoskarin laskareissa assistentti ei enää laskenut laskuja valmiiksi kalvolla, vaan opiskelijoiden tuli laskea laskunsa laskareissa itse.

Osa opiskelijoista pöyristyi valmiiden vastausten puutteesta. Kangaspuoskarin pakeilla vieraili tuskastuneita opiskelijalähetystöjä, jotka pitivät laskareissa itse laskemista perin kummallisena käytäntönä – miksei opettaja tehnyt laskareissa mitään? Oliko kyse opettajan ammattitaidon puutteesta, eikö hänkään osannut laskea antamiaan tehtäviä?

”Totesin, että kyllähän minä nämä laskut osaan laskea, ja voin toki niistä osan malliksi laskeakin. Mutta tällä muutoksella on ihan muu tarkoitus kuin se, että ope ei osaa.”

Vaikka laskarimullistus herättikin osassa ankaraa purnausta, osa opiskelijoista hoksasi, mistä mullistuksessa oli kyse. Tämä näkyi myös kurssin arvosanoissa.

”Heti kun eteen tuli koe, ja he selvisivät siitä, he saivat siitä vahvistuksen että sittenkin osaan. Ja muutoksen täytyi olla opetuksessa.”

Muutoshalu ei jäänyt laskareihin. Uutena asiana Kangaspuoskari toi käyttöön myös opintopäiväkirjan idean.

Opintopäiväkirjassa opiskelija voi kirjoittamalla pohtia opintojen sisältöä ja omaa oppimistaan. Toteutusmuodot vaihtelevat: osa kuvaa luentojen asioita yksittäisillä sanoilla, osa pohtii omaa oppimistaan sivukaupalla. Päiväkirjan pito ei ole pakollista, ja Kangaspuoskarin mukaan noin yksi neljäsosa ryhmästä jättää päiväkirjan tekemättä kokonaan.

Mutta päiväkirja palvelee opiskelijaa, ei opettajaa, Kangaspuoskari muistuttaa.

”Päiväkirjan pito ja menestyminen kokeissa korreloivat keskenään.”

 

Millainen on hyvä opettaja?

Opiskelijat näkevät selvästi Kangaspuoskarissa hyvän opettajan  ainekset. Mutta mistä ne syntyvät? Miten Kangaspuoskari itse määrittelee hyvän opettajuuden?

Kangaspuoskari makustelee kysymystä hyvästä opettajasta hetkisen.

”Hyvä opettaja on eri henkilöille erilainen. Hyvä opettaja mukautuu opiskelijan taitojen ja vaatimusten mukaisesti ja tarjoaa eri asioita erilaisille oppijoille. Hän ymmärtää, millainen oppija on, ja toimii siten sen mukaisesti.”

Eli opettaja antaa henkilökohtaista ohjausta, huomioi erilaisten oppijoiden tarpeet  ja toimii niiden mukaisesti. Siksi alussa esitetty skenaario sotiikin jokseenkin täydellisesti Kangaspuoskarin ihanteita vastaan.

Joillekin henkilökunnan jäsenille työhön kuuluva opetusvelvollisuus onkin sananmukaisesti velvollisuus.

Kyse ei ole kuitenkaan vain nurjasta asenteesta. Kangaspuoskarin mukaan opetukseen ei yksinkertaisesti riitä niin paljon aikaa kuin tarvittaisiin. Opetuksen osuuden työajasta soisi olla nykyistä isompi.

”Viime vuonna 95 prosenttia palkasta tuli muusta kuin opetuksesta.”

Kangaspuoskaria huolettaa käynnissä olevien yt-neuvotteluiden vaikutus. Opinto-neuvonta ja –ohjaus on siirretty tiedekunnan vastuulle. Mikäli heidät irtisanotaan, tehtävät palaavat taas opetus- ja tutkimushenkilökunnalle.

Miltä nykyhetki näyttää?

”Jaa’a. Vuosi 2017 näyttäisi olevan parempi kuin vuodet 2015-2016, mutta kuka tietää vuodesta 2018? Sehän voi olla vaikka täysi katastrofi.”

 

 

Kuka?

>> Matti Kangaspuoskari

>> Yliopisto-opettaja konetekniikan koulutusalalla, vastuualueena teräsrakenteiden suunnittelu

>> Valmistui diplomi-insinööriksi Oulun yliopistosta vuonna 1991

>> Opettanut Oulun yliopistossa 29 vuotta assistenttina, lehtorina ja tuntiopettajana

>> Opettanut muun muassa lujuusopin perusteita, murtumismekaniikkaa, pintarakenteita, dynamiikkaa ja värähtelymekaniikkaa

 

Mikä?

>> Jäätävän hyvä opettaja

>> Myönnettiin 25.2.2017 ensimmäistä kertaa.

>> Jäätävän hyvän opettajan haku avattiin 23.9.2016 Opelle omppu -tapahtuman yhteydessä.

>> Jäätävän hyväksi opettajaksi on voinut ehdottaa millä tahansa koulutusalalla toimivaa yliopisto-opettajaa.

>> Haku oli auki 31.12.2016 saakka. Esityksiä tuli määräaikaan mennessä 33 kappaletta. Hallitus valitsi Kangaspuoskarin 19.1.2017 pidetyssä kokouksessa.

 

 

Julkaistu

SHARE

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Ihmiset

Anni Hyypiö