Jutut kategoriassa Päähenkilö - Oulun ylioppilaslehti

Taide-energia vie seikkailemaan

Valokuvataiteilija Vera Lakovaara suhtautuu tapahtumakuvaukseen seikkailuna. Innostuksen lisäksi hän on kokenut myös sen kun luovuus loppuu.

Ihmiset Kulttuuri Päähenkilö

TEKSTI Jenni Maalismaa

Frozen People kerää festarikansan jälleen maaliskuun alussa meren jäälle. Talviolosuhteissa tanssitaan elektronisen musiikin tahtiin ja nautitaan pohjoisuudesta ammentavista performansseista ja installaatioista. Valotaiteen, taidenurkkausten ja osallistavien teosten keskeltä saattaa havaita myös kuvakulmia etsivän pilkkihaalarihahmon.

Vera Lakovaara on useamman kerran kuvauskeikalla havahtunut tilanteesta, jossa viereen kerääntynyt porukka seuraa huvittuneena hänen työtään. Joskus hän makaa taideteoksen sisällä, toisinaan kiipeää katonharjalle.

“Se on mun tyyli, rymytä ja mennä”, Lakovaara avaa lapsenomaista lähestymistapaansa.

Kun Lakovaara kokeili suunnitella tapahtumakuvauskeikkoja ja lähestyi niitä unelmaotokset mielessään, moni kiinnostava spontaani tilanne jäi tallentamatta. Nykyään hän luottaa uteliaisuuteen ja kokeilunhaluun. Yleensä mielessä on hahmotelma, josta lopputulos useimmiten poikkeaa. Ja silloin tavoite on saavutettu.

“Menen tapahtumiin seikkailemaan. Odotan etukäteen, mitä löydän sieltä, täältä ja tuolta. Kokeilen ja ihmettelen.”

Valokuvaajana hän havainnoi ympäristöä koko ajan. Tiedostamatta sieltä tarjoutuu kuva-aiheita: värejä, linjoja, yksityiskohtia. Inspiraatiota hän ammentaa käsittelemällä itselle merkittäviä aiheita, joihin uskoo monen samaistuvan. Muiden kuvissa hän ihailee oivalluksia, ja poimii niistä tyyliseikkoja omiin kokeiluihinsa.

Vera Lakovaara on yksi vakiokasvoista kameroiden takana Frozen Peoplessa. Kuva: Vera Lakovaara.

Innostusta herättävien aiheiden kirjoa kuvaa se, ettei Lakovaara ole koskaan kieltäytynyt kuvauskutsusta muista kuin aikataulullisista syistä.

“Jokainen tapahtuma on aina merkityksellinen. Mitä tahansa siellä on, niin menen paikalle katsomaan ja kokemaan kuin Bilbo Hobittimeemissä: I’m going for an adventure!”

Useamman vuoden kuvauskokemuksella oma tyyli on jo ehtinyt hahmottua. Kun asiakas tilaa häneltä kuvia, lopputuloksen voi olettaa heijastavan sitä. Lakovaaran leimaan liittyy taiteellisuus, johon passikuvat taipuvat huonosti, vaikka niitäkin hän ottaa tarvittaessa.

Kuvauskeikan saatteeksi saatetaan sanoa “tee sun juttu”. Tällöin Lakovaara tietää asiakkaan toiveen toteutuvan parhaiten oman seikkailulähtökohtansa kautta. Promokuvauksissa lähestymistapa on toinen, sillä bändeillä on usein visuaalisesta ilmeestä oma visionsa. Näissä projekteissa antoisaa on juuri ideoiden pallottelu yhdessä.

Taide-energiaa ja ääritunteilua

Kun yläasteella lähes kaikilla oli Canonin järjestelmäkamerat, Lakovaara ei ollut yksi heistä. Hän kiinnostui valokuvauksesta vasta pandemian aikaan, koronan viedessä lukion jälkeiset ravintola-alan työt. Päästyään OSAOlle media-alan perustutkinto-opiskelijaksi hän keskittyi ensin videotuotantoon.

Suuri innostus valokuvaukseen syttyi, kun Lakovaara päätyi still-kuvaajaksi yhteen konservatorion opiskelijakonserteista, joiden live-tuotannossa oli ollut mukana. Kuvista tykättiin, ja nyt, muutama vuosi myöhemmin hän on kuvannut Frozen Peoplen lisäksi muun muassa useita oululaisia yhtyeitä, Höyhtyän Ostarifestareita sekä muita taide- ja kulttuuritapahtumia.

Oulu Urban Culturen tapahtumiin pääsy avautui harjoittelun kautta. Ostarifestareille häntä puolestaan kysyttiin ennen kuin ehti itse tarjoutua. Suhteistakin on ollut hyötyä, mutta toisaalta myös verkostojen luominen on vienyt aikaa. Oman aktiivisuuden lisäksi olennaista on uskoa omaan juttuunsa ja pitää tekemisen perimmäinen syy kirkkaana.

Kun Lakovaaran omaa motivaatiota kysyy, saa nopean vastauksen: “Musta se on vaan niin kivaa! Itselle ääritunteilijana kun jokin asia on kivaa, niin se on sitä satatuhatkertaisesti. Ja kun on kivaa, olen luovimmillani.”

Vaikka Lakovaara kokee kuvaamisen tällä hetkellä pääjuttunaan, se ei ole hänen päätyönsä. Kokoaikatyö kahvilassa ja satunnaiset joogaopettajan sijaistukset tarjoavat vastapainoa ja palautumista.

Valokuvaus on hänelle itseilmaisun ja tunteiden käsittelyn keino. Joskus se tarkoittaa intuitiivisesti syntyvää lopputulosta, mutta useimmiten vaatii runsaasti ajatustyötä. On myös kausia, jolloin luovuus loppuu kesken.

Pakottamiseen hän ei usko, ja ilman sitäkin omat aihiot ja visiot jatkavat loputonta kerääntymistään.

“Kutsun kertymää taide-energiaksi. Kun sitä pakkautuu tarpeeksi, projekti nousee mieleen koko ajan, eikä jätä rauhaan. Se saa viimeistään liikkeelle toteuttamaan.”

Toisinaan herää utopistinen pelko taitojen katoamisesta niinä hetkinä, kun ei kuvaa. Niin kauan kuin sisäinen motivaatio on tallella, hän ei kuitenkaan usko niin käyvän.

Ennen valokuvaamista Lakovaara ei kokenut olevansa aktiivinen kaupunkikulttuuriravaaja. Ensimmäinen Frozen People kuitenkin herätti kiinnostuksen.

“Mitä tää on? Täällä tehdään älysiistejä juttuja, projektien kautta tapaa uskomattoman taitavia ihmisiä. Tapahtumat tuovat talentteja esiin.”

Samankaltaisia yllättymiskokemuksia hän odottaa tulevalta Frozen People -tapahtumalta, jonka kuvaus kuuluu tulevan kevään suurimpiin projekteihin. Kesää kohti valokuvausarki kiihtyy, mutta tilaustöiden lisäksi on suunnitteilla myös muutamien omien aihioiden toteutus.

“En paljasta vielä enempää, mutta niistä kuullaan taas viimeistään silloin kun taide-energiaa pakkautuu liikaa!”

Kuka?

Vera Lakovaara
Valokuvataiteilija
Mediapalvelujen toteuttaja, OSAO, 2023
Joogaopettaja, RYT-200 (200 h Registered Yoga Teacher)
Kuvannut muun muassa paikallisia yhtyeitä, Höyhtyän Ostarifestareita, sekä Oulu Urban Culturen tapahtumia, joista tunnetuimpana kevättalvella järjestettävä Frozen People.
Seuraava Frozen People, elektronisen musiikin ja pohjoisen taiteen festivaali, järjestetään Nallikarissa lauantaina 2.3.2024.
Työskentelee myös ravintola-alalla.
Instagram: @v3rde_

Julkaistu 23.2.202416.4.2024

Lue lisää:

Hyvä yhteishenki auttaa jaksamaan

Vuoden opiskelijaksi valittu Jerry Nguyen uskoo, että toisten tsemppaaminen on parempi motivoija kuin kilpailullisuus. Fuksikevät tunnetaan lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden keskuudessa rankkana aikana. Kevääseen ajoittuva biokemian kurssi on vaativa, ja monella alkaa myös juhlien täyteinen opiskelijaelämä painaa. Viime keväänä ensimmäisen vuoden opiskelija Jerry Nguyen piristi monen toverinsa päiviä jakelemalla Kinder-suklaamunia. Muutenkin hän tarjosi vertaistukea hymyn kera. […]

Ihmiset Opiskelu Päähenkilö

TEKSTI Maria Karuvuori

KUVAT Tuuli Heikura

Vuoden opiskelijaksi valittu Jerry Nguyen uskoo, että toisten tsemppaaminen on parempi motivoija kuin kilpailullisuus.

Fuksikevät tunnetaan lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden keskuudessa rankkana aikana. Kevääseen ajoittuva biokemian kurssi on vaativa, ja monella alkaa myös juhlien täyteinen opiskelijaelämä painaa.

Viime keväänä ensimmäisen vuoden opiskelija Jerry Nguyen piristi monen toverinsa päiviä jakelemalla Kinder-suklaamunia. Muutenkin hän tarjosi vertaistukea hymyn kera.

Maine vuosikurssin yhtenä tukipilarina toi Nguyenille tämän syksyn Vuoden opiskelija -palkinnon. Nimitys oli “Nugetti”-lempinimellä tunnetulle Nguyenille pieni yllätys.

”En olisi uskonut, että pienet teot merkitsevät näin paljon”, Nguyen toteaa.

Palkintoa ehdotti yhdeksän lääketieteellisen opiskelijaa. Toverit kehuivat vuolaasti Nguyenin ihmisläheisyyttä ja toisaalta ihailtavaa opiskeluotetta.

“Kaikki kaverit ovat olleet tästä palkinnosta innoissaan. Laitoin asiasta viestin keskinäiseen viestintäryhmäämme, ja siellä suunnilleen pompittiin seinille.”

Nguyen antaa diplomaattisesti tunnustusta myös muille opiskelijoille. “Vaikka palkinto menee yhdelle ihmiselle, niin kunnia kuuluu meille kaikille ja varsinkin vuosikurssilleni, joka on aivan upea.”

Vuodesta 2011 alkaen jaettu palkinto jaetaan nyt kolmatta kertaa lääketieteelliseen tiedekuntaan. Palkintoperusteissa kehutaan Nguyenin kollegiaalista ja reilua asennetta:

“Jerry tukee opiskelujen alkuvaiheen opiskelijoita opiskeluun ja yliopistoyhteisöön kiinnittymisessä läsnäolollaan ja opiskeluvinkeillään. Hän piristää opiskelijayhteisöä oma-aloitteisesti ja spontaanisti arkisissa kohtaamisissa mukavilla yllätyksillä.”

Nguyenin mielestä yhteishengen ylläpitäminen on erityisen tärkeää lääkiksessä, jossa on paljon hyvin koulussa menestyviä ihmisiä.

”Mielestäni on tosi tärkeää, että me pidämme yhtä täällä, emmekä ala kilpailemaan toisiamme vastaan. Opinnot ovat välillä rankkojakin. En varmaan itsekään olisi fuksikeväästä erityisen hyvin selvinnyt ilman mahtavia kavereita.”

Vuoden opiskelija -palkinnon saajan valitsee Oulun yliopistoseura ry Rauhala-klubi ry:n esityksestä. Palkinnon yleisissä perusteissa mainitaan opintomenestyksen lisäksi aktiivisuus muiden opiskelijoiden hyväksi. Aktiivisuutta voi olla esimerkiksi toiminta järjestöissä tai yhteisöjen luominen.

Nguyen toteaa, että hän harkitsi järjestötoimintaa, mutta se jäi lopulta pois. Aika täyttyi muista kiireistä. Tällä hetkellä hän esimerkiksi opettaa uusille fukseille anatomiaa.

”Makroskoopisen anatomian kurssi on pääasiassa opiskelijoiden vetämä. Vanhempien kurssien opiskelijat toimivat fukseille opetusassistentteina, ja tässä minäkin olen mukana.”

Nguyen laatii myös omia opiskelumateriaaleja, joita hän jakaa muille opiskelijoille. Hän on tehnyt Anki-ohjelmalla sekä muistikorttipakkoja että niiden käyttöohjeita uusille opiskelijoille. Anki-kortit ovat varsinkin lääketieteellisessä tiedekunnassa suosittu opiskelun apuväline. Ne voivat lyhentää opiskeluun käytettävää aikaa niin, että myös muuta opiskelijaelämää pääsee viettämään. Esimerkiksi juhlissa käymistä.

Nguyen kertoo, että on osallistunut opiskelijabileisiinkin, mutta ei usein. ”Saatan ennemminkin käydä juhlien jälkeen varmistamassa, että kaverit ovat kunnossa.”

Bilettäminen ei ole Nguyenin omin juttu, vaikka hän sosiaalinen onkin. Vapaa-aika kuluu ennemmin kuntosalilla tai lenkkeillessä.

Lääketieteelliseen hakeminen ei ollut aina Nguyenille itsestäänselvää. Hän on kuitenkin aina halunnut haastaa itseään.

“Tykkään oppia uusia asioita ja ajattelin, että lääkis olisi ikuisen oppimisen polku. Nyt, kun olen tullut tänne, päässyt verkostoitumaan ja osallistumaan useille kursseille, niin kyllä tämä tosi oikealta tuntuu.”

Vuoden 2022 fuksina aloittaneen Nguyenin opintoihin korona ei oikeastaan enää vaikuttanut. Lukio-opintoihin kyllä. mutta niistä suuri osa ajasta olisi muutenkin sujunut yksin ylioppilaskirjoituksiin päntäten.

“Sanotaan näin, että en antanut koronan vaikuttaa.”

Yliopistossakin opinnot ovat sujuneet ajallaan. Vuoden opiskelija -palkintoperusteissa mainitaan myös, että opintosuorituksia kertyi Nguyenille hyvin jo ensimmäisenä vuonna.

Nguyen on suorittanut myös tutkijalääkärilinjan kesäopintoja ja aloittanut jo syventävien opintojen tekemisen.

Kunnianhimoa opintoihin siis löytyy? “En mää sitä kiellä, että kyllä sitä puolta minussa on. Koitan kuitenkin pitää melko rentona tämän meiningin.”

Nguyen aikoo valmistua tavoiteajassa, eli kuudessa vuodessa. Sen jälkeen suuntana on näillä näkymin terveyskeskustyö.

“Ja sitten on tietenkin edessä erikoistuminen jossakin vaiheessa. En tiedä vielä, mihin aion erikoistua. Se riippuu siitäkin, kuinka saan tutkimukset kasaan.”

Nguyen toteaa, että yhteishengen lisäksi opinnoissa jaksamiseen vaikuttaa oman motivaation vaaliminen. Se, että näkee opiskelun mielekkäänä ja merkityksellisenä.

“Mielestäni tärkeintä on muistaa pitää mielenkiintoa yllä. Itselläni se ainakin on kantanut hyvin pitkälle. Olin esimerkiksi kiinnostunut anatomiasta, ja nyt opetan sitä. Olin kiinnostunut tutkimisesta, ja nyt olen mukana tutkijalääkärilinjassa. Kiinnostus auttaa jaksamaan joka päivä.”

*Vuoden opiskelija nimettiin Oulun yliopistogaalassa perjantaina 10.11.2023.

Julkaistu 8.12.20238.12.2023

Maria Karuvuori

Kulttuuriantropologian opiskelija, joka on koukussa uuden oppimiseen. Pitää uimisesta, hyvin ja välittäen kirjoitetusta tekstistä, pienistä taloista ja suurista ajatuksista, kasveista ja eläimistä, kapakoista ja koti-illoista sekä toisinaan eläväisistä keskusteluista.

Lue lisää:

Jokainen epäonnistuminen opettaa, uskoo tutkijatohtori Julia Kemppinen

Lappi, kenttätyöt ja pienet tunturikasvit imaisivat Julia Kemppisen tutkijan uralle. Vaikka tutkimusrahoituksen hakeminen on joka kerta pitkä ja työläs prosessi, kokee Kemppinen, että kielteinenkin päätös opettaa jotain. Tiesitkö, että Saana-tunturilta voi löytää orkideoja? ”Se on ihan oma maailmansa, kun sinne sukeltaa”, kertoo Oulun yliopistossa tutkijatohtorina työskentelevä luonnonmaantieteilijä Julia Kemppinen. Kemppinen tutkii arktista luontoa. Hän on […]

Ihmiset Päähenkilö Tiede Työelämä

TEKSTI Raakel Vähärautio

Lappi, kenttätyöt ja pienet tunturikasvit imaisivat Julia Kemppisen tutkijan uralle. Vaikka tutkimusrahoituksen hakeminen on joka kerta pitkä ja työläs prosessi, kokee Kemppinen, että kielteinenkin päätös opettaa jotain.

Tiesitkö, että Saana-tunturilta voi löytää orkideoja?

”Se on ihan oma maailmansa, kun sinne sukeltaa”, kertoo Oulun yliopistossa tutkijatohtorina työskentelevä luonnonmaantieteilijä Julia Kemppinen. Kemppinen tutkii arktista luontoa. Hän on kiinnostunut erityisesti paikallisilmastoista: kun tunturin toinen puoli on aurinkoon ja toinen varjoon päin, vallitsee rinteillä kaksi erilaista ilmastoa.

”Paikallisilmasto vaikuttaa esimerkiksi siihen, kuinka suureksi rinteillä elävät kasvit kasvavat”, Kemppinen kertoo.

Kemppisen tutkijan ura olisi voinut viedä myös aivan toiselle puolelle maapalloa. Helsingin yliopistossa maantiedettä lukenut Kemppinen oli aluksi aikeissa erikoistua kehitysmaantieteeseen. Sivuaineena hän luki trooppista metsänhoitoa.

”Sitten tokan vuoden aikana tuli sähköpostiin ilmoitus kenttätyömahdollisuudesta Lapissa Saana-tunturilla viideksi viikoksi. Mä mietin, että ei hitto, et toi on mielenkiintoinen ja pitäiskö mun yrittää hakea siihen,” Kemppinen muistelee.

Hän haki ja sai paikan. Tutkimusryhmässä Kemppinen alkoi kirjoittamaan kandiaan. Saman tutkimusryhmän mukana syntyi myöhemmin myös gradu ja lopulta väitöskirja.

”Se oli sellainen työ, joka imaisi: kenttätyöt, Lappi ja pienet tunturikasvit.”

Kentällä

Viimeiset pari vuotta Kemppinen on tutkinut arktista luonnonmaantiedettä Oulun yliopistossa Jan Hjortin tutkimusryhmässä. Projektiin on kuulunut myös tutkijavaihto ulkomailla ja viimeisen vuoden ajan Kemppinen on työskennellyt Tromssan yliopistossa Norjassa.

”Se on tosi tärkeä osa itsenäisen tutkimusuran käynnistämistä, että hankkii laajat omat verkostot ja näkee vähän erilaisia tutkimusympäristöjä, erilaisia instituutioita, erilaisia tutkimusryhmiä”, Kemppinen miettii.

Vuonojen keskellä Kemppinen kertoo viihtyneensä hyvin. Lisäksi Tromssa on lähellä hänen yhtä keskeisintä tutkimusaluettaan, Kilpisjärveä.

Siellä Kemppinen vietti viime heinäkuun kenttätöiden parissa. Tunturissa työskentely onkin Kemppiselle työn parhaita puolia: hän käy lukemassa pienten sääasemien keräämää ilmastodataa, kartoittaa kasvillisuutta ja kerää pieniä lehtinäytteitä.

”Esimerkiksi Saana-tunturilla on kalkkivaikutusta, mikä tarkoittaa, että maaperä on vähän ravinteikkaampaa, niin siellä on ihan uskomattoman paljon erilaisia pieniä lajeja, joita ei esiinny paljon muualla.”

Palapelin palasia

Tänä syksynä Kemppisellä käynnistyy Suomen Akatemian rahoittama kolmevuotinen tutkimusprojekti. Siinä hän tutkii elottoman luonnon monimuotoisuuden eli geodiversiteetin vaikutusta biodiversiteettiin muuttuvassa ilmastossa.

Biodiversiteetti on vain yksi osa luonnon monimuotoisuutta, Kemppinen huomauttaa. Hän vertaa tilannetta teatteriin: kasvit ja eläimet tarvitsevat paikan, näyttämön, jossa esiintyä.

”Yksinkertaistettuna kyse on siitä, miten esimerkiksi maan pinnanmuodot ja vesistöjen monimuotoisuus mahdollistavat sen, että meillä voi olla hyvin monimuotoinen elollinen luonto, kasvit ja eläimet.”

Kemppinen tekee perustutkimusta ja tuottaa tietoa siitä, minkälaisissa olosuhteissa arktiset kasvilajit elävät. Tietoa voidaan käyttää esimerkiksi ennusteiden laadintaan.

Tutkimustaan Kemppinen vertaa palapelin palasiin: ”Mitä enemmän me tiedetään niistä pienistä palasista sitä paremmin me pystymme ymmärtämään kokonaisuutta.”

Arktisen alueen tutkijana Kemppinen on väistämättä todistamassa ilmastonmuutoksen seurauksia: arktinen ympäristö vihertyy ja kasvillisuus leviää yhä pohjoisemmaksi.

Ilmastonmuutoksen hillitsemisen suhteen Kemppinen on samaan aikaan realistinen ja toiveikas.

”Muutoksia on luvassa joka tapauksessa. Mutta kyllä mä uskon, että me pystytään välttymään kaikista pahimmilta skenaarioilta. Se vaatii isoja päätöksiä.”

Onnistumisia ja epäonnistumisia

Tutkijana Kemppinen haluaa tuottaa hyödyllistä ja avointa tietoa, josta on iloa pitkäksi aikaa. Tutkijan työn varjopuolet, lyhyet työsuhteet ja rahoituksen epävarmuus ovat jo tulleet tutuksi. Suomen Akatemian kohdalla rahoitus napsahti, mutta aina niin ei käy.

”Jos katsoo tutkijan CV:tä, niin siellä on listattuna ainoastaan ne onnistumiset, mutta sieltä ei näy, että jokaista onnistumista kohden siellä on 20 epäonnistumista.”

”Jokainen kerta, kun mä feilaan, se opettaa mulle kuitenkin jotain. Jos katsoo tutkijan CV:tä, niin siellä on listattuna ainoastaan ne onnistumiset, mutta sieltä ei näy, että jokaista onnistumista kohden siellä on 20 epäonnistumista.”

Vaikka hakuprosessit ovat pitkiä ja työläitä, niistä voi myös oppia, Kemppinen ajattelee. Hän kertoo oppineensa suunnitelmallisuutta, aikatauluttamista ja itsensä johtamista.

”Se myös opettaa tosi hyvin ilmaisemaan mitä sä teet ja minkä takia se on tärkeää. Et sä joudut perustelemaan jokaisessa hakemuksessa, että ilmastonmuutos oikeasti on tärkeä asia, jonka eteen täytyy tehdä töitä, ja tällä tavalla mun pieni tutkimukseni liittyy siihen.”

Väitöskirjan teosta ja tutkijan urasta haaveilevia Kemppinen haluaa rohkaista.

”Antaa palaa, et jos on kiinnostusta johonkin aiheeseen tai menetelmän soveltamiseen, on jotain kysymyksiä, joita haluaa ratkoa, niin kyllä siihen mahdollisuuteen kannattaa tarttua, jos sellainen tulee.”

”Tieteellisen tiedon kanssa työskentely on tosi mielenkiintoista, se auttaa meitä ymmärtää paremmin monimutkaisia asioita, hahmottamaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan tai ymmärtämään jotain yllättäviä asioita, kytköksiä toisiinsa.”

Kuka?

Julia Kemppinen

» Kotoisin Helsingistä

» Luonnonmaantieteilijä

» Oulun yliopiston tutkijatohtori Jan Hjortin tutkimusryhmässä

?: Artikkelin kuvat Pekka Niittynen

Julkaistu 1.9.20221.9.2022

Lue lisää:

”Hyvällä opettajalla on luovuutta ja motivaatiota opettaa” – Elina Niemitalo-Haapola on vuoden 2021 Jäätävän hyvä opettaja

Vuoden 2021 Jäätävän hyväksi opettajaksi valittu Elina Niemitalo-Haapola työskentelee logopedian yliopistonlehtorina ja tutkinto-ohjelma vastaavana. Luento-opetuksen ohella Niemitalo-Haapola ohjaa opiskelijoiden kandidaatintutkielmia ja graduja. Lisäksi hän ohjaa logopedian opintoihin kuuluvia terapiajaksoja. Valinnan Jäätävän hyvästä opettajasta teki Oulun Yliopiston ylioppilaskunnan hallitus. Palkinnon saajaksi sai ehdottaa opettajaa miltä tahansa koulutusalalta. Kaikkiaan ehdotuksia tuli 25, joista OYY:n karsinnan jälkeen jatkoon […]

Päähenkilö

TEKSTI Waltteri Niiranen

KUVAT Tuuli Heikura

Vuoden 2021 Jäätävän hyväksi opettajaksi valittu Elina Niemitalo-Haapola työskentelee logopedian yliopistonlehtorina ja tutkinto-ohjelma vastaavana. Luento-opetuksen ohella Niemitalo-Haapola ohjaa opiskelijoiden kandidaatintutkielmia ja graduja. Lisäksi hän ohjaa logopedian opintoihin kuuluvia terapiajaksoja.

Valinnan Jäätävän hyvästä opettajasta teki Oulun Yliopiston ylioppilaskunnan hallitus. Palkinnon saajaksi sai ehdottaa opettajaa miltä tahansa koulutusalalta. Kaikkiaan ehdotuksia tuli 25, joista OYY:n karsinnan jälkeen jatkoon valikoitui seitsemän kandidaattia. OYY:n hallitus teki valinnan 3.3.2022 pitämässään kokouksessa ja se julkistettiin OYY:n Annos-vuosijuhlilla 9. huhtikuuta.

Niemitalo-Haapola on opiskellut ja valmistunut itsekin Oulun yliopistosta. Kiimingin lukiosta ylioppilaaksi kirjoittaneelle Oulussa opiskelu oli aikoinaan luontainen vaihtoehto. Alavalinta ei kuitenkaan ollut itsestään selvä. Logopediaan hän päätyi omien sanojensa mukaan, koska häntä kiinnostivat alan opiskelussa sopiva yhdistelmä logopedian, psykologian, lääketieteen ja fonetiikan opintoja.

Niemitalo-Haapola koki alan ihmisläheiseksi ja sopivan siksi myös kaltaiselleen vuorovaikutuksesta pitävälle ihmiselle. Alan ydin onkin hänen mukaansa juuri vuorovaikutuksessa. Niemitalo-Haapolan ura on kulkenut sittemmin myös suuntaan, jota hän ei aluksi osannut ennustaa.

Jäätävän hyvä opettaja Elina Niemitalo-Haapola

“Muistan silloin aikoinaan ne keskustelut äitini kanssa. Nuoren lukiolaisen ehdottomuudella ajattelin, että opettajaa minusta ei ainakaan tule.”, hän naurahtaa.

Niemitalo-Haapola on työskennellyt kliinisissä puheterapeutin tehtävissä erilaisissa työyksiköissä ja sivutoimisena tuntiopettajana Oulun seudun ammattiopistossa. Lopulta hän halusi kuitenkin katsoa alaansa “eri vinkkelistä” ja pitää pienen tauon. Hän päätyi hakemaan yliopisto-opettajan paikkaa.

“Nyt sitä taukoa onkin kestänyt jo 14 vuotta”.

Niemitalo-Haapola kiitteleekin työnantajaansa mahdollisuudesta suorittaa kaikkiaan 60 opintopisteen verran pedagogisia opintoja, joka hänen mukaansa on antanut toisaalta kykyä teoreettiseen pedagogiseen ajatteluun, mutta myös konkreettisia käytännön ajatuksia.

“Kyllä sieltä on paljon siihen omaan työkalupakkiin tullut”.

Ajattelin, että opettajaa minusta ei ainakaan tule.

Niemitalo-Haapola kokee monipuolisen työnsä rikkautena. Työviikon aikana on mahdollisuus tehdä hyvin erilaisia työtehtäviä. Hän kuvaa olevansa kuin jonglööri, jolla on jatkuvasti useampi pallo ilmassa samaan aikaan.

Liikaa rikkonaisuutta hän kuitenkin pitää työssään riskinä, jota tulee välttää: “Mitä enemmän on palloja, sitä suurempi on myös riski pallojen tipahtamiseen”, hän toteaa. Periodirakenne yliopistossa helpottaa työn järjestelyä.

Logopedia on varsin nuori ala ja Oulun yliopiston logopedian tutkimusyksikkö juhlii tänä vuonna 40-vuotista taivaltaan. Sinä aikana on saatu paljon uutta tutkimustietoa. Niemitalo-Haapolan aloittaessa työuransa 2000-luvun alussa painottui vahvasti terapeutin ja asiakkaan välinen yksilöterapia. Sen jälkeen alalla on alettu puhua aikaisempaa enemmän yhteisön ohjaamisesta ja osallistamisesta sekä ennaltaehkäisyn tärkeydestä. Yhä enemmän puhutaan myös näyttöön perustuvasta päätöksenteosta ja työskentelystä sekä toimintakyvystä ja elämänlaadusta.

Opettajan työssä Elina Niemitalo-Haapola nostaa esille tavoitteellisuuden. Opettajan tulee tietää mitä on tekemässä ja miksi. Myös opetuksen linjakkuus on hänelle tärkeää. Suunnitelman, toteutuksen ja arvioinnin on oltava linjassa keskenään. Tärkeimmäksi asiaksi työssään hän kokee vuorovaikutuksen opiskelijoihin riippumatta siitä tapahtuuko se ohjaustilanteessa tai luennolla.

“Olen itse kokenut todella raskaana tämän etäopetusajan. Kun olen läppärilleni luennoinut, niin ei se ole minulle paljoa palautetta ja feedbackia antanut.”

Entä minkälainen persoona Niemitalo-Haapola on opettajana?

“Haluaisin nähdä itseni helposti lähestyttävänä. Toisaalta haluan olla opettajana looginen. Haluan tuoda esille taustat opettamissani asioissa.”

Opetusmetodeista oleellinen on tavoitteellisuus. Kurssille ja oppimistehtäville on luennon alussa on selvitettävä oppimistavoitteet.

“Ohjaustilanteissa ajattelen, että olen mukana tukemassa opiskelijaa. Vaikka välillä neuvotuttaa hiukan liikaa, niin tärkeää on viedä opiskelijan omaa ajatusta ja oivallusta eteenpäin.”

Opiskelijoiltaan Niemitalo-Haapola odottaa oma-aloitteisuutta ja aktiivisuutta.

“Vaikka olen ollut yliopistolla jo vuosia, niin minulla on vahva puheterapeutti-identiteetti. Ajattelen, että opiskelijani ovat tulevia kollegoitani. Yliopistosta valmistutaan pääasiassa vaativiin asiantuntijatehtäviin ja niissä tarvitaan aktiivista otetta.”

Pedagogiset taidot ja empatia puhuvat puolestaan

Oulun yliopiston ylioppilaskunta painotti Jäätävän hyvän opettajan valinnassa muun muassa opettajan innostavuutta, ammattitaitoa, loogisesti etenevää opetusta, moninaisia arviointimenetelmiä ja kykyä ottaa opiskelijoiden tarpeet huomioon joustavasti.

Ei siis ihme, että Niemitalo-Haapola on se keneen valinta lopulta osui. Valintaa varten kerätyssä opiskelijapalautteessa Niemitalo-Haapolaa kuvattiin innostavaksi lueonnoijaksi ja asiantuntevaksi logopediksi. Hänen kuvattiin hyödyntävän monipuolisesti moderneja opetusmenetelmiä. Erityisesti kiitosta hän sai erilaisten opiskelijoiden huomioon ottamisesta, joka koettiin korona aikana tärkeäksi ominaisuudeksi.

Opiskelijoiden mielestä hän on opiskelijalähtöinen opettaja, joka kehittää kursseja opiskelijapalautteen pohjalta. Arvostusta keräsivät oppimistehtävien monipuolisuus ja mahdollisuus päästä hyödyntämään osaamista käytännössä. Niemitalo-Haapolaa pidetään pedagogisesti korkeatasoinen opettaja, joka auttaa opiskelijaa oman tiensä löytämisessä.

Vapaa-ajalla perhearkea ja liikuntaa

Mutta opettajatkaan eivät ole vain opettajia. Miten Niemitalo-Haapola palautuu työpäivästään? Hän kertoo, että työstä palautumisessa Niemitalo-Haapolaa auttavat järjestötoiminta, normaali perheenäidin arki ja liikunta. Ulkona luonnossa liikkuminen, laskettelu talvisin ja pitkäaikainen rakas harrastus tanssillinen voimistelu auttavat jaksamaan.

Entä ketkä Elina Niemitalo-Haapolaa ovat inspiroineet eniten? Oman alansa logopedian kentältä hän nimeää väitöskirjaohjaajansa Eira Jansson-Verkasalon ja Teija Kujalan.

“Väitöskirjaohjauksen lisäksi heiltä sai paljon kokemuksellista oppia opiskelijan kohtaamisesta, palautteen antamisesta, prosessin eteenpäin viemisestä ja kannustamisesta vaikeina hetkinä”, hän toteaa.

Henkilökohtaisessa elämässään Niemitalo-Haapolaa on inspiroinut eniten oma mummo, jolla on yli 90 vuoden iästä huolimatta ennakkoluuloton asenne oppimista kohtaan. “Kun mahdollisuus tuli, hän osallistui iPadin käyttökoulutukseen ja seuraa edelleen laitteella sisältöjä aktiivisesti. Hänellä on ollut 1920-luvulla syntyneenä melkoinen oppimisen taival yhteiskunnan muuttuessa.”

Mitä mieltä Elina Niemitalo-Haapola on valinnastaan Jäätävä hyväksi opettajaksi?

“Onhan tämä todella hieno ja upea palkinto ja olen otettu siitä, että opiskelijat ovat tätä halunneet minulle ehdottaa. Tämä on suuri kunnia myös koko logopedian yksikölle ja opetustyölle, jota teemme, sillä ideoimme ja toteutamme kursseja usean opettajan voimin. Mielettömän hienoa, että tällainen palaute ja tunnustus tulee. Ja iso kiitos kuuluu tietysti logopedian opiskelijoille, joiden kanssa on ilo tehdä töitä.”

Millainen sitten on hyvä opettaja? Elina Niemitalo-Haapolan mielestä resepti löytyy opetusmotivaatiosta, loogisuudesta ja luovuudesta:

“Hyvällä opettajalla on motivaatio opettaa ja loogista ajattelukykyä, jotta pystyy oivaltamaan, mikä on keskeistä. Tarvitaan myös luovuutta, jotta on kykyä käyttää erilaisia menetelmiä. Me ihmiset olemme vuorovaikutustavoiltamme erilaisia, joten ei ole yhtä oikeaa tapaa opettaa, mutta on hyvä olla tietoinen omasta tavastaan opettaa ja omasta vuorovaikutuksesta. Että on pysähtynyt välillä miettimään tätä.”

Kuka?

» Elina Niemitalo-Haapola.

» Logopedian yliopistonlehtori ja tutkinto-ohjelmavastaava Oulun yliopistossa.

» Kotoisin Kiimingistä

» Toiminut yliopisto-opettajana vuodesta 2008 lähtien.

Mikä?

» Jäätävän hyvä opettaja palkittiin Annos 62-vuosijuhlilla 9. huhtikuuta.

» Valintakriteereinä olivat innostavuus, asiantuntevuus, loogisesti etenevä opetus, osaamistavoitteiden selittäminen, opiskelijoiden tarpeiden huomioiminen ja monipuolisten arviointimenetelmien hyödyntäminen.

» Palkinto jaettiin kuudennen kerran. Aikaisemmin se on myönnetty Katja Sutelalle, Vesa-Matti Pohjaselle, Oliver Jardelle, Matti Niemelälle, ja Matti Kangaspuoskarille.

» Palkinnon saajaksi sai esittää ketä tahansa Oulun yliopiston opettajaa.

» Oulun yliopiston Ylioppilaskunnan hallitus teki valinnan kokouksessaan 3. maaliskuuta.

Julkaistu 3.5.20228.11.2022

Waltteri Niiranen

Filosofian maisteri pääaineena yleinen historia. Asiakeskeinen radikaali. Humoristi ja humanisti, joka tykkää 90-luvun Simpsoneista ja kissoista.

Lue lisää:

Omat intohimot edellä

Liese Jokiperä perusti kuusi vuotta sitten Facebook -ryhmän, jonka suosiota hän ei osannut odottaa – siitä tuli ammatti ja suunnitelmat teknillisestä korkeakoulusta vaihtuivat kauppakorkean kursseihin ja haaveisiin sarjayrittäjyydestä. Olin ennen ihminen, jolla pitää olla tarkka suunnitelma. Tavallisena arkipäivänä, noin kuusi vuotta sitten, Liese Jokiperä pyöri netissä. Kauneudesta ja muodista kiinnostuneena Jokiperä pyöritteli mielessään ideaa aiheen […]

Ihmiset Opiskelu Päähenkilö

TEKSTI Kaisa-Reetta Seppänen

KUVAT Kaisa-Reetta Seppänen

Liese Jokiperä perusti kuusi vuotta sitten Facebook -ryhmän, jonka suosiota hän ei osannut odottaa – siitä tuli ammatti ja suunnitelmat teknillisestä korkeakoulusta vaihtuivat kauppakorkean kursseihin ja haaveisiin sarjayrittäjyydestä.

Olin ennen ihminen, jolla pitää olla tarkka suunnitelma.

Tavallisena arkipäivänä, noin kuusi vuotta sitten, Liese Jokiperä pyöri netissä. Kauneudesta ja muodista kiinnostuneena Jokiperä pyöritteli mielessään ideaa aiheen ympärille keskittyneestä Facebook -ryhmästä. Surffailun lopputulemana hän perusti Nordic Style and Beauty -ryhmän joka tulisi kasvamaan Suomen suosituimmaksi kauneusalan verkkoyhteisöksi. Alustalle alkoi virrata kauneudesta kiinnostuneita suomalaisia ja yhteisö kasvoi. Niin paljon, että se alkoi työllistää Jokiperää. “Aluksi järjestettiin arvontoja yhteisölle kiitoksena mukanaolosta. Tuolloin arpajaispalkinnot maksettiin itse. Vähitellen yritykset alkoivat kiinnostua konseptista ja saimme kaupallisia yhteistöitä.”

Jokiperä kertoo tapauskohtaisia esimerkkejä verkkoyhteisön voimasta. Nordic Style and Beauty -ryhmässä levisi sana brändistä, joka oli Suomessa uusi ja jota maahantuoja ei ollut ehtinyt markkinoida missään. Tuotteet olivat hittejä jo ennen kuin ne ehtivät kauppojen hyllyille: “Maahantuoja ihmetteli, että miten ihmeessä naiset löytävät tuotteen, kun sitä ei ole edes markkinoitu.” Jokiperä kertoo myös tapauksesta, jossa tuote nousi hitiksi yhteisössä – pian se vietiin myymälän hyllyiltä keskusvarastoa myöten. “Markkinointipäällikkö laittoi sähköpostia, että jäljet johtivat meihin.”

Kuusi vuotta sitten Facebook-ryhmät olivat vielä uusia. Tänään NSB on yli 61 tuhannen suomalaisen yhteisö, jossa keskustellaan aktiivisesti kauneudesta: “Aika syvään päähän ollaan menty. Tänä päivänä ihmiset ovat tosi tiedostavia ja kiinnostuneet kosmetiikasta raaka-aineista lähtien.”

Jokiperä on itse aina ollut kiinnostunut muodista ja kauneudesta, mutta ammattia siitä ei ollut tarkoitus tulla. “Yhdeksännen luokan jälkeen haaveilin kosmetologin opinnoista, mutta äiti patisti lukion suuntaan.” Jokiperä ajattelikin, että kauneus- ja muotiharrastus kulkee sivussa ja on tulevaisuudessa vastapainona työlle. Opiskelusta kiinnostunut nuori nainen aikoi teknilliseen korkeakouluun – hänestä piti tulla laivainsinööri. “Mun lempiaine alakoulussa oli matematiikka ja olin tosi hyvä siinä. Yläkoulussa fysiikka ja kemia alkoi kiinnostaa myös.” Jokiperä miettii, että kiinnostus luonnontieteitä kohtaan sitoo kiinnostusta kosmetiikkaan: “Kosmetiikassa minua kiinnostaa tosi paljon tiede tuotteiden takana. Mihin perustuu esimerkiksi se, että jokin tietty rasva auttaa johonkin tiettyyn ongelmaan, miten saadaan värjättyä hiuksia ja miten se (toim.huom. kosmetiikka) vaikuttaa ihmiskehoon.”

Into yrityksen kehittämiseen vei kauppakorkeaan

Kaverit naureskelevat, että eivät tiedä, missä minä olen ensi viikolla.

Kauppakorkeassakin Jokiperä maalaili polkua markkinointiin, mutta tarjontaan tutustuessa hän kiinnostui taloustieteestä. Hän innostui siitä niin, että kirjoittaa tällä hetkellä kandidaatin tutkielmaa käyttäytymistaloustieteistä. Häntä kiinnostaa, miten esimerkiksi sosiaalinen media vaikuttaa ihmisten ostopäätöksiin.

Kauneusmaailma imaisi Jokiperän mukaansa. NSB:n suosion myötä hän opiskeli meikkaaja-maskeeraajaksi ja teki töitä freelancer-meikkaajana tapahtumissa, kuvauksissa ja muotinäytöksissä. Itsensä ja yrityksen kehittämisen into avasi Jokiperän mielessä ajatuksen kauppakorkeaan hakemisesta: “Mietin, että se voisi olla mun polku.” Oulu valikoitui hakukohteeksi kavereiden vinkkien ansiosta, he kehuivat Oulun meininkiä hyväksi.

Jokiperä kuvailee itseään heittäytyjäksi: “Kaverit naureskelevat, että eivät tiedä, missä minä olen ensi viikolla.” Hänellä on myös ollut haasteita valita omaa reittiään, sillä innostusta on riittänyt moneen suuntaan. “Olin ennen ihminen, jolla pitää olla tarkka suunnitelma. Siihenhän meitä ohjataan koulussa ja muutenkin yhteiskunnassa ja kasvatuksessa. Huomasin, että se aiheutti mulla ahdistusta ja aloin kyseenalaistamaan sitä ja elämä on rullannut paljon paremmin, kun on etsinyt suuntaviivat eikä ole liikaa jäänyt hiomaan yksityiskohtia vaan antanut niiden muodostua siinä matkan varrella.”

Jokiperän kumppani on ammatikseen treidaaja, joten arjessa taloustieteen käsitteet ovat jatkuvasti läsnä. Peilatessaan kertynyttä tietoaan sosiaalisessa mediassa käytävään talouskeskusteluun Jokiperä havainnoi, että paljon jätetään kertomatta tai asioita ei selvitetä ihmisille – syntyi instagram-tili @johdannaiset, jota Jokiperä ja hänen kumppaninsa pitävät. Tili syntyi harrastuksena ja on jäänyt vauva-arjen pyörteissä sivummalle, mutta sen olisi tarkoitus aktivoitua uudelleen: “Mulla olisi niin paljon asiaa siihen liittyen! Siitä, miten kaikki kytkeytyy isompaan kokonaisuuteen, eivätkä asiat ole niin mustavalkoisia, kuin monet sijoittamiseen liittyvät tilit antavat ymmärtää. Monilla tileillä voidaan kertoa, että on nyt on matalan koron kausi, mutta ei tarkenneta, miksi ja mitkä asiat siihen vaikuttavat tai mitä riskejä siihen liittyy.”

Sosiaalinen media hallintaan ja hyvät puolet esiin

Pian Jokiperä on kauppatieteiden kandidaatti. Se on titteli, joka on helpompi määritellä kuin someammattilainen: “On hankalaa kutsua itseään somen ammattilaiseksi, koska siitä oppii koko ajan niin paljon ja huomaa, kuinka vähän tiesi aikaisemmin.” Sosiaalinen media on vuonna 2021 jo kaiken lävistävä media, jonka läsnäoloa arjessa on vaikea pakoilla. Jokiperä tiedostaa asian hyvät ja huonot puolet ja peräänkuuluttaa sosiaalisen median hallintaa. “Ajattelen, että äitinä tehtäväni on itse perehtyä someen ja kasvattaa lapsia tulevaa varten. Some on tänä päivänä niin arkinen asia, ettei siitä voi lapsia erossa pitää. Pitää löytää keinot, jolla asettaa lapselle raamit ja säännöt, jotta voi kertoa mitä hyvää ja huonoa somessa on ja miten siellä tulee käyttäytyä.”

Tänä syksynä Jokiperä on palaamassa koulun penkille ja aloittaa maisteriopinnot Oulun kauppakorkeakoulun johtamisen pääaineessa. Alunperin suuntana oli taloustiede, mutta raskauden takia Jokiperä jätti keväällä hakematta paikkaa. Mielessä on vielä mahdollisuus taloustieteen yhdistämisestä johtamiseen.

Sarjayrittäjyyttä kaavaileva Jokiperä on innoissaan tulevasta: “Meinasin eka pitää välivuoden, mutta se saattaa olla uhka tai mahdollisuus, sillä se voi venyä tosi pitkäksi ajaksi, jos sitä lähtee pitämään. Palaan koulun penkille, yritän saada kandin kasaan ja hakea uusia rutiineja omassa yrittäjyydessä.” Tekemistä riittää esimerkiksi kauneuden verkkokaupan eteenpäin viemisessä ja uusien tuotteiden kehittämisessä. Onhan näitä.

Kuka on Liese Jokiperä, kun hän ei ole töissä? “Ihan tavallinen ihminen. Oon heittäytyjä! jos vaisto sanoo, että tähän kannattaa hypätä mukaan, niin hyppään.”

KUKA?

LIESE JOKIPERÄ

28-vuotias
Kotoisin Helsingistä
Asuu Pohjanmaalla, ainakin sadonkorjuun ajan, kumppanin ja lapsen kanssa.
Opiskelee Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa.
Vapaa-ajallaan viettää normaalia perhearkea, katsoo Netflixiä ja käy crossfit-treeneissä.
Unelmoi tällä hetkellä sarjayrittäjyydestä.

Julkaistu 21.9.202121.9.2021

Kaisa-Reetta Seppänen

Biologian ja viestinnän opiskelija, joka nauttii aikaisista aamuista, viileästä säästä, syväluotaavista ilmiöjutuista, tietokirjoista ja sarjamaratoneista.

Lue lisää:

Binäärin tuolla puolen: Juuli Koskinen taistelee sateenkaarioikeuksien puolesta

Kirjallisuuden opiskelija Juuli Koskinen kokee tulevansa sivuutetuksi yksinkertaisissa asioissa: jatkuvasti pitäisi valita olevansa joko nainen tai mies. Kyllästyminen yliopiston heteronormatiivisuuteen ja sukupuolibinääriin johti uuden järjestön perustamiseen.

Ihmiset Päähenkilö

TEKSTI Minne Mäki

KUVAT Joel Karppanen

”Ne ovat yksinkertaisia asioita, joita sateenkaariyhteisössä osataan ottaa huomioon. Muissa järjestöissä niitä ei pakosti edes ajatella.” Näin kirjallisuudentutkimuksen opiskelija Juuli Koskinen kuvailee yliopistolla kokemaansa hienovaraista syrjintää ja seksismiä.

Luonnehdintaa on edeltänyt pitkä listaus arkisia käytäntöjä ja lausahduksia, joihin keskiverto-opiskelijan ei välttämättä tarvitse kiinnittää huomiota. On usein valittava joko naisten tai miesten vessoista, saunavuoroista ja pukuhuoneista, kuunneltava tytöttelyä tai pojittelua sekä seurattava puheita, jotka alkavat fraasilla ”hyvät naiset ja herrat”. Lisäksi sitseillä on vaikeaa välttyä kännisten opiskelijoiden homoläpältä.

Nämä eivät ole uusia kritiikin aiheita. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen laajan kirjon huomioon ottaminen on jo monessa ympäristössä itsestäänselvää. Useisiin suomalaisiin yliopistoihin on jo esimerkiksi lisätty huomattava määrä unisex-vessoja ja -pukuhuoneita. Oulun yliopistossa unisex-vessoiksi on muutettu 36 kappaletta ensimmäisen kerroksen yksittäisiä vessoja. Kokonaisvaltaista muutosta hidastaa se, että osa vessoista sijaitsee palveluntuottajien alueella, eikä siis ole yliopiston päätös muuttaa niiden sukupuolittuneisuutta.

Siksi Koskinen päätti aktivoitua.

Hän kuuluu heihin, jotka eivät sovi ennalta määrätyn normiopiskelijan malliin. Oma erilaisuus ja yliopiston vakiintuneet rakenteet aiheuttavat vääjäämättä kokemuksen ulkopuolisuudesta, kun joutuu toistuvasti kysymään: Entä minä?

Vuosi sitten heräsi kuitenkin myös toinen kysymys.

“Oulussa ei ole sateenkaariopiskelijoille mitään omaa järjestöä, vaikka Helsingissä, Turussa ja Tampereella on. Voisinko mä ite järkkää sen?”

Yhteydenotto kahteen opiskelukaveriin johti sanan nopeaan leviämiseen: tällä hetkellä järjestön perustamista valmistelee Koskisen lisäksi 39 muuta opiskelijaa. Ooka ry:n eli Oulun korkeakouluopiskelijoiden sateenkaariyhdistyksen perustamiskokous on huhti-toukokuun vaihteessa.

Into, jolla uuteen järjestöön ollaan suhtauduttu, kertonee siitä, ettei Koskinen ole ainoa, joka kaipaa yhteisöllisyyttä ja vertaistukea. Hänelle itselleen järjestön perustaminen merkitsee ennen kaikkea turvaa, vertaistukea ja samanhenkistä seuraa. Sitä, ettei tarvitse selittää tai puolustaa itseään.

Kunhan saa olla mitä on

Käytännössä järjestö rakentuu kahdenlaisen ajatuksen ympärille. Ensinnäkin sen kautta voi monipuolisemmin ja näkyvämmin vaikuttaa yliopiston turvallisuus- ja tasa-arvokysymyksiin. Toisekseen järjestetään matalan kynnyksen tapahtumia sateenkaariopiskelijoille ja heidän allyilleen eli sateenkaariyhteisön liittolaisille.

Koskinen ei määrittele tarkkaan, keille järjestö on tarkoitettu. Tervetulleita ovat kaikki, joita sateenkaariasiat kiinnostavat.

“Kunhan kaikki saavat olla sellaisia ihmisiä kuin ovat ja muut hyväksyvät sut sellaisena, niin täydellisenä ja epätäydellisenä kuin olet.”

Tämä onkin olennainen viesti, jota Koskinen toistaa. Hän ei koe erityistä tarvetta painottaa seksuaalista tai sukupuolista identiteettiään.

“Ei sitä tarvitse korostaa. Muunsukupuolisuus on ollut elämässäni läsnä jo lapsuudesta lähtien. Se on täysin tavallinen osa sitä, mitä olen. Jos joku kysyy, olenko tyttö vai poika, vastaan että olen Juuli.”

Myöskään Ookan toiminta ei pohjaudu tarkkoihin määrittelyihin tai tarpeeseen tietää, kuka tai mitä on. Kuten laajemmin koko LGBTQIA+ -liikkeessä, tärkeämpää on seksuaali- ja sukupuolimoninaisuuden laajan skaalan tunnustaminen ja hyväksyminen.

Koskinen uskoo feministisestä teoriasta tuttuun ajatukseen siitä, että sukupuoli on sosiaalisesti rakennettu käsite biologisen määreen sijaan.

Hänen toimintaansa ohjaa laajemminkin vankka usko feminismiin.

“Ei feminismi ole mikään kirosana. Se tarkoittaa, että kannattaa tasa-arvoa”, Koskinen toteaa.

Hänen näkemyksensä feminismistä muokkautui muun muassa sukupuolentutkimuksen sivuaineopintojen myötä. Se, mikä ennen vaikutti pelkästään naisten asioiden ajamiselta, onkin jotain paljon monimuotoisempaa.

Nykyään Koskinen määritteleekin omaksi tavoitteekseen saada kaikki yliopiston järjestöt julistamaan itsensä feministisiksi.

“Se ei ole mun mielestä mitenkään poliittista. Se vaan kertoo, että ajat tasa-arvoa ja haluat tehdä sen näkyväksi.”

Tulevaisuus rakennetaan yhdessä

Sukupuolentutkimus, yhdistettynä pedagogisiin opintoihin, on vaikuttanut myös oman opinahjon sisällä erikoistumiseen. Tulevana syksynä Koskinen työstään kandiaan, jossa hän käsittelee lastenkirjallisuudessa esitettyjä sukupuolirooleja.

“Lastenkirjallisuus on verrattain uusi käsite, koska ensimmäiset varsinaiset lastensadut ovat vasta 1800-luvulta. Niihin aikoihin niissä oli tietysti perinteiset sukupuoliroolit. Minua kiinnostaa tutkia, miten historian saatossa sukupuoliroolien muutos näkyy lapsille suunnatussa kirjallisuudessa. Nykykirjallisuudessa jo ymmärretään paremmin erilaisten roolimallien tärkeys.”

Koskisen oma kirjallisuuden roolimalli oli teini-iässä Alex Sánchez, joka kirjoitti vuosisadan alussa lukioikäisiä homopoikia seuraavan Rainbow-trilogian. Myöhemmin löytyivät muun muassa Pirkko Saisio ja “always and forever icon” Tove Jansson.

“Tove oli tosin itse sitä mieltä, että ei saisi liikaa ihailla yksilöitä, vaan että pelkästään tekojen ja teosten pitäisi puhua ihmisen puolesta.”

Kysyttäessä, onko Koskinen samaa mieltä, hän sanoo toivovansa uuden järjestön perustamisen puhuttelevan enemmän kuin se, mitä hän yksilönä tarkalleen ottaen on. Teot itsessään kertovat hänestä enemmän kuin identiteettikysymykset. Kahden lapsen vanhempana sekä tulevana äidinkielen opettajana tämä on myös sanoma, jonka hän haluaa välittää tuleville sukupolville.

Entä onko vielä muita tulevaisuuden toiveita?

“No suomen kielihän kehittyy koko ajan. Olisi kiva, että saataisiin seuraavaksi esimerkiksi sukupuolineutraalit tittelit tädille, sedälle ja enolle.”

Heti toiveensa lausuttuaan hän perääntyy: “Mutta en tiedä, voiko se lähteä yhdestä ihmisestä.”

Kuluu lyhyt tovi, ennen kuin hän havahtuu, että juuri siksi Ookaa tarvitaan.

KUKA?

JUULI KOSKINEN

» Syntynyt Jyväskylässä 1989, kasvanut Iisalmessa.

» Asuu Oulussa, Linnanmaalla, aviopuolison ja kahden lapsen kanssa.

» Opiskelee Oulun yliopistossa kirjallisuutta ja suomenkieltä sekä sukupuolentutkimusta.

» Vapaa-ajallaan toimii opiskelijajärjestöaktiivina, tekee käsitöitä, lukee, pelaa Nintendo Switchilla ja katsoo RuPaul’s Drag Racea.

» Unelmoi paremmasta tulevaisuudesta itse kullekin.

Juttua muokattu 21.5. yliopiston pyynnöstä. Lisätty sana ”usein” puhuttaessa naisten ja miesten vessoista valitsemiseen koskien Oulun yliopiston kampusta.

Juttua muokattu 31.5. Tarkennettu Oulun yliopiston unisex-vessoja koskevaa kohtaa yliopistolta saatujen tarkempien lukujen perusteella.

Julkaistu 14.5.202131.5.2021

Minne Mäki

Helsingissä asuva esitystaiteilija, filosofian opiskelija ja Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija keväällä 2021. Maagisen realismin ja avannon ystävä.