Rauhala-klubi etsii Vuoden Opiskelijaa

Vuoden Opiskelijalta odotetaan opiskeluaikanana osoitettua aktiivisuutta opiskelijoiden ja yliopistoyhteisön hyväksi sekä opintojen hyvää etenemistahtia.

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan entisten toimijoiden alumniyhdistys Rauhala-klubi pyytää järjestöiltä ja opiskelijayhteisöiltä esityksiä Vuoden Opiskelijaksi.

Vuoden Opiskelijan valintakriteereitä ovat opiskeluaikana osoitettu aktiivisuus opiskelijoiden ja yliopistoyhteisön hyväksi sekä opintojen hyvä etenemistahti. Vuoden Opiskelija innostaa ja tsemppaa muita, edistää yhteisöllisyyttä ja on motivaattori. Hänellä voi esimerkiksi olla kokemusta opiskelijalähtöisen toiminnan käynnistämisestä tai pyörittämisestä, opiskelijajärjestön uudelleenherättämisestä tai muusta erityisestä toiminnasta järjestöissä tai yliopistolla.

Vuoden Opiskelijan valinta julkistetaan keväällä Oulun yliopistopäivässä. Vuoden Opiskelija palkitaan merkittävän suuruisella stipendillä. Vuonna 2016 Vuoden Opiskelijaksi valittiin hyvinvointitekniikkaa ja tuotantotaloutta opiskellut Mia Hautala, vuonna 2015 tunnustus myönnettiin konetekniikan opiskelijalle Olli Peuralle.

Vuoden Opiskelijaksi nimettävän henkilön tulee olla perustutkinto-opiskelija. Esitettävä henkilö ei voi olla ylioppilaskunnan hallituksen jäsen tai toimihenkilö eikä yliopiston ylimpien päätöksentekoelinten jäsen. Yksittäiset opiskelijat voivat tehdä esityksiä ja ehdotuksia omille järjestöilleen, jotka tekevät lopulliset esitykset.

Perustellut esitykset ja esitetyn henkilön ansioluettelo tulee toimittaa 26.4.2017 kello 16 mennessä sähköpostitse Rauhala-klubin hallituksen puheenjohtajalle Samira Fahimille osoitteeseen . Lisätietoja voi tiedustella samasta osoitteesta.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: