Oulun ylioppilaslehti etsii syksylle 2023 toimitusharjoittelijaa palkalliseen harjoitteluun. Harjoittelunjakson kesto on 10 viikkoa. Haku on avoinna 7.8.-27.8.2023. Oulun ylioppilaslehti etsii syksylle 2023 toimitusharjoittelijaa, joka haluaa oppia toimitustyöstä ja kehittää Oulun ylioppilaslehteä yhä kiinnostavammaksi opiskelijalehdeksi niin verkossa kuin printissä. Toimitusharjoittelijanamme pääset osaksi kaikkiin toimituksen arkeen kuuluviin tehtäviin, kuten juttujen kirjoittamiseen, tekstien editointiin, valokuvaamiseen, grafiikan tekoon ja […]
Oulun ylioppilaslehti etsii syksylle 2023 toimitusharjoittelijaa palkalliseen harjoitteluun. Harjoittelunjakson kesto on 10 viikkoa. Haku on avoinna 7.8.-27.8.2023.
Oulun ylioppilaslehti etsii syksylle 2023 toimitusharjoittelijaa, joka haluaa oppia toimitustyöstä ja kehittää Oulun ylioppilaslehteä yhä kiinnostavammaksi opiskelijalehdeksi niin verkossa kuin printissä. Toimitusharjoittelijanamme pääset osaksi kaikkiin toimituksen arkeen kuuluviin tehtäviin, kuten juttujen kirjoittamiseen, tekstien editointiin, valokuvaamiseen, grafiikan tekoon ja lehden sosiaalisen median sisältöjen tuottamiseen. Oulun ylioppilaslehdestä julkaistaan vuonna 2023 neljä printtinumeroa, joten harjoittelijana pääset osallistumaan myös printtilehtien suunnitteluun ja toteutukseen.
Tarjoamme luovan työyhteisön ja mahdollisuuden tutustua lehden toimittamisen kaikkiin vaiheisiin. Harjoittelijana pääset tekemään sitä, mikä sinua eniten kiinnostaa, kuten grafiikkaa ja valokuvausta, kirjoittamista ja editointia tai video- ja äänisisältöjä. Työsi tueksi saat paljon palautetta ja henkilökohtaista ohjausta.
Edellytämme sinulta aiempia korkeakouluopintoja ja hyvää suomen kielen taitoa. Aiempi kokemus journalistisesta kirjoittamisesta, grafiikan tuottamisesta ja/tai valokuvauksesta katsotaan eduksi. Tärkeintä on kuitenkin, että olet oma-aloitteinen, innokas ja kiinnostunut hyvästä journalismista ja oululaisesta opiskelijaelämästä.
Harjoittelun kesto on 10 viikkoa. Harjoittelu ajoittuu syksylle 2023. Harjoittelun aloitusajankohta on syyskuussa viikolla 36 tai 37, sopimuksen mukaan. Harjoittelijan työaika on keskimäärin 30 tuntia viikossa, ja pääasiallinen työpaikka on lehden toimitus Linnanmaan kampuksella. Myös osittainen etätyö on mahdollista ja harjoittelija saa kaikki työhön tarvittavat välineet lehdeltä.
Harjoitteluajan palkka on 1564,80 e/kk. Huomioithan, että harjoittelupaikan saamisen edellytyksenä on, että sinulla on käytössäsi korkeakoulun myöntämä harjoittelutuki.
Hakuaika alkaa maanantaina 7.8.2023 ja päättyy sunnuntaina 27.8.2023 klo 23.59. Hakuajan jälkeen lähetettyjä hakemuksia ei käsitellä. Haastatteluajankohdasta ilmoitetaan haastatteluun valituille hakuajan päättymisen jälkeisellä viikolla.
Lisätietoja harjoittelun sisällöstä antaa lehden päätoimittaja Tuuli Heikura, puh. 040 526 7821, . Harjoittelua koskevista käytännön asioista voi kysyä lisää ylioppilaskunnan pääsihteeri Kauko Keskisärkältä p. 0405231822 ().
Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) korostaa toiminnassaan moniarvoisuutta ja ihmisten tasavertaisia mahdollisuuksia. Toivomme tehtävään eritaustaisia ja -sukupuolisia hakijoita.
Oulun yliopiston ylioppilaskunta on julkisoikeudellinen yhteisö, jonka asiakirjat ovat pääasiallisesti julkisia. Huomioithan, että hakijoiden nimet kirjataan pöytäkirjaan, joka on saatavilla internetissä. Lähetettyjä hakemuksia käsittelevät Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsenet ja toimihenkilöt, ja niitä säilytetään vuoden verran valintapäätöksen tekemisen jälkeen. Valituksi tulleen hakemus liitetään julkisen pöytäkirjan liitteeksi.
Oulun ylioppilaslehti on Oulun yliopiston ylioppilaskunnan julkaisema, journalistisesti itsenäinen ylioppilaslehti. Lehden sivuilta löydät pilkahduksia opiskelijaelämästä, mielenkiintoisten henkilöiden tarinoita, Oulun yliopistolla tehtävää tiedettä ja opiskelijaa koskettavia ajankohtaisia ilmiöitä. Lehden ensimmäinen numero julkaistiin vuonna 1961. Verkkolehteä voi lukea osoitteessa oulunylioppilaslehti.fi
Julkaistu
SHARE
Tuuli Heikura
Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja ja kauppatieteiden maisteri, joka nauttii syväluotaavista ilmiöjutuista, kuluttaa lenkkipolkuja kahden koiransa kanssa ja haaveilee mankelin omistamisesta.
Oulun ylioppilaslehti etsii yhtä toimitusharjoittelijaa syksylle 2023 2,5 kuukauden palkalliseen harjoitteluun. Toimitusharjoittelija pääsee harjoittelujakson aikana oppimaan toimitustyöstä, tuottamaan sisältöjä sekä kehittämään Oulun ylioppilaslehteä yhtä kiinnostavammaksi opiskelijoiden mediaksi niin verkossa kuin printissä. Oulun ylioppilaslehti etsii syksylle 2023 toimitusharjoittelijaa, joka haluaa oppia toimitustyöstä, saada työnäytteitä ja kehittää Oulun ylioppilaslehteä yhä kiinnostavammaksi opiskelijalehdeksi niin verkossa kuin printissä. Toimitusharjoittelijanamme […]
Oulun ylioppilaslehti etsii yhtä toimitusharjoittelijaa syksylle 2023 2,5 kuukauden palkalliseen harjoitteluun. Toimitusharjoittelija pääsee harjoittelujakson aikana oppimaan toimitustyöstä, tuottamaan sisältöjä sekä kehittämään Oulun ylioppilaslehteä yhtä kiinnostavammaksi opiskelijoiden mediaksi niin verkossa kuin printissä.
Oulun ylioppilaslehti etsii syksylle 2023 toimitusharjoittelijaa, joka haluaa oppia toimitustyöstä, saada työnäytteitä ja kehittää Oulun ylioppilaslehteä yhä kiinnostavammaksi opiskelijalehdeksi niin verkossa kuin printissä. Toimitusharjoittelijanamme pääset osaksi kaikkiin toimituksen arkeen kuuluviin tehtäviin, kuten juttujen kirjoittamiseen, tekstien editointiin, valokuvaamiseen, grafiikan tekoon ja lehden sosiaalisen median sisältöjen tuottamiseen. Oulun ylioppilaslehdestä julkaistaan vuonna 2023 neljä printtinumeroa, joten harjoittelijana pääset osallistumaan myös printtilehtien suunnitteluun ja toteutukseen.
Tarjoamme luovan työyhteisön ja mahdollisuuden tutustua lehden toimittamisen kaikkiin vaiheisiin. Harjoittelijana pääset tekemään sitä, mikä sinua eniten kiinnostaa, kuten grafiikkaa ja valokuvausta, kirjoittamista ja editointia tai video- ja äänisisältöjä. Työsi tueksi saat paljon palautetta ja henkilökohtaista ohjausta.
Edellytämme sinulta aiempia korkeakouluopintoja ja hyvää suomen kielen taitoa. Aiempi kokemus journalistisesta työstä, grafiikan tuottamisesta ja/tai valokuvauksesta katsotaan eduksi. Tärkeintä on kuitenkin, että olet oma-aloitteinen, innokas ja kiinnostunut hyvästä journalismista ja oululaisesta opiskelijaelämästä.
Harjoittelun kesto on 2,5 kuukautta. Harjoittelu ajoittuu syksylle 2023. Tavoitteellinen aloitusajankohta harjoittelulle on syyskuussa, mutta aloitus on myös sovittavissa. Harjoittelijan työaika on keskimäärin 30 tuntia viikossa, ja pääasiallinen työpaikka on lehden toimitus Linnanmaan kampuksella. Myös osittainen etätyö on mahdollista ja harjoittelija saa kaikki työhön tarvittavat välineet lehdeltä.
Harjoitteluajan palkka on 1512 e/kk. Huomioithan, että harjoittelupaikan saamisen edellytyksenä on, että sinulla on käytössäsi korkeakoulun myöntämä harjoittelutuki.
Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja ansioluettelosi sähköpostilla osoitteeseen . Halutessasi voit liittää mukaan 1–3 aiempaa työnäytettä (esimerkiksi kirjoitettu juttu, video tai taittotyö).
Hakuaika alkaa maanantaina 5.4.2023 ja päättyy keskiviikkona 26.4.2023 klo 23.59. Hakuajan jälkeen lähetettyjä hakemuksia ei käsitellä. Haastatteluajankohdasta ilmoitetaan haastatteluun valituille hakuajan päättymisen jälkeisellä viikolla.
Lisätietoja harjoittelun sisällöstä antaa lehden päätoimittaja Tuuli Heikura, puh. 040 526 7821, . Harjoittelua koskevista käytännön asioista voi kysyä lisää ylioppilaskunnan pääsihteeri Kauko Keskisärkältä, p. 0405231822 ()
Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) korostaa toiminnassaan moniarvoisuutta ja ihmisten tasavertaisia mahdollisuuksia. Toivomme tehtävään eritaustaisia ja -sukupuolisia hakijoita.
Oulun yliopiston ylioppilaskunta on julkisoikeudellinen yhteisö, jonka asiakirjat ovat pääasiallisesti julkisia. Huomioithan, että hakijoiden nimet kirjataan pöytäkirjaan, joka on saatavilla internetissä. Lähetettyjä hakemuksia käsittelevät Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsenet ja toimihenkilöt, ja niitä säilytetään vuoden verran valintapäätöksen tekemisen jälkeen. Valituksi tulleen hakemus liitetään julkisen pöytäkirjan liitteeksi.
Oulun ylioppilaslehti on Oulun yliopiston ylioppilaskunnan julkaisema, journalistisesti itsenäinen ylioppilaslehti. Lehden sivuilta löydät pilkahduksia opiskelijaelämästä, mielenkiintoisten henkilöiden tarinoita, Oulun yliopistolla tehtävää tiedettä ja opiskelijaa koskettavia ajankohtaisia ilmiöitä. Lehden ensimmäinen numero julkaistiin vuonna 1961. Verkkolehteä voi lukea osoitteessa oulunylioppilaslehti.fi
Julkaistu
SHARE
Tuuli Heikura
Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja ja kauppatieteiden maisteri, joka nauttii syväluotaavista ilmiöjutuista, kuluttaa lenkkipolkuja kahden koiransa kanssa ja haaveilee mankelin omistamisesta.
Isokadun varrella on nähty vuosien saatossa monenlaisia pienyrittäjiä kellosepästä koruliikkeisiin. Mielenkiintoisen lisäyksen katukuvaan on tuonut kesäkuussa 2022 aloittanut Always Second Store. Liike sijaitsee Isokadun keskivaiheilla, lähellä opiskelijoille tuttua Mango Discobaria. Liiketila on pienehkö, mutta kotoisa. Puupinnat ja viherkasvit pehmentävät tummaa kivilattiaa. Mies tiskin takana on liikkeen omistaja Jukka-Pekka Hiltunen. Jukka-Pekka, mitä ihmiset pukevat nyt päällensä? […]
Isokadun varrella on nähty vuosien saatossa monenlaisia pienyrittäjiä kellosepästä koruliikkeisiin. Mielenkiintoisen lisäyksen katukuvaan on tuonut kesäkuussa 2022 aloittanut Always Second Store.
Liike sijaitsee Isokadun keskivaiheilla, lähellä opiskelijoille tuttua Mango Discobaria. Liiketila on pienehkö, mutta kotoisa. Puupinnat ja viherkasvit pehmentävät tummaa kivilattiaa. Mies tiskin takana on liikkeen omistaja Jukka-Pekka Hiltunen. Jukka-Pekka, mitä ihmiset pukevat nyt päällensä?
“Vintagefarkkua, kotimaista ja jenkkiläistä. Neuleet menee hyvin kaupaksi, T-paidat ja colleget ovat toki myös klassikoita”, Hiltunen vastaa. Hänen mukaan asiakkaiden materiaalivalinnoissa korostuu nyt kestävyys. “Hyvistä materiaaleista tehtyjä, kestäviä ja hengittäviä vaatteita. Ja tietysti räppikoossa, isompi parempi.”
Ja sen suuntaista vaatetta näyttää liikkeessä olevan tarjollakin. Vaatteiden merkillä ei Jukka-Pekan mukaan ole niin suurta väliä, vaikka pikaisella rekkien selauksella toimittajan käteen sattuukin lähinnä Levistä, Leetä ja muuta klassikkokamaa. Hiltunen on kouluttautunut aikoinaan vaatturiksi, vaikkei varsinaisia vaatturin töitä koskaan tehnytkään. “Pukua en ehkä enää osaisi ommella, mutta pienet korjaukset hoituu, ja se, että tuntee materiaalit on avuksi”, Hiltunen kertoo.
Ajatus omasta liikkeestä on kypsynyt Jukka-Pekan mielessä jo vuosikymmenen ajan. Syy liikkeen perustamiselle on yksinkertainen. Hiltunen on aina halunnut olla yrittäjä, ja vaatteet hän tuntee parhaiten. Mutta mistä haave yrittäjyydestä on syntynyt, kiehtooko miestä yrittäjyyden tuoma vapaus?
“Eihän tää oo vapaata tää on ihan kauheeta”, Hiltunen vitsailee. “Mutta on itse vastuussa itsestään että siinä mielessä se vapaus. Jos onnistuu nii onnistuu ja jos epäonnistuu nii syyllinen löytyy hyvin läheltä”, hän jatkaa.
Kiinteistönvälittäjästä vaateyrittäjäksi
Tiistai-iltapäivä on rauhallista aikaa kaupalla. Tarjoamme termospullosta kahvia, mutta Jukka-Pekalla on sumpit omasta takaa. “Oon tottunu juomaan tätä Lidlin pikalitkua”, Hiltunen huhuilee takahuoneesta vedenkeittimen kohinan yli.
Ennen siirtymistä vaate-alan yrittäjäksi Hiltunen työskenteli yli vuosikymmenen ajan kiinteistönvälittäjänä. Alanvaihto on hänen mukaansa ollut melko suoraviivaista. “Samalla lailla täällä saa tehdä töitä niin paljon kun huvittaa. Molemmat hommat ovat pitkälti markkinointia ja asiakaspalvelua”.
Myös byrokratiaviidakossa suunnistaminen on ollut melko yksinkertaista. Hiltunen käyttää digitaalisia laitteita apuna ja kirjanpitäjä on ollut hoitamassa talousasioita alusta asti. “Kuitti kuvasta ja kirjanpitäjä hoitaa loput. Paljon on toki opettelua, mutta ei mitään mahdotonta”, Hiltunen kertoo.
Kiinnostaako minkkiturkki?
Liikkeen ovi avautuu, ja haastattelumme keskeytyy hetkeksi, kun iäkkäämpi nainen tulee hieromaan kauppaa. “Onko halua ostaa vähän käytettyjä juhlakenkiä, tai sellaista pitkää minkkiturkista?”
“Ei oo meillä turkiksia myynnissä, mutta juhlakengistä kannattaa laittaa kuva”, Hiltunen vastaa ja antaa naiselle mukaan korttinsa. Sisäänostoissa on oltava tarkkana, etteivät hyllyt täyty tavarasta, joka ei liiku.
Asiakkaat ovat pääsääntöisesti olleet melko nuoria, noin neljästäkymmenestä ikävuodesta alaspäin. Erityisesti nuoret ovat aktiivisimpia second hand -kaupan asiakkaita. Vaatteita on kaupattu toistaiseksi pääosin oululaisilta oululaisille, sillä liikkeen verkkokauppaa ei olla vielä avattu. “Joitain paketteja on kyllä lähtenyt Instagramin kautta etelään”, Hiltunen kertoo.
Always Second Storen seinällä komeilee harmaa t-paita jossa roikkuu mainoslappu: “T-paidan painatus omalla kuvalla 25€”. Pelkkiin vintagevaatteisiin ei siis kaupan tarjonta rajoitu. Välissä Jukka-Pekka hakee itselleen lisää pikakahvia ja siivoaa samalla askartelutarvikkeita pois pöydältä – tiskin takana on käynnissä Oulun rullalautailijoiden jäsenkorttien askarteluprojekti.
Kestävämmän vaateteollisuuden puolesta
Kestävyys ja vastuullisuus ovat olleet viime vuosina vaatealan keskeisiä teemoja. Pikamuodin hallitsemat viime vuosikymmenet ovat Hiltusen mukaan olleet melko synkkiä aikoja, ja ongelmia vaateteollisuudessa löytyy tuotantoketjun jokaisesta osasta. Muutosta on kuitenkin tapahtunut ja Hiltunen uskoo tulevaisuuden olevan valoisampi. “On päivänselvää, että pikamuoti katoaa, se on ollut tietyn ajan ilmiö. Monet ihmiset sitä jo vastustaa, sit vastustaminen valtavirtaistuu ja lopulta koko pikamuoti haihtuu pois.”
Tämän päivän vaatevalmistajissa on Jukka-Pekan mukaan jo paljon hyviä ja vastuullisia toimijoita. Vaatturikoulukavereiden perustaman Pure Waste Textilesin hän nostaa esille yhtenä hyvänä kotimaisena valmistajana. Kotimaisuus ei kuitenkaan ole vaatevalmistuksessa arvoista tärkein.
“Kotimaisuus on hieno juttu, mutta yhtä hieno juttu että se on ruotsalainen tai norjalainen. Ihan sama vaikka vaate olisi tehty kehittyvässä maassa, kunhan se on tehty niitä ihmisiä ja ympäristöä kunnioittaen. Siten että ketään ei kuseteta”, Hiltunen toteaa.
“Ihan sama vaikka vaate olisi tehty kehittyvässä maassa, kunhan se on tehty niitä ihmisiä ja ympäristöä kunnioittaen. Siten että ketään ei kuseteta.”
Support your local
Ruohonjuuritaso, talkootyö ja paikallisuuden tukeminen, niihin tiivistyy Always Second Store ja yrittäjä Jukka-Pekka Hiltunen. Yrittäjän arvot välittyvät selvästi hänen kanssaan jutellessa, mutta myös hänen sosiaalisen median kanavia seuratessa.
Instagramissa hän kehottaa ihmisiä tukemaan paikallisia yrityksiä välinpitämättömien korporaatioiden sijaan. Rahat on parempi käyttää omien tukemiseen Real Dealin kaltaisissa pienyrityksissä. “Skeittareita tuetaan aina, ja kyllähän se skeittaus täällä kaupassa näkyykin vaikkei varsinainen skeittikauppa olla”, itsekin skeittausta harrastava yrittäjä kertoo.
Always Second Storen seuraava askel on verkkokaupan avaaminen. Vaikka liiketila täyttää hyvin nykyiset tarpeet, myös liikkeen laajentaminen on mahdollista tulevaisuudessa. “Tämä on kiva ja asiakkaatkin tykkää, mutta varmaan se voi jossakin vaiheessa olla isompikin”, Hiltunen visioi.
Liike on joka tapauksessa tervetullut lisä Oulun keskustan tarjontaan. Myös Hiltunen itse on tyytyväinen liikkeen alkutaipaleeseen: “Kyllä tätä kauppaa on paljon suositeltukin, oon kiitollinen kaikille asiakkaille jotka on niin tehneet. Ihania ihmisiä.”
”En sitten jaksa hymyillä”, ilmoitti Jukka-Pekka.
Mikä tyyppi?
Jukka-Pekka Hiltunen
40-vuotias
Kotoisin Oulusta, Maikkulasta
Ammatiltaan vaatturi
Vapaa-ajalla skeittaa
Julkaistu
SHARE
Olli Laitinen
Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija. Viestinnän kandidaatti ja tiedeviestinnän maisteriopiskelija. Haaveilee laadukkaasta yleiskoneesta.
Lappi, kenttätyöt ja pienet tunturikasvit imaisivat Julia Kemppisen tutkijan uralle. Vaikka tutkimusrahoituksen hakeminen on joka kerta pitkä ja työläs prosessi, kokee Kemppinen, että kielteinenkin päätös opettaa jotain. Tiesitkö, että Saana-tunturilta voi löytää orkideoja? ”Se on ihan oma maailmansa, kun sinne sukeltaa”, kertoo Oulun yliopistossa tutkijatohtorina työskentelevä luonnonmaantieteilijä Julia Kemppinen. Kemppinen tutkii arktista luontoa. Hän on […]
Lappi, kenttätyöt ja pienet tunturikasvit imaisivat Julia Kemppisen tutkijan uralle. Vaikka tutkimusrahoituksen hakeminen on joka kerta pitkä ja työläs prosessi, kokee Kemppinen, että kielteinenkin päätös opettaa jotain.
Tiesitkö, että Saana-tunturilta voi löytää orkideoja?
”Se on ihan oma maailmansa, kun sinne sukeltaa”, kertoo Oulun yliopistossa tutkijatohtorina työskentelevä luonnonmaantieteilijä Julia Kemppinen. Kemppinen tutkii arktista luontoa. Hän on kiinnostunut erityisesti paikallisilmastoista: kun tunturin toinen puoli on aurinkoon ja toinen varjoon päin, vallitsee rinteillä kaksi erilaista ilmastoa.
”Paikallisilmasto vaikuttaa esimerkiksi siihen, kuinka suureksi rinteillä elävät kasvit kasvavat”, Kemppinen kertoo.
Kemppisen tutkijan ura olisi voinut viedä myös aivan toiselle puolelle maapalloa. Helsingin yliopistossa maantiedettä lukenut Kemppinen oli aluksi aikeissa erikoistua kehitysmaantieteeseen. Sivuaineena hän luki trooppista metsänhoitoa.
”Sitten tokan vuoden aikana tuli sähköpostiin ilmoitus kenttätyömahdollisuudesta Lapissa Saana-tunturilla viideksi viikoksi. Mä mietin, että ei hitto, et toi on mielenkiintoinen ja pitäiskö mun yrittää hakea siihen,” Kemppinen muistelee.
Hän haki ja sai paikan. Tutkimusryhmässä Kemppinen alkoi kirjoittamaan kandiaan. Saman tutkimusryhmän mukana syntyi myöhemmin myös gradu ja lopulta väitöskirja.
”Se oli sellainen työ, joka imaisi: kenttätyöt, Lappi ja pienet tunturikasvit.”
Kentällä
Viimeiset pari vuotta Kemppinen on tutkinut arktista luonnonmaantiedettä Oulun yliopistossa Jan Hjortin tutkimusryhmässä. Projektiin on kuulunut myös tutkijavaihto ulkomailla ja viimeisen vuoden ajan Kemppinen on työskennellyt Tromssan yliopistossa Norjassa.
”Se on tosi tärkeä osa itsenäisen tutkimusuran käynnistämistä, että hankkii laajat omat verkostot ja näkee vähän erilaisia tutkimusympäristöjä, erilaisia instituutioita, erilaisia tutkimusryhmiä”, Kemppinen miettii.
Vuonojen keskellä Kemppinen kertoo viihtyneensä hyvin. Lisäksi Tromssa on lähellä hänen yhtä keskeisintä tutkimusaluettaan, Kilpisjärveä.
Siellä Kemppinen vietti viime heinäkuun kenttätöiden parissa. Tunturissa työskentely onkin Kemppiselle työn parhaita puolia: hän käy lukemassa pienten sääasemien keräämää ilmastodataa, kartoittaa kasvillisuutta ja kerää pieniä lehtinäytteitä.
”Esimerkiksi Saana-tunturilla on kalkkivaikutusta, mikä tarkoittaa, että maaperä on vähän ravinteikkaampaa, niin siellä on ihan uskomattoman paljon erilaisia pieniä lajeja, joita ei esiinny paljon muualla.”
Palapelin palasia
Tänä syksynä Kemppisellä käynnistyy Suomen Akatemian rahoittama kolmevuotinen tutkimusprojekti. Siinä hän tutkii elottoman luonnon monimuotoisuuden eli geodiversiteetin vaikutusta biodiversiteettiin muuttuvassa ilmastossa.
Biodiversiteetti on vain yksi osa luonnon monimuotoisuutta, Kemppinen huomauttaa. Hän vertaa tilannetta teatteriin: kasvit ja eläimet tarvitsevat paikan, näyttämön, jossa esiintyä.
”Yksinkertaistettuna kyse on siitä, miten esimerkiksi maan pinnanmuodot ja vesistöjen monimuotoisuus mahdollistavat sen, että meillä voi olla hyvin monimuotoinen elollinen luonto, kasvit ja eläimet.”
Kemppinen tekee perustutkimusta ja tuottaa tietoa siitä, minkälaisissa olosuhteissa arktiset kasvilajit elävät. Tietoa voidaan käyttää esimerkiksi ennusteiden laadintaan.
Tutkimustaan Kemppinen vertaa palapelin palasiin: ”Mitä enemmän me tiedetään niistä pienistä palasista sitä paremmin me pystymme ymmärtämään kokonaisuutta.”
Arktisen alueen tutkijana Kemppinen on väistämättä todistamassa ilmastonmuutoksen seurauksia: arktinen ympäristö vihertyy ja kasvillisuus leviää yhä pohjoisemmaksi.
Ilmastonmuutoksen hillitsemisen suhteen Kemppinen on samaan aikaan realistinen ja toiveikas.
”Muutoksia on luvassa joka tapauksessa. Mutta kyllä mä uskon, että me pystytään välttymään kaikista pahimmilta skenaarioilta. Se vaatii isoja päätöksiä.”
Onnistumisia ja epäonnistumisia
Tutkijana Kemppinen haluaa tuottaa hyödyllistä ja avointa tietoa, josta on iloa pitkäksi aikaa. Tutkijan työn varjopuolet, lyhyet työsuhteet ja rahoituksen epävarmuus ovat jo tulleet tutuksi. Suomen Akatemian kohdalla rahoitus napsahti, mutta aina niin ei käy.
”Jos katsoo tutkijan CV:tä, niin siellä on listattuna ainoastaan ne onnistumiset, mutta sieltä ei näy, että jokaista onnistumista kohden siellä on 20 epäonnistumista.”
”Jokainen kerta, kun mä feilaan, se opettaa mulle kuitenkin jotain. Jos katsoo tutkijan CV:tä, niin siellä on listattuna ainoastaan ne onnistumiset, mutta sieltä ei näy, että jokaista onnistumista kohden siellä on 20 epäonnistumista.”
Vaikka hakuprosessit ovat pitkiä ja työläitä, niistä voi myös oppia, Kemppinen ajattelee. Hän kertoo oppineensa suunnitelmallisuutta, aikatauluttamista ja itsensä johtamista.
”Se myös opettaa tosi hyvin ilmaisemaan mitä sä teet ja minkä takia se on tärkeää. Et sä joudut perustelemaan jokaisessa hakemuksessa, että ilmastonmuutos oikeasti on tärkeä asia, jonka eteen täytyy tehdä töitä, ja tällä tavalla mun pieni tutkimukseni liittyy siihen.”
Väitöskirjan teosta ja tutkijan urasta haaveilevia Kemppinen haluaa rohkaista.
”Antaa palaa, et jos on kiinnostusta johonkin aiheeseen tai menetelmän soveltamiseen, on jotain kysymyksiä, joita haluaa ratkoa, niin kyllä siihen mahdollisuuteen kannattaa tarttua, jos sellainen tulee.”
”Tieteellisen tiedon kanssa työskentely on tosi mielenkiintoista, se auttaa meitä ymmärtää paremmin monimutkaisia asioita, hahmottamaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan tai ymmärtämään jotain yllättäviä asioita, kytköksiä toisiinsa.”
Kuka?
Julia Kemppinen
» Kotoisin Helsingistä
» Luonnonmaantieteilijä
» Oulun yliopiston tutkijatohtori Jan Hjortin tutkimusryhmässä
Oulun yliopiston alumni Jessi Jokelainen on opettaja, somevaikuttaja ja aktiivinen kunnallispoliitikko. Hänelle on tärkeää saada oma ääni kuuluviin – tittelistä huolimatta. Kuvataitelijasta someopettajaksi ja poliitikoksi Jessi Jokelaisesta piti tulla alunperin kuvataiteilija. Vaikka omia näyttelyjäkin oli jo takana ja kaikki oli suunniteltu valmiiksi, se ei riittänyt kouluun pääsemiseen ensimmäisellä kerralla. Jokelainen päätyikin Oulun yliopistoon opiskelemaan kirjallisuustieteitä. Tosin […]
Oulun yliopiston alumni Jessi Jokelainen on opettaja, somevaikuttaja ja aktiivinen kunnallispoliitikko. Hänelle on tärkeää saada oma ääni kuuluviin – tittelistä huolimatta.
Kuvataitelijasta someopettajaksi ja poliitikoksi
Jessi Jokelaisesta piti tulla alunperin kuvataiteilija. Vaikka omia näyttelyjäkin oli jo takana ja kaikki oli suunniteltu valmiiksi, se ei riittänyt kouluun pääsemiseen ensimmäisellä kerralla. Jokelainen päätyikin Oulun yliopistoon opiskelemaan kirjallisuustieteitä. Tosin pääaine vaihtui nopeasti suomen kieleen.
”Suomen kielessä viehätti loogisuus – sehän on ikään kuin kielten matikkaa“, Jokelainen toteaa. ”Oli kiinnostava löytää tällainen matemaattis-looginen puoli itsestä.“
Opettajan sijaisuuksia Jokelainen pääsi tekemään jo opintojensa maisterivaiheessa. Samoihin aikoihin hän alkoi julkaisemaan Instagram-tilillään stooreja suomen kielestä ja kielenhuollosta.
Aikaansaava Jokelainen ryhtyi kirjoittamaan myös Kalevalle poliittis-yhteiskunnallista blogia. Tie on sittemmin auennut myös konkreettiseen poliittiseen vaikuttamiseen.
Omantyylistä opetusta – mutta ei stressiä omasta tyylistä
Opettajana Jokelainen pyrkii haastamaan omia opetustottumuksiaan ja pohtimaan, voisiko tehdä jotain eri tavoin kuin aikaisemmin. Hän seuraakin aktiivisesti sitä, mitä opetusmaailmassa tapahtuu. Jokelainen korostaa sosiaalisen median merkitystä alustana, jossa opettajat pystyvät vaihtamaan ajatuksia.
”Poimin sieltä sitten omaan tyyliin sopivia ideoita – ilman, että otan mitään paineita siitä, että pitäisi orjallisesti ottaa omaan opetukseen kaikki uudet vaikutteet.“
Yksi trendi, jonka kehitystä Jokelainen seuraa mielenkiinnolla, on flippaus. Tekniikan idea on, että opiskelijat opiskelevat opeteltavat aihealueet itsenäisesti. Opettajan rooli on antaa neuvoja oppimisprosessin aikana.
“Inspiroidun myös oppilaista. Opettajana minun ei ole tarkoituskaan olla jatkuvasti auktoriteetti, vaan opin itse välillä itse oppilailta.”
”Inhottaa se, että tietyille titteleille on tietyt odotukset“
Monessa eri ammatissa toimiessaan Jokelainen on huomannut, miten paljon ulkopuolelta tulevia rajoituksia tiettyihin ammattinimikkeisiin vielä liittyy. Somevaikuttajana Jokelainen saa herkästi palautetta siitä, mitä opettajana tai poliitikkona voi somessa sanoa.
”Opettajaan ja poliitikkoon kohdistuu vähän samankaltaisia odotuksia“, Jokelainen pohtii. ”Molemmat ovat yleensä korkeasti koulutettuja ihmisiä, joita koskevat tietyt käyttäytymisnormit sekä vastuut ja velvollisuudet.“
Ja juuri näitä käyttäytymisnormeja Jokelainen ei jaksaisi yhtään enempää. Hänen mukaansa nykypäivänäkin ihmisillä on vielä hyvin kangistuneita käsityksiä siitä, mitä tietyssä roolissa oleva ihminen voi sanoa tai tehdä.
”Miksi minun pitäisi nostaa itseni normaalin ihmisyyden yläpuolelle, koska minulla on titteli? En voi sanoa netissä, että ”kakka“, koska on olen poliitikko. Miksi en voi?“ Jokelainen haastaa.
”Opettajan ei tarvitse pukeutua Marimekko-kaapuun“
Jessi Jokelainen
Jokelainen toivoisi, että tulevaisuudessa opettajan rooli olisi vapaampi ja että tulevat opettajat voisivat tulla kouluun sellaisina kuin ovat. Tähän vaikuttaa kuitenkin olevan vielä matkaa. Jokelainen on esimerkiksi huomannut, että sosiaalisessa mediassa nuoret opettajat ovat hyvin epävarmoja siitä, miten opettaja voi pukeutua.
”Jodelissa kysytään, että voinko laittaa hupparin töihin“, Jokelainen kertoo. „Itsekritiikki on järkyttävää.“
Jokelainen kannustaakin tulevia opettajia siihen, että he eivät ottaisi itseään tai omaa ammattikuntaansa liian vakavasti.
”Ei ole olemassa sääntöjä siitä, miltä opettajan pitäisi näyttää. Maailmassa on monenlaisia ihmisiä – miksi ei voisi olla myös monenlaisia opettajia?“
Huoli tulevaisuuden yhteiskunnan tekstitaidoista
Jokelainen on huomannut, että yläasteikäiset eivät usein ymmärrä sitä, miksi heidän täytyy opiskella äidinkieltään.
“Yleensä tyypillinen reaktio on, että oppilaat osaavat jo lukea suomen kieltä. Oppilaat eivät ymmärrä, mihin äidinkielen tunteja tarvitaan.”
Äidinkielen osaamisen tärkeyteen havahdutaan usein vasta aikuisiällä. Jokelainen painottaa oppilailleen, että lukutaito ei ole pelkästään mekaanista lukutaitoa. Tärkeää on esimerkiksi erilaisten asiayhteyksien ja tekstin vivahteiden ymmärtäminen sekä kyky tuottaa tilanteeseen sopivaa tekstiä.
Pohjimmainen ongelma on mediassa paljon esillä ollut nuorten lukemisen väheneminen.
“Ei voi tietää, miten tuotetaan hyvää tekstiä, jos ei ole nähnyt hyvää tekstiä”
Siitä, miten nuoret kieltä eri konteksteissa käyttävät tai mitä he lukevat, Jokelainen ei ole huolissaan.
“Kielen muutosta ei voi estää, mutta se, miten saamme ylläpidettyä kommunikaatiota yhteiskunnassa, on äärimmäisen tärkeää.”
Äikkälive: kielioppia kaikille
Tulevaisuudessa tarvitaankin uusia tapoja lukemisen ja kirjoittamisen opettamiseen. Yksi keino voisi olla suomen kielen kieliohjeiden popularisointi sosiaalisessa mediassa. Tähän pyrki Jokelaisen muutama vuosi sitten Instagram-tilillään järjestämä 10 viikon Äikkälive. Viikoittaisissa livelähetyksissä käytiin suomen kielen kielioppi helposti ymmärrettävällä tavalla läpi.
“Ihmiset ehkä mieltävät virallisten kanavien, kuten Kotimaisten kielten keskuksen, sivut liian vaikeatajuisiksi. On helpompi lähestyä ihmistä, joka on popularisoinut kieliopin helposti ymmärrettävään muotoon.”
Äikkäliven suosion innoittama Jokelainen haluaisi jatkaa suomen kielioppisääntöjen popularisointia sosiaalisessa mediassa myös tulevaisuudessa. Tosin hän ei ole aivan varma, kauanko jatkaa opetusalalla.
“Politiikka ehkä lähtee lopulta vetämään.”
KUKA? JESSI JOKELAINEN
» Asuu Oulussa.
» Ammatiltaan äidinkielen-ja kirjallisuuden opettaja, kunnallispoliitiikko ja somevaikuttaja.
» Vasemmiston valtuustoryhmän jäsen Oulussa ja kaupunkihallituksen jäsen, Oulun vasemmistoliiton valtuustoryhmän varapuheenjohtaja
» Harrastaa lukemista, kirjoittamista ja käsitöitä.
?: Artikkelin kuvat Janica Karasti.
Julkaistu
SHARE
Frida Ahonen
Suomen kielen ensimmäisen vuoden opiskelija, joka on valmistunut valtiotieteiden kandidaatiksi ranskalaisesta Sciences Po Pariisin yliopistosta.
Miten saamelaisten kulttuuriperintöä vaalitaan Suomessa? Entä ketkä sitä vaalivat? Oulun yliopiston alumni Anni Guttorm kertoo roolistaan Saamelaismuseo Siidan amanuenssina. Anni Guttormin silmiin syttyy loiste, kun hän alkaa puhua saamelaiskulttuurin hyväksi tekemästään työstä. Tällä hetkellä Guttorm on virkavapaalla Saamelaismuseo Siidan amanuenssin virastaan. ”Me teemme tärkeää työtä. Jokaisella meillä oma rooli, mikä edesauttaa sitä, että saamelaiskulttuuri pysyy […]
Miten saamelaisten kulttuuriperintöä vaalitaan Suomessa? Entä ketkä sitä vaalivat? Oulun yliopiston alumni Anni Guttorm kertoo roolistaan Saamelaismuseo Siidan amanuenssina.
Anni Guttormin silmiin syttyy loiste, kun hän alkaa puhua saamelaiskulttuurin hyväksi tekemästään työstä. Tällä hetkellä Guttorm on virkavapaalla Saamelaismuseo Siidan amanuenssin virastaan.
”Me teemme tärkeää työtä. Jokaisella meillä oma rooli, mikä edesauttaa sitä, että saamelaiskulttuuri pysyy elinvoimaisena.”
Museossa tehdään työtä saamelaisen kulttuuriperinnön vaalimiseksi. Mutta mistä tarkalleen puhumme, kun puhumme saamelaisesta kulttuuriperinnöstä?
Jyväskylän yliopiston museologian professori Janne Vilkunan mukaan kulttuuriperinnöllä tarkoitetaan ”joukkoa menneisyydestä periytyneitä aineellisia ja aineettomia resursseja, jotka ihmiset tunnistavat jatkuvasti kehittyvien arvojensa, uskomustensa, tietojensa ja perinteidensä heijastumaksi ja ilmaisuksi niiden omistuksesta riippumatta”.
Esimerkkejä saamelaiskulttuurin perinnöstä ovat poronhoito, joikaaminen ja eri saamen kielet.
Eri tahot kulttuuriperintöä vaalimassa
Saamelaista kulttuuriperintöä vaalivat ja säilyttävät muun muassa saamelaiset muistiorganisaatiot, kuten Saamelaismuseo Siida, Saamelaisarkisto ja Giellagas-instituutissa toimiva Saamelainen kulttuuriarkisto. Näillä tahoilla on tärkeä rooli myös tiedon välittämisessä.
”Jokainen saamelainenhan myös omassa arjessaan vaalii omaa kulttuuriperintöään, mikä näkyy eri ihmisillä eri tavoin,” Guttorm toteaa.
Saamelaiskulttuuria pidetään arvossa myös kansallisella tasolla. Guttorm iloitsee, että erityisesti viime vuosina saamelaiset ovat olleet enemmän esillä kansallisessa mediassa ja kulttuurikentällä. Esimerkiksi saamelaisen Niillas Holmbergin romaani Halla halla (2021) oli yksi vuoden 2022 Runeberg-palkintoehdokkaista. Saamelaiskulttuuria on käsitelty viime vuosina myös monipuolisesti eri näkökulmista, näyttämällä eri puolia Saamenmaasta ja saamelaisuudesta.
”Yhä useammalla on tietoa sekä ymmärrystä saamelaiskulttuurista ja sitä kautta halua vaalia kulttuuriperintöämme.”
Kansallismuseon repatriaatio tukee saamelaisten kulttuurista itsehallintoa
”Yhtenä isona oman työn onnistumisina ovat olleet repatriaatiot: useamman vuoden aikana useat Suomen museot palauttaneet saamelaisille kuuluvia kokoelmiaan saamelaisalueelle.” Yksi viime vuosien merkittävimmistä valtakulttuurin tunnustuksista saamelaisille on ollut syyskuussa 2021 Suomen kansallismuseon mittavan saamelaiskokoelman siirtäminen alkuperäiselle kotiseudulleen Saamelaismuseo Siidan omistukseen. Jo Siidan perustamisvuonna 1998 Kansallismuseo lupasi, ettei se enää kartuta saamelaiskokoelmaansa. Saamelaiskokoelmia on kerätty 1600-luvulta lähtien moniin eurooppalaisiin museoihin. On laskettu, että Pohjoismaiden ja muun Euroopan museoissa on yli 50 000 saamelaiskulttuurista peräisin olevaa esinettä.
Guttormin mukaan palautuksen merkitys saamelaisyhteisölle on valtava. Monet saamelaiset tuntevat pystyvänsä palautuneiden kokoelmien esineiden ja valokuvien kautta luomaan uudelleen yhteyden esivanhempiinsa. Tämän yhteyden elvyttäminen on Guttormin mukaan yhteisöille elintärkeää. Lisäksi monet käsityöläiset tulevat tutustumaan esineisiin, jotta he voivat tehdä niistä uusintoja tai saada inspiraatiota.
”Työtä on kuitenkin vielä paljon edessä,” Guttorm toteaa. ”Ei riitä, että kokoelmat konkreettisesti siirtyvät saamelaisalueelle, vaan tieto on saatettava sellaiseen muotoon, että yhteisöt pystyvät hyötymään siitä.”
”Saamelaismuseon kokoelmat ovat olemassa ensisijaisesti saamelaisyhteisöjä varten”
Saamelaismuseo Siida pyrkii vastaamaan saamelaisyhteisöjen tarpeisiin. Saamelaisyhteisöt ovatkin museon tärkein kohderyhmä, ja museo tekee monella tasolla yhteistyötä heidän kanssaan.
”Itse asiassa voisi sanoa, että kaikki museon toiminta on yhteistyötä saamelaisyhteisöjen kanssa,” Guthorm toteaa.
Yksilötasolla tämä yhteisötoiminta tarkoittaa sitä, että kokoelmia käy katsomassa paljon yhteisön jäseniä, kuten lapsia, opiskelijoita ja käsityöläisiä. Lisäksi museo tarjoaa erilaisia tapahtumia ja tilaisuuksia, joihin yhteisöjen jäsenet voivat halutessaan osallistua. Saamelaismuseolle on tärkeää, että yhteisön jäsenillä on matala kynnys tulla katsomaan kokoelmia.
Saavutettavuutta parannetaan esimerkiksi tuottamalla kokoelmiin liittyvää tietoa kaikilla kolmella Suomessa puhuttavilla saamen kielillä eli pohjoissaamella, inarinsaamella ja koltansaamella.
Siida tekee myös yhdistystason yhteistyötä eri saamelaisyhdistysten kanssa ympäri saamelaisaluetta, kansallisella tasolla sekä muissa Pohjoismaissa. Saamelaismuseo tekee myös yhteistyötä kaikkien keskeisten saamelaisorganisaatioiden, kuten Saamelaiskäräjien, saamelaisalueen koulutuskeskuksen ja Giellagas-instituutin kanssa. Esimerkkejä yhteistyöstä ovat yhdessä järjestettävät näyttelyt sekä erilaiset yhteiset kulttuuriperintöön liittyvät tutkimushankkeet.
Anni Guttorm. Kuva: Frida Ahonen
Kulttuuriperinnön edistäminen perustuu ymmärrykselle
Kun ymmärrys ja tieto saamelaiskulttuurista kasvaa, on saamelaisen kulttuuriperinnön vaaliminen mahdollista muillekin kuin saamelaisille. Guthorm painottaa, että juuri tiedon ja ymmärryksen myötä on mahdollista, että saamelaiskulttuurin perinnön suojelemiseen saadaan mukaan muitakin kuin saamelaisia.
”Saamelaiset ovat vähemmistö ja on tärkeää, että heidän oikeuksiaan vaalitaan”, Guttorm pohtii. “Ja oikeus omaan kulttuuriperintöön on yksi keskeisistä oikeuksista.”
Siksi on tärkeää, että muutkin kuin saamelaiset osallistuvat kulttuuriperinnön vaalimiseen. Esimerkiksi turismi on keskeinen kanava, jonka kautta tietoa saamelaisuudesta välitetään. Ei tule kuitenkaan unohtaa, että tämän tulee tapahtua saamelaisten kulttuuriperintöä kunnioittaen ja oikeaa tietoa välittäen. Lisäksi Guttorm alleviivaa, että oleellista on tuottaa palveluja yhteistyössä saamelaisten toimijoiden kanssa. Hyvä tietolähde Saamenmaalle suuntaavalle turistille on esimerkiksi Saamelaiskäräjien Oktavuohta-nettisivut, jossa on kattavasti tietoa saamelaiskulttuurista.
”Saamelaiskulttuuri on edelleen elinvoimainen”
”Kaikki kulttuurit muuttuvat ajan saatossa, ja saamelaiskulttuuri tulee myös muuttumaan. Ehkä jotkut perinteet häviävät tai ilmestyy uusia, tämän ajan tarpeisiin paremmin sopivia perinteitä”, Guttorm sanoo. “Ajattelen kuitenkin, että saamelaiskulttuuri on tällä hetkellä erittäin elinvoimainen.”
Guttormin mukaan yhä useammat lapset ja nuoret haluavat vaalia omaa kulttuuriperintöään – etenkin perinteisiä taitoja halutaan oppia. Esimerkiksi eri saamelaistoimijoiden järjestämät käsityökurssit ovat suosittuja. On saamelaisia, jotka eivät ole kotona oppineet käsityötaitoja ja jotka haluavat oppia niitä kursseilla.
Guttorm ei pidä esimerkiksi saamelaisten kaupungistumista ongelmana, vaan hän painottaa kulttuurin sopeutumista. ”Keskeinen juttu on se, että kaikilla saamelaisia eri puolilla maailmaa yhdistää vahva kotiseutuyhteys ja kuuluvuuden tunne jonnekin tänne pohjoiseen.”
Guttormin mukaan juuri omien juurien tunteminen kantaa perinteitä muutosten yli. On myös tärkeää tukea saamelaisia elinkeinoja, kuten poronhoitoa, jotka ovat erittäin keskeisiä kulttuurin säilymisen kannalta. Näihin elinkeinoihin kytkeytyvät vahvasti myös saamen kielet, jotka välittävät elinkeinoihin liittyvää tietoa sukupolvelta toiselle.
Suurimpana haasteena Guttorm näkee sen, miten kodeissa pystytään siirtämään kulttuuriperintöä tuleville sukupolville.
”Varmaan moni kamppailee sen kanssa, että on yksin äitinä, isänä tai vanhempana siirtämässä lapselle omaa kulttuuria,” Guttorm pohtii. ”Ovatko yhteiskunnalliset rakenteet, kuten päiväkoti ja koulu, riittäviä tuen saamiseen?” Guttorm muistuttaa, ettei tilanne ole sama kuin suomalaisissa kodeissa, joissa niin lastenohjelmat, koulukirjat kuin lastenkirjat ovat saatavilla suomeksi.
Aloitteita ja työtä saamelaisperinnön säilyttämiseksi on tehty viime vuosina niin saamelaisyhteisössä kuin sen ulkopuolella. Haastena vaikuttaa kuitenkin edelleen olevan se, mahdollistavatko valtakulttuurin rakenteet saamelaiskulttuurin perinnön vaalimisen myös tulevaisuudessa.
Julkaistu
SHARE
Frida Ahonen
Suomen kielen ensimmäisen vuoden opiskelija, joka on valmistunut valtiotieteiden kandidaatiksi ranskalaisesta Sciences Po Pariisin yliopistosta.
