Essi Erkkilä yrittää löytää sopuisan yhteiselon teknisten vempainten kanssa, mutta erityisesti tulostimet ja bugiset ohjelmistot ovat nousseet aktiiviseen vastarintaan. Tarpeetonta teknologiaa, onko sitä olemassa? Vastaan omaan kysymykseeni myöntävästi. Moderni länsimaalainen ihminen elää teknologian ympäröimässä yhteiskunnassa. Teknologiaa eivät ole vain ympärillämme olevat laitteet ja vekottimet, jotka tekevät elämästä helpompaa, vaan myös erilaiset käyttöjärjestelmät ja sovellukset. Niinpä […]
Essi Erkkilä yrittää löytää sopuisan yhteiselon teknisten vempainten kanssa, mutta erityisesti tulostimet ja bugiset ohjelmistot ovat nousseet aktiiviseen vastarintaan.
Tarpeetonta teknologiaa, onko sitä olemassa? Vastaan omaan kysymykseeni myöntävästi. Moderni länsimaalainen ihminen elää teknologian ympäröimässä yhteiskunnassa. Teknologiaa eivät ole vain ympärillämme olevat laitteet ja vekottimet, jotka tekevät elämästä helpompaa, vaan myös erilaiset käyttöjärjestelmät ja sovellukset. Niinpä teknologiaa todella on aivan kaikkialla: se auttaa meitä liikkumaan paikasta toiseen, hankkimaan tavaroita ja palveluita sekä esimerkiksi seuraamaan terveydentilaamme.
Teknologia tulee työpaikoillemme, harrastuksiimme ja jopa makuuhuoneisiimme. Erilaiset laitteet ovat entistä hienostuneempia, älykkäämpiä ja huomaamattomampia. Älysormus on kevytrakenteinen ja elegantisti muotoiltu asuste, älykello puolestaan mittaa kaikessa hiljaisuudessa aktiivisuustasosi, unenlaatusi ja muistuttaa vielä saapuneista laskuistakin. Elämme symbioosissa teknologian kanssa ja se on pelottavaa. Haluan purkaa tämän kaikessa hiljaisuudessa tehdyn yhteistyösopimuksen.
Kaikki Tekniikka-lehden lukijat voivat nyt vetäistä kahvit takaisin väärästä kurkusta: en suinkaan väitä teknologiaa hyödyttömäksi. Teknologia mahdollistaa sen, että lääkärit voivat tutkia sisuskalujani ilman valtavaa avoleikkausta. Sen avulla voin sujuvasti ostaa osakkeita kotisohvalta tai luukuttaa langattomista kuulokkeistani tanssimusaa (ja vieläpä reivata ilman johtohelvettiä). Rakastan kaikkea sitä, minkä teknologia mahdollistaa!
Sen sijaan kammoan sitä, että elämämme erilaisten vekottimien joulukuusena alkaa jo muistuttaa jonkinlaista tragediaa. Lähipiirissäni on useita älykelloriippuvaisia. Aamulla herätessä vireystila tarkistetaan kellon näytöltä. Niin ikään treenien onnistumisen ja tehokkuuden saa selville parilla näytön tökkäyksellä. Jos aktiivisuuspisteet uhkaavat jäädä vajaiksi, voi olkkarissa hyvin vetäistä vielä iltamyöhään pienen juoksulenkin. Kahvipöytää kiertäviä aikuisia seuratessani en ole varma, onko olohuoneeni yhtäkkiä muuttunut komedialeffan näyttämöksi vai dystopiseksi tiedeleffaksi, jossa teknologia on alistanut meidät palvelijoikseen.
Hiljattain fysioterapeuttini lievästi järkyttyi kuullessaan, etten käytä lenkkeillessäni mitään harjoitteluani seuraavaa teknologiaa. Vastasin hänelle, etten tarvitse juostakseni älykelloa tai sykemittaria. Minä vain juoksen. En myöskään tarvitse laitetta kertomaan nukuinko yöni hyvin tai 3D-teknologiaa sisältävää 10-ohjelmaista sähköhammasharjaa huolehtiakseni suuhygieniastani. Sovellusten ei myöskään tarvitse kertoa minulle, olenko juuri nyt kaunis, trendikäs tai menestyvä.
Teknologian kehityksen seurauksena kaikenlaisia vempeleitä on ylimäärin tarjolla täyttämään niin todellisia kuin keksittyjäkin tarpeita. Teknologiaa todella tarvitaan ongelmanratkaisun tueksi, mutta siinä vaiheessa kannattaa pysähtyä hetkeksi, kun se alkaa tuottamaan elämään enemmän ongelmia kuin ratkaista niitä. Vaikka älykkäät laitteet helpottavat arkea, eivät ne yksinään tee ihmistä autuaaksi tai onnelliseksi. Onneksi olemme edelleen niin onnellisessa tilanteessa, että itsensä kuuntelemisen taitoa ei vielä yksikään laite pysty korvaamaan. Hyvin nukuttu yö tai kevyemmin sujuva juoksulenkki saavat edelleen aikaan hyvänolon tunteen, eikä sen kertomiseen tarvita tulkiksi jotakin raajaa piipittämään.
Julkaistu
SHARE
Essi Erkkilä
Vastikään Oulusta Vaasaan muuttanut opiskelija, joka pohtii opintoja ja elämää niiden ympärillä. Instagram: @rautainenmuija.
Länsimainen yhteiskunta on pitkään pohjautunut edistyksen ideaalille. Jo 1700-luvun valistusfilosofit näkivät ihmiskunnan tavoitteena täydellistymisen. 2000-luvun ilmastokriisi, sodat ja pandemia ovat kuitenkin asettaneet edistysuskon kriisiin, jota ei helposti ylitetä.
Länsimaat ovat rakentaneet alttareita edistykselle jo satoja vuosia. Teknologia, luonnontieteiden kehitys ja elintason nousu ovat siivittäneet uskoa kaiken parantumiseen aina 1700-luvulta lähtien.
Filosofinen pohja edistykselle luotiin 1700-luvulla valistuksen aikana. Modernin tieteen synty on luonut uskoa siihen, että ihmiskunnan tulevaisuus on nykyisyyttä valoisampi.
Teknologian ja tieteen kehittymisestä tuli uusi “jumalallinen” suunnitelma, jota yhteiskunnan ajateltiin seuraavan suoraviivaisesti kohti kaiken täydellistymistä.
1900-luvun alun maailmansodat ja pitkään jatkunut kylmä sota romahduttivat edistysuskon hetkellisesti. Miten ihmiskunta voi parantua entisestään, kun pahuuden huippu on saavutettu?
Talouskasvu, hyvinvointivaltioiden ja teknologian kehitys kuitenkin antoivat edistysuskolle uudet siivet, ja kapitalismin ja teknologian riemusaatto on jatkunut yhteiskunnassa aina 2000-luvulle saakka.
Edistysuskon juuret
Historioitsija ja historian dosentti Jouko Jokisalo kirjoittaa kirjassa Historianfilosofia (2015) edistysuskon olevan 1700-luvulta lähtien yksi modernin yhteiskunnan historiallisen ja poliittisen ymmärryksen kiinnekohtia.
Teknologian ja tieteen kehittymisestä tuli uusi ”jumalallinen” suunnitelma.
Länsimainen yhteiskunta havittelee täydellisyyttä sekä yksityisellä että valtiollisella tasolla. Filosofi Immanuel Kant kirjoitti jo vuonna 1798: “Ihmissuku on aina edistynyt kohti parempaa ja tekee niin edelleenkin.”
Edistysusko koki kolahduksen maailmansotien jälkeen, mutta siitä tuli taas pian yksi keskeisimmistä länsimaiden ideaaleista. Filosofi Francis Fukuyama jopa totesi teoksessaan Historian loppu ja viimeinen ihminen (1992), että kaikki historian kannalta merkittävä on jo tehty liberaalin demokratian voiton myötä.
2000-luvulle tultaessa alkoi edistysuskon rinnalle muodostua huolta nopean ja säätelemättömän muutoksen vaikutteista. Hiroshiman ja Nagasakin atomipommit osoittivat aseteollisuuden kehityksen nurjan puolen ja kylmän sodan ase- ja ydinvoimateknologian kehitys jatkoi tätä kehityskulkua.
Ranskalainen valistusfilosofi Antoine de Condorcet kehitteli 1700-luvun lopussa edistykselle kolme keskeistä päämäärää: epätasa-arvoisuuden häviäminen, tasa-arvoisuuden lisääntyminen kansakuntien välillä sekä ihmiskunnan jatkuva täydellistyminen.
Immanuel Kant taas puhui pysyvän rauhantilan lisääntymisestä kansallisvaltioiden välillä ja mainitsi myös ideaalin maailmankansalaisuudesta.
Edistyksestä huolimatta ihmiset ympäri maailmaa kuolevat nälkään, sotivat ja joutuvat vainotuiksi seksuaalisuutensa ja uskontonsa takia. Onko edistysusko notkahtanut 2000-lukujen lukuisten kriisien, nälänhätien, sotien ja pandemian aikana?
Edistyksen kääntöpuoli
Ymmärtääksemme nykyajan edistysuskoon perustuvaa yhteiskuntaa on palattava ilmiön juurille.
Renessanssin ja uuden ajan alussa eurooppalainen yhteiskunta alkoi avautua ja laajeta sekä henkisesti että fyysisesti löytöretkien, siirtomaavalloitusten ja tieteen kehityksen myötä. Samalla luotiin usko edistykseen, joka johdattaa Eurooppaa kohti maailman kuninkuutta. Edistysusko olikin alusta asti hyvin eurooppakeskeinen ilmiö, jossa länsi- maiset ideaalit edistyksestä olivat ainoa oikea suunta.
Charles Darwinin evoluutioteoria ja myöhemmin hänen ajattelustaan kehittynyt sosiaalidarwinismi olivat keskeisessä yhteiskuntaa.
Esimerkiksi filosofi John Stuart Millille alkuperäisväestöt olivat “barbaareita”, jotka täytyi alistaa “rautaisella kädellä” länsimaisen edistyksen alle. Kolonialistinen sotaisuus kuitenkin oli vastakkaista valistusajattelijoille, joista esimerkiksi Immanuel Kant piti sotaista sankaruutta ja tappamista “raakalaisen korkeana hyveenä”.
1800-luvulla länsimaista edistysuskoa käytettiin perustelemaan kansanmurhia. Kirjailija Joseph Conrad kirjoitti teoksessaan The Rescue (1920): “Jos alempien rotujen on hävittävä, se on hyvä asia, askel kohti yhteiskunnan täydellistymistä, mikä on kehityksen päämäärä.”
Edistyksen synkästä puolesta puhuivat Karl Marx ja Friedrich Engels Kommunistisessa manifestissa (1848). Porvarillinen yhteiskunta on edistynyt niin pitkälle, ettei se pysty enää hallitsemaan yhteiskunnan kehitystä ja edistyksen luomaa epätasa-arvoa. Marxin ja Engelsin “maanpäällinen paratiisi”, eli kommunistinen yhteiskunta, oli saavutettavissa vallankumouksella.
Vuoden 2020 tilanne maailmassa on hyvä esimerkki edistyksen rajoista, ja siksi länsimaalaisen ihmisen on kyseenalaistettava tarve jatkuvaan kasvuun, jota edistys siivittää.
“Kapitalistinen tuotanto kehittää siis yhteiskunnallisen tuotantoprosessin tekniikkaa ja yhdistelmää vain siten, että se samalla vaurioittaa kaiken rik- kauden alkulähteet; maan ja työläiset”, kirjoittaa Marx.
Engels taas kirjoittaa Luonnon dialektiikassa (1875) ihmisen toiminnan muuttaneen luontoa niin peruuttamattomasti, että muutoksen seuraukset eivät ole enää ennustettavissa.
Engels kuitenkin suhtautui luonnontieteiden mahdollisuuksiin miltei yliopitimistisesti, nähden teknologisessa edistyksessä paljon mahdollisuuksia. Marx taas oli pessimistinen ihmiskunnan mahdollisuuksiin hallita edistystä ja teknologista kehitystä. Hän varoitti vuonna 1856 ihmiskunnan herättäneen eloon “sellaiset teollisuuden ja tieteen voimat, jollaista ihmiskunnan historian minään aikaisempana kautena ei ollut aavistustakaan.”
Mitä edistykselle kuuluu nyt?
Edistysusko on kärsinyt kolahduksen COVID-19 pandemian myötä. Pandemia on osoittanut länsimaisen edistyksen haurauden, kun näennäisesti täydellistynyt yhteiskunta ei kyennytkään torjumaan kansainvälistä kriisiä. Edistysusko on joutunut kriisiin, josta on hankala selvitä.
Jo ennen pandemiaa edistysusko oli kuitenkin matkalla kriisiin. Kapitalismin määrätön kasvu on johtanut luokka- ja varallisuuserojen kasvuun sekä länsimaissa että erityisesti kehitysmaissa. Toinen merkittävä haittavaikutus on ilmaston ylikuormittuminen ja siitä johtuva ilmastokriisi. Vuoden 2020 tilanne maailmassa on hyvä esimerkki edistyksen rajoista, ja siksi länsimaalaisen ihmisen on kyseenalaistettava tarve jatkuvaan kasvuun, jota edistys siivittää.
“Maailmanlopun povaajia on aina ollut, mutta meidän aikanamme väestöräjähdys, ilmastonmuutos ja joukkotuhoaseiden kehitys on antanut mahdollisuuden esittää tälle uskottavampia skenaarioita kuin vain jumalalliseen ilmoitukseen perustuvia”, kirjoittaa Erkki Tuomioja blogitekstissään.
Erkki Tuomioja osoittaa hyvin perinteisen edistysuskon kohtaamat rajoitteet modernissa maailmassa. Globalisaatio on johdattanut meidät tilanteeseen, jossa yksittäisen maan kriisi saattaa muuttua kansainväliseksi. Samaan aikaan edistyksen selittäminen yhtenä samansuuntaisena ja samankaltaisena muutoksena tuntuu vanhentuneelta.
Pystyykö edistysusko nousemaan kriisin yli vai tarvitseeko 2020-luvun maailma enää edistystä? 2000-luvulla syntynyt kritiikki luulisi herätelleen ihmisiä siinä määrin, että olemme tajunneet edistyksen rajat. Vaikka teknologia ja luonnontieteet ovat kehittyneet ja luoneet maailman, jota menneisyyden ihmiset eivät tunnistaisi, ihmisluonto ei ole täydellistynyt. Maailmassa on edelleen sotia, pandemioita ja nälänhätiä. Olemme vain luoneet uusia kriisejä, jotka korostavat edistyksen kääntö- puolta.
Voivatko länsimaat selvitä ilman edistystä?
Millaisia sitten olisivat länsimaat ilman edistysuskoa? Ajatus tuntuu miltei utopistiselta, sillä länsimaiseen kapitalistiseen yhteiskuntaan kuuluu ajatus kasvusta ja kehityksestä. Edistysusko on sinällään jo utopistinen, sillä 2020-luvun ihminen ei ole missään määrin täydellisempi esimerkiksi keskiajan ihmiseen verrattuna.
Vaikka meillä on nykyaikainen teknologia, paremmat elinmahdollisuudet ja pidempi elämä, emme kuitenkaan ole yhtään sen viisaampia tai kehittyneempiä kuin menneisyyden ihminen.
Uskomme yhä siihen, että edistysusko takaa meidän hyvinvointimme ja onnellisen tulevaisuutemme.
Ihminen ei ole muuttunut yhtään rauhaa rakastavammaksi tai eettisesti paremmaksi; elämme edelleen maailmassa, jossa rasismi, sodat ja epätasa-arvo ovat läsnä siitäkin huolimatta että demokratia on yleistynyt ympäri maailmaa.
Edistysuskosta on tullut länsimainen “suuri kertomus”, aivan samankaltainen kuin Jumalan johdattava suunnitelma. Emme ehkä ajattele aikaa yhtä deterministisesti, mutta uskomme edelleen siihen, että edistysusko takaa meidän hyvinvointimme ja onnellisen tulevaisuutemme. Edistysuskon suuri tarina on kuitenkin hajoamassa, sillä sen olemassaolon tarpeellisuutta kyseenalaistetaan. Voimmeko kehittää teknologiaa ja tiedettä tavalla, joka ei kuormittaisi luontoa?
En usko, että edistysusko tulee poistumaan länsimaisen yhteiskunnan ideologiasta. Täydellisyyden tavoittelu on osa länsimaista ideaalia, vaikka on olemassa todisteita jo saduista ja mytologiasta siitä, ettei täydellisyyden tavoittelu johda hyvään tulokseen. Kreikkalaisessa mytologiassa Ikaros lentää keinotekoisilla siivillään liian lähelle aurinkoa ja lopulta hukkuu mereen pudotessaan liian korkealta.
Sama tilanne on edistysuskolla ja kehityksellä: yhteiskunta ei tule koskaan olemaan niin täydellinen, että edistys loppuisi. Sen sijaan, että pyrkisimme lopettamaan edistyksen tavoittelun, olisi järkevämpää muuttaa edistystä kestävämmäksi sekä ilmastolle, taloudelle että yksilölle. Jos lennämme Ikaroksen tapaan liian lähelle aurinkoa, se koituu kohtaloksemme.
Julkaistu
SHARE
Petra Uusimaa
Tieteiden ja aatteiden historian maisteri, jonka mielestä mikään ei ole parempaa kuin kuppi tummapaahtoista kahvia ja hyvä kirja.
Teknologia ympäröi meidät.Se kiertyy älykellona ranteen ympärille ja painautuu korvaa vasten kuulokkeena. Teknologia kurkottaa katseellaan ihmisaisteja kauemmas, lähemmäs ja syvemmälle.
Tästä kaikesta on kiinnostunut tietotekniikan tutkija Ella Peltonen, jonka erikoisalaa on ubiikki tietotekniikka. Sillä tarkoitetaan kaikkialla läsnäolevaa laskentaa, ympäristöönsä sulautuvaa teknologiaa – käytännössä kaikkia muita älylaitteita paitsi perinteistä tietokonetta. Ubiikki teknologia kattaa niin älykellot ja -korut, kännykät kuin kotien älykkäät televisiot ja jääkaapit.
Peltosen erityisenä kiinnostuksenkohteena ovat sensorit. Samoin kuin ihminen voi tehdä havaintoja ympäristöstään aistien avulla, kone tekee havaintoja sensorien avulla. Koneellisten havaintojen perusteella voidaan kehittää tekoälyä, joka taas voi olla ihmisen apuna monella tavalla.
Peltosta innostaa se, kuinka kone voi auttaa ihmistä lisäämään tietoisuutta.
“Ihmiskunta on aina halunnut nähdä pitkälle. Kun on haluttu kohdata muita, on rakennettu autoja ja lentokoneita ja on lähdetty kehittämään erilaisia viestintäjärjestelmiä. Moderni tietotekniikka tuo vielä sellaisia mahdollisuuksia, joita meillä ei vielä tällä hetkellä ole.”
Pitkiä päiviä ja luovaa työtä
Ella Peltonen työskentelee Oulun yliopistossa Suomen Akatemian rahoittamassa6G-lippulaivassa. Helsingin yliopiston kasvatin toi Ouluun sekä halu vaikuttaa kiinnostavassa projektissa että toive palata takaisin Suomeen. Ennen Oulua hän toimi post doc -tutkijana Irlannissa Corkin yliopistossa data-analytiikan tutkimuskeskuksessa.
Peltosen työ on soveltavaa tutkimusta, eli tutkimustyön tuloksena syntyy käytännön sovellutuksia – niitä juhlapuheissa innolla kaivattuja innovaatioita.
Niiden syntyminen vaatii paljon poikkitieteellistä yhteistyötä.
“Minä ymmärrän kyllä koneita, mutta tarvitsen ihmisen, kuten sosiologin, kirurgin tai psykologin kertomaan, mitä ihmisen kokemat haasteet ovat.”
Syksy on tutkijalle kiireistä aikaa. Lukukauden alkaessa uudet ja vanhat opiskelijat saapuvat kampukselle ohjattavaksi. Tutkimusartikkeleiden aikataulut puskevat päälle, ja tutkimusrahoitustakin pitäisi tietysti hakea.
Vaikka työtä riittää, tutkijuus oli Ella Peltoselle oikea alavalinta, sen hän on tiennyt jo opintojen alusta.
“Mieluummin teen tätä kuin istuisin jossain firmassa. Tämä työ sopii minulle.”
Tutkijan arki oli läsnä jo lapsuudenperheessä. Mallia näytti äiti, matemaatikko Kirsi Peltonen. Taustaltaan Peltonen sanoo olleensa “kympin tyttö”, ja yliopistoon hakeminen tuntui siksikin luontevalta.
Peltosella ei ole koodarin stereotyyppistä taustaa: vaikka perheessä olikin aina ollut tietokone ja pelikonsoleita, ei hän ollut himopelaaja tai muuten erityisen uppoutunut tietokonemaailmaan. Koodaamaankin hän oppi vasta yliopistossa.
Peltonen oli aina kyllä ollut kiinnostunut matematiikasta. Opiskelualaksi Helsingin yliopistossa valikoitui tietotekniikka, sillä hän kaipasi soveltavampaa alaa kuin matematiikka. Hän haki opiskelemaan myös silloiseen Taideteolliseen korkeakouluun graafista suunnittelua, ja tippui vasta ihan hakuprosessin loppumetreillä.
Ehkä kuitenkin parempi näin. Jo ensimmäinen opiskeluvuosi vakuutti Peltosen siitä, että hän on oikealla polulla.
“Taide on hyvä harrastus, mutta en päätynyt sitä työkseni tekemään. Jotain yhteneväistä sillä on silti tutkimuksen kanssa – pitkiä päiviä ja luovaa työtä.”
Tutkijana Twitterissä
Nykypäivän tutkijalta vaaditaan julkaisulistan kasvattamisen ohella myös viestimistä. Ella Peltosen viestintäväline on Twitter, jossa hän sekä jakaa linkkejä tutkimusartikkeleihinsa että kommentoi tiedemaailmaa ja sen ilmiöitä laajemminkin.
Hän pitää tärkeänä sitä, että tutkijat kertovat tutkimuksestaan suoraan suurelle yleisölle. Somessa tutkija voi vastata yleisön kysymyksiin ja tuoda faktoja mukaan keskusteluun. Muuten keskustelu jää toimittajille ja asiaan perehtymättömille.
Some kaivaa osasta kommentoijista kammottavimmat puolet esiin. Ella Peltonen ei ole joutunut ryönäkommentoinnin kohteeksi. Hän arvelee teknologian olevan tietyllä lailla turvallinen aihe – moni näkee sen hyödyt ja pitää sitä tärkeänä.
Peltosen mukaan suomeksitwiittaaminen on tosin vaikeampaa kuin englanniksi. Suomessa sanat ovat pitkiä, ja merkkirajoitus pakottaa ilmaisemaan itseään tiiviisti, jolloin vaikutelma voi olla tyly. Tämä taas vaatisi lukijaltakin viestin suodattamista.
Ehkä sitäkin, ettei joka asiaan tarvitsisi ottaa aina kantaa ihan heti: “Olisi hyvä, jos jengi ei reagoisi ihan joka asiaan niin nopeasti.”
“Mutta onneksi on sitten hyvät reaktio-gifit olemassa.”
”Perusrahoituksesta leikkaamisen taustalla on kai ollut pelko siitä, että tänne jäisi norsunluutornissa olevia muumioita, jotka tutkivat vain abstrakteja ja hyödyttömiä asioita. Kun taas kilpaillun rahan ajatuksena on, että ne briljanteimmat ajatukset pääsevät esiin. Mutta tilanne on nyt se, että riippumatta idean briljanttiudesta kaikkien on koko ajan pakko hakea rahoitusta.”
Tänä syksynä yksi Peltosen Twitter-kritiikin kohteista on ollut hankehumppa, eli tutkimusrahoituksen hakemiseen liittyvä työläs hakuprosessi.
Suomalaisten yliopistojen rahoitusjärjestelmä koostuu perusrahoituksesta ja kilpaillusta rahoituksesta. Ensimmäisen maksaa valtio rahoitusmallin avulla, toista taas haetaan yliopistojen ulkopuolisilta tahoilta, esimerkiksi Suomen Akatemialta, Business Finlandilta, EU:lta ja erilaisilta säätiöiltä.
Kilpaillun rahoituksen ajatuksena on ollut tutkimuksen tehostaminen ja laadun lisääminen– raha menee parhaan hakemuksen luo.
“Perusrahoituksesta leikkaamisen taustalla on kai ollut pelko siitä, että tänne jäisi norsunluutornissa olevia muumioita, jotka tutkivat vain abstrakteja ja hyödyttömiä asioita. Kun taas kilpaillun rahan ajatuksena on, että ne briljanteimmat ajatukset pääsevät esiin. Mutta tilanne on nyt se, että riippumatta idean briljanttiudesta kaikkien on koko ajan pakko hakea rahoitusta”, Peltonen toteaa.
Jos hän saisi päättää, tutkimuksen pitkäjänteiseen tekemiseen annettaisiin enemmän perusrahoitusta. Jos rahoitus ei olisi katkolla muutaman vuoden välein, henkilöstöä voisi vakinaistaa enemmän.
“Perusrahoituksen lisääminen ei tarkoittaisi sitä, että meillä pyörisi täällä nuukahtaneita ikäloppuja tutkijaranttuja. Kilpailua alalla on jo nyt”, Peltonen toteaa.
“Tutkijatkin ovat ihmisiä, mekin tarvitsemme leivän päälle muutakin kuin ylähuulen.”
Muutos syntyy rakenteissa
Peltonen on tottunut kommentoimaan tutkimusaihettaan medialle. Hän on avannut Helsingin Sanomille “mitä se koodaaminen ihan oikeasti on?” (18.7.2018) ja kertonut Yliopisto-lehdessäettei “tekoäly syö meitä” (10/2017).
Yksi kysymys saa Peltosen huokaamaan syvään. Tämä samainen kysymys on esitetty hänelle ja hänen kollegoilleen lukuisia kertoja.
Kysymys kuuluu näin: kuinka saada lisää naisia teknologia-alalle?
“Tekemällä maailmasta tasa-arvoisempi.”
Kysymys on rakenteista. Ei siitä, järjestetäänkö kivoja tsemppari-iltoja tai mentoriohjelmia naisille. Tai sillä, tehdäänkö enemmän lehtijuttuja teknologia-alalla toimivista naisista – kuten Peltosesta.
Toki näilläkin on merkitystä, Peltonen sanoo. Esikuvat ovat hyväksi, ja hengennostatustilaisuudet voivat valaa uskoa itseen. Mutta yksin kosmeettiset muutokset eivät auta, kun ongelma on yhteiskunnan rakenteissa. Pitäisi palkata lisää naisia ja antaa heille rahoitusta ja työmahdollisuuksia. Eli rikotaan yhteiskunnan sukupuolittuneita rakenteita.
“Kysy siis tämä sama kysymys seuraavaksi myös mieheltä.”
Jo ensimmäinen opiskeluvuosi Helsingin yliopistossa vakuutti Ella Peltosen siitä, että hän on oikealla polulla. “Taide on hyvä harrastus, mutta en päätynyt sitä työkseni tekemään. Jotain yhteneväistä sillä on silti tutkimuksen kanssa – pitkiä päiviä ja luovaa työtä.”
Teknologia on toki paha, jos sitä käytetään pahaan. Peltosen mukaan inhimilliselle pahanteolle on ollut välineet aina, nyt vain keinot ovat virittyneet suurempaa tuhoa varten.
Ella Peltonen on itsekin scifin ystävä. Hänestä tappamaan ohjelmoidut robotit ovat sinänsä realistinen skenaario – “helppo homma, pistetään vain tappamaan kaikkea mitä tulee vastaan”. Mutta itsetietoinen, motivoitunut ja omia tarkoitusperiään toteuttava tekoäly?
Ei, sellaista ei ole näköpiirissä.
Hän ymmärtää, mikä teknologiassa pelottaa. Kauhukuva on, että teknologia ei ole kontrolloitavissa, ja että se karkaa käsistä.
Näin voi käydäkin, mikäli asiat hoidetaan huonosti. Huolimattomasti rakennettuun järjestelmään voi jäädä aukko, jonka läpi hakkeri voi porautua ja varastaa dataa. Silloinkin syypäänä katastrofiin on ihminen, ei paha teknologia.
Elokuvassa on Peltosen mukaan muutama uskottava elementti: ilkeän teknologian motivaatio tulee ihmisestä, supertekoälyn vaativa laskentateho on huomioitu, eikä näköpiirissä ole yhtään höpsöä robottia.
Loppuratkaisukin on realistinen – kaikki harmi loppuu, kun netti pistetään poikki.
Kuka?
Ella Peltonen
» 30-vuotias. Kotoisin pääkaupunkiseudulta, asuu Oulussa ja Utsjoella. » Työskentelee tutkijatohtorina Oulun yliopistossa 6G-lippulaivaohjelmassa. » Valmistui filosofian maisteriksi Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen koulutusohjelmasta 2013. Väitteli tohtoriksi helmikuussa 2018. Väitöskirja käsitteli älypuhelimen energiankulutuksen mallintamista ja sitä, mitä pidemmän akunkeston saavuttamiseksi voi tehdä. » Palkittiin Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksen vuoden nuorena opettajana vuonna 2012 ja vuoden nuorena tutkijana vuonna 2015. Sai vuonna 2015 Marc Weiserin Best Paper Award -palkinnon. Vuonna 2017 tietojenkäsittelijöiden kansainvälinen naisverkosto N2 listasi hänet yhdeksi nousevista tähdistä. » Lapsena unelma-ammatti oli tähtitieteen tutkija. » Vapaa-ajallaan lukee hömppäromaaneja, tuijottaa suoratoistopalveluista historiallista draamaa tai kuljeskelee Lapissa. » Toivoo, että maailma olisi kaikille mukavampi paikka elää.
Julkaistu
SHARE
Anni Hyypiö
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio
"Esikuvien puute teknologia-aloilla työskentelevistä naisista kavensi käsitystäni omista mahdollisuuksistani. Nyt jos koskaan on tärkeää, että myös tytöt kiinnostuvat muustakin kuin naisvaltaisista aloista", kirjoittaa Sanna Häyrynen.
Lapsena pelasin Super Mariota ja Tetristä. En koskaan miettinyt, miten pelit ovat saaneet alkunsa tai hoksannut, että minäkin voisin joskus luoda sellaisia.
Kukaan ei kertonut, että se olisi mahdollista.
Pelitkään eivät sen koommin kiinnostaneet, kun hevoskirjat ja pianonsoitto veivät mennessään.
Koulussa matematiikka, fysiikka ja kemia tuntuivat jotenkin maailmasta irrallisilta ilmiöiltä, vaikka nyt tajuan, että ne ovat tätä maailmaa konkreettisimmillaan. Myönnän suorastaan inhonneeni matematiikkaa ja luonnontieteitä – pidin niitä tylsinä ja omaan tyttömaailmaani sopimattomina.
Viihdyin paremmin humanististen ja taideaineiden parissa. En tiedä, ohjasivatko minua luontaiset taipumukseni vai ympäristö, joka vei mieltymyksiäni tiettyyn suuntaan siksi, että olen naispuolinen henkilö.
Kun olin teini-iässä, kemisti-isäni kyllä yritti vihjata minulle, että teollisuudessa ja vaikkapa lennonjohdossa voisi tienata mukavasti. Nauroin räkäisesti ja mietin, eikö hän tunne tytärtään ollenkaan, kun hän kuvittelee minun lähtevän tuollaisille urille. En voinut kuvitella itseäni nuorena naisena noissa tehtävissä.
Jälkikäteen voisin sepittää, että ryhdyin humanistiksi kapinahenkeä ilmentääkseni. Todellisuudessa taisin olla kuitenkin hieman kapeakatseinen ja jumittunut käsityksiini omista mahdollisuuksistani.
Kenenkään ei pitäisi enää ajatella niin sukupuolittuneesti kuin itse ajattelin.
Helsingin Sanomien artikkelissa Sukupuolittuneet polut (30.9.2019) todetaan, että koulutusvalinnat ovat Suomessa EU-maista vahvimmin eriytyneet sukupuolen mukaan. Tytöt suuntaavat sosiaali-, terveys- ja kasvatusaloille, pojat teknisille aloille.
Artikkelissa viitataan OECD:n vertailuun, jonka mukaan Suomessa vuonna 2017 luonnontieteiden, teknologian, insinööritieteiden ja matematiikan uusista opiskelijoista vain 22 prosenttia oli naisia. Sosiaali- ja terveysalan uusista opiskelijoista sen sijaan 83 prosenttia oli naisia.
Hesarin artikkelin yhteydessä on laskuri, joka kertoo Oulun yliopistossa 2017 aloittaneiden osalta seuraavia lukuja: terveys- ja hyvinvointialoilla sekä kasvatustieteissä fukseista naisia oli 81 prosenttia, humanistifukseista naisia oli 68 prosenttia, luonnontieteissä 49 prosenttia, kauppatieteessä 38 prosenttia ja tekniikan aloilla 23 prosenttia. Tietojenkäsittelyn ja tietoliikenteen uusista opiskelijoista vain 12 prosenttia oli naisia.
Jako on selvä. Maailmamme on teknologisoitunut ja teknologisoituu vain entistä enemmän, mutta tuon muutoksen luojien joukossa on sukupuolivinouma.
Helsingin yliopistossa naisten osuus tietojenkäsittelyn opiskelijoista on ollut viime vuosina kasvussa.
Tätä tekstiä varten pyysin Oulun yliopiston tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnalta lukuja tietojenkäsittelyn ja tietoliikenteen fuksien sukupuolijakaumasta. Vuonna 2018 aloittaneista naisia oli 19 prosenttia, joka on nousua esimerkiksi vuonna 2016 olleesta 11 prosentista. Vuonna 2014 naisten osuus tietojenkäsittelyn ja tietoliikenteen fukseista keikkui 17 prosentissa, joten aloittaneiden määrässä on ollut vaihtelua viime vuodet.
Tyttöjä on onneksi vihdoin alettu toden teolla kannustaa tekniikan pariin. Tämän päivän tytöt tietävät mahdollisuutensa jo vähän paremmin kuin minä aikoinani.
Esikuvien ykkönen lienee koodauslähettiläs Linda Liukas, joka avaa ohjelmoinnin maailmaa lapsille Hello Ruby -kirjojensa avulla ja on ollut perustamassa Hives Helsinki -koodauskoulua sekä maailmalle levittäytynyttä Rails Girls-yhteisöä, joka tarjoaa ohjelmoinnin opetusta naisille. Samaa tekee kotimaassa myös Mimmit koodaa -projekti.
Jokin aika sitten bongasin, että työnantajani BusinessOulu on mukana Oamkin vetämässä Sinä osaat -hankkeessa, jossa teknologia-alaa tehdään tytöille tutuksi ja hankitaan tytöille TET-paikkoja Oulun seudun ja Kainuun teknologiayrityksistä.
Tällaisia kannustajia ja esikuvia tarvitaan lisää. Sellaiset olisivat aikanaan ehkäpä avartaneet omaakin ajatteluani.
Tytöillä on nyt hyvä syy innostua tekniikasta ja ei-tyypillisistä naisaloista, kun ilmastonmuutoksen hillitsemiseen voidaan vaikuttaa juuri teollisuuden ja tekniikan kautta.
On väärin asettaa tulevaisuuden pelastamisesta vastuu seuraaville sukupolville, mutta uskoni on silti heissä.
Toivottavasti parinkymmenen vuoden päästä meidän ei tarvitse enää lukea artikkeleita tai kolumneja siitä, miten koulutusaloilla on epätasaisesti miehiä ja naisia.
Viisikymppisenä haluan lukea lehdestä (tai joltain muulta alustalta), että sukupuoliltaan moninaiset asiantuntijaryhmät yhdessä kehittävät ratkaisuja paremman tulevaisuuden puolesta – sekä hoitavat ja opettavat, mutta se onkin sitten jo toisen tekstin aihe.
Julkaistu
SHARE
Sanna Häyrynen
Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu.
Twitter: @sannahayrynen
Alussa tutkimuskeskuksen tutkimusteemoina ovat uusien radioteknologioiden kehittäminen 5G:lle sekä 5G:n varhaisvaiheen mahdollisuuksien demonstroiminen.
Nokia Bell Labs ja Oulun yliopisto perustavat Ouluun yhteisen Joint Center for Future Connectivity -keskuksen.
Tiedotteen mukaan Nokian ja Oulun yliopiston tavoitteena on olla maailman johtava tulevaisuuden langattomien teknologioiden kehittäjä ja ideoija.
Tulevaisuuden disruptiivisilla 10X-teknologioilla voidaan saavuttaa nykytilaan verrattuna kymmenkertaisia vaikutuksia digitaalisen aikakauden tietoverkkoihin: ääretöntä tiedonsiirtokapasiteettia, merkittävästi kasvavaa energiatehokkuutta, korkeampaa sovellustietoisuutta ja sisäänrakennettua itseoptimointia.
Alussa uuden tutkimuskeskuksen tutkimusteemoina ovat uusien radioteknologioiden kehittäminen 5G:lle sekä 5G:n varhaisvaiheen mahdollisuuksien demonstroiminen.
Nokia Bell Labsin ja yliopiston välinen yhteistyösopimus allekirjoitettiin perjantaina 10. helmikuuta. Yhteistyösopimukseen liittyen on käynnistetty kärkiprojekti, joka keskittyy 5G-radiotaajuisten järjestelmien integroitujen piirien suunnitteluun, 5G-testiverkkoon ja järjestelmäteknologioihin.
”Yhteistyötä valmisteltiin vuosikausia, 8-9 vuotta, ja välillä se oli unholassakin. Nyt tarve tällaiselle yhteistyölle oli ilmeinen, sillä teknologian kehitysvauhti 5G:n myötä on niin raju. 5G-maailmaan ollaan menossa vauhdilla, ja asiat muuttuvat nyt nopeammin kuin koskaan aikaisemmin”, kertoo akatemiaprofessori Matti Latva-aho Oulun yliopiston Centre for Wireless Communications -tutkimusyksiköstä.
Yhteistyön avulla Nokia voi varmistaa sen, että tulevien viestintäverkkojen oikeat tekniset valinnat ja arkkitehtuuri tehdään riittävän ajoissa. Yhtiö hyötyy myös yliopiston live-lab-ympäristöstä, jossa voidaan yhdessä testata esikaupallisia tuotteita.
“5G:n ja seuraavien sukupolvien teknologioiden parissa työskentelevän insinöörin täytyy hallita uusimmat teknologiat pystyäkseen kehittämään radikaaleja konsepteja ja ratkaisemaan langattoman tulevaisuuden suuria haasteita. Syventämällä vuorovaikutusta yliopiston kanssa voimme määrittää tulevaisuutta yhdessä”, sanoo Nokia Bell Labsin tutkimusosaston johtaja Jari Hulkkonen tiedotteessa.
Tutkimuskeskuksen kautta Oulun yliopisto syventää yhteistyötään Nokian kanssa.
”Keskuksen myötä voimme käsitellä tietoa aikaisempaa luottamuksellisemmin ja kanavoida tekeminen tehokkaammin oikeisiin suuntiin. Tieto vaihtuu nopeammin, tehokkaammin ja suoremmin”, Latva-aho sanoo.
Teknologiateollisuus ry on lahjoittanut 1,5 miljoonaa euroa Oulun yliopistolle. Yhdessä valtion vastinrahoituksen kanssa lahjoituksen arvo nousee 6 miljoonaan euroon. Teknologiateollisuus ry:n toimitusjohtajan Jorma Turusen mukaan Oulun yliopistolla on painopistealueina useita teknologiateollisuudelle tärkeitä osaamisalueita. ”Erityisesti haluamme tässä yhteydessä nostaa esille Oulun yliopiston keskeisen roolin kestävän kaivannaisteollisuuden, metallien jalostuksen ja materiaaliteknologian tutkimuksessa, innovaatioyhteistyössä ja osaajien saatavuuden varmistamisessa […]
Teknologiateollisuus ry on lahjoittanut 1,5 miljoonaa euroa Oulun yliopistolle. Yhdessä valtion vastinrahoituksen kanssa lahjoituksen arvo nousee 6 miljoonaan euroon.
Teknologiateollisuus ry:n toimitusjohtajan Jorma Turusen mukaan Oulun yliopistolla on painopistealueina useita teknologiateollisuudelle tärkeitä osaamisalueita.
”Erityisesti haluamme tässä yhteydessä nostaa esille Oulun yliopiston keskeisen roolin kestävän kaivannaisteollisuuden, metallien jalostuksen ja materiaaliteknologian tutkimuksessa, innovaatioyhteistyössä ja osaajien saatavuuden varmistamisessa Suomessa”, toimitusjohtaja Jorma Turunen kertoo.
Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki on erityisen iloinen, että myös monitieteinen yliopisto on saanut merkittävän lahjoituksen teknologiateollisuuden keskeiseltä vaikuttajataholta.
”Se osoittaa, että Oulun yliopiston monitieteistä kokonaisuutta, jossa tekniikan alan koulutus, tutkimus, innovaatiotoiminta sekä yhteistyö yritysten kanssa ovat merkittävässä roolissa, arvostetaan Suomessa. Olemme tästä tunnustuksesta ja lahjoituksesta todella kiitollisia”, Niinimäki sanoo.
Teknologiateollisuus ry teki kaikkiaan yhteensä 11 miljoonan euron lahjoituksen yliopistoille. Aalto-yliopisto sai 5 miljoonaa euroa, Tampereen teknillinen yliopisto 3 miljoonaa euroa ja Oulun yliopisto sekä Lappeenrannan teknillinen yliopisto molemmat 1,5 miljoonaa euroa.
Oulun yliopiston varainhankintakampanjassa on koossa tällä hetkellä 4,4 miljoonaa euroa. Tavoitteena on saavuttaa vähintään 6 miljoonaa euroa vuoden 2017 heinäkuuhun mennessä.
Julkaistu
SHARE
Minna Koivunen
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista.
Twitter: @koominna
