Jutut kategoriassa Kolumni - Oulun ylioppilaslehti

Kahden kerroksen väkeä

“Suomi tarvitsee kunnianhimoisia rakenteellisia uudistuksia, jotka tukevat työllisyyttä, talouskasvua ja julkista taloutta.” Näin toteaa Valtionvarainministeriön virkamiespuheenvuoro. Yhtenä uudistuksena 8.12.2022 julkaistussa puheenvuorossa esitetään lukukausimaksuja kaikkiin korkeakoulututkintoihin. Ehdotus on talouden näkökulmasta ymmärrettävä. Korkeakoulutusta halutaan lisätä, mutta se olisi toteutettava ilman ylimääräistä valtion velkaantumista. Oikeastaan parasta olisi, jos koulutuksen määrä ja laatu kasvaisivat, mutta menot silti supistuisivat. Jo […]

Kolumni Opiskelu

TEKSTI Olli Laitinen

Ehdotus on talouden näkökulmasta ymmärrettävä. Korkeakoulutusta halutaan lisätä, mutta se olisi toteutettava ilman ylimääräistä valtion velkaantumista. Oikeastaan parasta olisi, jos koulutuksen määrä ja laatu kasvaisivat, mutta menot silti supistuisivat. Jo nyt korkeakouluilla on mahdollista periä lukukausimaksuja EU ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta. Lukukausimaksujen yksityiskohdat, kuten maksujen suuruuden ja sen, mihin niistä saatava raha käytettäisiin, ministeriö jättäisi korkeakoulujen selvitettäväksi.

Virkamiespuheenvuorossa painotetaan, että opintojen maksullisuus voidaan toteuttaa sosiaalisesti kestävästi kehittämällä tukijärjestelmää. Mallia otettaisiin luultavimmin Britanniasta, jossa lukukausimaksujen takaisinmaksu on sidottu tutkinnon suorittamisen jälkeiseen tulotasoon. Tutkinnon suorittanut, huonosti palkattu ihminen voi saada jopa kaikki lukukausimaksunsa anteeksi, mikäli ansiot jäävät riittävän alhaisiksi. Opintojen alkaessa tai niiden aikana lukukausimaksuja ei siis tulisi maksettavaksi.

Valtiovarainministeriön virkamiespuheenvuoron taustamuistiossa on kuitenkin useita huolestuttavia kohtia. Muistiossa todetaan, että korkeakoulut voisivat lukukausimaksujen avulla erikoistua: opiskelija voisi päättää valitseeko lukukausimaksuja perivän korkeakoulun, jossa on tarjolla enemmän pienryhmäopetusta vai koulun, joka tukeutuu enemmän edullisempiin opetusmenetelmiin.

Maksuton koulutus on ollut suomalaisen sivistyksen kulmakivi – mutta kauanko vielä?

On naiivia todeta, että opiskelija voisi valita kalliimman tai edullisemman yliopiston. Tietystihän se joillekin onnekkaille on valinta, samoille opiskelijoille joilla on mahdollisuus valita mistä päin kaupunkia he haluaisivat vanhempiensa ostavan opiskeluajan yksiön heille.

Nykyisen tutkimustiedon mukaan vähävaraisemmista taustoista tulevat opiskelijat ovat kuitenkin vähemmän halukkaita ottamaan lainaa. Samanlaisen “valinnan” vähävarainen voi tehdä päättäessään sijoittaako opintolainansa rahastoihin, ja syökö opintoajan pelkkiä papuja ja riisiä.

Lukukausimaksut ohjaisivat Suomen korkeakoulujärjestelmää kahden kerroksen malliksi, jossa hyväosaiset maksaisivat paremmasta ja laadukkaammasta koulutuksesta, ja vähävaraisten olisi tyydyttävä halpatutkintoihin.

Mikä yliopisto edes haluaisi profiloitua edullisempien opetusmenetelmien yliopistoksi? Erityisesti Pohjois-Suomen ja maakuntien yliopistojen kannattaa pitää eriarvoistumisen uhka mielessä. Jo nyt nuoret ihmiset valuvat pääkaupunkiseudulle koulutuksen ja työn perässä. Miksi kukaan haluaisi enää opiskella maakuntien yliopistoissa, jos se tarkoittaa huonompaa työtilannetta tulevaisuudessa.

Lukukausimaksuilla olisi kiistaton vaikutus työmarkkinoihin, ja eniten koulutuksestaan maksanut olisi luonnollisesti myös arvokkainta työvoimaa. Ei kai kukaan palkkaa massaluennoilla kouluttaunutta lääkisopiskelijaa, jos vaihtoehtona on leikkaussaleissa karaistunut opiskelija.

Valtiovarainministeriö on julkaissut puheenvuoroja jo vuodesta 1991 lähtien, ja niiden vaikutus on ollut merkittävä säästölistauksia tehtäessä. Tulevalla eduskunnan vaalikaudella säästöpaineet ovat suuremmat kuin ehkä koskaan ennen. Maksuton koulutus on ollut suomalaisen sivistyksen kulmakivi – mutta kauanko vielä?

Julkaistu 1.3.20232.3.2023

Olli Laitinen

Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija. Viestinnän kandidaatti ja tiedeviestinnän maisteriopiskelija. Haaveilee laadukkaasta yleiskoneesta.

Lue lisää:

Kunpa vastaan ei tulisi ketään tuttua

Ennen lomaa koittaa usein opiskelijan arjessa hetki, jolloin palautetaan viimeiset tehtävät, pakataan, ostetaan juna- tai bussiliput tai lastataan auto täyteen ja suunnataan kohti kotia. Kodilla tarkoitan tässä sitä paikkaa, jossa kasvoi teiniksi, tai jopa aikuiseksi. Ei sitä pientä opiskelijayksiötä, jonka jääkaapissa odottaa vain valo ja eilisen nuudeliannoksen jämät. Lapsuudenkoti itsessään saattaa herättää lämpimiä muistoja. Sinne […]

Kolumni Opiskelu

TEKSTI Essi Markkula

Lapsuudenkoti itsessään saattaa herättää lämpimiä muistoja. Sinne matkustaessa joutuu kuitenkin usein ohittamaan vanhan koulun, urheilukentän, lapsuudenystävien kotitaloja tai paikan, jossa entisen ihastuksen kanssa pussaili. Ja ehkä riiteli ja erosi.

Joistakin tämä tuntuu ihanalta nostalgiatripiltä. Onneksi olkoon, jos olet yksi heistä. Kaikissa vanhat kulmat eivät kuitenkaan aiheuta riemua, vaan enemmänkin pakokauhua. Ajatus entisen yläasteen kulmilla kävelemisestä tai tutussa lähikaupassa käynnistä voivat tuntua lamauttavilta.

Olen jutellut asiasta paljon tuttujeni kanssa ja huomannut, etten ole ainoa, jota kotipaikkakunnalle paluu ahdistaa. Keskusteluissa on noussut usein esiin ajatus, johon monen on varmasti helppo samaistua: ”kunpa ei tulisi vastaan ketään tuttua”.

Kotikunnan kyltin ohittaminen saa sydämen tykyttämään ja posket punoittamaan. Rapistunut nuorisotalo puistattaa ja aiheuttaa ahdistavia takaumia teinivuosilta. Tekee mieli puristua kasaan ja palata takaisin nykyiseen turvalliseen arkeen. Jos ahdistus saa suuret mittasuhteet, voi kotiin palaaminen olla todella stressaavaa.

Psykopodiaa-podcastissa psykologi Nina Lyytinen keskustelee psykologian ilmiöistä muiden asiantuntijoiden kanssa. Podcastin Stressin ja ahdistuksen säätely -jaksossa vieraana oleva psykoterapeutti Hanna Markuksela kertoo ahdistuksen olevan fysiologinen tunne. Ahdistus voi siis näyttäytyä myös fyysisinä oireina, joita ovat esimerkiksi ruuansulatuskanavan häiriöt, sykkeen kohoaminen, lihaskireydet ja jopa kipu.

Markuksela kehottaa miettimään oman ahdistuksen triggereitä, eli mitkä asiat laukaisevat sen. Jaksossa todetaan, että ahdistuksesta kärsivä ihminen kuulee usein sanat: ”yritä olla ajattelematta sitä”. Markuksela kuitenkin rohkaisee sallimaan itselle lyhyen hetken, jolloin voi luvan kanssa märehtiä ahdistavaa asiaa, eikä keskittyä työntämään sitä pois mielestä.

Kokeilin sallia itselleni hetken, jolloin pohdin, ahdistuin ja märehdin asiaa huolella. Huomasin, että en pidä kovinkaan paljon teiniaikaisesta itsestäni. Hän oli holtiton, itsekeskeinen ja epävarma – kuten teinit usein ovat. Kotipaikkakunta saa minut automaattisesti muistelemaan juuri näitä vuosia elämästäni.

Yleensä tiedostan, etten ole enää samanlainen kuin teininä, mutta vanhaa koulua tuijottaessa entisestä itsestä on vaikeampaa pyristellä irti. Tuntuu, kuin joutuisi hetkeksi imaistuksi takaisin menneeseen, vaikka on kulkenut pitkän matkan kasvaakseen siitä pois – ja se ahdistaa.

Helposti myös kuvittelee muiden näkevän sinut samanlaisena kuin olit nuorisoseuran kesädiskossa joskus vuonna 2007. Siksi vanhaan tuttuun törmätessä saattaa tulla äkillinen halu piiloutua. Tuntuu kuin täytyisi todistella, että näetkö kuinka aikuistunut olen nykyään, enkä lainkaan se sama tyyppi, jonka sinä muistat. En kuitenkaan suosittele tekemään näin, sillä luultavasti häntä ei kiinnosta.

Lähetän voimia kaikille, jotka saavat näppylöitä jo vanhan kouluruokalan ajattelemisesta, tai hengenahdistusta entisen Siwan seinustalla nököttävästä moporivistöstä. Kun seuraavan kerran palaat kotiseudulle, muista, että palaat sinne vahvempana itsenäsi, vaikka olisitkin vielä pohjimmiltasi sama tyyppi kuin siellä asuessasi.

Voit päättää ottaa hiukan etäisyyttä koko paikkaan, tai voit pikkuhiljaa alkaa rakentaa tilannetta, jossa kotipaikkakunta ei enää ahdista. Ehkä vielä joskus muistelet siellä elettyä elämää ilolla. Joka tapauksessa, valinta on sinun.Itselläni ahdistusta helpotti lopulta kliseinen, mutta tehokas aika.

Julkaistu 8.11.20228.11.2022

Essi Markkula

Ylen toimittaja ja pian valmistuva journalisti. Kotoisin noin 5 000 asukkaan Sievistä, josta ei enää niin usein ahdistu, vaan palaa kotiin muistelemaan lämmöllä teinirakkauksiaan, hölmöilyjään ja huolettomampaa nuoruutta.

Lue lisää:

Aktivismia kiitos!

Mukavuudenhaluinen nykyihminen tyytyy sosiaalisen median päsmäröintiin oikean aktivismin sijasta. Maailmankuulu toisinajattelija, yksi eniten siteerattu modernin ajan akateemikko ja Massachusettsin teknillisen korkeakoulun kieliteteen emeritusprofessori Noam Chomsky totesi 4. toukokuuta 2021 Yhdysvaltalaisen Fordhamin yliopiston opiskelijoiden järjestämässä Zoom-keskustelutilaisuudessa hyytävän näkemyksensä: “Teidän sukupolvenne joutuu päättämään jatkaako organisoitunut ihmisyhteiskunta olemassaoloaan, vai ei. Meidän on päätettävä juuri nyt, jatkuuko itsetuhon ja […]

Kolumni

TEKSTI Waltteri Niiranen

Mukavuudenhaluinen nykyihminen tyytyy sosiaalisen median päsmäröintiin oikean aktivismin sijasta.

Maailmankuulu toisinajattelija, yksi eniten siteerattu modernin ajan akateemikko ja Massachusettsin teknillisen korkeakoulun kieliteteen emeritusprofessori Noam Chomsky totesi 4. toukokuuta 2021 Yhdysvaltalaisen Fordhamin yliopiston opiskelijoiden järjestämässä Zoom-keskustelutilaisuudessa hyytävän näkemyksensä:

“Teidän sukupolvenne joutuu päättämään jatkaako organisoitunut ihmisyhteiskunta olemassaoloaan, vai ei. Meidän on päätettävä juuri nyt, jatkuuko itsetuhon ja lajituhon kehitys sellaiseen käännekohtaan, josta ei ole paluuta, vai ponnistelemmeko realististen, toteutettavien ja ulottuvilla olevien ratkaisujen kautta, emme ainoastaan ihmiskunnan selviytymiseen, vaan kaikille parempaan elämään.”

Ajatus siitä, että nykyinen sukupolvi ratkaisee inhimillisen elämän jatkuvuuden herättää varmasti muutakin kuin vastuuntuntoa. Pelkoa esimerkiksi. Mutta Chomsky on oikeassa. Ihmiskunnalla on oikeastaan kolme suurta haastetta: ympäristökriisi, sosiaalis-taloudellinen epätasa-arvo ja joukkotuhoaseiden uhka.

Hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n huhtikuun alussa julkaiseman raportin mukaan ihmiskunnan on toteutettava merkittäviä päästövähennyksiä kymmenen vuoden kuluessa pysäyttääkseen ilmaston lämpeneminen kriittisenä pidettyyn kahteen asteeseen. Hyväntekeväisyysjärjestö Oxfamin mukaan vuonna 2020 maailman 2153 miljardööriä omistivat enemmän varallisuutta kuin 4,6 miljardia ihmistä varallisuusportaan pohjalla. Bulletin of the Atomic Scientists -julkaisu arvioi tammikuussa ihmisen aiheuttaman joukkotuhon todennäköisemmäksi kuin kylmän sodan aikana asettamalla niin sanotun Tuomionpäivän kellon vain sadan sekunnin päähän “keskiyöstä”.

Yhteiskunnallisiin epäkohtiin on vaikutettu aikaisemminkin. Inhimillistä kehitystä on edistetty historian varrella parhaiten aktivismin avulla. Abolitionistit ajoivat orjuuden lopettamista, suffragetit naisten äänioikeutta, työväenjärjestöt turvallisia työoloja ja parempaa palkkaa. Nämä asiat ovat toteutuneet suuressa osassa maailmaa. Suomessa vaadittiin vuonna 1905 suurlakolla yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta ja se saatiin ensimmäisenä Euroopassa.

Aktivismilla on saavutettu paljon, vaikka sen harjoittajat ovat olleet usein omana aikanaan hyljeksittyjä toisinajattelijoita. Kansalaisoikeusaktivisti ja pastori Martin Luther King Jr. oli eläessään mielipiteitä jakava ja jopa vihattu hahmo. Etelä-Afrikan rotuerottelun vastainen aktivisti Nelson Mandela oli suuren osan elämästään vangittuna mielipiteidensä vuoksi ja häntä pidettiin kotimaansa lisäksi osassa länsimaista terroristina. Mandela pääsi vankilasta vuonna 1990, voitti Nobelin rauhanpalkinnon työstään rotuerottelun päättämiseksi vuonna 1993 ja tuli valituksi Etelä-Afrikan presidentiksi vuonna 1994. Yhdysvallat poisti Mandelan terroristien listaltaan vasta vuonna 2008.

Sinunkin epäsuosittu ajatuksesi voi olla jonkun ajan päästä valtavirtaa. Edesmennyt brittiläinen parlamentaarikko Tony Benn määritti viisi kysymystä, jotka valtaapitäville tulisi esittää: Mitä valtaa sinulla on, mistä olet sen saanut, kenen intressien vuoksi käytät sitä, kenelle olet vastuussa ja miten pääsemme sinusta eroon? Viimeinen kysymys on erityisen tärkeä. Edistys on vaatinut tähän mennessä sitä, että ihmiset ovat uskaltaneet kyseenalaistaa, vaatia parempaa, organisoitua ja tarvittaessa protestoida vallitsevaa järjestelmää vastaan. Me saamme elää paremmin, nauttia kansalaisoikeuksista ja esimerkiksi äänestää, koska joku joskus uskalsi olla eri mieltä ja aikaansa edellä. Lopulta eliittien on ollut pakko omaksua uudet ajatukset, koska omaksumatta jättäminen olisi johtanut siihen, että heistä hankkiudutaan eroon.

On hyvä, että meidän aikanamme on ihmisoikeusaktivisti Malala Yousaftzain ja ilmastoaktivisti Greta Thunbergin kaltaisia ihmisiä, jotka eivät hyväksy asioita sellaisena kuin ne ovat. He ovat esimerkkejä meille muille.

Esimerkkejä sikäli, kun kontrasti heidän harjoittamansa aktivismin ja turhanpäiväisen some-aktivismin välillä ei voisi olla suurempi. Ajallemme on tyypillistä, että yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa lyhytaikaiset osallistumistavat, kuten kansalaisaloitteiden allekirjoittaminen, mutta myös sosiaalisen median spontaanisti syntyvät ilmiöt ovat suosittuja samalla, kun sitoutuneempi osallistuminen on menettänyt suosiota. Järjestöjen, puolueiden ja ammattiliittojen jäsenmäärät ovat laskeneet kulta-ajoista, kuten myös äänestysaktiivisuus vaaleissa.

Uusissa menetelmissä on varmasti hyvätkin puolensa, esimerkiksi uusien paikasta riippumattomien “verkostorakenteiden” synnyttämisessä, kuten joku politiikan tutkija sanoisi. Osalle ihmisistä näyttää kuitenkin muodostuneen harhaluulo, että sosiaalisen median aktiivisuus olisi yhtä vaikuttavaa kuin reaalitodellisuuden osallistuminen. Ilmeisesti ihmiset luulevat tekevänsä jotain merkittävää vaihtamalla profiilikuvaansa milloin minkäkin maan lipun värit, tykkäämällä jostain julkaisusta, käyttämällä pinnalla olevaa “hästägiä” tai taivastelemalla samaa mieltä olevien kanssa jollakin palstalla, kuinka eri tavalla ajattelevat ovat väärässä ja tyhmiä.

Internet-ajan mukavuudenhaluisten ihmisten mielessä maailma muuttuu yhtä helposti kuin Woltista saa ruokaa: ilman, että tarvitsee ajatella liikaa tai nostaa hanuriaan penkistä. Motivaattorina toimii tykkäyksistä ja huomiosta syntyvä lyhyt dopamiiniryöppy aidon yhteiskunnallisten muutosten aikaansaamisen sijaan.

Päsmäröinti somessa ei ole aktivismia. Se oli aktivismia, kun vuonna 1970 Helsingin yliopiston opiskelija-aktiivit Erkki Tuomioja ja Ilkka-Christian Björklund joutuivat putkaan osoittaessaan mieltä Persian diktaattori shaahi Reza Pahlavia vastaan. Shaahi vieraili tuolloin presidentti Urho Kekkosen luona.

Eräs eläköitynyt Oulun yliopiston tieteiden ja aatteiden historian lehtori toivoi pari vuotta sitten, että opiskelijat uskaltaisivat olla nykyään enemmän radikaaleja. Nykyiset yliopisto-opiskelijat ovat kieltämättä aika laimeita suhteessa sukupolveen, joka osallistui Helsingin vanhan ylioppilastalon valtaamiseen.

Entisellä ylä-asteen historian ja yhteiskuntaopin opettajallani vuosikymmen sitten oli periaate, että jos oppilas organisoi mielenosoituksen, hän sai yhteiskuntaopin numeroksi kympin. Sama opettaja myös valitteli, ettei hän veljiensä tavoin ollut koskaan joutunut putkaan. Opettaja ilmoittikin tavoitteekseen joutua putkaan ennen 60-vuotissyntymäpäiväänsä.

Tässä on ideaa. Haluatko siis muuttaa maailmaa? Jätä sosiaalisen median tekovaikuttaminen, järjestä mielenosoitus ja joudu putkaan. Jos syy on oikein hyvä, järkevät ihmiset kyllä ymmärtävät. Ja halu taata inhimillisen elämän ja sivilisaation jatkuvuus on hyvä syy. Niin hyvä, että saatan jopa liittyä seuraan.

Julkaistu 5.5.20226.5.2022

Waltteri Niiranen

Asiakeskeinen radikaali. Humoristi ja humanisti, joka tykkää 90-luvun Simpsoneista ja kissoista.

Lue lisää:

ADHD vaikuttaa opiskelijan arkeen

Saavut jälleen kampukselle viime tingassa, ja edessä on neljän tunnin luento. Vaikka aihe on kiinnostava, jo ensimmäisen tunnin aikana keskittymisesi alkaa herpaantua. Huomaat luokassa olevan pianon. Loppuluennon joudut keskittymään luentoa enemmän siihen, ettet nouse penkistä soittamaan Kissanpolkkaa opiskelukavereidesi iloksi. Kuulostaako tutulta? ADHD-liiton verkkosivujen mukaan muun muassa yllä kuvatun kaltaisista oireista kärsii 2–4 % aikuisväestöstä. ADHD:n […]

Henkinen hyvinvointi Kolumni Mielipide Opiskelu

Kuulostaako tutulta? ADHD-liiton verkkosivujen mukaan muun muassa yllä kuvatun kaltaisista oireista kärsii 2–4 % aikuisväestöstä. ADHD:n ja opiskelun yhdistäminen ei aina ole helppoa, sillä keskittymishäiriö tuo mukanaan monenlaisia haasteita opiskelijan arkeen. Oulun yliopistolla kokoontuvasta pienryhmästä voi saada apua oireiden kanssa selviytymiseen ja oppia löytämään omat vahvuutensa opiskelijana.

Mikä ADHD on?

ADHD, Attention Deficit Hyperactivity Disorder, on aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö, johon voi kuulua tarkkaamattomuutta ja/tai ylivilkkautta. Salakarin ja Virran (2018) ADHD-aikuisen selviytymisopas 2.0 -kirjassa häiriön kerrotaan aiheuttavan haasteita kognitiivisissa toiminnoissa, kuten tiedonkäsittelyssä, toiminnanohjauksessa ja työmuistissa. ADHD on kehityksellinen häiriö, eli se alkaa jo lapsuudessa. Joillakin oireet lieventyvät lapsuuden jälkeen, ja toisilla oireet tuottavat haasteita myös aikuisena.

ADHD vaikuttaa aivojen toimintaan, mikä aiheuttaa erilaisia oireita. Vaikka voi vaikuttaa siltä, että ADHD-oireisen aivot käyvät jatkuvasti ylikierroksilla, on tilanne kuitenkin juuri päinvastainen. Tutkimusten mukaan joko ADHD-aivojen verenvirtaus tai aineenvaihdunta on hidastunut. Tämä madaltaa aivojen aktivaatiotasoa, mikä voi johtaa ylivilkkauteen ja keskittymisvaikeuksiin. On esitetty, että ylivilkkaus johtuisi aivojen pyrkimyksestä kohottaa aktiviteettitasoaan.

Apua opiskeluarkeen pienryhmätoiminnasta

Oulun yliopistolla viime syksynä startannut Huomaa vahvuutesi -opiskelutaitoryhmä on suunnattu ADHD-diagnoosin saaneille opiskelijoille. Ryhmän ideana on auttaa opiskelijoita löytämään omat vahvuutensa, ja antaa työkaluja arjessa ja opinnoissa pärjäämiseen.

Toinen ryhmän vetäjistä, opintopsykologi Pauliina Junnikkala kertoo opiskelutaitoryhmän idean lähteneen vuonna 2020 julkaistusta uudesta ADHD:n psykologisesta hoito-ohjelmasta aikuisille. Junnikkalan mukaan opiskelutaitoryhmä perustuu tähän lyhythoitomalliin, mutta mallia sovelletaan opiskelutaitojen näkökulmaan sopivaksi.

”Jokaisella tapaamiskerralla on eri teema, joita ovat muun muassa tarkkaavuuden ylläpitäminen ja vaihtaminen toiseen asiaan, aloittamisen vaikeus sekä ajanhallinta.” kertoo Junnikkala.

”Tapaamisissa keskustellaan pienryhmässä, ja sitä kautta voi saada vertaistukea muilta samojen asioiden kanssa painivilta opiskelijoilta. Opiskelijat tekevät erilaisia käytännön harjoitteita, ja lisäksi ryhmässä jaetaan vinkkejä oman arjen helpottamiseksi. Osa vinkeistä tulee meiltä opintopsykologeilta, mutta myös pienryhmän jäsenet jakavat niitä toisilleen.” Junnikkala sanoo.

Keskittymishäiriö vaikuttaa opiskelukykyyn

ADHD:n aiheuttamat kognitiiviset haasteet vaikuttavat opiskelukykyyn monin eri tavoin. Aivojen välittäjäaineiden, pääosin dopamiinin ja adrenaliinin, tehoton toiminta heikentää tiedonvälitystä ADHD-oireisen aivoissa. Tämä hidastaa tiedon käsittelyä ja uuden tiedon sisäistämistä, ja esimerkiksi monimutkaisia ohjeita voi olla vaikea ymmärtää. Lisäksi heikentynyt työmuisti aiheuttaa haasteita esimerkiksi tenttiin lukiessa.

Toiminnanohjauksen haasteet näkyvät muun muassa ajanhallinnassa ja arjen suunnittelussa, mikä näkyy esimerkiksi myöhästelynä ja sotkuisena kotina. Myös tehtävien priorisointi tuottaa usein vaikeuksia, minkä vuoksi opiskelutehtävien tärkeysjärjestykseen laittaminen on hankalaa.

Junnikkalan mukaan monet opiskelun haasteet liittyvät oppimistehtävien tekemiseen ja palauttamiseen. Tehtävien aloittaminen voi olla vaikeaa, ja tehtäviä tehdään viime tingassa. Myös määräajoissa pysyminen tuottaa haasteita. Toisinaan poukkoilu eri tehtävien välillä voi aiheuttaa sitä, että lopulta ei saa tehtyä mitään valmiiksi. Ongelmat korostuvat, jos tehtävän aihe ei ole opiskelijan mielestä kiinnostava.

ADHD-oireisen keskittyminen herpaantuu helposti luennoilla ja tenteissä, koska ulkoiset ärsykkeet kuten taustamelu tai putoilevat kynät vievät huomion. Myös impulsiivisuus voi haitata opinnoissa pärjäämistä. Se voi ilmetä esimerkiksi yhtäkkisenä innostumisena, jolloin kaikki muut asiat unohtuvat. Siinä missä joku valitsee juhlimisen tenttiin lukemisen sijaan, joku toinen saattaa oksentaa tenttipaperille kaiken lukemansa, ja unohtaa vastata varsinaiseen kysymykseen.

Toisinaan aivot ovat kuin radio, jossa on kaikki kanavat samaan aikaan päällä – pää on täynnä ajatuksia, mutta niistä ei saa selvää. Joskus taas on päiviä, kun aivot tuntuvat käyvän hitaalla, eikä päässä liiku oikein mitään. Kummankaan ei voi sanoa edistävän oppimista.

Voiko ADHD:sta olla hyötyä opiskellessa?

ADHD:lla voi olla myös positiivisia vaikutuksia opiskelun kannalta, ja siksi opiskelutaitoryhmänkin nimi on Huomaa vahvuutesi. Positiivisia vaikutuksia voivat olla muun muassa kekseliäisyys ja spontaanius. Idea esimerkiksi oppimistehtävän aiheesta voi syntyä hetkessä. Parhaimmillaan toiminta on hyvinkin tehokasta ja nopeaa.

”ADHD-diagnoosin saaneilla opiskelijoilla voi olla monenlaisia vahvuuksia, joita voi käyttää hyödyksi opiskellessa. Omista kiinnostuksenkohteista voi innostua loputtomasti, niihin jaksaa paneutua, ja voi päästä tietynlaiseen ”flow-tilaan”. Myös luovuus on vahvasti läsnä monien ADHD-diagnoosin saaneiden elämässä. Joillakin taas on kyky nähdä asiat isommassa mittakaavassa.” Junnikkala kertoo.

Diagnoosi voi olla helpotus

Vaikka ADHD alkaa jo lapsuudessa, monet saavat diagnoosin vasta aikuisena. Usein arvaamattomasti joka suuntaan poukkoilevat superpallolapset diagnosoidaan viimeistään koulun alkaessa. ADHD-lapsi voi kuitenkin olla myös hiljainen, omiin maailmoihinsa uppoutunut haaveilija, jonka haasteet eivät näy ulospäin. Jälkimmäisessä tapauksessa hakeudutaan usein vasta aikuisena ADHD-testeihin, kun opiskelujen tai työelämän vaikeusaste kasvaa ja oma arki alkaa tuntua mahdottomalta.

Junnikkalan mukaan diagnoosi on monelle oikeastaan helpotus, sillä se voi selittää monia asioita omasta historiasta ja omia toimintamallejaan voi oppia ymmärtämään paremmin. Diagnoosin myötä voi ehkä hyväksyä itsensä sellaisena kuin on sekä hakea tukea arkeen tai opintoihin. Tuki voi olla esimerkiksi kuntoutusta tai yksilöllisiä opintojärjestelyjä.

”Jos tunnistaa itsessään monia ADHD-oireita, kannattaa etsiä luotettavaa tietoa aiheesta esimerkiksi ADHD-liiton sivuilta. Kaikilla ihmisillä on joskus ADHD-tyyppisiä oireita, mutta kannattaa miettiä, kuinka paljon niitä on, ja vaikeuttavatko ne merkittävästi omaa arkea. Kannattaa keskustella myös lähiomaisen kanssa, ovatko he huomanneet arjen toiminnoissa merkittäviä haasteita.” lisää Junnikkala.

Jokainen ADHD-ihminen on erilainen ja oirekirjo on moninainen. Jotkut voivat olla karismaattisia ja hauskoja esiintyjiä, siinä missä toiset taas hajamielisiä haaveilijoita. Tärkeää on muistaa, että keskittymishäiriöiset eivät ole tyhmiä tai laiskoja, heidän aivonsa vain toimivat epätyypillisellä tavalla.

HELMI SUVISAARI

Kirjoittaja on ADHD-diagnoosin aikuisena saanut tiedeviestinnän maisteriopiskelija.

Julkaistu 18.3.202218.3.2022

“Voisin olla teidän äitinne.” – Opiskelu yliopistossa keski-ikäisenä

Henna Hietala muistuttaa kolumnissaan, että yliopistossa opiskelu ei katso ikää. Toukokuussa 2019 kirjoitin informaatiotutkimuksen pääsykokeessa referaattia. Valmistuin ylioppilaaksi vuonna 2000, joten kirjallisista tehtävistä oli jo tovi aikaa, mutta pääsin sisään Oulun yliopistoon ensimmäisellä yrityksellä. Ylioppilastodistuksestani en saanut pisteitä, koska se oli niin vanha. Minun oli siis onnistuttava pääsykokeessa. Opetushallituksen tilaston mukaan 35–39-vuotiaita oli vuoden 2019 […]

Kolumni Opiskelu

TEKSTI Henna Hietala

Henna Hietala muistuttaa kolumnissaan, että yliopistossa opiskelu ei katso ikää.

Toukokuussa 2019 kirjoitin informaatiotutkimuksen pääsykokeessa referaattia. Valmistuin ylioppilaaksi vuonna 2000, joten kirjallisista tehtävistä oli jo tovi aikaa, mutta pääsin sisään Oulun yliopistoon ensimmäisellä yrityksellä. Ylioppilastodistuksestani en saanut pisteitä, koska se oli niin vanha. Minun oli siis onnistuttava pääsykokeessa.

Opetushallituksen tilaston mukaan 35–39-vuotiaita oli vuoden 2019 kevään korkeakoulujen yhteishaussa 3549, joista 846 sai opiskelupaikan. En ole siis ainut, mutta useimmat ikäiseni käyvät töissä tai heillä on perhevelvollisuuksia opintojen ohessa. Korona-aikana on vielä useampi keski-ikäinen hakenut opiskelemaan, kun heiltä on työ lähtenyt alta.

Tämä oli ensimmäinen korkeakoulupaikkani. 17 vuotta kului töissä postinjakajana. Tympääntymistä työhöni ja liian suuriin piireihin ylitöineen oli jatkunut jo pitkään. Haaveilin yliopistosta, mutta rohkeutta puuttui.

Suurin huolenaiheeni oli raha. Elin ensimmäiset kaksi vuotta opintovapaalla saaden aikuiskoulutustukea, palkkaa loma-ajoilta ja vuokratuloja. Nyt saan Kelan opintotukea. Lukukausien aikana en ole käynyt töissä. Säästöni ovat mahdollistaneet huolettoman opiskeluelämän. Sitä paitsi saan opiskelija-alennuksia joka paikassa. Miksi en lähtenyt aiemmin opiskelemaan? Pelkäsin turhaan.

Yksi asia oli selvä Ouluun muuttaessani: ei soluasuntoa tällä iällä. Varallisuusrajojen takia opiskelija-asunnon saaminen olisi ollut vaikeaa, joten vuokrasin yksityiseltä 31,5 m² ja laitoin omistamani kaksion Helsingissä vuokralle. Pienempi asunto tarkoitti tavaramäärän karsimista, joten mm. sohva lähti kierrätyskeskukseen.

Luulin, että yliopistossa käydään luennoilla, luetaan kirjoja ja tentitään, mutta luentoja on vähennetty. Ihmiset kysyvät minulta, mikä yllätti. Luettelen: Moodle, Examinarium, ryhmätöiden paljous ja muodollisuuden puuttuminen. Eniten yllätti, että en jaksaisi istua 1,5 tuntia. Onneksi tuli etäluennot!

Kielten opiskelutavat ovat kehittyneet. Eli tietokone tarkistaa tehtävät ja laatii sanoista muistikortteja. Kielten tunneilla enimmäkseen puhutaan. Kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen osaan vielä saksaa. Unglaublich!

Olen uhonnut eläväni nyt menetettyä nuoruutta, mutta todellisuudessa opiskelijajuhlat olen jättänyt väliin. Tutkinnon suorittaminen ja uuden oppiminen ovat elämänmuutokseni tärkeimmät motiivit.

Oma ikä iskee vastaan, kun tarkkasilmäinen nuori opiskelija kysyy: “Siis, monesko vuosi sulla on menossa?” Toinen tapaus oli, kun vieraileva luennoitsija ei ojentanut minulle esitettä, koska luuli minua opettajaksi. Kaikkiin opiskelijakyselyihin ja etuihin en ole oikeutettu ikäni perusteella. Kuinka vanha olen? “Voisin olla teidän äitinne, 40-vuotias.”

Julkaistu 14.3.202214.3.2022

Henna Hietala

Lue lisää:

Ideologinen ansa

Maria Karuvuori pohtii kolumnissaan perinteikkäiden harrastusten ja niihin liitettyjen poliittisten signaalien ristiriitaisuuksia. Aloitin lapsena oppimani neulomisharrastuksen uudelleen joskus 2000-luvun puolivälissä. Silloinkin oli meneillään neulebuumi, ja Debbie Stollerin Stitch ‘n Bitch -kirja johdatti minut ja monet muut takaisin puikkojen äärelle. Jos muistan oikein, Stoller puhuu kirjassa siitä, kuinka varsinkin toisen aallon feministit suhtautuivat penseästi neulomiseen ja […]

Kolumni

TEKSTI Maria Karuvuori

Maria Karuvuori pohtii kolumnissaan perinteikkäiden harrastusten ja niihin liitettyjen poliittisten signaalien ristiriitaisuuksia.

Aloitin lapsena oppimani neulomisharrastuksen uudelleen joskus 2000-luvun puolivälissä. Silloinkin oli meneillään neulebuumi, ja Debbie Stollerin Stitch ‘n Bitch -kirja johdatti minut ja monet muut takaisin puikkojen äärelle. Jos muistan oikein, Stoller puhuu kirjassa siitä, kuinka varsinkin toisen aallon feministit suhtautuivat penseästi neulomiseen ja muihin perinteisiin naisten töihin, jotka olivat kahlinneet naiset kodin piiriin. Mutta eihän se ole feminististä, Stoller oli oivaltanut. Neulominen on naisten omaa kulttuuriperintöä, joka ansaitsee arvonpalautuksen.

Jo tuolloin nuoret, urbaanit naiset alkoivat perustaa neuleryhmiä ja kokoontua käsitöiden äärellä ympäri maailmaa. Itsekin asuin silloin Kaakkois-Englannissa, noin tunnin junamatkan päässä Lontoosta. Porttiteorian mukaan jokin maltillisesti alkanut johtaa ennen pitkää kovempaan käyttöön. Minulle kävi niin, että kymmenisen vuotta neulomisharrastuksen aloittamisesta löysin itseni Turun saaristosta rukin äärestä, kehräämässä paikallisen lampaidenkasvattajan itse kerimää villaa langaksi. Tai ainakin yritin.

Eikä siinä kaikki, vaan 2000-luvun puolivälissä alkanut orastava kiinnostus kaupunkiviljelyyn vei kuokkimaan luomu-osuuspuutarhan peltoja. Niin sanottu hidas elämä on nimensä mukaisesti hidasta. Se, että tietotyöläinen rentoutuu kutomalla kaupasta ostetuilla langoilla sukkia, on yksi asia. Aivan toista on jo se, että kasvattaa ja kerii lampaan, kehrää ja värjää langat, ja niin edelleen.

Itse alusta loppuun tehty villapaita tai omin käsin kasvatettu tomaatti ovat taatusti kaupasta ostettuja eettisempiä ja ekologisempia – arvoja, jotka ovat tiedostavan kaupunkilaisenkin mieleen. Mutta jos näiden asioiden kanssa rupeaa itse puuhastelemaan, ainakin keskustapuolue hykertelee innoissaan. Vaikka suhtaudun nykyisin kaikkiin puolueisiin terveellä kriittisyydellä, minua ärsyttää se, miten erityisesti keskusta on ominut suomalaisen maaseudun itselleen. Ja ne tavat, joilla poliitikot joskus maaseudusta puhuvat, nostavat syystäkin monen aikuisen niskakarvat pystyyn. Kylänraitilla kohdatun tutun maitomiehen ylistys on sekoitus Suomi-filmiä ja paatoksellista propagandaa.

Tosiasiassa kaupungissa asuvakin voi viljellä kasviksia, kaikki maalaiset autoa työnsä vuoksi ajavat eivät ole niin sanotun autopuolueen jäseniä eivätkä nouse barrikadeille bensiinin hinnan heilahteluista, sekasyöjä voi syödä pääasiassa kasvis- ja vegaaniruokaa, ja niin edelleen. Olen joutunut viime aikoina miettimään paljon sitä, lähettävätkö jotkin kiinnostuksen kohteeni ja valintani sellaisia poliittisia signaaleja, jotka tekevät tyhjäksi kaiken, mitä julkisesti sanon tai kirjoitan. Jos minut yllätetään marjametsästä, täytyykö minun tosiaan joka ikisessä yhteydessä korostaa sitä, että lisäksi kyllä kirjoitan tavoitteellisesti ja arvostan koulutusta sekä naisia, jotka rikkovat lasikattoja?

Haluaisin lopettaa tämän kolumnini omahyväisen nostattavasti toteamalla, että kannattaa vain elää itsensä näköistä elämää ja olla välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat. Mutta tosiasiassa minulla ei ole aavistustakaan, miten nykypäivän ylilatautuneessa keskustelukulttuurissa tulisi toimia. Ehkä on vain jatkettava rautalangasta vääntämistä ja toivottava parasta.

Julkaistu 7.3.20227.3.2022

Maria Karuvuori

Kulttuuriantropologian opiskelija, joka on koukussa uuden oppimiseen. Pitää uimisesta, hyvin ja välittäen kirjoitetusta tekstistä, pienistä taloista ja suurista ajatuksista, kasveista ja eläimistä, kapakoista ja koti-illoista sekä toisinaan eläväisistä keskusteluista.