Avainsana: Oulun yliopisto

Tänäkin vappuna skumppapullot poksahtelivat, haalarit likaantuivat ja väki kokoontui aattona katsomaan perinteisiä fuksien uittoja. Juhlijoiden joukossa oli opiskelijoita, jotka remusivat vappubileissä ensimmäistä kertaa haalareissa, ja opiskelijoita, joiden haalareista saattoi nähdä jo ajan ja kokemuksen tuomaa patinaa.

Toisille tämä on ollut viimeinen opiskelijavappu – ja toisille ensimmäinen valmistumisen jälkeen. Opetushallinnon tilastopalvelun mukaan viime vuonna Oulun yliopistossa maisterin paperit nappasi 1315 opiskelijaa, kaikissa Suomen yliopistoissa ylemmän korkeakoulututkinnon suoritti viime vuoden aikana 15 162 opiskelijaa.

Oulun ylioppilaslehti kutsui aivan vapun alla kolme Oulun yliopiston alumnia yhteen Telluksen tiloista perinteisten vappumurkinoiden, eli kuivuneiden munkkien, puoliraakojen mansikoiden ja siman äärelle keskustelemaan, minkälaisia ajatuksia opiskelijaelämän päättyminen heissä on herättänyt.

Vuosi sitten kauppatieteiden maisteriksi valmistunut Tomi Takarautio kertoo, että hänen osaltaan opiskelijariennot ovat jo taaksejäänyttä elämää. Kun opiskeluaikoina tuli vappuisin rellestettyä muiden opiskelijoiden tavoin, tänä vuonna vappu oli tarkoitus viettää rauhallisissa merkeissä. Opiskelijaelämän ja nykyisen tilanteen erottaminen toisistaan tuntuu Takaraution mielestä tärkeältä.

Oulun ylioppilaslehdenkin avustajanakin toiminut, tällä hetkellä tiedeviestintää opiskeleva Sampo Marski tunnistaa Takaraution ajatuksen hyvin. Aiemmin aate-ja oppihistoriaa opiskellut Marski muistaa hyvin ensimmäisen vapun valmistumisensa jälkeen vuodelta 2013.

Marskin vappuperinteisiin olivat opiskeluaikana kuuluneet erilaiset opiskelijabileet ja aattona uittojen seuraaminen, mutta valmistumista seuraavan vapun Marski vietti kotona tippaleipiä syöden.

”Ajattelin, että erottautuminen opiskelijaelämästä kuuluu prosessiin. Kun en ollut enää opiskelija, niin en mennyt opiskelijabileisiin. Nythän se tuntuu ihan typerältä, koska minun mielestäni teekkareiden uitto on ihan kaikkien oululaisten tapahtuma”, Marski sanoo.

Myös filosofian maisteriksi viime vuonna valmistunut, aikaisemmin OYY:n yritysyhteistyökoordinaattorina toiminut Sonja Arstio kertoo astuneensa askel askeleelta kauemmas vanhoista vappuperinteistä.

Aiemmin Arstio oli viettänyt vappuaatot tutun opiskelijaporukan kanssa. Perinteisiin kuuluivat piknik, uitot ja vappujuhlat Arstion luona. Ensimmäisenä vappuna valmistumisen jälkeen Arstio ei mennyt enää uittoihin, mutta piti silti bileet kotonaan. Tänä vappuna hän ei aikonut tehdä enää kumpaakaan.

”Tosi moni ystävistäni ei aio enää tehdä noita asioita, joten tuntuisi vähän hullulta pitää kotona juhlat tietämättä, tuleeko bileisiin ketään”, hän miettii.

Valmistumisahdistus voi aiheuttaa fyysisiä oireita

Vappu on vain yksi konkreettinen esimerkki siitä, mikä muuttuu opiskelijastatuksen häviämisen mukana. Vaikka valtaosa muutoksista on hyviä, toisinaan valmistuminen voi aiheuttaa myös kriisin.

Sanna Häyrynen kirjoitti viime vuoden maaliskuussa Oulun ylioppilaslehden kolumnissaan, että opiskelijan identiteetistä luopumista voi verrata surutyöhön.

Myös Sonja Arstio tietää kokemuksesta, ettei valmistuminen ole pelkkää juhlaa.

Ongelmat alkoivat marraskuussa 2017. Arstio oli tehnyt graduaan aktiivisesti kolme kuukautta ja valmistuminen häämötti edessä.

Kun gradu oli jo palautettu ja kaiken olisi pitänyt olla kunnossa, Arstio alkoi kärsiä rytmihäiriöistä. Niitä seurasivat voimakkaat burnoutin oireet ja vaikeus päästä sängystä ylös.

Arstio kertoo nauttineensa gradun tekemisestä täysillä. Kehon stressireaktio tuli hänen mukaansa tunteesta, että on jäänyt täysin tyhjän päälle.

”Tajusin, että oireet eivät johtuneet siitä, että olin työstänyt gradua, vaan yksinkertaisesti siitä, että minua kammotti niin järkyttävästi, että mitä nyt tapahtuu”, Arstio kuvaa.

Arstio hakeutui sydänoireiden vuoksi hoitoon Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Pelko sydänkohtauksesta oli valtava, sillä Arstion isä oli menehtynyt joitakin vuosia aikaisemmin äkillisesti sydänperäiseen sairauteen.

”Siinä kun olit keväällä valmistumisen kynnyksellä vuorokauden mittaisessa sydänfilmissä, tuli sellainen olo että mitä paskaa, että ei tämä voi näin mennä tämä homma. Se oli järkyttävää”, Arstio kertoo.

Sydänfilmissä ei näkynyt mitään vakavaa, eikä oireille löytynyt varmaa selitystä.

Lopulta ahdistus meni niin pahaksi, että Arstio hakeutui terapiaan. Terapiasta löytyi lopulta helpottava apu ja tuki ahdistuksen hoitoon. Arstio ei hakenut apua YTHS:n kautta, vaan suoraan yksityiseltä lääkäriasemalta.

”Koin helpommaksi niin, että hakeuduin yksityiselle ja siitä sitten Kelan tukemaan terapiaan. Avun hakeminen ei aina mene niin kuin Strömsössä. Se, että saa apua, voi olla joskus tosi tuskan takana. Koin, että minulla ei olisi ollut enää voimia tapella hoidon tarpeesta.”

 

Myös Sampo Marskilla on kokemuksia valmistumisen aiheuttamasta ahdistuksesta. Hän alkoi saada paniikkikohtauksia työstäessään gradua. Paniikkikohtaukset muistuttivat sydänkohtauksia.

Lopulta Marski marssi YTHS:lle ja sai heti apua fyysisiin ja psyykkisiin oireisiinsa. Marski turvautui lääkehoitoon saadakseen gradunsa valmiiksi.

Kun paniikkikohtaukset alkoivat, Marski ajatteli, että kyseessä on gradun valmistumisesta johtuva stressi. Nyt, vuosien päästä, asia näyttäytyy eri tavalla.

”Minun mielestäni koulutusputki on tosi hyvä sana kertomaan siitä, mistä se ahdistus kumpuaa. Sitä voi miettiä sellaisena vesiliukumäkenä: yhtäkkiä, kun se vesiliukumäki on loppumassa, huomaat, että tuo vesi tuolla alhaalla saattaakin olla ihan helvetin kylmää. Sitten haluatkin kiivetä takaisin sitä putkea pitkin, mutta eihän siitä mitään tule.”

Marski kertoo tajunneensa vasta juuri valmistumisen hetkellä, ettei itse tutkinnolla olekaan ehkä mitään merkitystä: luentosaleissa istumisen sijaan tärkeämpää olisi ollut hankkia ihmiskontakteja.

Tomi Takaraution mielestä tutkinnon tärkeyttä korostetaan välillä jopa liikaakin.

”Meille tuputetaan sitä, että tutkinto tekee autuaaksi. Ei kukaan kysy sinulta elämässä, että paljonko sait opintopisteitä tai mitä tuli arvosanaksi. Tutkinto on vaan yksi lisäjuttu siihen palettiin, ja se on valtava etu muihin nähden, mutta toisaalta monella muullakin on se sama tutkinto. Kilpailet siis kuitenkin muiden kanssa samoista työpaikoista”, Takarautio miettii.

”Minun mielestäni koulutusputki on tosi hyvä sana kertomaan siitä, mistä se ahdistus kumpuaa. Sitä voi miettiä sellaisena vesiliukumäkenä: yhtäkkiä, kun se vesiliukumäki on loppumassa, huomaat, että tuo vesi tuolla alhaalla saattaakin olla ihan helvetin kylmää. Sitten haluatkin kiivetä takaisin sitä putkea pitkin, mutta eihän siitä mitään tule.”

Myös Takarautio kertoo tunteneensa painetta ja ahdistusta. Hänen kohdallaan ahdistus oli pahimmillaan kolmantena opiskeluvuotena, jolloin päässä pyöri työllistyminen.

Kun töitä sitten oli, alkoi paine siitä, että gradu pitää saada valmiiksi.

”Meidän alalla ajatus on välillä vähän sitä, että jos sinulla ei ole tutkintoa, niin et ole mitään. Vaikka se ei ollut sellaista kohtuutonta ahdistusta, kyllä siinä oli kova paine, että saa puserrettua sen gradun valmiiksi”, Takarautio kertoo.

Työttömyys pelottaa

Ahdistus, paniikkikohtaukset ja rytmihäiriöt eivät tule ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan valmistumisesta ja tutkinnon läpäisemisestä. Miksi ihminen voi huonosti juuri silloin, kun pitäisi olla iloinen ja onnellinen suuresta saavutuksestaan?

YTHS:n vuonna 2016 julkaisemasta opiskelijoiden terveystutkimuksesta selvisi, että yhä useampi opiskelijoista on huolissaan toimeentulon epävarmuudesta ja valmistumisen jälkeisestä työttömyydestä. Kyselyyn vastanneista opiskelijoista yhä useampi raportoi psyykkisestä oireilusta ja pahasta olosta.

Sonja Arstio, Tomi Takarautio ja Sampo Marski ovat yhtä mieltä siitä, että pelko työttömyydestä on yksi suurimmista syistä valmistumisahdistukseen.

Jokainen heistä kertoo miettineensä jo opiskelujen aikana, mitä opintoja kannattaa suorittaa, jotta saisi varmimmin töitä. Arstio ja Marski päätyivät opiskelemaan opettajan pätevyydet, vaikka opettajuus ei kuulunutkaan unelmatöihin.

Takarautio päätti opiskella kauppatieteitä, koska ajatteli, että sitä kautta on tiedossa varmasti töitä. Vaikka hän on työllistynyt hyvin, Takarautio on silti sitä mieltä, että turha varmistelu ja opiskelujen valitseminen työttömyyden pelko silmissä ei lopulta ole aina kaikista järkevin ratkaisu.

“Jos et pidä opiskelemastasi alasta ihan oikeasti, niin paljon todennäköisemmin jäät silloin työttömäksi, koska kyllä se näkyy ulospäin. Ei elämää kannata elää varmistellen ja mahdollisimman pienillä panoksilla”, Takarautio sanoo.

Sonja Arstio kuuntelee Takarautiota ja nyökyttelee.

”Kyllähän se kertoo vähän huolestuttavia asioita meidän yhteiskunnasta, jos se on noin pelottava asia, että meistä puolet saa tykytyksiä pelkästä ajatuksesta, että ollaan työttömiä ja tyhjän päällä”, Arstio kommentoi.

Myös Marski nyökyttelee. Viiden vuoden ajan hän ajatteli olevansa tulevaisuudessa siistissä sisätyössä ja hakevansa sisällön elämäänsä työn ulkopuolelta. Marski hankki opiskellessaan opettajan pätevyyden neljään aineeseen. Silloin ajatus tuntui miellyttävältä ja vähensi ahdistusta tulevaisuudesta.

Jossakin vaiheessa Marski kuitenkin huomasi, ettei opettajan pätevyydelläkään saa automaattisesti töitä. Silloin pintaan nousi katkeruus.

”Ensimmäinen ajatus, mikä minulla tämän ahdistuksen aikaan oli, että minut on petetty. Se on tosi naiivia ja tyhmää, mutta minulle ainakin oli jo koulussa kerrottu, että kun suuret ikäluokat jäävät pois töistä, niin kaikille riittää töitä. Ajattelin, että työllistyminen korkeakoulututkinnolla on itsestäänselvyys. Kun tämä pilvilinna mureni, se oli erittäin ahdistava kokemus”, Marski kuvailee.

”Kyllähän se kertoo vähän huolestuttavia asioita meidän yhteiskunnasta, jos se on noin pelottava asia, että meistä puolet saa tykytyksiä pelkästä ajatuksesta, että ollaan työttömiä ja tyhjän päällä.”

Korkeakoulutettujen keskusjärjestö Akavalla on työttömyyttä pelkääville opiskelijoille kuitenkin hyviä uutisia. Akavan mukaan korkeakoulutettujen työttömyys on ollut viime vuosina selvässä laskussa. Korkeakoulutettuja työttömiä oli vuoden 2018 joulukuun lopussa yhteensä 35 805. Vähennystä vuotta aiempaan verrattuna tuli 5 366 henkilöä eli 13 prosenttia. Myös vastavalmistuneiden työttömyys on laskenut.

Humanistien huijarisyndrooma

Kun Sonja Arstio valmistui tammikuussa 2018 filosofian maisteriksi, tulevaisuus tuntui epämääräiseltä. Valmistumisensa jälkeen Arstio ei kuitenkaan ehtinyt olla päivääkään työtön, ja nyt hän toimii Tuudon markkinointipäällikkönä.

Opettajaopinnoilla ei ole Arstion työn kannalta mitään merkitystä, eikä hän halua tehdä opettajan hommia tulevaisuudessakaan.

”Kyllä siihen liittyy sellaista häpeääkin, jos joku kysyy, että mitä olet opiskellut. Yritän aina hirveästi perustella, että kirjallisuudesta valmistuu mihin vain ja humanistithan voivat tehdä ihan mitä vain. Se on aiheuttanut nytkin työelämässä sellaisen huijarisyndrooman”, Arstio kertoo.vat

Huijarisyndrooma on sisäinen tunne, jossa oireyhtymästä kärsivä ajattelee, että kaikki hänen saavutuksensa ovat hyvän onnen tai sattuman tulosta, eikä hänen todellisilla taidoillaan ole mitään tekemistä menestyksen kanssa. Huijarisyndroomasta kärsivällä on voimakas sisäinen kokemus omasta osaamattomuudestaan, vaikka muut ympärillä ovat päinvastaista mieltä. Pelko paljastumisesta vie voimia ja aiheuttaa voimakasta ahdistusta.

Psykologi Tiina Ekman kirjoittaa Huijarisyndrooma-kirjassaan termin olevan vaikea, sillä se rinnastetaan helposti tietoiseen huijaamiseen, valehteluun tai petokseen, vaikka oireyhtymästä kärsivät eivät oikeasti huijaa muita, valehtele tai esitä muuta kuin oikeasti ovat.

Huijari-ilmiö on samaa sarjaa kuin perfektionismi, itsekriittisyys, vaativuus itseä kohtaan tai suorittamispakko. Kaikkien näiden taustalla on epävarmuus itsestä, minuudesta ja kelpaamisesta sellaisena kuin on.

Huijarisyndrooma-termin kehitti psykologi, terapeutti ja tutkija Paulina Clance. Clance piti alun perin huijarisyndroomaa etenkin akateemisten naisten ongelmana, mutta myöhemmin on selvinnyt, että ilmiötä esiintyy myös miehillä.

Sampo Marski uskoo, että huijarisyndrooma on yleinen ongelma etenkin humanistisilla aloilla.

”On vaikeaa, kun et valmistu mihinkään suoraan, vaan vain myyt omaa osaamistasi, joka sinulla jo ennestään on tai jota tulet myöhemmin hankkimaan. Sen hyväksyminen ei ole helppoa”, Marski sanoo.

Identiteettikriisi ja yksin jäämisen pelko

Sonja Arstio nostaa esille valmistuvien opiskelijoiden pelon yksinjäämisestä. Kun opiskelut loppuvat, koko sosiaalinen elämä voi mennä uusiksi.

”Kun lähdet koulusta ja valmistut, niin mitä jos sinulla ei olekaan muita kontakteja kuin vanha opiskelijaporukkasi? Porukka voi hävitä siitä ympäriltä pikkuhiljaa, kun yhteinen ympäristö on poissa. Yksinäisyys tappaa, se on tosi vaarallista. En yhtään ihmettele, että pelottaa”, Arstio sanoo.

Valmistumisen jälkeen voi joutua etsiskelemään sosiaalisen piirin lisäksi myös itseään. Päässä pyörii ajatuksia: kuka minä olen, mikä minun tehtäväni nyt on?

”Se välitila on siinä kuumottavin, kun on tavallaan kaiken ulkopuolella tai välissä. Tuntuu, että olen vieläkin siinä välitilassa. Tuollainen kriisi yhdistettynä muutenkin masentuneeseen mielentilaan voi viedä pahastikin maton jalkojen alta”, Arstio miettii.

Myös Marski näkee valmistumisen eräänlaisena identiteettikriisinä ja elämänkaaripsykologian etappina.

Hän kuvaa valmistumista pitkitetyn nuoruuden lopettamiseksi ja hypyksi aikuisuuteen.

”Kun on suoraan lukiosta tullut opiskelemaan, koko aikuisidentiteetti on rakentunut opiskelun ympärille. Minulla oli ajatus, että se identiteetti pitää hajottaa ja rakentaa uusi tilalle. Ajattelin, että ulkopuoleltakin ajatellaan, että näin pitäisi tehdä. Uskon, että välivuosi tai armeijaan meno olisi tehnyt ihan hyvää lukion jälkeen.”

Mistä apua, jos ahdistus iskee?

Arstio kokee, että valmistumisahdistuksesta pitäisi puhua enemmän.

Oman valmistumisensa aikana hän tunsi olevansa ahdistuksensa kanssa yksin; muut opiskelijakaverit odottivat valmistumista positiivisin mielin ja suurella osalla oli tulevaisuuden suhteen selvät sävelet. Silloin Arstio olisi kaivannut vertaistukea ja ymmärrystä omalle ololleen.

Sampo Marski on samaa mieltä. Hän kannustaa hakemaan ammattiapua, jos oma olo tuntuu vaikealta.

”Jos ahdistus ei lähde sillä, että juot kaverin kanssa saunassa kaljaa, niin mene hoitoon”, Marski neuvoo.

Myös Sonja Arstio kannustaa hakemaan apua, jos valmistuminen ahdistaa – mieluiten jo ennen kuin olo on mennyt liian vaikeaksi.

”Jos tuntuu, että on vähänkään liian tukalaa, niin mieluummin menee silloin paremmalla ololla jo lääkäriin, kuin että menisi jo niin huonoon kuntoon, ettei enää jaksa hakea apua. Kaikki eivät toki mene siihen tilaan, ja joitakin voi vaan etäisesti ärsyttää tai harmittaa. Silti kaikista niistä tunteista kannattaa puhua”, Arstio sanoo.

”Onko se epämääräinen tulevaisuus sitten oikeasti katastrofi vai tuntuuko se vain siltä? Siihen työttömyyteenkään ei kuole.”

Tomi Takarautio uskoo, että myös ennaltaehkäisy auttaa siihen, ettei ahdistus onnistu asettumaan niin suureksi möykyksi rintaan asumaan.

”Se on myös ulkoista painetta, paljolti myös sitä, että me asetamme jotakin aivan tyhmiä odotuksia eikä sitten kestetä niitä poikkeamia omiin odotuksiin. Ei kannata tehdä niin kuin muut odottavat, vaan seurata sydämen ääntä ja tehdä niin kuin itsestä hyvältä tuntuu”, hän sanoo.

Tomi Takarautio haluaa myös mainita, että elämässä on paljon muitakin asioita kuin opiskelu tai työ. Se saattaa unohtua valmistumisen, kiireen, gradun kirjoittamisen ja paineen alla. Vaikka työllistyminen olisikin epävarmaa, on elämässä tärkeää pitää huolta ihmissuhteista ja harrastuksista.

Sampo Marski muistuttaa myös, että perinteisen koulutusputken ehtii käydä läpi vaikka useampaankin kertaan. Siitä hänellä itselläänkin on kokemusta, sillä Marski opiskelee tällä hetkellä toista tutkintoaan.

”Kaiken voi ihan hyvin tehdä uudestaan, jos siltä tuntuu. Siitä ei kannata lannistua, jos epäonnistuu omasta mielestään ensimmäisellä kerralla”, Marski sanoo.

”Mitä se epäonnistuminen edes on? Ihmisillä on vaan kova tarve tarrautua siihen identiteettiin, joka sillä hetkellä on tarjolla, koska muuten me oltaisiin niin hukassa täällä”, Sonja Arstio miettii.

”Siksi kannattaakin rakentaa se elämä myös jollekin muulle pohjalle kuin sille, että olet pelkästään opiskelija”, Marski päättää.

 

Jos tunnet ahdistusta tai fyysisiä oireita, voit yliopisto-opiskelijana varata ajan Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiöön eli YTHS:lle. Muut opiskelijat kuuluvat Oulun kaupungin opiskelijaterveydenhuollon piiriin. Äkillisissä ja kiireellisissä tapauksissa voit hakeutua oman terveyskeskuksesi akuuttivastaanotolle. Vakavissa ja äkillistä päivystyksellistä hoitoa vaativissa tilanteissa apua tarjoaa myös Oulun kaupungin mielenterveyspäivystys ja Oulun yliopistollisen sairaalan yhteispäivystys. Oulun yliopistolla työskentelevät lisäksi opintopsykologit ja yliopistopastori Ari Savuoja.