Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki.

Oulun yliopisto hakee rehtoria, haku avoinna 20. toukokuuta asti – Jouko Niinimäki käytettävissä jatkokaudelle

Oulun yliopisto etsii rehtoria. Nykyisen rehtorin Jouko Niinimäen viisivuotiskausi päättyy tämän vuoden lopussa. Niinimäki kertoi lehdelle olevansa käytettävissä jatkokaudelle, ”jos niin halutaan”. Rehtorivalinnan tekee yliopiston hallitus.

Teksti Anni Hyypiö

Oulun yliopisto etsii rehtoria 1. tammikuuta 2020 alkavalle viisivuotiskaudelle.

Nykyinen rehtori Jouko Niinimäki aloitti viisivuotiskautensa 1. tammikuuta 2015. Niinimäen toimikausi päättyy tämän vuoden lopussa.

Niinimäki kertoi 14. toukokuuta lehdelle sähköpostitse olevansa käytettävissä jatkokaudelle, ”jos niin halutaan”.

Hakuilmoituksen mukaan rehtoriksi valittavalta odotetaan muun muassa näyttöä tuloksellisesta ja tehokkaasta johtamisesta, laajaa korkeakoulukentän tuntemusta, käytännön kokemusta korkeatasoisesta tieteellisestä tutkimustyöstä sekä akateemisesta opetuksesta, kokemusta tuloksellisesta henkilöstön hyvinvoinnin kehittämisestä ja toimintakulttuurin kehittämisestä ja hyvää suomen ja englannin kielen taitoa. Lisäksi rehtorilta edellytetään tohtorin tutkintoa ja sitä, että hänellä on rehtorin tehtävien hoitamiseksi tarvittava kyky ja ammattitaito sekä käytännössä osoitettu hyvä johtamistaito.

Rehtorin valitsee Oulun yliopiston hallitus. Hallituksen puheenjohtaja Risto Murto sanoo, että rehtoria koskevat vaatimukset on kirjattu hakuilmoitukseen.

”Kyseessä on paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti vaativasta johtamistehtävästä monen tuhannen henkilön tiedeyhteisössä, jossa on mukana työntekijät ja opiskelijat. On hyvä, että rehtori olisi itse yliopistomaailmasta kotoisin.”

Rehtorin asemaa ja tehtävää määrittävät Suomen yliopistolaki sekä Oulun yliopiston johtosääntö.

Rehtori johtaa yliopiston toimintaa ja päättää niistä yliopistoa koskevista asioista, joita ei ole säädetty tai määrätty muun toimielimen tehtäväksi. Hän vastaa lisäksi yliopiston tehtävien taloudellisesta, tehokkaasta ja tuloksellisesta hoitamisesta. Johtosäännön mukaan hän vastaa lisäksi yliopiston laadunhallinnasta.

Haetaanko rehtoria myös suorahaulla, eli virallisen hakuprosessin ohi?

”Tällä hetkellä ei ole muita prosesseja käynnissä kuin julkistettu hakuprosessi”, Risto Murto sanoo.

Rehtorivalintaa valmistelee valmisteluryhmä, johon kuuluvat hallituksen puheenjohtaja Murto ja varapuheenjohtaja Liisa Hyssälä. Ryhmän sihteerinä toimii yliopiston henkilöstöjohtaja Jarmo Okkonen.

Valmisteluryhmän tehtävänä on valmistella rehtorin valintaa esittelemällä rehtorihakijat yliopiston hallitukselle 22. toukokuuta pidettävässä kokouksessa ja tekemällä esitys hallitukselle rehtorin valinnasta viimeistään kesäkuussa pidettävässä kokouksessa.

Valinnassa hakijat arvioidaan hakemusasiakirjojen, työtehtävissä annettujen näyttöjen ja haastatteluissa esitettyjen täydentävien tietojen perusteella.

Hakuilmoitus julkaistiin 30. huhtikuuta. Hakuaika päättyy 20. toukokuuta.

Edellisessä rehtorihaussa kymmenen hakijaa

Jouko Niinimäkeä edeltänyt, 21 vuotta Oulun yliopiston rehtorina toiminut Lauri Lajunen ei hakenut jatkokautta enää vuonna 2014.

Vuonna 2014 rehtorin paikkaa haki kymmenen hakijaa: Jalo AminoffHelka-Liisa Hentilä, Ghulam Jilani, Matti Niemi, Kyösti Oikarinen, Hannu RönkkömäkiMatti Sarén, Veikko Seppänen, Harry Linnanrinne ja Markku Filppula.

Virallisen hakuprosessin ohella kartoitettiin myös muita varteenotettavia ehdokkaita, joista Jouko Niinimäki ja yliopiston tutkimusrehtori Taina Pihlajaniemi pyydettiin haastatteluun Hentilän, Oikarisen ja Filppulan ohella.

Oulun ylioppilaslehti haastatteli loppusuoralle päässeet rehtorihakijat numerossaan 8/2014. Voit tutustua näköislehteen Issuu.comissa.

Niinimäki valittiin rehtoriksi yliopiston hallituksen kokouksessa 30. syyskuuta 2014. Valinnasta äänestettiin, ja Niinimäki voitti Hentilän äänin 8–4.

Julkaistu 14.5.2019

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja. Henkensä pitimiksi tuottaa säännöllisen epäsäännöllisesti kirjoituksia, kuvia ja kuvituksia maailmasta ja sen menosta. Instagram: @anniskelualue. Twitter: @AnniHyypio

Lue seuraavaksi

Kuusi haki Oulun yliopiston rehtoriksi – hakijoiden joukossa myös koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä ja professori Vesa Puuronen

Anni Hyypiö

Uutiset

21.5.2019

Liikenneonnettomuus esti osalta hakijoista pääsyn Linnanmaalle lääketieteellisten alojen pääsykokeisiin – yliopisto pahoittelee, mutta uusintakoetta ei voi järjestää

Anni Hyypiö

Uutiset

15.5.2019

Erkki Koiso-Kanttilan katu 1
2T-ovi, 1.krs
90570 Oulu

toimitus@oyy.fi
+358 40 526 7821