Oulun yliopiston hallituksen opiskelijajäseniksi kaudelle 2022–2023 on valittu Teemu Virtanen ja Miriam Putula. Valinta tehtiin Oulun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 12. lokakuuta. Hallitukseen haki kuusi opiskelijaa, jotka haastateltiin edustajiston kokouksessa 12. lokakuuta. Hakijoita olivat Virtasen ja Putulan lisäksi Riikka Haataja, Ali Heikal, Antero Metso sekä Anni-Maria Teirikko. Kaikki hakijat haastateltiin kokouksessa edustajiston toimesta, jonka jälkeen järjestettiin äänestys edustajiston jäsenten esitysten perusteella. Valintoihin […]
Oulun yliopiston hallituksen opiskelijajäseniksi kaudelle 2022–2023 on valittu Teemu Virtanen ja Miriam Putula. Valinta tehtiin Oulun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 12. lokakuuta.
Hallitukseen haki kuusi opiskelijaa, jotka haastateltiin edustajiston kokouksessa 12. lokakuuta. Hakijoita olivat Virtasen ja Putulan lisäksi Riikka Haataja, Ali Heikal, Antero Metso sekä Anni-Maria Teirikko. Kaikki hakijat haastateltiin kokouksessa edustajiston toimesta, jonka jälkeen järjestettiin äänestys edustajiston jäsenten esitysten perusteella. Valintoihin vaikutti laki miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta, jonka perusteella tehtävään tuli valita kummankin juridisen sukupuolen edustajat.
Teemu Virtanen on biolääketieteellisen fysiikan opiskelija, Miriam Putula on logopedian opiskelija.
Nyt päättyvällä kaudella hallituksen opiskelijajäseninä toimivat Joni Ollikainen ja Timo Veijola. Heistä kumpikaan ei asettunut ehdolle enää tänä syksynä.
Hallitus on yliopistolain mukaan yliopiston ylin päätöksentekoelin. Hallitus valitsee yliopiston rehtorin ja päättää muun muassa yliopiston strategiasta ja budjetista. Oulun yliopiston hallitukseen valitaan kaksi opiskelijajäsentä.
Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja ja kauppatieteiden maisteri, joka nauttii syväluotaavista ilmiöjutuista, kuluttaa lenkkipolkuja kahden koiransa kanssa ja haaveilee mankelin omistamisesta.
Kansainvälisestä tyttöjen päivää vietetään vuosittain 11. lokakuuta. Kansainvälistä tyttöjen päivää vietetään 11. lokakuuta. Se on päivä juhlia tyttöjen voimaa sekä vaatia parannuksia tyttöjen asemaan. Tänä vuonna tyttöjen päivän teemana on tytöt ja tieto. Oulussa tyttöjen oikeuksien eteen tänäkin vuonna kampanjoivat Plan International Suomi ja Tyttöjen talo. Mutta miksi päivää ylipäätään vietetään ja miksi sitä tarvitaan? ”Sillä […]
Kansainvälisestä tyttöjen päivää vietetään vuosittain 11. lokakuuta. Kansainvälistä tyttöjen päivää vietetään 11. lokakuuta. Se on päivä juhlia tyttöjen voimaa sekä vaatia parannuksia tyttöjen asemaan. Tänä vuonna tyttöjen päivän teemana on tytöt ja tieto. Oulussa tyttöjen oikeuksien eteen tänäkin vuonna kampanjoivat Plan International Suomi ja Tyttöjen talo. Mutta miksi päivää ylipäätään vietetään ja miksi sitä tarvitaan?
”Sillä oli niin pieni paita, että kaikki tursusi ulos.”
”Sellainen miestennielijä”
Näin yhteiskuntajärjestelmämme ja patriarkaatti pitävät meidät tytöt kontrollissaan edelleen vuonna 2021. Kommentit ovat lainauksia Riina Tanskasen tämän vuoden elokuussa ilmestyneestä Tympeät tytöt – Aikuistumisriittejä -sarjakuvateoksesta (Into, 2021). Teos valottaa perusteellisesti sitä, miten yhteiskunnan rakenteet saavat meidät marginalisoimaan kaikkea tyttömäisenä pitämäämme ja laittaa tytöt kilpailemaan keskenään ylhäällä hierarkiassa kylmästi valtaa pitävän supernaisen paikasta.
Tanskasen kirja on mitä mainiointa luettavaa tyttöjen päiväksi, jota vietetään taas 11.10. Se saa myös kysymään, mikä on tyttöjen tila Oulussa syksyllä 2021.
Mikä tyttöjen päivä?
Tyttöjen päivää ei pidä sekoittaa YK:n kansainväliseen naistenpäivään, jota vietetään 8. maaliskuuta. Kansainvälinen tyttöjen päivä (International Day of the Girl) on YK:n teemapäivä, jota vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 2011. Tyttöjen päivä oli alunperin kansainvälisen Plan international -lastenoikeusjärjestön aloite.
Päivän tarkoituksena on ennen kaikkea tiedottaa tyttöjen tilanteesta kaikkialla maailmassa ja tukea tyttöjä edistämällä heidän oikeuksiaan ja osallistumismahdollisuuksiaan esimerkiksi tukemalla tyttöjen koulutusta ja elämää ilman syrjintää ja väkivaltaa.
Kaikkien tyttöjen päivä
Tyttöjen päivällä on kansainvälisesti juhlittuna päivänä luonnollisesti vahvasti globaali ulottuvuus, ja usein sen keskiössä vaikuttavat olevat esimerkiksi kehittyvien maiden tyttöjen ongelmat. Suomalaisia tyttöjä koskevat ongelmat vaikuttavat kehittyvien maiden tyttöjen ongelmien rinnalla varsin mitättömiltä.
Rodullistettujen naisten tilanne on vielä heikompi – erityisesti Suomessa. EU:n vähemmistöjä ja syrjintää koskevan tutkimuksen (2018) mukaan Suomessa maahanmuuttajataustaiset kokevat EU-maista eniten rasistista häirintää. Kun naisten ja miesten välinen palkkaero Suomessa on EU-tasolla iso, on maahanmuuttajanaisen tilanne vielä huonompi. Maahanmuuttajanaisen euro oli vuonna 2014 Tilastokeskuksen mukaan vain 62 senttiä suomalaismiehen eurosta, 77 senttiä maahanmuuttajamiehen eurosta ja 84 senttiä suomalaisnaisen eurosta.
Myös Oulun yliopistossa seksuaalista häirintää esiintyy: viimeisen kahden lukuvuoden aikana on tehty kahdeksan ilmoitusta seksuaalisesta häirinnästä. Luku voi vaikuttaa pieneltä, mutta Oulun ylioppilaslehden aiemmin haastatteleman opintopsykologi Pia Partasen mukaan syynä vähäiseen ilmiantomäärään voi olla esimerkiksi se, että kaikki häirintätapaukset eivät ohjaudu yliopiston mukaiseen käsittelyprosessiin. Lisäksi on mahdollista, että kaikki opiskelijat eivät tunnista joutuneensa seksuaalisen häirinnän kohteeksi.
Tiedon puute vieläkin ongelma
Tiedon puute on usein edelleen ongelma seksuaalisen häirinnän tunnistamisessa tai siihen puuttumisessa.
Plan International Suomi -järjestö onkin nostanut tänä vuonna tyttöjen päivän teemaksi ”tytöt ja tieto”. Sivuillaan järjestö muistuttaa tiedon puutteen olevan yksi keskeisimpiä syitä sille, etteivät tyttöjen seksuaali- ja lisääntymisoikeudet toteudu.
Oulun Tyttöjen talo jakaa vuosittain Vuoden tyttöteko -palkinnon paikalliselle tai lähiseudun henkilölle, joka jollakin tavalla omalla toiminnallaan edistää tyttöjen asemaa. Tänä vuonna palkinnon saa sukupuolta ja valtaa lasten vertaissuhteissa Oulun yliopistossa tutkinut KT, dosentti ja akatemiatutkija Tuija Huuki. Huuki on tuonut lisää ymmärrystä lasten seurustelusuhteiden valtavinoumista, jota on Suomessa aiemmin tutkittu vain vähän. Tyttöjen talon perusteiden mukaan tutkimus ”tukee ymmärrystä ja osaamista lasten kasvatus, opetus- ja ohjaustyössä”.
Aina joku muistaa huomauttaa, että Suomessa tyttöjen asiat ovat moniin maihin verrattuna kuitenkin hyvin. Tällaisesta vähättelevästä asenteesta kertoo myös esimerkiksi Tanskasen teoksen osakseen saama marginalisointi, josta Tanskanen kertoi äskettäin Tympeät tytöt-Instagram-tilillään. Kirja on esimerkiksi monissa kirjakaupoissa päätynyt lastenosastolle.
Monia edistysaskelia on otettu ja esimerkiksi #MeToo-kampanjan myötä moni asia on muuttunut. Aktivismia ja uutta tietoa tarvitaan kuitenkin edelleen – jaksetaan siis jankuttaa.
Julkaistu
SHARE
Frida Ahonen
Suomen kielen ensimmäisen vuoden opiskelija, joka on valmistunut valtiotieteiden kandidaatiksi ranskalaisesta Sciences Po Pariisin yliopistosta.
Liese Jokiperä perusti kuusi vuotta sitten Facebook -ryhmän, jonka suosiota hän ei osannut odottaa – siitä tuli ammatti ja suunnitelmat teknillisestä korkeakoulusta vaihtuivat kauppakorkean kursseihin ja haaveisiin sarjayrittäjyydestä. Olin ennen ihminen, jolla pitää olla tarkka suunnitelma. Tavallisena arkipäivänä, noin kuusi vuotta sitten, Liese Jokiperä pyöri netissä. Kauneudesta ja muodista kiinnostuneena Jokiperä pyöritteli mielessään ideaa aiheen […]
Liese Jokiperä perusti kuusi vuotta sitten Facebook -ryhmän, jonka suosiota hän ei osannut odottaa – siitä tuli ammatti ja suunnitelmat teknillisestä korkeakoulusta vaihtuivat kauppakorkean kursseihin ja haaveisiin sarjayrittäjyydestä.
Olin ennen ihminen, jolla pitää olla tarkka suunnitelma.
Tavallisena arkipäivänä, noin kuusi vuotta sitten, Liese Jokiperä pyöri netissä. Kauneudesta ja muodista kiinnostuneena Jokiperä pyöritteli mielessään ideaa aiheen ympärille keskittyneestä Facebook -ryhmästä. Surffailun lopputulemana hän perusti Nordic Style and Beauty -ryhmän joka tulisi kasvamaan Suomen suosituimmaksi kauneusalan verkkoyhteisöksi. Alustalle alkoi virrata kauneudesta kiinnostuneita suomalaisia ja yhteisö kasvoi. Niin paljon, että se alkoi työllistää Jokiperää. “Aluksi järjestettiin arvontoja yhteisölle kiitoksena mukanaolosta. Tuolloin arpajaispalkinnot maksettiin itse. Vähitellen yritykset alkoivat kiinnostua konseptista ja saimme kaupallisia yhteistöitä.”
Jokiperä kertoo tapauskohtaisia esimerkkejä verkkoyhteisön voimasta. Nordic Style and Beauty -ryhmässä levisi sana brändistä, joka oli Suomessa uusi ja jota maahantuoja ei ollut ehtinyt markkinoida missään. Tuotteet olivat hittejä jo ennen kuin ne ehtivät kauppojen hyllyille: “Maahantuoja ihmetteli, että miten ihmeessä naiset löytävät tuotteen, kun sitä ei ole edes markkinoitu.” Jokiperä kertoo myös tapauksesta, jossa tuote nousi hitiksi yhteisössä – pian se vietiin myymälän hyllyiltä keskusvarastoa myöten. “Markkinointipäällikkö laittoi sähköpostia, että jäljet johtivat meihin.”
Kuusi vuotta sitten Facebook-ryhmät olivat vielä uusia. Tänään NSB on yli 61 tuhannen suomalaisen yhteisö, jossa keskustellaan aktiivisesti kauneudesta: “Aika syvään päähän ollaan menty. Tänä päivänä ihmiset ovat tosi tiedostavia ja kiinnostuneet kosmetiikasta raaka-aineista lähtien.”
Jokiperä on itse aina ollut kiinnostunut muodista ja kauneudesta, mutta ammattia siitä ei ollut tarkoitus tulla. “Yhdeksännen luokan jälkeen haaveilin kosmetologin opinnoista, mutta äiti patisti lukion suuntaan.” Jokiperä ajattelikin, että kauneus- ja muotiharrastus kulkee sivussa ja on tulevaisuudessa vastapainona työlle. Opiskelusta kiinnostunut nuori nainen aikoi teknilliseen korkeakouluun – hänestä piti tulla laivainsinööri. “Mun lempiaine alakoulussa oli matematiikka ja olin tosi hyvä siinä. Yläkoulussa fysiikka ja kemia alkoi kiinnostaa myös.” Jokiperä miettii, että kiinnostus luonnontieteitä kohtaan sitoo kiinnostusta kosmetiikkaan: “Kosmetiikassa minua kiinnostaa tosi paljon tiede tuotteiden takana. Mihin perustuu esimerkiksi se, että jokin tietty rasva auttaa johonkin tiettyyn ongelmaan, miten saadaan värjättyä hiuksia ja miten se (toim.huom. kosmetiikka) vaikuttaa ihmiskehoon.”
Into yrityksen kehittämiseen vei kauppakorkeaan
Kaverit naureskelevat, että eivät tiedä, missä minä olen ensi viikolla.
Kauppakorkeassakin Jokiperä maalaili polkua markkinointiin, mutta tarjontaan tutustuessa hän kiinnostui taloustieteestä. Hän innostui siitä niin, että kirjoittaa tällä hetkellä kandidaatin tutkielmaa käyttäytymistaloustieteistä. Häntä kiinnostaa, miten esimerkiksi sosiaalinen media vaikuttaa ihmisten ostopäätöksiin.
Kauneusmaailma imaisi Jokiperän mukaansa. NSB:n suosion myötä hän opiskeli meikkaaja-maskeeraajaksi ja teki töitä freelancer-meikkaajana tapahtumissa, kuvauksissa ja muotinäytöksissä. Itsensä ja yrityksen kehittämisen into avasi Jokiperän mielessä ajatuksen kauppakorkeaan hakemisesta: “Mietin, että se voisi olla mun polku.” Oulu valikoitui hakukohteeksi kavereiden vinkkien ansiosta, he kehuivat Oulun meininkiä hyväksi.
Jokiperä kuvailee itseään heittäytyjäksi: “Kaverit naureskelevat, että eivät tiedä, missä minä olen ensi viikolla.” Hänellä on myös ollut haasteita valita omaa reittiään, sillä innostusta on riittänyt moneen suuntaan. “Olin ennen ihminen, jolla pitää olla tarkka suunnitelma. Siihenhän meitä ohjataan koulussa ja muutenkin yhteiskunnassa ja kasvatuksessa. Huomasin, että se aiheutti mulla ahdistusta ja aloin kyseenalaistamaan sitä ja elämä on rullannut paljon paremmin, kun on etsinyt suuntaviivat eikä ole liikaa jäänyt hiomaan yksityiskohtia vaan antanut niiden muodostua siinä matkan varrella.”
Jokiperän kumppani on ammatikseen treidaaja, joten arjessa taloustieteen käsitteet ovat jatkuvasti läsnä. Peilatessaan kertynyttä tietoaan sosiaalisessa mediassa käytävään talouskeskusteluun Jokiperä havainnoi, että paljon jätetään kertomatta tai asioita ei selvitetä ihmisille – syntyi instagram-tili @johdannaiset, jota Jokiperä ja hänen kumppaninsa pitävät. Tili syntyi harrastuksena ja on jäänyt vauva-arjen pyörteissä sivummalle, mutta sen olisi tarkoitus aktivoitua uudelleen: “Mulla olisi niin paljon asiaa siihen liittyen! Siitä, miten kaikki kytkeytyy isompaan kokonaisuuteen, eivätkä asiat ole niin mustavalkoisia, kuin monet sijoittamiseen liittyvät tilit antavat ymmärtää. Monilla tileillä voidaan kertoa, että on nyt on matalan koron kausi, mutta ei tarkenneta, miksi ja mitkä asiat siihen vaikuttavat tai mitä riskejä siihen liittyy.”
Sosiaalinen media hallintaan ja hyvät puolet esiin
Pian Jokiperä on kauppatieteiden kandidaatti. Se on titteli, joka on helpompi määritellä kuin someammattilainen: “On hankalaa kutsua itseään somen ammattilaiseksi, koska siitä oppii koko ajan niin paljon ja huomaa, kuinka vähän tiesi aikaisemmin.” Sosiaalinen media on vuonna 2021 jo kaiken lävistävä media, jonka läsnäoloa arjessa on vaikea pakoilla. Jokiperä tiedostaa asian hyvät ja huonot puolet ja peräänkuuluttaa sosiaalisen median hallintaa. “Ajattelen, että äitinä tehtäväni on itse perehtyä someen ja kasvattaa lapsia tulevaa varten. Some on tänä päivänä niin arkinen asia, ettei siitä voi lapsia erossa pitää. Pitää löytää keinot, jolla asettaa lapselle raamit ja säännöt, jotta voi kertoa mitä hyvää ja huonoa somessa on ja miten siellä tulee käyttäytyä.”
Tänä syksynä Jokiperä on palaamassa koulun penkille ja aloittaa maisteriopinnot Oulun kauppakorkeakoulun johtamisen pääaineessa. Alunperin suuntana oli taloustiede, mutta raskauden takia Jokiperä jätti keväällä hakematta paikkaa. Mielessä on vielä mahdollisuus taloustieteen yhdistämisestä johtamiseen.
Sarjayrittäjyyttä kaavaileva Jokiperä on innoissaan tulevasta: “Meinasin eka pitää välivuoden, mutta se saattaa olla uhka tai mahdollisuus, sillä se voi venyä tosi pitkäksi ajaksi, jos sitä lähtee pitämään. Palaan koulun penkille, yritän saada kandin kasaan ja hakea uusia rutiineja omassa yrittäjyydessä.” Tekemistä riittää esimerkiksi kauneuden verkkokaupan eteenpäin viemisessä ja uusien tuotteiden kehittämisessä. Onhan näitä.
Kuka on Liese Jokiperä, kun hän ei ole töissä? “Ihan tavallinen ihminen. Oon heittäytyjä! jos vaisto sanoo, että tähän kannattaa hypätä mukaan, niin hyppään.”
KUKA?
LIESE JOKIPERÄ
28-vuotias
Kotoisin Helsingistä
Asuu Pohjanmaalla, ainakin sadonkorjuun ajan, kumppanin ja lapsen kanssa.
Opiskelee Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa.
Vapaa-ajallaan viettää normaalia perhearkea, katsoo Netflixiä ja käy crossfit-treeneissä.
Unelmoi tällä hetkellä sarjayrittäjyydestä.
Julkaistu
SHARE
Kaisa-Reetta Seppänen
Biologian ja viestinnän opiskelija, joka nauttii aikaisista aamuista, viileästä säästä, syväluotaavista ilmiöjutuista, tietokirjoista ja sarjamaratoneista.
Kati Kantonen, Timi Kärki ja Eetu Leinonen aloittivat työnsä Oulun yliopiston ylioppilaskunnalla maaliskuun lopussa. Kun toimistolla on kulunut reilu kuukausi, he ylistävät yliopiston yhteisöllisyyttä ja pohtivat, miten sitä voisi jalostaa entisestään.
Kun Oulun ylioppilaskunnan uusilta työntekijöiltä kysyy, mikä heidän mielestään on parasta uudessa työympäristössä, vastaukset muistuttavat paljolti toisiaan: järjestöt, opiskelijayhteisö, opiskelijoiden edunvalvonta, työyhteisö.
He ovat tapahtumatuottaja Kati Kantonen, hankekoordinaattori Timi Kärki ja yhteisöasiantuntija Eetu Leinonen. Kaikki kolme aloittivat OYY:n toimistolla maalis-huhtikuun taitteessa. Kun uuden työnkuvan äärellä on kulunut jonkin aikaa, kukin heistä vaikuttaa iloitsevan työstään.
“Täällä on ollut tosi tervetullut olo”, toteaa Kantonen. Hän on valmistunut vuodenvaihteessa Jyväskylästä luokanopettajaksi ja muutti maaliskuun lopussa viikon varoitusajalla Ouluun.
Historian graduaan viimeistelevä Kärki arvostaa nuoren työyhteisön suvaitsevaista ja rentoa ilmapiiriä. Töihin voi tulla vaikka haalarit jalassa, ja siellä saa rauhassa toteuttaa itseään niin opiskelijana kuin työntekijänä.
“Me tullaan toimistolla hyvin toimeen keskenämme.”
Tilastotieteitä ja suomen kieltä opiskeleva Leinonen on samaa mieltä.
“Me ollaan myös organisaationa lähestyttävämpiä, kun töissä on nuoria ihmisiä, jotka opiskelevat tai ovat vastavalmistuneita. Me tiedetään, minkälaista opiskelijaelämä tällä hetkellä on.”
Eetu Leinonen on OYY:n uutena yhteisöasiantuntijana vastuussa ylioppilaskunnan kansainvälisyydestä sekä opiskelijajärjestöjen avustamisesta.
Nuoren iän lisäksi kolmikkoa yhdistää monivuotinen kokemus opiskelijajärjestötoiminnassa.
Kärki on vaikuttanut muun muassa Tiima ry:ssä, Oulun yliopiston Humanistisessa Killassa ja ylioppilaskunnan edustajistossa. Leinonen vaihtoi nykyiseen asemaansa toimittuaan alkuvuodesta koulutuspoliittisen asiantuntijan sijaisena sekä viime vuonna ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana. Sitä ennenkin hän oli OYY:n edunvalvontajaoston ja talousvaliokunnan puheenjohtaja.
“Organisaatio ja sen toimintakulttuuri ovat hyvin tuttuja”, Leinonen hymyilee. “Se, että hain taas OYY:lle töihin ei ollut mikään yllätys.”
Kantonen on puolestaan toiminut opiskeluaikoinaan puheenjohtajana niin omassa ainejärjestössään kuin Suomen opettajaopiskelijoiden Talvipäivä-tapahtumaa Jyväskylään järjestäneessä yhdistyksessä. Vaikka Oulu ja Oulun ylioppilaskunta olivat entuudestaan vieraita, ympäristönvaihdos tuntuu hyvältä.
“Kun valmistuin, heitin läppää kavereille, että mä muutan seuraavaksi vaikka Ouluun. Kun sitten näin tämän työpaikkailmoituksen, tiesin että tänne on tultava. Tässä työssä on summattuna se, mitä haluan tehdä ja mitä olen aiemmin tehnyt. Mulle on tärkeää, että pääsen luomaan opiskelijoille merkityksellisiä kokemuksia.”
Kati Kantosen ensimmäinen iso projekti OYY:n tapahtumatuottajana on syksyn avajaistapahtuman järjestäminen.
Opiskelijan näköistä opiskelijakulttuuria
Ylioppilaskunnan tehtävänä on tavoittaa mahdollisimman laaja joukko opiskelijoita ja toimia moninaisen yhteisön edunvalvojana. Kantonen ajattelee, että tämä on mahdollista ainoastaan, jos työtä tehdään opiskelijoiden kanssa.
“Ei meidän työ ole mitään norsunluutornissa istumista. Me halutaan tehdä opiskelijoiden näköistä toimintaa. Vain silloin yliopiston toiminnasta tulee sellaista, johon mahdollisimman moni voi ja haluaa osallistua.”
Siksi on olennaista, että opiskelijoiden omaa aktiivisuutta tuetaan. Leinonen ylistää Oulun yliopiston järjestöjen laajaa kirjoa. Niiden toiminnassa opiskelijayhteisöä rakennetaan ja ylläpidetään.
Kärki huomauttaa, että yliopistolla on monipuolisesti erilaisia harrastusjärjestöjä, joista tulisi puhua ainejärjestöjen rinnalla enemmän. Kaikkia ei kiinnosta eikä tarvitsekaan kiinnostaa oman ainejärjestön toiminta ja tapahtumat. Hänen mielestään on kuitenkin tärkeintä, että jokaiselle löytyisi jotakin mielekästä vapaa-ajan tekemistä. Tämä onkin hänen pyrkimyksensä johtaessaan opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa hyvinvointihanketta, joka pyrkii madaltamaan uuden harrastuksen aloittamisen kynnystä.
“Meidän tehtävä on löytää ihmisille mukavia juttuja, jotka tasapainottavat opiskeluarkea. Opiskeluajoista olisi hyvä muistaa jälkikäteen muutakin kuin vain se sisällä lukeminen.”
Timi Kärki avasi toukokuun alussa moodle-alustan, jossa pääsee ilmoittautumaan hyvinvointihankkeen toimintaan.
Monenkirjavan yhteisön puolesta
Kun Kantonen, Kärki ja Leinonen puhuvat opiskelijoista, he puhuvat yhteisöstä. Mutta onko niinkin iso joukko kuin Oulun yliopiston opiskelijat vielä määriteltävissä yhteisöksi?
“Oman opiskeluajan perusteella uskaltaisin sanoa, että kyllä se jonkinlainen yhteisö on,” Leinonen tuumii. “Toisen opiskelijan kanssa on aina jotakin yhteistä, oli se sitten huolia jaksamisesta tai vaikka keskustakampus, joka puhuttaa.”
“Opiskelijat ovat iso, monenkirjava yhteisö. Vähintään se itse opiskeleminen yhdistää heitä”, Kantonen kiteyttää.
Kärki toteaa, että myös Linnanmaan jaettu kampus yhdistää opiskelijoita. Oulu on siitä erityinen opiskelukaupunki, että lähes kaikki alat ovat saman katon alla.
“Historioitsijoille on aivan tavallista tehdä vähintään kerran vuodessa koneteekkareiden kanssa jotakin yhteistä. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Tämän nurja puoli on tietysti siinä, että lääketieteen opiskelijat eivät juurikaan näy Linnanmaan opiskelijatoiminnassa.”
”Opiskeluajoista olisi hyvä muistaa jälkikäteen muutakin kuin vain se sisällä lukeminen.”
Opiskelijoita yhteen koonnut Linnanmaa on kuitenkin seisonut miltei tyhjillään jo yli vuoden. Nyt ylioppilaskunnassa pohditaan, minkälaisilla keinoilla opiskelijat saadaan poikkeusolojen jälkeen taas kokoontumaan yhteen.
“Tässä suhteessa ihmiset ovat tosi erilaisia. Joillekin itse korona-aika on ollut vaikeaa, kun taas toisille korona-ajasta paluu saattaa aiheuttaa omanlaisiaan paineita. Poikkeusolojen aikana opiskelijatoimintaan osallistuminen on saattanut tuntua kuormittavalta. Me ei voida kuitenkaan mennä ihmisten koteihin repimään niitä mukaan,” Kantonen harmittelee.
Siksi ylioppilaskunnan järjestämässä toiminnassa korostuu syksyllä mahdollisimman matala kynnys sille, että opiskelijat pystyvät, pääsevät ja haluavat osallistua.
Kärki toteaa, että koronan myötä otetaan myös yhä paremmin huomioon ne ihmiset, jotka eivät pääse fyysisesti paikalle. Enää streamin järjestäminen kokouksiin ei ole iso juttu. Kantonen kaavailee samanlaista lähestymistapaa muihinkin tilaisuuksiin.
“Me voidaan hyödyntää sitä, mitä tapahtuma-alalla on viimeisen vuoden aikana opittu. Tapahtumat voidaan tuottaa hybridimalleina, joissa yhdistyy läsnä oleminen ja netin kautta seuraaminen. Se jo itsessään lisää niiden saavutettavuutta.”
Opiskelijakulttuurin saavutettavuus on silti paljon muutakin kuin vapaa-ajan toiminnan avaamista nettiin. Jotta ylioppilaskunnan peräänkuuluttama yhteisöllisyys ja jokaisen opiskelijan edun valvominen oikeasti toteutuisivat, on otettava huomioon valtava kirjo erilaisia mieltymyksiä, toiveita ja tarpeita. Käytännössä tavoite voi sisältää niin fyysisten rajoitteiden kuin muotoilultaan ja värimaailmaltaan epäselvän viestinnän kitkemistä.
Kansainvälisten opiskelijoiden edunvalvonnasta vastaava Leinonen nostaa kuitenkin kieleen liittyvän syrjinnän ylitse muiden:
“Läheskään kaikki toiminnot yliopistolla eivät onnistu englanniksi. Esimerkiksi päätöksentekoon osallistuminen ei ole saavutettavaa muille kuin suomenkielisille. Silti kansainväliset opiskelijat ovat täällä yhtä lailla opiskelijoina, ja sen eteen pitää taistella, että myös he voivat vaikuttaa asioihin.”
On siis vielä paljon työtä tehtävänä, ja OYY:n uusia työntekijöitä yhdistää halu rakentaa yhä yhdenvertaisempi yliopisto. Siihen ei ole oikopolkuja, mutta suunta on kartoitettu.
Kati Kantonen
OYY:n tapahtumatuottaja.
25-vuotias, kotoisin Lahdesta.
Koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri Jyväskylän yliopistosta.
Vapaa-ajallaan käy kuntosalilla ja kotiutuu Ouluun.
Unelmoi koirasta ja omistusasunnosta.
Timi Kärki
OYY:n hankekoordinaattori opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa hyvinvointihankkeessa.
25-vuotias, kotoisin Kajaanista.
Historian maisteriopiskelija Oulun yliopistossa.
Vapaa-ajallaan käy kuntosalilla, soittaa kitaraa ja bassoa, laulaa, pelaa, näkee kavereita ja joogaa.
Unelmoi onnellisesta ja tasapainoisesta elämästä sekä kotistudiosta.
Eetu Leinonen
OYY:n yhteisöasiantuntija.
22-vuotias, kotoisin Utajärveltä.
Tilastotieteiden maisteri- ja suomen kielen kandi-opiskelija
Vapaa-ajallaan soittaa klarinettia, lukee, näkee kavereita, tekee käsitöitä ja pelaa.
Unelmoi kirjastohuoneesta ja lukunurkkauksesta sekä hyvistä yöunista ja pizzasta.
Julkaistu
SHARE
Minne Mäki
Helsingissä asuva esitystaiteilija, filosofian opiskelija ja Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija keväällä 2021. Maagisen realismin ja avannon ystävä.
Kirjallisuuden opiskelija Juuli Koskinen kokee tulevansa sivuutetuksi yksinkertaisissa asioissa: jatkuvasti pitäisi valita olevansa joko nainen tai mies. Kyllästyminen yliopiston heteronormatiivisuuteen ja sukupuolibinääriin johti uuden järjestön perustamiseen.
”Ne ovat yksinkertaisia asioita, joita sateenkaariyhteisössä osataan ottaa huomioon. Muissa järjestöissä niitä ei pakosti edes ajatella.” Näin kirjallisuudentutkimuksen opiskelija Juuli Koskinen kuvailee yliopistolla kokemaansa hienovaraista syrjintää ja seksismiä.
Luonnehdintaa on edeltänyt pitkä listaus arkisia käytäntöjä ja lausahduksia, joihin keskiverto-opiskelijan ei välttämättä tarvitse kiinnittää huomiota. On usein valittava joko naisten tai miesten vessoista, saunavuoroista ja pukuhuoneista, kuunneltava tytöttelyä tai pojittelua sekä seurattava puheita, jotka alkavat fraasilla ”hyvät naiset ja herrat”. Lisäksi sitseillä on vaikeaa välttyä kännisten opiskelijoiden homoläpältä.
Nämä eivät ole uusia kritiikin aiheita. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen laajan kirjon huomioon ottaminen on jo monessa ympäristössä itsestäänselvää. Useisiin suomalaisiin yliopistoihin on jo esimerkiksi lisätty huomattava määrä unisex-vessoja ja -pukuhuoneita. Oulun yliopistossa unisex-vessoiksi on muutettu 36 kappaletta ensimmäisen kerroksen yksittäisiä vessoja. Kokonaisvaltaista muutosta hidastaa se, että osa vessoista sijaitsee palveluntuottajien alueella, eikä siis ole yliopiston päätös muuttaa niiden sukupuolittuneisuutta.
Siksi Koskinen päätti aktivoitua.
Hän kuuluu heihin, jotka eivät sovi ennalta määrätyn normiopiskelijan malliin. Oma erilaisuus ja yliopiston vakiintuneet rakenteet aiheuttavat vääjäämättä kokemuksen ulkopuolisuudesta, kun joutuu toistuvasti kysymään: Entä minä?
Vuosi sitten heräsi kuitenkin myös toinen kysymys.
“Oulussa ei ole sateenkaariopiskelijoille mitään omaa järjestöä, vaikka Helsingissä, Turussa ja Tampereella on. Voisinko mä ite järkkää sen?”
Yhteydenotto kahteen opiskelukaveriin johti sanan nopeaan leviämiseen: tällä hetkellä järjestön perustamista valmistelee Koskisen lisäksi 39 muuta opiskelijaa. Ooka ry:n eli Oulun korkeakouluopiskelijoiden sateenkaariyhdistyksen perustamiskokous on huhti-toukokuun vaihteessa.
Into, jolla uuteen järjestöön ollaan suhtauduttu, kertonee siitä, ettei Koskinen ole ainoa, joka kaipaa yhteisöllisyyttä ja vertaistukea. Hänelle itselleen järjestön perustaminen merkitsee ennen kaikkea turvaa, vertaistukea ja samanhenkistä seuraa. Sitä, ettei tarvitse selittää tai puolustaa itseään.
Kunhan saa olla mitä on
Käytännössä järjestö rakentuu kahdenlaisen ajatuksen ympärille. Ensinnäkin sen kautta voi monipuolisemmin ja näkyvämmin vaikuttaa yliopiston turvallisuus- ja tasa-arvokysymyksiin. Toisekseen järjestetään matalan kynnyksen tapahtumia sateenkaariopiskelijoille ja heidän allyilleen eli sateenkaariyhteisön liittolaisille.
Koskinen ei määrittele tarkkaan, keille järjestö on tarkoitettu. Tervetulleita ovat kaikki, joita sateenkaariasiat kiinnostavat.
“Kunhan kaikki saavat olla sellaisia ihmisiä kuin ovat ja muut hyväksyvät sut sellaisena, niin täydellisenä ja epätäydellisenä kuin olet.”
Tämä onkin olennainen viesti, jota Koskinen toistaa. Hän ei koe erityistä tarvetta painottaa seksuaalista tai sukupuolista identiteettiään.
“Ei sitä tarvitse korostaa. Muunsukupuolisuus on ollut elämässäni läsnä jo lapsuudesta lähtien. Se on täysin tavallinen osa sitä, mitä olen. Jos joku kysyy, olenko tyttö vai poika, vastaan että olen Juuli.”
Myöskään Ookan toiminta ei pohjaudu tarkkoihin määrittelyihin tai tarpeeseen tietää, kuka tai mitä on. Kuten laajemmin koko LGBTQIA+ -liikkeessä, tärkeämpää on seksuaali- ja sukupuolimoninaisuuden laajan skaalan tunnustaminen ja hyväksyminen.
Koskinen uskoo feministisestä teoriasta tuttuun ajatukseen siitä, että sukupuoli on sosiaalisesti rakennettu käsite biologisen määreen sijaan.
Hänen toimintaansa ohjaa laajemminkin vankka usko feminismiin.
“Ei feminismi ole mikään kirosana. Se tarkoittaa, että kannattaa tasa-arvoa”, Koskinen toteaa.
Hänen näkemyksensä feminismistä muokkautui muun muassa sukupuolentutkimuksen sivuaineopintojen myötä. Se, mikä ennen vaikutti pelkästään naisten asioiden ajamiselta, onkin jotain paljon monimuotoisempaa.
Nykyään Koskinen määritteleekin omaksi tavoitteekseen saada kaikki yliopiston järjestöt julistamaan itsensä feministisiksi.
“Se ei ole mun mielestä mitenkään poliittista. Se vaan kertoo, että ajat tasa-arvoa ja haluat tehdä sen näkyväksi.”
Tulevaisuus rakennetaan yhdessä
Sukupuolentutkimus, yhdistettynä pedagogisiin opintoihin, on vaikuttanut myös oman opinahjon sisällä erikoistumiseen. Tulevana syksynä Koskinen työstään kandiaan, jossa hän käsittelee lastenkirjallisuudessa esitettyjä sukupuolirooleja.
“Lastenkirjallisuus on verrattain uusi käsite, koska ensimmäiset varsinaiset lastensadut ovat vasta 1800-luvulta. Niihin aikoihin niissä oli tietysti perinteiset sukupuoliroolit. Minua kiinnostaa tutkia, miten historian saatossa sukupuoliroolien muutos näkyy lapsille suunnatussa kirjallisuudessa. Nykykirjallisuudessa jo ymmärretään paremmin erilaisten roolimallien tärkeys.”
Koskisen oma kirjallisuuden roolimalli oli teini-iässä Alex Sánchez, joka kirjoitti vuosisadan alussa lukioikäisiä homopoikia seuraavan Rainbow-trilogian. Myöhemmin löytyivät muun muassa Pirkko Saisio ja “always and forever icon” Tove Jansson.
“Tove oli tosin itse sitä mieltä, että ei saisi liikaa ihailla yksilöitä, vaan että pelkästään tekojen ja teosten pitäisi puhua ihmisen puolesta.”
Kysyttäessä, onko Koskinen samaa mieltä, hän sanoo toivovansa uuden järjestön perustamisen puhuttelevan enemmän kuin se, mitä hän yksilönä tarkalleen ottaen on. Teot itsessään kertovat hänestä enemmän kuin identiteettikysymykset. Kahden lapsen vanhempana sekä tulevana äidinkielen opettajana tämä on myös sanoma, jonka hän haluaa välittää tuleville sukupolville.
Entä onko vielä muita tulevaisuuden toiveita?
“No suomen kielihän kehittyy koko ajan. Olisi kiva, että saataisiin seuraavaksi esimerkiksi sukupuolineutraalit tittelit tädille, sedälle ja enolle.”
Heti toiveensa lausuttuaan hän perääntyy: “Mutta en tiedä, voiko se lähteä yhdestä ihmisestä.”
Kuluu lyhyt tovi, ennen kuin hän havahtuu, että juuri siksi Ookaa tarvitaan.
KUKA?
JUULI KOSKINEN
» Syntynyt Jyväskylässä 1989, kasvanut Iisalmessa.
» Asuu Oulussa, Linnanmaalla, aviopuolison ja kahden lapsen kanssa.
» Opiskelee Oulun yliopistossa kirjallisuutta ja suomenkieltä sekä sukupuolentutkimusta.
» Vapaa-ajallaan toimii opiskelijajärjestöaktiivina, tekee käsitöitä, lukee, pelaa Nintendo Switchilla ja katsoo RuPaul’s Drag Racea.
» Unelmoi paremmasta tulevaisuudesta itse kullekin.
Juttua muokattu 21.5. yliopiston pyynnöstä. Lisätty sana ”usein” puhuttaessa naisten ja miesten vessoista valitsemiseen koskien Oulun yliopiston kampusta.
Juttua muokattu 31.5. Tarkennettu Oulun yliopiston unisex-vessoja koskevaa kohtaa yliopistolta saatujen tarkempien lukujen perusteella.
Julkaistu
SHARE
Minne Mäki
Helsingissä asuva esitystaiteilija, filosofian opiskelija ja Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija keväällä 2021. Maagisen realismin ja avannon ystävä.
Häpeä liittyy kaikkeen. Se on tullut tutuksi, kertoo oululaisyrittäjä Mari Korpela.
”Ihmisten todellisuus on vääristynyt kuvittelemaan, mitä muut ajattelevat itsestä. Ihmiset häpeävät absurdejakin asioita, kuten ääntään tai omia korvannipukoitaan”, Korpela sanoo.
Tämä ei päde pelkästään ulkonäköön vaan myös muuhun elämään, kuten työhön, harrastuksiin ja ihmissuhteisiin.
”Jatkuva stressaaminen ja pohtiminen vie aivokapasiteettia kaikelta tärkeämmältä. Vaikka joku paheksuisikin minua ja valintojani, se kertoo yleensä enemmän paheksujasta kuin minusta.”
Korpela alkoi purkaa tuntemuksiaan Instagram-tilinsä kautta. Nyt Instagram-seuraajia on jo yli 5 000 ja Korpelan turhautuminen häpeään on tarttunut muihinkin.
Kahden korkeakoulun kasvatti
Mari Korpela aloitti Oulun yliopistossa kasvatuspsykologian pääaineopinnot vuonna 2007 ja opinnot Oulun ammattikorkeakoulun tanssilinjalla vuonna 2008. Opiskeluaika oli repaleista, sillä Korpela opiskeli kahdessa eri oppilaitoksessa vuorovuosin ja välillä yhtä aikaa.
”Kaahasin aamun balettitunnilta suoraan luennolle”, Korpela nauraa.
Opiskelijana hän ei vielä tiennyt, mitä halusi elämältään ja valitsi sivuaineita opettajan ura mielessään. Elämä vei loppujen lopuksi 31 aivan toisaalle.
”Yleinen kysymys kasvatustieteiden opiskelijoilla on, että mihin tämä valmistaa tai mitä meistä voi tulla. Jälkeenpäin olen huomannut, että ihan mitä vaan.”
Opiskelujen ohessa Korpela työskenteli tanssinopettajana noin kymmenen vuotta. Omien häpeän kokemustensa takia Korpelalle oli tanssitunneilla tärkeää, että oppilaat eivät vertailisi itseään toisiin. Korpela onnistui, mutta hän kertoo itse kärsineensä kehokuvansa kanssa.
”Tanssi vei enemmän kuin antoi, joten lopetin tanssin kokonaan. Koin olevani vääränlainen tanssimaailmaan, vaikka en todellakaan ollut. Ei kukaan ole”, Korpela kertoo.
Uusi ura yrittäjänä
Valmistuttuaan ammattikorkeakoulusta 2013 ja yliopistosta 2015 Korpela työskenteli henkilöstöpalvelualalla noin kolme vuotta. Kun koronapandemia iski Korpela lomautettiin. Hän oli jo jonkin aikaa pohtinut työpaikan vaihtoa ja pandemia tarjosi hetken tarvittua miettimisaikaa.
Korpela halusi vaikuttaa. Hän tarvitsi äänitorven, jolla toteuttaa itseään ja pohti muun muassa blogin perustamista. Aikomus kuitenkin pysähtyi pelkoon: Mitä jos tutut lukisivat blogia?
Korpela kuitenkin päätti, että nyt oli aika päästää häpeästä irti. Hän tarttui juuri niihin asioihin, jotka tuntuivat pelottavilta.
”Aloin tehdä kaikkea, mikä minua hävetti. Postasin keskeneräisiä piirustuksia ja mietin, että hävettää, joten julkaisen. Sitten katsoin, loppuuko maailma. Mitään pahaa ei tapahtunut”, Korpela nauraa. Hän ei silti osannut aavistaa, että hänen piirustuksistaan tulisi hitti.
Kehorauhan puolestapuhuja
Korpelan postaamat piirrokset kertovat itsensä hyväksymisestä eli kehorauhasta. Instagram-tilillään Korpela on muun muassa julistanut, että ei suostu enää laihduttamaan vaan haluaa kunnioittaa itseään ja kehoaan sellaisena kuin ne ovat.
Korpela toteaa esimerkiksi, että ei arvota kehonsa osia erikseen tai keksi adjektiiveja kuvaamaan ulkomuotoaan.
”Suhtaudun siten, että tämä on keho. Se on nyt tällainen, joskus toisenlainen. Kieltäydyn aktiivisesti ajattelemasta, olenko esimerkiksi lihonut tai mitä muut ajattelevat”, Korpela kertoo.
”Olin aiemmin monesti ottanut projektin itselleni. Joskus se oli laihdutusprojekti, joskus itsensä hyväksymisprojekti. Eli nyt minä maanantaina alan rakastamaan itseäni ihan täysillä. Eihän se mene sillä tavalla”, hän lisää.
Näitä projekteja seurasi kyllästyminen.
”Hoksasin sen, miten paljon omat ajatukset pyörivät siinä, mitä muut minusta ajattelevat. Sitten aloin miettiä, että ketkä muut? En osannut edes nimetä, ketä varten yriin kerätä tietynlaista CV:tä tai ketä varten täytyy saada viisi kiloa pois. Silti se oli punainen lanka elämässä”, Korpela kertoo.
Loppujen lopuksi kysymykset tiivistyivät kahteen: ”mitä minä elämältäni haluan?” ja ”tätäkö tämä nyt on?” Koronasta johtunut lomautus tarjosi ajan vastata noihin kysymyksiin.
Kesällä 2020 Korpela perusti verkkokaupan, Mari Korpela Companyn, jossa hän myy taidettaan muun muassa taulujen, mukien ja paitojen muodossa. Hän ei enää häpeä ilmaista itseään.
”Toki tulee kuoppiakin. Välillä käpertyy siihen vanhaan ’minusta ei ole mihinkään’ ja ’mitä minä nyt tällaista’.
Huonoista päivistä huolimatta uuden kokeilu ei ole päättynyt. Korpela aloitti tammikuussa seksuaalikasvattajan opinnot Sexpo-säätiön kautta.
“Sexpon ensimmäisen seminaarin jälkeen olo on innostunut. Tiedän, että tuleva urani tulee kietoutumaan seksuaalikasvatuksen ympärille, ja kaikki aiemmat opintoni toimivat pohjana tälle, joten olen todella innoissani.”
Kuka?
MARI KORPELA
» 34-vuotias
» Asuu perheensä kanssa Oulussa.
» Valmistui tanssinopettajaksi Oulun ammattikorkeasta vuonna 2013.
» Valmistui Oulun yliopistosta vuonna 2015, pääaineenaan kasvatuspsykologia.
» Perusti keväällä 2020 yrityksensä Mari Korpela Company-verkkokaupan, jota voi seurata Instagram-tilin @marikorpelacompany kautta.
» Vapaa-aikanaan maalaa, lukee seksuaalisuuteen, psykologiaan ja menestymiseen liittyvää tietokirjallisuutta sekä viinittelee ystävien kanssa. Aloitti juuri burleskin. Suurin osa vapaa-ajasta kuluu perheen kanssa.
Juttua muokattu 22.3. Vaihdettu sana kehopositiivisuus sanaan kehorauha. Korjattu kuvatekstin virheellinen väittämä, että Korpela opiskelee seksuaaliterapeutiksi oikeaan muotoon eli seksuaalikasvattajaksi.
Julkaistu
SHARE
Anna-Sofia Tastula
Maisterivaiheen kirjallisuuden opiskelija ja syksyn toimittajaharjoittelija. Lapsenmielinen noolikontti, joka on kiinnostunut kuolemasta, kirjallisuudesta ja kuolemasta kirjallisuudessa.
