Vaikuttava matka Tansaniaan

Joukko suomalaisia Oulusta ja Joensuusta matkasi Tansaniaan Empowerin Physical Education -hankkeen merkeissä.

Tammikuun 13. päivänä suuntasimme Tansaniaan Empowering Physical Education -hankkeen merkeissä. Matkaan lähtivät Itä-Suomen yliopistosta liikuntakasvatuksen opettajankouluttaja Tuomas Korhonen, mukanaan kolme luokanopettajaopiskelijaa; Lumi Tuunainen, Hiski Ikonen ja Juho Pasonen. Oulun yliopistosta matkaseurueeseen kuuluivat Oulun normaalikoulun opettajat Niina Loukkola, Anu Malm, Liisa Koponen, Jani Polvinen ja Aleksi Tanner. Lisäksi me, Oulun yliopiston luokanopettajaopiskelijat Saara Pesonen ja Annika Mäkipörhölä. LiiKe Sports and Development ry:n toiminnanjohtaja Ari Koivu sekä kestävän kehityksen asiantuntija Miia Hautakangas osallistuivat myös yhteistyöhömme Tansanian päässä. Yhteistyökumppanimme Tansaniassa olivat University of Dar es Salaam (UDSM) sekä State University of Zanzibar (SUZA). 

Ensimmäinen osuus matkastamme sijoittui Dar Es Salaamin miljoonakaupunkiin, jossa aloitettiin Sustainable Movement -kurssin pilotointi- ja esittelyvaihetta. Ennen kun pääsimme kunnolla alkuun, oli kuitenkin luvassa useita virallisia tervehtimisiä ja tutustumista yliopistoon sekä henkilökuntaan.

Jaoimme Suomesta kerättyjä liikuntavälinelahjoituksia Dar Es Salaamin yliopistolle, josta ne sijoitettiin eteenpäin paikallisille yhteisöille. Olosuhteet haastoivat meitä Suomen paukkupakkasista saapuneita, kun lämpötila oli +37 celsiusastetta ja ilmastointilaitteet kampuksella kiinni sähkökatkoksen vuoksi. Saimme matkan aikana huomata, että sähkökatkokset ovat hyvin arkipäiväisiä Tansaniassa. 

Kestävän liikunnan aiheet alkoivat Miian ammattitaitoisella esittelyosuudella, jonka ansiosta monimutkaiset aiheet saatiin avattua ja tuotua esille tansanialaiseen kontekstiin soveltuen. Kurssin pilotointi alkoi työpajoilla, joissa käsittelyssä olivat liikunnan näkökulmiin peilaten kestävän kehityksen keskeiset teemat; sukupuolten tasa-arvo, yhdenvertaisuus sekä ympäristönäkökulmat. Näitä työstimme monipuolisin työskentelytavoin niin yhdessä keskustellen, pohtien, pelaten, näytellen kuin leikkienkin.

Manner-Tansanian katukuvaa. Kuva Saara Pesonen.

Osa opetuksesta tapahtui tietysti ulkona; kuumuudesta huolimatta meininki oli katossa, eräs yliopiston tohtori heitti korkokenkänsä puun alle ja liittyi mukaamme peleihin! “Team Joensuu” oli luonut upean kurssikokonaisuuden, jonka sisältöjä hyödyntäen yhteistyökoulut pääsevät nyt jalkauttamaan tätä uudenlaista kurssimuotoa Tansanian kontekstiin. Erityisen mieleenpainuvia olivat huikeat keskustelut, pohtiessamme keinoja lisätä tyttöjen osallistumismahdollisuuksia koululiikunnassa. 

Kurssikokonaisuuden työstöä ja pilotointia työpajojen merkeissä. Kuva Niina Loukkola.

Seuraavina päivinä työ jatkui meidän, “Team Oulun”, valmistelemilla uinnin alkeisopetuksen sisällöillä. Yllätyksemme ei olisi voinut olla suurempi, kun aamulla saapuessamme Physical Education and Sport Sciences -yksikön tiloihin, vastassa oli sadanviidenkymmenen opiskelijan joukko, jotka olivat tulossa kahdestaan pitämällemme alkeisuinnin teorialuennolle. Melkoinen tapa aloittaa yliopistoluennoijan ura!

Kaikki siirtyivät luennolta kampuksen altaalle jatkaessamme harjoitusosuudella, osa altaassa uiden ja osa opetusta reunalta seuraten. Saimme kokea paljon hauskoja hetkiä, jakaa tärkeää vesiturvallisuustietoutta, mutta myös ennen kaikkea, oppia tansanialaista huomaavaisuutta, elämänasennetta sekä yhteisöllisyyttä. Viimeistään tässä vaiheessa huomasimme, kuinka tärkeällä ja vaikuttavalla matkalla olemme. 

Uinnin alkeisopetus -luennon tunnelmia Dar Es Salaamin yliopistossa. Kuva Anu Malm.

Sansibarille, projektin toiseen tukikohtaan suuntasimme hieman tiputellen, “Team Joensuu” edellä ja viikonlopun päätteeksi “Team Oulu” perässä. Sansibarilla vastassa oli meille lopulta varsin tutuksi tullut, uudenlainen matkustustyyli: lava-auton lava. Ensimmäinen Sansibarin päivä sisälsi Panje-projektiin tutustumista ja vierailuja paikallisissa kouluissa.

Panje-projekti on sansibarilainen uinninopetukseen keskittyvä projekti, joka tarjoaa ilmaista uinninopetusta paikallisille lapsille ja nuorille. Kouluvierailuilla pääsimme seuraamaan ja osallistumaan valtion yläkoulun ja lukion liikuntatunneille sekä tutustumaan valtion alakouluun. Tansaniassa erot yksityisten ja valtion koulujen välillä ovat merkittävät.

Kouluille veimme tuliaisina Suomesta kerättyjä liikuntavälineitä ja koululaisten kirjoittamia kirjeitä, jotka otettiin vastaan suurella ilolla. Vierailujen jälkeen alkuviikon ohjelma keskittyi Sustainable Movement -kurssin pilottivaiheeseen, joka pyörähti jälleen työpajojen merkeissä käyntiin. 

Oulun normaalikoulun oppilaiden piirustuksia jaettiin Sansibarin Mwanakwerekwe koulun alakoululaisille.  Kuva Niina Loukkola.

Pääsimme projektityön ohessa vierailemaan Chumben saarella, jossa sijaitsee yksi Itä‑Afrikan monimuotoisimmista koralliriutoista. Saaren kaikki tuotot käytetään meriensuojeluun, metsänsuojeluun sekä ympäristökasvatukseen.

Tutustuimme niin saaren luontoon kuin paikalliseen ympäristökoulutukseenkin, mutta erityisesti korallien suojeluun.

Työpajojen onnistuneen jalkauttamisen jälkeen jatkettiin jälleen uinnin alkeistaitojen sekä vesiturvallisuuden teemoin viimeiset päivät. Dar Es Salamissa olimme opettaneet jo uimataitoisia opiskelijoita, mutta Sansibarilla pääsimme työskentelemään hyvin vähän uineiden opiskelijoiden kanssa. Lisähaasteena toimi suuri kielimuuri, sillä englannin kielen taito valtaosalla näistä opiskelijoista oli hyvin heikko.

Chumben saarella pääsimme tutustumaan ainutlaatuiseen luontoon ja koralliriuttojen suojelutyöhön. Kuva Saara Pesonen.

Altaassa toimimme tehokkaana opetustiiminä yhdessä paikallisten opiskelijoiden, Yusran ja Kazolen kanssa, joihin pääsimme tutustumaan elokuussa 2025 heidän vieraillessaan luonamme Suomessa, osana hanketta. Toisen uintipäivän päätteeksi jokainen opiskelija oli rohkaistunut uimaan ja sukeltamaan, kaikki mukana olleet olivat hymyssä suin.

Suomalaisten nenänpäät saattoivat punoittaa loppureissun ajan, muistona altaalle porottaneesta auringosta. Reilut kaksi viikkoa Tansaniassa vierähtivät uskomattoman nopeasti ja pian projektin päätös olikin jo käsillä. Projektin tavoitteena oli voimaannuttaminen liikunnan kautta: saimme omin silmin todistaa voimaantumista paitsi tansanialaisissa liikunnan opiskelijoissa, myös jokaisessa matkamme jäsenessä ja kokea sen itsessämme!

Annika Mäkipörhölä & Saara Pesonen

Infoa hankkeesta

Opetushallituksen Team Finland Knowledge-ohjelman rahoittaman EPEP-hankkeen tavoitteena on ollut suunnitella ja toteuttaa kestävän kehityksen tavoitteita käsittelevä kurssi osallistuvien yliopistojen liikunnan opetussuunnitelmiin. Toisena tavoitteena on ollut konkretisoida kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumista liikunnan opetuskäytännöissä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi uinti- ja hengenpelastustaitojen koulutuksen kehittämistä osana liikunnanopettajakoulutusta. Lisäksi tavoitteisiin kuului lisätä liikuntaa opettavien opettajien koulutukseen ymmärrystä monimuotoisuuteen, tasa-arvoon ja hyvinvointiin liittyvistä teemoista sekä lisätä monimuotoisia lähestymistapoja liikunnanopetuksessa niin suomalaisessa, kuin tansanialaisessa opettajankoulutuksessa. Hankkeessa on mukana kaksi yliopistoa Suomesta (Oulu ja Itä-Suomi) sekä kaksi yliopistoa Tansaniasta (Dar es Salaam ja Zanzibar). Yliopisto-opettajia hankkeessa on ollut mukana Suomesta kahdeksan ja Tansaniasta n. 15 sekä satoja opettajaopiskelijoita (aktiivisesti yhdeksän, kaiken kaikkiaan tavoittavuus n. 300 opettajaopiskelijaa). Kestävästi liikkeelle -kurssin on suorittanut hankkeen myötä n. 100 opiskelijaa Suomessa ja uintikoulutuksen (8h) Tansaniassa 40 opettajaopiskelijaa.

Kohti toiveikkaampaa tulevaisuutta

Ilmastonmuutoksen edessä ei ole sijaa välinpitämättömyydelle tai lamaantumiselle. Kymmenen nuorta eurooppalaista matkusti Madagaskarille verkostoituakseen kansainvälisesti globaalien kysymysten äärellä ja ryhtyäkseen toimeen paremman tulevaisuuden puolesta.

Viime heinäkuussa kymmenen eurooppalaista nuorta, me kirjoittajat heidän joukossaan, saivat mahdollisuuden matkustaa Madagaskarille ainutlaatuiselle matkalle luomaan kansainvälisiä yhteyksiä globaalien kysymysten äärellä. Osallistuimme Ecoality-leirille, mikä tarkoitti kymmenen päivän vierailua Madagaskarille oppiaksemme paikallisilta toimijoilta ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja tasa-arvoon liittyvistä kysymyksistä sekä kaikesta työstä, jota näiden monimutkaisten ja tiiviisti toisiinsa kytkeytyvien ongelmien ratkaisemiseksi tehdään.

Ecoality on EU:n rahoittama hanke, ja kuten nimestä voi päätellä, se keskittyy ilmastonmuutoksen ja sukupuolten (epä)tasa-arvon väliseen yhteyteen. Tämä leiri oli yksi monista Ecoalityn järjestämistä aktiviteeteista, joista suurin osa tapahtuu paikallisesti eri puolilla Eurooppaa. Koska globaali vastuu ja ilmasto-oikeudenmukaisuus ovat hankkeen ytimessä, osa leireistä on järjestetty globaalin etelän maissa, joissa ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat kaikkein vakavimpia.

Kuva Heaven Primo.

22. heinäkuuta lensimme pääkaupunkiin Antananarivoon ja vietimme seuraavan päivän bussissa matkaten määränpäähämme, Toamasinan kaupunkiin. Tuntui hieman ristiriitaiselta matkustaa maailman toiselle puolelle oppimaan, miten ilmastonmuutos vaikuttaa paikalliseen elämään, mutta meille tämä oli ainutkertainen tilaisuus kohdata inspiroivia ihmisiä toisella puolella maapalloa. Tarkoituksemme oli oppia ja palattuamme toimia paikallisesti. Jokainen leirin osallistuja suunnitteli omat toimintonsa, joiden tavoitteena oli aktivoida paikallisyhteisöä, sekä levittää tietoa.

Toamasinassa meidät vastaanotti ihmisoikeuskasvatukseen keskittynyt järjestö nimeltä Yes TafiTa. YesTafiTan vapaaehtoiset näyttivät meille paikkoja vierailumme ajan ja kertoivat työstään alueella. Tapasimme monia muita järjestöjä, yhdistyksiä ja paikallisia toimijoita, ja keskustelimme heidän kanssaan ilmastonmuutoksesta ja tasa-arvosta. Nämä keskustelut olisivat voineet jatkua loputtomiin, sillä juttua aiheiden parissa riitti, ja seuraavaksi nostamme esille erityisen mieleenpainuvia hetkiä.

On huomionarvoista, ettei kukaan tapaamistamme ihmisistä kiistänyt ilmastonmuutosta tai vähätellyt sen vakavuutta. Heidän ei tarvinnut epäillä ilmastokriisin todellisuutta, sillä se on ollut heidän elämänkokemuksensa jo vuosia. Kuulimme hälyttäviä tarinoita ruokaturvan heikkenemisestä ja puhtaan veden niukkuudesta. Tämä koskettaa erityisesti naisia, sillä monissa maaseutuyhteisöissä vedenhaku ja ruoanlaitto ovat naisten päivittäisiä tehtäviä. Järjestöltä nimeltä Women Break the Silence, joka tuo esiin naisiin kohdistuvan väkivallan uhrien ääniä, kuulimme esimerkiksi, kuinka pidemmät matkat juomakelpoisen veden hakemiseksi lisäävät seksuaalisen väkivallan riskiä turvattomien reittien vuoksi.

Tällaisen työn tekeminen Madagaskarilla ei ole aina helppoa. Keskustellessamme sukupuolten tasa-arvosta useaan otteeseen puheeksi tuli konservatiivinen hallitus ja kirkon vahva vaikutusvalta. Oikeusjärjestelmää kuvailtiin korruptoituneeksi, ja harmaa talous vallitsee työmarkkinoita. Aktivismi voi olla hengenvaarallista. Monet keskusteluaiheet ovat tabuja, kuten abortti ja raiskaus. Järjestöjen työ on elintärkeää, jotta naisten turvallisuus ja hyvinvointi paranisivat.

Tapasimme naisen, joka teki väitöskirjaa abortista Madagaskarilla ja kuului poliittiseen naisten ryhmään, joka esitti sukupuolikysymyksiä parlamentille. Tapasimme naisyhdistyksen, joka tarjosi töitä kalastajien vaimoille, koska kalastus on muuttunut epävarmaksi elinkeinoksi kalakantojen heikentymisen vuoksi. Tapasimme miehen, joka matkusti ympäri Madagaskaria dokumentoiden, mitkä ruokakasvit tai mutatoituvat ilmastonmuutoksen vuoksi. Ranskan kumppanuuskeskuksessa tapasimme työntekijöitä, jotka tutustuttivat paikallisia lapsia ilmastotoimintaan järjestämällä ekoinnovaatiokilpailun ja suunnittelemalla ekofestivaalia, johon tuli osallistujia kymmenestä eri kaupungista. Festivaalilla muun muassa kirjoitettiin ja esitettiin ympäristöaiheista runoutta tietoisuuden lisäämiseksi.

Kuva Heaven Primo.

Nämä esimerkit osoittavat, kuinka paljon työtä tehdään paikallisesti sosiaalisen ja ekologisen muutoksen eteen, sortavasta hallituksesta ja kolonialismin vaikutuksista huolimatta. Viime syksyn uutiset Madagaskarilta kertovat massiivisista protesteista, jotka johtivat presidentin hallituksen hajottamiseen ja maanpakoon. Madagaskarilaiset nuoret haluavat muutosta. Se oli selvää vierailumme aikana, mutta ruudulta katsottuna tilanne tuntuu hurjalta. Protestit ovat olleet hengenvaarallisia.

Voi tuntua, ettei tämä hälinä maailman toisella puolella vaikuta meidän todellisuuteemme. Silti näennäisen turvallisessa ja demokraattisessa Suomessa todistamme välinpitämättömyyttä sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta kohtaan sekä ilmastotoimien laiminlyöntiä. Ilmastokriisi on täällä, ja näemme jatkuvasti sen vaikutuksia, kuten hengenvaarallisia helleaaltoja ja vähenevää lumimäärää sekä arktisten ekosysteemien heikkenemistä. Sukupuolten tasa-arvo ei ole ratkaistu asia sekään. Sukupuolittunut väkivalta nostaa Suomen usein EU:n tilastojen kärkeen, ja kouluista kantautuu huolestuttavia uutisia naisvihamielisyyden valtavirtaistumisesta.

Nämä eivät ole vain kaukaisten maiden ongelmia. Meidän toimintaympäristömme tosin on kansalaistoiminnalle paljon vapaampi kuin monissa muissa paikoissa. Se, että voimme ilmaista mielipiteemme, osallistua mielenosoituksiin ja protestoida epäoikeudenmukaisuutta vastaan, on oikeus, jota kannattaa vaalia. Viime aikoina ympäri maailmaa on nähty lukuisia protesteja: Gen Z -protestit, jotka levisivät Nepalista ympäri maailmaa, erityisesti Indonesiassa, Filippiineillä, Keniassa, Marokossa, Madagaskarilla ja Perussa, sekä No Kings -protestit ympäri Yhdysvaltoja, jotka ovat olleet maan historian suurimmat mielenosoitukset. Näitä protesteja yhdistää huoli synkästä tulevaisuudesta, mutta tämä yhteenkuuluvuus tuo monille toivoa. Apatialle ja lamaantumiselle ei ole sijaa, kun on paljon tehtävää.

Kuva Heaven Primo.

Mekin Z-sukupolven nuorina teemme parhaamme osallistuaksemme aktiivisesti toiveikkaamman tulevaisuuden rakentamiseen. Madagaskarilla tapasimme sitoutuneita opettajia, jotka vähäisellä tai olemattomalla opettajankoulutuksella pyörittävät kymmeniä luokkahuoneita ja tekevät parhaansa vastatakseen oppilaidensa tarpeisiin. Nämä madagaskarilaiset opettajat yhdessä oululaisten opettajaopiskelijoiden kanssa ovat käynnistäneet projektin nimeltä “Glocal Pennant”.

Projekti yhdistää Suomen ja Madagaskarin koulujen välisillä vaihdoilla. Molemmissa maissa englannin kielen luokat keskustelevat verkossa siitä, mikä heille on tärkeintä. Oppilaat vievät keskustelunsa myöhemmin kotikaupunkiensa eri tiloihin taiteen, tekstin ja dialogin muodossa. Vaihdon kautta oppilaat harjoittelevat kulttuurienvälisiä vuorovaikutustaitoja, kuten itsereflektiota ja empatiaa, eri näkökulmien huomioon ottamista, dialogia ja kriittistä ajattelua.

Projektin suurempi tavoite on kuitenkin se, että nuorten ääni tulisi kuulluksi. Ydinperiaatteena on luoda siltoja ryhmien välille, jotka eivät tyypillisesti kohtaa. Tämä koskee myös nuorempien ja vanhempien sukupolvien välisiä yhteyksiä. Meille on kuitenkin erityisen tärkeää, että nuorten, erityisesti alaikäisten, ääniä vahvistetaan, koska julkisessa keskustelussa heidän näkemyksiään ei usein oteta huomioon.

Ensi vuoden alussa kutsumme oululaiset osallistumaan tapahtumiimme, kuten world caféihin, keskustelutilaisuuksiin ja näyttelyyn, jossa he pääsevät vuorovaikutukseen oppilaiden ja heidän töidensä kanssa sekä laajentamaan oppilaiden kesken aloitettua keskustelua. Tavoitteenamme on myös edistää globaalia empatiaa ja luoda yhteyden tunnetta niihin, jotka vaikuttavat olevan kaukana meistä – maantieteellisesti, kulttuurisesti tai sukupolvien tasolla.

Projektin järjestävät ITE (Intercultural Teacher Education) -opiskelijat ja kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan henkilökunta, ja sitä tukevat Rauhankasvatusinstituutti ja Ooka ry. Tulevista tapahtumista tiedotamme muun muassa Ooka ry:n sosiaalisessa mediassa. Teemme yhteistyötä opettajien kanssa Toamasinassa ja Pohjois-Suomessa sekä vapaaehtoisten kanssa Oulussa. Projekti toimii myös osana laajempaa kokonaisuutta, johon kuuluu erilaisia paikallisia toimintoja (mukana esimerkiksi Mobile Futures, Oulu2026 ja Kaikkien Oulu), jotka tutkivat antirasismia, moninaisuutta ja yhteenkuuluvuutta Oulussa.


Kirjoittajat

Kerttu Kalliorinne on Oulusta kotoisin oleva ympäristöpolitiikan opiskelija, joka työstää graduaan ekofeministisestä aktivismista. Harjoittelussa Rauhankasvatusinstituutissa hän sai olla mukana useissa Ecoality-hankkeissa.

Celine Okata on kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan opiskelija. Vapaa-ajallaan hän rakastaa leipoa leipää, vaeltaa luonnossa ja opetella sellonsoittoa.

Kuvat Heaven Primo.

Ministeri Liisa Jaakonsaari kutsuttiin Oulun yliopiston ylioppilaskunnan kunniajäseneksi

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja ja pitkän poliittisen uran tehnyt Liisa Jaakonsaari kutsuttiin Oulun yliopiston ylioppilaskunnan kunniajäseneksi. Kunniajäsenyys julkistettiin ylioppilaskunnan 63. vuosijuhlissa lauantaina 25.2.2023. Oulun yliopiston ylioppilaskunta on kutsunut ministeri Liisa Jaakonsaaren kunniajäsenekseen. Kunniajäsenyys julkistettiin ylioppilaskunnan 63. vuosijuhlissa 25.2.2023. Kunniajäsenen kutsumisesta päätti OYY:n edustajisto. Jaakonsaari on OYY:n 14. kunniajäsen. Aikaisemmin kunniajäseniksi on kutsuttu muun muassa Oulun […]

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja ja pitkän poliittisen uran tehnyt Liisa Jaakonsaari kutsuttiin Oulun yliopiston ylioppilaskunnan kunniajäseneksi. Kunniajäsenyys julkistettiin ylioppilaskunnan 63. vuosijuhlissa lauantaina 25.2.2023.

Oulun yliopiston ylioppilaskunta on kutsunut ministeri Liisa Jaakonsaaren kunniajäsenekseen. Kunniajäsenyys julkistettiin ylioppilaskunnan 63. vuosijuhlissa 25.2.2023. Kunniajäsenen kutsumisesta päätti OYY:n edustajisto.

Jaakonsaari on OYY:n 14. kunniajäsen. Aikaisemmin kunniajäseniksi on kutsuttu muun muassa Oulun yliopiston professoreita, rehtoreita ja tasavallan presidenttejä. Kunniajäseneksi kutsumista harkitaan tarkoin, ja edellisestä kunniajäsenen kutsumisesta on kulunut jo kymmenen vuotta.

Ministeri Jaakonsaari on toiminut Oulun ylioppilaslehden päätoimittajana vuosina 1970-1972. Jaakonsaari kertoi kunniajäsenyyden julkistuksen yhteydessä, että kaksi häntä edeltänyttä päätoimittajaa oli erotettu tehtävästään ja lehti oli huomattavasti poliittisesti värittyneempi tuolloin. Jaakonsaari valittiin päätoimittajaksi vuonna 1970 uudistamaan kovan kritiikin kohteena ollutta lehteä.

Pitkällä poliittisella urallaan Jaakonsaari on toiminut muun muassa 30 vuotta kansanedustajana, 10 vuotta Euroopan parlamentin jäsenenä, 4 vuotta työministerinä ja 23 vuotta Oulun kaupunginvaltuustossa. Aktiivisen poliittisen uransa päätyttyä hän on palannut Oulun yliopistoon yliopiston hallituksen jäsenen roolissa. Jaakonsaarelle on myönnetty ministerin arvonimi vuonna 2020. 

“Ylioppilaskunta arvostaa Jaakonsaaren Euroopan, Suomen, Oulun ja Oulun yliopiston eteen tekemää pitkäjänteistä työtä. Jaakonsaaren aktiiviura on alkanut Oulun ylioppilaslehdestä, ja sen jälkeen hän on vaikuttanut muun muassa kaupunginvaltuustossa, eduskunnassa ja Euroopan parlamentissa”, OYY:n pääsihteeri Kauko Keskisärkkä kommentoi Jaakonsaaren kutsumista kunniajäseneksi. 

Vuosijuhlissa jaettiin myös akateemisia kunniamerkkejä ansioituneille opiskelijavaikuttajille. Ensimmäisen luokan ansiomerkin saivat Lotta Leinonen, Emma Hulkkonen ja Sanna Kangasniemi. Juhlissa jaettiin myös useita toisen ja kolmannen luokan ansiomerkkejä.

Artikkelikuva: Antti Törmä.

Kestävä tulevaisuus – luopumalla vai siirtymällä?

Monet länsimaalaiset ovat tottuneet hyvään eikä tottumuksesta ole helppo luopua. Vanha tapa ei ole aina hyvä tapa eikä välttämättä kestäväkään. Mutta onko uusi toimintapa aina pelkkää luopumista vai voiko se tuoda jotain lisää? Kestävä kehitys tuntuu menettäneensä aikaisempaa trendikkyyttään, ja sitä ajetaan jälleen voittoa tavoittelemattomien järjestöjen voimin aggressiivisellakin manifestoinnilla. Maapallolla on hätä ja realistisetkin kuvat […]

Monet länsimaalaiset ovat tottuneet hyvään eikä tottumuksesta ole helppo luopua. Vanha tapa ei ole aina hyvä tapa eikä välttämättä kestäväkään. Mutta onko uusi toimintapa aina pelkkää luopumista vai voiko se tuoda jotain lisää?

Kestävä kehitys tuntuu menettäneensä aikaisempaa trendikkyyttään, ja sitä ajetaan jälleen voittoa tavoittelemattomien järjestöjen voimin aggressiivisellakin manifestoinnilla. Maapallolla on hätä ja realistisetkin kuvat ovat järkyttäviä. Syy on meissä jokaisessa, sitä ei voi tässä vaiheessa kukaan enää kieltää. Hyökkäävä lobbaaminen syyllistävään sävyyn kuitenkin saa ihmiset usein käpertymään ennemmin kuoreensa kuin myöntämään kuormittavat elämäntapansa ja ryhtymään toimeen. Kaikki eivät edes usko pienten tekojen johtavan mihinkään. Tarvitaan suuria muutoksia valtiollisella tasolla, mutta valitettavasti toistaiseksi vallalla olevaa jatkuvan kasvun ihannetta ajetaan eteenpäin maapallon tulevaisuuden kustannuksella.

Myönteinen tulevaisuus Suomelle

Uhkailu ja syyttely ovat hyvin tehokkaita vaikuttamisen keinoja, joilla on historiallisestikin saavutettu suuria asioita. Toisaalta menetelmä saattaa saada osan viestin vastaanottajista puolustautumaan ja periaatteesta vastustamaan hyviäkin aikomuksia, jos ne on esitetty syyttelevässä muodossa. Tämä kehityskulku vaikeuttaa yhteistyötä kestävämmän tulevaisuuden saavuttamiseksi, joten mikä neuvoksi, kun suostuttelu ja toisenlaisten toimintatapojen tarjoaminen eivät riitä, mutta aggressiiviset lähestymistavat laukaisevat puolustusmekanismit?

Kestävyyspaneeli on riippumaton asiantuntijapaneeli, joka koostuu 10 eri tieteenalaa edustavasta tutkijasta. Paneeli pyrkii edistämään kestävän kehityksen mukaista politiikkaa Suomen tasolla. Kestävyyspaneeli on esittänyt kesäkuun 2022 alussa 28 uutta suositusta valtionhallinnolle, joiden kautta Suomi voi alkaa kestävämmäksi yhteiskunnaksi. Keskeisin sanoma paneelin esittämissä suosituksissa on jatkuvan kasvun havittelemisesta ja kuluttamisesta irti päästäminen. 

Kestävyyspaneelin esittämän Myönteinen tulevaisuus Suomelle -raportin mukaan kestävyysmurros nähdään hankalana ja pääasiassa vanhoista hyvistä asioista luopumisena. Tuttuus on yhtä kuin mukavuusalue, jolta ei mieluusti haluta poistua. Kestävyysmurroksella Kestävyyspaneeli tarkoittaa systemaattista toimintatapaa kestävän yhteiskunnan saavuttamiseksi.

Muutos ei suinkaan ole mahdoton, vaan Kestävyyspaneeli vertaa sitä muun muassa yleisen oppivelvollisuuden luomiseen – hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiseksi. Eikä muutos ole aina pahasta, toisinaan se tarjoaa parempaa elämänlaatua kuin aiemmat toimintatavat.

Kestävyyspaneeli painottaakin erityisesti päättäjien suhtautumista muutokseen. Jos lähtökohtaisesti muutokseen suhtaudutaan negatiivisesti, muutos tulee yhä vaikeammaksi toteuttaa. Siksi tärkein asia ottaa huomioon muutosta tehdessä on asenne, jolla sitä markkinoidaan ja jolla sitä otetaan vastaan.

Ainoa pysyvä on muutos

Muutos ei yleensä ole kivutonta, eikä varmasti tule olemaan tässäkään kohtaa. Se lienee yksi syy sille, miksi se on tapahtunut niin hitaasti. Ilmastonmuutos ei valitettavasti kuitenkaan jää odottamaan sitä, että kaikki maailman kansalaiset ovat valmiita muuttamaan elintottumuksiaan. Nopeuttamisessa voivat valtionhallinnot olla avuksi, kunhan ensin murretaan muutoksen vaikeuden illuusio.

Koronapandemia aiheutti poikkeustilan, jota hoidettiin asettamalla rajoitteita. Suuret elintapamuutokset tulivat kaikille nopeasti arkipäiväisiksi. Myös Kestävyyspaneeli uskoo Suomen kykenevän ripeäänkin toimintaan. Mikä siis tekee ilmastonmuutoksen hidastamiseksi tarvittaviin toimiin ryhtymisestä sitten niin vaikeaa?

Kestävyyspaneelin mukaan elämme jatkuvuusharhassa, jonka mukaan huomisen hyvinvointi saavutetaan asettamalla huominen eilisen saumattomaksi jatkumoksi. Eli toisin sanoen jatketaan vanhaan hyvään malliin. Jatkuvuusharha elättelee irtikytkennän illuusiota, jonka mukaan voimme samanaikaisesti sekä kasvattaa taloutta että pienentää ilmastokuormitusta. Käytännössä tämä on kuitenkin tällä toimintamallilla mahdotonta.

Talouskasvua ja kansalaisten hyvinvointia mitataan useilla mittareilla, jotka antavat vääristyneen kuvan todellisesta tilanteesta. Nämä indikaattorit ohjaavat hallintoja ympäri maailman ja kannustavat kasvuun ja kehitykseen kestämättömillä tavoilla.

Elämme jatkuvassa ja yhä kiihtyvässä muutoksessa, joten omien toimintatapojen muuttamisen ei pitäisi teoriassa olla vaikeaa. Silti se voi tuntua ylivoimaiselta. Usein kuulee vanhemman sukupolven perustelevan kuormittavaa elämäntapaansa sillä, että he ovat kovalla ja elämänmittaisella työllään ansainneet loppuikänsä luksuksen. Se on kuitenkin jälleen vain yksi tapa sysätä ongelmat seuraavan sukupolven niskaan.

Kestävyysmurroksen tukemisen on lähdettävä valtionhallinnosta

Kestävyyspaneelin valtionhallinnolle antamissaan suosituksissa on otettu huomioon niin yritystoiminta, rahoitusjärjestelmä, media-ala, kansainvälisen yhteistyön politiikka, yhteisöjen ja kansalaisjärjestöjen ohjaus kuin yksilötkin.

Kansalaisten ohjaileminen ei todellakaan ole konseptina uusi valtionhallinnon tasollakaan, esimerkiksi vuoteen 2017 asti kerätty makeisvero oli yksi tapa pitää hammaspeikot pois suomalaisten kimpusta. Kestävyyspaneelin mukaan muun muassa verotuksella ja tuilla tuettaisiin kestävyysmurrosta. Tuet suunnattaisiin kokonaan pois ympäristölle haitallisilta toimialoilta ja ohjattaisiin kestäviin ratkaisuihin. Vasta-argumenttina aiempiin tämäntyyppisiin ehdotuksiin on ollut muun muassa työllistyminen, mutta tässäkin kohtaa on otettava järki käteen. 

Ajat muuttuvat, niin myös työpaikat ja alat sen mukana. Luultavasti viimeisistäkin ”sentraalisantroista”, eli käsivälitteisten puhelinkeskusten hoitajista, tuntui pahalta joutua irtisanotuksi, kun ensimmäiset automaattiset puhelinkeskukset keksittiin 1980-luvulla. Toisinaan muutos on välttämätöntä.

Kestävyyspaneelin raportissa myös huomautetaan, että vanhojen toimintatapojen hylkääminen antaa tilaa uusille, ehkä jopa paremmiksi osoittautuville tavoille, jotka ehdottomasti ovat myös kestävämpiä. Samalla voidaan ratkaista monta ongelmaa yhdellä kertaa.

Eiköhän ole jo aika jättää fossiiliset polttoaineet historiaan ja fiilistellä niiden sijaan vaikka sitä automaattista puhelinkeskusta tai muita vastaavia mullistuksia, jotka eivät olisi olleet mahdollisia ilman ihmisten pyrkimystä kehitykseen ja muutokseen.

Anna-Sofia Tastula

Maisterivaiheen kirjallisuuden opiskelija ja syksyn toimittajaharjoittelija. Lapsenmielinen noolikontti, joka on kiinnostunut kuolemasta, kirjallisuudesta ja kuolemasta kirjallisuudessa.

Lue lisää:

”Ei ole sääntöjä sille, miltä opettajan pitäisi näyttää”

Oulun yliopiston alumni Jessi Jokelainen on opettaja, somevaikuttaja ja aktiivinen kunnallispoliitikko. Hänelle on tärkeää saada oma ääni kuuluviin – tittelistä huolimatta. Kuvataitelijasta someopettajaksi ja poliitikoksi Jessi Jokelaisesta piti tulla alunperin kuvataiteilija. Vaikka omia näyttelyjäkin oli jo takana ja kaikki oli suunniteltu valmiiksi, se ei riittänyt kouluun pääsemiseen ensimmäisellä kerralla. Jokelainen päätyikin Oulun yliopistoon opiskelemaan kirjallisuustieteitä. Tosin […]

Oulun yliopiston alumni Jessi Jokelainen on opettaja, somevaikuttaja ja aktiivinen kunnallispoliitikko. Hänelle on tärkeää saada oma ääni kuuluviin – tittelistä huolimatta.

Kuvataitelijasta someopettajaksi ja poliitikoksi

Jessi Jokelaisesta piti tulla alunperin kuvataiteilija. Vaikka omia näyttelyjäkin oli jo takana ja kaikki oli suunniteltu valmiiksi, se ei riittänyt kouluun pääsemiseen ensimmäisellä kerralla. Jokelainen päätyikin Oulun yliopistoon opiskelemaan kirjallisuustieteitä. Tosin pääaine vaihtui nopeasti suomen kieleen.

”Suomen kielessä viehätti loogisuus – sehän on ikään kuin kielten matikkaa“, Jokelainen toteaa. ”Oli kiinnostava löytää tällainen matemaattis-looginen puoli itsestä.“

Opettajan sijaisuuksia Jokelainen pääsi tekemään jo opintojensa maisterivaiheessa. Samoihin aikoihin hän alkoi julkaisemaan Instagram-tilillään stooreja suomen kielestä ja kielenhuollosta.

Aikaansaava Jokelainen ryhtyi kirjoittamaan myös Kalevalle poliittis-yhteiskunnallista blogia. Tie on sittemmin auennut myös konkreettiseen poliittiseen vaikuttamiseen.

Omantyylistä opetusta – mutta ei stressiä omasta tyylistä

Opettajana Jokelainen pyrkii haastamaan omia opetustottumuksiaan ja pohtimaan, voisiko tehdä jotain eri tavoin kuin aikaisemmin. Hän seuraakin aktiivisesti sitä, mitä opetusmaailmassa tapahtuu. Jokelainen korostaa sosiaalisen median merkitystä alustana, jossa opettajat pystyvät vaihtamaan ajatuksia.

”Poimin sieltä sitten omaan tyyliin sopivia ideoita – ilman, että otan mitään paineita siitä, että pitäisi orjallisesti ottaa omaan opetukseen kaikki uudet vaikutteet.“ 

Yksi trendi, jonka kehitystä Jokelainen seuraa mielenkiinnolla, on flippaus. Tekniikan idea on, että opiskelijat opiskelevat opeteltavat aihealueet itsenäisesti. Opettajan rooli on antaa neuvoja oppimisprosessin aikana. 

“Inspiroidun myös oppilaista. Opettajana minun  ei ole tarkoituskaan olla jatkuvasti auktoriteetti, vaan opin itse välillä itse oppilailta.”

”Inhottaa se, että tietyille titteleille on tietyt odotukset“

Monessa eri ammatissa toimiessaan Jokelainen on huomannut, miten paljon ulkopuolelta tulevia rajoituksia tiettyihin ammattinimikkeisiin vielä liittyy. Somevaikuttajana Jokelainen saa herkästi palautetta siitä, mitä opettajana tai poliitikkona voi somessa sanoa. 

”Opettajaan ja poliitikkoon kohdistuu vähän samankaltaisia odotuksia“, Jokelainen pohtii. ”Molemmat ovat yleensä korkeasti koulutettuja ihmisiä, joita koskevat tietyt käyttäytymisnormit sekä vastuut ja velvollisuudet.“

Ja juuri näitä käyttäytymisnormeja Jokelainen ei jaksaisi yhtään enempää. Hänen mukaansa nykypäivänäkin ihmisillä on vielä hyvin kangistuneita käsityksiä siitä, mitä tietyssä roolissa oleva ihminen voi sanoa tai tehdä. 

”Miksi minun pitäisi nostaa itseni normaalin ihmisyyden yläpuolelle, koska minulla on titteli? En voi sanoa netissä, että ”kakka“, koska on olen poliitikko. Miksi en voi?“ Jokelainen haastaa.

”Opettajan ei tarvitse pukeutua Marimekko-kaapuun“

Jessi Jokelainen

Jokelainen toivoisi, että tulevaisuudessa opettajan rooli olisi vapaampi ja että tulevat opettajat voisivat tulla kouluun sellaisina kuin ovat. Tähän vaikuttaa kuitenkin olevan vielä matkaa. Jokelainen on esimerkiksi huomannut, että sosiaalisessa mediassa nuoret opettajat ovat hyvin epävarmoja siitä, miten opettaja voi pukeutua. 

”Jodelissa kysytään, että voinko laittaa hupparin töihin“, Jokelainen kertoo. „Itsekritiikki on järkyttävää.“

Jokelainen kannustaakin tulevia opettajia siihen, että he eivät ottaisi itseään tai omaa ammattikuntaansa liian vakavasti. 

”Ei ole olemassa sääntöjä siitä, miltä opettajan pitäisi näyttää. Maailmassa on monenlaisia ihmisiä – miksi ei voisi olla myös monenlaisia opettajia?“

Huoli tulevaisuuden yhteiskunnan tekstitaidoista

Jokelainen on huomannut, että yläasteikäiset eivät usein ymmärrä sitä, miksi heidän täytyy opiskella äidinkieltään.  

“Yleensä tyypillinen reaktio on, että oppilaat osaavat jo lukea suomen kieltä. Oppilaat eivät ymmärrä, mihin äidinkielen tunteja tarvitaan.”

Äidinkielen osaamisen tärkeyteen havahdutaan usein vasta aikuisiällä. Jokelainen painottaa oppilailleen, että lukutaito ei ole pelkästään mekaanista lukutaitoa. Tärkeää on esimerkiksi erilaisten asiayhteyksien ja tekstin vivahteiden ymmärtäminen sekä kyky tuottaa tilanteeseen sopivaa tekstiä. 

Pohjimmainen ongelma on mediassa paljon esillä ollut nuorten lukemisen väheneminen. 

“Ei voi tietää, miten tuotetaan hyvää tekstiä, jos ei ole nähnyt hyvää tekstiä”

Siitä, miten nuoret kieltä eri konteksteissa käyttävät tai mitä he lukevat, Jokelainen ei ole huolissaan. 

“Kielen muutosta ei voi estää, mutta se, miten saamme ylläpidettyä kommunikaatiota yhteiskunnassa, on äärimmäisen tärkeää.”

Äikkälive: kielioppia kaikille

Tulevaisuudessa tarvitaankin uusia tapoja lukemisen ja kirjoittamisen opettamiseen. Yksi keino voisi olla suomen kielen kieliohjeiden popularisointi sosiaalisessa mediassa. Tähän pyrki Jokelaisen muutama vuosi sitten Instagram-tilillään järjestämä 10 viikon Äikkälive. Viikoittaisissa livelähetyksissä käytiin suomen kielen kielioppi helposti ymmärrettävällä tavalla läpi. 

“Ihmiset ehkä mieltävät virallisten kanavien, kuten Kotimaisten kielten keskuksen, sivut liian vaikeatajuisiksi. On helpompi lähestyä ihmistä, joka on popularisoinut kieliopin helposti ymmärrettävään muotoon.”

Äikkäliven suosion innoittama Jokelainen haluaisi jatkaa suomen kielioppisääntöjen popularisointia sosiaalisessa mediassa myös tulevaisuudessa. Tosin hän ei ole aivan varma, kauanko jatkaa opetusalalla.

“Politiikka ehkä lähtee lopulta vetämään.”

KUKA?

JESSI JOKELAINEN

» Asuu Oulussa.

» Ammatiltaan äidinkielen-ja kirjallisuuden opettaja, kunnallispoliitiikko ja somevaikuttaja.

» Vasemmiston valtuustoryhmän jäsen Oulussa ja kaupunkihallituksen jäsen, Oulun vasemmistoliiton valtuustoryhmän varapuheenjohtaja

» Harrastaa lukemista, kirjoittamista ja käsitöitä.

?: Artikkelin kuvat Janica Karasti.

Frida Ahonen

Suomen kielen ensimmäisen vuoden opiskelija, joka on valmistunut valtiotieteiden kandidaatiksi ranskalaisesta Sciences Po Pariisin yliopistosta.

Lue lisää:

Tyttöjen tila vuonna 2021 kertoo, että jankuttamisen täytyy jatkua

Kansainvälisestä tyttöjen päivää vietetään vuosittain 11. lokakuuta. Kansainvälistä tyttöjen päivää vietetään 11. lokakuuta. Se on päivä juhlia tyttöjen voimaa sekä vaatia parannuksia tyttöjen asemaan. Tänä vuonna tyttöjen päivän teemana on tytöt ja tieto. Oulussa tyttöjen oikeuksien eteen tänäkin vuonna kampanjoivat Plan International Suomi ja Tyttöjen talo. Mutta miksi päivää ylipäätään vietetään ja miksi sitä tarvitaan? ”Sillä […]

Kansainvälisestä tyttöjen päivää vietetään vuosittain 11. lokakuuta. Kansainvälistä tyttöjen päivää vietetään 11. lokakuuta. Se on päivä juhlia tyttöjen voimaa sekä vaatia parannuksia tyttöjen asemaan. Tänä vuonna tyttöjen päivän teemana on tytöt ja tieto. Oulussa tyttöjen oikeuksien eteen tänäkin vuonna kampanjoivat Plan International Suomi ja Tyttöjen talo. Mutta miksi päivää ylipäätään vietetään ja miksi sitä tarvitaan?

”Sillä oli niin pieni paita, että kaikki tursusi ulos.” 

”Sellainen miestennielijä” 

Näin yhteiskuntajärjestelmämme ja patriarkaatti pitävät meidät tytöt kontrollissaan edelleen vuonna 2021. Kommentit ovat lainauksia Riina Tanskasen tämän vuoden elokuussa ilmestyneestä Tympeät tytöt – Aikuistumisriittejä -sarjakuvateoksesta (Into, 2021). Teos valottaa perusteellisesti sitä, miten yhteiskunnan rakenteet saavat meidät marginalisoimaan kaikkea tyttömäisenä pitämäämme ja laittaa tytöt kilpailemaan keskenään ylhäällä hierarkiassa kylmästi valtaa pitävän supernaisen paikasta. 

Tanskasen kirja on mitä mainiointa luettavaa tyttöjen päiväksi, jota vietetään taas 11.10. Se saa myös kysymään, mikä on tyttöjen tila Oulussa syksyllä 2021.

Mikä tyttöjen päivä?

Tyttöjen päivää ei pidä sekoittaa YK:n kansainväliseen naistenpäivään, jota vietetään 8. maaliskuuta. Kansainvälinen tyttöjen päivä (International Day of the Girl) on YK:n teemapäivä, jota vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 2011. Tyttöjen päivä oli alunperin kansainvälisen Plan international -lastenoikeusjärjestön aloite.

Päivän tarkoituksena on ennen kaikkea tiedottaa tyttöjen tilanteesta kaikkialla maailmassa ja tukea tyttöjä edistämällä heidän oikeuksiaan ja osallistumismahdollisuuksiaan esimerkiksi tukemalla tyttöjen koulutusta ja elämää ilman syrjintää ja väkivaltaa. 

Kaikkien tyttöjen päivä

Tyttöjen päivällä on kansainvälisesti juhlittuna päivänä luonnollisesti vahvasti globaali ulottuvuus, ja usein sen keskiössä vaikuttavat olevat esimerkiksi kehittyvien maiden tyttöjen ongelmat. Suomalaisia tyttöjä koskevat ongelmat vaikuttavat kehittyvien maiden tyttöjen ongelmien rinnalla varsin mitättömiltä.

Tanskasen kirja tuo kuitenkin ravistelevalla tavalla esiin sen, miten tyttöjen vähättely on arkipäivää myös Suomessa ja miten vakavat seuraukset sillä on koko yhteiskunnalle. Euroopan unionissa joka kolmas yli 15-vuotias nainen on kokenut fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa. Suomi on Tanskan jälkeen Euroopan unionin toiseksi turvattomin ja väkivaltaisin maa naisille

Rodullistettujen naisten tilanne on vielä heikompi – erityisesti Suomessa. EU:n vähemmistöjä ja syrjintää koskevan tutkimuksen (2018) mukaan Suomessa maahanmuuttajataustaiset kokevat EU-maista eniten rasistista häirintää. Kun naisten ja miesten välinen palkkaero Suomessa on EU-tasolla iso, on maahanmuuttajanaisen tilanne vielä huonompi. Maahanmuuttajanaisen euro oli vuonna 2014 Tilastokeskuksen mukaan vain 62 senttiä suomalaismiehen eurosta, 77 senttiä maahanmuuttajamiehen eurosta ja 84 senttiä suomalaisnaisen eurosta.

Myös Oulun yliopistossa seksuaalista häirintää esiintyy: viimeisen kahden lukuvuoden aikana on tehty kahdeksan ilmoitusta seksuaalisesta häirinnästä. Luku voi vaikuttaa pieneltä, mutta Oulun ylioppilaslehden aiemmin haastatteleman opintopsykologi Pia Partasen mukaan syynä vähäiseen ilmiantomäärään voi olla esimerkiksi se, että kaikki häirintätapaukset eivät ohjaudu yliopiston mukaiseen käsittelyprosessiin. Lisäksi on mahdollista, että kaikki opiskelijat eivät tunnista joutuneensa seksuaalisen häirinnän kohteeksi. 

Tiedon puute vieläkin ongelma

Tiedon puute on usein edelleen ongelma seksuaalisen häirinnän tunnistamisessa tai siihen puuttumisessa. 

Plan International Suomi -järjestö onkin nostanut tänä vuonna tyttöjen päivän teemaksi ”tytöt ja tieto”. Sivuillaan järjestö muistuttaa tiedon puutteen olevan yksi keskeisimpiä syitä sille, etteivät tyttöjen seksuaali- ja lisääntymisoikeudet toteudu. 

Oulun Tyttöjen talo jakaa vuosittain Vuoden tyttöteko -palkinnon paikalliselle tai lähiseudun henkilölle, joka jollakin tavalla omalla toiminnallaan edistää tyttöjen asemaa. Tänä vuonna palkinnon saa sukupuolta ja valtaa lasten vertaissuhteissa Oulun yliopistossa tutkinut KT, dosentti ja akatemiatutkija Tuija Huuki. Huuki on tuonut lisää ymmärrystä lasten seurustelusuhteiden valtavinoumista, jota on Suomessa aiemmin tutkittu vain vähän. Tyttöjen talon perusteiden mukaan tutkimus ”tukee ymmärrystä ja osaamista lasten kasvatus, opetus- ja ohjaustyössä”.


Aina joku muistaa huomauttaa, että Suomessa tyttöjen asiat ovat moniin maihin verrattuna kuitenkin hyvin. Tällaisesta vähättelevästä asenteesta kertoo myös esimerkiksi Tanskasen teoksen osakseen saama marginalisointi, josta Tanskanen kertoi äskettäin Tympeät tytöt -Instagram-tilillään. Kirja on esimerkiksi monissa kirjakaupoissa päätynyt lastenosastolle. 

Monia edistysaskelia on otettu ja esimerkiksi #MeToo-kampanjan myötä moni asia on muuttunut. Aktivismia ja uutta tietoa tarvitaan kuitenkin edelleen – jaksetaan siis jankuttaa.

Frida Ahonen

Suomen kielen ensimmäisen vuoden opiskelija, joka on valmistunut valtiotieteiden kandidaatiksi ranskalaisesta Sciences Po Pariisin yliopistosta.

Lue lisää: