Oulun yliopiston hallituksen opiskelijajäseniksi Teemu Virtanen ja Miriam Putula

Teksti Tuuli Heikura

Oulun yliopiston hallituksen opiskelijajäseniksi kaudelle 2022–2023 on valittu Teemu Virtanen ja Miriam Putula. Valinta tehtiin Oulun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 12. lokakuuta.

Hallitukseen haki kuusi opiskelijaa, jotka haastateltiin edustajiston kokouksessa 12. lokakuuta. Hakijoita olivat Virtasen ja Putulan lisäksi Riikka Haataja, Ali Heikal, Antero Metso sekä Anni-Maria Teirikko. Kaikki hakijat haastateltiin kokouksessa edustajiston toimesta, jonka jälkeen järjestettiin äänestys edustajiston jäsenten esitysten perusteella. Valintoihin vaikutti laki miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta, jonka perusteella tehtävään tuli valita kummankin juridisen sukupuolen edustajat.

Teemu Virtanen on biolääketieteellisen fysiikan opiskelija, Miriam Putula on logopedian opiskelija.

Nyt päättyvällä kaudella hallituksen opiskelijajäseninä toimivat Joni Ollikainen ja Timo Veijola. Heistä kumpikaan ei asettunut ehdolle enää tänä syksynä.

Hallitus on yliopistolain mukaan yliopiston ylin päätöksentekoelin. Hallitus valitsee yliopiston rehtorin ja päättää muun muassa yliopiston strategiasta ja budjetista. Oulun yliopiston hallitukseen valitaan kaksi opiskelijajäsentä.

Tänä syksynä OYY valitsee suuren määrän myös muita hallinnon opiskelijaedustajia, eli hallopedejä. Hakuaika alkaa 18. lokakuuta ja on avoinna 15. marraskuuta saakka.

Julkaistu 15.10.2021

Tuuli Heikura

Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja ja kauppatieteiden maisteriopiskelija, joka nauttii kahvintuoksuisista hitaista aamuista, kuluttaa lenkkipolkuja kahden koiransa kanssa ja haaveilee salaa henkirikostutkijan urasta. Tyhjentää kierroksilla käyvät aivonsa siivoamalla ja piirtämällä.

Lue seuraavaksi

Ovatko opiskeluvuodet muuttuneet pian ylikiehuvaksi painekattilaksi?

Essi Erkkilä

Kolumni

11.11.2021

OYY:n edustajistovaaleissa äänestettiin valtakunnallista keskivertoa enemmän

Tuuli Heikura

Opiskelu

5.11.2021

Erkki Koiso-Kanttilan katu 1
2T-ovi, 1.krs
90570 Oulu

toimitus@oyy.fi
+358 40 526 7821