Hurmoksessa esiintyvä Sagastrophe pitää kaikki langat omissa käsissään – Bändi välittää hyvää energiaa ja festarifiilistä

Sagastrophen tarina sai alkunsa , kun laulaja-pianisti Saga Sutela ja rumpali Teemu Kangas kohtasivat ranskan tunnilla Oulun yliopistolla keväällä 2019. Multi-instrumentalisti Juuso Sippola lähti pian mukaan, ja bändi esiinyi triona muun muassa Tubassa, Valveella ja legendaarisessa Liiterirockissa. Sagastrophe täydentyi hiljattain, kun Jere Taskila liitty bändiin basistiksi.  Sagastrophen ensimmäinen albumi Strange Dreams julkaistiin 2021 omakustanteena. Kesäkuussa  julkaistiin […]

Sagastrophen tarina sai alkunsa , kun laulaja-pianisti Saga Sutela ja rumpali Teemu Kangas kohtasivat ranskan tunnilla Oulun yliopistolla keväällä 2019. Multi-instrumentalisti Juuso Sippola lähti pian mukaan, ja bändi esiinyi triona muun muassa Tubassa, Valveella ja legendaarisessa Liiterirockissa. Sagastrophe täydentyi hiljattain, kun Jere Taskila liitty bändiin basistiksi. 

Sagastrophen ensimmäinen albumi Strange Dreams julkaistiin 2021 omakustanteena. Kesäkuussa  julkaistiin EP Nevertales

Bändin kesä on kulunut touhukkaasti musiikin parissa. “Esiinnyimme Varjo-festivaaleilla ja Koiteli elää! -festareilla. Olemme myös äänittäneet uusia biisejä ja viimeisin sinkku Kalifornia on juuri julkaistu”, Saga kertoo.  

“Albumikin on tekeillä, mutta olemme hyviä pistämään suunnitelmia uusiksi. Uusia julkaistavia biisejä tulee aina siihen väliin”, Jere sanoo. 

Bändi kertoo, että tarkoituksena on tulevaisuudessa tehdä nimenomaan eheä albumikokonaisuus.  

“Nyt olemme menneet kuitenkin markkinoiden ehdoilla ja julkaisseet singlejä. ”Vaikka kymmenen yksittäisen sinkun julkaisulla tuntuukin saavan enemmän huomiota kuin yhdellä albumilla, emme kuitenkaan halua missään nimessä luopua yhteneväisien pitkäsoittojen tekemistä”, Teemu sanoo.

Bändin musiikki on kaunista ja keinuvaa indietä. Kappaleet ovat intiimejä ja salaperäisiä. Musiikki pakenee kaikkia määrittelyjä. 

Uusi sinkku Kalifornia on suomenkielinen ja vähän rockimpi aiempaan maalailevaan saundiin verrattuna. Bändi on kuitenkin soittanut suomenkielisiä biisejä jo ensimmäisistä keikoista lähtien.

Sagastrophen biisit ja sanoitukset ovat pääosin Sagan käsialaa. Suomeksi kirjoittaminen on alkanut innostaa Sagaa yhä enemmän, ja sitäkin on tulevaisuudessa tiedossa. 

“Myös Teemu, Juuso ja Jere ovat kirjoittaneet biisejä, ja niitä on tulossa myös seuraavalle albumille. Diktatuuri taitaa olla väistymässä”, Saga nauraa 

Oma saundi syntyy yhdessä 

Bändi kertoo, että biisien muoto syntyy usein luonnostaan, miltei itsestään. Joskus he kuitenkin huomaavat nauhoituksissa, ettei biisi toimi ollenkaan ja valmis kappale muotoutuu ihan erilaiseksi. Sovituksia saatetaan hieroa kauankin. 

“Jos jossain biisissä kuulet tuplabasarin, siitä on väännetty pitkään”, Teemu heittää väliin nauraen. 

Bändin musiikki on kaunista ja keinuvaa indietä. Kappaleet ovat intiimejä ja salaperäisiä. Musiikki pakenee kaikkia määrittelyjä. 

“Me ei kuuluta mihinkään sceneen. Siitä olisi kyllä hyötyä, jos halutaan päästä soittamaan paikkoihin. Toisaalta haluamme säilyttää vapauden ja olla lokeroimatta itseämme”, Teemu pohtii. 

“Kuulijat kysyvät usein, mikä meidän genre on. Se on vaikeasti jäljitettävissä. Sagastrophen saundi on syntynyt, kun olemme vain alkaneet soittamaan. Meillä kaikilla on omat musiikilliset taustat ja idolit. Jokainen tuo jotakin omaa musiikkiin”, Saga lisää.

Erilaiset taustat ovat vahvuus 

Saga on kuunnellut paljon omintakeisia naisartisteja, kuten Lana del Reytä, Joni Mitchelliä ja Susanne Vegaa. Tori Amos innosti hänet tekemään ja esittämään omaa musiikkia. 

“Kotona kuunneltiin tosi erilaista musiikkia, esimerkiksi Johnny Cashia. Myös kantrivaikutteet varmasti kuuluvat musiikissa”, Saga valaisee. 

Saga on soittanut ja laulanut pienestä pitäen. Yliopiston alkuaikoina hän alkoi kirjoittaa omia biisejä. Hän nautti musisoinnista kotona ja esiintyi julkisesti vain pakotettuna sukujuhlissa.  

“Samoihin aikoihin tapasin Teemun yliopistolla ja pistettiin bändi pystyyn. Se oli ensimmäinen kokemus soittamisesta muiden kanssa ja lähti heti luontevasti liikkeelle. Bändin myötä olen nyt päässyt esittämään ja julkaisemaan musiikkia”, Saga kertoo. 

Teemulle Black Sabbath ja Asia ovat olleet tärkeitä bändejä. Lapsena hän kuunteli Ultra Brata. 

“Olisinkohan ollut 12, kun sain rummut. Iskän kanssa soitettiin Black Sabbathia, ja minä hakkasin rumpuja. Sitä ennen olin soittanut kitaraa. Olen aina elätellyt rockunelmaa. Minulla on ehkä enemmän intoa kuin taitoa”, Teemu nauraa. 

Teemun rummut olivat välillä tauolla autotallissa, mutta hän innostui uudestaan soittamisesta, kun bändi pistettiin pystyyn. Hänelle oli iloinen yllätys, että oikea porukka musiikin tekemiseen löytyi. 

“Black Sabbathia ei ehkä vielä kuule Sagastrophen musiikissa, mutta se on tulossa”, Teemu kertoo pilke silmäkulmassa. 

Juuson sydäntä lähellä on englanniksi laulettu rockmusiikki, esimerkiksi Bruce Springsteen ja HIM. 

“Nuorena minulla oli eksklusiivinen hevivaihe. Jos ei ollut särökitaraa ja tuplabasareita, sitä ei voinut kuunnella”, Juuso kertoo. 

Juuso on opiskellut Pop & Jazz Konservatoriossa. Hänen pääinstrumenttinsa on piano ja hän laulaa sekä soittaa kitaraa ja syntikkaa. Hänen työhuoneensa toimii myös studiona, jossa hän miksaa ja masteroi yhtyeen musiikkia. 

Bändin uusin jäsen, Jere, on soittanut bassoa 13-vuotiaasta saakka. Hän alkoi tekemään omaa musaa jo ennen kuin osasi soittaa mitään. 

“Minulla on pitkä bänditausta raskaamman musiikin puolelta. Heviä olen kuunnellut paljon, mutta olen musiikin suhteen kaikkiruokainen. Sanotaanko, että Kaija Koosta Nirvanaan ja Children of Bodomista Ultra Brahan”. 

“On tärkeää, että olen päässyt tekemään omaa musaa. Bändihommat on ollut elämässäni iso juttu”,  Jere kertoo. 

Kaikki langat omissa käsissä 

Sagastrophessa kaikki tehdään itse videoita ja kansitaidetta myöten. Saga ja Jere ovat perehtyneet visuaalisuuteen.  

“On mahtavaa, että saa luoda musiikille myös visuaalisen maailman. Suunnitella, valokuvata ja piirtää tai maalata. On myös hienoa ideoida musiikkivideota ja lähteä sitten kuvaamaan ja editoimaan”.

“Olen huomannut, että jos vain on idea ja visio, ei videoidenkaan toteuttaminen vaadi suurta budjettia. Toisaalta suurellakin budjetilla lopputulos voi olla mitäänsanomaton”, Saga pohtii. 

“Meiltä muiltakin kysytään mielipiteitä visuaalisuudesta, mutta ikinä niitä ei kuunnella”, Teemu sanoo nauraen. 

Kysymys ulkopuolisesta levy-yhtiöstä ei ole Sagastrophelle elinehto.  

“Emme sulje ovia ja eristäydy komeroon, mutta tällä hetkellä taiteellinen valta ja vapaus tuntuu  tärkeimmältä. Koko homman juju on taiteellinen sisältö, se kaikki mitä tehdään”, Saga tiivistää. 

“On meille tarjottu sopimuksia, mutta ne eivät ole menneet lakiosastolta läpi”, Juuso lisää pilke silmäkulmassa. 

Tunnelma bändissä on lämmin ja innostunut. Kaikesta huokuu, että muusikkojen kemiat ovat kohdanneet usealla tasolla. Taito, tyylitaju ja hyvä henki välittyvät varmasti myös yleisöön. 

“Joka kerta, kun joku tulee keikan jälkeen kiittämään musiikista tai kertomaan, että joku biisi kosketti, se tuntuu ihanalta ja palkitsevalta. Talletan sen syvälle sydämeen”, Saga sanoo. 

Hurmokseen lähdemme nostattamaan tunnelmallista festarifiilistä. Toivomme, että keikalla on paljon ihmisiä, jotka löytävät biiseistä itselleen uusia merkityksiä.


Sagastrophe 

Perustettu: 2019 

Jäsenet: Saga Sutela, Teemu Kangas, Juuso Sippola ja Jere Taskila 

Julkaisut: Strange Dreams (2021), EP: Nevertales (2023) 

Musiikkivideot: Dreamer Kids, Rabbit Hole, Firewood 

Esiintyy Hurmoksessa 8.9. kello 17.30. 

Lisätietoja: https://sagastrophe.com/

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

“Opettajaidentiteetti kasvoi tutkijan rinnalle” — Jäätävän hyvä opettaja 2022 Jukka-Pekka Ranta korostaa motivaation merkitystä

Geologian ja mineralogian lehtori Jukka-Pekka Ranta valittiin vuoden 2022 Jäätävän hyväksi opettajaksi. Opetuksessa Ranta panostaa oman motivaation rooliin ja mielenkiintoisiin opetustyyleihin. Valinnan teki Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus. Jukka-Pekka Rannan illan sulkapallopelit menivät melkein sekaisin, kun hän kuuli tulleensa valituksi vuoden Jäätävän hyväksi opettajaksi. Ensisijaisesti Ranta oli kiitollinen opiskelijoiden tuesta, jota hän on aiemmin saanut myös […]

Geologian ja mineralogian lehtori Jukka-Pekka Ranta valittiin vuoden 2022 Jäätävän hyväksi opettajaksi. Opetuksessa Ranta panostaa oman motivaation rooliin ja mielenkiintoisiin opetustyyleihin. Valinnan teki Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus.

Jukka-Pekka Rannan illan sulkapallopelit menivät melkein sekaisin, kun hän kuuli tulleensa valituksi vuoden Jäätävän hyväksi opettajaksi. Ensisijaisesti Ranta oli kiitollinen opiskelijoiden tuesta, jota hän on aiemmin saanut myös geotieteiden opiskelijajärjestöltä ja Opelle omppu -tapahtuman kautta. 

“Geologia on kuitenkin aika pieni ala yliopistolla, mutta hyvä, että opiskelijat ovat aktivoituneet sillä tasolla”, Ranta kiittää.

Rannan tutkijan ja yliopistolehtorin urapolku oli vielä hämärän peitossa ennen hänen opintojensa alkua. Aluksi baarimikkona työskennelleenä aikomus oli opiskella psykologiaa, mutta lopulta hän päätti hakea opiskelemaan geologiaa. Ranta aloitti opintonsa vuonna 2008 ja valmistui geotieteiden maisteriksi vuonna 2012.

“Ensimmäisestä luennosta asti tajusin, että tämä on oma ala”, Ranta reflektoi.

Yliopisto-opintojensa jälkeen Ranta työskenteli Lapissa reilu vuoden malminetsinnässä, jonka jälkeen vuonna 2014 hän aloitti väitöskirjatutkijana Oulun yliopistossa. Opetus on väitöskirjan alusta asti ollut mukana hänen työssään. Valmiiksi väitöskirja tuli vuonna 2018, jonka jälkeen projektiluontoiset tutkijatohtoritehtävät johdattivat hänet yliopistolehtorin virkaan vuonna 2021.

Vielä väitöskirjaa tehdessäänkään Ranta ei ajatellut itseään opettajana. Opettajaidentiteetti muotoutui vasta viime vuosien aikana vahvemmin yliopistopedagogiikan opintojen aikana. Rannan mukaan moni tulee yliopistoon työskentelemään ensisijaisesti tutkijana.

“Opettajan identiteetin muodostuminen on yliopistossa siinä mielessä erilaista verrattuna esimerkiksi aine- tai perusopetukseen, että usein yliopistoon ei tulla ensisijaisesti opettamaan. Opetus on se pieni präntti siellä työsopimuksessa.”

Opiskelijoiden oma vastuu ja käytännönläheisyys keskeistä

Opetuksessa Ranta korostaa erityisesti käytännönläheisyyttä ja opiskelijan oman vastuun roolia siinä, miten opiskelija oppii jonkin asian. 

”Uudet välineet ja enemmän opiskelijakeskeinen opetus ja oppiminen ovat vasta viime vuosien aikana tulleet vahvemmin esille.”

“Opetus on se pieni präntti siellä työsopimuksessa.”

Käytännönläheisyyden tueksi Ranta on panostanut uudenlaisiin opetustapoihin. Esimerkiksi digitaaliset työympäristöt, pelillistäminen ja kivien tarkastelu 3d-mallien kautta ovat tarjonneet uutta näkökulmaa perinteisempien luentotyylien ja opintopäiväkirjojen rinnalle. Niiden käytön täytyy kuitenkin olla oppimisen kannalta relevanttia.

“Täytyy olla tarkkana, ettei niitä käytä vain niiden välineiden vuoksi, vaan että on joku pointti, minkä takia käytetään tiettyä”, Ranta toteaa.

Kurssien opetuksessa Ranta korostaa tutkijan ja opettajan taustansa vaikuttavan vahvasti siihen, minkä kurssien järjestämiseen on valmiiksi asiantuntemusta. Niiden rakenteita pohtiessaan Ranta erityisesti pohtii opettajan työn vastuuta.

“Kurssien aikana rupesin miettimään sitä vastuuta mikä opettajilla on, että me koulutetaan sellaisia henkilöitä, joilla on riittävät taidot ja asiantuntijuus työelämään.”

Opiskelijan oma vastuu on kuitenkin erittäin tärkeä asia, johon opettaja voi vaikuttaa lopuksi vain niin paljon. Siksi Rannasta on tärkeää saada opiskelija innostumaan aikaisin opinnoistaan, jotta tiedonnälkä säilyy maisterivaiheessakin ja sen jälkeen.

“Oman, sisäisen motivaation ja innostuksen kautta toivottavasti se myös näkyy opiskelijoille. Varsinkin peruskurssilaisille, joille geologia on täysin uusi ala, on tärkeää saada heidän mielenkiintonsa heräämään.”

Helposti lähestyttävänä ja ymmärrettävänä erottuu

Äänestäjät kuvailivat Rantaa helposti lähestyttäväksi ja ymmärrettäväksi sekä ammattitaitoiseksi opettajaksi. Ranta muistelee omia opiskeluaikojaan, jolloin hänestä oli jännittävää lähestyä professorin tai opettajan toimistoa.

Ranta epäilee hänen joustavuutensa olevan syy sille, miksi häntä ajatellaan olevan helppo ymmärtää. Jos esimerkiksi kurssilla jokin asia on ehtinyt unohtumaan, Ranta tarvittaessa käyttää aikaa perusteiden kertaamiseen. Tämän lisäksi opiskelijoiden kuuntelu ja opetustyylit ovat erityisen tärkeä osa opetusta.

Ranta on muiden tutkijoiden lisäksi omaksunut piirteitä omilta ohjaajiltaan ja opettajiltaan opetuksessaan. Kukin heistä on jättänyt jälkensä Rantaan.

“Usein huomaa omassa opetuksessa samoja piirteitä, ilmaisuja tai manööverejä vanhoilta opettajilta, joita on joskus jopa huvittavaa huomata.”

Ammattitaidoistaan Ranta sen sijaan pohtii, voiko hän itse arvioida tätä yleisemmin. Hän potee asiantuntijatehtävissä työskentelevien keskuudessa yleisesti esiintyvää huijarisyndroomaa, eli vaikeutta tunnistaa omia saavutuksiaan oikeasti ansaituiksi. Tästä huolimatta Rannan motivaatio ja intohimo erottavat hänet opetustavoiltaan omalaatuiseksi opettajaksi.

“Parhaita ovat kurssit, joissa näkee valon syttyvän opiskelijoiden päässä harjoitusten aikana.”

Palkitsevinta nähdä opiskelijoiden oivalluksia

Käytännönläheisyyttä ja teoriaa yhdistävät kurssit ovat Rannan suosikkeja. Esimerkkinä hän mainitsee Petrologian kurssin, jossa pääsee tutkimaan kivien tunnuspiirteitä ja syntyprosesseja makro- ja mikroskooppisella tasolla. Tällaisilla kursseilla Rannasta on parasta nähdä, kuinka opiskelija oivaltaa kurssilla käsiteltyä asiaa.

“Parhaita ovat kurssit, joissa näkee valon syttyvän opiskelijoiden päässä harjoitusten aikana.”

Ranta kohtaa kursseillaan monenlaisia opiskelijoita. Osa opiskelijoista on toisia motivoituneempia. Hankalissakin tapauksissa hän pyrkii omalla innostuksellaan motivoimaan opiskelijoiden työntekoa. Tärkeää on erityisesti keskeisen sisällön löytäminen ja kurssien sisällön heijastaminen geologien työhön ja treeninä oikeaan maailmaan.

Jatkossa Ranta haluaa jatkaa nykyistä työtään akateemisessa maailmassa tutkijana ja opettajana sekä kehittää omaa substanssiosaamistaan mineralogiassa ja malmigeologiassa.

“Geotieteiden opetuksessa ja kehittämisessä on vielä paljon tehtävää.”

Kuka?

  • Jukka-Pekka Ranta
  • Toiminut yliopistonlehtorina vuodesta 2021 asti
  • Kaivannaisalan yksikön tutkinto-ohjelmavastaava 2019-2022
  • Filosofian tohtori 2018

Mikä?

  • Jäätävän hyvä opettaja 2022 palkittiin Annos 63 -vuosijuhlilla 25.2.2023
  • Kuka tahansa Oulun yliopiston opiskelija on voinut ehdottaa Jäätävän hyväksi opettajaksi millä tahansa koulutusalalla toimivaa yliopisto-opettajaa.
  • Valintakriteereinä olivat innostavuus, asiantuntevuus, helppolukuisuus, osaamistavoitteiden selittäminen, opiskelijoiden tarpeen huomioiminen, joustavuus ja arviointimenetelmien monipuolinen hyödyntäminen
  • Palkinto jaettiin seitsemännen kerran. Aikaisemmin palkinto on myönnetty Elina Niemitalo-Haapolalle, Katja Sutelalle, Vesa-Matti Pohjaselle, Oliver Jardelle, Matti Niemelälle, ja Matti Kangaspuoskarille.
  • Valinnan teki Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus kokouksessaan 26.1.2023

Jere Laitinen

Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija. Opiskelutaustaltaan kokenut ainejärjestöaktiivi ja opiskelijavaikuttaja sekä innokas pelaaja ja kokkailija. 

Lue lisää:

OYY:n uusi yhteisöasiantuntija Viljami Viinikka haluaa yhtenäisen yliopistoyhteisön

OYY valitsi uudeksi yhteisöasiantuntijakseen Viljami Viinikan. Kahden vuoden määräaikaisen rupeamansa aikana Viinikka haluaa olla koko yliopistoyhteisön yhteisöasiantuntija. OYY:n uuden yhteisöasiantuntijan saattavat jotkut tunnistaa paremmin hänen alter egollaan ‘kalju kemisti’ kuin Viljami Viinikkana. Nimitys on kuulemma alun perin lähtöisin Jodelista, mutta nimitys yleistyi ja Viinikka on hyväksynyt kohtalonsa. Onhan se melko vahva henkilöbrändi, eikö jokaisella pidä […]

OYY valitsi uudeksi yhteisöasiantuntijakseen Viljami Viinikan. Kahden vuoden määräaikaisen rupeamansa aikana Viinikka haluaa olla koko yliopistoyhteisön yhteisöasiantuntija.

OYY:n uuden yhteisöasiantuntijan saattavat jotkut tunnistaa paremmin hänen alter egollaan ‘kalju kemisti’ kuin Viljami Viinikkana. Nimitys on kuulemma alun perin lähtöisin Jodelista, mutta nimitys yleistyi ja Viinikka on hyväksynyt kohtalonsa. Onhan se melko vahva henkilöbrändi, eikö jokaisella pidä olla nykyään sellainen. 

Viljami Viinikka, 25, aloitti OYY:n yhteisöasiantuntijana vuoden vaihteen jälkeen. Uusi kasvo Viinikka ei kuitenkaan OYY:n toimiston tiloissa ole, sillä hän toimi vuoden 2022 OYY:n hallituksessa varapuheenjohtajana ja järjestösektorilla. “Työyhteisö ja työtehtävät olivat jo jokseenkin tuttuja, mikä helpotti orientoitumista”, Viinikka kertoo. “Viime vuosi edellisen yhteisöasiantuntijan Eetu Leinosen kisällinä tutustutti jo moniin asioihin, mutta kyllähän tämä roolin vaihdos edelleen ajoittain hämmentää”, hän lisää. 

Tuore asiantuntija pääsi välittömästi sukeltamaan työn syvään päätyyn ollessaan vastuussa kahdesta alkuvuoteen sijoittuvasta yhteisöasiantuntijan merkittäviä sidosryhmiä koskettavan tapahtumakokonaisuuden järjestämisestä. 

Ylioppilaskunta kouluttaa piirissään toimivien aine- ja harrastejärjestöjen uusia ja vanhoja aktiiveja Aktiiviklubilla 1.-2.2.2023. Koska yhteisöasiantuntija toimii linkkinä OYY:n ja järjestöjen välillä, on aktiiviklubien organisointi luonnollisesti yhteisöasiantuntijan vastuulla. 

Toinen tapahtumista, Löyly, koskettaa toista merkittävää sidosryhmää – kansainvälisiä opiskelijoita. Löyly on erityisesti kansainvälisille tutkinto-opiskelijoille suunnattu, mutta kaikille avoin työelämätapahtuma, joka järjestetään 25.-26.1.2023. Tapahtuman tavoite on tarjota käytännön ohjausta ja vinkkejä työnhakuun Oulun alueella sekä antaa tietoa suomalaisesta työelämästä. Tarkoituksena on myös tuoda oululaisia työnantajia ja kansainvälisiä tutkinto-opiskelijoita yhteen, OYY:ltä kerrotaan. OYY järjestää tapahtuman yhdessä OSAKOn kanssa. “Yleensä meitä on tässä kaksi asiantuntijaa OYY:ltä toteuttamassa tapahtumia, mutta nyt tapahtumatuottajan puuttuessa näiden loppuunsaattaminen on minulla yksin pöydällä.”

Yhteisöasiantuntijaksi Viinikka haki omien sanojensa mukaan omien vahvuuksien vertailun tuloksena. “Vähän samoista syistä, miksi hain aikoinaan kemialle. Mietin, miten voisin auttaa ihmisiä ja mitkä ovat omia vahvuuksiani. Luonnollisesti myös järjestöt ja edunvalvonta ovat lähellä sydäntä”. 

“Olen kerennyt jo esimerkiksi käydä henkilökohtaisesti kiltahuoneella selvittämässä erään järjestön ongelmaa. En tiedä, onko tämä ollut kovinkaan yleinen toimintatapa aiemmilla asiantuntijoilla”, hän naurahtaa. 

Järjestöt todella ovat Viinikalle tuttuja. Kesällä 2017 Ouluun kemiaa opiskelemaan muuttanut lumijokinen on tuttu näky niin omien kiltojensa puheenjohtajistossa kuin harrastejärjestöjen hallituksissa. “Oulussa on onneksi niin hyvä harrastejärjestökanta, yhteisöllisyys kyllä näkyy täällä”.

Helposti lähestyttävä ja lähestyvä asiantuntija

Viinikka luonnehtii itseään projekti-ihmiseksi, joka nauttii uusien taitojen oppimisesta. “Jatkuva kehitys on mukavaa samoin kuin uudet taidot”, monitaitaja luonnehtii. Kun hän ei ole pelaamassa kyykkää, hän saattaa olla harrastamassa käsitöitä tai kokeilemassa uusia reseptejä keittiössä. Viinikka kertoo leiponeensa kerran muun muassa omenatonta omenapiirakkaa, jota maistaneet eivät meinanneet millään uskoa sen olevan omenatonta. “Leipomisessa yhdistyy kiinnostukseni kemiaan”.

Harmonikkaa soittava kemisti vierailee välillä myös levyillä soittamassa.  “Vastikään sain kutsun jopa tulla laulamaan erään pienen indieproduktion levylle”, hän kertoo.

Yhteisöasiantuntija tapaa työssään Viinikan sanojen mukaan “paljon erilaisia värikkäitä ihmisiä” ja hän toivoo olevansa koko yhteisön asiantuntija. Opiskelijajärjestöille yhteisöasiantuntija on tuki ja turva, jolta kysyä neuvoa ja hakea positiivista vahvistusta. “Järjestöllä on esimerkiksi saattanut käydä jokin hupsis kokouksen yhteydessä tai sääntöihin liittyvissä asioissa, ja sitten minulta kysytään, onko tämä maailmanloppu. Minä olen täällä kertomassa, ettei se ole.” 

Yhteisöasiantuntijan työnkuva jakautuu karkeasti kahteeen osioon: järjestöihin ja kansainvälisiin asioihin. Sosiaalinen työ vaatii helposti lähestyttävän henkilön tehtävään, ja semmoinen Viinikka toivookin olevansa – paitsi helposti lähestyttävä niin myös helposti lähestyvä. “Olen kerennyt jo esimerkiksi käydä henkilökohtaisesti kiltahuoneella selvittämässä erään järjestön ongelmaa. En tiedä, onko tämä ollut kovinkaan yleinen toimintatapa aiemmilla asiantuntijoilla”, hän naurahtaa. 

Suurimmiksi haasteiksi työssä hän mainitsee vallalla olevan kahtiajaon kansainvälisten ja muiden opiskelijoiden välillä. “Kansainvälisten opiskelijoiden integroituminen muuhun yliopistoyhteisöön on jatkuva haaste, jonka eteen on tehtävä töitä”. Erityisesti korona-aikana tässä työssä otettiin Viinikan mukaan paljon takapakkia, ja nyt siihen on kiinnitettävä erityistä huomiota. 

Opiskelijoita uusi yhteisöasiantuntija kehottaa lähtemään vaihtoon. “Se on tilaisuus, jota harmillisen harva Oulun yliopistossa hyödyntää.”

MIKÄ TYYPPI?

NIMI Viljami Viinikka

IKÄ 25

KOULUTUS Kemian tutkinto-ohjelma

KOTOISIN Lumijoelta

Tuuli Heikura

Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja ja kauppatieteiden maisteri, joka nauttii syväluotaavista ilmiöjutuista, kuluttaa lenkkipolkuja kahden koiransa kanssa ja haaveilee mankelin omistamisesta.

Lue lisää:

Ortotopologian dosentti Aapo Heikkilä palaa yliopistolle: Markku Pölösen ohjaama näytelmä on riemastuttava henkilökuva poikkeusyksilöstä

Ortotopologian lopulliset alkeet – dosentti Aapo Heikkilä L1. Käsikirjoitus ja ohjaus Markku Pölönen. Rooleissa Mika Nuojua. Tuottajat Juha Vidgren, Kimmo Paananen ja Pia Ervasti. Puvustus Seija Mällinen. Maskeeraus Mirka Ojala. Valokuvat Timo Heikkala. Tuotanto yhdessä Oulun yliopisto, Oulun Yliopiston Ylioppilaskunta (OYY), Klaffi Tuotannot Oy, Suomen Filmiteollisuus Oy. Ensi-ilta Oulun yliopiston L1 -salissa 21.4.2022. Oulun yliopiston suurin sali L1 […]

Ortotopologian lopulliset alkeet – dosentti Aapo Heikkilä L1. Käsikirjoitus ja ohjaus Markku Pölönen. Rooleissa Mika Nuojua. Tuottajat Juha Vidgren, Kimmo Paananen ja Pia Ervasti. Puvustus Seija Mällinen. Maskeeraus Mirka Ojala. Valokuvat Timo Heikkala. Tuotanto yhdessä Oulun yliopisto, Oulun Yliopiston Ylioppilaskunta (OYY), Klaffi Tuotannot Oy, Suomen Filmiteollisuus Oy. Ensi-ilta Oulun yliopiston L1 -salissa 21.4.2022.

Oulun yliopiston suurin sali L1 on täynnä iloista puheensorinaa ja tunnelma on odottava. Pian alkaa  dosentti Aapo Heikkilän luento. Parhaat paikat salin edestä ovat menneet jo aikaa sitten, kuten  ortotopologian luennolla vuosikymmeniä sitten. Aapo Heikkilä on kuitenkin vaihtanut jo ulottuvuutta. Ehkäpä hän keskustelee teorioista para avaruudessa sinisten enkeleiden kanssa? Aapon henki elää kuitenkin täälläkin. Markku Pölönen on käsikirjoittanut ja ohjannut legendaarisen tähtiluennoitsijan elämästä huikean näytelmän Ortopologian lopulliset alkeet – dosentti Aapo Heikkilä L1.

Kuva Kimmo Paananen.

Luennolle osallistujien joukko on kirjava. Nuorimmille Aapo saattaa olla uusi tuttavuus, mutta osa on  varmasti tuntenut varjotutkijan ja osallistunut hänen luennoilleen. Yliopisto-opintonsa jo päättäneet  muistelevat, että suuressa salissa on käyty ainakin tenteissä. Mieleen on jäänyt myös salin ärsyttävät  portaat, joita noustaan askelmalta toiselle aina samalla jalalla. 

Aapo saapuu lavalle suosionosoitusten saattamana. Tapaamme illan aikana myös Aapon  lapsuudenystävän Jorma “Joppe” Ojalan, varadekaani Osmo Pulkkisen, konstaapeli Reino Torstin sekä rovasti Heimo Ignatiuksen. Kaikki roolit näyttelee Mika Nuojua hämmästyttävällä eläytymisellä  ja taidolla. Aapo on varmasti hengessä mukana eliminoituaan jollakin filtterillä ulottuvuuksien väliset esteet. 

Näytelmässä käydään läpi Aapon ja muiden hahmojen kertomana myyttisen legendan elämää  lapsuudesta lähtien. Jos on Mika Nuojualla useita rooleja, niitä oli myös Aapolla. Maanviljelijän poika  Haapavedeltä toimi muun muassa tekaistuilla papereilla opettajana Pulkkilassa sekä psykiatrina  Vaasassa. 

Yhteiskunta ei osannut arvostaa tällaista puoskarointia, vaikka ansiotodistukset ovat tietenkin aitoja:  “Kyllä se aito on, kun minä olen sen itse kirjoittanut”, Aapo toteaa. 

Tie vei suojelupoliisin kuulusteluihin ja lopulta Aapo sai pitkän vankeustuomion. Tarinan mukaan  presidentti Kekkonen kuitenkin armahti hänet heti Aapon anomuksen luettuaan.

Tieteellinen ura

Vasta perustettuun Oulun yliopistoon Aapo Heikkilä hakeutui fysiikan ja matematiikan luennoille 1960-luvun alussa. Pian hän nimitti itsensä ortotopologian dosentiksi ja sai työhuoneen fysiikan laitoksen siivouskomerosta. Yliopistossa hän toimi pitkään, noin 30 vuotta. Hänet tunnettiin laajasti  yliopistomaailmassa ja luentokutsuja sateli ympäri Suomen.  

Ortotopologia on Aapo Heikkilän kehittämä näennäistiede, oppi kaikista mahdollisista luonnonilmiöistä ja kaikesta olevaisesta. Tieteellinen termistö ja akateeminen koukeroinen esitystapa on Aapolla hallussa, mutta teorioita ei ole vielä pystytty todistamaan tai tuloksia toisintamaan. Ehkäpä dosentti oli liian paljon aikaansa edellä?

Kuva Kimmo Paananen.

Mielikuvitusrikkaasta, älykkäästä ja huumorintajuisesta dosentista tuli tiedeyhteisön lemmikki,  eräänlainen maskotti. Muutaman kerran vuodessa pidetyt luennot olivat performansseja ja ne vetivät suuret salit reunoja myöten täyteen. Hitaimmat jäivät ulkopuolelle.  

Hyväntahtoinen ja sydämellinen herrasmies ei turhia tärkeillyt. Hän ehkä ymmärsi, että luennot ovat  ainakin osaksi leikkiä, tieteen parodiaa. Hilpeästä tunnelmasta huolimatta yleisö ei nauranut hänelle vaan hänen kanssaan. 

Vauhdikasta kerrontaa

Aapon luento alkaa vauhdikkaasti ortotopologian luennolla ja tieteenalan peruskäsitteen ultrafiltterin määrittelyllä. Täysi sali kuulijoita on saman tien Nuojuan hyppysissä. Tähtiluennoitsijan valloittava tyyli maneereineen sekä nokkela tilannekomiikka on lennokasta. 

Ultrafiltteri on tärkeä työkalu. Sillä eliminoidaan yhtälöstä kaikki ylimääräinen, kuten numerot. Paras  ratkaisu yhtälöihin on: joko-tai. Luennolla sivutaan myös sinisen enkelin selviytymistä para avaruudessa. Tontun pään tilavuuden kaavaan emme tällä kertaa perehdy, sillä se kuuluu joulun alla pidettävään luentoon. 

Mika Nuojua vaihtaa roolia sujuvasti takkia ja lakkia vaihtamalla. Taitava näyttelijä ei muuta tarvitse,  ja yleisö pysyy mukana kerronnassa.

Ohjaaja Markku Pölönen samaistui Aapon optimismiin

Markku Pölönen on tunnettu erityisesti maalaiskomedioistaan, joissa on erikoisia ja erityisiä persoonia. Hahmoja yhdistävä piirre on suuri lämmin sydän. Pölösen pitkän elokuvauran kohokohtia  ovat muiden muassa Kivenpyörittäjän kylä (1995) ja Koirankynnen leikkaaja (2004). 

Pölösen näkökulma Aapon elämään ja persoonaan on ymmärtävä ja lempeä. Kaikki Aapon kertoma ei välttämättä ole ihan tarkalleen totta. Sillä ei ole lopulta väliä, myyttinen hahmo ja tarinat elävät  vuosikymmenestä toiseen. 

Markku Pölönen kertoo, että hän samaistui Aapossa katteettomaan optimismiin, jonka varaan hän kaikki hankkeensa rakensi.  

– Aapo herätti minussa lapsenomaisuudellaan suojeluvaiston, niin kuin tuntuu herättäneen lähes kaikissa aikanaan tapaamissaan ihmisissä. 

– Koskettavaa on Aapon pyyteettömyys; hänelle kelpasi vaatimatonkin elämä, mutta haaveena oli ansaita jollakin keinolla rahaa muun muassa tutkimuslaitteiden hankintaan. Aapo halusi auttaa ihmisiä.

– Aapon tarinassa on mielenkiintoisinta tapa, jolla hän löysi roolinsa tiedeyhteisön hassusti vääristävänä peilinä, Pölönen kertoo.

Tärkeä näytelmä erityisen ihmisen elämästä ja yliopistosta

Ortopologian lopulliset alkeet ei ole ainoastaan tirskuva komedia, tasoja on useita. Aapo on myös traaginen hahmo. Mielenterveyteen liittyvät pohdinnat liittyvät toiseen juttuun, mutta optimismistaan huolimatta kaikki ei ole Aapolle varmasti ollut helppoa. 

Ystävällinen ja kohtelias Aapo sai yliopistolla paljon ystäviä ja hänellä oli tärkeä terapeuttinen tehtävä vakavan ja raskaan puurtamisen keskellä. Hänen merkityksensä tunnustettiin opiskelijoiden ja henkilökunnan vireyden ylläpitäjänä. 

Kuva Kimmo Paananen.

Kaikki eivät kuitenkaan ilahtuneet, että uusi, vielä profiiliaan etsivä, yliopisto henkilöityy veijarimaiseen pseudotieteilijään. Nykyisin Aapon kaltaiselle persoonalle ei ehkä löytyisi tilaa, vaikka ihmisen kyky ja tarve haltioitua eivät ole varmasti muuttuneet. Väitteistä huolimatta ihmiset ovat edelleen suvaitsevaisia, vaikka joskus sanovat väärän sanan. Ajan ilmapiiri on kuitenkin raaistunut. 

Hieno näytelmä ja sen upea toteutus autenttisessa ympäristössä on Oulussa kulttuuriteko.  Näytelmä avaa toivottavasti kapealaisuuteen ja tulostavoitteisiin pakotettujen yliopistolaisen silmiä näkemään toisin. Miksi tiedon temppelistä on tehty talouden lainalaisuuksia noudattava halpahalli? Se ei ole luonnonlaki ainakaan tässä ulottuvuudessa. 

Jumalan kaava oli Aapolla työn alla. Sitä hän ei ehtinyt ratkaista. Kauniita unelmia ja haaveita kannattaa vaalia. Tätä voi pohtia vaikkapa vappuna opiskelijoiden karnevaaleissa.

Seuraavat näytökset: 28.4 ja 29.4. klo 18 ja 30.4. klo 15. 

Näytelmän lipputulot ohjataan lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen, Oulun yliopiston opiskelijoiden mielenterveystyön tukemiseen.

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Loputon taisto sormenjälkiä vastaan – yliopisto siivoojan silmin

Tiedämme miltä tuntuu kaataa kahvi tai pudottaa vahingossa ruokaa – mutta miltä tuntuu olla se, joka siivoaa vahinkoja päivästä toiseen? Tutustuimme siivoojan arkeen Linnanmaan kampuksella. Samalla selvisi, mikä yliopiston tila on kaikista haastavinta pitää puhtaana ja millaista on siivota yliopistoa erikoispäivinä.

Kuinka usein havahdumme ajattelemaan, miten kampuksemme ravintolat, wc-tilat ja kulkuväylät pysyvät päivästä päivään siistinä ja järjestyksessä? Valitettavan usein likatahroja vaanivan siivoojan työ huomataan vasta silloin, kun joku alue ei olekaan odotusten mukaisesti kiiltelevän puhdas.

Sain eräänä perjantaina tilaisuuden tutustua seitsemän vuotta Linnanmaalla työskennelleen siivooja Tarja Stenrothin tyypilliseen työpäivään.

”Tämä on ainoa paikka, missä kerkeämme toisiamme näkemään, mitä nyt tuolla kampuksen puolella törmätään päivän aikana”, Stenroth selostaa johdattaessaan minut tuttua Prosessinkatua pitkin. Päädymme SÄ118-luokan sisäänkäynnin viereiselle liukuovelle, johon en oikeastaan aikaisemmin ole kiinnittänyt ihmeempää huomiota.

Nyt oven takaa paljastuu siivoojien taukotila: heidän yliopistolla toimimisensa lähtöpiste, jossa säilytetään siivousvälineitä sekä vietetään yhdessä ruokataukoja. Taukotilassa onkin jo väkeä, joten siirrymme keskustelemaan rauhaisampaan luokkahuoneeseen.

Siivoojan aamu vaikuttaa melkoiselta rutistukselta – pitäähän iso talo saada siivottua kampuksen aamuvirkuimmille käyttäjille. Stenroth selventää, että virallisesti työpäivä alkaa kuudelta, mutta hän aloittaa aina viideltä, jotta iltapäivästä voi nipistää aamulla tehdyn tunnin ja päästä aikaisemmin kotiin.

Jokaisella siivoojalla on oma vastuualueensa, jonka pitää olla siivottuna kello kahdeksaan mennessä. Stenrothin alueeseen kuuluvat yliopiston päärakennuksen alakerta, kaksi kokoushuonetta, Saalastinsali, Kastarin ravintola, aulan wc-tilat, Saalastinsalin viereinen aula sekä sitä ympäröivät käytävät.

Shot for Oulun Ylioppilaslehti in January 2020. Pictured is a a clening lady in the campus bathroom of University of Oulu.
Yliopiston tulee olla puhtaana joka aamu ennen kahdeksaa, mikä tarkoittaa siivoojille aikaisia aamuja.

Stenroth kertoo työpäivien olevan hyvin vaihtelevia. Aamusiivouksen rytmin määrittää pitkälti se, miten tiloja on edellisenä päivänä käytetty. Hän toteaa esimerkiksi Saalastinsalissa toisinaan järjestettävien, jopa 3000–4500 kutsuvieraan, ruokakattausten lohkaisevan aamusta ison osan, kun samanaikaisesti pitää saada tehtyä aamun perustehtävät. 

”Pöydät ja tuolit pitää saada puhtaaksi, lattia puhdistettua sekä roskat vietyä. Lisäksi nevotteluhuoneessa saattaa olla ollut edellisenä päivänä kahvikattaus. Näiden päälle minulla on siivottavana jokapäiväisiin siivouskohteisiini kuuluva ravintola Kastari”, Stenroth luettelee aamuaskareitaan.

Modernit pinnoitteet siivoojan haasteena

Keskustelumme jälkeen pääsen Stenrothin mukaan seuraamaan hänen iltapäivävuoroaan. Peruspesijänä Stenroth on jokapaikan luottosiivooja: hänen iltapäivän työtehtävänsä vaihtelevat ja hänet lähetetään sinne, missä on kulloinkin tarve siivota.

Tämän iltapäivän siivouskohde sijaitsee yliopiston vanhassa humanistisiivessä, hälisevän ravintola Foodoon viereisellä rauhaisalla SYKin käytävällä. Stenrothin tehtäviin kuuluu käytävän pukuhuoneiden ja wc-tilojen siivoaminen.

Stenrothin aloittaessa siivouksen, käy heti ilmi, että yksi siivoojan työn haasteista on yliopiston eri  pintojen materiaalien käsittely. Siivooja osoittaa esimerkiksi pukuhuoneen suihkun lattiaa, kehottaen minua kokeilemaan sitä kengällä. Lattian karheus tuntuu kenkääni vasten röpelöisyytenä, ja huomaan myös, että kenkä ei liu’u lattialla tasaisesti, vaan töksähtelevän kömpelösti.

Siivooja kertoo, että röpelöinen pinta on turvallisuusratkaisu: sitä suositaan yleisesti pukuhuonetiloissa, jotta esimerkiksi suihkussa ollessa ei liukastu. Sen puhdistaminen ei kuitenkaan ole aivan yhtä yksinkertaista kuin sileäpintaisen lattian puhdistaminen, ja pukuhuoneen lattiaa varten onkin omat siivousvälineensä.

Shot for Oulun Ylioppilaslehti in January 2020. Pictured is a a clening lady in the campus bathroom of University of Oulu.
Stenroth arvostaa työssään pintoja, jotka on helppo pitää puhtaana.

Stenroth mainitsee lisäksi viime vuosien pahimpana villityksenä kokolattiamattojen laitattamisen ruokailutiloihin, esimerkiksi ravintoloihin ja kahvihuoneisiin. Ymmärrettävästi rasvatahrojen ja liiskaantuneiden tomaattien puhdistaminen maton pinnasta ei lukeudu siivojaan mieluisimpiin työtehtäviin.

”Kaikkien etu olisi, että kalustus ja materiaalit olisivat mahdollisimman yksinkertaisia ja helposti puhdistettavia”, Stenroth huokaisee.

Arkkitehtiosastolla toteutetaan Stenrothin mukaan uudistuksellisimmat, mutta siivoojan näkökulmasta kaikista kinkkisimmät kalustus- ja materiaaliratkaisut. Esimerkiksi osaston mustat wc-pöntöt ja seinät ovat herättäneet siivojassa ihmetystä: musta pinta on tunnetusti siivoojalle armoton, sillä se paljastaa heti pienimmätkin likaisuudet.

Stenroth mainitsee vaikeina siivouskohteina myös samoissa vessoissa olevat uudentyyppiset keraamiset käsienpesualtaat. Nämä altaat eivät ole perinteisen lasitepintaisia, kuten vaikkapa wc-tilojen pääaulan käsinpesualtaat, vaan mattapintaisia. Mattapintaisten altaiden puhtaaksi pyyhkiminen on vaikeampaa kuin lasitettujen altaiden.

Stenroth ehdottaakin leikillään, että arkkitehtiopiskelijoiden pitäisi suorittaa muutaman kuukauden siivousharjoittelu, jossa he oppisivat itse käsittelemään suunnittelemiaan pintoja ennen kuin pääsevät toteuttamaan modernistisia visioitaan käytännössä.

Tavoitteena saavuttamaton puhtaus

”Pidän siitä, että näen työni tuloksen – että tulee puhdasta”, Stenroth toteaa kertoessaan työnsä parhaista puolista. 

Käytännössä puhtaus on kuitenkin vain illuusio, jota on vaikea saavuttaa: halu saada yliopisto puhtaaksi vaikuttaa mahdottomalta ympäristössä, joka on jatkuvassa liikkeessä ja myllerryksessä. Stenroth osoittaa esimerkiksi käytävän lasiovia ja kertoo toisinaan pyyhkivänsä ne monta kertaa, kun hänen siivousvuoronsa aikana ovien laseihin ehtii jo ilmestyä uusia sormenjälkiä.

Shot for Oulun Ylioppilaslehti in January 2020. Pictured is a a clening lady in the campus bathroom of University of Oulu.
Siivooja on siellä, missä häntä tarvitaan.

Iltapäiväsiivous ajoittuu yliopiston kiireisimpään aikaan lounasruuhkan tienoille. Aluksi rauhalliselta vaikuttanut sivukäytäväkään ei sitä ole: käytävällä kulkee jatkuvasti ihmisiä, ja vähän ajan kuluttua eräs ohikulkija tulee ilmoittamaan käsipaperin loppuneen aulan wc:stä.

Puhtauden perinpohjainen tavoittelu ohjaa Stenrothin siivoamaan yliopistoa parhaansa mukaan myös työvuoronsa ulkopuolella. Hän saattaa esimerkiksi yliopistolle saapuessaan keräillä käytävältä roskia.

Lisäksi Stenrothille on tärkeää kunnioittaa työvälineitänsä ja käyttää niitä oikein. Huomatessaan, että siivoustilanteesta otetaan kuvia, Stenroth huomauttaa heti käyttävänsä vain poikkeuksellisesti pukuhuoneiden lattioille varattua moppia myös käytävän wc:n lattian puhdistamiseen. ”Ethän vain sellaisia kuvia julkaise”, Stenroth pyytää nauraen.

Loppumaton kuhina tuo päiviin vaihtelua

Koska Stenrothin haastatteluiltapäivän työtehtävät sijoittuvat yliopiston remontissa olevaan siipeen, puhe kääntyy luontevasti yliopiston muutoksen tuomiin haasteisiin. Siivoojalle muutos – uudet tilat, kalusteet ja materiaalit – tarkoittaa myös uusien työtehtävien ja -käytänteiden omaksumista.

Viimeisin suurin siivoojia koskettanut muutos oli palvelutuottajan vaihtuminen reilu vuosi sitten. Stenrothin mukaan asiat ovat kuitenkin pysyneet kutakuinkin entisellä mallillaan.

Siivoojalle yliopisto näyttäytyy myös ilman isoja remontteja tai muita uudistuksia jatkuvasti uudelleenmuotoutuvana tilana. 

”Tämä yliopisto on kuin muurahaispesä: sesonkiaikaan täällä on jatkuva kuhina. Kun yliopistolla järjestetään tapahtumia, esimerkiksi festivaalipäiviä ja abipäiviä, kuhina vielä kiihtyy.”

Shot for Oulun Ylioppilaslehti in January 2020. Pictured is a a clening lady in the campus bathroom of University of Oulu.
Stenroth on löytänyt täydellisen ratkaisun myös ruuhkaisina päivinä yliopiston käytävillä liikkumiseen: pienimmät mahdolliset siivouskärryt.

Parhaiten siivoojan mieleen ovat jääneet erilaiset lippujen jonotukset. Hän kuvailee jonotuspäivien tunnelmia kaoottisen euforisiksi, kun jonottavat opiskelijat valtaavat yliopiston aulat ja käytävät. Aamulla töihin tullessa aulassa on joinakin vuosina ollut kolme telttaa ja puhallettavia patjoja.

Yliopistoarjen hyörinä – erityisesti siitä innostuneet opiskelijat – on Stenrothista hauskaa seurattavaa. Toisaalta myös kesä on siivoojalle mieluisaa aikaa, sillä opiskelijoiden kesälaitumilla lekotellessa voi tehdä kunnolla aikaa vievät ylläpitopuhdistukset.

Linnanmaan muurahaispesässä jokaisella oma paikkansa

Stenrothin työskentelyä seuratessa huomaa heti hänen olevan kuin kotonaan yliopistolla. Hän tervehtii tuon tuosta käytävällä kulkevia opiskelijoita ja työntekijöitä. Haastattelutuokiomme saa myös siivoojalle tutuilta ohikulkijoilta huomiota: ”Sinä oletkin päässyt filmitähdeksi”, huikkaa eräs.

Stenroth kertoo, että hänellä on joka osastolla tuttuja, joiden kanssa hän puhuu muistakin kuin vain työhön liittyvistä asioista. Hän arvostaa yliopiston hyväksyvää ilmapiiriä, jossa hän kokee voivansa työskennellä rennosti ja tervehtiä kaikkia. 

”Minun mielestäni täällä on helpompi kulkea, kun tuntee aina jonkun jostakin. Ei tarvitse katsella varpaita, kun kävelee”, Stenroth nauraa.

Shot for Oulun Ylioppilaslehti in January 2020. Pictured is a a clening lady in the campus bathroom of University of Oulu.
Siivoojan painajainen on tahallaan sotkettu wc.

Muista kotoa opitut käytössäännöt

Mitä me opiskelijat sitten voisimme tehdä helpottaaksemme siivoojan kiireisestä työpäivää? Stenroth muistuttaa peruskäytössääntöjen tärkeydestä: ”Yksi oleellisimmista asioista olisi, että purukumeja ei liimailtaisi pöytien alle ja jos jotain tipahtaa käsistä, niin se pistettäisiin roska-astiaan. Ei roskaa tarvitse jättää lattialle odottamaan, että siivooja tulee ja nostaa sen.” 

Stenroth huomauttaa myös pöytiin piirtelemisen ja tarrojen liimailemisen vessan seinille olevan valitettavan yleistä. Hän toivoo, että jokainen toimisi jo kotona opittujen peruskäyttäytymismallien mukaisesti ja tekisi omalta osaltaan parhaansa koulun siisteyden hyväksi.

Petrattavaa Linnanmaan opiskelijoilla vaikuttaisi olevan hygieniatilojen käyttämisessä. Stenroth maalaa minulle hetkessä siivoojan pahimman painajaisen: käsipaperia on heitelty pitkin lattioita, lavuaarista roiskittu käsienpesuvettä ympäriinsä, wc-koppien seinät töhritty täyteen kirjoituksia ja joku on ajan kuluksi virtsannut vessanpesuharjakuppiin.

Shot for Oulun Ylioppilaslehti in January 2020. Pictured is a a clening lady in the campus bathroom of University of Oulu.
Siivoojan työtä on yksinkertaista helpottaa: siivoa omat jälkesi, äläkä odota siivoojaa nostamaan roskiasi.

”Onneksi tapaukset ovat marginaalisia. Ne ovat olleet aivan ihania ja reippaita opiskelijoita, mitä itselle on sattunut kohdalle”, Stenroth hymyilee.

 Hän kertoo  opiskelijoiden tulevan joskus jopa käytävällä halaamaan ja kiittämään siivojien työstä. Stenroth onkin jo suunnitellut jäävänsä mahdollisuuksien mukaan yliopistolle puolipäiväisesti töihin eläkkeellepääsyn jälkeenkin.

~

Olemme jääneet toviksi juttelemaan käytävän wc:n edustalle, kun Steroth huomaa, että hänen työpäivänsä on oikeastaan jo päättynyt. Hän lähtee luovimaan tietään ketterine siivouskärryineen iltapäiväruuhkan läpi kohti Prosessinkatua, ja minä lähden jatkamaan perjantaista opiskelupäivääni, astetta itsekriittisempänä yliopiston käyttäjänä.

Huomaan seuraavan viikon tentissä miettiväni omaa toimintaani siivoojan näkökulmasta, kun joudun tenttiin vastaamisen kiireessä tyhjentämään terottimeni pulpetille. Tentin jälkeen siivoan, äärimmäistä huolellisuutta noudattaen jokaisen pudottamani lyijykynän kuoren palasen ja tiputan ne tenttisalin roskakoriin.

 

Frida Ahonen

Suomen kielen ensimmäisen vuoden opiskelija, joka on valmistunut valtiotieteiden kandidaatiksi ranskalaisesta Sciences Po Pariisin yliopistosta.

Lue lisää: