Ensimmäisten joukossa

Matti Kauppi oli yksi Oulun yliopiston ensimmäisistä opiskelijoista. Lapsena hän oli ajatellut, josko hänestä olisi kasvinjalostajaksi tai biologian opettajaksi. Ja jos ei ura urkenisi yliopistolla, niin sitten olisi mukava työskennellä puutarhurina. Toisin kävi. Kun elämässä tuli sopiva hetki lähteä yliopistolta, hän lähtikin opiskelemaan lisää. Yliopistolta hän sai oikeastaan kaiken: toki tutkinnon ja työn, mutta myös vaimon, ison osan ystävistä ja suunnan elämälle.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

In English

Lokakuun 3. päivänä vuonna 1959 Oulussa vallitsi juhlatunnelma. Syksyisenä lauantaipäivänä aurinko vilahteli pilvien välistä, väkeä liikkui kaupungilla tuhatmäärin. Liput liehuivat salossa. 

Suuri muutos oli saapunut kaupunkiin, ja nyt sitä juhlistettiin koko Oulun voimin. Laki Oulun yliopistosta oli allekirjoitettu 8. heinäkuuta 1958, ja reilua vuotta myöhemmin oli yliopiston ensimmäisten avajaisten aika.

Kaupungin suurin saatavilla oleva kokoushuoneisto, NMKY:n tennishalli, oli täynnä siististi pukeutunutta juhlakansaa. Kaupunginorkesteri istui korotetulla tasolla, juhlavieraat kylki kyljessä täysillä penkkiriveillä. Vieraiden joukossa olivat muun muassa eduskunnan varapuhemies Johannes Virolainen, pääministeri V.J.Sukselainen, kansanedustaja, entinen opetusministeri Kerttu Saalasti, akateemikot Martti Haavio ja Kustaa Vilkuna ja Oulun hiippakunnan piispa Olavi Heliövaara.

Oli kyseessä sitten ministeri tai akateemikko, pukukoodi ohjasi vieraita kunnioittavan juhlavaan pukeutumiseen: frakki tai tumma puku, naisilla tumma lyhyt puku ilman hattua, kunniamerkit. 

Juhlan alkaessa saliin astui akateemikkojen, korkeakoulujen kanslerien ja rehtorien sekä yliopiston väliaikaisen konsistorin ja vt. professorien ja apulaisprofessorien muodostama kulkue. Muun yleisön seisoessa, orkesterin soittaessa Erik Tulindbergin menuettia, akateeminen kulkue saapui saliin Oulun yliopiston ensimmäisen rehtorin Pentti Kaiteran johtamana. Juhlaväki kasvoi vielä muutamalla hengellä, kun presidentti Urho Kekkonen ja hänen vaimonsa Sylvi Kekkonen, maaherrat Kalle Määttä ja Martti Miettunen puolisoineen ja adjutantit saapuivat saliin Porilaisten marssin saattelemana. Pentti Kaiteran pitämän avajaisesitelmän jälkeen tervehdykset kuultiin presidentti Urho Kekkoselta, opetusministeri Heikki Hosialta ja Helsingin yliopiston rehtorilta, professori Edwin Linkomieheltä

NMKY:n ääriään myötä täynnä olevan hallin lattiataso oli täynnä tuolirivejä, ja vaille tuolia jääneitä ylioppilaita seisoi parvekkeilla ja niille johtaville portailla. 

Heidän joukossaan ei ollut Matti Kauppi. Monen muun ylioppilaan tavoin hän seurasi avajaisjuhlaa televisiosta Oulun lyseon juhlasalissa, muutaman sadan metrin päässä juhlapaikasta.

Hän suhteensa yliopistoon oli kuitenkin erilainen kuin monella juhlavieraalla: parin päivän päästä avajaisista hän aloittaisi opinnot yhtenä Oulun yliopiston ensimmäisistä 424 opiskelijasta.

Metsän kautta kotiin

Kempeleestä kotoisin oleva Matti Kauppi kuuli Oulun yliopiston avaamisesta keväällä 1959, suorittaessaan vielä asepalvelustaan Pohjan prikaatissa Oulussa. Elokuussa järjestettiin erilliset pääsykokeet biologien kaikissa kolmessa oppiaineessa, kasvi-, eläin- ja maantieteessä. Kokeista selvittyään Kaupille saapui tieto: tervetuloa Oulun yliopistoon!

Kiinnostus luontoon ja sen ihmeisiin oli ilmennyt jo koulupoikana. Kun muut kempeleläiset kansakoululaiset valitsivat koulupäivän päätteeksi maantiereitin päästäkseen mahdollisimman nopeasti kotiin, Kauppi ja eräs hänen ystävänsä kulkivat mieluummin metsän kautta. Kaverista tuli myöhemmin puutarhuri, Kaupista biologi.

Aloittaessaan toimintansa 60 vuotta sitten Oulun yliopisto järjestäytyi aluksi filosofiseen ja teknilliseen tiedekuntaan. Osaksi yliopistoa liitettiin jo vuonna 1953 perustettu Oulun opettajakorkeakoulu, lääketieteellinen tiedekunta aloitti syksyllä 1960.

Kaupilla opiskelija-arkeen tutustuminen alkoi pian yliopiston avajaisten jälkeen Oulun keskustassa Kasarmintie 7:ssa, nykyisen taidemuseon tiloissa. Åströmin konttorirakennuksen ylin kerros oli kokonaan vuokrattu Oulun yliopiston kasvi- ja eläintieteen laitoksille.

Kaupilla on edelleen tallessa opintokirja, johon suoritetut tentit ja luennot merkittiin. Ensimmäiset merkinnät ovat lokakuun alusta 1959, kun professori Lauri Siivosen eläinmorfologian kurssi käynnistyi.

Opetusta annettiin luennoilla ja kursseilla. Kursseihin käytettiin Kaupin mukaan nykyhetkeen verrattuna paljon aikaa: yksi kurssi saattoi sisältää kolme tuntia viikossa ja kestää koko talven. Päivät olivat täysiä, kurssia ja luentoja oli aamusta pitkälle iltapäivään, vain tunnin, parin tauko välissä. Koska opiskelijoilla ei ollut omaa ravintolaa, ruokatunnilla syötiin joko omia eväitä tai pyöräiltiin keskustaan Albertinkujan Tekun talolle

Nuori yliopisto sai paljon aiemmilta yliopistoilta. Helsingistä ja Turusta Oulu sai ensimmäiset professorinsa, samaten vuosisadan alun mallia olevat messinkiset Leitz-mikroskoopit tulivat Helsingistä. Ensimmäisenä vuonna professorit toivat opetusta varten omia näytteitä mukanaan. Näin oli tehtävä, jotta nuorilla biologian opiskelijoilla olisi jotain tutkittavaa. 

“Professorit olivat suuria herroja. Me opiskelijatkin olimme herroja ja neitejä, mutta professoreita piti puhutella erittäin kunnioittavasti – ei nyt sentään herra professoriksi.” 

Myös kurssiassistentit keräsivät ja säilöivät itse kasveja kuivaamalla ja säilömällä formaliiniin. Homeita kasvatettiin itse leivällä lasikuvun alla, leväsieniä jopa kärpäsen raadoilla. 

Mikroskoopeissa tutkittava materiaali oli preparoitava, eli näyte oli käsiteltävä tutkimista varten itse, Kauppi muistelee. Esimerkiksi kasveja tutkiessa opiskelijan tuli ensin nostaa purkista säilytysnesteessä kelluva näyte ja leikata siitä hyvin ohuita leikkeitä tutkittavaksi. Ensimmäisten kurssien elävin muisto on formaliiniin säilöttyjen kasvin ja eläinten kamala haju. Toisaalta Kaupista tuli jatkuvan partakoneen terällä tehtävän leikkausharjoituksen myötä taitava leikkaaja. 

Kursseista pidettiin lukukauden lopussa kirjallinen loppukuulustelu, josta tuli merkintä arvosanoineen opintokirjaan. Opintoviikkoja tai -pisteitä ei alkuvaiheessa kerätty, ja myös opinnäytetöiden ohjaus oli yliopiston alkuvuosina vähäistä. Matti Kaupin mukaan opiskelija työskentelikin opinnäytteiden parissa paljolti itsenäisesti, välillä myös hakaten päätä itsenäisesti seinään tehdessään turhaa työtä ohjauksen puutteessa. 

Suhde luentoja pitäviin professoreihin oli hyvin muodollinen, Kauppi muistelee.

“Professorit olivat suuria herroja. Me opiskelijatkin olimme herroja ja neitejä, mutta professoreita piti puhutella erittäin kunnioittavasti – ei nyt sentään herra professoriksi. ” 

Kaupin opiskeluviikko oli kuusipäiväinen. Maanantai ja tiistai oli varattu eläintieteelle, keskiviikko ja torstai kasvitieteelle, perjantai ja lauantai maantieteelle.

Oliko opiskelu tuoreessa yliopistossa raskasta? Kuinka kuormittavaa opiskelu tuolloin oli?

Matti Kaupin mukaan hän kyllä istui muiden tapaan luennoilla kiltisti, olivathan luennot elintärkeitä. Ei siksi, että osallistumisia olisi erityisen tarkkaan seurattu, vaan siksi, että luennoille oli osallistuttava, jos halusi tietää mitä siellä puhuttiin. Erillisiä jaettavia luentomonisteita ei ollut, ellei sitten kanssaopiskelija ystävällisesti monistanut omia muistiinpanojaan kalkkeeripaperin avulla. Kursseja Kauppi piti muutenkin luentoja mukavampina, sillä niissä oli luentoja väljemmät aikataulut. 

Töitä siis tehtiin, mutta ehkä tahti oli nykyistä rauhallisempi: “Meillä oli aikaa!”

Manimyyrien myyntiä

Vaikka opiskeluviikko jatkui lauantaille asti, mahtui oululaisen opiskelijan elämään muutakin kuin luentoja ja tenttejä. 

Matti Kaupille opiskelijaelämän luomisessa ylioppilaskunta oli isossa roolissa. Hänen mukaansa oululaisen opiskelijaelämän kehittyminen alkoi varsinaisesti vasta, kun ylioppilaskunta muutti alkuvuonna 1960 Kauppurienkatu 2:een. Taloa kutsuttiin Kaupin mukaan tuttavallisemmin kunnan taloksi: mennään kuntaan, eli ylioppilaskuntaan

Hänellä itsellään on OYY:n ensimmäinen jäsenkortti. Sen hän sai oikeastaan sattumalta.

Asuessaan Oulun ensimmäisessä opiskelija-asuntotalossa Domus Botnicassa Kauppi kuuli huhuja, että samasta talosta huoneen saaneelta ylioppilaskunnalta saisi pian jäsenkortteja. Asiasta kuultuaan Kauppi ja kämppäkaveri Pekka Keränen koputtivat toimiston ovelle heti kello 16, ja saivat korttinsa: Kaupille tuli numero 1, Keräselle numero 2. 

Sittemmin jäsenkortista on koitunut Kaupille ainakin se hyöty, että sillä pääsi jonon ohi ylioppilastalo Rauhalan avajaistansseihin. 

“Tykki puhui ja rehtori puhui ja rehtori sai ensimmäisen yliopiston avaimen. Raketit lentelivät ilmaan, valkolakit söivät hernekeittoa, joivat kaljaa ja taas ammuttiin tykillä.”

Matti Kauppi osallistui opintojen ohella kiltatoimintaan. Hän oli perustamassa Oulun yliopiston biologikilta Syntaksista, ja sihteeriksi valittuna hän kirjoitti myös perustavan kokouksen pöytäkirjan. 1960-luvulla oululaisopiskelijat tekivät myös kovasti töitä opiskelija-asuntopulan helpottamiseksi: Kauppikin oli mukana keräämässä paperia ja myymässä manimyyriä, myyrämaskotteja, joilla rahoitettiin Välkkylän ylioppilaskylän rakentamista. 

Kauppi oli myös mukana marraskuussa 1966 marssimassa keskustasta Kuivasjärvelle osana suurta opiskelijatempausta. Marraskuun ensimmäisenä päivänä toistatuhatta oululaisopiskelijaa marssi pitkän matkan kaivamaan kuoppaa ja täyttämään peltoa. Kyseessä oli symbolinen teko: tuolloin tuleva yliopistoalue oli vielä soista peltomaisemaa, ja opiskelijat halusivat tehdä osansa kaivamalla yliopiston perustan. Tempaus ei ollut protesti, vaan positiivinen mielenosoitus, jonka tarkoituksena oli osoittaa kiitollisuutta yliopiston sijaintipaikasta.

Oulun ylioppilaslehdessä tilannetta kuvattiin näin: “Tykki puhui ja rehtori puhui ja rehtori sai ensimmäisen yliopiston avaimen. Raketit lentelivät ilmaan, valkolakit söivät hernekeittoa, joivat kaljaa ja taas ammuttiin tykillä.”

Jo ennen yliopiston aloittamista Oulussa oli toiminut useamman vuoden ajan Oulun opettajakorkeakoulu. Opettajakorkeakoulun opiskelijat käynnistivät esimerkiksi “Operaatio Lohkareen”, malmilohkareiden myyntitempauksen, jolla kerättiin rahaa opiskelija-asuntolaa varten. Opettajakorkeakoululla oli myös oma ylioppilaskuntansa, joka toimitti omaa opiskelijalehteään, organisoi harrastuskerhoja, järjesti juhlia ja organisoi tiettävästi esimerkiksi Oulun ensimmäisen vappulakituksen. Frans Mikael Franzénin sijaan lakin sai vappuna 1958 Uno Aron Kaarnavenepoika-pronssiveistos. Silloiset ylioppilaat pitivät piispa Franzénia liian arvovaltaisena kohteena lakitettavaksi, eikä hänen päänsä koko ollut käytössä olleelle ylioppilaslakille sopiva. 

Matti Kauppi muistelee, ettei itse juuri tavannut pedagogian opiskelijoita. No, moni heistä asui kyllä samassa talossa Toivoniemen Domus Botnicassa, ja joskus heihin törmäsi opiskelijariennoissa. Hän muistelee opettajaopiskelijoiden järjestäneen myös railakkaita juhlia, joista yksi johti radion seremonialliseen hautaamiseen Merikosken alakanavaan.

“Mutta me olimme kilttejä poikia.”

Matti Kauppi eläköityi yliassistentin virasta vuonna 2000. Oulun yliopisto antoi Kaupille oikeastaan kaiken: vaimon, tutkinnon, työn, ison osan ystävistä ja tuttavista, suunnan elämälle.
Matti Kauppi eläköityi yliassistentin virasta vuonna 2000. Oulun yliopisto antoi Kaupille oikeastaan kaiken: vaimon, tutkinnon, työn, ison osan ystävistä ja tuttavista, suunnan elämälle.

Yliopisto ei antanut lähteä

Matti Kaupin kanssa samaan aikaan aloittaneiden tavoitteet olivat selvillä: biologian ja maantieteen lehtorin pätevyys taskuun ja ulos maailmaan! 

Kauppikin oli jo siirtymässä yliopistolta eteenpäin, kohti valmistumista ja opettajuutta. Siinä vaiheessa, kun hän olisi ollut opintojensa puolesta valmis työelämään, hän jäikin syventämään opintojaan. Vuonna 1965 hän tapasi yliopistolla tulevan vaimonsa Annelin, jolla käynnistyivät fysikaalisen kemian ja biokemian opinnot. Matti Kauppi päätti seurata hänen perässään takaisin opintoihin.

“Siinä vaiheessa kun minun piti lähteä yliopistolta, lähdinkin opiskelemaan kemiaa ja biokemiaa.”

Molemmat opiskelivat vuosien ajan töiden rinnalla kasvatustiedettä, erilaisia kenttäopintoja, lisäkursseja tietokoneiden käytöstä  – kaikkea, mitä opetustehtävissä yliopistolla tarvitsi. Vuosien aikana syntyivät myös väitöskirjat. Anneli Kauppi tutki lehtipuiden kantojen rakenteellisia ja toiminnallisia mahdollisuuksia vesametsäkasvatuksessa. Matti Kauppi kehitteli väitöskirjassaan menetelmiä, joilla herkkiä jäkäliä käytetään välineenä ilman saastetutkimuksessa.

“Siinä vaiheessa kun minun piti lähteä yliopistolta, lähdinkin opiskelemaan kemiaa ja biokemiaa.”

Kauppi oli työskennellyt jo opintojen ohella kurssiassistenttina professorin apulaisena. Sen jälkeen työura jatkui Oulun yliopistolla erilaisissa määräaikaisissa töissä tuntiopettajana, assistenttina, puutarha-amanuenssina, muutamaan otteeseen virkaatekevänä apulaisprofessorina. Jäkälät pysyivät edelleen tärkeimpänä tutkimuskohteena ja yhteistyötä tehtiin useiden ulkomaisten tutkijoiden kanssa. Osassa julkaisuista myös vaimo Anneli oli osallisena.

Yksi Kaupin työtehtävistä oli yliopiston kasvitieteellisen puutarhan rakentaminen. Se rakennettiin alkujaan Hupisaarille, josta kaupungin oma puutarha oli siirtynyt Peltolaan väljempiin tiloihin. Työ puutarhan parissa käynnistyi keväällä 1961. Kasvit tulivat Helsingin yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta, josta Raikko Ruotsalo toimitti ne Ouluun, mukana tarkat ohjeet kasvien sijoittamisesta.

Hupisaarille kaavailtiin myös itse yliopiston sijoittamista, erilaisissa vuokratiloissa asustavalla Oulun yliopistolla kun ei ollut yliopiston ensimmäisinä vuosina yhtä yhtenäistä tilaa.  Yliopistoa ehdotettiin sijoitettavaksi niin Sanginsuuhun, Virpiniemeen kuin keskustan liepeille Koskikeskukseenkin.

Matti Kauppiakin ohjeistettiin valitsemaan Hupisaaren puista ja pensaista ne, joita ei ainakaan saisi poistaa yliopiston vallatessa alueen. Kauppi valitsikin, mutta yliopisto sijoitettiin lopulta Linnanmaalle. Kasvitieteellinen puutarha seurasi perästä kampukselle vuonna 1983. 

Elämä, ura, ystävät

Matti Kauppi eläköityi yliassistentin virasta vuonna 2000. Oulun yliopisto antoi Kaupille oikeastaan kaiken: vaimon, tutkinnon, työn, ison osan ystävistä ja tuttavista, suunnan elämälle.  

“Elämän sisältö, työ ja huvikin”, Matti Kauppi kuvaa yliopiston roolia elämässään.

“Merkitykseltään sataprosenttisen tärkeä”, täydentää Anneli Kauppi.

Lapsena Matti Kauppi oli ajatellut, josko hänestä tulisi kasvinjalostaja tai biologian opettaja. Jos ei ura urkenisi yliopistolla, niin sitten olisi mukava työskennellä puutarhurina.

Ei hänestä tullut biologian lehtoria, niin kuin monesta, ja niin kuin alun perin piti. Ei kasvinjalostajaa tai puutarhanjohtajaakaan, vaikka hän hoiti jälkimmäistä pestiä vuoden ajan. 

Mutta 81 vuotta elämää  on sujunut hyvässä kunnossa, ehkä juuri siksi, että hän on harrastanut puutarhanhoitoa. 

Ja vielä tämänkin muiston yliopisto on Kaupille antanut:

Yliopiston avajaispäivänä Matti Kauppi halusi nähdä kaupungin järjestämän ilotulituksen Koskikeskuksen yllä. Kun näkymä ei tuntunut oikein riittävältä oman kerroksen parvekkeelta, hän nousi Domus Botnican neljännen kerroksen parvekkeelle.

Ilotulitus oli houkutellut parvekkeelle paljon opiskelijoita. Yhtäkkiä Kauppia työnnettiin sivuun – joku tärkeän oloinen mieshenkilö otti parvekkeelta tilaa. Syynä olivat arvovieraat: ilotulitus kiinnosti myös maaherra Kalle Määtän puolisoa Jenni Määttää ja presidentti Urho Kekkosen puolisoa Sylvi Kekkosta. 

“Muistan, että siinä minä sitten Kekkosen rouvan olkapään yli katselin ilotulitusta.”

 

Jutun lähteinä käytetty lisäksi Matti Kaupin haastatteluja Yliopiston arki – tallennushankkeessa (haastattelijat Tiina Kuokkanen ja Tiia Salo) ja Aktuumin numerossa 2/08, Oulun korkeakouluseuran (nyk. Oulun yliopistoseura) julkaisua Oulun yliopiston avajaisista, Anna Niemisen toimittamaa OYY:n historiateosta Uunosta Välkyksi – Oulun yliopiston ylioppilaskunta vuosina 1959–2009 (2009) ja sanomalehti Kalevan 4. lokakuuta 1959 julkaistua numeroa.

Muokattu 8.10.2019 kello 17.20: Korjattu Kaupin väitöskirja-aihetta koskeva väärä tieto: aiheena oli jäkälät, ei punajäkälä.

Matti Kauppi

» Yksi Oulun yliopistossa syksyllä 1959 opintonsa aloittaneista alumneista.
» Valmistunut Oulun yliopistosta maisteriksi vuonna 1965, lisensiaatiksi 1972 ja tohtoriksi 1980. Pro gradu -työn aiheena laiduntamisen vaikutukset Liminganlahden rantaniittyjen kasvillisuuteen, lisensiaatin työn aiheena jäkälien lannoitusmahdollisuudet ja jäkälien käytöstä ilman saastumisen indikaattoreina. Väitöskirja käsitteli jäkälien käyttöä ilmansaastumisen tutkimuksessa.
» Aloitti assistenttina Oulun yliopiston kasvianatomian kurssilla keväällä 1962. Työskenteli Oulun yliopistolla eri tehtävissä vuoteen 2000 asti.


 ”Kovin paljon on muuttunut Oulussa niistä päivistä, kun yliopisto aloitti, ja kovin paljon kaikista muutoksista on Oulun yliopiston ansiota. Voin vain olla iloinen, että minulle on myönnetty mahdollisuus kertoa tästä Oulun ylioppilaslehden sivuilla 60 vuoden jälkeen. Työiloa ja luottamusta tulevaan kaikille yliopistossa työtään tekeville ja uutta opiskeleville!”

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Taas tapahtuu digikorttimarkkinoilla: Frank avasi palvelunsa kaikille opiskelijoille, ammattikorkeakouluopiskelijoita edustava SAMOK varautuu muutoksiin

Syyskuussa se tapahtui: Frank Students avasi verkkopalvelunsa kaikille Suomen opiskelijoille. Avoimuus tarkoittaa myös sitä, että digitaalisen opiskelijakortin saadakseen korkeakouluopiskelijan ei tarvitse enää kuulua järjestöön, jolla on sopimus Frankin kanssa. Frankin palvelun avautuminen on ollut tiedossa jo vuosien ajan. Muutos on herättänyt huolta siitä, miten opiskelijajärjestöjen jäsenhankinnalle tulevaisuudessa käy. Suomen opiskelijakuntien liiton (SAMOK) toiminnanjohtaja Armi Murto toteaa, että muutoksen mahdolliset vaikutukset tiedetään vasta myöhemmin syksyllä. "Toimintaympäristömuutos on pakottanut tekemään valtavaa kehittämistyötä, mutta kukaan ei ole heittänyt kirvestä kaivoon vaan pyritty pitämään positiivinen henki yllä – vaikkakin tämä on vakava asia."

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

In English

Opiskelijaetupalvelu Frank Students tiedotti maanantaina 16. syyskuuta Frank App -palvelun avautuneen kaikille Suomen opiskelijoille. Jokainen toisen ja korkea-asteen opiskelija voi siis rekisteröityä käyttämään palvelua päästäkseen käsiksi Frankin neuvottelemiin opiskelija-alennuksiin.

Avoimuus tarkoittaa myös sitä, että digitaalisen opiskelijakortin saadakseen opiskelijan ei tarvitse enää välttämättä kuulua opiskelijajärjestöön, jolla on sopimus Frankin kanssa. Frank voi varmistaa opiskelijuuden nyt joko yhteistyöjärjestöjen tai Opetushallituksen Oma Opintopolku -palvelun kautta.

Lähes kaikki Suomen ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnat sekä Vaasan ja Oulun yliopistojen ylioppilaskunnat ovat päättäneet yhteistyönsä Frankin kanssa. Frankin opiskelijakortin ulkopuolella ovat olleet myös Tampereen korkeakoulut. Nyt Frank pystyy tarjoamaan ensimmäistä kertaa korttiaan myös tamperelaisille korkeakouluopiskelijoille.

Digikortti aluksi vain korkeakouluopiskelijoille

Digitaalista opiskelijakorttia koskeva muutos koskee toistaiseksi vain niiden yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opiskelijoita, joiden opiskelijajärjestö ei tee yhteistyötä Frankin kanssa. Esimerkiksi toisen asteen opiskelijoiden tulee siis edelleen kuulua joko Suomen Lukiolaisten liittoon tai Suomen Ammattiin Opiskelevien Liittoon Frankin kortin saadakseen.

Frankin toimitusjohtajalla Tiia Lehtolalla on tälle ratkaisulle kaksi syytä. Ensinnäkin alaikäisten asiakkaiden kanssa tulee hänen mukaansa huomioida erilaisia asioita kuin täysi-ikäisten. Esimerkiksi kaikilla ei ole pankkitunnuksia, jotka uusi rekisteröitymisputki vaatii. Lisäksi Frank haluaa porrastaa isoa muutosta.

”Nyt selvitetään asiaa yhdessä liittojen kanssa, edetään sitten kun olemme valmiita. Viimeistään palvelun avautuessa myös järjestöön kuulumattomille toisen asteen opiskelijoille tulee Frankin palvelusta löytymään myös seuraava versio opiskelijajärjestöjen jäsenmyynnin integraatiosta, jolla tuemme edelleen opiskelijajärjestöjen jäsenhankintaa.”

Palvelu avautui viikolla 37. Lehtolan mukaan jo reilussa viikossa Frankin digikortin oli uutta rekisteröitymisputkea käyttäen ladannut yli tuhat uutta opiskelijaa. Iso osa uusista liittyneistä oli maan suurimpien ammattikorkeakoulujen opiskelijoita, Lehtola sanoo.

Hän iloitsee siitä, että käyttäjien joukossa on opiskelijoita kaikista korkeakouluista ympäri Suomen – siis myös niistä, joissa Frank-yhteistyö ei ole enää ollut voimassa.

”Ollaan iloisia siitä, että opiskelijat ovat löytäneet Frankin. Emme ole viestineet asiasta vielä erikseen muuten kuin ilmoittamalla sovelluspäivityksestä ja kertomalla asiasta omissa kanavissamme. Vaikuttaa siltä, että sana mahdollisuudesta käyttää Frankia on kiirinyt aika orgaanisesti opiskelijoiden keskuudessa”, Lehtola kuvailee.

Tiia Lehtolan mukaan Frank Appilla on tällä hetkellä noin 80 000 kuukausittaista käyttäjää. Hän on määrään tyytyväinen.

”Uskon, että aktiivisten käyttäjien kuukausittainen keskiarvo nousee 80 000:een, enkä näe syytä siihen, etteikö 100 000 voisi mennä rikki viimeistään ensi vuonna.”

Tieto avautumisesta jo vuonna 2016

Frankista enemmistön omistaa matkatoimisto Kilroy ja pienemmillä omistuksilla valtakunnalliset opiskelijajärjestöt Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL), Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL), Suomen opiskelijakuntien liitto (SAMOK) ja Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto (SAKKI).

Frank tiedotti digikortin avautumista koskevista suunnitelmista ensimmäisen kerran jo vuonna 2016. Jo silloin kerrottiin, että palvelu avautuisi ensin korkeakouluopiskelijoille. Oulun ylioppilaslehti kertoi 29. elokuuta julkaistussa jutussa, että palvelun avautuminen tapahtuisi mahdollisesti jo tämän syksyn puolella.

Frankin avautumista koskevalle muutokselle kerrotaan ylioppilaslehdille lähetetyssä tiedotteessa kaksi syytä: tavoite tehdä kaikkien opiskelijoiden elämästä parempaa sekä toimintaympäristön muutos. 

Opiskelijakorttimarkkinat ovat mullistuneet nopeasti, kun tieto opiskelijuudesta ei ole enää yksinoikeudella opiskelijajärjestöjen hallussa. 38 suomalaisen korkeakoulun, eli yhteensä 1,3 miljoonan tutkinto-opiskelijan tiedot löytyvät korkeakoulujen VIRTA-opintotietopalvelusta. Määrä sisältää aktiivisten opiskelijoiden lisäksi jo valmistuneiden opiskelijoiden tiedot: Tilastokeskuksen tilastojen mukaan vuonna 2018 Suomessa oli 153 400 yliopisto-opiskelijaa ja ammattikorkeakoulututkintoon johtavassa koulutuksessa noin 128 500 opiskelijaa. Tutkintoon johtavassa ammatillisessa koulutuksessa taas opiskeli 322 300 opiskelijaa ja lukiossa yhteensä 103 400 opiskelijaa.

Tieto Frankin digikortin avautumisesta herätti loppuvuonna 2016 huolta siitä, miten opiskelijajärjestöjen jäsenhankinnalle käy. Yliopisto-opiskelijan on nykylain mukaan kuuluttava ylioppilaskuntaan tutkintoa suorittaakseen, mutta toisen asteen opiskelijoilla ja ammattikorkeakouluopiskelijoilla tätä velvoitetta ei ole. Siksi opiskelijakortin tarjoaminen on ollut opiskelijakunnille tehokas jäsenhankinnan väline.

Kun opiskelijakortin saamiseksi ei tarvitakaan enää väliin järjestöä, miten käy jäsenhankinnalle?

Vuonna 2016 opiskelijajärjestöjen huolista kirjoittivat muun muassa Turun Sanomat (16.12.2016) ja Kaleva (15.12.2016).

Frankin tiedotteessa kolme opiskelijajärjestöä tosin vakuutti, että järjestö tuo liittyjälle kortin lisäksi paljon muutakin iloa.

“Opiskelijajärjestöön liittymisen asetelma tulee kääntymään Frankista riippumatta, kun opiskelijakortin voi tulevaisuudessa saada itselleen jo ennen järjestöön liittymistä. Yhteistyössä Frankin kanssa pystymme kuitenkin tekemään liittymisestä jatkossakin mahdollisimman helppoa ja houkuttelevaa. Tietenkin opiskelijajärjestön jäsenyydestä on jatkossakin myös paljon muuta iloa ja hyötyä kuin pelkkä kortti. Jos käyttäjähankinta sujuu hyvin, pystymme jatkossa kertomaan tämän viestin paljon nykyistä tehokkaammin niillekin opiskelijoille, joita emme olisi muuten tavoittaneet”, kommentoivat pääsihteerit Heikki Luoto Suomen Lukiolaisten Liitosta, Hanna Huumonen Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitosta sekä Eero Manninen Suomen ylioppilaskuntien liitosta.

Muutoksia tulossa, mutta millaisia?

Kommentoijien listasta puuttui yksi omistajajärjestö, ammattikorkeakouluopiskelijoita edustava SAMOK. Valtaosa ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnista on irtisanonut sopimuksensa Frankin kanssa, ja SAMOK itsekin on syksyllä 2018 liittokokouksessa syntyneen kannan mukaan ollut myymässä omistustaan Frankista. 

SAMOKin toiminnanjohtaja Armi Murto totesi, että omistusta ei ole vielä myyty. Se on silti edelleen tavoitteena, hän sanoo.

”Sitä kohti me pyrimme ottamaan askelia. Se on se päätös mikä on tehty, ja sitä pyrin parhaani mukaan toteuttamaan.”

Kesäkuussa SAMOKin toiminnanjohtajana aloittaneen Murron mukaan on harmillista, että ”yhteistyö ei ole onnistunut Frankin ja opiskelijakuntien välillä”.

”Meillä on ollut tiedossa, että erilaisia opiskelijakorttitarjontaan liittyviä asioita saattaa tapahtua ja opiskelijakunnat ovat valmistautuneet suuriin muutoksiin parhaansa mukaan. Tällä hetkellä toivon, että omistajuuden myyntitavoitteemme toteutuu mahdollisimman pian ja saamme saatettua päätökseen liittokokouksemme toiveen.”

Tarkoittaako Frankissa tapahtunut muutos isoa myllerrystä opiskelijakuntakenttään?

”Muutoksia se on ainakin tuonut tullessaan ja myös huolestuttanut. Toimintaympäristömuutos on pakottanut tekemään valtavaa kehittämistyötä, mutta kukaan ei ole heittänyt kirvestä kaivoon vaan pyritty pitämään positiivinen henki yllä – vaikkakin tämä on vakava asia”, Armi Murto muotoilee.

Murron mukaan on vaikeaa vielä tässä vaiheessa ennustaa, miten Frankin avautuminen vaikuttaa opiskelijakuntien toimintaan. Opiskelijakunnissa on pohdittu, viekö uudistus heiltä potentiaalisia jäseniä.

Toisaalta Murto arvioi, että opiskelijakunnat ovat nyt myös keskittyneet oman jäsentoimintansa kehittämiseen, laajentamiseen ja ”viestimään edunvalvontatyöstään ja mitä kaikkea tärkeää he tekevät ammattikorkeakouluopiskelijoiden eteen sen saralla”. Hänestä opiskelijakuntien kehittämistoiminta on ollut hienoa seurattavaa.

”He ovat löytäneet erilaisia ratkaisuja: on tiivistetty keskinäistä yhteistyötä, etsitty myös erilaisia vaihtoehtoja palveluntarjoajien kanssa, esimerkiksi opiskelijakorttien suhteen. On erinomaisesti valmistauduttu toimintaympäristömuutokseen keskittymällä siihen, mihin pitääkin: oman toiminnan kehittämiseen. Toisaalta huoli jäsenkadosta on aiheellinen, ja ymmärrän opiskelijakuntien huolen.”

Hänen mukaansa muutoksen mahdolliset vaikutukset tiedetään vasta myöhemmin syksyllä: ”On aina fiksua käydä läpi sitä, mitä vaikutuksia voi olla, ja miten toimia, jos vaikutuksia tulee. Tänä syksynä keskitytään siihen, että [opiskelijakunnat] rekrytoivat jäseniä ja mahdollisimman positiivisella hengellä. Sen jälkeen näemme onko heidän kehitystyönsä tuottanut hedelmää ja voimme arvioida, mitä tulisi muuttaa vielä jatkoa varten.”

Liitto katsoo eteenpäin

Tällä hetkellä Suomen 140 000 ammattikorkeakouluopiskelijasta noin puolet kuuluu opiskelijakuntiin. Armi Murron mukaan järjestäytymisasteen kehitys on SAMOKin historiassa ollut nousujohteista.

”Vuosien varrella on ollut notkahduksia, mutta hienosti niitä on saatu käännettyä taas nousuun.”

Myös SAMOK seuraa opiskelijakuntien jäsenmäärän kehitystä. Murron mukaan liitto on juuri laatinut talousarvion ensi vuotta varten, ja osana sitä on arvioitu ensi vuodeksi notkahdusta jäsenmäärässä toimintaympäristössä tapahtuneiden muutosten vuoksi.

Talouden suunnittelua tehdään Armi Murron mukaan mahdollisimman realistisesti, perustuen opiskelijakunnilta tulleisiin jäsenkehityssignaaleihin.

”Katsotaan tästä huolimatta kuitenkin eteenpäin ja pyritään tarjoamaan jatkossakin parasta palvelua ja edunvalvonta- sekä vaikuttamistoimintaa ammattikorkeakouluopiskelijoille.”

Lue lisää opiskelijakorttimuutoksista: Korttien sota – suuri alennusooppera, Oliko opiskelijakorttia? – Opiskelijakorttikenttä elää murrosvaihetta, uusimpana tulokkaana digikorttia tarjoaa oululainen Tuudo, Oululaisille taas lisää vaihtoehtoja digikortille: OYY irtisanoi Frankin sopimuksen ja teki sopimuksen sähköisestä opiskelijakortista Pivon kanssa.

 

Jutun kuvituksessa käytetty Prettyconsin ja Good Waren ikoneita sivustolta flaticon.com.

 

Muokattu 18.10.2019 kello 8.57: Muokattu kohtaa VIRTA-tietopalvelun sisältämästä tietomäärästä, lisätty selventävä tieto siitä, että 1,3 miljoonaa ei muodostu vain nykyisistä korkeakouluopiskelijoista. Lisätty Tilastokeskuksen koulutustilastotietoja opiskelijamääristä korkeakouluissa ja toisella asteella. 

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Teemu Virtanen on OYY:n ehdokas Suomen ylioppilaskuntien liiton hallitukseen

Oulun yliopiston ylioppilaskunta esittää Teemu Virtasta Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallituksen jäseneksi vuodelle 2020. Biolääketieteellistä fysiikkaa viidettä vuotta opiskeleva Virtanen, 26, toimii kuluvana vuonna OYY:n hallituksen varapuheenjohtajana. Liiton hallitus ja puheenjohtaja valitaan marraskuun puolivälissä järjestettävässä liittokokouksessa.

Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) esittää Teemu Virtasta Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallituksen jäseneksi vuodelle 2020.

Ylioppilaskunnan edustajisto päätti asiasta yksimielisesti kokouksessaan 1. lokakuuta.

Biolääketieteellistä fysiikkaa viidettä vuotta opiskeleva Virtanen, 26, toimii kuluvana vuonna OYY:n hallituksen varapuheenjohtajana. Hänen päävastuualueenaan hallituksessa on ollut sosiaalipolitiikka. Aiemmin hän on toiminut esimerkiksi Sigma-killan puheenjohtajana ja edustajistoryhmä Tieteellisten ryhmänjohtajana. Lisäksi Virtanen on työskennellyt useissa eri hallinnon opiskelijaedustajan pesteissä.

Virtanen kertoo haluavansa olla edistämässä opiskelijan hyvinvointia kansallisella tasolla: ”Hyvinvointi, tasa-arvo ja yhdenvertaisuusasiat ovat erittäin lähellä sydäntäni.”

”Olen oppinut kuluneen vuoden aikana erittäin paljon opiskelijavaikuttamisesta ja koen, että minulla on paljon annettavaa opiskelijaliikkeelle. Ensi vuonna keskitytään korkeakoulujen kannalta myönteiseen hallitusohjelmaan ja olisi hienoa päästä vaikuttamaan sen toteutumiseen kansallisella tasolla”, Virtanen sanoo. Hän toteaa olevansa kiinnostunut juuri sosiaalipolitiikan sektorista, sillä hän on tehnyt työtä pääosin sen piirissä jo kuluneen vuoden ajan.

“Teemu on osoittanut tämän vuoden kykyä ja tahtoa rakentaa opiskelijan hyvää elämää. Hän on tärkeä tukipilari yhteisössään ja uskon, että SYL saisi hänestä hallituslaisen, joka taistelisi opiskelijoiden etujen puolesta koko sydämellään”, Oulun yliopiston hallituksen puheenjohtaja Miriam Putula sanoo ylioppilaskunnan tiedotteessa.

OYY:llä on oma SYL-ehdokas vuoden tauon jälkeen. Vuonna 2017 OYY:tä liiton hallituksessa edusti Veera Alahuhta, vuonna 2018 Jenny Vaara

Ehdokkaistaan SYL:n hallitukseen ovat ilmoittaneet tämän jutun julkaisuhetkeen mennessä ainakin Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (ehdokas Nikolas Bursiewicz), Turun yliopiston ylioppilaskunta (ehdokas Johanna Pohjonen) ja Tampereen yliopiston ylioppilaskunta (ehdokas Paavo Antikainen).

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnalla AYY:lla on ehdokas sekä hallitukseen (Frans Cederlöf) että SYL:n puheenjohtajaksi (Tapio Hautamäki). Sama tilanne on Helsingin yliopiston ylioppilaskunnalla: HYY ehdottaa liiton puheenjohtajaksi Laura Wathénia ja hallitukseen Paula Karhusta.

Suomen ylioppilaskuntien liiton hallitus valitaan liiton liittokokouksessa 15.–16. marraskuuta Lahdessa. SYL on opiskelijoiden etu-, palvelu- ja kansalaisjärjestö, jonka jäsenyhteisöihin kuuluu yhteensä noin 132 000 yliopistojen perustutkinto- ja jatko-opiskelijaa.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Oulun Tutkijoiden yössä voi vierailla virtuaalisessa eläinmuseossa – Selvitimme myös, mitä uutta sijaintia etsivälle eläinmuseolle kuuluu nyt

Tänä vuonna Oulun yliopiston Tutkijoiden yössä on tarjolla yli 30 työpajaa, luentoa ja esitelmää eri tieteenaloilta. Illan aikana on mahdollisuus vierailla myös yliopiston eläinmuseon virtuaalitodellisuusversiossa. Tutkijatohtori Matti Pouken mukaan virtuaaliversio on uskollinen alkuperäiselle kohteelle. Toki virtuaalitodellisuus mahdollistaa myös asioita, joita tosielämän museo ei voinut tarjota. Siksi osaan museon eläimistä on lisätty esimerkiksi pieniä ekstrajuttuja, kuten animaatioita ja äänijälkiä. 

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Perjantaina 27. syyskuuta Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella järjestetään neljättä kertaa Tutkijoiden yö.

Syyskuun viimeisenä perjantaina järjestettävä tiedetapahtuma järjestetään Suomessa Oulun lisäksi yhdessätoista muussa kaupungissa, yhtä aikaa yli 300 eurooppalaisen kaupungin kanssa.

Oulussa Tutkijoiden yön ohjelmaan kuuluu niin työpajoja, paneelikeskusteluita kuin luentojakin. Aiemmilta vuosilta palaavat monet suositut työpajat, kuten logopedian työpaja, jossa ovat mukana lukukoira ja -kissa, Ötökkäakatemia ja vesiötökät ja arkeologien muumiotutkimus.

Tänä vuonna illan ohjelmassa on myös virtuaalinen eläinmuseo. Tutkijatohtori Matti Pouke Jokapaikan tietotekniikan tutkimusyksiköstä (Ubicomp) kertoo, että museoon pääsee tutustumaan salissa TF103 virtuaalitodellisuuslasit silmillä.

Kyseessä on ohjelmakuvauksen mukaan interaktiivinen room-scale virtuaalitodellisuuskokemus. Tämä tarkoittaa sitä, että virtuaalitodellisuudessa pystyy etenemään jonkin verran myös fyysisellä kävelyllä, muuten liikkuminen tapahtuu virtuaalimaailman sisällä.

Linnanmaan kampuksella sijainnut Oulun yliopiston eläinmuseo suljettiin loppuvuonna 2017. Perusteena sulkemiselle oli tarve saada kasvavalle kampukselle lisää tilaa ruokailulle ja opiskelulle. Näyttelytilan alakerta tulikin Juveneksen Foodoo-ravintolan ruokailutilaksi, toisen kerroksen tilat tulevat Oulun ammattikorkeakoulun käyttöön. Jo museon sulkemisaikaan tiedotettiin suunnitelmista museon 3D-mallintamiseksi.

Tilan kuvantamistyö alkoi museon ovien sulkeutumisen jälkeen joulukuussa 2017, kun museo laserkeilattiin ja valokuvattiin. Niiden perusteella tilasta muodostettiin 3D-malli. Vaikka Linnanmaan näyttelytila oli kooltaan mittava, noin 800 neliömetriä, Matti Pouken mukaan kaikista työläin osuus koko projektissa on ollut museon eläinten 3D-mallintaminen. Eläimiä on skannattu yksi kerrallaan Ubicompin tiloissa olevalla 3D-skannerilla.

”Vaikka museosta onkin digitoitu jo vaikka kuinka paljon, työtä vielä piisaa. Kyseessä on kuitenkin kymmenistä tuhansista näytekappaleista.”

Matti Pouken mukaan virtuaalinen eläinmuseo on uskollinen alkuperäiselle kohteelle. Virtuaaliversiota suunnitellessa kuultiin esimerkiksi eläinmuseon henkilökunnan kantoja siitä, mikä museossa oli erityisen merkityksellistä ja mitkä asiat pitäisi ehdottomasti säilyttää.

”Ulkoasultaan ja geometrialtaan tilat ovat yksi yhteen. Esimerkiksi mittakaava on säilytetty niin, että [museon näyttelyssä esillä olleiden] karhun ja hirven koko tulisi mahdollisimman hyvin toistetuksi virtuaalimaailmassakin. Dioraama oli oma lisänsä, sen tuottaminen ja säilyttäminen on tehty mahdollisimman yksityiskohtaisesti.”

Virtuaalitodellisuus mahdollistaa luonnollisesti myös asioita, joita perinteinen museo ei voinut tarjota. Osaan museon eläimistä on lisätty lisäksi pieniä ekstrajuttuja, kuten animaatioita ja äänijälkiä. Virtuaalimuseossa liikuskellessa voi esimerkiksi klikata museon kohdetta ja saada siitä lisätietoa, sillä ohjelmassa on integraatio alkuperäiseen lajitietokantaan.

Lisäksi maailmasta löytyy interaktiivinen virtuaalimetsä, jossa voi nähdä, miltä museon kokoelmassa ollut eläin näyttäisi luonnossa alkuperäisessä ympäristössään.

Museota suunnitellaan osaksi Tietomaata

Eläinmuseon sulkemisesta käytiin pari vuotta sitten paljon tunteikasta keskustelua: museon puolesta tehtiin valtuustoaloitteita, adresseja, vetoomuksia ja mielipidekirjoituksia. Museon mahdollisesta muutosta Linnanmaalta oli tosin ennen sulkemispäätöstä puhuttu vuosien ajan, ja Oulun ylioppilaslehtikin kirjoitti horisontissa häämöttävästä muutosta jo vuonna 2016. 

Sulkemispäätöksestä tehtiin viime vuoden tammikuussa myös tutkintapyyntö oikeuskanslerilleVuosi sitten annetussa ratkaisussa apulaisoikeuskanslerin sijainen Kimmo Hakonen totesi, että Oulun kaupunki ei käsitellyt eläinmuseota koskevaa valtuustoaloitetta ajoissa. Oulun yliopiston osalta ei ilmennyt toimenpiteitä edellyttävää lainvastaista tai virheellistä menettelyä tai laiminlyöntiä.

Torstaina 17. tammikuuta tiedotettiin, että eläinmuseon tulevaisuutta selvittänyt työryhmä ehdottaa ”uudentyyppisen luontonäyttelyn” sijoittamista tulevaisuudessa Tiedekeskus Tietomaan kolmanteen kerrokseen.

Tietomaa on osa Luuppia. Museo- ja tiedekeskus Luupin johtaja Jonna Tamminen sanoo nyt, ettei asiasta ole tehty vielä virallista päätöstä kaupungin toimesta. Suunnitelmista on kyllä valmistunut elokuun lopussa raportti, jossa ehdotetaan eläinmuseon näyttelyn sijoittamista joko Tietomaan kolmanteen tai neljänteen kerrokseen. Raportti on myös luovutettu Oulun kaupunginjohtajalle Päivi Laajalalle ja yliopiston rehtorille Jouko Niinimäelle.

Tammisen mukaan alustavan näyttelysuunnitelman työnimi on ihminen ja luonto. Näyttelyn ajatuksena on tarkastella erilaisia ympäristöjä eläimen näkökulmasta. Näyttelysuunnitelman laadinnassa on Tammisen mukaan kuultu niin Tietomaan kävijöitä kuin oululaisia opettajiakin. Vastauksista ilmeni, että uudessa eläinmuseossa tulisi olla tiedekeskukselle tyypillisiä vuorovaikutteisia elementtejä, mutta myös eläinmuseon täytettyjä eläimiä.

Jonna Tammisen mukaan Tietomaassa näyttelytila olisi kooltaan huomattavasti Linnanmaata pienempi. Myös kerroskorkeus on huomattavasti aiempaa tilaa matalampi. Siksi esimerkiksi linnustoa ei voi pitää esillä samalla lailla kuin Linnanmaalla – erilainen tila vaatii erilaisia keinoja esittämiseen.

Museohankkeen tarkemmasta aikataulusta Tamminen ei osaa vielä sanoa. Vaikka raportti on laadittu ja luovutettu eteenpäin, virallisia päätöksiä ei ole tehty.

Myös Tietomaan sijainti on vielä avoinna. Helmikuussa tiedotettiin, että koko Luuppi haluttaisiin siirtää lähemmäs keskustaa. Luupin toimintakonsepti- ja tilatyöryhmä esitti tuolloin, että keskustaan rakennettaisiin Luupille nykyaikainen näyttely- ja tapahtumatila, joka ”yhdistää aivan uudella toimintamallilla Pohjois-Pohjanmaan museon, Tiedekeskus Tietomaan ja Oulun taidemuseon”.

Jonna Tammisen mukaan hanketyöryhmän työskentely on edelleen käynnissä, ja sen työ jatkuu helmikuun loppuun asti. Yhtenä vaihtoehtona tosiaan on, että vanhojen tilojen sijaan rakennetaan kokonaan uusi rakennus. Muitakin versioita on esitetty, ja yhdessä skenaariossa nykyiset tilat peruskorjattaisiin, Tamminen sanoo.

”Helmikuun loppuun mennessä tehdään päätös siitä, mikä tuleva tila on.”

Dioraamaa tarjottiin tekijälle

Eläinmuseon tulevaisuus näyttää johtavan Tietomaahan, mutta entäs nykyhetki?

Oulun yliopisto on kertonut olevansa sitoutunut rahoittamaan uuden näyttelyn rakentamista ja tukemaan sen toimintaa jatkossakin.

Yliopiston viestintäjohtaja Marja Jokinen sanoo, että tutkimukselle ja koulutukselle relevantit eläinmuseon kokoelmat ovat yliopiston kampuksella. Tutkimuskokoelmat ja työskentelytilat sijaitsevat nyt kasvitieteellisen puutarhan yhteydessä. Osa näyttelyn systemaattisesta osastosta on siirretty myös yliopiston J-käytävän varrelle.

Museon sulkemishetkellä paljon keskustelua herätti näyttelytilan seinään rakennettu dioraama, yli 50-metrinen kolmiulotteinen teos, jossa Suomenlahti vaihtuu Jäämereksi ja kesä talveksi.

Oulun yliopiston hallitus ehdotti viime vuoden elokuussa dioraaman osittaista säilyttämistä sen nykyisissä tiloissa. Yliopisto esitti dioraaman tekijälle, konservaattori Heikki Kangasperkolle, että dioraaman kolme ensimmäistä osaa jäisivät entisen eläinmuseon tilaan, ja muut dioraaman osat välivarastoitaisiin vielä myöhempää sijoitusta varten. Hallitus tarjosi Kangasperkolle myös mahdollisuutta vastaanottaa teos itselleen.

Yliopiston hallintojohtaja Essi Kiuru kertoo, että Foodoon ravintolan rakentamisen valmistelun yhteydessä dioraamojen ja niiden taustamaalausten säilyttämisen mahdollisuutta selvitettiin Oulun kaupungin museon kulttuuriperintötyön asiantuntijan avustuksella.

”Esimerkiksi ulkoseinien teknisten korjausten vuoksi taustamaalaukset oli irrotettava. Selvitystyössä ilmeni, ettei taustamaalauksia saada irrotettua kokonaisina, koska ne oli maalattu kipsilevyille, jotka oli kiinnitetty tiheästi kiinni runkoon. Sen vuoksi maalaukset oli purettava, mutta osa maalauksista on jätetty seinien sisään tulevia sukupolvia varten”, Kiuru sanoo.

Hänen mukaansa dioraamoissa olleet eläimet ja muu tarvittava materiaali on varastoitu tulevaa mahdollista sijoituspaikkaa odottamaan.

Virtuaalimuseo esille kaupunginkirjastoon?

Vaikka eläinmuseon ovet sulkeutuivat jo pari vuotta sitten, virtuaaliversio elää ja kehittyy edelleen.

Matti Pouken mukaan virtuaalimuseon kehitystyö on kylläkin ”hyvin resurssi-intensiivistä”, eläinten skannaus vaatii paljon työtä. Siksi aivan koko aineistoa ei luultavasti pystytä koskaan skannaamaan.

Tutkijoiden yön jälkeen virtuaalista eläinmuseota on suunniteltu tuotavaksi osaksi yliopiston uutta, kasvitieteellisen puutarhan yhteydessä olevaa vierailukeskusta. Pouken mukaan toiseksi sijoituspaikaksi on mietitty Oulun kaupunginkirjastoa, jossa voi jo tutustua VR-laitteiden avulla omaan virtuaalikirjasto-sovellukseen.

 

Viisi poimintaa Oulun Tutkijoiden yön ohjelmasta

Reaaliaikainen leikkaussalidemo VR-laseilla ja 360-kameralla 5G-verkossa, TF103

Kiinnostaako kurkata leikkaussaliin? Voit siirtyä lääketieteen opiskelijan tai asiantuntijan rooliin VR-lasien avulla. Leikkaustilanne on 360-kameralla kuvattu, ja sitä voi tarkastella eri näkökulmista. Voit nähdä potilastilanteen lääkärin silmin. Silloin näet myös AR-lisätietoja, joita lääkäri saa potilaasta reaaliajassa antureiden välityksellä.

Virtuaalinen kirjastomatka, TF103

Virtuaalisella kirjastoreissulla voi tutustua fantasiamaailmoihin, löytää piilotetut kirjavinkit, liikutella esineitä, kohdata kirjastokissan, kirjoittaa oman tarinasi kirjaan ja jättää sen halutessasi muiden käyttäjien luettavaksi.

Tutustu tutkijoiden tutkimusmatkoihin, Tellus Stage kello 17.30–18

Tellus Stagella on tarjolla kolmen Oulun yliopiston tutkijan kuvitettuja esityksiä heidän tekemistään tutkimusmatkoista eri puolille maailmaa. Esitysten aiheina ovat Lönnrotin jäljillä Karjalassa vienankarjalaa tutkimassa (Niina Kunnas, kielentutkimuksen dosentti), Ugandassa ja Ruandassa vuorigorilloja tutkimassa (Juho-Antti Junno, kulttuuriantropologian tutkijatohtori) ja Ark(t)ista aherrusta – tutkijan päivä Pohjois-Norjan tuntureilla (Olli Karjalainen, luonnonmaantieteen tohtorikoulutettava).

Paneelikeskustelu: Millaisen jäljen teknologia jättää ihmiseen? Tellus Stage kello 18.15–19.15 

Stagella järjestetään paneelikeskustelu, jossa neljä tutkijaa eri aloilta tuo oman näkökulmansa siihen, miten teknologia vaikuttaa ihmiseen. Mukana ovat tietojenkäsittelytieteen professori Netta Iivari, yhdyskuntasuunnittelun professori Tarja Outila, kasvatustieteen tohtori, tutkija Jonna Malmberg ja kasvatustieteen tohtori, tutkija Teemu Suorsa.

Kuluttajien geenitestit avaavat ikkunoita menneisyyteen ja tulevaisuuteen, Tellus Stage kello 19.30–20.30 

Geneettiseen sukututkimukseen perehtynyt filosofian tohtori, tietokirjailija ja Sitran johtava asiantuntija Marja Pirttivaara kertoo luennollaan kuluttajien geenitesteistä ja valottaa, miten niitä voi hyödyntää harrastuksena tai kansalaistieteessä.

 

Oulun Tutkijoiden yön ohjelmaa on Linnanmaan kampuksella kello 17–21. Koko ohjelmaan voi tutustua yliopiston verkkosivuilla. Kajaanin yliopistokeskus ja Sodankylän geofysiikan observatorio järjestävät lisäksi illan aikana omaa ohjelmaa. 

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Mikä metelöinnissä miellyttää?

"Hiljaisuus ja rentoutuminen ovat meditaation ja mindfulnessin suosion myötä nousseet arvostetuiksi, syystäkin. Hiljaisuudella on selkeitä terveyshyötyjä ja se on tuiki tarpeellistakin hektisessä yhteiskunnassamme. Mutta melullakin on paitsi tarkoituksensa, myös hyötynsä", kirjoittaa Helmi Juntunen noise-musiikin viehätystä käsittelevässä kolumnissaan.

Viehtymykseni meluun saattoi alkaa teinivuosien kesätöissä tehtaan pakkaamossa, kilkuttavien koneiden keskellä. Tai ehkä jo lapsena joku särökitarasta paennut sointu jäi päähäni kiertämään ja kaikumaan ikuisena bordunana.

Melumusiikki eli noise ja sen lähisukulaiset, kuten industrial, ovat keskeinen osa elämääni. Noisen skaala on laaja, etenkin kun mukaan luetaan erilaiset lajista syntyneet fuusiogenret. Omia suosikkigenrejäni ovat harsh noise, power noise ja noise rock. Jo lajien kirjosta voi päätellä, etten ole melumieltymykseni kanssa yksin. Jo lukioaikoinani löysin netistä paljon samanhenkisiä ihmisiä, ja muutettuani Ouluun opiskelemaan tulin hiljalleen tietoiseksi paikallisen noise- ja kokeellisen musiikin skenestä. Lukioikäisenä kuuntelemani melodiattomat ja rytmittömät äänikollaasit eivät enää olleetkaan vain jotain, mille sukulaiset puistelivat naureskellen päitään, vaan osa perinnettä, joka selvästi eli internetin ulkopuolellakin.

 

Melu ja hiljaisuus koetaan usein vastapareiksi, joista hiljaisuus on hyvää ja hyödyllistä ja melu yksiselitteisen vahingollista. Kun puhutaan melusta, tarkoitetaan yleensä sattumanvaraisia, usein epämiellyttäviä ääniä, joita ihminen arjessaan kohtaa.

Melu musiikillisena elementtinä on kuitenkin eri asia. Sillä on tarkoitus, olla osa teosta. Hiljaisuus ja rentoutuminen ovat meditaation ja mindfulnessin suosion myötä nousseet arvostetuiksi, syystäkin. Hiljaisuudella on selkeitä terveyshyötyjä ja se on tuiki tarpeellistakin hektisessä yhteiskunnassamme. Mutta melullakin on paitsi tarkoituksensa, myös hyötynsä.

Noisessa, siis musiikillisessa melussa, on jotain samaa kuin metallimusiikissa, eräänlaista katarttisuutta. Kun kuuntelen äärimmäisiä ääniä, koen vapautuvani. Melu musiikillisena elementtinä miellytti minua aluksi varmaankin sen takia, että se ärsytti, mutta eri tavalla kuin jatkuva melodiaryöpytys, jota ympäristömme on täynnä. En sano, ettenkö olisi silloin ja nytkin nauttinut melodisesta musiikista: välillä vain tunsin tarvetta jollekin aivan muulle kuin kauppakeskusten ja kahviloiden harmittomalle hissimusiikille. Musiikillisessa kontekstissa ja pieninä annoksina melu tuntuu virkistävältä vastalauseelta melodialle.

Laajemmin kokeellisesta musiikista kiinnostuneena arvostan myös noiseartistien ikonoklastista suhtautumista länsimaisen musiikin muotokieleen. Noisen kuuntelu on minulle hieman samankaltainen kokemus kuin maalauksen tai seinävaatteen tarkastelu; mitä signaaleja on oikein pitänyt rääkätä ja miten, että näin erikoisia äänenvärejä on saatu aikaiseksi? Millä perustein niitä on kiedottu yhteen, jotta on saatu valmis kokonaisuus? Satunnaisestiko, vai tarkkaan harkitusti?

 

Noise on minusta parhaimmillaan paitsi arvaamatonta, myös jännittävää ja raakaa. Monien artistien teoksissa ei usein kappalerakenteista voi puhuakaan, vaan häiriöäänten massa etenee vakaasti kuin jäätikkö. Vaikka kyseisen estetiikan mukaan toimivat tai toimineet artistit, kuten japanilainen Merzbow, tulevat varmasti monelle pintapuolisesti asiaan perehtyneelle ensimmäisenä mieleen, melodia ja rytmi eivät ole kokonaan vieraita noisen sateenvarjon alle luettavalle musiikille. Esimerkiksi power noisessa ja noise rockissa kappalerakenteet myötäilevät usein perinteisiä populaarimusiikin kaavoja. 

Noisella on muun kokeellisen musiikin tavoin pitkä historia, ja vuosien saatossa lähes kaikkea on kokeiltu. Noisemusiikin historiassa olisi varmasti monia elementtejä, jotka vetoaisivat myös heihin, jotka eivät miellä olevansa innostuneita koko asiasta. Kansainvälisessä noiseskenessä on valitettavan usein myös muille äärimusiikin suuntauksille yhteisiä piirteitä, joita olisi hyvä kyseenalaistaa laajemminkin. Tökeröt, usein naisiin kohdistuvat väkivaltafantasiat, misogynia, fasismin ihannointi sekä marginalisoituihin ryhmiin kohdistuva syrjintä ovat oikeita ongelmia, joihin noisen piirissä tulisi puuttua aiempaa jämäkämmin.

 

Oulussa noise on nähdäkseni vakiintunut ainakin underground-piireissä osaksi musiikillista maisemaa. Tänä vuonna marraskuussa järjestettävä, jo hiljalleen perinteeksi muotoutuva ja kasvava Kammottava ääni, sähköinen ääni -festivaali on useampana vuonna esitellyt melumusiikkia sekä Suomesta että muualta. Myös Oulun Taiteiden Yössä on kuultu noisea. 

Salonkikelpoisuutta noisemuusikoiden kuitenkaan tuskin tarvitsee haikailla, tai pelätä. Kokeellisen musiikin maailmalla on tosin tapana vuotaa vaikutteita ympärilleen, ja modernissa popmusiikissa kuuleekin ajoittain kaikuja noisesta, vaikkei kenties ihan rajuimmasta päästä.

Olisi silti vaikea kuvitella radiokanavien innostuvan biiseistä, joita kuunnellessa ei tiedä varmasti, onko autoradio lipsunut oikealta taajuudelta vai ei.

Helmi Juntunen

Oululainen metamoderni antropologi ja mielten välisen etäisyyden avaruuscowgirl.

Lue lisää:

Oulun yliopisto haluaa psykologian pääaineen

Oulussa psykologiaa voi opiskella jo nyt kasvatustieteiden tiedekunnassa sivuaineena. Jos opetus- ja kulttuuriministeriö hyväksyy Oulun esityksen, olisi Oulussa tulevaisuudessa mahdollista opiskella psykologiaa myös omana pääaineena. Esitys psykologian koulusvastuusta käsitellään osana ministeriön ja yliopistojen tulossopimusneuvotteluja ensi talven aikana.

Oulun yliopisto hakee opetus- ja kulttuuriministeriöltä psykologian koulutusvastuuta. Yliopiston hallitus päätti tiistaina 24. syyskuuta valtuuttaa rehtori Jouko Niinimäen esittämään asiaa ministeriölle.

Oulussa psykologiaa voi opiskella jo nyt kasvatustieteiden tiedekunnassa sivuaineena. Lisäksi yliopistolla on jo esimerkiksi psykologian ja kasvatuspsykologian professorit. Koulutusvastuun myötä Oulun yliopistossa voisi opiskella psykologiaa pääaineena, eli suorittaa psykologian kandidaatin ja maisterin tutkinnot, sanoo yliopiston koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä.

Päätöksen taustalla on Pohjois-Suomen psykologipula. Aiheesta on teetetty dosentti Pentti Rauhalan Psykologitarve Pohjois-Suomessa -selvitys, jonka mukaan Oulun yliopiston koulutusvastuulle on ”vahvat alueellisesta työvoimatarpeesta nousevat perusteet”. Pulaa pahentaa tulevaisuudessa psykologien eläkepoistuma.

Psykologian maisterintutkinnon voi suorittaa nyt Helsingin, Turun, Tampereen, Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopistoissa sekä Åbo Akademissa. Psykologiliiton mukaan koko maassa on vuosittain aloituspaikkoja yhteensä noin 250, joista ruotsinkielisiä noin 20.

Hentilän mukaan Oulun mahdollisten aloituspaikkojen määrä tarkentuu myöhemmin. Jos ministeriö näyttää toiveelle vihreää valoa, aloituspaikoista päättää aikanaan yliopiston hallitus.

Rehtori Jouko Niinimäki kertoi aikeista myös MustReadin haastattelussa 19.9. Niinimäen mukaan Oulun yliopistosta valmistuvista 64 prosenttia sijoittuu työhön Pohjois-Suomeen, jolloin alueen työvoimapulaa voitaisiin parhaiten korjata kouluttamalla psykologeja täällä. 

Helka-Liisa Hentilän mukaan esitys psykologian koulusvastuusta käsitellään osana ministeriön ja yliopistojen tulossopimusneuvotteluja talven 2019–2020 aikana.

Psykologian maisterin tutkinnon suorittanut henkilö voi hakea oikeutta toimia laillistettuna terveydenhuollon ammattihenkilönä ja käyttää psykologi-nimikettä.

Moni psykologi työskentelee kuntien ja valtion palveluksessa, eli terveyskeskuksissa, mielenterveystoimistoissa, kouluissa, sairaaloissa, kasvatus- ja perheneuvoloissa tai työ- ja elinkeinotoimistoissa. Lisäksi psykologeja työskentelee yksityisellä sektorilla esimerkiksi työterveyspsykologina tai konsulttina.

Valmistuttuaan psykologian maisteriksi voi opiskella psykoterapeutiksi tai erikoistua esimerkiksi neuropsykologian, työ- ja organisaatiopsykologian tai lasten ja nuorten erikoispsykologiksi.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: