Oulun korkeakoulujen ravintolakilpailutuksessa uusi käänne: Unirestan valitus hylätty

Uniresta Oy:n valitus markkinaoikeuteen Oulun yliopiston ravintolapalveluiden kilpailutuksesta on hylätty. Markkinaoikeus ei katso, että Oulun yliopisto olisi toiminut hankinnassa lainvastaisesti. Tulevat ravintoloitsijat Oulun kampuksilla ovat Juvenes Oy ja Sodexo Oy.

TEKSTI Arttu Vuorio

KUVAT Arttu Vuorio

Oulun yliopisto sekä Oulun ammattikorkeakoulu hankkivat kilpailutuksen vuoksi ravintolapalvelut jatkossa muilta toimijoilta kuin Oulun yliopiston ylioppilaskunnan omistamalta Uniresta Oy:lta. 1.7.2025 lähtien ravintolapalveluita tarjoilevat Linnanmaalle Tampereen ylioppilaskunnan omistama Juvenes Oy ja kansainvälinen Sodexo Oy. Kontinkankaalle palvelut tarjoaa Juvenes Oy. 

Kilpailutuksen hävinnyt Uniresta Oy teki valituksen markkinaoikeuteen. Hankintapäätöksestä on aiemminkin valitettu Juveneksen ja Compass Groupin toimesta, joka johti uuteen kilpailutukseen ja kilpailutuskriteerien muuttamiseen. Nyt Unirestan mukaan järjestetty hintakilpailu suosi epäreilulla tavalla suuria yrityksiä. Kilpailutuksessa kyse oli loppupeleissä siitä, mikä yritys onnistuu valmistamaan ja tarjoamaan opiskelijaruokaa kaikista halvimmalla. 

Markkinaoikeus hylkäsi Unirestan valituksen, sillä he katsoivat, etteivät Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu ole toimineet julkisia hankintoja koskevia säännöksiä vastaan. 

Oulun yliopiston tiedotteessa hankintalakimies Sanna Pikkujämsä korostaa yliopiston toimineen valinnassa lain puitteissa, sillä markkinaoikeuden aiempien päätösten perusteella hinta tuli asettaa pääasialliseksi valintaperusteeksi. 

Unirestan ravintoloita ei 1.7.2025 eteenpäin Linnanmaalla nähdä.

Kärsiikö laatu? 

OYY ja ammattikorkeakoulun opiskelijakunta OSAKO ovat olleet huolissaan siitä, miten kilpailutus vaikuttaa ruuan laatuun. Muualla Suomessa samankaltaisesti tehdyt kilpailutukset ovat johtaneet halvemman ruuan, kuten puuron ja keiton, tarjoiluun useammin. Oulun yliopiston julkaisemassa tiedotteessa kuitenkin todetaan, että päästäkseen hintavertailuun, on palveluntarjoajan täytynyt kohdata korkeat laatukriteerit. 

Kilpailutuksen ja ruuan laadun välisestä suhteesta on aikaisemminkin ollut pelkoja. Oulun ylioppilaslehdessä 3/2024 Unirestan myynti -ja markkinointipäälikkö Milja Seppälä esitti huolensa aiheesta. “Pelkällä hinnalla kilpailuttamisella on vaarana, että kova hintakilpailu laskee väkisinkin ruuan laatua ja luulenpa, ettei kukaan ravintolatoimija tätä halua.” Hänen mukaansa korkeakouluruokailun tulisi tarjota opiskelijoille ja työntekijöille sekä terveellistä että monipuolista, kohtuuhintaista ruokaa. 

Ravintoloiden toimijat 1.7.2025 lähtien:

Julinia ja Julinia Garden – toimija Sodexo Oy

Lipasto/keskusaula ja Lipaston grilli ja kahvila – toimija Sodexo Oy

Mara, Foobar, Voltti (TSTK), Kerttu (ent. Kastari) ja Smoothiebar (nyk. H2O väylä) – toimija Juvenes Oy

Medisiina Kontinkankaalla – toimija Juvenes Oy

Arttu Vuorio

Kirjoittaja on toimitusharjoittelija Oulun ylioppilaslehdellä. Kirjottamisen lisäksi hän opiskelee tieteiden ja aatteiden historiaa ja musisoi minkä ehtii.

Lue lisää:

Oikaisuvaatimus katkaisi kampusravintoloiden kilpailutuksen

Oulun yliopisto käynnisti joulukuussa 2022 kampusten ravintolatoimijoiden kilpailutuksen edellisten sopimusten tullessa päätökseen kesäkuun 2023 lopussa. Kilpailutus päättyi 31.1., johon mennessä tarjouksen oli jättänyt neljä toimijaa. Hankintapäätöksen julkaisun jälkeen yksi kilpailutukseen osallistuneista toimijoista jätti hankinnasta oikaisuvaatimuksen, joka johti hankinnan keskeyttämiseen. Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu Oy käynnisti joulukuussa 2022 kampusravintolapalveluiden kilpailutuksen. Tämänhetkiset sopimukset ravintolapalveluiden toimittamisesta ovat […]

TEKSTI Tuuli Heikura

KUVAT Tuuli Heikura

Oulun yliopisto käynnisti joulukuussa 2022 kampusten ravintolatoimijoiden kilpailutuksen edellisten sopimusten tullessa päätökseen kesäkuun 2023 lopussa. Kilpailutus päättyi 31.1., johon mennessä tarjouksen oli jättänyt neljä toimijaa. Hankintapäätöksen julkaisun jälkeen yksi kilpailutukseen osallistuneista toimijoista jätti hankinnasta oikaisuvaatimuksen, joka johti hankinnan keskeyttämiseen.

Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu Oy käynnisti joulukuussa 2022 kampusravintolapalveluiden kilpailutuksen. Tämänhetkiset sopimukset ravintolapalveluiden toimittamisesta ovat päättymässä 30.6.2023. Tarjouspyynnön mukaisesti tarjoukset tuli jättää 31.1. mennessä. Tarjouskilpailuun osallistui neljä toimijaa: Uniresta Oy, Juvenes Oy, Compass Group Finland Oy ja Sodexo Oy. 

Kilpailutuksessa etsittiin toimijoita kolmelle yliopiston ja ammattikorkeakoulun tiloissa sijaitseville alueille: kaksi alueista sijaitsee Linnanmaan kampuksella ja yksi Kontinkankaan kampuksella. Tällä hetkellä ravintolapalveluiden tuottamisesta Linnanmaan kampuksella vastaavat Juvenes ja Uniresta, Kontinkankaan kampuksella taas Uniresta. 

31.1. tehdyssä hankintapäätöksessä ravintolapalveluiden toimittajiksi valittiin kolme toimijaa, joista Linnanmaan kampuksen palvelut jaetaan kahden toimijan kesken Uniresta Oy:lle ja Compass Group Finland Oy:lle ja Kontinkankaan kampuksen ravintolatoiminta yhdelle toimijalle Sodexo Oy:lle. Hankintapalveluista kerrotaan, että Linnanmaan kampuksen jakamisella kahdelle toimijalle haettiin vaihtelua tarjontaan ja laadullista kilpailua. 

“Että kampuksella ruokailevilla opiskelijoilla ja henkilökunnalla olisi enemmän valinnanvaraa valita tarjoajien valikoiman välillä”, Sari Maunu yliopiston hankintapalveluista kertoo. 

Oikaisuvaatimus katkaisi hankinnan

15.2. hankintayksikkö vastaanotti kuitenkin kilpailutuksessa viimeiseksi jääneeltä Juvenes Oy:ltä hankintaoikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksessa Juvenes Oy vaati hankintayksikköä kumoamaan hankintapäätöksen ja järjestämään uuden kilpailutuksen. Syynä vaatimukselle oli tarjouspyynnön epäselvyys ja tulkinnanvaraisuus, joka olisi johtanut vertailukelvottomiin tarjouksiin. 

Hankintaoikaisuvaatimuksen mukaan tarjouspyynnössä ei oltu määritelty, kenen vastuulle ravintolasalien jakelu- ja tarjoilulaitteiden hankinta kuuluu. Hankintayksikkö puolsi Juvenes Oy:n oikaisuvaatimusta. Heidän mukaansa jo se seikka, että tarjoajat ovat käsitelleet linjastoasiaa eri tavoin, kertoo siitä, että tarjouspyyntö on ollut tulkinnanvarainen.

Tarjouspyynnön vastuunjakotaulukosta puuttui selkeä määrittely, kenen vastuulle ravintolasalien linjastot kuuluvat. Asialla on merkitystä tarjouksen jättäneille toimijoille, koska mikäli tarjoajilta edellytetään huomattavaa investointia kohteessa näiden laitteiden osalta, on sillä vaikutuksia tarjottavaan hintaan, Oulun yliopiston hankintayksiköstä kerrotaan.

Keskeyttämispäätöksen mukaan osa tarjoajista on ymmärtänyt, että palveluntarjoajan tulee tehdä investointeja linjastojen suhteen, kun taas osa on käsittänyt näiden tulevan tilan omistajan tai hankintayksikön vastuulle. Hankintayksikkö totesi, että saadut tarjoukset eivät näin ole vertailukelpoisia keskenään ja hankinnan keskeyttämiselle on olemassa todelliset ja perustellut syyt. 27.2.2023 Hankintayksikkö poisti aiemmin tehdyn hankintapäätöksen ja keskeytti hankinnan. Samassa päätöksessä ilmoitettiin, että hankinnasta tullaan tekemään uusi hankintailmoitus sekä korjattu tarjouspyyntö. 

“Harmi, että tämä jäi niin pienestä kiinni”, Maunu valittelee. 

Hankinnan ruotiminen ei jäänyt kuitenkaan tähän. Hankinnan keskeyttämispäätöksen jälkeen Sodexo Oy valitti hankinnan keskeyttämisestä markkinaoikeuteen, mutta päätti vetää valituksen pois ennen markkinaoikeuden käsittelyä. Oulun yliopisto voi nyt alkaa valmistella uuden kilpailutuksen järjestämistä. 

Hankintapalveluista kerrotaan, että valituksista johtuneiden viivästyksien vuoksi seuraava mahdollinen palveluntuottajien vaihtuminen on kesällä 2024. Täksi ajaksi Oulun yliopisto joutuu hoitamaan palvelutarjonnan todennäköisesti jatkamalla tämänhetkisiä sopimuksia. 

“Ravintola-alalla marginaalit ja erot palveluntarjoajien välillä ovat todella pieniä, ja siksi päätöksistä valitetaan herkästi. Suurista sopimuksista on kova kilpailu ja ala on herkkä”, Maunu kertoo. 

Kilpailutuksessa painotettiin laatuvaatimuksia

Kela on asettanut tarkat säädökset korkeakouluruokailun järjestämiseen liittyen. Valtoneuvoston asetuksen mukaan korkeakouluopiskelijoiden ruokailun tukemisen perusteista opiskelija-aterian tulee täyttää laadultaan yleiset terveydelliset ja ravitsemukselliset vaatimukset. Opiskelija-ateria on ateriakokonaisuus, joka sisältää pääruoan, salaatin, juoman, leivän ja levitteen. 

Hankintapalveluiden mukaan kampusravintoloiden ruuan ravintosisällöllinen laatu on varmistettu kilpailutuksessa niin, että tarjoajilla täytyi olla kokemusta Suomen korkeakouluruokailun järjestämisestä ja heillä on täten valmiudet ja osaaminen korkeakouluruokailun järjestämiseen. 

Alkuperäisessä tarjouspyynnössä palveluntarjoajien valintaperusteeksi mainitaan kokonaistaloudellinen edullisuus pisteytyksen perusteella. Ainoastaan hinta ei kuitenkaan ollut valinnan peruste, vaan kilpailutuksessa verrattiin tarjoajien hinta-laatusuhdetta, jossa molemmista voi saada enintään 50 pistettä eri osa-alueista. 

Hinnan osuus muodostui kolmesta eri osa-alueesta, kun taas laadullinen vertailu kahdesta, joista molemmista pystyi saamaan maksimissaan 25 pistettä. Laadullisessa vertailussa tarjouksen jättäneitä pyydettiin toimittamaan tiedot omavalmistusasteesta sekä kotimaisuusasteesta. 

Kotimaisuusasteen pisteyttämisellä pyrittiin uusien toimijoiden valinnassa ottamaan huomioon esimerkiksi eläinten kohtelu ja tätä kautta vastuullisuuskysymykset. Omavalmistusasteen huomioimisessa saapuneissa tarjouksissa taas hankintayksikkö haki tasoa ruuan laadun suhteen. “Ruoka on yleensä sitä parempaa, mitä enemmän valmistetaan omassa keittiössä”, Maunu kertoo. Hankintapalveluiden mukaan näissä ei juurikaan saatu luotua eroa tarjousten välillä ja voi olla, että seuraavaan kilpailutukseen nämä vaihtuvat vähimmäisvaatimuksiksi laatutekijöiden sijaan. 

Lisäksi tarjouspyynnössä pyydettiin kuvauksia esimerkiksi henkilöstön kouluttamisesta sekä kestävyyden, vastuullisuuden, ympäristöasioiden sekä energiatehokkuuden huomioimisesta toiminnassa. Samoin tarjouksen jättäneiden yritysten tuli antaa kuvaus asiakastyytyväisyyden varmistamisesta ja sen menetelmien kehittämisestä.

Opiskelijaruoan taso on herättänyt keskustelua Oulussa viime vuoden aikana. Osa opiskelijoista on ollut tyytymättömiä tarjotun ruoan tasoon, ettei se täyttäisi asetettuja yleisiä terveys- ja ravintovaatimuksia. 

Hankintapalveluista Maunu muistuttaa, että jos reklamaatioita tulee, niin olisi hyvä tuoda ne esiin myös hankintapalveluille. 

“Nämä eivät yleensä tule meille asti tietoon, jolloin asioihin on vaikea vaikuttaa.” 

Hän jatkaa, että asiakastyytyväisyys ja sen seuranta ovat yksi valintakriteereistä palveluntarjoajille ja toimijoiden tulee olla perillä opiskelijoiden tuntemuksista. Sopimusten edellytyksenä on tietynlaisen ja -tasoisen ruuan tarjoaminen, ja asiasta voi reklamoida tilaajan puolesta, jos nämä eivät täyty. Äärimmäisessä tilanteessa tilaaja, eli Oulun yliopisto, voi purkaa tai irtisanoa sopimuksen.

Tuuli Heikura

Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja ja kauppatieteiden maisteri, joka nauttii syväluotaavista ilmiöjutuista, kuluttaa lenkkipolkuja kahden koiransa kanssa ja haaveilee mankelin omistamisesta.

Lue lisää:

Unirestan ruoka-auto aloittaa 15. huhtikuuta – opiskelijalounaita toimittava auto kulkee kahdella eri reitillä viitenä päivänä viikossa

Alustavien suunnitelmien mukaan auto kulkee maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin reittiä Linnanmaa – Syynimaa – Alppila – Toppila, ja tiistaisin ja torstaisin reittiä Kontinkangas – Peltola – Raksila – Tuira.

In English

Unirestan opiskelijalounaita toimittava ruoka-auto aloittaa kulkemisen pääsiäispyhien jälkeen. Ensimmäiseksi kuljetuspäiväksi yritys kertoo verkkosivuillaan keskiviikon 15. huhtikuuta.

Oulun ylioppilaslehti kirjoitti Unirestan ruoka-autoa koskevista suunnitelmista 3.4. julkaistussa jutussa. Uuden palvelun kehittämisen taustalla on koronavirustilanne: Oulun yliopiston ylioppilaskunnan ja Oulun ylioppilasavun omistaman yrityksen opiskelijaravintolat on suljettu niin Linnanmaan kuin Kontinkankaan kampuksilla, ja vain Oulun keskustassa sijaitseva ravintola Vanilla on edelleen auki. Valtaosaa Linnanmaan kampuksen ravintoloista ylläpitävä Juvenes kertoo verkkosivuillaan tilapäisesti sulkeneen kaikkien Oulun kampusravintoloidensa ovet.

Unirestan ruoka-autosta saa ostettua opiskelijahintaisen (2,60 euroa) lounaan voimassa olevaa opiskelijakorttia näyttämällä. Poikkeuksellisesti lounaita voi ostaa samalla kerralla kahdelle päivälle. Poikkeustilanteen aikana opiskelija voi ostaa opiskelijalounaan myös kaverille, joka ei oireidensa vuoksi voisi itse käydä ruokaa hakemassa, ja viedä opiskelijalounaan myös hänelle. Tällöin mukaan tarvitaan myös kaverin opiskelijakortti. Lounasostos maksetaan kortilla. Muille kuin opiskelijoille lounas maksaa 5,20 euroa.

Tarkat kuljetusaikataulut päivittyvät Unirestan sivuille. Alustavien suunnitelmien mukaan auto kulkee maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin reittiä Linnanmaa (yliopiston iso parkkipaikka) – Syynimaa – Alppila – Toppila, ja tiistaisin ja torstaisin reittiä Kontinkangas – Peltola – Raksila – Tuira.

Samankaltainen opiskelijahintaisten lounaiden kuljetuspalvelu on otettu käyttöön tänä keväänä jo ainakin Jyväskylässä, Turussa ja Helsingissä. Jyväskylässä Semma Delivery on aloittanut kiertämisen 19. maaliskuuta, Turussa Unican myyntiauto on aloittanut 24. maaliskuuta ja UniCafen Foodvan on aloittanut Viikin ja Kumpulan kampuksilla 2. huhtikuuta.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Uniresta suunnittelee opiskelijalounaiden kuljetuspalvelua – kysyntää ja kuljetuspaikkatoiveita kartoitetaan nyt kyselyllä

Unirestan toimitusjohtaja Kaija-Liisa Silvennoinen kertoo, että opiskelijalounaan kuljetuspalvelu olisi tarkoitus avata lähiaikoina. Nopeimmillaan käynnistys voisi tapahtua jo pääsiäisen jälkeen, tai viimeistään sitä seuraavalla viikolla. Siksi myös opiskelijoiden toivotaan kertovan kantansa ruoan noutopaikkojen sijaintiin ja jakeluaikoihin jo viikonloppuna tai ensi viikon alussa.

Uniresta kartoittaa opiskelijoiden kiinnostusta noutaa opiskelijahintainen lounas kuljetusautosta. Aikeista tiedotettiin perjantaina 3. huhtikuuta.

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan ja Oulun ylioppilasapu ry:n omistama Uniresta on sulkenut koronavirusepidemian vuoksi opiskelijaravintoloidensa ovet niin Linnanmaan kuin Kontinkankaan kampuksilla. Oulun keskustassa sijaitseva Unirestan ravintola Vanilla on edelleen auki. Vielä tällä viikolla Vanillassa on voinut lounastaa myös paikan päällä, mutta ensi viikosta alkaen opiskelija-annoksen voi saada vain take away -pakettiin arkisin kello 10–14. Valtaosaa Linnanmaan kampuksen ravintoloista ylläpitävä Juvenes kertoo verkkosivuillaan tilapäisesti sulkeneen kaikkien Oulun kampusravintoloidensa ovet.

Unirestan toimitusjohtaja Kaija-Liisa Silvennoinen kertoo, että opiskelijalounaan kuljetuspalvelu olisi tarkoitus avata lähiaikoina. Nopeimmillaan käynnistys voisi tapahtua jo pääsiäisen jälkeen, tai viimeistään sitä seuraavalla viikolla. Siksi myös opiskelijoiden vastauksia siihen, mistä ja miten usein opiskelijalounasta tulisi olla noudettavissa, toivotaan jo nyt viikonlopun aikana tai heti ensi viikon alussa. Mielipiteensä voi kertoa joko Unirestan somekanavilla (Facebook, Instagram) tai sähköpostitse ().

Kuljetuspalvelun jakelupaikkoja tai -aikoja ei ole Silvennoisen mukaan vielä lyöty lukkoon, sillä niitä päätettäessä kuunnellaan kyselyn vastauksia.

”Alustavasti on ajateltu, että pysähdyspaikkoja voisi olla neljästä viiteen, ja ne olisivat lähellä meidän nyt suljettuina olevia ravintoloita Linnanmaan ja Kontinkankaan suunnalla.”

Samankaltainen kuljetuspalvelu on otettu käyttöön jo ainakin Jyväskylässä ja Helsingissä. Jyväskylässä Semma Delivery on aloittanut kiertämisen 19. maaliskuuta ja UniCafen opiskelija-aterioita myyvä Foodvan on aloittanut Viikin ja Kumpulan kampuksilla 2.4.

Kaija-Liisa Silvennoisen mukaan jakelupaikkojen on suunniteltu sijaitsevan keskusta-alueen ulkopuolella, sillä keskustasta opiskelijalounaan voi hakea edelleen Vanillasta. Vanillan keittiössä valmistuvat myös kuljetettavat opiskelijalounaat.

Se, kuinka monta kertaa viikossa kuljetuspalvelu on liikkeellä, riippuu Silvennoisen mukaan opiskelijoiden kiinnostuksesta palveluun. Kuljetusauto ei kulkisi viitenä päivänä viikossa, ellei kysyntä olisi erityisen kovaa.

Silvennoinen kertoo, että koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi Kela sallii nyt mukaan otettavan opiskelijalounaan myymisen lisäksi sen, että opiskelija voi ostaa opiskelijalounaan samalla kerralla kahdelle päivälle. Mahdollista on ostaa kahden päivän opiskelijalounas myös esimerkiksi karanteenissa olevalle kaverille.

”Voisi olla niin, että kuljetuspalvelu liikkuisi kolme, tai tiiviimmillään kaksi kertaa viikossa, jotta asiakkaat voisivat ostaa useamman päivän lounaat kerralla. On suunniteltu, että [kuljetuspäivät] olisivat maanantai, keskiviikko, perjantai, tai tiistai ja torstai.”

Käytännössä asiointi tapahtuisi niin, että kuljetusauto saapuisi sovittuihin noutopaikkoihin sovittuina aikoina, ja opiskelija voisi valita tarjolla olevista vaihtoehdoista haluamansa. Lounasta ei tarvitsisi varata ennakkoon. Silvennoisen mukaan lounaslistalla olisi aina ainakin kaksi vaihtoehtoa (kasvis ja liha/kala), mahdollisesti kolmekin. Unirestan suunnitelmissa olisi myydä pääruoka jäähdytettynä, eli opiskelija lämmittäisi ruoan kotonaan itse. Lounaaseen kuuluisi pääruoan ohella salaatti ja leipä. Maksuna käy vain korttimaksaminen, ja opiskelijuus varmistetaan maksamisen yhteydessä.

Uniresta on käynnistämässä 6. huhtikuuta myös Makosa-verkkokauppaa, josta on mahdollista ostaa kotiruokaa sekä lämpiminä lounasannoksina että kilohintaan myytävinä jäähdytettyinä annoksina. Verkkokaupan kautta tehtäviä ruokatilauksia toimitetaan arkisin kello 10–14 aluksi laajennetun Oulun keskustan alueelle. Tämän palvelun kautta ei kuitenkaan saa opiskelijahintaista eli ateriatuettua lounasta.

”Kyseessä on eri palvelu, vaikka ruoat tehdäänkin samassa ravintolassa”, Silvennoinen toteaa.

Koronaviruksen aiheuttamat poikkeusjärjestelyt ovat valtava isku yrityksille. Ravintoloille poikkeustilanne on tarkoittanut joko siirtymistä pelkkään take away -myyntiin tai toiminnan lopettamista toistaiseksi. Asetus ravintoloiden sulkemisesta toukokuun loppuun saakka hyväksyttiin eduskunnassa 2.4. Päätös sulkee lauantaista 4.4. alkaen ruokaravintoloiden ohella kahviloiden, pubien ja yökerhojen ovet.

Myös Unirestalle muutos on ollut raju. Kun asiakasmäärä on uusien rajoitusten myötä koko ajan laskenut, myös liikevaihto on pudonnut rajusti. Uuden ravintola Pekurin avaaminen siirtyi maaliskuulta tulevaisuuteen. Tällä hetkellä avoinna on Unirestan ravintoloista enää Vanilla. Iso osa henkilöstöstä on lomautettuna.

Jos tilanteesta jotain positiivista voi etsiä, se löytyy Silvennoisen mukaan siitä, että tilanne pakottaa miettimään myös uusien palvelujen toteuttamista.

”Nettikauppapalvelu oli ollut meillä pitkään hautumassa, ja saatiin sitä vietyä eteenpäin, kun tuli ulkopuolista pakotetta. Mutta kyllä tämä on haastavaa aikaa ravintoloiden ja yritysten kannalta.”

Yliopistojen tilat ovat olleet koronaviruksen vuoksi suljettuina 18. maaliskuuta alkaen. Tiloja koskevat poikkeustoimet jatkuvat ainakin 13. toukokuuta asti.

Muokattu 3.4. kello 18.24: Lisätty tieto Semma Deliveryn kuljetuspalveluista Jyväskylässä.
Muokattu 3.4. kello 19.53: Selvennetty muotoilua siitä, mitä Uniresta haluaa kyselyllä selvittää.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Yliopistolla varaudutaan tuleviin ruuhkiin: Juvenes kokeilee itsepalvelukassoja, Uniresta kehittää Medisiinan linjastoa

Kaikki kello kahdeltatoista kampusravintolaan suuntaavat sen huomaavat: lounasjonot ovat pitkät. Ensi vuonna Linnanmaan kampuksella ruokailijoiden määrä kasvaa vielä useilla tuhansilla Oamkin muuton myötä. Myös Kontinkankaan kampuksella ravintola Medisiinassa on ruuhkaisaa. Juvenes kokeilee kahdessa ravintolassa itsepalvelukassoja, myös Uniresta miettii itsepalvelukassojen käyttöönottoa.

TEKSTI Helmi Juntunen

KUVAT Helmi Juntunen

In English

Itsepalvelukassat alkavat olla tavanomainen näky esimerkiksi kaupoissa ja kauppakeskuksissa. Elokuussa itsepalvelukassat saapuivat Linnanmaan kampuksen Juveneksen ravintoloihin Napaan ja Foobariin.

”Itsepalvelukassoilla pyritään helpottamaan ruuhkatilanteita ja siirtämään asiakaspalvelua pois tiskin takaa asiakkaiden joukkoon. Näin henkilökunta etupäässä neuvoisi ja ohjaisi”, Juveneksen business controller Fanni Kempas toteaa.

Kempas sanoo, että nyt toteutettavaa pilottihanketta seurataan muutama kuukausi. Sen jälkeen Juvenes miettii itsepalvelukassojen mahdollisuutta myös muissa ravintoloissaan. Kempas toteaa, että aivan kaikkiin ne eivät sovi ravintoloiden toimintapojen erojen takia.

Itsepalvelukassat ovat tuoneet muutoksia niin asiointiin kuin opiskelijoiden opiskeluoikeuden tarkastamiseenkin. Ruoka maksetaan ensin ja sen jälkeen siirrytään linjastolle. Lisäannokset sekä jälkiruuat maksetaan erikseen.

Opiskelija tunnistautuu kassalla opiskelijaksi Tuudo-sovelluksen avulla ja maksaa sitten lounaan sekä valitsemansa lisätuotteet korttimaksulla – käteinen ei käy maksuvälineenä itsepalvelukassoilla. Kassalla voivat asioida myös Oulun yliopiston henkilökunta, jatko-opiskelijat sekä vierailijat.

Vastaavanlaisia Tuudon kanssa yhteistyössä toteutettuja itsepalvelukassaratkaisuja on Tuudon mukaan tällä hetkellä kahdessa opiskelijaravintolassa pääkaupunkiseudulla.

Itsepalvelukassaprojektin lisäksi Juvenes aloittaa syyskuussa Napassa asiakasvirtojen ja jonojen hallintaan liittyvän projektin yhdessä VTT:n tutkijoiden kanssa. Projekti seuraa asiakkaiden käyttäytymistä linjastossa erillisten seurantalaitteiden avulla.

Projektin tavoitteena on tutkia asiakkaiden reittejä sekä linjastojen pullonkauloja, jotta asioinnista saataisiin sujuvampaa. Seurantalaitteet eivät tallenna dataa, josta olisi mahdollista tunnistaa henkilöitä, joten asiakkaiden yksityisyydensuojaa ei loukata.

Juveneksella on Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella Napan ja Foobarin lisäksi kaksi ravintolaa, Foodoo ja Kylymä, sekä kolme kahvilaa, Tellus, Juicebar ja Cafe Hub.

Uniresta: itsepalvelukassat ovat tulevaisuutta

Juveneksen lisäksi myös Uniresta on harkinnut itsepalvelukassoja ravintoloihinsa. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan ja Oulun ylioppilasavun omistamalla Unirestalla on kaksi opiskelijaravintolaa Linnanmaan ja Kontinkankaan kampuksilla; Kastari Linnanmaalla ja Medisiina Kontinkankaalla.

”Tälläkin hetkellä mietimme asiaa, mutta emme halunneet olla etulinjassa. Itsepalvelukassat ovat ehdottomasti sellainen asia, joka jakaa asiakaskuntaa. Kastariin on tullut palautetta siitä, että on ihanaa kun täällä on oikea ihminen tiskin takana”, Unirestan toimitusjohtaja Kaija-Liisa Silvennoinen sanoo.

Silvennoisen mukaan itsepalvelukassat olisivat kaikesta huolimatta hyödyllisiä ja hän sanoo niiden olevan tulevaisuutta.

”Itsepalvelukassojen hyödyn näen siinä, että henkilökuntaa vapautetaan asiakasta paremmin palvelevaan työhön, kun voi tehdä vähemmän mekaanista työtä”, Silvennoinen sanoo.

Itsepalvelukassojen paikat ja sijoitukset olisi mietittävä Silvennoisen mukaan tarkasti.

”Kiireisissä paikoissa ne helpottaisivat ruuhkahuippua. Aluksi, kun käyttöä vielä opetellaan, se ehkä hidastaisi hieman. Uskon kyllä, että meillä Unirestallakin tulee vielä olemaan itsepalvelukassoja”, Silvennoinen toteaa.

Silvennoisen mukaan Unirestan ajankohtaisimpia toiveita olisivat linjaston kehittäminen Kastarissa ja asiakaspaikkojen lisääminen, mutta päätökset tilojen muutoksista tekee yliopisto.

Myös Kontinkaan kampuksen ravintola Medisiina on kärsinyt ruuhkautumisesta. Kaija-Liisa Silvennoinen kertoo ongelman olevan Unirestan tiedossa ja hänen mukaansa ratkaisuja on mietitty.

”Medisiinaan on suunnitelma linjaston kehittämisestä, mutta se vaatisi yliopistolta investointia. Uniresta on ollut asiassa aktiivinen”, Silvennoinen sanoo.

Uniresta kehittäisi Medisiinaan yhden pitkän linjaston, jossa ravintolan henkilökunnan olisi mahdollista työskennellä keskellä ja asiakkaat kulkisivat kahdella puolella linjastoa. Kaija-Liisa Silvennoisen mukaan suunnitelma on toteuttamista vaille valmis.

”Syyskuun alusta Cafe Galenokseen Kontinkankaalla tulee take away -lounaan mahdollisuus, samoin H2O Campus helpottaa Kastarin tilannetta. Ainakin henkilökunta asioi niissä, mikä osaltaan vähentää tungosta,” Silvennoinen kertoo.

Oulun yliopiston tilapalvelupäällikkö Arto Haverinen ja kiinteistöinsinööri Timo Haverinen toteavat lehdelle, että Medisiinan linjaston muuttamisen tarpeesta on keskusteltu jo jonkin aikaa. Linjastoja muutetaan ensi vuonna Unirestan suunnitelmia vastaaviksi. Kumpikaan ei osannut kommentoida tarkempaa aikataulua Medisiinan muutostöille tai Kastarin tilanteeseen.

Helmi Juntunen

Oululainen metamoderni antropologi ja mielten välisen etäisyyden avaruuscowgirl.

Lue lisää:

H2O Campuksen ovet avautuivat, PSOAS Loungen viralliset avajaiset järjestetään 28.11.

Marraskuussa Linnanmaan kampuksen palveluiden määrä kasvaa kahdella. Unirestan uusi kahvila-ravintola, Health to Organic Campus, avasi ovensa torstaiaamuna 22. marraskuuta, ja myös Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö (PSOAS) aloittelee toimintaansa Linnanmaan uudessa toimipisteessä. Sekä ravintola että toimisto sijoittuvat samaan jaettuun tilaan Saalastinsaliin johtavan käytävän varrella. Virallisia avajaisia vietetään keskiviikkona 28.11. kello 14. ”Henkilökuntaa on jo nyt paikalla ja toimintaa […]

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Marraskuussa Linnanmaan kampuksen palveluiden määrä kasvaa kahdella. Unirestan uusi kahvila-ravintola, Health to Organic Campus, avasi ovensa torstaiaamuna 22. marraskuuta, ja myös Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö (PSOAS) aloittelee toimintaansa Linnanmaan uudessa toimipisteessä.

Sekä ravintola että toimisto sijoittuvat samaan jaettuun tilaan Saalastinsaliin johtavan käytävän varrella. Virallisia avajaisia vietetään keskiviikkona 28.11. kello 14.

”Henkilökuntaa on jo nyt paikalla ja toimintaa käynnistellään hiljalleen. Tilassamme on tehty vielä pieniä viimeistelytöitä, siksi olemme viettäneet vielä hieman hiljaiseloa”, sanoo PSOASin palvelupäällikkö Jari Simonen.

Aikataulu on aiotusta jäljessä: Oulun ylioppilaslehden edellisessä jutussa kerrottiin tilaremontin valmistuvan jo lokakuun loppupuolella.

”Tiesimme jo lähtökohtaisesti aikataulun olevan tiukka. Matkan varrella tuli eteen asioita, jotka yllättivät meidät, ja jouduimme siksi hieman muuttamaan suunnitelmia. Se valitettavasti viivästytti aikataulua muutamalla viikolla”, Simonen sanoo.

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan ja Oulun ylioppilasavun omistamalle Unirestalle torstaina avattu ravintola on neljäs Health to Organic (H2O) -ketjun ravintola.

Health to Organic -ravintolat poikkeavat esimerkiksi Kastarista ja Medisiinasta siinä, ettei niistä saa Kelan ateriatuettua lounasta. Näin on myös Linnanmaan ravintolassa. Sen lounasvaihtoehtoina ovat salaattibaari tai keitto.

H2O Campuksen ravintolassa ei ole erikseen alennusta yliopiston henkilökunnalle. Opiskelijakortilla kahveista saa 20 prosentin ja ruoasta 10 prosentin alennuksen, toimitusjohtaja Kaija-Liisa Silvennoinen kertoo.

Jari Simosen mukaan Linnanmaan toimipisteeltä saa lähes kaikki samat palvelut kuin Mannenkadun toimistoltakin, ainoastaan avainpalvelut ovat ainakin alkuvaiheessa tarjolla vain rajoitetusti.

”Parkkipaikkojen avaimet saa Linnanmaalta heti alusta asti, samaten ovenavauspalvelu on tarjolla. Asuntojen avainten nouto, palautus ja säilytys ovat taas sellaisia asioita, että alkuvaiheessa, ensimmäisen kuukauden aikana, ei niitä vielä pystytä tarjoamaan.”

Simosen mukaan tavoitteena olisi tarjota Oulujoen pohjoispuolella olevien PSOASin kohteiden avainten nouto ja palautus Linnanmaalla.

”Se vaatii kuitenkin turvallisen ratkaisun löytämisen avainten säilytykseen rajallisessa tilassa”, hän muotoilee.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: