Avainsana: tutkimus

Syksyllä 1797 sotilaat Simo Storm ja Henric Qvist tunkeutuivat Launolan (nyk. Laakkola) kylässä olleeseen Kankaanpään taloon. He murhasivat talon kymmenvuotiaan tytön lyömällä tätä kirveellä päähän useita kertoja. Miesten tavoitteena oli saada kuolemantuomio eli tehdä niin kutsuttu suisidaalimurha.

Väitöskirjatutkija Lauri Moilanen on tutkinut tällaisia hirmutekoja vuodesta 2020 alkaen tieteiden ja aatteiden historian oppiaineessa Oulun yliopistossa. Hän kirjoittaa väitöskirjaa suisidaalimurhista varhaismodernin ajan Suomessa.

Moilasen määritelmän mukaan ”suisidaalimurha oli 1600- ja 1700-luvuilla yleistynyt rikostyyppi, jossa tekijä murhasi viattoman sivullisen tavoitteenaan tulla tuomituksi kuolemaan.”

Mistä Moilasen kiinnostus näin makaaberiin aiheeseen heräsi? ”Olin töissä Puolanka-lehdessä vuonna 2016 ja haastattelin tietokirjailija Mikko Moilasta. Hän on tutkinut kuolemantuomioita Suomessa ja vihjasi minulle löytämästään erikoisesta tapauksesta: aihetta ei ollut tutkittu Suomessa ja aineisto oli valmiina, joten olisi ollut hölmöä olla ottamatta sitä vastaan. Samalla tiellä ollaan edelleen”, kertoo Moilanen.

Historian opiskelu kiinnosti Moilasta jo yläasteikäisenä, ja yliopiston perustutkinto-opintojen alkuvaiheessa väitöskirja oli ajatuksissa. Maisteriksi valmistumisen jälkeen Moilasen tutkijan ura humanistisessa tiedekunnassa on ollut varsin suoraviivainen. ”Moni tähti osui kohdilleen, kun sain Suomen kulttuurirahastolta rahoituksen vuodelle 2020 ja sen jälkeen pääsin Oulun yliopiston tutkijakoulun palkoille.”

Moilasen tutkimusaineisto koostuu oikeudenkäyntien taltioinneista eli tuomiokirjoista. Käsin kirjoitettujen ja ruotsinkielisten tuomiokirjojen tutkiminen edellytti vanhojen käsialojen sekä vanhan ruotsin kielen opettelua. “Kursseista ei ollut juuri hyötyä, sillä jokaisella kirjurilla on erilainen käsiala. Tuomiokirjat noudattavat tietynlaista kaavaa, joten ajan myötä ja riittävästi lukemalla niistä oppii tunnistamaan oleelliset asiat”, Moilanen avaa työtään. Käännöstyössä Moilasella on ollut apunaan antikvariaatista hankittu 1800-luvun alun sanakirja sekä erilaiset käännösohjelmat. Tulevan väitöskirjan aineistona on vajaan neljänkymmenen oikeudenkäynnin tuomiokirjat – sivumäärässä puhutaan pitkälle kahdestatuhannesta asiakirjasivusta. “Yhden oikeudenkäynnin aineiston laajuus vaihtelee 20—80 sivun välillä, joten tutkittavaa on riittänyt”, Moilanen sanoo.

Naiset murhaajina, arjen työkalut tekovälineinä

Moilasen yhtenä päätutkimuskysymyksenä on, liittyivätkö Suomen alueen suisidaalimurhat Euroopassa esiintyneisiin vastaaviin tekoihin. Teoissa on monia samankaltaisuuksia kuin Saksassa, Tanskassa ja Tukholmassa tehdyissä suisidaalimurhissa. “Teot olivat suunniteltuja ja uhrina oli useimmiten pikkulapsi. Lisäksi noin 60 prosenttia tekijöistä oli naisia, mikä on henkirikollisuuden historian kontekstissa poikkeuksellista.”

Myös tekijöiden yhteiskuntaluokka näkyy selkeästi: tuomittujen joukossa on paljon piikoja ja sotilaita, kun taas papit, aateliset ja porvarit puuttuvat lähes kokonaan.

Moilasen aineiston perusteella suisidaalimurhia tehtiin erityisesti Pohjanmaalla. “Suisidaalimurhista tulee yksi luku alueen erikoiseen rikoshistoriaan.” Moilanen mainitsee muina alueen erityispiirteinä Etelä-Pohjanmaalla 1700-luvun lopulta 1800-luvun lopulle vaikuttaneet puukkojunkkarit sekä lukuisat noitaoikeudenkäynnit 1600-luvulla. Syytä rikosten painottumisesta alueelle Moilanen tutkii parhaillaan. “Syyt voivat liittyä Pohjanmaan uskonnolliseen ja sosiaaliseen kulttuuriin sekä siihen, että alueella oli läheiset kaupalliset ja kulttuuriset yhteydet emämaahan, erityisesti Tukholmaan, jossa suisidaalimurhia tehtiin hälyttävän paljon 1680–1720-luvuilla.”

Yhtenä Suomen suisidaalimurhien erikoispiirteenä Moilanen mainitsee tekoaseet: kaikkialla on käytetty paljon puukkoja, mutta Suomessa surmatöissä käytettiin usein kirveitä. Murha-aseen valinta kertoo hänen mukaansa maaseutuyhteiskunnan piirteestä: “Meillä on tarvittu arkielämässä enemmän kirveitä kuin suurissa kaupungeissa, Tukholmassa, Hampurissa ja Kööpenhaminassa. Sekin erikoisuus Suomen tapauksissa on, että kirvestä käytettiin aikuisten surmaamiseen kun taas puukkoa lasten. Se viittaa siihen, että tekijät halusivat olla varmoja murhatyön onnistumisesta.”

Suisidaalimurhien tekotapoja saatettiin kuvata hyvinkin tarkasti oikeudenkäynneistä laadituissa tuomiokirjoissa. 1700-luvun loppua kohden kuolinsyyntutkinta ammattimaistui, ja oikeudenkäynneissä konsultoitiin yhä useammin myös lääkäreitä, kun aiemmin todistajina olivat toimineet maallikot ja korkeintaan välskärit. Uhrin kuolinsyyn selvittäminen oli mukana jokaisessa tuomiokirjassa. “En toista väitöskirjassa erityisen tarkkaan näitä poikkeuksellisen raakoja tekoja, mutten toisaalta piilottelekaan.”

Historiantutkimuksessa lainataan usein näkökulmia muista tieteistä. Moilasen väitöskirjassa yhdistyy näkökulmia historiallisesta kriminologiasta, sosiologiasta ja kulttuurihistorian tutkimuksesta. ”Suisidaalimurhien tutkimisessa – kuten rikollisuuden historian tutkimuksessa yleensäkin – risteää moni tutkimushaara. Tutkin näitä rikoksia rikollisuuden ilmiönä kriminologisesta näkökulmasta, mutta myös sosiaalisena ilmiönä sosiaalihistorian sekä sosiologian avulla. Kulttuurihistoriallisesti kiinnostaa erityisesti rikosten yhteys uskonnollisuuteen. Syytettyjen mielentilan tutkimisesta puolestaan voidaan vetää linjoja oikeuspsykiatrian varhaishistoriaan.”

Moilanen on kansainvälisestikin harvalukuisessa joukossa. “Olen ensimmäinen kotimaassamme, joka näitä rikoksia on syvällisemmin tutkinut. Maailmallakin aihetta on tutkinut vain kourallinen tutkijoita, joten saan olla hyvässä seurassa.”

Tutkimusalan suppeudessa on sekä hyvät että huonot puolet. ”Tunnen aika lailla kaikki muut alan tutkijat ja teemme yhteistyötä. Toki tässähän voi mennä ihan puihin, jos tekee jonkun karmean virhetulkinnan.” Moilanen toteaakin historian tutkimuksen olevan aina tulkintaa. “Tärkeintä on pyrkiä ymmärtämään, millaisessa maailmassa nämä ihmiset ovat eläneet. Menneisyydenkin ihminen toimi rationaalisesti omassa ympäristössään, vaikka se meistä voikin kuulostaa hassulta. He toimivat oman kulttuurisen koodinsa mukaan.”

Yhteyksiä nykyaikaan

Artikkelin alussa mainitut sotilaat Storm ja Qvist olivat aiemmin pahoinpidelleet komppaniansa korpraalin. He eivät halunneet kohdata pahoinpitelystä seuraavaa rangaistusta, vaan päättivät tehdä paljon pahemman rikoksen, josta saisi varmasti ja nopeasti kuolemantuomion. Tuomiokirjojen mukaan miehet saivat lopulta haluamansa: molempien maallinen taival päättyi teloitukseen.

1700-luvulla kuolemaantuomitun teloitustapahtuma oli Moilasen mukaan kansanjuhla. “Koko kylä kutsuttiin paikalle vauvasta vaariin. Teloitukset olivat jopa hurmoshenkisiä tapahtumia varsinkin 1700-luvun Ruotsissa: siellä veisattiin virsiä, saarnattiin ja jotkut saattoivat olla hurmoksellisissa olotiloissa. Mestattavaa rikollista verrattiin pyhyydessä jopa Jeesukseen, joka sovitti ristillä synnit ihmiskunnan puolesta. Tämä saattoi houkutella joitakin elämäänsä väsyneitä ja itsetuhoisia ihmisiä hakemaan huomiota elämänsä päätökseen.”

Moilanen näkee suisidaalimurhissa yhteneväisyyksiä nykypäivän tekoihin ja mainitsee poliisiavusteisen itsemurhan. ”Suicide by cop on rikostyyppi, jossa pyritään käyttäytymään aggressiivisesti poliisia kohtaan, tavoitteena saada poliisi ampumaan.” Lisäksi esimerkiksi joukkoampumisissa saatetaan hakea huomiota medialta. Osan suisidaalimurhista voi tulkita myös laajennetuiksi itsemurhiksi, joissa tekijä halusi ulottaa oman itsetuhoisuutensa johonkin toiseen, kuten omaan lapseen.

Suisidaalimurhaa on rikostyyppinä selitetty monella tapaa, esimerkiksi uskonnollisilla syillä. “Jotkut ihmiset olivat äärimmäisen epätoivoisia, mutta eivät valmiita tappamaan itseään joko uskonnollisista tai inhimillisistä syistä. Itsensä tappaminen voi olla monesta syystä vaikeaa, joten oli helpompaa, mikäli sen tekisi joku muu”, Moilanen pohtii. Viime kädessä kuolemantuomio mahdollistaa suisidaalimurhan olemassaolon. ”Yhteiskunnissa, joissa kuolemantuomioita pannaan toteen, on mahdollista tehdä itsemurha mestauksen avulla.”

Moilanen paljastaa suisidaalimurhien käytännössä loppuneen Suomessa viimeistään vuoteen 1825, kun kuolemanrangaistus poistui rangaistuskäytännöistä, ja kuolemaantuomittuja alettiin lähettää Siperiaan. Myös Euroopassa ilmiö hiipui 1800-luvun edetessä. ”Sen sijaan esimerkiksi Yhdysvalloissa kuolemantuomion sallivissa osavaltioissa suisidaalimurhiksi luokiteltavia tekoja on tapahtunut näihin päiviin saakka.”

“Voisin miettiä jotain muutakin”

Suisidaalimurhat ovat olleet Moilasen tutkimusaiheena kandidaatintyöstä lähtien. ”Nyt alkaa tuntua siltä, että voisin miettiä jotain muutakin”, hän sanoo. “Kahdeksan vuotta olen ajatellut näitä asioita päivittäin.” Irtaantuminen vaikeista aiheista oli väitöskirjan kirjoittamisen alkuvaiheessa haastavaa. Syiksi hän mainitsee koronapandemian ja kotona tehdyn etätyön, minkä seurauksena hän joutui työskentelemään, harrastamaan ja nukkumaan samassa huoneessa.

Taide toimii Moilaselle vastapainona väitöskirjatyölle. Hän toimii laulunkirjoittajana, laulajana ja kitaristina Leskentuska-nimisessä black metal -yhtyeessä, joka keikkailee useita kertoja vuodessa. ”Musiikki on hyvä väylä käsitellä näitä asioita.”

Väitöskirjamonografian on tarkoitus valmistua keväällä 2025. Moilanen ei kuitenkaan halua suunnitella tulevaisuutta liian pitkälle. “Ajatukset ovat väitöskirjassa ja myöhempää vaihetta ei tule ajateltua. Kirjoittaminen on lähellä sydäntä, mutta sen ei tarvitse olla akateemista. Haluan tutkia väitöskirjan aiheen loppuun ja katsoa sitten, mitä tulee eteen.”

Lähteenä on käytetty haastattelun lisäksi Lauri Moilasen artikkelia ”Murha jumalanpelosta. Varoitus papeille.” Uskonnollisten käsitysten rooli pohjoispohjalaisissa suisidaalimurhissa 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa.