”Olen saanut uhkauksia, joissa toivotaan minun tulevan raiskatuksi ja pahoinpidellyksi.”
Yllä oleva sitaatti on ääriesimerkki tutkijoiden kokemasta häirinnästä. Useimmiten häirintä on tutkijan sanallista loukkaamista, jonka tarkoituksena on esimerkiksi tutkijan hiljentäminen. Häirintä on vaarallinen ilmiö, sillä akateemisen vapauden ja autonomian rajoittuminen uhkaavat tieteen kehitystä.
Häirintää on selvitetty Suomessa eri tahojen tekemillä kyselyillä. Kyselyt eivät ole tieteellisiä tutkimuksia, joten niiden tulokset eivät ole yleistettävissä. Joillakin kyselyillä on silti satojakin vastaajia, joten ne avaavat häirinnän luonnetta.
Kyselyiden valossa häirintä ei kosketa suurinta osaa tutkijoista. Tämän artikkelin lähteinä käytetyissä kyselyissä tosin arvioidaan, että häirintä on vuosien saatossa lisääntynyt. Syy lisääntymiselle ei käy kyselyistä ilmi, mutta yhdessä vastauksesta epäillään, että palautteenannon helppous sosiaalisen median kautta olisi yksi syy.
Lisääntymisestä on merkkejä muutenkin: Vuonna 2023 tutkimusrahoitusta jakava Suomen Akatemia julkaisi kannanoton, jossa se tuomitsi tutkijoihin kohdistuvan häirinnän. Kaksi vuotta myöhemmin Suomen Akatemia kehotti Ilta-Sanomien 22.9.2025 julkaiseman uutisen mukaan tutkijoita varautumaan akatemian rahoittamia tutkimuksia koskevaan, ilmeisen häiritsevään, viestintään.
Ilmiön laajuus Oulun yliopistossa ei ole selvillä. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan häirintäyhdyshenkilöt tunnistavat ilmiön olemassaolon, mutta heille ei ole tullut tietoa nimenomaan tutkimukseen kohdistuvasta häirinnästä. Tietoa ei ole tullut myöskään Väitöskirjatutkijoiden jaoston (DRS) tietoon. Oulun yliopiston työsuojelupäällikkö Janne Jokilehdolla ei niin ikään ollut tietoa tutkimukseen kohdistuvasta häirinnästä.
Enimmäkseen loukkaamista
Häirintää esiintyy monessa muodossa. Tyypillisimmin häirintä on sanallista, johon sisältyy esimerkiksi loukkaamistarkoituksessa esitetty arvostelu, vihapuhe ja sukupuoleen tai seksuaalisuuteen viittaava halventaminen.
Häirinnässä mennään usein henkilökohtaisuuksiin. Edellä mainitun lisäksi yleistä on tutkijan asiantuntemuksen kyseenalaistaminen. Erään kyselyyn vastanneen mukaan tätä tekevät tahot, jotka eivät ole millään tavalla vakavasti otettavia.
Vakavimmillaan häirintä on väkivallalla uhkailua. Se on varsin harvinaista, mutta erääseen kyselyyn vastanneiden mukaan uhkauksia on jopa toteutettu.
Väkivallalla uhkailu on luonteeltaan usein epäsuoraa. Siten uhkailija välttää rikoskynnyksen ylittämisen, mutta onnistuu kuitenkin aiheuttamaan turvattomuuden tunnetta kohteessaan. Epäsuoraa uhkailua ovat esimerkiksi sosiaaliselle medialle tyypilliset maalittaminen ja doxaaminen.
”Epämääräistä vihjailua, perhesuhteiden tonkimista ja julkituomista, yleistä uhkailukieltä tyyliin ’kaikki tuollaiset pitäisi tappaa’, johon kukaan ei puutu, koska ei sisällä ’suoraa’ uhkaa.”
Maalittamisessa on kyse toiminnasta, jossa yksi osoittaa muille häirittävän kohteen. Samaa logiikkaa noudattelee myös doxaaminen, jolla tarkoitetaan henkilö- ja osoitetietojen esiin kaivamista. Tässäkin tapauksessa tietojen esiin kaivaja ei itse välttämättä uhkaile sen enempää vaan jättää uhkailun muiden tehtäväksi.
Sosiaalinen media on muutenkin merkittävä häirintäkanava, sillä kynnys häiritä on siellä paljon pienempi verrattuna muihin kanaviin. Sosiaalisen median avulla häirintä tulee myös lähemmäksi tutkijaa.
Muista häirintämuodoista viranomaisten kautta tehtävä häirintä on Suomessa vielä harvinaista. Sitä on kuitenkin tapahtunut esimerkiksi perättömien lastensuojelu- ja rikosilmoitusten muodossa. Merkkejä on myös opetuksen suunnitelmallisesta häirinnästä sekä ilkivallasta.
Häirintä ei ole sattumanvaraista
Tutkijan ominaisuudet ja tutkimusala vaikuttavat häirinnän määrään. Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan vuonna 2023 pitämän kyselyn mukaan naiset ja etnisiin tai seksuaalivähemmistöihin kuuluvat kohtaavat todennäköisemmin häirintää. Vastaavasti pinnalla olevien ja poliittisesti kuumien aiheiden tutkijat kohtaavat enemmän häirintää kuin muut.
Käytännössä enemmistö häirinnästä kohdistuu humanististen ja yhteiskunnallisten alojen sekä luonnontieteiden tutkijoihin. Arkoja aiheita ovat viime aikoina olleet muun muassa maahanmuutto, rasismi, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt, luonnonsuojelu sekä ilmastonmuutos.
Häirinnän määrään vaikuttaa myös julkisten esiintymisten määrä. Esiintymisten myötä tutkijat saavat usein palautetta, josta osa on häirintää. Yleisesti palaute on kuitenkin asiallista.
Kuka häiritsee?
Kyselyiden mukaan suurin osa häirinnästä tulee yksityishenkilöiltä. Muita merkittäviä lähteitä ovat poliittiset vaikuttajat, oma organisaatio ja muut organisaatiot.
Yksityishenkilöiden ja poliittisten vaikuttajien tekemä häirintä ilmenee usein sosiaalisen median keskusteluissa. Varsinaisen häirinnän ohella poliitikot voivat kaventaa tieteen vapautta esimerkiksi vähentämällä tieteen rahoitusta siten, että rahoituksen toivossa tutkijat alkavat suosia “muodikkaita” aiheita. Tällaisesta toiminnasta on havaintoja myös Suomessa.
Yksityishenkilöiden ohella tiedeyhteisön ulkopuoliset organisaatiot saattavat häiritä tutkijoita. Tällaisia organisaatioita ovat esimerkiksi alojen etujärjestöt. Eräässä kyselyssä liikuntatutkijat kertoivat, että liikunta-alan järjestöt saattavat painostaa, jos tutkijat puhuvat alasta kriittiseen sävyyn. On myös mahdollista, että muut organisaatiot painostavat tutkijan oman organisaation kautta.
Omasta organisaatiosta tuleva häirintä on monimuotoista. Omassa organisaatiossa voi tapahtua esimerkiksi henkilökemioihin tai tieteellisiin koulukuntiin perustuvaa häirintää, jotka eivät välttämättä liity tutkittavaan aiheeseen. Tokikaan kaikki negatiivinen palaute ei ole häirintää.
Seurauksena julkisuudesta vetäytymistä ja itsesensuuria
Häirinnällä on vakavia vaikutuksia. Tyypillinen vaikutus on itsesensuuri, jonka myötä tutkijat vaikenevat ja harkitsevat julkisia esiintymisiä paljon tarkemmin. Tutkijat ovat lisäksi muokanneet viestintätapojansa ja jopa tutkimustensa aiheita. Pitkäkestoinen häirintä voi vaikuttaa myös mielenterveyteen.
Häirinnän vaikutukset ulottuvat muihin kuin häirittyihin tutkijoihin. Jos kollegaa on häiritty, saattaa se johtaa itsesensuuriin. Jo pelkällä uhalla on vaikutuksia.
Häirinnän seuraukset ovat haitallisia tieteen kannalta. Häiritsevä palaute uhkaa erityisesti tutkijoiden sananvapautta, mutta vaikutukset voivat olla laajempia. Pahimmillaan häiritsevä palaute uhkaa koko tieteen kehitystä, kun tiettyjen aiheiden tutkiminen ja niistä viestiminen käyvät mahdottomaksi.
Sitaatit ovat vastauksia Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan vuonna 2023 toteuttamaan sananvapauskyselyyn.
Somehäirinnän torjuntakeinoina tietoturva ja asiallinen käytös
Verkko- ja somehäirintään voi varautua pitämällä huolta tietoturvasta ja yksityisyydestä. Kannattaa esimerkiksi varmistaa, että salasanat ovat vahvoja ja että sijaintia ei jaeta turhaan. Tarpeellista on tarkastaa, ovatko henkilökohtainen puhelinnumero ja osoite julkisesti saatavilla.
Tärkeää on myös itse käyttäytyä asiallisesti. Huonosti harkitut julkaisut ja kommentit voivat provosoida häiritsijöitä.
Oulun yliopiston ohjeistus somehäirinnän varalle
- Älä jää yksin tapahtuneen kanssa.
- Ilmoita esihenkilöllesi kohtaamastasi somehäirinnästä, maalittamisesta tai niiden uhkasta.
- Pidä yhteydenottokynnys matalalla ja tarvittaessa ole yhteydessä myös työterveyshuoltoon.
- Pyri olemaan provosoitumatta. Älä lähde vastaamaan viesteihin ennen kuin tilanne on arvioitu. Muista myös, ettet itse kohdista somehäirintää kehenkään.
- Tallenna heti viestit, kuvat ja muu materiaali, joissa sinua häiritään.
- Ota kuvakaappaukset häiritsijän profiilista. Ota talteen myös mahdollinen URL-osoite, joka johtaa häiritsijän profiiliin. Näin säilyy mahdollisuus jäljittää profiili, vaikka sen tekijä vaihtaisi tietojaan.
- Kirjoita ylös, missä ja milloin häirintä tai uhkailu on tapahtunut.
