Oulun yliopiston hallituksen opiskelijajäseniksi Teemu Virtanen ja Miriam Putula

Oulun yliopiston hallituksen opiskelijajäseniksi kaudelle 2022–2023 on valittu Teemu Virtanen ja Miriam Putula. Valinta tehtiin Oulun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 12. lokakuuta. Hallitukseen haki kuusi opiskelijaa, jotka haastateltiin edustajiston kokouksessa 12. lokakuuta. Hakijoita olivat Virtasen ja Putulan lisäksi Riikka Haataja, Ali Heikal, Antero Metso sekä Anni-Maria Teirikko. Kaikki hakijat haastateltiin kokouksessa edustajiston toimesta, jonka jälkeen järjestettiin äänestys edustajiston jäsenten esitysten perusteella. Valintoihin […]

Oulun yliopiston hallituksen opiskelijajäseniksi kaudelle 2022–2023 on valittu Teemu Virtanen ja Miriam Putula. Valinta tehtiin Oulun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 12. lokakuuta.

Hallitukseen haki kuusi opiskelijaa, jotka haastateltiin edustajiston kokouksessa 12. lokakuuta. Hakijoita olivat Virtasen ja Putulan lisäksi Riikka Haataja, Ali Heikal, Antero Metso sekä Anni-Maria Teirikko. Kaikki hakijat haastateltiin kokouksessa edustajiston toimesta, jonka jälkeen järjestettiin äänestys edustajiston jäsenten esitysten perusteella. Valintoihin vaikutti laki miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta, jonka perusteella tehtävään tuli valita kummankin juridisen sukupuolen edustajat.

Teemu Virtanen on biolääketieteellisen fysiikan opiskelija, Miriam Putula on logopedian opiskelija.

Nyt päättyvällä kaudella hallituksen opiskelijajäseninä toimivat Joni Ollikainen ja Timo Veijola. Heistä kumpikaan ei asettunut ehdolle enää tänä syksynä.

Hallitus on yliopistolain mukaan yliopiston ylin päätöksentekoelin. Hallitus valitsee yliopiston rehtorin ja päättää muun muassa yliopiston strategiasta ja budjetista. Oulun yliopiston hallitukseen valitaan kaksi opiskelijajäsentä.

Tänä syksynä OYY valitsee suuren määrän myös muita hallinnon opiskelijaedustajia, eli hallopedejä. Hakuaika alkaa 18. lokakuuta ja on avoinna 15. marraskuuta saakka.

Tuuli Heikura

Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja ja kauppatieteiden maisteri, joka nauttii syväluotaavista ilmiöjutuista, kuluttaa lenkkipolkuja kahden koiransa kanssa ja haaveilee mankelin omistamisesta.

Lue lisää:

Tyttöjen tila vuonna 2021 kertoo, että jankuttamisen täytyy jatkua

Kansainvälisestä tyttöjen päivää vietetään vuosittain 11. lokakuuta. Kansainvälistä tyttöjen päivää vietetään 11. lokakuuta. Se on päivä juhlia tyttöjen voimaa sekä vaatia parannuksia tyttöjen asemaan. Tänä vuonna tyttöjen päivän teemana on tytöt ja tieto. Oulussa tyttöjen oikeuksien eteen tänäkin vuonna kampanjoivat Plan International Suomi ja Tyttöjen talo. Mutta miksi päivää ylipäätään vietetään ja miksi sitä tarvitaan? ”Sillä […]

Kansainvälisestä tyttöjen päivää vietetään vuosittain 11. lokakuuta. Kansainvälistä tyttöjen päivää vietetään 11. lokakuuta. Se on päivä juhlia tyttöjen voimaa sekä vaatia parannuksia tyttöjen asemaan. Tänä vuonna tyttöjen päivän teemana on tytöt ja tieto. Oulussa tyttöjen oikeuksien eteen tänäkin vuonna kampanjoivat Plan International Suomi ja Tyttöjen talo. Mutta miksi päivää ylipäätään vietetään ja miksi sitä tarvitaan?

”Sillä oli niin pieni paita, että kaikki tursusi ulos.” 

”Sellainen miestennielijä” 

Näin yhteiskuntajärjestelmämme ja patriarkaatti pitävät meidät tytöt kontrollissaan edelleen vuonna 2021. Kommentit ovat lainauksia Riina Tanskasen tämän vuoden elokuussa ilmestyneestä Tympeät tytöt – Aikuistumisriittejä -sarjakuvateoksesta (Into, 2021). Teos valottaa perusteellisesti sitä, miten yhteiskunnan rakenteet saavat meidät marginalisoimaan kaikkea tyttömäisenä pitämäämme ja laittaa tytöt kilpailemaan keskenään ylhäällä hierarkiassa kylmästi valtaa pitävän supernaisen paikasta. 

Tanskasen kirja on mitä mainiointa luettavaa tyttöjen päiväksi, jota vietetään taas 11.10. Se saa myös kysymään, mikä on tyttöjen tila Oulussa syksyllä 2021.

Mikä tyttöjen päivä?

Tyttöjen päivää ei pidä sekoittaa YK:n kansainväliseen naistenpäivään, jota vietetään 8. maaliskuuta. Kansainvälinen tyttöjen päivä (International Day of the Girl) on YK:n teemapäivä, jota vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 2011. Tyttöjen päivä oli alunperin kansainvälisen Plan international -lastenoikeusjärjestön aloite.

Päivän tarkoituksena on ennen kaikkea tiedottaa tyttöjen tilanteesta kaikkialla maailmassa ja tukea tyttöjä edistämällä heidän oikeuksiaan ja osallistumismahdollisuuksiaan esimerkiksi tukemalla tyttöjen koulutusta ja elämää ilman syrjintää ja väkivaltaa. 

Kaikkien tyttöjen päivä

Tyttöjen päivällä on kansainvälisesti juhlittuna päivänä luonnollisesti vahvasti globaali ulottuvuus, ja usein sen keskiössä vaikuttavat olevat esimerkiksi kehittyvien maiden tyttöjen ongelmat. Suomalaisia tyttöjä koskevat ongelmat vaikuttavat kehittyvien maiden tyttöjen ongelmien rinnalla varsin mitättömiltä.

Tanskasen kirja tuo kuitenkin ravistelevalla tavalla esiin sen, miten tyttöjen vähättely on arkipäivää myös Suomessa ja miten vakavat seuraukset sillä on koko yhteiskunnalle. Euroopan unionissa joka kolmas yli 15-vuotias nainen on kokenut fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa. Suomi on Tanskan jälkeen Euroopan unionin toiseksi turvattomin ja väkivaltaisin maa naisille

Rodullistettujen naisten tilanne on vielä heikompi – erityisesti Suomessa. EU:n vähemmistöjä ja syrjintää koskevan tutkimuksen (2018) mukaan Suomessa maahanmuuttajataustaiset kokevat EU-maista eniten rasistista häirintää. Kun naisten ja miesten välinen palkkaero Suomessa on EU-tasolla iso, on maahanmuuttajanaisen tilanne vielä huonompi. Maahanmuuttajanaisen euro oli vuonna 2014 Tilastokeskuksen mukaan vain 62 senttiä suomalaismiehen eurosta, 77 senttiä maahanmuuttajamiehen eurosta ja 84 senttiä suomalaisnaisen eurosta.

Myös Oulun yliopistossa seksuaalista häirintää esiintyy: viimeisen kahden lukuvuoden aikana on tehty kahdeksan ilmoitusta seksuaalisesta häirinnästä. Luku voi vaikuttaa pieneltä, mutta Oulun ylioppilaslehden aiemmin haastatteleman opintopsykologi Pia Partasen mukaan syynä vähäiseen ilmiantomäärään voi olla esimerkiksi se, että kaikki häirintätapaukset eivät ohjaudu yliopiston mukaiseen käsittelyprosessiin. Lisäksi on mahdollista, että kaikki opiskelijat eivät tunnista joutuneensa seksuaalisen häirinnän kohteeksi. 

Tiedon puute vieläkin ongelma

Tiedon puute on usein edelleen ongelma seksuaalisen häirinnän tunnistamisessa tai siihen puuttumisessa. 

Plan International Suomi -järjestö onkin nostanut tänä vuonna tyttöjen päivän teemaksi ”tytöt ja tieto”. Sivuillaan järjestö muistuttaa tiedon puutteen olevan yksi keskeisimpiä syitä sille, etteivät tyttöjen seksuaali- ja lisääntymisoikeudet toteudu. 

Oulun Tyttöjen talo jakaa vuosittain Vuoden tyttöteko -palkinnon paikalliselle tai lähiseudun henkilölle, joka jollakin tavalla omalla toiminnallaan edistää tyttöjen asemaa. Tänä vuonna palkinnon saa sukupuolta ja valtaa lasten vertaissuhteissa Oulun yliopistossa tutkinut KT, dosentti ja akatemiatutkija Tuija Huuki. Huuki on tuonut lisää ymmärrystä lasten seurustelusuhteiden valtavinoumista, jota on Suomessa aiemmin tutkittu vain vähän. Tyttöjen talon perusteiden mukaan tutkimus ”tukee ymmärrystä ja osaamista lasten kasvatus, opetus- ja ohjaustyössä”.


Aina joku muistaa huomauttaa, että Suomessa tyttöjen asiat ovat moniin maihin verrattuna kuitenkin hyvin. Tällaisesta vähättelevästä asenteesta kertoo myös esimerkiksi Tanskasen teoksen osakseen saama marginalisointi, josta Tanskanen kertoi äskettäin Tympeät tytöt -Instagram-tilillään. Kirja on esimerkiksi monissa kirjakaupoissa päätynyt lastenosastolle. 

Monia edistysaskelia on otettu ja esimerkiksi #MeToo-kampanjan myötä moni asia on muuttunut. Aktivismia ja uutta tietoa tarvitaan kuitenkin edelleen – jaksetaan siis jankuttaa.

Frida Ahonen

Suomen kielen ensimmäisen vuoden opiskelija, joka on valmistunut valtiotieteiden kandidaatiksi ranskalaisesta Sciences Po Pariisin yliopistosta.

Lue lisää:

Mykkä sipuli

Istun vihreällä samettisohvallani lämpimänkeltaisten koristetyynyjen ympäröimänä television edessä. Hivelen partaani, miehekkyyteni ilmentymää. Olen valinnut katsottavakseni suosikkianimaatioelokuvani, Disney Pixarin Cocon, jota katson neljännettä kertaa kuukauden sisään. Muusikkoisä ja tytär laulavat yhdessä kauniin laulun. Mua muistathan Vaikka tiemme erkanee, mua muistathan Jo kuivaa kyyneleet Mä vaikken ole vierelläs’, sä sydämeeni jäät Ja laulun siivin luokses’ tuun, sä […]

TEKSTI Juuso Syngelmä

KUVAT Tuuli Heikura

Istun vihreällä samettisohvallani lämpimänkeltaisten koristetyynyjen ympäröimänä television edessä. Hivelen partaani, miehekkyyteni ilmentymää. Olen valinnut katsottavakseni suosikkianimaatioelokuvani, Disney Pixarin Cocon, jota katson neljännettä kertaa kuukauden sisään. Muusikkoisä ja tytär laulavat yhdessä kauniin laulun.

Mua muistathan

Vaikka tiemme erkanee, mua muistathan

Jo kuivaa kyyneleet

Mä vaikken ole vierelläs’, sä sydämeeni jäät

Ja laulun siivin luokses’ tuun, sä vaikket mua nää

Laulun käsin kosketeltava herkkyys ja kohtauksen koskettava tunnelma toimivat laukaisijana kyynelkanavilleni. Olen 26-vuotias mies, joka itkee ja herkistyy usein.

Käsitys siitä, että miehen tulisi olla kova jätkä, on vanhentunut ja ongelmallinen. Miessakit ry:n Kainuun yhdysmies, Raimo Reinikainen, kuvailee Ylen artikkelissa Vaaditaanko suomalaisilta miehiltä liikaa? Kova jätkä on kuin mykkä sipuli suomalaista miestä seuraavasti: ”Suomalainen mies on pikemminkin kuin mykkä sipuli. Jos avaat sen sipulin kuoren, niin sieltä voi löytyä uusia kerrostumia ja lopulta vasta se sydänsilmu”. Miessakit ry:n tarkoitus on huolehtia miesten kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, sekä kehittää pitkäjänteisesti miesten yhteisvastuun ja keskinäisen auttamisen rakenteita.

Reinikaisen mukaan käsitykset vahvasta miehestä ovat syvällä ja niitä on vaikeaa oikaista. ”Ongelma on siinä, että meille on luotu miehen malleja ja niitä ylläpidetään. Niiden karsiminen on vaikeaa. Suurin ongelma onkin se, miten mies saisi ne aidot tunteensa esille, että se aito tosimies tulisi esille. Hän ei olekaan kenties sellainen kovis, vaan hyvin toisinlainen.”

Ongelmalliset miehenmallit ovat kulkeutuneet sukupolvilta toisille

Tavat käsitellä ja puhua tunteista ovat siirtyneet sukupolvilta toisille. Juuret ovat voineet kasvaa syvälle. Kun perheen keskelle esimerkiksi raskaiden sotavuosien jälkeen palasi tutun isän sijaan ihmisraunio tai kotiin palaavan sotasankarin sijan sankarivainaja tai useita, oltiin tunteiden kanssa ääritilanteessa. Oli hyvin ristiriitaista, että surrakaan ei olisi mielellään saanut. Olihan kaatunut kallein lahja isänmaalle. Kun kotiin palasi rintamalta mieleltään murtunut mies, kietoi häpeä hänen perheen kouriinsa. Myötätunnolle olisi ollut tarvetta. Niille sanoille, mitkä kertoivat mitä koettiin ja nähtiin. Sanat jäivät kuitenkin sanomatta ja tunteet purkamatta. Raskas olo tukahdutettiin ruumiilliseen työhön.

Psykoanalyytikko Pirkka Siltalan mukaan puhuminen on kaiken avain: ”Taakkasiirtymä syntyy, kun ihmisen kasvuun, elämään ja keskinäiseen vuorovaikutukseen sisältyvä perushaaste tulee sivuutetuksi eikä kohdatuksi ja työstetyksi. Se, mikä ei tule yhdessä jaetuksi ja ymmärretyksi, tulee jonkun kannettavaksi – taakkasiirtymäksi.”

Vuonna 2014 nimimerkillä ”Maikki” kysyi miehiltä MTV-Uutisten artikkelissa miksi mies mököttää tai ei suostu keskustelemaan tavallisistakaan asioista?” Vastanneiden miesten ikähaarukka on 21–36 vuotta. Jokaisen vastaus on puolusteleva, vaikka Maikki ei varsinaisesti miehiä vastaan hyökkääkään. Naimisissa oleva 36-vuotias mies kirjoittaa Maikille, että hän ei tiedä kenestä miehestä on kyse, joten hän ei osaa yksilöidä kyseisen henkilön motiiveja. Kuin hän sivuuttaisi itse asiasta puhumisen. 31-vuotias avoliitossa oleva mies lähestulkoon katkeroituu ja syyttää Maikkia yleistämisestä, vaikka naisen kysymys oli avaava ja asiallinen: ”Tämä on kyllä jo aikamoinen yleistys kerta kaikkiaan. Kyllä minä tiedän monia miehiä, mukaan lukien itseni, jotka keskustelevat asioista niin keskenään kuin kumppaniensakin kanssa.” Tämä mies ottaa naisen kysymyksen henkilökohtaisena loukkauksena, kun kysymyksen selkeä tarkoitus oli hankkia tietoa ja ymmärrystä kirjoittajan vastakkaista sukupuolta kohtaan.

Itkeminen on luonnollista

Suuri osa miehistä on kasvatettu siihen, että pojat eivät saa itkeä, koska se on tyttömäistä. Kun tunteita tukahduttaa pitkään, yhteys niihin katkeaa, jonka seurauksena joillakin saatata mennä jopa vuosikymmeniä itkemättä. Onneksemme nuoremmat sukupolvet ovat alkaneet purkaa tätä rajoittavaa miehen mallia. Nykyisin ymmärretään, että kaikkien tunteiden ilmaiseminen on tärkeää lapsesta pitäen.

Sen lisäksi, että itkeminen on luonnollista, on se myös terveellistä. Kun tunteita patoaa sisälleen, mieli ahdistuu ja sulkeutuu. Kun tunteet virtaavat vapaasti ja niitä pystyy ilmentämään sitä mukaa, kun ne tulevat, seuraukset näkyvät kehossa ja mielessä. Olo on parempi, rennompi ja tasapainosempi.

Asiantuntijan vinkit (psykologi, kouluttaja ja tietokirjailija Heli Heiskanen)

1. Itkemistä voi opetella

Yhteyttä omiin tunteisiin voi opetella. Tukahdutettuja tunteita voi myös aktivoida uudestaan. Mitä enemmän ja kauemmin tunteita on tukahdutettu, sitä enemmän se vie aikaa, mutta se kannattaa.

2. Luovista keinoista apua

Luova tekeminen kuten maalaaminen, piirtäminen, kirjoittaminen, musiikki, elokuvat tai tanssi voivat auttaa tunteiden ilmaisussa. Myös erilaisten kehohoitojen, kuten Rosen-terapian kautta voi yrittää saada yhteyden tunteisiinsa. Arjessa omia tunteitaan voi opetella havainnoimaan, kuuntelemaan ja tutkiskelemaan.

3. Itsetuntemuskurssilta eväitä arkeen

Kursseilla harjoitellaan ja käydään läpi vuorovaikutustaitoja sekä tunteiden tunnistamista ja käsittelyä. Itsetuntemuksesta on myös paljon kirjatarjontaa.

Juuso Syngelmä

Suomen kielen maisterivaiheen opiskelija, joka nauttii suuresti hyvistä tarinoista niin lauluissa, videopeleissä, elokuvissa kuin kirjoissa. Kuuntelee äänikirjoja, koska on liian laiska lukemaan itse.

Lue lisää:

Yliopisto keventää maskisuositusta

Oulun yliopisto tiedotti tänään 23.9. maskisuosituksen keventämisestä yliopiston tiloissa. Oulun yliopisto keventää suu-nenäsuojaimen käyttösuositusta ja kasvomaskin käyttö ei ole enää välttämätöntä yliopiston tiloissa. Päätös keventämisestä pohjautuu alueellisen koordinaatioryhmän 21.9. pidetyn kokouksen linjaukseen, että Pohjois-Pohjanmaan alueella palataan perustasolle epidemian suhteen. Oulun kaupungin johtoryhmä päätti 22.9. tämän linjauksen myötä, että kauoungin maskisuositus päivitetään perustasolle. Tällöin maskisuositus ei […]

Oulun yliopisto tiedotti tänään 23.9. maskisuosituksen keventämisestä yliopiston tiloissa.

Oulun yliopisto keventää suu-nenäsuojaimen käyttösuositusta ja kasvomaskin käyttö ei ole enää välttämätöntä yliopiston tiloissa. Päätös keventämisestä pohjautuu alueellisen koordinaatioryhmän 21.9. pidetyn kokouksen linjaukseen, että Pohjois-Pohjanmaan alueella palataan perustasolle epidemian suhteen. Oulun kaupungin johtoryhmä päätti 22.9. tämän linjauksen myötä, että kauoungin maskisuositus päivitetään perustasolle. Tällöin maskisuositus ei ole enää voimassa yleisesti sisätiloissa. Maskien käyttöä suositellaan kuitenkin edelleen esimerkiksi joukkoliikenteessä.

Yliopisto muistuttaa edelleen tiedotteessaan, että kampuksille ei saa tulla sairaana tai epäiltäessä koronavirustartuntaa. Jokaisen vastuullinen toiminta myös vapaa-ajalla edistää arjen sujumista yliopistolla mahdollisimman turvallisesti ja häiriöttömästi.

Tuuli Heikura

Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja ja kauppatieteiden maisteri, joka nauttii syväluotaavista ilmiöjutuista, kuluttaa lenkkipolkuja kahden koiransa kanssa ja haaveilee mankelin omistamisesta.

Lue lisää:

Poikani joka katosi – Oulun teatterin rohkea ja kantaa ottava näytelmä  huumeriippuvaisen nuoren vanhempien tuskasta ja epätoivosta

Oulun teatteri: Poikani joka katosi. Ensi-ilta pienellä näyttämöllä 18.9.2021. Ohjaus ja käsikirjoitus Heta Haanperä. Lavastus ja valosuunnittelu Jukka Kyllönen. Pukusuunnittelu Iida Ukkola. Äänisuunnittelu, äänimestari ja muusikko Rauno Paananen. Kampaus- ja maskisuunnittelu Emilia Härmä. Rooleissa Joose Mikkonen, Anneli Niskanen, Merja Pietilä, Annina Rokka ja Anne Syysmaa. Ennen valojen sammumista yleisön eteen asettuu riviin viisi vakavaa ihmistä. He kertovat, että  […]

Oulun teatteri: Poikani joka katosi. Ensi-ilta pienellä näyttämöllä 18.9.2021. Ohjaus ja käsikirjoitus Heta Haanperä. Lavastus ja valosuunnittelu Jukka Kyllönen. Pukusuunnittelu Iida Ukkola. Äänisuunnittelu, äänimestari ja muusikko Rauno Paananen. Kampaus- ja maskisuunnittelu Emilia Härmä. Rooleissa Joose Mikkonen, Anneli Niskanen, Merja Pietilä, Annina Rokka ja Anne Syysmaa.

Ennen valojen sammumista yleisön eteen asettuu riviin viisi vakavaa ihmistä. He kertovat, että  antiikin Ateenassa teatterilla oli rituaalinen luonne ja se käsitteli myös yhteiskunnan epäkohtia.  

Valot sammuvat, ja Oulun teatterin pienellä näyttämöllä vahva kerronta imaisee mukaansa. Hetken  mietin johdannon tarkoitusta, mutta asia unohtuu pian. Heta Haanperän ohjaama ja käsikirjoittama Poikani joka katosi on alusta lähtien voimakas ja koskettava näytelmä. 

Näytelmä kertoo huumeisiin ja huumeiden maailmaan kadonneen lapsen tai nuoren vanhempien epätoivosta. Keskiössä ovat äitien kokemukset ja tunteet. Päällimmäisiä tunteita ovat epätoivo, syyllisyys, epäusko, häpeä, hätä ja pelko.  

Jokainen pienikin toivon murunen on tärkeä, vaikka sisimmässään vanhemmat tietävät, että  murunen puhalletaan pois, ennen kuin siihen ehtii tarttua. 

Näytelmän teksti perustuu Mirjam Sumun pieneen sarjakuvateokseen Kuinka poikani katosi, mediassa julkaistuihin tarinoihin sekä asiantuntijoiden ja nuorten omaisten haastatteluihin. Käsiohjelmaankin painettu sarjakuva on vaatimaton, mutta näytelmässä on valtavasti sisältöä.

Oulun teatteri – Poikani joka katosi. Kuvassa Merja Pietilä ja Annina Rokka, kuva Kati Leinonen.

Vanhempien ääni kuuluu vahvasti, ja toivottomuus välittyy yleisöön. Heta Haanperä ja työryhmä eivät anna armoa. Rytmi on nopea, ja jokainen tietää, että asiat ja tunteet eivät muutu iloksi. Huumoria on vähän ja se on pääosin todella synkkää. Vapauttavaa naurua ei ole tarjolla kyynelten väliin. 

Neljää äitiä, ja samalla kaikkia huumenuorten äitejä esittävät Anneli Niskanen, Merja Pietilä, Annina Rokka ja Anne Syysmaa. Isän ja veljen roolissa on Joose Mikkonen. Taitavat näyttelijät heittäytyvät vaativiin rooleihinsa. 

Uskon henkilöhahmoja – vaikuttaa, että näyttelijät oikeasti välittävät aiheesta.

Oulun teatteri antaa nuorten äideille äänen

Ahdistavuutta lisää, että asiat ovat totta. Huumeriippuvaiset ovat läheisilleen kamalia ihmisiä. Päihdeongelma on stigma ja häpeä, josta ei uskalleta puhua. Kuolema leijuu koko ajan ilmassa, velkoja peritään vakavaa väkivaltaa käyttäen ja rikolliset kiristävät velkoihin joutuneen läheisiä. 

Vanhemmat kokevat suurta syyllisyyttä. Äidit kysyvät toistuvasti itseltään, mitä he tekivät väärin? Jokainen on lukenut, miten ongelmat keskittyvät ja kasaantuvat ongelmaperheille. Stigma on vahva. 

Näissä perheissä on ollut kuitenkin rakkautta ja kaiken piti ollla hyvin. 

Äänen saavat nyt koulutetut keskiluokkaiset äidit, jotka häpeävät tilanneettaan ja kadehtivat tuttaviensa perhe-elämää ja heidän lastensa menestymistä – kirjoitettuja älliä ja hienoja työpaikkoja. 

Ongelmat kuitenkin todella kasautuvat heikko-osaisille, joilla ei yhteiskunnassa ole ääntä. Se, että joillakin menee vielä huonommin, ei toki vähennä näytelmän tai ihmisten kokemuksien merkitystä. Argumenttina vertailu on usein kestämätön, mutta asia on kuitenkin hyvä huomata.

Kekseliäs toteutus hämmästyttää

Lavalla on viisi arkisesti pukeutunutta ihmistä sekä nyrkkeilykehä naruineen. Kehässä on pieni koroke, jossa on luukku. Jukka Kyllösen lavastus on minimalistinen ja valoilla on tärkeä osa toteutuksessa. 

Reunalla miltei piilossa Rauno Paananen taikoo ääniä muun muassa sähkökitaralla. 

Huumeita käyttävä nuori on jokaisessa kohtauksessa läsnä, vaikka häntä ei fyysisesti nähdä näyttämöllä. Ratkaisu on hieno.  

Lavastuksen käyttö on paikoin hämmentävän kekseliästä. Taistelukehän narut ja nuoren reppu, vaihtavat sujuvasti käyttötarkoitustaan ja toimivat erilaisina symboleina eri kohtauksissa. 

Minimalistinen toteutus intiimillä pienellä näyttämöllä vaatii näyttelijöiltä paljon. Noin puolitoistatuntisessa näytelmässä ei ole väliaikaa, mikä korostaa aiheen raskautta. Huumenuoren vanhemmat pelkäävät koko ajan. Elämä ei tarjoa taukoja ja huoli ei katso kelloa.

Oulun teatteri – Poikani joka katosi. Kuvassa Anneli Niskanen, Anne Syysmaa, Joose Mikkonen ja Annina Rokka, kuva Kati Leinonen.

Vahva viesti Oulun päättäjille

Näytelmässä on valtavasti tietoa huumeista, huumeiden käytöstä ja yhteiskunnan vastauksista  ongelmaan. Lait velvoittaisivat tukemaan myös päihdeongelmaisia, mutta todellisuudessa lakeja ei noudateta.  

Oulussa päihdeongelmien ennaltaehkäisyyn ja hoitamiseen käytetään minimaalinen määrä rahaa ongelman aiheuttamiin kustannuksiin verrattuna. Muihin Suomen suuriin kaupunkeihin verrattuna käytetty rahamäärä on pieni, ja asialla kehdataan vielä kehuskella.  

Kaupunki, jonka kaduilla on ihmisroskia, on heikkoimmille tyly. Epäuskoa ja epätoivoa herättää  esimerkiksi käytäntö, jossa retkahtanut nuori potkitaan pois hoidosta. Juuri silloin, kun tarvittaisiin eniten apua, ihminen joutuu jonon hännille odottamaan kuukausia seuraavaa hoitokontaktia. Tämä epäkohta on korjattu esimerkiksi Tampereella. 

Oulun teatteri ja työryhmä ottaa poikkeuksellisen rohkeasti kantaa. Yksi teatterin tehtävistä on herättää tunteita ja ajatuksia. Poikani joka katosi -näytelmällä on myös suorasanainen viesti.  Tilastojen luetteleminen ja suorat sitaatit lehtiartikkeleista julistavat sanomaa häpeämättä. 

Aiheen käsittelytapa hämmentää aluksi, mutta tuntuu kuitenkin perustellulta – jopa raikkaalta.  Toivottavasti teatteri kutsuu Oulun päättäjät näytökseen. Uskoisin kokemuksen ainakin avaavan  silmiä.  

Hieno näytelmä kosketti ensi-illan yleisöä. Katharsista tai sovitusta ei tietenkään ole, sillä näytelmä on totta. Pieniä toivon murusiakin on kuitenkin mahdollista löytää. Poikani joka katosi -näytelmä on varmasti yksi niistä.

Edited 23.9. klo 12.28: Korjattu otsikkoa ja lisätty artikkelikuva.

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Omat intohimot edellä

Liese Jokiperä perusti kuusi vuotta sitten Facebook -ryhmän, jonka suosiota hän ei osannut odottaa – siitä tuli ammatti ja suunnitelmat teknillisestä korkeakoulusta vaihtuivat kauppakorkean kursseihin ja haaveisiin sarjayrittäjyydestä. Olin ennen ihminen, jolla pitää olla tarkka suunnitelma. Tavallisena arkipäivänä, noin kuusi vuotta sitten, Liese Jokiperä pyöri netissä. Kauneudesta ja muodista kiinnostuneena Jokiperä pyöritteli mielessään ideaa aiheen […]

TEKSTI Kaisa-Reetta Seppänen

KUVAT Kaisa-Reetta Seppänen

Liese Jokiperä perusti kuusi vuotta sitten Facebook -ryhmän, jonka suosiota hän ei osannut odottaa – siitä tuli ammatti ja suunnitelmat teknillisestä korkeakoulusta vaihtuivat kauppakorkean kursseihin ja haaveisiin sarjayrittäjyydestä.


Olin ennen ihminen, jolla pitää olla tarkka suunnitelma.

Tavallisena arkipäivänä, noin kuusi vuotta sitten, Liese Jokiperä pyöri netissä. Kauneudesta ja muodista kiinnostuneena Jokiperä pyöritteli mielessään ideaa aiheen ympärille keskittyneestä Facebook -ryhmästä. Surffailun lopputulemana hän perusti Nordic Style and Beauty -ryhmän joka tulisi kasvamaan Suomen suosituimmaksi kauneusalan verkkoyhteisöksi. Alustalle alkoi virrata kauneudesta kiinnostuneita suomalaisia ja yhteisö kasvoi. Niin paljon, että se alkoi työllistää Jokiperää. “Aluksi järjestettiin arvontoja yhteisölle kiitoksena mukanaolosta. Tuolloin arpajaispalkinnot maksettiin itse. Vähitellen yritykset alkoivat kiinnostua konseptista ja saimme kaupallisia yhteistöitä.”

Jokiperä kertoo tapauskohtaisia esimerkkejä verkkoyhteisön voimasta. Nordic Style and Beauty -ryhmässä levisi sana brändistä, joka oli Suomessa uusi ja jota maahantuoja ei ollut ehtinyt markkinoida missään. Tuotteet olivat hittejä jo ennen kuin ne ehtivät kauppojen hyllyille: “Maahantuoja ihmetteli, että miten ihmeessä naiset löytävät tuotteen, kun sitä ei ole edes markkinoitu.” Jokiperä kertoo myös tapauksesta, jossa tuote nousi hitiksi yhteisössä – pian se vietiin myymälän hyllyiltä keskusvarastoa myöten. “Markkinointipäällikkö laittoi sähköpostia, että jäljet johtivat meihin.”

Kuusi vuotta sitten Facebook-ryhmät olivat vielä uusia. Tänään NSB on yli 61 tuhannen suomalaisen yhteisö, jossa keskustellaan aktiivisesti kauneudesta: “Aika syvään päähän ollaan menty. Tänä päivänä ihmiset ovat tosi tiedostavia ja kiinnostuneet kosmetiikasta raaka-aineista lähtien.”

Jokiperä on itse aina ollut kiinnostunut muodista ja kauneudesta, mutta ammattia siitä ei ollut tarkoitus tulla. “Yhdeksännen luokan jälkeen haaveilin kosmetologin opinnoista, mutta äiti patisti lukion suuntaan.” Jokiperä ajattelikin, että kauneus- ja muotiharrastus kulkee sivussa ja on tulevaisuudessa vastapainona työlle. Opiskelusta kiinnostunut nuori nainen aikoi teknilliseen korkeakouluun – hänestä piti tulla laivainsinööri. “Mun lempiaine alakoulussa oli matematiikka ja olin tosi hyvä siinä. Yläkoulussa fysiikka ja kemia alkoi kiinnostaa myös.” Jokiperä miettii, että kiinnostus luonnontieteitä kohtaan sitoo kiinnostusta kosmetiikkaan: “Kosmetiikassa minua kiinnostaa tosi paljon tiede tuotteiden takana. Mihin perustuu esimerkiksi se, että jokin tietty rasva auttaa johonkin tiettyyn ongelmaan, miten saadaan värjättyä hiuksia ja miten se (toim.huom. kosmetiikka) vaikuttaa ihmiskehoon.”

Into yrityksen kehittämiseen vei kauppakorkeaan

Kaverit naureskelevat, että eivät tiedä, missä minä olen ensi viikolla.

Kauppakorkeassakin Jokiperä maalaili polkua markkinointiin, mutta tarjontaan tutustuessa hän kiinnostui taloustieteestä. Hän innostui siitä niin, että kirjoittaa tällä hetkellä kandidaatin tutkielmaa käyttäytymistaloustieteistä. Häntä kiinnostaa, miten esimerkiksi sosiaalinen media vaikuttaa ihmisten ostopäätöksiin. 

Kauneusmaailma imaisi Jokiperän mukaansa. NSB:n suosion myötä hän opiskeli meikkaaja-maskeeraajaksi ja teki töitä freelancer-meikkaajana tapahtumissa, kuvauksissa ja muotinäytöksissä. Itsensä ja yrityksen kehittämisen into avasi Jokiperän mielessä ajatuksen kauppakorkeaan hakemisesta: “Mietin, että se voisi olla mun polku.” Oulu valikoitui hakukohteeksi kavereiden vinkkien ansiosta, he kehuivat Oulun meininkiä hyväksi.

Jokiperä kuvailee itseään heittäytyjäksi: “Kaverit naureskelevat, että eivät tiedä, missä minä olen ensi viikolla.” Hänellä on myös ollut haasteita valita omaa reittiään, sillä innostusta on riittänyt moneen suuntaan. “Olin ennen ihminen, jolla pitää olla tarkka suunnitelma. Siihenhän meitä ohjataan koulussa ja muutenkin yhteiskunnassa ja kasvatuksessa. Huomasin, että se aiheutti mulla ahdistusta ja aloin kyseenalaistamaan sitä ja elämä on rullannut paljon paremmin, kun on etsinyt suuntaviivat eikä ole liikaa jäänyt hiomaan yksityiskohtia vaan antanut niiden muodostua siinä matkan varrella.”

Jokiperän kumppani on ammatikseen treidaaja, joten arjessa taloustieteen käsitteet ovat jatkuvasti läsnä. Peilatessaan kertynyttä tietoaan sosiaalisessa mediassa käytävään talouskeskusteluun Jokiperä havainnoi, että paljon jätetään kertomatta tai asioita ei selvitetä ihmisille – syntyi instagram-tili @johdannaiset, jota Jokiperä ja hänen kumppaninsa pitävät. Tili syntyi harrastuksena ja on jäänyt vauva-arjen pyörteissä sivummalle, mutta sen olisi tarkoitus aktivoitua uudelleen: “Mulla olisi niin paljon asiaa siihen liittyen! Siitä, miten kaikki kytkeytyy isompaan kokonaisuuteen, eivätkä asiat ole niin mustavalkoisia, kuin monet sijoittamiseen liittyvät tilit antavat ymmärtää. Monilla tileillä voidaan kertoa, että on nyt on matalan koron kausi, mutta ei tarkenneta, miksi ja mitkä asiat siihen vaikuttavat tai mitä riskejä siihen liittyy.”

Sosiaalinen media hallintaan ja hyvät puolet esiin

Pian Jokiperä on kauppatieteiden kandidaatti. Se on titteli, joka on helpompi määritellä kuin someammattilainen: “On hankalaa kutsua itseään somen ammattilaiseksi, koska siitä oppii koko ajan niin paljon ja huomaa, kuinka vähän tiesi aikaisemmin.” Sosiaalinen media on vuonna 2021 jo kaiken lävistävä media, jonka läsnäoloa arjessa on vaikea pakoilla. Jokiperä tiedostaa asian hyvät ja huonot puolet ja peräänkuuluttaa sosiaalisen median hallintaa. “Ajattelen, että äitinä tehtäväni on itse perehtyä someen ja kasvattaa lapsia tulevaa varten. Some on tänä päivänä niin arkinen asia, ettei siitä voi lapsia erossa pitää. Pitää löytää keinot, jolla asettaa lapselle raamit ja säännöt, jotta voi kertoa mitä hyvää ja huonoa somessa on ja miten siellä tulee käyttäytyä.”

Tänä syksynä Jokiperä on palaamassa koulun penkille ja aloittaa maisteriopinnot Oulun kauppakorkeakoulun johtamisen pääaineessa. Alunperin suuntana oli taloustiede, mutta raskauden takia Jokiperä jätti keväällä hakematta paikkaa. Mielessä on vielä mahdollisuus taloustieteen yhdistämisestä johtamiseen.

Sarjayrittäjyyttä kaavaileva Jokiperä on innoissaan tulevasta: “Meinasin eka pitää välivuoden, mutta se saattaa olla uhka tai mahdollisuus, sillä se voi venyä tosi pitkäksi ajaksi, jos sitä lähtee pitämään. Palaan koulun penkille, yritän saada kandin kasaan ja hakea uusia rutiineja omassa yrittäjyydessä.” Tekemistä riittää esimerkiksi kauneuden verkkokaupan eteenpäin viemisessä ja uusien tuotteiden kehittämisessä. Onhan näitä.

Kuka on Liese Jokiperä, kun hän ei ole töissä? “Ihan tavallinen ihminen. Oon heittäytyjä! jos vaisto sanoo, että tähän kannattaa hypätä mukaan, niin hyppään.”

KUKA?

LIESE JOKIPERÄ

  • 28-vuotias
  • Kotoisin Helsingistä
  • Asuu Pohjanmaalla, ainakin sadonkorjuun ajan, kumppanin ja lapsen kanssa.
  • Opiskelee Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa.
  • Vapaa-ajallaan viettää normaalia perhearkea, katsoo Netflixiä ja käy crossfit-treeneissä.
  • Unelmoi tällä hetkellä sarjayrittäjyydestä.

Kaisa-Reetta Seppänen

Biologian ja viestinnän opiskelija, joka nauttii aikaisista aamuista, viileästä säästä, syväluotaavista ilmiöjutuista, tietokirjoista ja sarjamaratoneista.

Lue lisää: