Kummallinen väki valtasi yliopiston – Sateenkaareva Kummacon on useille turvasatama 

Oulun yliopistolla tapahtui jotain todella kummaa 16.-17. toukokuuta. Kirjallisuus- ja  popkulttuuritapahtuma Kummacon täytti yliopiston salit ja käytävät hyytävällä outoudella. Vaikka tämän vuoden teeman oli Dark Academia, pääosassa olivat ilo, yhteisöllisyys ja kaikenlaiset otukset hyväksyvä ilmapiiri.

TEKSTI Pete Huttunen

KUVAT Mari Kivioja

Vastaan kävelee jos minkälaista väkeä: eläinhahmoja, mangatyttöjä, sotureita ja muita outoja olentoja. Fiilis on vieraantunut ja pienessä tungoksessa pitää varoa, ettei astu kenenkään hännän päälle. Näiden ihmisten todellisuus on tämän viikonlopun toinen, tosi kumma. 

Cosplaykisa keräsi Saalastinsalin täyteen kummaa väkeä. 

Ihmiset käytävillä ja kojuilla juttelevat iloisesti ja kertovat asuistaan ja hahmoistaan. Tarinat ja japaninkieliset nimet eivät kerro asiaan perehtymättömälle juuri mitään, mutta innostus on tarttuvaa. 

Kummaconin järjestää oululainen tapahtuma- ja elokuvakollektiivi Studio Korppikela ry.  

Pääjärjestäjinä omine vastuualueineen ovat Julia Salminen, Johanna Salminen ja Eekoo Köngäs. Tekijätiimissä oli tänä vuonna myös ennätysmäärä innokkaita vapaaehtoisia. 

Kummacon toteutetaan lähes täysin vapaaehtoisvoimin. Vain järjestyksenvalvonta on ulkoistettu tapahtuman kasvettua isoksi. 

Suuri tapahtuma vaatii valtavasti aikaa ja vaivaa. Järjestäjät ja vapaaehtoiset tekevät tapahtumaa rakkaudesta lajiin ja faneilta faneille. Yhteinen intohimo aiheeseen kantaa. 

Kummaconin pääjärjestäjät Julia Salminen (vas.) Johanna Salminen ja Eekoo Köngäs ovat iloisia tapahtuman suosiosta. 

Kummacon on järjestetty jo vuodesta 2015. Järjestäjät miettivät tuolloin Humuskuppilassa, että sinä vuonna ei ollut Oulussa yhtään conia. 

”Julia heitti puoliksi vitsillä, että mitä jos järjestetään oma tapahtuma. Sen jälkeen kaikki lähti  kasvamaan ihanasti”, viestinnästä ja budjetista vastaava Johanna Salminen muistelee. 

Nyt Kummacon on mukana Oulu2026- sekä Campus as a Stage -hankkeissa ja tapahtuma järjestetään siellä, missä idea alun perin syntyi. Tähän mennessä suurimman Kummaconin suunnittelu aloitettiin jo 2024. 

”Tilat on upeat ja tapahtuma on kasvanut. OYY ja yliopisto ovat olleet tosi hyviä  yhteistyökumppaneita”, ohjelmistosta vastaava Julia Salminen kiittelee. 

Dark Academia oli yliopistolla luonnollinen valinta tapahtuman teemaksi. Dark Academia on alakulttuuri, joka keskittyy akatemian ihannointiin ja romantisointiin goottilaisella fiiliksellä ja itseilmaisulla. 

Mia Myllymäki käsittelee romaanitrilogian ensimmäisessä osassa Kutsumustaiat opiskelu-uupumusta ja menneisyyden pettymyksiä. Taikaopisto on Dark Academia, jossa mieli järkkyy. 

Viktoriaaninen estetiikka ja brittiläiset yliopistopuvut eivät kuitenkaan hallitse ohjelmistoa tai tapahtuman visuaalista ilmettä. Sen sijaan vastaan tulee lähinnä animesta ja mangasta karanneita koulutyttöjä minihameineen, polvisukkineen ja valtavine silmineen. 

Synkkään akatemiaan kuuluva pessimistinen filosofia ei lannista iloista väkeä ja synkimmätkään hahmot eivät jaksa murjottaa. 

”Kummaconissa parasta on aina ollut ratkiriemukas tunnelma. Ihmisillä on aina niin hyvä mieli, kun he pääsevät tänne. Meillä on tosi innokasta porukkaa pitämässä ohjelmaa, katsomassa esityksiä ja löytämässä fanituotteita”, Julia Salminen iloitsee. 

Kummaconissa yhdistyvät kaikki hauskat asiat 

Järjestäjät valaisevat, että lyhenne con tulee sanasta convention ja kyseessä on harrastajien järjestämä tapahtuma harrastajille. Coneja on monen tyyppisiä, esimerkiksi sarjakuville, roolipeleille ja scifi-kirjallisuudelle on omat coninsa. Kummaconissa aihealueita on useita ja ohjelmisto on laaja. 

”Meillä on mukana kaikki hauskat asiat, kuten kirjallisuus, elokuvat, pelit, larpit, anime ja manga”, Julia Salminen listaa. 

Monista tapahtumista poiketen Kummacon on pääsymaksuton. Saavutettavuus on järjestäjille tärkeää myös taloudellisesti tiukkana aikana.

Kummacon on ollut vuodesta 2023 lähtien suomen ensimmäinen sateenkaareva  kirjallisuustapahtuma. Järjestäjät kertovat, että conit ovat yleensäkin sateenkaariväelle ystävällisiä ja Kummaconissa teema on näkynyt aiemminkin muun muassa koristeluissa. 

Kummaconin perusidea ei ole vuosien varrella muuttunut, mutta aihealueita on tullut lisää ja painotukset ovat vaihdelleet. Esimerkiksi Oulu Pridessä Kummacon on edustanut jo vuosia. 

Setan kojulla Tiina Maalismaa ja Vesa Huotari kertovat, että Kummaconissa on mainio yhteisö, paljon tuttuja ja mahdollisuus tuoda yhdistystä esille. 

”Tällaisena aikana haluamme tuoda edustamiamme arvoja näkyville. Etenkin nuorten identiteetille on tärkeää, että erilaisuus hyväksytään ja että sen voi myös näyttää”, Julia Salminen tähdentää. 

”Vähemmistöasiat kiinnostavat laajemminkin yleisöä ja myös järjestäjiä” Johanna Salminen lisää. 

Sateenkaarevuus näkyy estetiikan lisäksi myös kirjallisuusohjelmassa. Kunniavieraita on lähestytty sillä kulmalla, että he ovat julkaisseet sateenkaarevia tarinoita. 

Tämän vuoden kunniavieras oli Finlandia-palkittu fantasia- ja scifi-kirjailija Johanna Sinisalo. Suomikumman mestari kertoi yleisölle, miksi ja miten hän kirjoittaa spekulatiivista fiktiota. Sinisalo osallistui myös Sateenkaarevaan kirjallisuuspaneeliin. 

”Olin todella iloinen, että Johanna Sinisalo tuli meille vieraaksi. Odotin eniten hänen esitystään ja en pettynyt”, Johanna Salminen sanoo. 

Cosplay näkyy 

Cosplay on fanikulttuuria ja identiteettileikkiä ilman häpeää ja ironiaa. Yhteisöllinen roolileikki kumpuaa rakkaudesta tarinoihin.

Pulkkilasta tapahtumaan matkannut Affe kertoo, että hienoja asuja pääsee harvoin käyttämään. Miaa kiehtoo tapahtuman lämmin yhteisöllisyys. 

”Cosplay on ulkopuolisille varmasti Kummaconin näkyvin osa. Kun aloitimme, cossaajia oudoksuttiin, mutta nyt sekin on jonkin verran valtavirtaistunut”, Eekoo Köngäs kertoo. 

”Valtavirtaistumiseen ja trendeihin on vaikuttanut TikTokin suosio. Ennen vain coneissa nähdyt asiat ovat nyt isosti somessa esillä”, Johanna Salminen lisää.

Köngäs kertoo, että Cosplay ei ole välttämättä kallis harrastus, vaikka osa kummasta väestä on varmasti satsannut asuihin suuria summia. 

”Halvin asuni maksoi neljä euroa, mutta tämän päiväisen asun hintaa en uskalla edes ajatella”, Köngäs nauraa. 

Useille harrastajille käsityö ja itsensä ilmaisu taitavasti toteutetuilla asuilla on tärkeää. 

Cospalydeitti on monille Kummaconin kohokohta. Ohjelmanumero parodioi napakymppikonseptia ja siinä cosplay-hahmot etsivät ja saavat toisensa. 

Teja Rönni (vas.) ja Eekoo Köngäs juontavat Cospalydeitin. Tejan hahmo Chilchuck ja Eekoon Senshi Netflix-animesta Delicious in Dungeon.

”Eräänä vuonna Eekoo paritti toisilleen tosi kauniisti Kyösti Pöystin ja Darth Waderin. Se oli todella upeaa.”, Julia Salminen kertoo huvittuneena. 

Turvasatama kummille 

Kummaconiin tulee myös ihmisiä, jotka eivät tunne itseään tervetulleiksi muualla. Järjestäjät kertovat, että esimerkiksi neuroepätyypillisyys aiheuttaa nuorille ulkopuolisuuden tunteita. Kummacon on paikka, jossa ihmiset otetaan vastaan sellaisina kuin he ovat. 

”Tämä on monille kuin turvasatama. Olemme tavoittaneet aika hyvin eri ryhmät”, Johanna Salminen pohtii. 

Tänä vuonna järjestäjät panostivat perheystävällisyyteen ja tapahtumasta löytyy muun muassa perhenurkkaus. 

”Nyt kun on kahdestoista Kummacon menossa, ensimmäisten tapahtumien yleisö on jo perheenperustamisiässä”, järjestäjät kertovat. 

Mitä on luvassa seuraavina vuosina, voiko tästä vielä kasvaa ja kehittyä? Köngäs miettii, että jos olisi enemmän vapaaehtoisia, valvottu narikka helpottaisi kävijöitä asujen kanssa. 

”Joku ulkomaalainen kunniavieras, iso nimi suuresta maailmasta olisi huikeaa saada”, Johanna Salminen pohtii. 

”Pitäisi olla aivan hillittömän iso Kummacon-banneri. Naurettavan iso, joka ei oikeasti mahtuisi mihinkään!”, Julia Salmen visioi nauraen pitkän päivän jälkeen. 

Kummacon keräsi ennätysyleisön noin Dark Academyssä vieraili noin 3000 kummaa. Kummacon palaa ensi keväällä 13. vuoden kunniaksi teema on ”Fortuna”.

Artikkelia muokattu 1.6. klo 12.49: Korjattu virheellinen haastateltavan nimi.

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Kaijonharju – Opiskelijain keidas vai ghetto?

Opiskelijain keitaaksi aikoinaan suunniteltu Kaijonharjun alue ei vain junnaa paikoillaan vaan kuihtuu silmissä. Vuonna 2026 suurista kaavoituksista ei ole toteutettu vielä yhtäkään.

TEKSTI Kalle Parviainen

KUVAT Kalle Parviainen

Kaijon tori on hiljainen maaliskuisena arkipäivänä. Muutamien kauppojen asiakkaat kiirehtivät pois lähiön keskustasta, aivan kuin heillä olisi tarve karata paikalta. Pyöreistä kivistä muodostuva taideteos näyttää kaikkea muuta kuin kutsuvalta.

Viime vuosikymmenen lopulla Kaijonharju oli kehittymässä vauhdikkaasti. Linnanmaan–Kaijonharjun alue oli osana kansainvälistä arkkitehtuurikilpailua, ja Oulun ammattikorkeakoulun muuton myötä alueen tuntumassa pörräisi päivittäin jopa 20 000 ihmistä.

Todellisuus on jotain muuta kuin suunnitelmat. Vuonna 2026 suurista kaavoituksista ei ole toteutettu vielä yhtäkään. Alueen veturina 1970-luvulta lähtien toiminut yliopisto on muuttamassa pois. Jopa alueen maamerkkinä pitkään toiminut Caion vanha rakennus on purettu maan tasalle.

Puhtoinen lähiöni

Kuoppaiset ja aukirevityt kadut odottavat paikkausta. Kaupan ruostunut ilmastointilaite kolisee epätoivoaan. Pitkään tyhjillään olleen liikerakennuksen ikkunoita on rikottu, ja ympäristö on ruosteisen rähjäinen.

Pienestä hiekkaharjusta nimensä saanut Kaijonharju rakentui kerrostaloihin painottuneeksi lähiöksi Linnanmaan kylkeen 1970- ja 1980-lukujen aikana. Harju on käytetty rakennusmateriaaliksi vuosikymmeniä sitten, eikä kohoilevaa maastoa ole enää juuri havaittavissa.

Noin 4 000 asukkaan asuttaman Kaijonharjun kukoistuksen päivät vaikuttavat tällä hetkellä olevan tiessään palvelujen vähentyessä, mutta ennen tilanne oli toinen. Alueen kehitys nytkähti eteenpäin Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksen rinnalla 1970-luvulla. Yliopisto toimi puoleensa vetävänä tekijänä, elettiin kasvubuumin aikaa ja Kaijonharjuun asettui myös lapsiperheitä.

Taloja nousi yksi toisensa jälkeen, ja alue laajeni kohti Kuivasjärveä. Rakentamisvauhti alkoi hiipua 1990-luvulla, mutta vuosikymmenen lopulla nautittiin kuitenkin vielä edistysaskelista. Oulu oli aikansa edelläkävijä puukerrostalojen rakentamisessa Ylöjärven ja Helsingin Viikin kanssa.

Kaupungin ensimmäiset kolme puukerrostaloa valmistuivat juuri Kaijonharjuun. Kalevan mukaan asukkaat pääsivät muuttamaan asuntoihin helmi-maaliskuun vaihteessa 1997. Puukerrostalojen rakentaminen osallisti myös opiskelijoita. Helsingin Sanomien mukaan arkkitehtiopiskelijat saivat suunnitella puisen kerrostalon, josta järjestettiin ideakilpailu.

Itse kaupunginosan rajoina voi pitää lännessä Yliopistokatua ja pohjoisessa Kuivasjärveä, jonka rannalla Teekkaritalokin sijaitsee. Idässä ja etelässä vastaan tulee Pyykösjärven mukaisesti kaartuva Alakyläntie.

Lähiön keskustan voi katsoa ulottuvan opiskelijoille tutun Tellervontien Apinatalon luota Sammonkadulla sijaitseviin kauppoihin. Esimerkiksi Rajakylän tai Kaukovainion lähiöiden keskuksiin verrattuna Kaijonharju on suurempi.

Kaijonharju kuuluu Kaijonharju–Ritaharju-asuinalueeseen mutta liittyy tiiviisti myös viereiseen Linnanmaahan. Europan 14 -arkkitehtuurikilpailun pohjalta Linnanmaan–Kaijonharjun alueelle laadittiin kaavarunko. Runko määrittelee alueen maankäyttöä, ja sen on tarkoitus yhdistää alueet toisiinsa.

Poliisi ei pamputa enää

Kaijonharjun rakentuessa sen palvelut kehittyivät ja toivat eloa lähiöön. Samalla ongelmiakin alkoi ilmetä. Kaijonharju sai vuonna 1998 lähipoliisin, jolla haluttiin rauhoittaa alueen elämää. Lähipoliisitoiminta jatkui vuoteen 2006 saakka.

Myös lapset pitivät huolen siitä, että elämisen äänet kuuluivat ympäri lähiötä. Vuonna 1979 Kaijonharjuun muuttanut ja siellä useita vuosikymmeniä asunut Pirjo Leinonen muisteli Kalevan jutussa kesällä 2015, miten pihan leikkipaikat olivat aikanaan täynnä. Jutun julkaisun aikaan lasten määrä pihapiirissä oli kuitenkin enää vähäinen.

Samaisessa Kalevan jutussa Oulun kaupungin kaavoitusarkkitehti Uki Lahtinen totesi Kaijonharjun olevan monien mahdollisuuksien lähiö. Kymmenessä vuodessa sen kehitys on lähtenyt kuitenkin toiseen suuntaan.

Palvelut kaikkoavat, niin minäkin

Likaantunut apinapatsas, oikealta nimeltään Tiedonjano, on kääntänyt lähiön keskukselle selkänsä. Aivan kuin taiteilija Raimo Metsänheimon teos ei haluaisi nähdä alueen kurjuutta. 

Kaijonharjun keskustaan pääsee autolla Alakyläntien risteyksestä. Risteyksessä on ränsistynyt Kaijonharjun liikekeskusta mainostava kyltti, joka esittelee alueen monipuolisia palveluja. Todellisuudessa kyltin kahdeksasta kaupallisesta toimijasta viisi on lopettanut, ja 2010-luvulta lähtien Kaijonharjusta on poistunut lukuisia muitakin palveluja.

Apteekin toiminta alueella loppui jo 2010-luvun alussa. Vuosikymmenen loppuun mennessä myös terveyskeskus laittoi ovensa säppiin. Yksityisistä toimijoista kirpputori, kioski ja lukuisat anniskeluravintolat ovat kaikonneet. Autokoulun ovi on lukittu ilmeisen pysyvästi.

1990-luvulla voimissaan ja opiskelijoiden suosiossa ollut Kaijon entinen kössihalli eli Caio näki 2010-luvulla lukuisia ravintolatoimijoita. Uniresta pyöritti opiskelijoiden olohuoneeksikin kutsuttua ravintolaa vuosia, mutta toiminnan muututtua tappiolliseksi se päätti laittaa ravintolan myyntiin vuonna 2012. 

Uusi omistaja otti ravintolan vetovastuun vuonna 2014, ja ennen kuin toiminta rakennuksessa loppui, ehti siinä olla myös eksoottinen ravintola. Monilla Oulun yliopiston kasvateilla on lämpimiä muistoja etenkin Caiossa vietetyistä illoista, eikä siitä ole enää muuta jäljellä. Rakennus purettiin tänä keväänä.

Kirjaston edestä kulkevalla kävelytiellä ajaa henkilöautoja. Yösäilö hylätyn rakennuksen seinässä kertoo kunniakkaasta historiasta. 

Kaijonharjun keskustan saavutettavuus joukkoliikenteellä on varsin heikkoa. Lähimmät bussipysäkit ovat Kaitoväylällä ja Yliopistokadulla, eli vähintään satojen metrien päässä. Asiointi lähiön keskustassa sujuukin parhaiten kävellen tai pyörällä. Tosin runkolukittavia pyöräpaikkoja on vain alueen uusimman, vuonna 2017 valmistuneen, kaupan yhteydessä.

Erikoisuutena Kaijonharjusta löytyy kaupungin pyöreä ilmoitustaulu. Vapaasti kaikkien käytössä oleva ilmoitustaulu sijaitsee kuitenkin hieman piilossa kaupan roska-astioiden takana, eikä se näytä olevan kovinkaan aktiivisessa käytössä.

Vaikka palvelut ovat muuttuneet tai kaikonneet, sijaitsee ilmoitustaulun vieressä jotain pysyvämpää: Pub Kuutio. Opiskelijoiden suosima anniskeluravintola on porskuttanut vuodesta toiseen jo parin vuosikymmenen ajan. Nähtäväksi jää, miten ravintola pärjää, kun yliopiston muuton myötä alueelta häviää paljon tenttikaljoilla käyviä opiskelijoita.

Ei vain Kaijon keskustan ongelma

Repaleiset tapahtumajulisteet sähkökeskuksissa kaikuvat muistoja menneisyydestä. Joskus valkoiselta näyttänyt puuaita on nyt lähinnä loskan harmaa ja kallistelee persoonallisesti joka suuntaan.

Pysähtyneisyyden aika ei rajoitu vain Kaijonharjun keskustaan. Alueesta luoteeseen löytyy tyhjyyttään huokuva punatiilinen normaalikoulu.

Jo muutaman vuoden ajan Oulun yliopiston normaalikoulun alimmat luokka-asteet ovat olleet väistötiloissa Kaitoväylän toisella puolella, ja sisäilmaongelmainen vanha alakoulu on tarkoitus purkaa. Uusi peruskoulu rakentuu Linnanmaan kampuksen länsipuolelle mahdollisesti vuonna 2028. Lapset tuskin ehtivät tulevilla välitunneilla elävöittämään Kaijonharjun keskustaa.

Kaitoväylän pohjoispuoli puolestaan kasvaa puustoa. Kuivasjärven rannalla oleva Nyyrikinpuistoksi nimetty alue on ollut kaavaprosessissa jo vuodesta 2018 lähtien, kun alueen omistaja, nyttemmin jo edesmennyt taiteilija Raimo Metsänheimo, käynnisti kaavamuutoksen yhdessä kaupungin kanssa.

Alueelle on kaavailtu asuinkerrostaloja ja rantaa pitkin kulkeva virkistysreitti. Suunnitelmissa on myös veistospuisto, johon sijoitetaan Metsänheimon teoksia. Asemakaava on hyväksytty, ja siitä on parhaillaan käynnissä valitusaika 11. toukokuuta saakka. 

Kaavoja on tehty myös toiselle puolelle aluetta. Kaijonharjun kaakkois- ja eteläpuolelle, Pyykösjärven rannalle, on suunniteltu vihreää korttelia. Kaavoitus alkoi vuonna 2020, ja kaava tuli voimaan 2023. Minkäänlaisia rakennustöitä alueella ei kuitenkaan näy, vaikka Oulun kaupungin verkkosivujen mukaan “alue aloittaa Linnanmaanbulevardin varren rakentamisen ja tukee tehokkaan joukkoliikenteen sekä lähialueen palveluiden kehittymistä.”

Hetkellisiä valonpilkahduksia

Tilataideteos on muuttunut roska-astiaksi ja rikottujen pyörien loppusijoituspaikaksi. Kivinen aita rapistuu paikalleen. Ravintolan viereen on tehty kulahtaneista ja muualta lainatuista huonekaluista tilapäinen patio.

Onko Kaijonharjussa edessä uudet kukoistuksen vuodet? Lähiössä on tapahtunut ja on tapahtumassa myös positiivisia muutoksia.

Muutamia vanhoista rakennuksista on otettu käyttöön uutta tarkoitusta varten. Alueen länsireunassa sijaitsevaan vanhaan ympäristölaboratorioon avattiin vuonna 2021 anniskeluravintola, jossa järjestetään keikkailtoja suhteellisen usein. Ravintolan läheltä löytyy myös muutaman vuoden ikäinen kierrätyskeskus. Runsaan ja usein vaihtuvan opiskelijapopulaation takia tämän kaltaiselle toimijalle on alueella selvästi tarvetta.

Uutta on myös luvassa. Rakennustöiden pitäisi alkaa tänä vuonna niin sanotussa Lähimmäiskorttelissa, joka tuo lisää palveluja ja yhteisöllisyyttä lähiöön. Kortteli rakentuu kirjastosta itään, osin nykyisen metsäisen puiston paikalle. Oulun kaupungin käynnistämässä hankkeessa on suunniteltu, että se olisi “hybridi-, palvelu- ja sukupolvikortteli.”

Hanketta toteuttaa Vestera, joka voitti kaupungin järjestämän tontinluovutuskilpailun Havas-nimisellä työllään. Vesteran sivuilla kuvaillaan, että hanke yhdistää asumisen, palvelut ja viihtyisät ulkoalueet moderniksi kyläyhteisöksi Kaijonharjun sydämessä.

Lähimmäiskortteli sisältää neljä erityyppistä rakennusta. Ensin syntyy monitoimitalo, jossa on muun muassa kirjasto sekä tiloja nuorisolle. Sen yhteydessä on myös niin sanottu kortteliolohuone, jonka päälle tulee esteetön kattoterassi. Rakennuksen palvelut ovat avoimesti kaikkien alueen ihmisten käytössä. Toisessa vaiheessa kortteliin valmistuu ikääntyvien palvelutalo ja sitä seuraavat asuinkerrostalot, joiden kivijalkoihin suunnitellaan liiketiloja. Vesteran mukaan korttelin keskelle jää noin 1700 neliön hyvinvointimetsä.

Eloa Kaijonharjuun on tuonut myös lyhytaikainen eli pop up -toiminta. Rattoradio eli perinteinen oululaisten korkeakouluopiskelijoiden vappuradio lähetettiin vanhan terveyskeskuksen tiloista vuonna 2022. Tiloissa oli muutaman vuoden myös Kaijontupa-niminen yhteisötila. Tila oli osa Kestävä Kaijonharju -hanketta, joka päättyi loppuvuodesta 2022.

Myös pitkään tyhjillään ollutta vanhaa Valintatalon ja Postin kiinteistöä on käytetty hetkellisesti pop up -toimintaan. Tiloissa oli ainakin yhden joulun ajan pakettiruuhkaa purkamassa jakelupiste.

Alueen estetiikkaakin on parannettu hiukan. Kaijontori eli kirjaston ja nuorisotalon edessä oleva alue on saanut muutamia käytännöllisiä taideteoksia. Vastavuoroisesti alueen kivetys on poistettu, ja soraa, hiekkaa ja muuta maa-ainesta on levinnyt laajalle.

Kevyenliikenteen väylillä hiekka ratisee kenkien alla. Tien vieressä lojuu tyhjiä tölkkejä. Keväinen aurinko pilkistää puiden lomasta.

Oulun yliopiston muutto vaikuttaa merkittävästi Kaijonharjun tulevaisuuteen. Kerrankin kaavoituksen hitaus on ollut alueelle jopa eduksi. Kun yliopisto luopuu Linnanmaan tiloistaan ja ihmismassojen odotetaan siirtyvän Kontinkankaan suunnalle, Kaijonharjun keskustasta on tuskin tarpeen kehittää urbaania keskusta tuhansille ihmisille.

Onko 2030-luvulla Kaijonharju nukkumalähiön hiljainen keskus vaiko alueen sykkivä sydän moninaisine palveluineen?

Apinapatsas on oikealta nimeltään Tiedonjano. Sen tekijänä on Raimo Metsänheimo. Pronssista valettu veistos on seisonut kirjaston edessä vuodesta 1987 saakka. Apinan lukemassa teoksessa lukee ”Elämä”.

Kalle Parviainen

Kirjoittaja on Oulun ylioppilaslehden entinen toimitusharjoittelija ja opiskelee tiedeviestintää. Hän haluaa parantaa maailmaa viestimällä innostavasti monimutkaisista aiheista.

Lue lisää:

”Olen vähän sellainen ihminen, että teen ensin ja mietin vasta jälkikäteen” – Iida Aikio kirjoitti esikoisromaaninsa yliopisto-opintojen ohessa

Utsjoelta Ouluun muuttanut Iida Aikio ei haaveillut kirjailijan urasta, mutta yliopiston fuksivuonna kirjoittaminen vei mukanaan: syntyi tarina identiteetistä, ylisukupolvisuudesta ja juurien merkityksestä.

TEKSTI Tuuli Turunen

KUVAT Tuuli Turunen

Saamelaisuus, identiteetti, irrallisuus ja ylisukupolvisuus. Tällaisia teemoja käsittelee saamelaisen yliopisto-opiskelijan Iida Aikion esikoisromaani Muoviaurinko. Alkuvuodesta 2026 julkaistu teos on ollut nelivuotinen projekti, jota Aikio on työstänyt opintojensa ohessa.

Kirjan päähenkilö muuttaa Saamenmaalta etelämpään opiskelemaan, mutta isoäidin muutto palvelutaloon pakottaa hänet palaamaan ensi kertaa kotiin yliopistoon lähdön jälkeen. Myös Aikio on lähtenyt yliopisto-opintojen perässä Utsjoelta Ouluun viitisen vuotta sitten.

– Teos on fiktiivinen tarina, vaikka se sisältääkin henkilökohtaisia teemoja. Esikoisteoksen kohdalla tuntui ehkä helpommalta ikään kuin revitellä jollain jo itselle tutulla kuin tehdä valtavasti taustatyötä ja luoda tarina jostain täysin vieraasta, Aikio kertoo.

Kirjan kirjoittaminen ei ollut 24-vuotiaan Aikion lapsuudenhaave. Vasta opiskellessaan Utsjoen lukiossa hän innostui kunnolla lukemisesta, etenkin runoista ja muista lyhyistä teksteistä. Valmistuttuaan ylioppilaaksi vuonna 2021 hän pääsi opiskelemaan kirjallisuudentutkimusta Oulun yliopistoon. 

– On jo itsessään jännittävää muuttaa pois kotoa ensimmäistä kertaa, mutta omalla kohdallani siitä teki vielä jännittävämpää se, kuinka erilainen ympäristö minua odotti verrattuna kotiin. Olen kuitenkin tykännyt opinnoista ja löytänyt ympärilleni samanhenkisiä ihmisiä. Oulu on ihan ok, Aikio linjaa.

Kirjoituskurssi käännekohtana

Kun fuksikeväänä Aikio aloitti kirjansa kirjoittamisen, hän ei vielä tiennyt lopputuloksesta. Hänellä vain oli tarve kirjoittaa. Sitten hän bongasi sosiaalisesta mediasta Otavan ja Ruskeat Tytöt ry:n kirjoituskurssin, lähetti pätkän tekstistään sinne ja pääsi mukaan.

– Se oli teoksen kannalta merkittävä käänne. Liki vuoden kestäneellä kurssilla sain ohjausta, deadlineja ja raamit teoksen työstämiseen. Kurssilla minulle realisoitui, että työstäni voisi oikeasti tulla kokopitkä romaani, Aikio muistelee.

Kustannussopimus allekirjoitettiin Kosmoksen kanssa elokuussa 2024. Se oli helpotus, sillä Aikio oli uhrannut työlleen valtavasti aikaa ja energiaa. Pahin vaiheilu ja epävarmuus hälvenivät sopimuksen myötä.

– Ja vasta kun viime vuoden lopulla kirja lähti painoon, pystyin tavallaan päästämään siitä irti. Olen elänyt ja kasvanut tarinan kanssa koko kaksikymppiseni, Aikio naurahtaa.

Aikion mukaan teos on saanut hyvän vastaanoton. Perhe ja ystävät tiesivät Aikion kirjoittavan kirjaa, mutta prosessista saatika lopputuloksesta he eivät koskaan kovin syvällisesti keskustelleet.

– Jotenkin se ajatus tuntuu vähän kiusalliselta. Minulle sopi se, että kirjoittaessa sain olla vapaa odotuksista eikä mieleeni tullut vasta kuin prosessin loppuvaiheessa, että mitenköhän muut tähän suhtautuvat. Parasta on ollut huomata, kuinka eri ikäisiä ihmisiä teos on tavoittanut, Aikio kertoo.

Kirjallisuutta koulussa ja kotona

Aikio suosittelee kirjaansa erityisesti niille, jotka ovat elämässään risteyskohdassa tai etsivät omaa paikkaansa maailmassa. Hän suosittelee kirjaa myös kaikille, jotka ovat kasvaneet goSupermodel-pelisivuston parissa, sillä sekin on romaanissa isossa roolissa. Jatko-osaa hän tuskin kirjoittaa, mutta paljastaa, että jotain uutta saattaa olla jo työn alla.

Myös muiden tekstien kuluttaminen kuuluu vahvasti Aikion arkeen. Kun koulussa luetaan lähinnä klassikoita, vapaa-ajallaan Aikio tutustuu mielellään nykykirjallisuuteen. Lempikirjailija on silti pitkän linjan klassikkokirjailija, legendaarinen Eeva Kilpi

– Myös omassa teoksessani on hieman jotain eevakilpimaistä päiväkirjatyyliä, jota hän [Kilpi] suosii monissa teksteissään. Lisäksi sain jonkinlaista inspiraatiota E. L. Karhun Veljelleni-teoksesta, jonka omalakisuus ja vallaton päähenkilö tekivät minuun vaikutuksen.

Kirjallisuuden ohella Aikio viettää aikaa kumppaninsa kanssa, pelaa videopelejä ja työstää gradua. Opintojensa maisterivaiheessa Aikio valitsi sivuaineeksi informaatiotutkimuksen, mikä voisi mahdollistaa tulevaisuudessa esimerkiksi kirjastossa työskentelyn.

– Aika harva pelkällä kirjojen kirjoittamisella tekee elantonsa. Mutta jos sisäinen motivaatio löytyy, kyllä minä voisin suositella kirjan kirjoittamista. Olen kyllä muutenkin vähän sellainen ihminen, että teen ensin ja mietin vasta jälkikäteen.

Ehkä siksi Aikio ei vielä halua turhan tarkkaan avata tulevaisuuden suunnitelmiaan. Hän ei tiedä, mihin päin Suomea elämä valmistumisen jälkeen vie, mutta Utsjoelle hän tuskin lähitulevaisuudessa palaa. Epävarmuus ei kuitenkaan haittaa, sillä tarinoidensa kautta idearikas kirjailija elää missä milloinkin.

Iida Aikion esikoisromaani Muoviaurinko julkaistiin tammikuussa 2026.

Tuuli Turunen

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelija, joka rakastaa tarinoita, eläimiä ja syvällisiä keskusteluja teekupin äärellä. Todennäköisimmin häneen voi törmätä kirjastossa, lenkkipolulla tai patikointireitillä.  Tuulin suurin unelma on koiranpentu ja omakotitalo Lapissa.

Lue lisää:

Katseet itään – Raksilan seudun rakentaminen odottaa lähtölaukaustaan

Raksila ja Kontinkangas ovat muutoksen edessä. Alueelle pitäisi nousta uusi jäähalli, uusi uimahalli ja uusi yliopisto. OYSin uudisrakennukset kurkottelevat jo kohti taivasta, mutta muuten aika on pysähtynyt. Ainakin toistaiseksi.

TEKSTI Miika Tuomela

KUVAT Miika Tuomela

Näkymä Oulun rautatieasemalla ei ole kummoinen. Ratapihan reunustalla odottavat kohtaloaan useampi kasa ratapölkkyjä ja kiskoja. Laiturin infonäytön kellon viisarit ovat jämähtäneet kello kahteentoista. Ratapihan itäpuolella kaksi monttua on rajattu vanerista tehdyillä seinillä, joista toista koristaa Oulun kulttuuripääkaupunkivuodesta kertova plakaatti. Monttujen takana seisovat parhaat päivänsä nähneet elementtikerrostalot ja Raksilan marketit. 

Näystä on vaikea uskoa, että näiltä main aina Kontinkankaalle asti pitäisi seuraavien vuosien aikana rakentua neliökaupalla uusia rakennuksia bussiterminaalista yliopistoon.

Oulun rautatieasemalta Raksilaan avautuva näkymä ei ole erityisen inspiroiva.

Asemakeskuksella värikkäitä vaiheita, rautatieasemalla on jo kuokka maassa

Oulun matkakeskuksella, nykyisellä asemakeskuksella, on lähes sataviisikymmenvuotinen historia. Rautatie ja rautatieasema valmistuivat nykyiselle sijainnilleen jo vuonna 1886. 1960-luvulla käynnistyivät keskustelut linja-autoaseman siirtämisestä rautatieaseman kylkeen entiselle varikkoalueelle, ja lopulta siirto toteutui 1980-luvun alussa. Uuden aseman jatkoksi oli tarkoitus rakentaa myös uusi rautatieasema, mutta niin ei koskaan tapahtunut.

1990-luvulla suunniteltiin yli 15-kerroksisia asuintaloja rautatien molemmin puolin. Jopa ratapihan kattaminen oli silloin suunnittelupöydällä. Suunnitelmaan liittyi opiskelija-asuntoja, hotelli sekä liike- ja toimistotiloja. Hanke jäi suunnitteluasteelle.

2000-luvun alkuvuosina uutta matkakeskusta liiketiloineen suunniteltiin ratapihan länsipuolelle. Tämäkään hanke ei koskaan toteutunut, mutta kymmenisen vuotta sitten tehdyn kaavamuutoksen myötä alueelle kohosi 2020-luvun taitteessa Asemantorneina tunnetut kerrostalot. Kerrostalojen ja rautatieaseman väliin olisi yhä mahdollista rakentaa liike- ja toimistotiloja, mutta vielä niistä ei ole merkkejä.

Vuonna 2016 Oulun kaupunki järjesti arkkitehtuurikilpailun, jossa haettiin liikenne-, asumis-, palvelu- ja työpaikkakeskusta pääosin radan ja Ratakadun väliselle alueelle. Kilpailun voittajaksi selviytyi Tervatynnyrit-niminen ehdotus, jonka pohjalta alueen suunnittelua on edistetty. Alue jaettiin kaavoituksessa myöhemmin useampaan osaan, joista pisimmälle on edistynyt nykyisen linja-autoaseman alue.

Menneenä syksynä Oulun linja-autoasema purettiin tulevan joukkoliikenneterminaali-, toimisto- ja pysäköintirakennuksen tieltä. Entisen asemarakennuksen ja nykyisen linja-autolaiturialueen kohdalle sijoittuvan rakennuskompleksin mahdollistava asemakaava hyväksyttiin Oulun kaupunginvaltuustossa samana syksynä, mutta kaavasta on valitettu Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. Rakentamisen olisi pitänyt alkaa jo tänä vuonna, mutta Ylen ja Kalevan 18. joulukuuta 2025 julkaisemien uutisten mukaan valitus viivästyttää hanketta ainakin vuodella.

Jotain liikettä alueella sentään näkyy. Huhtikuun alussa on käynnistynyt Oulun ratapihan uudistus. Tässä hankkeessa autojuna-asema siirretään puretun linja-autoaseman tuntumasta Saaristonkadun sillan päälle. Siirron jälkeen ratapihalle rakennetaan uusi välilaituri, jolloin matkustajajunille on käytössä viisi raidetta. Radan alle rakennetaan myös toinen alikulku, johon jalankulkijat siirtyvät. Nykyinen alikulkutunneli jää pyöräilijöiden käyttöön.

Nykyinen alikulku kaipaisi eittämättä ehostusta.

Ensin pultteja ja puutarha, sitten pamppua ja puotipuksuja, tulevaisuudessa pänttäyksen sijaan paitsioita?

Ratakadun liikenne käy vilkkaana. Entisen poliisi- ja oikeustalon tonttia rajaava vaneriseinä on paikoin kellahtanut kumoon. Markettien parkkipaikalle ja sieltä pois virtaa tasaisesti autoja.

Linja-autoaseman pohjoispuolelta, Ratakadun, radan ja Kajaanintien rajaamasta kulmauksesta, rautateiden toiminnot väistyivät alueen eteläosan tavoin 1980-luvulla. Vuosikymmenen lopussa sinne rakennettiin poliisi- ja oikeustalo, joka kohtasi loppunsa 2020-luvulla pahojen sisäilmaongelmien siivittämänä.

Ratakadun toisella puolella sijaitsivat pitkään puutarha ja rautatehdas, josta Puu-Raksilaa reunustava Tehtaankatu on saanut nimensä. 1970-luvulla tehdas ja puutarha väistyivät, kun tilalle rakennettiin kolme, jokseenkin tehdasta muistuttavaa, markettia laajoine parkkialueineen.

Raksilan marketit. Oikeanpuoleisin marketti on historiansa aikana ollut niin Eka-market, Euromarket, S-market kuin Salekin. Keskimmäinen marketti, Prisma, tunnettiin ensin Sokos-markettina, ja vasemmanpuoleisin marketti eli Citymarket on koko ajan ollut Citymarket.

Markettrion elo on ollut moneen kertaan vaakalaudalla. Paikalle on vuosien saatossa suunniteltu niin jäähallia, asuinrakennuksia, uusia marketteja kuin näiden yhdistelmiäkin. 

Oululaiselle opiskelijasukupolvelle Raksilan suunnitelmista tutuin lienee kuitenkin yliopiston keskustakampussuunnitelma. Vuonna 2019 Oulun yliopiston silloinen rehtori Jouko Niinimäki esitti yliopiston hallitukselle kiinteistöstrategian selvitystyön aloittamista. Selvitystyö valmistui seuraavana vuonna. Sen lopputulema oli, että paras vaihtoehto yliopistolle olisi kokonaan uusi kampus, joka sijoittuisi Raksilan markettien paikalle.

Ideaa ei otettu vastaan aivan avosylin. Seuraavien vuosien aikana adressi Linnanmaan kampuksen puolesta keräsi lähes 7 000 allekirjoittajaa ja opiskelijat järjestivät mielenilmauksen uutta kampusta vastaan. Uuden kampuksen pelättiin muun muassa heikentävän yliopiston poikkitieteellisyyttä, lisäävän etäopetusta ja hankaloittavan yhteistyötä Linnanmaalla sijaitsevien yritysten kanssa.

Raksilan kampus haudattiin lopulta historiankirjoihin 19. huhtikuuta vuonna 2022, kun Oulun kaupunginhallitus päätti, ettei yliopiston suunnitteluvarausta markettien alueelle jatketa.

Tällä hetkellä marketeilla on alle kaksi vuotta armonaikaa. Viime vuoden lopussa Oulu valitsi toteuttajan Elämysareena-nimellä kulkevalle hankkeelle. Samassa yhteydessä julkaistujen havainnekuvien perusteella uusi jääurheiluun ja konsertteihin soveltuva areena rakentuisi kutakuinkin rautatien puoleisimman marketin ja sen parkkipaikan kohdalle. Areenan rakentamisen pitäisi alkaa vuonna 2028.

Elämysareena on yksi osa markettien ja oikeustalon alueen kattavaa Raksila 2.0 -suunnitelmaa. Areenan lisäksi alueella olisi tilaa ainakin kaupoille, hotellille, harjoitusjäähallille ja erilliselle tapahtumatilalle.

Vaikka elämysareenan papereihin ei ole vielä raapustettu viimeisiä allekirjoituksia, voi elämyksiä pian kokea tulevan areenan koordinaateilla. Tulevana syksynä Oulun teatteri esittää nimittäin Faravidin maa -nimellä kulkevaa teosta Raksilan “kolmannen marketin” tiloissa.

Vaneriteema jatkuu myös sisätiloissa. Ratakadun puoleisesta marketista suurin osa on vallattu teatteriesityksen rakennustöitä varten.

Raksilan urheilupuisto ja Välkkylä – siellä tapahtuu

Marketeilta matka jatkuu Raksilan urheilukeskuksen keskivaiheille. Teuvo Pakkalan kadun varressa uutuuttaan kiiltelee paloasema, ja Välkkylän opiskelijakylän reunalla komeilee uudenkarhea tornitalo Uno. Sarjakakkaajastakin tunnetun uimahallin tilalla on vanerein reunustettu monttu. Täällä on aistittavissa edistystä.

Aiempiin alueisiin verrattuna urheilupuiston ja Välkkylän alueen historia on huomattavasti köyhempi. Pellot latoineen tekivät hiljalleen tilaa urheilukentille 1970-luvulta alkaen. 50 vuotta myöhemmin alue on jälleen muutosten kourissa.

Ennen muutoksiin sukeltamista kerrottakoon anekdootti Pikkukankaanpuistossa sijaitsevasta mäestä. Harvempi tietää, että aikanaan kaatopaikkana olleen mäen päällä on sotien jälkeen ehtinyt sijaita myös mäkihyppymäki, joka kuitenkin purettiin 1970-luvulla.

Tällä vuosikymmenellä on siis tapahtunut enemmän, ja lisää on luvassa. Paloasema on korvattu pienemmällä paloasemalla, uimahalli on purettu uutta vesiliikuntakeskusta varten ja Välkkylän reunaan on pystytetty pitkänhuiskea opiskelija-asuntotorni. 

Seuraavaksi pitäisi alkaa vesiliikuntakeskuksen rakentaminen. Alun perin sen piti alkaa jo alkukesästä, mutta Ylen 30. huhtikuuta julkaiseman uutisen mukaan aloitus lykkääntyy elokuulle. 

Kiinnostava hanke on myös Raksilan joukkoliikenneväylä, jonka kaavoitus alkoi maaliskuussa. Tämä kaava mahdollistaisi bussien kulkemisen paloaseman ja jäähallin välistä Välkkylän ohi Ylioppilaantielle, josta edelleen Kajaanintielle. Koko joukkoliikenneväylään kuuluisi myös Tehtaankatu, josta bussit tulevaisuudessa sukeltaisivat tunneliin rautatieaseman ali Hallituskadulle.

Muutaman vuoden päästä pitäisi bussien kulkea tästä. Ehkä joskus tästä kolistelevat myös ratikat.

Franzenin lakitus ja muut vappuperinteet ovat yhtä haalariporukkaa lukuunottamatta hiljentäneet vappuaaton alkuiltapäivän Välkkylän. Rauhaa rikkovat lähinnä Ullankartano-talon peruskorjaustyömaalta kuuluvat kolinat.

Uskottava opiskelijalehti ei missään nimessä voi jättää Välkkylää huomiotta. Pitkälti 1960–1970-lukujen taitteessa rakentunut alue on yksi Oulun ensimmäisistä opiskelija-asuntoalueista. 

Metsäkaistaleen keskellä sijaitsevan opiskelijakylän maisema ei vuosien saatossa ole liiemmin muuttunut. 2010-luvulle tultaessa Välkkylän keskivaiheilla sijainneen erillisen päiväkotirakennuksen korvasi asuntolarakennus Villentalo, jonka pohjakerrokseen päiväkoti siirtyi. Vuonna 2024 valmistui 16-kerroksinen tornitalo Uno pysäköintitalon kera.

Kun yliopisto aikanaan siirtyy Kontinkankaalle, on mielenkiintoista nähdä, kasvaako Välkkylä. Kivenheiton päässä uudesta kampuksesta sijaitseva asuinalue herättänee enemmän kiinnostusta jatkossa. Toisaalta kasvusuuntia on lähinnä yksi eli länsi. Pohjoisessa tulee vastaan Kajaanintie, idässä Ylioppilaantie ja Pohjantie, etelässä taas mahdollisesti tuleva joukkoliikenneväylä.

Käännyttäessä Kajaanintieltä Välkkylään tulee hyvin esille alueen metsäisyys. Alas viettävän maaston ansiosta Välkkylän korkeimmat talot Seponpaja ja Uno eivät hyppää erityisemmin silmille.

OYSin alueella ruumiille hoitoa ja sielulle sivistystä

Kaupunkikehityskierroksen viimeinen etappi sijaitsee Sairaalanrinteellä, jossa edistys on käsitellyistä alueista pisimmällä. Kolme uutta sairaalarakennusta on jo valmiina. Niiden vieressä torninosturi valmistelee neljättä rakennusta ja kuorma-autot vievät vanhan sairaalan jäänteitä kierrätykseen.

1970-luvulla Kontinkankaan metsiin kohosi valtavalle alalle levittäytyvä sairaalakompleksi, Oulun yliopistollinen sairaala. Sen viereen, Sairaalanrinteen toiselle puolelle rakennettiin tilat myös lastensairaalalle ja Oulun yliopiston lääketieteelliselle tiedekunnalle. Aluetta on sen jälkeen täydennetty muutamilla lisärakennuksilla.

Puoli vuosisataa pohjoissuomalaisten hoidon mahdollistaneiden rakennusten loppu on aivan kulman takana. Uudet massiiviset sairaalatornit ovat viime vuosina nousseet vanhan sairaalan pohjois- ja länsireunoille, minkä myötä loputkin vanhasta sairaalasta puretaan seuraavien vuosien aikana maan tasalle. Yliopiston tilat säilyvät toistaiseksi, ja vanhasta lastensairaalasta jää muistuttamaan yksi puolikaaren muotoinen osa.

Uuden sairaalan A- ja B-rakennuksissa sijaitsevat mm. päivystys sekä teho- ja leikkausosastot

Aivan pystyyn kuolleita vanhat sairaalarakennukset eivät sentään ole. Sairaalan keski- ja eteläosissa palvelevat vielä muun muassa sisätautien, neurologian ja ihotautien poliklinikat.

Sairaalan uudistuksen myötä se jättää jälkeensä suuren ja tyhjän maa-alueen. Alue ei silti ole jäämässä ilman käyttöä, sillä 25. marraskuuta 2025 Oulun yliopiston hallitus valitsi jatkokehitykseen skenaarion, jossa koko yliopisto sijaitsisi jatkossa Kontinkankaalla. Ylen samana päivänä julkaiseman uutisen mukaan yliopisto sijoittuisi purettavan sairaalan paikalle.

Oulun yliopiston ja Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiön (PSOAS) järjestämä arkkitehtuurikilpailu uudesta yliopistosta ja sen yhteyteen sijoittuvista opiskelija-asunnoista käynnistyy tämän vuoden toukokuussa. Muuten asiat ovat vielä epävarmoja. Valmista pitäisi olla kuitenkin kymmenen vuoden kuluttua.

Ehkä näillä main sijaitsee aikanaan yliopiston pääsisäänkäynti.

Miika Tuomela

Kirjoittaja on suomen kielen opiskelija, josta ei tule opettajaa. Vapaa-aika kuluu maailmaa ihmetellen ja penkkiurheillen. Synnyinkaupungistaan hänet saattaa löytää myös palokuntahaalarit päällään.

Lue lisää:

Oodi vapulle ja synninpäästö sen väliin jättämiselle

Vapulla on erityinen paikka opiskelijakulttuurissa. Vaan kuinka käy sen opiskelijan, jota kohmeisella nurmikolla istuminen, rastivahtien kanssa shottien vetäminen ja sitsilaulujen hoilaaminen ei houkuttele, pohtii päätoimittaja Tuuli Heikura pääkirjoituksessaan.

Omat kokemukseni opiskelijavapusta ovat hyvin rajalliset. Ensimmäisenä opiskeluvuotenani keväällä 2014 eli jo yli vuosikymmen sitten yritin kovasti liittyä mukaan tähän kollektiiviseen kokemukseen ja kiersimme opiskelukavereideni kanssa eräät bileet yhtenä iltana, suunnistuksen seuraavana päivänä ja kokoonnuimme taas yhteen vappuaattona heti aamupäivästä. Siinä vaiheessa kuitenkin oma innostukseni huhtikuista koleaa ulkoilmaa, puoliväkisin juomista ja univajetta kohtaan oli loppunut ja menin tyytyväisenä yöksi baaritiskin tienaavalle puolelle palvelemaan vappukansaa.

Edelleen vapun aikoihin palaan miettimään tätä yhtä kokemustani. Pohdin, jätettiinkö minulle antamatta cheat code monen viikon juhlinnasta selviämiseen? Olinko mahdollisesti pois sen orientaatiopäivän, jossa opetettiin oikean opiskelijamentaliteetin salat ja pidettiin intro oikeaoppisesta elimistön ja voimavarojen sääntelystä, joka mahdollistaa usean viikon ilonpidon?

Ymmärrän kyllä vapun merkityksen opiskelijakulttuurille. Opiskelijalle vappu on usein vuoden odotetuin hetki. Se merkitsee paitsi kevään huipentumaa myös hengähdystaukoa opintojen keskellä ja ennen kesätöihin siirtymistä.

Monille se on ensimmäinen kosketus korkeakouluyhteisön perinteisiin: kastajaiset, kulkueet ja laulut luovat tunteen kuulumisesta johonkin suurempaan. Juuri nämä kokemukset rakentavat identiteettiä opiskelijana ja vahvistavat sidettä omaan alaan ja yhteisöön. Vaan siinäpä se perimmäinen ongelma piileekin. Entä jos oma identiteetti ei resonoi tämänkaltaisten asioiden kanssa? 

Vapun kuuluisi yhdistää, ylittää tiedekuntarajat ja tuoda yhteen eri taustoista tulevat opiskelijat luoden hetkeksi illuusion yhteisestä todellisuudesta, jossa arjen paineet väistyvät ja vain sillä on väliä, missä pidämme seuraavan pissatauon tai kenen luona otetaan välikuolema ennen illan baarijatkoja. 

Tämän kaiken keskellä sillä opiskelijalla, joka ei tunne omakseen ympäristöä, jossa on tuhatpäisen joukon valkolakkisten, sitsilauluja hoilaavien hoipertelijoiden ympäröimänä, on kaksi vaihtoehtoa. Joko osallistua tapahtumiin puolipakolla ulkoisen paineen sanelemana tuntien olonsa vähintään epämukavaksi tai vetäytyä oman yksiönsä suojiin kärsimään fomoa menetetystä yhteisökokemuksesta. 

Silloin tällöin minusta tuntuu, että opiskeluaikani jäi jotenkin vajavaiseksi, kun en kyennyt tuosta merkkipaalusta nauttimaan samalla tavalla kuin muut niin sanotun yhteisöni jäsenet. Toisaalta, jäikö kuitenkaan? Sain tutkintotodistukseni ja monia muita paljon lämpimämpiä muistoja. Yksi, vaikkakin usean viikon mittainen, kokemus tuskin määrittää kenenkään opiskeluajan onnistumista. 

Tuuli Heikura

Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja ja kauppatieteiden maisteri, joka nauttii syväluotaavista ilmiöjutuista, kuluttaa lenkkipolkuja kahden koiransa kanssa ja haaveilee mankelin omistamisesta.

Lue lisää:

Yhdessä tekemisen ilo on Huiputukselle tärkeintä

Huiputus soittaa musiikkia ilosta tekemiseen ja ei halua lokeroitua mihinkään tyyliin. Laulaja Sampo Pirilä ja kitaristi Niklas Westerlund kertovat, että yhteistyöllä ja itse tekemällä syntyy hienoja kokemuksia. Toukokuussa Huiputus julkaisee albumin ja järjestää Huiputusfestin.

TEKSTI Pete Huttunen

KUVAT Mari Kivioja

Bändin jäsenet laulaja Sampo Pirilä, kitaristi ja taustalaulaja Niklas Westerlund, rumpali Mika Kiuttu sekä bassoa ja kitaraa soittava Mika Helin löysivät toisensa osin sattumien kautta, ja yhdessä tekeminen tuntui heti hyvältä. 

“Meillä on ollut alusta lähtien hyvä ja turvallinen meininki sekä kunnioitus toisiamme kohtaan. Huiputus-nimellä homma alkoi 2024 alussa”, Westerlund kertoo.

“Huiputus on ihana sana. Se tarkoittaa kiipeilyssä ja vaeltaessa kukkulan tai vuoren päälle kiipeämistä, mutta myös petosta”, Pirilä valaisee bändin nimivalintaa.

Huiputus ei halua lokeroitua mihinkään genreen. Miehet kertovat, että ainoat raamit ovat, että mukana on neljä tyyppiä ja neljä soitinta. Sitä kautta musiikki on pelkistetympää kuin suuremmilla kokoonpanoilla.

“Ehkä tyylissä on jotakin ysärille päin kumartamista, mutta ei me olla ihan suomirokkia tai -poppia. Meillä on kaikilla paljon eri vaikutteita, ja Huiputus ei rajaa mitään ulkopuolelle”, Westerlund pyörittelee.

Minkäänlainen luokittelu ei bändiä kiinnosta ja laulaja Sampo Pirilä vaihtaa sujuvasti aihetta.

“Teemme tätä ilosta musiikin tekemiseen. Tämä on rehellisintä ja pyyteettömintä työtä, mitä olen koskaan tehnyt. Kyse on energian purkamisesta, ja musiikki toimii kuin venttiilinä, jossa päästetään painetta ulos päästä.”

Musiikkia ja sanoja maailmasta

Huiputuksella yhteistyö on koko homman ydin, ja jokaisen bändin jäsenen tuomia biisejä on levytetty. Westerlund kuitenkin tekee suurimman osan demoista, ja sanoituksista vastaa pääosin Pirilä. 

“Huiputuksen biisit syntyvät yhdessä soittamalla. Treenaamme viikoittain ja soitamme biisejä myös keikoilla, ennen nauhoituksia. Yleisön reaktioistakin näkee usein, mikä toimii”, Westerlund kertoo.

Pirilä kirjoittaa sanat yleensä musiikkiin ja syntymässä oleviin melodioihin. Hänelle on tärkeää, että sanat sopivat laulettuna suuhun. Laulaja kertoo, että hän kirjoittaa paljon muutakin kuin sanoituksia. Huiputuksen lyriikoissa on sanoman lisäksi myös kielellisiä koukkuja ja leikkiä.

“Heräsin auringonpaisteeseen, ja Nikke oli lähettänyt biisiaihion. Heti teki mieli kirjoittaa siihen sanat. Meillä on todella rikas äidinkieli, ja sanoituksilla on suuri merkitys. Voin purkaa ja reflektoida itseäni koskettavia asioita. Maailmassa on paljon sellaista, mikä voisi olla toisin. Asiat eivät ole kuitenkaan mustavalkoisia, ja sanat auttavat ymmärtämään maailmaa. Ulos laulettuna ne saavat vielä erityisen merkityksen”, Pirilä valaisee lyriikoiden merkityksiä.

Mieletön albumi sulattaa jään

Albumi Mieletön julkaistaan 29. toukokuuta. Bändin ajatuksena oli aluksi tehdä EP, mutta biisejä syntyi niin vaivattomasti, että muusikot päättivät ihan loppumetreillä tehdä kokopitkän albumin.

Levyn teema on elämän kiertokulku, jäästä sulaminen ja vuodenaikojen vaihtelu. Se, miten kaikki jäätyy, mutta sulaa, alkaa elää ja kukkia aina uudestaan.

“On ihmeellistä, miten pensasaita on tammikuussa aivan kuolleen näköinen, mutta kun aurinko alkaa paistaa, se herää eloon. Myös ihmisen elämä on joskus omalla tavallaan kuolemista ja henkiin heräämistä”, Pirilä maalailee.

Huiputuksen musiikissa on useita sävyjä. Albumin ensimmäinen sinkku Kultakalan muisti/o on energistä ja kitarariffiin perustuvaa rankempaa Huiputusta. 

“Tunnelmat levyllä vaihtelevat. Nyt mukana on myös herkempää Huiputusta, jota ei ole aiemmin kuultu. Se vaati uskallusta, sillä tämä on herkkää hommaa”, Pirilä pohtii.

Huiputuksella on aina pointti

Huiputus on soittanut keikkoja Saariselältä Helsinkiin. Tähän mennessä fiilis soittaa, ja yleisön reaktiot ovat ylittäneet kaikki odotukset.

Bändin keikkatilanne on hyvä. Huiputus on lyhyestä iästään huolimatta julkaissut musiikkia ja saanut tärkeitä kontakteja sekä luonut verkostoja.

“Tällä hetkellä tilanne on niin positiivinen, että olemme joutuneet kieltäytymään joistakin pyydetyistä keikoista. Pitää miettiä, missä kannattaa esiintyä ja Oulussa ei kannata kuluttaa naamaansa puhki. Haluamme, että aina kun Huiputus esiintyy, sillä on joku pointti”, kitaristi Westerlund tähdentää.

Huiputus järjestää keikkailtoja, joissa on useampi bändi lavalla. Mukana on usein samantyyppisiä bändejä. Yleisö saattaa kuulla jotain uutta ja innostua siitä, vaikka olisi tullut paikalle Huiputusta katsomaan. Vastaavasti Huiputus pääsee uusien ihmisten tietoisuuteen.

“On huomattavasti helpompi saada järjestävät tahot kiinnostumaan, jos pystyy tarjoamaan koko paketin. Näin tehdään se mahdollisimman helpoksi vastaanottajalle, sillä tunkua keikoille on paljon. Olemme oppineet, että fiksuinta on tarjota koko paketti”, Westerlund sanoo.

“Tuntuu tosi hyvältä, kun tietää bändejä, jotka haluaisivat soittaa ja päästä keikalle. Se ei ole todellakaan keneltäkään pois, että useat bändit pääsevät soittamaan, päinvastoin”, Pirilä lisää.

Huiputusfestit hyvän meiningin asialla

Ensimmäinen Huiputusfest järjestettiin Kulttuurilaboratoriossa viime keväänä. Mukana olivat Huiputus, Perseenpyyhkijät, Mässykiska, Baabelin Nulikat ja Erik Mehtälä bändeineen.

Kaikki esiintyjät löytyivät lähiverkostosta aikaisempien yhteyksien ja tapaamisten kautta. 

Festivaali onnistui hyvin ja sinne myytiin 70 lippua. Huiputusfest on täysin voittoa tavoittelematon elävän musiikin tapahtuma.

“Kaikki mitä jäi viime vuonna kulujen jälkeen yli, jaettiin Tampereen ja Rovaniemen pojille bensarahaksi”, Pirilä kertoo.

Huiputusfest 2.0 järjestetään nyt 9. toukokuuta samassa paikassa. Kulttuurilaboratorio on hieno tila, jota voi vuokrata kohtuulliseen hintaan.

Tänä vuonna esiintyjinä ovat Huiputuksen lisäksi Arktirektum ja Baabelin Nulikat Rovaniemeltä sekä Raaka Hanu ja Olli PA Oulusta. Kaikki ovat julkaisseet uutta musiikkia nyt keväällä.

Järjestäjät kertovat, että tavoitteena on, että kaikilla on hyvä yhdessä tekemisen meininki. Ei liikaa puristeta mailaa, mutta tehdään kuitenkin tosissaan.

“Tällaisia tapahtumia ei ole Oulussa liikaa. Tilana Kulttuurilaboratorio on optimaalinen ja esimerkiksi 70 ihmistä Kulttuurilaboratoriossa on hyvä määrä. Isommassa paikassa se riittäisi vain eturiviin. Se muuttaa koko kokemuksen”, Westerlund valaisee.

Tänä vuonna Huiputusfest tekee yhteistyötä Mallassaunan kanssa. Koko alue on anniskelualuetta ja musiikki on suunnattu aikuisille, joten tapahtumaan on ikäraja.

Bändin suunnitelmissa ei ole tällä hetkellä kasvattaa festivaalia, vaikka ulkona olisi kiva soittaa.

“Mietitään sitä sitten, jos jää 150 ihmistä ovelle kyselemään lippuja”, Westelund naurahtaa.

Juhlat syntyvät yhdessä tekemällä

Huiputuksella on ollut vauhdikas kevät. Kesällä on tarkoitus rauhoittua. Kesäkuun alussa bändillä on pari pistokeikkaa Helsingissä ja Tampereella, mutta vasta syksylle mietitään seuraavia keikkoja. Huiputukselle maailman valloitus ei ole tavoite.

“Tämä tekee tehtävänsä niin kauan, kun pääsee purkamaan luovuutensa johonkin. Ajatus on, että tämä olisi pitkään jatkuva, mielekäs ja virkistävä projekti. Tarkoitus on, että päästään hyvällä porukalla tekemään hauskaa juttua”, Pirilä sanoo.

Pirilä ja Westerlund kannustavat ihmisiä järjestämään itse tapahtumia. Jos haluaa jotain, se pitää tehdä.

“Oulussa on mahdollisuuksia vaikka mihin. Yllättävän hyvin löytyy samanhenkisiä ihmisiä, jotka ovat valmiita laittamaan työrukkaset käteen jopa ilman korvausta. Se on tässä kaikista hienointa!”

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää: