Kansainvälisestä luokanopettajakoulutuksesta valmistunut Lauri Ahtinen on sarjakuvataiteilija ja valmistavan luokan opettaja, joka inspiroituu unista ja elämästä.
Kymmenen vuotta sitten Lauri Ahtisen tavallisen perjantailounaan keskeytti puhelu oudosta numerosta.
”Nämä on ihan helvetin hyviä”, kuului luurin toisessa päässä olevan kustannustoimittajan arvio saamistaan työnäytteistä.
Tuon puhelun jälkeen on tapahtunut paljon: Ahtisella on seitsemän julkaistua sarjakuvakirjaa, printtejä vaatemallistossa ja kahdeksan opettajan virkavuotta takanaan. Ennen aamun haastattelua hän on suunnitellut kustantamon kanssa kevään kirjajulkkareita toukokuun lopussa julkaistavan Eropäiväkirjan tiimoilta.
Ensimmäiset sarjakuvastripit näkivät päivänvalon yli vuosikymmen sitten Oulun yliopiston kansainvälisen luokanopettajakoulutuksen kuvataideopintojen lomassa.
Kavereille näytettyjen piirrosten saama hyvä vastaanotto ja samanaikainen tarve tehdä jotain luovaa antoivat Ahtiselle hyvän syyn jatkaa. Alkuvaiheessa läsnä oli myös taiteilijuusharha, jonka mukaan senhetkisillä taidoilla valloitettaisiin koko Suomi.
Matkan varrella ylimitoitettu käsitys omista kyvyistä on karissut, mutta kova työ on tuottanut tulosta. Titta på Tuira -festivaalinkin perustamaan ehtinyt Lauri Ahtinen kertoo päässeensä tekemään juttuja, joista ei osannut yliopistoaikoinaan edes haaveilla.
Tieto Rajakylän koulun valmistavan luokan opettajan paikasta kantautui Ahtisen korviin syventävän itsenäisen harjoittelun aikana. Muita hakijoita ei ollut monta, ja Ahtinen arvelee sukupuolensa luoneen etulyöntiaseman nopeaan omalle alalle työllistymiseen.
Ahtisen mukaan taidehommat saivat alkunsa samaan tapaan hieman yllättäen ja hyvän tuurin saattelemana. Googlaamalla löydettyihin kustantamoihin lähetetyt sata sivua strippejä tärppäsivät ja johtivat tuntemattomasta numerosta saapuneeseen soittoon.
Ahtisen uran takaa avautuu itsepintainen tekeminen. Hän kokee myös persoonallisuudellaan olevan merkitystä: ”Aika avoimesti työnnän itseäni paikkoihin, jotka kiinnostavat. En jää ikinä odottelemaan, että joku tulee pyytämään johonkin.”
Luovan työn lohdullinen puoli
Niin opettajan työn ja taiteilijuuden, kuin apurahakausien ja muun arjen yhteensovittaminen vaatii suunnittelua. Tämä sopii Ahtiselle, sillä hän nauttii työelämän ja muiden projektien rytmittämisestä ja tauottamisen mahdollisuuksista.
Suunnitelmallisuus on niin ikään aina ollut osa hänen persoonaansa, omien sanojensa mukaan lapsesta asti jopa hieman neuroottisella tavalla.
”Puuhun kiipeäminen on tuntunut täysin tarpeettomalta riskiltä.”
Luovuutta ei voi suunnitella, mutta Ahtisen mukaan taiteilijan työstä minimaalinen osa on luovuuden puuskaa ja ideoiden odottelua. Suurin osa ajasta kuluu ideoiden työstämiseen, niin tylsältä kuin se kuulostaakin.
Mekaaninen työskentely voi myös olla juuri se, joka altistaa luovuudelle. Toisaalta yksi luova idea kerran kolmessa viikossa riittää, hän sanoo. Hän pitää luovan työn avaimena sitä, ettei älynväläyksiä ole pakko syntyä jatkuvasti.
Inspiraatiota hän ammentaa oman elämänsä kanssakäymisistä ja unistaan. Hän pitää henkilökohtaisuutta luontevampana kuin esimerkiksi haastattelujen pohjalta luotua hahmoa. Teoskokoelmasta löytyy kuitenkin myös fiktiivisen turvapaikanhakijanuoren tarinan kertova sarjakuvaromaani Elias.
Omiin päiväkirjamerkintöihin pohjaava Eropäiväkirja on herättänyt Ahtisessa uusia ajatuksia työn julkisuudesta.
”Kun on paperin ääressä ja piirtää, niin sitä ei ajattele, että niteenä se on kaikkien maailman ihmisten saatavilla.”
Vaikka omasta elämästä kertominen on Ahtiselle itselleen luontevaa, ihmiset hänen ympärillään eivät ole tilanneet kokemustensa julkista käsittelyä. Eropäiväkirjan myötä hän on ymmärtänyt selvemmin vastuunsa tarinan takana oleville oikeille ihmisille.
Tekemisensä päämääränä Ahtinen pitää ideaa julkisesta lopputuloksesta, sillä merkityksellisyys muodostuu hänen mukaansa vasta, kun teoksella on kokijoita.
Vain kokijoiden kautta hän voi saavuttaa lähtökohtana olevan yhteiskunnallisen merkittävyyden – on kyse sitten hauskuuttamisesta, samastuttavuuden herättämisestä tai ajatusmallin ravistelusta.
“En tehnyt Eropäiväkirjaa terapeuttisista näkökulmista, mutta se muuttuu sellaiseksi, kun se iskeytyy muihin ihmisiin. Silloin ymmärrän jotain hyvin syvää ihmisyydestä ja itsestäni.”
Lauri Ahtinen suosittelee opintojen loppuun saattamista myös taiteellisesta urasta haaveileville, ”jos siitä ei tule merkittävää haittaa omalle elämälle”.
Ihmislajin menestyksen salaisuus
Lauri Ahtisen ura on sisältänyt intuition seuraamisen, määrätietoisen puurtamisen ja onnekkaiden sattumusten lisäksi myös yllättäviä, uraa edistäneitä kohtaamisia.
Erilaisiin tilaisuuksiin hän lähtee mieli avoimena uusille tuttavuuksille. Koskaan ei tiedä, milloin keskustelu paljastaa puhekumppanin italialaisen ystävän, joka on haaveillut suomalaisen sarjakuvan kääntämisestä.
Kohtaamiset ovat Ahtiselle myös verkostoitumista, jonka avulla hän tavoittelee työlleen näkyvyyttä. Samalla hän tiedostaa myös verkostoitumisen kaupallisen kaiun. Siitä tulee likainen olo, hän sanoo.
Toisaalta Ahtinen kokee verkostoitumisen samalla luontaisena toimintana.
”Sosiaalisuus, ajattelu ja yhteistyötaidot ovat kuitenkin ihmislajin genetiikkaan kirjattu menestyksen salaisuus.”
Sen lisäksi, että tarkoituksenmukainen verkostoituminen on tärkeää, se on Ahtisen mielestä myös kivaa. Aina uusia ihmisiä tavatessaan hän ei toki kuvittele kohtaamista hyötynäkökulmasta, sillä ihmisshoppailu on asia erikseen.
Luovasta urasta haaveilevaa Ahtinen rohkaisee tekemään juuri niitä juttuja, jotka itseä kiinnostavat. Oman opintokokonaisuutensa hän koosti sen enempää urakehityksen kannattavuutta ajattelematta. Tästä syystä kuvaamataito ja draamakasvatus veivät voiton teknisestä käsityöstä ja liikunnasta.
Kansainväliseen luokanopettajakoulutukseen hakeutuminen heijastaa Ahtisen pitkäaikaista kiinnostusta kulttuureihin. Sen lisäksi hän mainitsee ihmiskohtaamisten, kokeilunhalun ja pitkien lomien puoltaneen alavalintaa. Näihin haaveisiin Ahtinen kokee työnkuvan vastanneen mainiosti.
Ahtinen on kokenut akateemisen tutkinnon tuoneen turvallisuuden tunnetta. Hän suosittelee opintojen loppuun saattamista myös taiteellisesta urasta haaveileville, ”jos siitä ei tule merkittävää haittaa omalle elämälle”.
Kaikesta suunnitelmallisuudesta huolimatta Lauri Ahtisen elämä on myös tasapainottelua.
”Välillä mietin, pitäisikö lopettaa taidehommat. Mikä on rahallinen korvaus siitä, että suunnilleen sössin ihmissuhteet, kaiken vapaa-ajan ja oman talouden? Välillä taas tuntuu, että tämä on ihaninta mitä voi tehdä, lopetan opettajan hommat kokonaan ja jään vapaaksi taiteilijaksi.”
Kuka?
Lauri Ahtinen
» Valmistunut Oulun yliopiston kansainvälisestä luokanopettajakoulutuksesta vuonna 2009.
» Kirjoitti gradunsa nuoren miehen kasvusta isyyteen esikoislapsen odotusaikana.
» Työskentelee Rajakylän yläasteen valmistavan luokan opettajana ja sarjakuvataiteilijana.
» Seitsemästä teoksesta uusin, Ahtisen omiin päiväkirjamerkintöihin perustuva Eropäiväkirja julkaistaan 22. toukokuuta.
» Muita teoksia ovat muun muassa nuoresta turvapaikanhakijasta kertova sarjakuvaromaani Elias (2018) ja lastenkirja Itä-Borneo (2016).
» Suunnitellut myös muun muassa vaatekuoseja Vimmalle, ja kuvituksia lastenkirjoihin.
» Titta på Tuira -katutapahtuman perustaja.
» Toivoo kaikille kaikkea hyvää, ja rajua poliittista ohjausta ilmastonmuutoksen hidastamiseksi.
» Harrastaa polkupyöriä, oluita, sienestystä ja koripalloa.
Muokattu 10.5.2019 kello 20.58: Muokattu ingressin muotoilua.
Julkaistu
SHARE
Jenni Maalismaa
Kohtaamisista inspiroituva maailmanparantaja, jolle tanssi on elämäntapa. Värittää arkeaan spontaaniudella ja luovilla tauoilla. Instagram: @jejennii
Internetissä ikävästä menneisyydestä on hyvin vaikea päästä eroon.
Netti on siitä säälimätön media, että se tallentaa käytännössä kaiken. Saunailtojen rasistiset vitsit ja faneille takahuoneessa heitetyt rasvarepliikit hukkuvat hetkessä ajan virtaan, mutta netissä sikailusta jää yleensä dokumentti.
Tällaisen perusteellisen käsittelyn etu on siinä, että sen kautta myös muut kuin kohun kohde voivat tarkastella omaa ennakkoluuloista ajatteluaan. Entisenä äärioikeistolaisena löysin tekstistä paljon yhteistä rajapintaa: tiedän hyvin, mitä al-Taee tarkoittaa sanoessaan, että hänen on vaikea tunnistaa vanhoja tekstejään omikseen.
Internetin pitkä muisti on myös kansalaisen etu. Ihmiset eivät voi enää laukoa vuosikausia mitä tahansa hirveyksiä ja tärkeän työn kopattuaan luottaa siihen, että kukaan ei koskaan saa tietää niistä, vaan he joutuvat miettimään sanomisiaan entistä tarkemmin. Ja vaikka populistit muuta tykkäävätkin väittää, kyse ei ole sananvapauden rajoittamisesta vaan muiden paremmasta huomioonottamisesta, mikä on tärkeää yhteiskuntarauhan ja hyvinvoinnin kannalta.
Ilmiössä on monta hyvää puolta, mutta yhden asian suhteen pitäisi skarpata: jos ihminen pyytää perusteellisesti ja vilpittömästi anteeksi, silloin meidän tulisi myös antaa anteeksi ja siirtyä eteenpäin.
Marvelin Guardians of the Galaxy -elokuvien ohjaaja James Gunnerotettiin tilapäisesti törkeiden vitsitwiittiensä takia. Ongelmalliseksi Gunnin tapauksen teki se, että hän oli vuosia aiemmin käynyt kyseiset twiitit läpi ja pyytänyt niitä julkisesti anteeksi.
Vaikka Gunn sai lopulta työnsä takaisin, tapaus kuvastaa tarkasti ilmiön karvapuolta: internet mahdollistaa sen, että ihmistä syytetään samoista teoista uudelleen ja uudelleen, vaikka hän on pyytänyt niitä anteeksi ja teoillaan osoittanut, että on sittemmin kasvanut ihmisenä.
Ja jos rakennamme maailman, jossa ihmistä voidaan syyttää ikuisesti hänen vanhoista synneistään, miksi kukaan haluaisi edes yrittää kasvaa paremmaksi ihmiseksi?
Jos menneisyys määrittää meitä lopullisesti, miksi edes yrittää rakentaa parempaa tulevaisuutta?
Kirjoittaja on stand up -koomikko ja entinen rasisti.
Julkaistu
SHARE
Iikka Kivi
Oululainen stand up-koomikko, joka tekee mahdollisimman vähän työtä jotta voisi viettää mahdollisimman paljon aikaa lintutornissa.
Twitter: @KoomikkoKivi
Kun olin pieni, en osannut haaveilla siitä työstä, jota nyt teen – eihän tekstipainotteisen digimarkkinoinnin suunnittelijan työtä kai ollut olemassakaan. Halusin olla näyttelijä, laulaja tai kirjailija.
Valmistuessani korkeakoulusta en osannut vieläkään haaveilla työstä, jota nyt teen. Copywriter-titteli oli vain etäisesti tuttu, sähköisen markkinoinnin suunnittelijoista en ollut kuullutkaan. Ajattelin, että koska olin opiskellut viestintää mutten markkinointia tai suomen kieltä, minulla ei olisi mitään mahdollisuuksia mainosalalle.
Oikeastaan ajauduin viestinnän ja markkinoinnin alalle sattumalta. Mikään muu ei kuulostanut kivalta, enkä päässyt opiskelemaan alalle, jonne luulin haluavani. Vasta noin vuoden viestintää opiskeltuani tajusin olevani oikeassa paikassa. Kun ei ole erinomainen missään ja on ihan hyvä monessa asiassa, päätyy näköjään opiskelemaan viestintää.
Pienestä asti olen tiennyt vain sen, että haluan tehdä työtä, jossa saan käyttää luovuuttani. Ja vaikka se onkin nykyisen ammattini paras puoli, se on myös huonoin.
Sillä asia on niin, että luova työ viestinnän alalla ei ole pelkkää kamppisten kehittelyä ja pöhinän nostattamista. Sisällöntuotanto sosiaaliseen mediaan ei ole vain idisten kreailua. Copywriterin työ ei ole ainoastaan nasevia sloganeita. Digimarkkinointi on muutakin kuin Instagramin selaamista.
Vaikka työni on toki kaikkea tuotakin, enimmäkseen se on strategioita, analytiikkaa, matematiikkaa, psykologiaa, yhteiskuntatieteitä ja kirjoittamista. Excel-taulukoita, Google Adsiä ja Facebookin mainostyökalua. Tarkkailua, avarakatseisuutta ja silmät auki elämistä.
Luovuus viestinnän alalla on tasapainottelua sen välillä, mitä asiakas haluaa, mitä asiakas haluaa maksaa ja mitä asiakas tarvitsee – ja luovuuden asettamista noihin annettuihin raameihin.
Työskentely luovalla alalla ei ole kovin hohdokasta. Oikeastaan se on hyvin kuluttavaa, ja kietoo lonkeroihinsa koko elämäsi ja arkesi. Kun työn ja vapaan erottaminen toisistaan on vaikeaa, syntyy olo, että on aina töissä.
Luovuutta ei voi hallita. Luova idea ei kysy lupaa, kun se tulee, eikä se välitä siitä, onko se hyödyllinen tai mahdollinen toteuttaa. Omiin ideoihin ei saa rakastua, sillä minkä tahansa voi joutua hylkäämään ilman sen suurempia seremonioita tai hyvästejä, sillä omasta mielestä hyvä ajatus voikin olla asiakkaan mielestä ala-arvoisen huono
Luovuus ei sammu, kun toimiston oven sulkee takanaan työpäivän päätteeksi, vaan se herättää öisin eikä anna nukahtaa uudelleen. Makaat sängyssä pää täynnä eri voimakkuuksilla kuuluvia ajatuksia: muistitko tarkistaa eilisen tekstin kielioppivirheet? Pitäisiköhän sittenkin ehdottaa asiakkaalle jotain ihan muuta, kun mitä ajattelin? Entä jos en osaa sanoa yhtään mitään järkevää huomisessa palaverissa? Suurimpaan ääneen huutaa ajatus: “SINUNHAN PITÄISI NUKKUA!”
Koska jos et nuku, et ole luova.
Olen itse huomannut rajojen olevan lopulta kaikista tärkeintä luovassa työssä. Rajoja tulee asettaa itselleen, työlleen ja työyhteisölleen.
Vaikka työtään ei voisi unohtaa työajan päätyttyä, työsähköpostien ja -viestien ilmoitukset voi laittaa pois päältä. Sulje ruudut aikaisemmin illalla, äläkä varsinkaan ota puhelinta sänkyyn. Vaikka kotona tekisikin mieli puhua työasioista, se kannattaa silti pitää minimissä. Työkavereiden ja pomon kanssa voi ystävystyä, mutta pientä etäisyyttä kannattaa pitää.
Ja kaikista tärkein neuvo: ei ylitöitä.
Vaikka luovuus raastaa, vie yöuneni, lihottaa, vaarantaa mielenterveyteni ja saa minut harkitsemaan luovuttamista noin päivittäin, en usko koskaan valitsevani toisin.
Kaikesta huolimatta työni tekee minut onnelliseksi. Pitää vain huolehtia, etten kuristu sen lonkeroihin.
Julkaistu
SHARE
Laura Tauriainen
34-vuotias tiedeviestinnän maisteri ja copywriter. Löydät hänet Instagramista nimellä @lauratau. Lisäksi hän harrastaa laulamista, koiran rapsuttelua ja lukemista.
Tienasitko viime vuonna yli vuositulorajasi? Voit palauttaa liikaa maksetut opintorahat ja opintotuen asumislisät verkossa verkon asiointipalvelussa toukokuun aikana, Kela tiedottaa. Jos opintotukea ei palauta toukokuussa, Kela perii sen takaisin 7,5 prosentilla korotettuna. Opiskelijan on itse laskettava, kuinka paljon hänellä on opintotukeen vaikuttavia muita tuloja. Tuloina huomioidaan opintorahaa lukuun ottamatta kaikki tienatut veronalaiset ansio- ja pääomatulot […]
Tienasitko viime vuonna yli vuositulorajasi? Voit palauttaa liikaa maksetut opintorahat ja opintotuen asumislisät verkossa verkon asiointipalvelussa toukokuun aikana, Kela tiedottaa.
Jos opintotukea ei palauta toukokuussa, Kela perii sen takaisin 7,5 prosentilla korotettuna.
Opiskelijan on itse laskettava, kuinka paljon hänellä on opintotukeen vaikuttavia muita tuloja. Tuloina huomioidaan opintorahaa lukuun ottamatta kaikki tienatut veronalaiset ansio- ja pääomatulot bruttomääräisinä ilman vähennyksiä sekä apurahat ja tulot ulkomailta. Sen sijaan ulkomaiseen opiskelijavaihtoon tarkoitettuja apurahoja ei huomioida tulona. Vuositulorajat ja tuen vapaaehtoiset palauttamiset eivät koske yleistä asumistukea.
Jos opintotukea on nostettu yhdeksältä kuukaudelta, muiden tulojen vuosituloraja on 11 973 euroa, Kymmenellä opintotukikuukaudella vuosituloraja on 10 650 euroa. Jos olet saanut joltain kuukaudelta vähemmän opintotukea kuin muina kuukausina, voi valita palautettavaksi tällaisen kuukauden. Korkeakouluopiskelija saa palauttamansa tukikuukaudet uudelleen käyttöönsä.
Opintotuen vapaaehtoisen palautuksen voi tehdä verkossa. Kelan asiointipalvelu ohjaa käyttäjää kertomalla, mitkä kuukaudet voi palauttaa ja miten palautus korottaisi vuositulorajaa. Palautuksen voi maksaa heti verkkopankissa. Vaihtoehtoisesti voi tulostaa maksamiseen tarvittavat tiedot tai tilata Kelasta maksulomakkeen, joka postitetaan kotiin.
Kelan mukaan opintotuen vapaaehtoisia palautuksia kertyi vuosi sitten 27 750 opiskelijalta yhteensä 25,4 miljoonaa euroa. Valtaosa opiskelijoista palauttaa tuet verkossa.
Verohallinto on lähettänyt verovelvollisille esitäytetyn veroilmoituksen, jossa on huomioitu helmikuun loppuun mennessä saadut opintorahan palautukset. Kela ilmoittaa maalis-toukokuussa maksetut palautukset verottajalle automaattisesti.
Opiskelijan ei siis tarvitse korjata veroilmoituksen tietoja. Verohallinto huomioi kaikki palautukset vahvistaessaan opiskelijan lopullisen verotuksen.
Julkaistu
SHARE
Anni Hyypiö
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio
Graduahdistus on monille opiskelijoille tuttu sana, mutta myös valmistuminen voi aiheuttaa paniikkia, pelkoa ja ahdistusta.
Kutsuimme kolme Oulun yliopiston alumnia keskustelemaan valmistumisen aiheuttamista negatiivisista tunteista ja siitä, miten he oppivat pärjäämään niiden kanssa.
Tänäkin vappuna skumppapullot poksahtelivat, haalarit likaantuivat ja väki kokoontui aattona katsomaan perinteisiä fuksien uittoja. Juhlijoiden joukossa oli opiskelijoita, jotka remusivat vappubileissä ensimmäistä kertaa haalareissa, ja opiskelijoita, joiden haalareista saattoi nähdä jo ajan ja kokemuksen tuomaa patinaa.
Toisille tämä on ollut viimeinen opiskelijavappu – ja toisille ensimmäinen valmistumisen jälkeen. Opetushallinnon tilastopalvelun mukaan viime vuonna Oulun yliopistossa maisterin paperit nappasi 1315 opiskelijaa, kaikissa Suomen yliopistoissa ylemmän korkeakoulututkinnon suoritti viime vuoden aikana 15 162 opiskelijaa.
Oulun ylioppilaslehti kutsui aivan vapun alla kolme Oulun yliopiston alumnia yhteen Telluksen tiloista perinteisten vappumurkinoiden, eli kuivuneiden munkkien, puoliraakojen mansikoiden ja siman äärelle keskustelemaan, minkälaisia ajatuksia opiskelijaelämän päättyminen heissä on herättänyt.
Vuosi sitten kauppatieteiden maisteriksi valmistunut Tomi Takarautio kertoo, että hänen osaltaan opiskelijariennot ovat jo taaksejäänyttä elämää. Kun opiskeluaikoina tuli vappuisin rellestettyä muiden opiskelijoiden tavoin, tänä vuonna vappu oli tarkoitus viettää rauhallisissa merkeissä. Opiskelijaelämän ja nykyisen tilanteen erottaminen toisistaan tuntuu Takaraution mielestä tärkeältä.
Oulun ylioppilaslehdenkin avustajanakin toiminut, tällä hetkellä tiedeviestintää opiskeleva Sampo Marski tunnistaa Takaraution ajatuksen hyvin. Aiemmin aate-ja oppihistoriaa opiskellut Marski muistaa hyvin ensimmäisen vapun valmistumisensa jälkeen vuodelta 2013.
Marskin vappuperinteisiin olivat opiskeluaikana kuuluneet erilaiset opiskelijabileet ja aattona uittojen seuraaminen, mutta valmistumista seuraavan vapun Marski vietti kotona tippaleipiä syöden.
”Ajattelin, että erottautuminen opiskelijaelämästä kuuluu prosessiin. Kun en ollut enää opiskelija, niin en mennyt opiskelijabileisiin. Nythän se tuntuu ihan typerältä, koska minun mielestäni teekkareiden uitto on ihan kaikkien oululaisten tapahtuma”, Marski sanoo.
Myös filosofian maisteriksi viime vuonna valmistunut, aikaisemmin OYY:n yritysyhteistyökoordinaattorina toiminut Sonja Arstio kertoo astuneensa askel askeleelta kauemmas vanhoista vappuperinteistä.
Aiemmin Arstio oli viettänyt vappuaatot tutun opiskelijaporukan kanssa. Perinteisiin kuuluivat piknik, uitot ja vappujuhlat Arstion luona. Ensimmäisenä vappuna valmistumisen jälkeen Arstio ei mennyt enää uittoihin, mutta piti silti bileet kotonaan. Tänä vappuna hän ei aikonut tehdä enää kumpaakaan.
”Tosi moni ystävistäni ei aio enää tehdä noita asioita, joten tuntuisi vähän hullulta pitää kotona juhlat tietämättä, tuleeko bileisiin ketään”, hän miettii.
Valmistumisahdistus voi aiheuttaa fyysisiä oireita
Vappu on vain yksi konkreettinen esimerkki siitä, mikä muuttuu opiskelijastatuksen häviämisen mukana. Vaikka valtaosa muutoksista on hyviä, toisinaan valmistuminen voi aiheuttaa myös kriisin.
Sanna Häyrynen kirjoitti viime vuoden maaliskuussa Oulun ylioppilaslehden kolumnissaan, että opiskelijan identiteetistä luopumista voi verrata surutyöhön.
Myös Sonja Arstio tietää kokemuksesta, ettei valmistuminen ole pelkkää juhlaa.
Ongelmat alkoivat marraskuussa 2017. Arstio oli tehnyt graduaan aktiivisesti kolme kuukautta ja valmistuminen häämötti edessä.
Kun gradu oli jo palautettu ja kaiken olisi pitänyt olla kunnossa, Arstio alkoi kärsiä rytmihäiriöistä. Niitä seurasivat voimakkaat burnoutin oireet ja vaikeus päästä sängystä ylös.
Arstio kertoo nauttineensa gradun tekemisestä täysillä. Kehon stressireaktio tuli hänen mukaansa tunteesta, että on jäänyt täysin tyhjän päälle.
”Tajusin, että oireet eivät johtuneet siitä, että olin työstänyt gradua, vaan yksinkertaisesti siitä, että minua kammotti niin järkyttävästi, että mitä nyt tapahtuu”, Arstio kuvaa.
Arstio hakeutui sydänoireiden vuoksi hoitoon Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Pelko sydänkohtauksesta oli valtava, sillä Arstion isä oli menehtynyt joitakin vuosia aikaisemmin äkillisesti sydänperäiseen sairauteen.
”Siinä kun olit keväällä valmistumisen kynnyksellä vuorokauden mittaisessa sydänfilmissä, tuli sellainen olo että mitä paskaa, että ei tämä voi näin mennä tämä homma. Se oli järkyttävää”, Arstio kertoo.
Sydänfilmissä ei näkynyt mitään vakavaa, eikä oireille löytynyt varmaa selitystä.
Lopulta ahdistus meni niin pahaksi, että Arstio hakeutui terapiaan. Terapiasta löytyi lopulta helpottava apu ja tuki ahdistuksen hoitoon. Arstio ei hakenut apua YTHS:n kautta, vaan suoraan yksityiseltä lääkäriasemalta.
”Koin helpommaksi niin, että hakeuduin yksityiselle ja siitä sitten Kelan tukemaan terapiaan. Avun hakeminen ei aina mene niin kuin Strömsössä. Se, että saa apua, voi olla joskus tosi tuskan takana. Koin, että minulla ei olisi ollut enää voimia tapella hoidon tarpeesta.”
Valmistumisen jälkeen voi joutua etsiskelemään sosiaalisen piirin lisäksi myös itseään. ”Se välitila on siinä kuumottavin, että on tavallaan kaiken ulkopuolella tai välissä. Tuntuu, että olen vieläkin siinä välitilassa”, sanoo Sonja Arstio.
Myös Sampo Marskilla on kokemuksia valmistumisen aiheuttamasta ahdistuksesta. Hän alkoi saada paniikkikohtauksia työstäessään gradua. Paniikkikohtaukset muistuttivat sydänkohtauksia.
Lopulta Marski marssi YTHS:lle ja sai heti apua fyysisiin ja psyykkisiin oireisiinsa. Marski turvautui lääkehoitoon saadakseen gradunsa valmiiksi.
Kun paniikkikohtaukset alkoivat, Marski ajatteli, että kyseessä on gradun valmistumisesta johtuva stressi. Nyt, vuosien päästä, asia näyttäytyy eri tavalla.
”Minun mielestäni koulutusputki on tosi hyvä sana kertomaan siitä, mistä se ahdistus kumpuaa. Sitä voi miettiä sellaisena vesiliukumäkenä: yhtäkkiä, kun se vesiliukumäki on loppumassa, huomaat, että tuo vesi tuolla alhaalla saattaakin olla ihan helvetin kylmää. Sitten haluatkin kiivetä takaisin sitä putkea pitkin, mutta eihän siitä mitään tule.”
Marski kertoo tajunneensa vasta juuri valmistumisen hetkellä, ettei itse tutkinnolla olekaan ehkä mitään merkitystä: luentosaleissa istumisen sijaan tärkeämpää olisi ollut hankkia ihmiskontakteja.
Tomi Takaraution mielestä tutkinnon tärkeyttä korostetaan välillä jopa liikaakin.
”Meille tuputetaan sitä, että tutkinto tekee autuaaksi. Ei kukaan kysy sinulta elämässä, että paljonko sait opintopisteitä tai mitä tuli arvosanaksi. Tutkinto on vaan yksi lisäjuttu siihen palettiin, ja se on valtava etu muihin nähden, mutta toisaalta monella muullakin on se sama tutkinto. Kilpailet siis kuitenkin muiden kanssa samoista työpaikoista”, Takarautio miettii.
”Minun mielestäni koulutusputki on tosi hyvä sana kertomaan siitä, mistä se ahdistus kumpuaa. Sitä voi miettiä sellaisena vesiliukumäkenä: yhtäkkiä, kun se vesiliukumäki on loppumassa, huomaat, että tuo vesi tuolla alhaalla saattaakin olla ihan helvetin kylmää. Sitten haluatkin kiivetä takaisin sitä putkea pitkin, mutta eihän siitä mitään tule.”
Myös Takarautio kertoo tunteneensa painetta ja ahdistusta. Hänen kohdallaan ahdistus oli pahimmillaan kolmantena opiskeluvuotena, jolloin päässä pyöri työllistyminen.
Kun töitä sitten oli, alkoi paine siitä, että gradu pitää saada valmiiksi.
”Meidän alalla ajatus on välillä vähän sitä, että jos sinulla ei ole tutkintoa, niin et ole mitään. Vaikka se ei ollut sellaista kohtuutonta ahdistusta, kyllä siinä oli kova paine, että saa puserrettua sen gradun valmiiksi”, Takarautio kertoo.
Työttömyys pelottaa
Ahdistus, paniikkikohtaukset ja rytmihäiriöt eivät tule ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan valmistumisesta ja tutkinnon läpäisemisestä. Miksi ihminen voi huonosti juuri silloin, kun pitäisi olla iloinen ja onnellinen suuresta saavutuksestaan?
YTHS:n vuonna 2016 julkaisemasta opiskelijoiden terveystutkimuksesta selvisi, että yhä useampi opiskelijoista on huolissaan toimeentulon epävarmuudesta ja valmistumisen jälkeisestä työttömyydestä. Kyselyyn vastanneista opiskelijoista yhä useampi raportoi psyykkisestä oireilusta ja pahasta olosta.
Sonja Arstio, Tomi Takarautio ja Sampo Marski ovat yhtä mieltä siitä, että pelko työttömyydestä on yksi suurimmista syistä valmistumisahdistukseen.
Jokainen heistä kertoo miettineensä jo opiskelujen aikana, mitä opintoja kannattaa suorittaa, jotta saisi varmimmin töitä. Arstio ja Marski päätyivät opiskelemaan opettajan pätevyydet, vaikka opettajuus ei kuulunutkaan unelmatöihin.
Takarautio päätti opiskella kauppatieteitä, koska ajatteli, että sitä kautta on tiedossa varmasti töitä. Vaikka hän on työllistynyt hyvin, Takarautio on silti sitä mieltä, että turha varmistelu ja opiskelujen valitseminen työttömyyden pelko silmissä ei lopulta ole aina kaikista järkevin ratkaisu.
“Jos et pidä opiskelemastasi alasta ihan oikeasti, niin paljon todennäköisemmin jäät silloin työttömäksi, koska kyllä se näkyy ulospäin. Ei elämää kannata elää varmistellen ja mahdollisimman pienillä panoksilla”, Takarautio sanoo.
”Ei elämää kannata elää varmistellen ja mahdollisimman pienillä panoksilla”, sanoo Tomi Takarautio.
Sonja Arstio kuuntelee Takarautiota ja nyökyttelee.
”Kyllähän se kertoo vähän huolestuttavia asioita meidän yhteiskunnasta, jos se on noin pelottava asia, että meistä puolet saa tykytyksiä pelkästä ajatuksesta, että ollaan työttömiä ja tyhjän päällä”, Arstio kommentoi.
Myös Marski nyökyttelee. Viiden vuoden ajan hän ajatteli olevansa tulevaisuudessa siistissä sisätyössä ja hakevansa sisällön elämäänsä työn ulkopuolelta. Marski hankki opiskellessaan opettajan pätevyyden neljään aineeseen. Silloin ajatus tuntui miellyttävältä ja vähensi ahdistusta tulevaisuudesta.
Jossakin vaiheessa Marski kuitenkin huomasi, ettei opettajan pätevyydelläkään saa automaattisesti töitä. Silloin pintaan nousi katkeruus.
”Ensimmäinen ajatus, mikä minulla tämän ahdistuksen aikaan oli, että minut on petetty. Se on tosi naiivia ja tyhmää, mutta minulle ainakin oli jo koulussa kerrottu, että kun suuret ikäluokat jäävät pois töistä, niin kaikille riittää töitä. Ajattelin, että työllistyminen korkeakoulututkinnolla on itsestäänselvyys. Kun tämä pilvilinna mureni, se oli erittäin ahdistava kokemus”, Marski kuvailee.
”Kyllähän se kertoo vähän huolestuttavia asioita meidän yhteiskunnasta, jos se on noin pelottava asia, että meistä puolet saa tykytyksiä pelkästä ajatuksesta, että ollaan työttömiä ja tyhjän päällä.”
Korkeakoulutettujen keskusjärjestö Akavalla on työttömyyttä pelkääville opiskelijoille kuitenkin hyviä uutisia. Akavan mukaan korkeakoulutettujen työttömyys on ollut viime vuosina selvässä laskussa. Korkeakoulutettuja työttömiä oli vuoden 2018 joulukuun lopussa yhteensä 35 805. Vähennystä vuotta aiempaan verrattuna tuli 5 366 henkilöä eli 13 prosenttia. Myös vastavalmistuneiden työttömyys on laskenut.
Humanistien huijarisyndrooma
Kun Sonja Arstio valmistui tammikuussa 2018 filosofian maisteriksi, tulevaisuus tuntui epämääräiseltä. Valmistumisensa jälkeen Arstio ei kuitenkaan ehtinyt olla päivääkään työtön, ja nyt hän toimii Tuudon markkinointipäällikkönä.
Opettajaopinnoilla ei ole Arstion työn kannalta mitään merkitystä, eikä hän halua tehdä opettajan hommia tulevaisuudessakaan.
”Kyllä siihen liittyy sellaista häpeääkin, jos joku kysyy, että mitä olet opiskellut. Yritän aina hirveästi perustella, että kirjallisuudesta valmistuu mihin vain ja humanistithan voivat tehdä ihan mitä vain. Se on aiheuttanut nytkin työelämässä sellaisen huijarisyndrooman”, Arstio kertoo.vat
Huijarisyndrooma on sisäinen tunne, jossa oireyhtymästä kärsivä ajattelee, että kaikki hänen saavutuksensa ovat hyvän onnen tai sattuman tulosta, eikä hänen todellisilla taidoillaan ole mitään tekemistä menestyksen kanssa. Huijarisyndroomasta kärsivällä on voimakas sisäinen kokemus omasta osaamattomuudestaan, vaikka muut ympärillä ovat päinvastaista mieltä. Pelko paljastumisesta vie voimia ja aiheuttaa voimakasta ahdistusta.
Psykologi Tiina Ekman kirjoittaaHuijarisyndrooma-kirjassaan termin olevan vaikea, sillä se rinnastetaan helposti tietoiseen huijaamiseen, valehteluun tai petokseen, vaikka oireyhtymästä kärsivät eivät oikeasti huijaa muita, valehtele tai esitä muuta kuin oikeasti ovat.
Huijari-ilmiö on samaa sarjaa kuin perfektionismi, itsekriittisyys, vaativuus itseä kohtaan tai suorittamispakko. Kaikkien näiden taustalla on epävarmuus itsestä, minuudesta ja kelpaamisesta sellaisena kuin on.
Sampo Marski uskoo, että huijarisyndrooma on yleinen ongelma etenkin humanistisilla aloilla.
”On vaikeaa, kun et valmistu mihinkään suoraan, vaan vain myyt omaa osaamistasi, joka sinulla jo ennestään on tai jota tulet myöhemmin hankkimaan. Sen hyväksyminen ei ole helppoa”, Marski sanoo.
Identiteettikriisi ja yksin jäämisen pelko
Sonja Arstio nostaa esille valmistuvien opiskelijoiden pelon yksinjäämisestä. Kun opiskelut loppuvat, koko sosiaalinen elämä voi mennä uusiksi.
”Kun lähdet koulusta ja valmistut, niin mitä jos sinulla ei olekaan muita kontakteja kuin vanha opiskelijaporukkasi? Porukka voi hävitä siitä ympäriltä pikkuhiljaa, kun yhteinen ympäristö on poissa. Yksinäisyys tappaa, se on tosi vaarallista. En yhtään ihmettele, että pelottaa”, Arstio sanoo.
Valmistumisen jälkeen voi joutua etsiskelemään sosiaalisen piirin lisäksi myös itseään. Päässä pyörii ajatuksia: kuka minä olen, mikä minun tehtäväni nyt on?
”Se välitila on siinä kuumottavin, kun on tavallaan kaiken ulkopuolella tai välissä. Tuntuu, että olen vieläkin siinä välitilassa. Tuollainen kriisi yhdistettynä muutenkin masentuneeseen mielentilaan voi viedä pahastikin maton jalkojen alta”, Arstio miettii.
Myös Marski näkee valmistumisen eräänlaisena identiteettikriisinä ja elämänkaaripsykologian etappina.
Hän kuvaa valmistumista pitkitetyn nuoruuden lopettamiseksi ja hypyksi aikuisuuteen.
”Kun on suoraan lukiosta tullut opiskelemaan, koko aikuisidentiteetti on rakentunut opiskelun ympärille. Minulla oli ajatus, että se identiteetti pitää hajottaa ja rakentaa uusi tilalle. Ajattelin, että ulkopuoleltakin ajatellaan, että näin pitäisi tehdä. Uskon, että välivuosi tai armeijaan meno olisi tehnyt ihan hyvää lukion jälkeen.”
Mistä apua, jos ahdistus iskee?
Arstio kokee, että valmistumisahdistuksesta pitäisi puhua enemmän.
Oman valmistumisensa aikana hän tunsi olevansa ahdistuksensa kanssa yksin; muut opiskelijakaverit odottivat valmistumista positiivisin mielin ja suurella osalla oli tulevaisuuden suhteen selvät sävelet. Silloin Arstio olisi kaivannut vertaistukea ja ymmärrystä omalle ololleen.
Sampo Marski on samaa mieltä. Hän kannustaa hakemaan ammattiapua, jos oma olo tuntuu vaikealta.
”Jos ahdistus ei lähde sillä, että juot kaverin kanssa saunassa kaljaa, niin mene hoitoon”, Marski neuvoo.
Sampo Marski kuvaa valmistumista pitkitetyn nuoruuden lopettamiseksi ja hypyksi aikuisuuteen. ”Kun on suoraan lukiosta tullut opiskelemaan, koko aikuisidentiteetti on rakentunut opiskelun ympärille. Minulla oli ajatus, että se identiteetti pitää hajottaa ja rakentaa uusi tilalle.”
Myös Sonja Arstio kannustaa hakemaan apua, jos valmistuminen ahdistaa – mieluiten jo ennen kuin olo on mennyt liian vaikeaksi.
”Jos tuntuu, että on vähänkään liian tukalaa, niin mieluummin menee silloin paremmalla ololla jo lääkäriin, kuin että menisi jo niin huonoon kuntoon, ettei enää jaksa hakea apua. Kaikki eivät toki mene siihen tilaan, ja joitakin voi vaan etäisesti ärsyttää tai harmittaa. Silti kaikista niistä tunteista kannattaa puhua”, Arstio sanoo.
”Onko se epämääräinen tulevaisuus sitten oikeasti katastrofi vai tuntuuko se vain siltä? Siihen työttömyyteenkään ei kuole.”
Tomi Takarautio uskoo, että myös ennaltaehkäisy auttaa siihen, ettei ahdistus onnistu asettumaan niin suureksi möykyksi rintaan asumaan.
”Se on myös ulkoista painetta, paljolti myös sitä, että me asetamme jotakin aivan tyhmiä odotuksia eikä sitten kestetä niitä poikkeamia omiin odotuksiin. Ei kannata tehdä niin kuin muut odottavat, vaan seurata sydämen ääntä ja tehdä niin kuin itsestä hyvältä tuntuu”, hän sanoo.
Tomi Takarautio haluaa myös mainita, että elämässä on paljon muitakin asioita kuin opiskelu tai työ. Se saattaa unohtua valmistumisen, kiireen, gradun kirjoittamisen ja paineen alla. Vaikka työllistyminen olisikin epävarmaa, on elämässä tärkeää pitää huolta ihmissuhteista ja harrastuksista.
Sampo Marski muistuttaa myös, että perinteisen koulutusputken ehtii käydä läpi vaikka useampaankin kertaan. Siitä hänellä itselläänkin on kokemusta, sillä Marski opiskelee tällä hetkellä toista tutkintoaan.
”Kaiken voi ihan hyvin tehdä uudestaan, jos siltä tuntuu. Siitä ei kannata lannistua, jos epäonnistuu omasta mielestään ensimmäisellä kerralla”, Marski sanoo.
”Mitä se epäonnistuminen edes on? Ihmisillä on vaan kova tarve tarrautua siihen identiteettiin, joka sillä hetkellä on tarjolla, koska muuten me oltaisiin niin hukassa täällä”, Sonja Arstio miettii.
”Siksi kannattaakin rakentaa se elämä myös jollekin muulle pohjalle kuin sille, että olet pelkästään opiskelija”, Marski päättää.
Oululaiset vappuaaton perinteet toistuivat tänäkin vuonna tutussa järjestyksessä: juhlinta käynnistyi puoliltapäivin Frans Mikael Franzénin patsaan lakituksella, jota seurasi kaupungin keskustan läpi vaeltanut teekkarikulkue. Kulkue matkasi lopulta Åströmin puistoon, jossa teekkarifuksit pääsivät liukumaan Lasaretinväylän rusehtavaan virtaan. Ensimmäisenä teekkarikiltana kastautumaan pääsi tänä vuonna Oulun yliopiston Koneinsinöörikilta.
Vappuaatto huipentaa opiskelijoiden monipäiväisen (tai -viikkoisen) juhlinnan. Tänä vuonna Oulun vappupiknikeillä ei tarvinnut hytistä pilkkihaalareita ja villahanskoja kaivaten, sillä sää oli vappuperinteisiin nähden epätyypillisen lämmin ja aurinkoinen.
Humanistisen Killan puheenjohtaja Anni Siika-aho siteerasi aaton lakituspuheessaan runoilija Frans Mikael Franzénin runoa Juokse porosein (”Päiv’ on lyhyinen, mutta pitkä tie! Laulaissain’ nyt vie matka joutuen!”) ja toivoi, että tulevaisuudessa Oulussa vallitsisi se sama yhteisöllinen opiskelijakulttuuri, jonka hän on itse saanut kokea. Hän myös totesi jokaisen opiskelijan ansaitsevan tunteen kuulumisesta joukkoon. Siksi ketään ei pitäisi jättää syrjään.
”Pidetään yhtä, ja nautitaan opiskeluvuosistamme vielä, kun niitä on jäljellä.”
Vappuaaton perinteitä seurasi myös Oulun ylioppilaslehti.Klikkaa kuvagallerian pikkukuvia nähdäksesi kuvat täysikokoisina.
Julkaistu
SHARE
Anni Hyypiö
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio
