Kun olin pieni, en osannut haaveilla siitä työstä, jota nyt teen – eihän tekstipainotteisen digimarkkinoinnin suunnittelijan työtä kai ollut olemassakaan. Halusin olla näyttelijä, laulaja tai kirjailija.
Valmistuessani korkeakoulusta en osannut vieläkään haaveilla työstä, jota nyt teen. Copywriter-titteli oli vain etäisesti tuttu, sähköisen markkinoinnin suunnittelijoista en ollut kuullutkaan. Ajattelin, että koska olin opiskellut viestintää mutten markkinointia tai suomen kieltä, minulla ei olisi mitään mahdollisuuksia mainosalalle.
Oikeastaan ajauduin viestinnän ja markkinoinnin alalle sattumalta. Mikään muu ei kuulostanut kivalta, enkä päässyt opiskelemaan alalle, jonne luulin haluavani. Vasta noin vuoden viestintää opiskeltuani tajusin olevani oikeassa paikassa. Kun ei ole erinomainen missään ja on ihan hyvä monessa asiassa, päätyy näköjään opiskelemaan viestintää.
Pienestä asti olen tiennyt vain sen, että haluan tehdä työtä, jossa saan käyttää luovuuttani. Ja vaikka se onkin nykyisen ammattini paras puoli, se on myös huonoin.
Sillä asia on niin, että luova työ viestinnän alalla ei ole pelkkää kamppisten kehittelyä ja pöhinän nostattamista. Sisällöntuotanto sosiaaliseen mediaan ei ole vain idisten kreailua. Copywriterin työ ei ole ainoastaan nasevia sloganeita. Digimarkkinointi on muutakin kuin Instagramin selaamista.
Vaikka työni on toki kaikkea tuotakin, enimmäkseen se on strategioita, analytiikkaa, matematiikkaa, psykologiaa, yhteiskuntatieteitä ja kirjoittamista. Excel-taulukoita, Google Adsiä ja Facebookin mainostyökalua. Tarkkailua, avarakatseisuutta ja silmät auki elämistä.
Luovuus viestinnän alalla on tasapainottelua sen välillä, mitä asiakas haluaa, mitä asiakas haluaa maksaa ja mitä asiakas tarvitsee – ja luovuuden asettamista noihin annettuihin raameihin.
Työskentely luovalla alalla ei ole kovin hohdokasta. Oikeastaan se on hyvin kuluttavaa, ja kietoo lonkeroihinsa koko elämäsi ja arkesi. Kun työn ja vapaan erottaminen toisistaan on vaikeaa, syntyy olo, että on aina töissä.
Luovuutta ei voi hallita. Luova idea ei kysy lupaa, kun se tulee, eikä se välitä siitä, onko se hyödyllinen tai mahdollinen toteuttaa. Omiin ideoihin ei saa rakastua, sillä minkä tahansa voi joutua hylkäämään ilman sen suurempia seremonioita tai hyvästejä, sillä omasta mielestä hyvä ajatus voikin olla asiakkaan mielestä ala-arvoisen huono
Luovuus ei sammu, kun toimiston oven sulkee takanaan työpäivän päätteeksi, vaan se herättää öisin eikä anna nukahtaa uudelleen. Makaat sängyssä pää täynnä eri voimakkuuksilla kuuluvia ajatuksia: muistitko tarkistaa eilisen tekstin kielioppivirheet? Pitäisiköhän sittenkin ehdottaa asiakkaalle jotain ihan muuta, kun mitä ajattelin? Entä jos en osaa sanoa yhtään mitään järkevää huomisessa palaverissa? Suurimpaan ääneen huutaa ajatus: “SINUNHAN PITÄISI NUKKUA!”
Koska jos et nuku, et ole luova.
Olen itse huomannut rajojen olevan lopulta kaikista tärkeintä luovassa työssä. Rajoja tulee asettaa itselleen, työlleen ja työyhteisölleen.
Vaikka työtään ei voisi unohtaa työajan päätyttyä, työsähköpostien ja -viestien ilmoitukset voi laittaa pois päältä. Sulje ruudut aikaisemmin illalla, äläkä varsinkaan ota puhelinta sänkyyn. Vaikka kotona tekisikin mieli puhua työasioista, se kannattaa silti pitää minimissä. Työkavereiden ja pomon kanssa voi ystävystyä, mutta pientä etäisyyttä kannattaa pitää.
Ja kaikista tärkein neuvo: ei ylitöitä.
Vaikka luovuus raastaa, vie yöuneni, lihottaa, vaarantaa mielenterveyteni ja saa minut harkitsemaan luovuttamista noin päivittäin, en usko koskaan valitsevani toisin.
Kaikesta huolimatta työni tekee minut onnelliseksi. Pitää vain huolehtia, etten kuristu sen lonkeroihin.
