Kerro vaikeuksistasi myös somessa

Viimeisessä kolumnissaan Laura Tauriainen toivoo, että sosiaalinen media olisi muutakin kuin kauniita asioita ja ihmisiä.

Joitakin vuosia sitten eräs blogimaailmasta tuttu aviopari erosi. Ero oli monelle järkytys. Mitään merkkejä ei ollut ilmassa, edes vauva.fi:ssä ei oltu juurikaan spekuloitu erolla. Vielä hetki sitten pariskunta oli hehkuttanut onneaan sosiaalisessa mediassa, kunnes parisuhdeonni alkoi yhtäkkiä näkyä sisällöissä yhä harvemmin. Jonkun ajan päästä yleisölle julkaistiin suru-uutiset. Suurimmalle osalle seuraajista ero tuli kuin puskista.

Ei ihme, että ero yllätti – eihän mitään kerrota, ennen kuin kaikki on virallista. Harva puhuu sosiaalisessa mediassa raskaita elämänmuutoksia edeltäneistä vaikeista ajoista. Varsinkaan kaikista suosituimmat ja seuratuimmat.

Kukaan ei päivitä Instagramiin riitelevänsä puolisonsa kanssa päivittäin. Ei kerrota, että käydään pariterapiassa, pidetään taukoa tai harkitaan eroa. Tai että pussaillaan työkaveria firman bileissä ja kadutaan sitä puolisolle seuraavana päivänä.

Harvan elämä on niin auvoisaa kuin some antaa ymmärtää. Vaikka myös tunnetuilla somepersoonilla on vaikeuksia, he pitävät kulissia yllä viimeiseen asti ja kertovat ongelmistaan vasta, kun vaihtoehtoja ei enää ole.

Toisaalta ymmärrän valinnan hyvin. Jokaisella pitää olla oikeus kertoa vain sen verran, kuin kokee itselleen parhaaksi. En osaa edes kuvitella, minkälaisia kommentteja tuhansien tai satojen tuhansien seuraamat somejulkkikset saavat ollessaan tavallista avoimempia. Varmasti paljon kiitosta ja kannustusta, mutta sitäkin enemmän pilkkaa ja ilkeyksiä.

Ymmärrän hyvin, ettei sellaisessa asemassa tee mieli antaa anonyymeille enää yhtään enempää aseita, joilla he voivat sivaltaa jo muutenkin vaikeana aikana. On vain viisasta huomata, milloin oma psyyke tai itsetunto on liian haavoittuvainen ottamaan vastaan lisää kolhuja.

 

Kulissien ylläpitäminen ei rajoitu vain parisuhdeasioihin. Harvoin puhutaan vaikkapa siitä, että töissä on menossa huono jakso, tai kuinka välillä tekisi mieli lähettää lapset maata kiertävälle radalle. Harva kertoo julkisesti, että parhaan ystävän kanssa on riitaa tai naapureihin meni välit poikki. Kukaan ei myönnä, että on rahavaikeuksissa tai velkakierteessä. Ei somessa mainita, että alkoholia tulee tissuteltua päivittäin tai sovitut asiat jäävät tekemättä krapulan takia.

Onneksi hiljaisuuteen on muutama poikkeus. Esimerkiksi sinkkubloggari ja kirjailija Henriikka Rönkkönen on suorastaan brändännyt itsensä paljastelun paronittareksi. Avoimuus on osa Rönkkösen somehahmoa, ja varmasti yksi merkittävä syy hänen suosioonsa. Myös monet äitibloggaajat puhuvat lapsiperhearjen ikävistä puolista. Vanhemmuudesta ja sen haasteista puhuminen on toisaalta hieman ongelmallista, koska lapsia täytyy suojella negatiiviselta huomiolta. Silloin avoimuus jää väistämättä vain tasolle, joka on lasten kannalta suotuisin.

Jos joku kertookin vaikeasta elämäntilanteestaan, se tehdään usein jälkeenpäin, kun kaikki on jo ohi ja koettu joskus aikaa sitten. Vaikka sekin on hienoa ja ihailtavaa, joskus toivoisin, että joku uskaltaisi kertoa ongelmistaan jo silloin kun ne tapahtuvat. Kun tunteet ovat pinnassa. Kun se on täyttä todellisuutta.

Joskus, kun itse olen yrittänyt puhua hankalista asioista, minulle on sanottu, että olisit onnellinen kun sinulla on kaikkea tuota – ihanat lapset, mies, läheisiä ihmisiä, kivoja töitä ja mukava koti. Sitä helposti leimautuu valittajaksi, kun haasteistaan yrittää puhua rehellisesti.

Ihan kuin se, että on jonkun silmissä onnistunut, tarkoittaisi, ettei saisi olla ongelmia. Ihan kuin en arvostaisi kaikkea, mitä minulla on, jos kerron elämääni kuuluvan myös huonoja päiviä.

 

Toivoisin vain, että some olisi muutakin kuin kauniita asioita ja ihmisiä. Ja haluan uskoa, että rohkeus avata myös huonoja hetkiä antaa paitsi muille ihmisille, myös itselle voimaa.

Minä esimerkiksi voisin kertoa, että en osaa aina lopettaa juomista ajoissa, kun olen juhlimassa. Voisin myöntää, että näin kävi viimeksi toissapäivänä. Ehkä tunnustaisin myös, että olin seuraavana päivänä krapulassa, vaikka olisi pitänyt olla lasten kanssa. Saattaisin myös kertoa, että mieheni oli minulle tästä vihainen, koska en pystynyt hoitamaan velvollisuuksiani sovitulla tavalla. Sanoisin myös, että minulla oli siitä kamala olo ja saatoin päättää, että en juo enää koskaan.

Jos uskaltaisin.

Laura Tauriainen

34-vuotias tiedeviestinnän maisteri ja copywriter. Löydät hänet Instagramista nimellä @lauratau. Lisäksi hän harrastaa laulamista, koiran rapsuttelua ja lukemista.

Lue lisää:

Arvio: Piikikäs zombimusikaali ottaa kantaa kepeästi

Karmaiseva historiallinen tapahtuma on oivallinen lähtökohta zombi-ilottelulle, jolla on poliittinen ulottuvuus. Yhteiskunnallinen sanoma esitetään Selonteko vuoden 1672 tapahtumista -musikaalissa kepeästi nauraen.

Selonteko vuoden 1672 tapahtumista. Käsikirjoitus ja musiikki Jussi Moilanen. Ohjaus Matias Tapaninen. Lavastus Jutta Pirttilahti, puvustus Jenna Kauppi ja Mau Järvinen. Maskeeraus Mikko Heikura, Kristiina Auvinen ja Jutta Pirttilahti. Valosuunnittelu, valo- ja ääniajo Jake Ronimus. Rooleissa Satu Kinnunen, Pinja Valo, Tanja Lappalainen, Anna-Kaisa Kettunen, Mari Melakari, Elli Turkka, Katri Hurskainen, Laura Ala-Anttila, Essi Karjalainen, Daniel Uher, Esko Kangastalo ja Essi Viinikka. Kesto noin tunti 30 minuuttia. Ensi-ilta Valvenäyttämöllä 24. toukokuuta, viimeinen esitys 15. kesäkuuta.

 

Joukko eläviä kuolleita laahustaa kohti. Jäsenet vääntyilevät ja silmät muljahtelevat villisti. Bändi soittaa tiukasti taustalla. Pian ne ovat jo lähellä, sillä Valvenäyttämö on klaustrofobisen intiimi. Oulun ylioppilasteatterin zombimusikaali, Selonteko vuoden 1672 tapahtumista alkaa vahvasti.

Nyt ei kuitenkaan kauhistuta, sillä neljäs seinä rikotaan heti alkuun ohjaaja Matias Tapanisen hyväntuulisella höpinällä. Tuolilla on korvatulpat, jos vaikka rock-musiikki pelottaa tottumattomia. (Silmälappuja ei sentään tarjota katsojalle suojaksi.) Pian selviää, ettei zombimusikaali yritäkään kauhistuttaa tai säikyttää, sillä ote on keväisen kepeä. Tarinasta nousee esiin ajankohtainen komedia ja yhteiskunnallinen satiiri.

Tarinan taustana ovat historialliset tapahtumat. Alankomaiden tasavallassa on onneton katastrofien vuosi 1672. Kultainen suuruuden aika on ohi, ja kimppuun käydään joka suunnalta. Yhteiskunta on särkynyt ja kansalla on nälkä.

Tyytymättömyys ja pelko purkautuvat kansannousuun ja tasavaltaa 20 vuotta hallinneen Johan de Wittin ja hänen veljensä brutaaliin lynkkaukseen. Makaaberi kohtaus huipentuu, kun mielenosoittajat joukkohysterian vallassa grillaavat ja syövät veljesten lihaa ja sisäelimiä.

Karmaiseva historiallinen tapahtuma on oivallinen lähtökohta zombi-ilottelulle, jolla on poliittinen ulottuvuus.

Zombikin laulaa äänellään

Harrastajateatterissa viehättää välittömyys ja tekemisen ilo. Joku voisi tämän kuullessaan päätellä, että luvassa on umpihuono tekele, josta vain äiti tykkää ja muut kieriskelevät myötähäpeässä.

Onneksi ja helpotukseksi ylioppilasteatterin zombit eivät herätä tällaista kauhua. Vaikka parissa kohtauksessa olo on kuin koulun kevätjuhlissa, raikas ja pirteä esiintyminen on hurmaavaa. Yleisöllä on vilpittömän hauskaa. Hetkeäkään ei pönötetä.

Ensi-illassa näyttelijät ovat lintsanneet ainakin pari laulutuntia ja harkitusta koreografiasta ei ole tietoakaan. Zombilta ei toki voi vaatiakaan ylevän kirkasta laulusoundia. Kokemus olisi toki ollut hienompi, jos kaikki olisivat laulaneet yhtä puhtaasti kuin Anna-Kaisa Kettunen Cornelius de Wittin /Cornelius van Baerlen tuplaroolissa.

Satu Kinnunen onnistuu vakuuttamaan kansannousun keskelle joutuvana ristiriitaisena Vilhelminä. Päärooli on haastava, sillä Vilhelmillä on paljon sanottavaa ja teksti on paikoin koukeroista lausuttavaa.

Näytelmän riemastuttavimmassa kohtauksessa Vilhelm saa hysteerisen naurukohtauksen kesken dialogin. Johan de Wittin kalvakka haamu (Tanja Lappalainen) riekkuu taustalla ja sotkee ajatuksia.

Silmänisku some-keskusteluille on oivaltava, ja kohtaus on tarpeeksi hullu. Tanja Lappalainen on sekopäisenä kummituksena häiritsevän hyvä – liekö syönyt aivoja aamupalaksi.

Tällaista pidäkkeetöntä heittäytymistä ja herkullisen hullua kerrontaa olisi saanut olla enemmän. Pysähtyneet suvantokohdat ja kömpelöt siirtymät kohtausten välissä luovat epätasaisen vaikutelman.

Zombi ei saarnaa

Zombi on perinnetietoisen valinta tarttua yhteiskunnallisiin ongelmiin ja epäkohtiin. George A. Romeron klassikko Night of the Living Dead (1968) oli ensimmäinen gore-kauhuelokuva, joka nousi vakavan yhteiskunnallisen tulkinnan kohteeksi.

Ajankohtainen poliittinen komedia ei ole kuitenkaan zombinkaan kanssa helppoa. Sudenkuoppia on tiheässä ja teksti vaatii uusia piikikkäitä huomioita ja kielikuvia.

Näytelmässä edellisen hallituksen koulutusleikkaukset ja hankkeet terveyspalveluiden yksityistämiseen saavat terävät hampaat lihaansa. Työttömien orjatyötä käsitellään purevan hauskasti.

Maahanmuuttopolitiikan ongelmakohtiin tartutaan ensin tylsin hampain. Juttu suomalaisilta työpaikan vieneestä tohtorista vessan siivoojana on jo väljähtynyt. Vaikka terävyys puuttuu, Daniel Uher loistaa ylhäisenä persialaisena taiteilijana.

Jatko on sen sijaan oivaltava. Hysteerisen Vilhelmin häiritystä mielestä pulppuava tajunnanvirta nostaa esille tietoiselta mieleltä piilotettuja ajatusrakenteita tasa-arvosta. Saamelaistenkin oikeudet heitetään hykerryttävästi ilmoille.

Yhteiskunnallinen sanoma esitetään zombimusikaalissa kepeästi nauraen. Harva jaksaa aina puristaa nyrkkiä taskussa, ja yhdessä nauraminen voi olla parhaimmillaan vapauttavaa.

Musiikki soi ihmisyydelle

Jussi Moilasen musiikki ja taitava livebändi ovat zombimusikaalin kantava ranka ja luuranko. Biisit toimivat ensikuulemalta ja jokaisessa kipaleessa on sopivasti jotain tuttua. Tämä on hyvä asia, sillä joskus näytelmissä törmää sellaiseen taiteelliseen kilkutteluun, että tekee mieli köyttää säveltäjä elävien kuolleiden syötäväksi.

Tarinan teemana on ihmisyys ja inhimillisyys monine puolineen. Asuuko meissä kaikissa verenhimoinen murhaaja tai ainakin pahoinpitelijä? Voittaako ahneus ja pyhittääkö tarkoitus keinot?

Mitä sitten tapahtui vuonna 1672?

Taustalla saattoi olla organisoitu suunnitelma, joka lähti vähän käsistä. Sitä olisin kaivannut zombimusikaaliltakin. Selonteko vuoden 1672 tapahtumista on silti hienoisesta epätasaisuudestaan huolimatta hauska ja viihdyttävä.

 

 

Näytelmän käsikirjoittaja ja musiikista vastaava Jussi Moilanen on Oulun ylioppilaslehden päätoimittajan Anni Hyypiön puoliso. 

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Koska hallitusarki ei ole aina yhtä juhlaa, työn on tunnuttava mielekkäältä – Iiro Pyhäjärvelle järjestötyöstä tekee merkityksellistä intohimo metallimusiikkiin

ÖRMYn puheenjohtajana Iiro Pyhäjärvi on tehnyt elämänsä ensimmäisen virheen, oppinut kiittämään hallituslaisia tehdystä työstä ja säilyttänyt silti mukavuudenhalunsa.

TEKSTI Jenni Maalismaa

KUVAT Anni Hyypiö

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna viisivuotisjuhliaan viettävän Oulun yliopiston raskaan musiikin ystävien eli ÖRMYn puheenjohtaja Iiro Pyhäjärvi oli yksi ”hevarin näköisistä tyypeistä”, joka sai mainoslappusen käteensä, kun yhdistyksen perustamista edeltäviä askelia otettiin. Kun perustamiskokouksessa kukaan ei halunnut rahastonhoitajaksi, Pyhäjärvi suostui pestiin. Näin alkoi hänen järjestötaipaleensa.

Kolmen rahastonhoitajana vietetyn kauden jälkeen Pyhäjärvi koki nähneensä järjestötyötä tarpeeksi puheenjohtajuutta varten. Hallitusvuosien aikana hänelle oli muodostunut tuntuma siitä, mihin suuntaan toimintaa itse veisi. Pyhäjärvi koki pääsevänsä parhaiten toteuttamaan ajatuksiaan puheenjohtajana. Hän oli seurannut aikaisempien puheenjohtajien toimintaa ja todennut, ettei homma niin vaikealta näyttänyt.

Suostuessaan puheenjohtajaksi Pyhäjärvi koki tienneensä tarpeeksi siitä, mihin oli ryhtymässä. Yllätyksiä ei ole tullut vastaan, mutta vankka aiempi tietämys toiminnasta on auttanut: ”En varmasti olisi lähtenyt, jos en olisi nähnyt edellisten puheenjohtajien toimintaa käytännössä.”

Erona hallituksen jäsenenä toimimiseen Iiro Pyhäjärvi mainitsee sen, ettei puheenjohtajalla ole yhtä paljon tekemistä. Puheenjohtaja keskittyy pitämään lankoja käsissä ja varmistamaan, että muut tekevät hommansa ajallaan.

Puheenjohtajan tehtäviin on kuulunut myös muiden järjestöjen lähestyminen, mikä on ollut jännittävää muuten puhelinsoittoja kaihtavalle Pyhäjärvelle. Järjestön pieni koko luo omat paineensa: Pyhäjärvi kokee toisinaan muiden ajattelevan, kuinka ”sieltä joku pikkujärjestö taas haluaa jotakin, ei tähän tarvitse kiinnittää huomiota”, vaikka näin ei välttämättä ole.

Yhdeksi tärkeimmäksi opiksi Pyhäjärvi mainitsee puhelinsoittojen lisäksi luottamuksen rakentamisen muihin hallituksen jäseniin. Hallituslaisia on muistettava kiittää heidän työpanoksestaan.

”Ei tätä yksin pysty pyörittämään. Kyllä siinä täytyy pitää muut mukana ja arvostaa heitä.”

Toisaalta arvostusta kaipaa myös puheenjohtaja. Yhtenä mieleenpainuvimmista hetkistään Pyhäjärvi mainitsee sen, kun häntä tultiin kiittämään.

Juhlaa, tavoitteita ja työtä

Viikonlopun tapahtuma ei ainoastaan tarjoa oululaisille raskaan musiikin ystäville syytä juhlaan, vaan kokoaa samalla koko Suomen akateemiset hevijärjestöt – HYRMYn, TYRMYn, Jyrmyn ja kumppanit – samaan paikkaan. Idea juhlavuoden ja vuosittaisen, eri paikkakunnilla järjestettävän valtakunnallisen kokoontumisen yhdistämisestä syntyi jo kaksi vuotta sitten, ja tapahtuman suunnittelu aloitettiin noin vuosi sitten.

Örmynium-nimeä kantavan lauantain keikkaillan kävijämääräksi odotetaan 50 ihmistä. ÖRMYn tavallisissa kerhohuoneilloissa käy noin 25 ihmistä.

”Kun tapaa samanmielisiä ihmisiä ja pystyy vaikuttamaan heihin, mielenkiinto pysyy yllä, vaikka varsinainen työ on välillä työtä.”

Vielä edessä olevan kohokohdan lisäksi Pyhäjärvi listaa puheenjohtajakauden muiksi tavoitteiksi tietyt sääntömuutokset sekä hallitustestamentit, joiden tarkoitus on antaa seuraajille selkeämpi kuvan työstä heti alusta alkaen. Näiden jatkuvuutta edistävien projektien saavuttamisen jälkeen Pyhäjärvi kokee jättäneensä jotain pysyvää järjestöön – tosin tehtävälista jatkuu vielä ironisella sivuprojektilla humanistipallon vaihtamisesta hänen patsaakseen.

Rahastonhoitajana Pyhäjärvi välillä pelkäsi, ettei oikeasti tiennyt mitään. Puheenjohtajana samaa kriiseilyä ole ollut.

Koska hallitustyö ei ole aina juhlaa, homman on tunnuttava merkitykselliseltä. Pyhäjärvelle merkityksellisyys ei synny niinkään itse järjestötoiminnasta, vaan metallimusiikista, josta hän kertoo olevansa intohimoisen kiinnostunut.

”Kun tapaa samanmielisiä ihmisiä ja pystyy vaikuttamaan heihin, mielenkiinto pysyy yllä, vaikka varsinainen työ on välillä työtä.”

Hevimusiikki on ollut osa Pyhäjärven elämää yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Ensimmäisen metallibiisinsä hän kertoo kuulleensa lapsena naapuriltaan, joka oli esitellyt sitä muille. Siitä lähtien genre on kulkenut mukana. Pyhäjärvi ei tosin kuuntele vain heviä, vaan hänelle maistuu esimerkiksi kasaripoppi.

”Mitä juustoisempaa, sen parempaa.”

ÖRMYn kerhohuoneilloissa hevi raikaa, ja samalla keskustellaan melko vapaamuotoisesti, yleensä jostain muusta kuin metallimusiikista. Erityisluvalla saa kuunnella jotain muuta kuin heviä, ja nämä luvat ovat puheenjohtajan päätettävissä.

”Se on niitä puheenjohtajuuden hyviä puolia, että joissain asioissa on päätäntävaltaa.”

Pyhäjärvelle on musiikin kuuntelemisen lisäksi tuttua myös taiteenlajin toinen puoli. Hän soittaa kitaraa ja säveltää musiikkia vapaa-ajallaan. Kaverin kanssa vireillä oleva projekti on mahdollisesti muotoutumassa bändiksi jossain vaiheessa, hän sanoo. 

”Ei sillä varmaan elantoa ole toivoa saada, mutta mukava harrastus se on.”

”Mitä juustoisempaa, sen parempaa.”

Järjestötyö on luonut pohjaa myös omille projekteille soittokavereiden ja treenikämpän ovien avautumisen suhteen.

”Jos bändi toteutuu, voidaan mahdollisesti päästä ÖRMYn kautta keikalle, sillä järjestön tavoite on nostaa pieniä tuntemattomia bändejä esiin.”

Elämän ensimmäinen virhe

Iiro Pyhäjärvi kokee itsetuntemuksensa kasvaneen järjestön ympärille muodostuneen kaveripiirin kautta. Peilaamalla itseään muihin ihmisiin ja heidän ajatuksiinsa itsestä Pyhäjärvi on oppinut lisää siitä, millainen ihminen hän itse on.

Samalla hän on huomannut olevansa ihminen, joka miettii toisten mielipiteitä itsestään vähän liikaakin.

”Siitä yritän opetella vähän eroon. Pitäisi olla rohkeammin oma itsensä ja muita liibalaaba-vinkkejä.”

Järjestötyön aikana Pyhäjärvi kokee muuttuneensa sosiaalisemmaksi. Hän näkee selkeän eron tämänhetkisessä itsessään verrattuna siihen, kuka hän oli ennen ÖRMYä. Vaikka ajatus ÖRMYn jälkeisestä elämästä on hänelle tuntemattomuudessaan pelottava, kaveripiirin hän uskoo jäävän.

Porukka myös tsemppaa toisiaan opiskelujen suhteen: ”Tuetaan toisiamme, että kyllä sinä joku päivä valmistut.”

Puheenjohtajana Iiro Pyhäjärvi rohkaisee hallituslaisiaan keskittymään opiskeluihin ja etenemään niissä ajallaan. ”Koetan teroittaa hallituslaisille, ettei pidä stressata tämän takia liikaa. Tämä on harrastustoimintaa, tentteihin pitää lukea ja töissä pitää käydä.”

”Ei tämä ole kuoleman- eikä edes poliisinvakavaa. Jos tulee virheitä, niistä opitaan ja niiden kanssa eletään.”

Puheenjohtajapestiä miettiville hän muistuttaa, ettei hommassa ole koskaan yksin. ”Onhan siinä vastuuta, mutta se on hallituksen yhteinen vastuu. Muut osaavat neuvoa, ja heiltä tulevaa palautetta on hyvä ottaa vastaan.”

”Ei tämä ole kuoleman- eikä edes poliisinvakavaa. Jos tulee virheitä, niistä opitaan ja niiden kanssa eletään.”

Haastattelua edeltävällä viikolla elämänsä ensimmäisen virheen tehneenä Pyhäjärvi voi vakuuttaa tämän todeksi.

”Poistin vahingossa yhden palveluun tallennetun salasanan, ja sitä piti sitten yhdessä miettiä.”

Ja niin siitäkin selvittiin.

Puheenjohtajan ei tarvitse Pyhäjärven mukaan luopua omasta mukavuudenhalustaan. Hän valitsee empimättä mukavuuden, jos toisena vaihtoehtona on haaste.

Varmuus valintaan juontuu siitä, ettei tarvetta todistella itseään ole. Iiro Pyhäjärvi kokee pääsevänsä tavoitteisiinsa ilman että matkaan liittyy oman pystyvyyden korostamista.

 

Kuka?

Iiro Pyhäjärvi

» Maisterivaiheen englantilaisen filologian opiskelija. Sivuaineina elämänkatsomustieto ja aineenopettajaopinnot.

» Ihminen, jota ihailee: kirjailija Terry Pratchett.

» Motto: Älä tee toiselle niin kuin et halua itsellesi tehtävän.


Mikä?

ÖRMY

» Oulun yliopiston raskaan musiikin ystävät ry

» Poikkitieteellinen yhdistys, jonka tarkoituksena on kerätä yhteen raskaasta musiikista kiinnostuneita Oulun yliopiston nykyisiä tai entisiä opiskelijoita sekä henkilökunnan jäseniä. Jäseniä 40, hallituksessa 9.

» Järjestää muun muassa kerhohuoneiltoja ja erilaisia tapahtumia raskaan musiikin ympärille. Kerhohuoneilloissa kuunnellaan raskasta musiikkia ja keskustellaan yleensä jostain muusta.

» Juhlistaa viisivuotista taivaltaan toukokuun viimeisenä viikonloppuna.

» Lauantaina 25. toukokuuta Örmy järjestää Ykän Pubissa keikkailta Örmyniumin. Lipunmyynti alkaa kello 19.

Jenni Maalismaa

Kohtaamisista inspiroituva maailmanparantaja, jolle tanssi on elämäntapa. Värittää arkeaan spontaaniudella ja luovilla tauoilla. Instagram: @jejennii

Lue lisää:

”Aikaa on löytynyt, kun vain osaa sovitella” – Vuoden Opiskelijalla Tuomas Majurilla on aina jotain meneillään

Vuoden Opiskelijalle Tuomas Majurille lääketieteellisen pääsykokeet olivat tähänastisen elämän vaikein asia, ja myös suoritus, josta hän on eniten ylpeä. Elämästä hän on oppinut tämän: ympäröi itsesi ihmisillä, jotka tekevät paljon työtä tavoitteidensa eteen.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Millainen olisi täydellinen päivä?

Sellainen, että saisi tehtyä kaikki ne asiat jotka vaativat tekemistä, ja ehtisi huomioimaan ne ihmiset, joiden pitää tulla huomioiduksi.

Näin kuvailee Tuomas Majuri, 23, kolmannen vuoden lääketieteen opiskelija.

Täydellisen päivän tavoitteleminen ei ehkä koskaan lopu, sillä Majurilla on aina jotain meneillään.

Hänellä on tällä hetkellä työn alla kolme tutkintoa: lääketieteen lisensiaatin tutkintoon kuuluvien opintojen lisäksi hän suorittaa Oulussa lääketieteen tohtoriopintoja ja Itä-Suomen avoimessa yliopistossa terveystaloustieteen opintoja.

Puuhaa riittää opintojen ulkopuolellakin. Oulun yliopiston Abipäivillä Majuri on kertonut lukiolaisille opiskelusta lääkiksessä, FiMSICin projekteissa hän ollut Oulun seudun yläkouluissa pitämässä seksuaalikasvatustunteja nuorille ja osana Nallesairaala-projektia hoitamassa lasten pehmoleluja nallelääkärinä. Kontinkankaalla hän on vaikuttanut niin Oulun Lääketieteellisen Killan valtuuston jäsenenä kuin Killan futsaljoukkueessa, ja järjestänyt vapaa-ajan toimikunnassa poikkitieteellisiä ja oman tiedekuntansa juhlia ja tapahtumia. 

Majuri kokee, ettei ole viime vuosien tiiviistä tahdista huolimatta joutunut luopumaan mistään. Eipä hänellä toisaalta ole ollut opintojen aikana oikein tylsiä hetkiäkään.

Koko ajan on nimittäin pakko olla jokin projekti, jota edistää, Majuri toteaa.

Jos ei muussa, niin ainakin skitsofreniasta toipumista käsittelevässä väitöskirjassa olisi aina jotain tehtävää.

”Toki välillä on ihan kiva katsoa kotona televisiota, mutta ei sitäkään pitkään jaksa.”

Puuhakkuus palkitaan – Tuomas Majuri on Oulun yliopiston Vuoden Opiskelija 2019.

Vuoden Opiskelijalta odotetaan opiskeluaikana osoitettua aktiivisuutta opiskelijoiden ja yliopistoyhteisön hyväksi sekä opintojen hyvää etenemistahtia. Vuoden Opiskelija innostaa, edistää yhteisöllisyyttä ja motivoi ihmisiä tekemisellään – hän on hyvä tyyppi, mutta myös tekijä niin opiskeluissaan kuin vapaa-ajallaan.

Vuoden Opiskelijan palkinto myönnettiin 13. toukokuuta Oulun yliopistopäivän alumnijuhlan yhteydessä nyt yhdeksättä kertaa. Oulun yliopistoseura valitsee palkittavan Rauhala-klubin esityksestä. Opiskelijajärjestöt saivat ehdottaa opiskelijoita palkittavaksi 5. huhtikuuta asti.

Palkinnon valintaperusteissa Majurin kerrotaan osoittaneen suurta esimerkillisyyttä ja aktiivisuutta opiskelijoiden, yliopistoyhteisön ja yliopiston ulkopuolistenkin tahojen hyväksi. Hänet tunnetaan opiskelijayhteisössään yhteisöllisenä ja kollegiaalisena persoonana, joka jeesaa kanssaopiskelijoitaan monilla tavoin: milloin tekemällä ja jakamalla kurssien oppimista helpottavia opintomateriaaleja, milloin selvittämällä sitä, miten tutkintoon kuuluvat harjoittelut pitäisi suorittaa.

Majuri pitää palkintoa todella hienona kunnianosoituksena, jonka hän ottaa nöyränä vastaan.

”Tämä motivoi tekemään jatkossakin yliopistoyhteisöä edistäviä asioita.”

Yliopistossa oli aikaa potkia palloa

Lapsena Tuomas Majuri kuvailee olleensa samanlainen kuin muutkin: hän piti koulusta ja harrasti ahkerasti urheilua.

Majurin isä on lakimies, äiti koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri. Majuria yhä edelleen ohjaavat periaatteet tulevat kotikasvatuksesta: tee nöyrästi töitä asioiden eteen, ole kiitollinen kaikesta siitä, mitä itselle suodaan.

Majuri pelasi viisivuotiaasta asti sekä jääkiekkoa ja jalkapalloa. Jalkapalloa hän pelasi ensin FC Kasiysissä ja myöhemmin FC Espoossa, jääkiekkoa hän harrasti Espoon Bluesin junioreissa.

Kiire karsi harrastuksia. Ensin pois jäi jääkiekko, myöhemmin lukiossa jalkapallokin loppui, koska lähestyvien kirjoitusten vuoksi yhä kiireisempi opiskeluaikataulu tuntui vaativan kaiken ajan.

Onneksi yliopistossa oli taas aikaa taas myös potkia palloa, Majuri toteaa.

Majuri pelaa Oulun Lääketieteellisen Killan futsaljoukkueessa, MBKU:ssa (Medicinar bollklubben i Uleåborg). Vuonna 2014 perustettu joukkue pelaa futsalin Pohjois-Suomen Kakkosdivisioonassa ja Oulun seudun epävirallisessa futsalin kilpasarjassa Futsal Oulu Openissa.

Puhuessaan futsalista Majuri syttyy.

Futsal on jalkapalloa muistuttava, mutta yleensä pienemmällä kentällä ja nurmen sijaan urheiluhallissa pelattava palloilulaji. Lajin nimi tulee portugalin kielen termistä fútebol de salão, salijalkapallo. Peliympäristön lisäksi futsalin erottaa jalkapallosta esimerkiksi pienempi ja raskaampi pallo ja erot esimerkiksi vaihtoja koskevissa säännöissä.

Sille, että medisiinarit pelaavat futsalia, on myös käytännölliset syyt, Majuri selittää: futsalia pelataan sisällä halleissa lukukausien ajan syksystä kevääseen, kun taas jalkapallon kulta-aikana loppukeväästä alkusyksyyn opiskelijat ovat töissä, kuka missäkin terveyskeskuksessa tai sairaalassa ympäri Suomen.

Lukukausienkin aikana kyllä ehtii pelata.

Majuri laskee, että kuluneella kaudella MBKU:n kakkosdivioonapelejä oli 12, Futsal Oulu Open pelejä oli kolmettoista playoffit, joiden lisäksi SM-kisoissa pelejä kertyi seitsemän. Lisäksi syksyllä joukkue osallistui Futsalin Suomen Cupiin, jossa se tosin putosi ensimmäisessä ottelussa liigajoukkue Tervareita vastaan. Sen lisäksi joukkue pelasi muutaman harjoituspelin. Heinäkuun EM-kisoissa pelejä oli yhteensä seitsemän.

”Nämä kun laskee yhteen, niin kalenterivuoden sisään otteluita on mahtunut vähän päälle 40. Muutamia pelejä olen missannut menojen vuoksi, mutta ihan kelpo lukema silti. Lisäksi futsalharjoituksia tähän päälle vielä yhdestä kahteen kertaa viikossa syksystä kevääseen.”

Pelien lisäksi tärkeää on yhteisö

Tuomas Majuri sanoo suhtautuvansa pelaamiseen intohimoisesti. Kun kerran pelataan, pelataan sitten tosissaan. Ei nyt hampaat raivoisassa irvessä, mutta silti tosimielellä.

Pelaamisen hän aloitti syksyllä 2017 Futsal Oulu Openiin osallistuvassa joukkueessa, jonka jälkeen ovet aukenivat kilpailullisempaan toimintaan. Majurin pelipaikaksi on ajan myötä muotoutunut keskushyökkääjää muistuttava pivot.

Pelaajana hän arvioi olevansa melko fyysinen ja hyvä suojaamaan palloa, vahvuuksikseen hän kertoo pallonriistot ja muun joukkueen motivoimisen omalla tekemisellä. Jalkapallojuniorina Majuri oli pelannut pääasiassa puolustajana, jonka vuoksi pivotin rooli oli hänelle aluksi varsin vieras.

”Paljon on vielä kehittämistä futsalinkin saralla. Maalinteko-ominaisuudet ovat kehittyneet eniten kuluneen vuoden aikana.”

Joulukuussa 2017 MBKU voitti Vierumäellä Suomen urheiluopistolla järjestetyissä opiskelijoiden SM-kisoissa futsal-sarjassa kultaa. Sen seurauksena joukkue pääsi viime heinäkuussa osallistumaan opiskelijoiden futsalin EM-turnaukseen.

Tuo pelireissu on ollut Majurille tähänastisten opintojen mieleenpainuvin hetki. Portugalissa Coimbran kaupungissa järjestettyjen kisojen taso oli kova, Majuri muistelee – espanjalaisten opiskelijoiden joukkueessa taisi olla mukana MM-tason pelaajiakin. Turnauksen voitti Ateenan teknillisen yliopiston joukkue. MBKU voitti kaksi ja hävisi kolme ottelua, sijoittuen 24 joukkueen joukossa sijalle 19.

Viime joulukuussa MBKU nappasi Vierumäen vierailulta SM-hopeaa. Nytkin joukkueella olisi ollut mahdollisuus osallistua heinäkuussa Portugalin Bragassa pidettäviin EM-kisoihin, mutta lähtöä kisoihin tänä kesänä tuskin tulee, Majuri arvelee.

Futsalin pelaaminen merkitsee Majurille kuitenkin paljon muutakin kuin suuria turnauksia, tai pelkkiä pelejä ylipäänsä. Hän nostaa esille myös pelien oheistoiminnan: harjoitukset, saunaillat, yhdessä olemisen: ”Pallonpotkimisen lisäksi on tosi mukava yhteisö.”

Tänä vuonna Majuri on vastannut MBKU:n sponsorihankinnan lisäksi Futsal Oulu Open -sarjassa pelaavien kahden lääketieteen ja hammaslääketieteen joukkueiden organisoinnista.

”Kun on koittanut joukkueen sponsorihommaa edistää niin, että pelireissu tulisi halvemmaksi, tai sovitellut pelien aikatauluja sellaisiksi, että muut voivat vain tulla paikalle – silloin näkee, että työstä on ollut jotain hyötyäkin muille.”

Tee työtä ja etsi rajoja

Elämästä Tuomas Majuri sanoo oppineensa tämän: ympäröi itsesi ihmisillä, jotka ovat kovia tekemään työtä asioiden eteen. Asenne tarttuu itseen, ja siirtyy taas itsestä muihin.

Haastattelun aikana Tuomas Majuri puhuu moneen otteeseen rajojen koettelemisesta. Hän on aina tykännyt kokeilla uusia asioita ja laajentaa perspektiiviään.

”On kiva koetella omia rajoja. Kyllä tuntuu, että aikaa on aina hyvin löytynyt, kun osaa vain sovitella.”

Tästä hän nostaa esimerkiksi pääsykokeisiin lukemisen armeija-aikana.

Majuri suoritti asepalveluksensa heti abivuoden jälkeen ruotsinkielisen Uudenmaan prikaatin Dragsvikin varuskunnassa. Varuskunta sijaitsee Tammisaaressa, alle sata kilometriä Helsingistä.

Lääkis oli ollut Majurille selvä tavoite jo lukioon mennessä, hänellä ei edes ollut muita vaihtoehtoja tulevalle uralle. Alassa häntä kiehtoo potilastyö ja ihmisten auttaminen, mutta myös ammatin vaikeus ja haasteet – lääkäri ei ole koskaan valmis, alasta ei voi koskaan tietää kaikkea.

Ennen Dragsvikiä taustalla oli jo yksi hakukerta lääkikseen. Kun paikka ei vielä ensihaulla irronnut, Majuri päätti lukea seuraaviin pääsykokeisiin armeijassa, leirien, marssien, ampumaharjoitusten lomassa. Vaikka tupakaverit koittivat houkutella häntä munkille sotilaskotiin, tiukassa lukuaikataulussa houkutuksille ei ollut sijaa – oli tavoite, joka piti saavuttaa.

Ruotuväen haastattelussa (16.1.2017) Majuri muisteli lukeneensa kuulosuojaimet korvissa iltaisin tuvassa taskulampun valossa, sotilaskodin kirjastossa sekä varusmiestoimikunnan tiloissa. Peruskoulutuskauden jälkeen luvut jatkuivat tyhjissä tuvissa ja komppanian vapaa-ajan tilassa.

Majuri pitää armeija-aikaa positiivisena kokemuksena. Armeija opetti sotilastaitoja ja antoi johtamiskokemusta, erilaista perspektiiviä, ystäviä, kielitaitoa – onhan Dragsvikin koulutuskieli ruotsi. Suomenkielinen Majuri oppi siis palveluksen aikana puhumaan myös ruotsia.

Lääkikseen pääsy kaikista vaikeinta ja hienointa

Pääsykokeisiin lukeminen armeijan aikana on Majurin mukaan hänen elämänsä vaikein asia, ja samalla myös suoritus, josta hän on eniten ylpeä. Majuri kuvaakin myös itseään näin: kova tekemään töitä sen eteen, mitä haluaa.

Itsestään hän muuttaisi sen, että haluaisi huomioida ystäväpiirinsä vielä paremmin. Kun aika on tiiviisti kiinni opinnoissa ja urheiluhallissa, ei kaikkiin kavereihin ehdi pitää samalla tavalla yhteyttä, hän sanoo.

”Että löytäisi aikaa ja jaksaisi pitää ystäväverkkoja vielä lähempänä.”

Pettymyksiin hän kertoo suhtautuvansa käytännöllisesti. Pettymykset on hyväksyttävä ja tehtävä entistä enemmän työtä päästäkseen eteenpäin – onhan huonosti sujuneen pelinkin jälkeen edessä revanssi.

Viime joulukuun hopeamitali jäikin kyllä vähän kaivelemaan. Se olisi mukava kirkastaa kullaksi.

Kymmenen vuoden päästä Tuomas Majuri toivoo olevansa valmistunut lääkäriksi ja kehittyvänsä hyväksi ammatissaan. Perhe on hänelle tärkeä, sen merkitys kasvanee vielä entisestään iän karttuessa, hän arvioi.

Tämän kesän hän on töissä, kesäkuun Oulun yliopistollisen sairaalan lastentautien osastolla, heinä-elokuun kaupunginsairaalassa osastolla. Omien laskujensa mukaan hänellä on nyt kymmenisen päivää kesälomaa.

Siinäkin ajassa ehtii jo lomailla – tai vaikka jo hieman kyllästyä lomaan.

 

Kuka?

Tuomas Majuri

» 23-vuotias.
» Kolmannen vuoden lääketieteen opiskelija.
» Vuoden Opiskelija 2019.
» Kotoisin Espoosta, asuu Oulussa.
» Oulun Lääketieteellisen Killan valtuuston jäsen vuodesta 2017. Oulun Lääketieteellisen Killan futsaljoukkue MBKU:n aktiivijäsen. Toiminut muun muassa vapaaehtoisena esittelijänä Oulun yliopiston Abipäivillä, pitänyt osana FiMSICin vertaiskasvatus- ja seksuaaliterveysprojektia Oulun seudun yläasteilla seksuaalikasvatustunteja nuorille ja ollut mukana myös Nallesairaala-projektin merkeissä nallelääkärinä hoitamassa lasten pehmoleluja. Finalisti Suomen Medisiinariliiton ja Terveystalon Vuoden kandi-innovaatio -projektissa.
» Harrastaa futsalia, kuntosalia ja tutkimuksen tekemistä.
» Haaveilee tulevansa hyväksi ammatissaan ja menestyvänsä opinnoissa ja tutkimuksen saralla.

Mikä?

Vuoden Opiskelija

» Vuodesta 2011 lähtien Oulun yliopistopäivänä alumnijuhlassa on julkistettu Vuoden Alumnin ohella Vuoden Opiskelija.
» Vuoden Opiskelijan valinnan kriteereinä ovat opiskeluaikana osoitettu aktiivisuus opiskelijoiden ja yliopistoyhteisön hyväksi sekä opintojen hyvä etenemistahti. Hän innostaa, motivoi ja tsemppaa muita ja edistää yhteisöllisyyttä.
» Vuoden Opiskelijaksi nimettävän henkilön tulee olla perustutkinto-opiskelija. Esitettävä henkilö ei voi olla ylioppilaskunnan hallituksen jäsen tai toimihenkilö eikä yliopiston ylimpien päätöksentekoelinten jäsen.
» Päätöksen tekee Oulun yliopistoseura Oulun yliopiston ylioppilaskunnan alumniyhdistys Rauhala-klubin esityksestä.
» Vuonna 2017 Vuoden Opiskelijaksi valittiin arkkitehtiopiskelija Senni Suhonenvuonna 2018 geologiaa opiskeleva Emmi-Kaisa Molkkari

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Oulun yliopiston professori Heli Jantuselle myönnettiin naisille suunnattu innovaatiopalkinto

Oulun yliopiston mikroelektroniikan tutkimusyksikköä johtava Heli Jantunen sai naisten in­no­vaa­tio­pal­kin­non. Jantuselle myönnettiin viime vuonna myös Nokia Säätiön tunnustuspalkinto.

Oulun yliopiston teknillisen fysiikan professori Heli Jantunen on saanut naisille suunnatun innovaatiopalkinnon. Palkinto voidaan myöntää naiselle tai naisista koostuvalle ryhmälle tieteellisesti merkittävästä innovaatiosta teknologian tai talouden alalta. Jantuselle palkinto myönnettiin matalien lämpötilojen keraamisten komponenttien valmistusmenetelmästä.

Eduskunnan varapuhemies Paula Risikko luovutti palkinnon Helsingissä keskiviikkona 22. toukokuuta. 110 000 euron suuruinen palkinto jaettiin nyt kolmatta kertaa.

Professori Heli Jantunen johtaa Oulun yliopiston mikroelektroniikan tutkimusyksikköä. Hän on ensimmäisenä maailmassa kehittänyt ultramatalassa lämpötilassa yhteissintrattavia sähkökeraameja, joiden kuvataan olevan merkittävä kansainvälinen läpimurto.

Eduskunnan myöntämä innovaatiopalkinto on perustettu vuonna 2016, kun eduskunta juhlisti yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden 110-vuotista historiaa. Palkinto myönnetään vuosina 2017, 2018 ja 2019. Viime vuonna palkinnon sai uudenlaisia meijerituotteita kehittänyt Päivi Myllärinen.

Palkintoprosessin on järjestänyt Tekniikan Akatemia -säätiö (TAF), ja voittajan on valinnut eduskunnan kansliatoimikunta.

Jantunen sai viime vuonna myös Nokia Säätiön tunnustuspalkinnonPalkinto myönnettiin hänen panoksestaan mikroelektroniikan materiaalien tutkimukseen, valmistukseen sekä komponenttien kehittämiseen liittyvästä työstä.

Muokattu 17.6.2019 kello 13.50: Korjattu Jantusen professorinimike oikeaksi.  

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Rehtorihakijoista Jouko Niinimäki, Helka-Liisa Hentilä ja Seppo Parkkila kutsuttiin haastatteluun – valinta tehdään kesäkuussa

Nykyisen rehtorin Jouko Niinimäen toimikausi päättyy tämän vuoden lopussa. Jatkokautta tavoittelevan Niinimäen ohella yliopiston hallitus päätti haastatella Helka-Liisa Hentilän ja Seppo Parkkilan.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Iida Putkonen

Oulun yliopiston rehtoriksi kaudelle 2020–2024 hakeneista haastatellaan kolme: Jouko Niinimäki, Helka-Liisa Hentilä ja Seppo Parkkila. Asiasta päätti Oulun yliopiston hallitus keskiviikkona 22.5.

Rehtorivalintaa käsitellään seuraavan kerran 12. kesäkuuta pidettävässä yliopiston hallituksen kokouksessa.

Yliopiston tiedotteen mukaan hallitus painotti valinnassa käytännön kokemusta ja näyttöjä vastaavista tehtävistä.

”Olemme valmistelemassa nyt sitä, että kandidaatit voisivat kertoa lyhyesti esimerkiksi videon välityksellä näkemyksiään siitä, millainen Oulun yliopiston tulevaisuus on”, hallituksen puheenjohtaja Risto Murto sanoo lehdelle.

Teetetäänkö jatkoon edenneistä hakijoista henkilöarviot?

”Jatkamme valmistelua niin, että hallitus voi tehdä 12. kesäkuuta tehdä tarvittavia päätöksiä. Näiden jatkoon päässeiden henkilöiden joukossa on toki myös henkilöitä, jotka tunnetaan työstään pidemmän ajan kautta”, Murto sanoo.

Jouko Niinimäki on Oulun yliopiston nykyinen rehtori ja mekaanisen prosessitekniikan professori. Hän on koulutukseltaan tekniikan tohtori. Ennen rehtorikauttaan Niinimäki työskenteli Oulun yliopistossa eri tehtävissä, esimerkiksi yliassistenttina, Suomen akatemiatutkijana, kuitu- ja partikkelitekniikan tutkimusryhmän johtajana ja teknillisen tiedekunnan dekaanina. Niinimäki on muun muassa Oamkin hallituksen ja Sivistystyönantajien hallituksen puheenjohtaja ja Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) hallituksen jäsen.

Oulun ylioppilaslehti haastatteli Niinimäen heti valinnan jälkeen vuonna 2014. Haastattelun voi lukea näköislehdestä Issuu.comissa.

Helka-Liisa Hentilä on Oulun yliopiston koulutusrehtori ja yhdyskuntasuunnittelun professori. Ennen valintaa koulutusrehtoriksi Hentilä työskenteli Oulun yliopistossa arkkitehtuurin tiedekunnan dekaanina, teknillisen tiedekunnan koulutusdekaanina ja arkkitehtuurin osaston johtajana. Hentilä on valmistunut arkkitehdiksi Oulun yliopistosta 1987, lisensiaatiksi 1990 ja tekniikan tohtoriksi 1993 Kuninkaallisesta teknillisestä korkeakoulusta Tukholmasta.

Hentilä haki rehtoriksi myös vuonna 2014, kun Oulun yliopistoa 21 vuotta johtanut Lauri Lajunen ei hakenut enää jatkokautta. Rehtorivalinnasta äänestettiin, ja Niinimäki voitti yliopiston hallituksen kokouksessa Hentilän äänin 8–4.

Oulun ylioppilaslehti haastatteli Helka-Liisa Hentilää vuonna 2015, kun hän oli vasta aloittanut Oulussa koulutusrehtorina.

Seppo Parkkila on Tampereen yliopiston anatomian professori. Hän työskenteli Tampereen yliopistossa tutkimuksesta vastaavana vararehtorina vuosina 2016–2018. Parkkila on Oulun yliopiston alumni: hän valmistui lääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1991, väitteli lääketieteen tohtoriksi vuonna 1994 ja valmistui kliinisen kemian erikoislääkäriksi 2001. Hän on työskennellyt Oulussa muun muassa määräaikaisena anatomian professorina ja vs. yliopisto-opettajana. Hän on UKK-instituutin hallituksen jäsen.

Sekä Seppo Parkkila että Helka-Liisa Hentilä olivat mukana myös Turun yliopiston rehtorihaussa, ja Hentilä oli yksi haun loppusuoralle päässeistä neljästä kärkiehdokkaasta. Turun yliopiston rehtoriksi valittiin tammikuussa Jukka Kola.

Kolme hakijaa jäi haastatteluista

Haastattelujen ulkopuolelle jäivät hakijoista Risto Honkonen, Vesa Puuronen ja Mika-Petri Laakkonen.

Vesa Puuronen on Oulun yliopiston sosiologian professori ja koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden tohtori. Hän on työskennellyt muun muassa Itä-Suomen yliopistossa tutkimusjohtajana ja yliopistonlehtorina. Hänet tunnetaan esimerkiksi Joensuun skinejä koskeneesta tutkimusprojektistaanVuonna 2016 Puurosen ja Marjo Laitalan teos Yhteiskunnan tahra? Koulukotien kasvattien vaietut kokemukset voitti Vuoden 2016 tiedekirjan palkinnon.

Syksyllä 2017 Puuronen oli ainoa hakija Oulun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan dekaaniksi. Jouko Niinimäki ei nimittänyt häntä tehtävään, jonka seurauksena dekaanin paikka laitettiin uudelleen hakuun. Tiedekunnan dekaaniksi valittiin lopulta Kati Mäkitalo. Puuronen on kritisoinut yliopiston toimintaa suorasanaisesti muun muassa Kalevan mielipidepalstalla. Ylen jutussa (22.11.2017) Niinimäki totesi, etteivät Puurosen mielipiteet vaikuttaneet valintaprosessiin.

Risto Honkonen on Pirkanmaan turvallisuusklusterin johtaja, joka on työskennellyt aiemmin muun muassa Tampereen yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan dekaanina. Hän on koulutukseltaan kasvatustieteen tohtori. Mika-Petri Laakkonen on Lapin yliopiston tutkimusjohtaja, joka toimii tällä hetkellä Pierre ja Marie Curien yliopiston vierailevana professorina Pariisissa. Hän on koulutukseltaan filosofian tohtori.

Jouko Niinimäen nykyinen kausi rehtorina päättyy tämän vuoden lopussa. Rehtorin hakuilmoitus julkaistiin 30.4., ja hakuaika päättyi 20. toukokuuta.

Hakuilmoituksen mukaan Oulun yliopiston rehtoriksi valittavalta odotetaan muun muassa näyttöä tuloksellisesta ja tehokkaasta johtamisesta, laajaa korkeakoulukentän tuntemusta, käytännön kokemusta korkeatasoisesta tieteellisestä tutkimustyöstä sekä akateemisesta opetuksesta, kokemusta tuloksellisesta henkilöstön hyvinvoinnin kehittämisestä ja toimintakulttuurin kehittämisestä ja hyvää suomen ja englannin kielen taitoa.

Lisäksi rehtorilta edellytetään tohtorin tutkintoa ja sitä, että hänellä on rehtorin tehtävien hoitamiseksi tarvittava kyky ja ammattitaito sekä käytännössä osoitettu hyvä johtamistaito.

Oulun yliopiston rehtorin asemaa ja tehtävää määrittävät Suomen yliopistolaki sekä Oulun yliopiston johtosääntö.

Rehtori johtaa yliopiston toimintaa ja päättää niistä yliopistoa koskevista asioista, joita ei ole säädetty tai määrätty muun toimielimen tehtäväksi. Hän vastaa lisäksi yliopiston tehtävien taloudellisesta, tehokkaasta ja tuloksellisesta hoitamisesta. Johtosäännön mukaan hän vastaa lisäksi yliopiston laadunhallinnasta.

 

Muokattu 22.5.2019 kello 19.49: Täsmennetty jutun toisen kappaleen muotoilua koskien yliopiston hallituksen seuraavaa kokousta.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: