”Pärjätään, mutta enempikin saisi asiakkaita olla” – Humuksella takana valoisampi syksy vaikean vuoden jälkeen

Kulunut vuosi on ollut Humanistisen Killan omistamalle Humus-kuppilalle vaikea. Kuppilan myyntien laskeminen on vaikuttanut myös Killan talouteen. Tänä syksynä näyttää kuitenkin jo aiempaa valoisammalta. "Työtä on tehty, sillä on ollut tuloksensa, ja siitä saa olla koko hallitus ylpeä", sanoo Killan hallituksen väistyvä puheenjohtaja Anni Siika-aho.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Humanistisen Killan omistamalla Humus-kuppilalla on päättymässä ensimmäinen kokonainen vuosi uudessa sijainnissa. Vuoden viimeisenä aukiolopäivänä perjantaina 13. joulukuuta Geokadulla on rauhallinen tunnelma.

Tänään ei ole kuitenkaan niin rauhallista kuin vielä nelisen kuukautta sitten. Ja hyvä niin, jos työntekijöiltä kysytään.

”Nyt näkyy valoa tunnelin päässä. Pärjätään, mutta enempikin saisi asiakkaita olla”, summaa Humuksen työntekijä Heidi Halkola tuntemuksiaan.

Niin työntekijöiden kuin Killan puheenjohtajan mukaan kulunut vuosi on ollut Humukselle vaikea. Jo viime syksynä heti avajaisten jälkeen Geokadulla oli aiempaa hiljaisempaa, ja syksyä seuranneena keväänä ei myynti käynyt juuri sen paremmin.

Tänä vuonna elokuun ensimmäisillä viikoilla kuppilassa mietittiin jo isoja ratkaisuja. Kahvilalla on nyt kaksi työntekijää, viisitoista vuotta kuppilassa työskennellyt Anja Enojärvi ja seitsemän vuotta työskennellyt Heidi Halkola. Kun asiakasvirta oli elokuun alussa ennen opiskelijoiden palaamista kampukselle tyrehtynyt hyvin vaatimattomaksi, keskusteltiin kahvilassa Enojärven lomauttamisesta. Se taas olisi tarkoittanut selkeitä lyhennyksiä aukioloaikoihin, kun yhden ihmisen olisi pitänyt huolehtia koko kahvilan pyörittämisestä.

Asiakkaiden määrä on kuitenkin tämän syksyn aikana kasvanut. Lomauttamistakaan ei tarvinnut lopulta tehdä, mutta Enojärven työsopimus muutettiin osa-aikaiseksi.

Humanistisen Killan puheenjohtaja Anni Siika-aho sanoo, että tänä syksynä Humuksen asema on vihdoin vakiintunut.

”Ensimmäinen vuosi oli tosi hiljainen. Viime syksy ja kevätkin olivat hiljaisia, mutta tämä syksy on ollut jo aivan erilainen.”

Siika-aho myöntää, että tilanne on ollut vaikea myös Killan taloudelle. Tarkemmin hän ei halua asiaa avata.

”Mitäpä sitä kieltämään: pienyrityksen pyörittämiseen menee omat kiinteät kulunsa. Hiljainen vuosi verottaa.”

Hänen mukaansa kaikki ylimääräiset kulut on tänä vuonna karsittu pois, kun Kilta on etsinyt kustannustehokkaampia tapoja toimia. Jotta yhdistyksen toiminta voisi jatkua mahdollisimman paljon ennallaan, on tilanne vaatinut Siika-ahon mukaan ”luovuutta ja vaihtoehtojen etsimistä”.

Vaikka Geokadun tila on humanistien kiltahuoneiden kyljessä, on se silti aiempaa sijaintia syrjemmässä. Siika-ahon mukaan Humanistinen Kilta on koittanut tuoda kuppilalle lisää näkyvyyttä esimerkiksi somessa.

”Haluan uskoa, että ahkeralla somemarkkinoinnilla on ollut vaikutusta siihen, että lukuvuoden kunnolla startatessa tänne taas löydettiin.”

Heidi Halkola kiittää asiakasvirtojen virkistymisestä vanhempia opiskelijoita. Syksyn alussa he kierrättivät fukseja Humuksessa ja kannustivat kahvittelemaan omassa kahvilassa.

Vaikutusta on ollut Halkolan lisäksi myös sillä, että niin opiskelijat, henkilökunta kuin kahvila ovat asettuneet nyt vihdoin sijoilleen. Tiedekunnan muuttaessa loppukesästä 2018 ihmiset olivat pitkään uusissa tiloissa ”vähän hukassa”, Halkola sanoo.

Helpotusta hankalaan tilanteeseen on haettu myös kahvin ja teen hintojen tiputuksella. Siltikin Humuksen hinnasto on vielä kaukana Linnanmaalla toimivan ravintolayhtiö Juveneksen opiskelijahintaisesta kahvista ja teestä. Halkolan mukaan Humuksen myynnit olivat olleet laskussa jo aiemmassa sijainnissaan juuri Juveneksen halvempien hintojen vuoksi.

Mutta miten Heidi Halkola kuvailisi päättyvää vuotta? Hän miettii asiaa hetken.

”Vuosi on ollut pelottava, jännittävä. Toisaalta myös tyytyväinen ja toiveikas. Tänä vuonna on ollut kaikenlaisia tunnetiloja Humukseen liittyen.”

Tulevaisuutta hän ei halua ennustaa. No, kahvilan valikoimiin on suunniteltu tuotavaksi uusia tarjottavia, ainakin kolmioleivät ja täytetyt patongit ovat olleet listalla. Niitä oli ollut myynnissä vanhassa sijainnissa kampuksen pohjoispäädyssä, mutta uudella puolella ei oltu aiemmin uskallettu niitä vielä kokeilla, sillä menekistä ei ollut varmuutta.

Anni Siika-ahon mukaan Humanistisen Killan hallituslaiset ovat osallistuneet kuppilan tulevaisuuden suunnitteluun osana opintojaan. Loppuvuonna on tehty kehittämisstrategiaa Humukselle sekä viestintäanalyysiä itse Killasta.

Väistyvän puheenjohtajan tunnelmat tulevasta ovat nyt valoisat.

”Kun loppuvuoden taloustilanneraportteja on katsottu, tappio on pienentynyt murto-osaan viime vuosiin verrattuna. Olemme nyt siis ”melkein” nollilla. Työtä on tehty, sillä on ollut tuloksensa, ja siitä saa olla koko hallitus ylpeä.”

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Kohuja kannattaa yrittää ehkäistä, koska niiden hallinta on erittäin viheliäistä

"On sinänsä luonnollista kiinnostua kohuista, onhan ihminen draamaa kaipaava eläin. Kuitenkin heille, jotka myrskyn keskelle joutuvat, kohut ovat erittäin raskaita kokemuksia", kirjoittaa Janne Hakkarainen kolumnissaan.

Opiskelijayhteisö on altis kohuille. Valitettavasti oululaiset opiskelijat eivät ole säästyneet niiltä tänäkään syksynä. 

On sinänsä luonnollista kiinnostua kohuista, onhan ihminen draamaa kaipaava eläin. Kun jotain tavallisesta poikkeavaa tapahtuu, seuraamme tapahtumien käänteitä suurella mielenkiinnolla – ja ehkä myös tunnemme helpotusta siitä, että voimme seurata kohua sivusta joutumatta itse sen kohteeksi.

Kuitenkin heille, jotka myrskyn keskelle joutuvat, kohut ovat erittäin raskaita kokemuksia. Olen huolissani, että pelko sellaisen polttopisteeseen joutumisesta vähentää opiskelijoiden halukkuutta hakeutua järjestöjen hallituksiin. 

 

Kohu voi alkaa jostain, mitä esimerkiksi opiskelijajärjestö on tehnyt tai jättänyt tekemättä. Se voi alkaa myös järjestön jäsenen vapaa-ajan toiminnan seurauksena – eli syystä, jolle itse järjestö ei voi yhtään mitään.

Kohuja on vaikea hallita, minkä vuoksi ne kannattaa mieluummin yrittää ehkäistä ennalta. Ylioppilaskunta on laatinut käyttöönsä sosiaalisen median laatuohjeistuksen, jonka pääasiallisena tavoitteena on tasalaatuistaa sosiaalisen median kanaviemme sisältöä. Tarkoituksena on, että sisältö vaikuttaa samankaltaiselta riippumatta siitä, kuka sen on tehnyt. 

Ohjeistukseen on sisällytetty myös muutamia periaatteellisia kohtia, jotka liittyvät tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen. Ei vain siksi, että ne ovat itseisarvoisen tärkeitä teemoja, vaan myös siksi, että useimmat kohut liittyvät tavalla tai toisella niiden tematiikkaan ja sosiaaliseen mediaan. Ylioppilaskunnan viestintäasiantuntijana käyn ne läpi jokaisen uuden työntekijän ja hallituksen jäsenen kanssa.

Ne kuuluvat näin:

“Jokainen on ylioppilaskunnalle yhtä arvokas ja tärkeä. Kaikkia arvostetaan. Ylioppilaskunta vastustaa rasismia, seksismiä, misogyniaa, homo- ja transfobiaa ja kaikkia muita syrjinnän muotoja myös sosiaalisessa mediassa. Toimitaan niin, että päinvastaista kuvaa ei synny. Myös kulttuurinen sensitiivisyys täytyy huomioida: emme halua loukata tai halventaa vahingossakaan. Jos jonkun päivityksen tekeminen mietityttää, kannattaa se joko jättää tekemättä tai kysyä muiden mielipidettä.”

 

Jokaisen opiskelijajärjestön on syytä laatia itselleen viestintäperiaatteet, joilla voi välttää ylilyönnit ja vahingot. Niissä kannattaa määritellä, miten toimitaan, jos maineenhallinnallinen kohu pääsee ennakoinnista huolimatta syntymään. Yksinkertaisimmillaan viestintäohje voi vain sisältää tiedon siitä, kenelle median mahdolliset haastattelupyynnöt ohjataan – usein luontevin vaihtoehto on yhdistyksen puheenjohtaja. Tällä tavoin voidaan välttää tilanne, jossa eri toimijat esittävät julkisuudessa keskenään ristiriitaisia väitteitä.

Joskus voi olla paikallaan pyytää anteeksi. Jos sellaiseen ratkaisuun päädytään, anteeksipyynnön on oltava aito. Jos pyytää anteeksi mielten pahoittamista varsinaisen virheen sijaan, on jatkokohun pohjatyö tehty. 

Jos on tehnyt virheen, sitä ei kannata yrittää peitellä. Streisandin ilmiö johtaa siihen, että peittely-yritykset johtavat todennäköisesti vain entistä suurempaan huomioon.

Erityisen merkityksellistä on pysyä rauhallisena: kohun keskiöön joutuminen voi laukaista taistele tai pakene -reaktion, joka vaikeuttaa järkevien ja johdonmukaisten päätösten tekemistä. Jos rauhattomuus pääsee niskan päälle, kannattaa pysähtyä ja hengittää syvään muutaman minuutin ajan. 

Kaikkein tärkeintä tietysti on, että järjestön arvopohja ja toimintatavat kestävät kriittisenkin tarkastelun. Jos näin ei ole, mikään kriisiviestintä ei auta. Tällöin kohu on syntynyt aiheesta. 

Valitettavaa on, että joidenkin medioiden ansaintalogiikka kannustaa niitä heittämään bensiiniä täysin merkityksettömien kohujen liekkeihin. Sitä vastaan on vaikeampaa varautua.

Janne Hakkarainen

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan entinen viestintäasiantuntija, jonka mielestä kaikkien tasa-arvoinen kohtelu on kaikkien etu. Twitter: @jannehak

Lue lisää:

Oamk ja Oulun yliopisto yhdistävät sisäiset palvelunsa, 137 ammattikorkeakoulun työntekijää siirtyy yliopiston palkkalistoille

Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) ja Oulun yliopiston hallitukset ovat tehneet päätöksen sisäisiä palvelutoimintoja koskevasta liikkeenluovutuksesta, korkeakoulut tiedottivat torstaina 12.12. Liikkeenluovutus tarkoittaa yrityksen, liikkeen, yhteisön tai säätiön toiminnallisen osan luovuttamista toiselle työnantajalle. Päätöksen myötä Oamkin palveluita tuottava henkilöstö siirtyy yliopiston palvelukseen, ja uusi yhteinen palveluorganisaatio alkaa tuottaa palveluita molemmille korkeakouluille. Näihin palveluihin kuuluvat esimerkiksi kirjasto, tilat ja […]

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) ja Oulun yliopiston hallitukset ovat tehneet päätöksen sisäisiä palvelutoimintoja koskevasta liikkeenluovutuksesta, korkeakoulut tiedottivat torstaina 12.12.

Liikkeenluovutus tarkoittaa yrityksen, liikkeen, yhteisön tai säätiön toiminnallisen osan luovuttamista toiselle työnantajalle. Päätöksen myötä Oamkin palveluita tuottava henkilöstö siirtyy yliopiston palvelukseen, ja uusi yhteinen palveluorganisaatio alkaa tuottaa palveluita molemmille korkeakouluille.

Näihin palveluihin kuuluvat esimerkiksi kirjasto, tilat ja turvallisuus, tietohallinto, henkilöstö-, koulutus- ja talouspalvelut. Eri toiminnoista vastaavat yliopiston nykyinen hallintojohtaja (Essi Kiuru), henkilöstöjohtaja (Jarmo Okkonen) ja talousjohtaja (Pekka Riuttanen). Uutena palvelujohtajana aloittaa intregraatiojohtajana toiminut Marja Sarajärvi.

Yhteisessä palveluorganisaatiossa on 479 yliopiston työntekijää ja 137 Oamkista yliopistoon siirtyvää työntekijää. Tiedotteen mukaan molemmille organisaatioille jää vielä jonkin verran opetusta ja tutkimusta tukevia omia palveluja sekä korkeakoulujen omia strategioita tukevaa kehitystoimintaa ja viestintää.

Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu ovat tänä vuonna suunnitelleet yhteisiä palvelujaan. Koska palveluiden uudelleenorganisointi on vaikuttanut korkeakoulujen henkilöstöön ja työtehtäviin, molemmissa organisaatioissa on käyty yt-neuvottelut. Neuvotteluissa ei ollut kyse henkilöstön vähentämisestä.

Korkeakoulut tiedottivat yhteisiä palveluja koskevista suunnitelmista 29. elokuuta.

Aiempana tavoitteena oli, että palvelut aloittaisivat uudessa muodossa jo 1. tammikuuta 2020. Uusi organisaatio aloittaa toimintansa kuitenkin vasta 1. helmikuuta.

”Päätöksenteko oli lopulta niin myöhään, ettei nyt ehdittäisi siirtää työsuhteita ja käydä työntekijöiden kanssa keskusteluja aiheesta [ennen tammikuuta]. Halusimme varata siihen tarpeeksi aikaa”, Marja Sarajärvi sanoo.

Siirtyville työntekijöille tehdään uusi työsopimus, mutta työntekijät siirtyvät uuden työnantajan palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Heihin sovelletaan yliopistojen yleistä työehtosopimusta 1. huhtikuuta alkaen.

Liikkeenluovutuksen taustalla on Oulun ammattikorkeakoulun tuleva muutto Oulun yliopiston Linnanmaan kampukselle. Lisäksi korkeakoulut kuuluvat samaan konserniin.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Oulun yliopiston hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Sakari Kallo, varapuheenjohtajaksi Liisa Jaakonsaari

Oulun yliopiston hallitus on valinnut tuotantojohtaja Sakari Kallon hallituksen puheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajaksi valittiin pitkän poliittisen uran SDP:n kansanedustajana ja Euroopan parlamentin jäsenenä tehnyt Liisa Jaakonsaari. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan kausi kattaa vuodet 2020–2021. Päätös tehtiin hallituksen kokouksessa 12. joulukuuta. Kaudella 2018–2019 hallituksen puheenjohtajana toimi Risto Murto ja varapuheenjohtajana Liisa Hyssälä. Molempien hallituskausi päättyy tämän vuoden lopussa. Hallituskausi päättyy nyt myös opiskelijajäsenillä Jonne Kettusella ja Miina-Anniina […]

Oulun yliopiston hallitus on valinnut tuotantojohtaja Sakari Kallon hallituksen puheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajaksi valittiin pitkän poliittisen uran SDP:n kansanedustajana ja Euroopan parlamentin jäsenenä tehnyt Liisa Jaakonsaari. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan kausi kattaa vuodet 2020–2021.

Päätös tehtiin hallituksen kokouksessa 12. joulukuuta.

Kaudella 2018–2019 hallituksen puheenjohtajana toimi Risto Murto ja varapuheenjohtajana Liisa Hyssälä. Molempien hallituskausi päättyy tämän vuoden lopussa.

Hallituskausi päättyy nyt myös opiskelijajäsenillä Jonne Kettusella ja Miina-Anniina Heiskasella. OYY valitsi lokakuussa pidetyssä kokouksessa hallituksen uusiksi opiskelijajäseniksi kaudelle 2020–2021 Joni Ollikaisen ja Timo Veijolan.

Kollegion tänä vuonna nimittämiä uusia hallituksen jäseniä ovat toukokuussa valitun Jaakonsaaren lisäksi myös Juhani Damski ja Kalervo Väänänen.

Yliopiston hallitukseen kuuluvat myös ylijohtaja Anni Huhtala, tutkimusprofessori Anna Rotkirch, professori Marko Huttula, professori Petri Lehenkari, tutkijatohtori Kimmo Kontio ja lehtori Jukka Hiltunen. 

Oulun yliopiston hallitukseen kuuluu yhteensä 12 jäsentä. Hallitus on yliopistolain mukaan yliopiston ylin päätöksentekoelin. Hallitus valitsee yliopiston rehtorin ja päättää muun muassa yliopiston strategiasta ja budjetista.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Vaikka termi katosi, ajatus taustalla ei kadonnut minnekään, sanoo psykopatian historiaa Suomessa tutkinut Katariina Parhi

Sodanjälkeisessä Suomessa psykopaatti-diagnoosin tarkoituksena oli sopeuttaa hankalana pidetyt yhteiskunnan jäsenet ja löytää heille ja heidän vaikealle käytökselleen selitys. Psykopaatiksi diagnosoituja oli juopoissa, vangeissa, irtolaisissa ja väkivaltaisissa puolisoissa, mutta myös taiteilijoiden, kirjailijoiden, sotilaiden, naapureiden ja perheenjäsenten keskuudessa. Tieteenhistorioitsija Katariina Parhin mukaan psykopatia oli ennen kaikkea yhteiskunnallinen diagnoosi. Kun yksilön ja yhteiskunnan suhteeseen tuli särö, diagnoosi tarjosi ratkaisun.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

1950-luvun alussa jopa neljäsosa suomalaisten mielisairaaloiden potilaista diagnosoitiin psykopaateiksi.

Sodanjälkeisessä Suomessa diagnoosin tarkoituksena oli sopeuttaa hankalana pidetyt yhteiskunnan jäsenet ja löytää heille ja heidän vaikealle käytökselleen selitys. Psykopaatiksi diagnosoituja oli juopoissa, vangeissa, irtolaisissa ja väkivaltaisissa puolisoissa, mutta myös taiteilijoiden, kirjailijoiden, sotilaiden, naapureiden ja perheenjäsenten keskuudessa.

Termi on peräisin SaksastaPsychopathie-termi syntyi 1800-luvun loppupuolella osana saksalaisyhteiskunnassa tapahtuneita suuria muutoksia. Uusi termi otettiin käyttöön tunnetuilla psykiatrian klinikoilla Berliinin Charitéssa ja psykiatri Emil Kraepelinin johtamassa sairaalassa Münchenissa. Sieltä diagnoosi kulki 1900-luvun alussa oppimatkoja Saksaan tehneiden suomalaislääkäreiden mukana Suomeen. Diagnoosin yleistyessä ja termin tullessa tutuksi kansan keskuudessa psykopatia sai myös halventavan merkityksen. Lääketieteellinen diagnoosi muuttuikin ensin haukkumasanaksi, suli 1960-luvun lopulla osaksi uusia lääketieteellisiä termejä ja katosi.

Vaikka termi hävisi virallisesta tautiluokituksesta, jälkiä siitä löytyy edelleen persoonallisuushäiriöiden eri muodosta, sanoo psykopatian historiaa Suomessa tutkinut tieteenhistorioitsija Katariina Parhi.

Parhi väitteli Oulun yliopistosta vuonna 2018. Aate- ja oppihistorian alaan kuuluva Born to Be Deviant – Histories of the Diagnosis of Psychopathy in Finlandväitöskirja käsittelee suomalaisen psykopatiadiagnoosin vaiheita 1900-luvun loppupuolelta 1960-luvun loppuun. 

Tämän vuoden elokuussa hän sai Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan vuoden parhaan väitöskirjan palkinnon, ja joulukuussa myös Oulun yliopiston Eudaimonia-instituutin myöntämän väitöskirjapalkinnon.

Parhilta julkaistiin tämän vuoden elokuussa myös osittain väitöskirjaan perustuva kirja Sopeutumattomat – psykopatian historia Suomessa (Siltala, 2019).

Ei sairaus, vaan poikkeavuus

Nykykäytössä psykopatialla viitataan usein empatiakyvyttömyyteen, manipulatiivisuuteen ja pinnalliseen viehätysvoimaan. Historiallisesti käyttö oli kuitenkin erilaista, ja psykopatia kattoi monenlaisia mielenterveyden ja persoonallisuuden häiriöitä. Näistä osaa ei enää nykyään miellettäisi häiriöiksi. Väitöskirjansa tiivistelmässä Parhi toteaa, kuinka psykopatian määritelmät kuvastavat menneisyyden käsityksiä normaaliudesta.

Parhin mukaan psykopatia oli ennen kaikkea yhteiskunnallinen diagnoosi. Kun yksilön ja yhteiskunnan suhteeseen tuli särö, diagnoosi tarjosi ratkaisun. Psykopaatin merkkejä olivat esimerkiksi hyödyttömyys yhteiskunnalle, huono perimä, kuljeskelu, elätettävänä oleminen ja tunteisiin, vietteihin ja tahtoon liittyvä epänormaalius. 

Diagnoosin saaneiden joukossa oli esimerkiksi homoseksuaaleja, transsukupuolisia ja seksuaalisesti aktiivisia naisia. Psykopatiaa diagnosoitiin kuitenkin hyvin erilaissa yhteyksissä, eikä se ollut sidottu yhteiskunnalliseen asemaan.

Parhin mukaan psykopaatti-diagnoosin suurta suosiota selittää osittain suhteellisen löysä tapa tehdä diagnoosi. Oli paljon ihmisiä, joilla ei todettu mitään varsinaista sairautta, mutta jotka tavalla tai toisella kokivat sopeutumisen yhteiskuntaan vaikeaksi: he rettelöivät, juopottelivat, kuljeskelivat irtolaisina, yrittivät itsemurhaa. Tai kieltäytyivät aseista, kuten Arndt Pekurinen, joka sai Lapinlahden sairaalassa vakavan konstituonaalisen psykopatian diagnoosin. Pekurinen teloitettiin vakaumuksensa vuoksi vuonna 1941.

Arkisimmillaan kyse saattoi olla vain siitä, että henkilön jatkuvalle vaivalle ei löydetty mitään elimellistä syytä. Esimerkiksi Oulun piirimielisairaalassa oli useita tapauksia, joissa henkilö valitti pääkipua, jolle ei löydetty somaattista selitystä. (Nykytietämyksen valossa puhuttaisiin ehkä toiminnallisesta häiriöstä, poti­laan toimin­ta­kykyä ja elä­män­laatua hait­taavista oi­reista, joi­den syy ei somaat­ti­sissa tai psy­kiat­ri­sissa tutki­muk­sissa sel­viä.) Jos samaan aikaan kyseessä oli vielä ”vähän erikoinen tyyppi”, diagnoosi ratkaisi asian.

Psykopatiaa ei nähty kuitenkaan mielisairautena eikä psykopaatteja sairaina. Psykiatrit puhuivat poikkeavuudesta ja mielenterveyden ja mielisairauden välisestä rajatilasta – henkilö ei ollut sairas, mutta ei tervekään. Psykopatiaa pidettiin myös synnynnäisenä ja pysyvänä tilana.

Diagnoosin saadakseen henkilö lähetettiin mielisairaalaan arvioitavaksi joko omasta halustaan tai muiden toimesta. Psykopaatiksi tulkittuja otettiin sisään mielisairaaloihin, mutta heitä ei aina haluttu siellä pitää, Parhi sanoo.

”Esimerkiksi Oulussa ylilääkäri Konrad von Bagh kutsui psykopaatteja enimmäkseen sosiaalitapauksiksi.”

Psykopatia-diagnoosi oli usein yhteydessä työhön tai sen puuttumiseen. Monella diagnoosin saaneista oli taustalla jättäytyminen työelämästä.

Miksi työn puuttuminen oli merkittävää?

”Jos oli perhe, jossa perheenpää ei tehnyt töitä, se tarkotti köyhyyttä perheelle ja kurjuutta kunnalle. Siinä oli jo monta syytä selvittää tilanne. Jos hän vielä käyttäytyi muiden mielestä kummallisesti, tällaiset tapaukset saattoivat päätyä [psykiatriseen sairaalaan] arvioitavaksi”, Parhi sanoo.

Nykyaikana keskustellaan syrjäytymisestä ja sen syistä, pohditaan, kuinka yhteiskunta saattaa toimillaan syrjäyttää osan kansalaisistaan. Katariina Parhin mukaan ennen ajateltiin, että yksilössä oli joku vika, ei yhteiskunnassa – että työstä jättäytyminen liittyi jollain lailla henkilön persoonallisuuteen.

Yhteiskunta yritti silloinkin puuttua tilanteeseen monin tavoin, mutta puuttumisen keinot olivat nykyaikaa armottomampia.

”Ennen ei ole ollut tilaa ja mahdollisuutta ymmärtää jotakuta loputtomiin.”

Ymmärrystä, ei syyllistämistä

Katariina Parhin tutkimus edustaa tieteenhistoriallista näkökulmaa. Tutkimus syventää aiempaa lääketieteen tutkimusta ja myös selittää nykypäivää. Väitöskirjansa aiheen valinnasta hän on kertonut vuonna 2016 Oulun ylioppilaslehdessä julkaistussa jutussa.

Psykiatrian alan tutkimuksesta puuttuu usein yhteiskunnallinen konteksti, Parhi sanoo. Ja koska psykopatia-diagnoosi on ollut läpeensä yhteiskunnallinen, ei sen historiaa voi tarkastella erillään yhteiskunnasta ja ajastaan.

Parhin tutkimusaineistona ovat potilaskertomukset sekä tuomioistuimia varten laaditut mielentilalausunnot. Mukana Parhin väitöstutkimuksessa olivat Oulun piirimielisairaala, Lapinlahden sairaala, Niuvanniemen sairaala, Pitkäniemen sairaala sekä Turun vankimielisairaala. 

Tutkimusaineiston keruuseen kuului lupavaiheineen vuosia. Työssä tutkimuseettistä pohdintaa vaati esimerkiksi se, kuinka suhtautua aikalaislääkäreiden toimintaan. Nykytietämyksen valossa lääkäreiden tekemät päätökset olivat eettisesti kestämättömiä.

Toisaalta myös lääkäreiden arvioiminen nykypäivän kriteereillä on yhtälailla kestämätöntä, Parhi toteaa.

”Olen itse pyrkinyt selittämään ja ymmärtämään lääkäreiden toimintaa – miksi he ovat ajatelleet tietyllä tavalla. Koen sen hedelmällisempänä näkökulmana.”

Tutkimusaineistoon tutustumisessa Parhi yllättyi siitä, kuinka helppoa ihmisiä on ymmärtää riippumatta siitä, mitä he ovat tehneet. Hän korostaa, että ymmärtäminen ei tarkoita samaa kuin hyväksyminen.

Parhi sanoo myös, ettei potilaiden koko elämä ole potilasasiakirjoissa. Potilaskertomuksiin on kirjattu vain kriisit: epäonnistumiset, riidat, riehumiset, ryyppyreissut, tuhoisa käytös. Välttääkseen mielikuvan siitä, että potilaskertomus kertoisi ihmisestä kaiken, Parhikin on esitellyt teoksessaan potilaista vain diagnoosin kannalta relevantit tiedot.

Kirjassaan Parhi sanoo psykopaatin olevan historiallinen nimitys, joka ei menneisyydessä eikä nytkään kata kenenkään koko identiteettiä. Nimitys riisui ihmisyyttä ja jätti tilalle toisen ihmisen tekemän tulkinnan poikkeavuudesta.

Potilaskertomuksissa on paljon surua ja synkkiä asioita. Tunteet nousivat pintaan tutkimuksen alkuvaiheessa, Parhi sanoo. Hän sanoo olevansa tutkijan tunteiden puolestapuhuja – niitä on hyvä käsitellä tutkimuksen alkuvaiheessa, mutta loppuvaiheessa niiden tulisi jäädä taka-alalle. Tunteet voivat olla myös tutkimuseettinen työkalu. Parhi kirjoitti yhdessä Miisa Törölän kanssa tunteiden roolista tutkimuksessa myös artikkelin Tieteessä tapahtuu -lehteen.

Termi muuttui, entä sisältö?

Psykopatia-diagnoosi poistui käytöstä suomalaisesta tautiluokituksesta vuonna 1969. Sen jälkeen puhuttiin ensin luonnevikaisuudesta, myöhemmin persoonallisuushäiriöistä.

Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että diagnoosit tai potilasryhmät olisivat kadonneet – vain termi katosi virallisesta käytöstä.

Parhin mukaan syynä psykopatia-diagnoosin poistumiseen oli osittain kansainvälinen, osittain kotimainen keskustelu. Suomessa noudatetaan kansainvälistä tautiluokitusjärjestelmää (ICD). 1960-luvun lopussa oli toteutumassa siirtyminen ICD 6:sta ICD 8:aan. Muutoksen yhteydessä kieltä modernisoitiin. Samanaikaisesti diagnoosin suosio oli jo laskenut, ja siihen suhtauduttiin myös kriittisesti.

Taustalla olevat asiat eivät ole silti muuttuneet, Parhi sanoo.

”Vaikka keksitään uusia termejä ja pyritään neutraaliin ilmaisuun, niihin saattaa silti kätkeytyä vanhoja merkityksiä. Potilaat voivat lukea nyt paperinsa, joten pitää olla tarkkana, mitä niihin kirjoitetaan. Silti jotain niissä pitäisi pystyä sanomaan, ilmaisemaan kollegoille mahdollisesti jotain, jonka merkitys on eri, mitä siinä suoraan lukee.”

Psykopatiadiagnoosin käytön muutokseen kytkeytyvät pakkolaitokset. Pakkolaitos, lempinimeltään pytty, oli vankilassa oleva erillinen osasto, jonne vaaralliseksi katsotut rikoksenuusijat tuomittiin määrittelemättömäksi ajaksi. Ennen kuin psykopaatti-diagnoosista luovuttiin, moni heistä tuomittiin juuri pakkolaitoksiin. Kun henkilön tilan katsottiin olevan kerran pysyvä ja parantumaton, eikö oikea paikka hänelle ollutkin muista eristyksessä?

Katariina Parhin mukaan Suomessa oltiin kuitenkin havaittu, ettei käytäntö oikeasti auttanut pakkolaitosvankeja. Silloin myös kriteereitä pakkolaitokseen määräämiseen tiukennettiin.

”Tapahtui isompi ajattelutavan muutos – ovatko kaikki [psykopaatiksi diagnosoidut] tosiaan näin patologisia? Syyllistyvätkö he aina uudelleen ja uudelleen rikoksiin? Vai ansaitsevatko he kuitenkin uusia mahdollisuuksia?”

Psykopaatti on hyvä vihollinen

Patrick BatemanHannibal Lecter, Francis Underwood, Villanelle. Populaarikulttuuri on täynnä fiktiivisten psykopaattien hirmutekoja. Myös tosielämän psykopaatit ovat suuren mielenkiinnon kohteena: Netflix tuo uusia true crime -dokumentteja julki loputtomana virtana, viimeisimpänä yli 600 naisen murhan tunnustaneesta Henry Lee Lucasista kertova The Confession Killer.

Psykopatiasta puhutaan nykypäivänä paljon. Sen merkitys on kuitenkin osittain eri kuin menneisyydessä, Parhi korostaa.

”Nykypsykopatian piirteet eivät näy samalla lailla menneisyyden psykopatiassa.  Ne ovat kyllä samaa jatkumoa: nykypsykopatian kaltaista löytyy menneisyydestäkin, mutta ennen se oli myös paljon muutakin.”

Kirjassaan Parhi muistuttaa, ettei psykopatia ilmestynyt kuin tyhjästä eikä kadonnut jälkiä jättämättä. Hänen mukaansa persoonallisuushäiriödiagnoosit ovat monella tapaa velkaa menneisyyden psykopatialle ja jatkavat sen perintöä, tullen esiin erityisesti rikoksiin tai jollain lailla ”hankaliin tyyppeihin” yhdistettyinä diagnooseina. Niitä myös tarjotaan viljalti selityksiksi niin presidentti Donald Trumpin kuin eksänkin huonoon käytökseen. (Parhi ja oikeuspsykiatrian dosentti Hanna Putkonen kirjoittivat Helsingin Sanomien mielipidepalstalla helmikuussa 2017 siitä, kuinka Trumpin leimaaminen narsistiseksi psykopaatiksi on väärin, sillä psykiatrian tehtävä ei ole luokitella hyviksiä ja pahiksia.)

Parhi nostaa esille tutkimusaineistostaan esimerkiksi tapaukset, jossa vanhemmat ovat huolestuneet tyttärensä seksuaalisesta käytöksestä.

”Tavallaan se kuulostaa räikeältä, että on huolestuttu siitä, kun tyttö on ollut kiinnostunut pojista. Se on on toki ollut sosiaalista kontrollia, nuoren naisen seksuaalista kontrollia. Mutta en tiedä, onko se nykypäivänä kuinka erilaista – ei kukaan sairaalan päätyisi, mutta nuoren naisen seksuaalista kontrollia ilmenee edelleen arjen tasolla. Tuohon aikaan se on ollut rajumpi juttu, johon on ehkäisyn puutteen vuoksi liittynyt raskauskysymyksetkin.”

Mutta mikä psykopaatissa niin kiinnostaa nykyihmistä?

Parhia itseään pahuuden tematiikka ei viehätä. Hän ei seuraa pahuuden kuvauksia, väkivaltaviihde ei tarjoa hänelle minkäänlaista nautintoa.

Kettil Bruun ja Nils Christie kirjoittivat teoksessaan Hyvä vihollinen: Huumausainepolitiikka Pohjolassa (1984) ”hyvästä vihollisesta”, jota koko yhteiskunta yhdenä rintamana vastustaa, ja jota on vaikeaa puolustaa leimautumatta epäilyttäväksi. Bruunista ja Christiestä huumeet ovat juuri tällainen hyvä vihollinen – jotain, jota on helppo vastustaa ja vaikeaa puolustaa.

Parhista myös psykopaatti on hyvä vihollinen: hän on pahuuden kiteytymä, joku, jota on helppo paheksua ja kauhistella.

”Silti hän on kiehtova, kadehdittavakin – että joku sillä lailla vain rymistelee menemään. On helpompaa puhua vaikkapa pahasta johtajasta kuin siitä dynamiikasta, miten paha johtaja pääsee valtaan. Tämä jälkimmäinen minua itseäni enemmän kiinnostaa.”

Kuka sopeutuu ja mihin?

Katariina Parhin tutkimusaineistoon sisältyvät myös Suomen rikoshistorian pahikset: tappajat, pahoinpitelijät, raiskaajat. Parhi olisi voinut kirjoittaa kirjan heistäkin.

Hän valitsi silti toisin – ei nykypäivän tulokulmaa, vaan tieteenhistoriallisen käsittelytavan, näyttääkseen sen, kuinka ilmiö on näyttäytynyt eri aikoina.

Jos hänellä joku viesti maailmalle ja lukijalle on, se on de-medikalisoiva. Medikalisoitumisella tarkoitetaan normaalin elämän lääketieteellistymistä, sitä, että lääketieteellinen näkökulma laajenee elämän muille osa-alueille. Esimerkiksi lihomisesta tai vanhenemisesta on tehty sairauksia.

”Jos jokin diagnoosi auttaa ihmistä, se on hyödyllinen. Toivoisin kuitenkin jäitä hattuun arjen psykokielihurmoksessa. Totta kai koen historiallisen tutkimuksen arvokkaana, mitä siellä menneisyydessä on. On siinä viesti nykypäivällekin – poikkeavuuden suhteellisuus.”

Katariina Parhin teoksen otsikossa puhutaan sopeutumattomista. Sopeutuminen – niin mihin? Pitääkö aina edes sopeutua?

”Ehkä tarvitseekin. Mutta se ei ole itsestäänselvää.”

Teoksen takakannessa todetaankin, että matka normaalista epänormaaliksi on lyhyt.

”Eilispäivän sopeutumaton voi olla tämän päivän suunnannäyttäjä.”

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

OYY:n edustajiston puheenjohtajaksi valittiin Janne Kilponen, hallituksen puheenjohtajaksi Eetu Leinonen

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) edustajisto on valinnut ylioppilaskunnalle uuden hallituksen ja edustajiston puheenjohtajiston. Kokous pidettiin 10. joulukuuta Linnanmaalla. Edustajiston puheenjohtajaksi vuodelle 2020 valittiin Janne Kilponen, 23-vuotias sähkötekniikan opiskelija, joka on toiminut muun muassa Sähköinsinöörikillassa ja Oulun Teekkariyhdistyksessä. Edustajiston varapuheenjohtajaksi valittiin varhaiskasvatuksen opiskelija Salla Karhunen. Hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2020 edustajisto valitsi Eetu Leinosen. Leinonen on 21-vuotias suomen kielen […]

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) edustajisto on valinnut ylioppilaskunnalle uuden hallituksen ja edustajiston puheenjohtajiston. Kokous pidettiin 10. joulukuuta Linnanmaalla.

Edustajiston puheenjohtajaksi vuodelle 2020 valittiin Janne Kilponen, 23-vuotias sähkötekniikan opiskelija, joka on toiminut muun muassa Sähköinsinöörikillassa ja Oulun Teekkariyhdistyksessä. Edustajiston varapuheenjohtajaksi valittiin varhaiskasvatuksen opiskelija Salla Karhunen.

Hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2020 edustajisto valitsi Eetu Leinosen. Leinonen on 21-vuotias suomen kielen ja tilastotieteen opiskelija. Hän on toiminut aiemmin Oulun luonnontieteilijöiden hallituksen puheenjohtajana. Kuluneen vuoden aikana hän on toiminut myös OYY:n talousvaliokunnan ja edunvalvontajaoston puheenjohtajana.

Hallituksen jäseniksi valittiin Eevasisko Mehtätalo, Petra Nieminen, Reeta Mäki-Pollari, Santeri Siira, Jarkko Impola ja Tia Rahkila. Hakemuksensa oli jättänyt myös tänä vuonna hallituksessa ollut Edgar Minyoi.

Samaten kokouksessa hyväksyttiin OYY:n toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2020. Osana talousarviokeskustelua päätettiin OYY:n myöntämistä järjestöavustuksista ensi vuodelle. Voit lukea paljon puhututtaneesta päätöksestä lisää täältä.

Samassa kokouksessa tehtiin myös muita henkilövalintoja.

Yliopistokollegioon kaudelle 2020–2021 valittiin Teemu Virtanen (varalle Eevasisko Mehtätalo), Erno Oikarinen (varalle Petteri Hollanti), Zacharias Hellberg (varalle Nuuti Vasari), Kalle Kaisko (varalle Tapani Laine), Anca-Maria Catana (varalle Jenny Vaara), Miriam Putula (varalle Annakaisa Tikkinen) ja Lauri Koskela (varalle Anni Vakkuri).

Edustajisto valitsi talousvaliokunnan puheenjohtajaksi vuodelle 2020 Nuuti Vasarin ja jäseniksi kaudelle 2020–2021 Lotta Karjalaisen, Kalle Kaiskon ja Samuli Virtasen. Keskusvaalilautakuntaan vuodelle 2020 valittiin puheenjohtajaksi Miriam Putula, varapuheenjohtajaksi Aino-Kaisa Manninen ja jäseniksi Eevasisko Mehtätalo, Olli Joki ja Jaakko Vähämäki.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: