Kahden korkeakoulun alumni Mari Korpela kyllästyi itseinhoon ja perusti kehorauhaa korostavan yrityksen

Koronapandemia sai Mari Korpelan miettimään elämäänsä uudelleen. Alituinen häpeä sai väistyä oman yrityksen ja kehorauhasta kertovan taiteen tieltä.

Häpeä liittyy kaikkeen. Se on tullut tutuksi, kertoo oululaisyrittäjä Mari Korpela.

”Ihmisten todellisuus on vääristynyt kuvittelemaan, mitä muut ajattelevat itsestä. Ihmiset häpeävät absurdejakin asioita, kuten ääntään tai omia korvannipukoitaan”, Korpela sanoo.

Tämä ei päde pelkästään ulkonäköön vaan myös muuhun elämään, kuten työhön, harrastuksiin ja ihmissuhteisiin.

”Jatkuva stressaaminen ja pohtiminen vie aivokapasiteettia kaikelta tärkeämmältä. Vaikka joku paheksuisikin minua ja valintojani, se kertoo yleensä enemmän paheksujasta kuin minusta.”

Korpela alkoi purkaa tuntemuksiaan Instagram-tilinsä kautta. Nyt Instagram-seuraajia on jo yli 5 000 ja Korpelan turhautuminen häpeään on tarttunut muihinkin.

Kahden korkeakoulun kasvatti

Mari Korpela aloitti Oulun yliopistossa kasvatuspsykologian pääaineopinnot vuonna 2007 ja opinnot Oulun ammattikorkeakoulun tanssilinjalla vuonna 2008. Opiskeluaika oli repaleista, sillä Korpela opiskeli kahdessa eri oppilaitoksessa vuorovuosin ja välillä yhtä aikaa.

”Kaahasin aamun balettitunnilta suoraan luennolle”, Korpela nauraa.

Opiskelijana hän ei vielä tiennyt, mitä halusi elämältään ja valitsi sivuaineita opettajan ura mielessään. Elämä vei loppujen lopuksi 31 aivan toisaalle.

”Yleinen kysymys kasvatustieteiden opiskelijoilla on, että mihin tämä valmistaa tai mitä meistä voi tulla. Jälkeenpäin olen huomannut, että ihan mitä vaan.”

Opiskelujen ohessa Korpela työskenteli tanssinopettajana noin kymmenen vuotta. Omien häpeän kokemustensa takia Korpelalle oli tanssitunneilla tärkeää, että oppilaat eivät vertailisi itseään toisiin. Korpela onnistui, mutta hän kertoo itse kärsineensä kehokuvansa kanssa.

”Tanssi vei enemmän kuin antoi, joten lopetin tanssin kokonaan. Koin olevani vääränlainen tanssimaailmaan, vaikka en todellakaan ollut. Ei kukaan ole”, Korpela kertoo.

Uusi ura yrittäjänä

Valmistuttuaan ammattikorkeakoulusta 2013 ja yliopistosta 2015 Korpela työskenteli henkilöstöpalvelualalla noin kolme vuotta. Kun koronapandemia iski Korpela lomautettiin. Hän oli jo jonkin aikaa pohtinut työpaikan vaihtoa ja pandemia tarjosi hetken tarvittua miettimisaikaa.

Korpela halusi vaikuttaa. Hän tarvitsi äänitorven, jolla toteuttaa itseään ja pohti muun muassa blogin perustamista. Aikomus kuitenkin pysähtyi pelkoon: Mitä jos tutut lukisivat blogia?

Korpela kuitenkin päätti, että nyt oli aika päästää häpeästä irti. Hän tarttui juuri niihin asioihin, jotka tuntuivat pelottavilta.

”Aloin tehdä kaikkea, mikä minua hävetti. Postasin keskeneräisiä piirustuksia ja mietin, että hävettää, joten julkaisen. Sitten katsoin, loppuuko maailma. Mitään pahaa ei tapahtunut”, Korpela nauraa. Hän ei silti osannut aavistaa, että hänen piirustuksistaan tulisi hitti.

Kehorauhan puolestapuhuja

Korpelan postaamat piirrokset kertovat itsensä hyväksymisestä eli kehorauhasta. Instagram-tilillään Korpela on muun muassa julistanut, että ei suostu enää laihduttamaan vaan haluaa kunnioittaa itseään ja kehoaan sellaisena kuin ne ovat.

Korpela toteaa esimerkiksi, että ei arvota kehonsa osia erikseen tai keksi adjektiiveja kuvaamaan ulkomuotoaan.

”Suhtaudun siten, että tämä on keho. Se on nyt tällainen, joskus toisenlainen. Kieltäydyn aktiivisesti ajattelemasta, olenko esimerkiksi lihonut tai mitä muut ajattelevat”, Korpela kertoo.

”Olin aiemmin monesti ottanut projektin itselleni. Joskus se oli laihdutusprojekti, joskus itsensä hyväksymisprojekti. Eli nyt minä maanantaina alan rakastamaan itseäni ihan täysillä. Eihän se mene sillä tavalla”, hän lisää.

Näitä projekteja seurasi kyllästyminen.

”Hoksasin sen, miten paljon omat ajatukset pyörivät siinä, mitä muut minusta ajattelevat. Sitten aloin miettiä, että ketkä muut? En osannut edes nimetä, ketä varten yriin kerätä tietynlaista CV:tä tai ketä varten täytyy saada viisi kiloa pois. Silti se oli punainen lanka elämässä”, Korpela kertoo.

Loppujen lopuksi kysymykset tiivistyivät kahteen: ”mitä minä elämältäni haluan?” ja ”tätäkö tämä nyt on?” Koronasta johtunut lomautus tarjosi ajan vastata noihin kysymyksiin.

Kesällä 2020 Korpela perusti verkkokaupan, Mari Korpela Companyn, jossa hän myy taidettaan muun muassa taulujen, mukien ja paitojen muodossa. Hän ei enää häpeä ilmaista itseään.

”Toki tulee kuoppiakin. Välillä käpertyy siihen vanhaan ’minusta ei ole mihinkään’ ja ’mitä minä nyt tällaista’.

Huonoista päivistä huolimatta uuden kokeilu ei ole päättynyt. Korpela aloitti tammikuussa seksuaalikasvattajan opinnot Sexpo-säätiön kautta.

“Sexpon ensimmäisen seminaarin jälkeen olo on innostunut. Tiedän, että tuleva urani tulee kietoutumaan seksuaalikasvatuksen ympärille, ja kaikki aiemmat opintoni toimivat pohjana tälle, joten olen todella innoissani.”

Kuka?

MARI KORPELA

» 34-vuotias

» Asuu perheensä kanssa Oulussa.

» Valmistui tanssinopettajaksi Oulun ammattikorkeasta vuonna 2013.

» Valmistui Oulun yliopistosta vuonna 2015, pääaineenaan kasvatuspsykologia.

» Perusti keväällä 2020 yrityksensä Mari Korpela Company-verkkokaupan, jota voi seurata Instagram-tilin @marikorpelacompany kautta.

» Vapaa-aikanaan maalaa, lukee seksuaalisuuteen, psykologiaan ja menestymiseen liittyvää tietokirjallisuutta sekä viinittelee ystävien kanssa. Aloitti juuri burleskin. Suurin osa vapaa-ajasta kuluu perheen kanssa.

Juttua muokattu 22.3. Vaihdettu sana kehopositiivisuus sanaan kehorauha. Korjattu kuvatekstin virheellinen väittämä, että Korpela opiskelee seksuaaliterapeutiksi oikeaan muotoon eli seksuaalikasvattajaksi.

Anna-Sofia Tastula

Maisterivaiheen kirjallisuuden opiskelija ja syksyn toimittajaharjoittelija. Lapsenmielinen noolikontti, joka on kiinnostunut kuolemasta, kirjallisuudesta ja kuolemasta kirjallisuudessa.

Lue lisää:

Syksyn Studia Generalia -sarjassa yleisöluentoja varhaiskasvatuksesta

Oulun lastentarhanopettajakoulutus viettää tänä vuonna vuonna 50-vuotisjuhlavuottaan. Sen kunniaksi Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta järjestää Oulun kaupunginkirjaston Pakkalan salissa, ala-aulassa ja tapahtumatila Laiturissa kolme kaikille avointa yleisöluentoa. 18.9. kello 18.00–19.15 Rohkeita ratkaisuja pohjoisen varhaiskasvatuksen parhaaksi – Oululaista lastentarhanopettajakoulutusta 50 vuotta, Elise Lujala Luento perustuu Lujalan tuoreeseen tutkimukseen Oulun lastentarhanopettajakoulutuksen historiasta. 10.10. kello 18.00–19.15 Oi ihana satu jota laulan – […]

Oulun lastentarhanopettajakoulutus viettää tänä vuonna vuonna 50-vuotisjuhlavuottaan. Sen kunniaksi Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta järjestää Oulun kaupunginkirjaston Pakkalan salissa, ala-aulassa ja tapahtumatila Laiturissa kolme kaikille avointa yleisöluentoa.

18.9. kello 18.00–19.15 Rohkeita ratkaisuja pohjoisen varhaiskasvatuksen parhaaksi – Oululaista lastentarhanopettajakoulutusta 50 vuotta, Elise Lujala

Luento perustuu Lujalan tuoreeseen tutkimukseen Oulun lastentarhanopettajakoulutuksen historiasta.

10.10. kello 18.00–19.15 Oi ihana satu jota laulan – Sana- ja säveltapahtuma lapsille ja aikuisille, Leena Poikela ja Pirjo Suvilehto

Pieni lapsi nauttii taiteiden rikkaasta ilmaisumahdollisuudesta Pirjo Suvilehdon diaesityksessä. Leena Poikelan musiikkimatkassa eläydytään tarinan ja yhteisen kokemuksen kautta lapsen satumaailmaan.

31.10. kello 18.00–19.15 Pieniä kertomuksia lasten päiväkotiarjesta – Tutkijoiden ja lasten kohtaamisia, luennoitsijoina Jaana JuutinenSatu Karjalainen, Virve Keränen, Pekka Mertala ja Anna-Maija Puroila

Millaista on lasten arki päiväkodissa? Tutkijat keskustelevat lasten päiväkotiarkeen liittyvistä havainnoistaan ja tulkinnoistaan.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Bisnes voi olla nopeampi tapa muuttaa maailmaa kuin politiikka 

Start-up-maailma edustaa näkökulmasta riippuen joko tyhjää pöhinää tai yritysmaailman hyperkiihdyttämöä. Mia Kemppaala on nähnyt liiketoiminnan molemmat puolet.

Paperinkeräykseen heitetyn Tellus-kirjaston tilalle nousi vuonna 2016 Tellus Innovation Arena, jossa Linnanmaan kahvinjanoiset opiskelijat yrittävät turhaan etsiä istumapaikkaa.

Työtilojen ja lasikuutioiden viereen kasvoi rehevä innovaatioviidakko, jossa Business Kitchenin ja Tellus Innovation Arenan henkilökunta tarkkailee Nestissä lepääviä, potentiaalisia yrittäjiä.

Kun tuntee bisnesenkelin siiven kosketuksen, tietää olevansa mennyttä. Tällä dynaamisella savannilla sinnittelee harva. Yksi selviytyjistä on Mia Kemppaala.

Kemppaala on ammattijärjestö Specian valitsema vuoden kasvatustieteilijä. Tällä hetkellä hän työskentelee Oulun yliopistolla Tellus Innovation Arenalla yhteisökehittäjänä. Työssään hän yhdistää yrityksiä, opiskelijoita, työntekijöitä ja tutkijoita erilaisissa vaihtelevissa hankkeissa.

”Minulla ei ole normaalia työpäivää”, Kemppaala kertoo. ”Mutta sen voin sanoa, että improvisointi on tärkeää.”

Kasvatustieteilijälle Kemppalaan työnkuva ei ole tyypillinen, sillä hän kertoo jo Demola Oulussa ”myyneensä keissejä”, joka ei kuulu pedagogisiin metodeihin.

Business Kitchenin toiminnassa Kemppaala oli mukana jo sen syntymästä keväällä 2012. Työnteko alkoi ruohonjuuritasolta.

Kemppaala kertoo, kuinka Tellus Innovation Arenan nykyinen kehittämispäällikkö Johanna Bluemink istui Nokialta jääneiden huonekalujen ja kahvinkeittimien keskellä ja unelmoi vuorovaikutteisesta tilasta.

”Sanoin olevani kiinnostunut visuaalisuudesta ja esteettisistä jutuista, joten pääsin maalaamaan seiniä.”

Ei kestänyt pitkään, kun hän jo siirtyi asiantuntijatehtäviin.

 

Oulu oli yksi suuri kaupunki etelässä 

Kemppaala valmistui Oulun yliopistosta 2002 maantieteen ja biologian aineopettajaksi. Oulu oli hänelle alun perin varasuunnitelma: ”Lukiossa opinto-ohjaaja rajasi, että opiskeluun on kolme vaihtoehtoa: lääkis, oikis, ja kauppis. Näistä kolmesta hain Lapin yliopistoon opiskelemaan oikeustiedettä. Maantiedettä luin varalle, koska pääsykoekirjat olivat niin ohuita.”

Vaikka maantieteen opiskelu oli antoisaa, aineenopettajan todellisuus ei mairitellut: ”Nuori, vastavalmistunut naisopettaja sai vaikeasti töitä. Tarjolla oli vain sijaisuuksia yhä kauempana Oulusta, mikä ei ollut enää realistista lasten ja perheen tullessa mukaan.”

TE-palveluissa Kemppaala kertoi haluavansa järjestää tapahtumia, mutta häntä ei osattu ohjata oikeaan suuntaan. Oppimisen ja koulutusteknologian maisteriohjelma herätti kiinnostuksen, ja hän pääsi sisään varasijalta.

”Maisteriohjelmassa luova yhteistyö, leikillisyys ja huumori olivat mukana oppimisessa ja ongelmanratkaisussa”, Kemppaala summaa.

Lisäkoulutus oli avain Business Kitcheniin, johon tie kävi työelämälähtöisen projektin kautta. Kasvatustieteellinen kokemus yhdistyi lopulta sulavasti yrittäjämaailmaan.

Yrityspuolelle Kemppaala vinkkaa opettajakoulutuksen myyntiaspektia: ”Opettajat myyvät joka ikinen tunti tunnin aiheen vaihtuvalle yleisölle. Jos ei vakuuta, niin peli on menetetty. Tämän takia opettajista voisi löytyä hyviä myyjiä.”

 

Ennakkoluulot vaivaavat 

Tellus Innovation Arenan yhteisökehittäjänä Kemppaala auttaa ihmisiä ja yrityksiä tuotteistamaan osaamista ja kehittämään palveluja. Kasvatustieteilijälle yritysmaailmaan siirtyminen ei kuitenkaan ollut yksinkertaista: ”Kun olin aineenopettaja, yrittäjyyskasvatuksesta puhuminen nosti karvat pystyyn”, Kemppaala miettii.

”Ehkä omat ennakkoasenteet kumpusivat 90-luvun lamasta ja siitä, kuinka liiketoimintaan yhdistettiin niin paljon negatiivista uutisointia. En ollut todellakaan ainoa, jolla oli ennakkoluuloja.”

Omaksi yllätyksekseen Kemppaala löysi kasvatuksen ja liiketoiminnan väliltä yhtäläisyyksiä: ”Jatkuva kasvu, sisäinen motivaatio ja elinikäinen oppiminen ovat yhteistä kasvatukselle ja liiketoiminnalle. Täytyy kehittää omia valmiuksia, eikä jäädä ajattelemaan, että on täydellinen sellaisena kuin on.”

 

Marko Paananen inspiraationa 

Kemppaalan ideasta syntynyt Polar Bear Pitching on yksi hänen suosikkiprojekteistaan. Jääkarhu-pitchauksessa aikaa on rajattomasti, mutta myynti suoritetaan kylmässä avannossa.

”Nokiataustaiset yrittäjät tulivat Business Kitcheniin kertomaan kansainvälisistä ideoista, mutta eivät ymmärrettävästi. Ratkaisuna oli kehittää pitchauskulttuuria”, Kemppaala muistelee ja jatkaa neuvoilla: ”Hyvässä pitchissä on alussa koukku, se ratkaisee ongelman ja kertoo, miten yrityksen tuote eroaa kilpailijoista.”

Lopullinen inspiraatio Polar Bear Pitchingiin tuli Inno-ohjelmasta. Yltiöpositiivinen sisustusarkkitehti Marko Paananen kertoi televisiossa, kuinka suomalaisten synti sisustamisessa on peittää rumana pidetyt pylväät. ”Meille arkipäiväinen ja hyljeksitty voi olla muille eksoottinen katseenvangitsija”, Kemppaala toteaa.

Tapahtuman tuotannossa investoitiin näyttävään visuaaliseen markkinointiin, kuten kameranosturin päässä olevaan kameraan, jotta kilpailu näyttäisi kansainväliseltä. ”Minua ärsytti lehdistön antama kuva Oulusta pohjoisen sammuvana valona”, Kemppaala perustelee. ”Ja jos joku sanoo, että ei tule  onnistumaan, tulee sisureaktio. Minähän osoitan vääräksi.”

 

Lokerointi kahlitsee luovuuden

Liiketalouteen liittyy aina raha, ja rahasta puhuminen voi saada ihmisen kuulostamaan kylmän laskelmoivalta. Omassa työssään Kemppaala arvostaa kuitenkin ihmiskeskeisyyttä.

”Alalla puhutaan ihmisten potentiaalin louhimisesta. Luonnonvarat loppuvat, ihmisten potentiaali ei koskaan.”

Tästä potentiaalista Kemppaalaa muistutti opiskeluaika, jolloin yksikin auktoriteetin lause saattoi muuttaa käsitystä itsestä.

”En ajatellut olevani luova, koska en osannut kirjoittaa otsikkoaineita. Vasta työelämässä tajusin, että muutenkin voi olla luova. Kun kollegat kannustivat ja minulle kertyi sanottavaa, osasin yhtäkkiä kirjoittaa.”

Syntyi hoksaus: luovuutta on monenlaista. Moni tarvitsee vain vetoapua.

”Ihmisten lokerointi on väärin. Meissä kaikissa on huikea määrä potentiaalia, joita me emme itse huomaa. Tarvitsemme ulkopuolisen, joka auttaa näkemään.”

Tämä jos mikä, kuulostaa kasvatustieteilijän puheelta.

 

Kuka?

Mia Kemppaala

>> Työskentelee Oulun yliopistossa yhteisökehittäjänä.

>> Ammattijärjestö Specian valitsema vuoden kasvatustieteilijä.

>> Tuli Oulun yliopiston palvelukseen vuonna 2012.

>> Valmistunut Oulun yliopistosta maantieteen ja biologian aineenopettajaksi vuonna 2002.

>> Opiskellut myös oppimisen ja koulutusteknologian maisteriohjelmassa (LET).

>> Ollut kehittämässä korkeakoulujen yrittäjyysyhteisöjä kuten Oulun Business Kitcheniä ja Demola Oulua.

>> Ideoinut kansainvälisen avantopitchauskilpailun Polar Bear Pitchingin.

>> Lempilainaus: Anna hyvän kiertää.

 

Anna kun mestari neuvoo 

Olivat tavoitteet sitten unelmatyöpaikassa tai siinä seuraavassa viidessä opintopisteessä, on mielenkiintoista kuulla vuoden kasvatustieteilijän huippuvinkkejä.

”Uskalla hypätä oman mukavuusalueesi ulkopuolelle, sillä oma juttusi voi löytyä yllättävistä paikoista. Kehitä esiintymistä ja tarinankerronnan taitoja. Kirjoita oman alan asiantuntijatekstejä portfolioksi. Yritykset eivät etsi tietyntaustaisia vaan tietyn taitoisia työntekijöitä”, Mia Kemppaala neuvoo ja ohjaa lisäksi lähettämään avoimia työhakemuksia.

Kasvatustieteilijän näkökulmasta juuri tarinankerronta on erinomainen opettamisen väline. Kemppaalan oppimista kiihdytti lahjakkaiden tarinankertojien seuraaminen. Hyvässä tarinassa on tunnetta, joka auttaa samastumisessa, ja fakta tulee pieninä paloina mielenkiintoisen tarinan seassa.

”Jo Aristoteleen retorinen kolmiyhteys oli ethos-pathos-logos, eikä vain järki-järki-järki”, Kemppaala muistuttaa.

Työnteon lisäksi on tärkeää muistaa palautuminen. Aktiivinen opiskelija saattaa unohtaa pitää itsestään huolta. ”On tosi tärkeä taito löytää kultainen keskitie ja aikaa rauhoittumiselle”, Kemppaala toteaa.

Levoksi käy mikä tahansa vaihtelu työlle ja opiskelulle.

Marko Heikkinen

Äärimmäisen vakava kirjallisuuden pääaineopiskelija, joka kutsuu itseään "muoti & lifestyle" -toimittajaksi.

Lue lisää:

Intohimona oppiminen – Laura Vanhanen vie koulutusta sinne, missä sitä kipeimmin kaivataan

Kansainvälisessä luokanopettajakoulutuksessa opiskellut Laura Vanhanen kiinnostui jo opiskeluaikanaan koulutuspolitiikasta ja koulutusviennistä. Koulutuksen kehittämistä koskevat työtehtävät ovat vieneet häntä maasta toiseen. Häntä harmittaakin se, ettei opintojen aikana tullut opiskeltua ahkerammin kieliä ja käytyä enemmän vaihto-opintojaksoilla.

”Lopetin juuri pakolaislasten opettajien kouluttamisen, ja kävelen läheiseen kahvilaan. Siellä pitäisi olla hyvä internet-yhteys”, kertoo iloinen ääni Skype-puhelun kautta.

Ääni kuuluu Laura Vanhaselle, joka on haastatteluhetkellä työkomennuksella Kreikan pakolaisoperaatiossa. Vanhanen työskentelee Kirkon Ulkomaanavulla koulutussektorin kehittämisen asiantuntijana, ja matkustaa työnsä vuoksi paljon. Työtehtävät vievät Vanhasen usein kehittyville alueille ja hauraisiin valtioihin.

Oulusta kotoisin oleva Vanhanen aloitti opintonsa Oulun yliopistossa vuonna 2006. Syyksi Oulun yliopistoon hakemiselle Vanhanen kertoo halun opiskella opettajaksi kansainvälisessä luokanopettajakoulutuksessa.

Opiskelupaikan valitseminen ei ollut Vanhaselle helppoa, sillä häntä eniten kiinnostava opettajankoulutusohjelma sijaitsi omassa kotikaupungissa, jossa kaikki oli hänelle jo tuttua.

Valinnan ratkaisi lopulta se, että Oulussa opetuksessa keskityttiin Vanhaselle tärkeisiin oppimiseen ja oikeudenmukaisuuteen liittyviin globaaleihin teemoihin.

”Oulun yliopiston englanninkielinen luokanopettajakoulutus on todella laadukas ja vastaa kasvavaan tarpeeseen. Eri maiden opetusjärjestelmiä ja koulumaailman käytäntöjä tarkastellaan kriittisesti ja ravistelevasti. Oulussa on maailman paras globaaleja kysymyksiä painottava luokanopettajan koulutus, jos niin saa sanoa.”

 

Järjestöjen kautta maailmalle

Vanhanen työskenteli opintojensa aikana eri järjestöissä. Valmistumisen aikaan hän oli Erasmus -harjoittelussa Brysselissä Pohjois-Suomen EU-aluetoimistossa. Sen jälkeen hän siirtyi Euroopan parlamenttiin europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen (kok.) avustajaksi. Vanhanen on ehtinyt työskennellä lisäksi muun muassa Suomen nuorisoyhteisö Allianssilla sekä Women without Borders -järjestössä Wienissä projektiavustajana.

Kasvatustieteiden maisteriksi valmistumisen jälkeen hänen tiensä vei eduskuntaan sivistysvaliokunnan silloisen puheenjohtajan Raija Vahasalon (kok.) avustajaksi.

Vanhasen mukaan eduskunnassa oppi kotimaisen koulutuspolitiikan tekijät ja prosessit.

”Suomalaisen koulutusjärjestelmän ymmärrys siitä, miten systeemi rakentuu, on kansainvälisesti kova juttu.”

Nykyään työkomennukset vievät Vanhasta ympäri maailmaa, ja monipuolisemmasta kielitaidosta olisi etua. Häntä on jäänyt harmittamaan, ettei opintojen aikana tullut käytyä enemmän vaihto-opintojaksoilla ja opiskeltua enempää kieliä.

”Opiskelin lukiossa ranskaa, ja kävin Ranskassa vaihdossa. Yliopistossa olisi kannattanut opiskella enemmän kieliä. Akateemisten vaihto-ohjelmien tuella on kätevää muuttaa uuteen maahan, missä kieltä on pakko opetella. Sen arvon huomasi vasta jälkikäteen.”

Vaikka Vanhanen on valmistunut luokanopettajaksi, hän on tehnyt opettajan töitä hyvin vähän, ainoastaan muutamien viikkojen sijaisuuksia.

”Mutta on sekin tavallaan opettamista, kun selvittää Afrikan sarvessa sijaitsevassa Eritreassa paikallisen opetusministeriön virkamiehille sitä, miten oppijakeskeinen pedagogiikka, leikillisyys tai vaikka opettajien tehokas täydennyskoulutus ovat toteuttamiskelpoisia.”

Kirkon Ulkomaanavulle Vanhanen päätyi eduskunnan kautta.

”Osallistuin eduskunta-avustajana monenlaisiin työryhmiin, joissa valmisteltiin lainsäädäntöä koulutuksen viemisestä muualle. Silloiset koulutusviennin visiot olivat melko pielessä, joten otin selvää missä ja miten vastaavia hankkeita tehdään kestävämmin ja reilusti. Siksi hain Kirkon Ulkomaanavulle, jossa osataan viedä koulutusta sinne missä sitä kipeimmin tarvitaan.”

 

Koulutuspolitiikka vetää puoleensa

Yliopistossa Vanhanen oppi, kuinka koulutus on poliittista joka maassa. Vanhasta hallituksen koulutusleikkaukset hirvittävät.

Silti hän pitää vielä törkeämpänä kuilua meidän ja kehitysmaiden resurssien välillä, vaikka teknologia, tieto ja taidot jokaisen koulunkäynnin mahdollistamiseksi ovat olemassa.

”Silti on miljoonia lapsia ja nuoria, jotka eivät tällä hetkellä pääse kouluun.”

Vanhanen myöntää oppimisen ja koulutuspoliittisten kysymysten olevan hänen intohimojaan. Ne ovat myös yksi syy sille, miksi hän työskentelee humanitaarisessa operaatiossa koulutusasiantuntijana.

”Nyt yhteistyössä UNICEF:n kanssa tuemme Kreikkaan saapuneiden pakolaislasten ja -nuorten koulunkäyntimahdollisuuksia, koska osa on ollut jo vuosia pois koulusta. Kreikassa tikittää aikapommi, jos pakolaiset eivät pääse kouluun. Iso haaste on keksiä, miten kreikkalaiset nuoret ja kotimaistaan paenneet nuoret oppisivat yhdessä ammattitaitoja tai edes tutustuisivat toisiinsa. Nyt järjestän Ateenassa koodauskursseja, sillä ohjelmointi motivoi molempia nuorisoryhmiä, ja kas – siinä sivussa saa uusia kavereita.”

Vanhanen kritisoi yliopiston opinnoissa sitä, että tiedekunnat ovat yhä erillään. Vanhasesta valloilla on edelleen ajattelu, että tietty tutkinto työllistää vain tietylle alalle. Suomalaiset korkeakoulut ovat jäljessä siinä, kuinka opiskelijoita voisi kannustaa vapaaehtoistyöhön ja globaalien haasteiden ratkomiseen.

Vanhanen kertoo oppineensa työelämässä sen, että maisteritason opinnot alalta kuin alalta antavat tukevan pohjan kokeilla mitä vaan. Hänen mukaansa useimpia asioita opitaan parhaiten tekemällä.

”Tuloksia syntyy, kun yhdessä kokeillaan sitä mitä ei vielä osata. Kuulostaa kliseiseltä, mutta niin se on.”

 

Kuka?

>> Laura Vanhanen

>> Valmistunut 2012 kasvatustieteen maisteriksi pääaineenaan kasvatustiede. Sivuaineena opiskeli englantilaista filologiaa ja kulttuurienvälistä osaamista (Education for Intercultural Competencies).

>> Töissä Helsingissä Kirkon Ulkomaanavulla koulutussektorin kehittämisen asiantuntijana.

>> Yliopisto-opinnoissa parasta oli osaava ja kannustava kansainvälisen luokanopettajakoulutuksen opetushenkilöstö.

>> Haastavinta opiskeluissa oli opintojen, työjaksojen ja vapaaehtoistyön yhteen sovittaminen.

>> Ensimmäinen oman alan työ oli kansanedustaja Raija Vahasalon (kok.) avustajana toimiminen.

>> Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma käsitteli koulutusvientiä ja koulutuksen kaupallistumista.

>> Unelmoi pääsevänsä kesälomalla mökille Suomeen.

Heli Paaso-Rantala

Oulun yliopiston tiedeviestinnän opiskelija, joka ei aina pysy mukana maailman menossa.

Lue lisää:

Teurastajan isä

Kasvatustieteitä opiskeleva oululainen sarjakuvataitelija Veli-Matti Ural on tarinankertoja, joka nauttii sanaleikeistä ja sekoiluhuumorista. Sarjakuvia koko ikänsä harrastaneen Uralin ensimmäinen supersankari oli Batmanin kyvyillä varustettu Norsumies.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Elina Korpi

”Newman!” ”These pretzels are making me thirsty!” ”No soup for you!”

Kun stand up –koomikko Jerry Seinfeld manailee arkkivihollisensa käytöstä, villitukkainen Cosmo Kramer hoippuu kuvaan tai vihainen keittokauppias kieltäytyy myymästä keittoa, Veli-Matti Uralia alkaa naurattaa.

Vaikka vanhimmat vitsit ja hokemat ovat lähes kolmekymmentä vuotta vanhoja, yhdysvaltalaisessa Seinfeld-klassikkosarjassa on edelleen se jokin, joka vetoaa Uralin, 25, nauruhermoon.

Samaten Uralia hekotuttaa brittiläisen huumorin klassikkoryhmää Monty Pythonia tai rikossarjoja parodioivia Mies ja alaston ase-elokuvia katsoessa.

”Niistä näkee sen, että tekijätiimillä on ollut myös hauskaa, ettei kirjoitusvaiheessa ole ollut turhia estoja sille, mistä asioista saisi kirjoittaa.”

Uralilla on hauskuuteen erityinen suhde: sarjakuvataiteilijana Ural naurattaa työkseen muita.

Mutta Ural ei urallaan halua vain naurattaa, sillä hänellä on suurempia suunnitelmia.

Uskomaton Norsumies

Sarjakuvaa Ural on piirtänyt aivan lapsesta saakka. Aivan ensimmäiset sarjakuvaruudut hän muistaa piirtäneensä alakoulun kolmannella luokalla. Näissä sarjakuvissa hän esitteli itse keksimiään supersankareita. Yksi heistä oli Norsumies: hahmo joka yhdisti supersankareiden nopeuden, tarkkuuden ja kyvykkyyden norsun ruumiinrakenteeseen.

”Oikeastaan kyse oli aika pitkälti vain Batman-kopiosta, mutta norsun hahmossa”, hän tunnustaa.

Vaikka omat sarjakuvaideat olivat lennokkaita, ensimmäiset Uralin sarjakuvasuosikit olivat klassikkokamaa, Asterixia ja Aku Ankkaa. Mestaripiirtäjä Don Rosan uskomattoman tarkka ja yksityiskohtainen piirustusjälki kiehtoi Uralia jo lapsena.

Ensimmäiset sarjakuvansa Ural piirsi vain omaksi ilokseen, mutta kymmenvuotiaana hän uskaltautui esittelemään niitä kavereilleen ja sukulaisilleen. Sarjakuvat nähneiden naurusta rohkaistuneena yläkouluikäinen Ural uskaltautui esittelemään sarjakuvastrippejään julkisesti. Ensimmäiset stripit hän latasi sarjakuvaharrastajien suositulle verkkosivustolle Kvaak.fi:hin.

Vuonna 2012 Ural osallistui Kalevan järjestämään strippisarjakuvakilpailuun. Voittoa ei tullut, mutta lehti julkaisi yhden Teuras-aiheisesta viidestätoista stripistä. Ne Ural julkaisi myöhemmin Kvaak.fi:ssä.

Sittemmin Uralin luoma sarjakuvahahmo on löytänyt tiensä netissä julkaistuista sarjakuvablogeista viime vuonna julkaistuun kovakantiseen Keijo Teuras –esikoisalbumiin. Teemaa juhlistaa myös kulttuuritalo Valveella perjantaina 10.2. avattava Teuras-teemainen taidenäyttely.

Miksi Teuras ei tapa?

Uralin strippisarjakuvan nimikkohenkilö Keijo Teuras on mafiapomo Pepperonin kätyri.

Francis Ford Coppolan ohjaaman Kummisetä-elokuvan don Vito Corleonen olemuksesta vaikutteita ottanut Pomo Pepperoni antaa alaiselleen tehtäviä, jotka tämä onnistuu aina tavalla tai toisella nolosti mokaamaan.

Tappokäskyt päättyvät poikkeuksetta väärinkäsitykseen, kun Teuras ymmärtää konkreettisesti vertauskuvalliseksi tarkoitetut kalojen kanssa nukkumisen, kurkun leikkaamisen tai vihollisen rei’ittämisen.

Onko Teuras siis tolkuttoman onneton tunari, joka on kykenemätön ymmärtämään yksinkertaistakaan ohjetta? Vai onko mafiamiehen kätyri sittenkin hienostunut humanisti, joka välttelee  tappamista väärinymmärrysten avulla?

Sitä äimistelee myös tappokäskyjen epäonnistumiseen turhautunut Pomo Pepperoni itse.

”Miksi sä toivoton tolvana edes ryhdyit palkkamurhaajaksi?”

Toisaalta Uralin sarjakuvahahmot ihmekin ällistelevät sitä, miksi ihmeessä Pepperoni antaa tappokäskynsä aina koukeroisina vertauskuvina.

Näihin kysymyksiin Ural ei haastattelussa anna vastausta. Hänen mukaansa sarjakuvaa voi tulkita aivan vapaasti molemmilla tavoilla, eikä hän siksi sulje pois kumpaakaan vaihtoehtoa.

Hyvä sarjakuvahahmo onkin Uralista vähän sellainen, ettei sen luonteesta pääse aivan heti selville.

”Sankarillinen, kiinnostava, mutta kuitenkin mahdollisimman sympaattinen”, Ural pohtii.

Esimerkiksi osassa stripeistä vilahtava presidentti Vladimir Putin on Uralin mukaan hieno sarjakuvahahmo: henkilö, johon mahtuu monenlaisia merkityksiä ja erilaisia tulkintoja.

 

Oulun ylioppilaslehti 2017
Keijo Teuras sekoittaa karahvin kirahviin. Kuva: Veli-Matti Ural.

Kielivitsit naurattavat

Kielellä leikittely naurattaa Uralia itseään, ja niin sanaleikkejä vilisee jatkuvasti myös Teuraan maailmassa. Keijo Teuraan sarjakuvien moninaiset sanaleikkivitsit Ural kertoo kehittelevänsä itse.

Tutunoloinen kielivitsi löytyy myös Uralin suunnittelemasta Oulun ylioppilaslehden uudesta haalarimerkistä, jossa yrmy mieshahmo tutustuu Ylkkäriin.

Merkin tekstinä on jämy kehotus: ”Älä ole öykkäri, lue Ylkkäriä”.

”Halusin löytää sanan, joka rimmaisi Ylkkärin kanssa. Niitä vaihtoehtoja ei kauheasti lopulta ollut.”

Yksi suosituimmista suomalaisista kielivitseihin perustuvista strippisarjakuvista on Pertti Jarlan luoma Fingerpori.

Jarla on jalostanut suositun Fingerporin kymmenen julkaisuvuoden aikana instituutioksi, sarjakuvavastineeksi Marimekon Unikko-kuosille: Heimo Vesan, Rivo-Riitan ja Allan Kurman kasvot tuijottavat vastaan kaikkien suurimpien suomalaisten sanomalehtien sivuilta.

Sarjakuva on jättänyt jälkensä myös poliittiseen retoriikkaan: kun keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen vei perustamansa Kansalaispuolueen puoluerekisteriin, keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska kuvasi ratkaisua ”fingerporimaiseksi.”

Fingerporin tie ei suoranaisesti kiinnosta Uralia. Hän ei halua jumittua viimeisessä ruudussa odottaa mehukas vitsi –formaattiin ikuiseksi ajoiksi. Tulevaisuudessa hän haluaisi tehdä aiempaa pidempää, tarinallisempaa sarjakuvaa.

”Kun Teuras-sarja päättyy, en palaa enää strippisarjakuvaan, ellei joku sitä minulta sitä erikseen tilaa.”

Tämä toive näkyy myös hänen nykyisessä sarjakuvamaussaan. Tällä hetkellä Ural on innostunut pitkistä, polveilevista tarinoista, kuten Hugo Prattin Corto Maltesesta tai Robert Kirkamin käsikirjoittamasta Walking Deadista.

”Oulun Sarjakuvakeskuksella työskentelyssä yksi hyvä puoli on se, että tulee tutustuttua sellaisiin sarjoihin, joita ei aiemmin ole löytänyt. Nyt esimerkiksi Mauri Kunnas näyttäytyy minulle aivan eri tavalla kuin lapsena.”

Strippimuodon ja sanaleikkien lisäksi Jarlaa ja Uralia kuitenkin yhdistää myös kolmas piirre.

Pertti Jarla on kertonut toteuttavansa Fingerpori-stripeissä usein lukijoiden lähettämiä ideoita. Stripeistä löytyy muun muassa kirjailija Roman Schatzin, elokuvatuottaja Aleksi Bardyn ja Kiroileva siili-sarjakuvasta tutun Milla Paloniemen ideoita.

Myös Ural on saanut Keijo Teuraan faneilta omia ehdotuksiaan sarjakuviksi. Eräältä fanilta hän sai kokonaisen sarjakuvakäsikirjoituksen valmiiksi luonnosteltuina kuvineen.

Sarjakuvasta on myös gradun aiheeksi

Komedian ystävät tuntevat Uralin myös harrastajateattereiden näyttämöltä.

Ural on näytellyt useissa Oulun Työväen Näyttämön ja Oulun ylioppilasteatterin näytelmissä, joiden tyylilajina on ollut usein väärinkäsityksiin ja absudereihin yhteensattumiin perustuva farssi. Esimerkiksi kesällä 2013 hän nauratti oululaisia Hietasaaren kesäteatterissa Pokka pitää –sarjan alistuneena Richardina.

Hupaisa ja kepeä farssi naurattaa ja viihdyttää katsojia, mutta itse Ural toivoisi tekevänsä ennemmin vakavampia rooleja.

”Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun Lukiossa (OSYK) draamakursseilla sai näytellä myös vakavimmissa näytelmissä, kuten Shakespearen Macbethissä. Siihen tyylilajiin olisi mukava palata.”

Näyttelemisen ja piirtämisen ohella Ural opiskelee kasvatustieteitä Oulun yliopistossa.  Opiskeltava aine on tosin sekin yhteydessä sarjakuvamaailmaan: Ural on huomannut pedagogian opinnoista olevan hyötyä nykyisessä työssään, johon kuuluu lapsille ja nuorille tarkoitettujen sarjakuvatyöpajojen vetäminen.

Sarjakuva on ollut mukana myös yliopiston opinnäytetöissä. Kandidaatin tutkielman aiheena Uralilla oli sarjakuvan käyttö opetuksessa. Sama teema tulee kulkemaan mukana myös gradussa.

”Sarjakuvan käytöstä pedagogiikassa ei ole Suomessa hirveästi aiempaa tutkimuskirjallisuutta, mutta esimerkiksi Yhdysvalloista sitä löytyy paljonkin.”

Tosin gradun pariin pääseminen edellyttää sitä, että aikaa riittäisi kaikilta muilta kiinnostavilta harrasteilta ja sivutöiltä myös opiskeluille.

”Viime vuosi on käytännössä mennyt välivuotena”, hän tunnustaa.

Uralilla on selvästi mahdollisuuksia monelle uralle – näyttelijäksi, sarjakuvataiteilijaksi tai opettajaksi.

Kysytään kuitenkin vielä: mikä Uralista tulee isona?

Hänelle vastaus on lopulta helppo.

”Näyttelijän hommia pidän edelleen harrastuksena, ja sarjakuvataiteilija mielestäni olen jo. Tosin siihen, että elättäisin itseni pelkillä albumeilla, ihan siinä pisteessä en ole vielä. Mutta varmasti tulee lisää”, hän hymähtää.

 

Kuka?

>>Veli-Matti Ural
>>25-vuotias.
>>Asuu Oulussa.
>>Opiskelee Oulun yliopistossa kasvatustieteitä viidettä vuotta. Töissä Oulun sarjakuvakeskuksella toimintavastaavana. Työ sisältää muun muassa sarjakuvatyöpajojen pitämistä.
>>Piirtänyt Keijo Teuras -strippisarjakuvaa vuodesta 2012. Ensimmäinen albumi julkaistiin viime vuonna.
>>Oulun Sarjakuvaseura ry:n hallituksen jäsen.
>>Vapaa-ajallaan katsoo komediasarja Seinfeldiä dvd:ltä. Harrastaa myös näyttelemistä, on näytellyt esimerkiksi lyhytelokuvissa, mainoksissa ja Oulun Työväen Näyttämön ja Oulun ylioppilasteatterin näytelmissä.
>>Lapsena unelma-ammatti oli paleontologi. ”Valitettavasti Suomesta ei löytynyt töitä tältä alalta.”
>>Toivoo, että kaikki menee niin kuin pitääkin.
>>Haaveilee opintojen saamisesta valmiiksi. ”Ne ovat jääneet sivuraiteille välivuoden pitämisen ajaksi.”

 

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Kauhun ilmaiseminen kirjoittamalla voi tehdä hyvää

Luova, kauheistakin asioista kirjoittaminen voi auttaa lapsia käsittelemään vaikeita teemoja. Kauhukirjoittaminen voi helpottaa mieltä askarruttavien asioiden prosessoimista.

TEKSTI Antti Miettinen

KUVAT Antti Miettinen

Luova ajatusten purkaminen paperille voi auttaa lapsia. Myös pelottavista teemoista kirjoittaminen voi olla hyödyllistä.

”Sisäistä kauhua ja aggressiota pystyy ilmaisemaan kirjoittamalla. Se voi tehdä hyvää”, kertoo aihetta tutkinut FT Pirjo Suvilehto kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksiköstä.

”Tarinallisen kirjoittamisen kautta voi tiedostamattakin prosessoida sisäisiä asioita.”

Psykoanalyyttisen teorian mukaan kirjoitetut tarinat tarjoavat materiaalia kirjoittajan alitajunnasta. Suvilehto tulkitsi tutkimuksessaan 8-13-vuotiaiden lasten kirjoituksia tästä näkökulmasta. Tutkitut tekstit sisälsivät kauhua ja väkivaltaa. Aineistona oli viisi tarinaa vuodelta 2000. Tekstit olivat Taivalkosken Päätalo-instituutin ja oululaisen sairaalakoulun luovan kirjoittamisen kursseilta.

Suvilehto tutki, mitä kauhun ja aggression teemoihin liittyvät tekstit kertoivat.

”Ne ovat aina ajankohtaisia teemoja. Koko elämä on niitä pullollaan. Lastenkin pitää saada käyttää niitä kirjoittamisessaan.”, tutkija muistuttaa ystävällisesti hymyillen ja jatkaa:

”Lasten kirjoittamat luovat tekstit voivat olla unenomaisia, hajanaisia, ja niissä voi olla runsaasti aukkoja ja aivan ihmeellisiä juttuja. Pointti on, että lapsi pystyy kummallisten, väkivaltaistenkin kirjoitusten kautta tuomaan esiin omaa tiedostamatontansakin. On ihan sallittua, että tekstit ovat aivan outoja, eikä sitä tarvitse lähteä moralisoimaan”, Suvilehto sanoo.

Suvilehdon mukaan luova, kauhuteemainenkin kirjoittaminen voisi olla koulukontekstissa hyväksyttävämpää. Hänen tutkimuksensa perusteella luova kirjoittaminen ja kirjallisuusterapia tarjoavat lapsille ja nuorille tavan käsitellä ikäkausiinsa ja elämäntilanteisiinsa liittyviä tyypillisiä teemoja. Asioiden prosessoimista auttaa, että kirjoittava lapsi kontrolloi ja hallitsee pelottavia tapahtumia tarinoissaan.

Suvilehdon tausta on kirjallisuusterapian tutkimisessa. Kirjallisuusterapia on yksi taideterapian muoto, ja luova kirjoittaminen on osa sitä.

”Kirjallisuusterapia voi olla ennaltaehkäisevää itsensä ilmaisua ja tukea henkilön itsensä kasvua. Sitä käytetään vähän, vaikka olemme joka päivä sanojen kanssa tekemisissä”, Suvilehto selittää.

Hänen mukaansa luova kirjoittaminen voisi olla viikoittaista.

”Jos sen ottaa rutiiniksi, oppii prosessoimaan juttuja. Se on lapselle keino saada aikaa ja lupa purkaa asioita. Eikä se olisi pelkästään sitä, että rykäisee jonkun tekstin, vaan siihen saisi myös palautteen.”

Tutkimuksen julkaisi Journal of Poetry Therapy.

Antti Miettinen

Tiedeviestinnän opiskelija ja evoluutiobiologi, jonka mielestä elämme aivan hullunkurisella pallolla.

Lue lisää: