Linnanmaan ravintoloiden kilpailutus siirtyy keväälle

Tammikuussa Linnanmaan kampuksen ravintolatoimittaja vaihtui Unirestasta Fazer Amicaan. Koska markkinaoikeus katsoi Oulun yliopiston hankintayksikön laatiman tarjouspyynnön olleen hankintasäännösten vastainen, kampuksen ravintoloiden kilpailutus järjestetään uudestaan. Kilpailutuksen alkaminen siirtyy Oamkin mahdollisten muuttosuunnitelmien vuoksi tältä syksyltä ensi kevääseen.

Linnanmaan kampuksen ravintoloiden uudelleenkilpailutus oli tarkoitus käynnistää lokakuussa.

Nyt kilpailutus siirtyy ensi vuoden keväälle, kertoo Oulun yliopiston hankintasuunnittelija Satu Kuokkanen sähköpostitse.

”Olemme julkaisseet ennakkoilmoituksen, jonka mukaan kilpailutus tehtäisiin syksyn 2016 aikana ja [ravintoloiden ] suunniteltu aloituspäivä olisi ollut 9.1.2017. Nyt otamme kuitenkin kilpailutuksessa aikalisän ja huomioimme Oamkin mahdollisen tulon Linnanmaalle.”

Sitä, milloin kilpailutus keväällä käynnistyy, ei Kuokkanen osaa sanoa.

”Tarkkaa ajankohtaa emme voi vielä tässä vaiheessa arvioida. Pyrimme saamaan kilpailutuksen päätökseen kevään 2017 aikana.”

Unirestan valitus hyväksyttiin

Linnanmaan ravintolat kilpailutettiin viimeksi viime syksynä. Silloin tarjouskilpailun voitti Fazer Food Services, joka sai pistevertailussa 90,160 pistettä. Aiempi ravintolatarjoaja Uniresta jäi kilpailussa lopulta Sodexon taakse kolmanneksi 79, 500 pisteellä.

Fazer sai tarjouskilpailun perusteena olevassa pistevertailussa parhaat pisteet investointiosuudesta ja kahviloiden ja ravintoloiden konseptisuunnitelmistaan. Uniresta sai täydet pisteet ruokalistoista ja pärjäsi toiseksi parhaiten investointiosuudellaan ja kahvila- ja kokoustarjoiluiden hinnoittelussa. Pronssi ei Unirestalle riittänyt, vaan se valitti päätöksestä markkinaoikeuteen.

Markkinaoikeuden 16. kesäkuuta julkaiseman päätöksen mukaan hankintamenettelyä koskeva tarjouspyyntö oli hankintasäännösten vastainen, ja Oulun yliopiston hankintayksikön tulee järjestää uusi tarjouskilpailu. Oikeus asetti Oulun yliopistolle lisäksi 300 000 euron uhkasakon.

Päätöksessään markkinaoikeus katsoi, että tarjouspyynnössä ei ole riittävästi yksilöity sitä, miten ja minkä seikkojen perusteella kahvila- ja ravintolatoiminnan konseptisuunnitelmia ja tarjottavien palveluiden toimintasuunnitelmaa arvioidaan.

Tämän yksilöimättömyyden vuoksi vertailussa on otettu huomioon seikkoja, joiden merkitystä tarjoajat eivät ole tarjousta laatiessaan voineet tietää tai ennakoida. Vertailuperusteiden yksilöimättömyys on antanut Oulun yliopiston hankintayksikölle lähes rajoittamattoman valinnanvapauden tarjousten vertailussa. Tarjouspyyntö ei ole näin ollen ollut omiaan turvaamaan tarjoajien tasapuolista ja syrjimätöntä kohtelua tarjousten vertailussa.

Uudessa tarjouskilpailussa on otettava huomioon markkinaoikeuden päätöksessä mainitut seikat. Näin yliopisto aikoo tehdäkin, Satu Kuokkanen sanoo.

”Huomioimme markkinaoikeuden ratkaisun ja pidättäydymme käyttämästä tällaisia vertailukriteereitä. Kilpailutuksen pakollisissa vaatimuksissa painotamme edelleen hinnan sijaan ruoan laatua. Olemme myös saaneet ylioppilaskunnalta kannan siitä, että ruoan laatu on opiskelijoille hintaa tärkeämpi elementti.”

Kilpailutus koskee viittä ravintolaa, jotka ovat Central Station (ent. Aularavintola), Aava (ent. Julinia), Balance (ent. Snellmania), Stories (ent. Discus) ja Datagarage (ent. Datania). Lisäksi kilpailutuksessa mukana ovat kahvilat Central Café (ent. Aulakahvila) ja Telluksen TellUs Café. Sen sijaan hallintorakennuksessa sijaitseva Unirestan Kastari on kilpailutuksen ulkopuolella.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Kärsiikö koulutus rahoitusmallin uudistusten vuoksi?

Yliopistojen rahoitusmallia viilataan ensi vuodesta alkaen. Yliopistoille vuosittain jaettavasta 1,6 miljardin euron potista jaetaan vuoden 2017 alusta alkaen entistä enemmän strategiaperusteiseen rahoitukseen suoran tutkimus- ja koulutusrahoituksen kustannuksella. Yliopistojen rahoitusmallissa koulutukselle jaetaan tällä hetkellä 41 prosenttia ja tutkimukselle 34 prosenttia koko kakusta, mutta ensi vuoden alusta koulutus saa 39 prosenttia ja tutkimus 33 prosenttia rahoituksesta. Muiden […]

Yliopistojen rahoitusmallia viilataan ensi vuodesta alkaen. Yliopistoille vuosittain jaettavasta 1,6 miljardin euron potista jaetaan vuoden 2017 alusta alkaen entistä enemmän strategiaperusteiseen rahoitukseen suoran tutkimus- ja koulutusrahoituksen kustannuksella.

Yliopistojen rahoitusmallissa koulutukselle jaetaan tällä hetkellä 41 prosenttia ja tutkimukselle 34 prosenttia koko kakusta, mutta ensi vuoden alusta koulutus saa 39 prosenttia ja tutkimus 33 prosenttia rahoituksesta. Muiden koulutus- ja tiedepolitiikan tavoitteiden rahoitusosuus nousee puolestaan merkittävästi: 25 prosentista 28 prosenttiin.

Mistä yleisistä lähtökohdista käsin Oulun yliopisto päättää sisäisestä rahanjaostaan, Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki?

”Oulun yliopiston hallitus on linjannut, että olemme tiedekorkeakoulu, joka menestyy kansainvälisesti tutkimuksessa. Sitä kohti on menty ja viime vuonna esimerkiksi julkaisujen määrä nousi 15 prosenttia.

Mielestäni rahanjakomallimme on kannustava, oikeudenmukainen ja läpinäkyvä. Oikeudenmukainen ja kannustava se on sillä tavalla, että siinä palkitaan tuloksen mukaan. Läpinäkyvä se on niin, että kerromme, miten rahat jakautuvat minnekin.”

Onko oikein, että yliopiston johto vaikuttaa valtiolta tulevan rahan suuntaamiseen?

”Jotenkin rahat on ohjattava käyttöön. Ja rahoitus on ainoa tapa, jolla me voimme ohjata toimintaa hallituksen vahvistaman strategian suuntaan. Emme me yliopiston johdosta tietenkään osaa sanoa professoreille tai tutkijoilla että, tehkää niin tai tehkää näin, vaan he ovat asiantuntijoita kukin omalla alallaan.”

Valtion rahanjakomallissa koulutuksen rahoitusta supistetaan prosentuaalisesti eniten. Näkyykö tämä Oulussa opetuksen laadun huononemisena?

”Koulutuksen rahoituksessa on tärkeää huomata, että huomioimme, että eri alojen opetuksen järjestäminen voi kovastikin vaihdella kustannuksiltaan. Meidän täytyy kaikissa tapauksissa varmistaa, että opetukseen löytyy tarvittavat rahat. Ja sen myös varmistamme. Rahoitusmallin kulmakivi on se, että tiedekunnissa koulutus resursoidaan ensimmäisenä.

Ei-tieteellisten julkaisujen rahoitus muuttuu Oulussa radikaalisti. Miksi?

”Meillä on jostain syystä ollut tapa, jossa 4 prosenttia yliopiston mallilla jakamasta rahoituksesta on mennyt ei-tieteellisille julkaisuille riippumatta siitä, että kuinka paljon rahaa niiden perusteella on saatu. Olemme katsoneet, että se ei ole perusteltua. Emme kuitenkaan halua luopua ei-tieteellisten julkaisujen rahoituksesta, koska joillakin tieteenaloilla osa vaikuttavuudesta syntyy niiden kautta.”

Tarkoitatko erityisesti humanistista tiedekuntaa?

”Kyllä, humanistinen tiedekunta ja kasvatustieteen tiedekunta ovat saaneet tuosta potista suurimman osan.”

Tätä päätöstä ja sen aiheuttamaa kehitystä on kritisoitu kovin sanoin. Esimerkiksi sosiologian professori Vesa Puuronen kommentoi Kalevaan (7.10.) kirjoittamassaan mielipidekirjoituksessa, että teknisiä aloja suositaan rahanjaossa törkeästi esimerkiksi humanistisen alan kustannuksella. Miten vastaatte kritiikkiin?

”Mielestäni käytäntö jakaa neljä prosenttia ei-tieteellisille julkaisuille on ollut epäoikeudenmukaista, suorastaan virhe. Uusitussa mallissa ei mitenkään suosita teknisiä aloja, eikä mitään tiedekuntaa jätetä pulaan. Rahoitamme muutoksessa kohtuuttomasti hävinneitä strategisella kehittymisrahoituksella vaikeiden aikojen yli. Puurosen kirjoitus oli faktoiltaan virheellinen. Ehkä sillä yritettiin jotenkin painostaa johtoa.”

Ville Koivuniemi

Freelancer-toimittaja. Twitter: @VilleKoivuniemi

Lue lisää:

Oulun yliopiston ylioppilaskunta muuttaa Telluksen viereen

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) edustajisto päätti kokouksessaan 29. syyskuuta, että ylioppilaskunnan toimisto muuttaa nykyisistä tiloista Linnanmaan kampuksen keskusaulan läheisyyteen. Tiloissa toimii tällä hetkellä luonnontieteellisen tiedekunnan opintotoimisto. Edustajiston päätös oli yksimielinen. ”Uusi sijainti on erinomainen. Keskusaulaa on kehitetty viime aikoina paljon ja Tellus Innovation Arena on paikka, jossa opiskelijat Linnanmaan kampuksella kohtaavat. Muuton avulla olemme opiskelijoiden […]

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) edustajisto päätti kokouksessaan 29. syyskuuta, että ylioppilaskunnan toimisto muuttaa nykyisistä tiloista Linnanmaan kampuksen keskusaulan läheisyyteen. Tiloissa toimii tällä hetkellä luonnontieteellisen tiedekunnan opintotoimisto. Edustajiston päätös oli yksimielinen.

”Uusi sijainti on erinomainen. Keskusaulaa on kehitetty viime aikoina paljon ja Tellus Innovation Arena on paikka, jossa opiskelijat Linnanmaan kampuksella kohtaavat. Muuton avulla olemme opiskelijoiden ja henkilökunnan keskellä ja myös ylioppilaskunnan saavutettavuus ja tunnettuus kasvavat”, iloitsee OYY:n hallituksen puheenjohtaja Kati Hannila.

Ylioppilaskunta linjasi vuonna 2015 uuteen strategiaansa, että ylioppilaskunta varautuu jäsenmäärän ja jäsenmaksutulojen laskuun. Tänä vuonna yliopiston käyttöön ottama passiivirekisteri on pienentänyt ylioppilaskunnan jäsenmaksutuloja noin 40 000 euroa.

”Muutto uusiin tiloihin vähentää ylioppilaskunnan menoja noin 30 000 eurolla vuodessa, joten saamme hyvin kompensoitua jäsenmaksuvaikutusta. Muutamme nykyistä tiiviimpiin tiloihin, mutta voimme säilyttää lähes kaikki toiminnallisuudet kuin nykyiselläkin toimistolla.  Uuteen toimistoon on suunniteltu yhteistoimintatiloja muun muassa jäsenneuvontaa varten”, sanoo OYY:n pääsihteeri Aino-Kaisa Manninen.

OYY tulee luopumaan Olkkarista jäsenpalveluna muuton myötä. Edustajisto kuitenkin koki, että uudistetun Telluksen ja kampuskehityksen myötä tarvetta Olkkarin kaltaiselle jäsenpalvelulle tulee olemaan jatkossa vähemmän.

OYY:n toimisto sijaitsee tällä hetkellä Linnanmaan kampuksen yläväylällä. Muutto uusiin tiloihin tapahtuu kuluvan syksyn aikana.

Tutkijoiden yö Oulussa ensimmäistä kertaa

Tämän viikon perjantaina Oulun yliopistossa ja kasvitieteellisessä puutarhassa vietetään ensimmäistä kertaa kansainvälistä Tutkijoiden yötä. Tutkijoiden yön ohjelmaan kuuluu useita työpajoja, joissa tutkijat esittelevät käytännön läheisesti tieteen tekemistä. Pajoissa voi muun muassa kokeilla väärennösten ja luiden tunnistamista, paperin valmistamista ja katsoa eri mikroskoopeilla muuten näkymättömään maailmaan. Illan aikana voi seurata useita esityksiä tieteen ja taiteen rajamailta. […]

Tämän viikon perjantaina Oulun yliopistossa ja kasvitieteellisessä puutarhassa vietetään ensimmäistä kertaa kansainvälistä Tutkijoiden yötä.

Tutkijoiden yön ohjelmaan kuuluu useita työpajoja, joissa tutkijat esittelevät käytännön läheisesti tieteen tekemistä. Pajoissa voi muun muassa kokeilla väärennösten ja luiden tunnistamista, paperin valmistamista ja katsoa eri mikroskoopeilla muuten näkymättömään maailmaan.

Illan aikana voi seurata useita esityksiä tieteen ja taiteen rajamailta. Mediataiteilija Kasperi Mäki-Reinikka kertoo taiteen tekemisestä aivotutkimuksen välineillä ja taiteilija Kristiina Ljokkoi elävien organismien käyttämisestä taideteoksissa. Professori Kalevi Mursulan tieteellis-taiteellisessa esityksessä liikutaan tieteen, taiteen ja mystiikan parissa kuvaten kosmisia ilmiöitä.

Lisäksi on mahdollisuus osallistua useisiin opastettuihin kiertokäynteihin kasvitieteellisessä puutarhassa ja Linnanmaan alueella sijaitsevassa vanhassa kuusimetsikössä.

Tapahtumassa voi seurata myös tutkijoiden Pecha Kuchaa: yhdeksän tutkijaa tulee kukin esittämään 20 diaa ja kertomaan 20 sekunnissa diaa kohden omasta työstään ja tutkimusaiheestaan. Aiheet ulottuvat digitalisaatiosta ja psyykkisten sairauksien hoidosta vaatteiden välittämiin viesteihin ja sään kestävään kaupunkiin.

Tutkijoiden yön tarkoituksena on tuoda esiin tutkijoita, tieteen tekemistä ja tieteen vaikutusta jokapäiväiseen elämäämme nopeasti muuttuvassa maailmassa. Tavoitteena on muun muassa rohkaista nuoria tiedeuralle.

”Suomessa tehdään todella paljon huippututkimusta, joka ansaitsee nykyistä paremman näkyvyyden. Myös yleisöllä on oikeus tietää, miksi tutkimusta tehdään”, akatemiatutkija Janne Pakarinen Jyväskylän yliopistosta sanoo.

Tutkijoiden on koko Euroopan kattava tapahtumaketju, joka järjestetään samana iltana 300 paikkakunnalla eri maissa. Oulun yliopisto järjestää tapahtuman nyt ensimmäistä kertaa, ja Oulun lisäksi samaan aikaan Kajaanissa ja Sodankylässä. Pohjois-Suomesta mukana on myös Lapin yliopisto Rovaniemellä.

Tutkijoiden yön ohjelmasta suurin osa on Oulun yliopiston tutkijoiden tuottamaa. Mukana ovat lisäksi Museo- ja tiedekeskus Luuppi/Tietomaa, Suomen ympäristökeskus SYKE ja VTT.

Oikaisu: Oulun yliopiston lukukauden 2017-2018 aloitusta ei ole vielä päätetty

Toisin kuin 26.9. julkaistussa kolumnissa sanottiin, 22.8.2016 ei alkanut Oulun yliopiston lukuvuosi, vaan Oulun yliopiston orientaatioviikko. Lisäksi jutussa kerrottiin virheellisesti, että lukuvuosi 2017-2018 alkaa 14.8.2017, mutta asiaa ei ole vielä päätetty.

Toisin kuin 26.9. julkaistussa kolumnissa sanottiin, 22.8.2016 ei alkanut Oulun yliopiston lukuvuosi, vaan Oulun yliopiston orientaatioviikko. Lisäksi jutussa kerrottiin virheellisesti, että lukuvuosi 2017-2018 alkaa 14.8.2017, mutta asiaa ei ole vielä päätetty.

Suunnittele Oulun ylioppilaslehdelle haalarimerkki

Suunnittele Oulun ylioppilaslehdelle haalarimerkki lehden 55-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Lukijat pääsevät äänestämään 17.-23.10. suosikkimerkkinsä, joka toteutetaan. Voittaja eli toteutettavan merkin suunnittelija voittaa 120 euron lahjakortin H2o-ravintolaan sekä mainetta ja kunniaa. Lähetä haalarimerkkiehdotuksesi osoitteeseen 16.10. klo 23.59 mennessä. Lähetä mieluiten ympyrän muotoinen ehdotuksesi jpg-muodossa (vähintään 300dpi). Osallistuessasi kilpailuun annat OYY:lle luvan käyttää suunniteltua merkkiä OYY:n tarpeelliseksi katsomalla […]

Suunnittele Oulun ylioppilaslehdelle haalarimerkki lehden 55-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Lukijat pääsevät äänestämään 17.-23.10. suosikkimerkkinsä, joka toteutetaan. Voittaja eli toteutettavan merkin suunnittelija voittaa 120 euron lahjakortin H2o-ravintolaan sekä mainetta ja kunniaa.

Lähetä haalarimerkkiehdotuksesi osoitteeseen 16.10. klo 23.59 mennessä. Lähetä mieluiten ympyrän muotoinen ehdotuksesi jpg-muodossa (vähintään 300dpi). Osallistuessasi kilpailuun annat OYY:lle luvan käyttää suunniteltua merkkiä OYY:n tarpeelliseksi katsomalla tavalla, esimerkiksi tarroihin.

 

Oulun ylioppilaslehti