”Kunhan tullaan tutummiksi, löytyy uusiakin opetusyhteistyön kohteita” – Oulun korkeakoulut kehittävät yhteisiä opintoja

Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu järjestävät ensi syksystä alkaen yhteisiä opintoja. Kummankin korkeakoulun opiskelijoiden on myös mahdollista valita opintoja toisesta oppilaitoksesta.

Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu ovat kehittelemässä yhteistä koulutusyhteistyötä ja lisäämässä mahdollisuuksia tehdä yksittäisiä opintojaksoja sekä kokonaisia opintokokonaisuuksia toisesta korkeakoulusta. Opintokokonaisuudet sisältävät yleensä useita kursseja ja ne voivat vaihdella opintopistemäärissä yksittäisistä kursseista laajempiin kokonaisuuksiin.

Oulun yliopiston koulutusrehtorin Helka-Liisa Hentilän mukaan opintojaksoja ja opintokokonaisuuksia pääsisi valitsemaan syksyllä 2020. Yhteistyö lähtee pyörimään asteittain ja opintoja on valittavissa useilla eri aloilla.

Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) vararehtori Jyrki Laitinen korostaa koulutusyhteistyön pohjana opiskelijan etua, sillä yhteistyö lisää uusia opintopolkuja ja -tarjontaa.

Korkeakoulut tekevät nyt laajasti yhteistyötä. Tänä vuonna valtaosa Oamkista muuttaa Linnanmaan kampukselle. Oulun yliopisto on lisäksi Oulun ammattikorkeakoulu Oy:n enemmistöomistaja, ja korkeakoulut kuuluvat samaan konserniin.

Yhteistyömuotona ristiinopiskelu

Yksi yhteistyömuoto on ristiinopiskelu. Ristiinopiskelulla tarkoitetaan sitä, että toinen korkeakoulu järjestää opintokokonaisuuden tai -jakson, joka sisältyy toisen korkeakoulun opintosuunnitelmaan ja siten myös tutkintoon. Hentilän mukaan oma korkeakoulu vastaa siitä, että opintojaksot täyttävät tutkinnon opetussuunnitelmaan kuuluvat tavoitteet.

Ristiinopiskelua ja muuta koulutusyhteistyötä on yhteistyön alkuvaiheessa suunniteltu eri tekniikan aloille, kuten arkkitehtuuriin ja rakennus- ja yhdyskuntatekniikkaan, sekä tietojenkäsittelytieteeseen, kauppatieteisiin, musiikkikasvatukseen, hammaslääketieteeseen ja terveystieteisiin. 

Kurssit eivät rajoitu pelkästään perusopintoihin, ja kokonaisuuksien opintopistemäärät vaihtelevat aina yksittäisestä 3–5 opintopisteestä 30 opintopisteen kokonaisuuksiin. Ristiinopiskeltavat kurssit sisällytetään opintosuunnitelmiin, mutta kehitteillä on myös vapaasti valittavia opintoja, jotka sisällytetään tutkintoon valinnaisina opintoina.

Korvaako ristiinopiskelu sitten jo olemassa olevia kursseja? Hentilän mukaan tarkoituksena on ennemminkin hyödyntää opetusta järjestettäessä kummankin oppilaitoksen parasta osaamista opetussuunnitelman mukaisen opetuksen järjestämisessä.

“Ristiinopiskeluna ei tuoteta sellaisia opintojaksoja, jotka tarjotaan saman sisältöisinä molemmissa korkeakouluissa. Tarkoitus on, että tietyt opintojaksot tuotetaan vain toisessa korkeakoulussa molempien korkeakoulujen opiskelijoille.”

Yhteisiä tiloja ja opettajia

Yhteistyötä on aikaisemmin ollut pienemmässä mittakaavassa esimerkiksi viestinnässä. Nyt suunnitteilla oleva yhteistyö on uutta Oulun korkeakouluissa. Laitisen mukaan aiemmat yhteistyökuviot ovat auttaneet rakentamaan pohjaa koulutusyhteistyölle.

Helka-Liisa Hentilä mainitsee myös suunnitelmista koskien opetustilojen yhteiskäyttöä ja yhteisiä opettajia. Hänen mukaansa korkeakoulut ovat järjestämässä mielenkiintoisia yhteistyökursseja.

“Itse odotan kovasti yliopiston musiikkikasvatuksen ja Oamkin musiikkipedagogiopiskelijoiden yhteistä musiikkiproduktiota eli suomeksi sanottuna yhteistä konserttia!”

Jyrki Laitinen mainitsee myös monialaiset projektiryhmät, joissa tarvitaan enemmän teoreettisempaa tai käytännöllisempää osaamista, kuten koodaamista. Näissä ryhmissä yhdistyvät kummankin korkeakoulun tiedot ja taidot. 

“Koulutusyhteistyön avulla tällaisten projektien järjestäminen helpottuu.”

Laitinen kokee ammattikorkeakoulun tuovan yliopisto-opiskelijoille käytännönläheisempää näkökulmaa ja kosketuspintaa työelämän kanssa. 

“Rakennamme isompaa maailmaa, jossa opiskelija, saapuu hän sitten Oamkiin tai yliopistoon, voi suorittaa eri opintopolkuja seuraten opintoja hyvin monipuolisesti.”

Helka-Liisa Hentilä uskoo, että yhteistyö ei jää tähän, vaan koulutusyhteistyötä tullaan kehittämään jatkuvasti.

“Arvelen, että kunhan tullaan tutummiksi, löytyy uusiakin opetusyhteistyön kohteita näiden pilottivaiheessa tunnistettujen lisäksi.”

Epätasa-arvon korjaamista

Tiedotteessa mainitaan myös, että koulutusyhteistyö voi koskea myös tohtoriopintoihin suuntaavia ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon (YAMK) suorittaneita. Tutkintoon halutaan vastaisuudessa lisätä tohtoriopintoja tukevia teoriaopintoja opiskelijoille, jotka ovat halukkaita siirtymään yliopiston puolelle tohtoriopintoihin.

Kristiina Ojalan vuonna 2017 valmistunut väitöskirja antaa osviittaa siitä, kuinka YAMK-tutkinnon suorittaneet jäävät alakynteen maisteriopiskelijoille sekä työmarkkinoilla että tohtoriopintoihin hakiessa. Ojalan mukaan YAMK-tutkinnon suorittaneiden siirtyminen tohtorikoulutukseen on mahdollista, mutta hankalaa. Yliopistot ovat aikaisemmin vaatineet hyvinkin laajoja täydentäviä opintoja ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneilta.

Myös Jyrki Laitisen mukaan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon ensisijainen tavoite ei ole siirtyminen tohtoriopintoihin.

“Ylemmän tutkinnon suorittaneissa voi olla opiskelijoita, joilla on kykyjä ja haluja jatkaa tohtoropintoihin. Tällaisille opiskelijoille tarjotaan ylempien opintojen vaiheessa ottaa opintokokonaisuuksia, jotka tukisivat tätä reittiä.”

Laitinen kuitenkin kertoo että kyse on yksittäisistä opiskelijoista per koulutusala.

Hentilän mukaan YAMK-tutkinnon suorittaneiden hakeutumista tohtorikoulutukseen halutaan kehittää mahdollisimman sujuvaksi. Asiaa valmistellaan kolmessa koulutusalakohtaisessa ryhmässä, kuten esimerkiksi tietojenkäsittely, kauppatiede ja terveystieteet.

Petra Uusimaa

Tieteiden ja aatteiden historian maisteri, jonka mielestä mikään ei ole parempaa kuin kuppi tummapaahtoista kahvia ja hyvä kirja.

Lue lisää:

”Kun tilanne maailmalla paheni, tutkijamme tajusivat, että he voisivat auttaa” – Oulussa suunnitellaan sovellusta ja suojavarusteita

Koronavirus on vaikuttanut merkittävästi yliopistoilla tehtävään opetukseen ja tutkimukseen. Muuttuneeseen tilanteeseen sopeutumisen lisäksi yliopistoilla on ideoitu erilaisia tapoja auttaa tilanteen ratkaisemisessa. Oulussa yliopisto on avustanut Nordlabia koronavirusdiagnostiikassa ja on mukana kehittämässä epidemian seuraamista helpottavaa sovellusta.

TEKSTI Laura Juntunen

KUVAT Anni Hyypiö

Kun koronaepidemia alkoi levitä Suomessa, yliopistoissa siirryttiin etäopiskeluun tartuntojen vähentämiseksi. Vaikka yliopistojen tilat on suljettu ainakin 13.5. asti, opetus ja tutkimus ei ole pysähtynyt. 

Lähiopetuksen keskeydyttyä Oulun yliopiston tutkinto-opiskelijoille tarjotaan maksuttomasti avoimen yliopiston etäopintoja, joita voi suorittaa kevään ja kesän aikana. Mikro- ja yksinyrittäjien ahdinkoa on myös pyritty helpottamaan maksuttomalla mikroyrittäjyyden perusteisiin keskittyvällä täydennyskoulutuskurssilla.  

Opiskelijoihin kohdistuvien poikkeusjärjestelyiden lisäksi Oulun yliopisto osallistuu epidemian nujertamiseen eri tieteenalojen voimin. 

Professori Peppi Karppinen biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunnasta kertoo, että yliopisto on avustanut Nordlabia koronavirusdiagnostiikassa lainaamalla heille laboratorioreagensseja ja materiaaleja analyysien suorittamiseen. 

”Olemme tarjonneet avuksi myös laitteistoamme ja henkilökuntaamme, joita ei ole toistaiseksi tarvittu. Olemme olleet aikalailla päivittäin viestin vaihdossa Nordlabin kanssa ja avustaneet heitä osaamisellamme.”

Yliopistolla on mahdollisuus kouluttaa myös uusia työntekijöitä koronanäytteiden ottoon. Lisäksi yliopiston työntekijät, joilla on terveydenhuollon koulutus, voivat halutessaan hakeutua alan töihin.

Lääkäriopiskelijat kriisivalmiuteen

Lääketieteellisessä tiedekunnassa on perinteisesti paljon kontaktiopetusta, mutta sielläkin kaikki luennot ja ryhmäopetus, jossa ei ole potilaita, on poikkeustilan alkamisen jälkeen järjestetty verkkoalustoilla.

Tiedekunnan dekaani Anne Remes kiittelee henkilökuntaa ja opiskelijoita siitä, että nämä ovat kyenneet sopeutumaan nopeisiin ja suuriin muutoksiin ketterästi. Välillä on vaadittu luovia ratkaisuja. Eräässäkin loppuvaiheen osaamistentissä potilaana toimi näyttelijä.

Poikkeustilanne on vaikuttanut ennen kaikkea 4. ja 5. vuosikurssien opiskelijoihin. Näiden vuosikurssien osalta annettiin valtakunnallinen poikkeuslupa, jolla mahdollistettiin alle 10 hengen sairaalatiloissa tapahtuva ryhmäopetus, jossa on potilaskontakteja.

”Koko idean ydin on varmistaa neljännen ja viidennen vuoden opiskelijoiden opintojen saaminen pakettiin, jotta he voivat tulevana kesänä toimia lääkärin sijaisina osastoilla ja terveyskeskuksissa. Heitä tullaan todennäköisesti tarvitsemaan lääkärityövoimassamme.”

Neljännen vuoden jälkeen opiskelijat voivat toimia vuodeosastoilla, viidennen jälkeen terveyskeskuslääkäreiden sijaisina.

”Kriisin alkaessa kaikkien yliopistosairaaloiden ehdoton kanta oli, että kaikki, joiden pätevyysvaatimukset riittävät toimimaan lääkärin sijaisena, tullaan tarvitsemaan eturintamaan”, Remes kertoo.

Työvoiman tarve on arvioitu suureksi, sillä vaikka lääkärit ja hoitajat eivät itse sairastuisi, heitä joudutaan asettamaan karanteeniin altistumisten myötä.

Oulun yliopistollinen sairaala on tiedustellut opiskelijoiden innokkuutta tulla töihin tarpeen vaatiessa. Yli 300 opiskelijaa on ilmoittanut olevansa käytettävissä.  

Hammaslääketieteellisen puolellakin on pystytty mukautumaan poikkeustilaan. Remes kertoo, että harjoitteluiden osalta tilannetta on helpottanut lupa avata Fantom-sali, jossa opiskelijat voivat harjoitella tekopäiden avulla.

”Näissä alle 10 hengen ryhmissä saadaan viedä läpi kolmannen vuoden opiskelijoiden harjoitteluita. Jos he eivät pystyisi suorittamaan niitä nyt, syksyllä se olisi jo mahdotonta, kun salit on varattu seuraaville opiskelijoille.”

Mobiilisovelluksella epidemiaa vastaan

Maailmalla etsitään kuumeisesti keinoja viruksen leviämisen hidastamiseen. Oulun, Helsingin ja Tokion yliopistojen yhteistyössä kehittämä Encounter-sovellus tarjoaa tähän yhden mahdollisuuden. Sovelluksen avulla käyttäjät voivat seurata epidemian etenemistä ja saada puhelimeensa tiedon, jos he ovat altistuneet virukselle.  

Sovelluksen rakentanut akatemiatutkija Denzil Ferreira UBICOMP-tutkimusyksiköstä kertoo, että Encounterin toiminta perustuu bluetoothiin, wifiin ja ultraääneen. Se ei tarvitse toimiakseen serveriä, koska dataa tallennetaan vain käyttäjän omaan puhelimeen. Näin data pysyy koko ajan käyttäjän omassa hallinnassa. 

Encounterin toimintaperiaate on anonyymi, ja jokainen käyttäjä toimii sovelluksessa vain yksilöllisellä käyttäjätunnuksella. 

Sovellus on jo melkein valmis ja käännetty useille eri kielille. Ennen julkaisua Ferreira haluaa kuitenkin vielä varmistaa, ettei Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ole ottamassa käyttöön jotain toista vastaavaa ratkaisua. 

”Tällaisten sovellusten idea toimii vain, jos kaikki käyttävät samaa applikaatiota. Jos ihmiset alkavat käyttää useita eri ohjelmia, syntyy vain lisää ongelmia”, hän selittää. 

Yhteistyöllä eteenpäin

Yliopistolla kehitetään paraikaa myös konkreettisia varusteita terveydenhuollon käyttöön. Fab Lab Oulu on valmistellut sairaalakäyttöön tarkoitettujen suojavisiireiden tuotantoa 3D-tulostimilla ja laserleikkureilla. 

Tutkimusryhmän johtaja Susanna Pirttikangas kertoo, että idea lähti tutkijoilta.

”Kun tilanne maailmalla paheni, tutkijamme tajusivat, että he voisivat auttaa.”

Fab Lab  seuraa myös Ventilator Crowd Finlandin hanketta, jonka tavoitteena on valmistaa tuhat hengitystä avustavaa konetta.  

”Olemme kuulolla heidän kanavillaan ja jos jotain tarvetta tulee, niin autamme. Toistaiseksi ei ole tullut.”

3D-tulostimen avulla yhden suojavisiirin tekeminen vie vain muutaman minuutin ja on suhteellisen edullista. 

Pirttikangas sanoo, että laajempi tuotanto aloitetaan tarpeen mukaan.

”Olemme nyt valmistaneet suojavisiireiden prototyyppeja ja niitä on lähtenyt testiin terveydenhuollon ammattilaisille. Jos mallimme ovat hyviä, arvioidaan, kannattaako niitä ryhtyä valmistamaan Fab Labin tiloissa.”

Pirttikangas kertoo, että tuotantoon tarvittavaa laitteistoa löytyy useista Suomen Fab Lab -toimipisteistä, myös kouluilta. Parhaillaan kymmenen organisaation edustajat osallistuvat Fab Lab Oulun vetämään suojavisiirihankkeeseen. 

Ryhmittymä on valmis jakamaan laitteistoa, osaamista sekä työskentelemään yhdessä myös paikallisten yritysten kanssa, mikäli tarve pandemian aikana nousee.

”Kyllä tässä näkyy sellainen yhteisöllisyys. Kaikki puhaltavat yhteen hiileen.”

Lue lisää: Yliopisto sulkee ovensa 18.3. – Käytöstä poistuvat 24/7-kortti, Linnanmaan liikuntahalli ja kirjastot, Oulun yliopisto ja korona: miten opiskelu turvataan, kuinka käy järjestötoiminnan ja vapun?, Kampus karanteenissa – Miten opiskelu etänä sujuu eri tiedekunnissa?

Laura Juntunen

Toimittaja, joka innostuu kaikesta ja elää tarinoista.

Lue lisää:

Linnanmaan kampuksen tulevaisuudesta päätös ensi viikolla

Yliopiston mukaan kiinteistöstrategian selvitystyön perusteella "todella vahvaksi vaihtoehdoksi" nousee uuden kampuksen rakentaminen Oulun keskustan läheisyyteen. Hallitus päättää asiasta kokouksessaan 28. huhtikuuta.

Oulun yliopiston hallitus käsittelee yliopiston kiinteistöstrategian selvitystyötä kokouksessaan 28. huhtikuuta. Kokouksessa selviää siis, onko Linnanmaan kampuksella edessä muutto lähemmäs Oulun keskustaa.

Yliopisto käynnisti marraskuussa 2019 kiinteistöstrategian selvityksen, jonka tarkoituksena oli määritellä yliopistolle optimaalisin pitkän aikavälin kiinteistöstrategia. Selvitystyön vaihtoehtoina Linnanmaan kampuksen tulevaisuudelle ovat olleet peruskorjaaminen, uudisrakentaminen tai muutto. Selvityksen syiksi kerrottiin ikääntyvä kampus ja korkeat tilavuokrat, jotka nousisivat entisestään remonttien myötä. Yliopiston kokonaiskustannuksista kiinteistökustannukset ovat toiseksi suurin kustannuserä ja merkittävä osa yliopiston taloutta. Yliopiston tiedotteen mukaan selvitystyön aikana talouden ohella arvioitavaksi tulivat myös vaikutukset hiilijalanjälkeen, saavutettavuuteen ja vetovoimaan.

Kiinteistöstrategian selvitystyössä on yliopiston oman työn lisäksi käytetty apuna rakennuttajakonsulttitoimistojen kustannuslaskennan asiantuntemusta sekä arkkitehtitoimiston näkemyksiä uuden kampuksen sijoittumisen realistisuudesta keskustaympäristöön.  Yliopiston mukaan selvityksen perusteella uuden kampuksen rakentaminen Oulun keskustan läheisyyteen nousee ”todella vahvaksi vaihtoehdoksi”.

Hallituksen kokouksen esityslistalla päätösesityksenä on, että hallitus päättää hankesuunnittelun käynnistämisestä kaupungin keskustan läheisyyteen sijoittuvan kampuksen ensimmäisen vaiheen rakentamiseksi. Päätösesityksen mukaan hallitus valtuuttaa yliopiston rehtorin Jouko Niinimäen päättämään ja sopimaan hankesuunnittelun yksityiskohdista. Jos muutto toteutuu, uuden kampuksen rakentaminen voisi tapahtua vaiheittain seuraavien 5-20 vuoden kuluessa.

Yliopisto tiedotti muuttosuunnitelmista ensimmäisen kerran 13. marraskuuta 2019 Kalevassa julkaistussa jutussa. Oulun ylioppilaslehti on aiemmin kirjoittanut suunnitelmien taustoista, Oulun yliopiston ylioppilaskunnan kannanotosta suunnitelmiin ja rehtori Jouko Niinimäen perusteluista muutolle.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Unirestan ruoka-auto aloittaa 15. huhtikuuta – opiskelijalounaita toimittava auto kulkee kahdella eri reitillä viitenä päivänä viikossa

Alustavien suunnitelmien mukaan auto kulkee maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin reittiä Linnanmaa – Syynimaa – Alppila – Toppila, ja tiistaisin ja torstaisin reittiä Kontinkangas – Peltola – Raksila – Tuira.

In English

Unirestan opiskelijalounaita toimittava ruoka-auto aloittaa kulkemisen pääsiäispyhien jälkeen. Ensimmäiseksi kuljetuspäiväksi yritys kertoo verkkosivuillaan keskiviikon 15. huhtikuuta.

Oulun ylioppilaslehti kirjoitti Unirestan ruoka-autoa koskevista suunnitelmista 3.4. julkaistussa jutussa. Uuden palvelun kehittämisen taustalla on koronavirustilanne: Oulun yliopiston ylioppilaskunnan ja Oulun ylioppilasavun omistaman yrityksen opiskelijaravintolat on suljettu niin Linnanmaan kuin Kontinkankaan kampuksilla, ja vain Oulun keskustassa sijaitseva ravintola Vanilla on edelleen auki. Valtaosaa Linnanmaan kampuksen ravintoloista ylläpitävä Juvenes kertoo verkkosivuillaan tilapäisesti sulkeneen kaikkien Oulun kampusravintoloidensa ovet.

Unirestan ruoka-autosta saa ostettua opiskelijahintaisen (2,60 euroa) lounaan voimassa olevaa opiskelijakorttia näyttämällä. Poikkeuksellisesti lounaita voi ostaa samalla kerralla kahdelle päivälle. Poikkeustilanteen aikana opiskelija voi ostaa opiskelijalounaan myös kaverille, joka ei oireidensa vuoksi voisi itse käydä ruokaa hakemassa, ja viedä opiskelijalounaan myös hänelle. Tällöin mukaan tarvitaan myös kaverin opiskelijakortti. Lounasostos maksetaan kortilla. Muille kuin opiskelijoille lounas maksaa 5,20 euroa.

Tarkat kuljetusaikataulut päivittyvät Unirestan sivuille. Alustavien suunnitelmien mukaan auto kulkee maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin reittiä Linnanmaa (yliopiston iso parkkipaikka) – Syynimaa – Alppila – Toppila, ja tiistaisin ja torstaisin reittiä Kontinkangas – Peltola – Raksila – Tuira.

Samankaltainen opiskelijahintaisten lounaiden kuljetuspalvelu on otettu käyttöön tänä keväänä jo ainakin Jyväskylässä, Turussa ja Helsingissä. Jyväskylässä Semma Delivery on aloittanut kiertämisen 19. maaliskuuta, Turussa Unican myyntiauto on aloittanut 24. maaliskuuta ja UniCafen Foodvan on aloittanut Viikin ja Kumpulan kampuksilla 2. huhtikuuta.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Korkeakoulut eivät järjestä tänä keväänä perinteisiä valintakokeita – hakijoille lisää tietoa muuttuneista valintatavoista huhtikuun loppuun mennessä

Muutokset eivät edellytä hakijoilta tässä vaiheessa toimenpiteitä. Yliopistot kertovat muuttuneista valintatavoista huhtikuulle suunniteltujen valintakokeiden osalta mahdollisimman pian ja muutoin 30. huhtikuuta mennessä.

Suomalaisyliopistot ovat linjanneet, että perinteisiä valintakokeita ei ole koronatilanteen vuoksi mahdollista järjestää turvallisesti. Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifi tiedotti asiasta torstaina 9. huhtikuuta.

Syiksi ratkaisuun ilmoitetaan pandemiatilanteen vakavuus, riskiryhmien luotettavan tunnistamisen vaikeus sekä liikkumiseen ja itse koetilanteeseen liittyvät riskit.

Myös ammattikorkeakoulut tiedottivat torstaina, että kevään toisen yhteishaun AMK-valintakoe järjestetään kesäkuun alussa etäkokeena poikkeusolojen takia. Muutoksen syyksi kerrotaan sekä hakijoiden että henkilökunnan terveyden turvaaminen.

Unifin mukaan yliopistoilla on yhteensä satoja valintakokeita, jotka koskettavat kymmeniätuhansia hakijoita ja aiheuttavat suurten massojen liikkumista sekä eri alueilta saapuvien ihmisten kohtaamisia. Siksi yliopistojen opetusvararehtorit ovat päättäneet, että valinnat järjestetään kevään ja kesän 2020 aikana vaihtoehtoisilla, fyysistä kontaktia välttävillä tavoilla.

”Ymmärrämme hakijoiden vaikean tilanteen ja epävarmuuden, mutta terveys ei voi olla panoksena. Yksittäisiin koetilanteisiin osallistuu jopa tuhansia hakijoita, ja varotoimenpiteistä huolimatta kokeisiin liikkumisesta ja koetilanteista seuraa väistämättä huomattava määrä ihmiskontakteja. Hakijoiden ja yliopistojen henkilökunnan turvallisuutta ei näissä olosuhteissa pystytä takaamaan”, Unifin opetusvararehtorikokousten puheenjohtaja Petri Suomala totesi tiedotteessa.

Perinteisen kokeen sijaan vaihtoehtoina vaikka verkkokurssi tai todistusvalinta

Unifin mukaan yliopistot toteuttavat opiskelijavalinnat huomioiden kunkin alan erityispiirteet ja pitäen kiinni alakohtaisista yhteisvalinnoista. Perinteisten kokeiden sijasta voidaan käyttää muita valinnan menettelyjä, kuten digitaalisia valintatapoja, verkkokursseja, todistusvalintaa tai avoimen yliopiston väylän valintaa. Unifi katsoo, että pieniä valintakokeita voidaan tarkoin varotoimenpitein toteuttaa.

Unifin mukaan yliopistojen yhteisenä tavoitteena on, että lukuvuosi 2020–2021 saadaan käynnistettyä syksyllä tavanomaisen aikataulun mukaisesti.

”Muutokset eivät edellytä hakijoilta tässä vaiheessa toimenpiteitä. Vaihtoehtoisissa tavoissa huomioidaan hakijan näkökulma ja kaikkien hakukelpoisten mahdollisuus tulla valituksi”, Suomala toteaa tiedotteessa.

Suomen yliopistot kertovat muuttuneista valintatavoista huhtikuulle suunniteltujen valintakokeiden osalta mahdollisimman pian ja muutoin 30. huhtikuuta mennessä. Tarkemmista koejärjestelyistä tiedotetaan ennen suunniteltuja kokeita.

Oulun yliopiston koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä totesi lehdelle, että myös Oulu tiedottaa valintakoejärjestelyistä lisää 30. huhtikuuta mennessä ja huhtikuun kokeiden osalta jo sitä ennen.

Muutoksista viestitään Opintopolussa sekä yhteisvalintojen ja korkeakoulujen omilla verkkosivuilla. Lisäksi hakijoita pyydetään seuraamaan Opintopolussa ilmoittamaansa sähköpostiosoitetta.

Unifi on koonnut verkkosivuilleen myös vastauksia opiskelijavalintaa koskeviin kysymyksiin.

Yhteishaussa ennätykselliset hakijamäärät

Korkeakoulupaikkaa on tänä vuonna voinut hakea kahdessa erillisessä yhteishaussa. Kevään hakukerroilla on ollut ennätysmäärä hakijoita. Ensimmäisessä, Taideyliopistoon ja vieraskielisiin koulutuksiin kohdistuneessa haussa hakijoita oli yli 20 000, ja toisessa, viime viikolla päättyneessä kevään päähaussa 151 700. Ensimmäisessä haussa opiskelupaikkoja oli jaossa 4700 ja toisessa 46 600.

Oulun yliopiston suomenkielisiin kandidaatti- ja maisteriohjelmiin haki 1. huhtikuuta päättyneessä yhteishaussa yhteensä 17 095 hakijaa, joka oli ennätyksellisen paljon. Hakijoista 5 643 eli 33 prosenttia haki ensisijaisesti Oulun yliopistoon. 

Tänä keväänä Suomessa astui voimaan todistusvalintauudistus. Muutos tarkoittaa, että yliopistoon voi päästä ylioppilastutkinnon arvosanoilla ja ammattikorkeakouluun joko ylioppilastutkinnon tai ammatillisen perustutkinnon arvosanoilla. Se, kuinka iso osuus uusista opiskelijoista valitaan todistuksen perusteella, vaihtelee aloittain ja hakukohteittain. Opetushallituksen mukaan tyypillisimmin todistuksen perusteella hyväksytään 51–60 prosenttia hakijoista, mutta osuudet vaihtelevat 25 prosentin ja 100 prosentin välillä. Myös valintakoe säilyy uudistuksenkin jälkeen edelleen merkittävänä valintatapana.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Uniresta suunnittelee opiskelijalounaiden kuljetuspalvelua – kysyntää ja kuljetuspaikkatoiveita kartoitetaan nyt kyselyllä

Unirestan toimitusjohtaja Kaija-Liisa Silvennoinen kertoo, että opiskelijalounaan kuljetuspalvelu olisi tarkoitus avata lähiaikoina. Nopeimmillaan käynnistys voisi tapahtua jo pääsiäisen jälkeen, tai viimeistään sitä seuraavalla viikolla. Siksi myös opiskelijoiden toivotaan kertovan kantansa ruoan noutopaikkojen sijaintiin ja jakeluaikoihin jo viikonloppuna tai ensi viikon alussa.

Uniresta kartoittaa opiskelijoiden kiinnostusta noutaa opiskelijahintainen lounas kuljetusautosta. Aikeista tiedotettiin perjantaina 3. huhtikuuta.

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan ja Oulun ylioppilasapu ry:n omistama Uniresta on sulkenut koronavirusepidemian vuoksi opiskelijaravintoloidensa ovet niin Linnanmaan kuin Kontinkankaan kampuksilla. Oulun keskustassa sijaitseva Unirestan ravintola Vanilla on edelleen auki. Vielä tällä viikolla Vanillassa on voinut lounastaa myös paikan päällä, mutta ensi viikosta alkaen opiskelija-annoksen voi saada vain take away -pakettiin arkisin kello 10–14. Valtaosaa Linnanmaan kampuksen ravintoloista ylläpitävä Juvenes kertoo verkkosivuillaan tilapäisesti sulkeneen kaikkien Oulun kampusravintoloidensa ovet.

Unirestan toimitusjohtaja Kaija-Liisa Silvennoinen kertoo, että opiskelijalounaan kuljetuspalvelu olisi tarkoitus avata lähiaikoina. Nopeimmillaan käynnistys voisi tapahtua jo pääsiäisen jälkeen, tai viimeistään sitä seuraavalla viikolla. Siksi myös opiskelijoiden vastauksia siihen, mistä ja miten usein opiskelijalounasta tulisi olla noudettavissa, toivotaan jo nyt viikonlopun aikana tai heti ensi viikon alussa. Mielipiteensä voi kertoa joko Unirestan somekanavilla (Facebook, Instagram) tai sähköpostitse ().

Kuljetuspalvelun jakelupaikkoja tai -aikoja ei ole Silvennoisen mukaan vielä lyöty lukkoon, sillä niitä päätettäessä kuunnellaan kyselyn vastauksia.

”Alustavasti on ajateltu, että pysähdyspaikkoja voisi olla neljästä viiteen, ja ne olisivat lähellä meidän nyt suljettuina olevia ravintoloita Linnanmaan ja Kontinkankaan suunnalla.”

Samankaltainen kuljetuspalvelu on otettu käyttöön jo ainakin Jyväskylässä ja Helsingissä. Jyväskylässä Semma Delivery on aloittanut kiertämisen 19. maaliskuuta ja UniCafen opiskelija-aterioita myyvä Foodvan on aloittanut Viikin ja Kumpulan kampuksilla 2.4.

Kaija-Liisa Silvennoisen mukaan jakelupaikkojen on suunniteltu sijaitsevan keskusta-alueen ulkopuolella, sillä keskustasta opiskelijalounaan voi hakea edelleen Vanillasta. Vanillan keittiössä valmistuvat myös kuljetettavat opiskelijalounaat.

Se, kuinka monta kertaa viikossa kuljetuspalvelu on liikkeellä, riippuu Silvennoisen mukaan opiskelijoiden kiinnostuksesta palveluun. Kuljetusauto ei kulkisi viitenä päivänä viikossa, ellei kysyntä olisi erityisen kovaa.

Silvennoinen kertoo, että koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi Kela sallii nyt mukaan otettavan opiskelijalounaan myymisen lisäksi sen, että opiskelija voi ostaa opiskelijalounaan samalla kerralla kahdelle päivälle. Mahdollista on ostaa kahden päivän opiskelijalounas myös esimerkiksi karanteenissa olevalle kaverille.

”Voisi olla niin, että kuljetuspalvelu liikkuisi kolme, tai tiiviimmillään kaksi kertaa viikossa, jotta asiakkaat voisivat ostaa useamman päivän lounaat kerralla. On suunniteltu, että [kuljetuspäivät] olisivat maanantai, keskiviikko, perjantai, tai tiistai ja torstai.”

Käytännössä asiointi tapahtuisi niin, että kuljetusauto saapuisi sovittuihin noutopaikkoihin sovittuina aikoina, ja opiskelija voisi valita tarjolla olevista vaihtoehdoista haluamansa. Lounasta ei tarvitsisi varata ennakkoon. Silvennoisen mukaan lounaslistalla olisi aina ainakin kaksi vaihtoehtoa (kasvis ja liha/kala), mahdollisesti kolmekin. Unirestan suunnitelmissa olisi myydä pääruoka jäähdytettynä, eli opiskelija lämmittäisi ruoan kotonaan itse. Lounaaseen kuuluisi pääruoan ohella salaatti ja leipä. Maksuna käy vain korttimaksaminen, ja opiskelijuus varmistetaan maksamisen yhteydessä.

Uniresta on käynnistämässä 6. huhtikuuta myös Makosa-verkkokauppaa, josta on mahdollista ostaa kotiruokaa sekä lämpiminä lounasannoksina että kilohintaan myytävinä jäähdytettyinä annoksina. Verkkokaupan kautta tehtäviä ruokatilauksia toimitetaan arkisin kello 10–14 aluksi laajennetun Oulun keskustan alueelle. Tämän palvelun kautta ei kuitenkaan saa opiskelijahintaista eli ateriatuettua lounasta.

”Kyseessä on eri palvelu, vaikka ruoat tehdäänkin samassa ravintolassa”, Silvennoinen toteaa.

Koronaviruksen aiheuttamat poikkeusjärjestelyt ovat valtava isku yrityksille. Ravintoloille poikkeustilanne on tarkoittanut joko siirtymistä pelkkään take away -myyntiin tai toiminnan lopettamista toistaiseksi. Asetus ravintoloiden sulkemisesta toukokuun loppuun saakka hyväksyttiin eduskunnassa 2.4. Päätös sulkee lauantaista 4.4. alkaen ruokaravintoloiden ohella kahviloiden, pubien ja yökerhojen ovet.

Myös Unirestalle muutos on ollut raju. Kun asiakasmäärä on uusien rajoitusten myötä koko ajan laskenut, myös liikevaihto on pudonnut rajusti. Uuden ravintola Pekurin avaaminen siirtyi maaliskuulta tulevaisuuteen. Tällä hetkellä avoinna on Unirestan ravintoloista enää Vanilla. Iso osa henkilöstöstä on lomautettuna.

Jos tilanteesta jotain positiivista voi etsiä, se löytyy Silvennoisen mukaan siitä, että tilanne pakottaa miettimään myös uusien palvelujen toteuttamista.

”Nettikauppapalvelu oli ollut meillä pitkään hautumassa, ja saatiin sitä vietyä eteenpäin, kun tuli ulkopuolista pakotetta. Mutta kyllä tämä on haastavaa aikaa ravintoloiden ja yritysten kannalta.”

Yliopistojen tilat ovat olleet koronaviruksen vuoksi suljettuina 18. maaliskuuta alkaen. Tiloja koskevat poikkeustoimet jatkuvat ainakin 13. toukokuuta asti.

Muokattu 3.4. kello 18.24: Lisätty tieto Semma Deliveryn kuljetuspalveluista Jyväskylässä.
Muokattu 3.4. kello 19.53: Selvennetty muotoilua siitä, mitä Uniresta haluaa kyselyllä selvittää.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: