paatoimittaja@oyy.fi, kohteen Oulun ylioppilaslehti tekijä

Liity työläisten rintamaan!

Leniniä, punalippuja, lakkokehotuksia. Kaikki nämä asiat löytyivät Oulun ylioppilaslehdestä vuonna 1970, jolloin lehti oli avoimen sosialistinen julkaisu. Lehden linjaus ei kuitenkaan miellyttänyt ylioppilaskunnan johtoporrasta, jolloin päätoimittaja joutui vaihtoon.

Ilmiöt Kulttuuri

TEKSTI Arttu Vuorio

Opiskelijoiden lisäksi vappu on myös suomalaisen työn ja työväen juhla. Työväenliikkeet ja opiskelijat kohtasivat vuoden 1970 Oulun ylioppilaslehden vappunumerossa kovin räväkkäällä tavalla.

Oulun ylioppilaslehti on nykypäivänä journalistisesti ja poliittisesti sitoutumaton julkaisu, eikä lehti sen kummemmin julkaise mitään erityisen poliittisesti radikaalia sisältöä tai aja mitään tiettyä agendaa tai aatetta ylitse muiden. Ylioppilaslehtien tarkoituksena ei ole olla tiedotuskanava poliittisille ideologioille, vaan olla yliopistoyhteisön oma lehti, jossa käsitellään heitä koskevia ja kiinnostavia aiheita.

Toisin oli 1970-luvulla, jolloin lehti ajoi avoimesti tiettyä poliittista aatesuuntausta. Lehden sivuja koristivat monet vasemmistolaisella särmällä varustetut artikkelit. Toimitus oli puhtaasti sosialistinen, mikä puolestaan ei miellyttänyt Oulun yliopiston ylioppilaskuntaa (OYY).

Jotta voitaisiin ymmärtää, miten radikaali muutos Oulun ylioppilaslehden toimituksen suunnassa todella oli, on parasta tarkastella alkuun lehtiä ajalta ennen tapahtunutta.

Välkkylää ja ylioppilaslehteä rakentamassa

Lehden perustamisvuodesta 1961 vuoteen 1970 Oulun ylioppilaslehti julkaisi artikkeleita liittyen oululaisiin opiskelijoihin, heidän elämäänsä ja heitä koskeviin ajankohtaisiin asioihin. Lehden uutisoimia aiheita olivat muun muassa Virpiniemen kampushanke, opiskelijakylä Välkkylän rakennushankkeen eteneminen, erilaiset vappuriehat ja humanistisen tiedekunnan haikailu ja lopullinen perustaminen. OYY:stä ja sen toiminnasta, kuten vuosijuhlien vietosta ja edustajiston vaaleista, on yhtä jos toistakin säännöllisesti ilmestyvää artikkelia lehdessä. Ylioppilaslehti toimi, ja toimii edelleen, osana OYY:tä.

Oulun ylioppilaslehti ei kuitenkaan ollut sanomalehti. Suurin osa sisällöstä 1960-luvun Oulun ylioppilaslehdissä olivat tavallisten opiskelijoiden uutisia, ilmoituksia, kolumneja ja arvosteluita. Niissä korostuivat etenkin huumori ja kieli poskella -asenne, jotka ovat opiskelijoiden tuottamassa mediassa vielä nykypäivänäkin yleisiä lähestymistapoja.

Humoristinen asenne tiivistyy OYY:n silloiseen maskottiin Uuno Välkkyyn, joka seikkailee lehden sivuilla 60-luvulla säännöllisesti kuvaten opiskelijaelämän ajattomia ongelmia ja huippukohtia. Hän muun muassa asuu veneen alla, koska ei löydä opiskelija-asuntoa, pettyy Oulun arkkitehtuuriin ja juhlii kaksi päivää putkeen krapula-aamusta huolimatta.

Mielenkiintoisimmiksi aikakauden lehdistä nousivat artikkelit, kolumnit ja mielipidekirjoitukset, jotka lehteen oli lähetetty. Aiheina oli pääosin politiikka, uskonto, elokuva- ja teatteriarvostelut sekä opiskelu. Näistä kirjoituksista erikoisimpia olivat varsinkin kolumnit ja mielipidekirjoitukset, joita nykypäivänä ei niiden sisällön vuoksi julkaistaisi. Yhdessä tekstissä kommunismista puhutaan jumaloivaan sävyyn, toisessa vastataan, ettei kommunismi olekaan niin hienoa, kolmannessa kehotetaan ottamaan Jeesus Kristuksen valo sydämeen ja neljännessä suunnitellaan saamelaisille omia, Yhdysvalloista tuttuja reservaatteja heidän kulttuurinsa säilyttämisen vuoksi.

1960-luvulla maailmanpolitiikasta ja yhteiskunnallisista epäkohdista lehti uutisoi rohkeasti. Seasta löytyy kehotuksia päästää romanit ravintoloihin ilman syrjintää ja Etelä-Afrikan apartheid-politiikka tuomitaan OYY:n toimesta useaan otteeseen. 1960-luvun loppuun tultaessa Vietnamin sodan vastustaminen ja Yhdysvaltojen ulkopolitiikan kritisoiminen tulevat enemmän esiin poliittisissa artikkeleissa.

Sivujen täytteinä olivat siis mitä useimmiten poliittisesti sitoutuneet artikkelit. Jotkin niistä edustivat jopa radikaaleja aatteita, mutta yhtä ajatusmaailmaa ei kuitenkaan nostettu toisen päälle. Sosialistin ja kokoomuslaisen kirjoittamat artikkelit ja puheenvuorot saattoivat ilmestyä samassa numerossa jopa vierekkäin. Poliittinen särmä ei ole ikinä puuttunut Oulun ylioppilaslehdestä.

Liittykää työläisten rintamaan!

Raju käännös vasempaan tapahtui vuonna 1970. Uuden päätoimittajan, Juhana Lepoluodon, myötä lehti pikkuhiljaa menetti puolueetonta linjaustaan ja korvasi sen avoimen sosialistisella ja vasemmistolaisella näkökulmalla. Heti ensimmäisestä numerosta on havaittavissa selkeä asenteen muutos. Artikkelit kertovat julkaisussa 1/70 muun muassa sosialistien lisääntymisestä Suomessa ja miten tulopolitiikasta hyötyvät vain ”[Matti] Virkkuset, [Paavo] Honkajuuret ja [Göran] Ehrnroothit”, toisin sanoen vain rikkaat toimitusjohtajat.

Lehdestä löytyy myös yllättäen oikeistolaisen Suomen isänmaallisten nuorten kirjoitus puolueohjelmastaan. Päätoimittajan aate -ja arvomaailmasta huolimatta lehti tässä vaiheessa pyrki säilyttämään asemansa foorumina, jonne kuka tahansa oululainen ylioppilas voisi kirjoittaa.

Lopusta löytyy pilakuva, jossa kritisoidaan Yhdysvaltojen sodankäyntiä ympäri maailmaa. Kaikkialla, minne jenkkisotilas meneekään, Vietnamiin, Lähi-Itään, Afrikkaan, hän saa vastaukseksi ”Ami, go home”. Kotona perhe puolestaan odottaa pyynnöin ”Papa, come home”. Tämän tyyppiset Yhdysvaltoja ja sotaa kritisoivat pilakuvat ovat yleisiä Lepoluodon ajan ylioppilaslehdissä.

Läpi vuoden 1970 ensimmäisen puoliskon Lepoluodon poliittinen vakaamus on jatkuvasti läsnä. Vasemmistolaista linjaa tukevat artikkelit yhteiskunnallisista asioista samalla käyden keskustelua yliopistosta ja siihen liittyvistä aiheista täyttävät lehdet. Aiheet liikkuvat sosialismin, kapitalismin, porvariston, demokratian ja diktatuurien ympärillä. Tällaisia juttuja ovat muun muassa Ismo Parkkosen ”internationaalit, jossa kerrotaan työväenliittojen historiasta 1800-luvun puolesta välistä 1940-luvun alkuun sekä opintolakkoa koskevat artikkelit lehdestä 7/70.

Seuraava merkittävä vasemmistolainen artikkeli löytyy Oulun ylioppilaslehden numerosta 8/70. Lehden etusivua koristaa suurin kirjaimin kirjoitettu, ”Taantumus jarruttaa puitelakia estä sen pääsy eduskuntaan!” -otsikolla varustettu artikkeli, jossa julistetaan “taantumuksellisten porvarillisten puolueiden” hidastavan korkeakoulujen sisäistä hallintoa koskevan puitelain hyväksymistä eduskunnassa. Puitelain lisäksi käsittelyssä oli yksilön oikeuksia laajentava työsopimuslaki, aborttilaki ja vuokralaisen irtisanomissuojalaki.

Kirjoituksen mukaan suurpääoman kellokas kokoomus, liberaalisen kansanpuolueen ja ruotsalaisen kansanpuolueen säestyksellä, pyrkii jarruttamaan lakiehdotuksien käsittelyä ”maratonpuheenvuoroilla”. ”Kokoomuslaiset jaarittelivat … tuntikausien puheenvuoroissa aborteista, lehmistä ja muusta siihen mittaan, että puhemiehen oli toistuvasti kehotettava puhujia pysymään asiassa”.

Seuraavaksi tekstissä eritellään syitä sille, miksi kokoomus vastustaa lakiehdotuksia. Kokoomuksen kerrotaan vastustavan oppilaitosten demokratisoimista, sillä ”se ei vastaa suurpääoman hyvin koulutettujen idioottien tarvetta” ja kansalaisvapauksien laajenemisen muotoja, kuten aborttia. Vuokralaisten hätä ei kokoomusta hätkäytä vaan he ovat vuokraisäntien ja asunnonomistajien asialla. ”Kokoomus on suurpääoman ja ylimpien sosiaaliryhmien etupuolue”. Vasemmiston tavoitteeksi puolestaan eritellään porvarillisen demokratian lisääminen, jotta voitaisiin pohjustaa ensi askelia siirtymää kohti ”ainoaa inhimillistä yhteiskuntajärjestelmää”: sosialismia.

Lopussa kehotetaan äänestämään tulevissa eduskuntavaaleissa vasemmistoa ja keskustapuoluetta ja olematta äänestämättä niitä, jotka toimivat opiskelijan etujen vastaisesti. Samalla myös puolustetaan Neuvostoliiton ulkopoliittista vaikutusvaltaa Suomessa ja sen kykyä seurata tiukasti vaaleja. ”Yhteistyöhallitus on myös ulkopoliittisesti paras ratkaisu”.

Vaalisaga saa dramaattisen jatko-osan numerossa 10/70. Eduskuntavaalien oikeistolaista voittoa kauhistellaan ehkä hieman yliampuvasti. ”Palasimme kivikauteen: Taantumus ja fasismi nousi”, otsikossa väitetään.

Samasta numerosta löytyy Vietnamin sodan siviiliväestöön kohdistuneesta kauhuista ja tuhoista kertova artikkeli. Kerrotaan kuinka Yhdysvallat tuovat ”demokratian” ja ”vapauden” Vietnamiin sen jälkeen kun koko kansa on murhattu napalmilla ja myrkyillä. Artikkelissa esitellään Yhdysvaltojen sotarikoksia ja kemiallisten aseiden arsenaalia, etenkin napalmia, sen valmistusta ja tuhovoimaa. Kaiken päälle on lisätty tunteita herättävällä kuva haavoittuneesta vietnamilaisesta lapsesta.

Vasemmistolainen sisältö vain syventyy seuraavissa lehdissä. Numeron 11/70 avaa artikkeli, jossa luetellaan Laosin lähihistorian taisteluita ja kamppailua itsenäisyydestä. Pääkirjoitus kertoo, kuinka oikeistolaiset ovat purkaneet säännöstelupolitiikkaa maailmanlaajuisen laman aikana. Alla on kuva, jossa hipit taistelevat poliiseiksi, sotilaiksi ja liikemiehiksi pukeutuneita sikoja vastaan. Samassa lehdessä pohditaan, voiko sosialismiin päästä ilman kapitalistista vaihetta, joka filosofi -ja taloustieteilijäkaksikko Karl Marx ja Friedrich Engles ovat määränneet ehdottomaksi kehitysaskeleeksi. Lehdessä 12/70 luetellaan CIA:n vääryyksiä ja rikoksia ympäri maailmaa etenkin sosialisti -ja diktatuurimaissa.

Oulun ylioppilaslehden numero 13/70 on todellinen sosialistinen tykki. Etusivulla otsikon viereen on kirjoitettu punaisin kirjaimin Marxin ja Englesin kirjoittaman Kommunistisen manifestin (1848) kuuluisa loppulause “Kaikki maailman proletaarit, liittykää yhteen!”. Etusivua koristaa bolshevikkipuolueen ja Neuvostoliiton johtajan Vladimir Leninin kuva ja teksti “V. I. Lenin 1870-1970”. Kyseessä on juhlanumero, jossa käydään läpi proletariaatin suuren johtajan saavutuksia ja elämää hänen 100 vuotisjuhlavuonna. Pääkirjoituksessa ihannoidaan Leniniä, hänen ajatteluaan ja merkitystä työväenluokalle.

Lehti 14/70 jäi viimeiseksi sosialistiseksi ylioppilaslehdeksi. Lepoluodon viimeinen numero oli todellinen grande finale. Punaiset liput, teksti “LIITY TYÖLÄISTEN RINTAMAAN!” ja kehotus lukijalle liittyä vappukulkueeseen, jossa “työväki näyttää joukkovoimansa”.

Pääkirjoituksessa kerrotaan vapun oikeasta tarkoituksesta ja komennetaan lukijaa menevän vappuna marssille sosialistien ja kommunistien kanssa porvariston seurassa juopottelun sijasta. Viimeisessä kappaleessa molemmat päätoimittajat, Lepoluoto ja Kari Sallamaa, hyvästelevät lukijan. “Nyt ei enään auta muut kuin Kekkonen tai vallankumous.”. Pääkirjoituksen alla on kehotus perua ylioppilaslehden tilaus ja tilata sen sijaan Kansan tahtoa, Pohjolan työtä ja muita työväenlehtiä.

Oulun ylioppilaslehti 14/70 sisältää vappunumeroon sopivasti artikkeleita sosialismista, työväestä, Leninistä, kehitysavusta, luokkataistelusta ympäri maailmaa ja porvariston pahuudesta. Lehden on selvästi tarkoitus olla viimeinen Lepoluodon irvailu oikeistolaiselle OYY:n hallitukselle tekemällä lehdestä mahdollisimman vasemmistolainen vielä viimeisen kerran.

Tapaus Lepoluoto

Juhana Lepoluodon erottamisen taustalla oli pitkä tapahtumaketju, joka herätti aikanaan paljon keskustelua sen puolesta ja vastaan. Kaikki alkoi, kun inspehtori Urmas Runolinna vaati OYY:n kokouksessa “[Ylioppilaslehden] toimituksen aisoihin panemista”. Lepoluoto mainitsee tämän pääkirjoituksessa 5/70. Hän kertoo, miten lehti vain raportoi maailmassa vallitsevia ongelmia. Lepoluodon mukaan kyseessä on tyypillinen taantumuksellinen mielenilmaus: jos itse ei kykene tiedostamaan maailman ongelmia, vaatii, ettei muutkaan niitä tiedosta. “Tällaiset iskut menevät aina ohi, professori Runolinna”, Lepoluoto lopettaa.

Seuraavassa numerossa Lepoluoto kirjoittaa kokonaisen artikkelin tapahtuneesta. Jupakka, joka kuivui kokoon -artikkelissa kerrotaan, miten yrityksistään huolimatta Runolinna ei menestynyt saamaan tukea julkilausumalle, jonka mukaan OYY irtisanoisi itsensä ylioppilaslehden linjasta. Oulun Opiskeleviin Oikeistonuoriin (OOON) kuuluva OYY:n pääsihteeri Juha Runolinna kuitenkin ilmoitti, että päätoimittaja erotetaan mahdollisimman pian.

Inspehtori Runolinnan kommenteista johtuen on tuskin sattumaa, että samalta etusivulta löytyy tekstilaatikko Professorintauti, jossa Oulun yliopiston professori Pekka Vuorinen kuvailee professorintaudin olevan oireyhtymä, joka “tekee ihmisen kärsimättömäksi, suvaitsemattomaksi ja vihaiseksi”. Lisäksi potilas luulee tietävänsä kaikesta kaiken ja pitävän mielipiteitä henkilökohtaisuuksina. Lepoluoto irvailee Runolinnalle takaisin pitämällä häntä viisastelijana.

Saman lehden pääkirjoitus on kriittinen OYY:tä kohtaan ja kehottaa lukijoita olematta juhlimaan organisaation 10-vuotisjuhlia: “[Juhlinta] suo vain harvalukuiselle ylioppilaspoliitikoista ja -byrokraateista koostuvalle eliitille tilaisuuden juopotella ylioppilailta koottuja varoilla.”

Lepoluoto päätettiin erottaa päätoimittajan tehtävästä 23.2.1970 OYY:n edustajiston kokouksessa. Erottaminen tapahtui äänin 18-14. Syynä oli ideologiset syyt. OOON:n edustaja Juhani Turunen totesi, ettei “ole varaa pitää kommunisteja palkkalistoilla”. Asiasta kerrottiin lehdessä 11/70. Samasta numerosta löytyy julkilausumia ja mielipiteitä ylioppilaskunnilta ympäri Suomea päätöstä vastaan.

Lepoluoto, erotuksesta huolimatta, julkaisi Oulun ylioppilaslehteä vielä huhtikuuhun saakka. Erotuspäätös sai Lepoluodon viemään lehteä vielä vasemmistolaisempaan suuntaan kuin aikaisemmin. Tämän vuoksi lehdet 13/70 ja 14/70 muistuttavat enemmänkin työväenlehteä kuin ylioppilaiden omaa julkaisua. Kehotukset peruuttamaan lehden tilaus, Leninin kuva etusivulla, punaiset liput ja kutsu työväen marssiin olivat kaikki keinoja ketkuilla OYY:lle takaisin.

Tästä eteenpäin

Uudella päätoimittajallakaksikolla, Erkki Vähämaalla ja Kaarlo Sarkkisella, varustettu Oyl 15/70 pyytää pääkirjoituksessa anteeksi lehden suuntaa ja erittelee, miten toimitus tästä lähtien toimii. Yksipuolista ja kärjistävää, joskus jopa henkilökohtaisuuksiin menevää politiikkaa ei kansien välissä enää nähdä. Lehti ei enää aja tai kommentoi jonkin erityisen poliittisen ryhmittymän päämääriä.

Verrattaessa edelliseen julkaisuun Oulun ylioppilaslehti 15/70 on huomattavasti rauhallisempi kuin Lepoluodon julkaisut. Vaikka julkaisusta löytyy vasemmistopolitiikkaa ja sosialismia hipovia artikkeleita, ei niin sanottuun lepoluotolaiseen, äkäiseen vasemmistojournalismiin päästä tai tavoitella. Lepoluotoa jopa kritisoidaan julkaisun etusivulla runossa Oodi Lepoluodolle:

Sait marttyyrin kruunun sä ah ja oh,

nimes ennen niin tuntematon nyt on huulilla kansan.

Hyvää tahtoa riitti vaikk’ oivallist’ taitoa puuttui,

poroporvarit suuttui:

ei oo herrojen kanss’ marjassa leikkiä laskeminen.

mitä siitä

kun joukkosi uskossa hurskaat ja vahvat

alamaisina aatteelle työllesi tukensa antaa

punalippua kantaa

älä hellitä, iske ja kosta ja tee propagandaa,

veri vielä on virtana vuotava lahtarien!

Politiikasta lehti ei suinkaan kokonaan luopunut. Esimerkiksi Vietnamin sotaa sekä Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa kritisoitiin vielä pitkälle 70-luvulle Oulun ylioppilaslehdessä. Vasemmistolaisuus oli läsnä, mutta lehden kanta ei ollut yhtä radikaali kuin aikaisemmin. Poliittinen kommentointi palasi tavalliseksi osaksi lehden journalismia sen sijaan, että se olisi lehden ensisijainen tavoite. Poliittiset kirjoitukset ilmestyvät lehdessä vielä nykypäivänäkin, mutta Lepoluodon henki ei niissä pihise.

Julkaistu 2.5.202512.5.2025

Arttu Vuorio

Kirjoittaja on toimitusharjoittelija Oulun ylioppilaslehdellä. Kirjottamisen lisäksi hän opiskelee tieteiden ja aatteiden historiaa ja musisoi minkä ehtii.

Lue lisää:

Join the workers’ front!

Pictures of Lenin, red flags, proposals for a strike. All of these things were once found in Oulu Student Magazine in the year 1970 when the magazine was an openly socialist publication. The policy of the magazine, however, did not please the student union which decided to expel the editor-in-chief in a dramatic line of events.

In English Uutiset

TEKSTI Arttu Vuorio

In addition to being the day of the students, vappu also is a cause of celebration for workers. The labour movement and students met each other on the pages of Oulu Student Magazine in the year 1970 in the most extraordinary of ways.

Nowadays, Oulu Student Magazine is a non-politically aligned publication and it does not promote a singular idea or an ideology above the rest. The point of a student magazine is not to be a channel for a political cause but to be a magazine for the community of the university in which topics of interest for them are published.

The circumstances were different in the 1970’s. Back when the magazine was openly a radical leftist publication. The editorial staff was openly socialist which in return did not please the Student Union of University of Oulu (OYY).

To understand how radical the switch in the content of Oulu Student Magazine was we must first take a look at how the magazine was before the change.

In making of Välkkylä and of the student magazine

From the foundation of the magazine in 1961 to 1970 Oulu Student Magazine published articles relating to the students of Oulu, their lives and relevant topics of interest for them. The things the magazine reported on were for example the question of the Virpiniemi campus, construction of the student residency of Välkkylä, all sorts of vappuhappenings and the longing for and the eventual founding of the Faculty of Humanities. OYY features in articles about the representative elections or annual balls. Oulu Student Magazine was and still is a part of OYY.

Oulu Student Magazine, however, was not in fact a newspaper. The vast majority of the content in 1960’s Student Magazines was written by regular students and were usually news, informational bulletins, columns and reviews. They were defined by a humorous attitude which still remains a part of everything students create.

The humoristic point of view is well condensed in the mascot OYY at the time: Uuno Välkky. He is seen on the pages of the magazine living through the life of a student with many of his adventures being still relatable to students. For example Uuno lives under a boat since he can’t find a student apartment and parties for two days straight without letting the hangover stop him.

The most interesting part of the magazines of the time are the articles, columns and the opinions that have been sent into the magazine. The topics range from politics and religion to studying and movie and theater reviews. The most peculiar of these articles are the once that would not be released today due to their contents. One article talks about communism in an overly praising style, the other answers that communism isn’t great, actually. The third one attempts to convert the reader into christianity and the fourth one proposes the idea of a Native American style reservations for the Sámi people of Lapland.

In the 60’s Oulu Student Magazine reported boldly about world politics and societal issues. For example, articles about letting the Roma people in restaurants without discrimination and South Africa’s apartheid policy being condemned by OYY are common. At the end of the 1960’s United States’ involvement in the Vietnam War sprouted anti-war attitudes even in the Oulu Student Magazine.

By and large political articles filled the pages of the magazine even before the swift into a socialist alignment. However the magazine did not favor one ideology above the rest.

Join the workers’ front!

The magazine took a radical turn to the political left in the year 1970. With the new editor-in-chief Juhana Lepoluoto in command, the magazine started to lose its politically neutral stance in favor of an openly socialist point of view. Even from the first issue it is evident. Oulu Student Magazine 1/70 features articles that talk about the rise of socialism amongst Finns and how income policy benefits only the rich CEOs.

Surprisingly the issue also features a text from a right wing Finnish youth movement Suomen isänmaalliset nuoret. This shows that even if the magazine was going towards a leftist direction it still tried to maintain its place as a forum for all types of students from Oulu.

Nearing the end of the magazine there is a cartoon which criticizes the United States’ foreign policy. Everywhere where the US marine may roam, be it Africa, Korea or Vietnam, he only causes disharmony and anger. “Ami, go home”, he is told. Meanwhile back in the USA, the marines family sits solemnly at a dinner table crying out “Papa, come home”. These sorts of cartoons are very common among the issues that Lepoluoto produced during his time.

Lepoluotos politics are very evident in his issues. Articles and discussion about the university and of society as a whole with a bleeding leftist edge fill the pages. The topics could be anything leftist such as socialism, capitalism, the bourgeoisie, the proletariat, democracy and dictatorship. For example Ismo Parkkonen wrote an article titled Internationaalit in which he chronicles the history of organized workers movements from the mid 1800’s to the beginning of the 1940’s in the issue 7/70.

The next noteworthy leftist article is found in the issue 8/70. The front cover is filled with and huge, red title which informs the reader that the government, especially the national coalition party, is trying to stop or slow down the draft law on the internal administration of higher education institutions. Also on the chopping block were laws about abortion, kicking out a tenant and an employment contract law expanding the individual’s rights.

According to the text the mouthpiece for capital National Coalition Party, with the help of the Liberal People’s Party and the Swedish People’s Party of Finland, tried to slow down the lawmaking process with “marathon speeches”. “The National Coalition Party members blabbered on about in their multihour speeches about abortion, cows and other things in a way that made the speaker had to remind them to stay on topic multiple times.”

Next the text continues to describe the reasons why the National Coalition Party doesn’t want the laws to pass. They oppose the democratization of learning institutions since it does not produce useful and highly educated idiots for capital. All sorts of laws that would give more personal freedoms are out of the question also such as abortion. The tough life of the tenants do not make the National Coalitioners feel anything towards them. They only care about the landlords. “The National Coalition Party is the party for grand capital and the upper social classes.” The goal of the left in return is to create more bourgeoisie democracy so the first steps towards the only humane social system can be taken: socialism.

In the end it is suggested that the reader should vote for leftist or central parties in the upcoming parliamentary elections and that students should not vote against their own interests. At the same time the Soviet Union’s political influence over Finland is defended by saying that the communal government is the best solution in terms of foreign policy.

The election saga gets a dramatic sequel in the issue 10/70. The right wing has won and the magazine is in shock. “The stone age has returned. Regression and fascism on the rise.”

The same issue features an article about the Vietnam War’s civilian casualties and who the US brings democracy and freedom into Vietnam once the civilian population is exterminated. The weapons used to carry the genocide out, napalm and poison gas, are described in detail. The article is topped off with an image of a wounded Vietnamese child.

The issue 13/70 of Oulu Student Magazine was a true bomb of socialistic media. Next to the Oulu Student Magazine title there is the famous last phrase of the Communist Manifesto (1848): “Workers of the world, unite!” The front cover is decorated with an image of the founder of the Bolshevik Party and the first leader of the Soviet Union V. I. Lenin. The issue, in fact, is commemorating the 100 year anniversary of Lenin. Below the image there is a text that describes the achievements of Lenin and his meaning to the international proletariat.

The leftist content multiples in the following issues. The issue 11/70 is opened by an article which goes through notable days in Laos People’s Republic’s struggle for independence. The editorial is about how the right wing has been tearing apart the rationing policies even though there is a worldwide recession going on. Below that there is an image of hippies duking it out with swine dressed as policemen, politicians and soldiers. In the same issue there is an article which discusses could socialism be achieved in one country without capitalism. According to the communist principles, as laid down by the German philosopher and economist duo Karl Marx and Friedrich Engels, in order for a state to achieve socialism it must first have a capitalist system which has to be overthrown via revolution. The issue 12/70 lists some of the crimes CIA has committed all around the world especially in socialist and communist nations.

The issue 14/70 was the last fully socialist publication of Oulu Student Magazine. This last issue was a true grande finale. The front cover boldly announces: “Join the workers’ front!”. The accompanying text encourages people to join the vappu parade in which “the workers show their strength”.

The editorial encourages the reader to join the workers march instead of spending the vappu day drinking with the bourgeoisie. In the last paragraph both of the editors-in-cheif, Lepoluoto and Kari Sallamaa, bid farewell to the reader. “The only thing that could help us now is either Kekkonen or the revolution.” Below the editorial there is a blurb encouraging the reader to discontinue the subscription of the magazine and start reading socialist workers’ magazines.

Oulu Student Magazine 14/70 features, fittingly for a vappu release, articles about socialism, the proletariat, Lenin, foreign aid, class struggle and the evildoings of the bourgeoisie. The issue was meant to be Lepoluoto’s last chance to screw the student union over.

The Case of Lepoluoto

In the background of the firing of Lepoluoto was a long process that awakened discussion for and against it. It all started when the superintended Urmas Runolinna insisted in an OYY meeting that the student magazine should be taken in control because its content has gone off the rails. Lepoluoto mentions this in the editorial of the issue 5/70. He continues by saying that this is a typical reaction of a regressionist and that the magazine just reports on events happening in the world. Lepoluoto says that Runolinna thinks like this: he himself can’t understand the problems of the world so he thinks that no one should understand them either. “Attacks like this always miss, Mr Runolinna.”, Lepoluoto sings out.

The next issue features an article about the whole debacle. It tells who despite his best efforts Runolinna didn’t get support for his initiative that OYY should detach itself from the line of the student magazine. However the rightist student party leader Juha Runolinna announced that Lepoluoto would be fired asap.

Because of the comments of the superintendent it is likely not a coincidence that on the same page as the editorial there is a little infobox talking about a disease called “professors disease”. Oulu University professor Pekka Vuorinen describes it as a serious disease that makes the patient think that they are always right, highly irritating and taking opinions as personal attacks. This infobox was put here to strike back at the superintendent. Lepoluoto basically calls him a cheeky prick.

The same issue’s editorial is critical of OYY. It discourages students from celebrating OYY’s 10th anniversary since it is only an excuse for the university’s ruling class to drink with the student’s money.

Lepoluoto was evicted from the position of the editor-in-chief of the Oulu Student Magazine on 23.2.1970 in an OYY counsel meeting. He was evicted with the votes 18-14. The reason given was “ideological reasons”. Rightist student party associate Juhani Turunen noted that OYY had no money to keep communists on their payroll. All of this was noted in the issue 11/70. The same issue includes pro-Lepoluoto statements from other student unions from all over Finland.

Even if Lepoluoto was fired he continued the position of the editor-in-chief for a couple of issues. This actually is the reason why issues 13/70 and 14/70 are so openly socialist and do not resemble a student magazine in the slightest. They were meant to screw back to OYY.

From now on

The issue 15/70 started a new chapter in the life of Oulu Student Magazine. The new editors-in-chief, Erkki Vähämaa and Kaarlo Sarkkinen, apologized for the magazine’s previous content and set a bar on how the magazine will work from now on. One sided and simplifying political and personal content will be discarded.

Oulu Student Magazine 15/70 is far less radical of a release when compared to other issues that Lepoluoto used to publish. Leftist content still exists in the magazine even though it is no longer political by nature. Lepoluoto type articles are a far cry from what was released from then on.

The magazine did not in fact get rid of politics for good. For example resisting the Vietnam War and The United States’ foreign policies are common themes until the end of the war. The style of the magazine was changed into a more neutral and less one sided. Political commentary returned to a regular thing in the magazine instead of it solely existing for it. Political and socially relevant topics still continue to be released in the magazine to this day however Lepoluoto’s spirit has been laid to rest a long time ago.

Julkaistu 2.5.20252.5.2025

Arttu Vuorio

Kirjoittaja on toimitusharjoittelija Oulun ylioppilaslehdellä. Kirjottamisen lisäksi hän opiskelee tieteiden ja aatteiden historiaa ja musisoi minkä ehtii.

Lue lisää:

Ainejärjestölehtien kirjo

Oulun yliopistossa useat ainejärjestöt julkaisevat omia lehtiään. Lehtien sisältö on usein kevytmielistä ja hassua. Ääripään esimerkkinä toimii Terminaali. Hassuttelevien lehtien seassa seisoo taiteellinen Kultisti. Miksi lehdet ovat sellaisia kuin ovat?

Ilmiöt Kulttuuri

TEKSTI Arttu Vuorio

KUVAT Tuuli Heikura

Kerran kiltahuoneella silmääni pisti Tietoteekkareiden Terminaali-niminen lehdykkä. Kannessa komeilee teekkari kahden OTiT- valomiekan kanssa. Kanteen lyöty ”Ehdottomasti yksi lehdistä!” -leima houkutteli syvemmälle.

Lehden sisältö ei pettänyt. Amatöörimaisesti taitetut artikkelit, meemit ja kovin epävakavat, alaluokkaiset jutut elävöittävät Terminaalin numeroa. Kansi ei valehdellut. Se oli ehdottomasti yksi lehdistä ikinä.

Samalla lueskelin kulttuurintutkijoiden Kultisti-lehteä ja miten sen sisältö on täysin salonkikelpoista ja jopa taiteellista. Runoja, sarjakuvaa, proosaa. Lehti muistuttaa enemmänkin aikakauslehteä kuin kiltalaisten tuottamaa hassutteluvihkosta.

Ainejärjestölehtien kirjo on selvästikkin laaja. Mikseivät kaikki opiskelijoiden tuottamat lehdet ole yhtä kevytmielisiä kuin Terminaali tai yhtä tosiasiallisia kuin Kultisti?

Opiskelijoiden ikioma lehti

Opiskelijakulttuurille ominaista on oman ainejärjestölehden toimittaminen. Useammalla ainejärjestöllä on oma äänenkantajansa. Roolistaan huolimatta harva ainejärjestölehti tiedottaa ajankohtaisista ainejärjestön sisäisistä tapahtumista tai tuo sen virallista kantaa esiin.

Lehtien sisältö on hyvin usein kevytmielistä ja huumorilla höystettyä, opiskelijoidensa näköisiä artikkeleita. Aiheet vaihtelevat tapahtumaraporteista erilaisiin elokuva-, elintarvike- tai alkoholituotearvosteluihin ja novelleista humoristisiin tekstipätkiin. Lehdet kirjoitetaan joko toimituksen, vapaaehtoisten ainejärjestöläisten tai molempien tekijöiden voimin.

Ainejärjestölehdet elävät ajassa. Niille valitaan uusi päätoimittaja samalla kun ainejärjestölle valitaan uusi hallitus. Lehtien sisältö ei ole siis yhden vakituisen henkilön päätettävissä, vaan kehittyy uusien opiskelijoiden myötä heidän mukaiseksi.

Asiallinen vai härski?

Teekkareiden lehdet ovat usein tavallista ainejärjestön äänenkantajaa epävakavampia. Juttujen rima on hipoo maata ja graafinen suunnittelu voi olla mitä tahansa.

Oulun Tietoteekkarit ry:n, eli OTiT:n lehti Terminaali on teekkarilehti isolla t:llä. Järki on heitetty ulos ikkunasta ja jutut ovat hassuttelevia ja jopa alaluokkaisia. Härskit jutut ja meemit täyttävät lehden pienet sivut.

Tämä ei kuitenkaan ole häpeäksi.

Terminaalin epävakavuus on tuulahdus raikasta ilmaa muuten hieman yksitoikkoiseen ainejärjestölehtien maailmaan. Lähes kaikki ainejärjestölehdet muistuttavat toisiaan, joten radikaalisti erilaisen ja huumoriin pyrkivän lehden olemassaolo on hyvä asia.

Jos Terminaali ei ota mitään tosissaan, Kultu ry:n, kulttuuriantropologian, arkeologian ja kirjallisuuden ainejärjestön, Kultisti on sen vastakohta.

Kultisti on asialehti kannesta kanteen. Sisältö on vakavamielistä ja taiteellista. Tämä on tarkoituksellista. Kultistin tavoite oli syntymästään lähtien olla erilainen lehti. Tavoitteeseen päästään olemalla asiallinen ympäristössä, jossa kaikki heittävät vitsiä.

Kultistin kirjoittajat tietävät myös, mitä ovat tekemässä. Kultu ry on kirjallisuuden ainejärjestö, joten tekstin tuottaminen uskottavasti on heille luonnollista ja vaivatonta.

Kiltalaisten oma ääni esiin: Haastattelussa Terminaalin päätoimittaja

Millainen on Terminaalin ja Kultistin luonne ja miten päätoimittajat suhtautuvat lehtien sisältöön?

Terminaalin päätoimittajan virkaa täyttää Julius Kuruheimo. Ensimmäistä vuotta tietotekniikkaa opiskeleva Kuruheimo toimii OTiT:n hallituksessa tiedotusvastaavana, jonka pestiin kuuluu myös Terminaalin päätoimittajuus. Tiedotusvastaavaksi Kuruheimo pääsi syyskokouksessa vaaleilla.

Terminaali oli, suunnilleen ennen vuotta 2020, muistuttanut vakavampaa ja tyypillisempää ainejärjestölehteä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että lehti olisi joskus ollut täysin asiallinen. Muun muassa vuodesta 1998 jokaisen numeron alkupäästä löytyy alaston nainen.

Lähivuosina sisältö on kuitenkin muuttunut enemmän ja enemmän hassuttelevampaan suuntaan.

Kuruheimon mukaan sisältöön vaikuttaa eniten se, mitä kiltalaiset sinne itse kirjoittavat. Hän toteaa muutoksen syiden olevan siksi hankalasti määriteltävissä. Terminaalin tarkoituksena onkin tuoda esiin kiltalaisten omaa ääntä.

Sisällön muutos johtuu siis pitkälti tietoteekkareiden omasta tahdosta tuottaa humoristista sisältöä. Toimituksella on kuitenkin lopullinen valta siihen, mitä kansien väliin painetaan.

Vaikka lehden sisältö on vähintäänkin härskiä, ja vaikuttaisi siltä, että mitä vain voidaan julkaista, rajoja kuitenkin on. Loukkaavia tai henkilökohtaisuuksiin meneviä juttuja Kuruheimo ei halua lehteen. ”Tarkoitus ei ole pahoittaa kenenkään mieltä tai loukata. Lehdet on tehty huumorimielessä”, hän toteaa.

Kuruheimo paljastaa, että toimitus on harkinnut lehden vakavoittamista. ”Lehdestä löytyy jo niin sanotusti ”puolivakavia” artikkeleita, mutta lähtökohtaisesti lehti on toimittajansa näköinen”, Kuruheimo kertoo. Toimitus on myös tutkinut mahdollisuutta luoda uuden, ”liiankin vakavan” lehden, johon kirjoitettaisiin kunnollisia juttuja, joita ei Terminaalista koskaan löytäisi.

Journalistin ammatti voisi kiinnostaa Kuruheimoa tulevaisuudessa. Vaikka varmaa tietoa urapolulle lähdöstä ei ole, hän totesi pitävänsä kirjoittamisesta.

Luovien ihmisten kokoaja: Haastattelussa Kultistin päätoimittajat

Seuraavaksi ääneen pääsevät Kultistin päätoimittajat Anni Koivisto ja Aino Uusitalo. Molemmat ovat kirjallisuuden opiskelijoita, joista Koivisto on fuksi ja Uusitalo opiskelemassa toista vuotta.

Idea päätoimittajuudesta syntyi erikseen, vaikka päätoimittajat jakavatkin pestin. Uusitalo pitää kirjoittamisesta ja asioiden järjestelemisestä, joten päätoimittajan paikka luontaisesti houkutteli. Koivisto puolestaan nauttii kirjoittamisen lisäksi visuaalisesta suunnittelusta ja onkin taittanut tähän mennessä ainoan itse tuottamansa Kultistin.

Uusitalo toteaa päätoimittajan roolin olevan enemmänkin organisoija kuin kirjoittaja. Hän ja Koivisto eivät kirjoita juuri muuta kuin pääkirjoituksen. He kasaavat lehden muiden teksteistä.

Useampi päätoimittajan paikka ei ole Kultistille uutta. Viime hallituskaudella sama käytäntö toistui, mutta sitä ennen päätoimittajia on ollut useimmiten perinteiseen tapaan yksi, Koivisto toteaa. Uusitalon mielestä järjestely on ollut mukava. Työnjako on hänen mielestään onnistunut.

“Kultistit tehdään ryhmätyöllä”, Uusitalo kertoo. Tietty porukka suurimmaksi osaksi tekee lehden, mutta ryhmän ulkopuolisetkin voivat halutessaan lähettää tekstejä julkaisuun.

Kultistille ominaista on joka lehdessä säännöllisesti ilmestyvät osiot. Tämä erottaa lehden muiden ainejärjestölehtien joukosta, joissa vakiintuneita osioita pääkirjoituksen lisäksi ei oikeastaan ole. Muiden lehtien sisältö on erilaista joka numerossa.

Esimerkkeinä edellä mainitusta ovat ystäväkirja ja ”Jemma” nimimerkin takaa tuotettu sarjakuva Naali Lipastossa. Ystäväkirja syntyi edellisen päätoimittajan Iida Aikion päästä. Hän halusi haastatella kirjallisuuden yliopistonlehtori Pekka Kuusistoa. Jemman Naali puolestaan on seikkaillut Kultistin sivuilla jo vuoden 2023 fuksinumerosta lähtien.

Lehden on ollut aina tarkoitus erottua joukosta. Kultistin uusille päätoimittajille jaetussa testamentissa, eli edellisen päätoimittajan antamissa ohjeissa seuraaville, lehden kuvaillaan syntyneen ”psykedeelisempänä ja taiteellisempana” verrattuna tyypilliseen ainejärjestölehteen. Samalla todetaan lehden hiljalleen palanneen lähemmäksi perinteistä ainejärjestölehteä. Abstrakti linjaus on väistymässä.

Uusitaloa lehden psykedeelisyys puhuttelee. Lehti on hänen mielestään erottuva. Molemmat päätoimittajat kokevat omaavan taiteellisen vision lehden kanssa. Huumori ei ole kuitenkaan unohtunut. Esimerkiksi parin numeron takainen ja Instagramissa julkaistu Kultuskooppi on tehty pilke silmäkulmassa. Koiviston mukaan olisi hienoa, jos lehteen kirjoitettaisiin enemmän vitsejä ja huumoripainoitteista sisältöä. ”Ei kaiken tarvitse olla vakavaa”, hän toteaa.

Sosiaalista mediaa Kultisti on hyödyntänyt toiminnassaan etenkin kirjallisuuden opiskelijoiden herättelyssä luovuttamaan tekstejään lehteen. ”Tiedämme, että moni kirjallisuuden opiskelija kirjoittelee pöytälaatikkoon, eikä kehtaa näyttää tekstejä kenellekään. Haluamme luoda matalan kynnyksen julkaisualustan. Jos kirjoittaja ei halua tekstiään lehteen, julkaisemme sen ainakin someen”, Uusitalo kertoo.

Koiviston mielestä olisi hienoa säilyttää perinteinen ainejärjestölehden tunnelma Kultistissa. Ensi syksyllä julkaistavan Kultistin fuksinumeron lupaillaan olevan lehden omalla tyylillä hauska. Fukseille ollaan suunnittelemassa muutakin, kuten Kultistin runopajaa.

Lehden olemassaolon merkitys on päätoimittajille selvä. ”Sanoisin, että lehti on luovien ihmisten yhteenkokoaja”, Uusitalo toteaa.

Koivistoa kiinnostaisi tehdä journalismia työkseen tulevaisuudessa. Etenkin kolumnien ja artikkelien kirjoittaminen houkuttelisi. Uusitalo ei ole yhtä varma kuin kollegansa, mutta toteaa käyneen viestinnän perusopinnot, joten journalistiikka ei ole hänelle vierasta.

Päätoimittajat osaavat työn lomassa myös irrotella. ”Lehden valmistumisen kunniaksi mennään yksille!”, Koivisto letkaisee.

Kuitenkaan erilaisia?

Terminaalin ja Kultistin välillä on selviä eroja. Lehdet eivät eroa toisistaan pelkästään sisällössä, vaan myös lehtien toimittamisen taustalla piilee ideologisia eroavuuksia. Kultisti pyrkii vähentämään totisuutta samalla pitäen kiinni omasta imagostaan, kun taas Terminaali pyrkii vähentämään hauskanpitoa, mutta säilyttämään samalla teekkareiden omalaatuisen huumorin.

Molemmat lehdet ovat sellaisenaan omaperäisiä. Niiden omintakeinen luonne erottaa ne muiden ainejärjestölehtien merestä. Muita, tyypillisempiä ainejärjestölehtiä ovat esimerkiksi Blanko ry:n Blankki, Tiima ry:n Praavda ja Sähköinsinöörikilta ry:n Sinssi. Lehdistä löytyy juuri sitä mitä olettaisi ainejärjestölehdeltä. Humoristista, kiltalaisten tuottamaa sisältöä.

Mikään tekijä ei sinänsä erota lehtiä toisistaan. Niistä puuttuu jokin, mikä tekee niistä erottuvan. Massaan soluttautuminen ei ole huono asia. Jokainen lehti on loppujen lopuksi uniikki, sillä tekijät vaihtelevat. Jotkin lehdet ovat vain toisia enemmän omanlaatuisia.

Muutos toimituksen asenteessa lehtien sisältöön ei olisi kuitenkaan haitaksi. Kokeilu on sallittua journalismissa. Luova työ ilman innovaatiota ei ole luovaa. Ilman uusia ideoita luovuus kuihtuu ja tilalle jää vain pari vanhaa ideaa, joita pyöritetään edestakaisin.

Muutoksen ei tarvitse olla pysyvää. Kokeilun kautta syntyneet, epätoimiviksi tai epäsuosituiksi todetut ideat voidaan hylätä ja totuttuihin tapoihin palata yhtä kokemusta rikkaampana. Tällaisessa tapauksessa päätoimittajan rooli innovaattorina, jopa taiteilijana, korostuu.

Lehtien sisältö on kuitenkin loppupeleissä kiinni ainejärjestön jäsenistä ja siitä, mitä he päättävät kirjoittaa. Muutoksen, jos siihen edes halutaan, tulisi nousta kaiken kaikkiaan ainejärjestöläisistä. Ovathan lehdet olemassa tuomaan heidän ääntänsä esiin.

Artikkelia muokattu 9.5. klo 10.20: Korjattu henkilötietoja.

Julkaistu 29.4.202512.5.2025

Arttu Vuorio

Kirjoittaja on toimitusharjoittelija Oulun ylioppilaslehdellä. Kirjottamisen lisäksi hän opiskelee tieteiden ja aatteiden historiaa ja musisoi minkä ehtii.

Lue lisää:

Töissä oppii vain häpeämään

Kolumnistimme Marjut Lauronen uskoo, että työelämän konkariksi harjaantuu vain kantapään mokien kautta.

Kolumni Työelämä

TEKSTI Marjut Lauronen

Kevät puskee itseään eteenpäin jo kovalla vauhdilla. Monille opiskelijoille kevät tarkoittaa sulavan maan, joka paikan täyttävän katupölyn ja opintopisteiden kuumeisen laskemisen lisäksi horisontissa häämöttäviä kesätöitä. Osalla on edessä erityisen jännittävät paikat, kun kesä tuo tullessaan ensimmäisen oman alan työpaikan. Uuden työn alkamista odottaa innokkaana, onnellisena ja toiveikkaana.

Kukaan ei tosin varoittanut minua siitä, millaiseen häpeälimboon ensimmäinen oman alan työpaikka voi johtaa.

Ammatin kiemuroiden opettelun lisäksi talon tavat ja uudet tilat voivat aiheuttaa harmaita hiuksia. Häpeä voi löytää paikalle joko oikeiden mokien tai yliajattelun kautta. Etenkin jälkimmäinen lienee tuttu jokaiselle huijarisyndroomasta kärsivälle – esimerkiksi minulle.

Meille huijarisyndroomalaisille ensimmäinen kosketus oman alan töihin voi olla kova paikka. Alan opinnot ovat valmistaneet meitä työelämään palanen kerrallaan, rautaisiksi ammattilaisiksi. Nyt tukehdut informaatioähkyyn perehdytyksen aikana, kyseenalaistat kaiken oppimasi ja varot taukohuoneessa ettet käytä kenenkään lempimukia.

Oma häpeäni johtuu siitä, että pelkään mokaavani töissä. Täydellisyydentavoittelun ja lievän työnarkomanian yhdistelmään mokaaminen ei sovi sitten lainkaan. Samalla hävettäisi pettää minut palkanneen ihmisen arviointikyky. Itsensä vertailu alalla jopa vuosikymmeniä olleisiin on täysin päätöntä, mutta stressissä raksuttavat aivot eivät tätä kuuntele.

Todellisuudessa jokainen alalla pitempään ollut mokaa joskus. Kuka meistä nyt ei ole puhutellut väärää ihmistä minuuttitolkulla, laukaissut varashälytintä kello 4:00 aamulla tai tilannut 20 sijaan 200 pussia pähkinöitä – en ainakaan minä. Häpeä marinoi nämäkin hauskoiksi muistoiksi.

Olin itse viime kesänä ensimmäistä kertaa oman alani töissä kesätoimittajana. Oman häpeän huippuni saavutin onnekseni jo heti toisella työviikolla. Sain käskyn lähteä haastattelemaan silloista ympäristöministeriä soiden ennallistamisesta. Viimeisimmässä ohjeviestissä kerrottiin, että tilaisuus pidetään visusti sisätiloissa ja kenttäretki on peruttu aikataulullisista syistä. Jätin siis kumikengät toimituksen kaappiin ja varustauduin keikalle maihareissa ja pitkissä housuissa.

Muutaman tunnin päästä löydän itseni vetiseltä suolta likomärkänä. Kiroilen mielessäni sitä, miksen tarkistanut viestejä vielä kertaalleen ja kuinka idiootilta vaikutan huonoilla varusteillani. Litteroidessani ministerin haastattelua myöhemmin kuulen, kuinka vesi loiskuu kengissäni niiden imaistessa lisää vettä askel askeleelta.

Jälkikäteen ajateltuna tilanteessa ei ollut juuri mitään hävettävää – tilanne on pikemminkin hauska kommellus, joka ei vaikuttanut työni lopputulokseen lainkaan. Mokien ja häpeän myötä olen jälleen askeleen lähempänä kaikessa marinoitunutta konkaria. Eiväthän kaikki olisi selvinneet tällaisesta häpeästä – eihän?

Näin ainakin uskottelin itselleni autolle palatessa, kun kaadoin sameaa suovettä maihareistani ja hieroin hien ja hyttysmyrkyn seosta pois silmistäni.

Se jää vielä nähtäväksi, päättyykö häpeälimbo koskaan. Tekevälle sattuu, ja mokailu kasvattaa luonnetta. Ainakin uskottelen näin itselleni – heti seuraavaan yöunet vievään mokaan saakka.

Julkaistu 25.4.202525.4.2025

Marjut Lauronen

Tiedeviestinnän opiskelija, jota kiinnostaa kaikki kummallinen. Toivoton iltavirkku, joka yrittää oppia löytämään juuri ne oikeat sanat.

Lue lisää:

Oulun ylioppilasteatterin fantasiaseikkailu – Myrsky-yö ihastuttaa herkullisilla mielikuvitusolennoillaan

Ukkonen jyrisee ja taivas salamoi. Yöllä on liikkeellä kaikenlaista kummallista väkeä. Nuppu puristaa pehmoapinaa tiukemmin rintaansa vasten. Vähän pelottaa. Valvenäyttämöllä on alkamassa Oulun ylioppilasteatterin rempseä fantasiaseikkailu Myrsky-yö.

Arviot Kulttuuri Teatteriarvostelu

TEKSTI Pete Huttunen

Myrsky-yö sukeltaa aikuisuuden kynnyksellä olevan Nupun (Jenna Vanha) mielikuvitukseen ja pelkoihin lempeästi ja hyväntuulisesti. Säikyttelyä tai sykettä nostattavaa kauhua ei katsojan tarvitse pelätä.

Ajatus uppoutua nuoren tytön mielikuvitusmaailmaan ei ole mitenkään uusi. Tällä kertaa ei kuitenkaan hypätä ikiaikaisen ihmemaan Liisan kaninkoloon. Myrsky-yön tarina on raikas.

Oivaltavan ja runsaan käsikirjoituksen on kirjoittanut Madi Blum ja ohjaajia on peräti kolme: Blumin lisäksi Anne Nuojua ja Maria Antola.

Toteutus on kuitenkin yhtenäinen. Vaikka meno on välillä villiä, ylimääräistä sähläämistä ei juuri ole. Vähemmälläkin määrällä hahmoja olisi hyvin pärjätty, mutta Myrsky-yö on poikkeuksellisen huolella rakennettu kokonaisuus.

Esittelytekstissä varoitetaan, että näytelmässä on ahdistelua sekä fyysistä ja henkistä vallankäyttöä. Toteutus on kuitenkin rempseä ja dialogi paikoin niin absurdia, että tunnelma on ahdistavan sijaan kuin iloisessa lastennäytelmässä.

Tietenkin tässä ajassa on hyvä varoittaa vaikeista tunteista, koska suurinta ääntä pitävät kulttuurin ystävät ovat sielultaan hyvin herkkiä. Pienimmille lapsille Myrsky-yötä ei kuitenkaan ole tarkoitettu, sillä ikäsuositus on +12. Omituisia juttelevaa Kuolemaakaan (Maria Antola) on silti hankala pelätä.

Herkullisia hahmoja ja ilkeä opettaja

Näytelmä tarraa kiinni ja ottaa mukaansa heti ensimmäisistä minuuteista lähtien. Intiimin Valvenäyttämön tunnelma on tavallistakin tiiviimpi, kun lava on rajattu verholla syvyyssuunnassa kahtia. Ratkaisu on onnistunut, ja näytelmän hahmot ovat lähellä.

Salamoiden välke ja ukkosen jyrähtely on toteutettu kekseliäästi valoilla ja äänillä. Lavastuksessa ei ole mitään ylimääräistä. Nupun pylvässänky on ainoa suurempi elementti lavalla.

Yöllä Nupun pehmoapina Tossukka (Laura Lähdesmäki) herää eloon. Yön kummaa mielikuvitusväkeä ovat myös ihmisiä pelkäävä metsän asukas Röllezi (Jutta Kotala), boheemi juhlia järjestävä Reivikeiju (Julia Latvala) ja vitsaileva Jesteri (Aada Oinas).

Tarinan herkullisin hahmo on viinikellarissa asuva ja runoja paatoksella lausuva Kreivi Dokula (Miska Myllylä). Kaikki kummalliset olennot myös puhuvat ilahduttavan kummia.

Jokainen mielikuvitushahmo on omalla tavallaan hassu. Tarinan kuljettamisen kannalta hahmoilla ei ole jokaisessa kohtauksessa tehtävää, mutta mielikuvitusmaailmassa on oma logiikkansa.

Mielikuvituksen lentoa häiritsevät ylihuolehtiva Huoltaja (Tiina Sulku) ja kamalan opettajan karikatyyri Tuudori (Tuukka Suhonen). Opettaja luottaa kuriin ja pelkoon kasvatusmetodina.

*Kuvassa (vas.) Sara Kosunen ja Tiina Sulku. Kuva Jutta Kotala.*

Todellisuuden ja mielikuvitusmaailman pelkoja on sekoiteltu näytelmässä hieman jäsentymättömästi, mutta kerronnan rytmi säilyy silti alusta loppuun.

Hauska fantasiaseikkailu

Vaikka tekstiä on paljon, kaikki näyttelijät ovat ensi-illassa hämmentävän hyviä. Runsas ja nokkela teksti sekä välillä villiksikin intoutuva liike on sisäistetty.

Kun väliverho avautuu ja bändi pääsee esiin, svengaava tunnelma antaa hengähdystauon runsaan tekstitulvan väliin. Yli 70 minuuttinen näytelmä ilman väliaikaa tuntuu kuitenkin loppua kohden pitkältä.

Teatterikokemukseen vaikuttaa myös Valvenäyttämön katsomo, jossa penkkien suunnittelijan ajatus ergonomiasta ja ihmisen anatomia eivät kohtaa.

Myrsky-yö on mielikuvituksellinen ja hyväntuulinen näytelmä, joka olisi toiminut vieläkin paremmin rönsyjä ja kestoa karsimalla.

Odotin esittelytekstin varoitusten perusteella ahdistavaa ja syvälle uppoutuvaa pelon ja kuoleman käsittelyä. Näytelmä on kuitenkin pikemminkin taidolla toteutettu hassutteleva fantasiaseikkailu.

Kuvassa (vas.) Sara Kosunen, Jutta Kotala, Julia Latvala, Laura Lähdesmäki, Iiris Ollanketo, Miska Myllylä, Eemil Koivumäki ja Pinja Saukkoriipi. Kuva Jutta Kotala.

OULUN YLIOPPILASTEATTERI: MYRSKY-YÖ

Ensi-ilta 21.3. Käsikirjoitus Madi Blumm. Ohjaus Anne Nuojua, Madi Blumm ja Maria Antola. Lavastus työryhmä. Puvustus Iida Savilaakso. Maskeeraus Celine Schultz. Valot Elias Huotari. Ääni Kase Saraste. Bändi Lilli Honkala ja Hiipparit: Lilli Honkala, Esteri Kiuru ja Pinja Saukkoriipi.

Lavalla Jenna Vanha, Laura Lähdesmäki, Tiina Sulku, Tuukka Suhonen, Miska Myllylä Jutta Kotala, Julia Latvala, Aada Oinas, Maria Antola, Juho Silvennoinen ja Emil Koivumäki.

Kaikki esitykset Valvenäyttämöllä. Seuraavat esitykset: ke 26.3. klo 19 / pe 28.3. klo 19 / la 29.3. klo 19 / su 30.3. klo 19 / ti 1.4. klo 19 / ke 2.4. klo 19 / ti 8.4. klo 19 / ke 9.4. klo 19.

Artikkelin kuvat: Oulun Ylioppilasteatteri (c) Jutta Kotala.

Julkaistu 25.3.202525.3.2025

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Endometrioosi tapetille: Vähättelevä asenne muuttuu, kun tietämys kasvaa

”Ota särkylääkettä, kyllä se siitä!” ”Mitä valitat, se kipuhan kuuluu asiaan.” Kipuoireiden vähättely voi olla tuttua kuukautiskivuista kärsiville. Se voi myös johtaa siihen, että monet naiset elävät yleisen gynekologisen sairauden kanssa tietämättään. Parempaa kohti ollaan menossa: endometrioosi tulee tunnetummaksi ja yhä useampi saa aiemmin apua.

Ilmiöt Tiede

TEKSTI Miia Torro

Vatsaa turvottaa säännöllisesti. Tulee tiputteluvuotoa. Väsymys ei helpota, vaikka kuinka nukkuisi. Kovat kuukautiskrampit ja lantion alueen kivut saavat taittumaan kaksin kerroin ja silmissä sumenee. Tällaista voi olla endometrioosia sairastavan arki.

Endometrioosi on gynekologinen sairaus, jota esiintyy noin 10 prosentilla hedelmällisessä iässä olevista naisista. Oulun yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa opiskelee sekä työskentelee siis satoja naisia, joiden elämää endometrioosi voi vaikeuttaa monin tavoin.

Sairaus tunnetaan suomeksi myös nimellä kohdun limakalvon sirottumatauti. Tämä nimi kertoo enemmän, mistä siinä on kyse; endometrioosissa kohdun limakalvon kaltaista kudosta kasvaa kohdun ulkopuolella.

Tällaiset endometrioosipesäkkeet voivat levitä muun muassa munasarjojen pinnalle, suolistoon ja jopa vatsaonteloon. Ne reagoivat kohdun limakalvon tapaan kuukautiskierron aikana, mikä aiheuttaa kipua.

”Tyypillisimmät oireet ovat kipuoireet. Endometrioosipotilailla voi olla myös ongelmia raskaaksitulemisessa”, erikoislääkäri Anna Terho OYSista kertoo.

”Endometrioosipotilailla on myös toiminnallisia suolisto-oireita ja voi olla virtsarakon ärsytysoireita ja täyden rakon kipua”, OYSin apulaisylilääkäri Sari Koivurova jatkaa.

Endometrioosissa kuukautiskipu voi olla lamaannuttavan voimakasta. Kivun vuoksi voi tulla säännöllisesti poissaoloja luennoilta, töistä ja harrastuksista. Vatsan turvotus ja suolisto-oireet voivat tehdä olon hyvin epämukavaksi, eikä kotoa huvita lähteä mihinkään, ellei se ole välttämätöntä.

Kuukautiskipujen lisäksi endometrioosiin voi liittyä toistuvia ulostamis- ja virtsaamiskipuja. Seksin harrastaminen voi myös sattua yhdyntäkipujen vuoksi eikä seksielämästä voi nauttia kuin haluaisi.

Endometrioosiin liittyvä kipu voi kroonistua ja johtaa jopa työkyvyttömyyteen. Ja silti kaikki eivät ota sairautta vakavasti.

Tiedon kautta helpotusta tuskaan

Niin sanottuihin naisten vaivoihin liittyvä vähättelevä asenne on ollut hyvin yleistä vuosikausia. Koivurovan mukaan myös potilaat saattavat vähätellä oireitaan ja ajatella, että ’tämä on nyt tämmöistä’ ennen kuin hoksaavat, että tilanteeseen voi hakea apua.

Yksi vaikuttava tekijä on ollut tiedon puute, jota yritetään korjata. Gynekologisiin sairauksiin liittyen tehdään tärkeää tutkimustyötä niin Oulun yliopistossa kuin muissa yliopistoissa meillä ja muualla. Koivurova ja Terho työstävät itse kliinisiä endometrioositutkimuksia.

Lisäksi näistä sairauksista puhutaan enemmän. Endometrioosiakin on alettu nostaa tapetille ja julkiseen keskusteluun. Esimerkiksi Suomessa vietetään vuosittain maaliskuussa endometrioosiviikkoa, joka pyrkii tekemään sairauden tunnetummaksi.

Edistystä on jo tapahtunut, ja se näkyy konkreettisesti lääkäreiden vastaanotoilla. Nuoret naiset osaavat epäillä itsellään endometrioosia ja hakeutuvat tutkimuksiin kuukautiskipujen takia. Haastateltavat paljastavat, että heidän potilaanaan on alle parikymppisiäkin naisia.

”Edelleen asennekasvatusta ja tietoisuuden lisäämistä tarvitaan, mutta ajattelisin, että tilanne on parempi kuin kymmenen vuotta sitten”, Koivurova sanoo.

Terho jakaa kollegansa mielipiteen. Työsarkaa on yhä sairauden tunnistamisessa ja matalan kynnyksen hoidon aloituksessa, mutta hän suhtautuu toiveikkaasti tilanteen kehitykseen.

”Ennen vanhaan kuukautiskipujen ajateltiin ‘kuuluvan elämään’. Toivon, että nykypäivänä sitä tietämystä on paljon enemmän, että kovia kipuja ei tarvitse kenenkään sietää.”

Rohkeasti hakemaan apua

Endometrioosiin ei ole vielä löydetty parantavaa hoitoa, mutta oireita voidaan hoitaa muun maussa hormonivalmisteilla ja kipulääkkeillä. Koska sairaus on riippuvainen estrogeeni-hormonista, ei endometrioosi ole yleensä aktiivinen enää vaihdevuosien jälkeen. Munasarjojen estrogeenituotanto hiipuu vaihdevuosien aikana.

Endometrioosia voidaan hoitaa tarvittaessa myös leikkauksella, jossa endometrioosipesäkkeitä poistetaan. Oulun yliopistollisessa sairaalassa tehdään sekä robottiavusteisia endometrioosileikkauksia että perinteistä tähystysleikkausta.

Terhon mukaan endometrioosi on surullisen kuuluisa siitä, että kirurgin näkemä tilanne ei aina vastaa sitä, minkälainen potilaan oirekuva on.

”Joillakin voi olla todella hankalat endometrioosimuutokset, eikä juuri lainkaan oireita. Joillakin naisilla taas voi olla tuskin diagnosoitavissa oleva muutaman pienen pisteen muodostama tauti ja sitten todella vaikeat kipuoireet”, hän taustoittaa.

OYSin naistentautien poliklinikalla toimii parina päivänä viikossa endometrioosikeskus, jonka toiminnasta Terho ja Koivurova vastaavat. Vastaanotolle pääsee lähetteellä ja siellä hoidetaan etenkin vaikeimmista oireista kärsiviä naisia. Toimintaan osallistuu lääkärien lisäksi kaksi endometrioosihoitajaa, joiden tärkeää roolia keskuksen toiminnassa Koivurova ja Terho korostavat.

Kuukautisiin liittyvät oireet voivat tuntua joistakin vaikealta ottaa puheeksi lääkärin kanssa. Aihe on intiimi ja herkkä, joten ammattilaisten puoleen kääntyminen saattaa tuntua kiusalliselta ja nololta. Lääkäriin kannattaa kuitenkin lähteä rohkeasti hakemaan apua.

”Meillä terveydenhuollon ammattilaisilla on taitoa kohdata näitä asioita monelta kantilta. Se on meidän työtä, eikä sitä kannata sillä lailla ajatella, että on lääkärille hävettävää kertoa näitä asioita. Päinvastoin”, Koivurova muistuttaa.

Endometrioosi, eli kohdun limakalvon sirottumatauti

Endometrioosin tavallisin oire on voimakas kuukautiskipu. Se yleensä alkaa useita päiviä ennen kuin itse vuoto alkaa. Endometrioosiin liittyy myös muun muassa muita lantion alueen kipuja, erilaisia suolisto-oireita, vuotohäiriöitä, väsymystä ja pahoinvointia. Endometrioosilla on yhteys lapsettomuuteen ja sairaus todetaan usein lapsettomuushoitojen yhteydessä.

Syyt endometrioosiin ovat yhä epäselviä. Se kuitenkin tiedetään, että endometrioosi on estrogeeniriippuvainen ja hedelmällisessä iässä olevien sairaus. Sairaus myös niin sanotusti kulkee suvussa: jos lähisukulaisella on endometrioosia, on tautiriski seitsemänkertainen.

Endometrioosin diagnosointiin ei ole olemassa verikoetta tai testiä, vaan se diagnosoidaan oirekuvan perusteella. Täysin varma diagnoosi saadaan vain tutkimalla leikkauksessa otettuja kudosnäytteitä, mutta hoidon aloittamista varten ei tarvitse mennä leikkauspöydälle asti. Endometrioosia voidaan alkaa siis hoitaa jo epäilyn perusteella.

Hoitoon käytetään lääkkeitä, kuten hormonivalmisteita. Niiden tavoite on estää estrogeenin stimuloiva vaikutus endometrioosikudokseen ja johtaa vuodottomaan tilanteeseen. Käytössä on muun muassa yhdistelmäehkäisypillereitä ja myös hormonikierukka on yleinen valinta. Lisäksi jonkin verran käytetään keltarauhashormonivalmisteita, jotka eivät ole ehkäisyvalmisteita, mutta soveltuvat endometrioosin hoidossa käytettäviksi. Kipua hoidetaan kipulääkityksellä. Tarvittaessa endometrioosipesäkkeitä poistetaan leikkauksella.

Jos sinulla on endometrioosiin sopivia oireita, ei koskaan ole liian myöhäistä lähteä hakemaan niihin apua. Terhon mielestä lääketieteen tehtävä olisi yrittää hoitaa jokaisen kivuista kärsivän naisen oireet sille tolalle, että hän pystyy olemaan työelämässä ja harrastamaan sellaisia asioita kuin hän haluaa harrastaa.

”Jos on selvästi arkipäiväistä elämää haittaavia kipuvaivoja, onpa se niin, että kuukautiset tekee sinusta työ- tai harrastekyvyttömän joka kuukausi tai sinulla on viikoittain tai päivittäin toistuvia ulostamiskipuja, yhdyntäkipuja, jotka estävät nauttimasta seksielämästä, niin miksei semmoista kannattaisi lähteä selvittämään”, hän kannustaa.

”Endometrioosia voidaan hoitaa suun kautta otettavilla lääkkeillä, niin lääkärin ja potilaan täytyy vain yhteistyössä alkaa miettiä ja kokeilla, mikä lääke siihen auttaa”, Terho sanoo.

Valtakunnallinen endometrioosiviikko järjestetään tänä vuonna 24.–30. maaliskuuta. Viikon ohjelma löytyy teemaviikon järjestävän Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry:n sivuilta. Maaliskuu on myös kansainvälisesti endometrioositietoisuuden kuukausi, Endometriosis Awareness Month.

Jutun lähteenä on käytetty haastateltujen lääkäreiden lisäksi Terveysportin endometrioosiartikkelia ja Korento ry:n sivuja.

Artikkelin kuvitus iStock.

Julkaistu 24.3.202524.3.2025

Miia Torro

Kirjoittaja on Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija. Tiedeviestinnän opiskelija, joka erästä kotimaista artistia siteeraten on aikuinen, mutta omalla tyylillä.