Haukiputaan kasvatti Kati Laitinen lähti EU-uralle, vaikka piti työstään opettajana. Aluksi tarkoitus oli lähteä pariksi vuodeksi ulkomaille, mutta Luxemburgissa vierähtikin yli kaksikymmentä vuotta. Nyt Laitinen jatkaa EU-uraansa Suomessa.
Englantilaista filologiaa Oulun yliopistossa opiskelleesta Kati Laitisesta piti tulla kielten opettaja, mutta Suomen liityttyä Euroopan unioniin päätyi hän pitkälle uralle EU:ssa. Nykyisin hän työskentelee Euroopan komission Suomen-edustustossa viestintäpäällikkönä.
Laitisen opintoaikoja Oulussa varjosti 90-luvun laman tuomat korkeat korot, mutta opettajansijaisuuksia tehneellä Laitisella oli luottoa työpaikan löytämiseen. Opinnot olivat mukavaa aikaa, ja oululaisesta opiskelijakulttuurista on jäänyt mieleen erityisesti Rauhala sekä Reidarin lauluillat.
Opintoajat olivat Laitisen mielestä elämänsä stressaavinta aikaa – kuormittavampaa kuin työelämä. ”Sen takia ajattelen, että opiskelijana ei pitäisi joutua miettii miettimään toimeentuloa niin kauheasti, koska silloin oikeasti stressin aihetta on muutenkin.”
Opintojen lopuksi gradu valmistui vuonna 1995 töiden ohella. ”Menin Sotkamon urheilulukioon tekemään sijaisuutta. Minulla ei ollut mitään muuta tekemistä siellä kuin töissä käyminen ja kansalaisopiston jumpat niin tein graduni valmiiksi siellä.”
Kääntäjästä päälliköksi – ja eteenpäin
Kun Suomi vuonna 1995 liittyi Euroopan unioniin, alkoi työpaikkailmoituksia EU:n avoimista työpaikoista ilmestyä lehdissä. Laitinen huomasi ilmoituksen kääntäjähausta Kalevassa, ja päätti osallistua kilpailuun.
”Minä olin aina ajatellut, että jossakin kohtaa tulen asumaan muualla kuin Suomessa. Se oli ehkä ollut enemmänkin, että minä asuisin jossakin Brittein saarilla, mutta sitten kun tuli tämä ilmoitus niin sitten rupesin miettimään, että kai sitä Brysseliä tai Luxemburgia voisi käydä kokeilemassa.”
EU-urille haetaan EU:n henkilöstövalintatoimiston (EPSO) järjestämien kilpailujen kautta. Laitisen hakiessa kilpailu oli melko samankaltainen kuin nykyisin: ensimmäisessä vaiheessa oli kielitaitoa testaavia luetunymmärtämistehtäviä sekä tehtäviä EU-tietoudesta, jonka jälkeen kääntäjähakijat tekivät käännöstehtäviä kahdesta EU-kielestä omalle äidinkielelleen. Lopuksi hakijat pääsivät haastatteluun.
”Ja se haastattelu oli kyllä, kun ei ollut tottunut näihin EU-systeemeihin. Siellä 8 haastattelijaa istui rivissä ja sitten he rupesivat ampumaan kovilla. Tavallaan se oli ihan kiva ja rento tilanne, mutta se, että kahdeksan haastattelijaa haastattelevat sinua vieraalla kielellä, ja he kokeilivat kaikki ne kielet, mitä oli väittänyt osaavansa, niin olihan se semmoinen. Mutta, en minä koe, että se silleen mahdoton olisi ollut.”
Laitinen läpäisi kilpailut ja kutsu EU-uralle kävi. Hän jätti juuri saamansa opettajan viran Patelan yläasteella ja suuntasi Luxemburgiin. ”Minähän rakastuin itse työhön ja työyhteisöön Luxemburgiin tullessani. Siellä oli semmoinen kiva toistensa auttamisen henki. Vähän niin kuin uudisraivaajana oli suomalaisina tultu Luxemburgiin.”
Kymmenen vuoden kääntäjän työn jälkeen Laitinen lähti päällikköuralle, vaikkei ikinä ajatellut haluavansa sellaiseen työhön.
Luxemburgissa hän eteni Suomen käännösosaston päälliköksi asti ennen kuin häntä houkuteltiin nykyiseen tehtäväänsä komission Suomen edustuston viestintäpäälliköksi. Hän aluksi epäröi, mutta hetken sulattelun jälkeen muutos tuntui hyvältä.
Laitinen on yli kaksikymmentä vuotta kestäneen uransa aikana kerennyt näkemään suuriakin muutoksia EU:n toiminnassa. Byrokratia on vähentynyt, ja komissiosta on tullut moderni työnantaja. Lisäksi EU-instituutioissa on käynnissä suuri sukupolvenvaihdos. Ensimmäiset suomalaiset EU-virkahenkilöt ovat nyt eläkeiässä, ja uusia suomalaisia tarvittaisiin kipeästi töihin unionille.
”Oli tulossa tämä sukupolvenvaihdos ja minä koin, että mulla on siinä tehtävä. Minun pitää huolehtia, että se käy Suomen käännösosastossa mahdollisimman hyvin. Ja sitten minä olisin se viimeinen, joka lähtee siitä vanhasta porukasta – ja jättää ne uudet sinne.”
EU-uralle kaivataan tavallisia suomalaisia tekijöitä
Laitinen rohkaisee jokaista kiinnostunutta pyrkimään EU-uralle. Suomalaisille vieraita kilpailuja voi kokeilla vaikka vain huvin vuoksi, eikä todistusarvosanoilla ole loppujen lopuksi suurta merkitystä.
”Katsotaan vaan sitä, että jos ihminen on ensinnäkin suorittanut tutkinnon, vaikka sitten huonollakin arvosanalla saanut sen tehtyä ja sitten työkokemusta ja sitten hakijan kanssa jutellaan haastattelussa.”
Laitinen on tyytyväinen uraansa EU:n palveluksessa. Tehtävät ovat kiinnostavia, töissä pääsee kehittymään ja unioni tarjoaa hyvän palkkauksen. Unionissa kannustetaan myös kokeilemaan erilaisia tehtäviä talon sisällä.
EU:lle töihin pääseminen ei ole myöskään mahdotonta. Laitinen kertoo olleensa hyvin tavallinen opiskelija. ”Usein mediassa uutisoidessa puhutaan huippuvaikeista testeistä ja kuinka pitää olla jotenkin poikkeuksellinen yksilö. — Olen tehnyt päältä katsoen komean EU-uran, mutta se on oikeasti tavallisten ihmisten tavallinen työpaikka.”
KATI LAITINEN
Euroopan komission Suomen-edustuston viestintäpäällikkö
Kotoisin Haukiputaalta
Asuu nykyisin Vantaan Viertolassa
Harrastaa vapaa-ajallaan tanssia ja luonnosta nauttimista
Kirjoittaja on tilastotieteilijä ja suomen kielen opiskelija, joka on vahingossa onnistunut kaveriporukoissa brändäämään itsensä keltaisella tuulitakillaan.
Pitkällisen rekrytointiprosessin tuloksena nykyinen yhteistyösuhteiden vararehtori Arto Maaninen valittiin torstaina 26. syyskuuta pidetyssä yliopiston hallituksen kokouksessa Oulun yliopiston uudeksi rehtoriksi.
Hallituksen puheenjohtajan Mikko Ayubin mukaan valinnassa oli loppusuoralla mukana kolme erinomaista hakijaa. Hallitus äänesti valinnasta, ja Maaninen tuli valituksi vaalissa ensimmäisellä kierroksella saatuaan yli puolet äänistä.
Mikko Ayub perustelee yliopiston tiedotteessa valintaa Maanisen vahvoilla näytöillä menestyksekkäästä toiminnasta johtajana ja vararehtorina. Ayub mainitsee myös Maanisen kokemuksen yhdistettynä toimintaympäristön tuntemiseen antavan hyvät lähtökohdat rehtorin tehtävässä onnistumiseen. ”Maaninen on aiemmissa rooleissaan osoittanut kykyä rakentaa yhteistyösuhteita ympäröivään yhteiskuntaan sekä kansainvälisiä verkostoja”, Ayub sanoo.
Arto Maaninen on toiminut Oulun yliopiston yhteistyösuhteiden vararehtorina joulukuusta 2017 alkaen. Tätä ennen hän toimi Teknologian tutkimuskeskus VTT:ssä tutkimusjohtamisen tehtävissä sekä tutkimusprofessorina. Maaninen on vuodesta 2004 lähtien ollut Oulun yliopiston epäorgaanisen kemian dosentti.
”Olen valtavan iloinen luottamuksesta ja innostunut tarttumaan rehtorin tehtävään. Tulen tekemään parhaani kasvattajayliopistoni tulevaisuuden menestyksen eteen yhdessä yliopistolaisten kanssa”, Maaninen kommentoi valintaa tiedotteessa.
Arto Maanisesta tulee vuonna 1958 perustetun Oulun yliopiston yhdeksäs rehtori. Jokainen Oulun yliopiston rehtoreista on valittu yliopiston sisältä.
Väistyvä rehtori, mekaanisen prosessitekniikan professori Jouko Niinimäki on toiminut Oulun yliopiston rehtorina kaksi kautta vuodesta 2015. Niinimäki ei hakenut tehtävään kolmannelle jatkokaudelle.
Artikkelikuva Oulun yliopisto.
Julkaistu
SHARE
Tuuli Heikura
Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja ja kauppatieteiden maisteri, joka nauttii syväluotaavista ilmiöjutuista, kuluttaa lenkkipolkuja kahden koiransa kanssa ja haaveilee mankelin omistamisesta.
Lukuvuosi 2024–25 on pyörähtämässä käyntiin ja opiskelijat saapuvat kampuksille. Heidän joukossaan on paljon tuoreita korkeakouluopiskelijoita, joille opiskelijan arki on uusi, jännittävä asia. Miten lukuvuoden pyörteissä kannattaa pitää huolta omasta hyvinvoinnista? Oulun ylioppilaslehti kysyi vinkkejä yllättävästä suunnasta.
Niin tamperelainen Huora kuin oululainen Blind Channel ovat viettäneet kiireistä vuotta. Kumpikin yhtye julkaisi maaliskuussa uudet albumit, jotka veivät bändit tien päälle.
Huora on keikkaillut ahkerasti ympäri Suomen ja Blind Channel on kiertänyt niin Euroopassa, Yhdysvalloissa kuin käynyt keikalla Japanin Tokiossa – kotimaata unohtamatta.
Qstock toi yhtyeet Ouluun ja kummankin yhtyeen jäseniä istahti hetkeksi Oulun ylioppilaslehden jututettavaksi.
Vinkki: Yritä varautua stressikauteen etukäteen
Mitä yhteistä on opiskelijalla ja kiertävällä artistilla? Ainakin se, että stressi, paineet ja aikataulujen mukaan eläminen tulevat molemmille hyvin tutuksi. Mutta kun Huoran ja Blind Channelin jäseniltä kysyy, miten he käsittelevät näitä asioita, on vastaus alkuun naurunremakka.
”Sehän on pitänyt opetella tässä hommassa, kun lähti noviisina kolmekymppisenä tekemään musiikkia”, Qstock-viikonloppuna 41 vuotta täyttänyt Huoran laulaja Anni Lötjönen sanoo.
”Kaikki on pitänyt mennä perse edellä puuhun ja opetella sitä kautta, että on tehnyt ensin ne asiat vähän niin kuin väärin.”
Samoilla linjoilla on Blind Channelin sampleista ja perkussioista vastaava Aleksi Kaunisvesi.
”Sitä oppii koko ajan kantapään kautta lisää, että milloin pitää ottaa vähän iisimmin ja milloin on hyvä hetki valvoa koko yö hengaillessa.”
Yksi opetus on ollut se, että kun on pidemmälle välille olemassa suunnitelma ja tietää stressikauden ennakkoon, osaa siihen varautua ja latautua.
”Se on ollut sellainen tärkeä asia hoksata, että stressikaudet ja kuormitukset menevät aina aikakausittain. Sitten vain pitää muistaa oikeasti varata itselle luppoaikaa ja palautumisaikaa”, Blind Channelin basisti Olli Matela sanoo.
Blind Channelin Aleksi Kaunisvesi (vas.) ja Olli Matela.
Vinkki: Tutustu itseesi ja rajoihisi
Lötjönen kertoo, että musiikkiura on laittanut tutustumaan itseensä sekä siihen, mitä jaksaa ja mihin kykenee. Tätä tutustumista täytyy toistaa, koska vanhenemisen myötä voimavarat sekä jaksaminen muuttuvat. Opiskeluvuosien aikana voi havahtua samaan: fuksina voi jaksaa eri tavalla opiskelijan arkea kuin opintojen loppupuolella.
Huoran rumpali Saku Sahlstedt painottaa myös itsetutkiskelun merkitystä, jotta voi löytää omat rajat, joihin voimavarat riittävät. Tämän lisäksi hän nostaa esiin puhumisen tärkeyden – myös huonoista fiiliksistä.
”Kun pääset puhumaan muiden kanssa, niin se on myös keino käsitellä paineita ja stressiä. Jos vain vellot, pidät ne sisällä, niin nehän puristavat sinut ihan hengettömäksi. On pakko päästää ne ulos johonkin”, Sahlstedt sanoo.
Kurssitehtävien deadlinet ja tenttipäivät voivat nostaa stressitasot korkealle, mutta puhumalla olo voi keventyä. Liikunta on toinen keino purkaa paineita ja pitää huolta hyvinvoinnista. Lötjönen mainitsee hiihdon yhtenä parhaimmista tavoista, jolla voi pitää huolta kehosta sekä mielestä. Hän hiihti paljon alkuvuodesta valmistautuessaan tuleviin kevät-, kesä- ja syyskiertueisiin.
Myös Blind Channelin kaksikolle liikunta on osa elämää. Kaunisvesi kertoo urheilevansa aika paljon ja Matelakin käy paljon liikkumassa. Basistin lempipaikat Oulussa löytyvätkin veden ääreltä: joenvartta ja meren rantaa pitkin menee kilometrikaupalla reittejä, joilla lenkkeillä. Oulusta löytyy myös latuja, ja hiihtolenkin mittainen tauko voikin virkistää ja auttaa keskittymään paremmin.
Vinkki: Jokaisen opiskelupolku on erilainen
Kampuksilla kulkee kirjava joukko opiskelijoita, joista jokaisella on omanlaisensa tausta. Sama on myös haastatelluilla artisteilla. Huoran Lötjönen suuntasi yläkoulusta lähihoitajaopintoihin ja Sahlstedt opiskeli ammattikorkeakoulussa tuotantotalousinsinööriksi. Lötjönen kertoo, että hän on ollut kiltti opiskelija ja panostanut opiskeluihin – lähihoitajakoulusta hän sai stipendin.
”Olin ihan täysi vastakohta. Ryvin opiskelijayöelämässä ja kaverit meni neljässä vuodessa valmistumaan ja olin itse siellä vielä viidennen vuoden. Sitten ajattelin, että nyt on pakko valmistua”, Sahlstedt sanoo.
Huoran Saku Sahlstedt (vas.) ja Anni Lötjönen.
Lötjönen harmittelee, miten opiskelu on tehty hankalaksi, kalliiksi ja kuluttavaksi. Moni opiskelijakin sen tietää: opintojen ohella on tehtävä töitä, jotta pärjää, mutta se voi tehdä opiskeluvuosista entistä kuormittavampia. Lötjönen opiskelisi enemmän, jos se olisi henkisesti ja taloudellisesti vähemmän riipivää.
”Mutta tykkään opiskelusta, siinä on järkeä”, hän lisää nauraen.
Blind Channelin kaksikosta Matela kuvailee olleensa opiskelijana valikoiva, kun jotkut aineet kiinnostivat ja toiset eivät. Madetojan musiikkilukion jälkeen hän jatkoi opiskeluja Oulun konservatoriossa, joka oli ”pieni stressikoulu” ja opetti paljon.
Kaunisvesi sen sijaan lähti kesken lukiovuosien opiskelemaan musiikin tuottamista Amsterdamiin. Opiskeleminen ulkomailla oli mallia kaikki tai ei mitään.
”Siihen piti pistää kaikkensa, koska oli muuttanut toiseen maahan ja laittanut kaiken uusiksi sitä varten, että sieltä valmistuu. Olin tavallaan kiinni siinä 24/7”, Kaunisvesi muistelee.
Vinkki: Suunnitelmallisuus kannattaa
Niin Huoran kuin Blind Channelin jäsenillä on artistiuraa takana jo useita vuosia. Kun heitä pyytää ammentamaan omasta kokemuksesta vinkkejä opiskelijoille, tulee ensimmäisenä vastauksena uni. Kiertueella lepo voi jäädä vähiin – aivan kuin opiskelijoillakin, kun luennot, tapahtumat, mahdolliset työt ja harrastukset täyttävät arjen.
”Se tekee ihmeitä, kun saa hyvin nukuttua”, Kaunisvesi muistuttaa.
Lötjösen mukaan uni on pohja asioille. Lisäksi olisi hyvä olla lähellä ihmisiä, joista saa voimavaroja. Matela ottaa esiin aikatauluttamisen ja suunnitelmallisuuden, myös pitkällä tähtäimellä.
Samoilla linjoilla on Sahlstedt. Hän kehottaa miettimään, mihin kannattaa panostaa. Opiskelijan arkeen kuuluvat monet tapahtumat ja bileet, mutta on hyvä pohtia, lähteekö viikonloppuna juhlimaan, jos maanantaina on tiedossa tentti.
”Tiedän, että se on vaikeaa. En tehnyt niin silloin nuorena, mutta jos saa antaa jollekin ohjeen, niin miettii sitä, että ne lyhyen aikavälin ’uhraukset’ kantaa hedelmää myöhemmässä vaiheessa”, rumpali vinkkaa.
”Yllättävän helposti se menee, kun ei ota kaikkea ihan liian vakavasti”, Kaunisvesi päättää.
Julkaistu
SHARE
Miia Torro
Kirjoittaja on Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija. Tiedeviestinnän opiskelija, joka erästä kotimaista artistia siteeraten on aikuinen, mutta omalla tyylillä.
Opiskeletko tällä hetkellä unelmiesi ammattia kohti? Onko työskentely tai tietty työtehtävä alallasi sellainen, johon olet aina haaveillut?
Entä jos ei.
Uskon meitä olevan monia Oulun yliopistossa, jotka hakivat opiskelupaikkaa puhtaasti mielenkiinnosta alaa kohtaan ilman varsinaisia haaveita unelmien ammatista. Ajatuksenani oli, että tämä mielenkiinto auttaa minua motivoitumaan ja jaksamaan opinnoissa. Sitä kautta myös tulevaisuuden näkymät täsmentyisivät opintojen ohella. Tämä onnistui mielestäni suhteellisen hyvin, mutta edelleen unelma-ammattia ei oikein tuntunut löytyvän.
Itse korkeakouluopiskelu on vaihe elämässä siinä missä päiväkotiaika, peruskoulu tai työelämä. Vaikka korkeakoulutus luo valmistuttua valmiudet työelämään, ei siihen tule suhtautua pelkkänä välineenä tai vaiheena työelämään siirtymiseen. On tärkeää muistaa elää siinä hetkessä, jossa olemme elämässä eli opiskelijoina, jotta jaksamme myös pienempien arkisten haasteiden, kuten tehtäväpalautusten, tenttien ja iltaluentojen yli. Vaikka päätöksemme nyt vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen, elämme kuitenkin tässä hetkessä emmekä tulevaisuudessa.
Keinoja tehdä opiskeluajoista ikimuistoinen on monia. Sitsit, approt, suunnistukset, juhlapyhien tapahtumat tai opiskelijaporukalla hengailut ovat osa monien opiskelijakokemusta. Näiden taustalla on usein opiskelijajärjestötoiminta, jonka ansiosta kyseisiä kokemuksia saadaan opiskelijoille mahdollistettua.
Toisaalta opiskelijakokemukseen vaikuttaa myös opiskeluympäristö, kurssirakenteet, sivuainemahdollisuudet ja kurssien mielekkyys. Tämänkaltaiset aiheet ja niihin pureutuva edunvalvontatyö veivät puolestaan minut opiskelijajärjestötoiminnassa mennessään. Hakeuduin järjestöurallani tehtäviin, joissa opin yhä enemmän yliopiston hallinnosta, päätöksentekoketjusta sekä ennen kaikkea siitä, miten opiskelijat voivat vaikuttaa koulutuksellisiin asioihin omassa yliopistossamme.
Tammikuussa aloitin työntekijänä OYY:n koulutuspoliittisena asiantuntijana. En olisi pari vuotta sitten osannut kuvitellakaan itseäni kyseiseen työtehtävään, enkä varmasti olisi tässä tehtävässä ilman sitä osaamista, kokemusta ja työelämätaitoja, joita opiskelijajärjestöissä toimiminen on minulle mahdollistanut.
Esimerkiksi minulle fuksivastaavana toimiminen on harjaannuttanut organisointikykyä ja ryhmänohjaustaitoja, puhenjohtajuudet johtamis- ja hallinnointitaitoja, kun taas kopona toimiminen on kehittänyt tietotaitoa korkeakoulutuksen ja yliopistohallinnon osalta. Kaikkia näitä on jo opiskelijajärjestöissä, kun ne aidosti sanallistetaan.
Nämä kokemukset ja taidot voivat luoda aivan uusia ajatuksia siitä, millaista työtä voisi tulevaisuudessa tehdä. Lupaa siis itsellesi ainakin harkita lähtemistä mukaan, kun syksy lähestyy ja monessa opiskelijajärjestössä haetaan jälleen seuraavaksi vuodeksi toimijoita.
Julkaistu
SHARE
Mikko Hakoniemi
Kirjoittaja on koukuttunut kalamies, joka toimii myös OYY:n koulutuspoliittisena asiantuntijana.
Reivit elävät uutta kultakauttaan. Elektroninen tanssimusiikki on pinnalla, ja bileitä järjestetään ravintoloissa ja suurissa halleissa. Mutta mitä tapahtuu pinnan alla? Järjestetäänkö Oulunkin synkkien metsien syleilyssä ja rapistuvissa halleissa paheellisia bakkanaaleja?
Kolme DJ:tä ja bileiden järjestäjää valottavat hieman Oulun ug-skeneä. Tarkempi valaisu jää himmeäksi, sillä ug viihtyy pimeässä. Jotain kuitenkin välkähtelee salaisuuden verhon välistä.
Rene Tauriainen oli tuomassa rave-kulttuuria Ouluun. Juhani Oivo on järjestänyt erilaisia juhlia yli 20 vuotta ja Vilma Kallunki on nuoren polven tekijä.
Rave-bileissä eli reiveissä DJ:t ja live-esiintyjät soittavat elektronista tanssimusiikkia tanssivalle yleisölle. Musiikissa yhdistäviä tekijöitä ovat säröltään vaihteleva aggressiivinen bassorumpu ja nopea tempo, joka vaihtelee eri tyyleissä.
Rave-kulttuuri syntyi 1980–luvun puolivälissä USA:ssa ja levisi nopeasti Eurooppaan, etenkin Englantiin. Oulussa ensimmäiset bileet järjestettiin 90-luvun alussa.
Ug eli underground on jotakin vaihtoehtoista, arveluttavaa, epäkaupallista – ehkä jopa kiellettyä ja laitonta. Suomeksi puhutaan alakulttuurista, mutta ug-lyhenne on vakiintunut. Jotakin tapahtuu maan tai ainakin pinnan alla – jotakin salaista, ehkä jopa vaarallista.
Underground pakenee määrittelyjä, sillä se on jo lähtökohtaisesti ainaisessa muutostilassa. Kaupalliset toimijat kuokkivat maan alta vaikutteita, ja asiat muuttuvat osaksi valtavirtaa.
Rene Tauriainen pyörittelee ug:n käsitettä:
“Ug poikkeaa valtavirrasta, mutta voi nykyisin olla myös tietyllä tavalla kaupallista. Myös kaupallisilla klubeilla esimerkiksi 45 Specialissa soitetaan ug-musaa.”
“Ug-bileet järjestetään jossakin muualla kuin ravintolaympäristössä, baareissa ja klubeilla, mutta ug-kulttuuria tuodaan esille myös siellä. Ug-bileitä järjestetään pienelle asiaan perehtyneelle porukalle, ja niihin on yleensä kutsulista erikseen”, Vilma Kallunki kertoo.
Ug-bileiden viehätys perustuu salaisuuden ja vaaran tunteen lisäksi vapauteen. Musiikki saa olla rankempaa, kokeellisempaa tai deepimpää kuin ravintoloissa. Valomerkkiä ei tule ja häirintä sekä muu huono käytös ovat baareja vähäisempää.
Sana bileistä leviää puskaradion kautta, nykyisin yleensä netin suljetuissa ryhmissä. Juhlat pysyvät hallittavina, koska kutsuttujen määrä on rajattu ja kaikki tuntevat kulttuurin ja etiketin.
Varhaiset rytmit varastobileissä
Rene Tauriainen oli mukana, kun Oulussa järjestettiin ensimmäisiä reivejä 90-luvun alussa. Hän oli perustamassa Oulun Warehouse ja H.A.N.D (Have A Nice Day) -yhdistyksiä, joiden toiminta oli salaista. Oulun Warehouse järjesti bileitä tyhjissä varastohalleissa ja muissa autioissa tiloissa, kuten suljetulla keilahallilla.
Mukaan pääsi vain tuntemalla oikeat henkilöt, ja reiveistä ilmoitettiin viime hetkellä salaisen puhelinlinjan välityksellä. Warehousen bileet alkoivat puolen yön jälkeen ja loppuivat joskus aamulla – silloin kun järjestäjät niin päättivät.
Sysäys bileiden järjestämiseen oli acid house -musiikki, jota ei voinut soittaa DJ-seteissä ravintoloissa. Diskomusa ja -kulttuuri oli jo Englannissa ja Jenkeissä muuttunut.
“Frendit olivat käyneet siellä ja luimme artikkeleja sen ajan internet-lehdistä. Siinä viehätti poikkeuksellisuus ja vaaran tunne. Meitä oli samanhenkinen kaveriporukka ja päätimme järjestää Ouluunkin bileitä.”
“Warehouse-bileissä kävi keskimäärin 100-150 juhlijaa, mutta meno oli kuin paikalla olisi ollut 15 000 bilettäjää. Paikat olivat pilkkopimeitä, täynnä savua ja stroboja oli hemmetisti.”
Tieto laittomista bileistä kiiri myös poliisien korviin ja yhdet juhlat virkavalta keskeytti.
“Mukana oli Mieskuoro Huutajien jäseniä, ja miehet esittivät Maamme-laulun poliisin tyhjentäessä paikkoja”, Tauriainen muistelee huvittuneena.
Kuvitus: Maiju Putkonen.
Warehouse ry:n toiminta loppui 90-luvun loppupuolella. Euroopassa oli noussut moraalinen paniikki laittomista bileistä, joissa huhujen mukaan rikolliset käyttävät huumeita. Useissa maissa virkavalta kävi väellä ja voimalla reivejä vastaan. Siihen verrattuna Oulun poliisin toiminta oli leppoisan isällistä.
“Meillä oli bileet käynnissä ja satuttiin olemaan järjestäjien kanssa ulkona. Sen aikainen poliisipäällikkö saapui paikalle ja sanoi, että tiedän jätkät, että teillä on tuolla kellarissa bileet ja katson tätä vielä kerran sormien läpi, mutta seuraavista alkaa tulla laskua. Ettekö te voi mitenkään viedä tätä virallisemmalle tasolle?”
“Sen jälkeen meidän täytyi ajatella toiminta uudella tavalla ja olihan niiden bileiden järjestäminen hemmetin raskasta näin jälkeenpäin ajatellen”, Tauriainen summaa.
Uudet rytmit nousevat hiljaisuudesta
Viime vuosina reivikulttuuri on ollut nousussa. Puhutaan renessanssista ja kolmannesta aallosta. Toinen aalto oli EDM:a ja eurodancea, joista ei ole kerrottavaa uskottavan alakulttuurin yhteydessä.
Bileissä fiilistelee uusia tekijöitä ja kokijoita. Esimerkiksi Helsingin metsissä ja rannoilla tanssitaan kesällä lähes jokaisena viikonloppuna. Klubeilla ja suurissa halleissa järjestetään kaupallisia bileitä. Reivit ovat myös osa hyväksyttyä valtakulttuuria.
Vilma Kallunki tunnetaan nimellä DJ Otiliaja hän soittanut keikkoja ulkomaita myöten. Kallunki on mukana monitaiteellisessa Cultish-kollektiivissa, joka järjestää bileitä ja erilaisia tapahtumia, joissa yhdistyvät videotaide, installaatiot ja elektroninen musiikki.
Kallunki kertoo, että nyt on paljon tekijöitä, jotka järjestävät aktiivisesti monenlaisia mielenkiintoisia juttuja. Korona-ajan jälkeen on tullut paljon uusia ihmisiä mukaan. Bilekulttuuri elää ja voi hyvin.
Rene Tauriainen on samoilla linjoilla.
“Jossain välissä tuntui siltä, että täällä ei tapahdu yhtään mitään, mutta se, mitä olen nyt harvoin käynyt katsomassa, näyttää taas hyvältä.”
Rene Tauriainen (vas.), Vilma Kallunki ja Juhani Oivo tuntevat Oulun bileet. Kokemusta on usealta vuosikymmeneltä.
Juhani Oivo on toiminut elektronisen musiikin parissa DJ:nä ja tapahtumatuottajana yli 20 vuotta. Oivo on järjestänyt satoja tapahtumia ja pyörittää levyjä nimillä DJ Oivo, DJ J Honey ja DJ Jay Day. Nykyisin hän järjestää muun muassa Elektorni-bileitä kesäisin Tähtitornissa Oulun Linnansaaressa ja talvisin 45 Specialissa.
Kenttää sivusta seuratessa, näyttää, että elektronisen musiikin skene Oulussa henkilöityy Oivoon. Hän ei kuitenkaan allekirjoita ajatusta, vaikka Tauriaisellakin on mielikuva, että jossain vaiheessa Oivo oli ainoa aktiivinen järjestäjä.
“Olen ihan eri mieltä. Ei tämä missään nimessä ole minun harteillani. Jossain vaiheessa Oulussa oli toki vähemmän tapahtumia, mutta nykyisin on paljon aktiivisia järjestäjiä.”
“Ehkä 2000–2015 oli vähän hiljaisempaa ja bileissä ei käynyt porukkaa. Sinäkin aikana oli vaihtelua. Tähän vaikuttaa myös Oulun sijainti. Oulu ei ole suuri metropoli ja nuoret muuttavat etelään.”
Oulussa on tyyliä
Uusia elektronisen musiikin kollektiiveja on perustettu ympäri Suomea.
Oivo kertoo, että suosion kasvu on näkynyt Oulussakin viimeisten 5-10 vuoden aikana. Vilma Kallunki on samaa mieltä.
“Olemme Cultish-kollektiivin kanssa järjestäneet klubeja nelisen vuotta ja sinäkin aikana skene on mennyt paljon eteenpäin”, Kallunki tähdentää.
Kallunki kertoo, että Cultishin avoimille ja myös ug-tapahtumille on ollut kysyntää. Musiikin ja visuaalisen puolen yhdistelmä kiinnostaa yleisöä. Cultishin bileissä on tunnistettava visuaalinen tyyli. Musiikki nojaa teknoon, mutta vaihtelee paikan ja juhlien teeman mukaan.
Kenttä kehittyy monin tavoin eri suuntiin, ja tekijät ottavat ja käyttävät vaikutteita ennakkoluulottomasti myös muista alakulttuureista.
Reivien musiikkityyli vaihtelee eri kaupungeissa. Oivo kertoo, että Oulussa on soitettu perinteisesti paljon UK-musaa. Useat DJ:t ovat tarttuneet brittisaundiin ja Oivon järjestämällä Children of Boom -klubilla UK-musa oli vahvasti mukana.
“Tässä on jatkumoa, se on yksi ominaispiirre Oulun saundissa. Toisaalta UK-saundi on nyt jälleen pinnalla laajemminkin Euroopassa.”
“Myös ysärillä musa oli pääosin eurooppalaista ja erityisesti brittiläistä”, Tauriainen lisää.
Missä bileet?
Missä ja minkälaisia ug-bileitä Oulussa järjestetään? Järjestäjät vaihtavat pitkiä katseita ja on hiljaista. Tauriainen vastaa lopulta.
“Sanotaanko näin, että niitä on”.
Ne eivät olisi ug-reivejä, jos ne olisivat julkisia. Tilat ja paikat pysyvät salaisuutena. Sen verran he suostuvat kertomaan, että useita ulkoilmabileitä eli open aireja järjestetään Oulunkin metsissä kesän aikana.
Bileiden järjestäjät vaihtavat aiheen nopeasti ja sujuvasti julkisiin bileisiin. Kallunki kertoo, että kaikille avoimia juhlia järjestetään Nelivitosessa ja Kulttuurilaboratoriolla. Hän muistelee, että erityisen hieno tapahtuma oli Cultishin järjestämät pride-teemaiset Glazed-bileet pari vuotta sitten.
Oivo kertoo, että Elektornissa on tosi mukava soittaa, ja sehän on open air, kun ei olla sisätiloissa vaan tähtitaivaan alla. Tauriainen muistaa, että ensimmäinen Time Tunnel Valvesalissa oli erittäin vaikuttava kokemus.
On turha udella enempää ug-bileiden paikoista tai luonteesta. Niitä siis järjestetään.
Sekopäistä bailaamista?
Kuvitus: Maiju Putkonen.
Tapahtumajärjestäjät viihtyvät parhaiten pienissä ug-bileissä ja suurissa kymmenien tuhansien ihmisten festivaaleissakin on puolensa. Tauriainen kertoo, että Lontoon squat-bileet vallatuissa taloissa ovat villejä. Kun sieltä tulee pois, voi sanoa, että on kokenut jotakin.
“Olen käynyt Lontoossa sellaisissa bileissä, että huh huh, niistä ei viitsi puhua edes ääneen. Squat-bileissä kodittomat nukkuvat nurkissa, narkkarit vetävät piikkiä, ja helvetinmoinen drum´n´bass paukkuu. Jengi bailaa siellä sekopäisenä ties mihin saakka”, Tauriainen kertoo ja lisää että ne eivät ole erityisesti huumeidenvetobileitä vaan yksi tapa bilettää.
Lontoon squat-bileet ovat kaukana pienen pohjoisen kaupungin todellisuudesta, mutta koska bileet ovat salaisia, niistä liikkuu myös huhuja, joista ihan kaikki eivät ole totta.
Järjestäjät kertovat kuin yhdellä suulla, että huumeista tulee aina puhe, vaikka heidän kokemuksensa mukaan baareissa porukka on enemmän sekaisin. Kaikki sanovat myös, että reiveihin tullaan musiikin takia.
Vaikka rave-kulttuurissa käytetään huumeita, ja erityisesti MDMA, eli ekstaasi näkyy kuvastossa ja pupilleissa, aihe ei ole bileiden järjestäjille mieleen. Huumeet ovat herkullinen aihe medialle ja siitä saa hyviä otsikoita. Tällöin merkitys korostuu kohtuuttomasti. Vastaavasti suomirokin ydin ja olemus ei tiivisty väljähtyneessä keskikaljassa.
“Haluan pitää päihteet musiikista ja juhlista ihan erillään. Se ei kuulu minulle, jos joku douppaa, ennen kuin tulee paikalle. Eri asia on, jos tulee ongelmakäytöstä. Siihen on puututtava”, Tauriainen painottaa.
Vilma Kallunki korostaa turvallisemman tilan periaatteiden tärkeyttä. Reiveissä on kirjoittamattomia sääntöjä ja käytöskoodisto, joita myös noudatetaan. Jokainen saa tulla sellaisena kuin on. Juhlijoita ei saa tai ole kohteliasta kuvata ja ihmisiä kohdellaan kunnioittavasti.
Kallunki kertoo, että vapaus ilmaista itseään ympäristössä, joka ei tuomitse, on merkittävää. Hänelle esimerkiksi pukeutuminen on tärkeä itseilmaisun muoto. Fantasia-asut sekä farkut ja t-paita ovat kuitenkin molemmat tervetulleita.
On myös etu, että ihmiset ovat jollain tasolla samanhenkisiä. Kun kaikki tietävät etukäteen, minne tulevat, on yhteentörmäysten vaara pienempi kuin esimerkiksi baareissa.
Kallunki kertoo, että hän on kokenut ug-bileissä huomattavasti vähemmän huonoa käytöstä ja häirintää kuin ravintoloissa tai julkisissa bileissä.
“Nykyisin onneksi suositaan ihan kirjoitettujakin sääntöjä, jotka jaetaan osallistujille etukäteen ja laitetaan tilaan myös esille. Ihmisten pitää sitoutua niihin, jos haluavat tulla tapahtumaan. Ongelmiin voidaan näin myös puuttua”, Kallunki tähdentää.
Minäkin haluan bileisiin!
Mitä pitäisi tehdä, jos haluaa päästä tamppaamaan eksklusiivisiin bileisiin?
Ug-bileiden järjestäjät kertovat, että Oulussa ug-juhliin pääsee kohtuullisen helposti mukaan. Hyvä ensiaskel on mennä julkisiin bileisiin, esimerkiksi Elektorniin. Siellä tapaa samanhenkistä sakkia.
“Sananlaskussa sanotaan, että kysyvä ei tieltä eksy. Suosituksia ei tarvita, mutta tietynlainen tunnettuus pitää olla, että saat kutsun”, Tauriainen valaisee.
“On hyvä tuntea joku kulttuurissa sisällä oleva tai tietää jotkut bileet. Oulussa toiminta on aika avointa. Jos on kiinnostunut näistä musajutuista, kyllä sinne tiensä löytää”, Kallunki sanoo.
Reivit vievät matkalle
Mikä saa ihmiset järjestämään reivejä ja kokoontumaan yhdessä tanssimaan aamuun asti. Selittävätkö musiikki, yhteisöllisyys, eksklusiivisuus, salaperäisyys, huumeet ja estetiikka kaiken.
Ug-bileitä järjestetään DIY-meiningillä ja tapahtumissa raha ei juuri liiku. Juhlien järjestäjät tiivistävät, että syy järjestää bileitä on ja oli hauskanpito ja rakkaus musiikkiin.
Taika voi olla myös siinä, että parhaimmillaan reivit ovat mystinen kokemus:
Liike toistuvaan rytmiin jatkuu loputtomasti. Musiikki, välke ja savu iskevät valtavalla voimalla koko kehoon ja kaikkiin aisteihin. Olet henkilö tai olento, joka haluat sillä hetkellä olla. Olet vapaa.
Kokemus on ehkä primitiivinen, shamanistinen. Sielu vaeltaa hetkeksi maailman yläpuolelle. Kokemusta voi vahvistaa, mutta toiseen ulottuvuuteen pääsee ilman poppamiehen rohtoja. Hetken jokainen on yksin, mutta samaan aikaan yhtä toisten ihmisten ja kaikkeuden kanssa.
Julkaistu
SHARE
Pete Huttunen
Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.
“Mahtava idea”, kehui Sakari Hiltunen ensimmäistä kertaa järjestettyä laulutapahtumaa Karaokeapproja.
Karaokeapprot yhdistivät karaoken laulamisen ja baareista toiseen kiertämisen eli approilun. Torstai-iltana opiskelijat kiersivät lukuisia Oulun keskustan ravintoloita ja pysähtyivät laulamaan niissä. Karaokea pystyi esittämään soolona tai ryhmässä. Laulumerkkiin vaadittiin yhteensä viisi laulusuoritusta eri karaokepisteillä. Oulun ylioppilaslehti vieraili tapahtumassa alkuillasta.
Radioheadin Creep-kappaleen esittänyt Sakari Hiltunen tunnustaa käyvänsä karaokessa lähes viikoittain.
Tapahtuma keräsi jo etukäteen runsaasti kehuja. Lähtöpisteellä Mannerheiminpuistossa haastatellut osallistujat olivat innoissaan tulevasta illasta. “Karaoke on hauskaa ja approt ovat hauskoja”, saksan kieltä ja kulttuuria opiskeleva Vilma Honkala kommentoi.
Valmistautuminen iltaan oli pienimuotoista. Honkala kertoi, että syömistä lukuun ottamatta iltaan ei oltu valmistauduttu. “Karaokea ei tarvitse treenata. Siinä on kyse asenteesta.” Samaa mieltä oli myös informaatiotutkimuksen opiskelija Leevi A. Tiirikainen. Hänen mukaansa karaokea voi harjoitella vain laulamalla karaokea. Iltaan hän valmistautui syömällä vitamiineja.
Alissa Pivelin (vas.) ja Lilja Peltola esittämässä Diandran Pahaa poikaa.
Tapahtuman taustalla pitkällinen kypsyttely
Karaokeapprojen taustalla häärivät suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestö Suma ry:n ja biologian opiskelijoiden Syntaksis ry:n toimijat.
”Nämä ovat perinteiset approt, joihin on yhdistetty karaoken laulaminen”, tiivistää Mila Laitala tapahtumakonseptin.
Kuudetta vuotta biologiaa opiskelevan Laitalan mukaan tapahtumaa on kypsytelty jo pari vuotta. Tämän vuoden Syntaksiksen hallitus lähti lopulta järjestämään tapahtumaa Laitalan toiveesta. Mukaan kysyttiin vielä Sumaa.
“Vaikka olemmekin pieni järjestö, totesimme, että lähdemme järjestämään tätä”, sanoo Suman tapahtumavastaava Irja Korhonen. “Approksi tämä on pieni, mutta Sumalle iso tapahtuma.”
Tapahtuman järjestäjät iloisina. Takana Syntaksiksen Niko Janatuinen (vas.) ja Mila Laitala, edessä Suman Irja Korhonen (vas.) ja Juuli Saarinen.
Tapahtuman käytännön toteutus aloitettiin tammi-helmikuussa.
Pohjois-Suomen ensimmäisenä karaokeapprona itseään mainostavan tapahtuman työmäärä on paikoin yllättänyt järjestäjät. Uuden tapahtuman järjestämisessä kaikki on pitänyt miettiä alusta alkaen. Toista vuotta suomen kieltä opiskeleva Juuli Saarinen kertoo järjestelyjen tuoneen paikoin yllätyksiä. “Meidän pitää tämmöinenkin tehdä, kuten kaupungin suuntaan lupia ja hakemuksia.”
Järjestäjien mukaan suurin haaste on ollut saada ravintoloita mukaan. “Vastausten saaminen kesti kauan”, kertoo Laitala.
Onni Sääskilahti tulkitsi George Harrisonin kirjoittaman While My Guitar Gently Weeps -kappaleen.
Karaoke suosittua Oulussa
Laitalan mukaan Oulussa lauletaan hyvin paljon karaokea. ”Kun käy kavereiden kanssa muissa kaupungeissa baareissa, niin karaoke ei tule edes mieleen. Oulussa karaoke on oletus.”
Korhonen näkee asian samoin. ”Ilta yleensä päättyy baariin, jossa on karaokea.”
Tapahtuman toivottiin myös rohkaisevan uusia laulajia. ”Toivottavasti joku, joka ei ole aiemmin uskaltanut laulaa karaokea, päättää nyt laulaa”, kannustaa Laitala.
Järjestäjien mukaan yksi asiakasryhmä myös erottuu laulajien joukossa. ”Vaihto-opiskelijat rakastavat karaokea”, kertoo Korhonen. ”Jos laulamassa ei ole muita opiskelijoita, niin vaihtareita ainakin on.”
Karaokelaulamisen suosio näkyi myös tapahtuman lipunmyynnissä, joka yllätti järjestäjät positiivisesti. Liput myytiin loppuun muutamassa tunnissa.
Korhonen huomauttaa, että karaokebaareja on Oulussa rajallisesti. ”Jos tapahtumassa olisi mukana 4000 karaokelaulajaa, jonot voisivat olla melkoiset.” Ensimmäistä kertaa järjestettävästä tapahtumasta haluttiin pieni ja onnistunut tapahtuma ilman useiden tuntien karaokejonoja.
Tämä tavoite saavutettiin ainakin torstain alkuillan perusteella. Useissa ravintoloissa oli korkeintaan muutaman esiintyjän jono.
Monet osallistujat lauloivat kaksistaan. Lavalla Anna Koskenkangas ja Leevi Jalonen.
Uudenlaista approilua
Tapahtumassa oli karaoken laulamisen lisäksi mahdollista suorittaa perinteinen appromerkintä, eli juoda tietty määrä juomia. Juomasuoritukseen vaadittiin vähemmän juomia kuin esimerkiksi Mallasapproilla. Tapahtumaa järjestänyt Laitala haluaisi muokata ajatusmaailmaa pois parinkymmenen juoman juonnista turvallisempaan illanviettoon. ”Siirretään pääpaino pelkästä ryyppäämisestä siihen, että on myös hauska karaoke.”
Approleimoja sai tapahtumassa myös alkoholittomista juomista ja ruoka-annoksista.
Järjestäjien toiveena on saada Karaokeapproista uusi perinne Oulun opiskelijatapahtumien joukkoon. Korhonen toteaa, että tapahtuman järjestämisen eteen on tehty niin paljon töitä, että tuntuisi turhalta, mikäli tapahtuma järjestetään vain kerran.
Järjestäjät toivoivat, että kävijöillä olisi kivaa ja ilta sujuisi turvallisesti. Syntaksiksen toinen tapahtumavastaava Niko Janatuinen kehotti osallistujia eläytymään suorituksiin. ”Ei haittaa, jos ääni lähtee illan aikana.”
Julkaistu
SHARE
Kalle Parviainen
Kirjoittaja on Oulun ylioppilaslehden entinen toimitusharjoittelija ja opiskelee tiedeviestintää. Hän haluaa parantaa maailmaa viestimällä innostavasti monimutkaisista aiheista.
