MENU
  • fi
  • en

    • Tekijä: paatoimittaja@oyy.fi

    Tutkimus: Kruunun ja Pohjanmaan käskynhaltijoiden vallankäyttö 1600-luvun alussa

    Tutkija Maria Julku väitteli huhtikuussa historia-, kulttuuri- ja viestintätieteistä aiheenaan ”Vallan ja tiedon rajamailla. Kruunun ja Pohjanmaan käskynhaltijoiden vallankäyttö 1600-luvun alussa.” Mutta miten käskynhaltijat toimivat 1600-luvulla? Tutkimuksessa selvitettiin muun muassa, erosiko käskynhaltijoiden toiminta esimerkiksi Oulun seudulla siitä, miten muilla alueilla toimittiin. 1600-luvun alussa Suomi kuului Ruotsiin, josta vuosisadan kuluessa tuli eurooppalainen suurvalta. Ruotsi päätyi hallitsemaan […]

    Kulttuuri Mitä tieteessä tapahtuu Opiskelu Tiede Väitös

    Tutkija Maria Julku väitteli huhtikuussa historia-, kulttuuri- ja viestintätieteistä aiheenaan ”Vallan ja tiedon rajamailla. Kruunun ja Pohjanmaan käskynhaltijoiden vallankäyttö 1600-luvun alussa.” Mutta miten käskynhaltijat toimivat 1600-luvulla? Tutkimuksessa selvitettiin muun muassa, erosiko käskynhaltijoiden toiminta esimerkiksi Oulun seudulla siitä, miten muilla alueilla toimittiin.

    1600-luvun alussa Suomi kuului Ruotsiin, josta vuosisadan kuluessa tuli eurooppalainen suurvalta. Ruotsi päätyi hallitsemaan laajaa aluetta, johon kuuluivat lähes koko nykyisen Suomen alue sekä suuri osa nykyistä Baltiaa. Valtakunnan laajuuden vuoksi kuningas nimitti eri alueille käskyhaltijoita eli tietyllä alueella hallitsijaa edustavia viranhaltijoita. Käskynhaltijoiden tehtävät vaihtelivat sen mukaan, missä päin valtakuntaa he toimivat.

    ”Tukholman käskynhaltijoiden tehtävät olivat erilaiset kuin reuna-alueella. Pohjanmaan käskynhaltijoiden toimintaan vaikutti vahvasti kruunun arktinen politiikka, jota erityisesti Kaarle IX ajoi. Tavoitteena oli paitsi vakiinnuttaa pohjoisraja, myös laajentaa Ruotsin valtaa Jäämerelle ja Vienanmerelle asti, katkaista Venäjän käymä Jäämeren kauppa sekä saada Lapin verotus ja resurssit Ruotsin hallintaan. Näihin tavoitteisiin liittyivät myös Pohjanmaan käskynhaltijoille annetut tehtävät”, Julku kertoo.

    Yhteydenpito keskusvallan kanssa

    Pohjanmaan seutu oli Tukholmasta katsottuna periferiaa, ja yhteydenpito keskushallintoon oli vaikeaa. Pitkien etäisyyksien takia viestienvaihto oli hidasta eikä kuningas voinut vierailla Pohjanmaan alueella usein. Pohjanmaan käskynhaltijoiden tehtävänä oli erityisesti Oulun ja Kajaanin linnojen rakentaminen, ja käskynhaltijat tekivätkin paljon itsenäisiä päätöksiä linnojen rakentamisen sekä esimerkiksi sotaretkien suhteen.

    ”Linnojen rakentamisessa käskynhaltijat tekivät itsenäisiä ratkaisuja jokapäiväisessä toiminnassaan. Herttua-aikanaan Kaarle IX oli osallistunut todella tiiviisti Örebron linnan korjaamiseen, mutta sama ei onnistunut kuninkaana Oulun ja Kajaanin linnojen suhteen. Käskynhaltijat kyllä kysyivät neuvoa erinäisissä hallinnollisissa asioissa. He tunsivat alueensa parhaiten, joten he esimerkiksi esittivät vähävaraisuuden takia verohelpotuksia – erään kerran käskynhaltija niitä myös myönsi, vaikka hänellä ei valtuuksia siihen ollut.”

    Digitointi tutkijan apuna

    Ruotsin valtakunnan käskynhaltijoista ei ole kovinkaan paljon aikaisempaa tutkimusta. Sen vuoksi osaa Julkun käyttämästä aineistosta ei ole käytetty tutkimuksessa aikaisemmin, esimerkiksi historioitsija Johannes Messeniuksen nelisivuista valituskirjelmää, jossa hän esittää syytöksiä käskynhaltija Erik Haren käytöksestä. Julku kuitenkin korostaa, että valituskirjelmässä esitettyjen syytösten todenperäisyyttä on vaikea arvioida.

    Nykyään suuri osa alkuperäisestä aineistosta on digitoitu, mikä helpottaa tutkijan työtä. Haasteilta ei silti voi välttyä, mutta onneksi kärsivällisyys palkitaan.

    ”Painettujen kirjeiden lukeminen oli aloittelijalle helpompaa kuin käsialalla kirjoitettujen. Henkilökohtaisena haasteena minulla oli, etten ollut aiemmin joutunut paljonkaan tekemisiin vanhan ruotsin tai vanhojen käsialojen kanssa. Aluksi täysin käsittämättömätkin lähteet aukenivat hiljalleen, kun niitä yksinkertaisesti vain jaksoi yrittää lukea”, Julku toteaa.

    Käskynhaltijoiden toiminnan jäljet

    Käskynhaltijoiden toiminta jätti jälkiä, joita voi havaita Oulun seudulla edelleen.

    ”Konkreettisena todisteena käskynhaltijoiden toiminnasta ovat tietenkin Oulun ja Kajaanin linnarauniot. Vähemmän selvästi 1600-luvun toiminta näkyy nykyaikana aluehallinnon perinteessä. Oulun lääniä johti maaherra ennen nykyisiä aluehallintovirastoja. Käskynhaltijan virka muutettiin vuonna 1634 maaherran viraksi. Käskynhaltijoiden myötä Pohjanmaalle luotiin 1600-luvun alussa paikallinen keskushallinto.”

    Julkun tutkimus tuo tärkeää lisätietoa Ruotsin valtakunnan 1600-luvun pohjoisen reuna-alueen hallinnosta, joka on jäänyt aikaisemmassa tutkimuksessa sivuun. Uusi tutkimus myös korjaa aikaisemman tutkimuksen virhetulkintoja, sillä keskeisin aikaisempi tutkimus on paikoin sadan vuoden takaa.

    ”Tutkimus käsittelee valtionmuodostuksen kannalta keskeistä yksittäisten viranhaltijoiden roolia sekä toimintaa reuna-alueella. Valtionmuodostuksen historiassa rajaseuduilla onkin keskeinen rooli. Paikallisesta kontekstista huolimatta tutkimukseni ei tuota vain mikrotason empiria, vaan liittää ilmiöt laajempaan kontekstiin ja ottaa huomioon koko Ruotsin valtakunnan”, Julku summaa.

    Artikkelin kirjoittaja Essi Salmela on tuottanut artikkelin osana Digitaalisen viestinnän verkkokurssia.

    Julkaistu

    SHARE

    Hybridiajan kollaboraatiokuutioilla tutkitaan tilojen käyttöä ja hybridiopetuksen kehitystä

    Oulun yliopiston Linnanmaan ja Kontinkankaan kampuksille rakennetuilla “hybridiajan kollaboraatiokuutioilla” pyritään kehittämään fyysisten tilojen käyttöä sekä hybridiopetuksen mahdollisuuksia. Kuutioita on sijoiteltu kampuksille yhteensä viisi kappaletta. Oulun yliopiston kampuksille on ilmestynyt hybridiajan kollaboraatiokuutioiksi nimettyjä tiloja. Kollaboraatiokuutioita on tullut Linnanmaan kampukselle kolme kappaletta ja Kontin kankaan kampukselle kaksi kappaletta.  Kuutiot toimivat osana kasvatustieteiden tiedekunnnan, arkkitehtuurin ja hoitotieteen yhteistä […]

    Opiskelu Uutiset

    TEKSTI Tuuli Heikura

    KUVAT Tuuli Heikura

    Oulun yliopiston Linnanmaan ja Kontinkankaan kampuksille rakennetuilla “hybridiajan kollaboraatiokuutioilla” pyritään kehittämään fyysisten tilojen käyttöä sekä hybridiopetuksen mahdollisuuksia. Kuutioita on sijoiteltu kampuksille yhteensä viisi kappaletta.

    Oulun yliopiston kampuksille on ilmestynyt hybridiajan kollaboraatiokuutioiksi nimettyjä tiloja. Kollaboraatiokuutioita on tullut Linnanmaan kampukselle kolme kappaletta ja Kontin kankaan kampukselle kaksi kappaletta. 

    Linnanmaan kampukselle on sijoitettu kaksi ryhmätyökuutiota ja yksi mediatuotantokuutio.

    Kuutiot toimivat osana kasvatustieteiden tiedekunnnan, arkkitehtuurin ja hoitotieteen yhteistä tutkimushanketta, jossa osarahoittajana on Suomen yliopistokiinteistöt oy. Hankkeessa tutkitaan tilankäyttöä sekä hybridiopetuksen kehittämistä. Kuutiot toimivat Oulun yliopistolla demona osana tutkimushanketta, jossa pyritään monipuolistamaan kampusten fyysistä oppimisympäristöä sekä tarjoamaan uudenlaisia mahdollisuuksia monitieteiseen arkkitehtuuria, teknologiaa ja oppimista yhdistävään tutkimukseen.

    Kyseessä ei ole kuitenkaan tietty yksittäinen tutkimus, vaan kuutioilla pyritään luomaan infrastruktuuria laajemmallekin tutkimukselle liittyen tulevaisuuden kasvavalle tarpeelle opiskelun monimuotoisiin ja muuntautuviin ryhmätiloihin.  Lisäksi kuutioiden toivotaan tukevan niin yliopiston tietotyöntekijöiden monipaikkaisen tietotyön kehittämistä kuin vastaamaan opiskelijoilta tulleeseen palautteeseen varattavista ryhmätyötiloista, Oulun yliopistolta kerrotaan. 


    Kuutioissa on keskeisessä roolissa teknologia ja sen tuomat mahdollisuudet. “Teknologia on mukana vuorovaikutuksen ja oman median tuottamisen mahdollistajana. Toivottavasti saamme tekniset ratkaisut niin yksinkertaisiksi, että podcastin, videoluennon ja vaikkapa haastattelun tekeminen onnistuu niin opiskelijoilta kuin henkilökunnaltakin”, kertoo Oulun yliopiston kasvatustieteen tiedekunnan projektipäällikkö Heikki Kontturi hankkeen tavoitteista.

    Tilat on varusteltu muun muassa  180˚/360˚ kameroilla, näytöillä, chroma key -seinillä ja äänentoistoratkaisuilla. Ryhmätyökuutioihin valitun teknologian haetaan mahdollistavan monimediaisen työskentelyn sekä saumattoman kytkeytymisen verkossa toteutuvaan opetukseen ja eripaikkaiseen opiskeluun.

    Lähtökohtana suunnittelussa ovat Oulun yliopiston tiedotteen mukaan olleet yksityisyys, äänieristys, osallistumista ja tuottamista tukeva teknologia sekä kytkeytyvyys LeaF-tutkimusinfrastruktuuriin sekä teknisesti että toiminnallisesti. 

    Tiloissa on huomioitu myös viime aikoina paljon tapetilla ollut terveysturvallisuus kampuksilla. Erityisesti Linnanmaan kampusta on kritisoitu huonosta sisäilmasta, ja kollaboraatiokuutiot on varusteltu bakteereja ja viruksia tuhoavalla valaistuksella.

    Kontturi kertoo, että kuutioita haluttiin molemmille kampuksille, koska osana demo-hankkeen ideaa on luoda monistettavia konsepteja kaikkien yliopistojen käyttöön ja siksi on hyvä testata ideaa erilaisissa rakennuksissa. 

    Kuutioiden sijoittelu kampuksilla on herättänyt ihmettelyä niin opiskelijoiden kuin henkilökunnan keskuudessa. Kontturi valottaa, että kuutioiden sijoittelulla on haettu keskeistä sijaintia ja että niiden ympärillä tapahtuu; näin halutaan katsoa, toimiiko kyseinen konsepti keskittymiseen mahdollistavana vetäytymistilana. Samalla kuutiot ovat osa ympäristöä ja niiden ympärille tarvittiin tilaa mahdollista kalustamista varten.

    Sijoittaminen keskeisiin tiloihin, kuten Linnanmaan kampuksella Väylän varrelle selittyy Kontturin mukaan sillä, että kuutiot palvelevat tehokkaammin useampia tiedekuntia eli ovat aidosti yhteiskäytössä. 

    Oulun yliopiston kampuspalveluista kerrotaan myös, että kuutioiden sijoittelut on tehty sillä silmällä, etteivät kuutiot haittaa liikennettä tai turvallisuutta kampuksilla. Arkkitehtuurin puolelta taas on mietitty myös kuutioiden sijoittumista tilaan ja tilankäyttöä, kampuspalveluiden tila-asiantuntija Juha Waullu lisää.

    Kuutiot pyritään saamaan käyttövalmiiksi uuden lukuvuoden alkuun mennessä, jolloin ne olisivat myös opiskelijoiden varattavissa. 

    Julkaistu

    SHARE

    Tuuli Heikura

    Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja ja kauppatieteiden maisteri, joka nauttii syväluotaavista ilmiöjutuista, kuluttaa lenkkipolkuja kahden koiransa kanssa ja haaveilee mankelin omistamisesta.

    Lue lisää:

    Opiskelu Uutiset

    Tuuli Heikura

    Yhtä hyviä kuin – tyttöjen vertailu poikiin matemaattisissa taidoissa elää edelleen

    Lukuisissa tutkimuksissa tyttöjen ja poikien matemaattisessa osaamisessa ei ole havaittu eroja, mutta silti stereotyyppiset käsitykset taitoeroista elävät jossain määrin edelleen. ”Lahjakas poika, ahkera tyttö” -stereotypia ei ole täysin kuopattu. Lähdin kartoittamaan, miten tyttöjen matemaattisesta osaamisesta puhutaan, ja mitä vaikutuksia sillä voi olla. Yhtä hyviä kuin pojat Moni on ehkä törmännyt hyvää tarkoittavaan lauseeseen ”tytöt ovat […]

    Ilmiöt Mitä tieteessä tapahtuu Tiede Tiedekysymys

    KUVAT Tuuli Heikura

    Lukuisissa tutkimuksissa tyttöjen ja poikien matemaattisessa osaamisessa ei ole havaittu eroja, mutta silti stereotyyppiset käsitykset taitoeroista elävät jossain määrin edelleen. ”Lahjakas poika, ahkera tyttö” -stereotypia ei ole täysin kuopattu. Lähdin kartoittamaan, miten tyttöjen matemaattisesta osaamisesta puhutaan, ja mitä vaikutuksia sillä voi olla.

    Yhtä hyviä kuin pojat

    Moni on ehkä törmännyt hyvää tarkoittavaan lauseeseen ”tytöt ovat yhtä hyviä matematiikassa kuin pojat”. Vuonna 2021 yhdysvaltalainen psykologian ja lingvistiikan tutkija Ellen Chestnut kollegoineen havaitsi, että lauserakenteella ”yhtä hyviä kuin” (”as good as”) ei saada aikaan mielikuvaa yhdenveroisesta osaamisesta. Taikasana on tässä yhteydessä sana ”kuin”, jota myös Kotimaisten kielten keskuksen mukaan käytetään suomen kielessä vertailussa.

    Chestnutin ja kollegoiden vuonna 2021 valmistuneessa tutkimuksessa käytettiin ”girls/boys are as good as boys/girls at x”-rakenteen lause-esimerkkejä. Aikuisille lauseiden verbit olivat epäsanoja, ja lapsille sukupuolineutraaleiksi koettuja tekemisiä.

    Tulokset osoittivat, että ”as good as”, ”yhtä hyviä kuin” asetelmassa jälkimmäisenä ollut nähtiin luonnostaan kyvykkäämmäksi, ja ensimmäisenä olleen osapuolen arvioitiin joutuvan näkemään enemmän vaivaa saavuttaakseen saman tuloksen. Sukupuolten paikkoja vaihdeltiin lauseissa. Chesnut ja kollegat totesivat, että tuloksista voidaan päätellä, että tyttöjen osaamisesta puhuttaessa lausahdus ”työt ovat yhtä hyviä matematiikassa kuin pojat” voi olla jopa haitallinen, koska se asettaa tytöt asemaan, jossa heitä vertaillaan poikiin.

    Chestnut kollegoineen toteaa, että puheessa nämä konnotaatiot ovat kuitenkin niin hienovaraisia, että niitä on vaikeampi havaita varsinkin verrattuna esimerkiksi avoimeen tai räikeään seksismiin. Ilmiö on luonnollisesti laajempi kokonaisuus kuin pelkkä yksittäinen lausahdus, mutta osaamispuhe on osa kokonaisuutta.

    Tunne matemaattisesta kyvykkyydestä voi siis rakentua historian ja sukupuolenkin kautta.

    Viestinnän ja toiminnan merkitys

    Haastattelin kasvatustieteiden tiedekunnan koulutusdekaani, matematiikan ja luonnontieteen didaktiikan yliopistolehtoria Sari Harmoista. Hän on myös STEAM (Science, Technology, Engineering, Arts, Mathematics) oppimisen ja opettamisen dosentti Turun yliopistossa. Harmoinen toteaa stereotyyppisten asenteiden näkyvän jo pienille lapsille. Aina asenteet eivät näy suoraan vaan hienovaraisemmin, kuten esimerkiksi silloin kun eritellään leluja tai annetaan mahdollisuuksia toimintaan sukupuolen mukaan – ”Annetaan esimerkiksi vasara pojalle käteen, eikä edes tarjota sitä tytölle”, Harmoinen pohtii.

    Hän kertoo aidon esimerkin koulumaailmasta: yhteisessä projektissa pojille annettiin tehtäväksi rakentaa sähkötyökaluilla opettajan kanssa, kun taas tytöt laitettiin erilliseen tilaan ilman opettajaa suunnittelemaan sisustamista. Harmoinen summaa ”On paljon piilossa tapahtuvaa viestintää, mutta myös toimintaa, ja nehän kaikki rakentavat osallistujan tunnetta siitä, että olemmeko ”yhtä hyviä kuin””.

    Harmoinen painottaa, ettei tyttöjen ja poikien matemaattisessa osaamisessa tai kyvykkyydessä ei ole havaittu eroja tutkimuksissa. Sen sijaan pystyvyystunne voi olla erilainen. Harmoinen tuo esille, kuinka kentältä kuulee tyttöjen herkästi sanovan ”ei äitikään ole tätä osannut, en minäkään tätä osaa”. Tunne matemaattisesta kyvykkyydestä voi siis rakentua historian ja sukupuolenkin kautta.

    Ammattien segregoituminen haasteena

    Haastattelin Oulun yliopistossa väitöskirjatutkijana toimivaa Satu Kalevaa. Kaleva on tutkinut oppiaineiden vaikutusta jatko-opintopolkuihin, ja erityisesti matematiikan vaikutusta niihin, sekä miten oppiainekiinnostus, matemaattinen minäpystyvyys ja sukupuoli vaikuttavat koulutusala-kiinnostukseen. Kalevan tutkimuskohteena on myös, miten STEM-alan kiinnostus syntyy sekä miten naisia voitaisiin kannustaa STEM-aloille.

    Kalevan alustavat tutkimustulokset osoittavat, että vaikka nuoren oppiainekiinnostus ja minäpystyvyys osaltaan vaikuttavat nuoren koulutusalakiinnostukseen, kaikkein vahvimmaksi vaikuttimeksi koulutusalakiinnostuksen syntyyn on yhä vastaajan sukupuoli Oulun lukiolaisten keskuudessa. Tähän vaikuttavat Kalevan mukaan monet tekijät, muun muassa kaverit ja perhe.

    Tytöt olivat myös huomattavasti poikia vähemmän kiinnostuneita STEM-aloista, ja vastasivat kyselyssä, etteivät tiedä alasta tarpeeksi. Kaleva toteaa: ”Matematiikan opiskelussa ollaan menty eteenpäin ja ero esimerkiksi pitkän matematiikan valinnassa lukiossa on kaventunut, mutta työelämässä sukupuolinen segregaatio näyttäytyy yhä todella vahvasti erityisesti Suomessa verrattuna muihin Euroopan maihin”.

    Harmoinen toteaa ammattien segregoitumisen mahdollisesti vaikuttavan siten, että esimerkiksi teknisistä innovaatioista jää puuttumaan jotain, jos työryhmistä puuttuu moniäänisyys.

    Harmoinen on tutkinut naisten palkkaukseen liittyviä asioita, ja hän huomauttaa, kuinka ammattien segregoitumisella on vaikutusta myös tulotasoihin – naiset työskentelevät aloilla, joissa palkkataso on matalampi ja näin ollen heidän keskiansionsa jäävät matalammaksi. Kalevaa puolestaan huolestuttaa erityisesti se, että tietoyhteiskuntaa ja tulevaisuuttamme rakentavat tällä hetkellä valtaosin miehet. Olisi ensiarvoisen tärkeää saada tähän työhön mukaan tasapuolisesti niin miehiä kuin naisia.

    Tietoa ja kannustusta

    Sari Harmoinen kertoo, kuinka tyttöjen oma suhtautuminen matemaattisiin aineisiin muuttuu alakoulun lopulla negatiivisemmaksi. Harmoinen huomauttaakin, että jos asiaan lähdetään vaikuttamaan vasta yläkoulussa, se on liian myöhäistä: – ”Minäpystyvyyden tunnetta ja kyvykkyyden tunnistamista pitäisi lähteä vahvistamaan jo varhaiskasvatuksessa”.

    Satu Kaleva puhuu sukupuolisensitiivisen ohjauksen puolesta. Hän kertoo ohjauksen olevan tarpeellista, koska saatamme olla sokeita sille, kuinka paljon annamme sukupuolen vaikuttaa. Kalevan mukaan olisi tärkeää että ”uskallettaisiin lähteä omien kiinnostuksen kohteiden ja vahvuuksien perusteella liikkeelle, ei sukupuolen” (Kaleva et. al., 2022a).  

    Työtilanne on Kalevan mukaan esimerkiksi ICT-aloilla tällä hetkellä Oulussa erittäin hyvä: ”Nyt kun eletään neljännen teollisen vallankumouksen kynnyksellä, STEM-alojen mahdollisuudet tulevat kasvamaan mittavasti. Meidän pitää huolta, että nuorilla on siitä tietoa”. Pohdimmekin Kalevan kanssa yhdessä ääneen, miksei ICT-aloja markkinoida enemmän naisille hyvällä työllistymisnäkökulmalla, kuten esimerkiksi hoitoaloilla tehdään.

    Tyypittely – hyötyä vai haittaa?

    Tyypittelyllä on vaaransa. Samalla kun segregaatiota yritetään purkaa, sorrutaanko tyypittelemään naiset ja miehet perinteisiin kategorioihin ja sukupuolirooleihin? Toisaalta moni lahjakas nainen kertoo kirjassa Naislahjakkuus, kuinka heidän on täytynyt korostaa maskuliinisuuttaan menestyäkseen. Esimerkiksi vahvasti segregoituneilla teknillisillä aloilla soisi olevan enemmän tilaa kaikenlaisille ihmisille, ei vain maskuliiniseen työkulttuuriin sopeutuville.


    Jos tyypittelyä korostetaan liikaa, onko mahdollista, että sorrutaan rakentamaan itseään toteuttavia ennusteita ja saadaan näin ja saadaan tytöt itsekin ajattelemaan olevansa altavastaajia, tai ”yhtä hyviä kuin pojat” tai kuinka ”kyllä tytötkin” osaavat?  

    Toisaalta asioiden lakaiseminen maton alle ei tuota tulosta. Selvää kuitenkin on, kuten Kaleva ja Harmoinen molemmat toteavat, että henkilön omaan kiinnostukseen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota, eikä tarjota stereotyyppisiä vaihtoehtoja automaattisesti. Myös puheeseen, arviointiin ja käytännön esimerkkeihin tulee kiinnittää huomiota.

    Harmoisen sekä Kalevan haastatteluista sekä esimerkiksi Chestnutin ja kollegoiden tutkimuksesta käy ilmi, että hienovaraisellakin stereotyyppisellä kohtelulla voi olla pitkäkantoisia vaikutuksia sekä yksilöllisesti että yhteiskunnallisesti.

    Artikkelin kirjoittaja Anna Haapakangas on toteuttanut artikkelin osana Digitaalisen viestinnän verkkokurssia.

    Julkaistu

    SHARE

    Hyvä uni loksauttaa päivän opit muistiin

    Valtava määrä unitutkimuksia viittaavat siihen, että hyvällä unella on positiivinen vaikutus oppimiseen. Osa päivällä oppimistamme asioista siirtyy pitkäaikaiseen muistiin pysyvästi ja asiat loksahtavat paikalleen. Korkeakoulu-opiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimus (KOTT) vuodelta 2021 osoittaa, että 25,9 % opiskelijoista kokee päiväväsymystä. Dosentti Tarja Stenberg on tutkinut unen vaikutusta muistiin ja oppimiseen. Stenberg kertoo, että aivojen tutkimus on aivojen […]

    Mitä tieteessä tapahtuu Opiskelu Tiede Tiedekysymys

    KUVAT Tuuli Heikura

    Valtava määrä unitutkimuksia viittaavat siihen, että hyvällä unella on positiivinen vaikutus oppimiseen. Osa päivällä oppimistamme asioista siirtyy pitkäaikaiseen muistiin pysyvästi ja asiat loksahtavat paikalleen. Korkeakoulu-opiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimus (KOTT) vuodelta 2021 osoittaa, että 25,9 % opiskelijoista kokee päiväväsymystä.

    Dosentti Tarja Stenberg on tutkinut unen vaikutusta muistiin ja oppimiseen. Stenberg kertoo, että aivojen tutkimus on aivojen muovautumismekanismien tutkimusta, joka on kehittynyt hurjasti viime vuosina. Unen tärkeyden tutkimus keskittyy ymmärtämään juuri näitä perustoimintoja, joiden tunteminen on välttämätöntä muistia ja oppimista parantavien menetelmien kehittämisessä. Muistiin painamisen keinoja on jo keksitty kokeellisten menetelmien avulla.

    Mitä muut tutkimukset osoittavat unesta, muistista ja oppimisesta?

    Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Mikael Sallinen on vuoden 2013 tutkimuksellaan tullut samoihin päätelmiin Stenbergin kanssa unesta, muistista ja oppimisesta; uni tukee kognitiivisia toimintoja, joita tarvitaan opitun materiaalin mieleen painamisessa, muistissa säilyttämisessä sekä muistista palauttamisessa. Tämän lisäksi unen aikana osa valveilla syntyneistä muistijäljistä aktivoituu ja vahvistuu. 

    Aivotutkija Minna Huotilainen kertoo, että päivän aikana oppimamme asiat jäävät aktiiviseen muistiin. Illalla aivoissa alkaa tiivistystyö, jonka aikana valikoituvat ne asiat, jotka siirtyvät pitkäaikaiseen muistiin. Siirron onnistuessa opitut asiat siirtyvät pitkäkestoiseen muistiin ja pysyvät siellä.  Siirron epäonnistuttua, edellisenä päivänä opitut asiat eivät siirry pitkäkestoiseen muistiin eikä niitä muisteta seuraavana päivänä.

    Mitä aivomme puuhaavat yöllä?

    Illalla muistamamme asiat saattavat muovautua uudelleen yön aikana. Kuvitelma siitä, että aivomme ovat passiivisia yön aikana voidaan unohtaa. 

    Nykyään tiedetään, että aivotoiminta on unenkin aikana aktiivista ja että, unen aikainen aivotoiminta on keskeistä aivojen toiminnalle niiden ollessa hereillä. Muistin ja oppimisen tutkiminen perusmekanismien tasolla on pitkälti aivojen muovautumisen tutkimusta. Näiden perusmekanismien tunteminen on välttämätöntä, kun muistin ja oppimisen menetelmiä kehitetään.

    Mitä aivoissamme tapahtuu päivällä?

    Aivomme vastaanottaa suuria tietomääriä päivittäin, josta ainoastaan pieni määrä tavoittaa aivokuoren ja tietoisuuden, kertoo Stenberg. Tieto jää talteen lyhytaikaiseen muistiin, hippokampukseen. Tiedon määrän kasvulla on rajansa ja niin on myös synapsien määrän ja vahvuuden lisäyksellä.

    Synapsi kuluttaa energiaa ja kasvaa sitä mukaan, kun se vastaanottaa viestejä. Tämä johtaa siihen, että hermoverkon sopeutuminen heikkenee ja sitä myötä katoaa. Tämän prosessin jälkeen emme enää opi uutta. Monet päivän aikana syntyvistä synapseista katoavat, mutta osa syntyvistä synapseista vahvistuu unen aikana – juuri ne, joiden kautta oppiminen välittyy.

    Arvoitus on vielä, kuinka jäävät tai katoavat synapsit valikoituvat. Synapsien toiminnasta ei ole vielä uutta tutkimustietoa.

    Muistin ja oppimisen keskeiset ongelmat

    Ongelmana on, miten tilaa vapautetaan uusien asioiden oppimiseen ja muistamiseen sekä miten opittu sopeutuu jo olemassa olevaan tietoon tuhoamatta mitään tärkeää. 

    Stenbergin tutkimus osoittaa, että systeemitasolla muistin parantamisen teorian taustalla ajatus on tämä: uusi aine koodataan aivokuoreen ja siirretään hippokampukseen lyhytaikaiseen muistiin, josta se palautetaan vähitellen ja pitkälti unen aikana takaisin pitkäkestoiseen muistiin. Tämän prosessin aikana hippokampuksesta tuleva informaatio   aktivoi useita aivokuoressa jo olevia muistijälkiä. Tämä luo uusia muistijälkiä, jotka sekä sulauttavat että muokkaavat uutta tietoa. 

    Uudet ja mielenkiintoiset kokemukset jäävät paremmin mieleen. Tiedämme kokemuksesta, että tämä pitää paikkansa. Ilmiö voidaan havaita jyrsijöiden tutkimuksen aikana tapahtuvana theeta aktiivisuuden lisääntymisenä. Myös dopamiinin lisääntynyt erittyminen vaikuttaa siihen, että muistamme meitä kiinnostavat asiat paremmin, sanoo Stenberg.

    Voidaanko muistin rakennetta ja toimintaa verrata tietokoneen kiintolevyyn?

    Tämmönen vertaus on vallinnut – ei enää. Tieto kiintolevyllä pysyy siinä muodossa kuin se on sinne kirjattu. Muisti puolestaan on luovasti muotoiltu, koska unen aikainen aivotoiminta muuttaa jatkuvasti aivojen sisältöä, kun tietoisuutemme on pois pelistä. Sen takia on vaikea myöhemmin tietää, mikä oli alkuperäinen ja mikä muuttunut versio , kertoo Stenberg. 

    Oppimista voidaan vahvistaa menetelmällä, jolla aktivoidaan uudelleen haju- ja äänivihjeitä unen aikana. Ihmiskokeita on tehty yhdistämällä oppimisen aikana tietty esine tiettyyn hajuun. Unen aikana suoritetut magneettikuvaukset osoittavat, että hippokampus aktivoituu hajuaistin suhteen samalla kun muistin toiminta parani, kertoo Stenberg. 

    KOTT-tutkimuksen mukaan korkeakouluopiskelijoista neljäsosa potee päiväväsymystä. Uneen pitäisi panostaa enemmän, jotta aivot jaksaisivat vastaanottaa uutta tietoa. Synapsi kasvaa ja kuluttaa energiaa tietomäärän myötä, kun taas synapsit vahvistuvat unen aikana. Tämän takia tietoa ei voida ottaa vastaan rajattomasti. Unesta ja oppimisesta tehdyt tutkimukset osoittavat samaan suuntaan, hyvä uni on perustana uuden oppimiselle ja muistamiselle. 

    Muistin ja oppimisen menetelmiä kehitetään koko ajan. Muistimme rakennetta ja toimintaa ei enää verrata kiintolevyyn. Muistimme toimii luovasti. Unen aikainen aivojen toiminta muuttaa aivojen sisältöä jatkuvasti.

    Kirjoittaja Suvi Nevala on tehnyt artikkelin osana Digitaalisen viestinnän verkkokurssia.

    Julkaistu

    SHARE

    Toiset äänet -dokumenttielokuvan ohjaaja Annika Grofille yliopiston autonomian ja arvojen puolustaminen on tärkeää

    Toiset äänet on vauhdikas dokumentti yliopiston arvojen näivettämisestä sekä tärkeä puheenvuoro vahvan vapaan ja autonomisen yliopiston puolesta. Elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Annika Grof kuvasi neljää yliopistolaista, jotka taistelevat yliopistouudistuksen seurausten kanssa. Annika Grof on ohjannut pitkän näytelmäelokuvan, lyhytelokuvia, dokumentteja, TV-sarjoja,  mainoksia ja tositeeveetä. Edellisestä dokumentista Liikkumavara (2009) on kulunut jo yli kymmenen vuotta.  Liikkumavara oli ehdolla parhaan dokumentin Jussin saajaksi […]

    Arviot Elokuva-arvostelu Kulttuuri Opiskelu

    TEKSTI Pete Huttunen

    Toiset äänet on vauhdikas dokumentti yliopiston arvojen näivettämisestä sekä tärkeä puheenvuoro vahvan vapaan ja autonomisen yliopiston puolesta. Elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Annika Grof kuvasi neljää yliopistolaista, jotka taistelevat yliopistouudistuksen seurausten kanssa.

    Annika Grof on ohjannut pitkän näytelmäelokuvan, lyhytelokuvia, dokumentteja, TV-sarjoja,  mainoksia ja tositeeveetä. Edellisestä dokumentista Liikkumavara (2009) on kulunut jo yli kymmenen vuotta. 

    Liikkumavara oli ehdolla parhaan dokumentin Jussin saajaksi ja voitti Tampereen elokuvajuhlien pitkän dokumentin pääpalkinnon sekä yleisöpalkinnon.  

    Yhteiskunnalliset aiheet ja politiikka kiinnostavat Annika Grofia. Liikkumavara käsittelee lain säätämisen prosessia ja Toiset äänet pureutuu lain säätämisen seurauksiin. Grof kertoo, että hän haluaa puhua tärkeistä asioista erityisesti arjen tasolla. 

    – Päätin Liikkumavara –dokumentin jälkeen, että en tee dokkaria ennen kuin tulee vastaan sellainen aihe, jonka ohi en voi kävellä, Grof kertoo 

    Elokuvan aihe nousi toisen elokuvan ennakkotutkimusta tehdessä ja vei mukanaan.  

    – Olin tekemässä toista elokuvaa, ja etsin keski-ikäisiä naisia, jotka ovat saaneet potkut törkeällä tavalla. Esille nousi Helsingin yliopiston valtava irtisanomisaalto 2016.  

    – Otin yhteyttä vanhaan ystävääni, entiseen opiskelijakaveriini, joka toimii nyt yliopistossa proffana. Hän kertoi, että sellaista yliopistoa ei enää ole olemassa, jonka muistan – yliopistoa, jossa opiskeltiin 1990-luvulla. Olin järkyttynyt. 

    – Olin kuvitellut, että kyse oli vain Sipilän hallituksen vuoden 2016 leikkauksista ja siitä johtuneista  irtisanomisia, mutta kyse olikin paljon suuremmasta. Tuntemaani yliopistoa oli rapautettu ja tutkimuksen kenttää kavennettu ja ohennettu jo pitkän aikaa, Grof kertoo.

    Hallitukset toisensa jälkeen ovat nakertaneet koulutusta

    Vuonna 2010 tuli voimaan yliopistolaki, joka muutti koko yliopiston perusolemusta. Uusi laki irrotti  yliopistot valtiosta ja teki niistä itsenäisiä laitoksia ja säätiöitä.

    Kokoomuksen silloinen puheenjohtaja Jyrki Katainen hehkutti keväällä 2009 fantastista yliopistouudistusta: “Se on parasta mitä suomalaiselle yliopistosektorille on tapahtunut sen jälkeen kun ne on perustettu!”, hän julisti. 

    Yliopistolaisilta vietiin päätösvaltaa sen omista asioista, ja johtokuntiin valittiin yritysmaailman edustajia. 

    Yliopistot avattiin vapaalle markkinataloudelle ja kaikkea alettiin mitata rahassa. Tärkeimmiksi arvoiksi nousivat tuottavuus, tehokkuus, talouskasvu, innovatiivisuus sekä muodikkaat tutkimusalat. Tehokkuutta ja tuottavuutta haettiin irtisanomisilla. 

    Tehostaminen jatkui Sipilän oikeistohallituksen aikana. Vuonna 2016 tehtiin suuret koulutusleikkaukset. Hallituskaudella leikattiin koulutuksesta yli 690 miljoonaa euroa. Koulutuslupaukset petettiin röyhkeästi. Yliopistoilla alkoi jälleen YT-neuvottelut ja päädyttiin massairtisanomisiin. 

    Nykyinen vasemmistojohtoinen hallitus ei ole avannut yliopistolakia Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton vaatimuksista huolimatta. Uudessa korkeakoulutuksen visiossa suorituksiin perustuvaa mallia on entisestään kiristetty. 

    Tuottoon valjastettu ja elinkeinoelämän säännöillä toimiva yliopisto vaikuttaa siihen, mitä tutkitaan ja pahimmassa tapauksessa myös tutkimustuloksiin. Kun autonomia ja vapaus on menetetty, vähenee myös mahdollisuudet kritisoida valtaapitäviä.

    Tutkittu tieto koskee meitä kaikkia

    Annika Grofin arvokkaana pitämä yliopisto on muuttunut ammattikoulumaiseksi. Tavoitteena on tuottaa mahdollisimman nopeasti tekijöitä työelämän tarpeisiin. Opiskelijoiden laaja ja syvä ymmärrys maailmasta ja omasta tieteenalasta on heikentynyt. 

    – Yliopisto oli minulle kuin kivi – vakaa toimija muuttuvassa maailmassa, jonka totuudellisuuteen voin aina luottaa. Kun huomasin, että näin ei ole asia järkytti syvästi. 

    – Kysymys on todella suuresta asiasta, joka ulottuu demokratiamme perustaan asti – siihen miten vahva demokratia meillä Suomessa on, Grof kertoo. 

    Yliopistolaitoksen perusperiaatteiden muuttaminen ei koske ainoastaan yliopistolaisia. Tulokset  heijastuvat koko yhteiskuntaan. Tästä oli kerrottava. 

    – Emme halunneet tehdä dokumenttia akateemiselle maailmalle tai poliitikoille. Elokuva on suunnattu niille äänestäjille, jotka eivät vielä ymmärrä vapaan, vahvan ja autonomisen yliopiston merkitystä omassa arjessaan. 

    – Esimerkiksi lääkärit ja opettajat on koulutettu yliopistossa. Jos näiden ihmisten osaaminen lähtee hapertumaan ja tieteellinen maailmankuva kapenee, se vaikuttaa jokaisen ihmisen elämään – ei  ainoastaan yliopistomaailmaan, Grof valaisee.

    Ohjaaja ja käsikirjoittaja Annika Grof. Kuva Sanna Kaesma.

    Dokumentin tärkeä ensemble

    Elokuvan neljä päähenkilöä ovat mielenkiintoisia ja keskenään erilaisia persoonia. Professori (nyk.  emeritus) ja vuoden 2019 kansanedustajaehdokas Jukka Kekkonen päätti muuttaa yliopistolakia vaikka yksin.  

    Helsingin yliopiston Lehtori (2009 – 2016) Gaela Keryel haastoi yliopiston laittomasta irtisanomisestaan oikeuteen. Apulaisprofessori ja dosentti Lena Näre sekä postdoc taiteilija Taina Saarikivi taistelevat vapaan yliopiston puolesta 

    – Elokuvassa, myös dokumenttielokuvassa ensemble on tärkeä. Kuvasin noin kolmen kuukauden aikana keväällä 2019 useita henkilöitä. Tähän valikoitui lopulta kiinnostavia ihmisiä, jotka taistelevat aktiivisesti omassa elämässään yliopistouudistusten seurausten kanssa, Grof kertoo.

    Jukka Kekkonen, elokuvan päähenkilö Kuva Tarasow Films.

    Viihdyttävä elokuva vaikeasta ja monimutkaisesta aiheesta

    – Teemme elokuvia tiiminä elokuvan tuottaja Joon Tervakarin kanssa. Hän ymmärsi heti aiheen  tärkeyden ja oli tarpeeksi rohkea lähtemään tällaiseen projektiin, Grof kertoo. 

    Grofin mukaan elokuvan kepeä muoto päätettiin ihan alussa. Nopearytminen kollaasielokuva on jopa hengästyttävä kokemus. Leikkaukset ovat nopeita, paikka ja aika vaihtuvat tiuhaan. 

    – Aihe on monimutkainen, ja ehkä vähän kuivakkakin. Pyrkimys oli kuitenkin tehdä jäntevä ja kepeä  elokuva – sellainen, joka on helppo katsoa. Emme halunneet kuvata puhuvia päitä ja tehdä elokuvasta raskasta. 

    Groffilla on vakaa usko, että elokuvalla on merkitys ja sillä pystyy vaikuttamaan. 

    – Luulen että kaikilla elokuvantekijöillä, kaikilla taiteilijoilla on usko mahdollisuuteen vaikuttaa. Elokuvan tekeminen on kallista, ja olisi moraalitonta tehdä sellaista mistä en tiedä tai mihin en usko. 

    Annika Grof uskoo, että elokuva herättää laajaa keskustelua. Ensimmäisten näytösten jälkeen palaute on ollut positiivista. 

    – Koko tekijätiimille on ollut tärkeää, että elokuvan nähneet ovat kertoneet, että nyt ymmärtävät jotain sellaista, mitä eivät ole koskaan tulleet ajatelleeksi suhteessa yliopistoon. 

    – Toinen tärkeä asia on, että ensi-illan jälkeen ihmiset ihmettelivät, miten ihmeessä saitte tehtyä  tällaisesta aiheesta näin viihdyttävän elokuvan. Tämä oli meillä tavoitteena, ja oli hienoa huomata, että ihmiset kokivat asian niin, Grof summaa. 

    Toiset äänet -elokuvan näytökset Finnkinon elokuvateatterissa ympäri Suomen sekä Oulussa elokuvateatteri Starissa.

    Julkaistu

    SHARE

    Pete Huttunen

    Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

    Lue lisää:

    Arviot Elokuva-arvostelu Kulttuuri Opiskelu

    Pete Huttunen

    Impronium: Kohtauksia hetkestä – Improvisaatioteatterin yhteinen ja jaettu ilo

    Impronium: Kohtauksia hetkestä. Ohjaus Juhani Kuula. Tuottaja Marjo Ervasti. Aputuottaja Riikka Yli-Olli. Tuotanto/OYT Ari-Matti Lappalainen. Johtiskummi Essi Viinikka. Valo- ja äänitekniikka Matias Tapaninen. Lavalla Marjo Ervasti, Pekka Hartikainen, Suvi Lindholm, Elina Koski, Laura Määttä, Suvi Vinblad ja Maria Hietanen. Ensi-ilta Valvenäyttämöllä 21.5.2022. Artikkelikuva Riikka Yli-Olli. Merenneitoja naarataan Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan puolisoiksi suomalaisille. Lämpimiin virtoihin  tottuneet […]

    Arviot Kulttuuri Teatteriarvostelu

    TEKSTI Pete Huttunen

    KUVAT Mari Kivioja

    Impronium: Kohtauksia hetkestä. Ohjaus Juhani Kuula. Tuottaja Marjo Ervasti. Aputuottaja Riikka Yli-Olli. Tuotanto/OYT Ari-Matti Lappalainen. Johtiskummi Essi Viinikka. Valo- ja äänitekniikka Matias Tapaninen. Lavalla Marjo Ervasti, Pekka Hartikainen, Suvi Lindholm, Elina Koski, Laura Määttä, Suvi Vinblad ja Maria Hietanen. Ensi-ilta Valvenäyttämöllä 21.5.2022. Artikkelikuva Riikka Yli-Olli.

    Merenneitoja naarataan Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan puolisoiksi suomalaisille. Lämpimiin virtoihin  tottuneet merenneidot kohtaavat hyisissä vesissä tappajahain. Neidon uusi parisuhdekaan ei ole  ongelmaton ihmisoletetun kanssa. Asiassa onneksi auttaa parisuhde- ja seksuaaliterapia. Improvisaatioteatterissa voi tapahtua mitä vain, ja Oulun Ylioppilasteatterin Impronium-ryhmän esityksessä Kohtauksia hetkestä myös tapahtuu. Kukaan, edes näyttelijät eivät kuitenkaan tiedä  etukäteen juonta tai näytelmän kulkua. 

    Hulvaton retki muistoihin

    Tunnelma on intiimi ja jännittävä pienellä valvenäyttämöllä. Kaikki tapahtuu ihan vieressä.  Improvisaatioteatterissa vuorovaikutus yleisön kanssa on oleellinen osa esitystä. Yleisö myös päättää  esimerkiksi alkuasetelman, tapahtumapaikan ja antaa sanoja näyttelijöille inspiraatioksi.  

    Aluksi yksi näyttelijä kyselee yleisöltä muistoja Impronium-ryhmän käsiteltäväksi. Yleisöstä kuuluu,  että näytelmässä on oltava ainakin laituri ja verta. Laituri herättää heti muistoja. 

    Yksi on yrittänyt pienenä upottaa laiturin hyppimällä. Toinen on nähnyt teininä ihastuksensa pussailevan toisen kanssa laiturilla. Tarina ei kerro, nähtiinkö sitten verta, mutta kertoja ei vaikuta verenhimoiselta. 

    Pian lavalla jo tapahtuu. Meno on villiä laiturilla, veden alla ja milloin missäkin. Samalla julkistetaan uusi ohjelmaformaatti, Ensitreffit laiturilla. Näytelmä ilman merenneitoa ei ole kovin hyvä, mutta tämä on. Merenneidot ovat kivoja ja heitä ei saisi kohdella huonosti. Joku näytelmän nähnyt saisi nyt käynnistää Mermaid Too -kampanjan. 

    Näyttelijät ovat nopeita ja juonenkäänteet yllättävät hetki toisensa jälkeen. Hulvaton näytelmä elää,  ja yleisö on aidosti mukana. Yllättävät oivallukset ovat riemastuttavia. 

    Jos joku tarjoaisi tällaista käsikirjoitusta, häntä katsottaisiin ymmärtävästi alta kulmien, taputettaisiin  olalle ja rauhoiteltaisiin: “Oleppa nyt, ei ole mitään hätän, Suvi meni just soittamaan ja pääset pian  turvaan.” Sekopäinen impronäytelmä pysyy kuitenkin rimaa hipoen kasassa, juuri niin kuin tällaisissa  pitääkin.

    Ohjaaja Juhani Kuula valaisee improvisaation tekemistä

    Kohtauksia hetkestä -näytelmä on vapaamuotoinen, free-form improvisaatioesitys. Vapaassa muodossa todellakin nyhjätään tyhjästä. 

    Näytelmässä ei ole valmista rakennetta – ei rekvisiittaa tai rooliasuja. Näyttelijät reagoivat nopeasti  toistensa sanoihin ja eleisiin, ja vievät näytelmää uusiin suuntiin tai palaavat aiempaan.

    Juhani Kuulalle tärkeintä improssa on uuden keksiminen ja yhdessä tekemisen riemu. Kuva Mari Kivioja.

    Kohtauksia hetkessä on Juhani Kuulan ensimmäinen ohjaustyö. Vapaan improvisaation ohjaaminen  poikkeaa huomattavasti tekstilähtöisen näytelmän ohjaamisesta.  

    – Käytännössä ohjaaminen on tsemppaamista, organisointia ja taiteellista johtamista. 

    – Ennen varsinaisten tekniikoiden opettelua ryhmäydyttiin, tehtiin hauskoja harjoituksia ja leikittiin leikkejä. Huomasimme heti alkuun, että parasta syntyy, kun kaikilla hauskaa lavalla. 

    – Lavalla näyttelijät ohjaavat itse tapahtumia, tekevät leikkauksia ja nostavat esiin uusia ja aiempia asioita, Juhani Kuula kertoo näytelmän ohjaamisprosessista.

    Hetkeäkään ei ole tylsää

    Improniumin koko porukka on käynyt useita erilaisia kursseja matkan varrella. Tässä tuotannossa on ollut mukana Ylioppilasteatterin ulkopuolinen kouluttaja. 

    – Ilona Ruohomäki on käynyt opettamassa, mitä vapaa improvisaatio on ja mihin suuntaan näytelmää kannattaa eri tilanteissa viedä, Kuula kertoo. 

    Vaikka työryhmä on käynyt kursseja ja saanut opetusta, ajatus näyttelemisestä ilman tekstin ja valmiin roolin turvaa tuntuu kauhealta. 

    – Välillä vähän hikoiluttaa. Apua, mitä jos ei yhtäkkiä tule mitään mieleen, mutta toisaalta siinä voi sanoa melkein mitä vain. Ilman käsikirjoitusta ja näytelmätekstiä näissä ei tule virheitä. 

    – Improvisaatiossa on kiehtovaa jatkuva muutos – koko ajan tapahtuu uutta ja hetkeäkään ei ole tylsää. Tähän ei ainakaan voi kyllästyä. 

    – Tärkeintä keksimisen ja yhdessä tekemisen riemu, Juhani Kuula summaa. 

    Tekemisen riemu välittyy myös yleisöön. Jos sota ja taudit ahdistavat, Oulun ylioppilasteatterin  Impronium: Kohtauksia hetkestä tarjoaa riemukkaan hetken arjen ulkopuolella. Varmaa se ei toki ole, ja seuraavissa näytöksissä ei ole välttämättä merenneitoja. Etukäteen asiaa ei voi kukaan tietää.

    Artikkelia muokattu 15.19: Lisätty näyttelijöihin Maria Hietanen.

    Julkaistu

    SHARE

    Pete Huttunen

    Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

    Lue lisää:

    Arviot Kulttuuri Teatteriarvostelu

    Pete Huttunen