Kunpa vastaan ei tulisi ketään tuttua

Ennen lomaa koittaa usein opiskelijan arjessa hetki, jolloin palautetaan viimeiset tehtävät, pakataan, ostetaan juna- tai bussiliput tai lastataan auto täyteen ja suunnataan kohti kotia. Kodilla tarkoitan tässä sitä paikkaa, jossa kasvoi teiniksi, tai jopa aikuiseksi. Ei sitä pientä opiskelijayksiötä, jonka jääkaapissa odottaa vain valo ja eilisen nuudeliannoksen jämät. Lapsuudenkoti itsessään saattaa herättää lämpimiä muistoja. Sinne […]

Ennen lomaa koittaa usein opiskelijan arjessa hetki, jolloin palautetaan viimeiset tehtävät, pakataan, ostetaan juna- tai bussiliput tai lastataan auto täyteen ja suunnataan kohti kotia. Kodilla tarkoitan tässä sitä paikkaa, jossa kasvoi teiniksi, tai jopa aikuiseksi. Ei sitä pientä opiskelijayksiötä, jonka jääkaapissa odottaa vain valo ja eilisen nuudeliannoksen jämät.

Lapsuudenkoti itsessään saattaa herättää lämpimiä muistoja. Sinne matkustaessa joutuu kuitenkin usein ohittamaan vanhan koulun, urheilukentän, lapsuudenystävien kotitaloja tai paikan, jossa entisen ihastuksen kanssa pussaili. Ja ehkä riiteli ja erosi.

Joistakin tämä tuntuu ihanalta nostalgiatripiltä. Onneksi olkoon, jos olet yksi heistä. Kaikissa vanhat kulmat eivät kuitenkaan aiheuta riemua, vaan enemmänkin pakokauhua. Ajatus entisen yläasteen kulmilla kävelemisestä tai tutussa lähikaupassa käynnistä voivat tuntua lamauttavilta.

Olen jutellut asiasta paljon tuttujeni kanssa ja huomannut, etten ole ainoa, jota kotipaikkakunnalle paluu ahdistaa. Keskusteluissa on noussut usein esiin ajatus, johon monen on varmasti helppo samaistua: ”kunpa ei tulisi vastaan ketään tuttua”.

Kotikunnan kyltin ohittaminen saa sydämen tykyttämään ja posket punoittamaan. Rapistunut nuorisotalo puistattaa ja aiheuttaa ahdistavia takaumia teinivuosilta. Tekee mieli puristua kasaan ja palata takaisin nykyiseen turvalliseen arkeen. Jos ahdistus saa suuret mittasuhteet, voi kotiin palaaminen olla todella stressaavaa.

Psykopodiaa-podcastissa psykologi Nina Lyytinen keskustelee psykologian ilmiöistä muiden asiantuntijoiden kanssa. Podcastin Stressin ja ahdistuksen säätely -jaksossa vieraana oleva psykoterapeutti Hanna Markuksela kertoo ahdistuksen olevan fysiologinen tunne. Ahdistus voi siis näyttäytyä myös fyysisinä oireina, joita ovat esimerkiksi ruuansulatuskanavan häiriöt, sykkeen kohoaminen, lihaskireydet ja jopa kipu.

Markuksela kehottaa miettimään oman ahdistuksen triggereitä, eli mitkä asiat laukaisevat sen. Jaksossa todetaan, että ahdistuksesta kärsivä ihminen kuulee usein sanat: ”yritä olla ajattelematta sitä”. Markuksela kuitenkin rohkaisee sallimaan itselle lyhyen hetken, jolloin voi luvan kanssa märehtiä ahdistavaa asiaa, eikä keskittyä työntämään sitä pois mielestä.

Kokeilin sallia itselleni hetken, jolloin pohdin, ahdistuin ja märehdin asiaa huolella. Huomasin, että en pidä kovinkaan paljon teiniaikaisesta itsestäni. Hän oli holtiton, itsekeskeinen ja epävarma – kuten teinit usein ovat. Kotipaikkakunta saa minut automaattisesti muistelemaan juuri näitä vuosia elämästäni.

Yleensä tiedostan, etten ole enää samanlainen kuin teininä, mutta vanhaa koulua tuijottaessa entisestä itsestä on vaikeampaa pyristellä irti. Tuntuu, kuin joutuisi hetkeksi imaistuksi takaisin menneeseen, vaikka on kulkenut pitkän matkan kasvaakseen siitä pois – ja se ahdistaa.

Helposti myös kuvittelee muiden näkevän sinut samanlaisena kuin olit nuorisoseuran kesädiskossa joskus vuonna 2007. Siksi vanhaan tuttuun törmätessä saattaa tulla äkillinen halu piiloutua. Tuntuu kuin täytyisi todistella, että näetkö kuinka aikuistunut olen nykyään, enkä lainkaan se sama tyyppi, jonka sinä muistat. En kuitenkaan suosittele tekemään näin, sillä luultavasti häntä ei kiinnosta.

Lähetän voimia kaikille, jotka saavat näppylöitä jo vanhan kouluruokalan ajattelemisesta, tai hengenahdistusta entisen Siwan seinustalla nököttävästä moporivistöstä. Kun seuraavan kerran palaat kotiseudulle, muista, että palaat sinne vahvempana itsenäsi, vaikka olisitkin vielä pohjimmiltasi sama tyyppi kuin siellä asuessasi.

Voit päättää ottaa hiukan etäisyyttä koko paikkaan, tai voit pikkuhiljaa alkaa rakentaa tilannetta, jossa kotipaikkakunta ei enää ahdista. Ehkä vielä joskus muistelet siellä elettyä elämää ilolla. Joka tapauksessa, valinta on sinun.Itselläni ahdistusta helpotti lopulta kliseinen, mutta tehokas aika.

Essi Markkula

Ylen toimittaja ja pian valmistuva journalisti. Kotoisin noin 5 000 asukkaan Sievistä, josta ei enää niin usein ahdistu, vaan palaa kotiin muistelemaan lämmöllä teinirakkauksiaan, hölmöilyjään ja huolettomampaa nuoruutta.

Lue lisää:

Vuoden 2023 eduskuntavaalien vaaliohjelmissa esitetään koulutuksen maksullisuutta

Tulevien eduskuntavaalien vaalikampanjointi on aloitettu räväkästi koulutuspolitiikkaa koskevissa vaalipuheissa.  Sivistystyönantajat (Sivista) julkaisi 9. lokakuuta 2022 vuoden 2023 eduskuntavaaliohjelmaansa liittyvän tiedotteen, jossa he ilmoittavat vaalitavoitteekseen korkeakouluille oikeuden periä maksua toisesta samantasoinen tutkinnosta. Muitakin elinkeino- ja työvoimapoliittisia organisaatioita on liittynyt keskusteluun koulutuksen maksullisuudesta, jolla Sivistan mukaan pyritään korjaamaan Suomen koulutuspaikkojen riittämättömyyttä. Sivistan elinkeinopolitiikan johtaja Heikki Kuutti Uusitalo […]

Tulevien eduskuntavaalien vaalikampanjointi on aloitettu räväkästi koulutuspolitiikkaa koskevissa vaalipuheissa. 

Sivistystyönantajat (Sivista) julkaisi 9. lokakuuta 2022 vuoden 2023 eduskuntavaaliohjelmaansa liittyvän tiedotteen, jossa he ilmoittavat vaalitavoitteekseen korkeakouluille oikeuden periä maksua toisesta samantasoinen tutkinnosta. Muitakin elinkeino- ja työvoimapoliittisia organisaatioita on liittynyt keskusteluun koulutuksen maksullisuudesta, jolla Sivistan mukaan pyritään korjaamaan Suomen koulutuspaikkojen riittämättömyyttä.

Sivistan elinkeinopolitiikan johtaja Heikki Kuutti Uusitalo kertoo tiedotteessa, että vain 37 prosenttia uusista ylioppilaista jatkaa opintojaan suoraan, vaikka 84 prosenttia hakee opiskelemaan. Tällä hetkellä Sivistan mukaan korkeakoulujen uusista opiskelijoista yli 11 prosentilla on jo aiempi samantasoinen tutkinto, joka tarkoittaa 7000 opiskelupaikkaa vuodessa. Näin Sivista väittää, että Suomen koulutusaste ei nouse, kun tutkintoja suorittavat samat henkilöt useita kertoja. Heidän mukaansa julkisesti rahoitetut korkeakoulupaikat tulisi pystyä kohdistamaan ensisijaisesti nuorille, ensimmäistä tutkintoaan suorittamaan hakeville.

Tämän vuoksi Sivista ehdottaa, että korkeakoulut saisivat oikeuden periä maksun korkeakoulututkinnosta niiltä opiskelijoista, jotka ovat jo suorittaneet aiemmin samantasoisen tutkinnon. Korkeakoulutuksen ohjauksessa on jo pidempään painotettu ulkopuolisen rahoituksen hakemista, mutta aiemmin keskustelu on keskittynyt esimerkiksi yritysten ja yksityishenkilöiden osallistumiseen koulutuksen rahoitukseen ja näin koulutuksen tuottamiseen, Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) koulutuspoliittinen asiantuntija Jere Tapio kertoo.

OYY julkaisi 21.10. aiheeseen liittyen kannanoton, jossa organisaatio vahvasti vastustaa koulutuksen maksullisuutta. OYY:n mukaan muutos olisi periaatteellinen siirtymä kohti lukukausimaksuja, sillä jokaiselle tutkinnolle määriteltäisiin hinta muutoksen yhteydessä. “Olemme jo aiemmin olleet huolissaan, miten ulkopuolisen rahoituksen hakemista on painotettu korkeakoulujen ohjauksessa. Nyt kun vaalipuheissa on selkeästi esillä rahoitusvajeen paikkaaminen ulkopuolisella rahalla ja koulutuksen maksuttomuuteen kajoaminen, koimme, että hiljaa emme voi olla!”, kommentoi Tapio tarvetta viralliselle kannanotolle. 

OYY:n kannanotossa mainitaan myös maksullisuuden kohdistuvan vahvasti ihmisiin, jotka eivät ole työllistyneet alkuperäisellä tutkinnolla tai ovat joutuneet työttömäksi. 

Myös Opetus- ja kulttuuriministeriö on asettanut jatkuvan oppimisen kehittämisen yhdeksi tulevaisuuden päätavoitteistaan. On OYY:n mukaan aito uhka, että sen ympärille rakentuvasta koulutusmarkkinasta luodaan yliopistojen rahoitukselle olennainen elementti, ja perustehtävien itsenäisestä hoidosta siirrytään bisnesmaailmaan. Tällöin tieteellisten tavoitteiden sijaan toimintaa ohjaillaan markkinoiden tarpeet edellä ja sivistystyö jää toissijaiseksi.

OYY on 18.10. järjestetyssä edustajiston kokouksessaan hyväksynyt uuden linjapaperin, jossa otetaan kantaa maksuttoman koulutuksen puolesta. Kannanotossa ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Lotta Leinonen kutsuu Oulun yliopiston puolustamaan koulutuksen maksuttomuutta ja kehottaa Oulun yliopistoa irtisanoutumaan Sivistan eduskuntavaalitavoitteista.

“Toimijoiden on ymmärrettävä, miten iso uhka tällaiset puheet ovat koko järjestelmälle ja toivottavasti nousevat kanssamme puolustamaan maksutonta ja autonomista korkeakoulujärjestelmää”, Tapio kertoo kannanoton tavoitteista.

Tuuli Heikura

Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja ja kauppatieteiden maisteri, joka nauttii syväluotaavista ilmiöjutuista, kuluttaa lenkkipolkuja kahden koiransa kanssa ja haaveilee mankelin omistamisesta.

Lue lisää:

Hämähäkin puremaan on tympeä herätä! – Oulun Ylioppilasteatterin Viinasukeltajat on herkullisen outo komedia

Oulun Ylioppilasteatteri: Viinasukeltajat. Käsikirjoitus Matti Sipola. Ohjaus Matti Sipola ja Matias  Tapaninen. Tuotanto Maija Koivulampi. Tuotanto/OYT Ari-Matti Lappalainen. Lavastus Eveliina Regina, Sanni-Elina Karvonen, Mika Turunen, Marjo Ervasti, Raija Kurkela ja Elisa Leppänen. Puvustus Raija Kurkela ja Marjo Ervasti. Maskeeraus Sanni-Elina Karvonen. Valosuunnittelu, valo- ja ääniajo Jake Ronimus. Musiikki ja äänisuunnittelu Matias Tapaninen. Lavalla Elisa Leppänen, Jarkko Iisakka, Laura […]

Oulun Ylioppilasteatteri: Viinasukeltajat. Käsikirjoitus Matti Sipola. Ohjaus Matti Sipola ja Matias  Tapaninen. Tuotanto Maija Koivulampi. Tuotanto/OYT Ari-Matti Lappalainen. Lavastus Eveliina Regina, Sanni-Elina Karvonen, Mika Turunen, Marjo Ervasti, Raija Kurkela ja Elisa Leppänen. Puvustus Raija Kurkela ja Marjo Ervasti. Maskeeraus Sanni-Elina Karvonen. Valosuunnittelu, valo- ja ääniajo Jake Ronimus. Musiikki ja äänisuunnittelu Matias Tapaninen. Lavalla Elisa Leppänen, Jarkko Iisakka, Laura Määttä, Tanja Lappalainen, Laura Ala-Anttila, Maria Antola ja Muhammad Ibrahim. Ensi-ilta  Valvenäyttämöllä 7.10.2022.

Sukeltaja nousee pinnalle ja vetää henkeä. Puolitoistatuntinen vauhdikas ja hämmentävä retki jonkin ajasta unohtuneen kaupungin laitamille alkaa. Oulun Ylioppilasteatterin absurdissa komediassa  sukelletaan viinaa. Matti Sipolan käsikirjoittama ja Sipolan sekä Matias Tapanisen ohjaama Viinasukeltajat on hauska ja omituinen teatterikokemus.

Sukeltajat elävät yhteiskunnan ulkopuolella. He nostavat viinapulloja hylyistä ja elävät myymällä vanhoja arvokkaita pulloja sopivaan hintaan. Jonkin tahon suunnitelmissa on nostaa kaikki hylyt kerralla, ja sukeltajien elinkeino on vaarassa.

Rannalla on selkeästi kuuma ja hahmot elävät maailman laidalla. Yksinkertainen lavastus, puvustus ja maskeeraus ovat onnistuneita ja kohtaukset vaihtuvat saumattomasti tarkan valaistuksen avulla. Viinasukeltajien tunnelmalliseen maailmaan on helppo eläytyä. 

Pääosien näyttelijät ovat taitavia vaativissa rooleissaan. Elisa Leppänen, Jarkko Iisakka ja Laura Määttä loistavat viinasukeltajina ja Komppa-niminen hylkyjä nostava yrittäjä Tanja Lappalainen vakuuttaa pitkällä monologillaan.  

Sanoja on valtavasti, ja näytelmän kohokohtia ovat pitkät vuodatukset. Esimerkiksi Kompan yllättävä  pohdinta ihmisen sisällä olevista pienistä ihmisistä, joista täytyy pitää huolta, on oivaltava. Näytelmä on vaikuttavimmillaan kohtauksissa, joissa näyttelijät ovat rooleissaan sisällä ja sujuvasti sanojen takana. 

Kaikki näyttelijät ovat uskottavia, mutta tuntuu, että sivuhahmot hahmot ovat tarinassa turhia. Näytelmä olisi toiminut paremmin vain neljän hahmon voimin. Esimerkiksi tarinan kolmiodraama jää irralliseksi. Tiiviimpi ja myös lyhyempi toteutus olisi ollut tehokkaampi.

Näytelmä on jokaiselle omanlainen kokemus

Absurdi teksti ei noudata totutun tietoisen logiikan lakeja. Teatterilaji syntyi toisen maailmansodan  jälkeen ja perinteinen absurdi näytelmä kuvastaa ihmiselämän merkityksettömyyttä.

Sipolan teksti on kuitenkin pääosin hulvatonta komediaa, jossa korostuu eksistentiaalisen tuskan sijaan vapaa assosiaatio. Toisaalta Viinasukeltajat elävät ehkä dystopiassa, ehkä jopa viimeisellä rannalla.

Rohkeasti omanlaisensa ja omituinen teksti jättää mahdollisuuksia tulkinnoille. Välillä vaaditaan myös mielikuvitusta liittää kohtauksia toisiinsa. Mieli etsii kuitenkin merkityksiä.

Kuvassa Jarkko Iisakka ja Elisa Leppänen. Kuvat Akseli Taipale.

Pitkä näytelmä ilman väliaikaa olisi kaivannut selkeämpää jaksotusta ja rytmin muutoksia. Hyvissä  juonellisissa tarinoissa on usein alku, keskikohta ja loppu, joissa intensiteetti vaihtelee. Etenkin loppu on tärkeä. Aina ei tarvita nostattavaa finaalia, mutta katsojana on kiva itse huomata, milloin näytelmä päättyy.

Viinasukeltajat nousee silti aina pinnalle. Kerronta etenee vauhdikkaasti ja syviä merkityksiä ei jäädä  epätietoisena vatvomaan. Sen sijaan kannattaa pohtia tärkeämpiä asioita: Onko oikein herätä siihen, että hämähäkki puree kieleen? Onko oikein, että yksi sukeltaja saa toistuvasti ja näyttävästi turpaan?  

Mutta ovatko kaikki törmäilyt ja hölmöt sattumukset tarpeellista? Tässä kokonaisuudessa ne ovat, sillä näytelmä vaatii katsojalta keskittymistä. Pitkä kesto sekä valtava sanamäärä on paikoin uuvuttavaa. Hauskat kohtaukset jättävät tilaa hengittää. 

Pelkästä hölmöilystä ei kuitenkaan ole kyse. Lopussa mietitään omaehtoisen elämän merkitystä ja yhteiskuntaan sopeutumista. Halutessaan näytelmästä voi löytää myös kapitalistisen yhteiskunnan kritiikkiä. 

Absurdi näytelmä antaa vapauden kokea usealla tavalla. Yleisössä eri ihmiset nauroivat eri kohdissa. Sipolan teksti saattaa toimia eri tasoilla, tasojen välissä ja jopa niiden ulkopuolella. Jokaisella oli hauskaa omalla tavallaan.

Kesto: noin 1h 30 min

Seuraavat esitykset: ke 12.10., pe 14.10., la 15.10., ke 19.10., la 22.10., su 23.10., ke 2.11., pe 4.11., su 6.11., ke 9.11., pe 11.11. ja la 12.11. Kaikki esitykset klo 19 Valvenäyttämöllä.

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Oulun Musiikkivideofestivaalit tarjosivat hoivaa ja hellyyttä yleisölle

Oulun Musiikkivideofestivaaleja vietettiin jo 29. kertaa 25.-28. elokuuta. Tämän vuoden teemana oli Hoiva. Teemaan uppouduttiin usealla tavalla ja monipuolinen ohjelmisto tarjosi koskettavia kokemuksia, riemua ja iloa sekä tietoa musiikkivideoista ja niiden tekemisestä. Festivaalien ohjelmisto koostuu kotimaisesta kilpailusta, elokuvista, musavideonäytöksistä, klubeista ja runsaasta oheisohjelmasta. Tapahtuman vastaava tuottaja Juhani Oivo ja taiteellinen johtaja Anna-Mari “Ansku” Nousiainen olivat helpottuneita koronarajoitusten […]

TEKSTI Pete Huttunen

KUVAT Mari Kivioja

Oulun Musiikkivideofestivaaleja vietettiin jo 29. kertaa 25.-28. elokuuta. Tämän vuoden teemana oli Hoiva. Teemaan uppouduttiin usealla tavalla ja monipuolinen ohjelmisto tarjosi koskettavia kokemuksia, riemua ja iloa sekä tietoa musiikkivideoista ja niiden tekemisestä.

Festivaalien ohjelmisto koostuu kotimaisesta kilpailusta, elokuvista, musavideonäytöksistä, klubeista ja runsaasta oheisohjelmasta. Tapahtuman vastaava tuottaja Juhani Oivo ja taiteellinen johtaja Anna-Mari “Ansku” Nousiainen olivat helpottuneita koronarajoitusten poistuttua. 

”Oli ihanaa ja palkitsevaa päästä nauttimaan juhlista yhdessä. Nyt pystyimme järjestämään jatkoklubitkin pitkästä aikaa”, Nousiainen kertoo. 

Nousiainen aloitti festivaalien taiteellisena johtajana 2019. Hän oli sitä ennen kotimaisen kilpailun  tuomaristossa ja on vieraillut tapahtumassa myös aiemmin. 

”Musavideot ovat olleet minulle tärkeitä ja sitä kautta myös nämä festarit. Edellinen taiteellinen johtaja kertoi, että paikka on aukeamassa, joten hain. Toivottavasti olen ollut hyvä tässä”, Nousiainen naurahtaa. 

MTV:n ja kotimaisen musiikkiohjelma Jyrkin kulta-aika oli yli 20 vuotta sitten, mutta musavideo elää ja voi hyvin. Tänä vuonna kotimaiseen kilpailuun lähetettiin 365 videota. Juhani Oivo toimii  musiikkivideofestivaalien vastaavana tuottajana nyt seitsemättä vuotta.

”OMVF on ollut minulle tosi tärkeä tapahtuma jo lapsesta tai varhaisnuoruudesta lähtien. Dj- ja hip hop -dokkarit inspiroivat lähtemään kulttuurin ja musiikin saralle”, Oivo kertoo festivaalien merkityksestä. 

Kuvassa vasemmalla tapahtuman vastaava tuottaja Juhani Oivo ja oikealla taiteellinen johtaja Anna-Mari Nousiainen. Kuva Mari Kivioja.

Maailmaan tarvitaan hoivaa ja hellyyttä

Taiteellinen johtaja Ansku Nousiainen oli miettinyt jo aiemmin saman kaltaista teemaa, mutta nyt aihe tuntui ajankohtaiselta. 

”Olemme eläneet globaalisti synkkiä vuosia. Tuntuu, että kuljemme kriisistä kriisiin. Pandemia,  ilmastokriisi, sota ja kapitalismin aiheuttama pahoinvointi vaikuttavat jollakin tavalla kaikkiin. Tuntuu, että ihmiset kaipaisivat lähipiirissään ja yleisemminkin pehmeyttä, hellyyttä ja hoivaa – armollisuutta itselle ja muille”, Nousiainen pohtii. 

Hoivaa voi käsitellä useilla tavoilla. Vaikka ensimmäiseksi mieleen saattaa tulla vaaleanpunaisia, pehmeitä ja pörröisiä asioita, ohjelmistossa käsitellään myös rankkoja aiheita. Ansku Nousiaisen ja Roos Hekkensin kuratoimassa lyhytelokuvanäytöksessä Maailmojen välissä on elokuvia, jotka ovat kuin avunpyyntöjä. Teemaksi nousee myös nähdyksi tulemisen tärkeys. Max Erikssonin pitkässä dokumentissa The Scars of Ali Boulala menestyneen skeittitähden elämä ajautuu järkyttävään syöksykierteeseen. 

”Elokuvissa on kuvauksia siitä, mitä hoivan ja hellyyden puute elämässä voi pahimmillaan tehdä ihmisille. Asia voi olla myös tosi vaikea heille, jotka eivät osaa tai voi rakkautta antaa.”

”Kaikilla ihmisillä on tarve tulla nähdyksi kuulluksi ja ymmärretyksi. Jesse Jalosen dokumenttia ja fiktiota yhdistävässä elokuvassa Kukaan ei katso sinua silmiin, ihmiset ovat näkymättömiä, paitsi kameran tai mikrofonin välityksellä.”

”On tärkeä kertoa, miltä ihmisistä tuntuu. On kaunis ajatus antaa mahdollisuus ymmärtää toista ihmistä ja kertoa vaikeistakin asioista – saada kaivattua parantavaa hoivaa ymmärryksestä”,  Nousiainen miettii.

Ilo ja tanssi hoivaavat sielua

Musavideofestit käynnistyivät reippaan riemukkaalla AGWC Carte Blanche –musavideonäytöksellä.  Oulun kansan pormestarin ja ilmakitaran todellisen mestarin Justin “Nordic Thunder” Howardin  kuratoimassa näytöksessä ei synkistelty. 

Ilmakitaran maailmanmestaruuskisat ovat lähtöisin OMVFta, ja on sittemmin kasvanut spektaakkeliksi, joka tunnetaan ympäri maailman. Ilo yhdistää. 

Nousiainen ja Oivo kertovat, että hoivaavaa on myös mahdollisuus vaihtaa vapaalle, iloita ja tanssia. Kaiken ei kuitenkaan tarvitse olla hempeää hattaraa. 

”Jatkoklubeilla on myös raskaampaa musiikkia, mutta myös metallikeikka voi olla vapauttava kokemus”, Oivo kertoo. 

”Muistan, että teininä raskas musiikki hoivasi sielua eniten”, Nousiainen jatkaa nauraen.

Paljain jaloin lumiseen metsään

Musiikkivideot ovat muuttuneet ja kehittyneet, vaikka edelleen tehdään perinteisiä teollisuushallissa  kuvattuja soittovideoita. Uudet innovaatiot otetaan heti käyttöön, ja esimerkiksi droonien yleistyttyä nähtiin valtavasti ilmakuvaa. Tekniikan lisäksi teemat muuttuvat. 

”Olen huomannut, että nykyisin ihmisten elämä pyörii yhä enemmän virtuaalimaailmassa, mikä näkyy myös musiikkivideoissa monella tavalla. Ahdistavat ajat näkyivät kilpailuvideoissa eskapismina ja nostalgiana.”

”Ehkäpä haluttiin myös tätä kautta päästä tästä ajasta ja paikasta toisaalle. Videoissa liikuttiin paljon menneisyydessä ja avaruudessa”, Oivo kertoo. 

”Lähtökohtaisesti kotimaisissa musiikkivideoissa näkyy suomalainen melankolia. Tyypillisesti kuljetaan marraskuisessa metsässä ilman kenkiä, mutta iloa ja hoivaakin löytyy”, Nousiainen lisää.

Tapahtuma yleisölle ja ammattilaisille

Oivo kertoo, että yleisössä näkee samoja kasvoja, mutta ilahduttavasti joka vuosi myös uusia musiikkivideoiden ystäviä. Näytöksissä on myös paljon audiovisuaalisella alalla toimivia ihmisiä. 

”Tarkoitus on mahdollistaa ja edistää tekemisen kehittämistä ja verkostoitumista. Meillä on  ammattilaisvieraita, workshoppeja, master classeja ja muita vuosittain vaihtuvia  verkostoitumistapahtumia”, Oivo täsmentää. 

Ensi vuonna on Oulun musiikkivideofestivaalien juhlavuosi, kun tapahtuma järjestetään 30. kertaa.  Luvassa on varmasti hienoja ikimuistoisia kokemuksia. 

”Unelmia ja ideoita on aina, niistä ei tule pulaa”, Nousiainen lupaa. 

Oulun Musiikkivideofestivaalit huipentuivat perinteiseen Pumpeligaalaan, jossa parhaat palkittiin.  Katso voittajat ja muut palkitut OMVFn sivuilta.

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Kestävä tulevaisuus – luopumalla vai siirtymällä?

Monet länsimaalaiset ovat tottuneet hyvään eikä tottumuksesta ole helppo luopua. Vanha tapa ei ole aina hyvä tapa eikä välttämättä kestäväkään. Mutta onko uusi toimintapa aina pelkkää luopumista vai voiko se tuoda jotain lisää? Kestävä kehitys tuntuu menettäneensä aikaisempaa trendikkyyttään, ja sitä ajetaan jälleen voittoa tavoittelemattomien järjestöjen voimin aggressiivisellakin manifestoinnilla. Maapallolla on hätä ja realistisetkin kuvat […]

Monet länsimaalaiset ovat tottuneet hyvään eikä tottumuksesta ole helppo luopua. Vanha tapa ei ole aina hyvä tapa eikä välttämättä kestäväkään. Mutta onko uusi toimintapa aina pelkkää luopumista vai voiko se tuoda jotain lisää?

Kestävä kehitys tuntuu menettäneensä aikaisempaa trendikkyyttään, ja sitä ajetaan jälleen voittoa tavoittelemattomien järjestöjen voimin aggressiivisellakin manifestoinnilla. Maapallolla on hätä ja realistisetkin kuvat ovat järkyttäviä. Syy on meissä jokaisessa, sitä ei voi tässä vaiheessa kukaan enää kieltää. Hyökkäävä lobbaaminen syyllistävään sävyyn kuitenkin saa ihmiset usein käpertymään ennemmin kuoreensa kuin myöntämään kuormittavat elämäntapansa ja ryhtymään toimeen. Kaikki eivät edes usko pienten tekojen johtavan mihinkään. Tarvitaan suuria muutoksia valtiollisella tasolla, mutta valitettavasti toistaiseksi vallalla olevaa jatkuvan kasvun ihannetta ajetaan eteenpäin maapallon tulevaisuuden kustannuksella.

Myönteinen tulevaisuus Suomelle

Uhkailu ja syyttely ovat hyvin tehokkaita vaikuttamisen keinoja, joilla on historiallisestikin saavutettu suuria asioita. Toisaalta menetelmä saattaa saada osan viestin vastaanottajista puolustautumaan ja periaatteesta vastustamaan hyviäkin aikomuksia, jos ne on esitetty syyttelevässä muodossa. Tämä kehityskulku vaikeuttaa yhteistyötä kestävämmän tulevaisuuden saavuttamiseksi, joten mikä neuvoksi, kun suostuttelu ja toisenlaisten toimintatapojen tarjoaminen eivät riitä, mutta aggressiiviset lähestymistavat laukaisevat puolustusmekanismit?

Kestävyyspaneeli on riippumaton asiantuntijapaneeli, joka koostuu 10 eri tieteenalaa edustavasta tutkijasta. Paneeli pyrkii edistämään kestävän kehityksen mukaista politiikkaa Suomen tasolla. Kestävyyspaneeli on esittänyt kesäkuun 2022 alussa 28 uutta suositusta valtionhallinnolle, joiden kautta Suomi voi alkaa kestävämmäksi yhteiskunnaksi. Keskeisin sanoma paneelin esittämissä suosituksissa on jatkuvan kasvun havittelemisesta ja kuluttamisesta irti päästäminen. 

Kestävyyspaneelin esittämän Myönteinen tulevaisuus Suomelle -raportin mukaan kestävyysmurros nähdään hankalana ja pääasiassa vanhoista hyvistä asioista luopumisena. Tuttuus on yhtä kuin mukavuusalue, jolta ei mieluusti haluta poistua. Kestävyysmurroksella Kestävyyspaneeli tarkoittaa systemaattista toimintatapaa kestävän yhteiskunnan saavuttamiseksi.

Muutos ei suinkaan ole mahdoton, vaan Kestävyyspaneeli vertaa sitä muun muassa yleisen oppivelvollisuuden luomiseen – hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiseksi. Eikä muutos ole aina pahasta, toisinaan se tarjoaa parempaa elämänlaatua kuin aiemmat toimintatavat.

Kestävyyspaneeli painottaakin erityisesti päättäjien suhtautumista muutokseen. Jos lähtökohtaisesti muutokseen suhtaudutaan negatiivisesti, muutos tulee yhä vaikeammaksi toteuttaa. Siksi tärkein asia ottaa huomioon muutosta tehdessä on asenne, jolla sitä markkinoidaan ja jolla sitä otetaan vastaan.

Ainoa pysyvä on muutos

Muutos ei yleensä ole kivutonta, eikä varmasti tule olemaan tässäkään kohtaa. Se lienee yksi syy sille, miksi se on tapahtunut niin hitaasti. Ilmastonmuutos ei valitettavasti kuitenkaan jää odottamaan sitä, että kaikki maailman kansalaiset ovat valmiita muuttamaan elintottumuksiaan. Nopeuttamisessa voivat valtionhallinnot olla avuksi, kunhan ensin murretaan muutoksen vaikeuden illuusio.

Koronapandemia aiheutti poikkeustilan, jota hoidettiin asettamalla rajoitteita. Suuret elintapamuutokset tulivat kaikille nopeasti arkipäiväisiksi. Myös Kestävyyspaneeli uskoo Suomen kykenevän ripeäänkin toimintaan. Mikä siis tekee ilmastonmuutoksen hidastamiseksi tarvittaviin toimiin ryhtymisestä sitten niin vaikeaa?

Kestävyyspaneelin mukaan elämme jatkuvuusharhassa, jonka mukaan huomisen hyvinvointi saavutetaan asettamalla huominen eilisen saumattomaksi jatkumoksi. Eli toisin sanoen jatketaan vanhaan hyvään malliin. Jatkuvuusharha elättelee irtikytkennän illuusiota, jonka mukaan voimme samanaikaisesti sekä kasvattaa taloutta että pienentää ilmastokuormitusta. Käytännössä tämä on kuitenkin tällä toimintamallilla mahdotonta.

Talouskasvua ja kansalaisten hyvinvointia mitataan useilla mittareilla, jotka antavat vääristyneen kuvan todellisesta tilanteesta. Nämä indikaattorit ohjaavat hallintoja ympäri maailman ja kannustavat kasvuun ja kehitykseen kestämättömillä tavoilla.

Elämme jatkuvassa ja yhä kiihtyvässä muutoksessa, joten omien toimintatapojen muuttamisen ei pitäisi teoriassa olla vaikeaa. Silti se voi tuntua ylivoimaiselta. Usein kuulee vanhemman sukupolven perustelevan kuormittavaa elämäntapaansa sillä, että he ovat kovalla ja elämänmittaisella työllään ansainneet loppuikänsä luksuksen. Se on kuitenkin jälleen vain yksi tapa sysätä ongelmat seuraavan sukupolven niskaan.

Kestävyysmurroksen tukemisen on lähdettävä valtionhallinnosta

Kestävyyspaneelin valtionhallinnolle antamissaan suosituksissa on otettu huomioon niin yritystoiminta, rahoitusjärjestelmä, media-ala, kansainvälisen yhteistyön politiikka, yhteisöjen ja kansalaisjärjestöjen ohjaus kuin yksilötkin.

Kansalaisten ohjaileminen ei todellakaan ole konseptina uusi valtionhallinnon tasollakaan, esimerkiksi vuoteen 2017 asti kerätty makeisvero oli yksi tapa pitää hammaspeikot pois suomalaisten kimpusta. Kestävyyspaneelin mukaan muun muassa verotuksella ja tuilla tuettaisiin kestävyysmurrosta. Tuet suunnattaisiin kokonaan pois ympäristölle haitallisilta toimialoilta ja ohjattaisiin kestäviin ratkaisuihin. Vasta-argumenttina aiempiin tämäntyyppisiin ehdotuksiin on ollut muun muassa työllistyminen, mutta tässäkin kohtaa on otettava järki käteen. 

Ajat muuttuvat, niin myös työpaikat ja alat sen mukana. Luultavasti viimeisistäkin ”sentraalisantroista”, eli käsivälitteisten puhelinkeskusten hoitajista, tuntui pahalta joutua irtisanotuksi, kun ensimmäiset automaattiset puhelinkeskukset keksittiin 1980-luvulla. Toisinaan muutos on välttämätöntä.

Kestävyyspaneelin raportissa myös huomautetaan, että vanhojen toimintatapojen hylkääminen antaa tilaa uusille, ehkä jopa paremmiksi osoittautuville tavoille, jotka ehdottomasti ovat myös kestävämpiä. Samalla voidaan ratkaista monta ongelmaa yhdellä kertaa.

Eiköhän ole jo aika jättää fossiiliset polttoaineet historiaan ja fiilistellä niiden sijaan vaikka sitä automaattista puhelinkeskusta tai muita vastaavia mullistuksia, jotka eivät olisi olleet mahdollisia ilman ihmisten pyrkimystä kehitykseen ja muutokseen.

Anna-Sofia Tastula

Maisterivaiheen kirjallisuuden opiskelija ja syksyn toimittajaharjoittelija. Lapsenmielinen noolikontti, joka on kiinnostunut kuolemasta, kirjallisuudesta ja kuolemasta kirjallisuudessa.

Lue lisää:

”Ei ole sääntöjä sille, miltä opettajan pitäisi näyttää”

Oulun yliopiston alumni Jessi Jokelainen on opettaja, somevaikuttaja ja aktiivinen kunnallispoliitikko. Hänelle on tärkeää saada oma ääni kuuluviin – tittelistä huolimatta. Kuvataitelijasta someopettajaksi ja poliitikoksi Jessi Jokelaisesta piti tulla alunperin kuvataiteilija. Vaikka omia näyttelyjäkin oli jo takana ja kaikki oli suunniteltu valmiiksi, se ei riittänyt kouluun pääsemiseen ensimmäisellä kerralla. Jokelainen päätyikin Oulun yliopistoon opiskelemaan kirjallisuustieteitä. Tosin […]

Oulun yliopiston alumni Jessi Jokelainen on opettaja, somevaikuttaja ja aktiivinen kunnallispoliitikko. Hänelle on tärkeää saada oma ääni kuuluviin – tittelistä huolimatta.

Kuvataitelijasta someopettajaksi ja poliitikoksi

Jessi Jokelaisesta piti tulla alunperin kuvataiteilija. Vaikka omia näyttelyjäkin oli jo takana ja kaikki oli suunniteltu valmiiksi, se ei riittänyt kouluun pääsemiseen ensimmäisellä kerralla. Jokelainen päätyikin Oulun yliopistoon opiskelemaan kirjallisuustieteitä. Tosin pääaine vaihtui nopeasti suomen kieleen.

”Suomen kielessä viehätti loogisuus – sehän on ikään kuin kielten matikkaa“, Jokelainen toteaa. ”Oli kiinnostava löytää tällainen matemaattis-looginen puoli itsestä.“

Opettajan sijaisuuksia Jokelainen pääsi tekemään jo opintojensa maisterivaiheessa. Samoihin aikoihin hän alkoi julkaisemaan Instagram-tilillään stooreja suomen kielestä ja kielenhuollosta.

Aikaansaava Jokelainen ryhtyi kirjoittamaan myös Kalevalle poliittis-yhteiskunnallista blogia. Tie on sittemmin auennut myös konkreettiseen poliittiseen vaikuttamiseen.

Omantyylistä opetusta – mutta ei stressiä omasta tyylistä

Opettajana Jokelainen pyrkii haastamaan omia opetustottumuksiaan ja pohtimaan, voisiko tehdä jotain eri tavoin kuin aikaisemmin. Hän seuraakin aktiivisesti sitä, mitä opetusmaailmassa tapahtuu. Jokelainen korostaa sosiaalisen median merkitystä alustana, jossa opettajat pystyvät vaihtamaan ajatuksia.

”Poimin sieltä sitten omaan tyyliin sopivia ideoita – ilman, että otan mitään paineita siitä, että pitäisi orjallisesti ottaa omaan opetukseen kaikki uudet vaikutteet.“ 

Yksi trendi, jonka kehitystä Jokelainen seuraa mielenkiinnolla, on flippaus. Tekniikan idea on, että opiskelijat opiskelevat opeteltavat aihealueet itsenäisesti. Opettajan rooli on antaa neuvoja oppimisprosessin aikana. 

“Inspiroidun myös oppilaista. Opettajana minun  ei ole tarkoituskaan olla jatkuvasti auktoriteetti, vaan opin itse välillä itse oppilailta.”

”Inhottaa se, että tietyille titteleille on tietyt odotukset“

Monessa eri ammatissa toimiessaan Jokelainen on huomannut, miten paljon ulkopuolelta tulevia rajoituksia tiettyihin ammattinimikkeisiin vielä liittyy. Somevaikuttajana Jokelainen saa herkästi palautetta siitä, mitä opettajana tai poliitikkona voi somessa sanoa. 

”Opettajaan ja poliitikkoon kohdistuu vähän samankaltaisia odotuksia“, Jokelainen pohtii. ”Molemmat ovat yleensä korkeasti koulutettuja ihmisiä, joita koskevat tietyt käyttäytymisnormit sekä vastuut ja velvollisuudet.“

Ja juuri näitä käyttäytymisnormeja Jokelainen ei jaksaisi yhtään enempää. Hänen mukaansa nykypäivänäkin ihmisillä on vielä hyvin kangistuneita käsityksiä siitä, mitä tietyssä roolissa oleva ihminen voi sanoa tai tehdä. 

”Miksi minun pitäisi nostaa itseni normaalin ihmisyyden yläpuolelle, koska minulla on titteli? En voi sanoa netissä, että ”kakka“, koska on olen poliitikko. Miksi en voi?“ Jokelainen haastaa.

”Opettajan ei tarvitse pukeutua Marimekko-kaapuun“

Jessi Jokelainen

Jokelainen toivoisi, että tulevaisuudessa opettajan rooli olisi vapaampi ja että tulevat opettajat voisivat tulla kouluun sellaisina kuin ovat. Tähän vaikuttaa kuitenkin olevan vielä matkaa. Jokelainen on esimerkiksi huomannut, että sosiaalisessa mediassa nuoret opettajat ovat hyvin epävarmoja siitä, miten opettaja voi pukeutua. 

”Jodelissa kysytään, että voinko laittaa hupparin töihin“, Jokelainen kertoo. „Itsekritiikki on järkyttävää.“

Jokelainen kannustaakin tulevia opettajia siihen, että he eivät ottaisi itseään tai omaa ammattikuntaansa liian vakavasti. 

”Ei ole olemassa sääntöjä siitä, miltä opettajan pitäisi näyttää. Maailmassa on monenlaisia ihmisiä – miksi ei voisi olla myös monenlaisia opettajia?“

Huoli tulevaisuuden yhteiskunnan tekstitaidoista

Jokelainen on huomannut, että yläasteikäiset eivät usein ymmärrä sitä, miksi heidän täytyy opiskella äidinkieltään.  

“Yleensä tyypillinen reaktio on, että oppilaat osaavat jo lukea suomen kieltä. Oppilaat eivät ymmärrä, mihin äidinkielen tunteja tarvitaan.”

Äidinkielen osaamisen tärkeyteen havahdutaan usein vasta aikuisiällä. Jokelainen painottaa oppilailleen, että lukutaito ei ole pelkästään mekaanista lukutaitoa. Tärkeää on esimerkiksi erilaisten asiayhteyksien ja tekstin vivahteiden ymmärtäminen sekä kyky tuottaa tilanteeseen sopivaa tekstiä. 

Pohjimmainen ongelma on mediassa paljon esillä ollut nuorten lukemisen väheneminen. 

“Ei voi tietää, miten tuotetaan hyvää tekstiä, jos ei ole nähnyt hyvää tekstiä”

Siitä, miten nuoret kieltä eri konteksteissa käyttävät tai mitä he lukevat, Jokelainen ei ole huolissaan. 

“Kielen muutosta ei voi estää, mutta se, miten saamme ylläpidettyä kommunikaatiota yhteiskunnassa, on äärimmäisen tärkeää.”

Äikkälive: kielioppia kaikille

Tulevaisuudessa tarvitaankin uusia tapoja lukemisen ja kirjoittamisen opettamiseen. Yksi keino voisi olla suomen kielen kieliohjeiden popularisointi sosiaalisessa mediassa. Tähän pyrki Jokelaisen muutama vuosi sitten Instagram-tilillään järjestämä 10 viikon Äikkälive. Viikoittaisissa livelähetyksissä käytiin suomen kielen kielioppi helposti ymmärrettävällä tavalla läpi. 

“Ihmiset ehkä mieltävät virallisten kanavien, kuten Kotimaisten kielten keskuksen, sivut liian vaikeatajuisiksi. On helpompi lähestyä ihmistä, joka on popularisoinut kieliopin helposti ymmärrettävään muotoon.”

Äikkäliven suosion innoittama Jokelainen haluaisi jatkaa suomen kielioppisääntöjen popularisointia sosiaalisessa mediassa myös tulevaisuudessa. Tosin hän ei ole aivan varma, kauanko jatkaa opetusalalla.

“Politiikka ehkä lähtee lopulta vetämään.”

KUKA?

JESSI JOKELAINEN

» Asuu Oulussa.

» Ammatiltaan äidinkielen-ja kirjallisuuden opettaja, kunnallispoliitiikko ja somevaikuttaja.

» Vasemmiston valtuustoryhmän jäsen Oulussa ja kaupunkihallituksen jäsen, Oulun vasemmistoliiton valtuustoryhmän varapuheenjohtaja

» Harrastaa lukemista, kirjoittamista ja käsitöitä.

?: Artikkelin kuvat Janica Karasti.

Frida Ahonen

Suomen kielen ensimmäisen vuoden opiskelija, joka on valmistunut valtiotieteiden kandidaatiksi ranskalaisesta Sciences Po Pariisin yliopistosta.

Lue lisää: