Viikon 38 Tiedekysymys: Miksi ihmiset elävät mieluiten ryhmässä?

Tämän viikon Tiedekysymyksen kysyjää mietityttää, miksi ihmiset oikeastaan ryhmäytyvät ja liikkuvat ryhmissä.

TEKSTI Heli Paaso-Rantala

KUVAT Anni Hyypiö

Yliopiston käytävillä ja ravintoloissa liikkuu paljon suuria ryhmiä – selvä viesti siitä, että opiskelut ovat jälleen alkaneet. Yleensä opiskelijat löytävät tapaamistaan uusista ihmisistä ystäviä, joiden kanssa viettävät aikaa myös kampuksen ulkopuolella.

Mutta miksi ihminen ylipäänsä tarvitsee toisia ihmisiä lähelleen? Onko mikään pakko toimia ryhmissä, eikö yksin eläminen olisi oikeastaan helpompaa?

Oulun yliopiston sosiologian professori Vesa Puurosen mukaan ihmiset ryhmäytyvät, koska se on ihmisyyden kannalta välttämätöntä.

”Ihminen ei ole ihminen kuulumatta ihmisryhmään”, Puuronen kertoo.

Puurosen mukaan ihmiset oppivat ryhmän jäseninä inhimillisen kulttuurin perusasiat, kuten yhteiskunnassa tärkeinä pidetyt arvot, normit ja perustavat käyttäytymismallit.  Ihmisten kanssakäyminen ryhmissä perustuu yhteisten merkitysten tuottamiseen ja ymmärtämiseen, eli kommunikaatioon.

”Ihmiset kommunikoivat eli tuottavat merkityksiä puheillaan, kirjoituksillaan, teoillaan ja esimerkiksi ilmeillään ja eleillään.”

Puuronen kertoo ihmisten elävän elämäänsä epävirallisissa ja virallisissa ryhmissä. Epäviralliset ryhmät koostuvat jäsenistä, jotka tuntevat toisensa, ja joiden toiminta ei perustu kirjoitettuihin sääntöihin.

”Tällaisia ryhmiä ovat esimerkiksi perhe ja kaveripiiri. Viralliset ryhmät taas ovat sellaisia, joissa ihmiset eivät tunne kaikkia ryhmän jäseniä, ryhmillä voi olla virallisia sääntöjä. Tällaisia ovat muun muassa yliopisto, puolue ja kirkko.”

Erilaiset epäviralliset ja viralliset ryhmät täyttävät niin yksilöllisiä kuin yhteisöllisiäkin tarpeita, joista keskeinen tarve on oman olemassaolon jatkaminen. Lisäksi yhteisöt tarvitsevat yhteisiä arvoja ja sääntöjä sekä niiden noudattamista ja noudattamisen valvomista – esimerkiksi valtiolla, yliopistolla ja jopa ainejärjestöllä on omat sääntönsä, joita niiden jäsenet noudattavat.

 

Mitä olet aina halunnut tietää tieteestä? Onko olemassa tiedeaiheinen kysymys, johon et löydä vastausta? Vaivaako mieltäsi tiedepulma, jonka kysyminen saisi sinut tuntemaan itsesi tyhmäksi? Nyt voit esittää sinua aina askarruttaneen tiedeaiheisen kysymyksen Oulun ylioppilaslehdelle! Tiedeuutisten jengi ottaa selvää hassuimmista ja höpsöimmistäkin kysymyksistä. Lähetä siis mieltäsi kaihertava kysymys osoitteeseen tiedeuutiset.oyl@gmail.com. Vastaukset selviävät Tiedeuutisissa.

Heli Paaso-Rantala

Oulun yliopiston tiedeviestinnän opiskelija, joka ei aina pysy mukana maailman menossa.

Lue lisää:

Jenny Vaara on OYY:n ehdokas Suomen ylioppilaskuntien liiton hallitukseen

Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) esittää Jenny Vaaraa Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallituksen jäseneksi vuodelle 2018. Ylioppilaskunnan edustajisto päätti asiasta yksimielisesti kokouksessaan 21. syyskuuta. Kasvatustieteitä opiskeleva Vaara, 26, toimii kuluvana vuonna OYY:n hallituksen varapuheenjohtajana ja on vastuussa ylioppilaskunnan projektiorganisaatiomuutoksesta ja jatko-opiskelijoiden palveluiden kehittämisestä. Lisäksi hän on Oulun yliopiston koulutuksen johtoryhmän ja tiedekuntansa johtoryhmän jäsen. Aikaisemmin hän on […]

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) esittää Jenny Vaaraa Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallituksen jäseneksi vuodelle 2018.

Ylioppilaskunnan edustajisto päätti asiasta yksimielisesti kokouksessaan 21. syyskuuta.

Kasvatustieteitä opiskeleva Vaara, 26, toimii kuluvana vuonna OYY:n hallituksen varapuheenjohtajana ja on vastuussa ylioppilaskunnan projektiorganisaatiomuutoksesta ja jatko-opiskelijoiden palveluiden kehittämisestä. Lisäksi hän on Oulun yliopiston koulutuksen johtoryhmän ja tiedekuntansa johtoryhmän jäsen. Aikaisemmin hän on toiminut muun muassa ainejärjestönsä Motiva ry:n puheenjohtajana.

Vaaralle on tärkeää, että korkeakoulutuksen kehittäminen perustuu selkeään ja kokonaisvaltaiseen näkemykseen. Hän haluaa, että tulevaisuudessa korkeakoulut tarjoavat opiskelijoilleen entistä paremmat valmiudet muuttuvaan työelämään ja eväät elinikäiseen oppimiseen.

“Nykyiset 20-vuotiaat opiskelijat jäävät eläkkeelle 2070-luvun tienoilla. Lisäksi työelämän murros kiihtyy koko ajan. Se tarkoittaa, että oman osaamisen kehittäminen ei voi päättyä tutkinnon suorittamiseen, vaan jokaisen täytyy koko ajan ylläpitää ja kehittää omaa osaamistaan. Korkeakoulutus antaa parhaat valmiudet oppia ja omaksua uutta sekä kehittää uusia ratkaisuja – meidän täytyy pitää huolta siitä, että näin on jatkossakin”, hän toteaa.

Kuluvana vuonna Suomen ylioppilaskuntien liiton hallituksessa OYY:tä on edustanut Veera Alahuhta. Voit lukea hänen kuulumisiaan hallitusvuodesta juttusarjastamme: osa 1 ja osa 2.

Suomen ylioppilaskuntien liiton hallitus valitaan liiton liittokokouksessa 17.–18. marraskuuta Tampereella. SYL on opiskelijoiden etu-, palvelu- ja kansalaisjärjestö, jonka jäsenyhteisöihin kuuluu yhteensä noin 132 000 yliopistojen perustutkinto- ja jatko-opiskelijaa.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Mokasin, mutta entä sitten?

Vaikka mokaaminen monesti harmittaa, tulisi mokailu nähdä ennemmin mahdollisuutena: jos ei uskalla joskus epäonnistua, ei myöskään opi virheistään eikä kehity, sanoo Hennamari Toiviainen.

Mokaaminen ja virheet ovat jokaisen arkipäivää. Arjen pikku mokat ovat usein unohduksia tai kömmähdyksiä: Unohdin viedä aamulla roskat roskikseen ja nyt asunto haisee, kompastuin ja lensin rähmälleni kadulle.

Arkiset mokat ovat harmittomia ja niistä on vastuussa vain itselleen. Arkipäivän mokaaminen voi olla jopa joskus suorastaan hauskaa, mutta kun kyse on esimerkiksi opiskelusta tai työelämästä, mokaaminen voi pelottaa. Mokaamisen pelkääminen taas voi johtaa siihen, ettei enää uskalla yrittää tehdä mitään. 

Mokia tulee aina, mutta niistä voi oppia pääsemään yli. Vaikka mokaaminen monesti harmittaa, tulisi mokailu nähdä ennemmin mahdollisuutena: jos ei uskalla joskus epäonnistua, ei myöskään opi virheistään eikä kehity.

Oma asenne sekä omiin että muiden mokiin on tässä ratkaisevassa roolissa. Jostain syystä toisten mokia on usein helpompi sietää kuin omia. Pelätessämme mokaamista pelkäämme myös sitä, mitä muut minusta ajattelevat. Jos toinen mokaa ja on siitä pahoillaan, meidän tulisi moittimisen sijaan ennemmin tukea ja auttaa häntä selviytymään mokasta.

Lapset mokailevat jatkuvasti. Muistan itsekin monta mokaa lapsuudestani, jotka kummittelevat mielessäni vielä aikuisiällä. Muistan esimerkiksi edelleen sen, kuinka yläasteella sain yhdestä pienestä ruotsin kokeesta vain 8 ½, vaikka minut oli totuttu näkemään kympin oppilaana. Luokkakavereiden härnääminen ei tuntunut mukavalta, mutta en muistele asiaa pahalla.

Nyt puolitoistavuotias lapseni pukee kengät tai housut vääriin jalkoihin ja lentelee pyllylleen joka päivä. En soimaa häntä siitä. Olen positiivisesti yllättynyt, että hän ylipäätään osaa jo laittaa kengät jalkaan.

 

Mokaaminen voi toki aiheuttaa isoja pettymyksiä, jos esimerkiksi tavoittelet tiettyä työpaikkaa todella kovasti, ja pitkän panostuksen jälkeen lopulta mokaat työhaastattelun. 

Jos mokattu asia on tärkeä, voi asiaa harmitella hetken, mutta asiasta kannattaa päästä yli. Harmittomista kömmähdyksistä voi jälkeenpäin tulla hauskoja sattumuksia, joita muistellessa naurulta ei malta tulla loppua. Huumori on parasta vastalääkettä myös mokaamisen pelolle.

Kannattaa myös pohtia, mihin mittaluokkaan oma moka sijoittuu. Perspektiiviä omiin mokailuihinsa voi löytää vaikka Googlesta, joka on pullollaan maailman suurimpia, kalleimpia ja typerimpiä mokia. Iän ja elämänkokemuksen myötä minäkin olen oppinut suhtautumaan mokiin inhimillisemmin.

Moka voi kääntyä myös voitoksi. Finlayson mokasi tasa-arvokampanjallaan, mutta sai laajan mediahuomion. Mutta voiko esimerkiksi Jari Sillanpään julkinen kiinni jääminen huumeista kääntyä hänelle vielä voitoksi? Se jää nähtäväksi.

Mokaaminen voi siis olla jopa menestyksellistä, kun oppii mokailemaan hyvin ja oppii virheistään. Alitajuntaan jäävä muisto virheestä takaa, ettei samaa mokaa tee enää hevillä uudestaan. Mitä enemmän siis mokailee, sitä parempi!

Suosittelen kuitenkin treenailemaan mokailua ennemmin pienissä ja harmittomissa asioissa kuin vaikka työelämässä tai ihmissuhteissa. Oman mokasi ja siitä selviytymisen tarinasi voit jakaa esimerkiksi Nyytin ja Yeesin Mokasin-kampanjassa.

 

Monet sanovat, etteivät halua katua elämässään mitään. Jokaisen elämästä kuitenkin todennäköisesti löytyy jokin asia, jonka olisi voinut jättää tekemättäkin.

Toisaalta täysin virheetön elämä tuskin tuntuisi miltään. Kukaan ihminen ei ole täydellinen, ja kukaan tuskin pitäisikään täydellisestä ihmisestä. Siksi kaikilla meistä on oikeus mokailla.

Ratkaisevaa onkin, miten suhtaudut mokaan ja miten käsittelet mokaamisesi. Mokailusta huolimatta elämä jatkuu, ja asioilla on lopulta tapana järjestyä.

Hennamari Toiviainen

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan entinen sosiaalipoliittinen asiantuntija, joka jatkoi matkaansa Oulun kaupungille kuntalaisvaikuttamisen koordinaattoriksi. Twitter: @HennamariT

Lue lisää:

Arvio: Me kaikki kellumme täällä – Uusi Se on yhtä kauhea kuin edeltäjänsäkin

Jos 1980-luvulla syntyneet traumatisoituivat minisarjasta, eiköhän uudellakin versiolla saada ainakin muutama uusi ja sitkeästi pysyvä pelletrauma synnytettyä.

Se (It). 

Pääosissa Bill Skarsgård, Jaeden Lieberher, Jeremy Ray Taylor, Sophia Lillis, Finn Wolfhard, Wyatt Oleff, Chosen Jacobs, Jack Dylan Grazer, Nicholas Hamilton. Ohjaaja Andy Muschietti, käsikirjoitus Chase Palmer, Cary Joji Fukunaga ja Gary Dauberman. 

Yksinäisessä punaisessa ilmapallossa ei pitäisi olla mitään pelottavaa, ei liioin vesisateen täyttämissä viemäreissä tai keltasadetakkisissa pikkupojissa.

Kiitos Stephen Kingin vuonna 1986 julkaistun ikonisen kauhuromaanin ja romaanista filmatun tv-minisarjan (1990), nämä asiat muistuttavat meitä ikuisesti Siitä, muotoaan muuttavasta, lapsia ahnaasti syövästä pahasta.

Se -romaanissa paha palaa Derryn kaupunkiin aina 27 vuoden välein.

Kenties nyt, 27 vuotta tv-sarjan ilmestymisestä, aika oli viimein kypsä uudelleenfilmatisoinnille?


Ohjaaja Andy Muschietti 
ei ota omassa Se-tulkinnassaan suuria taiteellisia vapauksia, vaan noudattelee lähes kuva kuvalta kirjan ja sarjan kulkua.

Keskiössä on Derry, näennäisesti idyllinen amerikkalainen pikkukaupunki, jossa kauheita ja järkyttäviä asioita tuntuu tapahtuvan poikkeuksellisen usein.

Tapahtumat käynnistyvät kuusivuotiaan George Denbroughin (Jackson Robert Scott) kurjasta kuolemasta viemärissä hekottelevan Pennywise-pellen (Bill Skarsgård) käsissä.

Georgen katoaminen on kova pala hänen isoveljelleen Billille (Jaeden Lieberher), mutta monille muille Derryssä George on vain yksi monista kadonneista lapsista, yhdet uudet kasvot ”Kadoksissa” -julisteissa.

Vaikka aikuiset tuntuvat suhtautuvan kadonneisiin lapsiin oudon välinpitämättömästi, Bill ja hänen esiteini-ikäiset ystävänsä (Häviäjien kerho) joutuvat kukin Pennywisen hirvittävien näkyjen säikyttelemäksi, ja siten osaksi pahaa vastaan käytävää taistelua.


Elokuvan alkukohtaus
 synkkine viemäreineen ja irvistelevine pellenkasvoineen on melkoisen millintarkka mukaelma kirjan ja tv-sarjan tapahtumista, ja brutaaliudessaan asettaa odotukset korkealle koko loppuleffalle.

Ja onhan Se kieltämättä paikka paikoin aika kauhea. Muutama elokuvan säikyttelykohtauksista on oikeasti häiritsevä ja saa pulssin mukavasti nousemaan ja sormet pureutumaan käsinojiin. Bill Skarsgård on Pennywise-pellenä (tunnetaan myös Pelle Penninvenyttäjänä, toim.huom.) fyysinen, rujo ja oudon eläimellinen.

Jos 1980-luvulla syntyneet traumatisoituivat minisarjasta, eiköhän tälläkin leffalla saada ainakin muutama uusi ja sitkeästi vuodesta toiseen pysyvä pelletrauma synnytettyä.

Se ei kuitenkaan kerro ainoastaan kauhusta ja kuolemasta, vaan vähintään yhtä suuri osuus on ihmissuhteilla, ystävyyden ja lapsuuden kuvauksella.

Vaikka Pennywisen luimistelussa on häijyä voimaa, elokuvan ehdottomia loistajia ovat lapsinäyttelijät. Häviäjien jengin hieman stereotyyppiset henkilöhahmot heräävät henkiin herkkyydellä ja pietiteetillä. Jokaisella seitsemästä on oma taakkansa kannettavaan: esimerkiksi kauniilla Beverlyllä (Sophia Lillis) on ahdistava isänsä, hinkuvasti hengittävällä Eddiellä (Jack Dylan Grazer) ylihuolehtivaisuudessaan hirveä äitinsä. Kunpa vain nuori, rakastunut ja jotenkin itkettävän samaistuttava Ben Hanscom (Jeremy Ray Taylor) olisi saanut vielä enemmän aikaa loistaa!

Kaunista lapsuudenkuvausta vahvistaa huumori, puun takaa yllättävä New Kids on the Block -fiilistely, nerokas soundtrack (kivisota Anthraxin Antisocialin soidessa, kuinka loistokasta!) ja nostalginen kasariestetiikka.

Ratkaisu siirtää elokuvan tapahtumat 1950-luvulta 1980-luvulle on toimiva, vaikkakin kasarifiilikset tuovat väistämättä mieleen toisen 80-luvulle sijoittuvan ”neuvokkaat lapset maailmaa pelastamassa” -kuvauksen, pian toisen kauden aloittava Stranger Thingsin. Yhtäläisyyttä lisää yhteinen näyttelijä, ilmeikäs ja luonteva Finn Wolfhard (elokuvassa Richie Tozier).

Valtavan laajaa järkäleromaania ei tietenkään tiivistetä kahteen tuntiin jättämättä jotain oleellista pois. Muutaman asian poisjääminen harmittaa alkuperäisteoksen uskollista fania.

Esimerkiksi Häviäjien jengiä piinaavan Henry Bowersin (Nicholas Hamilton) julman jengin hahmonrakennus jää hengettömäksi, hieman irralliseksi. Nyt tymäkkää takatukkaa kasvattavien pahisten motiivit Häviäjien piinaamiseksi jäävät kokonaan selittämättä.

Toki kyseessä on Derry – tarvitseeko pahuutta ja väkivaltaa aina selittääkään? Derry kun on Derry.


Se 
on sekä lipputuloilla että arvosteluilla mitattuna syksyn menestyjä, ja vaikka julkaisuvuotta jatko-osalle ei tätä kirjoittaessa ole vielä julkaistu, sellainen on lähes pomminvarmasti vielä tulossa.

Usko pois, Se palaa vielä.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Tarvitsetko opintosuoritusotetta? Suuntaa lähipalvelupisteelle, älä Opiskelijakeskukseen

Maanantaista 18.9. alkaen opiskelijoiden on asioitava Opiskelijakeskuksen (KE1020) sijaan oman tiedekunnan koulutuksen lähipalvelupisteessä. Opiskelijakeskuksesta ei myöskään saa enää Sporttipassin tarroja.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Unohtuiko lukuvuosi-ilmoittautuminen, tarvitsetko opiskelutodistusta? Apu löytyy jatkossa tiedekunnan lähipalvelupisteeltä, ei Opiskelijakeskuksesta.

Linnanmaan kampuksella Opintokadulla sijaitsevan Opiskelijakeskuksen (KE1020) opintoasioiden hoitoa koskevat palvelut ovat maanantaina 18.9. siirtyneet tiedekuntien koulutuksen lähipalvelupisteisiin.

Näitä lähipalvelupisteissä hoidettavia asioita ovat esimerkiksi opiskelutodistukset, opintosuoritusotteet, opinto-oikeuden jatkaminen, opinto-oikeudesta luopuminen ja lukuvuosi-ilmoittautuminen.

Kaivannaisalan ja luonnontieteellisen tiedekuntien opiskelijoiden ei tarvitse opetella uutta osoitetta, sillä näiden tiedekuntien koulutuksen lähipalvelupiste sijaitsee Opiskelijakeskuksen tiloissa (KE1020). Muiden tiedekuntien lähipalvelupisteiden sijainnit ja yhteystiedot voi tarkistaa tästä osoitteesta.

Opiskelijakeskuksesta ei myöskään saa enää Sporttipassin tarroja. Niitä voi 18.9. alkaen ostaa tai hakea maksukuittia vastaan Linnanmaalla vain Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimistolta. Tarraa ei tosin ole pakko hankkia, sillä opiskelija tai henkilökuntaan kuuluva voi hankkia myös sähköisen Sporttipassin.

Lisäksi opiskelijoiden tietohallinnon neuvontapalvelu on siirtynyt Opiskelijakeskuksen tiloista Kauppakadun ja Yläväylän kulmaukseen, tilaan KK241.

Koulutuspalveluiden johtajan Vesa-Matti Sareniuksen mukaan Opiskelijakeskuksessa on hoidettu eniten lukuvuosi-ilmoittautumisia, paperisen läsnäolotodistuksen toimittamisia ja opinto-oikeuden palauttamisia.

Hän ei osannut sanoa, onko Opiskelijakeskuksella alkuviikosta käynyt opiskelijoita etsimässä apua opintoasioiden hoitoon.

”Muutoksesta on kuitenkin tiedotettu usealla sähköpostilla, ja myös opiskelijakeskuksesta ohjataan opiskelijoita eteenpäin omiin lähipalvelupisteisiinsä.”

 

Organisaatiouudistus kaiken taustalla

Opintoasioiden siirtyminen vuonna 2012 avatusta Opiskelijakeskuksesta lähipalvelupisteisiin on seurausta Oulun yliopiston organisaatiouudistuksesta.

Organisaatiouudistuksen myötä yliopistolle perustettiin neljä tiedekuntaklusteria.

Ensimmäiseen klusteriin kuuluvat teknillinen, luonnontieteellinen, arkkitehtuurin ja kaivannaisalan tiedekunta, toiseen kasvatustieteiden ja humanistinen tiedekunta ja Oulu Business School, kolmanteen lääketieteellinen ja biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunta, neljänteen tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta.

Näille klustereille palveluita tuottavat nyt lähipalvelutiimit. Lähipalvelutiimi sisältää koulutuspalvelut, tutkimuksen tukipalvelut, talous- ja projektipalvelut, henkilöstöosaston, tietohallinnon ja viestinnän.

Yhteisen, keskitetysti kaikkien opiskelijoiden opintoasioita hoitavan pisteen sijaan jokaisella lähipalvelutiimillä on nyt siis oma opintoasioita hoitava henkilökuntansa.

Vesa-Matti Sareniuksen mukaan tämä uudistus itse asiassa parantaa opiskelijoiden saamia palveluita.

”Aiemmin keskitetysti hoidettuja palveluita toteuttaa nyt useampi ihminen kussakin tiimissä. Samaten nämä palvelut tulevat lähemmäs tiedekuntia ja niiden tarpeita.”

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan koulutuspoliittinen asiantuntija Henna Määttä muistuttaa, että Opiskelijakeskus tarkoittaa vain fyysistä tilaa, jossa palvelut ovat sijainneet.

Yhteisestä tilasta luopuminen ei siis tarkoita opintoasioiden palveluiden huononemista.

”Tärkeintä on, että opiskelijoiden ohjaus- ja tukipalvelut ovat edelleen olemassa, ja opiskelija myös tietää, mistä apua tarvittaessa saa ja keneltä kysyä. Täytyy kuitenkin sanoa, että olen huolissani koulutuspalveluiden resurssien riittämisestä ylipäänsä.”

Mitä Opiskelijakeskuksen tiloihin tulevaisuudessa sitten tulee? Se on Vesa-Matti Sareniuksen mukaan vielä avoinna.

Kaivannaisalan ja luonnontieteellisen tiedekuntien palvelupisteen lisäksi tilassa on tällä hetkellä muun muassa Oulun korkeakoululiikunnan liikuntasuunnittelijan työhuone.

Lisäksi tilassa toimii Oulun yliopiston pääkassa, joka on avoinna tiistaisin ja torstaisin kello 12-14.

”Tilaratkaisut ovat vielä kesken, tiedotamme asioista sitä mukaan kun asiat selviävät. Aiemmanlaista, kaikille tiedekunnille yhteistä palvelupistettä tilaan ei kuitenkaan tule”, Sarenius sanoo.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Ei pelkkää synkistelyä ja ivaa – Rosa Liksom ampuu alas niin fasismin, kommunismin kuin kapitalisminkin

Yksi tyyliltään omaleimaisimmista suomalaisista kirjailijoista on Rosa Liksom. Kenties juuri hänen tunnistettavan tyylinsä vuoksi Liksomin teosten tutkimuksessa on keskitytty kirjallisuuden estetiikkaan, siihen miten hän kirjoittaa. Kasimir Sandbacka tutki, miten Liksomin teoksissa tarkastellaan ja kommentoidaan 1900-luvun aatteita, fasismia, kommunismia ja kapitalismia.

TEKSTI Heli Paaso-Rantala

KUVAT Heli Paaso-Rantala

Syksyllä 2014 Linnanmaan kampuksen Keckmaninsali on ääriään myöten täynnä. Osa kiinnostuneista mahtuu sisälle, osa joutuu kurkistelemaan oviaukosta, kun Oulun yliopiston kunniatohtori, kirjailija ja kuvataiteilija Rosa Liksom kertoo humanistien työelämäpäivien yleisölle urastaan omintakeisella tyylillään.

Liksom ei pääse tunnin aikana nykyhetkeen saakka, hyvä että 1980-luvulle, kun hänelle varattu aika päättyy. Siksi paljon jäi kertomatta ja kuulematta Liksomin tarinasta.

Ympyrä sulkeutuu – lähes kaksi vuotta myöhemmin Kasimir Sandbacka väittelee tohtoriksi samaisessa salissa Liksomin (oik. Anni Ylävaara) 1990-luvun tuotantoa sekä tämän Finlandia-palkittua Hytti nro 6 -romaania (2011) käsittelevällä väitöksellään.

Oulun yliopiston Scandinavian studiesin tuntiopettajana toimiva Sandbacka tutkii väitöskirjassaan Liksomin teosten sekä taiteilijakuvan kulttuurihistoriallisia kytköksiä. Sandbackan tutkimuksen keskiössä on tapa, miten Liksom tarkastelee teoksissaan 1900-luvun poliittisia aatteita ja ideologista ilmapiiriä –  näkökulma, johon muut tutkijat eivät juuri ole tarttuneet.

Sandbackan mukaan Liksomin teoksia tarkastellaan usein lähinnä lappilaisen erämaan ja helsinkiläisen lähiön kuvauksina.

”Enemmän on tutkittu Liksomin kirjallisuuden estetiikkaa, tyyliä, miten hän kirjoittaa, kieltä ja paikallisuutta, ja tietynlaista synkkyyttä ja huumoria. Laajempia kulttuurihistoriallisia kytköksiä ei ole tutkittu niin paljon.”

Mutta juuri tätä Liksomin töiden laajempaa kytköstä eurooppalaiseen ja länsimaiseen kulttuuriseen sekä poliittiseen historiaan Sandbacka pitää tärkeänä. Väitöskirjassaan hän havaitsi Liksomin teoksissa keskeiseksi käsitteeksi modernin projektin, joka on saksalaisfilosofi Jürgen Habermasin nimitys valistusajasta periytyvälle edistysuskolle.

1900-luvun aatteista Liksom tarkastelee fasismia, kommunismia ja kapitalismia, jotka ovat omalla tavallaan vääristyneitä juonteita modernista projektista, yrityksiä rakentaa omanlaisensa ihanneyhteiskunta. Liksomin teokset kritisoivat 1900-luvun moderneja ideologioita, koska ne tuottivat ihanneyhteiskunnan sijaan valtavasti kärsimystä.

”Liksom ampuu satiirin, ironian, ivan ja liioittelun keinoin alas nämä ideologiat. Samalla Liksomin teoksissa jäädään kuitenkin kaipaamaan edistysuskoa, eli uskoa siihen, että ihmiset voivat käyttää omaa järkeään rakentaakseen paremman yhteiskunnan tulevaisuudessa.”


Fasismista kapitalismiin

Tutkimuksessaan Sandbacka keskittyi erityisesti BamaLama -lyhytproosakokoelmaan (1993) sekä Kreisland (1996) ja Hytti nro 6 -romaaneihin. Alun perin hänen tarkoituksensa oli tutkia Liksomin 1990-luvun tuotantoa, sillä hän ajatteli 1990-luvun lama-aikoineen olleen yhteiskuntaa ja kulttuuria muokannut vedenjakaja suomalaisessa historiassa.

Mitä enemmän Sandbacka teoksia tutki, sitä selvemmin hän ymmärsi, ettei Hytti nro 6  -romaania voi jättää pois. Sandbackasta romaani on eräänlainen jatkumo Kreislandille. Vaikka teokset ovatkin tyyliltään erilaisia, niitä yhdistää 1900-luvun ideologioiden kriittinen tarkastelu: Kreislandin kohteita ovat fasismi, kommunismi ja kapitalismi, Hytti nro 6 keskittyy kommunismiin.

Uusimmassa teoksessaan Everstinna (2017) Liksom tarkastelee fasismia, ja Liksom on kertonut seuraavan romaaninsa käsittelevän kapitalismia.

”Se ei ole mikään virallinen sarja, mutta siinä on selvästi havaittavissa aatehistoriallinen jatkumo”, Sandbacka sanoo.


Kaikki liittyy kaikkeen

Väitöksessään Sandbacka tutkii myös Liksomin taiteilijakuvaa, hyödyntäen Liksomin haastatteluita ja Hytti nro 6 –teoksen kirjallisuuskritiikkejä. Aiemmin Liksom ei juurikaan antanut haastatteluita, mutta vuonna 2011 Finlandia-ehdokkuuden myötä hän hyväksyi sen mukanaan tuoman julkisuuden ja alkoi antaa auliimmin haastatteluja. 

”Taustalla on Liksomin oma kypsyminen taiteilijana, hänestä on tullut vanhempana itsevarmempi”, Sandbacka arvioi.

Vaikka Liksom on itse sanonut olevansa nykyään avoimempi haastattelujen suhteen, hän ei siltikään halua tuoda yksityisasioitaan esille.

Sandbacka halusi omassa tutkimuksessaan ennen kaikkea monipuolistaa kuvaa Liksomista. Hänen väitöskirjansa kytkee Liksomin tuotannon laajempiin eurooppalaisiin kulttuurihistoriallisiin kehityskaariin ja tuo esille Liksomin kantaaottavampaa puolta. Liksomin teokset eivät ole pelkästään liioittelua, huumoria, synkistelyä tai väkivallalla mässäilyä, vaan teosten johdonmukaisena luonteena kulkee tietynlainen poliittis-eettinen näkemys.

Sandbackan mukaan Liksomin taiteilijakuva on poikkeuksellinen suomalaisen kirjallisuuden kentässä, sillä se kytkeytyy niin tiiviisti myös hänen taiteelliseen projektiinsa. Sandbackan mukaan kaikki mitä Liksom tekee, kuten kuvaa tai maalaa, liittyy yhteen.

 

Heli Paaso-Rantala

Oulun yliopiston tiedeviestinnän opiskelija, joka ei aina pysy mukana maailman menossa.

Lue lisää: