Valtiovarainministeriö päätti budjettineuvotteluissaan 16.9., että opiskelija-aterian hinnan korotusta kompensoidaan ateriatuen nostamisella 1,94 eurosta 2,30 euroon. Vuoden 2021 alusta opiskelijalounaan hinta siis laskee 3,06 eurosta 2,70 euroon. Opiskelijaravintoloiden hinnat nousivat 1. elokuuta alkaen ravintoloiden lisääntyneiden raaka-ainekustannusten vuoksi.
Kaikki opiskelijaravintolat ja -ravintolaketjut eivät ole nostaneet opiskelijahintojaan enimmäishintojen mukaan. Ravintoloiden saamien rahoitusten käyttö on ravintolakohtaista, joten kaikki eivät käytä yhteen opiskelija-ateriaan enimmäishintaa eli viittä euroa.
Oulun yliopistossa sekä Juveneksen että Unirestan opiskelijaravintolat nostivat hintojaan 3,06 euroon. Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) opiskelijat maksoivat ateriastaan ennen valtioneuvoston uutta asetusta 1,11 euroa, josta hinta on noussut asetuksen ja Linnanmaalle muuton myötä lähes kaksi euroa.
Ensimmäinen ateriatuki luotiin vuonna 1979, kun Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiössä (YTHS) tahdottiin turvata opiskelijoille yksi lämmin ateria päivässä. Ammattikorkeakoulut astuivat ateriatuen piiriin vuonna 1996.
Vuodesta 2012 lähtien opiskelijat ovat maksaneet lounaastaan 2,60 euroa. Vuosien saatossa opiskelijaravintoloiden hinnat ovat vaihdelleet lounaiden enimmäishintojen mukaan. Enimmäishinnat määrittelevät, kuinka paljon voidaan käyttää rahaa yhden annoksen raaka-aineisiin. Vuonna 2011 lounaan hinta oli 2,50 euroa, ja vuodesta 2003 vuoteen 2007 opiskelijalounas maksoi 2,55 euroa. Enimmäishinnat ovat nousseet muutamien vuosien sisällä keskimäärin 20–30 senttiä. Suurin nousu, 46 senttiä on tapahtunut tänä vuonna.
Ateriatuen korottamista on ajanut muun muassa Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL), joka julkaisi kannanoton valtion antaman talousarvioesityksen jälkeen. Kannanotossa kiitellään valtion tekemiä toimia ateriatuen nostamiseksi, mutta vaaditaan korotusta myös opintorahaan.
Jatkossa opiskelijalounas maksaa enintään 2,70 euroa. Elokuun korotusten jälkeen hinta ei laske takaisin aiemmalle tasolle, vaan opiskelijalounas on hinnaltaan 3,06 vuoden loppuun saakka ja ensi vuoden alusta yhä 10 senttiä kalliimpi kuin ennen vuoden 2020 korotuksia.
Julkaistu
SHARE
Anna-Sofia Tastula
Maisterivaiheen kirjallisuuden opiskelija ja syksyn toimittajaharjoittelija. Lapsenmielinen noolikontti, joka on kiinnostunut kuolemasta, kirjallisuudesta ja kuolemasta kirjallisuudessa.
Oulun yliopisto ilmoitti 16. syyskuuta järjestävänsä opetuksen pääsääntöisesti etäopetuksena myös 2. periodissa. Etäopetus jatkuu niin yliopistolla kuin ammattikorkeakoulussa vuoden loppuun asti.
Oulun yliopisto ilmoitti 16. syyskuuta järjestävänsä opetuksen pääsääntöisesti etänä myös 2. opetusperiodissa 26.10.–31.12.2020. Etäopetus alkoi syyskuussa ja jatkuu vuoden loppuun saakka. Tiedote julkaistiin yliopiston henkilöstöportaali Patiossa keskiviikkoaamuna.
Aiemmin päätös etäopetuksesta tehtiin koskemaan ensimmäistä opetusperiodia 25. lokakuuta asti. Myös Oulun ammattikorkeakoulu on ilmoittanut järjestävänsä loppuvuoden opetuksen pääasiallisesti etänä. Oamk tiedotti asiasta 9. syyskuuta. Lähiopetuksena järjestetään vain välttämättömät kurssit.
Toisessa opetusperiodissa yliopiston linja on sama kuin ensimmäisessäkin. Opetus jatkuu siis etäopetuksena, poikkeuksena kurssit, joilla lähiopetus on pakollista. Tällaisia kursseja ovat esimerkiksi laboratorio-opetusta sisältävät kurssit. Lähiopetuksessa Oulun yliopisto suosittelee käyttämään kasvomaskia ja jakaa myös opiskelijoille ja henkilökunnalle maskeja tarvittaessa.
Oulun yliopiston hallintojohtajan Essi Kiurun mukaan päätös syntyi sekä opiskelijoiden että opettajien toiveesta valtakunnallisia ohjeistuksia seuraten.
”Toive on tullut niin opiskelijoilta kuin opettajilta, että päätös kakkosperiodista tehdään mahdollisimman pian. Toista periodia koskevat lähtökohtaisesti samat linjanvedot kuin ensimmäistä”, Kiuru kertoo.
Käytännössä tämä tarkoittaa opiskelijoille sitä, että kampuksen ovet pysyvät auki rajattuina aikoina ja kampuksen palvelut kuten kirjasto ja läppärilainaamot ovat yhä käytössä.
Päätökseen vaikuttivat myös muiden yliopistojen linjanvedot, mutta Kiurun mukaan tärkeintä on yhä turvallisuus. Toiveena on kuitenkin päästä normaalitilaan mahdollisimman pian.
”Suuri toive on, että keväällä tilanne saataisiin sellaiseksi, että yliopisto voitaisiin avata. Tilanne ei kuitenkaan ole kenenkään meidän käsissämme”, Kiuru sanoo.
Etäopetuksen jatkuessa huolta herättää opiskelijoiden ja henkilökunnan jaksaminen. Aihe on Essi Kiurusta erityisen tärkeä.
”Kysymys koskee sekä opiskelijoita että työntekijöitä. Kuka tahansa yliopistoyhteisön jäsen voi kokea olevansa yksinäinen tai ilman ryhmää. On jokaisen vastuulla huomioida toisia.”
Kiurun mukaan poikkeusoloissa tulee pyrkiä käyttämään kaikkia mahdollisia keinoja, jotta kukaan ei jäisi yksin. Esimerkiksi ryhmätyöt tai toistuvat tapaamiset ovat hänestä keinoja, jotka voivat auttaa myös etätyöskentelyaikana.
Huolena hyvinvointi ja opetuksen laatu
Etäopetuksen jatkuessa turvallisuuden lisäksi tärkeää on opetuksen laatu. Koulutuspalveluiden johtaja Vesa-Matti Sarenius kertoi lehdelle, että etäopetusta pyritään parantamaan jatkuvasti.
”Jatkamme edelleen opettajien koulutusta näissä asioissa. Myös erilaisia ohjeita laaditaan koko ajan valtakunnallisesti.”
Siirtyminen etäopetukseen tuli Sareniuksen mielestä opettajille yllätyksenä, mikä on tuonut mukanaan haasteita. Syksyllä tilanteen jatkuessa haasteita on lähdetty purkamaan pala kerrallaan.
”Nyt korkeakouluissa on havaittu, että ongelmille täytyy tehdä jotain. Pyrimme koulutuksien ja ohjeistuksien kautta vaikuttamaan siihen, että opetus oli mahdollisimman laadukasta”, Sarenius sanoo.
Pitkittyneen poikkeustilanteen vaikutukset näkyvät koulutuspalveluissa myös opiskelijoiden kuormittumisessa. Sarenius kertoo, että opettajia ohjeistetaan kiinnittämään erityistä huomiota ohjattavien opiskelijoidensa etenemiseen.
”Jos näyttää siltä, että opiskelijalla alkaa sakkaamaan, pyritään puuttumaan siihen matalammalla kynnyksellä kuin normaalisti. Ongelma on toki, että kun ei ole ryhmää, niin ei voi naamasta nähdä, että kaikki ei ole ok”, Sarenius sanoo.
Koulutuspalveluiden johtajana Sarenius kiinnittää huomiota myös omien alaistensa vointiin. Erityisen tärkeää hänestä on erottaa vapaa-aika ja työ myös etäilyn aikana.
”Yritän sanoa, ja pitäisi sanoa myös opiskelijoille, että kiinnittää huomiota työn ja opiskelun ja vapaa-ajan suhteeseen. Älä jää vaan siihen koneelle, kun opinnot ovat koneella. Pidä aito ruokatauko poissa koneelta. Tällaisista muodostuisi se, että saisi omaan työhön ja vapaa-aikaan eron.”
Yhteisöllisyyttä ja syrjäytymisen riskejä ajatellessaan Sarenius yhtyy Kiuruun ja toivoo mahdollisimman paljon ryhmäytymistä ja yhdessäoloa.
”Ei korona estä sosiaalisia tilanteita. Opettajille painotetaan myös ryhmäytymistä etäopetuksessa, mutta yliopisto voi kontrolloida vain sitä, mitä tapahtuu opintojen piirissä. Kannattaa olla muiden opiskelijoiden kanssa tekemisissä myös vapaa-ajalla ja tavata ystäviä, hygienia ja turvavälit huomioiden.”
Sarenius toivoisi, että opiskelijat käyttäisivät tukipalveluita matalammalla kynnyksellä poikkeusaikoina. Hänestä se vaatii vastuunottoa myös opiskelijoilta itseltään.
”Palvelut opiskelijoille on samanlaisia kuin aiemminkin, ne vaan tapahtuvat sähköisesti. Toivoisin opiskelijoiden käyttävän rohkeasti tarjolla olevia palveluita ja kaikkia tukiverkkoja, joita on tarjolla”, Sarenius toteaa.
Vaihtoon pääsee yhä, vaikkei moni haekaan
Oulun yliopisto tiedotti myös, ettei etäopetuksen jatkuminen vaikuta kevään 2021 opiskelijavaihtoihin. Turvallisuutta on kuitenkin tiukennettu: saapuvilta opiskelijoilta edellytetään koronatestiä tai karanteenia ja lähteville suositellaan tiettyjä maita ja hyvää vakuutusturvaa.
Korona on vaikuttanut saapuviin vaihto-opiskelijoihin jo tänä syksynä. Vaihto-opiskelijoita on saapunut Oulun yliopistoon noin puolet normaalista määrästä ja monia vaihtoja on jouduttu perumaan tai siirtämään.
Kansainvälisen liikkuvuuden suunnittelija Marianne Isola kertoo olevansa tyytyväinen yliopiston linjaukseen. Vaikka vaihtoon tulevia ja lähteviä opiskelijoita on huomattavasti normaalia vähemmän, vaihtojen peruuntuminen olisi tehnyt paljon työtä turhaksi.
”Keväällä vaihtoon lähtevien asioita on valmisteltu pitkään ja olen tyytyväinen että valmistelu voi jatkua. Menemme kuitenkin turvallisuus edellä”, Isola kommentoi.
Vaikka yliopisto näytti vaihdoille vihreää valoa, niistä moni on ehditty jo perua. Isolan mukaan yhteistyöyliopistot ovat peruneet vaihtojaksot kokonaan, niin lähteville kuin tuleville opiskelijoille. Vaihtoja on myös siirretty syksyltä keväälle, mutta Isolan mukaan ero näkyy etenkin vaihtoon hakeneissa.
”Hakemuksia vaihtoon tuli vähemmän kuin normaalisti. Sen lisäksi peruutuksia ja siirtoja tuli enemmän. Lopputulos on, että noin puolet sekä yliopiston että amkin vaihto-opiskelijoista ovat tulossa ja lähdössä.”
Vaihto-opiskelun tulevaisuus on Isolan mielestä suuren muutoksen äärellä. Jatkossa vaihto voidaan järjestää kokonaan etänä tai vain osittain vaihtokohteessa. Lähitulevaisuuden osalta liikkuvuuden suunnittelija toivoo vain, ettei tilanne entisestään pahene.
”On vaikea uskoa, että pääsisimme vaihto-opiskelijoiden määrässä normaalitasolle. Olisin tyytyväinen, jos keväällä saisimme puolet normaalimäärästä, kuten syksylläkin”, Isola toteaa.
Opiskelijaravintolat pyrkivät aukioloon
Yliopiston ja ammattikorkeakoulun etäopetus vaikuttaa myös kampuksen palveluihin. Unirestan toimitusjohtaja Kaija-Liisa Silvennoinen kertoi lehdelle keskiviikkona, että tieto tuli Unirestalle yllätyksenä.
”Tieto ei ole tullut meille aikaisemmin, nyt meidän täytyy lähteä pohtimaan, mikä on Unirestan tilanne.”
Lähtökohtaisesti syksyllä auenneita kampusravintoloita Kastaria, Medisiinaa ja Preludia pyritään kuitenkin pitämään auki.
”Haluamme pitää palvelut auki niin pitkälle ja niin hyvin kuin vain on mahdollista tässä tilanteessa. Onhan tällä iso vaikutus asiakasmääriin, mutta ollaan syyslukukauden ensimmäiselläkin puolikkaalla pystytty pitämään ravintoloita auki.”
Ravintoloiden aukiolossa ovat auttaneet supistuneet aukioloajat. Myös Unirestan Campus Shop ja H2O Campus ovat olleet syksyn suljettuina. Silvennoinen kertoo, että Unirestan suunnitelmissa oli avata kampuskauppa ja H2O syysloman jälkeen, mutta yliopiston päätös saattaa vielä muuttaa suunnitelmia.
”Täytyy vielä pohtia, onko avaaminen tässä tilanteessa nyt järkevää ja kannattavaa. Tämä on toki ymmärrettävä päätös, mutta liiketoiminnan kannalta ikävä. Se näkyy varmasti meillä kovastikin asiakasmäärissä”, toimitusjohtaja toteaa.
Jatkossa supistuksia auki olevien ravintoloiden palveluihin ei ole luvassa. Suunnitellut laajennukset taas ovat vaakalaudalla. Esimerkiksi Linnanmaan opiskelijaravintola Kastarin aukioloaikoja oli Silvennoisen mukaan tarkoitus pidentää jo syyskuussa. Nyt iltaruokailua täytyy miettiä uudelleen.
”Rohkenisin jo uskaltautua lupaamaan, että ravintoloita ei ole tarkoitus sulkea enempää ja vähintään nykyiset ravintolat pidetään auki. Yritämme kynsin hampain pitää lounaan sekä Linnanmaalla että Kontinkankaalla. Toimintaa pystytään sopeuttamaan nykytilanteeseen. Esimerkiksi Kastaria pyöritetään pienemmällä porukalla kuin normaalisti.”
Kaija-Liisa Silvennoinen on poikkeusoloista huolimatta kiitollinen opiskelijoista ja asiakkaista.
”Tietenkään syksyllä ei olla lähestytty mitenkään normaaleja lukuja, mutta se, että asiakkaat ovat uskaltautuneet käymään meidän ravintoloissa on mahtavaa. Olosuhteisiin nähden olemme olleet tyytyväisiä syyskuun alkuun. On ihanaa, että edes osa asiakkaista uskaltautuu syömään opiskelija-aterian joko keskustan Pekurissa, Kontinkankaalla tai Linnanmaalla. Se on ihana asia”, Silvennoinen sanoo.
Toinen kampusravintoloita tarjoava yritys Juvenes oli myös tietämätön yliopiston etäopetuspäätöksestä. Juveneksen ravintola- ja tapahtumapäällikkö Minna Gehör kertoi lehdelle, että päätöksiä ravintoloiden suhteen tehdään viikko kerrallaan.
”En ole vielä ehtinyt pureskelemaan tätä tietoa. Me menemme sen mukaan, minkälainen käyttöaste ravintoloissa on.”
Tällä hetkellä Juveneksen ravintoloista auki ovat Linnanmaalla Foodoo ja Foobar sekä Café & Juicebar -kahvila. Gehör kertoo näiden palveluiden olleen syksyn alussa riittäviä kävijämäärään nähden.
”Kaksi ravintolaa ja kahvila ovat olleet riittävät. Asiakasmäärät ovat olleet hyvin pienet verrattuna aiempiin vuosiin ja syksy on ollut poikkeuksellinen.”
Jatkosta Gehör ei osaa vielä sanoa.
”Nähtäväksi jää, vaikuttaako etäopetuksen jatkuminen tämänhetkisiin ruokailijamääriin kuinka paljon. Kyllähän sekin on mahdollista, että ravintoloita joudutaan sulkemaan, jos asiakasmäärät romahtavat tuntuvasti.”
Kampukset palvelevat yhä
Koronaviruksen aiheuttaman kampusten sulun jälkeen Oulun yliopisto avasi ovensa elokuussa. Vaikka etäopetus jatkuu, pysyvät ovet auki myös jatkossa. Kampuksien ulko-ovet ovat avoinna arkipäivisin klo 8.00–15.45. Tällöin yliopistolle pääsee kuka tahansa. Kampuksella voi opiskella oireettomana ja opiskelijoiden käytössä ovat kirjastot ja läppärilainaamot sekä Tellus. Kampusten ulko-ovien ollessa suljettuina opiskelijat pääsevät kampuksille 24/7-kulkukortilla.
Oulun ammattikorkeakoulu tiedotti siirtyvänsä myös uusien opiskelijoiden osalta etäopetukseen jo 21. syyskuuta. Kuitenkin myös Oamkin kampukset ovat auki itsenäistä opiskelua varten.
Opetuksen arvionti on ensimmäisessä periodissa perustunut sähköiseen Exam-tenttiin tai vaihtoehtoisiin arviointitapoihin. Näitä ovat esimerkiksi essee, kotitentti tai oppimispäiväkirja. Myös kampuksella on mahdollista järjestää tenttejä turvavälejä ja yliopiston ohjeita noudattaen. Samat ohjeet jatkuvat myös vuoden loppuun.
Tarkemmat ohjeet kampuksilla oleskeluun löydät Oulun yliopiston verkkosivuilta ja Oulun ammattikorkeakoulun sivuilta.
Omaopettaja on lähiohjaajasi ja tukee opiskeluun ja sen suunnitteluun liittyvissä kysymyksissä.
Koulutuksen lähipalvelut vastaavat kaikenlaisiin koulutusalojensa opiskeluun ja koulutukseen liittyvissä kysymyksissä.
Opintopsykologit tarjoavat ohjausta esimerkiksi opiskelutaitoihin, ajankäyttöön, jaksamiseen ja stressiin tai jännittämiseen liittyvissä kysymyksissä.
Opinto- ja uraohjaajat tarjoavat tukea, jos tulevaisuuden suunta tai työelämäkysymykset mietityttävät.
Terveyteen ja sairauden hoitoon liittyvää apua saat YTHS:ltä. Tutustu myös YTHS:n erilaisiin ennaltaehkäiseviin materiaaleihin sekä Self-verkkopalveluun.
Päivitetty 13.36 korjattu Unirestan toimitusjohtajan nimi Kaisa-Liisasta Kaija-Liisaksi.
Julkaistu
SHARE
Iida Putkonen
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.
Ihminen ei olekaan pohjimmiltaan paha, kirjoittaa alankomaalainen historioitsija Rutger Bregman. Hänen mukaansa väkivalta ei ole ihmiselle tyypillinen tapa reagoida sodassa ja kriiseissä, ja ihmisten välisellä luottamuksella korjattaisiin monia väärinkäsityksiä ja väkivallantekoja.
Menneisyys on täynnä muistutuksia ihmisluonnon pahuudesta. Voiko ihminen olla pohjimmiltaan mitään muuta kuin paha, kun muistellaan holokaustia ja maailmansotia?
Alankomaalainen historioitsija Rutger Bregman väittää teoksessaan Hyvän historia (Atena 2020, suomentajana Mari Janatuinen) täysin päinvastaista. Hänen mukaansa ihminen on pohjimmiltaan hyvä, eikä pahuus ole kirjoitettu meidän luontoomme. Bregman pyrkii teoksessaan kumoamaan tunnetuimmat väitteet, joita käytetään pahuuden todisteluun. Hänelle pahuus on yksittäisen ihmisen piirre, ei mitään tähtiin kirjoitettua.
Bregman ottaa teoksessaan harteilleen painavan taakan: ihmiskunnan historian uudelleenkirjoittamisen hyvyyden näkökulmasta. Teos alkaa maininnalla tunnetusta klassikosta Kärpästen herrasta (1954). Se jos joku teos on merkki siitä, kuinka luonnollista pahuus ihmiselle on. Bregmanin käsittelyssä Kärpästen herrasta kuitenkin tulee juuri sitä mitä se on – kaunokirjallinen teos, ei tieteellinen maksiimi.
Teoksessa käsitellään tunnetuimpia psykologisia kokeita, joilla on pyritty perustelemaan se, että tosipaikan tullen ihminen saattaakin muuttua empaattisesta pahaksi ja väkivaltaiseksi. Esimerkiksi Stanfordin vankilakoe, jonka Philip Zimbardo toteutti vuonna 1971, saa kokonaisen luvun Hyvän historiassa. Kokeessa 24 vapaaehtoista miesopiskelijaa jaettiin vankeihin ja vanginvartioihin. Kokeen aikana vanginvartijoiden toiminta riistäytyi kuitenkin väkivaltaisuuksiin ja koe jouduttiin keskeyttämään jo kuuden päivän päästä.
Bregman pyrkii teoksessaan todistamaan, että todellisuudessa kaikki nämä kokeet olisivat menneet täysin päinvastaiseen suuntaan, jos osapuolten välillä olisi ollut edes ripaus luottamusta. Hänen pääteesinsä pahuutta vastaan onkin juuri luottamus. Lukemattomissa kokeissa, joita Bregman käy lävitse, ihmiset ovat tehneet pahaa siksi, että tilanne johon heidät on asetettu, on irrotettu todellisuudesta.
Osaksi Hyvän historian luoma kuva ihmisyydestä tuntuu kuitenkin utopistiselta. Ei kansanmurhia ja yksittäisiä väkivallantekoja voida perustella pelkästään luottamuksen puutteella tai velvollisuudella auktoriteettia kohtaan. Silti Bregman osuu oikeaan, kun toteaa että ihmisen pahuudessa on kyse vain yksittäisistä tapauksista. Ihminen ei ole luonnostaan välttämättä niin väkivaltaan taipuvainen, kuin yleensä ajatellaan. Hyvänä esimerkkinä tässä toimivat Bregmanin esimerkit siitä, kuinka ensimmäisessä maailmansodassa suurin osa sotilaista ampuivat vasta silloin, kun heidät siihen pakotettiin.
Meidät on kuitenkin kristillisesti kasvatettu uskomaan ihmisen pahuuteen. Lähes kaikki maailman uskonnot perustuvat ajatukseen siitä, että ihminen on pohjimmiltaan syntinen tai jollain tavalla väkivaltaisuuteen ja pahuuteen taipuvainen ilman jumalallista johdatusta. Hyvän historian suurin huti tuntuukin olevan se, että uskontoja käsitellään vain sivulauseissa ja yksittäisissä lauseissa sen sijaan, että se saisi kokonaisen lukunsa.
Hyvän historia on kirjoitettu yleistajuisen iskevästi. Bregmanin teoksen tarkoituksena onkin saada kärkevillä yleistyksillä ja otsikoilla lukija pohtimaan asioita uudelleen. Teos on osittain miltei ärsyttävän ylipositiivinen, mutta siitä paistaa läpi tarkasti ja huolellisesti tehty taustatyö. Historioitsijalle tyypillisesti Bregman perustelee jokaisen väitteensä, vaikkei lukija nielaisisikaan kaikkea pureskelematta.
Pohjimmiltaan ihmisen täytyisi luottaa toistensa hyvyyteen. Luottamus onkin teema, joka toistuu läpi teoksen. Jos ihmiset luottaisivat toisiinsa, väkivalta ja mielipaha vähentyisivät. Ihmisen ei tarvitse välttämättä olla empaattinen, sillä liiallinen empaattisuus esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ja uutisia lukiessa saattaa aiheuttaa turhaa ahdistusta.
Bregman pitääkin liiallista uutisten lukemista pahana ihmiselle, sillä uutisiin nousevat usein vain ihmisten pahuutta todistelevat tapahtumat. Hänen mukaansa todellisuudessa maailma on menossa kohti parempaa ja tämä petaa parempia mahdollisuuksia ihmisen hyvyydelle ja luottamukselle. Teoksen viimeinen luku tuntuukin, kuin selfhelp-oppaista poimitulta: Bregman esittää kymmenen ohjetta, joita jokaisen täytyisi noudattaa. Yksi niistä on edellä mainittu liiallisten uutisten lukemisen välttäminen.
Mutta onko hyvyyteen uskominen naiivia? Onko se vain sinisilmäisyyttä maailmassa, joka on täynnä väkivaltaa, terrorismia ja sotia? Tämä tuntuu olevan tyypillinen vastaus kyyniseltä keskustelukaverilta. Bregman on kuitenkin eri mieltä: “Päinvaston: rauhaan ja anteeksiantoon uskova on rohkea ja realistinen.”
Julkaistu
SHARE
Petra Uusimaa
Tieteiden ja aatteiden historian maisteri, jonka mielestä mikään ei ole parempaa kuin kuppi tummapaahtoista kahvia ja hyvä kirja.
Jokainen opiskelija on joskus ollut fuksi. Harva kuitenkin aloittaa opintonsa näin poikkeuksellisissa oloissa. Millaista on orientoitua ja ryhmäytyä poikkeusoloissa? Tänä vuonna kampuksillemme astelivat ensimmäiset, ja toivottavasti myös viimeiset, korona-aikana orientoituvat uudet opiskelijat.
Syksy alkaa tutuksi tulleen etäilyn merkeissä. Luennot sujuvat jo rutiinilla, mutta miten fuksit pärjäävät? Miten orientoitua ja ryhmäytyä koronarajoitusten vallitessa? Oulun ylioppilaslehti päätti kurkistaa uusien opiskelijoiden poikkeukselliseen orientaatioviikkoon ja pienryhmäohjaajien (PRO) toimenkuvan muutokseen.
Kulttuuriantropologien ja arkeologien pienryhmäohjaajat ovat tänä vuonna kulttuuriantropologiaa opiskelevat Noora Jurvakainen ja Juuso Luomala sekä arkeologiaa opiskeleva Iikka Peltokangas. He ovat kaikki toisen vuoden opiskelijoita, joiden oma fuksivuosi on vielä tuoreessa muistissa. Toista vuottaan opiskelevat myös kirjallisuuden pienryhmäohjaajat Eerika Saarijärvi, Elias Törmälä ja Juuli Koskinen. Poikkeusjärjestelyt ovat synnyttäneet hermostusta ohjaajissa.
PRO:t kertovat, että viikon järjestäminen ja suunnitelmien pitäminen kasassa on ollut haastavaa jatkuvien muutosten takia. Informaatio on kulkenut hitaasti ja asioista on ollut vaikea sopia kovin montaa päivää etukäteen. Tämä kuormittaa erityisesti juuri uusia opiskelijoita, joille orientaatioviikon ohjelma on kaikkein olennaisin.
Tällaista ei olla tehty koskaan ennen, ja PRO:t tietävät olevansa mikroskoopin alla. Heidän harteillaan lepää raskas taakka. Miten varmistaa, että uudet opiskelijat saavat kaiken mahdollisen irti ensimmäisestä viikostaan yliopistossa, ja pääsevät kunnolla tutustumaan toisiinsa?
Ensikohtaamisia piknikillä
Matka alkaa maanantaina Oulun yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta, jossa Kultu ry:n, eli kulttuuriantropologian, arkeologian ja kirjallisuuden, fuksit ja PRO:t viettävät vapaaehtoista ja -muotoista piknikkiä. Toimittajaakin hieman jännittää. Koko yli kolme vuotta kestäneen opiskeluni aikana en ole koskaan käynyt kasvitieteellisessä puutarhassa. Lähtökohtaisesti olen yhtä eksyksissä kuin fuksit, ellen jopa enemmän.
Saavun kasvitieteelliseen puutarhaan eksymättä kovin pahasti. Ympäristö on viihtyisä ja rauhallinen, oivallinen paikka piknikille. Uudet opiskelijat ovat levittäytyneet nurmikolle vilttien päälle, ripottautuneena sinne tänne turvavälien päähän. Näen edessäni monia jännittyneitä mutta myös uteliaita ja hyväntuulisia kasvoja. Pienryhmäohjaajien iloinen jutustelu ja nauru rentouttaa fyysisen ensikohtaamisen jännittyneen tunnelman. He heittelevät toisistaan terävää ja leikkimielistä vitsiä, mikä huvittaa uusia opiskelijoita ja kannustaa osallistumaan keskusteluun. PRO:tkin ovat vain ihmisiä ja yhtä jännittävässä tilanteessa kuin fuksit.
Ohjaajat ovat varustautuneet käsidesillä ja turvaväleistä huolehditaan mahdollisuuksien mukaan. Nimilistaan kerätään kaikkien paikallaolijoiden nimet siltä varalta, että joku saisi myöhemmin koronatestissä positiivisen tuloksen. Nimilistan avulla mahdolliset tartunnankantajat on helpompi kartoittaa. PRO-opiskelijat ovat valinneet joukostaan Juuso Luomalan toimimaan hygieniavastaavana ja pitämään huolen siitä, että ohjeita noudatetaan. Rajoituksista huolimatta rennon tunnelman toivotaan säilyvän.
Haasteena ryhmäytyminen
Esittäytymisten ja lyhyiden jutustelujen jälkeen pienryhmäohjaajat laittavat fuksit leikkimään tutustumisleikkejä, joista kukaan ei pidä, mutta joiden tarkoitus on lähinnä kehittää nimi- ja kasvomuistia. Kuumottavat leikit saavat uudet opiskelijat myös turvautumaan toisiinsa ja vaihtamaan ajatuksia tuntemuksistaan myöhemmin. Tänä vuonna fukseja yhdistää myös jännitys uusista toimintatavoista ja koronarajoituksista.
Fuksit ja pienryhmäohjaajat pelasivat muun muassa Aliasta.
Hiippailen vihkoineni kulttuuriantropologian ja arkeologian fuksien pienryhmäohjaajan Noora Jurvakaisen viereen.
“Fuksit puhuvat toisilleen!” Jurvakainen iloitsee.
Ohjaajien pahin pelko on tänä vuonna ollut se, että ryhmäytyminen epäonnistuu etäilyn takia. Jurvakainen muistelee omaa fuksivuottaan ja sitä, kuinka ryhmäytymistä tapahtui siirtyillessä paikasta toiseen.
“Jonossa pystyi kuiskata toiselle jotakin tilanteeseen liittyvää, kuten ‘Minne me ollaan menossa?’. Nyt olemme riippuvaisia erillisistä ulkoryhmäytymisistä, jonne tullaan omana persoonana”, Jurvakainen sanoo.
Vaikka kanssaopiskelijat eivät kuulemma kuvailisi kulttuuriantropologian ja arkeologian pienryhmäohjaajia Jurvakaista, Peltokangasta ja Luomalaa järjestelmällisiksi, heiltä löytyy jotain, jolla on suuri merkitys korona-arjessa. He ovat joustavia ja pystyvät mukautumaan nopeasti vallitseviin poikkeustilanteisiin. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, positiivisuus ja nauru tuntuvat kantavan ja auttavan sekä ohjaajia että fukseja selviytymään viikosta.
Pienryhmänohjaajien lisäksi päätän haastatella myös lautapelejä pelaavia fukseja. On vasta orientaatioviikon ensimmäinen päivä, joten suurempaa kuvaa etäilytoimista ei ole vielä ehtinyt muodostua. Uusilla kulttuuriantropologian ja arkeologian opiskelijoilla on ollut toistaiseksi vain Humanistisen killan infotilaisuus ja pienryhmäohjaus, molemmat Zoom-tilassa.
“Ei tunnu siltä, että koulu olisi alkamassa, kun on ollut niin paljon etäjuttuja”, pohtii Jenni Välimäki.
Videoyhteys on kuitenkin auttanut tutustumisessa.
“Helpotti jännitystä, kun näimme toistemme naamat Zoomissa ennen tätä. Tiesin, että täällä törmää tuttuihin kasvoihin”, kertoo Kaisa Savola.
Juttelen hetken vielä uusien opiskelijoiden kanssa ennen kuin tihkusade saa ohjaajat pakkailemaan pelejä pusseihin. Ulkotapahtumia järjestettäessä ollaan luonnon armoilla, mikä tekee kokoontumisista myös hankalaa. Sateen lisäksi paikallaolijoita kiusasivat ampiaiset, joista yksi oli erityisen kiinnostunut Elias Törmälästä.
Kasvitieteellisessä puutarhassa nähtiin myös sateenkaari.
Etäilyn sijaan ohjausta ulkona
Tiistaina palaan tutkimuksiini. Menen seuraamaan kirjallisuuden pienryhmäohjausta yliopistorakennuksen edustalle. Nurmikolla istuskelevat PRO:t Elias Törmälä ja Eerika Saarijärvi ovat juuri kertomassa fukseilleen Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön tarjoamista palveluista. Pihalla on helppo osoittaa rakennusta ja sanoa: “Se on sitten tuossa.”
Kirjallisuuden ryhmä on pieni, joten ohjaaminen ulkona ei ole niin haastavaa kuin suuren porukan kanssa. Päivä on lämmin, ja aurinko häikäisee silmiä. Törmäämme jälleen ulkotapaamisten ikäviin puoliin: ampiainen on taas Törmälän kimpussa ja kasitieltä kulkeutuu liikenteenhälyä, joka hukuttaa ihmisäänet alleen. Myös tuuli vaikeuttaa puheäänen kantautumista turvavälien yli.
Tilanne on kuitenkin rento ja rauhallinen. Törmälä ja Saarijärvi kertovat uusille opiskelijoille henkilökohtaisista kokemuksistaan yliopistossa ja vakuuttavat, että asiat järjestyvät aina jollain tavalla. Ajatus rauhoittaa toimittajaakin.
Kirjallisuuden fuksit kuuntelemassa Eerika Saarijärven ja Elias Törmälän tarjoamaa infoa.
Uudet opiskelijat jatkavat ohjauksesta “Palvelut tutuiksi” -infoon, joka järjestetään tuttuun tapaan Zoom-tilassa. Fuksit ja PRO:t jäävät odottamaan torstaita, jolloin on Kultun fuksien vuoro päästä yliopiston tiloihin. Varsinainen yliopistokierros järjestetään kuitenkin kampuspäivänä seuraavan viikon perjantaina. Fukseja huolettaa hieman rakennuksen sokkeloisuus ja tilojen tarjoama suuri eksymispotentiaali.
“Voisimme olla vain aina piknikillä, niin ei tarvitsisi mennä sisälle ollenkaan”, ehdottaa kulttuuriantropologian ja arkeologian fuksi Aimo Heikkilä.
Se kieltämättä olisi näin alkusyksystä ja loppukeväästä ihanteellista aurinkoisina ja lämpiminä päivinä. Marraskuussa saattaa tosin mieli muuttua, mutta siihen on vielä pitkä aika.
Elias Törmälän auringossa kiiltelevät haalarit häikäisevät katsojan.
Vastuu pienryhmäohjaajille
Orientaatioviikon jälkeisenä maanantaina tapaan vielä pienryhmäohjaajat Iikka Peltokankaan, Noora Jurvakaisen ja Elias Törmälän Humuksen autioissa tiloissa.
Palataan ensin aikaan ennen orientaatioviikkoa. Valmistautuminen orientaatioviikkoon on kaikkien mielestä ollut haastavaa, vaikka nyt helpottuneet ohjaajat ovat huomanneet selvinneensä viikosta kiitettävästi. Informaatio käytännön järjestelyistä täytyi aluksi kaivaa esiin.
“Tuntuu, että tieto ei oikein liikkunut yliopiston päässä. Joku ylhäällä tiesi, mutta tieto ei vain valunut alas asti”, kertoo Peltokangas.
Jurvakainen kuvailee tiedon käytännön ohjeista olleen sirpaloitunutta. Myös henkilökunta on ajoittain ollut tietämätön tapahtumista ja ohjaajilta alkoivat loppua henkilöt, joilta kysyä.
“Koulutuksissa käytiin tietenkin joitain asioita, mutta kun kysyttiin käytännön juttuja, niin tuntui, että ohje oli ‘kysykää tuolta’”, Törmälä kertoo.
“Kukaan ei ehkä uskaltanut ottaa vastuuta sanomisistaan”, Jurvakainen arvelee.
Vastuu järjestelyistä vierähti suoraan pienryhmäohjaajien niskaan.
“Ei ahdista”, sanoo Jurvakainen kiristellessään hampaitaan sarkastinen hymy huulillaan.
“Myöhemmin tuli sitä infoa, mutta se tuli niin viime tipassa. Se aiheutti vähän stressiä. Oli vähän rasittavaa, kun sellaiset arkiset asiat olivat epäselviä, kuten vaikka saako käydä syömässä yliopistolla”, Törmälä sanoo.
“Sanotaanko niin, että niitä suunnitelmia, jotka piti lähettää kesän puolessa välissä yliopistolle, ei ole edes katsottu. Ne on heitetty ikkunasta ulos”, nauraa Peltokangas.
Peltokangas, Jurvakainen ja Törmälä ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että ketään ei voida tässä tilanteessa osoitella sormella ja syytellä. He ymmärtävät koronan tehneen kaikkien työstä vaikeaa. Erityiskiitosta saadusta tuesta kolmikko antaa humanistisen tiedekunnan, kasvatustieteiden tiedekunnan ja Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun koulutuspalveluiden koulutussuunnittelijoille Maija Airiolle ja Elina Haloselle sekä yliopistolehtori Nina Työlahdelle kielten ja kirjallisuuden tutkimusyksiköstä. Vaikka hekään eivät kaikkea tienneet, he osasivat antaa jotain tietoja meneillään olevista tapahtumista.
Pienryhmänohjaus on tapahtunut tänä vuonna suurelta osin tietokoneen ruudun takaa. Kuvassa Iikka Peltokangas, Elias Törmälä ja Noora Jurvakainen.
Selkeyttä kaaoksen keskellä
Loppujen lopuksi tämän vuotisesta orientaatioviikosta on myös opittu jotain. Zoomin kautta käydyt etäohjaukset ovat tuoneet selkeyttä sekä uusille opiskelijoille että ohjaajille itselleen. Selkeydestä pienryhmäohjaajat ovat hieman eri mieltä, sillä niinkin pienessä ainejärjestössä kuin Kultu, on vaihtelua kirjallisuuden sekä kulttuuriantropologien ja arkeologien pienryhmäohjauksen toteutuksessa.
“Tämä on voinut jopa olla jollain tasolla selkeämpää, koska infon vastaanottaminen on etänä helpompaa. Kun olimme fyysisesti läsnä, siihen liittyi fyysistä jaksamista. Me koko ajan kierrettiin ja kierrettiin ja kierrettiin. Milloin pysähdyttiin ja milloin tuli joku ihminen puhumaan jotakin ja toinen ihminen puhumaan toista”, selittää Jurvakainen.
Hänen mukaansa Zoomin kautta järjestetyt yliopiston infotilaisuudet erosivat sopivasti ohjaajien omista Zoom-ohjauksista. Omalta kotisohvalta infotilaisuuksien seuraaminen on myös voinut vähentää jännitystä.
Aiemmista kommenteista huolimatta Jurvakaiselta taitaa kuitenkin löytyä järjestelmällinenkin puoli. Hän kertoo, miten he jakoivat ohjauksissaan informaation aihepiireittäin selkeyden lisäämiseksi. Virallinen ohjaus on käyty Zoomissa, mutta joka päivä on myös nähty iltaohjelman merkeissä, jotta ryhmäytymistä tapahtuisi fyysisestikin.
“Omalla orientaatioviikolla oli harvemmin omaa tietokonetta mukana, kun selailimme nettisivuja. Nyt kun fuksit ovat päässeet itse Zoomin välityksellä tutkimaan sitä sivua siinä samalla, niin veikkaan, että on päässyt paremmin tutuksi kaikkiin järjestelmiin”, vahvistaa Peltokangas.
“Minusta taas tuntuu täysin päinvastaiselta”, puuttuu puheeseen Törmälä.
“Minusta tänä vuonna on ollut epäselvempää, mutta se voi johtua siitä, että me olemme pitäneet vain yhden Zoom-ohjauksen. Olimme kaksi ensimmäistä päivää pihalla. Ajattelimme, että olisi mukava nähdä varsinkin parina ensimmäisenä päivänä ihan livenä ryhmäytymisen kannalta”, Törmälä jatkaa. Ulko-ohjauksista PRO:t ovatkin saaneet hyvää palautetta.
Kulttuuriantropologeille ja arkeologeille ulko-ohjauksen järjestäminen osoittautui liian hankalaksi. Jurvakainen kertoo, että he eivät pitäneet kirjallisuuden tavoin ohjausta ulkona, koska osa uusista opiskelijoista ei ollut vielä muuttanut Ouluun ja heille täytyi olla järjestettävissä etäyhteys.
“Ulos on hirveän vaikea luoda toimiva äänentoisto”, Jurvakainen sanoo.
Pienryhmäohjaajat ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että Zoomissa ohjaus oli helpompaa, koska muistiinpanot olivat suoraan esillä. Pihalle taas muistiinpanot oli vaikea ottaa mukaan.
“Meillä kävi hyvä tuuri sen kanssa, että kaikki pääsivät paikalle, kun näimme tuossa pihalla. Jos joku ei olisi päässyt, niin olisi pitänyt järjestää etänä”, Törmälä sanoo.
Zoomissa tai luentosaleissa olisi voinut myös näyttää koneelta nettisivuja tai dioja, mitä ulkona ei päässyt tekemään. Ulkona ohjauksessa on siis puolensa, mutta joihinkin asioihin etäyhteyskin on parempi.
Epäselviä käytännön ohjeita
Ulkona ohjaus siis onnistui jännityksestä huolimatta. Pienryhmänohjaajien mukaan suurimmat vaikeudet koskivat hygieniaohjeistuksia. Sen lisäksi, että kukaan ei osannut antaa selkeää vastausta käytännön asioista, ohjeiden noudattamisen tarkkuus oli epäselvää.
“Ohjeistus turvamenetelmistä oli vähän ristiriitainen. Osalla oli maskeja koko ajan, kun he olivat yliopistolla. Meille jaettiin ne niihin lähikontaktihommiin. Osa käski noudattaa THL:n ohjeita, osa käski noudattaa OYY:n ohjetta. Kukaan ei antanut mitään suoraa linjaa, mistä tuli tunne, että kaikki koronaan liittyvä kääntyy meidän pienryhmäohjaajien niskaan lopulta päätettäväksi”, Jurvakainen kertoo.
“Tuli sähköpostia, että maskit ovat siellä ensimmäisessä tilassa, missä kokoonnutaan. Me olimme varanneet tilan, mutta ei siellä mitään maskeja ollut. Nyt tuli sähköpostia, että perjantaina pitäisi olla maskit siellä tilassa, mikä meille on varattu, joten toivotaan että ne nyt ovat siellä”, kertoo Törmälä.
“Mutta kyllä me ihan hyvin vedettiin, vaikka kaikki olikin perseestä”, huomauttaa Peltokangas.
“Vaikka käytännön puoli sakkaa, meillä onnistui teoriapuoli tosi hyvin. Saimme fuksit toimimaan ryhmässä Zoominkin kautta. Annoimme heille ryhmätehtäviä ja jaoimme heidät break out -roomeihin”, Jurvakainen toteaa.
“Sinä osasit. Meidän tekninen tuki”, hän kehuu Peltokangasta.
“Juu, minä näppäilin sieltä”, toteaa Peltokangas vaatimattomasti.
Peltokangas, Törmälä ja Jurvakainen pönöttämässä Humus-käytävällä.
Kirjallisuuden pienryhmäohjaaja Juuli Koskinen vastasi etänä esittämiini kysymyksiin. Koskinen kertoo, että oli mukavaa tutustua uusiin opiskelijoihin ja vastata heidän mieltään askarruttaviin kysymyksiin. Stressiä on kuitenkin jouduttu kokemaan ja koetaan vieläkin:
“Ahdistaa korona ja se, miten fuksit orientoituvat kursseille ja oliko meillä ryhmäytymistä tarpeeksi. Tai jääkö joku yksin ja on nyt ahdistunut, kun ei ole kanssatovereita,” Koskinen hermoilee.
Fuksit kehuvat ohjaajien valintoja
Orientaatioviikon lopuksi tunnelmiaan jakoi myös kirjallisuuden fuksi Martta Ollila, jonka mukaan poikkeusjärjestelyistä huolimatta orientaatioviikosta jäi mukava olo.
“PRO:t järjestivät ryhmäytymiset ja infotilaisuudet tosi hyvin ulkonakin. Ainakin itse koin, että orientaation jälkeen oli huomattavasti vähemmän kysymyksiä kuin viikon alussa”, Ollilla kertoo.
Hän pitää ryhmäytymistilaisuuksia toisten opiskelijoiden kanssa tärkeinä, koska opintojen ollessa etänä, toisiin tutustuminen ei ole niin sujuvaa. Ollila kertoo olleensa viettämässä iltaa muun muassa Kultun fuksien ja suomen kielen fuksien kanssa.
Mukavasta yleistunnelmasta huolimatta haasteita löytyi. Etäily toi omat haasteensa, kun ääni pätki ja Zoom kaatui joskus kokonaan Silti Ollilan mukaan muuten kaikki on toiminut moitteettomasti.
“On ollut rohkaisevaa huomata, että etäyhteydet eivät muillakaan aina suju aivan mutkattomasti”, Ollila sanoo.
Fuksien tunnelmia arvioivat myös PRO:t. Törmälä kertoo uusien opiskelijoiden sanoneen pitäneensä ulkona orientoitumisesta. Jurvakainen puolestaan kertoo PRO:iden saaneen hyvää palautetta ohjauksesta.
”Fuksit ovat yksittäin saattaneet sanoa ’Kiitos, tämä selkeytti’ tai ’Kiitos, että olet ollut läsnä'”, Jurvakainen sanoo.
Nyt orientaatioviikko on ohi, joten reportaasinkin loppu häämöttää. PRO:t ohjailevat fuksejaan vielä tällä viikollakin, kun fuksien on pystyttävä liikkua yliopistolla omaopettajien tapaamisiin. Pienryhmäohjaajat eivät uskalla jättää yhden pintapuolisen yliopistokierroksen varaan sitä, että fuksit osaisivat heti suunnistaa yliopistolla, kun varsinainen kiertelykin on vielä edessä.
Poikkeusoloissakin PRO:t ottavat vastuunsa yhä vakavasti, ja yrittävät parhaansa mukaan toteuttaa uusien opiskelijoiden tutustumisen toisiinsa ja yliopistoon. Tähän mennessä he ovat siinä onnistuneet, vaikka välillä on ollut sekä teknisiä että käytännön vastoinkäymisiä. Toimittaja itse ainakin yhtyy Iikka Peltokankaan sanoihin:
“Kyllä minä sanoisin, että se meni ihan hyvin.”
Julkaistu
SHARE
Anna-Sofia Tastula
Maisterivaiheen kirjallisuuden opiskelija ja syksyn toimittajaharjoittelija. Lapsenmielinen noolikontti, joka on kiinnostunut kuolemasta, kirjallisuudesta ja kuolemasta kirjallisuudessa.
Kuvataiteilija, valokuvaaja, opettaja ja väitöskirjatutkija, Anniina Holappa, on saanut yhdistettyä tieteen ja taiteen intohimonsa. Nuoruudessaan Holappa kiinnostui omavalokuvan, itsestä otettavan valokuvan, mahdollisuuksista itsetutkiskelun menetelmänä. Myöhemmin intohimo kehittyi gradun ja väitöskirjan työkaluksi opettajaopiskelijoiden identiteettien ja tunteiden tutkimukseen. Holapan teoksia on ollut esillä useissa näyttelyissä ja hän on myös aktiivinen oululaisessa taideyhdistystoiminnassa, kuten kulttuuriosuuskunta Ilmeessä ja kulttuuriyhdistys Bingossa. Tällä hetkellä hän toimii myös Kulttuuribingon ja Oulun taidemuseon ylläpitämän, asematunnelin Ränni-gallerian kuratoijana.
Anniina Holappa:
”Olen aika pienestä kylästä kotoisin, Ylikiimingin Arkalasta, jossa ei hirveästi ollut harrastusmahdollisuuksia. Olen aina piirtänyt ja maalannut, yläasteella otin kaikki mahdolliset kurssit kuvista. Olin mukana myös Japani-buumissa. Piirrettiin tutuista hahmoista omia versioista. Meillä oli yhteisö IRC-galleriassa, jossa kaikki piirsivät. Järjestimme tapaamisia, vaikka kaikki asuivat eri puolella Suomea. Luulen, että se on tosi voimakkaasti vaikuttanut myös siihen, miksi nykyään olen yhdistyksissäkin. Yhdessä ihmisten kanssa saa aina parhaat ideat.
Jo nuorena ajattelin, että haluaisin tehdä työtä kuvataiteen parissa, vaikka siihen ei silloin hirveästi rohkaistu. On pitänyt itse miettiä, mitä vaihtoehtoja on ja lopulta päädyin hakeutumaan kuvataideopettajaksi.
Olen aina ollut kiinnostunut ihmisten piirtämisestä ja kuvaamisesta. Kiinnostus omavalokuvaukseen on alkanut tosi nuorena, joskus 12-vuotiaana. Aina kun näimme kavereiden kanssa, otimme kuvia toisistamme. Etenkin nuorena omavalokuva oli itsetutkiskelua ja oman identiteetin reflektiota.
Instagramiin otan yleensä kuvia, joissa hymyilen. Omakuvassa voi näyttää monenlaisia tunteita. Olen aina ollut myös tosi tunteikas ihminen ja omavalokuva on ollut tunteiden sääntelyn keino, jota olen käyttänyt oman elämäntapahtumien käsittelyssä. Valokuvan ottaminen on minulle jopa helpompaa kuin kirjoittaminen. Viime vuosina omavalokuva on ollut enemmänkin väline ja menetelmä, nykyään otan niissä enemmän etäisyyttäni itseeni ja tutkin kuvien visuaalista puolta, kuten tietyn tunnelman luomista.
Graduani varten haastattelemani henkilöt kertoivat kokeneensa omakuviensa ottamisen jälkeen tasapainoisuutta ja voimaantumisen kokemusta. Voimaantumisen kokemus on myös itselleni yksi tärkeä ulottuvuus omavalokuvissa. Voin itse päättää miten kuvassa itseni esitän, mikä tuo hallinnan tunnetta elämään. Voin myös tuhota vanhoja kuvia, jos koen etteivät ne enää esitä minua.
Minulle on ollut tärkeää saada yhdistettyä taidetta myös tutkimukseeni. Olen onnellisessa asemassa saadessani tehdä kaikkia intohimojani, taidetta, opetusta ja tutkimusta.”
Julkaistu
SHARE
Kerttu Juutilainen
Tieteiden ja aatteiden historian opiskelija, runojen ystävä ja Saul Goodmanin salainen ihailija.
Opiskelijana elämä rytmittyy paitsi kalenterivuoden, myös mitä oleellisemmin lukuvuoden mukaan. Vuoden aloitus asettuu alkusyksyyn ja tuo mukanaan lupauksen monista vielä edessä odottavista seikkailuista.
Lukuvuosi 2020–2021 alkaa jokaisella opiskelijalla poikkeuksellisesti, sillä koronan vaikutukset näkyvät edelleen vuosikurssista riippumatta: jatkavat opiskelijat aloittavat kurssit etäillen, fukseilla puolestaan on edessään täysin uusi maailma, johon tutustuminen sisältää totusta poiketen ainakin huomattavasti enemmän käsidesiä ja turvavälit. Varmasti jokaisella opiskelijalla onkin pienempi tai suurempi nipistys vatsanpohjassaan, sillä edessä on joka tapauksessa varsin erityinen lukuvuoden aloitus.
Fuksius on ollut itselleni merkityksellinen kokemus, jonka olen saanut kokea kahteen kertaan. Molemmilla kerroilla siihen ovat kuuluneet samat tunteet: jännittynyt odotus, uteliaisuus, mutta myös epävarmuus sekä arkuus.
Astuessani ensimmäistä kertaa osaksi akateemista maailmaa vuonna 2015, tunsin usein olevani pökkerössä kaiken touhotuksen keskellä. Olin innoissani, mutta uuden informaation vastaanottaminen kävi kuin työstä: vastaan tuli jatkuvalla syötöllä uusia kasvoja, termejä ja paikkoja.
Aivan täysin kärryillä en aina pysynytkään, ja ruokailinkin useasti fuksivuonna Pegasuksessa, joka todellisuudessa on kirjasto – ei yksi useista lounasravintoloista.
Fuksina olo oli välillä jopa uuvahtanut, eikä väsymys johtunut täysin tapahtumilla täyttyneistä ensimmäisistä viikoista. Vaikka opiskelun aloittaminen, omilleen muuttaminen ja itsenäistyminen olivat kaikki suuria ilon aiheita ja positiivisia muutoksia, olin myös epävarma fuksi, ja hieman eksyksissä. Jännitin kaikkea uutta valtavasti. Yritin osallistua kaikkeen sekä tutustua jokaiseen uuteen ihmiseen, etten jäisi mistään paitsi.
Toisella kierroksella otin asioihin täysin toisenlaisen lähestymistavan. En yrittänyt olla kaikkien kanssa kaikkialla, vaikka nytkin jännitin uusia kuvioita, tapahtumia ja hikoilin selkäydinnestettä peläten jääväni täysin ilman kavereita.
Joka paikkaan repeämisen sijaan, halusin olla itselleni lempeä uusien asioiden edessä. Muutos syö voimavaroja, sen olin oppinut edellisellä kerralla. Pari tapahtumaa jäikin välistä lepäämisen takia, mutta kannattaa ennemmin kuunnella itseään ja omaa jaksamistaan kuin venyä kaikkeen yli omien jaksamisen rajojen. On nimittäin täysin okei, vaikkei osallistu ihan jokaiseen tapahtumaan tai ettei heti ensimmäisinä päivinä löydä vielä omaa paikkansa.
Molemmilla kerroilla ollessani fuksi kaikki järjestyi lopulta mitä parhaimmin päin: löysin ja tutustuin upeisiin ihmisiin, pääsin osallistumaan jos jonkinlaiseen tapahtumaan ja nauroin aivan valtavasti. Päätepiste oli molemmilla kerroilla hyvin samanlainen, mutta matka sinne oli aivan erilainen.
Lempeys itselle kaiken uuden edessä on kannatteleva voima. Muutoksen ja kaiken uuden keskellä eräs tärkeimmistä ajatuksista, joita kannoin mukanani oli Vesta Burmanin nerokas tiivistys: “minä riitän”. Uuden tai vanhan opiskelijan ei tarvitse yrittää olla kaikkea kaikille, sillä uuden edessä sinä riität juuri sellaisena kuin olet.
Julkaistu
SHARE
Essi Erkkilä
Vastikään Oulusta Vaasaan muuttanut opiskelija, joka pohtii opintoja ja elämää niiden ympärillä. Instagram: @rautainenmuija.
