Fuksit leikkimässä tutustumisleikkejä pienryhmäohjaajien opastuksella. Ohjaus järjestettiin tänä syksynä poikkeuksellisesti ulkona turvavälejä noudattaen.

Pienryhmäohjaajat pioneereinä – fuksien orientaatioviikko korona-aikana

Jokainen opiskelija on joskus ollut fuksi. Harva kuitenkin aloittaa opintonsa näin poikkeuksellisissa oloissa. Millaista on orientoitua ja ryhmäytyä poikkeusoloissa? Tänä vuonna kampuksillemme astelivat ensimmäiset, ja toivottavasti myös viimeiset, korona-aikana orientoituvat uudet opiskelijat.

Ihmiset  | 

Teksti Anna-Sofia Tastula

Kuvat Anna-Sofia Tastula

Syksy alkaa tutuksi tulleen etäilyn merkeissä. Luennot sujuvat jo rutiinilla, mutta miten fuksit pärjäävät? Miten orientoitua ja ryhmäytyä koronarajoitusten vallitessa? Oulun ylioppilaslehti päätti kurkistaa uusien opiskelijoiden poikkeukselliseen orientaatioviikkoon ja pienryhmäohjaajien (PRO) toimenkuvan muutokseen.

Kulttuuriantropologien ja arkeologien pienryhmäohjaajat ovat tänä vuonna kulttuuriantropologiaa opiskelevat Noora Jurvakainen ja Juuso Luomala sekä arkeologiaa opiskeleva Iikka Peltokangas. He ovat kaikki toisen vuoden opiskelijoita, joiden oma fuksivuosi on vielä tuoreessa muistissa. Toista vuottaan opiskelevat myös kirjallisuuden pienryhmäohjaajat Eerika Saarijärvi, Elias Törmälä ja Juuli Koskinen. Poikkeusjärjestelyt ovat synnyttäneet hermostusta ohjaajissa.

PRO:t kertovat, että viikon järjestäminen ja suunnitelmien pitäminen kasassa on ollut haastavaa jatkuvien muutosten takia. Informaatio on kulkenut hitaasti ja asioista on ollut vaikea sopia kovin montaa päivää etukäteen. Tämä kuormittaa erityisesti juuri uusia opiskelijoita, joille orientaatioviikon ohjelma on kaikkein olennaisin.

Tällaista ei olla tehty koskaan ennen, ja PRO:t tietävät olevansa mikroskoopin alla. Heidän harteillaan lepää raskas taakka. Miten varmistaa, että uudet opiskelijat saavat kaiken mahdollisen irti ensimmäisestä viikostaan yliopistossa, ja pääsevät kunnolla tutustumaan toisiinsa?

Ensikohtaamisia piknikillä

Matka alkaa maanantaina Oulun yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta, jossa Kultu ry:n, eli kulttuuriantropologian, arkeologian ja kirjallisuuden, fuksit ja PRO:t viettävät vapaaehtoista ja -muotoista piknikkiä. Toimittajaakin hieman jännittää. Koko yli kolme vuotta kestäneen opiskeluni aikana en ole koskaan käynyt kasvitieteellisessä puutarhassa. Lähtökohtaisesti olen yhtä eksyksissä kuin fuksit, ellen jopa enemmän.

Saavun kasvitieteelliseen puutarhaan eksymättä kovin pahasti. Ympäristö on viihtyisä ja rauhallinen, oivallinen paikka piknikille. Uudet opiskelijat ovat levittäytyneet nurmikolle vilttien päälle, ripottautuneena sinne tänne turvavälien päähän. Näen edessäni monia jännittyneitä mutta myös uteliaita ja hyväntuulisia kasvoja. Pienryhmäohjaajien iloinen jutustelu ja nauru rentouttaa fyysisen ensikohtaamisen jännittyneen tunnelman. He heittelevät toisistaan terävää ja leikkimielistä vitsiä, mikä huvittaa uusia opiskelijoita ja kannustaa osallistumaan keskusteluun. PRO:tkin ovat vain ihmisiä ja yhtä jännittävässä tilanteessa kuin fuksit.

Ohjaajat ovat varustautuneet käsidesillä ja turvaväleistä huolehditaan mahdollisuuksien mukaan. Nimilistaan kerätään kaikkien paikallaolijoiden nimet siltä varalta, että joku saisi myöhemmin koronatestissä positiivisen tuloksen. Nimilistan avulla mahdolliset tartunnankantajat on helpompi kartoittaa. PRO-opiskelijat ovat valinneet joukostaan Juuso Luomalan toimimaan hygieniavastaavana ja pitämään huolen siitä, että ohjeita noudatetaan. Rajoituksista huolimatta rennon tunnelman toivotaan säilyvän.

Haasteena ryhmäytyminen

Esittäytymisten ja lyhyiden jutustelujen jälkeen pienryhmäohjaajat laittavat fuksit leikkimään tutustumisleikkejä, joista kukaan ei pidä, mutta joiden tarkoitus on lähinnä kehittää nimi- ja kasvomuistia. Kuumottavat leikit saavat uudet opiskelijat myös turvautumaan toisiinsa ja vaihtamaan ajatuksia tuntemuksistaan myöhemmin. Tänä vuonna fukseja yhdistää myös jännitys uusista toimintatavoista ja koronarajoituksista.

Pro ja fuksi pelaavat Aliasta
Fuksit ja pienryhmäohjaajat pelasivat muun muassa Aliasta.

Hiippailen vihkoineni kulttuuriantropologian ja arkeologian fuksien pienryhmäohjaajan Noora Jurvakaisen viereen.

“Fuksit puhuvat toisilleen!” Jurvakainen iloitsee.

Ohjaajien pahin pelko on tänä vuonna ollut se, että ryhmäytyminen epäonnistuu etäilyn takia. Jurvakainen muistelee omaa fuksivuottaan ja sitä, kuinka ryhmäytymistä tapahtui siirtyillessä paikasta toiseen. 

“Jonossa pystyi kuiskata toiselle jotakin tilanteeseen liittyvää, kuten ‘Minne me ollaan menossa?’. Nyt olemme riippuvaisia erillisistä ulkoryhmäytymisistä, jonne tullaan omana persoonana”, Jurvakainen sanoo.

Vaikka kanssaopiskelijat eivät kuulemma kuvailisi kulttuuriantropologian ja arkeologian pienryhmäohjaajia Jurvakaista, Peltokangasta ja Luomalaa järjestelmällisiksi, heiltä löytyy jotain, jolla on suuri merkitys korona-arjessa. He ovat joustavia ja pystyvät mukautumaan nopeasti vallitseviin poikkeustilanteisiin. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, positiivisuus ja nauru tuntuvat kantavan ja auttavan sekä ohjaajia että fukseja selviytymään viikosta.

Pienryhmänohjaajien lisäksi päätän haastatella myös lautapelejä pelaavia fukseja. On vasta orientaatioviikon ensimmäinen päivä, joten suurempaa kuvaa etäilytoimista ei ole vielä ehtinyt muodostua. Uusilla kulttuuriantropologian ja arkeologian opiskelijoilla on ollut toistaiseksi vain Humanistisen killan infotilaisuus ja pienryhmäohjaus, molemmat Zoom-tilassa. 

“Ei tunnu siltä, että koulu olisi alkamassa, kun on ollut niin paljon etäjuttuja”, pohtii Jenni Välimäki.

Videoyhteys on kuitenkin auttanut tutustumisessa.

“Helpotti jännitystä, kun näimme toistemme naamat Zoomissa ennen tätä. Tiesin, että täällä törmää tuttuihin kasvoihin”, kertoo Kaisa Savola.

Juttelen hetken vielä uusien opiskelijoiden kanssa ennen kuin tihkusade saa ohjaajat pakkailemaan pelejä pusseihin. Ulkotapahtumia järjestettäessä ollaan luonnon armoilla, mikä tekee kokoontumisista myös hankalaa. Sateen lisäksi paikallaolijoita kiusasivat ampiaiset, joista yksi oli erityisen kiinnostunut Elias Törmälästä. 

Sateenkaari kasvitieteellisen puutarhan taivaalla
Kasvitieteellisessä puutarhassa nähtiin myös sateenkaari.

Etäilyn sijaan ohjausta ulkona

Tiistaina palaan tutkimuksiini. Menen seuraamaan kirjallisuuden pienryhmäohjausta yliopistorakennuksen edustalle. Nurmikolla istuskelevat PRO:t Elias Törmälä ja Eerika Saarijärvi ovat juuri kertomassa fukseilleen Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön tarjoamista palveluista. Pihalla on helppo osoittaa rakennusta ja sanoa: “Se on sitten tuossa.” 

Kirjallisuuden ryhmä on pieni, joten ohjaaminen ulkona ei ole niin haastavaa kuin suuren porukan kanssa. Päivä on lämmin, ja aurinko häikäisee silmiä. Törmäämme jälleen ulkotapaamisten ikäviin puoliin: ampiainen on taas Törmälän kimpussa ja kasitieltä kulkeutuu liikenteenhälyä, joka hukuttaa ihmisäänet alleen. Myös tuuli vaikeuttaa puheäänen kantautumista turvavälien yli.

Tilanne on kuitenkin rento ja rauhallinen. Törmälä ja Saarijärvi kertovat uusille opiskelijoille henkilökohtaisista kokemuksistaan yliopistossa ja vakuuttavat, että asiat järjestyvät aina jollain tavalla. Ajatus rauhoittaa toimittajaakin.

Fuksit ringissä yliopiston pihalla
Kirjallisuuden fuksit kuuntelemassa Eerika Saarijärven ja Elias Törmälän tarjoamaa infoa.

Uudet opiskelijat jatkavat ohjauksesta “Palvelut tutuiksi” -infoon, joka järjestetään tuttuun tapaan Zoom-tilassa. Fuksit ja PRO:t jäävät odottamaan torstaita, jolloin on Kultun fuksien vuoro päästä yliopiston tiloihin. Varsinainen yliopistokierros järjestetään kuitenkin kampuspäivänä seuraavan viikon perjantaina. Fukseja huolettaa hieman rakennuksen sokkeloisuus ja tilojen tarjoama suuri eksymispotentiaali.

“Voisimme olla vain aina piknikillä, niin ei tarvitsisi mennä sisälle ollenkaan”, ehdottaa kulttuuriantropologian ja arkeologian fuksi Aimo Heikkilä.

Se kieltämättä olisi näin alkusyksystä ja loppukeväästä ihanteellista aurinkoisina ja lämpiminä päivinä. Marraskuussa saattaa tosin mieli muuttua, mutta siihen on vielä pitkä aika.

Pro Eliaksen haalarit keskiössä
Elias Törmälän auringossa kiiltelevät haalarit häikäisevät katsojan.

Vastuu pienryhmäohjaajille

Orientaatioviikon jälkeisenä maanantaina tapaan vielä pienryhmäohjaajat Iikka Peltokankaan, Noora Jurvakaisen ja Elias Törmälän Humuksen autioissa tiloissa.

Palataan ensin aikaan ennen orientaatioviikkoa. Valmistautuminen orientaatioviikkoon on kaikkien mielestä ollut haastavaa, vaikka nyt helpottuneet ohjaajat ovat huomanneet selvinneensä viikosta kiitettävästi. Informaatio käytännön järjestelyistä täytyi aluksi kaivaa esiin.

“Tuntuu, että tieto ei oikein liikkunut yliopiston päässä. Joku ylhäällä tiesi, mutta tieto ei vain valunut alas asti”, kertoo Peltokangas. 

Jurvakainen kuvailee tiedon käytännön ohjeista olleen sirpaloitunutta. Myös henkilökunta on ajoittain ollut tietämätön tapahtumista ja ohjaajilta alkoivat loppua henkilöt, joilta kysyä. 

“Koulutuksissa käytiin tietenkin joitain asioita, mutta kun kysyttiin käytännön juttuja, niin tuntui, että ohje oli ‘kysykää tuolta’”, Törmälä kertoo.

“Kukaan ei ehkä uskaltanut ottaa vastuuta sanomisistaan”, Jurvakainen arvelee.

Vastuu järjestelyistä vierähti suoraan pienryhmäohjaajien niskaan. 

“Ei ahdista”, sanoo Jurvakainen kiristellessään hampaitaan sarkastinen hymy huulillaan.

“Myöhemmin tuli sitä infoa, mutta se tuli niin viime tipassa. Se aiheutti vähän stressiä. Oli vähän rasittavaa, kun sellaiset arkiset asiat olivat epäselviä, kuten vaikka saako käydä syömässä yliopistolla”, Törmälä sanoo.

“Sanotaanko niin, että niitä suunnitelmia, jotka piti lähettää kesän puolessa välissä yliopistolle, ei ole edes katsottu. Ne on heitetty ikkunasta ulos”, nauraa Peltokangas.

Peltokangas, Jurvakainen ja Törmälä ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että ketään ei voida tässä tilanteessa osoitella sormella ja syytellä. He ymmärtävät koronan tehneen kaikkien työstä vaikeaa. Erityiskiitosta saadusta tuesta kolmikko antaa humanistisen tiedekunnan, kasvatustieteiden tiedekunnan ja Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun koulutuspalveluiden koulutussuunnittelijoille Maija Airiolle ja Elina Haloselle sekä yliopistolehtori Nina Työlahdelle kielten ja kirjallisuuden tutkimusyksiköstä. Vaikka hekään eivät kaikkea tienneet, he osasivat antaa jotain tietoja meneillään olevista tapahtumista.

Pienryhmänohjaajat katsomassa läppäriä
Pienryhmänohjaus on tapahtunut tänä vuonna suurelta osin tietokoneen ruudun takaa. Kuvassa Iikka Peltokangas, Elias Törmälä ja Noora Jurvakainen.

Selkeyttä kaaoksen keskellä

Loppujen lopuksi tämän vuotisesta orientaatioviikosta on myös opittu jotain. Zoomin kautta käydyt etäohjaukset ovat tuoneet selkeyttä sekä uusille opiskelijoille että ohjaajille itselleen. Selkeydestä pienryhmäohjaajat ovat hieman eri mieltä, sillä niinkin pienessä ainejärjestössä kuin Kultu, on vaihtelua kirjallisuuden sekä kulttuuriantropologien ja arkeologien pienryhmäohjauksen toteutuksessa.

“Tämä on voinut jopa olla jollain tasolla selkeämpää, koska infon vastaanottaminen on etänä helpompaa. Kun olimme fyysisesti läsnä, siihen liittyi fyysistä jaksamista. Me koko ajan kierrettiin ja kierrettiin ja kierrettiin. Milloin pysähdyttiin ja milloin tuli joku ihminen puhumaan jotakin ja toinen ihminen puhumaan toista”, selittää Jurvakainen.

Hänen mukaansa Zoomin kautta järjestetyt yliopiston infotilaisuudet erosivat sopivasti ohjaajien omista Zoom-ohjauksista. Omalta kotisohvalta infotilaisuuksien seuraaminen on myös voinut vähentää jännitystä.

Aiemmista kommenteista huolimatta Jurvakaiselta taitaa kuitenkin löytyä järjestelmällinenkin puoli. Hän kertoo, miten he jakoivat ohjauksissaan informaation aihepiireittäin selkeyden lisäämiseksi. Virallinen ohjaus on käyty Zoomissa, mutta joka päivä on myös nähty iltaohjelman merkeissä, jotta ryhmäytymistä tapahtuisi fyysisestikin.

“Omalla orientaatioviikolla oli harvemmin omaa tietokonetta mukana, kun selailimme nettisivuja. Nyt kun fuksit ovat päässeet itse Zoomin välityksellä tutkimaan sitä sivua siinä samalla, niin veikkaan, että on päässyt paremmin tutuksi kaikkiin järjestelmiin”, vahvistaa Peltokangas.

“Minusta taas tuntuu täysin päinvastaiselta”, puuttuu puheeseen Törmälä.

“Minusta tänä vuonna on ollut epäselvempää, mutta se voi johtua siitä, että me olemme pitäneet vain yhden Zoom-ohjauksen. Olimme kaksi ensimmäistä päivää pihalla. Ajattelimme, että olisi mukava nähdä varsinkin parina ensimmäisenä päivänä ihan livenä ryhmäytymisen kannalta”, Törmälä jatkaa. Ulko-ohjauksista PRO:t ovatkin saaneet hyvää palautetta.

Kulttuuriantropologeille ja arkeologeille ulko-ohjauksen järjestäminen osoittautui liian hankalaksi.  Jurvakainen kertoo, että he eivät pitäneet kirjallisuuden tavoin ohjausta ulkona, koska osa uusista opiskelijoista ei ollut vielä muuttanut Ouluun ja heille täytyi olla järjestettävissä etäyhteys.

“Ulos on hirveän vaikea luoda toimiva äänentoisto”, Jurvakainen sanoo.

Pienryhmäohjaajat ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että Zoomissa ohjaus oli helpompaa, koska muistiinpanot olivat suoraan esillä. Pihalle taas muistiinpanot oli vaikea ottaa mukaan.

“Meillä kävi hyvä tuuri sen kanssa, että kaikki pääsivät paikalle, kun näimme tuossa pihalla. Jos joku ei olisi päässyt, niin olisi pitänyt järjestää etänä”, Törmälä sanoo.

Zoomissa tai luentosaleissa olisi voinut myös näyttää koneelta nettisivuja tai dioja, mitä ulkona ei päässyt tekemään. Ulkona ohjauksessa on siis puolensa, mutta joihinkin asioihin etäyhteyskin on parempi.

Epäselviä käytännön ohjeita

Ulkona ohjaus siis onnistui jännityksestä huolimatta. Pienryhmänohjaajien mukaan suurimmat vaikeudet koskivat hygieniaohjeistuksia. Sen lisäksi, että kukaan ei osannut antaa selkeää vastausta käytännön asioista, ohjeiden noudattamisen tarkkuus oli epäselvää.

“Ohjeistus turvamenetelmistä oli vähän ristiriitainen. Osalla oli maskeja koko ajan, kun he olivat yliopistolla. Meille jaettiin ne niihin lähikontaktihommiin. Osa käski noudattaa THL:n ohjeita, osa käski noudattaa OYY:n ohjetta. Kukaan ei antanut mitään suoraa linjaa, mistä tuli tunne, että kaikki koronaan liittyvä kääntyy meidän pienryhmäohjaajien niskaan lopulta päätettäväksi”, Jurvakainen kertoo.

“Tuli sähköpostia, että maskit ovat siellä ensimmäisessä tilassa, missä kokoonnutaan. Me olimme varanneet tilan, mutta ei siellä mitään maskeja ollut. Nyt tuli sähköpostia, että perjantaina pitäisi olla maskit siellä tilassa, mikä meille on varattu, joten toivotaan että ne nyt ovat siellä”, kertoo Törmälä.

“Mutta kyllä me ihan hyvin vedettiin, vaikka kaikki olikin perseestä”, huomauttaa Peltokangas.

“Vaikka käytännön puoli sakkaa, meillä onnistui teoriapuoli tosi hyvin. Saimme fuksit toimimaan ryhmässä Zoominkin kautta. Annoimme heille ryhmätehtäviä ja jaoimme heidät break out -roomeihin”, Jurvakainen toteaa.

“Sinä osasit. Meidän tekninen tuki”, hän kehuu Peltokangasta.

“Juu, minä näppäilin sieltä”, toteaa Peltokangas vaatimattomasti.

Pro Peltokangas, pro Törmälä ja pro Jurvakainen seisovat Humuksen käytävällä
Peltokangas, Törmälä ja Jurvakainen pönöttämässä Humus-käytävällä.

Kirjallisuuden pienryhmäohjaaja Juuli Koskinen vastasi etänä esittämiini kysymyksiin. Koskinen kertoo, että oli mukavaa tutustua uusiin opiskelijoihin ja vastata heidän mieltään askarruttaviin kysymyksiin. Stressiä on kuitenkin jouduttu kokemaan ja koetaan vieläkin:

“Ahdistaa korona ja se, miten fuksit orientoituvat kursseille ja oliko meillä ryhmäytymistä tarpeeksi. Tai jääkö joku yksin ja on nyt ahdistunut, kun ei ole kanssatovereita,” Koskinen hermoilee.

Fuksit kehuvat ohjaajien valintoja

Orientaatioviikon lopuksi tunnelmiaan jakoi myös kirjallisuuden fuksi Martta Ollila, jonka mukaan poikkeusjärjestelyistä huolimatta orientaatioviikosta jäi mukava olo.

“PRO:t järjestivät ryhmäytymiset ja infotilaisuudet tosi hyvin ulkonakin. Ainakin itse koin, että orientaation jälkeen oli huomattavasti vähemmän kysymyksiä kuin viikon alussa”, Ollilla kertoo. 

Hän pitää ryhmäytymistilaisuuksia toisten opiskelijoiden kanssa tärkeinä, koska opintojen ollessa etänä, toisiin tutustuminen ei ole niin sujuvaa. Ollila kertoo olleensa viettämässä iltaa muun muassa Kultun fuksien ja suomen kielen fuksien kanssa.

Mukavasta yleistunnelmasta huolimatta haasteita löytyi. Etäily toi omat haasteensa, kun ääni pätki ja Zoom kaatui joskus kokonaan Silti Ollilan mukaan muuten kaikki on toiminut moitteettomasti.

“On ollut rohkaisevaa huomata, että etäyhteydet eivät muillakaan aina suju aivan mutkattomasti”, Ollila sanoo. 

Fuksien tunnelmia arvioivat myös PRO:t. Törmälä kertoo uusien opiskelijoiden sanoneen pitäneensä ulkona orientoitumisesta. Jurvakainen puolestaan kertoo PRO:iden saaneen hyvää palautetta ohjauksesta.

”Fuksit ovat yksittäin saattaneet sanoa ’Kiitos, tämä selkeytti’ tai ’Kiitos, että olet ollut läsnä'”, Jurvakainen sanoo.

Nyt orientaatioviikko on ohi, joten reportaasinkin loppu häämöttää. PRO:t ohjailevat fuksejaan vielä tällä viikollakin, kun fuksien on pystyttävä liikkua yliopistolla omaopettajien tapaamisiin. Pienryhmäohjaajat eivät uskalla jättää yhden pintapuolisen yliopistokierroksen varaan sitä, että fuksit osaisivat heti suunnistaa yliopistolla, kun varsinainen kiertelykin on vielä edessä.

Poikkeusoloissakin PRO:t ottavat vastuunsa yhä vakavasti, ja yrittävät parhaansa mukaan toteuttaa uusien opiskelijoiden tutustumisen toisiinsa ja yliopistoon. Tähän mennessä he ovat siinä onnistuneet, vaikka välillä on ollut sekä teknisiä että käytännön vastoinkäymisiä. Toimittaja itse ainakin yhtyy Iikka Peltokankaan sanoihin:

“Kyllä minä sanoisin, että se meni ihan hyvin.”

Julkaistu 9.9.2020

Anna-Sofia Tastula

Maisterivaiheen kirjallisuuden opiskelija ja syksyn toimittajaharjoittelija. Lapsenmielinen noolikontti, joka on kiinnostunut kuolemasta, kirjallisuudesta ja kuolemasta kirjallisuudessa.

Lue seuraavaksi

Yliopisto jakautuu kolmelle kampukselle 2027 – Rehtori Niinimäki kertoo kampussuunnitelmista

Iida Putkonen

Uutiset

11.11.2020

Oman käden kautta kirjoitettua historiaa

Juhani Kenttä

Ihmiset

9.11.2020

Erkki Koiso-Kanttilan katu 1
2T-ovi, 1.krs
90570 Oulu

toimitus@oyy.fi
+358 40 526 7821