Jokaisella saisi olla oma haltiakummi

Kaisa Vainion mukaan on utopistista olettaa jokaisen nuoren osaajan pääsevän uransa alkuun pelkästään omin avuin. Kokeneemmilla ammattilaisilla voi olla nuorelle paljon annettavaa: henkistä tukea, näkemystä, verkostoja ja tietotaitoa.

Ei herttaisuus yksin riitä, eivätkä taivaan antamat lahjatkaan, ellei hänellä ole kummisetiä ja tätejä”, kirjoitti Charles Perrault Hanhiemon tarinoiden Tuhkimon moraalisena opetuksena vuonna 1697.

Sanoma on ajankohtainen vielä 320 vuotta myöhemmin: Ilman suhteita ja suojelijoita ei taitavinkaan yksilö pääse elämässä kovin pitkälle. Vaikka yhteiskunnassamme korostetaan individualismia ja oman onnensa seppyyttä, harva nuori asiantuntija ja ammattilainen oikeasti pääsee alkuun aivan yksin.

Viime vuonna Oulussa käynnistettiin Suomen Mentoreiden pilottihanke, jossa etsittiin mentoreita valmistuville korkeakoulutetuille jotka hakevat paikkaansa työelämässä. Olin yksin urasuunnitelmien kanssa ja luottamus omiin kykyihin oli vähissä. Lähestyin hanketta sekavalla hakemuksella, missä summasin pääni sisäistä sekamelskaa ja ammatillisia harhailujani. Ennen kaikkea kaipasin apua selkiyttääkseni visiota siitä, mihin suuntaan lähteä uraa tehdessä.

Sitten elämääni ilmestyi energiaa puhkuva ja kokenut konkari puhaltamaan uusia ajatuksia sekavaan päähäni. Mentori oli positiivinen valmentaja, turvallinen työelämää nähnyt aikuinen. Sain puhua sekavat ajatukset ulos ja pallotella niitä hänen kanssaan. Hän uskoi kykyihini ja sai minutkin uskomaan niihin. Hän auttoi minua löytämään itsestäni sen ”hyvän tyypin” ja rautaisen ammattilaisen joka pärjää työelämässä.

Hyvä, mahtavaa! Sulla on hyvä tatsi. Sullahan on jo kaikki suunnitelmat, sen kun teet ne!

En saanut pelkäämääni saarnaa siitä, kuinka minun pitäisi keskittyä yhteen asiaan tai päättää mitä elämältä haluan. ”Ai miksi pitäisi? Määkin aina teen ihan kaikkea sekaisin, kaikkea mikä kiinnostaa. Nytkin mulla on työ ja firma ja vapaaehtoisprojekteja ja sitten järjestämäni startup- ja innovaatiotapahtumat kuten Polar Bear Pitching ja PrintoCent InnoFest.

Olin aivan hölmistynyt. Edessäni oli elävä ja uskottava esimerkki innostavan monipuolisesta työurasta. Sellaisesta, joka voi olla minullekin mahdollinen.

Se gradu vaan alta pois ja pakettiin, elämä odottaa jo sua”. Pitkästä aikaa joku kertoi, että valmistunutta ei odotakaan työttömyyden tuoma epätoivo, vaan elämä täynnä mielenkiintoisia mahdollisuuksia

Työelämän kynnyksellä tai murroskohdissa ei välttämättä tarvitse seistä yksin. On hyvä myöntää että me kaikki tarvitsemme toisinaan tukea ja että voimme oppia paljon meitä kokeneemmilta. Mentoria, henkistä tukea tai neuvoa voi itsekin etsiä kollegoista, ystävistä, sukulaisista tai ammattilaisten verkostoista.

Haltiakummi tai mentori voi auttaa hiomaan itsestämme esiin sen edustavimman puolen. Tuhkimo hurmasi prinssinsä ihan itse ja niin on meidänkin tehtävä.

Mutta ilman haltiakummiaan olisi hän kenties tehnyt hanttihommia lopun ikänsä.

Kaisa Vainio

Syksyllä 2016 filosofian maisteriksi valmistunut kulttuuriantropologi, Venäjä-asiantuntija, museotäti, projektiosaaja ja toimittaja. Kymmenen vuotta kestänyt opintopolku on ollut pitkä ja kiemurainen. Tuloksena on monialaosaaja – vai sittenkin ”huuhaahumanisti”? Twitter: @KaisaK_Vainio

Lue lisää:

Ammattilainen osaa tulkita koodien lisäksi asiakasta

Oulun yliopiston alumni ja ohjelmoija Teemu Kaukoranta kuvailee työtehtäviään monipuolisiksi. Oman työpanoksensa avulla koodari voi helpottaa muiden elämää.

Toisin kuin voi luulla, koodarit eivät ole kammioihinsa hautautuneita Matrix-erakkoja. Hyvät viestintä- ja vuorovaikutustaidot ovat osa työkalupakkia.

”Yksi tärkeimpiä ohjelmoijan ominaisuuksia on se, että osaa keskustella ihmisten kanssa. Kun asiakas tilaa projektin, on tärkeää, että osaa ottaa sen, mitä asiakas sanoo ja muuttaa sen ominaisuuksiksi ohjelmaan. Ei vain se, että osaat toteuttaa ohjelman teknisesti, vaan se, että ymmärrät asiakkaan tarpeen”, Solita Oy:llä työskentelevä Teemu Kaukoranta sanoo.

”Meidän ihmisten on vaikea hahmottaa mitä haluamme, ennen kuin meillä on toivottu ominaisuus edessämme. Sen takia pitää koettaa ymmärtää, mitä asiakas oikeasti haluaa – ei sitä, mitä asiakas luulee haluavansa.”

 

Määrätietoisesti kohti Oulua

Teemu Kaukoranta tiesi mitä halusi, kun hän muutti Raahesta Ouluun vuonna 2009. Hän kertoo tulleensa yliopistoon isoveljen perässä.

”Veljeni oli silloin Nokialla töissä, sitten kävi niin kuin kävi. Ehdin opiskella puoli vuotta ennen kuin hän muutti Helsinkiin töihin. Vanhemmat asuvat vielä Raahessa, on mukava olla heitä lähellä.”

Nokian veturin tai isoveljen lähtö eivät huolettaneet tietojenkäsittelytieteiden opiskelijaa.

”Sivuaineeni oli tietotekniikka. Nuoresta asti olen tykännyt olla tietokoneiden kanssa tekemisissä. Tuli kuljettua isoveljen jalanjäljissä, näin miten mielenkiintoista työtä hän teki. Tämä on hyvä ammatti”, Kaukoranta sanoo.

”En edes hakenut muualle. Tiesin, että tänne otetaan paljon hakijoita ja minulla oli hyvät lähtöpisteet. Olin aika varma, että jos mitään kauheaa ei tapahdu, pääsen opiskelemaan.”

Kaukoranta sanoo, että kun valmistautuu järkevästi, pitäisi opiskelupaikan saannin sujua hyvin.

Kun Kaukoranta aloitti opinnot, hän hakeutui heti opiskelijajärjestöjen toimintaan. Täysin tuntemattomaan hän ei hypännyt, koska Kaukoranta oli ollut jo lukiossa mukana Raahen lähiverkkotapahtumia eli laneja järjestävässä porukassa. Lanien tapahtumajärjestelyistä ja yhdistystoiminnasta otettiin vastuuta paikkakunnalta muualle muuttaneiden, vanhempien järjestäjien jäädessä pois toiminnasta.

”Yliopistossa tavoitteeni oli alusta alkaen tutustua ihmisiin, saada uusia kavereita ja olla mahdollisimman aktiivinen kiltatoiminnassa. Heti ensimmäisenä vuonna olin Blanko ry:n hallituksessa. Päätökseni oli hyvä, sillä sain paljon kavereita ja tuli käytyä tapahtumissa”, Kaukoranta kertoo suositellen kiltatoimintaan mukaan menoa.

Opiskeluaikojen kohokohta oli vaihto-opiskelu Hong Kongissa The Chinese University of Hong Kong -yliopistossa. Kaukoranta kehottaa harkitsemaan tosissaan vaihtoa, joka on hänen mielestään ainutlaatuinen tilaisuus tutustua eri maihin ja kulttuureihin.

”Järjestötoiminnassa mukana olo ja vaihdossa käynti ovat vaikuttaneet työllistymiseeni. Sain ensimmäisen alan työpaikkani toisena opiskeluvuonna, koska yhdistystoiminnassa mukanaolollani pystyin osoittamaan, että olen aktiivinen, sosiaalinen ja voin ottaa vastuuta.”

Kaukoranta sanoo, että harrastuksista on ollut hyötyä. Hän oli mukana perustamassa oululaista pelinkehityskerhoa Stage ry:tä.

”Sekin on vaikuttanut, että vapaa-aikana tuli koodailtua paljon. Hong Kongista tultuani sain työpaikan erään vaihdossa oppimani tekniikan ansiosta. On mukavaa saada asioita aikaan ja tutustua ihmisiin. Kun on monessa mukana, tapahtuu yleensä hyviä asioita.”

Pro gradun ytimenä oli koodi

Välillä on uskallettava tehdä rohkeita ratkaisuja. Kaukoranta oli työskennellyt puoli vuotta Indalgo Oy:llä, kun hän päätti irtisanoutua.

”Työpaikka oli mukava, mutta halusin tehdä gradun. Se ja aikaa vievä projektikurssi olivat tekemättä. Rutistin ne kasaan hieman yli puolessa vuodessa.”

Opinnäytteen aihe – modernien internetsivustojen selainsovelluksien reaktiivinen ohjelmointi – löytyi opiskelijoille järjestetystä seminaarista.

”Aihe kuulosti sellaiselta, josta minulla oli jo tuolloin näkemystä. Olin tehnyt web-sovelluksia jonkin aikaa. Halusin tehdä gradun, jossa voin ohjelmoida huomattavan määrän, jotta minun tarvitsisi kirjoittaa vähän vähemmän”, Kaukoranta naurahtaa.

”Vertailin kahta eri ohjelmointityyliä ja sitä, millaista koodia ne tuottavat, kun tyylejä seurataan.”

Suurimpana tavoitteena oli valmistua, vaikka arvosana olisi alempikin. Kaukoranta on tyytyväinen saamaansa ohjaukseen ja lopputulokseen, joka oli sittenkin odotuksia parempi.

”Usein näkee ihmisten venyttävän pro gradun valmiiksi saamista arvosanan vuoksi. Se on ymmärrettävää, kun graduun vuodatetaan omia ajatuksia. Siihen kulminoituu vuosien opiskelu, joten totta kai sen haluaa tehdä hyvin.”

Kaukoranta työllistyi hieman ennen valmistumistaan. Hän tutustui Pestipäivillä Ouluun toimiston avanneeseen Solita-yritykseen.

”Valmistuessa oli yllättävän vaikeaa tajuta, ettei ollut enää opiskelija. Oma identiteetti muuttui”, koodari pohdiskelee.

Iloisen ja avoimen Kaukorannan tekemä vapaaehtoistyö ei yllätä. Hän on mukana vetämässä kaikille tytöille ja naisille avoimia ClojureBridge -yhteisöä ja Rails Girls -työpajoja, joissa opetellaan koodausta.

Vaikka naiset ovat alalla vähemmistö, ei Kaukorannan mielestä mielikuva tietokoneista vain poikien juttuna ole todenperäinen.

”Ei ole mitään syytä, että ohjelmointi olisi vain miesten juttu. Työyhteisöjen monimuotoisuudesta ei ole mitään haittaa. Minulle olisi tärkeää, että kun jään eläkkeelle, työyhteisöt olisivat sukupuolijakaumaltaan ja monimuotoisuudeltaan tasaisempia. Uskon tasa-arvoon ja tasa-arvoisiin mahdollisuuksiin kaikille.”

 

Kuka?
Teemu Kaukoranta

» Valmistunut tietojenkäsittelytieteiden maisteriksi vuonna 2015 Tietojenkäsittelytieteiden laitokselta.
» Pro gradu -tutkielman aiheena oli ”Patterns in Reactive Programming: from Transformative to Reactive”.
» Töissä kuusihenkisen tiimin jäsenenä ohjelmoijana Solitalla.
» Oli opiskellessaan kiltajärjestö Blanko ry:n hallituksessa kaksi vuotta. Ensin rahastonhoitaja, sen jälkeen tapahtumavastaava. Mukana perustamassa oululaista pelinkehityskerhoa Stage ry:tä.
» Yliopisto-opinnoissa-parasta oli vaihto-opiskelu. Vaihdosta sai ainutlaatuisia muistoja, lomamatkatkin ovat erilaisia kuin vaihto-opiskelu.
» Haastavinta opiskeluissa oli saada kandi tehtyä. Kursseilla oli selkeät aikataulut, mutta kandin tekoa oli helppo venyttää. Hyvän ohjaajan rakentava ja nopea palaute auttoivat.
» Ensimmäinen selvästi oman alan työ oli TopOne Oy vuonna 2011.
» Unelmoi Indianapolis Colts -joukkueen Super Bowl -voitosta ja siitä, että saa oppia ammatissaan koko ajan lisää. Yliopisto-opiskelusta sai hyvän pohjan oppimiselle, siellä oppi oppimaan.

Maija Räsänen

Kirjallisuutta ja suomen kieltä opiskeleva toimittaja, joka rakastaa tarinoita niiden kaikissa eri muodoissaan.

Lue lisää:

Viikon 19 tutkijatapaaminen: Huumorilla innovaatioita?

Oulun yliopiston ja Oulun ammattikorkeakoulun tutkimushanke selvittää tehdäänkö tuottavaa liiketoimintaa pilke silmäkulmassa.

TEKSTI Hanna Talikka

KUVAT Hanna Talikka

Mitä HURMOS tekee, hankkeen projektipäällikkö Eeva-Liisa Oikarinen?

HURMOS on projekti, jonka tavoitteena on kehittää suomalaisten yritysten huumoriosaamista. Pohdimme tapoja käyttää huumoria strategisesti mainonnassa, johtamisessa ja tuotekehittelyssä. Tutkimme muun muassa miten leikillisyyttä voi hyödyntää uusien tuotteiden ja palveluiden innovoimisessa sekä viestinnässä. Hankkeemme on parivuotinen ja tällä hetkellä puolivälissä. Parhaillaan valmistelemme projektimme tulosten julkistamista ja laajaa Suomen vientiyrityksille suunnattua kyselyä.

Mistä kaikki alkoi?

Itseäni alkoi kiinnostaa huumori pohtiessani väitöskirjatutkimukseni aihetta Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun markkinoinnin yksikössä. Törmäsin humoristiseen rekrytointi-ilmoitukseen ja siitä se oikeastaan sitten lähti. Yhdessä muiden huumoritutkijoiden kanssa totesimme myöhemmin, että tarvitaan huumoriin ja liiketoimintaan perehtyvä laajempi hanke.

Tutkit väitöskirjassasi huumoria rekrytointimainonnan osana. Kannattaako yritysten panostaa vitsikkäisiin rekryilmoituksiin?

Huumori on kaksiteräinen miekka rekrytointimainonnassa. Huumorin toimivuutta pystytään testaamaan kokeellisesti, ja olen verrannut huumoripitoisten ilmoitusten saamaa reaktiota ei-humoristisiin ilmoituksiin.

Huumorilla yritys voi saada huomiota, mutta yleisesti ottaen sen käyttäminen on riskialtista ja tuottaa vähemmän myönteisiä reaktioita joillekin potentiaalisille työnhakijoille. Toisaalta humoristisista ilmoituksista ihminen huomaa nopeasti sopiiko hän yrityksen yrityskulttuuriin. Jos huumori ei yhtään aukene hakijalle, voi olla kaikkien kannalta etu, että juuri hän ei tartu ilmoitukseen.

Hankkeellanne on yrityspartnereita. Minkälainen on heidän roolinsa projektissanne?

Kumppaneitamme ovat yhdeksän suomalaista yritystä, joiden osaamista hyödynnämme ja kehitämme. He ovat hankkeen tulosten ensimmäisiä hyödyntäjiä, ja heille tehdään esimerkiksi toimeksiantona opinnäytetöitä.

Toteutimme myös yrityksille suunnatun kyselyn, jossa selvitimme, miten huumoria tällä hetkellä käytetään. Löysimme esimerkiksi yhteyksiä tietyn tyyppisen huumorin ja innovaatiokäyttäytymisen välillä. Hyväntahtoinen, positiiviseksi mielletty huumori tai huumori joka antaa mahdollisuuden nähdä asiat uudessa valossa vaikutti lupaavammalta kuin aggressiivisempi kritisoiva huumori.

Lähteekö Suomi nousuun huumorilla?

Kyllä uskon näin. Suomalaiset ovat perinteisesti olleet turhan vakavasti työelämään suhtautuvia. Yritys- ja viestintäkulttuuri tarvitsee muutosta, ja huumori voi toimia strategisena työkaluna tässä muutoksessa.  Huumorilla on todellinen mahdollisuus vaikuttaa liiketoimintaan.

Hanna Talikka

Tiedeviestinnän opiskelija, joka käyttää historiankirjoja self help -oppaina ja haluaa oppia joka päivä jotain uutta. Instagram: @hannnamar.

Lue lisää:

Uraa on turha suunnitella

Kulttuuriantropologiaa opiskellut Päivi Vatka pitää projektipesteistä eikä välitä tietää, onko samalla alalla vielä kymmenen vuoden päästä. Nykyhetkeensä maahanmuuttajien kotoutumishankkeen parissa hän on silti tyytyväinen – vaikka tietää, että olisi voinut valita reittinsä myös toisin.

Päivi vatka, 37, ei murehdi tänään sitä, missä työpöytä sijaitsee kymmenen vuoden päästä.  Tärkeintä on se, että sellainen ylipäänsä on – paperia kun hanketyössä tunnetusti kertyy.

Tällä hetkellä työpiste papereineen löytyy Pohjois-Pohjanmaan ely-keskukselta, jossa Vatka työskentelee maahanmuuttajien kotoutumista tukevia palveluita kehittävässä Kotona Suomessa -hankkeessa.

Työpöytänsä ääressä hän ei juuri ehdi istua, sillä Pohjois-Suomen ja Kainuun aluekoordinaattorina Vatka on tien päällä jatkuvasti. Koordinaattorin työ vie Vatkan tapaamaan maahanmuuttajien kotouttamistyötä tekeviä ihmisiä eri oppilaitoksissa, kunnissa ja järjestöissä.

Viime vuonna startanneelle projektille riittää jatkoa ainakin kahdeksi vuodeksi.  Sen jälkeen Vatkan tie voi viedä taas muualle – minne, sitä hän ei tiedä, eikä oikeastaan välitäkään tietää.

”En harrasta urasuunnittelua, enkä vielä kaipaakaan vakipestiä.”

Vaihtuvuuden ihanuus

Oli kyseessä sitten urasuunnittelu tai puhdas johdatus, Päivi Vatkan ansioluettelosta erottuu kaksi määräävää piirrettä: projektiluonteisuus ja ihmiskontaktit.  Jo opiskeluaikanaan Vatka teki opintojen ohella asiakaspalvelutöitä – ja viihtyi niissä mainiosti. Valmistumisen jälkeen asiakaspalvelu vaihtui verkostoyhteistyöhön, jossa työtä tehdään yhdessä laajasti eri alojen ammattilaisten kanssa.

Ennen nykyistä pestiään Vatka työskenteli kaksi vuotta Rikosuhripäivystyksen Ulrik-projektissa ja kolme vuotta Oulun kaupungin maahanmuuttajanuorten ohjaus- ja neuvontapalveluita kehittävässä hankkeessa ja maahanmuuttajanuorten ohjaajana Byströmin nuorten palveluissa.

Vatka ei ahdistu työsopimusten päättymispäivästä. Määräaikaiset pestit, muutaman vuoden välein vaihtuvat työnkuvat ja erilaiset työtiimit ovatkin sopineet hänelle mainiosti.

”Tykkään kovasti hanketyöstä ja ihmisten kanssa työskentelystä. Jollei näin olisi, olisin kenties jo melkoisen masokistinen”, hän nauraa.

Vatkan osaamisalueeksi on muodostunut monikulttuurisuus- ja maahanmuuttajatyö. Suunta ei ollut selvillä vielä 1990-luvun lopulla, jolloin Vatka pohdiskeli yliopisto-opintojen aloittamista. Työskenneltyään useamman kesän museossa hän valitsi pääaineekseen arkeologian ja opinahjokseen Helsingin yliopiston.

Museoihin säilötyn historian sijaan hän kiinnostuikin ihmisestä. Arkeologia vaihtui Afrikan tutkimukseen, ja palettia kasvattivat vielä uskontotieteen ja kehitysmaatutkimuksen opinnot.

Opinnot ihmistieteiden parissa kiinnostivat, pääkaupunkiseutu opiskeluympäristönä sen sijaan ei. Kun gradun aloittaminen tuli lopulta ajankohtaiseksi, Vatka päätti ottaa opinnoissaan erätauon. Sen aikana hän pähkäili tulevaisuuttaan ja sen ohessa paiski kokopäivätöitä kansainvälisen yrityksen vastaanotossa.

Hengähdystauon jälkeen Vatka palasi opiskelemaan, mutta Helsingin sijaan opinnot jatkuivat nuoruuden maisemissa Oulussa. Afrikan tutkimuksen opinnoista kipinän monikulttuurisuuteen saaneelle Vatkalle kulttuuriantropologia tuntui järkevältä jatkolta.  Tieteenala keskittyy nimensä mukaisesti erilaisiin kulttuureihin ja siihen, miten ne vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen ympäri maailmaa.

Kenties ainevalintaan vaikutti myös raaka realismi. Vaikka oma kiinnostus alkoikin hahmottua Afrikan tutkimuksen opintojen aikana, Vatka tiesi, ettei sinänsä kiinnostavalta alalta töitä löytyisi – ellei sitten ollut halukas muuttamaan Afrikkaan.

Humanisti tallaa oman polkunsa

Kuten valtaosassa humanistisista pääaineista, kulttuuriantropologian opinnot eivät valmista yhteen ammattiin. Täysi valinnanvapaus on toisille täyttä tuskaa, toisille taas vallan mieluisaa. Vatka kuului jälkimmäiseen joukkoon. Yliopistovuosiensa parhaana puolena Vatka pitääkin niiden vapautta. Hän sai rauhassa kokeilla kaikenlaisia opintoja ja tunnustella sitä, mikä häntä lopulta kiinnostaisi.

”Helsingin yliopistossa saatoin testailla esimerkiksi latinan, egyptologian ja kansantieteen kursseja. Sain etsiskellä vapaasti sitä, mitä haluaisin opiskella.”

Kulttuuriantropologian opinnoista on ollut Vatkalle ammatillista hyötyä. Hänen mukaansa humanististen tieteiden opiskelu ylipäänsä auttaa tiedon hankinnassa, laajojen asiakokonaisuuksien hallinnassa, raportoinnissa ja tekstin tuottamisessa.

”Lisäksi antropologian opinnoissa opiskellaan vieraita kulttuureja, tapoja ja uskomuksia, jolloin asioita oppii katsomaan eri näkökulmasta. Opinnot, jotka ovat suoraan liittyneet esimerkiksi maahanmuuttoon, monikulttuurisuuteen ja rasismiin, ovat taas antaneet töihin todella hyödyllistä pohjaa.”

Kulttuuriantropologia ei siis tarjonnut oikotietä ammattiin, mutta niiden avulla Vatka loi itse pätevyytensä nykyiseen työhönsä. Hän pitääkin opiskeluvalintaansa onnistuneena.

”Vaikka se voikin kuulostaa hassulta – eihän moni edes tiedä, mitä antropologia on.”

Jossitellaan silti vielä hetki. Mikäli hän voisi aloittaa opiskeluvuodet sillä tietämyksellä mikä hänellä on tänään, valitsisiko hän jotain toisin?

Vastaus kysymykseen tulee välittömästi.

”Jos voisin valita toisin, olisin aloittanut psykologian opinnot jo aikaisemmin. Se oli yksi vaihtoehdoistani jo kauan, kauan sitten. Opiskelen nyt psykologian opintoja avoimessa yliopistossa.”

Psykologian opinnoista on Vatkalle hyötyä jo nykyisellä alalla esimerkiksi maahanmuuttajien traumojen ymmärtämisessä. Toisaalta psykologian opinnoista voisi vielä versoa aivan uusi urapolkukin. Vaikka aikamatkustus olisi mahdollista, yhtä hän ei silti vaihtaisi:

”Antropologian opinnot pitäisin edelleen mukana.”

Kuka?
Päivi Vatka

» Valmistunut vuonna 2009  filosofian maisteriksi kulttuuriantropologian pääaineesta. Opiskeli Oulussa sivuaineenaan monikulttuurisuusopinnot ja Helsingin yliopistossa Afrikan tutkimusta, uskontotiedettä, kehitysmaatutkimusta ja arkeologiaa.
» Yliopisto-opinnoissa parasta oli vapaus valita itselle mielenkiintoisia kursseja yli tiedekuntarajojen.
» Haastavinta opiskeluissa oli itsenäisyyden kääntöpuoli: opiskelu oli välillä yksinäistä puurtamista. Yliopisto-opiskelijalla ei ole yhtä luokkaa tai ryhmää, jossa opintoja suoritettaisiin samaan tahtiin muiden kanssa.
» Ensimmäinen oman alan työ oli projektiohjaajana Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamassa Ulrik-hankkeessa. Siinä Rikosuhripäivystys-palvelua kehitettiin niin, että ulkomaalaistaustaiset rikoksen uhrit löytäisivät palvelun ja kynnys avun ja tuen hakemiselle madaltuisi. Pro gradu -tutkielma käsitteli oululaisten maahanmuuttajanuorten sosiaalista identiteettiä.
» Töissä Pohjois-Suomen ja Kainuun aluekoordinaattorina Kotona Suomessa -hankkeessa. Hankkeessa kehitetään maahanmuuttajien kotouttamistyötä tekevien asiantuntemusta ja osaamista. Tavoitteena olisi tehdä kotouttamispalveluista tasalaatuiset ja yhteneväiset koko maassa.
» Unelmoi päivän pidentymisestä ja aurinkoisen ajan lisääntymisestä.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Kokopäivätyössä käyvälle yliopisto-opiskelijalle ei vapaa-aikaa jää

Uusi juttusarja: Opiskelijaroolit-juttusarjassamme esittelemme erilaisia rooleja, joita opiskelijoillamme Oulun yliopistossa on. Ensimmäisenä vuorossa on kokopäiväisesti työskentelevä ja samalla opiskeleva Eero Kannisto.

TEKSTI Laura Tauriainen

KUVAT Laura Tauriainen

Eero Kannisto on hyvin ansaitulla lomalla. Hän teki koko viime syksyn 60-tuntisia työviikkoja samalla yliopistossa ympäristötekniikkaa opiskellen. Vuonna 2012 Työ- ja elinkeinoministeriön teettämän tutkimuksen mukaan kokopäivätöitä opintojen kanssa yhtä aikaa tekee noin 24% opiskelijoista.

”En suosittele tätä kenellekään”, Kannisto nauraa.

Hän ei kuitenkaan myönnä olevansa työhullu, vaan oikeastaan aika laiska.

”Amk-aikoina tosin tein koko neljän vuoden ajan lähes täyspäiväistä työtä ravintolassa. Lomat makasin vain tyhjässä kämpässä ilmapatjalla, koska en jaksanut tehdä yhtään mitään. Mutta ammattikorkeassa riittää, että tunneilla vain käy. Yliopistossa se ei enää riitä.”

Syy siihen, miksi mies on halunnut tehdä saman uudestaan Oulun yliopistossa, on selvä.

”Haluan laajentaa ammattitaitoani. Haluaisin joku päivä olla opettajana ammattikorkeakoulussa ja siihen tarvitaan ylempi korkeakoulututkinto. Olen työskennellyt opettajana ammattikoulussa ja tykkäsin siitä.”

Kannisto valitsi Oulun yliopiston siksi, että halusi muuttaa Jyväskylästä takaisin kotiseudulle. Myös Oulussa asuva tyttöystävä vaikutti valintaan.

”Yliopistomaailma muutenkin on kiehtonut. Olen syksyn aikana päässyt vain yhdelle luennolle, mutta siellä tuli olo, että tekisi mieli olla näillä enemmän.”

Kannisto on saanut suoritettua kiireisten työviikkojen ohella vasta yhden kurssin. Tavoitteena on kuitenkin vähentää työmäärää ja kiihdyttää opiskelutahtia. Alun perin ajatuksena olikin tehdä niin, mutta työpaikan tilanne ja työmäärä yllättivät täysin.

”Työkuormaa siunaantuikin sitten enemmän”, mies toteaa ykskantaan.

Kannisto ei kuitenkaan ole halunnut jäädä paitsi opiskelijatoiminnasta ja kävi alkusyksystä tutustumassa samaan aikaan aloittaneisiin fukseihin. Hän pääsi sisään Oulun yliopistoon yleisen haun kautta, mutta sai neuvoteltua itselleen paikan maisterivaiheeseen. Sen tiimoilta hän on käynyt myös pienryhmäohjauksissa, joissa on muita maisteriopiskelijoita.

”Oma status on kuitenkin tällä hetkellä enemmän työssäkäyvä, mutta pyrin saamaan sitä paremmin tasapainoon. Haluaisin tutustua paremmin opiskelukavereihinkin.”

Työ opiskeluaikana lisää osaamista

Tavoitteena Eero Kannistolla on saada opinnot purkkiin neljän ja kuuden vuoden välillä. Varsinainen opiskeluaika on neljä vuotta, mutta lisäaikaa voi neuvotella. Miehen mielessä siintää myös opintovapaa, jonka hän aikoo pitää jossain sopivassa välissä. Silloin opintoja saa suoritettua tiiviimmässä tahdissa. Diplomityön voi tehdä työpaikalle, ja se sopiikin erittäin hyvin hänen suuntautumisvaihtoehtoonsa.

”Rakennusautomaatiota ei oikein opeteta Suomen yliopistoissa. Tarkoitukseni onkin diplomityössä yhdistää rakennustekniikka ja automaatiotekniikka”, Kannisto kertoo.

Tulevaisuudessa hän voikin yhdistää niitä työssään, unelmatilanteessa juuri ammattikorkeakoulun opettajana.

Työ- ja elinkeinoministeriön tutkimuksen mukaan suurin osa työtä tekevistä opiskelijoista on sitä mieltä, että se on lisännyt ammattitaitoa ja osaamista. Työtä ei tehdä aina vain toimeentulon turvaamiseksi ja selvä enemmistö tutkimukseen vastanneista olisi saattanut tehdä töitä, vaikka se ei olisikaan ollut välttämätöntä. Työkokemuksen kartuttaminen koetaan investoinniksi tulevaisuuteen. Vain noin viidennen opinnot ovat viivästyneet.

Kuusikymmentuntisen työviikon ja opiskelun yhdistäminen on Kanniston mukaan lähes mahdotonta. Vapaa-aikaa ei ole, ja joskus on pakko käyttää yöt nukkumisen sijasta opiskeluun.

”Aikaa ei jää tällä hetkellä mihinkään muuhun. Mutta ihan sama olisiko opiskelut olleet rinnalla, töissä on silti ollut se tilanne, ettei aikaa ole muuhun.”

Onneksi hänen työnantajansa on ollut joustava ja on luvannut, että opintojen lisääminen ja työnteon vähentäminen on mahdollista järjestää.

”Kyllä minä aion valmistua. Haluan kehittää itseäni. Työuraa on kuitenkin vielä 40 vuotta jäljellä.”

Yliopisto on joustanut myös. Opintoneuvoja on korostanut sitä, että Kannisto voi tehdä opintoja sitä mukaa, kun pystyy. Kun koko ajan tulee edes vähän opintopisteitä sisään, on opintoaikaa mahdollista jatkaa.

”Yliopiston päästä tuli täysi tuki tälle ratkaisulle”, hän kiittelee.

Miten Eero Kannisto neuvoisi niitä, jotka suunnittelevat samaa ratkaisua?

”Älkää tehkö liikaa töitä. Vapaa-aikaa pitäisi aina pystyä järjestämään, että jaksaa touhuta. Olisin minä voinut kieltäytyäkin työkuormasta, sitä on tullut otettua vastaan mitä on annettu.”

Kannistoa ei kuitenkaan kaduta. Ja silloin kun on pieni hetki vapaa-aikaa, hän rentoutuu käymällä lenkillä.

”Jos energiaa riittää, pyrin liikkumaan jotenkin. Tai sitten juon rommia”, Eero Kannisto virnistää.

 

Kuka?
Eero Kannisto

» 31-vuotias.

» Aiemmalta koulutukseltaan ravintolakokki ja talotekniikan insinööri.

» Opiskelee ympäristötekniikkaa (automaatiotekniikan suuntautumisvaihtoehto).

» Töissä suunnittelutoimistossa.

» Perheeseen kuuluvat avovaimo, avovaimon kolme lasta, koira ja kaksi rottaa.

» Asuu Talvikankaalla.

 

Laura Tauriainen

34-vuotias tiedeviestinnän maisteri ja copywriter. Löydät hänet Instagramista nimellä @lauratau. Lisäksi hän harrastaa laulamista, koiran rapsuttelua ja lukemista.

Lue lisää:

Energiaekonomisti haaveilee lapsenkasvatusajasta

Antti Tumelius tarvitsee työssään controllerina ihmissuhdetaitoja ja vankkaa numeroiden tajua. Työura ei ole katkennut kertaakaan, sillä mieluisa ala löytyi jo lukiossa.

Urapolulle on helppoa astella, kun tie on selvillä. Antti Tumelius, 36, tiesi jo lukioikäisenä matkan jatkuvan seuraavaksi taloustieteiden opintoihin.

Aivan ensimmäisellä yrityksellä vuonna 2000 ovi aukeni tosin väärään tiedekuntaan. Matematiikan fuksi tiesi heti alan olevan hänelle sopimaton, muttei antanut sen häiritä työntekoa. Kahden ensimmäisen opiskeluviikon jälkeen hän hyppäsi tekemään matematiikan opettajan sijaisuuksia yläkoulussa ja lukiossa.

Vuonna 2008 kauppatieteiden maisteriksi valmistunut Tumelius ei ole ollut valmistumispäivänsä jälkeen päivääkään työttömänä.

Siirtyminen opiskeluista työelämään kävi sujuvasti valtion Energiavirastolle tehdyn pro gradun -tutkielman ja sitä seuranneiden määräaikaisten työsopimusten vuoksi.
”Tutkintopapereiden saamista seuraavana aamuna minulle tarjottiin virkaa virastolla. Olin siis työttömänä nolla päivää.”

Tumeliuksen reittiä yliopistosta työelämään ei hidastanut edes hallituspaikka Oulun yliopiston ylioppilaskunnassa. Vuoden 2007 hallituksen varapuheenjohtajana ja kv-vastaavana Tumelius viimeisteli kandintutkintonsa ja paiski töitä.

Työn riittämisen syyksi hän arvelee tuplarooliaan sekä rahaa että energiaa ymmärtävänä asiantuntijana. Laskentatoimen opinnot antoivat edellytykset taloushallintaan, työkokemus Energiavirastolla ja energia- ja ympäristöalan tutkimusyhtiö CLEEN Oy:llä taas antoivat avaimet energia-alalle.

”Varmasti löytyisi minua parempia talous- tai energiamiehiä, mutta kahden alan osaamisen yhdistelmä samassa ihmisessä on hyödyllinen. Oman pääaineen substanssiosaaminen ja toimialatuntemus ovat hyvä pari missä vain.”

Menestyminen uralla vaatii kaikesta muusta tinkimistä. Tumelius sanoo ajatelleensa vuodesta 2007 alkaen pelkästään töitä. Nyt miestä työllistää myös alle vuoden ikäinen poika, joten elämään on ollut pakko mahduttaa muutakin.

Kirjanpitoa ei auta skipata

Antti Tumelius palasi seitsemän vuotta kestäneeltä Helsingin komennukseltaan Ouluun viime vuoden tammikuussa. Nykyisessä työssä Oulun Energia -konsernin controllerina Tumelius sanoo tarvitsevansa eniten ihmissuhdetaitoja. Vaikka työ taloushallinnon pyörittäjänä sisältää tietysti paljon talousrutiinia ja numeroiden pyörittelyä, iso osa arjesta on kollegojen ja konsernin johdon kanssa työskentelyä.

”Minua harmittaa aivan sikana, etten hakenut kesätöihin kaikkiin Oulun tilitoimistoihin! En vain tajunnut, että niinkin voi tehdä. Olin Taivalkoskelta kotoisin ja arvelin, ettei niitä töitä vain ole.”

Tähän häntä valmensivat erilaiset pestit yliopiston vapaa-ajanjärjestöissä. Tumeliuksen mukaan yliopistovuosien konkreettisin hyöty on tullut järjestötoiminnan lisäksi Juha Huikarin kirjanpitokursseilta.

”Perusasiat eli kirjanpito on pakko osata, ja sen puutteeseen moni kauppatieteilijä kompastuu. Aivan vastikään olen työtehtävieni takia joutunut kaivamaan aiheen oppikirjoja esiin”, Tumelius muistuttaa.

KTM-tutkinto on Tumeliuksesta lähtökohtaisesti työelämärelevantti tutkinto, joten työllistymisvaihtoehdot ovat selkeämpiä kuin monella muulla alalla. Unelmien työpaikkaa on silti hyvä miettiä jo opiskeluaikana. Tumelius kannustaa fukseja kyselemään valmistuneilta taloustieteilijöiltä sitä, mitä kautta he ovat omat työpaikkansa löytäneet.

”Minua harmittaa aivan sikana, etten hakenut kesätöihin kaikkiin Oulun tilitoimistoihin! En vain tajunnut, että niinkin voi tehdä. Olin Taivalkoskelta kotoisin ja arvelin, ettei niitä töitä vain ole.”

 

Kuka?
Antti Tumelius
» Valmistunut vuonna 2008 kauppatieteiden maisteriksi pääaineenaan laskentatoimi. Sivuaineina johtaminen, yritysjuridiikka ja Aasia-opinnot.
» Yliopisto-opinnoissa parasta oli järjestötoiminta. Oli mukana opiskeluvuosinaan mm. Cryon, Finanssin, Sigman ja OYY:n toiminnassa. Valmistumisensa jälkeen mukana Energiaekonomistit-järjestön hallituksessa.
» Haastavinta opiskeluissa oli oman kiinnostuksen rajaaminen ja ajankäytön hallinta.
» Ensimmäinen oman alan työ oli Helsingissä Energiavirastossa vuonna 2007, jonne hän teki myös pro gradu -tutkielmansa. Energiavirastoa edelsivät kesätyöt oululaisessa Finnkarelco-perheyhtiössä ja harjoittelujakso Finprolla Kuala Lumpurissa.
» Töissä Oulun Energialla controllerina. Työssään hän vastaa kahden yrityksen taloushallinnosta.
» Unelmoi lapsenkasvatusajasta.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: