Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) viettää vuosijuhlaviikkoaan helmikuun lopussa. Viikon aikana ylioppilaskunnan jäsenistö pääsee muun muassa tutustumaan juhlaetikettiin, tanhuamaan, kiertelemään taidemuseossa ja nauttimaan kakkukahveista. Viikko starttaa maanantaina 19.2. Telluksessa kello 16.30 järjestettävällä etikettikoulutuksella. Kouluttajana toimii Hannu Luukinen. Ilta jatkuu Oulun korkeakoulujen taidepiiri Tapiirin järjestämän hengailuillan parissa. Kahvila Humuksessa järjestettävässä illassa keskustellaan taiteesta ja taiteen tekemisestä, askarrellaan origameja […]
Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) viettää vuosijuhlaviikkoaan helmikuun lopussa.
Viikon aikana ylioppilaskunnan jäsenistö pääsee muun muassa tutustumaan juhlaetikettiin, tanhuamaan, kiertelemään taidemuseossa ja nauttimaan kakkukahveista.
Viikko starttaa maanantaina 19.2. Telluksessa kello 16.30 järjestettävällä etikettikoulutuksella. Kouluttajana toimii Hannu Luukinen.
Ilta jatkuu Oulun korkeakoulujen taidepiiri Tapiirin järjestämän hengailuillan parissa. Kahvila Humuksessa järjestettävässä illassa keskustellaan taiteesta ja taiteen tekemisestä, askarrellaan origameja sekä piirretään ja maalataan rennossa ilmapiirissä. Kello 18 käynnistyvään hengailuiltaan ovat tervetulleet kaikki kiinnostuneet, taiteellisesta taitotasosta riippumatta.
Tiistai 20.2. on nimetty tanhutiistaiksi. Päivään kuuluu tanssiryhmä Polokkareiden esitys Linnanmaan kampuksella kello 11.45 ja tanssinopettaja Hanna Poikelan ohjaama ilmainen tanhuworkshop Linnanmaan liikuntahallin musiikkiliikuntasalissa. Osallistuminen ei vaadi ennakkotaitoja tai varusteita, mutta kello 12.15 starttaavaan työpajaan on ennakkoilmoittautuminen.
Keskiviikkona 21.2. luvassa on musiikkileikkikoulua perheen pienimmille. Muskaritunti sisältää laulamista, loruilua, soittamista ja musiikkiliikuntaa. Muskarin ohjaajana toimii Emma Kurkinen, ja se järjestetään tilassa FY1095B kello 11.15–11.45.
Torstaina 22.2. Luupin opiskelijapäivänä Oulun taidemuseoon on opiskelijakortilla ilmainen sisäänpääsy koko päivän ajan. Lisäksi päivän aikana on tarjolla kaksi näyttelyesittelyä – kello 15 esitellään Oulun teknologiabuumia käsittelevä Näytönpaikka pohjoisessa piilaaksossa, kello 17 vuorossa on graffititaidetta esittelevä Rakkaudesta vapauteen.
Perjantaina 23.2. OYY ja Oulun ylioppilaslehti tarjoavat ilmaiset kakkukahvit. Synttärikakkukahvit katetaan Linnanmaan keskusaulaan kello 12.
Juhlaviikon päättää lauantaina 24.2. ylioppilaskunnan perinteinen Annos 58-vuosijuhla Aleksinkulman juhlasalissa. Tänä vuonna juhlaa vietetään tavallista rennommin vuosijuhlasitsien merkeissä.
OYY on perustettu lokakuussa 1959, mutta ensimmäistä vuosijuhlaa vietettiin vasta vuonna 1961.
Julkaistu
SHARE
Anni Hyypiö
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio
Palkansaajajärjestö SAK järjestää perjantaina 2.2. Helsingin Senaatintorilla mielenilmauksen aktiivimallin vastustamiseksi. #Äänityöttömälle-mielenilmauksella vaaditaan aktiivimallin perumista. Perjantain mielenilmaukseen osallistuu useita ammattiliittoja, niiden joukossa Auto- ja kuljetusalan ammattijärjestö AKT. Koska linja-autoala osallistuu poliittiseen työnseisaukseen, myös Oulun paikallisliikenteessä on merkittäviä poikkeuksia perjantaina aamukolmesta iltakuuteen. Osa vuoroista jääkin perjantaina ajamatta linjoilla 1, 2, 3, 7, 20 ja 26. Linjojen poikkeusaikataulut löytyvät Oulun […]
#Äänityöttömälle-mielenilmauksella vaaditaan aktiivimallin perumista.
Perjantain mielenilmaukseen osallistuu useita ammattiliittoja, niiden joukossa Auto- ja kuljetusalan ammattijärjestö AKT.
Koska linja-autoala osallistuu poliittiseen työnseisaukseen, myös Oulun paikallisliikenteessä on merkittäviä poikkeuksia perjantaina aamukolmesta iltakuuteen.
Osa vuoroista jääkin perjantaina ajamatta linjoilla 1, 2, 3, 7, 20 ja 26. Linjojen poikkeusaikataulut löytyvät Oulun joukkoliikenteen verkkosivuilta.
Kokonaan ajamatta jäävät linjat 22 ja 34.
Oulun joukkoliikenteen mukaan seuraavat linjat pyritään liikennöimään kuitenkin normaalilla aikataululla:
citybussit A, B ja C
linjat 4 ja 4A
linja 8
linja 9
linja 10
linja 11
linja 14
linja 15
linja 17
linja 20B
linja 21
linja 23
linja 25
linja 29
linjat 35 ja 35K
linja 36
linja 38
linja 39
linjat 40 ja 41
linjat 48 ja 49
linjat 50 ja 51
linjat 52, 52K, 53, 53K, 54 ja 56
linjat 58 ja 59
palveluliikenne
Bussiliikenteen odotetaan käynnistyvän vaiheittain kello 18 jälkeen, ja myöhäisillan vuorot ja yövuorot ajetaan todennäköisesti jo normaalin aikataulun mukaisesti.
Oululaisia bussimatkustajia kehotetaan tukeutumaan muihin kulkutapoihin, pitämään etätyöpäivää, varautumaan myöhästymisiin sekä vuorojen ruuhkautumiseen.
Kuukausikorttilaisille tiedoksi: Oulun joukkoliikenne ei hyvitä mielenilmauksesta aiheutuvaa tappiota kausilipuille, koska kyseessä on joukkoliikenteen järjestäjästä riippumaton syy.
Julkaistu
SHARE
Anni Hyypiö
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio
Oulun yliopiston kansainvälisiin maisteriohjelmiin tuli 24.1. päättyneessä haussa yhteensä 3227 hakemusta, yliopisto tiedottaa. Yliopiston mukaan hakijamäärä kasvoi edellisvuoden hausta peräti 128 prosentilla. Syksyllä 2018 alkavien opintojen suosituimmat maisteriohjelmat olivat International Business Management (519 hakijaa), Computer Science and Engineering (384 hakijaa), Environmental Engineering (363 hakijaa) sekä Wireless Communications Engineering (323 hakijaa). Eniten hakijoita oli aikaisempien vuosien tapaan […]
Oulun yliopiston kansainvälisiin maisteriohjelmiin tuli 24.1. päättyneessä haussa yhteensä 3227 hakemusta, yliopisto tiedottaa.
Yliopiston mukaan hakijamäärä kasvoi edellisvuoden hausta peräti 128 prosentilla.
Syksyllä 2018 alkavien opintojen suosituimmat maisteriohjelmat olivat International Business Management (519 hakijaa), Computer Science and Engineering (384 hakijaa), Environmental Engineering (363 hakijaa) sekä Wireless Communications Engineering (323 hakijaa).
Eniten hakijoita oli aikaisempien vuosien tapaan Bangladeshista ja Pakistanista, ja yliopiston tiedotteen mukaan ”jonkin verran kasvua on nähtävissä USA:sta ja Iso-Britanniasta”.
Hakijoista noin seitsemän prosenttia on EU- ja Eta-maista, loput hakijat (93 prosenttia) tulevat näiden maiden ulkopuolelta.
Suomalaisissa yliopistoissa otettiin vuosi sitten käyttöön lukuvuosimaksut EU- ja Eta-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. Lukuvuosimaksuja on kompensoitu yliopistojen stipendiohjelmilla. Myös Oulun yliopiston hakijoilla on mahdollisuus hakea stipendiä yliopiston apurahaohjelmasta.
Ensimmäisen haun opiskelijavalinnat julkaistaan maalis-huhtikuun vaihteessa. Tämän jälkeen valituksi tulleet ilmoittavat, ottavatko opiskelupaikan vastaan.
Kansainvälisiin maisteriohjelmiin on vielä toinen hakuaika, 14.–28.3.2018. Lopulliset hakijatilastot valmistuvatkin vasta toisen hakuajan jälkeen.
Julkaistu
SHARE
Anni Hyypiö
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio
Yritysaluetta suunnitellaan noin 10 000 neliön tiloihin kampuksen lounaiskulmaan. Suomen Yliopistokiinteistöjen havainnekuvassa yritysalueelle on sijoitettu muun muassa liikuntatiloja ja liiketiloja. Uutta paperikauppaa ei havainnekuvissa vielä näy, mutta kampuskehitys- ja markkinointijohtaja Juha Uotila suhtautuu ajatukseen myöntyvästi. "Uskoisin, että varmasti voidaan löytää sopiva paikka, kun on nyt saatu Oamkinkin tila-asiat ratkottua."
Suomen Yliopistokiinteistöt Oy (SYK), Oulun yliopisto ja Oamk tiedottivat torstaina 18.1. SYK:n ryhtyvän kehittämään Linnanmaalle yritysaluetta yliopistolta vapautuviin tiloihin.
Yritysaluetta suunnitellaan noin 10 000 neliön tiloihin kampuksen lounaiskulmaan.
Oulun yliopiston hallintojohtajan Essi Kiurun mukaan kyseiset tilat ovat Suomen Yliopistokiinteistöjen omia alueita, joista yliopisto on vuokrannut osan arkkitehtien, kasvatustieteiden tiedekunnan musiikkiluokan ja prosessitekniikan väistötiloiksi.
Lisäksi alueella sijaitsee geolaboratorio, jossa sijaitsevat yksiköt jatkavat toimintaansa olemassa olevissa tiloissa. Niin sanotut kivipihan kivet joudutaan siirtämään hankealueelta muualle.
Kiurun mukaan yksiköt voivat käyttää väistötiloja siihen asti, kunnes heidän uudet tilansa ovat valmiit.
”Mikäli on erityisiä tarpeita, voidaan niistä neuvotella vielä erikseen.”
Havainnekuva: Suomen Yliopistokiinteistöt Oy.
SYK:n havainnekuvassa yritysalueelle on sijoitettu liikuntatiloja ja liiketiloja. Tilaa on kartan mukaan varattu myös toimitiloille, start up -yrityksille ja coworking-tilalle.
Suomen Yliopistokiinteistöjen kampuskehitys- ja markkinointijohtajan Juha Uotilan mukaan käynnissä on kuitenkin vasta ”konsepti- ja esimarkkinointivaihe”.
Sopimuksia yritysten kanssa siis ei ole vielä tehty.
”Olemme kartoittaneet nyt kokonaisuutta. Nyt tunnustellaan markkinaa ja katsomme, mikä on alueen vetovoima. Riippuen siitä, miten neuvottelut etenevät, pyrimme siihen, että tämän vuoden puolella olisi jo jotain kerrottavaa.”
Tällöin yritysalueen remonttitöiden ensimmäisen vaiheen rakennustöiden arvioidaan käynnistyvän keväällä 2018, ja ensimmäinen vaihe valmistuisi keväällä 2019.
Voiko esimerkiksi liikuntatiloiksi merkittyihin tiloihin tulla vielä jotain muuta kuin liikunta-alan yrityksiä?
”Sanotaan näin, että tällä hetkellä täytyy olla täysin avoimena: jollei liikuntayrittäjä ole alueesta kiinnostunut, paha sitä on yrittää myydäkään.”
Juha Uotilan mukaan kasvava Linnanmaan kampus kiinnostaa yrityksiä aiempaa enemmän.
”Oamkin tulo lisää Linnanmaan vetovoimaa, ja yritykset alkavat olla kiinnostuneita tästä nyt syntyvästä yliopiston ja ammattikorkeakoulun kokonaisuudesta. Kun puhutaan 20 000 opiskelijan määrästä, se on jo tosi iso kiinnostuksen kohde monille yrityksille. Lisäksi korkeakoulujen yhteistyö tutkimuksessa, yritystoiminnassa ja opetuksessa luo ihan uudenlaisia mahdollisuuksia olla mukana.”
Saadaanko kampukselle uusi paperikauppa?
Oamkin tulevan muuton vuoksi Linnanmaalla on nähty monenlaisia muutoksia.
Keskusaulassa sijaitseva Campus Shop suljettiin lokakuussa, ja tilaan avataan alkuvuodesta kahvila-smoothiebaari.
Voisiko kampukselle tulla nyt muiden uusien yritysten vanavedessä uusi toimisto- ja paperitarvikkeita myyvä kauppa?
SYK:n Juha Uotila suhtautuu ajatukseen myöntyvästi.
”Uskoisin, että varmasti voidaan löytää sopiva paikka, kun on nyt saatu Oamkinkin tila-asiat ratkottua. Nyt alkaa hahmottua koko kokonaisuus paremmin.”
Juha Uotila pitääkin yritysten tuloa kampukselle todella positiivisena asiana.
Myös Essi Kiuru iloitsee yritysten tulosta, ja pitää kehitystä mahtavana mahdollisuutena sekä opiskelijoille että henkilöstölle.
”Tämä on todella positiivinen asia. Kaikki kampukselle tulevat palvelut ja yritykset paljon mahdollisuuksia hyvin monelta puolelta. Opiskelijoiden kannalta tämä mahdollistaa linkkejä erilaisiin yrityksiin, gradun tekemisestä kesätyöpaikkoihin. Tutkimuspuolella [yritysten läsnäolo] taas mahdollistaa tutkimusyhteistyöhön erilaisten toimijoiden kanssa. ”
”En vielä tarkemmin tiedä, minkälaista yritystoimintaa on luvassa, mutta näyttää siltä, että kampus houkuttelee tänne hyvin erilaisia palveluita, esimerkkinä jo aiemmin avattu kampaamo. Se tekee tästä pienoiskaupunkimaisen miljöön.”
Linnanmaan kampukselle entisen Campus Shopin tiloihin tulevan kahvila-smoothiebaarin remontti on viivästynyt aikataulusta. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan ovien piti aueta tammikuussa.
Juvenes-Yhtiöiden kampus- ja tapahtumapäällikön Katja Holmin mukaan remontti viivästyy tilaajasta, Oulun yliopistosta, johtuvista syistä.
Kahvila-smoothiebaarin tarkka avajaispäivä ei ole vielä Holmin tiedossa, mutta remontin pitäisi hänen mukaansa valmistua helmikuun ja maaliskuun taitteessa.
”Viimeistään maaliskuun alussa kaiken pitää olla valmista.”
Oulun yliopiston kiinteistöinsinööri Timo Haverinen sanoo, että viivästymisen syynä on kahvila-smoothiebaarin remontin hyväksymisen siirtyminen joulukuulle.
“Välittömästi hyväksymisen jälkeen on ryhdytty valmisteleviin töihin ja töiden valmistuminen on maaliskuun puolessavälissä.”
Koko kahvila-smoothiebaari tuotteineen on tarkoitus avata käyttöön heti avajaispäivänä. Tuolloin kahvila-smoothiebaarista saa kahvilatuotteiden, smoothieiden ja mehujen lisäksi myös alkoholittomia mocktaileja sekä alkoholia sisältäviä cocktaileja.
Kahvila-smoothiebaarin valikoimiin kynät, paperit ja vihkot eivät kuulu. Niitä saa jatkossakin Juveneksen Cafe Hubista, jonne on ne on Campus Shopin sulkemisen jälkeen keskitetty.
Linnanmaan ravintolakilpailutuksen tarjouspyynnön liitteessä olevassa ravintolakonseptisuunnitelmassa kahvila-smoothiebaariin kuului myös terassi, jonne kulku on suunniteltu J1-käytävän puolelta.
Katja Holmin mukaan terassia ei ole tällä hetkellä tulossa.
”Terassi on optiona, eli se ei ollut kilpailutuksessa pakollisena toimintona. Tällä hetkellä kahvila-smoothiebaarin yhteyteen ei ole suunnitteilla terassia.”
Holm ei ole varma, onko terassille varatulla paikalla valmista alustaa terassin rakentamista varten.
Oulun yliopisto irtisanoi Campus Shopin (ent. Paperikauppa) tiloja koskevan vuokrasopimuksen Unirestan kanssa viime vuoden huhtikuussa. Syynä Campus Shopin vuokrasopimuksen irtisanomiselle on tarve lisätä ravintolapaikkoja, kun Oulun ammattikorkeakoulu muuttaa Linnanmaan kampukselle.
Julkaistu
SHARE
Heli Paaso-Rantala
Oulun yliopiston tiedeviestinnän opiskelija, joka ei aina pysy mukana maailman menossa.
Joulun alla Oulussa järjestetään useita joulukonsertteja, niin kirkoissa kuin konserttisaleissakin. Maanantaina 18.12. jouluista musiikkia kuullaan Oulun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. Konsertissa esiintyvät huilisti Emma Tessier, performanssitaiteilija Lempi Roos, harmonikkataiteilija Timo Kinnunen ja lyömäsoittaja Antti Ohenoja. Järjestäjien mukaan konsertin jouluhenkinen ohjelmisto pohjautuu eri aikakausien joulumusiikkiin ja improvisaatioihin ja esimerkiksi afrikkalaisiin joululauluihin. Konserttiyleisölle on tarjolla lämmintä glögiä ja pipareita. […]
Joulun alla Oulussa järjestetään useita joulukonsertteja, niin kirkoissa kuin konserttisaleissakin.
Maanantaina 18.12. jouluista musiikkia kuullaan Oulun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. Konsertissa esiintyvät huilisti Emma Tessier, performanssitaiteilija Lempi Roos, harmonikkataiteilija Timo Kinnunen ja lyömäsoittaja Antti Ohenoja. Järjestäjien mukaan konsertin jouluhenkinen ohjelmisto pohjautuu eri aikakausien joulumusiikkiin ja improvisaatioihin ja esimerkiksi afrikkalaisiin joululauluihin.
Konserttiyleisölle on tarjolla lämmintä glögiä ja pipareita. Konsertti alkaa kello 18, liput 10 euroa ovelta.
Konsertti on osa Music in Botanical -konserttisarjaa. Sarjan konsertteja järjestetään kasvitieteellisen puutarhan pyramidikasvihuoneissa neljä kertaa vuodessa eri vuodenaikoina.
Sarjan talvikonsertissa ensi helmikuussa esiintyvät muun muassa panhuilisti Julian Pusca ja sellisti Adrian Mantu. Tulevassa kevätkonsertissa taas esiintyy sopraano Sarah Maria Sun yhdessä musiikkisarjan taiteellisen johtajan Timo Kinnusen kanssa.
Julkaistu
SHARE
Anni Hyypiö
Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio