Oulun ylioppilaslehti 2018.

Linnanmaan kampukselle suunnitellaan yritysaluetta – havainnekuvassa alueelle on sijoitettu esimerkiksi liikuntatiloja, liiketiloja ja coworking-tila

Yritysaluetta suunnitellaan noin 10 000 neliön tiloihin kampuksen lounaiskulmaan. Suomen Yliopistokiinteistöjen havainnekuvassa yritysalueelle on sijoitettu muun muassa liikuntatiloja ja liiketiloja. Uutta paperikauppaa ei havainnekuvissa vielä näy, mutta kampuskehitys- ja markkinointijohtaja  Juha Uotila suhtautuu ajatukseen myöntyvästi. "Uskoisin, että varmasti voidaan löytää sopiva paikka, kun on nyt saatu Oamkinkin tila-asiat ratkottua."

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Oamkin muuttoon valmistautuvan Linnanmaan kampuksen uudistaminen etenee.

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy (SYK), Oulun yliopisto ja Oamk tiedottivat torstaina 18.1. SYK:n ryhtyvän kehittämään Linnanmaalle yritysaluetta yliopistolta vapautuviin tiloihin.

Yritysaluetta suunnitellaan noin 10 000 neliön tiloihin kampuksen lounaiskulmaan.

Oulun yliopiston hallintojohtajan Essi Kiurun mukaan kyseiset tilat ovat Suomen Yliopistokiinteistöjen omia alueita, joista yliopisto on vuokrannut osan arkkitehtien, kasvatustieteiden tiedekunnan musiikkiluokan ja prosessitekniikan väistötiloiksi.

Lisäksi alueella sijaitsee geolaboratorio, jossa sijaitsevat yksiköt jatkavat toimintaansa olemassa olevissa tiloissa. Niin sanotut kivipihan kivet joudutaan siirtämään hankealueelta muualle.

Kiurun mukaan yksiköt voivat käyttää väistötiloja siihen asti, kunnes heidän uudet tilansa ovat valmiit.

”Mikäli on erityisiä tarpeita, voidaan niistä neuvotella vielä erikseen.”

 

 

Havainnekuva: Suomen Yliopistokiinteistöt Oy. 

 

SYK:n havainnekuvassa yritysalueelle on sijoitettu liikuntatiloja ja liiketiloja. Tilaa on kartan mukaan varattu myös toimitiloille, start up -yrityksille ja coworking-tilalle.

Suomen Yliopistokiinteistöjen kampuskehitys- ja markkinointijohtajan Juha Uotilan mukaan käynnissä on kuitenkin vasta ”konsepti- ja esimarkkinointivaihe”.

Sopimuksia yritysten kanssa siis ei ole vielä tehty.

”Olemme kartoittaneet nyt kokonaisuutta. Nyt tunnustellaan markkinaa ja katsomme, mikä on alueen vetovoima. Riippuen siitä, miten neuvottelut etenevät, pyrimme siihen, että tämän vuoden puolella olisi jo jotain kerrottavaa.”

Tällöin yritysalueen remonttitöiden ensimmäisen vaiheen rakennustöiden arvioidaan käynnistyvän keväällä 2018, ja ensimmäinen vaihe valmistuisi keväällä 2019.

Voiko esimerkiksi liikuntatiloiksi merkittyihin tiloihin tulla vielä jotain muuta kuin liikunta-alan yrityksiä?

”Sanotaan näin, että tällä hetkellä täytyy olla täysin avoimena: jollei liikuntayrittäjä ole alueesta kiinnostunut, paha sitä on yrittää myydäkään.”

Juha Uotilan mukaan kasvava Linnanmaan kampus kiinnostaa yrityksiä aiempaa enemmän.

”Oamkin tulo lisää Linnanmaan vetovoimaa, ja yritykset alkavat olla kiinnostuneita tästä nyt syntyvästä yliopiston ja ammattikorkeakoulun kokonaisuudesta. Kun puhutaan 20 000 opiskelijan määrästä, se on jo tosi iso kiinnostuksen kohde monille yrityksille. Lisäksi korkeakoulujen yhteistyö tutkimuksessa, yritystoiminnassa ja opetuksessa luo ihan uudenlaisia mahdollisuuksia olla mukana.”

 

Saadaanko kampukselle uusi paperikauppa?

Oamkin tulevan muuton vuoksi Linnanmaalla on nähty monenlaisia muutoksia.

Keskusaulassa sijaitseva Campus Shop suljettiin lokakuussa, ja tilaan avataan alkuvuodesta kahvila-smoothiebaari.

Ennen joulua ovensa sulkeneen yliopiston eläinmuseon tiloihin suunnitellaan ravintolatilaa, jota voi käyttää myös opiskeluun ja erilaisten tapahtumien järjestämiseen.

Campus Shopin (ent. Paperikauppa) sulkemisen jälkeen kampuksella ei ole ollut enää omaa toimisto- ja paperitarvikkeita myyvää kauppaa.

Voisiko kampukselle tulla nyt muiden uusien yritysten vanavedessä uusi toimisto- ja paperitarvikkeita myyvä kauppa?

SYK:n Juha Uotila suhtautuu ajatukseen myöntyvästi.

”Uskoisin, että varmasti voidaan löytää sopiva paikka, kun on nyt saatu Oamkinkin tila-asiat ratkottua. Nyt alkaa hahmottua koko kokonaisuus paremmin.”

 

Yrityksissä mahtavia mahdollisuuksia

SYK:n mukaan yritykset lisäävät alueen vetovoimaisuutta ja edistävät yritysten ja oppilaitosten välistä yhteistyötä.

Juha Uotila pitääkin yritysten tuloa kampukselle todella positiivisena asiana.

Myös Essi Kiuru iloitsee yritysten tulosta, ja pitää kehitystä mahtavana mahdollisuutena sekä opiskelijoille että henkilöstölle.

”Tämä on todella positiivinen asia. Kaikki kampukselle tulevat palvelut ja yritykset paljon mahdollisuuksia hyvin monelta puolelta. Opiskelijoiden kannalta tämä mahdollistaa linkkejä erilaisiin yrityksiin, gradun tekemisestä kesätyöpaikkoihin. Tutkimuspuolella [yritysten läsnäolo] taas mahdollistaa tutkimusyhteistyöhön erilaisten toimijoiden kanssa. ”

”En vielä tarkemmin tiedä, minkälaista yritystoimintaa on luvassa, mutta näyttää siltä, että kampus houkuttelee tänne hyvin erilaisia palveluita, esimerkkinä jo aiemmin avattu kampaamo. Se tekee tästä pienoiskaupunkimaisen miljöön.”

Linnanmaalla Oamkin tieltä muuttavien humanistisen ja kasvatustieteiden tiedekuntien tilojen rakennustyöt käynnistyivät viime syksynä.

Oamkin käyttöön tulevien tilojen rakentaminen käynnistyy kevättalvella 2018.

SYK allekirjoitti tilamuutoksia koskevan vuokrasopimuksen Oulun yliopiston kanssa syyskuussa ja Oamkin kanssa marraskuussa.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: