Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kädenjälki näkyy tänäkin vuonna Lumo-valofestivaalin ohjelmistossa. Kolmen tutkintoalan opiskelijoiden yhteisteoksessa pääteemoina ovat yhteisöllisyys ja parveutuminen.
Hupisaarten kasvihuoneella esitetään viikonloppuna monitaiteellinen teos, jossa liike, ääni ja visuaalisuus kohtaavat. PARVI on Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajan, musiikkipedagogin ja viestinnän tutkinto-ohjelmien opiskelijoiden yhteisprojekti. Teos kuuluu 21.–23. marraskuuta järjestettävän Lumo-valofestivaalin ohjelmaan.
“PARVI on ikään kuin taiteen ja teknologian yhteentörmäys. Tanssijoiden liike, muusikoiden improvisaatio ja paikan päällä taltioitu ääni vaikuttavat vahvasti visuaalisiin elementteihin, kuten valaistukseen ja heijastettavaan videomateriaaliin”, kertoo tuottaja Joonas Leinonen.
Vuorovaikutus on keskeisessä roolissa myös yleisön ja esiintyjien välillä. PARVI on immersiivinen teos, joka kutsuu yleisön kokemaan, millaista on nimensä mukaisesti olla osa parvea.
PARVI-teoksen työryhmässä on mukana yhteensä noin 30 opiskelijaa kolmelta eri tutkintoalalta sekä kahdeksan ammattikorkeakoulun lehtoria tai työntekijää. Teoksen ideointi aloitettiin jo elokuussa, ja sen syntyyn vaikuttivat vahvasti sekä tarinallisuus että tiede.
Tuottaja Joonas Leinonen uskoo, että PARVI-teoksesta löytyy kiinnostavia elementtejä kaiken ikäisille.Kuva Tuuli Turunen.
Avainasemassa yhteisöllisyys
Teoksen vaiheista voi huomata, kuinka aluksi eristäytynyt joukko olentoja löytävät toisensa ja vähitellen parveutuvat yhteen taiteen äärelle. Leinosen mukaan teoksen sanoma on yleisön vapaan tulkinnan varassa, mutta hän itse kokee PARVEN muistuttavan siitä, kuinka ihmiset lopulta tarvitsevat toisiaan.
Tiedeaspekti kirkastui, kun teoksen äänisuunnittelusta ja musiikin ohjauksesta vastaava lehtori Jussi Tuohino löysi parviälyä käsitteleviä tiedeartikkeleita, joissa sukellettiin parvikäyttäytymiseen ilmiönä. Teoksessa esiintyjät eivät ilmennä eläinkunnan hahmoja, mutta sen rakenne sekä liikekieli ovat saaneet inspiraationsa luonnon tavasta parveutua.
“Heitimme tämän konseptin opiskelijoille, ja he ottivat siitä heti koppia. Tärkeintä on, että opiskelijat ovat ideoinnissa ja toteutuksessa kuskin paikalla, ja lehtorit lähinnä fasilitoivat ja tukevat prosessia”, Leinonen avaa.
Tanssinohjauksesta ja koreografiasta vastaava Liisa Heikkinen ohjaa tanssijoita PARVESSA. Hän on tyytyväinen tutkintoalojen väliseen yhteistyöhön.Kuva Timo Vehkaoja.
Yhteistyötä yli tutkintorajojen
Ensi vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun Oulun ammattikorkeakoulu ja Lumo-valofestivaali aloittivat yhteistyön. Leinonen kertoo, että opiskelijoiden keskuudessa Lumo-projektin toteuttaminen on joka syksy intensiivinen, mutta intoa herättävä toimeksianto.
“Lumoa lukuun ottamatta meillä ei liiemmin ole tutkinto-ohjelmien välistä yhteistyötä, mikä tekee tästä siinäkin mielessä erityisen mahdollisuuden. On hienoa nähdä, miten eri taiteenlajit kohtaavat, ja opiskelijat voivat oppia toinen toisiltaan”, Leinonen iloitsee.
Tämänvuotisessa teoksessa tutkintoalojen välistä yhteistyötä on vahvistettu entisestään. Leinonen esimerkiksi muistaa, kun syksyn harjoituksissa tanssijat oivalsivat, kuinka konkreettisesti heidän liikkeensä vaikuttaa syvyyskameran taltioimaan videokuvaan. Näin ollen reaaliaikainen kuvamateriaali heijastui takaisin tanssijoiden ilmaisuun.
“Teknologian rooli ei ole ainoastaan tallentaa tai toistaa jo aiemmin tehtyä, vaan tavoitteena on esiintyjien ja teknologian vuorovaikutus. Mikään tutkintoala ei ole toistaan tärkeämpi, vaan kaikki lähtee kollegiaalisesta yhteistyöstä”, Leinonen summaa.
Oulun ammattikorkeakoulun PARVI-teos on nähtävillä osana Lumo-valofestivaalia Hupisaareen kasvihuoneella 21.–23. marraskuuta. Teoksessa ei ole näytösaikoja vaan sitä voi saapua katsomaan milloin tahansa festivaalin aukioloaikojen puitteissa kello 16–22.
Artikkelikuva Timo Vehkaoja.
Julkaistu
SHARE
Tuuli Turunen
Oulun ammattikorkeakoulun opiskelija, joka rakastaa tarinoita, eläimiä ja syvällisiä keskusteluja teekupin äärellä. Todennäköisimmin häneen voi törmätä kirjastossa, lenkkipolulla tai patikointireitillä. Tuulin suurin unelma on koiranpentu ja omakotitalo Lapissa.
Kulttuuripaja Moodin avajaisia vietettiin syyskuun lopulla. Moodi on 18-35 –vuotiaiden korkeakouluopiskelijoiden turvallinen ja rento tila, jossa on tarjolla monipuolisia luovia ja yhteisöllisiä ryhmiä.
Moodin vastaava ohjaaja Sanna Virtanen ja toiminnan ohjaaja Heidi Maria Huotari kertovat, että Moodiin voi tulla opiskelemaan, tapaamaan ihmisiä ja kysymään neuvoa ohjaajilta ja muilta opiskelijoilta. Kulttuuripajalla on matala kynnys ja taloon voi tulla ihan vain istahtamaan hetkeksi kahville. Tarjolla on monipuolisia luovia ja yhteisöllisiä ryhmiä: taidetta, kirjoittamista, musisointia ja valokuvausta, pelejä, liikuntaa ja retkiä.
Ohjaajat kuuntelevat tarkalla korvalla opiskelijoiden toiveita. Jos olet intohimoinen neulahuovuttaja, Moodissa voit ohjata huovutuspiiriä. Kaikki toiminta on vapaaehtoista ja maksutonta.
“Kulttuuripajojen sydän on, että tarjotaan ihmisille mahdollisuuksia toteuttaa kiinnostuksen kohteitaan. Meillä on hyvä tilanne siten, että meillä on jatkuva rahoitus välinehankinnoille.”
“Meiltä löytyy laadukkaat kuvataidevälineet ja vaikka heti pystyy tekemään myös käsityöjuttuja. Täällä on myös paljon lautapelejä ja hiljainen tila, missä voi hengähtää riippumatossa”, ohjaajat kertovat.
Moodissa ei kysellä diagnooseja tai ongelmia. Omista haasteistaan voi kertoa ja kysyä apua opiskeluun, urahaaveisiin tai arjen pyörittämiseen, kun sille on tarve ja hyvä aika.
Vertaistukea ja yhteisöllisyyttä
Ohjaajat tiivistävät Kulttuuripajan toiminta-ajatuksen: Moodi auttaa opiskelijoiden kiinnittymistä opintoihin ja työelämään sekä tukee heidän kokonaisvaltaista hyvinvointiaan opinnoissa ja vapaa-ajalla.
“Yritämme luoda turvallisen yhteisön opiskelijoille, jotka ovat jostain syystä tippuneet opintojen rytmistä tai joilla ei ole omaa porukkaa koulussa”, Virtanen sanoo.
Toiminnan perusta on vertaistuki, vertaisohjaus ja yhteisöllisyys. Moodi kehittää yhteistoimintaa luovilla menetelmillä ja kulttuurin keinoilla.
Tärkeässä osassa toimintaa ovat vertaisohjaajat. Ensimmäinen vertaisohjaajakoulutus on käynnissä ja siihen osallistuu viisi opiskelijaa. Vertaisohjaajakoulutuksesta saa työtodistuksen ja ajatuksena on, että siitä voi lähteä kehittämään myös omaa ammattimaisuuttaan.
“Meillä on kasvamassa opiskelijaohjaajia suunnittelemaan toimintaa. Tarkoitus on, että muodostuu yhteisö, joka lähtee itse toimimaan ja kehittämään uutta”, Virtanen kertoo.
Vastaava ohjaaja Sanna Virtanen toivottaa kaikki tervetulleeksi Kulttuuripaja Moodiin.
Yhdessä yliopiston ja ammattikorkeakoulun kanssa
Sosiaalipedagogisella säätiöllä, Sosped:lla on kulttuuripajatoimintaa ympäri Suomen. Oulun Kulttuuripaja Moodi on ainutlaatuinen, sillä se on tarkoitettu korkeakouluopiskelijoille.
Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto (ESR). Oulun yliopisto sekä Oulun ammattikorkeakoulu (OAMK) ovat omalla rahoituksellaan mukana.
Oppilaitokset tuottavat myös sisältöä kulttuuripajan ohjelmaan. Vuoden vaihteen jälkeen OAMK järjestää työpajoja arjenhallintaan ja hyvinvointiin sekä tarjoaa opiskelijoille uraohjausta.
“Yliopisto panostaa webinaarityyppiseen kouluttamiseen ja heillä on mielen hyvinvointiin liittyviä teemoja. He toteuttavat myös vaikuttavuuden arvioinnin”, Virtanen kertoo.
Olohuone Teknologiakylässä
Kulttuuripaja Moodi sijaitsee Teknologiakylässä. Sosped oli valinnut tilan jo ennen kuin Huotari ja Virtanen aloittivat työnsä. Kriteerinä paikan valinnassa oli, että se on lähellä kampusta, mutta ei kampuksella.
“Olemme kuulleet opiskelijoilta, että tällaiselle olohuonemaiselle tilalle kampuksen ulkopuolella, mutta kuitenkin helposti saavutettavissa, on tarvetta”, Huotari kertoo.
Kulttuuripajassa on myös ilta- ja viikonlopputoimintaa, joten on hyvä, että se ei ole riippuvainen oppilaitosten kulkuluvista ja aikatauluista.
“Tänne pitää kyllä ensimmäisen kerran ihan asiakseen tulla, sillä olemme vähän piilossa. Bussit kulkevat kuitenkin molemmin puolin tietä ja kampukselta on lyhyt kävelymatka”, Huotari vinkkaa.
Kulttuuripaja on avoinna tiistaista perjantaihin, tarvittaessa myös viikonloppuna ja illalla. Toiminta jatkuu pitkälle kesään ja paja on vain heinäkuun kiinni.
“Avaamme ovet elokuussa, jo ennen kuin opinnot ovat alkaneet. Tarkoitus on, että pystymme palvelemaan niitäkin opiskelijoita, jotka asuvat opiskelupaikkakunnalla kesän ja eivät ole saaneet esimerkiksi kesätöitä”, Huotari tähdentää.
Riikka Niskala on työharjoittelussa Kulttuuripajalla. Kasvatustieteen opiskelija olisi kaivannut ensimmäisinä opiskeluvuosinaan Moodin kaltaista paikkaa.
Päihteittä retkille ja tapahtumiin
Ryhmätoiminnan lisäksi pajassa järjestetään erilaisia retkiä ja tapahtumia. Huotari kertoo, että esimerkiksi Halloween-bileisiin sai tulla viettämään aikaa iltapäivästä alkuiltaan.
“Kaikki opiskelijat eivät halua käydä perinteisissä opiskelijabileissä ja tapahtumissa. Toiveena on ollut vaihtoehto heille. Olemme päihteetön matalan kynnyksen paikka, mikä on tärkeää osalle opiskelijoista”, Virtanen valaisee.
Ulkopaikkakuntalaiset eivät välttämättä tunne Oulua ja kaupungin kaikkia mahdollisuuksia. Nyt on kulttuuripääkaupunkivuosi tulossa ja tapahtumia on valtavasti.
“Kun lähdetään ulos ja mennään yhdessä, kynnys kokea kulttuuritapahtumia madaltuu. Kaikilla ei tule yksin lähdettyä tai muuten ei ole mahdollisuutta käydä näyttelyissä ja tapahtumissa”, Virtanen sanoo.
“Tällä hetkellä käymme yhdessä perjantaisin tutustumassa lähinnä maksuttomiin kulttuurikohteisiin. Meillä kaikki toiminta on aina maksutonta. Jos menemme teatteriin katsomaan jotakin näytelmää, siihen hommataan jostakin rahoitus”, Huotari tähdentää.
Tulossa Anarkistimarttoja ja hävikkiruokaa
Moodissa viritetään nyt uusia yhteistyökuvioita ja rakennetaan verkostoja. Suunnitteilla on monenlaista toimintaa.
Vertaisohjaajakoulutuksessa olevat opiskelijat alkavat pitää avointa olohuonetilaa perjantaisin. Villasukkakerhossa pääsee tekemään käsitöitä yhdessä.
“Anarkistimarttojen kanssa meillä on kovat suunnitelmat. He aloittavat Anarkistimarttakerhon, jonne voi tulla kokeilemaan erilaisia kädentaitoja”, Huotari kertoo.
Keskustelua on ollut myös Prikka-hankkeen kanssa perjantaisin järjestettävästä hävikkiruokailusta.
“Ajatuksena on, että opiskelijat voisivat tulla tänne yhdessä syömään ja jos ruokaa jää, he voisivat ottaa sitä mukaan viikonlopuksi”, Huotari sanoo.
Toiminta lähtee yhteisöstä, mutta esimerkiksi taideterapiaryhmä on ammattilaisen vetämä ja suljettu.
“Toiminta on pääasiassa pienryhmätoimintaa eli opiskelijan pitää pystyä toimimaan ryhmissä. Jos tunnistamme, että joku tarvitsee enemmän yksilöohjausta tai tukea, ohjaamme hänet sitten eteenpäin, esimerkiksi YTHS:lle”, Virtanen sanoo.
Yhdessä onnistutaan
Yksinäisyys on yksi syy, miksi opiskelu ei suju. Ei ole ketään tai mitään, mihin kiinnittyä. Kulttuuripaja Moodiin voi tulla mukaan yhteisöön, tavata ihmisiä kasvotusten ja kokea yhteenkuuluvuutta vertaisten kanssa.
On mielikuva, että kyllä aikuinen korkeakouluopiskelija pärjää itsenäisesti. Jos on yksin ei uskalleta edes kysyä apua.
“Opiskelijat miettivät, että minunkin pitäisi osata ja tietää kaikki jo valmiiksi. Kun mukaan tulee häpeä, kynnys pyytää apua kasvaa suureksi. Me emme ole niin itseohjautuvia kuin usein ajatellaan”, Virtanen tähdentää.
“Ei pitäisi jäädä yksin ja irralleen miettimään niitä ajatuksia. Sekin voi auttaa, kun huomaa, että joku muukin on aivan yhtä hukassa”, hän lisää.
Huotari pohtii, että aika on mennyt eteenpäin mutta ajatusmaailma on jäänyt menneeseen. Ajatellaan, että kaikki opiskelijat ovat parikymppisiä nuoria, ja vain nuorilla on haasteita ja he tarvitsevat tukea.
“Opiskelijat miettivät, että minun pitäisi jo osata kaikki tässä vaiheessa elämää, tietää suunta ja sopeutua odotuksiin. Aikuisuuskin on yksi kummituskäsite ja kaikki tehdään nykyisin myöhemmin kuin parikymmentä vuotta sitten.”, Huotari pohtii.
Repaleiset opintopolut
Huotari tähdentää, että ihmiset ovat monista syistä eri vaiheissa opinnoissaan. Opiskelu on hyvin repaleista nykyään. Kaikki on eriytynyt ja yksilöllistynyt myös opinnoissa.
Etenkin yliopistossa ryhmät pirstaloituvat heti opintojen alussa ja ryhmähenkeä ja yhteisöllisyyttä ei pääse välttämättä syntymään.
“Nyt eletään muutosten aikaa opiskelussakin. Koronan jälkeinen normaali saattaa olla edelleen etäopiskelupainotteista”, Huotari sanoo.
Myös verkko-opinnot ovat lisääntyneet ja oppilaitos voi fyysisesti sijaita missä päin maailmaa vaan.
Moodi on palvelu kaikille korkeakouluopiskelijoille, ei ainoastaan Oulun yliopistossa tai OAMK:ssa opiskeleville. Senkin takia yhteisöjen luominen on tärkeää, mutta näiden opiskelijoiden tavoittaminen on suuri haaste, koska kaikki ovat hajallaan jossain.
“Paras tapa löytää kohderyhmä olisi, että opiskelijat kertovat tästä toisilleen. Se vie kuitenkin aikaa. Emme aina itsekään muista, että olemme vasta lähtökuopissa”, Huotari sanoo.
Moodi ei kuitenkaan tavoittele suuria massoja, koska iso osa löytää paikkansa opiskelijayhteisössä muutenkin. “Meillä on täällä mahdollisuus tuoda hyvinvointia opiskelijoille ja kohdata ihmiset ihmisinä”, Huotari summaa.
Kulttuuripaja Moodi
18-35 –vuotiaiden korkeakouluopiskelijoiden olohuone ja turvallinen tila.
Tarjoaa apua opiskelun ja arjen haasteisiin.
Toiminnan perusta on vertaistuki, vertaisohjaus ja yhteisöllisyys.
Tarjoaa monipuolisia luovia ja ryhmiä.
Matalan kynnyksen päihteetön ja diagnoosivapaa tila.
Kouluttaa vertaisohjaajia.
Kaikki toiminta on maksutonta.
Moodi on avoinna tiistaista perjantaihin. Heinäkuun kulttuuripaja on suljettu.
Kulttuuripaja tarjoaa tiloja myös opiskelijajärjestöille, silloin kun Moodissa ei ole omaa toimintaa.
Moodi sijaitsee Teknologiakylässä osoitteessa Teknologiantie 9 D.
Juttua muokattu 18.11. klo 13.01: Korjattu Huotarin titteli ja Riikka Niskalan sukunimi.
Julkaistu
SHARE
Pete Huttunen
Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.
Oululaisten korkeakouluopiskelijoiden lukuvuoden avajaistapahtuma Hurmos-festivaali keräsi Kuusisaareen yli 7000 iloista opiskelijaa perjantaina 12. elokuuta. Hyvin valitut esiintyjät ovat osa juhlia, mutta tärkeintä on lämmin tunnelma ja yhdessäolo.
Hurmos on Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY), Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (OSAKO) sekä Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (O’Diako) yhteinen lukuvuoden avajaistapahtuma.
Yhdessä kun tehdään, saadaan aikaiseksi jotakin osasia suurempaa. Hurmos-ilta on ihan oikea festivaali. Paikalta löytyy kaksi lavaa, kymmeniä ruoka- ja juomakojuja sekä eri toimijoiden ständejä.
Lavalla nähdään Suomen eturivin artisteja sekä opiskelijaesiintyjiä. Tämän vuoden päätähtiä olivat TUULI, Ares, ELLIMEI ja Ege Zulu.
Hyvä musiikki, yhdessä laulaminen ja tanssiminen on yhteenkuuluvuutta rakentava rituaali. Yksikään juhlija ei kuitenkaan mainitse artisteja juttutuokioissa.
Kaikki esiintyjät ovat tietenkin hyviä ja valtavan energinen Ege Zulu ihan nappivalinta illan pääesiintyjäksi.
Ege Zululla on uskomaton lavaenergia ja porukka on aivan pähkinöinä keikan alusta loppuun.
Esiintyjät ovat tärkeitä ja nostattavat bilemeininkiä, mutta tärkeintä on tunne siitä, että ollaan yhdessä. Tuntemattomista tulee hetkessä tuttuja, ehkäpä myöhemmin kavereita tai jotain vieläkin enemmän.
Haalarit merkkeineen ovat opiskelijan koodiasu, ja keskustelu on helppo avata utelemalla toisen opiskelualaa tai yhteisiä tuttavia. Kaikki tuntevat ainakin jonkun koneteekkarin tai biologian opiskelijan.
Iloista kuhinaa ja optimistisia ajatuksia
Järjestöjen esittelypisteillä käy kuhina ja ihmiset jonottavat sopuisasti ständeille, joissa on tarjolla pientä kivaa. Kojuilla vastaanotto on pirteän lämmin. Useat jäävät juttelemaan opiskelusta tai jostain ihan muusta pidemmäksikin aikaa.
OYY:n pisteellä Jonne Haapalalla on kiirettä vilskeen keskellä. Hän toimii ylioppilaskunnan toisena varapuheenjohtajana ja koulutuspoliittisena vastaavana.
Hurmoksessa Haapala on ollut aiemmin vieraana, mutta nyt hallituksen jäsenenä hän on ensimmäistä kertaa tapahtumassa työssä.
“Tosi hyvä meininki on ollut ja vastassa on ollut iloista väkeä. Opiskelijat ovat tulleet juttelemaan ja pyöräyttämään onnenpyörää. Olemme jakaneet heille aurinkolaseja, haalarimerkkejä ja lakua matkaan”, Haapala kertoo iloisena.
Työ ylioppilaskunnan hallituksessa on ollut opettavaista ja monipuolista. Hän kertoo, että on saanut toiminnasta myös paljon visioita tulevaan.
Aprotim Paul (vas.) ja Jonne Haapala jakavat iloa, ajatuksia ja pieniä palkintoja. Onnenpyörä on hauska ja suosittu ohjelmanumero OYY:n kojulla.
Uutisia ja joitain kannanottoja kuunnellessa saattaa tuntua, että nykyisessä ilmapiirissä ei arvosteta koulutusta. Poliittisessa retoriikassa tutkimustuloksia vähätellään tai ne jätetään huomiotta.
Koulutuksesta ja opiskelijoiden toimeentulosta on myös leikattu sakset iloisesti napsaten. Koulutuspoliittinen vastaava on kuitenkin lukuvuoden alkaessa toiveikas.
“On ollut tosi kiva kuulla, että on myös päättäjiä, jotka arvostavat koulutusta ja näkevät opiskelun suuren merkityksen.”
“Kevään kunnallis- ja aluevaalien alla tapasimme monesta eri puolueesta ihmisiä. Välitimme heille viestiä, mitkä asiat ovat opiskelijoille tärkeitä”, Haapala tähdentää.
Poppareita ja sympatiaa
Popkornikojulle on selkeästi pisin jono. Opiskelijat tarvitsevat myös suolaista purtavaa juhlimisen ohessa. Oppimistieteitä opiskeleva Mirette Perander kertoo, että poppareita on jonotettu juhlien alusta lähtien.
“Meillä on tässä pieni tehtävä poppareita vastaan. Keräämme samalla meidän oppimisen tuen ja hyvinvoinnin keskukselle vastauksia.” Keskus on perustettu yliopistolle tänä vuonna.
“Kysymykset ovat täällä tavallista rennompia. Kysymme esimerkiksi: mikä tuo hurmosta opiskelija-arkeen ja mikä on oma lemppari festaribiisi”, Perander kertoo iloisesti hymyillen.
Vastausten perusteella hurmosta opiskelijoiden arkeen tuovat ainakin kaverit, uni ja palautuminen sekä toisaalta myös bilettäminen.
Poppareiden jaon ohessa Mirette Perender on muun muassa kysellyt fukseilta, miten orientoituminen opiskeluun on onnistunut.
Hurmoksessa ei häiritä
Hurmoksessa tunnelma on rento ja iloinen. Kenenkään lasissa ei ole rähinäsimaa ja mielikuvat kontaten oksentavista teekkareista juontavat vuosikymmenten takaa.
Vaikka lähes kaikki käyttäytyvät juhlatunnelmassakin esimerkillisesti, joskus jokaisella saattaa olla huono päivä tai verensokerit alhaalla.
Turvallisuudesta ja kaikkien viihtyvyydestä vastaavat järjestyshenkilöiden lisäksi häirintäyhdyshenkilöt.
Viljami Viinikka kertoo, että häirintäyhdyshenkilön tehtävä on lähinnä ennaltaehkäisevä. Läsnäolo on myös hyvä muistutus kaikille siitä, että pitää käyttäytyä.
Juhlijat tietävät, että on olemassa taho, johon voi tukeutua hankalassa tilanteessa. Ihmiset eivät jää yksin, jos kokevat kiusaamista tai häirintää. Asiaa pääsee selvittämään turvallisessa tilanteessa.
“Hurmos on ollut yleensä hyvin rauhallinen tällaisten tilanteiden puolesta. Välttämättä yhteydenottoja ei tule yhtäkään illan aikana”, Viinikka kiittelee.
Viljami Viinikka kertoo, että Hurmoksessa opiskelijat osaavat juhlia siivosti.
Viinikka toimii häirintäyhdyshenkilönä useissa vuoden aikana järjestettävissä tapahtumissa. Yhteydenottoja hänelle tulee yhdestä kahteen kuukaudessa.
“Yleensä kyse on enemmän tai vähemmän väärinymmärryksestä. On hyvin inhimillistä, että häiritsijä ei edes tiedä syyllistyneensä tekoon.”
“Kun kärjistynyt tilanne päästään yhdessä purkamaan, usein molemmat osapuolet pääsevät yhteisymmärrykseen. Ihan kaikkea ei ole pahalla tarkoitettu”, Viinikka tähdentää.
Superhyvä meininki
Neljättä vuotta luokanopettajaksi opiskeleva kaveriporukka juhlii illan hämärtyessä silmin nähden hyvällä mielellä. Hurmoksessa he ovat käyneet joka syksy opintojen alusta lähtien.
“Todella hyvä fiilis! On ollut ihan superhyvä meininki. Täällä on paljon ihmisiä, joita ei tunne, silti olemme kaikki yhtä porukkaa”, nuoret naiset sanovat yhteen ääneen.
Ella Jänkälä, Henna Riikka Harju, Noora Hongell, Ella Isokoski ja Malena Björklund juhlistavat lukuvuoden alkua neljättä kertaa. Joka vuosi on ollut tosi kivaa.
“Täällä on hyvä aloittaa lukuvuosi ja kokoontua kavereiden kanssa juhlimaan syksyä. Yhteisöllinen tunne on tärkeä ja täällä tapaa myös uusia kavereita”, neidot summaavat Hurmoksen tunnelman ja merkityksen.
Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.
Oulun Musiikkivideofestivaalien Velistä sunnuntaita vietettiin jo 14. kertaa. Tänä vuonna festivaalien teema oli hypertodellisuus
mutta muusikko ja kulttuuritoimittaja Veli Kauppisen musavideokooste keskittyi juhlien perusasiaan: katsotaan yhdessä musiikkivideoita, joista ihminen kertoo ihmisille.
Velinen sunnuntai on yks Oulun Musiikkivideofestivaalien suosituimmista ohjelmanumeroista. Ajatus on, että tv:n ja radion musiikkiohjelmista tuttu Veli Kauppinen näyttää hyviä musiikkivideoita ja kertoo enemmän tai vähemmän levottomia tarinoita videoista, musiikista ja vähän muustakin.
Kauppisen OMVF-ura alkoi jo 15 vuotta sitten, kun hänet pyydettiin kotimaisen kilpailun tuomaristoon.
“Videoiden tuomarointi oli tavallaan hirveää, mutta mielenkiintoista hommaa. En ollut hetkeen tarkasti katsonut kotimaisia musiikkivideoita, mutta silloin piti katsoa kaikki kilpailuun lähetetyt teokset. Se oli silmiä avaavaa.”
“Olin tosi innoissani tapahtumasta ja intoilin siitä myös silloisille järjestäjille. Tiesin kyllä juhlista, mutta en ollut koskaan käynyt paikalla. Kerroin, että tulisin tosi mieluusti seuraavanakin vuonna.”, Kauppinen muistaa.
Järjestäjät ehdottivat, että sujuvasanainen musiikkimies kuratoisi oman näytöksen, ja siitä lähtien hänet on pyydetty mukaan joka vuosi.
Videoita, sipsejä ja karkkia
Lauantai-iltana on juhlittu musiikkivideoita Pumpeligaalassa, ja joillakin ilta on jatkunut todistettavasti aamuyön tunneille. Sunnuntaina alkuiltapäivästä mieli saattaa vaellella hypertodellisessa tilassa.
“Me ollaan joskus kutsuttu Velistä sunnuntaita krapulashowksi, mitä se ei toki kaikille ole. Minulle se on kyllä joskus ollut.”
“Mietittiin, että tarjotaan näytöksessä sipsejä, karkkia ja limpparia. Se oli kiva juttu ja itsellenikin sellainen, että voi ottaa rennosti”, Kauppinen kertoo hyväntuulisena.
Vaikka näytöksen konsepti on pysynyt samana, tyyli ja teema vaihtuvat joka vuosi.
“Katson aina, mikä on sen vuoden festivaalien teema, ja sitten en noudata sitä. Ajattelen toki sitäkin, mutta shown tarkoitus ei ole koota festivaalien teemoja yhteen.”
“Olen radiomaailmassa tottunut siihen, että aasinsillat keksitään mistä vaan. Olen hyödyntänyt tässäkin sitä oppia”, Kauppinen sanoo.
“Jos sattuu, että ohjelmistosta tulee festivaalien teemaan sopiva, kerron kyllä yleisölle, että huomaatteko, miten nerokasta toimintaa”, hän lisää nauraen.
Ensin valitaan musiikki
Kun musiikkitoimittaja lähtee valitsemaan videoita, valitaan musa ensin.
“Jos tykkään jostakin biisistä tosi paljon, katson, minkälainen musiikkivideo siinä on. Jos video on kiva, otan sen mukaan.”
Ohjelmiston Kauppinen rakentaa tarkasti sumealla logiikalla.
“Selailen muutaman illan YouTubea, kuten kuuntelen musiikkiakin – eli vähän miten sattuu.”
Tämän vuoden ohjelmistoa Kauppinen lähti rakentamaan kahdesta videosta, joissa on pääosassa ikoniset naisnäyttelijät. Tilda Swinton esiintyy citykettuna Orbitalin 90-luvun videossa ja Cate Blanchett tanssii parin vuoden takaisella Sparksin videolla.
“Ne olivat kaksi ensimmäistä. Jostakin tällaisesta se lähtee aina rönsyilemään eri suuntiin.”
Neneh Cherryn video oli myös pakko ottaa mukaan, koska Kauppinen oli juuri lukenut hänen kiinnostavan omaelämäkertansa sekä kuunnellut paljon hänen musiikkiaan.
“Neneh Cherry on todella siisti tyyppi. Sitten 070 Shaken Vagabond–biisi on aivan saakelin hyvä, ja video sopii siihen. Nämä, ja sitten Talk Talk on sellainen ja…”, Kauppinen kuvailee videoiden virtaavaa valintaprosessia.
MTV-matskua videokaseteilta
Musavideoilla oli Kauppiselle valtava merkitys teini-ikäisenä. Siihen aikaan musiikkivideoita näki erikseen etsimättä ja tv:ssä pyöri muun muassa Jyrki –ohjelma. MTV (Music Television), ei kuitenkaan näkynyt Pattijoella.
“Veljeni asuivat silloin Helsingissä ja molemmat nauhoittivat minulle VHS-kaseteille videoita. Joskus joululomalla he sitten toivat minulle kasettipinot, että tässä sulle vähän MTV-matskua.”
“Ne olivat älyttömän tärkeitä ja niitä kasetteja katsottiin todella paljon myös porukalla kavereiden kanssa kotibileissä”, Kauppinen muistelee.
Nuoruuden videohelmiä on nähty myös Velisessä sunnuntaissa.
“Näytin vanhoja videoita festivaaleilla oldies-meiningillä. Sain näytökseen kaksi videokasettisoitinta. Merkitsin tosi tarkkaan paperille aikakoodit ja sitten kelailin nauhoja. Oli tosi hauskaa näyttää niitä yleisölle.”
Musiikkivideon sanomaa
Kauppinen tekee Ylelle uuden musiikin ohjelmia. Tämän vuoden Velisessä sunnuntaissakin on paljon uusia videoita.
“Kuuntelen paljon vanhojakin suosikkeja, mutta olen pyrkinyt siihen, että sunnuntain koosteessa ei vain muistella musiikkivideoiden kulta-aikaa.”
Musiikkivideoilla markkinoidaan usein artistia ja osa sisältää vain hienoja kuvia ja hyviä fiiliksiä.
“Vielä on kuitenkin ihmisiä, jotka tekevät hienoja videoita, jotka pistävät tosissaan miettimään asioita. Haluan näyttää myös niitä videoita”, Kauppinen tähdentää.
“Nyt mukana on esimerkiksi Moor Mothersin All the Money in the World -niminen biisi ja video. Se kertoo siitä, miksi kaikki maailman rahat ovat vain harvoilla valituilla ja miksi ne eivät jakaudu tasaisemmin.”
Velinen sunnuntai on hauska, syvällinen, pinnallinen ja ennen kaikkea velisen kummallinen välittömän viehättävä tilaisuus. Rekvisiitaksi Kauppinen valitsi juhlakengän ja vanhan kahvinkeittimen. Kuva Pete Huttunen.
Tämän vuoden festivaalien teema on hypertodellisuus. Tiivistetysti se tarkoittaa, että visuaaliset kuvastot luovat todellisuutta, joka on todellisempaa kuin fyysinen maailma.
“Se on mielenkiintoinen ajatus, mutta teema taisi tänä vuonna vähän unohtua. Kun näin sen, mietin että nyt on liian vaikeaa pattijokiselle”, Kauppinen nauraa.
Yksi juhlissa esillä ollut aihe oli myös tekoälyllä tehdyt tai sitä hyödyntävät videot.
“AI-kuvastoa on nyt tosi paljon ja halusin siitä nimenomaan pois. Sen takia minulla on videoita, joissa esillä on ihminen ja ei ole käytetty tehosteita”, Kauppinen pyörittelee ja naurahtaa, että sainpas väistettyä tämänkin.
Tärkeä musiikkivideojuhla
Joskus kuulee puhuttavan, että vieläkö se OMVF järjestetään, musiikkivideohan on jo kuollut. Musavideot ja festivaali on kuitenkin edelleen ajankohtainen.
Tänä vuonna musiikkivideota juhlittiin jo 32. kertaa ja OMVF on maailman vanhin musiikkivideoon keskittyvä festivaali. Kotimaiseen kilpailuun lähetettiin yhteensä 288 videota.
“Tämä on tosi tärkeä tapahtuma. Heti ensimmäisenä vuonna, kun olin mukana tuomaristossa, oli tosi siistiä nähdä musavideoita isolta kankaalta.”
“Täällä taidemuoto pääsee oikeuksiinsa. Joka vuosi liikutun jostakin videosta, että on tämä hieno.”
“Aina tulee uusia tyyppejä, jotka ovat innostuneet tekemään musiikkivideoita. Täällä huomaa, että näytökset kiinnostavat ja keräävät yleisöä”, Kauppinen pohtii.
Jänniä hetkiä festivaaleilla
Kauppinen on ollut festivaaleilla monessa tehtävässä, muun muassa juontamassa Pumpeligaalaa. Festivaalit ovat hänelle kiireistä aikaa.
“Tutustun joka vuosi ohjelmistoon ja suunnittelen, mitä pitäisi nähdä. Mutta sitten en ehdi katsoa mitään.”
“Harmittaa erityisesti, että nyt jäi näkemättä avajaisnäytöksenä esitetty tekoälyn joka kerta uudelleen leikkaama dokkari Brian Enosta. Eno olisi ollut hienoa nähdä juuri täällä.”
“Olisi ollut kiva käydä myös Kalevi Suopursun retrospektiivissä ja katsomassa Mr. Lordin valitsemia musavideoita”, Kauppinen listaa.
Tänä vuonna Kauppisen ohjelmassa oli Velisen sunnuntain lisäksi DJ-setti sekä Makrokonsertti Toppilan rannassa. Makrokonsertin idea on, että artisti viedään johonkin ihme paikkaan muutama lipun voittaneen kanssa.
“Makrokonsertti oli erityisen mieleen painuva. Soittelin siellä omia biisejä ja oli tosi hauskaa. Mietin konsertista palatessa, että olipa jännä hetki meikäläisen elämässä.”
Mahtavat koreografiat
Veli Kauppisen biiseihin ei ole vielä tehty videoita. Hänellä on kuitenkin jo selkeä visio.
“Siinä olisi mahtavat koreografiat ja tosi iso tanssikohtaus. Tämän voisi ohjata esimerkiksi Kalevi Suopursu tai joku toinen hieno kotimainen ohjaaja. Minun pitäisi opetella ainoastaan ne koreografiat.”
“Mentäisiin suosikkiohjaajieni Michel Gondryn tai Spike Jonzen maailmaan. Idea olisi hemmetin hyvä, mutta toteutus vähän liian kunnianhimoinen. Jotenkin siitä pitäisi näkyä, että olisipa ollut vähän enemmän rahaa, että video olisi ollut mahtava”, Kauppinen maalailee.
Oman suosikkivideon valitseminen on sen sijaan haastavampi tehtävä.
“Haluaisin valita jonkin uuden videon, mutta palaan aina niihin vanhoihin. Ehkäpä valitsen Michel Gondryn ohjaaman videon Jean François Coen biisiin La Tour de Pise.”
“Löysin videon, kun halusin tutustua Gondryn varhaiseen Ranskassa tehtyyn tuotantoon ajalta ennen kuin hänestä tuli iso tyyppi. Se on hieno, mennään sillä.”
Oulun Musiikkivideofestivaaleja vietettiin 21.-24. elokuuta.
Veli Kauppinen on Oulun Musiikkivideofesteillä monessa mukana. DJ setin hän veti Silalakkaloungessa Valveen kahvilassa. Juhlat päättävä Velinen sunnuntai on useille juhlien tärkein tai ainakin mukavin ohjelmanumero. Kuva Mari Kivioja.
Artikkelia muokattu 4.9. klo 10.29: Korjattu festivaalin teema ja virheellinen termi hyperrealismista hypertodellisuudeksi.
Julkaistu
SHARE
Pete Huttunen
Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.
Oulun Kuusisaari ja Raatti täyttyivät tuhansista festivaalikävijöistä, kun Qstock toi eloa kaupunkiin heinäkuun viimeisenä viikonloppuna (25.–26.7.). Festivaalilla on vankka suosio, mistä kertoo etenkin se, että Qstock oli jälleen loppuunmyyty – 12. kerran peräkkäin.
”Vi ska bada bastu, bastu, ångon åpp och släpp all stress idag”, raikui Samsung-lavalla Kuusisaaressa Kaj’n esiintyessä perjantai-iltapäivänä, ja saunamaiset olivat olosuhteetkin. Qstockissa juhlittiin kaksi päivää helteessä ja hiki taatusti virtasi niin lavalla kuin yleisössä. Festivaalialueelle oli tänä vuonna tehty pieni viilennyspiste, jossa sadetin suihkutti vettä päälle, ja sille oli käyttöä.
Kuuma sää ei saanut tunteita kuitenkaan käymään liian kuumana. Kumpanakin päivänä festivaalialueella näkyi pääasiassa hyväntuulista juhlakansaa. Oulun poliisinkin mukaan festivaali sujui suunnitelmien mukaisesti ja meno oli leppoista. Tämä on hyvä suoritus, kun ottaa huomioon, että festivaalilla kävi kahden päivän aikana yhteensä 40 000 ihmistä, ja festarikävijät nauttivat myös muita juomia kuin vettä.
Qstock on kasvanut vuosien saatossa isoksi. Tänä vuonna seitsemällä lavalla oli lähes 70 esiintyjää. Perjantain pääesiintyjä Alan Walker kajautti ilmoille hittikimaran näyttävän valoshow’n kera. Päälavan kentällä yleisö oli kuin sillit purkissa ja nuorisoon painottunut ihmismassa myös pomppi tavalla, jota allekirjoittanut ei muista tällä festarilla ennen nähneensä – ja Qstock-putki on ollut katkeamaton vuodesta 2004 lähtien.
Lauantain huipensi puolestaan tänä vuonna paluun tehnyt Ultra Bra, jolle Qstock oli yksi harvoista kesän esiintymisistä. Ultra Brakin tarjoili hittejä toisensa perään ja sai yleisöön myös letkeää liikettä. Yhtyeellä oli orkesteri tukenaan, ja soitto kuulosti entistä komeammalta, kun lavalla oli kaikkinensa lähes 30 muusikkoa.
Esiintyjäkattaus oli Qstockille tuttuun tyyliin monipuolinen. Festareilla kuultiin niin kotimaan isoja tähtiä ja konkareita kuin alan nousevia nimiä Goldielocksista Luna Killsiin. Käärijä ja JVG saivat yleisöön liikettä, Bess laittoi tanssimaan, Behm ja Olavi Uusivirta hurmasivat ja BattleBeastpauhasi liekkien kera. IsacElliot, Ani ja Ares puolestaan saivat etenkin nuoremman sukupolven pakkautumaan lavojen edustoille.
Qstock onnistuu tuomaan Ouluun myös radioiden soittolistojen ja Spotifyn top 50 -listojen ulkopuolelta esiintyjiä, jotka kiinnostavat väkeä. Esimerkiksi progebändiThe Pineapple Thief ja rokkibändi PalayeRoyale ovat sellaisia. Pohjois-Suomen suurin festivaali pärjää siis hyvin myös koko maan isojen festareiden rinnalla. Qstock vetää väkeä Ouluun ympäri maan onnistuneilla artistikiinnityksillä, eikä vain siksi, että entiset oululaiset ja pohjoisen asukkaat tulisivat käymään kaupungissa festivaalin varjolla.
Nykyisellä alueella kasvumahdollisuuksia ei kuitenkaan juuri ole. Qstock on laajentunut Linnansaareen ilmaisella Oulu2026-lavalla, mutta Raattiin ja Kuusisaareen ei nykyistä enempää mahdu. Jos Raatin stadionin saisi käyttöön, voisi festivaali laajentua tutulla paikalla. Toinen vaihtoehto olisi kasvattaa festivaalia kaksipäiväisestä kolmeen päivään. Tässä voisi olla ideaa jo sen vuoksi, että festivaali alkaa aikaisin päivällä. Perjantaina ensimmäiset esiintyjät aloittivat kello 13 ja lauantaina kello 12. Festaripäivät venyvät siis pitkäksi, mitä enemmän artisteja käy katsomassa päivän aikana. Kolmipäiväisenä ensimmäiset esiintyjät voisivat aloittaa myöhemmin, kun lisäpäivä antaisi enemmän pelivaraa.
Qstockin toimitusjohtaja Jouni Loponen kertoiKalevalle, että mahdolliset laajennuskeskustelut jätetään syksyyn ja muutoksille on oltava painava syy. Niitä ei lähdetä hakemaan vain muutosten vuoksi. Tämä ei ole ihme, kun festivaali myy loppuun vuodesta toiseen; konsepti toimii sellaisenaankin.
Kun takana on jo parikymmentä Qstockia, on samalla tullut nähneeksi, miten festivaali on kasvanut ja muuttunut. Lavoja on lukuisia, alue on suurempi, musiikki soi aamupäivästä puolille yöhön ja yleisössä on paljon nuoria, jotka ovat laittautuneet parhaimpiinsa. Qstock ei ole mikään pieni rymyfestivaali, jossa rock raikaa, vaan koko kansan iso tapahtuma, josta jokainen löytää kuunneltavaa.Yleisö vaikutti olevan painottunut nuorisoon etenkin perjantaina. Sopivasti Apulannan Toni Wirtanen sanoikin ennen Pahempi toistaan -biisiä, että ”kaikki nuoret rokkaamaan!” Kun hän myöhemmin Anna mulle piiskaa -biisiä ennen sanoi, että ”party like it’s 96”, tuli huvittuneena mieleeni ajatus, että kuinkahan moni tällä festivaalilla oli edes syntynyt vuonna 1996. Onni on, että nuoremmat sukupolvetkin löytävät keikoille. Ilman heitä olisi Qstockin yleisössä ollut huomattavasti vaisumpi meno.
Kirjoittaja on Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija. Tiedeviestinnän opiskelija, joka erästä kotimaista artistia siteeraten on aikuinen, mutta omalla tyylillä.
Leniniä, punalippuja, lakkokehotuksia. Kaikki nämä asiat löytyivät Oulun ylioppilaslehdestä vuonna 1970, jolloin lehti oli avoimen sosialistinen julkaisu. Lehden linjaus ei kuitenkaan miellyttänyt ylioppilaskunnan johtoporrasta, jolloin päätoimittaja joutui vaihtoon.
Opiskelijoiden lisäksi vappu on myös suomalaisen työn ja työväen juhla. Työväenliikkeet ja opiskelijat kohtasivat vuoden 1970 Oulun ylioppilaslehden vappunumerossa kovin räväkkäällä tavalla.
Oulun ylioppilaslehti on nykypäivänä journalistisesti ja poliittisesti sitoutumaton julkaisu, eikä lehti sen kummemmin julkaise mitään erityisen poliittisesti radikaalia sisältöä tai aja mitään tiettyä agendaa tai aatetta ylitse muiden. Ylioppilaslehtien tarkoituksena ei ole olla tiedotuskanava poliittisille ideologioille, vaan olla yliopistoyhteisön oma lehti, jossa käsitellään heitä koskevia ja kiinnostavia aiheita.
Toisin oli 1970-luvulla, jolloin lehti ajoi avoimesti tiettyä poliittista aatesuuntausta. Lehden sivuja koristivat monet vasemmistolaisella särmällä varustetut artikkelit. Toimitus oli puhtaasti sosialistinen, mikä puolestaan ei miellyttänyt Oulun yliopiston ylioppilaskuntaa (OYY).
Jotta voitaisiin ymmärtää, miten radikaali muutos Oulun ylioppilaslehden toimituksen suunnassa todella oli, on parasta tarkastella alkuun lehtiä ajalta ennen tapahtunutta.
Välkkylää ja ylioppilaslehteä rakentamassa
Lehden perustamisvuodesta 1961 vuoteen 1970 Oulun ylioppilaslehti julkaisi artikkeleita liittyen oululaisiin opiskelijoihin, heidän elämäänsä ja heitä koskeviin ajankohtaisiin asioihin. Lehden uutisoimia aiheita olivat muun muassa Virpiniemen kampushanke, opiskelijakylä Välkkylän rakennushankkeen eteneminen, erilaiset vappuriehat ja humanistisen tiedekunnan haikailu ja lopullinen perustaminen. OYY:stä ja sen toiminnasta, kuten vuosijuhlien vietosta ja edustajiston vaaleista, on yhtä jos toistakin säännöllisesti ilmestyvää artikkelia lehdessä. Ylioppilaslehti toimi, ja toimii edelleen, osana OYY:tä.
Oulun ylioppilaslehti ei kuitenkaan ollut sanomalehti. Suurin osa sisällöstä 1960-luvun Oulun ylioppilaslehdissä olivat tavallisten opiskelijoiden uutisia, ilmoituksia, kolumneja ja arvosteluita. Niissä korostuivat etenkin huumori ja kieli poskella -asenne, jotka ovat opiskelijoiden tuottamassa mediassa vielä nykypäivänäkin yleisiä lähestymistapoja.
Humoristinen asenne tiivistyy OYY:n silloiseen maskottiin Uuno Välkkyyn, joka seikkailee lehden sivuilla 60-luvulla säännöllisesti kuvaten opiskelijaelämän ajattomia ongelmia ja huippukohtia. Hän muun muassa asuu veneen alla, koska ei löydä opiskelija-asuntoa, pettyy Oulun arkkitehtuuriin ja juhlii kaksi päivää putkeen krapula-aamusta huolimatta.
Mielenkiintoisimmiksi aikakauden lehdistä nousivat artikkelit, kolumnit ja mielipidekirjoitukset, jotka lehteen oli lähetetty. Aiheina oli pääosin politiikka, uskonto, elokuva- ja teatteriarvostelut sekä opiskelu. Näistä kirjoituksista erikoisimpia olivat varsinkin kolumnit ja mielipidekirjoitukset, joita nykypäivänä ei niiden sisällön vuoksi julkaistaisi. Yhdessä tekstissä kommunismista puhutaan jumaloivaan sävyyn, toisessa vastataan, ettei kommunismi olekaan niin hienoa, kolmannessa kehotetaan ottamaan Jeesus Kristuksen valo sydämeen ja neljännessä suunnitellaan saamelaisille omia, Yhdysvalloista tuttuja reservaatteja heidän kulttuurinsa säilyttämisen vuoksi.
1960-luvulla maailmanpolitiikasta ja yhteiskunnallisista epäkohdista lehti uutisoi rohkeasti. Seasta löytyy kehotuksia päästää romanit ravintoloihin ilman syrjintää ja Etelä-Afrikan apartheid-politiikka tuomitaan OYY:n toimesta useaan otteeseen. 1960-luvun loppuun tultaessa Vietnamin sodan vastustaminen ja Yhdysvaltojen ulkopolitiikan kritisoiminen tulevat enemmän esiin poliittisissa artikkeleissa.
Sivujen täytteinä olivat siis mitä useimmiten poliittisesti sitoutuneet artikkelit. Jotkin niistä edustivat jopa radikaaleja aatteita, mutta yhtä ajatusmaailmaa ei kuitenkaan nostettu toisen päälle. Sosialistin ja kokoomuslaisen kirjoittamat artikkelit ja puheenvuorot saattoivat ilmestyä samassa numerossa jopa vierekkäin. Poliittinen särmä ei ole ikinä puuttunut Oulun ylioppilaslehdestä.
Liittykää työläisten rintamaan!
Raju käännös vasempaan tapahtui vuonna 1970. Uuden päätoimittajan, Juhana Lepoluodon, myötä lehti pikkuhiljaa menetti puolueetonta linjaustaan ja korvasi sen avoimen sosialistisella ja vasemmistolaisella näkökulmalla. Heti ensimmäisestä numerosta on havaittavissa selkeä asenteen muutos. Artikkelit kertovat julkaisussa 1/70 muun muassa sosialistien lisääntymisestä Suomessa ja miten tulopolitiikasta hyötyvät vain ”[Matti] Virkkuset, [Paavo] Honkajuuret ja [Göran] Ehrnroothit”, toisin sanoen vain rikkaat toimitusjohtajat.
Lehdestä löytyy myös yllättäen oikeistolaisen Suomen isänmaallisten nuorten kirjoitus puolueohjelmastaan. Päätoimittajan aate -ja arvomaailmasta huolimatta lehti tässä vaiheessa pyrki säilyttämään asemansa foorumina, jonne kuka tahansa oululainen ylioppilas voisi kirjoittaa.
Lopusta löytyy pilakuva, jossa kritisoidaan Yhdysvaltojen sodankäyntiä ympäri maailmaa. Kaikkialla, minne jenkkisotilas meneekään, Vietnamiin, Lähi-Itään, Afrikkaan, hän saa vastaukseksi ”Ami, go home”. Kotona perhe puolestaan odottaa pyynnöin ”Papa, come home”. Tämän tyyppiset Yhdysvaltoja ja sotaa kritisoivat pilakuvat ovat yleisiä Lepoluodon ajan ylioppilaslehdissä.
Läpi vuoden 1970 ensimmäisen puoliskon Lepoluodon poliittinen vakaamus on jatkuvasti läsnä. Vasemmistolaista linjaa tukevat artikkelit yhteiskunnallisista asioista samalla käyden keskustelua yliopistosta ja siihen liittyvistä aiheista täyttävät lehdet. Aiheet liikkuvat sosialismin, kapitalismin, porvariston, demokratian ja diktatuurien ympärillä. Tällaisia juttuja ovat muun muassa Ismo Parkkosen ”internationaalit, jossa kerrotaan työväenliittojen historiasta 1800-luvun puolesta välistä 1940-luvun alkuun sekä opintolakkoa koskevat artikkelit lehdestä 7/70.
Seuraava merkittävä vasemmistolainen artikkeli löytyy Oulun ylioppilaslehden numerosta 8/70. Lehden etusivua koristaa suurin kirjaimin kirjoitettu, ”Taantumus jarruttaa puitelakia estä sen pääsy eduskuntaan!” -otsikolla varustettu artikkeli, jossa julistetaan “taantumuksellisten porvarillisten puolueiden” hidastavan korkeakoulujen sisäistä hallintoa koskevan puitelain hyväksymistä eduskunnassa. Puitelain lisäksi käsittelyssä oli yksilön oikeuksia laajentava työsopimuslaki, aborttilaki ja vuokralaisen irtisanomissuojalaki.
Kirjoituksen mukaan suurpääoman kellokas kokoomus, liberaalisen kansanpuolueen ja ruotsalaisen kansanpuolueen säestyksellä, pyrkii jarruttamaan lakiehdotuksien käsittelyä ”maratonpuheenvuoroilla”. ”Kokoomuslaiset jaarittelivat … tuntikausien puheenvuoroissa aborteista, lehmistä ja muusta siihen mittaan, että puhemiehen oli toistuvasti kehotettava puhujia pysymään asiassa”.
Seuraavaksi tekstissä eritellään syitä sille, miksi kokoomus vastustaa lakiehdotuksia. Kokoomuksen kerrotaan vastustavan oppilaitosten demokratisoimista, sillä ”se ei vastaa suurpääoman hyvin koulutettujen idioottien tarvetta” ja kansalaisvapauksien laajenemisen muotoja, kuten aborttia. Vuokralaisten hätä ei kokoomusta hätkäytä vaan he ovat vuokraisäntien ja asunnonomistajien asialla. ”Kokoomus on suurpääoman ja ylimpien sosiaaliryhmien etupuolue”. Vasemmiston tavoitteeksi puolestaan eritellään porvarillisen demokratian lisääminen, jotta voitaisiin pohjustaa ensi askelia siirtymää kohti ”ainoaa inhimillistä yhteiskuntajärjestelmää”: sosialismia.
Lopussa kehotetaan äänestämään tulevissa eduskuntavaaleissa vasemmistoa ja keskustapuoluetta ja olematta äänestämättä niitä, jotka toimivat opiskelijan etujen vastaisesti. Samalla myös puolustetaan Neuvostoliiton ulkopoliittista vaikutusvaltaa Suomessa ja sen kykyä seurata tiukasti vaaleja. ”Yhteistyöhallitus on myös ulkopoliittisesti paras ratkaisu”.
Vaalisaga saa dramaattisen jatko-osan numerossa 10/70. Eduskuntavaalien oikeistolaista voittoa kauhistellaan ehkä hieman yliampuvasti. ”Palasimme kivikauteen: Taantumus ja fasismi nousi”, otsikossa väitetään.
Samasta numerosta löytyy Vietnamin sodan siviiliväestöön kohdistuneesta kauhuista ja tuhoista kertova artikkeli. Kerrotaan kuinka Yhdysvallat tuovat ”demokratian” ja ”vapauden” Vietnamiin sen jälkeen kun koko kansa on murhattu napalmilla ja myrkyillä. Artikkelissa esitellään Yhdysvaltojen sotarikoksia ja kemiallisten aseiden arsenaalia, etenkin napalmia, sen valmistusta ja tuhovoimaa. Kaiken päälle on lisätty tunteita herättävällä kuva haavoittuneesta vietnamilaisesta lapsesta.
Vasemmistolainen sisältö vain syventyy seuraavissa lehdissä. Numeron 11/70 avaa artikkeli, jossa luetellaan Laosin lähihistorian taisteluita ja kamppailua itsenäisyydestä. Pääkirjoitus kertoo, kuinka oikeistolaiset ovat purkaneet säännöstelupolitiikkaa maailmanlaajuisen laman aikana. Alla on kuva, jossa hipit taistelevat poliiseiksi, sotilaiksi ja liikemiehiksi pukeutuneita sikoja vastaan. Samassa lehdessä pohditaan, voiko sosialismiin päästä ilman kapitalistista vaihetta, joka filosofi -ja taloustieteilijäkaksikko Karl Marx ja Friedrich Engles ovat määränneet ehdottomaksi kehitysaskeleeksi. Lehdessä 12/70 luetellaan CIA:n vääryyksiä ja rikoksia ympäri maailmaa etenkin sosialisti -ja diktatuurimaissa.
Oulun ylioppilaslehden numero 13/70 on todellinen sosialistinen tykki. Etusivulla otsikon viereen on kirjoitettu punaisin kirjaimin Marxin ja Englesin kirjoittaman Kommunistisen manifestin (1848) kuuluisa loppulause “Kaikki maailman proletaarit, liittykää yhteen!”. Etusivua koristaa bolshevikkipuolueen ja Neuvostoliiton johtajan Vladimir Leninin kuva ja teksti “V. I. Lenin 1870-1970”. Kyseessä on juhlanumero, jossa käydään läpi proletariaatin suuren johtajan saavutuksia ja elämää hänen 100 vuotisjuhlavuonna. Pääkirjoituksessa ihannoidaan Leniniä, hänen ajatteluaan ja merkitystä työväenluokalle.
Lehti 14/70 jäi viimeiseksi sosialistiseksi ylioppilaslehdeksi. Lepoluodon viimeinen numero oli todellinen grande finale. Punaiset liput, teksti “LIITY TYÖLÄISTEN RINTAMAAN!” ja kehotus lukijalle liittyä vappukulkueeseen, jossa “työväki näyttää joukkovoimansa”.
Pääkirjoituksessa kerrotaan vapun oikeasta tarkoituksesta ja komennetaan lukijaa menevän vappuna marssille sosialistien ja kommunistien kanssa porvariston seurassa juopottelun sijasta. Viimeisessä kappaleessa molemmat päätoimittajat, Lepoluoto ja Kari Sallamaa, hyvästelevät lukijan. “Nyt ei enään auta muut kuin Kekkonen tai vallankumous.”. Pääkirjoituksen alla on kehotus perua ylioppilaslehden tilaus ja tilata sen sijaan Kansan tahtoa, Pohjolan työtä ja muita työväenlehtiä.
Oulun ylioppilaslehti 14/70 sisältää vappunumeroon sopivasti artikkeleita sosialismista, työväestä, Leninistä, kehitysavusta, luokkataistelusta ympäri maailmaa ja porvariston pahuudesta. Lehden on selvästi tarkoitus olla viimeinen Lepoluodon irvailu oikeistolaiselle OYY:n hallitukselle tekemällä lehdestä mahdollisimman vasemmistolainen vielä viimeisen kerran.
Tapaus Lepoluoto
Juhana Lepoluodon erottamisen taustalla oli pitkä tapahtumaketju, joka herätti aikanaan paljon keskustelua sen puolesta ja vastaan. Kaikki alkoi, kun inspehtori Urmas Runolinna vaati OYY:n kokouksessa “[Ylioppilaslehden] toimituksen aisoihin panemista”. Lepoluoto mainitsee tämän pääkirjoituksessa 5/70. Hän kertoo, miten lehti vain raportoi maailmassa vallitsevia ongelmia. Lepoluodon mukaan kyseessä on tyypillinen taantumuksellinen mielenilmaus: jos itse ei kykene tiedostamaan maailman ongelmia, vaatii, ettei muutkaan niitä tiedosta. “Tällaiset iskut menevät aina ohi, professori Runolinna”, Lepoluoto lopettaa.
Seuraavassa numerossa Lepoluoto kirjoittaa kokonaisen artikkelin tapahtuneesta. Jupakka, joka kuivui kokoon -artikkelissa kerrotaan, miten yrityksistään huolimatta Runolinna ei menestynyt saamaan tukea julkilausumalle, jonka mukaan OYY irtisanoisi itsensä ylioppilaslehden linjasta. Oulun Opiskeleviin Oikeistonuoriin (OOON) kuuluva OYY:n pääsihteeri Juha Runolinna kuitenkin ilmoitti, että päätoimittaja erotetaan mahdollisimman pian.
Inspehtori Runolinnan kommenteista johtuen on tuskin sattumaa, että samalta etusivulta löytyy tekstilaatikko Professorintauti, jossa Oulun yliopiston professori Pekka Vuorinen kuvailee professorintaudin olevan oireyhtymä, joka “tekee ihmisen kärsimättömäksi, suvaitsemattomaksi ja vihaiseksi”. Lisäksi potilas luulee tietävänsä kaikesta kaiken ja pitävän mielipiteitä henkilökohtaisuuksina. Lepoluoto irvailee Runolinnalle takaisin pitämällä häntä viisastelijana.
Saman lehden pääkirjoitus on kriittinen OYY:tä kohtaan ja kehottaa lukijoita olematta juhlimaan organisaation 10-vuotisjuhlia: “[Juhlinta] suo vain harvalukuiselle ylioppilaspoliitikoista ja -byrokraateista koostuvalle eliitille tilaisuuden juopotella ylioppilailta koottuja varoilla.”
Lepoluoto päätettiin erottaa päätoimittajan tehtävästä 23.2.1970 OYY:n edustajiston kokouksessa. Erottaminen tapahtui äänin 18-14. Syynä oli ideologiset syyt. OOON:n edustaja Juhani Turunen totesi, ettei “ole varaa pitää kommunisteja palkkalistoilla”. Asiasta kerrottiin lehdessä 11/70. Samasta numerosta löytyy julkilausumia ja mielipiteitä ylioppilaskunnilta ympäri Suomea päätöstä vastaan.
Lepoluoto, erotuksesta huolimatta, julkaisi Oulun ylioppilaslehteä vielä huhtikuuhun saakka. Erotuspäätös sai Lepoluodon viemään lehteä vielä vasemmistolaisempaan suuntaan kuin aikaisemmin. Tämän vuoksi lehdet 13/70 ja 14/70 muistuttavat enemmänkin työväenlehteä kuin ylioppilaiden omaa julkaisua. Kehotukset peruuttamaan lehden tilaus, Leninin kuva etusivulla, punaiset liput ja kutsu työväen marssiin olivat kaikki keinoja ketkuilla OYY:lle takaisin.
Tästä eteenpäin
Uudella päätoimittajallakaksikolla, Erkki Vähämaalla ja Kaarlo Sarkkisella, varustettu Oyl 15/70 pyytää pääkirjoituksessa anteeksi lehden suuntaa ja erittelee, miten toimitus tästä lähtien toimii. Yksipuolista ja kärjistävää, joskus jopa henkilökohtaisuuksiin menevää politiikkaa ei kansien välissä enää nähdä. Lehti ei enää aja tai kommentoi jonkin erityisen poliittisen ryhmittymän päämääriä.
Verrattaessa edelliseen julkaisuun Oulun ylioppilaslehti 15/70 on huomattavasti rauhallisempi kuin Lepoluodon julkaisut. Vaikka julkaisusta löytyy vasemmistopolitiikkaa ja sosialismia hipovia artikkeleita, ei niin sanottuun lepoluotolaiseen, äkäiseen vasemmistojournalismiin päästä tai tavoitella. Lepoluotoa jopa kritisoidaan julkaisun etusivulla runossa Oodi Lepoluodolle:
Sait marttyyrin kruunun sä ah ja oh,
nimes ennen niin tuntematon nyt on huulilla kansan.
Hyvää tahtoa riitti vaikk’ oivallist’ taitoa puuttui,
poroporvarit suuttui:
ei oo herrojen kanss’ marjassa leikkiä laskeminen.
mitä siitä
kun joukkosi uskossa hurskaat ja vahvat
alamaisina aatteelle työllesi tukensa antaa
punalippua kantaa
älä hellitä, iske ja kosta ja tee propagandaa,
veri vielä on virtana vuotava lahtarien!
Politiikasta lehti ei suinkaan kokonaan luopunut. Esimerkiksi Vietnamin sotaa sekä Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa kritisoitiin vielä pitkälle 70-luvulle Oulun ylioppilaslehdessä. Vasemmistolaisuus oli läsnä, mutta lehden kanta ei ollut yhtä radikaali kuin aikaisemmin. Poliittinen kommentointi palasi tavalliseksi osaksi lehden journalismia sen sijaan, että se olisi lehden ensisijainen tavoite. Poliittiset kirjoitukset ilmestyvät lehdessä vielä nykypäivänäkin, mutta Lepoluodon henki ei niissä pihise.
Julkaistu
SHARE
Arttu Vuorio
Kirjoittaja on toimitusharjoittelija Oulun ylioppilaslehdellä. Kirjottamisen lisäksi hän opiskelee tieteiden ja aatteiden historiaa ja musisoi minkä ehtii.
