Lavarunous elää baarissa

Kellari open mic -lavarunousklubi tarjoaa areenan esittää omia tekstejään. Kuukausittaisella klubilla jokaisella on mahdollisuus nauttia sanataiteesta kannustavassa ilmapiirissä. Baarin perällä käy kuhina. Äänentoistoa säädetään vielä ja nurkkapöytien varjoissa kippistellään: “Nyt se alkaa!” Odottava jännitys tarttuu, vaikka kuuluisi siihen joukkoon, joka ei tänään aio lavalle nousta. Kasper Salonen maalaa mikkiin hypnoottisesti sanamaisemaa lavalla. Taustanauhalla harppu pudottelee […]

TEKSTI Anna-Kaisa Sitomaniemi

KUVAT Tuuli Heikura

Kellari open mic -lavarunousklubi tarjoaa areenan esittää omia tekstejään. Kuukausittaisella klubilla jokaisella on mahdollisuus nauttia sanataiteesta kannustavassa ilmapiirissä.

Baarin perällä käy kuhina. Äänentoistoa säädetään vielä ja nurkkapöytien varjoissa kippistellään: “Nyt se alkaa!” Odottava jännitys tarttuu, vaikka kuuluisi siihen joukkoon, joka ei tänään aio lavalle nousta.

Kasper Salonen maalaa mikkiin hypnoottisesti sanamaisemaa lavalla. Taustanauhalla harppu pudottelee säveliään, ja musiikki kietoutuu sanojen rytmiin. Yleisön katseet ovat liimautuneet lavalle, nainen seinän vierellä nautiskelee esityksestä silmät kiinni.

Kyseessä on jo seitsemännen kerran Snooker Timessa järjestettävä lavarunouteen keskittyvä Kellari open mic -klubi. Salonen on illan vieraileva esiintyjä, runoilija, spoken word -artisti ja kääntäjä Espoosta.

Matalan kynnyksen kulttuuria

Pääesiintyjän jälkeen estradi on avoinna kenelle tahansa, mutta paikalle saa tulla myös vain kuuntelemaan. Ensimmäisellä tauolla esiintymislista täyttyykin nimistä, niin konkareista kuin ensikertalaisista.

“Tapahtuma on tarkoitettu kaikille”, painottaa Katariina Sarja, toinen Kellarikollektiivin perustajajäsenistä.

“Nämä illat ovat matalan kynnyksen tilaisuuksia tuoda omia tekstejä muiden kuultavaksi,” hän kuvailee. 

Sarjan mukaan lavarunous on myös yhdenvertaista. “Jokaisella on mahdollisuus päästä ilmaisemaan itseään. Ei tarvitse muuta kuin kynän ja paperia, jos sitäkään.”

Kellarikollektiivi syntyi, kun Jyväskylässä ja Helsingissä asuneet Katariina Sarja ja Laura Juntunen kohtasivat Oulussa. Molemmat olivat ihastuneet opiskelukaupungeissaan lavarunouteen ja kaipasivat säännöllistä toimintaa myös pohjoiseen. Klubi on otettu innokkaasti vastaan.

“Tämä on ensimmäinen säännöllinen lavarunoustapahtuma Oulussa pitkään aikaan. Heti ekasta tilaisuudesta lähtien on ollut kivasti porukkaa kuuntelemassa ja esiintymässä”, Sarja kertoo. Lisäksi ainakin Huutomerkki ry ja Sarjan toimittama julkaisu Loskazine järjestävät yksittäisiä lavarunoustapahtumia.

Henkilökohtaista ja jaettua

Lavalla runoja lausutaan ulkomuistista, värikkäistä muistikirjoista, ruttaantuneilta paperiarkeilta ja puhelimen muistiinpanoista. Runojen aiheet ovat usein henkilökohtaisia ja ajankohtaisia.

Illassa kuullaan viha-rakkaussuhteesta kotiseutuun, identiteetistä ja toiveesta, kuinka “sotakirveet sulatetaan ääniraudoiksi ja tuulikellot kilisevät harmoniaa”. Myös lavarunoudelle ominaista itseironiaa ja huumoria löytyy. Runojen rehellisyys ja suoruus pysäyttää – suuria tunteita tai kuolemaa ei vierasteta.

Myös esitystyylit vaihtelevat. Kasper Salosen runojen kieli muttuu sujuvasti suomesta englanniksi, ja pyörryttävästi kiihtyvä riimittely puhkeaa beatboxaukseksi. Viipyilevän lausunnan jälkeen taas kuullaan paatoksellista tykitystä unikuvista. Luikauttaapa joku väliin pätkän lauluakin.

Rajatonta runoutta ja luovaa loitsintaa

Katariina Sarjaa lavarunoudessa ihastuttaa sen monipuolisuus: “Tyylejä on yhtä paljon kuin tekijöitä. Se on taiteenlajina rajatonta, lähes mikään ei rajoita ilmaisua.” 

Kasper Salostakin kiehtoo lajin vapaus, mutta samalla hän muistuttaa tekijän vastuusta: “Lavarunous on totaalisen arvaamatonta, mutta siinä on säilytettävä myötätunto.” Myös Kellari open micin alussa muistutetaan turvallisen tilan säännöistä, syrjintää ei hyväksytä ja ilmapiiri on kaikkia kannustava.

Lavarunous eroaa kirjoitetusta sanataiteesta siinä, että yleisöön on suora kontakti. Runosta muodostuu yleisön ja runoilijan yhteinen kokemus. “Lavarunous on luovaa kommunikaatiota. Se on kuin loitsimista, valkoista magiaa,” Salonen innostuu. 

Mukaan mahtuu monenlaisia ääniä ja se ilahduttaa Sarjaa. ”Huomaan koko ajan enemmän, kuinka monipuolisia tekijöitä täällä on.”

Lavarunouden tulevaisuus Oulussa näyttää valoisalta. “Aiomme jatkaa toimintaa, ja uskon, että se poikii lisää tämän kentän tapahtumia. Kun ihmiset pääsevät esiintymään täällä, he uskaltautuvat tekemään tätä enemmänkin!”


MIKÄ? Kellari open mic -lavarunoklubi järjestetään yhteistyössä Snooker Timen ja Huutomerkki ry:n kanssa. Kuka tahansa saa esittää oman tekstinsä tai tulla kuuntelemaan esityksiä. Vuoro varataan paikan päällä. Sopiva esitys on noin 4 minuuttia. Tapahtumassa noudatetaan turvallisen tilan periaatteita.

MISSÄ? Snooker Timen alakerrassa.

MILLOIN? Kerran kuussa, aikataulut löytyvä Kellarikollektiivin somesta @kellarikollektiivi. 

Anna-Kaisa Sitomaniemi

Tiedeviestinnän opiskelija, joka tuskailee, kun eniten kiinnostaa kaikki, mutta kaikelle ei ole aikaa.

Lue lisää:

Jukka-Pekka Hiltunen kauppaa klassikoita

Isokadun varrella on nähty vuosien saatossa monenlaisia pienyrittäjiä kellosepästä koruliikkeisiin. Mielenkiintoisen lisäyksen katukuvaan on tuonut kesäkuussa 2022 aloittanut Always Second Store. Liike sijaitsee Isokadun keskivaiheilla, lähellä opiskelijoille tuttua Mango Discobaria. Liiketila on pienehkö, mutta kotoisa. Puupinnat ja viherkasvit pehmentävät tummaa kivilattiaa. Mies tiskin takana on liikkeen omistaja Jukka-Pekka Hiltunen. Jukka-Pekka, mitä ihmiset pukevat nyt päällensä? […]

TEKSTI Olli Laitinen

KUVAT Tuuli Heikura

Isokadun varrella on nähty vuosien saatossa monenlaisia pienyrittäjiä kellosepästä koruliikkeisiin. Mielenkiintoisen lisäyksen katukuvaan on tuonut kesäkuussa 2022 aloittanut Always Second Store.

Liike sijaitsee Isokadun keskivaiheilla, lähellä opiskelijoille tuttua Mango Discobaria. Liiketila on pienehkö, mutta kotoisa. Puupinnat ja viherkasvit pehmentävät tummaa kivilattiaa. Mies tiskin takana on liikkeen omistaja Jukka-Pekka Hiltunen. Jukka-Pekka, mitä ihmiset pukevat nyt päällensä?

“Vintagefarkkua, kotimaista ja jenkkiläistä. Neuleet menee hyvin kaupaksi, T-paidat ja colleget ovat toki myös klassikoita”, Hiltunen vastaa. Hänen mukaan asiakkaiden materiaalivalinnoissa korostuu nyt kestävyys. “Hyvistä materiaaleista tehtyjä, kestäviä ja hengittäviä vaatteita. Ja tietysti räppikoossa, isompi parempi.”

Ja sen suuntaista vaatetta näyttää liikkeessä olevan tarjollakin. Vaatteiden merkillä ei Jukka-Pekan mukaan ole niin suurta väliä, vaikka pikaisella rekkien selauksella toimittajan käteen sattuukin lähinnä Levistä, Leetä ja muuta klassikkokamaa. Hiltunen on kouluttautunut aikoinaan vaatturiksi, vaikkei varsinaisia vaatturin töitä koskaan tehnytkään. “Pukua en ehkä enää osaisi ommella, mutta pienet korjaukset hoituu, ja se, että tuntee materiaalit on avuksi”, Hiltunen kertoo.

Ajatus omasta liikkeestä on kypsynyt Jukka-Pekan mielessä jo vuosikymmenen ajan. Syy liikkeen perustamiselle on yksinkertainen. Hiltunen on aina halunnut olla yrittäjä, ja vaatteet hän tuntee parhaiten. Mutta mistä haave yrittäjyydestä on syntynyt, kiehtooko miestä yrittäjyyden tuoma vapaus?

“Eihän tää oo vapaata tää on ihan kauheeta”, Hiltunen vitsailee. “Mutta on itse vastuussa itsestään että siinä mielessä se vapaus. Jos onnistuu nii onnistuu ja jos epäonnistuu nii syyllinen löytyy hyvin läheltä”, hän jatkaa.

Kiinteistönvälittäjästä vaateyrittäjäksi

Tiistai-iltapäivä on rauhallista aikaa kaupalla. Tarjoamme termospullosta kahvia, mutta Jukka-Pekalla on sumpit omasta takaa. “Oon tottunu juomaan tätä Lidlin pikalitkua”, Hiltunen huhuilee takahuoneesta vedenkeittimen kohinan yli.

Ennen siirtymistä vaate-alan yrittäjäksi Hiltunen työskenteli yli vuosikymmenen ajan kiinteistönvälittäjänä. Alanvaihto on hänen mukaansa ollut melko suoraviivaista. “Samalla lailla täällä saa tehdä töitä niin paljon kun huvittaa. Molemmat hommat ovat pitkälti markkinointia ja asiakaspalvelua”. 

Myös byrokratiaviidakossa suunnistaminen on ollut melko yksinkertaista. Hiltunen käyttää digitaalisia laitteita apuna ja kirjanpitäjä on ollut hoitamassa talousasioita alusta asti. “Kuitti kuvasta ja kirjanpitäjä hoitaa loput. Paljon on toki opettelua, mutta ei mitään mahdotonta”, Hiltunen kertoo.

Kiinnostaako minkkiturkki?

Liikkeen ovi avautuu, ja haastattelumme keskeytyy hetkeksi, kun iäkkäämpi nainen tulee hieromaan kauppaa. “Onko halua ostaa vähän käytettyjä juhlakenkiä, tai sellaista pitkää minkkiturkista?”

“Ei oo meillä turkiksia myynnissä, mutta juhlakengistä kannattaa laittaa kuva”, Hiltunen vastaa ja antaa naiselle mukaan korttinsa. Sisäänostoissa on oltava tarkkana, etteivät hyllyt täyty tavarasta, joka ei liiku.

Asiakkaat ovat pääsääntöisesti olleet melko nuoria, noin neljästäkymmenestä ikävuodesta alaspäin. Erityisesti nuoret ovat aktiivisimpia second hand -kaupan asiakkaita. Vaatteita on kaupattu toistaiseksi pääosin oululaisilta oululaisille, sillä liikkeen verkkokauppaa ei olla vielä avattu. “Joitain paketteja on kyllä lähtenyt Instagramin kautta etelään”, Hiltunen kertoo.

Always Second Storen seinällä komeilee harmaa t-paita jossa roikkuu mainoslappu: “T-paidan painatus omalla kuvalla 25€”. Pelkkiin vintagevaatteisiin ei siis kaupan tarjonta rajoitu. Välissä Jukka-Pekka hakee itselleen lisää pikakahvia ja siivoaa samalla askartelutarvikkeita pois pöydältä – tiskin takana on käynnissä Oulun rullalautailijoiden jäsenkorttien askarteluprojekti.

Kestävämmän vaateteollisuuden puolesta

Kestävyys ja vastuullisuus ovat olleet viime vuosina vaatealan keskeisiä teemoja. Pikamuodin hallitsemat viime vuosikymmenet ovat Hiltusen mukaan olleet melko synkkiä aikoja, ja ongelmia vaateteollisuudessa löytyy tuotantoketjun jokaisesta osasta. Muutosta on kuitenkin tapahtunut ja Hiltunen uskoo tulevaisuuden olevan valoisampi. “On päivänselvää, että pikamuoti katoaa, se on ollut tietyn ajan ilmiö. Monet ihmiset sitä jo vastustaa, sit vastustaminen valtavirtaistuu ja lopulta koko pikamuoti haihtuu pois.”

Tämän päivän vaatevalmistajissa on Jukka-Pekan mukaan jo paljon hyviä ja vastuullisia toimijoita. Vaatturikoulukavereiden perustaman Pure Waste Textilesin hän nostaa esille yhtenä hyvänä kotimaisena valmistajana. Kotimaisuus ei kuitenkaan ole vaatevalmistuksessa arvoista tärkein.

“Kotimaisuus on hieno juttu, mutta yhtä hieno juttu että se on ruotsalainen tai norjalainen. Ihan sama vaikka vaate olisi tehty kehittyvässä maassa, kunhan se on tehty niitä ihmisiä ja ympäristöä kunnioittaen. Siten että ketään ei kuseteta”, Hiltunen toteaa.

“Ihan sama vaikka vaate olisi tehty kehittyvässä maassa, kunhan se on tehty niitä ihmisiä ja ympäristöä kunnioittaen. Siten että ketään ei kuseteta.”

Support your local

Ruohonjuuritaso, talkootyö ja paikallisuuden tukeminen, niihin tiivistyy Always Second Store ja yrittäjä Jukka-Pekka Hiltunen. Yrittäjän arvot välittyvät selvästi hänen kanssaan jutellessa, mutta myös hänen sosiaalisen median kanavia seuratessa. 

Instagramissa hän kehottaa ihmisiä tukemaan paikallisia yrityksiä välinpitämättömien korporaatioiden sijaan. Rahat on parempi käyttää omien tukemiseen Real Dealin kaltaisissa pienyrityksissä. “Skeittareita tuetaan aina, ja kyllähän se skeittaus täällä kaupassa näkyykin vaikkei varsinainen skeittikauppa olla”, itsekin skeittausta harrastava yrittäjä kertoo.

Always Second Storen seuraava askel on verkkokaupan avaaminen. Vaikka liiketila täyttää hyvin nykyiset tarpeet, myös liikkeen laajentaminen on mahdollista tulevaisuudessa. “Tämä on kiva ja asiakkaatkin tykkää, mutta varmaan se voi jossakin vaiheessa olla isompikin”, Hiltunen visioi.

Liike on joka tapauksessa tervetullut lisä Oulun keskustan tarjontaan. Myös Hiltunen itse on tyytyväinen liikkeen alkutaipaleeseen: “Kyllä tätä kauppaa on paljon suositeltukin, oon kiitollinen kaikille asiakkaille jotka on niin tehneet. Ihania ihmisiä.”

”En sitten jaksa hymyillä”, ilmoitti Jukka-Pekka.
  • Mikä tyyppi?
    • Jukka-Pekka Hiltunen
    • 40-vuotias
    • Kotoisin Oulusta, Maikkulasta
    • Ammatiltaan vaatturi
    • Vapaa-ajalla skeittaa

Olli Laitinen

Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija. Viestinnän kandidaatti ja tiedeviestinnän maisteriopiskelija. Haaveilee laadukkaasta yleiskoneesta.

Lue lisää:

Hämähäkin puremaan on tympeä herätä! – Oulun Ylioppilasteatterin Viinasukeltajat on herkullisen outo komedia

Oulun Ylioppilasteatteri: Viinasukeltajat. Käsikirjoitus Matti Sipola. Ohjaus Matti Sipola ja Matias  Tapaninen. Tuotanto Maija Koivulampi. Tuotanto/OYT Ari-Matti Lappalainen. Lavastus Eveliina Regina, Sanni-Elina Karvonen, Mika Turunen, Marjo Ervasti, Raija Kurkela ja Elisa Leppänen. Puvustus Raija Kurkela ja Marjo Ervasti. Maskeeraus Sanni-Elina Karvonen. Valosuunnittelu, valo- ja ääniajo Jake Ronimus. Musiikki ja äänisuunnittelu Matias Tapaninen. Lavalla Elisa Leppänen, Jarkko Iisakka, Laura […]

Oulun Ylioppilasteatteri: Viinasukeltajat. Käsikirjoitus Matti Sipola. Ohjaus Matti Sipola ja Matias  Tapaninen. Tuotanto Maija Koivulampi. Tuotanto/OYT Ari-Matti Lappalainen. Lavastus Eveliina Regina, Sanni-Elina Karvonen, Mika Turunen, Marjo Ervasti, Raija Kurkela ja Elisa Leppänen. Puvustus Raija Kurkela ja Marjo Ervasti. Maskeeraus Sanni-Elina Karvonen. Valosuunnittelu, valo- ja ääniajo Jake Ronimus. Musiikki ja äänisuunnittelu Matias Tapaninen. Lavalla Elisa Leppänen, Jarkko Iisakka, Laura Määttä, Tanja Lappalainen, Laura Ala-Anttila, Maria Antola ja Muhammad Ibrahim. Ensi-ilta  Valvenäyttämöllä 7.10.2022.

Sukeltaja nousee pinnalle ja vetää henkeä. Puolitoistatuntinen vauhdikas ja hämmentävä retki jonkin ajasta unohtuneen kaupungin laitamille alkaa. Oulun Ylioppilasteatterin absurdissa komediassa  sukelletaan viinaa. Matti Sipolan käsikirjoittama ja Sipolan sekä Matias Tapanisen ohjaama Viinasukeltajat on hauska ja omituinen teatterikokemus.

Sukeltajat elävät yhteiskunnan ulkopuolella. He nostavat viinapulloja hylyistä ja elävät myymällä vanhoja arvokkaita pulloja sopivaan hintaan. Jonkin tahon suunnitelmissa on nostaa kaikki hylyt kerralla, ja sukeltajien elinkeino on vaarassa.

Rannalla on selkeästi kuuma ja hahmot elävät maailman laidalla. Yksinkertainen lavastus, puvustus ja maskeeraus ovat onnistuneita ja kohtaukset vaihtuvat saumattomasti tarkan valaistuksen avulla. Viinasukeltajien tunnelmalliseen maailmaan on helppo eläytyä. 

Pääosien näyttelijät ovat taitavia vaativissa rooleissaan. Elisa Leppänen, Jarkko Iisakka ja Laura Määttä loistavat viinasukeltajina ja Komppa-niminen hylkyjä nostava yrittäjä Tanja Lappalainen vakuuttaa pitkällä monologillaan.  

Sanoja on valtavasti, ja näytelmän kohokohtia ovat pitkät vuodatukset. Esimerkiksi Kompan yllättävä  pohdinta ihmisen sisällä olevista pienistä ihmisistä, joista täytyy pitää huolta, on oivaltava. Näytelmä on vaikuttavimmillaan kohtauksissa, joissa näyttelijät ovat rooleissaan sisällä ja sujuvasti sanojen takana. 

Kaikki näyttelijät ovat uskottavia, mutta tuntuu, että sivuhahmot hahmot ovat tarinassa turhia. Näytelmä olisi toiminut paremmin vain neljän hahmon voimin. Esimerkiksi tarinan kolmiodraama jää irralliseksi. Tiiviimpi ja myös lyhyempi toteutus olisi ollut tehokkaampi.

Näytelmä on jokaiselle omanlainen kokemus

Absurdi teksti ei noudata totutun tietoisen logiikan lakeja. Teatterilaji syntyi toisen maailmansodan  jälkeen ja perinteinen absurdi näytelmä kuvastaa ihmiselämän merkityksettömyyttä.

Sipolan teksti on kuitenkin pääosin hulvatonta komediaa, jossa korostuu eksistentiaalisen tuskan sijaan vapaa assosiaatio. Toisaalta Viinasukeltajat elävät ehkä dystopiassa, ehkä jopa viimeisellä rannalla.

Rohkeasti omanlaisensa ja omituinen teksti jättää mahdollisuuksia tulkinnoille. Välillä vaaditaan myös mielikuvitusta liittää kohtauksia toisiinsa. Mieli etsii kuitenkin merkityksiä.

Kuvassa Jarkko Iisakka ja Elisa Leppänen. Kuvat Akseli Taipale.

Pitkä näytelmä ilman väliaikaa olisi kaivannut selkeämpää jaksotusta ja rytmin muutoksia. Hyvissä  juonellisissa tarinoissa on usein alku, keskikohta ja loppu, joissa intensiteetti vaihtelee. Etenkin loppu on tärkeä. Aina ei tarvita nostattavaa finaalia, mutta katsojana on kiva itse huomata, milloin näytelmä päättyy.

Viinasukeltajat nousee silti aina pinnalle. Kerronta etenee vauhdikkaasti ja syviä merkityksiä ei jäädä  epätietoisena vatvomaan. Sen sijaan kannattaa pohtia tärkeämpiä asioita: Onko oikein herätä siihen, että hämähäkki puree kieleen? Onko oikein, että yksi sukeltaja saa toistuvasti ja näyttävästi turpaan?  

Mutta ovatko kaikki törmäilyt ja hölmöt sattumukset tarpeellista? Tässä kokonaisuudessa ne ovat, sillä näytelmä vaatii katsojalta keskittymistä. Pitkä kesto sekä valtava sanamäärä on paikoin uuvuttavaa. Hauskat kohtaukset jättävät tilaa hengittää. 

Pelkästä hölmöilystä ei kuitenkaan ole kyse. Lopussa mietitään omaehtoisen elämän merkitystä ja yhteiskuntaan sopeutumista. Halutessaan näytelmästä voi löytää myös kapitalistisen yhteiskunnan kritiikkiä. 

Absurdi näytelmä antaa vapauden kokea usealla tavalla. Yleisössä eri ihmiset nauroivat eri kohdissa. Sipolan teksti saattaa toimia eri tasoilla, tasojen välissä ja jopa niiden ulkopuolella. Jokaisella oli hauskaa omalla tavallaan.

Kesto: noin 1h 30 min

Seuraavat esitykset: ke 12.10., pe 14.10., la 15.10., ke 19.10., la 22.10., su 23.10., ke 2.11., pe 4.11., su 6.11., ke 9.11., pe 11.11. ja la 12.11. Kaikki esitykset klo 19 Valvenäyttämöllä.

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Loppuunmyyty Hurmos-festivaali täytti Kuusisaaren opiskelijoilla – katso perjantain kuvagalleria tästä

Syyskuisena perjantaina Oulun Kuusisaaressa juhlittiin Oulun korkeakouluyhteisön lukukauden avajaisia. Lavoilla nähtiin opiskelijaesiintyjien lisäksi Cledos sekä SANNI. Oulun ylioppilaslehti oli mukana perjantain festivaalitunnelmissa. Klo 15:45 Juhlijoita ei festarialueella vielä näy, mutta kaikkialla käy kova tohina. Pullot kilisevät, ja ruokakojujen haju pyrkii nenään. Tummat pilvet varjostavat Kuusisaarta, mutta tunnelma on odottava. Tapahtuman tuottaja Kati Kantosella on aikaa […]

TEKSTI Olli Laitinen

KUVAT Olli Laitinen

Syyskuisena perjantaina Oulun Kuusisaaressa juhlittiin Oulun korkeakouluyhteisön lukukauden avajaisia. Lavoilla nähtiin opiskelijaesiintyjien lisäksi Cledos sekä SANNI. Oulun ylioppilaslehti oli mukana perjantain festivaalitunnelmissa.

Klo 15:45

Juhlijoita ei festarialueella vielä näy, mutta kaikkialla käy kova tohina. Pullot kilisevät, ja ruokakojujen haju pyrkii nenään. Tummat pilvet varjostavat Kuusisaarta, mutta tunnelma on odottava. Tapahtuman tuottaja Kati Kantosella on aikaa vaihtaa muutama sana Oulun ylioppilaslehden kanssa.

“Tänä vuonna olemme kehittäneet tapahtumaa erityisesti viime vuonna saadun palautteen perusteella, esimerkiksi narikan ja valaistuksen muodossa”, Kati kertoo. 

Toista kertaa Hurmosta tuottamassa ollut Kantonen näkee tapahtumassa kasvupotentiaalia.

“Tapahtuma myytiin loppuun, josta näkee että tilausta tällaiselle tapahtumalle kyllä on.”

Klo 19:37

Festivaali keräsi kävijöitä myös muista korkeakouluista. Joukko opiskelijoita on kerääntynyt sumopainiareenan ympärille. He kertovat, että kehässä ovat sisarukset Veera ja Riina Annunen. Veera on valmistunut Lapin ammattikorkeakoulusta liikunnanohjaajaksi, Riina puolestaan opiskelee Oulun yliopistossa tietotekniikkaa. Siskosten välisen painiottelun voitti pikkusisko Veera.

Klo 21:15

Iltakahdeksan jälkeen Kuusisaari on täynnä opiskelijoita. Kiertelen haastattelemassa opiskelijoita, kun eteeni sattuu hyväntuulinen OLUT ry:n puheenjohtaja Aapo Nyman seurueineen.

”Kieltämättä meininki on aivan hemmetin hyvä! Jopa piirun verran parempi kuin viime vuonna”, Nyman kommentoi.

Tietojenkäsittelytieteitä opiskelevat herrat eivät olleet vielä kerinneet kuunnella artisteja, mutta meno on siitä huolimatta loistava.

”Anniskelujonotkin ovat lyhyemmät kuin viime vuonna”, pohtivat Aapo, Mikael ja Juho.

Klo 21.37

Cledoksen esiintymisen jälkeen Strand vetää suunniteltua pidemmän keikan. Hurmoslavan edusta on täysi ja meininki erinomainen. Vaikka syyskuun ilta on viileä, haalarikansa vaikuttaa pysyvän hyvin lämpimänä. Strand viimeistelee keikkansa opiskelijoiden ikisuosikkiin Amor Infinitukseen, jonka myötä massa alkaa siirtyä kohti Päälavaa illan päättävän SANNIn keikkaa varten.

Katso koko perjantai-illan tunnelmat kuvagalleriasta.

Kuvat: Olli Laitinen & Tuuli Heikura

Olli Laitinen

Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija. Viestinnän kandidaatti ja tiedeviestinnän maisteriopiskelija. Haaveilee laadukkaasta yleiskoneesta.

Lue lisää:

Oulun Musiikkivideofestivaalit tarjosivat hoivaa ja hellyyttä yleisölle

Oulun Musiikkivideofestivaaleja vietettiin jo 29. kertaa 25.-28. elokuuta. Tämän vuoden teemana oli Hoiva. Teemaan uppouduttiin usealla tavalla ja monipuolinen ohjelmisto tarjosi koskettavia kokemuksia, riemua ja iloa sekä tietoa musiikkivideoista ja niiden tekemisestä. Festivaalien ohjelmisto koostuu kotimaisesta kilpailusta, elokuvista, musavideonäytöksistä, klubeista ja runsaasta oheisohjelmasta. Tapahtuman vastaava tuottaja Juhani Oivo ja taiteellinen johtaja Anna-Mari “Ansku” Nousiainen olivat helpottuneita koronarajoitusten […]

TEKSTI Pete Huttunen

KUVAT Mari Kivioja

Oulun Musiikkivideofestivaaleja vietettiin jo 29. kertaa 25.-28. elokuuta. Tämän vuoden teemana oli Hoiva. Teemaan uppouduttiin usealla tavalla ja monipuolinen ohjelmisto tarjosi koskettavia kokemuksia, riemua ja iloa sekä tietoa musiikkivideoista ja niiden tekemisestä.

Festivaalien ohjelmisto koostuu kotimaisesta kilpailusta, elokuvista, musavideonäytöksistä, klubeista ja runsaasta oheisohjelmasta. Tapahtuman vastaava tuottaja Juhani Oivo ja taiteellinen johtaja Anna-Mari “Ansku” Nousiainen olivat helpottuneita koronarajoitusten poistuttua. 

”Oli ihanaa ja palkitsevaa päästä nauttimaan juhlista yhdessä. Nyt pystyimme järjestämään jatkoklubitkin pitkästä aikaa”, Nousiainen kertoo. 

Nousiainen aloitti festivaalien taiteellisena johtajana 2019. Hän oli sitä ennen kotimaisen kilpailun  tuomaristossa ja on vieraillut tapahtumassa myös aiemmin. 

”Musavideot ovat olleet minulle tärkeitä ja sitä kautta myös nämä festarit. Edellinen taiteellinen johtaja kertoi, että paikka on aukeamassa, joten hain. Toivottavasti olen ollut hyvä tässä”, Nousiainen naurahtaa. 

MTV:n ja kotimaisen musiikkiohjelma Jyrkin kulta-aika oli yli 20 vuotta sitten, mutta musavideo elää ja voi hyvin. Tänä vuonna kotimaiseen kilpailuun lähetettiin 365 videota. Juhani Oivo toimii  musiikkivideofestivaalien vastaavana tuottajana nyt seitsemättä vuotta.

”OMVF on ollut minulle tosi tärkeä tapahtuma jo lapsesta tai varhaisnuoruudesta lähtien. Dj- ja hip hop -dokkarit inspiroivat lähtemään kulttuurin ja musiikin saralle”, Oivo kertoo festivaalien merkityksestä. 

Kuvassa vasemmalla tapahtuman vastaava tuottaja Juhani Oivo ja oikealla taiteellinen johtaja Anna-Mari Nousiainen. Kuva Mari Kivioja.

Maailmaan tarvitaan hoivaa ja hellyyttä

Taiteellinen johtaja Ansku Nousiainen oli miettinyt jo aiemmin saman kaltaista teemaa, mutta nyt aihe tuntui ajankohtaiselta. 

”Olemme eläneet globaalisti synkkiä vuosia. Tuntuu, että kuljemme kriisistä kriisiin. Pandemia,  ilmastokriisi, sota ja kapitalismin aiheuttama pahoinvointi vaikuttavat jollakin tavalla kaikkiin. Tuntuu, että ihmiset kaipaisivat lähipiirissään ja yleisemminkin pehmeyttä, hellyyttä ja hoivaa – armollisuutta itselle ja muille”, Nousiainen pohtii. 

Hoivaa voi käsitellä useilla tavoilla. Vaikka ensimmäiseksi mieleen saattaa tulla vaaleanpunaisia, pehmeitä ja pörröisiä asioita, ohjelmistossa käsitellään myös rankkoja aiheita. Ansku Nousiaisen ja Roos Hekkensin kuratoimassa lyhytelokuvanäytöksessä Maailmojen välissä on elokuvia, jotka ovat kuin avunpyyntöjä. Teemaksi nousee myös nähdyksi tulemisen tärkeys. Max Erikssonin pitkässä dokumentissa The Scars of Ali Boulala menestyneen skeittitähden elämä ajautuu järkyttävään syöksykierteeseen. 

”Elokuvissa on kuvauksia siitä, mitä hoivan ja hellyyden puute elämässä voi pahimmillaan tehdä ihmisille. Asia voi olla myös tosi vaikea heille, jotka eivät osaa tai voi rakkautta antaa.”

”Kaikilla ihmisillä on tarve tulla nähdyksi kuulluksi ja ymmärretyksi. Jesse Jalosen dokumenttia ja fiktiota yhdistävässä elokuvassa Kukaan ei katso sinua silmiin, ihmiset ovat näkymättömiä, paitsi kameran tai mikrofonin välityksellä.”

”On tärkeä kertoa, miltä ihmisistä tuntuu. On kaunis ajatus antaa mahdollisuus ymmärtää toista ihmistä ja kertoa vaikeistakin asioista – saada kaivattua parantavaa hoivaa ymmärryksestä”,  Nousiainen miettii.

Ilo ja tanssi hoivaavat sielua

Musavideofestit käynnistyivät reippaan riemukkaalla AGWC Carte Blanche –musavideonäytöksellä.  Oulun kansan pormestarin ja ilmakitaran todellisen mestarin Justin “Nordic Thunder” Howardin  kuratoimassa näytöksessä ei synkistelty. 

Ilmakitaran maailmanmestaruuskisat ovat lähtöisin OMVFta, ja on sittemmin kasvanut spektaakkeliksi, joka tunnetaan ympäri maailman. Ilo yhdistää. 

Nousiainen ja Oivo kertovat, että hoivaavaa on myös mahdollisuus vaihtaa vapaalle, iloita ja tanssia. Kaiken ei kuitenkaan tarvitse olla hempeää hattaraa. 

”Jatkoklubeilla on myös raskaampaa musiikkia, mutta myös metallikeikka voi olla vapauttava kokemus”, Oivo kertoo. 

”Muistan, että teininä raskas musiikki hoivasi sielua eniten”, Nousiainen jatkaa nauraen.

Paljain jaloin lumiseen metsään

Musiikkivideot ovat muuttuneet ja kehittyneet, vaikka edelleen tehdään perinteisiä teollisuushallissa  kuvattuja soittovideoita. Uudet innovaatiot otetaan heti käyttöön, ja esimerkiksi droonien yleistyttyä nähtiin valtavasti ilmakuvaa. Tekniikan lisäksi teemat muuttuvat. 

”Olen huomannut, että nykyisin ihmisten elämä pyörii yhä enemmän virtuaalimaailmassa, mikä näkyy myös musiikkivideoissa monella tavalla. Ahdistavat ajat näkyivät kilpailuvideoissa eskapismina ja nostalgiana.”

”Ehkäpä haluttiin myös tätä kautta päästä tästä ajasta ja paikasta toisaalle. Videoissa liikuttiin paljon menneisyydessä ja avaruudessa”, Oivo kertoo. 

”Lähtökohtaisesti kotimaisissa musiikkivideoissa näkyy suomalainen melankolia. Tyypillisesti kuljetaan marraskuisessa metsässä ilman kenkiä, mutta iloa ja hoivaakin löytyy”, Nousiainen lisää.

Tapahtuma yleisölle ja ammattilaisille

Oivo kertoo, että yleisössä näkee samoja kasvoja, mutta ilahduttavasti joka vuosi myös uusia musiikkivideoiden ystäviä. Näytöksissä on myös paljon audiovisuaalisella alalla toimivia ihmisiä. 

”Tarkoitus on mahdollistaa ja edistää tekemisen kehittämistä ja verkostoitumista. Meillä on  ammattilaisvieraita, workshoppeja, master classeja ja muita vuosittain vaihtuvia  verkostoitumistapahtumia”, Oivo täsmentää. 

Ensi vuonna on Oulun musiikkivideofestivaalien juhlavuosi, kun tapahtuma järjestetään 30. kertaa.  Luvassa on varmasti hienoja ikimuistoisia kokemuksia. 

”Unelmia ja ideoita on aina, niistä ei tule pulaa”, Nousiainen lupaa. 

Oulun Musiikkivideofestivaalit huipentuivat perinteiseen Pumpeligaalaan, jossa parhaat palkittiin.  Katso voittajat ja muut palkitut OMVFn sivuilta.

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Kestävä tulevaisuus – luopumalla vai siirtymällä?

Monet länsimaalaiset ovat tottuneet hyvään eikä tottumuksesta ole helppo luopua. Vanha tapa ei ole aina hyvä tapa eikä välttämättä kestäväkään. Mutta onko uusi toimintapa aina pelkkää luopumista vai voiko se tuoda jotain lisää? Kestävä kehitys tuntuu menettäneensä aikaisempaa trendikkyyttään, ja sitä ajetaan jälleen voittoa tavoittelemattomien järjestöjen voimin aggressiivisellakin manifestoinnilla. Maapallolla on hätä ja realistisetkin kuvat […]

Monet länsimaalaiset ovat tottuneet hyvään eikä tottumuksesta ole helppo luopua. Vanha tapa ei ole aina hyvä tapa eikä välttämättä kestäväkään. Mutta onko uusi toimintapa aina pelkkää luopumista vai voiko se tuoda jotain lisää?

Kestävä kehitys tuntuu menettäneensä aikaisempaa trendikkyyttään, ja sitä ajetaan jälleen voittoa tavoittelemattomien järjestöjen voimin aggressiivisellakin manifestoinnilla. Maapallolla on hätä ja realistisetkin kuvat ovat järkyttäviä. Syy on meissä jokaisessa, sitä ei voi tässä vaiheessa kukaan enää kieltää. Hyökkäävä lobbaaminen syyllistävään sävyyn kuitenkin saa ihmiset usein käpertymään ennemmin kuoreensa kuin myöntämään kuormittavat elämäntapansa ja ryhtymään toimeen. Kaikki eivät edes usko pienten tekojen johtavan mihinkään. Tarvitaan suuria muutoksia valtiollisella tasolla, mutta valitettavasti toistaiseksi vallalla olevaa jatkuvan kasvun ihannetta ajetaan eteenpäin maapallon tulevaisuuden kustannuksella.

Myönteinen tulevaisuus Suomelle

Uhkailu ja syyttely ovat hyvin tehokkaita vaikuttamisen keinoja, joilla on historiallisestikin saavutettu suuria asioita. Toisaalta menetelmä saattaa saada osan viestin vastaanottajista puolustautumaan ja periaatteesta vastustamaan hyviäkin aikomuksia, jos ne on esitetty syyttelevässä muodossa. Tämä kehityskulku vaikeuttaa yhteistyötä kestävämmän tulevaisuuden saavuttamiseksi, joten mikä neuvoksi, kun suostuttelu ja toisenlaisten toimintatapojen tarjoaminen eivät riitä, mutta aggressiiviset lähestymistavat laukaisevat puolustusmekanismit?

Kestävyyspaneeli on riippumaton asiantuntijapaneeli, joka koostuu 10 eri tieteenalaa edustavasta tutkijasta. Paneeli pyrkii edistämään kestävän kehityksen mukaista politiikkaa Suomen tasolla. Kestävyyspaneeli on esittänyt kesäkuun 2022 alussa 28 uutta suositusta valtionhallinnolle, joiden kautta Suomi voi alkaa kestävämmäksi yhteiskunnaksi. Keskeisin sanoma paneelin esittämissä suosituksissa on jatkuvan kasvun havittelemisesta ja kuluttamisesta irti päästäminen. 

Kestävyyspaneelin esittämän Myönteinen tulevaisuus Suomelle -raportin mukaan kestävyysmurros nähdään hankalana ja pääasiassa vanhoista hyvistä asioista luopumisena. Tuttuus on yhtä kuin mukavuusalue, jolta ei mieluusti haluta poistua. Kestävyysmurroksella Kestävyyspaneeli tarkoittaa systemaattista toimintatapaa kestävän yhteiskunnan saavuttamiseksi.

Muutos ei suinkaan ole mahdoton, vaan Kestävyyspaneeli vertaa sitä muun muassa yleisen oppivelvollisuuden luomiseen – hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiseksi. Eikä muutos ole aina pahasta, toisinaan se tarjoaa parempaa elämänlaatua kuin aiemmat toimintatavat.

Kestävyyspaneeli painottaakin erityisesti päättäjien suhtautumista muutokseen. Jos lähtökohtaisesti muutokseen suhtaudutaan negatiivisesti, muutos tulee yhä vaikeammaksi toteuttaa. Siksi tärkein asia ottaa huomioon muutosta tehdessä on asenne, jolla sitä markkinoidaan ja jolla sitä otetaan vastaan.

Ainoa pysyvä on muutos

Muutos ei yleensä ole kivutonta, eikä varmasti tule olemaan tässäkään kohtaa. Se lienee yksi syy sille, miksi se on tapahtunut niin hitaasti. Ilmastonmuutos ei valitettavasti kuitenkaan jää odottamaan sitä, että kaikki maailman kansalaiset ovat valmiita muuttamaan elintottumuksiaan. Nopeuttamisessa voivat valtionhallinnot olla avuksi, kunhan ensin murretaan muutoksen vaikeuden illuusio.

Koronapandemia aiheutti poikkeustilan, jota hoidettiin asettamalla rajoitteita. Suuret elintapamuutokset tulivat kaikille nopeasti arkipäiväisiksi. Myös Kestävyyspaneeli uskoo Suomen kykenevän ripeäänkin toimintaan. Mikä siis tekee ilmastonmuutoksen hidastamiseksi tarvittaviin toimiin ryhtymisestä sitten niin vaikeaa?

Kestävyyspaneelin mukaan elämme jatkuvuusharhassa, jonka mukaan huomisen hyvinvointi saavutetaan asettamalla huominen eilisen saumattomaksi jatkumoksi. Eli toisin sanoen jatketaan vanhaan hyvään malliin. Jatkuvuusharha elättelee irtikytkennän illuusiota, jonka mukaan voimme samanaikaisesti sekä kasvattaa taloutta että pienentää ilmastokuormitusta. Käytännössä tämä on kuitenkin tällä toimintamallilla mahdotonta.

Talouskasvua ja kansalaisten hyvinvointia mitataan useilla mittareilla, jotka antavat vääristyneen kuvan todellisesta tilanteesta. Nämä indikaattorit ohjaavat hallintoja ympäri maailman ja kannustavat kasvuun ja kehitykseen kestämättömillä tavoilla.

Elämme jatkuvassa ja yhä kiihtyvässä muutoksessa, joten omien toimintatapojen muuttamisen ei pitäisi teoriassa olla vaikeaa. Silti se voi tuntua ylivoimaiselta. Usein kuulee vanhemman sukupolven perustelevan kuormittavaa elämäntapaansa sillä, että he ovat kovalla ja elämänmittaisella työllään ansainneet loppuikänsä luksuksen. Se on kuitenkin jälleen vain yksi tapa sysätä ongelmat seuraavan sukupolven niskaan.

Kestävyysmurroksen tukemisen on lähdettävä valtionhallinnosta

Kestävyyspaneelin valtionhallinnolle antamissaan suosituksissa on otettu huomioon niin yritystoiminta, rahoitusjärjestelmä, media-ala, kansainvälisen yhteistyön politiikka, yhteisöjen ja kansalaisjärjestöjen ohjaus kuin yksilötkin.

Kansalaisten ohjaileminen ei todellakaan ole konseptina uusi valtionhallinnon tasollakaan, esimerkiksi vuoteen 2017 asti kerätty makeisvero oli yksi tapa pitää hammaspeikot pois suomalaisten kimpusta. Kestävyyspaneelin mukaan muun muassa verotuksella ja tuilla tuettaisiin kestävyysmurrosta. Tuet suunnattaisiin kokonaan pois ympäristölle haitallisilta toimialoilta ja ohjattaisiin kestäviin ratkaisuihin. Vasta-argumenttina aiempiin tämäntyyppisiin ehdotuksiin on ollut muun muassa työllistyminen, mutta tässäkin kohtaa on otettava järki käteen. 

Ajat muuttuvat, niin myös työpaikat ja alat sen mukana. Luultavasti viimeisistäkin ”sentraalisantroista”, eli käsivälitteisten puhelinkeskusten hoitajista, tuntui pahalta joutua irtisanotuksi, kun ensimmäiset automaattiset puhelinkeskukset keksittiin 1980-luvulla. Toisinaan muutos on välttämätöntä.

Kestävyyspaneelin raportissa myös huomautetaan, että vanhojen toimintatapojen hylkääminen antaa tilaa uusille, ehkä jopa paremmiksi osoittautuville tavoille, jotka ehdottomasti ovat myös kestävämpiä. Samalla voidaan ratkaista monta ongelmaa yhdellä kertaa.

Eiköhän ole jo aika jättää fossiiliset polttoaineet historiaan ja fiilistellä niiden sijaan vaikka sitä automaattista puhelinkeskusta tai muita vastaavia mullistuksia, jotka eivät olisi olleet mahdollisia ilman ihmisten pyrkimystä kehitykseen ja muutokseen.

Anna-Sofia Tastula

Maisterivaiheen kirjallisuuden opiskelija ja syksyn toimittajaharjoittelija. Lapsenmielinen noolikontti, joka on kiinnostunut kuolemasta, kirjallisuudesta ja kuolemasta kirjallisuudessa.

Lue lisää: