Hurmoksessa esiintyvä Sagastrophe pitää kaikki langat omissa käsissään – Bändi välittää hyvää energiaa ja festarifiilistä

Sagastrophen tarina sai alkunsa , kun laulaja-pianisti Saga Sutela ja rumpali Teemu Kangas kohtasivat ranskan tunnilla Oulun yliopistolla keväällä 2019. Multi-instrumentalisti Juuso Sippola lähti pian mukaan, ja bändi esiinyi triona muun muassa Tubassa, Valveella ja legendaarisessa Liiterirockissa. Sagastrophe täydentyi hiljattain, kun Jere Taskila liitty bändiin basistiksi.  Sagastrophen ensimmäinen albumi Strange Dreams julkaistiin 2021 omakustanteena. Kesäkuussa  julkaistiin […]

Sagastrophen tarina sai alkunsa , kun laulaja-pianisti Saga Sutela ja rumpali Teemu Kangas kohtasivat ranskan tunnilla Oulun yliopistolla keväällä 2019. Multi-instrumentalisti Juuso Sippola lähti pian mukaan, ja bändi esiinyi triona muun muassa Tubassa, Valveella ja legendaarisessa Liiterirockissa. Sagastrophe täydentyi hiljattain, kun Jere Taskila liitty bändiin basistiksi. 

Sagastrophen ensimmäinen albumi Strange Dreams julkaistiin 2021 omakustanteena. Kesäkuussa  julkaistiin EP Nevertales

Bändin kesä on kulunut touhukkaasti musiikin parissa. “Esiinnyimme Varjo-festivaaleilla ja Koiteli elää! -festareilla. Olemme myös äänittäneet uusia biisejä ja viimeisin sinkku Kalifornia on juuri julkaistu”, Saga kertoo.  

“Albumikin on tekeillä, mutta olemme hyviä pistämään suunnitelmia uusiksi. Uusia julkaistavia biisejä tulee aina siihen väliin”, Jere sanoo. 

Bändi kertoo, että tarkoituksena on tulevaisuudessa tehdä nimenomaan eheä albumikokonaisuus.  

“Nyt olemme menneet kuitenkin markkinoiden ehdoilla ja julkaisseet singlejä. ”Vaikka kymmenen yksittäisen sinkun julkaisulla tuntuukin saavan enemmän huomiota kuin yhdellä albumilla, emme kuitenkaan halua missään nimessä luopua yhteneväisien pitkäsoittojen tekemistä”, Teemu sanoo.

Bändin musiikki on kaunista ja keinuvaa indietä. Kappaleet ovat intiimejä ja salaperäisiä. Musiikki pakenee kaikkia määrittelyjä. 

Uusi sinkku Kalifornia on suomenkielinen ja vähän rockimpi aiempaan maalailevaan saundiin verrattuna. Bändi on kuitenkin soittanut suomenkielisiä biisejä jo ensimmäisistä keikoista lähtien.

Sagastrophen biisit ja sanoitukset ovat pääosin Sagan käsialaa. Suomeksi kirjoittaminen on alkanut innostaa Sagaa yhä enemmän, ja sitäkin on tulevaisuudessa tiedossa. 

“Myös Teemu, Juuso ja Jere ovat kirjoittaneet biisejä, ja niitä on tulossa myös seuraavalle albumille. Diktatuuri taitaa olla väistymässä”, Saga nauraa 

Oma saundi syntyy yhdessä 

Bändi kertoo, että biisien muoto syntyy usein luonnostaan, miltei itsestään. Joskus he kuitenkin huomaavat nauhoituksissa, ettei biisi toimi ollenkaan ja valmis kappale muotoutuu ihan erilaiseksi. Sovituksia saatetaan hieroa kauankin. 

“Jos jossain biisissä kuulet tuplabasarin, siitä on väännetty pitkään”, Teemu heittää väliin nauraen. 

Bändin musiikki on kaunista ja keinuvaa indietä. Kappaleet ovat intiimejä ja salaperäisiä. Musiikki pakenee kaikkia määrittelyjä. 

“Me ei kuuluta mihinkään sceneen. Siitä olisi kyllä hyötyä, jos halutaan päästä soittamaan paikkoihin. Toisaalta haluamme säilyttää vapauden ja olla lokeroimatta itseämme”, Teemu pohtii. 

“Kuulijat kysyvät usein, mikä meidän genre on. Se on vaikeasti jäljitettävissä. Sagastrophen saundi on syntynyt, kun olemme vain alkaneet soittamaan. Meillä kaikilla on omat musiikilliset taustat ja idolit. Jokainen tuo jotakin omaa musiikkiin”, Saga lisää.

Erilaiset taustat ovat vahvuus 

Saga on kuunnellut paljon omintakeisia naisartisteja, kuten Lana del Reytä, Joni Mitchelliä ja Susanne Vegaa. Tori Amos innosti hänet tekemään ja esittämään omaa musiikkia. 

“Kotona kuunneltiin tosi erilaista musiikkia, esimerkiksi Johnny Cashia. Myös kantrivaikutteet varmasti kuuluvat musiikissa”, Saga valaisee. 

Saga on soittanut ja laulanut pienestä pitäen. Yliopiston alkuaikoina hän alkoi kirjoittaa omia biisejä. Hän nautti musisoinnista kotona ja esiintyi julkisesti vain pakotettuna sukujuhlissa.  

“Samoihin aikoihin tapasin Teemun yliopistolla ja pistettiin bändi pystyyn. Se oli ensimmäinen kokemus soittamisesta muiden kanssa ja lähti heti luontevasti liikkeelle. Bändin myötä olen nyt päässyt esittämään ja julkaisemaan musiikkia”, Saga kertoo. 

Teemulle Black Sabbath ja Asia ovat olleet tärkeitä bändejä. Lapsena hän kuunteli Ultra Brata. 

“Olisinkohan ollut 12, kun sain rummut. Iskän kanssa soitettiin Black Sabbathia, ja minä hakkasin rumpuja. Sitä ennen olin soittanut kitaraa. Olen aina elätellyt rockunelmaa. Minulla on ehkä enemmän intoa kuin taitoa”, Teemu nauraa. 

Teemun rummut olivat välillä tauolla autotallissa, mutta hän innostui uudestaan soittamisesta, kun bändi pistettiin pystyyn. Hänelle oli iloinen yllätys, että oikea porukka musiikin tekemiseen löytyi. 

“Black Sabbathia ei ehkä vielä kuule Sagastrophen musiikissa, mutta se on tulossa”, Teemu kertoo pilke silmäkulmassa. 

Juuson sydäntä lähellä on englanniksi laulettu rockmusiikki, esimerkiksi Bruce Springsteen ja HIM. 

“Nuorena minulla oli eksklusiivinen hevivaihe. Jos ei ollut särökitaraa ja tuplabasareita, sitä ei voinut kuunnella”, Juuso kertoo. 

Juuso on opiskellut Pop & Jazz Konservatoriossa. Hänen pääinstrumenttinsa on piano ja hän laulaa sekä soittaa kitaraa ja syntikkaa. Hänen työhuoneensa toimii myös studiona, jossa hän miksaa ja masteroi yhtyeen musiikkia. 

Bändin uusin jäsen, Jere, on soittanut bassoa 13-vuotiaasta saakka. Hän alkoi tekemään omaa musaa jo ennen kuin osasi soittaa mitään. 

“Minulla on pitkä bänditausta raskaamman musiikin puolelta. Heviä olen kuunnellut paljon, mutta olen musiikin suhteen kaikkiruokainen. Sanotaanko, että Kaija Koosta Nirvanaan ja Children of Bodomista Ultra Brahan”. 

“On tärkeää, että olen päässyt tekemään omaa musaa. Bändihommat on ollut elämässäni iso juttu”,  Jere kertoo. 

Kaikki langat omissa käsissä 

Sagastrophessa kaikki tehdään itse videoita ja kansitaidetta myöten. Saga ja Jere ovat perehtyneet visuaalisuuteen.  

“On mahtavaa, että saa luoda musiikille myös visuaalisen maailman. Suunnitella, valokuvata ja piirtää tai maalata. On myös hienoa ideoida musiikkivideota ja lähteä sitten kuvaamaan ja editoimaan”.

“Olen huomannut, että jos vain on idea ja visio, ei videoidenkaan toteuttaminen vaadi suurta budjettia. Toisaalta suurellakin budjetilla lopputulos voi olla mitäänsanomaton”, Saga pohtii. 

“Meiltä muiltakin kysytään mielipiteitä visuaalisuudesta, mutta ikinä niitä ei kuunnella”, Teemu sanoo nauraen. 

Kysymys ulkopuolisesta levy-yhtiöstä ei ole Sagastrophelle elinehto.  

“Emme sulje ovia ja eristäydy komeroon, mutta tällä hetkellä taiteellinen valta ja vapaus tuntuu  tärkeimmältä. Koko homman juju on taiteellinen sisältö, se kaikki mitä tehdään”, Saga tiivistää. 

“On meille tarjottu sopimuksia, mutta ne eivät ole menneet lakiosastolta läpi”, Juuso lisää pilke silmäkulmassa. 

Tunnelma bändissä on lämmin ja innostunut. Kaikesta huokuu, että muusikkojen kemiat ovat kohdanneet usealla tasolla. Taito, tyylitaju ja hyvä henki välittyvät varmasti myös yleisöön. 

“Joka kerta, kun joku tulee keikan jälkeen kiittämään musiikista tai kertomaan, että joku biisi kosketti, se tuntuu ihanalta ja palkitsevalta. Talletan sen syvälle sydämeen”, Saga sanoo. 

Hurmokseen lähdemme nostattamaan tunnelmallista festarifiilistä. Toivomme, että keikalla on paljon ihmisiä, jotka löytävät biiseistä itselleen uusia merkityksiä.


Sagastrophe 

Perustettu: 2019 

Jäsenet: Saga Sutela, Teemu Kangas, Juuso Sippola ja Jere Taskila 

Julkaisut: Strange Dreams (2021), EP: Nevertales (2023) 

Musiikkivideot: Dreamer Kids, Rabbit Hole, Firewood 

Esiintyy Hurmoksessa 8.9. kello 17.30. 

Lisätietoja: https://sagastrophe.com/

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Vapailla taajuuksilla

 Kulttuuriradio Oulu ry:n tavoitteena on luoda kansallisesti tunnistettava kulttuurintekijöiden yhteisö, joka on vapaa kaupallisen radion rajoitteista.  Historiallisesti merkittävä Pikisaari on vakiintunut oululaisten keskuudessa käsityöläisten ja taiteilijoiden kehtona. OSAO:n väistyessä vuonna 2020 Pikisaaren tiloistaan, on sekin pikkuhiljaa täyttynyt taiteilijoiden ja kulttuurintekijöiden työtiloista, näyttelyistä, ravintoloista ja urbaanin kulttuurin tapahtumista. Yhdessä Kulttuurikiihdyttämö TILAksi nimetyn rakennuksen huoneissa tuotetaan oululaista […]

TEKSTI Tuuli Heikura

KUVAT Tuuli Heikura

 Kulttuuriradio Oulu ry:n tavoitteena on luoda kansallisesti tunnistettava kulttuurintekijöiden yhteisö, joka on vapaa kaupallisen radion rajoitteista. 

Historiallisesti merkittävä Pikisaari on vakiintunut oululaisten keskuudessa käsityöläisten ja taiteilijoiden kehtona. OSAO:n väistyessä vuonna 2020 Pikisaaren tiloistaan, on sekin pikkuhiljaa täyttynyt taiteilijoiden ja kulttuurintekijöiden työtiloista, näyttelyistä, ravintoloista ja urbaanin kulttuurin tapahtumista. Yhdessä Kulttuurikiihdyttämö TILAksi nimetyn rakennuksen huoneissa tuotetaan oululaista yhteisöradio KRO.fm:ää, joka pyrkii tarjoamaan vaihtoehdon kaupalliselle radiolle.

KRO sai alkunsa kesäkuussa 2021 Tulva ry:n toimesta, kun Oulun kaupungin myöntämä projektiavustus mahdollisti studiotilojen rakentamisen ja vuokraamisen. Nopeasti alkuperäisistä ohjelmantekijöistä alkoi muodostua aktiivien ryhmä, joilla oli halua kehittää ja tehdä yhteisöradiota tavoitteellisesti mittakaavassa, johon Tulva ry:n resurssit eivät riittäneet. Ohjelmatekijöiden joukolla KRO:lle perustettiin oma yhdistys, Kulttuuriradio Oulu ry, ja he ottivat radion huostaansa. Nyt yhdistyksen toiminnasta vastaa kymmenhenkinen hallitus ja 29 jäsentä, jotka kaikki toimivat ohjelmantekijöinä KRO:ssa. 

Kuolematon radio

Tekijöitä yhdistää intohimo musiikkiin ja kulttuuriin. Voittoa tavoittelematon yhteisöradio mahdollistaa sitoutumattomuuden ja vapauden tehdä tekijöidensä näköistä sisältöä. “Kaupallisessa radiossa joudutaan menemään hyvinkin sen ehdoilla, mikä valtaosaa kiinnostaa”, Kulttuuriradio Oulu ry:n hallituksen puheenjohtaja Otto Koistinen kertoo.

Radion kuolemasta on puhuttu vähintään yhtä kauan kuin printtimedian. Kuitenkin audiosisältöjen kuluttaminen on vain noussut viimeiset kolmen vuoden aikana. Samaten useat mediatalot ovat alkaneet tuottaa omia radio-ohjelmiaan. Teknologia on tehnyt oman osansa alalle ja avannut kentän mahdollisuuksia. “Teknologia mahdollistaa kaltaistemme pienten toimijoiden tulon kentälle”, Koistinen kertoo.

Vanhat OSAO:n Pikisaaren tilat on nyt valjastettu paikallisten taiteentekijöiden käyttöön.

KRO.fm:n ohjelmantekijät ovat kuitenkin tuoneet myös palan menneisyyttä takaisin. Kun kaupallisen radion musiikkia ohjaavat valmiit soittolistat, vapaalla radiokentällä on nähtävissä paluu dj-kulttuuriin ja fyysisiin musiikkikirjastoihin.

KRO:n vapaus tekemiseen näkyy ohjelmasisällöissä, jotka ovat pääasiassa musiikin erikoisohjelmia. “Kaupallisessa radiossa näille ei ole kysyntää”, Koistinen avaa. “Esimerkiksi elektroninen musiikki on tällä hetkellä tosi in, ja me pystytään tarjoamaan vaihtoehtoista elektronista musiikkia versus mitä kaupallisessa radiossa kuullaan.”

Yhdistys näkee KRO:n varteenotettavana kanavana Oulun mediakentällä ja hyvänä lisänä muuhun mediaan tuoden tarjontaa, jollaista muualla ei ole. “Tavoitteena on tarjota vain vaihtoehto”, Koistinen kertoo. Yhdistys ja kanava on otettu hyvin vastaan paikallisten kulttuurintekijöiden keskuudessa ja yhteisö kasvaa sisältäpäin yhdistyksen vision mukaisesti. “Esimerkiksi Kulttuuriosuuskunta ILME:n mukaantulo on itselleni todiste siitä, että myös muut kulttuuriorganisaatiot ovat kiinnostuneita ja haluaa tuoda omaa osaamistaan mukaan”, Koistinen kertoo. 

“Ultimaattinen lopputulema ois olla Suomen laajuinen ja tunnistettava tekijä radiotuottamisen vapaalla kentällä”, Koistinen maalailee KRO:n tulevaisuutta. Yhdistyksen tavoitteena on luoda ohjelmantekemisestä, musiikista ja kulttuurista kiinnostuneiden ihmisten yhteisö. Nettiradio toimii tässä kanavana, jolla KRO:n missiota voidaan välittää hyvin matalalla kynnyksellä. “Samalla toiminnassa mukana oleminen voi toimia hyvänä ponnahdusalustana monelle, jotka haaveilee radiourasta tai haluavat kerätä esimerkiksi portfoliota kulttuurin kentällä”, Koistinen mainitsee. 

Täpinöissään kulttuurista

Minna Koivunen on ollut KRO:ssa ohjelmatekijänä sen alusta lähtien. Pitkään vapaana toimittajana toiminut Koivunen ryhtyi tekemään radio-ohjelmaa täysin omasta intohimosta kulttuuria kohtaan. “Tein kirjoittavana toimittajana paljon esimerkiksi musahaastatteluita, jolloin tunnin haastattelusta jäi käteen lyhyt kirjoitettu tuotos ja valtaosa materiaalista jää käyttämättä. Radiossa taas pystyy tekemään kahden tunnin syvähaastatteluita ja kaikki materiaali tulee käyttöön”, hän kertoo. 

Pitkä haave omasta radio-ohjelmasta toteutui Täpinän myötä. Koivusen luotsaama Täpinä on suunnattu kaikille kulttuurista kiinnostuneille ihmisille. Kerran kuukaudessa kuultavassa kahden tunnin ohjelmassa keskustellaan kulttuurivieraiden kanssa ja kuullaan vieraiden valitsemaa musiikkia. “Oulussa on elävä kulttuurielämä ja halusin tuoda esiin niitä tyyppejä, joka sitä kulttuuria täällä tekee.” Nimi Täpinä tulee Koivusen mukaan juurikin siitä, että hän on itse niin innoissaan kulttuurista.

Vieraat valikoituvat ohjelmaan ihan Koivusen oman kiinnostuksen pohjalta. “Joskus tiedotusopin kurssilla sanottiin, että jos toimittajaa kiinnostaa joku asia niin se luultavasti kiinnostaa muitakin, siihen luotan edelleen”, hän naurahtaa. Ohjelmat etenevät käsikirjoituksesta huolimatta vierailijoiden ehdoilla, joka onkin homman suola. “Ikinä ei tiedä, mitä tulee tapahtumaan ja se on livessä mahtavaa.”

Yksi asia kuitenkin toistuu joka ohjelmassa samalla kaavalla: aloitus. “Jokainen ohjelma alkaa aina siitä, että kysyn mistä vieraat on täpinöissään.” 

KRO:n suoria lähetyksiä voi kuunnella nettisivuilta www.kro.fm ja jälkikäteen lähetykset ovat kuunneltavissa Mixcloudista nimellä KRO.fm.

Tuuli Heikura

Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja ja kauppatieteiden maisteri, joka nauttii syväluotaavista ilmiöjutuista, kuluttaa lenkkipolkuja kahden koiransa kanssa ja haaveilee mankelin omistamisesta.

Lue lisää:

Elämyksellistä ja mieleenjäävää toimintaa – OYY:n uuden tapahtumatuottajan Katri Jämsän mietteitä tapahtumien järjestämisestä

Katri Jämsä aloitti OYY:n tapahtumatuottajana tammikuussa 2023, ja on päässyt käsille oululaisesta tapahtumakulttuurista alkuvuodesta. Koronan aiheuttamista haasteista huolimatta Jämsä on oppinut paljon viimeisen kahden vuoden uransa aikana, johon häntä inspiroi sisäinen intohimo järjestää muistoja jättäviä kokemuksia. OYY:n jäsenistö on alkuvuodesta saanut uutta tuulta alleen. Tammikuussa tapahtumatuottajana aloittanut Katri Jämsä on taustaltaan kokenut toiminnan järjestäjä niin Kemin […]

TEKSTI Jere Laitinen

KUVAT Tuuli Heikura

Katri Jämsä aloitti OYY:n tapahtumatuottajana tammikuussa 2023, ja on päässyt käsille oululaisesta tapahtumakulttuurista alkuvuodesta. Koronan aiheuttamista haasteista huolimatta Jämsä on oppinut paljon viimeisen kahden vuoden uransa aikana, johon häntä inspiroi sisäinen intohimo järjestää muistoja jättäviä kokemuksia.

OYY:n jäsenistö on alkuvuodesta saanut uutta tuulta alleen. Tammikuussa tapahtumatuottajana aloittanut Katri Jämsä on taustaltaan kokenut toiminnan järjestäjä niin Kemin kaupungin tapahtumissa kuin kaveripiirin keskuudessa.

Jämsä on opiskellut kulttuurintutkimuksen koulutusohjelmasta filosofian maisteriksi Itä-Suomen yliopistossa vuonna 2020, josta hän siirtyi töiden myötä Kemin kaupungille tapahtumakoordinaattoriksi. Siellä hän järjesti monenlaisia tapahtumia kaikenikäisille lastentapahtumista musiikkifestivaaleihin, lumenveistotilaisuuksiin ja toritapahtumiin. Alunperin hän toimi tapahtumakoordinaattorin sijaisen roolissa, mutta sijaisuuden pitkittyessä hän työskenteli Kemissä kaksi vuotta, jonka jälkeen hän siirtyi ylioppilaskunnalle uudeksi tapahtumatuottajaksi.

Kemissä Jämsän ensimmäisestä tapahtumavuodesta tosin koitui haastava vuonna 2020 Suomessa kriisiytyneen koronaepidemian vaikutuksesta, kun suurin osa tapahtumatoiminnasta täytyi toteuttaa kokeellisten etäjärjestelyiden kautta. Ensimmäisen puolen vuoden olosuhteiden jännittämisen jälkeen Jämsä pääsi järjestämään tapahtumia suurimmaksi osaksi tavalliseen tapaan. Esimerkiksi kahdessa Taiteiden yö -tapahtumassa Jämsä oli mukana suunnittelemassa ja valvomassa kulttuuriesitysten ja konserttien kulkua.

“Monesti tapahtumia lähinnä siirrettiin eteenpäin, mutta jännitin paljon, pääsenkö sijaisuuden aikana toteuttamaan tapahtumia perinteiseen tapaan”, Jämsä kertoo.

Lisäksi Jämsä on järjestänyt Kemissä LumiVisio-tapahtuman opiskelijoille, jossa ohjelman totetus koitui mielenkiintoiseksi kokoontumisrajoitusten takia. Katsojia viihdytettiin striimattavalla LumiVisio-TV –lähetyksellä, jossa oli esimerkiksi Kahoot-tietovisa ja erilaisia esityksiä. Tapahtuma kuitenkin koettiin haasteista huolimatta onnistuneeksi, ja lumiveistokset saatiin valmiiksi.

Taustalla tapahtumien luomat tunteet

Oulussa Jämsä on tapahtumatuottajana ehtinyt toteuttamaan Oulun Yliopiston Ylioppilaskunnan Annos 63 -vuosijuhlia, jossa hän kohtasi tuttua roudailua aiemmista tapahtumatehtävistään. Vaikka Jämsä oli pääasiassa vieraana vuosijuhlilla, hän myös tarkkaili tapahtuman toteutumista. Järjestäjän näkökulmasta tapahtumat ovat usein luonteeltaan hyvin kiireisiä, mutta palkitsevia.

“Vuosijuhlat olivat ensimmäinen tapahtuma, jossa pystyin rauhoittumaan ja olemaan paikoillani”, Jämsä kommentoi. “Olen tottunut, että tapahtumapäivinä yleensä juoksennellaan ympäriinsä, haetaan kaikkea ja toimitaan sellaisena juoksupoikana. Nyt oli ehkä ensimmäinen tapahtuma, missä pystyin rauhassa pysähtymään hetkeen.”

Jämsä kokee tärkeäksi järjestää mieleenjäävää ja mukavaa toimintaa. Kavereilleen järjestämät illanvietot ovat olleet keskeinen inspiraatio hänen suuntautumisessaan tapahtuma-alalle.

“Motivaationa koko alaan on se elämysten järjestäminen ihmisille ja se, että luo ihmisille muistoja. Tapahtumat ovat ainutkertaisia, ja minusta on mielenkiintoista tehdä niistä sellaisia, joista jää tietynlainen muistijälki.”

Kemin jälkeen Jämsää veti Ouluun hänen kaipaamansa opiskelijayhteisö, jonka sosiaalista puolta hän erityisesti arvostaa verrattuna työyhteisöihin.

“Tässä työssä kiinnosti myös paluu opiskelijakulttuuriin. Silloin, kun valmistuu, niin opiskelija-aikainen sosiaalisuus katkeaa siihen”, Jämsä kommentoi. “Työelämässä olen kokenut, että on tosi vaikea tutustua muihin ihmisiin niin, että heistä saisi kavereita. Pitkän työpäivän jälkeen moni ei enää jaksa nähdä illalla.”

“Motivaationa koko alaan on se elämysten järjestäminen ihmisille ja se, että luo ihmisille muistoja.”

Oulun tapahtumakulttuuri on luonteeltaan perinteikästä

Työskentely Oulussa on tietyin tavoin erilaista verrattuna Jämsän aiempaan kokemukseen tapahtumien tuotannosta. Monipuolinen kohdeyleisö on vaihtunut Oulussa pääasiassa opiskelijoihin. 

“Täällä on aika perinteikkäitä tapahtumia, niin niitä ei mennä niin vain muuttamaan. Jos ei ole kokenut jotakin tapahtumaa, niin ei voi täysin valmistautua kaikkeen ennalta.”

Jämsän suunnitelmissa on vaikuttaa tapahtumakulttuuriin ennen Oulun kulttuuripääkaupunkivuotta 2026. Keskeisenä kehityskohteena Jämsällä on syksyn lukuvuoden avaistapahtuma, Hurmos, ja miten sitä voisi kehittää entistä suuremmaksi.

Ennakko-oletuksena Hurmoksesta Jämsä ajattelee, että luvassa on paljon juoksentelua ja kuvainnollisten tulipalojen sammuttelua.

“Eniten nautin tapahtumapäivistä, vaikka ne kuitenkin ovat stressaavia”, Jämsä korostaa. “Tapahtumapäivänä näkee kaiken kuukausienkin ajan suunnitellun nivoutuvan yhteen. Niissä näkee sen muuttuvan konkreettiseksi, jota on kuvitellut päässä.”

Toiminnantäytteisten tapahtumien jälkeen Jämsällä on tapana kirjoittaa ylös parannusehdotuksia siitä, miten tiettyjä yksityiskohtia voisi seuraavalla kerralla hoitaa paremmin tai miten kiireellisyyttä voisi ehkäistä.

Usein Jämsä kokee tapahtumien menevän liian nopeasti kiireen keskellä. Hetki sitten äänekäs ja toiminnantäytteinen ympäristö on välineistön purkamisen jälkeen omituinen näky tyhjänä.

“Saatan monesti ajatella tapahtumien jälkeen, että nytkö tämä jo loppui.”

Tapahtumien suunnittelun ja toteutuksen jälkeen ei kuitenkaan ole paljon tyhjää aikaa, vaan projektista siirrytään seuraavaan melkein välittömästi. Jämsä lähestyy kutakin tapahtumaa omana kokonaisuutenaan. 

“Tapahtumat ovat semmoisia projekteja, joissa kun saa yhden purkkiin ja saa sen jälkeen toivottavasti hengähtää, niin sitten alkaa heti seuraava projekti.”

Kiireellistä mutta palkitsevaa toimintaa

Jämsän mukaan tapahtumien suunnittelu on luonteeltaan hyvin kausittaista ja projektiluontoista. Suunnittelu yleisemmin vaatii paljon sitoutuvuutta ja pitkäjänteisyyttä, jotta niistä tulee kuvitellun kaltaisia.

“Tapahtuma-ala on tosi monipuolinen ja mielenkiintoinen ala. Vaikka sen kääntöpuolella on stressiä ja muuta huolta, se on silti kiehtovaa.” 

Aiemmin mieleenjääneenä tapahtumana Jämsästä olisi mielenkiintoista olla mukana järjestämässä esimerkiksi lumenveistotapahtumaa Oulussa. Myös yhteistyö Lumo Light Festivalin kanssa ja sen kehittäminen tarjoaisivat hänestä mielenkiintoista toimintaa.

“Pohjoisen sijainnin takia olisi hyvä hyödyntää ulkotiloja mahdollisimman paljon.”

Jämsä on erityisen motivoitunut tuottamaan tapahtumien lisäksi iloa niihin osallistuville. Hän pyrkii tekemään jatkossa opiskelijoille entistä nautinnollisempia ja muistettavampia tapahtumia. 

“Yritän tehdä parasta työtä opiskelijoiden hyväksi. Sitten katsotaan, mihin se riittää. Toivottavasti teen sellaisia tapahtumia, joista opiskelijat ovat kiinnostuneita ja haluavat osallistua mukaan.”

Jere Laitinen

Oulun ylioppilaslehden toimitusharjoittelija. Opiskelutaustaltaan kokenut ainejärjestöaktiivi ja opiskelijavaikuttaja sekä innokas pelaaja ja kokkailija. 

Lue lisää:

Oulun Ylioppilasteatterin Tuoretiskin näytelmäkokonaisuus Aamiainen sotakentällä ja Paper Flow Buffet on juhlavuoden kunniaksi hämmentävän hieno

Oulun ylioppilasteatteri täyttää jo kunnioitettavat 60 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi uusille jäsenille tarkoitettu Tuoretiski esittää teatterin pitkän historian ensimmäisen näytelmän, Fernando Arrabalin klassikon Aamiainen sotakentällä sekä siitä inspiraationsa saaneen näytelmän Paper Flower Buffet.  Saman illan aikana nähdään kaksi näytelmää, joista toinen on ennakkotietojen perusteella englanninkielinen. Aamiainen sotakentällä Ohjaaja Heidi Maria Huotari kertoo koskettavassa esipuheessaan, miten lähelle näytelmän aihe […]

Oulun ylioppilasteatteri täyttää jo kunnioitettavat 60 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi uusille jäsenille tarkoitettu Tuoretiski esittää teatterin pitkän historian ensimmäisen näytelmän, Fernando Arrabalin klassikon Aamiainen sotakentällä sekä siitä inspiraationsa saaneen näytelmän Paper Flower Buffet. 

Saman illan aikana nähdään kaksi näytelmää, joista toinen on ennakkotietojen perusteella englanninkielinen.

Aamiainen sotakentällä

Ohjaaja Heidi Maria Huotari kertoo koskettavassa esipuheessaan, miten lähelle näytelmän aihe tuli nykypäivän tilannetta Euroopassa. Tuleen ei kuitenkaan jääty makaamaan ja Arrabalin absurdi teksti ei lopulta kerro sotimisesta. 

Näytelmän alun koreografiassa kyllä tähtäillään ja ammuskellaan, mutta samalla ollaan myös karnevaalitunnelmissa.  

Uskon jokaista ruohikolla istuvaa, vaikka he kummia puhuvatkin.

Sotilaan isä (Olli Kaihua) ja äiti (Petra Määttä) saapuvat sotakentälle. Sotilas (Hiski Toikkanen) on ottanut vastapuolen taistelijan (Katriina Karjalainen) vangiksi ja koko porukka istahtaa viettämään sunnuntaipiknikiä.  

Asetelma on samankaltainen ja vähintään yhtä hämmentävä kuin kuuluisassa Manet’n maalauksessa Aamiainen ruohikolla.  

Vanki sidotaan välillä ja hänestä otetaan trofeekuva jalka vatsan päällä. Vangille tarjotaan kuitenkin ruokaa ja virvokkeita ja vihollista ei demonisoida. Sotilaat eivät oikein tiedä, miksi sotivat ja heillä on yhteisiä kokemuksia. Tylsää on ollut ja kumpikin ampuu tähtäämättä rukouksen saattelemana. 

Isä miettii taukoamatta, miten sota oli ennen kunniakasta ja hienoa, kun oli hevosia. Välillä lääkintämiehet (Kukka Heikkinen ja Henna Korkala) käyvät harmittelemassa, että ei ole ruumiita  kannettavaksi. Porukan päihtyessä jutut muuttuvat entistäkin levottomimmiksi. Huumori on tänäkin päivänä absurdia ja mustaa. Sota on mieletöntä.

Vaikka kyse on ylioppilasteatterin uusista kyvyistä, näyttelijätyö on ilmeikästä ja osaavaa. Uskon jokaista ruohikolla istuvaa, vaikka he kummia puhuvatkin. Näyttelijät ovat poikkeuksellisen hyviä, ja Huotari on saanut heidän välisensä dynamiikan toimimaan.

Paper Flow Buffet

Minä teen kukan jokaisesta kaverista, joka kaatuu. Sillä lailla tiedän, että vaikka minä tekisin kuinka monta, niitä ei koskaan ole tarpeeksi

Upean repliikin lausuu Aamiainen sotakentällä näytelmän vangiksi jäänyt sotilas. Hän on taitellut tylsinä hetkinä paperikukkia ja löytänyt puhdetyölle merkityksen. 

Paper Flower Buffet on saanut nimensä ja innoituksensa näistä sanoista. Esitiedoista poiketen näytelmä ei ole täysin englanninkielinen, sillä lavalla kuullaan useita kieliä. 

Näytelmä ei ole yhtenäinen tarina, saati juoninäytelmä. Paper Flower Buffet koostuu yksittäisistä monologeista ja dialogeista.  

Yksi kaipaa hevostaan, jota ei saanut satuloida. Suojeluskuntalainen kertoo kokemuksistaan Suomen sisällissodasta. Radisti puhuu ranskaksi jotakin ja yhdessä dialogissa palkkasotilas halua bailaamaan ja toinen kotiin perheensä luokse.  

Lavalla käy myös Fernando Arrabal ja kuulemme lumoavan hypnoottisen laulun punjabin kielellä esitettynä. 

Lopussa ohjaaja Anna-Kaisa Kettunen kietoo langat hellästi yhteen. Jokainen tarina mahtuu saman teeman alle.

Juhlavuoden Tuoretiskin ohjaajat Anna-Kaisa Kettunen ja Heidi Maria Huotari. Kuva Mari Kivioja.
Kahden näytelmän vaikuttava kokonaisuus

Tuoretiskin näytelmäkokonaisuus on hieno. Joskus tuntuu, että lumous himmenee selittämällä, sillä taitavissa käsissä ja sydämellä tehtynä hyviä asioita tapahtuu myös alitajuisesti. On kuitenkin kiinnostavaa kuulla, miten ohjaajat Heidi Maria Huotari ja Anna-Kaisa Kettunen rakensivat näytelmät. 

“Alusta lähtien oli ajatus, että tehdään juhlavuoden kunniaksi Oulun ylioppilasteatterin ensimmäinen teksti uudelleen 60 vuoden jälkeen.”

“Haaveena oli tehdä kaksi versiota samasta näytelmästä, mutta koska alkutekstiä ei löytynyt englanninkielisenä, toinen ryhmä päätyi uuteen käsikirjoitukseen. Onneksi tehtiin näin, koska tämä toimii niin hyvin”, ohjaajat kertovat. 

Ylioppilasteatterin ajatuksena on tehdä näytelmiä, jotka kumpuavat jäsenistä ja tekijöiden  kiinnostuksesta. Englanninkieliseen näytelmään päädyttiin myös kiinnostuneiden toiveesta. 

“Olimme Hurmos-järjestömessuilla esittelemässä OYT:a ja siellä kävi useita vaihto-opiskelijoita kysymässä, että olisiko mahdollista tehdä englanninkielinen näytelmä. Tuoretiski on hyvä alusta erilaisille toteutuksille”, Kettunen kertoo. 

Teatterin ensimmäisestä esityksestä vuosikymmenten takaa ei ohjaajilla ollut muuta tietoa kuin kuva perustajajäsenistä sekä edesmenneen ohjaajan nimi.

“Teksti ja suomennos ovat kuitenkin täysin samat kuin 60 vuotta sitten. Olen vähän vierastanut klassikkotekstejä, koska ne eivät ole aina kestäneet aikaa. Aamiainen sotakentällä on kuitenkin kestänyt ajan hammasta liiankin hyvin, ja aihe on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan.”

“Tekstihän on loistava. Siinähän keskitytään kaikkeen muuhun kuin sotaan ja tätä oli ihana tehdä”, Huotari kertoo. 

Kettunen kertoo, että Paper Flower Buffetin teksti tehtiin koko tiimin yhteistyönä. Suurin osa näyttelijöistä kirjoitti omat monologinsa, ja hän teki niiden pohjalta näytelmän rakenteen ja kohtausjärjestyksen. 

“Alkuperäisteksti käännettiin ensin englanniksi, että kaikki tiesivät mistä näytelmässä on kyse. Mietimme sitten yhdessä, mitä näytelmän teemoista, hahmoista ja elementeistä tuli mieleen. Kaikki saivat valita ainakin yhden asian, mikä pitää ehdottomasti olla mukana”, Kettunen kertoo.

Rohkeasti mukaan!

Juhlavuoden aikana ylioppilasteatterin toimintaan voi tutustua muun muassa klubeilla. Uudet ihmiset ovat tervetulleita tekemään teatteria. 

“Takana on 60 vuotta ylioppilasteatterin historiaa ja toivomme, että teatteria tehdään vielä ainakin seuraavat 60 vuotta.” 

“Olisi mahtava saada uusia teatterintekijöitä mukaan. Ylioppilasteatteri on kaikille avoin harrastajateatteri ja kaikki tehdään itse julisteista äänisuunnitteluun, valoihin, puvustukseen ja lavastukseen. Emme hae pelkästään näyttelijöitä.” Huotari ja Kettunen painottavat.

Oulun ylioppilasteatteri, Tuoretiski: Aamiainen sotakentällä. Käsikirjoitus Fernando Arrabal.  Suomennos Aili Palmén. Ohjaus Heidi Maria Huotari. Tuotanto/OYT Ari-Matti Lappalainen. Puvustus  Heidi Maria Huotari. Lavastus työryhmä. Tekniikka Iina Huotari, Maija Koivulampi, Maria Antola. Lavalla Hiski Toikkanen, Olli Kaihua, Petra Määttä, Katariina Karjalainen, Kukka Heikkinen ja Henna  Korkala. Ensi-ilta Valvenäyttämöllä 24.2.
Paper Flower Buffet. Käsikirjoitus Paper Flower Buffet työryhmä. Ohjaus Anna-Kaisa Kettunen. Tuotanto/OYJ Ari-Matti Lappalainen. Lavastus ja pukusuunnittelu työryhmä. Ääni- ja valosuunnittelu Iina Huotari, Maija Koivulampi ja Maria Antola. España cañí viulusovitus Mau Järvinen. Rooleissa Meija Lohiniva, Ibrahim, Mira Naukkarinen, Patrick Nesbit, Vilma Tietäväinen ja Vilma Vanhala. Artikkelikuva Heidi Maria Huotari. 

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Lämminhenkinen Musteklubi kutsuu sanataiteen pariin

Nuori neito lausuu herkästi kauniin runon. Kauko Röyhkä soittaa kerrankin Pahan maan. Asiantuntija vastaa kysymykseen ruumiinavauksesta. Raavas mies esittää burleskirunoteoksen. Kari Ensio Miettusen luotsaamilla Musteklubeilla tunnelmat vaihtelevat, mutta pääasia on rakkaus sanataiteeseen.  Kari Ensio Miettunen avaa veikeään tyyliinsä kuukausittain järjestettävän Musteklubin Tuba Food & Loungessa torstaina 16. helmikuuta. Luvassa on parituntinen runoutta, kirjallisuuspuhetta ja musiikkia.  Kirjailijavieraat Eila Vähäkuopus […]

TEKSTI Pete Huttunen

KUVAT Mari Kivioja

Nuori neito lausuu herkästi kauniin runon. Kauko Röyhkä soittaa kerrankin Pahan maan. Asiantuntija vastaa kysymykseen ruumiinavauksesta. Raavas mies esittää burleskirunoteoksen. Kari Ensio Miettusen luotsaamilla Musteklubeilla tunnelmat vaihtelevat, mutta pääasia on rakkaus sanataiteeseen. 

Kari Ensio Miettunen avaa veikeään tyyliinsä kuukausittain järjestettävän Musteklubin Tuba Food & Loungessa torstaina 16. helmikuuta. Luvassa on parituntinen runoutta, kirjallisuuspuhetta ja musiikkia. 

Kirjailijavieraat Eila Vähäkuopus ja Ari-Pekka Skarp kertovat uusista teoksistaan, ja Merituulia Aalto lausuu ilmeikkään lavarunoteoksen. Lopuksi Paavo Pääkkönen esittää omintakeista pianomusiikkia. 

Kirjailijavieras Eila Vähäkuopus kertoo suloisesta iltasatukirjastaan Äiti, kerro mikä on elämän tarkoitus. Kirjan ajatuksena on elämänmyönteinen logofilosofia. Vähäkuopusta jututti Tiia-Maria Juuso. 

Kirjoittajayhdistys Huutomerkki ry perustettiin 2002. Huutomerkki järjestää sanataidetapahtumia ja poikkitaiteellisia klubeja. 

Kun Huutomerkki etsi tuottajaa uudenlaiselle runoklubille vuonna 2004, Kari Ensio Miettunen tarttui tehtävään. Sitä ennen Miettunen oli järjestänyt yksityishenkilönä esittävän runouden tapahtumia yliopistokaupungeissa ympäri Suomen. 

Musteklubi on muuttunut vuosien varrella tuottajansa näköiseksi tapahtumaksi. Aluksi tapahtumat kestivät noin tunnin, ja ohjelmassa oli pari runoilijaa ja pari trubaduuria. 

“Sain vapaat kädet suunnitella ja toteuttaa Musteklubeja. Lähdimme luonnollisesti sanat ja runot edellä liikkeelle, mutta myöhemmin mukaan on tullut entistä enemmän poikkitaiteellisia ja performatiivisia esityksiä”, Miettunen kertoo. 

Kirjallisuustapahtumat ovat tärkeitä 

Miettunen tähdentää, että kirjallisuuden merkitys ihmisille on kiistaton, ja kirjallisuustapahtumien tarve vain kasvaa. Kirjallisuus kiinnostaa ihmisiä, ja Musteklubit ovat osa tätä laajempaa eetosta. 

“Kirjallisuustapahtumat mahdollistavat kirjailijoiden ja lukijoiden kohtaamisen. Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja Sirpa Kähkönen kertoi, että kirjallisuustapahtumien merkitys vahvan lukijasuhteen luomisessa on korvaamaton”, Miettunen kertoo. “Pyrin panoksellani vahvistamaan lukemisharrastusta ja tarjoamaan mahdollisuuksia tutustua erityisesti kotimaisiin kirjauutuuksiin ja niiden tekijöihin.”

Ari-Pekka Skarp kertoi uusimmasta teoksestaan Mindfulness, mielenselkeys ja myötätunto. Keskustelua herätti muun muassa kysymys siitä, voiko empatiataitoja mitata. 

Kirjallisuustapahtumilla on pitkät perinteet, mutta ne ovat muuttuneet vuosien kuluessa monipuolisemmiksi, ammattimaisemmiksi ja tunnelmaltaan vapaammiksi. Tapahtumia järjestetään yhä enemmän, ja esimerkiksi kirjamessut keräävät suuria yleisöjä. 

“Vielä 70-luvulla kirjallisuustilaisuudet olivat selkeästi älymystön tai eliitin kulttuuria. Vasta yhteiskunnallisen murroksen ja sosiaalisen tasa-arvoistumisen myötä kynnys osallistua tapahtumiin madaltui.”

Miettunen myös pohtii viime vuosikymmenten muutosta ja kehitystä. 

“Esiintymisten asetelmat ovat nykyisin entistä moninaisemmat. Yksin esiintyvän kirjailijan sijaan kuulemme kirjailijahaastatteluita tai paneelikeskusteluita, jotka tuovat myös sisältöön aiempaa enemmän moniulotteisuutta.”

Pandemian vaikutukset tuntuvat edelleen 

Ihmiset eivät ole rajoitusten jälkeen lähteneet entiseen tapaan live-tapahtumiin. Ennen koronaa Musteklubeilla oli joka kerta paljon yleisöä, mutta heti koronarajoitusten poistuttua kävijämäärä selkeästi putosi. 

Viimeisten klubien perusteella suunta näyttäisi olevan kuitenkin parempaan päin, ja esimerkiksi Kauko Röyhkän bändikeikka Musteklubilla oli loppuunmyyty. Jokaisessa pöydässä on edelleen aina väkeä, mutta etenkin tiskillä kuhina on vähentynyt. Tapahtumien järjestäminen vaatii kävijöitä ja resursseja. 

“Kirjallisuustapahtumat nojaavat Suomessa eri tahojen, kuten Taiken, jakamiin apurahoihin. Sivistysvaltion sisäänrakennettu agenda on, että kirjallisuus on kaikkien saatavilla”, Miettunen pohtii. 

Miettunen sanoo, että olisi erikoista, jos Suomessa kirjallisuushaastatteluista pitäisi maksaa pääsymaksu. Tapahtumista aiheutuu kuitenkin kustannuksia. Klubin järjestämiseen tarvitaan esiintyjien lisäksi muun muassa tilat, kalusto, miksaajat sekä haastattelijoita. 

Merituulia Aalto esittää lavarunoteoksensa Hypoteesi: Ihminen. Aalto tykkää tanssia kadulla ja runoudessaan hän käsittelee ihmiseksi kasvamista, aikuisuuden ja lapsuuden ristiriitoja sekä nykymaailman ilmiöitä.

Miettunen lisää, että yhdistys tekee toki paraikaa kovasti töitä tapahtumabudjetin kasvattamiseksi.

“Hyvinä aikoina oli mahdollisuus maksaa palkkiot esiintyjille, mutta lockdownin jälkeen ei ole juuri voitu maksaa suoraan palkkioita, lippudiilit ovat tietenkin asia erikseen. Siksi klubeja joudutaan tekemään aika pitkälle talkoilla, mikä käy kyllä sydämelle ja aiheuttavat myös mainehaittaa. Tämä on kiusallista kaikille, mutta jokainen onneksi ymmärtää tilanteen.”

Monipuolinen ja vaihteleva ohjelmisto

Miettunen kertoo, että hän on pyrkinyt rakentamaan Muusaklubista jäsentyneen poikkitaiteellisen kokonaisuuden, joka kerää yleisöä. Parhaimmillaan tapahtuma herättää mielenkiintoa laajemminkin kirjailijavieraiden tuotantoa kohtaan ja tuo uusia ihmisiä kirjallisuuden pariin. 

Miettuselle on tärkeää valita esiintyjiksi paikallisia kirjailijoita, jotka ovat juuri julkaisseet uuden teoksen. Ajatus on, että he saavat myös Musteklubien kautta näkyvyyttä ja julkisuutta. 

Nykyisessä konseptissa on neljästä viiteen elementtiä. Ennen pandemiaa ajatuksena oli muuttaa konseptia puolivuosittain, mutta normaaliin palaaminen vie aikansa. Muusaklubin konsepti on elävä, ja uutta kehitetään koko ajan. 

“Useina vuosina meillä on ollut liverunoraateja, joihin pyysin runoilijoita esittämään heidän runojaan raadin käsiteltäväksi. Siitä lähti idea runovideoista. Runovideot olivat tuolloin uusi asia, ja runovideolautakunta kokoontui useaan kertaan”, Miettunen kertoo. “Ihmiset hiljenivät hetkeksi katsomaan videoita ja kuulivat sitten lautakunnan kommentteja ja analyysejä. Tunnelma oli hieno ja omanlaisensa. Ihmiset tykkäsivät.”

Kysy mitä vaan aiheesta X on jo Musteklubin suosittu klassikko. Asiantuntijoilta on kysytty muun muassa ruumiinavauksesta, polkujuoksusta, rullalautailusta ja meditaation haittavaikutuksista. 

“Tällä kertaa oli tarkoitus, että Jari Meistamo olisi vastannut kysymyksiin kalkitos-siirtokuvista. Hän ei nyt päässyt paikalle, mutta tulee seuraavalla kerralla”, Miettunen paljastaa. 

Kosketuspintoja on uusi ja monipuolinen keskustelusarja. Valitun kirjan teemaa lähestytään keskustelijoiden omien elämänkokemuksien kautta pohtimalla, miten teos on koskettanut kutakin henkilökohtaisesti. 

Sarjassa voidaan käsitellä vakaviakin aiheita, kuten mielenterveyttä, niitä käsittelevien kirjojen ja oireista kärsivien ihmisten kanssa. Keveimmästä päästä oli Heidi Helmavuon Pertti Tasavallan Perseilijä – Perseilyn käsikirja Heidi Maria Huotarin ja Epe Niirasen käsittelyssä. 

“Huotari ja Niiranen ovat tunnetusti perseilyn maailmanmestareita. He lukivat kirjan ja kertoivat, miten perseily on koskettanut monin tavoin heidän elämäänsä. Keskustelu oli antoisa”, Miettunen kertoo huvittuneena. 

Armotonta menoa ja herkkiä tunnelmia 

Musteklubilla on esiintynyt myös isoja bändejä ja kaikkien tuntemia persoonia kuten Kauko Röyhkä, M.A. Numminen, Sepi Kumpulainen ja Atik Ismail

“Esimerkiksi Terveiden käsien vetämä mättöpunkki runonlausunnan jälkeen loi hauskoja kontrasteja. Tunnetut nimet vetävät uudenlaista yleisöä”, Miettunen kertoo. 

Paavo Pääkkösen hauskan ja intensiivisen esityksen tunnelmat vaihtelivat hempeästä raivokkaaseen. Pääkkönen toi ihan uusia näkökulmia pianomusiikkiin ja oli lavalla täynnä energiaa. 

Tunnelma klubilla vaihtelee esiintyjien ja käsiteltyjen aiheiden mukaan. Kauko Röyhkän esiintyessä meno voi kasvaa villiksi yhteiseksi hurmokseksi. Toisena iltana tunnelma voi olla intiimi, herkkä ja koskettava.

Erityisesti mieleen on jäänyt Atik Ismailin esiintyminen. Ismail oli esittänyt pienoismonologeja, ja kun Miettunen pyysi häntä musteklubille, herra innostui heti. 

“Atik Ismailin esitys oli huikea, koskettava ja yllättävä. Hän kertoi kasvutarinaansa, ja hänellä oli mukanaan esineitä ja valokuvia. Se oli ihan älytön show, ja kaikki olivat koko ajan kananlihalla. Kukaan ei olisi uskonut, että miehellä on sellaisia ulottuvuuksia”, Miettunen muistelee.

Musteklubi järjestetään kuukausittain Tuba Food & Loungessa.

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Lavarunous elää baarissa

Kellari open mic -lavarunousklubi tarjoaa areenan esittää omia tekstejään. Kuukausittaisella klubilla jokaisella on mahdollisuus nauttia sanataiteesta kannustavassa ilmapiirissä. Baarin perällä käy kuhina. Äänentoistoa säädetään vielä ja nurkkapöytien varjoissa kippistellään: “Nyt se alkaa!” Odottava jännitys tarttuu, vaikka kuuluisi siihen joukkoon, joka ei tänään aio lavalle nousta. Kasper Salonen maalaa mikkiin hypnoottisesti sanamaisemaa lavalla. Taustanauhalla harppu pudottelee […]

TEKSTI Anna-Kaisa Sitomaniemi

KUVAT Tuuli Heikura

Kellari open mic -lavarunousklubi tarjoaa areenan esittää omia tekstejään. Kuukausittaisella klubilla jokaisella on mahdollisuus nauttia sanataiteesta kannustavassa ilmapiirissä.

Baarin perällä käy kuhina. Äänentoistoa säädetään vielä ja nurkkapöytien varjoissa kippistellään: “Nyt se alkaa!” Odottava jännitys tarttuu, vaikka kuuluisi siihen joukkoon, joka ei tänään aio lavalle nousta.

Kasper Salonen maalaa mikkiin hypnoottisesti sanamaisemaa lavalla. Taustanauhalla harppu pudottelee säveliään, ja musiikki kietoutuu sanojen rytmiin. Yleisön katseet ovat liimautuneet lavalle, nainen seinän vierellä nautiskelee esityksestä silmät kiinni.

Kyseessä on jo seitsemännen kerran Snooker Timessa järjestettävä lavarunouteen keskittyvä Kellari open mic -klubi. Salonen on illan vieraileva esiintyjä, runoilija, spoken word -artisti ja kääntäjä Espoosta.

Matalan kynnyksen kulttuuria

Pääesiintyjän jälkeen estradi on avoinna kenelle tahansa, mutta paikalle saa tulla myös vain kuuntelemaan. Ensimmäisellä tauolla esiintymislista täyttyykin nimistä, niin konkareista kuin ensikertalaisista.

“Tapahtuma on tarkoitettu kaikille”, painottaa Katariina Sarja, toinen Kellarikollektiivin perustajajäsenistä.

“Nämä illat ovat matalan kynnyksen tilaisuuksia tuoda omia tekstejä muiden kuultavaksi,” hän kuvailee. 

Sarjan mukaan lavarunous on myös yhdenvertaista. “Jokaisella on mahdollisuus päästä ilmaisemaan itseään. Ei tarvitse muuta kuin kynän ja paperia, jos sitäkään.”

Kellarikollektiivi syntyi, kun Jyväskylässä ja Helsingissä asuneet Katariina Sarja ja Laura Juntunen kohtasivat Oulussa. Molemmat olivat ihastuneet opiskelukaupungeissaan lavarunouteen ja kaipasivat säännöllistä toimintaa myös pohjoiseen. Klubi on otettu innokkaasti vastaan.

“Tämä on ensimmäinen säännöllinen lavarunoustapahtuma Oulussa pitkään aikaan. Heti ekasta tilaisuudesta lähtien on ollut kivasti porukkaa kuuntelemassa ja esiintymässä”, Sarja kertoo. Lisäksi ainakin Huutomerkki ry ja Sarjan toimittama julkaisu Loskazine järjestävät yksittäisiä lavarunoustapahtumia.

Henkilökohtaista ja jaettua

Lavalla runoja lausutaan ulkomuistista, värikkäistä muistikirjoista, ruttaantuneilta paperiarkeilta ja puhelimen muistiinpanoista. Runojen aiheet ovat usein henkilökohtaisia ja ajankohtaisia.

Illassa kuullaan viha-rakkaussuhteesta kotiseutuun, identiteetistä ja toiveesta, kuinka “sotakirveet sulatetaan ääniraudoiksi ja tuulikellot kilisevät harmoniaa”. Myös lavarunoudelle ominaista itseironiaa ja huumoria löytyy. Runojen rehellisyys ja suoruus pysäyttää – suuria tunteita tai kuolemaa ei vierasteta.

Myös esitystyylit vaihtelevat. Kasper Salosen runojen kieli muttuu sujuvasti suomesta englanniksi, ja pyörryttävästi kiihtyvä riimittely puhkeaa beatboxaukseksi. Viipyilevän lausunnan jälkeen taas kuullaan paatoksellista tykitystä unikuvista. Luikauttaapa joku väliin pätkän lauluakin.

Rajatonta runoutta ja luovaa loitsintaa

Katariina Sarjaa lavarunoudessa ihastuttaa sen monipuolisuus: “Tyylejä on yhtä paljon kuin tekijöitä. Se on taiteenlajina rajatonta, lähes mikään ei rajoita ilmaisua.” 

Kasper Salostakin kiehtoo lajin vapaus, mutta samalla hän muistuttaa tekijän vastuusta: “Lavarunous on totaalisen arvaamatonta, mutta siinä on säilytettävä myötätunto.” Myös Kellari open micin alussa muistutetaan turvallisen tilan säännöistä, syrjintää ei hyväksytä ja ilmapiiri on kaikkia kannustava.

Lavarunous eroaa kirjoitetusta sanataiteesta siinä, että yleisöön on suora kontakti. Runosta muodostuu yleisön ja runoilijan yhteinen kokemus. “Lavarunous on luovaa kommunikaatiota. Se on kuin loitsimista, valkoista magiaa,” Salonen innostuu. 

Mukaan mahtuu monenlaisia ääniä ja se ilahduttaa Sarjaa. ”Huomaan koko ajan enemmän, kuinka monipuolisia tekijöitä täällä on.”

Lavarunouden tulevaisuus Oulussa näyttää valoisalta. “Aiomme jatkaa toimintaa, ja uskon, että se poikii lisää tämän kentän tapahtumia. Kun ihmiset pääsevät esiintymään täällä, he uskaltautuvat tekemään tätä enemmänkin!”


MIKÄ? Kellari open mic -lavarunoklubi järjestetään yhteistyössä Snooker Timen ja Huutomerkki ry:n kanssa. Kuka tahansa saa esittää oman tekstinsä tai tulla kuuntelemaan esityksiä. Vuoro varataan paikan päällä. Sopiva esitys on noin 4 minuuttia. Tapahtumassa noudatetaan turvallisen tilan periaatteita.

MISSÄ? Snooker Timen alakerrassa.

MILLOIN? Kerran kuussa, aikataulut löytyvä Kellarikollektiivin somesta @kellarikollektiivi. 

Anna-Kaisa Sitomaniemi

Tiedeviestinnän opiskelija, joka tuskailee, kun eniten kiinnostaa kaikki, mutta kaikelle ei ole aikaa.

Lue lisää: