The Southgates tähtää brittipopilla maailmalle

Brittipoppia ja kitararockia oikeilla soittimilla, oikealla asenteella. The Southgates on vakuuttanut nuoret ja vanhat saundillaan. Suosiota on tullut, vaikka musiikki ei ole setien tekemää nuorisomuotia ja koreografioita ei ole hiottu trikoissa tanssisalilla. Bändille on tärkeää pitää kaikki langat omissa käsissään.

TEKSTI Pete Huttunen

KUVAT Mari Kivioja

The Southgatesin tarina alkoi korona-aikana 2021, kun kolme musiikkilukiolaista päätti lähteä etäopiskelun vastapainoksi soittamaan ja jammailemaan yhdessä.

Kokoonpano muuttui lyhyessä ajassa muutaman kerran. Laulaja Eeli Rautio ja kitaristi Valle Forsman olivat mukana jo bändin syntyhetkellä ja vähän myöhemmin mukaan liittyi basisti Olli Holmi sekä rumpali Aapo Rautio. Kun Onni Björnholm tuli soittamaan koskettimia, täydellinen kokoonpano oli valmis.

”Aluksi jammailimme ja soitimme covereita, mutta se meidän saundimme oli jotenkin niin uniikki, että melkein heti mietittiin, että pitää tehdä omia biisejä”, Eeli Rautio muistelee.

”Kaikille oli jo silloin selvää, että haluamme tehdä The Stone Roses -vaikutteista brittipoppia”, kitaristi Valle Forsman lisää.

The Southgatesin tyylistä puhuttaessa mainitaan usein myös U2, The Cure, Oasis ja Blur. Miehet sanovat, että ovat jo kyllästyneet vertailuihin muihin bändeihin, mutta siihen se nuorella bändillä usein menee.

Esikuvat kuuluvat musiikissa, mutta materiaali vaihtelee tyyliltään ja voimaltaan. Kun kaikki langat ovat omissa käsissä, kaavoja ei tarvitse noudattaa ja kudelma on aina oman näköinen.

”Saundi on muuttunut ehkä rokimmaksi ja aggressiivisemmaksi, mutta idea ei ole vaihtunut. Meillä on myös todella pehmeitä balladeja. Aluksi oli ehkä enemmän The Smiths- ja indie-vaikutteita, mutta ne ovat jääneet jo taakse. Biiseistä huomaa, että kuuntelemme paljon eri genrejä”, muusikot pohtivat jatkaen sujuvasti toistensa lauseita.

Oma saundi syntyy yhteistyöllä 

Kun The Southgatesin biisit saivat positiivista palautetta, muusikko, Aknestikin keulakuva Jukka Takalo innostui bändistä. Ensimmäinen EP Sensation Presentation julkaistiin Takalon Valassaaret-levymerkin ja Hiljaisten Levyjen yhteistyönä 2023.

Takalo on auttanut nuoria muusikoita monessa, mutta ei puutu bändin saundiin. Bändi tekee ja sovittaa kappaleet yhdessä. Joskus biisi kehittyy yhdestä riffistä, joskus valmiina on jo pitkälle viety idea.

”Onni tuo usein reenikselle valmiin kuuloisia demoja”, basisti Olli Holmi valaisee.

”Ei ne biisit koskaan lopulta kuulosta alkuperäisiltä demoilta. Vasta yhdessä tekemällä ne alkavat kuulostaa meidän bändiltämme”, Onni Björnholm sanoo vaatimattomasti.

”Saundi syntyy yhdessä ja se syntyy aina helposti. Toisaalta meillä on tälläkin hetkellä tosi hyviä biisejä, jotka ovat jääneet roikkumaan pitkäksikin aikaa. Jos emme saa parissa tunnissa biisiä valmiiksi, se saattaa unohtua jopa puoleksi vuodeksi”, Forsman miettii.

”Sitten uusin biisimme Sometimes oli hetkessä valmis ja se sovitettiin kerralla puolessa tunnissa”, rumpali Aapo Rautio lisää. Biisien sanoituksista vastaa pääosin laulaja Eeli Rautio.

”Tekstit sävellyksiin ovat tavallaan jo olemassa jossakin, ja yritän vain löytää ne. Kun alamme soittamaan, tulee usein hyvin vahva tunne, millainen sanoituksen pitäisi olla. Joskus se on ihan tajunnanvirtaa.”

”Varsinkin alkuaikojen tekstit olivat vähän köykäisiä, mutta niissäkin olemme kehittyneet. Tarkoituksemme ei ole julistaa sanoilla. Tyyli ja tapamme tehdä, kaikki se mitä olemme lavalla, kertovat enemmän kuin tekstit”, miehet tähdentävät.

Nälkää ja korkeita tavoitteita 

Suosiota ja huomiota on tullut lyhyessä ajassa ympäri maailmaa. Striimauksia on eri kanavissa jo yhteensä yli satatuhatta. Suosio tuntuu hyvältä ja vähän yllättävältäkin. Nälkää kuitenkin riittää, ja miehet sanovat yhteen ääneen, että kuulijoita saisi olla enemmänkin.

”On mielenkiintoista katsoa, että meitä kuunnellaan esimerkiksi Meksikossa ja Australiassa. Frankfurtissa on joku, joka kuuntelee tosi paljon”, Holmi naurahtaa.

”Ei ole itsestäänselvää, että tällaiselle musiikille tänä aikana löytyy kuulijoita. Genre on nyt Suomessa todella marginaalissa”, Forsman lisää.

Yhtye kertoo, että haaveissa on soittaa Euroopan suurilla lavoilla, mutta omin voimin maailman valloitus on todella vaikeaa.

”Tällainen saundi on nyt Suomessa raikas ja tämä on aika uniikki juttu, mutta esimerkiksi Englannissa saman tyylisiä nuoria bändejä on tosi paljon. Sieltä löytyisi valmis skene, mutta erottautuminen olisi haastavampaa”, Eeli Rautio pohtii.

Kesän keikat festareilla Oulussa 

Bändi keikkailee kesän Oulun ja lähialueen festareilla, ja syksyllä on luvassa klubikeikkoja. Tähän mennessä on varmistunut kymmenisen keikkaa muun muassa Varjo-festivaaleilla, Maakisessa Martinniemessä, Piippurockissa ja Terassi Mayhemissä.

”Tarkoitus on myös järjestää itse ikärajaton keikka Kulttuurilaboratoriossa. Ne ovat olleet tosi onnistuneita. Meillä on paljon alaikäisiä kuuntelijoita”, Aapo Rautio sanoo.

”Kuuntelijamme ovat 13–20­-vuotiaita tai sitten yli nelikymppisiä, joille tämä saundi on jo nostalginen. Meidän pitäisi tavoittaa paremmin myös nuoret aikuiset”, Eeli Rautio tähdentää.

The Southgatesin miesten tavoitteena on, että rockin soittamisesta tulisi työ, jolla elättää itsensä. Rokkibändin arki ei ole kuitenkaan tavallista päivätyötä.

Bändi lämmitti yleisön Aknestikin juhlakiertueella neljänä iltana helmi-maaliskuun vaihteessa. Kiertue alkoi legendaariselta Tavastia-klubilta.

”Neljän päivän kiertueellakin olisi saanut olla ainakin yksi välipäivä ja hoksasimme, miksi joku Coldplay tilaa raiderissa takahuoneeseen joogamattoja ja muutakin kuin kaljaa”, Aapo Rautio nauraa.

”Se oli mahtava kokemus. Pääsimme soittamaan monessa erilaisessa paikassa, jotka kaikki olivat uusia meille.”

”Joka päivä saimme rutiinia ja pääsimme kokeilemaan erityylisiä settejä erilaisilla biiseillä. Tuntui, että kehityimme koko ajan ja viimeinen keikka oli soitannallisesti paras. Huomasimme myös, että Oulussa oli kotiyleisö, joka tunsi meidät.”

The Southgates odottaa jo kesän keikkoja. Hommaa tehdään tosissaan hauskanpitoa unohtamatta. Varjo-festivaalien keikka on bändille kesän kohokohta. Paikalla on varmasti innostunut kotiyleisö.

THE SOUTHGATES 
  • Kitaravetoista brittipoppia soittava bändi Oulusta.
  • Laulu Eeli Rautio, kitara Valle Forsman, basso Olli Holmi, Rummut Aapo Rautio ja koskettimet Onni Björnholm.
  • Bändin nimi löytyi, kun jalkapallon EM-kisoissa esiteltiin Englannin valmentaja Gareth Southgate
  • EP Sensation Presentation julkaistiin 2023 Hiljaiset levyt ja Valassaaret -levymerkkien yhteistyönä.
  • Yli 100 000 striimiä eri palveluissa. 
  • Kutsuttiin Tallin Music Weekiin, jossa oli mukana satoja promoottoreja.  
  • Esiintyy kesällä useilla festareilla Oulun seudulla.

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Kun opinnot keskeytyvät

Yliopistojen näkökulmasta opintojen keskeyttäminen on resurssien tuhlausta. Silti vuosittain tutkinto-ohjelmista tippuu pois opiskelijoita, joista yliopisto ei kerää valmistumisesta irtoavaa rahapottia.

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) teettämä tutkimus kartoitti alemman korkea­koulututkinnon keskeyttämiseen johtaneita syitä. Kysely suoritettiin lokakuussa 2023, ja siihen vastasi 70 henkilöä. ­Syiksi lopettamiseen mainittiin muun muassa pettymys kursseihin, opintojen tarkoitus ja mielenterveyden haasteet. Raportista selviää, että opintojen keskeyttämistä harkitaan pitkään ja lopettaneet ovat varmoja päätöksestään. Suurin osa vastanneista on myös aloittanut uudet opinnot toisella alalla. 

Yliopiston näkökulmasta opintojen keskeyttäminen on resurssien tuhlausta, koska rahaa tulee vain valmistuneista tutkinnoista. Alalta toiselle surffailijat vievät toisaalta myös opiskelupaikan sellaiselta, joka haluaisi valmistua. Tarjotaanko hakijoille tarpeeksi tietoa opinnoista? Mitkä syyt johtavat opintojen lopettamiseen, ja mitä tukea keskeyttämistä pohtivalle on tarjolla?

Lopettamisen syyt moninaisia

Yleisin syy opintojen keskeyttämiseen oli opiskeltavan alan uranäkymät sekä alan tarkoitus. Kiinnostuksenkohteiden muuttuminen sekä pettymys kursseihin olivat seuraavaksi suurimmat syyt. Jaksamiseen liittyvät vaikeudet nousivat myös esille: jopa viidesosa mainitsi mielenterveyden haastei­den vaikuttaneen päätökseen. Tyytymättömyys opintojen joustamattomuuteen oli monen vanhemman opiskelijan keskeyttämisen syynä. Vastaajat kokivat, että yliopisto-opintojen ja perheen tai työskentelyn yhdistäminen oli liian vaikeaa.

Tuloksia lukiessa on huomioitava alojen väliset erot. Luonnontieteet toimivat usein ponnahduslautoina lääketieteelliseen haluaville, kun taas tekniikan aloilla opinnot jäävät usein kesken työelämään siirtymisen myötä. Suurin osa opinnot jättäneistä tekee päätöksen siis omasta tahdostaan ja suunnitellusti. Mukana on kuitenkin henkilöitä, jotka päätyvät opintojen jättämiseen muista syistä. Kyselyyn vastanneita oli kaikkiaan 30 eri alalta. Eniten keskeyttäneitä oli varhaiskasvatuksella, kaikkiaan 10 prosenttia vastaajista. 

Opettajakoulutusta säätelevät useat lait ja asetukset, jotka tekevät opinnoista pitkälti valmiiksi aikataulutetut ja tiiviit. Tämä voi tulla yllätyksenä joillekin hakijoille, joiden mieleen on iskostunut ajatus akateemisesta vapaudesta. 

”Tutkinto-­ohjelman opetussuunnitel­maa kehitetään jatkuvasti tutkimusperusteisesti ja yhteiskunnalliset muutokset huomioiden”, tiivistävät Jaana Juutinen ja Sari Harmoinen Oulun yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnasta. Juutinen toimii varhaiskasvatuksen tutkinto-ohjelman vastuuhenkilönä ja Harmoinen on tiede­kunnan koulutusdekaani.

”Geneerisillä aloilla tutkintojen rakenne on monesti joustavampi ja mahdollistaa yksilöllisen urapolun”, toteaa puolestaan OYY:n koulutuspoliittinen asiantuntija Mikko Hakoniemi. Muuttuvilla työmarkkinoilla joukosta erottuminen ja juuri omien vahvuuksien löytäminen on tulevaisuudessa yhä tärkeämpää. Moni kokee generalisti­opintojen olevan palkitsevia, kun tarjolla olevista kursseista saa räätälöityä itsensä näköisen tutkinnon. Opettajankoulutuksen ollessa tiukasti säädeltyä, ovat opiskelijan valinnaiset opinnot geneerisiä aloja vähäisempiä.

Tiedekunnille opiskelijoiden mielipiteet ovat tärkeitä. Opiskelijat auttavat tiedekuntia kehittymään antamalla palautetta, jonka avulla muovataan kurssien sisältöä vastaamaan paremmin tulevaisuuden työelämän tarpeita.

Reitti yliopistoon vaikuttaa jaksamiseen

Yliopistojen opiskelijavalinnan siirryttyä todistuspainotukseen on opiskelijoiden asenteissa huomattu muutoksia. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT), Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiön Otuksen, ja Työn ja talouden tutkimuksen Laboren teettämästä Todistusvalintahankkeen loppuraportista selviää, että todistus­valinnalla valituiksi tulleet harkitsivat opintojen keskeyttämistä muita useammin. Todistuksella valitut myös kokivat muuta reittiä yliopistoon päässeitä useammin, että heidän opiskelu­motivaationsa on yleisestikin heikompi ja opiskelutaidot puutteellisia. 

Oulun yliopisto järjestää vuosittain hakijan päivän, jossa on esillä kaikki Oulun yliopiston kevään yhteishaussa olevat opiskelukohteet. Yliopisto myös mainostaa itseään ja opintoalojaan aktiivisesti UniOulu-opiskelija­lähettiläiden avulla. Tämän lisäksi yliopisto-opiskelijat itse jakavat arkeaan runsaasti sekä omillaan että yliopiston sosiaalisen median tileillä. Tietoa opinnoista on siis saatavilla, ainakin nuoremmille hakijoille.

Hakijan omalle vastuulle jää kuitenkin opintokokonaisuuksien sisältöjen ja vaatimusten tutkiminen. Hakijoiden mielikuvat alasta syntyvät usein lukiokurssien pohjalta, jotka ovat monilla aloilla vain pintaraapaisu aiheeseen. Opinto-ohjelmien sisältöön kuuluu useilla aloilla paljon pääainetta sivuavia opintoja, jotka eivät välttämättä kiinnosta hakijaa lainkaan. Tämä voi olla jäädä monella väsyneellä abilla huomioimatta, ja alalle päädytään hakemaan juuri omien kokemusten perusteella.

Kun todistuksella valittujen ei ole tarvinnut päntätä yliopistotason materiaaleja pääsykokeita varten, voi myös opintojen vaativuus yllättää. Monet voivat kokea arjen aikatauluttamisen raskaaksi, kun opintojen paino siirtyy itsenäiseen opiskeluun ja käsiteltävät aihealueet ovat laajoja.

Myös yliopiston ohjauspalveluista kerrotaan, että vastaan on tullut tilanteita, joissa opiskelijat ovat kertoneet valinneensa alan liian vähällä tiedolla ja väsyneinä heti ylioppilaskokeiden jälkeen. OYY:n teettämässä raportissa ehdotetaan, että keskeyttämistä voisi ennaltaehkäistä paremmalla opinto-­ohjauksella jo toisella asteella sekä varsinkin opintojen nivelvaiheessa. Myös vanhemmille hakijoille suunnattu tapahtuma voisi lisätä tietoa opintojen sisällöistä ja vaatimuksista.

Yliopisto jaksamisen tukena

Raportissa tarkasteltiin myös yliopiston tarjoamien tukipalveluiden käyttöä. Oulun yliopiston opiskelijalle on tarjolla laajasti hyvinvointia ja opiskelua tukevia palveluita. Opintoihin liittyvissä kysymyksissä apua tarjoaa omaopettajien lisäksi opiskeluohjaus, opintopsykologit sekä Career Centre, joka tarjoaa työelämätaitoja urapolun rakentamiseen. Tutkimukseen vastanneet olivat yleisesti tyytyväisiä tarjolla oleviin palveluihin. Eniten negatiivista palautetta saivat YTHS ja psykologipalvelut pitkien jonotusaikojen takia. Suurin osa kyselyyn vastanneista ei tosin ollut käyttänyt näitä yliopiston tarjoamia palveluita ollenkaan – päätös opintojen lopettamisesta on siis monelle selvää.

Nähtäväksi jää, tulevatko kaavaillut valintakoemuutokset vaikuttamaan yliopiston valmistumisprosenttiin. Uudistuksen myötä nykyiset, noin 120 valintakoetta, yhdistettäisiin yhdeksäksi eri valintakoekokonaisuudeksi. Kun mahdollisten valintakokeiden määrä vähenee, voi hakijalle jäädä enemmän voimavaroja opinto-oppaiden tarkasteluun.

Yliopisto on täynnä erilaisia opintomahdollisuuksia, joista jokainen löytää varmasti omansa – joskus muutamankin mutkan kautta. Vaikka alan­vaihdosta voidaan kokea epäonnistumisen tunnetta tai jopa häpeää, tarjoaa se opiskelijalle kuitenkin mahdollisuuden itsetutkiskeluun vahvistaen samalla myös opiskelutaitoja. Tulevaisuuden työmarkkinat tulevat tarvitsemaan generalisteja, joilla on näkemystä monesta eri alasta. Opiskelijat ovat tyytyväisiä yliopiston tarjoamiin tukipalveluihin, ja niiden turvaaminen on tulevaisuudessakin tärkeää.

Kaiken kaikkiaan oululaiset yliopisto-­opiskelijat ovat motivoituneita, kun liki 90 prosenttia suorittaa kandidaatintutkintonsa loppuun. Luku on Euroopan muita yliopistoja suurempi, ja siitä voidaan olla ylpeitä.

Marjut Lauronen

Tiedeviestinnän opiskelija, jota kiinnostaa kaikki kummallinen. Toivoton iltavirkku, joka yrittää oppia löytämään juuri ne oikeat sanat.

Lue lisää:

Vapun viettoa vuosikymmenten varrella

Miltä vapun vietto on näyttänyt tasavuosikymmeniä sitten? Oulun ylioppilaslehti kurkisti lehden arkistoihin.

Opiskelijavapun juhlinta on pidentynyt vappuaaton ja vappupäivän pienimuotoisesta vietosta moniviikkoiseksi karkeloinniksi. Samalla vain teekkareiden juhlimasta tapahtumasta on tullut poikkitieteellinen, eri alojen opiskelijoita yhdistävä juhla. Jotkut perinteet pitävät vahvasti paikkansa, kuten vuodesta 1963 lähtien ilmestynyt vappulehti Ööpinen tai vuosikymmeniä vanha Franzénin lakitusperinne.

2014

Vuoden 2014 lehti ilmestyi sopivasti vappuaattona. Serpentiinikuvioidussa keskiaukeaman liitteessä esitel­tiin 15 vuotta täyttänyt Wesibussi. Vapun poikkitieteellisyys näkyi, sillä tapahtuma­kalenteriin oli nostettu menovinkki lähes jokaiselta opintoalalta. Näihin lukeutuivat luonnontieteilijöiden wappupiknik, Finanssin vappusauna, humanistien järjestämä Franzénin patsaan lakitus ja tietenkin teekkareiden aaton ja vappupäivän menot alkaen Rauhalasta käynnistyneestä Wappukulkueesta päättyen fuksilakkien polttohautaukseen.

Keskiaukeamalla lehden toimitus oli haastettu suunnittelemaan uusi haalari­merkki. Lisäksi kerrottiin ruotsalaisesta opiskelijavapusta ja todettiin, että ­Uumaja on huono vappukaupunki. ­Mikäli länsinaapurissa haluaa juhlia vappua, niin Lund tai Uppsala ovat lehden mukaan oikeat osoitteet. Lisäksi OYY:n hallituksen jäsenen Ville Siika­luoman kolumnissa muistutettiin ­vapun olevan sprintin sijaan pitkä maraton.

2004

Kaksikymmentä vuotta sitten vappu näkyi yllättävän vähän Oulun ylioppilaslehdessä. Huhtikuun 28. päivä ilmes­tyneen numeron kannessa komeili silloinen kansanedustaja Mikko Alatalo. Vapun menoihin oli nostettu ainoastaan teekkareiden tapahtumia. Lehden ­mukaan ”teekkarit ovat huomanneet yhden päivän rajallisuuden ja ovat siksi jatkaneet vapun viettoa useammalle päivälle.”

Katsauksessa oli myös ”visusti navan alapuolella” oleva arkkitehtiopiskelijoiden vappulehti Ööpinen ja lukijoille oli tarjolla simaresepti.

Vaikka vappu onkin työväen ­juhla, ­yllättäen lehden Menot-palstalla ­ainoa poliittisten järjestöjen ilmoitus oli ­Oulun kokoomusnuorten Wappuboolit-­tapahtuma vappuaattona.

1994

Lama-ajan kurjuus taisi näkyä vuoden 1994 vappu­numeroissa, sillä kevään tuloa ei juuri juhlittu. Vappua edeltävässä lehdessä (7/1994) ainoastaan legendaarinen opiskelijaravintola ­Reidar mainosti vappuna järjestettävää discoa sekä lauantain ja sunnuntain päiväkaljoja. Vapun jälkeisen lehden (8/1994) kannessa oli kuva­kooste vapun vietosta. Otoksiin on päätynyt haalari­asuista vapun viettäjää kirkkovene­souduista, fuksi­uitoista ja muista tapahtumista.

1984

Jos vappu oli lyhyt 90-luvulla, oli se lehden perusteella vielä tiiviimpi ­kasarilla. Ylioppilaskunta juhlisti vappua silloisella ylioppilastalolla Rauhalassa. Tarjolla oli runonlausuntaa, yhteislaulua ja esiintymässä oli myös nimettömäksi jäänyt Arkkitehtikillan bändi. Lisäksi ohjelmaan oli merkitty muun muassa ”Hyvän aaton toivotukset” ja ”Wapaamuotoista Wapunviettoa”.

Erityishuomiona mainittakoon, että Franzénin lakitus tapahtui vappuaattona klo 16 – nykyään tapahtuma on klo 12. Lehden perusteella teekkareiden fuksiuittojen sijaan ensimmäisen vuoden tekniikan opiskelijoille järjestettiin erillinen fuksikaste.

Lisäksi Kom-teatteri esitti vappu­päivänä Avattu ovi -näytöksen, joka perustui ”neuvostoliittolaisten trubaduurien Bulat Okudžavan ja Vladimir Vysotskin lauluihin”.

Lehdestä löytyy myös meteoro­logi Erkki Harjaman vastine tekniikan ylioppilaiden lähettämään kirjeeseen koskien wappusäätä. Harjama kirjoittaa yrittävänsä parhaansa wappusään suhteen, mutta takatalvi kuulemma kolkuttelee ovella.


Kommentti

Olen opiskelijavapun suuri fani. Parhaimpia opiskelijaelämäni kokemuksia oli vuonna 2014 kahden viikon vapun viettäminen. Tämä oli sopivan mittainen rypistys: tapahtumia riitti jokaiselle päivälle, mutta toisaalta myös kevyempiä päiviä mahtui sekaan, eikä aina tarvinnut riekkua aamuyöhön asti.

Usein vapusta puhutaan nimenomaan teekkareiden vappuna. Vaikka vapun näkyvimmät päätapahtumat ovat tekniikan alan opiskelijoiden järjestämiä, kuten Prosessikillan kirkkovenesoudut tai vappuaaton fuksiuitot, näen vapun ennen kaikkea poikkitieteellisenä juhlana. Tämä muutos on lehden arkistoja selaillessa tapahtunut jossain 2010-luvun tienoilla. Esimerkiksi kattokiltojen yhteiset vapun avajaiset järjestettiin hatarien muistikuvieni perusteella ensimmäisen kerran vuoden 2014 tietämillä.

Absurdiudessaan oma suosikkini vapputapahtumista on Ashematunnelin örinät. Mikä olisikaan hienompaa kuin valvoa aamuyön pikkutunneille ja öristä (lue: huutaa) hetki asematunnelissa?

Itseäni vapussa kiehtoo juuri sen monipuolisuus. Yhtenä päivänä voi osallistua satojen muiden bilettäjien kanssa reiveihin, toisena taas viettää oman pienen järjestön kesken leppoisaa saunailtaa. Laajasta tapahtumien vappubuffetista voi kukin koota lautaselleen haluamansa kattauksen. Opiskelijayhteisön monimuotoisuus näkyy ja kuuluu.

Sopii toisaalta heittää ilmoille kysymys, onko opiskelijavappu jo liian pitkä? Sopivasti nimettyjen ”Humanistit ekana” ja ”Humanistit vikana” tapahtumien välissä kun on tänä vuonna peräti kuukausi. Missä menee tarjonnan ja kysynnän raja? Onko tapahtuma vappuinen vain ajankohdan perusteella vai pitäisikö sen näkyä sisällössäkin?

Kalle Parviainen

Kirjoittaja on Oulun ylioppilaslehden entinen toimitusharjoittelija ja opiskelee tiedeviestintää. Hän haluaa parantaa maailmaa viestimällä innostavasti monimutkaisista aiheista.

Lue lisää:

Arktisuuden tutkija

Arktisen alueen väestönkehitystä tutkivan tutkijatohtori Anastasia Emelyanovan näkökulmasta on tärkeää huolehtia, etteivät pohjoisen erityispiirteet huku kansallisessa päätöksenteossa. Tutkijana hän toivoo, että tulokset heijastuisivat vahvemmin käytäntöihin.

Kun maapalloa katsoo pohjoisnavalta käsin, kestää hetki hahmottaa, mitkä maa-alueet ovat kyseessä. Arktiseen terveyteen ja väestötieteeseen erikoistuneelle Oulun yliopiston Thule-­instituutin tutkijatohtori Anastasia Emelyanovalle napakeskeinen kuvakulma on kuitenkin yksi tutuimmista. 

Arkangelista, Oulun kanssa saman leveyspiirin tuntumassa sijaitsevasta Luoteis-Venäjän kaupungista kotoisin olevalle Emelyanovalle maailman hahmottaminen arktisesta näkökulmasta on luontevaa. Vaikka alueella syntyneelle ja työskennelleelle arktisuuden merkitys on luonnollista, maailmanlaajuisesti kyse on vain ”jostain siellä pohjoisessa”.

Pari vuotta Itävallassa apurahatutkijana antoivat perspektiiviä siihen, millaisena pohjoisen asiat näyttäytyivät muualta katsottuna.

”Kun tutkimusalastani kyseltiin, ’art’ ja ’arctic’ menivät helposti ensi­kuulemalta sekaisin”, Emelyanova kuvailee yleistä sekaannuksen aihetta nauraen.

Oulun yliopistossa arktiset teemat ovat tuttuja ainakin mainosmateriaalien ja asenteen tasolla. Vuoden 2023 alussa arktisuudelle julkaistiin ensimmäinen oma strategiansa, jonka avulla pyritään vastaamaan aikamme mega­trendeihin planeetan hyvinvoinnin ja liiketoiminnan tavoitteet huomioiden. 

Mitä erityispiirteitä pohjoisuus tuo näihin globaaleihin haasteisiin?

Alueen eroja ja yhteneväisyyksiä

Hallinnollisiin arktisiin alueisiin kuuluu kokonaisuutena vain yksi maa, ­Islanti, sekin pohjoisen napapiirin eteläpuolella. Tutkimuskohteena alue ei siis rajoitu orjallisesti tuohon yleis­kielessä todellisen pohjoisuuden merkkinä pidettyyn leveyspiiriin, vaan noudattelee kansallisten hallinnollisten alueiden rajoja. Esimerkiksi Suomesta arktisen alueen tutkimusalaan lasketaan Lapin lisäksi usein Pohjois-­Pohjanmaa ja Kainuu.

Emelyanova korostaa alueen ja sen asukkaiden heterogeenisyyttä. Monimuotoisten alueiden tutkiminen kokonaisuutena on tärkeää, jotta pohjoisen erityispiirteet eivät hukkuisi kansallisen tason päätöksenteossa. Ratkaisujen kannalta noin 10 miljoonaa asukasta ja 10 prosenttia maapallon maapinta-alasta kattavalle alueelle ei silti toimi yksi ja sama keino.

Selkein yhdistävä tekijä ovat ilmasto-­olosuhteet. Näiden läsnäolo heijastuu myös tällä hetkellä käynnissä olevaan Pohjoismaiden yhteiseen tutkimusprojektiin, josta Emelyanova vastaa Suomen osalta. Selvityksen alla on arktisella alueella elävien ikääntyvien kokemukset talven vaikutuksesta ulkoiluun. 

Ikääntyminen on tämän ajan mega­trendi, johon etsitään ratkaisuja ympäri maailmaa. Asukaslähtöisyyden edistämiseen on löydettävä omat toimivat keinonsa alueellisesti. Parhaat ratkaisut saavutetaan ottamalla asianomaiset mukaan päätöksentekoprosesseihin.

Väestönkasvu ja -lasku noudattavat arktisella alueella monilta osin koko maailman kehityskulkua kohti pienempää lapsilukua ja suurempaa eliniänodotetta. Alkuperäisväestöjen vahvoilla alueilla lapsiluku voi edelleen olla yleisestä kehityskulusta poiketen suurempi. Eliniänodotteen suhteen alueen eri osilla on jopa 20 vuoden ero.

Yksi yhdistävä tekijä on myös inhimillisen pääoman liike pohjoisimmilta alueilta etelän kasvukeskuksiin. Jotain olisi tehtävä, jotta työelämästä ja opiske­lusta hankittu osaaminen myös säilyisi pohjoisessa. Innovatiivisten, luovien ja osaavien ihmisten kerääntyminen on omiaan lisäämään vetovoimaa, mutta kaupunkien vetovoima olisi ensin saatava kääntymään.

Yhteistyöllä kohti tulevaa

”Tutkijana koen tärkeäksi, etteivät tulo­kset jää tietokoneeni uumeniin. Kirjoitamme muun muassa lyhyitä poli­tiikkasuosituksia päätöksentekijöille­ sekä tulosraportteja tiedeyhteisöille ja tutkimukseen osallistuneille.”

Kaunis tavoite tutkimuksen integroimisesta oikeaan elämään kuitenkin toteutuu harvoin. Täysin hukkaan heitetyksi toimintaohjeita ei voi kuvata, mutta datan ja tulosten käyttöön liittyy silti vastarintaa.

Moniulotteisten haasteiden osalta laaja-alainen tutkimusyhteistyö korostuu. Emelyanova on osa kansainvälistä tutkimusryhmää, joka on yksi esimerkki Oulun yliopiston arktisen strategian Yhteinen terveys -painopisteen toiminnasta. Painopisteen mukaan ihmisten, eläinten ja ekosysteemien terveys kulkevat käsi kädessä.

Yhteinen terveys -tutkimusryhmä toimii osana Arctic Five -foorumia, jonka kautta viisi pohjoista yliopistoa tekevät tutkimus- ja opetusyhteistyötä. Toinen Emelyanovan työhön kansain­välisyyttä tuova yhteisö on laajemmalle globaalille alueelle levittäytyvä, yli 230 toimijan UArctic-verkosto, jossa hän toimii varapuheenjohtajana terveyskysymyksiä painottavassa ryhmässä.

Samalla hän on esimerkki siitä, mihin UArctic-mahdollisuuksia hyödyntämällä voi päästä, sillä hän on myös itse valmistunut teemaverkostojen maisteri- ja tohtoriohjelmasta.

Arktinen väestötiede tieteenalana asettaa jo itsessään omat vaatimuksensa yliopistojenväliselle yhteistyölle. Kansainvälinen yhteistyö tarjoaa tärkeitä vertailukohtia sekä arktisen alueen sisällä että ulkopuolella.

”Yliopiston uuden arktisuus­strategian käyttöönotto tulee oletettavasti viimeistään lisäämään aspektia kaikkien opiskelijoiden elämässä”, Emelyanova odottaa.

Sodan vaikutukset tutkijan työhön

Vielä muutama vuosi sitten Emelyanova teki läheistä yhteistyötä venäläisten arktisen alueen tutkijoiden kanssa. Nyt pääsy monille datasivustoille on estetty, ja Venäjän aluekehitys on entistä vahvemmin muiden maiden tutkijoilta pimennossa. Tämä aiheuttaa arktiselle tutkimukselle mittavia haasteita.

”Venäjä kattaa arktisen alueen väestöstä noin 75 prosenttia ja maa-alueista noin 50 prosenttia. Miten voimme kertoa tämänhetkisistä muutoksista, jos puolet alueesta puuttuu tilastoista ja tutkimusdatasta? Koko alueen laajuinen analyysi ei ole näillä tiedoin mahdollista.”

Tiedonpuute näkyy laajasti myös esimerkiksi ilmastonmuutoksen tutkimuksessa. Monet alan julkaisut ovat joutuneet toteamaan, että Venäjän datan puuttuminen voi tehdä arktisesta ilmastoennusteesta merkityksettömän. 

Tutkijuuden monet puolet ovat siis tulleet Emelyanovalle tutuksi. Konferenssi- ja koulutusmatkat, itselle tärkeiden yhteiskunnallisten asioiden parissa toimiminen sekä motivoivat kollegat lisäävät työn imua. Oman työn laadusta riippumaton epävarmuus on samalla koko ajan läsnä.

”Joskus ajattelen, että pitäisi vain eläköityä tutkimustyöstä ja hankkia vakaampi työsuhde”, Emelyanova naurahtaa.

Haasteistaan huolimatta tutkijan työ tuntuu edelleen omalta, ja lapsiperhearjen sävyttämän muun elämän yhdistäminen sen kanssa palkitsevalta.

Arktiset hallintoalueet ja niiden pääkaupungit.
Kartta: Arto Vitikka, Arktinen keskus, Lapin yliopisto.
Rajojen lähde: Runfola, D. et al. (2020) geoBoundaries: A global database of political administrative boundaries. PLoS ONE 15(4): e0231866. https://doi.org/10.1371/journal.pone.0231866.

Olin kesätöissä museolla – Ylioppilasteatterin sekava seikkailu hämmentää

Oulun Ylioppilasteatterin Olin kesätöissä museolla on kummallinen näytelmä. Tarinaa ei juuri ole, ja juonen punaista lankaa on vaikea hahmottaa matkan varrella. Näyttelijöiden innostus on kuitenkin tarttuvaa ja omaperäinen näytelmä pitää mielenkiinnon yllä pienistä ongelmistaan huolimatta.

Lukas Koskisen käsikirjoitus ja ohjaus on raikkaan absurdi. Pihlalla (Maria Suopajärvi) on tylsää kesätöissä Musetööriksi (Julia Latvala) itseään kutsuvan setänsä museossa. Asiakkaita ei juuri ole, mutta paikalle saapuu varkaita, seikkailija, journalisti, haamuja ja muuta satunnaista väkeä.  

Museo on satoja vuosia sitten eläneen kuningas Josuanin vanha linna, ja kuninkaan haamu (Leevi  Tiirikainen) saapuu näyttämölle. Varkaat punovat juoniaan, Pihlalla on sydänsuruja, ja jossain vaiheessa aloitetaan vaalikampanja, jossa ehdolla presidentiksi on kuninkaan haamu. 

Kuulostaa sekavalta, ja sitä se onkin. Seikkailu on kummallinen sotku, joka ei oikein jäsenny. Hahmoja on valtavasti ja heidän yhteyttään tarinaan on välillä hankala hahmottaa. Vitsit olisivat vaatineet ytimekkyyttä ja näytelmä tiivistämistä. 

Farssissa ajoitus on tärkeää, ja vauhdin pitää pysyä hengästyttävällä tavalla yllä. Jo parin sekunnin viive vie kohtauksilta tehoa. Tuolileikit ja toistuvat vitsit eivät juuri ensi-iltayleisöä naurata satunnaisia hymähdyksiä enempää. Tarinassa olisi ollut mahdollisuuksia esimerkiksi terävään poliittiseen kommentointiin, mutta lopputulos on lähinnä vaisu.

Sellomusiikki herättää yleisön

Näyttelijätyö on raikasta, ja herkullisia hahmoja tulkitaan ilahduttavalla innolla kuin hyvässä koulunäytelmässä parhaimmillaan. Syvempiä sävyjä ei varmasti ole tavoiteltukaan. 

Harmitonta näytelmää pitää pinnalla Epäkuolleiden Trubaduurien musiikki. Sellot soivat komeasti ja  musiikin käyttö on oivaltavaa. Ehdoton kohokohta on hykerryttävän riemukas haamukuninkaan räppi Billie Eilishin musiikkiin sovitettuna. Yleisö herää taputtamaan mukana ja kaikilla on hetken hauskaa. 

Kuvassa Ernesti Komulainen, Lilli Honkala ja Matilda Sandström. Kuva Senja Lammassaari.

Pirteä kohellus pitää rimaa hipoen mielenkiinnon yllä näytelmän keston ajan. Kokemus olisi kuitenkin  ollut vaikuttavampi huomattavasti tiivistettynä. Sinänsä hauskoja hahmoja on aivan liikaa. Tuntuu, että kaikki ideat on päätetty ottaa mukaan, vaikka niillä ei olisi juuri yhteyttä kokonaisuuteen. 

Ylioppilasteatterin lavalla on nähty hienoja ja huikeita esityksiä ja mukana on taitavia tekijöitä. Olin kesätöissä museolla ei ole huono näytelmä, mutta kokemuksen puute näkyy toteutuksessa. Vaikka kyse on harrastajateatterista, tasaisen laadun ylläpitäminen olisi varmasti kaikille hyödyksi. Tässä olisi kannattanut pyytää mentorointiapua kokeneemmilta tekijöiltä. 

Näytelmän idea on mielenkiintoinen ja omaperäinen. On mahdollista, että nuorempi, viriketulvaan sopeutunut yleisö osaa ottaa pirstaleisen kerronnan vastaan toisella tavalla. Vaikka yksi kokija ei nyt täysin vakuuttunut, elävää ja innostunutta esitystaidetta on aina ilo kokea.


OULUN YLIOPPILASTEATTERI: OLIN KESÄTÖISSÄ MUSEOLLA 

Ensi-ilta 19.4. Kulttuuritalo Valveen Valvenäyttämöllä  

Käsikirjoitus ja ohjaus Lukas Koskinen 

Tuottaja Kukka Rantakangas 

Puvustus Eveliina Regina 

Lavastus Kukka Rantakangas 

Valo- ja äänitekniikka Elias Huotari 

Musiikki Epäkuolleet Trubaduurit: Matilda Sandström, Lilli Honkala ja Ernesti Komulainen

Tuotanto OYT/Salla Väinämö 

Lavalla Maria Suopajärvi, Julia Latvala, Leevi Tiirikainen, Eemil Koivumäki, Anton Luoto, Iina Aalto,  Sara Kosunen, Emilia Siponen, Anna-Leena Salmijärvi, Mika Turunen ja Sara Kosunen, Ernesti  Komulainen ja Lilli Honkala 

Kesto noin 1 t 30 min, sisältää väliajan

Pete Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue lisää:

Paska kolumni, mutta tulipahan tehtyä

Kolumnistimme Maiju Putkonen pohtii, kannattaisiko aikuisenakin kokeilla asioita, joissa on huono.

Lapsena olin hyvä kaikessa. Tykkäsin milloin mistäkin tekemisestä: pelasin pleikkarilla, leikin kaste­madoilla, piirsin, lauleskelin poltettujen CD-levyjen tahtiin ja tykkäsin paistaa jauhelihaa pannulla. Ehkä aikuiset ulkopuolella pystyivät näkemään, että olen tietyissä asioissa hyvä, mutta minusta tuntui, että pystyn mihin vaan, jos tilaisuus tulee kohdalle.

Minun annettiin auttaa ruoanlaitossa, pihatöissä, seinien maalaamisessa, kynsien lakkaamisessa ja lukemat­tomissa muissa asioissa, siitä huolimatta, että olin niissä surkea. Olisi ollut miljoona kertaa nopeampaa tehdä moni asia itse, mutta vanhempani ymmärsi­vät, että on minulle tärkeää saada tehdä asioita juuri siksi, että olin niissä sysipaska. Miten muuten olisin oppinut kuin kaatamalla välillä maidot pöydälle tai värittämällä vahingossa pöydän puolelle?

Aikuisille odotukset ovat erilaiset. Työelämässä ei ehkä olekaan olennaista antaa kaikkien piirrellä pitkin seiniä, mutta entä vapaa-ajalla? Jossain vaiheessa lokeroidumme: lapsuuden harrastuksista oudoimmat karsiutuvat pois, opiskelemme tietyn tutkinnon ja teemme tiettyä työtä. 

Moni meistä jatkaa lapsena opittuja harrastuksiaan. Minä piirrän, pelaan ja paistan vegejauhista. On mukavaa olla hyvä asioissa, joita tekee. Mutta päästämmekö itsemme liian helpolla aikuisina? Entä jos tekisi mielelle hyvää myös tehdä jotain siitä huolimatta ja jopa sen takia, että on siinä aivan paska?

Olemme tottuneet häpeämään ja ujostelemaan, miettimään sitä, mitä muut ajattelevat meistä. Olin pienenä kympin tyttö. Identiteettini on rakentunut sen ympärille mitä osaan ja missä olen hyvä. Minulle on todella vaikeaa olla huono asioissa muiden nähden; sehän tarkoittaisi identiteettitasolla sitä, että olen kokonaisvaltaisesti vähän kökkö tyyppi.

Kieltäydyn tiettyjen lautapelien pelaamisesta, koska tiedän pettyväni itseeni, jos häviän. En suostu harrastamaan frisbeegolfia, koska se aiheuttaa minussa silmitöntä raivoa. En tule koskaan ajamaan autoa Helsingissä, koska olen varma, että ajaisin pahki ratikkaan ja joutuisin iltauutisiin. Tilttaan täysin, jos muut huomaavat huonouteni enkä pysty suhtautumaan itseeni aina myötätuntoisesti. Siksi vältän tilanteita, joissa petyn omiin kykyihini.

Mutta tässäpä vasta herkullinen haaste: entä jos olisikin mahdollista tehdä asioita huonosti yksin ja pitää silti hauskaa? Minun ei tarvitse haastaa itseäni pelaamaan mitään pallopeliä, sillä ennemmin syön omat hampaani. Mutta teen huonosti asioita, joista kukaan muu ei saa koskaan tietää. Se on minulle sopiva tapa haastaa itseäni oppimaan.

Ompelin pari vuotta sitten itselleni mekon, jonka toinen tasku meni vahingossa väärin päin, enkä koskaan vaivautunut korjaamaan sitä. Joudun joka kerta tunkemaan puhelinta siihen taskuun vähän väkivalloin, mutta se ajaa silti asiansa. Jos pyrkisin aina täydellisyyteen, moni hauska asia jäisi kokonaan tekemättä. Jäisin odottamaan sitä päivää, kun jaksan lukea ompelukirjan ja katsoa neulontavideoita, ja kohta olisinkin 80-vuotias.

Siispä tänä vappuna haastan sinua, lukija, tee jotain huonosti ja nauti siitä. Älä kerro kenellekään, että mokasit, että teit huonosti, olisipa voinut tulla parempikin, ensi kerralla teen kunnolla. Kokeile olla huono ja keskeneräinen ja voitkin yllättyä siitä, että tehty on parempi kuin täydellinen.

Maiju Putkonen

Päivisin kasvatuspsykologian maisteri, öisin kuvittaja ja kulttuurin kuluttaja.

Lue lisää: