Näkökulma: Koronavirus pirstaloi arkemme niin nopeasti, että odotamme sen myös katoavan yhtä äkillisesti – kuinka pian unohdamme pelätä?

Terrorismi oli pitkään läntisen maailman pelon aihe numero yksi, kunnes Covid-19-pandemia käänsi 2000-luvulla uuden kollektiivisen pelon aikakauden.

Pelko on ihmisessä mitä luonnollisin reaktio. Se on ollut elossa pysymisemme kannalta välttämätön jo ennen kuin esi-isämme nousivat kahdelle jalalle. Pelko toimii ihmisen sisäisenä hälytysjärjestelmänä.

Pelko vaikuttaa ratkaisevasti elämäämme. Pelko ei näy ainoastaan yksilöiden toiminnassa, vaan se näkyy myös yhteiskunnassa: sillä myydään tuotteita, kerätään klikkejä ja kalastellaan äänestäjiä.

Pelot eivät vaikuta pelkästään ihmisiin yksilöinä, vaan kollektiiviset pelot voivat koskettaa kansankuntia, manteretta tai vahvimmillaan koko maailmaa. Aika ajoin turvallisuuden tunteemme ja sen myötä elämäntapamme joutuu koetukselle muun muassa sotien, luonnonkatastrofien ja vaikka tartuntatautien edessä.

Historiankirjat vilisevät esimerkkejä kollektiivisesta pelosta. Koronaviruskriisin jälkeen kirjoitetaan jälleen uusi kappale pelosta. Se millaisen jäljen koronavirus jättää historiaan, on monilta osin kiinni paitsi päättäjien ratkaisuista, mutta myös meistä itsestämme.

Suomessa elettiin kollektiivisen pelon alla sota-aikana, jolloin pelättiin perheenjäsenten henkien ja maan itsenäisyyden puolesta. Pohjois-Irlanti eli epävarmuuden aikaa 1970-luvulta aina 2000-luvulle saakka, kun saaren yhdistämistä vaatinut Irlannin tasavaltalaisarmeija IRA terrorisoi maakuntaa pommi-iskuillaan. Pablo Escobarin kokaiinikartelli piti Kolumbiaa väkivallan otteessaan 1970-luvulta 1990-luvun alkuun saakka.

2000-luvun alkuvuosina pelättiin SARSin leviämistä ja 2010-luvun vaihteessa jännitettiin sikainfluenssan vaikutuksia. Ilmastonmuutos on ollut vahvasti tapetilla 2000-luvun kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana ja aiheuttanut osaltaan pelkoa ja epävarmuutta.

2000-luvun aikana kollektiivinen pelko on kohdistunut länsimaissa eniten terrorismiin. Terrorismin pelko nousi pinnalle Euroopassa erityisesti Pariisin vuoden 2015 iskujen jälkeen. Muutaman vuoden ajan myös Suomessa oltiin varpaisillaan siitä, milloin ja miten terrorismi rantautuu suomalaiseen yhteiskuntaan. Varautumiseen oli syytä, kuten Turun puukotusisku vuonna 2017 osoitti.

Kun koronaviruspandemian aallot löivät läntiseen maailman, aiemmat kollektiivisen pelkomme aiheet tuntuivat pyyhkiytyneen pois muistista. Koronavirus asetti yhteiskunnille niin suuren uhkan, että jopa terroristijärjestö Isis ohjeisti kannattajiaan välttämään Eurooppaan matkustamista. Tilanne on vakava, kun ihmisuhreja kaihtamaton äärijärjestö neuvoo jotakuta välttämään terveytensä uhraamista viruksen vuoksi.

Monet keinot, joita koronaviruksen leviämisen rajoittamiseksi käytetään, ovat vanhoja. Eristämistä ja karanteenia on käytetty tartuntojen ehkäisemiseksi niin pitkään ikiaikaisesti, ja jäljittäminen on ollut oleellinen osa epidemiologiaa jo 1800-luvulta lähtien, kun John Snow taisteli Lontoossa leviäviä koleratartuntoja vastaan jäljittämällä niiden alkulähteeksi paikallisen juomavesikaivon

Uuden koronaviruksen kannalta kevään mittaan mantran tavoin toistetut toimet – jäljittäminen eristäminen ja karanteeni – ovat erityisen tärkeitä. Taudin leviämisestä tiedetään vasta varmimmin se, että se tapahtuu nopeasti ja usein ennen kuin alkuperäinen kantaja tietää tartunnastaan.

Vaikka pandemian saapuminen Suomeen tuntui varmasti vielä tammikuussa 2020 monesta epätodelliselta ajatukselta, ovat tieteentekijät varoittaneet sen mahdollisuudesta pitkään. Viranomaiset ovat myös tehneet läksynsä SARSin sekä sikainfluenssan jäljiltä (kuten vuonna 2012 päivitetty pandemiaan varautumissuunnitelma osoittaa), vaikkakin Huoltovarmuuskeskuksen hengityssuojainsotkusta voisi luulla aivan toista.

Hullun lehmän tauti, SARS, sikainfluenssa, ebola, zikavirus – nuo ovat esimerkkejä vain oman elämäni, reilun neljännesvuosisadan  aikana globaalia pelkoa herättäneistä sairauksista. Jokaista näistä on yhdistänyt pelko taudin leviämisestä maailmanlaajuiseksi. Monia niistä yhdistää myös se, että ne siirtyivät eläimistä ihmisiin eläinten kaltoin kohtelun seurauksena. Kenenkään ei tarvitse olla etiikan ammattilainen tajutakseen, että jokin on mätänä, kun nautaeläimille syötetyssä rehussa on mukana märehtijöiden kudoksia.

Ihmiset ja yhteisöt tekevät pelon alaisena hätiköityjä päätöksiä. Pelko sikainfluenssasta sai terveysviranomaiset myös Suomessa ottamaan nopeasti käyttöön Pandemrix-rokotteen, jonka jälkeenpäin huomattiin joissain tapauksissa nostavan riskiä narkolepsiaan sairastumiselle. Koronaviruspandemian hoitoa tullaan tarkastelemaan suurennuslasin kanssa ympäri maailman, olivat rajoitukset sitten tiukkoja, kuten useissa Euroopan maissa – tai heikkoja, kuten Valko-Venäjällä.

Pandemian aiheuttama pelko eroaa monilla muista kollektiivisista peloista. Siinä missä terrorismin uhriksi joutuminen on tilastollisesti hyvin epätodennäköistä ja sodan syttyminen on Suomessa todella etäinen skenaario, tartuntataudeista – etenkin uudesta koronaviruksesta – tekee pelottavan se, että jokainen meistä voi olla tietämättä riski toiselleen. 

Yhteiskunnat ovat nopeita reagoimaan nopeasti iskeviin uhkiin. Siinä missä ilmastonmuutoksen vaikutukset eivät ole näkyneet suoraan jokaisen elämään, koronaviruspandemian vaikutukset iskivät viimeistään yhteiskunnallisten rajoitustoimien myötä kaikkien arkeen. Koronaviruksen myötä monet ovat joutuneet pakon edessä tekemään elämäänsä radikaaleja muutoksia; onkin aiheellista kysyä puuttuisivatko ihmiset ilmastonmuutoksen torjumiseen aktiivisemmin, jos sen vaikutukset olisivat nähtävissä nopeammin?

Koronaviruspandemian myötä yhä useampi ihminen kiinnittää huomiota tieteelliseen tietoon ja tutkimukseen, sillä etulinjassa näkymätöntä vihollista vastaan ovat paitsi lääketieteen ammattilaiset, mutta myös tieteentekijät. Pandemiatilanteessa, kuten sodassakin, tieteelliset läpimurrot ovat avainasemassa selviytymiseen – mutta kyseessä ei kuitenkaan ole yksittäisen maan, vaan ihmiskunnan tulevaisuus. Toivoa saattaa, että yleisesti noussut arvostus tieteentekijöitä ja tutkimusta kohtaan säilyisi myös tulevaisuudessa, kun pandemia on selätetty.

Ihmisluonnolle on tavanomaista odottaa, että nopeasti iskeneet uhat myös loppuvat nopeasti. Pandemian aiheuttama ja monilta osin aiheellinen pelko voi unohtua yhtä nopeasti kuin se iskikin, ja monet ovat jo varmasti vähentäneet varotoimiaan ajatellen, että pandemia laantuu nopeasti kuten iskikin. 

Kukaan ei kuitenkaan tiedä kuinka pitkään nyt käynnissä oleva pandemia kestää tai kuinka monta uhria se vaatii. Emme edes tiedä, miten kauan aikaa toimivan rokotteen kehittäminen Covid-19-virukselle vaatii. 

Matka tuntuu aina pidemmältä, kun ei tiedä minne on menossa – ja se jos mikä tekee yhteisestä tuntemattomasta uhkastamme pelottavan. Eristäytyminen ja välimatkojen pitäminen on tärkeää vielä ensimmäisen aallon jälkeen, vaikka maailma palautuu hiljalleen entiselleen.

Mirko Siikaluoma

Oululainen toimittaja, joka nukkuu liian usein liian vähän ja bongaa kirpputoreilta korneja levynkansia.

Lue lisää:

Keväällä etäopetuksesta tuli jo monelle opiskelijalle tuttua, mutta kuinka fuksit saadaan kiinni opiskelijaelämään?

Syksyllä opintoihin palaavat opiskelijat ovat totutelleet etäopintoihin jo kevään ajan. Siksi syksyn ensimmäisen periodin etäopetus ei tule enää uutena asiana. Fukseilla tilanne on toinen. Oulun yliopiston mukaan kiinnittymisessä yliopistoyhteisöön auttaa kampuksella järjestetty orientaatio. OYY:n koulutuspoliittisen asiantuntijan Aino Rossin mukaan tilanteessa korostuu omaopettajien osaaminen.

Oulun yliopisto on yksi syksyllä etäopetusta jatkavista yliopistoista. Yliopisto tiedotti päätöksestään tiistaina 9. kesäkuuta. Linjauksen mukaan syksyn ensimmäisen opetusperiodin aikana lähiopetuksena järjestetään vain ne opinnot, joita etänä ei voi järjestää. Ensimmäinen periodi alkaa 1.8. ja päättyy 25.10., sen jälkeisestä ajasta yliopisto kertoi päättävänsä elokuussa.

Oulun yliopiston koulutusvararehtori Helka-Liisa Hentilän mukaan tässä vaiheessa vuotta näkymä kohti syksyä on ”koronan osalta valitettavan epäselvä”.

”Koska opetus alkaa osalla opiskelijoista jo 10.8., teimme nyt yhdessä tiedekuntien kanssa linjauksen, jonka puitteissa pystytään varmuudella toimimaan, vaikka tilanne kehittyisi huonompaakin suuntaan. Myös osa opiskelijoista kuuluu riskiryhmään, ja heidän voi olla haasteellista tulla kampukselle. Kaikille niille opiskelijoille, jotka pääsevät kampukselle pandemiatilanteesta huolimatta, pyritään mahdollistamaan joko ohjausta tai muita kohtaamisia kampuksella.”

Yliopiston linjauksen mukaan lähiopetusta saa järjestää esimerkiksi laboratorio-opetuksessa. Sen lisäksi lähiopetuksena on sallittua järjestää esimerkiksi lääketieteen tai hammaslääketieteen opetusta.

”Erityistilojen opetusta ei voi järjestää etänä, joten sitä voi järjestää kampuksella.”

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) koulutuspoliittinen asiantuntija Aino Rossi näkee etäopetusta koskevan ratkaisun olleen hieman yllättävä. Se on kuitenkin hyvin linjassa muiden suomalaisten yliopistojen päätösten kanssa.

”Se on varautuva päätös ja toki yliopisto on sanonut, että se saattaa tilanteen muuttuessa vielä muuttua. Toki toivoisin, että tieto opetustavasta annettaisiin mahdollisimman aikaisin tiedoksi opiskelijoille, sillä tieto etäopetuksesta varmasti vaikuttaa esimerkiksi monen opiskelijan asumispäätöksiin.”

Fuksien orientaatio järjestetään kampuksilla

Nykyiset yliopisto-opiskelijat ovat totutelleet etäopintoihin jo maaliskuun puolivälistä saakka, jolloin korkeakoulut siirtyivät lyhyellä varoitusajalla lähiopetuksesta verkkoyhteyksien päähän.

Tilanne on kuitenkin uusi fukseille. Miten heidät saadaan kiinnitettyä opiskelijayhteisöön, jos ensimmäinen opiskelijasyksy alkaa etänä?

Helka-Liisa Hentilä vastaa kysymykseen siteeraamalla yliopiston linjausta uusien opiskelijoiden orientaatiosta.

Yliopiston mukaan uusien opiskelijoiden orientaatio järjestetään pienryhmissä kampuksella. Tällä ratkaisulla varmistetaan fuksin kiinnittyminen Oulun yliopistoon ja tuetaan ryhmäytymistä. Uusien opiskelijoille tarkoitetut orientaatiopäivät kampuksilla pyritään yliopiston mukaan järjestämään vuoropäivinä niin, että eri päivinä paikalla on eri tiedekuntien opiskelijoita. Orientaatiossa huomioidaan myös sellaiset opiskelijat, jotka eivät pääse tai voi tulla kampukselle pandemiatilanteeseen liittyvien syiden takia. Kaikille uusille opiskelijoille järjestetään ”yhteiset luentotyyppiset tilaisuudet” etäyhteyksillä. 

Myös opiskelijoiden opintojen eteneminen turvataan yliopiston mukaan mahdollisimman hyvin. Omaopettajat seuraavat opiskelijoiden opintojen etenemistä erityisen tarkasti ja ottavat heihin yhteyttä, mikäli opinnot eivät etene normaalisti.

Aino Rossin mukaan fuksien pääsy kampukselle orientoitumaan on sinänsä fiksua, mutta ei ole vielä tarpeeksi tukemaan uusia opiskelijoita opiskelutaitojen kehittymisessä ja yhteisöllisyydessä. Lisäksi hän on huolestunut niiden opiskelijoiden hyvinvoinnista, joilla etäopetus ei ole kevään aikana toiminut.

”Syksyllä olisi tosi tärkeää turvata yhtenäiset tenttikäytännöt, todellinen oikeus opetukseen etäopetuksen aikana ja opiskelijoiden ohjauspalveluiden toimivuus.”

Aino Rossin mukaan tilanteessa korostuu nyt omaopettajien osaaminen.

”Omaopettajien pitäisi pystyä nyt hyödyntämään syksylle kaavailtuja lisättäviä resursseja tehokkaasti erityisesti fuksien (myös maisteri-) kanssa, mutta toki muidenkin. Ohjauspolun pitäisi olla toimiva ja selkeä uudelle opiskelijalle. Omaopettajan tulisi pystyä ohjaamaan käytännön opiskelun aloituksen lisäksi HOPSit (henkilökohtaiset opintosuunnitelmat), ohjaamaan haastavat HOPS-keissit eteenpäin koulutuksen lähipalveluille ja ohjaamaan opiskelijat aidosti opiskelun taitoja kehittävien materiaalien pariin. Lisäksi omaopettajien tulisi yhdessä pienryhmäohjaajien kanssa ryhmäyttää fuksit nopeasti ja osittain varmasti etänä. Tähän tarvitaan paljon tukea varmasti myös omaopettajille.”

OYY:n huhtikuussa teettämä koronakysely osoitti, että eri tiedekuntien välillä on hajontaa siinä, miten onnistuneena opiskelijat pitivät saamaansa etäopetusta.

Miten yliopisto voi varmistaa sen, että kaikki opiskelijat saavat syksyllä laadukasta etäopetusta?

Helka-Liisa Hentilän mukaan etäopetukseen siirryttiin keväällä ”kertarysäyksellä” – siksi osalle opettajista ja opiskelijoista tuli paljon uutta opeteltavaa jo laitteiden hallinnankin osalta.

Hentilän mukaan opettajille on jo pitempään järjestetty koulutuksen strategiarahoituksella niin sanottuja digipedavalmennuksia lähes viikoittain. Lisäksi opettajille on annettu digipedavinkkejä ja muuta tukea monimuotoisen opetuksen mahdollistamiseksi.

”Myös muuhun yliopistopedagogiseen kehittämiseen on panostettu. Esimerkiksi vuonna 2019 yhteensä 91 eri tiedekuntien opettajaa suoritti yliopistopedagogisia opintoja.”

Etäily jatkuu ensimmäisessä periodissa ympäri Suomen

Syksyllä Linnanmaan yliopistokampuksella aloittaa myös iso osa Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) toiminnoista. Oamk kertoo verkkosivuillaan, että syksyn opetuksen ja työnteon järjestelyistä päätetään 26.6.

Etäopetuksen jatkamisesta ensimmäisen opetusperiodin aikana ovat suomalaisista yliopistoista kertoneet jo ainakin Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Lapin yliopisto ja Jyväskylän yliopisto. Itä-Suomen yliopistossa pääasiallinen etäopetus jatkuu syyslukukauden ajan. Kuten Oulussa, muissakin yliopistoissa fuksien opetuksessa on jatkavia opiskelijoita enemmän oleskelua kampuksella.

Suomen suurin yliopisto Helsingin yliopisto on viimeisimmässä tiedotteessaan todennut, että etäopetusta ja -ohjausta syksylle 2020 suositellaan. Ylioppilaslehti on kirjoittanut Helsingin yliopiston poikkeuskeväästä 8.5. julkaistussa jutussa.

Etäuutisia on kantautunut myös maailmalta. Iso-Britanniassa sijaitseva Cambridgen yliopisto ilmoitti jo toukokuussa jatkavansa etäopetusta aina kesään 2021 asti.

Lue lisää: OYY:n koronakysely: Oulussa poikkeuskevät vaikeutti opiskelua ja kuormitti, tiedekuntien välillä vaihtelua tyytyväisyydessä opetukseen ja tiedotukseen, Korona tyhjensi kalenterin ja vei harjoittelutilat – Opiskelijajärjestöille yhteisöllisyys on tärkeää, vaikka kohdata voikin nyt vain verkon välityksellä, Kampus karanteenissa – Miten opiskelu etänä sujuu eri tiedekunnissa?

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Oulun yliopisto ei käytä enää videovalvontaa usean opiskelijan etätenteissä – teknillisen tiedekunnan etäkokeen järjestelyistä tehty tutkintapyyntö Oulun poliisille

Oulun yliopisto on muuttanut ohjeitaan koskien etäopetuksen vaihtoehtoisia arviointikäytäntöjä. Torstaina 11. kesäkuuta henkilöstön intranetiin Patioon päivitetyn uuden ohjeen mukaan videota ei saa käyttää valvontakeinona usean opiskelijan tenteissä esimerkiksi Zoomissa, Teamsissa tai muissa vastaavissa järjestelmissä opiskelijan tietosuojan vuoksi. Oulun yliopiston signaalinkäsittelytekniikan professori ja entinen koulutuksen vararehtori Olli Silvén twiittasi perjantaina 12.6., että tenttien videovalvonta olisi kielletty […]

Oulun yliopisto on muuttanut ohjeitaan koskien etäopetuksen vaihtoehtoisia arviointikäytäntöjä. Torstaina 11. kesäkuuta henkilöstön intranetiin Patioon päivitetyn uuden ohjeen mukaan videota ei saa käyttää valvontakeinona usean opiskelijan tenteissä esimerkiksi Zoomissa, Teamsissa tai muissa vastaavissa järjestelmissä opiskelijan tietosuojan vuoksi.

Oulun yliopiston signaalinkäsittelytekniikan professori ja entinen koulutuksen vararehtori Olli Silvén twiittasi perjantaina 12.6., että tenttien videovalvonta olisi kielletty siksi, että Oulun poliisilla olisi käynnissä esitutkinta mahdollisesta kotirauhan rikkomisesta.

Oulun poliisille onkin tehty tutkintapyyntö liittyen Oulun teknillisen tiedekunnan etäkokeen järjestelyihin toukokuussa 2020.

”Poliisilla on meneillään asiassa esiselvitys, jossa selvitetään onko tapauksessa syytä epäillä rikosta. Mahdolliset tutkintanimikkeet tarkentuvat, mikäli asia etenee rikostutkintaan. Poliisilla ei ole tässä vaiheessa asiasta enempää tiedotettavaa”, totesi rikosylikomisario Markus Kiiskinen sähköpostitse lehdelle.

Tutkintapyynnöstä kertoi maanantaina 15.6. ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Oulun yliopiston koulutusvararehtorin Helka-Liisa Hentilän mukaan etäopetuksen ohjetta muutettiin Oulun yliopiston tietosuojavastaavan ohjeesta. Hän itse sai tietää tutkintapyynnöstä vasta Oulun ylioppilaslehden yhteydenoton myötä.

”Digitalisaatio tuo mukanaan uudenlaisia toimintatapoja, jotka erityisesti korona-aikana on jouduttu ottamaan hyvin nopeasti käyttöön ja ohjeistuksia joudutaan siksi myös muuttamaan ja tarkentamaan.”

Helsingin Sanomien jutun mukaan taas videokiellon taustalla on juuri tutkintapyyntö: kun yliopisto sai edellisviikolla asiasta tiedon, se kielsi videotentit.

Oulun yliopiston koulutuspalveluiden johtajan Vesa-Matti Sareniuksen mukaan tieto tutkintapyynnöstä ”vauhditti asiaa”, mutta ei ole ainoa syy kiellolle.

”Koronakevään aikana on ollut älytön määrä erilaisia linjauksia tehtävänä. Kun jotain havaitaan, siihen puututaan. Melkein 7000 opiskelijaa on tehnyt opintoja tänä aikana, kursseja on ollut noin 800. Tämä on ollut haasteellinen aika: kun linjauksissa ei erikseen sallita jotakin tiettyä asiaa, niin tarkoittaako se silloin että se on kiellettyä.”

Videovalvontaa koskeva kysymys on Sareniuksen mukaan monimutkainen: toisaalta tulee punnita yksityisyydensuojaa, toisaalta sitä, kuinka varmistutaan siitä, ettei tentissä luntata.

”Muunlaisia arviointeja tulee suosia, mutta jos tenttejä käytetään, täytyy mietti, millä lailla ne ovat reiluja kaikille osanottajille.”

Olli Silvén totesi twiitissään ja myöhemmin myös Oulun ylioppilaslehdelle, että videotenttien kieltäminen on hänestä merkittävä ylilyönti. Koulutuksessa kaivataan juuri vuorovaikutteisuutta. Jos ongelmana on esimerkiksi se, että taustalla näkyy opiskelijan koti, ohjelmissa voi vaihtaa henkilön taakse virtuaalisen taustakuvan.

”Videot parantavat hyvin merkittävästi vuorovaikutteisuutta, jota tässä [koronan aikana] hyvin paljon kaivataan.”

Vesa-Matti Sareniuksen mukaan usean opiskelijan videoidut tentit ovat nyt ehdottomasti kiellettyjä.

Sen sijaan videoidut tentit, joissa opettaja valvoo yhtä opiskelijaa, ovat tietyin edellytyksin sallittuja. Tämänkaltaista menettelyä on käytetty esimerkiksi joissain valintakokeissa.

Jatkossa oppimisen arvioinnissa tulee Helka-Liisa Hentilän mukaan käyttää sähköistä tenttiä Examia ja Patiossa listattuja vaihtoehtoisia arviointitapoja. Näitä ovat esimerkiksi essee, posteritentti, kotitentti tai oppimispäiväkirja.

Osana syksyn opetusta koskevia linjauksia yliopiston ohjeissa todetaan, että kampuksella järjestettäviä paperitenttejä suositaan opettajan itsensä järjestäminä eikä niitä suositella tentittäviksi yleisinä tenttipäivinä. 

Yleisiä tenttejä saa järjestää niin, että tenttisalissa on kahden metrin turvavälit opiskelijoiden välillä. Yleisten tenttien järjestäminen turvaväleillä edellyttää enemmän valvojia. Yleistä tenttiä käyttävät tiedekunnat varmistavat, että valvojia on riittävästi.

Muokattu 15.6.2020 kello 17.24: Täsmennetty otsikkoon muotoilua siitä, mitä tutkintapyyntö koskee, eli etäkokeen järjestelyitä.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Syksyllä opetus alkaa Oulussa pääosin etänä, fuksien orientaatio järjestetään pienryhmissä kampuksella

Syksyllä Oulun yliopistossa opiskelevaa ei odota vielä paluu normaaliin arkeen, sillä ensimmäisen periodin aikana opetusta jatketaan edelleen pääosin etänä. Lähiopetusta järjestetään vain silloin, jos sen järjestäminen etänä ei onnistu. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi laboratorio-opetusta.

In English

Oulun yliopisto on päättänyt alkusyksyn opetusta koskevista linjauksista. Tiistaina 9.6. henkilöstön intranetissä Patiossa ja yliopiston verkkosivuilla julkaistun päätöksen mukaan opetus jatkuu koronapandemiatilanteen vuoksi edelleen pääosin etänä.

Ensimmäisen opetusperiodin aikana (1.8.–25.10.) lähiopetusta järjestetään kampuksella vain silloin, jos sitä ei voi järjestää etänä. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi laboratorio-opetusta tai muuta kokeellista opetusta.

Fuksien orientaatio järjestetään pienryhmissä kampuksella. Sen perustellaan varmistavan opintojaan aloittavan opiskelijan kiinnittymisen Oulun yliopistoon ja tukevan ryhmäytymistä.

Kaikille uusille opiskelijoille järjestetään yhteiset luentotyyppiset tilaisuudet etäyhteyksillä. Linjauksen mukaan orientaatiossa täytyy huomioida myös sellaiset opiskelijat, jotka eivät pääse tai voi tulla kampukselle.

Oppimisen arvioinnissa käytetään ensimmäisen periodin aikana pääsääntöisesti Examia (sähköistä tenttiä) tai vaihtoehtoisia arviointitapoja, kuten esseetä, kotitenttiä tai oppimispäiväkirjaa. Paikan päällä kampuksella järjestettäviä paperitenttejä ei suositella tentittäviksi yleisinä tenttipäivinä vaan opettajan itsensä järjestäminä. Yleisiä tenttejä saa kuitenkin järjestää, kunhan tenttisalissa on kahden metrin turvavälit opiskelijoiden välillä. Tämä taas edellyttää enemmän valvojia.

Nämä periaatteet koskevat Oulussa ensimmäistä opetusperiodia, eli aikaväliä 1.8.–25.10. Viikosta 44 eteenpäin koskevat päätökset tehdään elokuun aikana.

Etäopetuksen jatkumisesta syksyllä ovat tiedottaneet ennen Oulua myös jo ainakin Itä-Suomen yliopisto ja Tampereen yliopisto.

Oulun yliopisto siirtyi etäopetukseen maaliskuussa. Kampuksen kulkurajoituksia on kevään aikana jo osittain purettu, mutta opetus on jatkunut pääsääntöisesti etänä. Kesäkuun alusta alkaen opiskelijat pääsevät kulkemaan kampuksilla 24/7-kortilla arkisin kello 8–17 välisenä aikana. Linnanmaan kampukselle pääsee 24/7-kortilla pääovesta 2T ja ovesta A3, Kontinkankaan kampukselle kulku onnistuu ovesta 7A.

Koronakevään vaikutuksia opiskeluun on selvitetty Oulun yliopiston ylioppilaskunnan kyselyssä. Sen mukaan kevät aiheutti monelle oululaiselle yliopisto-opiskelijalle kuormitusta, lisätyötä ja hidasti opintojen etenemistä. Etäopetukseen on oltu pääasiassa tyytyväisiä, mutta sen onnistumisessa on ollut vaihtelua tiedekuntien välillä. Erityisen kriittisiä etäopetukseen olivat kyselyyn vastanneista Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun opiskelijat.

Helsingin yliopiston teettämän kyselyn mukaan korkeakouluopiskelijat ovat tänä keväänä olleet huomattavasti uupuneempia kuin aiempina vuosina. Kyselyyn vastasi 2500 Helsingin yliopiston eri alojen opiskelijaa. 29 % opiskelijoista oli hyvin motivoituneita ja sitoutuneita opintoihinsa, eivätkä opiskelijat kokeneet uupumusta. Toiset 29 % tunsi olevansa kunnossa ja pitävänsä opintoja melko innostavina. Sen sijaan 18 % opiskelijoista oli uupuneita etäopintoihin ja 24 %:lla oli riski uupua.

Oulun yliopiston linjauksen mukaan omaopettajat seuraavat opintojen etenemistä erityisen tarkasti ja ottavat opiskelijoihin yhteyttä, mikäli opinnot eivät etene normaalisti.

Muokattu 9.6.2020 kello 18.50: Lisätty tieto 24/7-kortin käytöstä. Muokattu 10.6. kello 8.19: Täsmennetty Pation muotoilua yliopiston henkilöstön intraksi.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Ylioppilaskuntavuodet opettivat, että muutokseen tarvitaan uteliaisuutta ja sokraattista viisautta

Muutosta haluavan tulee tietää, ettei tiedä kaikkea, kirjoittaa Janne Hakkarainen viimeisessä kolumnissaan Oulun ylioppilaslehdelle.

Vierailin Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimistolla ensimmäisen kerran syksyllä 2006, jolloin olin juuri aloittanut germaanisen filologian opintoni. Nykyistä huomattavasti kotikutoisempi toimisto sijaitsi tuolloin Puistomannessa, Åströminpuistoa vastapäätä.

Muistan suhtautuneeni ylioppilaskunnan toimintaa esitteleviin hallituksen jäseniin ihaillen, olivathan he valmiita käyttämään omaa aikaansa muiden opiskelijoiden aseman parantamiseksi.

Ylioppilaskunta on lakisääteinen, julkisoikeudellinen yhteisö, jonka olemassaolosta ja tehtävistä säädetään yliopistolaissa. Minun mielestäni tehtävistä selvästi tärkein on opiskelijoiden valmistaminen aktiiviseen, valveutuneeseen ja kriittiseen kansalaisuuteen. Kyseessä ei ole enempää eikä vähempää kuin liberaalin demokratian olemassaolon perusedellytys.

Olen ollut mukana ylioppilasliikkeessä vuodesta 2008 lähtien. Tuolloin minut valittiin OYY:n ympäristöjaoston varapuheenjohtajaksi vaalissa, jossa voitin vastaehdokkaani selkein luvuin. Vastaehdokkaani vaaliohjelmaan sisältyi ilkivaltaisten aloitteiden tehtailua ylioppilaskunnalle ja kaupungille, tavoitteena tukkia näiden hallinto. Oma vaaliohjelmani oli maltillisempi. 

Tuon valinnan jälkeen olen ollut ylioppilaskunnan edustajiston jäsen, sen puheenjohtaja, hallituksen jäsen ja viimeiset neljä vuotta työntekijä. Tuona aikana olen nähnyt läheltä sen, millä lailla ylioppilaskunta on kasvatustehtäväänsä hoitanut. Nyt olen vaihtamassa työpaikkaa, joten aika on sopiva retrospektiiviselle tarkastelulle kuluneen kahdentoista vuoden ajalta. 

Mielestäni olemme onnistuneet hienosti kannustamaan opiskelijoita kriittisyyteen. Se ei ole edes vaatinut erityisiä ponnisteluja, koska meistä monien perusluonteeseen kuuluu lähes oletusarvoinen epäluuloisuus muutokseen.

Aktiivisuuden arviointi on vaikeampaa. Ainakaan emme ole erityisen hyvin onnistuneet kannustamaan opiskelijoita osallistumaan omaan toimintaamme tai yliopiston hallinnon opiskelijaedustajiksi. Ylioppilaskunnan edustajistovaaleissa äänioikeutetuista äänestää vain vajaa kolmannes, ja hallinnon opiskelijaedustajien täydennyshaut ovat luonteeltaan jatkuvia. Äänestysaktiivisuus valtakunnallisissa vaaleissa on nuorten keskuudessa harmillisen matalaa, mutta yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa kohtuullista. Tosin äänestysaktiivisuutta ei voi laskea ylioppilaskunnan ansioksi – kyse lienee korkeakoulutuksen positiivisesta ulkoisvaikutuksesta, koska korkeakoulutetut ymmärtävät äänestämisen merkityksen monia muita väestöryhmiä paremmin.   

Sen sijaan valveutuneisuuden edistämisessä meillä on selkeästi parannettavaa. Se ei koske vain ylioppilaskuntaa ja sen jäseniä, vaan koko yhteiskuntaamme. Jotta asioihin voi vaikuttaa ja saada aikaan rakentavaa muutosta, täytyy asioihin perehtyä – erityisesti silloin, kun toiminnan tavoitteena on vaikuttavuus. 

On tietysti kohtuutonta ajatella, että kaikkien pitäisi perehtyä kaikkiin maailman asioihin. Se ei ole edes mahdollista saati järkevää. Sen sijaan haluaisin nostaa esiin kolme ajatusta, joita kannattaa pohtia ennen barrikadeille nousua.

Ensinnäkin: jos viheliäisen monimutkaisiin ongelmiin olisi helppoja ratkaisuja, ne eivät edes olisi ongelmia. Intuitiivinen ratkaisu voi joskus olla oikea, mutta ei läheskään aina.

Toiseksi olen oppinut, että yhteiskunnallinen päätöksenteko sisältää keskenään ristiriitaisten tavoitteiden yhteensovittamista. Se johtaa usein kompromisseihin, joita kukaan ei pidä täydellisenä. Täydellinen on usein riittävän hyvän pahin vihollinen, eikä muutosta parempaan synny välttämättä lainkaan, jos tavoitteena on täydellisyys.

Kolmanneksi: jos esitetty ratkaisu vaikuttaa omituiselta, syynä voi olla historiallinen painolasti. Joskus täydellinen ratkaisu ei onnistu, koska se pitäisi yhteensovittaa menneisyyden ratkaisuihin. Hyviä esimerkkejä tällaisista vaikeuksista ovat laajat tietojärjestelmät, joilla on useiden vuosikymmenien historia. Ilmiötä kutsutaan polkuriippuvuudeksi.

Joskus historiallinen painolasti voi osoittautua niin suureksi taakaksi, että siitä kannattaa luopua kokonaan. Mielestäni hyvä esimerkki sellaisesta vaihtoehdosta on yliopiston hallituksen päätös tehdä hankeselvitys Linnanmaan kampuksen siirtämisestä keskustaan.

Sokrateen mukaan viisas on se, joka tietää, ettei tiedä kaikkea. Minusta tämän oivaltaminen on ainoa seikka, joka kannattaa sisäistää, jos haluaa saada aikaan muutosta. 

Muutosta voi lähteä ajamaan esimerkiksi ensi vuonna edustajisto- ja kuntavaaleissa. Lisäksi ylioppilaskunta valitsee tuolloin myös uudet hallinnon opiskelijaedustajat. Sitä ennenkin avautunee myös lukuisia hallinnon opiskelijaedustajien täydennyshakuja. 

Näiden tehtävien menestyksekkääseen hoitamiseen ja muutoksen edistämiseen riittää edellä mainitun sokraattisen viisauden sisäistäminen ja ripaus uteliaisuutta. Tämän ylioppilaskunta opetti minulle 12 vuoden aikana.

Muokattu 5.6.2020 kello 19.06: Korjattu Åströminpuistoa koskeva kirjoitusvirhe.

Janne Hakkarainen

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan entinen viestintäasiantuntija, jonka mielestä kaikkien tasa-arvoinen kohtelu on kaikkien etu. Twitter: @jannehak

Lue lisää:

Kaikkea voi tehdä, kunhan sisäinen kriitikko on hiljennetty

"Itse tekemisen riemu on yksi maailman tyydyttävimmistä tunteista. En soisi kenenkään jäävän siitä paitsi vain siksi, että kyseenalaistaa omaa osaamistaan, pelkää muiden reaktioita tai ei vain yksinkertaisesti koe olevansa 'luova ja taiteellinen ihminen'", kirjoittaa Katariina Sarja kolumnissaan.

Olen vannoutunut taiteen ystävä. Taiteen kokeminen on minulle henkireikä, mutta yhtä lailla hengitän sen tekemistä. Ja nyt sen sitten myönnän: usein taide-elämyksen äärellä en ihaile pelkästään teosta itseään, ihailen myös sen tekijää. Joskus kadehdinkin. 

Saan itseni usein kiinni hämmästelemästä niitä fantastisia näkökulmia, joiden kautta teoksen luonut mystinen nero on onnistunut käsittelemään jotain tiettyä ilmiötä. Taiteen tuottaminen kun monesti mielletään nimenomaan mystiseksi prosessiksi. Taiteilijat ammentavat suuresta inspiraatiovarastostaan aineksia ja kanavoivat ne elähdyttäviksi ja ylevöittäviksi teoksiksi, jotka tuovat vastapainoa meidän tavallisten ihmisten elämään. Taiteilijan aika kuluu punaviiniä siemaillessa, intellektuelleja keskusteluja käyden, siinä ohessa sitten elämästä inspiroituen ja uutta luoden. Taiteilijaksi päädytään juuri syntymällä luovaksi. Hulluuden ja nerouden raja on tietysti myös hyvin häilyvä. 

Totuus on kuitenkin hyvin usein toisenlainen. Taideteoksen synnyttämiseen vaaditaan enemmän kovaa työskentelyä ja itsekritiikin ja keskeneräisyyden sietämistä kuin ylimaallisen inspiraation kanavoimista synnyinlahjana saadun luovuuden avulla. Toki tarvitaan konkreettinen tai abstrakti ajatus, jota teoksella halutaan käsitellä. Tarvitaan myös työvälineitä – niin fyysisiä kuin karttuneita työtuntejakin – jotta teoksen voi toteuttaa. Sitä synnynnäistä nerouttakaan tuskin löytyy keneltäkään.

Suurin edellytys taiteen tekemiselle onkin sisäisen kriitikon hiljentäminen. Usein ihminen pelkää epäonnistumista niin paljon, ettei uskalla ottaa riskejä. Taiteessa tarvitaankin vapautta suhteessa omaan itseen.

Vaikka rakastan kulttuuria ja aikamme suuria taiteilijoita, vihaan taiteilijaneromyyttiä. Haluaisin hajottaa sen säpäleiksi, sillä mielestäni jokainen voi olla ainakin oman elämänsä suuri taiteilija.

Itse tekemisen riemu on yksi maailman tyydyttävimmistä tunteista. En soisi kenenkään jäävän siitä paitsi vain siksi, että kyseenalaistaa omaa osaamistaan, pelkää muiden reaktioita tai ei vain yksinkertaisesti koe olevansa “luova ja taiteellinen ihminen”.

Ammattitaiteen lisäksi rakastan ite-taidetta. Rakastan DIY-meininkiä, jossa taitavat ihmiset tekevät taidetta siksi, että he haluavat ja pystyvät. Tekijät luovat itse puitteet taiteensa toteuttamiselle ja esiintuomiselle, tehden kaiken omilla ehdoillaan. DIY-kulttuurissa elävät paitsi yhteisöllisyys, hyväksyntä ja tietynlainen määrittelevyyttä kavahtava anarkismi, myös suuri palo ja taito tehdä taidetta. Itse tekeminen ei missään nimessä ole huonon synonyymi. 

Tätä tee-se-itse -mentaliteettia soisin nähtävän enemmän jokaisen arjessa. Innostumista omilla käsillä tekemisestä, oman luovuuden tutkailua ja uudelleen löytämistä, itseensä tutustumista ja lopputulosten ihailua – vapaana itsekritiikistä ja muiden mielipiteiden murehtimisesta.

Mitäpä jos alkaisimme oman elämämme taiteilijoiksi – nauttisimme omasta itsestämme ja siitä, mitä osaamme ja haluamme tehdä? Mitäpä jos toisimme omaa persoonaamme esiin jonkin välineen kautta? 

Kaiken taiteilun ei tarvitse edes johtaa mihinkään. Omia teoksiaan ei tarvitse näyttää edes koiralleen saati viedä esille, ellei niin halua. Jo pelkkä tekeminen palkitsee.

Luovuutta voi ja kannattaa herätellä, ruokkia ja treenata. Tutkimalla omaa sisäistä maailmaansa ja tuomalla sen löydöksiä osaksi konkreettista todellisuutta voi itsestään oppia tuntemaan uusia, yllättäviäkin puolia. 

Alkavan kesän kunniaksi haluan kannustaa kaikkia tarttumaan pelottomasti siveltimeen, kynään, soittimeen tai kameraan.

Toivon kaikille vapautta nauttia oman luovan työnsä tuloksista ajatellen, että minä tein tämän, minä nautin tästä, ja tunnen itseni teoksessa. Kehitys voi alkaa vasta uskalluksen kautta. Silti kehittyminenkään ei ole tärkeintä, se on bonus.

Suuresti arvostamani Litku Klemetin sanoin: “kaikkea voi tehdä”. Kokeillaanko sitä?

Katariina Sarja

OYY:n tapahtumatuottaja-järjestöasiantuntija ja kirjallisuuden opiskelija, joka tykkää tapahtumista, järjestötoiminnasta ja kirjallisuudesta.

Lue lisää: