Opiskelun arvokkain anti ei löydy tenttikirjoista

Tänä syksynä aloitin opiskelijana Oulun yliopistossa toista kertaa. Toisin kuin nyt, hakiessani suorittamaan ensimmäisiä opintojani 13 vuotta sitten, tulin valituksi pääsykokeesta täysillä pisteillä. Tämä alkoi määrittää minua yhä enemmän opiskelijana opintojeni kuluessa.  Tuolloin ajatukseni kulki jokseenkin näin: kun tulee parhaana sisään, on oltava paras jatkossakin. Sidoin arvoni ihmisenä ja opiskelijana hyviin suorituksiin. Sen sijaan opiskelijaelämän […]

Tänä syksynä aloitin opiskelijana Oulun yliopistossa toista kertaa. Toisin kuin nyt, hakiessani suorittamaan ensimmäisiä opintojani 13 vuotta sitten, tulin valituksi pääsykokeesta täysillä pisteillä. Tämä alkoi määrittää minua yhä enemmän opiskelijana opintojeni kuluessa. 

Tuolloin ajatukseni kulki jokseenkin näin: kun tulee parhaana sisään, on oltava paras jatkossakin. Sidoin arvoni ihmisenä ja opiskelijana hyviin suorituksiin. Sen sijaan opiskelijaelämän yhteisöllisyydelle, kuten ainejärjestötoiminnalle tai opiskelijapolitiikalle, minulta ei aikaa herunut. Pidin niitä turhanpäiväisinä, koska niissä osaamista ei voinut mittauttaa arvosanoin. 

Toimintatapa toi monta hyvää arvosanaa ja toimi jokseenkin hyvin opintojen ajan. Seinä tuli kuitenkin vastaan valmistumisen jälkeen, kun oli aika siirtyä työelämään. Opintojen aikaiset tavat suorittaa eivät enää päteneetkään eivätkä arvosanat taanneet menestystä. Verkostoille ja yhteisöille olisi ollut sitä vastoin käyttöä. Harmi vain, että juuri ne minulta puuttuivat. Niinpä tiestä työelämään tuli tuskainen ja kivinen. 

Olen myöhemmin lukenut ihmisen identiteettien parissa uraauurtavaa tutkimusta tehneen psykologi Erik Eriksenin ajatuksia rooleista yhteiskunnassa. Hänen mukaansa tarvitsemme itsellemme esimerkiksi ammattilaisen tai opiskelijan roolin, jonka täyttäessämme tunnemme itsemme arvokkaaksi osaksi yhteiskuntaa. 

Omassa tapauksessani olin sitonut itseni niin tiukasti opiskelijan roolin täydelliseen täyttämiseen, että siitä luopuminen oli viedä itsekunnioituksen mukanaan. Omaa arvoa ja identiteettiä ei pitäisikään koskaan sitoa vain suorituksiin ja menestykseen. Toisaalta juuri näitä poliitikot ja yhteiskunnallinen keskustelu yhä kovemmin äänenpainoin opiskelijoilta vaativat. 

Koko nuoren elämä tuntuu muutetun tehokkaaksi valmistautumiseksi työelämään. Opiskeluajalle on varattu pelkkä välinearvo, joka realisoituu vain, jos opiskelijasta kasvaa tuottava yksilö yhteiskuntaan. Meille tarjoillaan kiristyvää kilpailua ja kasvavaa epävarmuutta. Juuri siksi oman arvonsa sitominen suorittamiseen on niin vaarallista. Epävarmassa maailmassa suoritusten merkitys saattaa kadota ja oman arvostuksen ylläpitäminen edellyttää yhä uusia suorituksia. Kun ne eivät enää riitä, on tarjolla pelkkää näköalattomuutta. 

Suorituksia tai menestystä tärkeämpiä ovatkin asiat, jotka antavat meille pysyvän merkityksen ihmisenä ilman ainoatakaan opintopistettä tai saatua työpaikkaa. Niitä ovat perhe, yhteisöt, joihin kuulumme sekä ystävät. Kahden jälkimmäisen hankintaan kannattaa panostaa myös opiskeluaikana, sillä ystävyyden arvoon ei voida puuttua yhdessäkään hallitusohjelmassa. 

Aionkin itse käyttää toisen mahdollisuuteni opiskelijana eri tavalla kuin ensimmäisen. Suorituksilla loistamisen sijaan haluan olla osa yhteisöä, hengailla Humuksessa, uskaltautua mukaan ainejärjestö toimintaan ja heittäytyä keskusteluihin. Haluaisin rohkaista tähän myös muita kaiken suorittamisen puristuksessa. Jos minut suoritusten sijaan muistetaan mukavana opiskelutoverina tai innostavana keskustelukumppanina poistuessani Oulun yliopiston ovista toista kertaa, olen oppinut jotain sellaista, mitä ei voi tenttikirjasta päntätä.

Tätä kirjoittaessa mieleen palautuvatkin lukion ruotsinopettaja Hirvosen minulle lausumat sanat yrittäessäni pyristellä mukana A-ruotsin ryhmässä: ”Et sä Niemelä tätä ruotsia juuri osaa, mutta sä oot niin mukava tyyppi, että pysy vaan täällä.” 

Ruotsin arvosanat jäivät lukioon, Hirvosen sanat mieleen. Ne ovat kantaneet pitkälle.

Juho Niemelä

Kirjoittaja on tiedeviestinnän opiskelija, joka etsii ihmisyyden ydintä pitkillä eräretkillä ja haaveilee Etelänavalle hiihtämisestä sekä kielimatkasta Ruotsiin.

Lue lisää:

“Yliopistolla työskennellessä jatketaan opiskelua koko ajan” – Eetu-Pekka Heikkinen on vuoden 2023 Jäätävän hyvä opettaja

Jäätävän hyväksi opettajaksi valittu Eetu-Pekka Heikkinen käyttää kursseillaan monipuolisesti suoritustapoja. Opetuksen, ohjauksen ja itsensä kehittäminen innostaa yliopistolla pitkän uran tehnyttä yliopistonlehtoria.

TEKSTI Kalle Parviainen

KUVAT Tuuli Heikura

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) hallitus valitsi vuoden 2023 Jäätävän hyväksi opettajaksi prosessimetallurgian yliopistonlehtorin Eetu-Pekka Heikkisen.

“Tuntuu mukavalta saada opiskelijoiden suunnalta positiivista palautetta. Kaikki palaute on tärkeää, mutta tämä erityisesti motivoi”, toteaa palkinnosta iloitseva Heikkinen. Tunnustus tuli hänelle yllätyksenä. “Edustan kohtalaisen pientä alaa, joten en opeta mitenkään isoa porukkaa opiskelijoita.”

Heikkinen on käytännössä vastuussa metallurgian tutkimusyksikön perustutkinto-opetuksesta. Prosessimetallurgia on yksi syventymiskohteista prosessitekniikassa.

“On kiva oppia lisää asioista, joista on itse kiinnostunut”

Ensimmäiset työtehtävät Heikkisellä yliopistolla olivat tuntiopettajan apulaisena 1990-luvulla. Työuran pituus näkyy hänen nykyisessä työhuoneessaan, jonka sisustusta Heikkinen kuvailee vastakohdaksi paperittomalle toimistolle. Huoneen hyllyt ovat täynnä erilaisia mappeja ja pöydät notkuvat papereita.

Heikkisen työajasta suuri osa menee opinnäytetöiden ohjaukseen. “Laskin Laturista, että tällä hetkellä on 18 kandintyötä ohjauksessa. En toki ole ainoa ohjaaja näissä.”

Heikkinen mainitsee ajankäytön suunnittelun yhdeksi haasteeksi opetuksessa. Prosessitekniikassa kandidaatintyön aiheen voi valita vapaasti lukuisista vaihtoehdoista, joista yksi on prosessimetallurgia. Ohjattavien opiskelijoiden määrä vaihtelee siis vuosittain muutamasta lähes kahteenkymmeneen.

Opiskelijoiden ohjauksen lisäksi Heikkinen sanoo opetussuunnitelmallisen työn olevan kiinnostavaa. “Tykkään miettiä, miten kurssit kannattaa suorittaa ja miten ne suhtautuvat toisiinsa.” Jatkossa hän haluaisi olla mukana esimerkiksi vetytaloutta ja metallurgiaa yhdistävien opintojen suunnittelussa.

Opintojen sisällön kehittämisen lisäksi Heikkinen kasvattaa mielellään omaa osaamistaan. “Yliopistolla työskennellessä jatketaan opiskelua koko ajan. On kiva oppia lisää asioista, joista on itse kiinnostunut.”

Heikkinen on koristellut toimistoaan mappien ja kirjallisuuden lisäksi matkamuistoilla.

Heikkinen on opiskelut yliopistopedagogiikkaa sekä käynyt ammattikorkeakoulussa opettajan pedagogiset opinnot. Hän näkeekin tekniikan alan opettamisen ja opetuksen kehittämisen täydentävän toisiaan eri näkökulmista.

Erilaisia opiskelijoita, monipuolisia suoritustapoja

Opiskelijoiden moninaisuus on lisääntynyt Heikkisen opiskeluajoista. “Kun opiskelin 90-luvulla, niin suurin osa opiskelijoista tuli opintoihin suoraan tai melkein suoraan lukiosta. Ainoa sivuvirta olivat saman alan insinööritutkinnon lukeneet.”

Heikkisen mukaan opiskelijoissa on nykyään enemmän alanvaihtajia, jotka ovat esimerkiksi suorittaneet kandidaatin tutkinnon toisaalla tai lukeneet kemiaa muutaman vuoden. Myös kansainvälisiä opiskelijoita on enemmän.

Ylioppilaskunnan jakaman Jäätävän hyvä opettaja -palkinnon kriteereissä painotettiin opintojaksojen monipuolisuutta ja joustavuutta. Heikkinen käyttääkin kursseillaan monenlaisia suoritusmenetelmiä, kuten jatkuvaa arviointia, paritöitä ja esitelmiä. Lisäksi hän tarjoaa tarvittaessa yksilöllistä opetusta. Heikkinen huomauttaa, että opiskelijoiden tulisi oppia kursseilla myös yleisiä työelämätaitoja.

Erääksi tärkeäksi vaikuttajaksi omalla urallaan Heikkinen mainitsee Asko Karjalaisen, joka toimi muun muassa Oulun ammattikorkeakoulun ammatillisen opettajankoulutuksen yksikön johdossa. “Hän oli uraauurtava yliopisto-opetuksen kehittäjä. Vaikka hän ei ole oman alani opettaja, hän vaikutti käsitykseeni kurssien suoritustavoista.”

Karjalaisen innoittamana Heikkinen on luopunut perinteisistä kirjatenteistä. “Pidin viimeisen kirjallisen tentin vuonna 2004 tai 2005.” Hän toki näkee kirjatentit hyödyllisiksi joillain aloilla.

Läsnäolo tulee käyttää hyödyksi

Heikkistä Jäätävän hyväksi opettajaksi esittäneet opiskelijat mainitsivat hänen käyttävän uusinta mahdollista tekniikkaa opetuksessaan. Heikkisen mukaan teknologiaa hyödyntävää verkko-opetusta pitää suunnitella tarkasti. “Täytyy päättää, mitkä asiat kuvataan valmiiksi videoiksi ja verkossa oleviksi tehtäviksi, jotka opiskelija voi tehdä milloin haluaa.”

Heikkinen painottaa, että läsnäolo-opetuksen rajallinen aika tulee käyttää tehokkaasti hyödyksi. “Ei kannata käyttää luennointiin aikaa, jonka opiskelijat ovat kampuksella opetustilanteessa.”

Eläköitynyt prosessimetallurgian professori Jouko Härkki oli Heikkisen mukaan hyvä malli siihen, miten innostaa opiskelijat mukaan opetustilanteessa. Opiskelijoiden lähettämissä esityksissä Jäätävän hyväksi opettajaksi Heikkisellä kuvattiin olevan “hyvä ote” läsnäolo-opetukseen.

Heikkinen on myös aktiivisesti tukemassa alansa ainejärjestön Prosessikillan toimintaa. Hän näkee järjestötoiminnan erittäin tärkeäksi osaksi opiskelijoiden ammatillista kasvua.

“Opiskelijajärjestöt tekevät tärkeää työtä opiskelijoiden saamiseksi osaksi yliopistoa ja tiedeyhteisöä. Tämä ei onnistuisi opettajilta ilman järjestöjen työpanosta”, sanoo Heikkinen. “Oli kyse sitten ylioppilaskunnasta tai pienemmästä ainejärjestöstä, on mukavaa, että nähdään yhteisiä tavoitteita.”

Kuka?

  • Eetu-Pekka Heikkinen
  • Yliopistonlehtori prosessimetallurgian tutkimusyksikössä
  • Tekniikan tohtori 2013
  • Kotoisin Oulusta

Mikä?

  • Jäätävän hyvä opettaja 2023 palkittiin Annos 64 -vuosijuhlilla 24.2.2024.
  • Kuka tahansa Oulun yliopiston opiskelija on voinut ehdottaa Jäätävän hyväksi opettajaksi millä tahansa koulutusalalla toimivaa yliopisto-opettajaa.
  • Valintakriteereinä olivat muun muassa innostavuus, ammattitaitoisuus, opintojakson etenemisen seurannan helppous, opintojaksojen osaamistavoitteiden selittäminen ja arviointimenetelmien monipuolinen ja innostava hyödyntäminen.
  • Palkinto jaettiin kahdeksannen kerran. Aikaisemmin palkinto on myönnetty Jukka-Pekka Rannalle, Elina Niemitalo-Haapolalle, Katja Sutelalle, Vesa-Matti Pohjaselle, Oliver Jardelle, Matti Niemelälle, ja Matti Kangaspuoskarille.
  • Valinnan teki Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus kokouksessaan 1.2.2024.

 

Kalle Parviainen

Kirjoittaja on Oulun ylioppilaslehden entinen toimitusharjoittelija ja opiskelee tiedeviestintää. Hän haluaa parantaa maailmaa viestimällä innostavasti monimutkaisista aiheista.

Lue lisää:

Ristiinopiskelusoppa odottaa yhä keittäjää

Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu ovat olleet kolme vuotta yhteisellä kampuksella Linnanmaalla. Opetusyhteistyö ei kuitenkaan ole niin laajamittaista kuin muuton alla kaavailtiin. Oulun ylioppilaslehti selvitti, mistä kiikastaa.

TEKSTI Kalle Parviainen

KUVAT Viima Iivonen

Linnanmaan kampuksella toimii kaksi korkeakoulua: Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu (Oamk). Oamkin muutosta Linnanmaalle tehtiin päätös vuoden 2016 lopulla ja opetus uusituissa tiloissa alkoi vuoden 2020 aikana. Linnanmaan kampuksen pohjoispäätyyn tulivat ammattikorkeakoulun tekniikan, luonnonvara-alan, kulttuurin ja liiketalouden alat. Kontinkankaan kampukselle jäi Oamkin sosiaali- ja terveysalan opetus.

Muuton perusteluna mainittiin yhteiset tilat, palvelut ja myös opetusyhteistyö. Kalevan uutisessa vuonna 2018 Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki maalaili tulevaisuuden mahdollisuuksia — “yhteistyötä kehittäen voitaisiin luoda kansainvälisesti vetovoimainen tiede-, koulutus- ja innovaatioyhteisö”. Vuonna 2021, eli vuosi muuton jälkeen, Oulun ammattikorkeakoulun rehtori Heidi Fagerholm hehkutti Oulun yliopiston julkaisemassa tiedotteessa, että tulevaisuudessa “opiskelija voi periaatteessa ilmoittautua mille tahansa kurssille edellyttäen, että kyseisen kurssin pääsyvaatimukset täyttyvät ja kurssilla on tilaa.”

”Vaatii mittavan työpanoksen molemmilta korkeakouluilta”

Miten yhteiset opinnot ovat sitten toteutuneet? Opinto-oppaita selaamalla näkymä ristiinopiskeltavista kursseista on hyvin kirjava ja vaihtelee sekä tiedekunnittain että opintoaloittain. Ristiinopiskelulla tarkoitetaan kursseja tai opintokokonaisuuksia, jotka ovat avoinna molempien korkeakoulujen opiskelijoille. Esimerkiksi biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunnassa ei ole aktiivista tarjontaa kysynnän puutteesta johtuen, mutta koulutusdekaani Tuomo Glumoffin mukaan yhteistyölle ollaan avoimia, mikäli opintotarjonnasta löytyisi myös Oamkin opiskelijoille sopiva kurssi. Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta puolestaan tarjoaa yhteensä peräti 260 opintopisteen verran ristiinopiskeltavia opintojaksoja.

Oulun ammattikorkeakoulun tarjonta duaalimallin toiselle puolelle on merkittävästi suppeampi. Kursseja on yhteensä tarjolla joitakin kymmeniä. Esimerkiksi tekniikan ja luonnonvara-aloilla ei opinto-oppaassa ole merkitty yhtään kurssia. Liiketalouden puolella taas on tarjolla vain yrittämiseen liittyviä opintokokonaisuuksia. Suurin osa kursseista on myös tarjolla vain verkko-opetuksena, mikä toki mahdollistaa kurssien joustavamman suorittamisen.

Molemmissa korkeakouluissa tarjotaan kuitenkin sosiaali- ja terveysalan opintoja, tekniikkaa ja viestintää, joten yhteisiä aloja selkeästi olisi. Oulun ylioppilaslehti uutisoi koulutusyhteistyöstä vuonna 2020. Tällöin mahdollisiksi yhteistyöaloiksi väläyteltiin muun muassa tekniikan aloja (arkkitehtuuri ja rakennus- ja yhdyskuntatekniikka), tietojenkäsittelytieteitä ja kauppatieteitä.

“Opetussuunnitelmatasoista yhteistyötä ei juurikaan ole tehty muutamia yksittäisiä opintojaksoja lukuun ottamatta”, sanoo Oulun ammattikorkeakoulun vararehtori Jyrki Laitinen. “Tämän osalta oli alun perin tavoitteena joustavien opintopolkujen rakentaminen siten, että sujuvoitettaisiin kandi- tai amk-tutkinnon jälkeen siirtymiä sektorilta toiselle, mikä toisi uudenlaisia mahdollisuuksia opiskelijoille. Tällainen vaatii mittavan työpanoksen molemmilta korkeakouluilta. Nähtäväksi jää päästäänkö tässä lähivuosina eteenpäin.”

Oulun kauppakorkeakoulun koulutusdekaani Satu Nätti sanoo, että pandemia on yksi syy yhteistyön vähyydelle: resurssit menivät yksinkertaisesti opetustilanteen muutoksesta selviämiseen. Tilanne on nyt normalisoitunut, mutta ennen pandemiaa olleisiin yhteistyökeskusteluihin ei ole palattu vielä. “Merkittävä asia toki on, että tradenomiksi valmistunut on oikeutettu hakemaan meille suoraan maisteriohjelmaan opiskelemaan ja tätä mahdollisuutta hyvin monet tradenomitutkinnon jälkeen opintoja jatkamaan haluavat käyttävätkin.”

Myös Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) koulutuspoliittisen asiantuntijan Jere Tapion mukaan tiiviimpi koulutusyhteistyö on vielä kovin koskematon aihe. ”Olen toiminut useissa koulutuksen toimielimissä viimeisen vuoden ajan. Vain muutamissa keskusteluissa on tullut esille, miten naapuria voisi hyödyntää, mutta konkretiaa on nähty pääosin vain koulutuksen palveluyksiköissä.”

Ristiinopiskeluun liittyy myös käytännön ongelmia. Esimerkiksi Oulun kauppakorkeakoulussa aloittaa vuosittain noin 250 kandivaiheen opiskelijaa. Koulutusdekaani Nätin mukaan molempia toteuttavia yksikköjä hyödyttävän, järjestelmällisen ristiinopiskelun järjestäminen tällaiselle opiskelijamäärälle on haastavaa. “On hyvä kysymys, miten tästä saataisiin oikeaa hyötyä, esimerkiksi säästöä opetusresursseihin, ilman, että opiskelijamäärät per ryhmä paisuisivat ihan mahdottomiksi.”
Vararehtori Laitisen mukaan tiiviin yhteistyön avaimet ovat kuitenkin olemassa. “Yhteiset kampusratkaisut tai kampusten läheisyys, yhteiset palvelut ja laadukkaasti toteutettu opetustarjonta tukevat yhteistyötä. Molemmat korkeakoulut ovat profiililtaan monialaisia, joten vastinohjelmien löytäminen on helppoa.”

Oulun yliopistosta tuli myös vuonna 2018 Oamkin pääomistaja. Molemmille korkeakouluille yhteisiä palveluja ovat esimerkiksi kirjasto ja tietohallinto.

Yhteisten tilojen ja opintojen lisäksi Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu tekevät yhteistyötä myös tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa. Laitinen mainitsee, että TKI-toiminnan puolella ulkoinen rahoitus ajaa kohti yhteistyötä. Esimerkiksi Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan ohjelmien kautta rahoitettavat hankkeet toteutetaan usein useamman korkeakoulun ja muiden organisaatioiden yhteistyönä.

Myös Nätti mainitsee EU-rahoitteiset kehitysprojektit yhdeksi toimivaksi yhteistyön muodoksi. “Esimerkiksi Myski-hankkeessa tehtiin intensiivistä yhteistyötä. Myös naisyrittäjyyteen ja -johtajuuteen liittyen on ollut useampi yhteishanke.” Oamkin johtama Myyntiosaaminen kasvun keskiöön (Myski) -hanke toteutettiin vuosina 2019–2022 ja siinä muun muassa koulutettiin molempien korkeakoulujen henkilöstön myyntiosaamista.

Strateginen kehittäminen vaatii resursseja

Käytännössä korkeakoulut tekevät sitä, mitä mitataan ja mistä ne saavat rahaa. Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) rahoitusmallissa ei ole ristiinopiskelusta juurikaan palkintoa, joten yksittäisten tiedekuntien tai korkeakoulujen into kehittää toimintaa on ymmärrettävän pientä. Ristiinopiskelusta on myös olemassa vähänlaisesti tilastoja. Yliopiston koulutuspalvelut eivät suoraan kerää dataa ristiinopiskelusta ja Opetushallinnon tilastopalvelu Vipusessakin kaikki opetusyhteistyö niputetaan saman, “korkeakoulujen välinen yhteistyö” kategorian alle.

Laitinen toteaakin lakonisesti, että rahoituksellinen insentiivi on tällä hetkellä vähäinen. “Koulutuksen puolella rahoituksellinen motiivi tulee pääosin OKM:n rahoitusmallista, jossa yhteistyöopintojen painoarvo on kuitenkin kovin vähäinen. Motiivina voisikin meidän tapauksessamme olla opiskelijalähtöisyys eli opintomahdollisuuksien lisääntyminen.”

Digitaalisen murroksen myötä myös korkeakoulujen opintojen tarjonta on melkoisessa myllerryksessä. Digivisio 2030 –hanke haastaa korkeakouluja ajattelemaan uudella tavalla. Ei täten ole välttämättä järkevää kehittää paikallisia toimintamalleja, mikäli valtakunnallisesta hankkeesta tulee pian toisenlaista toimintaa ohjaavaa viestiä.

Koulutuspoliittisen asiantuntijan Tapion mukaan Digivisio vie opintoja opin.fi-nimiselle yhdelle alustalle, jossa kaikkien yliopistojen tarjonnat olisivat avoinna. Tulevaisuudessa esimerkiksi 25 opintopisteen eli viiden kurssin laajuisen kokonaisuuden jokaisen kurssin voisi tarjota eri korkeakoulu. Myös Laitinen mainitsee opin.fi-alustan. “Tarjontaa viedään varmaankin vuodesta 2025 lähtien palveluun.”

Oulun korkeakoulujen yhteinen oppimisalusta Moodle on kuitenkin yhtenä kehitysvaihtoehtona. “Moodlea kehitetään tiiviissä yhteistyössä. Jatkossa tällä alustalla voisi joustavoittaa opiskelijoiden näkymää ja siirtymiä korkeakoulujen tarjonnan välillä”, maalailee Laitinen.

Onko korkeakoulujen luontevampaa hakea kumppaneita kauempaa? Ylioppilaskunnan Tapio pohtii, että joidenkin koulutusohjelmien välinen yhteistyö voi olla helpompaa kaukana toisistaan olevien samankaltaisten korkeakoulujen välillä eikä suinkaan saman katon alla olevan toisen korkeakoulun kanssa.

Samoilla linjoilla on Satu Nätti. Hän mainitsee yhteistyön hidasteeksi esimerkiksi AACSB-laadunvarmistusjärjestelmän, joka Oulun yliopiston kauppakorkeakoululla on. Kauppakorkeakoulu ei voi varmistaa tiedekunnan ulkopuoliselle opetukselle samaa akkreditointia. “Periaatteessa tässä mielessä parhaita yhteistyökumppaneita olisivat siis muut akkreditoidut koulut, jotka ovat saman laatujärjestelmän piirissä. Näiden kanssa yritetään kehittää esimerkiksi kansainvälisiä vaihtoja”, sanoo Nätti.

Strategiselle kehittämiselle myönnettävät rahat ovat pieniä, ja yhteistyön kehittäminen vaatisi mahdollisesti pitkäjänteistä työtä. Laitinen mainitsee lisäksi, että erityistä painetta ristiinopiskelujen määrälliseen lisäämiseen ei ole. “Ammattikorkeakoulut tarjoavat yhteisellä sopimuksella laajasti CampusOnline-opintoja.”

Rahoituksen lisäksi henkilöstön motivoiminen muutoksiin on myös haaste. “Tilanteet, joissa luovutaan jostakin olemassa olevasta, korvataan se joko yhteisesti toteutetulla tarjonnalla tai vain jommankumman osapuolen toteuttamalla tarjonnalla ovat isoja ohjaukseen liittyviä haasteita”, Laitinen toteaa.

Miltä Oulun yliopiston ja Oulun ammattikorkeakoulun yhteinen opintotarjonta vuosikymmenen lopulla voisi näyttää? Laitinen ei lähde maalailemaan villejä visioita: “Tulevaisuutta on tässäkin haasteellista ennustaa. Yksi iso haaste on alenevan väestökehityksen myötä näköpiirissä oleva voimakas kilpailu opiskelijoista. Tässä Oulussa valttina voisivat olla tiivistyvän yhteistyön mukanaan tuoma laajeneva opintotarjonta ja edellä mainitut joustavat opintopolut.”

Kalle Parviainen

Kirjoittaja on Oulun ylioppilaslehden entinen toimitusharjoittelija ja opiskelee tiedeviestintää. Hän haluaa parantaa maailmaa viestimällä innostavasti monimutkaisista aiheista.

Lue lisää:

Syksyn yliopistovaltauksissa oli kyse toimeentuloa suuremmista asioista

Tänä syksynä olen seurannut huolestuneena, kun maamme uusi hallitus näyttää valinneen kurssikseen 90-luvun laman virheiden toistamisen. Olen seurannut myös innoissani, kun nuoret yllättivät koko Suomen valtaamalla korkeakoulujen kampuksia ympäri maan protestina hallituksen aikeille leikata heidän toimeentulostaan. Näin myös Oulun yliopistossa, jonka ovet keväällä suljin tuoreena maisterina. Innostusta herätti se, että protesteilla on kyseenalaistettu linja, joka […]

Tänä syksynä olen seurannut huolestuneena, kun maamme uusi hallitus näyttää valinneen kurssikseen 90-luvun laman virheiden toistamisen. Olen seurannut myös innoissani, kun nuoret yllättivät koko Suomen valtaamalla korkeakoulujen kampuksia ympäri maan protestina hallituksen aikeille leikata heidän toimeentulostaan. Näin myös Oulun yliopistossa, jonka ovet keväällä suljin tuoreena maisterina.

Innostusta herätti se, että protesteilla on kyseenalaistettu linja, joka on esitetty Suomessa pitkään vailla vaihtoehtoa. Kuten Sipilän hallitus kahdeksan vuotta aiemmin, myös Orpon kabinetti esittää kieron talouspolitiikkansa ”vastuullisena”, kuin taattonsa perintöä vaaliva poika. Isä kuritti raipalla, poika piikkiruoskalla.

Maailmalla säästöpolitiikan kriitikoihin kuuluva taloustieteen nobelisti ja Columbian yliopiston professori Joseph Stiglitz on pitkään painottanut, että julkisten menojen leikkaukset heikentävät kokonaiskysyntää ja verotuloja. Tätä kautta ne kasvattavat sitä valtiontalouden alijäämää, jota pitäisi kuroa umpeen. Vallitsevaa talousteoriaa vastaan asettumiselle on hyvät perusteet.

Niitäkin toki on, jotka väittivät mielipidekirjoituksissa, että opiskelijat olisivat hyväosaisia. Eduskunnassa puhuttiin tekoripsistä ja kalliista partavedestä. Väitteiden uskottavuus on sillä tasolla, että ne voi jättää omaan arvoonsa. Nykyisellä linjalla opiskelijoista taatusti tulee heikompiosaisia. Puheet rahan priorisoimisesta ”aidosti apua tarvitseville” on huono silmänkääntötemppu. Nykylinjalla isketään myös työttömien turvaan, työntekijöiden asemaan ja säästetään terveydenhuollosta. Samalla yli 10 000 euroa kuukaudessa tienaavien verotus kevenee eniten. On kiistatonta, että Orpon ja Purran hallitus on yläluokkaisten suomalaisten etujen ajaja.

Hallituksen arvostelua tärkeämpääkin on nuorten poliittisen aktiivisuuden kohoaminen. Toimeen tarttuivat juuri sen sukupolven edustajat, joita on moitittu kaikin tavoin yhteiskunnallisesti passiivisiksi. Sille, että juuri he löytävät suoran toiminnan keinot on nimittäin nyt tilausta.

Koulutusjärjestelmämme mukailee suoritusyhteiskunnan ihanteita ja tähtää tuottamaan enemmän korkeasti koulutettuja, entistä nopeamassa ajassa ja pienemmällä rahallisella tuella. Opiskelusuunta tulee tietää yhä nuoremmalla iällä.

Korkeakouluissa on paljon yhteisön ulkopuolelle jääneitä ihmisiä ja korona-aika vain lisäsi heidän määräänsä. Yksinäisyys on lisääntynyt nuorten keskuudessa, samoin mielenterveysongelmat.  Ympäröivän yhteiskunnan konsumeristiset arvot ihannoivat kilpailua, taloudellista vaurautta ja egoismia. Kaikki tämä kielii jälkiteollisen kapitalistisen yhteiskunnan syvälle juurtuneesta ihmisvastaisuudesta. Sen periaatteet on kyseenalaistettava, mikäli haluamme elää aidosti vapaina.

Sille on onneksi myös vaihtoehto. Yliopiston tehtävänä ei pidä olla kasvattaa elinkeinoelämälle ja julkiselle vallalle kuuliaisia alamaisia, vaan uteliaita ja kriittisesti ajattelevia ihmisiä, jotka pystyvät ratkomaan aikamme ongelmia. Jos pidät ihmistä laiskana, joka ei valmistu maisteriksi ajallaan, jota pitää sanktioida ja kontrolloida, hänestä tulee sellainen. Jos kohtelet ihmistä ahkerana, luotettavana nuorena, annat hänelle vapautta ja vastuuta, mutta myös tukea itsensä kehittämisessä, hänestä tulee sellainen. Se miten kohtelemme toisiamme, kertoo jotain ihmiskuvastamme. Päättäjiemme ihmiskuva on paljonpuhuva. 

Toivon, että syksy 2023 muistetaan siitä, kun uusi sukupolvi heräsi yhteiskunnallisesti. Toivon, että sen kyky olla vakuuttumatta auktoriteeteista ja tahto olla hyväksymättä epäoikeudenmukaisuutta jatkuu myös vanhempana ja valtaa alaa yhteiskunnassamme. Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle. On aika käyttäytyä sen mukaisella tavalla.

Ja kun he seuraavan kerran osoittavat mieltään, on tässä vapaasti käytettäväksi yksi banderolliteksti. Sen on inspiroinut Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla -teos. 

”Työni minä teen, mutta konttaan en rupee”.

Waltteri Niiranen

Filosofian maisteri pääaineena yleinen historia. Asiakeskeinen radikaali. Humoristi ja humanisti, joka tykkää 90-luvun Simpsoneista ja kissoista.

Lue lisää:

Kolmasosa opiskelijoista äänesti OYY:n edarivaaleissa

Yliopisto-opiskelijat ympäri maan ovat jälleen loppusyksystä äänestäneet edustajat ylioppilaskuntiensa ylimpiin päättäviin elimiin, edustajistoihin. Edustajistovaalit käytiin Suomessa nyt 11 ylioppilaskunnassa. Oulussa yllettiin hieman kansallisen keskiarvon yläpuolelle äänestysprosentissa. Tänä vuonna OYY:n äänestysprosentti oli 33,3%. Äänioikeutettuja oli 12 305, joista 4101 käytti ääntään vaaleissa. ”Pientä laskua oli havaittavissa viime vaaleista äänestysprosentissa. Toki keskusvaalilautakunnan puheenjohtajana olisin toivonut, että äänestysprosentti […]

TEKSTI Tuuli Heikura

KUVAT Tuuli Heikura

Yliopisto-opiskelijat ympäri maan ovat jälleen loppusyksystä äänestäneet edustajat ylioppilaskuntiensa ylimpiin päättäviin elimiin, edustajistoihin. Edustajistovaalit käytiin Suomessa nyt 11 ylioppilaskunnassa. Oulussa yllettiin hieman kansallisen keskiarvon yläpuolelle äänestysprosentissa.

Tänä vuonna OYY:n äänestysprosentti oli 33,3%. Äänioikeutettuja oli 12 305, joista 4101 käytti ääntään vaaleissa. ”Pientä laskua oli havaittavissa viime vaaleista äänestysprosentissa. Toki keskusvaalilautakunnan puheenjohtajana olisin toivonut, että äänestysprosentti olisi ollut suurempi, mutta huonomminkin olisi voinut mennä”, keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Tiitu-Lotta Paju kommentoi. Äänestysprosentti laski edellisen vuoden vaaleista, jolloin OYY:n edustajistovaaleissa päästiin historialliseen 39 prosentin äänestysaktiivisuuteen.

Edustajistovaalit käytiin Suomessa nyt 11 ylioppilaskunnassa. Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) mukaan valtakunnallinen äänestysprosentti oli tänä vuonna 29,1. Äänioikeutettuja oli noin 143 673, joista noin 41 800 opiskelijaa äänesti. Oulussa pysyttiin siis edelleen hieman kansallisen keskiarvon yläpuolella äänestysprosentissa.

”Vaalit onnistuivat kokonaisuudessaan hyvin. Äänestysprosentti saatiin kohtuullisen korkeaksi ja yli kansallisen keskiarvon, mikä on aina hyvä asia. Viimeisenä vaalipäivänä saatiin vielä hieno äänestysryntäys aikaiseksi”, edustajistovaalikoordinaattori Iikka Meriläinen kommentoi vaalirupeamaa.

Oulussa ääniharavan tittelin saa tänä vuonna Iida Vahtola Vasemmisto-opiskelijoiden vaaliliitosta 179 äänellä. Vahtola oli ehdolla ensimmäistä kertaa. ”Olen todella häkeltynyt ja otettu luottamuksesta mitä olen saanut”, Vahtola kommentoi. Vahtola kertoo ensisijaisiksi tavoitteikseen edustajistokaudella tasa-arvon edistämisen yliopistolla kautta linjan, kiusaamisen ja häirinnän vastaisen toiminnan edistämisen sekä että kaikissa toiminnoissa toteutetaan ekokriisin vastaista toimintaa.

Tekniikan ja talouden vaaliliitto poimi eniten ääniä 1130 äänellä. Poikkitieteellinen vaalirengas kasvatti paikkamääräänsä edustajistossa kymmeneen.

Edustajistovaaleissa oli ehdolla 100 opiskelijaa yhdeksästä eri vaalirenkaasta tai -liitosta, joista äänestyksen perusteella muodostettiin 37-henkinen edustajisto varajäsenineen.  Paikat vaaliliitoittain jakautuivat seuraavasti:

Poikkitieteellinen vaalirengas PoVa 10 paikkaa

Humanistien vaaliliitto HuVa 4 paikkaa

Kasvatustieteiden ja psykologian vaaliliitto KaPy 6 paikkaa

Tekniikan ja Talouden vaalirengas (TeTa) 11 paikkaa

Kylterien vaaliliitto 2 paikkaa

TST:n Teekkarien vaaliliitto 2 paikkaa

Arkkitehtuurin, Tuotannon & Koneen vaaliliitto 5 paikkaa

Ympäristörakentajien ja Prosessin vaaliliitto 2 paikkaa

Kokoomus vaaliliitto (Kok) 4 paikkaa

Tieteelliset vaaliliitto (Tiet) 3 paikkaa

Keskustaopiskelijoiden ja sitoutumattomien vaaliliitto (KEXI) 3 paikkaa

Lääketieteellisen edustajistoryhmän vaalilitto (LED) 5 paikkaa

Vasemmisto-opiskelijoiden vaaliliitto 1 paikka.

Uutista muokattu 9.11. klo 8.55: Lisätty Ympäristörakentajien ja koneen vaaliliitto 2 paikkaa. Lisätty SYL:n tiedot äänestyksistä.

Tuuli Heikura

Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja ja kauppatieteiden maisteri, joka nauttii syväluotaavista ilmiöjutuista, kuluttaa lenkkipolkuja kahden koiransa kanssa ja haaveilee mankelin omistamisesta.

Lue lisää:

“VALLATTU” – opiskelijat osoittavat Oulussa mieltä asettumalla taloksi Linnanmaan kampukselle

Joukko opiskelijoita valtasi maanantaina 25.9. Linnanmaan kampuksen mielenilmauksena hallituksen suunnittelemia leikkauksia kohtaan. Opiskelijat vaativat toimia niin korkeakouluilta kuin hallitukselta opiskelijoiden olojen kurjistamisen päättämiseksi. Normaalin maanantaiaamun unenomaisen vaeltelun sijaan Linnanmaan kampuksen vihreillä naulakoilla käy kuhina, kun joukko opiskelijoita pystyttää paikalle kylttejä, mikrofoneja ja telttoja. Maanantaista 25.9. kello 8 eteenpäin opiskelijat julistavat kampuksen toistaiseksi vallatuksi vastustaakseen hallituksen […]

TEKSTI Tuuli Heikura

KUVAT Tuuli Heikura

Joukko opiskelijoita valtasi maanantaina 25.9. Linnanmaan kampuksen mielenilmauksena hallituksen suunnittelemia leikkauksia kohtaan. Opiskelijat vaativat toimia niin korkeakouluilta kuin hallitukselta opiskelijoiden olojen kurjistamisen päättämiseksi.

Normaalin maanantaiaamun unenomaisen vaeltelun sijaan Linnanmaan kampuksen vihreillä naulakoilla käy kuhina, kun joukko opiskelijoita pystyttää paikalle kylttejä, mikrofoneja ja telttoja. Maanantaista 25.9. kello 8 eteenpäin opiskelijat julistavat kampuksen toistaiseksi vallatuksi vastustaakseen hallituksen opiskelijoihin kohdistuvia leikkauksia. Valtaus jatkuu toistaiseksi, kunnes tavoitteisiin saadaan vastakaikua.

“Haluamme antaa hallitukselle selkeän viestin, että opiskelijoilta leikkaamisen ja opiskelijoiden elämän kurjistamisen täytyy loppua nyt”, yksi järjestäjistä Veera Kiiskilä tiivistää valtauksen sanoman.

Tietojenkäsittelytieteitä opiskeleva Kiiskilä on koko valtauksen alullepanija. Idea lähti liikkeelle tiistaina 19.9. järjestetystä Helsingin yliopiston valtauksesta. Sittemmin useissa Suomen korkeakouluissa on ryhdytty samanlaisiin toimiin opiskelijoiden kestävämmän tulevaisuuden eteen.

Mielenilmaus Linnanmaan kampuksella on yksityishenkilöinä toimivien opiskelijoiden järjestämä. Se on kuitenkin saanut tukensa Oulun yliopiston ylioppilaskunnalta (OYY) ja Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Osakolta. 

OYY:n hallituksen puheenjohtaja Suvi-Anna Salminen käy puhumassa valtaukseen osallistuville opiskelijoille antaen OYY:n tuen asialle. Hän asettaa puheessaan selkeän viestin myös päättäjille liittyen hallituksen tavoitteeseen, jossa vuonna 2030 50 prosenttia nuorista olisi korkeakoulutettuja. “Miten tämä tavoite voidaan saavuttaa, jos opiskelijoiden oloja huononnetaan näin radikaalisti?”, Salminen kysyy. “Leikkausten sijaan teidän pitäisi tukea meitä.” 

Kiiskilä muistuttaa samasta tavoitteesta. “Eipä näytä hirveen hyvältä se tavoite näiden toimien valossa.”

Paikalle on saatu myös paikallisia poliitikkoja tukemaan mielenilmausta. Kaupunginvaltuutetut Susa Vikeväkorva ja Jessi Jokelainen puhuvat osallistujille osoittaen huolensa opiskelijoiden toimeentulon ja hyvinvoinnin suhteen. Jokelainen muistuttaa puheessaan edellisten vaalien alla tehdyistä lupauksista, että koulutus on erityissuojelussa ja siitä ei leikata. “Toisinaan mietin, että käsittääkö meidän hallitus semmoista asiaa kuin mikä on pitkän tähtäimen sijoitus”, Jokelainen sanoo puheenvuorossaan. 

“Tätä on nyt kestetty ihan riittävästi”

Mielenilmauksen vaatimukset jatkavat osaksi Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) kampanjaa viime eduskuntavaalien kynnyksellä. ”Opiskelijat pois köyhyysrajalta” -kampanja tähtäsi opintorahan korotukseen. Kampanjassa korotusta perusteltiin hyvin samoilla teemoilla kuin tämänhetkisissä mielenilmauksissa ympäri maan – hyvinvointivaikutuksilla ja ostovoimalla. Oulun yliopiston ja Oulun ammattikorkeakoulun valtaukselle on asetettu vaatimuksia liittyen opiskelijoiden nostamiseen pois köyhyysrajalta, koulutuksen maksuttomuuteen ja saatavuuteen sekä opiskelijoiden hyvinvointiin panostamiseen.

Valtauksella järjestäjät tavoittelevat ensisijaisesti korkeakoulujen reagointia. He toivovat, että Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu antaisivat virallisen kannanoton, että organisaatiot tukevat opiskelijoiden vaatimuksia. “Jotka [vaatimukset] on kuitenkin aika matalan tason juttuja, että haluaisin elää kiitos”, Kiiskilä sanoo. 

Yksi järjestäjistä ja mielenilmauksen neuvottelija, Desiree Esparza Kurkela, perustelee asiaa hyvinvoinnin ja kestävyyden kautta. Hän jatkaa samalla teemalla kuin Jokelainen puhuessaan hyvinvointiin sijoittamisesta. “Tulevaisuuteen kannattaa sijoittaa. Opiskelijoiden hyvinvointi ja se että meiltä tulee ne ihmiset, jotka kannattelee yhteiskuntaa myöhemmin mahdollistuu vaan sillä, että meillä on mahdollista tehdä ne meidän opinnot loppuun ilman, että me mennään kesken opintojen kokonaan työelämään jättäen opinnot kesken kuitenkin niin, että pystytään asumaan, ruokkimaan itsemme ja maksamaan laskut”, Kurkela sanoo.

Kiiskilä ja Kurkela peräänkuuluttavat korkeakoulujen vaikutuskykyä. “Heillä [korkeakouluilla] on aika paljon sananvaltaa siihen, mihin suuntaan tämä yhteiskunta kehittyy. Siellä istutaan sellaisissa pöydissä, joihin opiskelijat ei pääse.”

Järjestäjät siis toivovat virallisen tuen ja kannanoton lisäksi konkreettisia toimia ja korkeakouluja viemään viestiä eteenpäin niihin paikkoihin, joissa päätöksiä tehdään. 

Vaikka samankaltaisia valtauksia on ollut viime viikosta lähtien ja opiskelijoiden toimeentulo on ollut huolenaiheena jo pidempään, mutta erityisesti uuden hallitusohjelman valmisteluiden myötä, hallitus ei ole reagoinut kansalaisten huoleen. “Hiljaista on toistaiseksi ollut”, Kiiskilä tokaisee. Opiskelijat haluaisivat kuulla hallituksen vastauksen huoliinsa, ja vaativat hallituksen tasolta reagointia. “Mitä te aiotte tehdä tälle asialle?”, Kiiskilä kysyy. 

Järjestäjät kannustavat kaikkia opiskelijoita osallistumaan matalalla kynnyksellä sen verran, kuin oma jaksaminen sallii. Kiiskilä ymmärtää kuitenkin, kuinka ahtaalla moni opiskelija on “Tää on toisaalta tosi paljon opiskelijoilta pyydetty, koska monet saattaa olla tosi tiukoissa tilanteissa omassa elämässään niin kyllä mä ymmärrän että monet saattaa miettiä että emmä jaksa. Osallistukaa, kun teillä on niitä voimavaroja ja osallistukaa solidaarisuudesta”, hän päättää.

Tuuli Heikura

Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja ja kauppatieteiden maisteri, joka nauttii syväluotaavista ilmiöjutuista, kuluttaa lenkkipolkuja kahden koiransa kanssa ja haaveilee mankelin omistamisesta.

Lue lisää: