Uniresta Oy:n valitus markkinaoikeuteen Oulun yliopiston ravintolapalveluiden kilpailutuksesta on hylätty. Markkinaoikeus ei katso, että Oulun yliopisto olisi toiminut hankinnassa lainvastaisesti. Tulevat ravintoloitsijat Oulun kampuksilla ovat Juvenes Oy ja Sodexo Oy.
Oulun yliopisto sekä Oulun ammattikorkeakoulu hankkivat kilpailutuksen vuoksi ravintolapalvelut jatkossa muilta toimijoilta kuin Oulun yliopiston ylioppilaskunnan omistamalta Uniresta Oy:lta. 1.7.2025 lähtien ravintolapalveluita tarjoilevat Linnanmaalle Tampereen ylioppilaskunnan omistama Juvenes Oy ja kansainvälinen Sodexo Oy. Kontinkankaalle palvelut tarjoaa Juvenes Oy.
Kilpailutuksen hävinnyt Uniresta Oy teki valituksen markkinaoikeuteen. Hankintapäätöksestä on aiemminkin valitettu Juveneksen ja Compass Groupin toimesta, joka johti uuteen kilpailutukseen ja kilpailutuskriteerien muuttamiseen. Nyt Unirestan mukaan järjestetty hintakilpailu suosi epäreilulla tavalla suuria yrityksiä. Kilpailutuksessa kyse oli loppupeleissä siitä, mikä yritys onnistuu valmistamaan ja tarjoamaan opiskelijaruokaa kaikista halvimmalla.
Markkinaoikeus hylkäsi Unirestan valituksen, sillä he katsoivat, etteivät Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu ole toimineet julkisia hankintoja koskevia säännöksiä vastaan.
Oulun yliopiston tiedotteessa hankintalakimies Sanna Pikkujämsä korostaa yliopiston toimineen valinnassa lain puitteissa, sillä markkinaoikeuden aiempien päätösten perusteella hinta tuli asettaa pääasialliseksi valintaperusteeksi.
Unirestan ravintoloita ei 1.7.2025 eteenpäin Linnanmaalla nähdä.
Kärsiikö laatu?
OYY ja ammattikorkeakoulun opiskelijakunta OSAKO ovat olleet huolissaan siitä, miten kilpailutus vaikuttaa ruuan laatuun. Muualla Suomessa samankaltaisesti tehdyt kilpailutukset ovat johtaneet halvemman ruuan, kuten puuron ja keiton, tarjoiluun useammin. Oulun yliopiston julkaisemassa tiedotteessa kuitenkin todetaan, että päästäkseen hintavertailuun, on palveluntarjoajan täytynyt kohdata korkeat laatukriteerit.
Kilpailutuksen ja ruuan laadun välisestä suhteesta on aikaisemminkin ollut pelkoja. Oulun ylioppilaslehdessä 3/2024 Unirestan myynti -ja markkinointipäälikkö Milja Seppälä esitti huolensa aiheesta. “Pelkällä hinnalla kilpailuttamisella on vaarana, että kova hintakilpailu laskee väkisinkin ruuan laatua ja luulenpa, ettei kukaan ravintolatoimija tätä halua.” Hänen mukaansa korkeakouluruokailun tulisi tarjota opiskelijoille ja työntekijöille sekä terveellistä että monipuolista, kohtuuhintaista ruokaa.
Ravintoloiden toimijat 1.7.2025 lähtien:
Julinia ja Julinia Garden – toimija Sodexo Oy
Lipasto/keskusaula ja Lipaston grilli ja kahvila – toimija Sodexo Oy
Mara, Foobar, Voltti (TSTK), Kerttu (ent. Kastari) ja Smoothiebar (nyk. H2O väylä) – toimija Juvenes Oy
Medisiina Kontinkankaalla – toimija Juvenes Oy
Julkaistu
SHARE
Arttu Vuorio
Kirjoittaja on toimitusharjoittelija Oulun ylioppilaslehdellä. Kirjottamisen lisäksi hän opiskelee tieteiden ja aatteiden historiaa ja musisoi minkä ehtii.
Kysyttäessä Eetu Leinoselta kuka hän omien sanojensa mukaan on, hän on omien sanojensa mukaan vielä hetken aikaa opiskelija. 26-vuotias Leinonen on filosofian maisteri ja suomen kielen opiskelija, mutta maaliskuun lopusta asti hän on toiminut myös Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) pääsihteerinä Kauko Keskisärkän siirryttyä muihin tehtäviin. Leinonen valittiin tehtävään yksimielisesti edustajiston kokouksessa 13. helmikuuta.
Työnkuva ei ole aivan yksinkertainen. Ylioppilaskunnan pääsihteeri johtaa toimiston tekemisiä ja työntekijöitä ja vastaa siitä, että talous ja hallinto pyörivät. Lisäksi työpöydälle kuuluu edunvalvontaa, sidosryhmäyhteistyötä sekä omistajaohjausta yhdessä hallituksen puheenjohtajan kanssa.
Leinosen kalenteria täyttävät myös useat luottamustehtävät. Aktiivisuus nuorisopolitiikassa on osasyy siihen, miten hän on nyt päätynyt tähän tehtävään. Takana on useita järjestöpestejä ja puheenjohtajuuksia, mukaan lukien OYY:n hallituksen puheenjohtajuus vuonna 2020.
Tarina ulottuu Leinosen lukiovuosiin ja Utajärven nuorisovaltuustoon, josta hänen mukaansa on herännyt nuorisovaikuttamisen into. Tästä lähtien Leinonen on ollut mukana luottamustehtävissä nuoriso -tai opiskelijavaikuttamisen parissa. Tälläkin hetkellä kansainvälisyydestä kiinnostunut aktiivi edustaa nuorisoa kansainvälisillä areenoilla Suomen nuorten EU-delegaattina.
Leinonen palaa jo neljännelle kierrokselle ylioppilasliikkeen palvelukseen. Puheenjohtajuuden jälkeen hän on toiminut niin koulutuspoliittisen asiantuntijan sijaisena kuin yhteisöasiantuntijana. Väliin on mahtunut useamman vuoden tauko muiden työnantajien alaisuudessa, viimeisimpänä Oulun yliopiston liikkuvuuspalveluissa.
Henkilökohtainen motivaatio opiskelijan asioita kohtaan veti Leinosen takaisin OYY:lle. “Nuorena ja opiskelijana minulla on halu edistää niitä epäkohtia, joita on itse nähnyt ja kokenut”, hän kertoo.
Täysin altruistisia Leinosen motivaatiot eivät kuitenkaan ole. Monissa liemissä keitetty opiskelija-aktiivi ja nuorisopoliitikko näkee pääsihteeriydessä mahdollisuuden kehittää itseään tavalla, joka olisi muuten vielä aika kaukana.
“Harvoin tulee 26-vuotiaana tällaisia mahdollisuuksia päästä 8 työntekijän esihenkilöksi johtamaan tällaista organisaatiota ja tekemään näinkään suuren organisaation taloussuunnittelua ja sijoitusvarallisuuden kehittämistä.”
Vankka kokemus Oulun yliopistosta ja korkeakouluyhteisöstä auttaa uudessa tehtävässä menestymisessä. “Opiskelijavaikuttajan tausta, lobbauskokemus, ja eri tehtävänkuvat niin OYY:ssä kuin yliopistolla antavat laajan kuvan siitä, millainen korkeakoulumme ja koko korkeakouluyhteisö on. Lisäksi nuorisopolitiikka on opettanut, miten nuorten ja opiskelijoiden ääntä tuodaan esiin ja miten lobbaustyötä tehdään”, Leinonen avaa vahvuuksiaan.
Opiskelijan hyvä elämä
Vahvasti sisältäpäin OYY:n toimintaa katsova Leinonen näkee ylioppilaskunnan vaikutusmahdollisuuksien laajuuden ja yhteistyön yliopiston kanssa yliopiston kehittämiseksi. Ylioppilaskunnalla on hyvä sija yliopistossa ja se nähdään arvostettuna toimijana ja asiantuntijaorganisaationa.
Hän tunnistaa kuitenkin sen, että opiskelijalle ylioppilaskunta voi näyttäytyä kaukaisena. Ylioppilaskunnan paikka ei ole samalla viivalla opiskelijajärjestöjen, kuten ainejärjestöjen kanssa, jotka ovat opiskelijoille tyypillisesti paljon läheisempiä.
Eikä OYY:n tarkoitus olekaan korvata näitä vaan olla opiskelijoiden edunvalvonta -ja palveluorganisaatio.
“Ylioppilaskunta on välikappale, opiskelijat on se mikä tekee yliopistosta yliopiston ja ylioppilaskunnasta ylioppilaskunnan, mutta 12 500 jäsenen organisaationa on vaikea näkyä jokaisen opiskelijan arjessa”, Leinonen avaa. Hän myöntää, että OYY:n arki ja saavutukset voisivat olla näkyvämpiä opiskelijoille.
Pääsihteerin työnkuvassa opiskelijan etujen ajaminen näkyy tukijan ja mahdollistajan rooleina.
“Ylioppilaskunta on monelle kasvattijärjestö, minne tullaan oppimaan ja missä opitaan ja pitää olla mahdollisuuksia kokeilla asioita.”
Leinosen tehtävä on oman osaamisensa kautta tukea, että hallitus ja edustajisto onnistuvat tekemisessään ja toisaalta mahdollistaa työ oikeiden sidosryhmien ja verkostojen luomisen kautta. Myös tässä nuorisovaikuttajan tausta ja kokemus auttaa.
“Lobbaus ja vaikuttaminen ei ole helppoa, eikä nopeaa eikä sitä tehdä yksin tai yhdessä yössä joten varmasti tulee itselläkin rooli siinä olemaan.”
Leinoselle OYY:n motto ‘opiskelijan hyvä elämä’ tarkoittaa oman paikan löytämistä korkeakouluyhteisöstä. Näkemykseen vaikuttaa edelleen entinen yhteisöasiantuntijan rooli.
“Kun tänne tulee opiskelemaan niin jokaiselle löytyisi tästä yhteisöstä oma paikka. Oli se sitten aktiivitoimija, hallitustoiminta tai mitä tahansa yhteisö tai kaveriporukka. Toisaalta saa se, että jokainen löytäisi oma polkunsa korkeakoulumaailmassa ja sen oman sopivan jutun, mitä haluaa tehdä mitä hyvänsä ne motiivit onkaan.”
Uusi pääsihteeri myös muistuttaa opintojen aikaisen tuen tärkeydestä. “Että ei palaisi myöskään loppuun eikä olisi liian rankkaa ja saisi tarpeeksi tukea siihen, että saa opinnot suoritettua loppuun ja löytää seuraavan askeleen, mihin suuntaan lähtee.”
Hänen mukaansa OYY:n edunvalvonnan kautta asiaan voidaan myötävaikuttaa aine -ja harrastejärjestöjen toimintaa tukemalla sekä pitämällä keskusteluyhteys yliopiston kanssa. “Että opiskelijoilla on riittävät tukipalvelut, että opinnot sujuu ja että ihmiset pääsee kohtaamaan täällä kampuksilla ja löytämään itselleen sopivia porukoita.”
Opiskelijan elämä kaipaa toimeentuloa ja tulevaisuuden uskoa
Opiskelijan hyvän elämän turvaajan näkemykset eivät rajoitu pelkästään kampusten seinien sisälle. Tällä hetkellä Leinosta mietityttävät opiskelijoiden työtilanne ja toimeentulo. “Monet eivät ole saaneet töitä semmoisilla aloilla, missä töitä yleensä on runsaasti tarjolla.”
Hänen mielestään opiskelijan elämä kaipaa tällä hetkellä tulevaisuuden uskon rakentamista, että oma paikka löytyy myös opintojen jälkeen ja että opintojen aikana ei tarvitse ajaa itseä velkavankeuteen.
“Opinnot ei ole ikinä ollut helppo osa elämää, jossa pystyy vaan harhailla ja haahuilla, mutta nykyisin kun tilanne on sellainen, että toimeentulo on vaikeaa, mistä tulee velkakuorman lisäksi myös se psyykkinen kuorma, jonka lisäksi pitää valmistua nopeasti.”
Hän lisää, että opintojen mitoittamisessa ei ole välttämättä huomioitu näitä muita kuormitustekijöitä tai esimerkiksi tarvetta tehdä töitä opintojen ohella, joka ajaa opiskelijan uupumukseen. “Tämä on se kestämätön ratkaisu.”
Jos katsotaan tulevaisuuteen, ikäluokkien pienenemisessä ja opiskelijoiden määrän vähentyessä Leinosta huolettaa ensimmäisena kaupungin elinvoimaisuuden pieneminen ja työllistymismahdollisuudet. “Voimmeko joutua kierteeseen, jossa tämä kaupunki ei enää ole houkutteleva?”
Oulun yliopiston tulevaisuudesta puhuttaessa tuore pääsihteeri nostaa esiin kansainvälisyyteen panostamisen ja tila-asioiden tarkastelun. Hän toivoisi, että päätöksissä ja uusia strategisia linjauksia tehdessä otetaan huomioon se, että ratkaisut eivät vaikuta koulutuksen laatuun tai siihen, että henkilöstö kuormittuu ja on tarpeeksi työntekijöitä.
Pienenevät väestöluokat vaikuttavat tietenkin opiskelijamääriin ja korkeakoulujen rahoitukseen, joihin ratkaisuja on jo lähdetty hakemaan kansainvälisyyteen panostamisen kautta. Leinonen haluaisi, että tässä muistetaan myös jatkuvan ja elinikäisen oppimisen mahdollisuudet. “Työikäisillä on tiedonpäivityksen tarpeita ja sen ei aina tarvitse olla tutkintoon johtavaa opiskelua, jolla osaamista päivitetään.”
Lisäksi yliopiston käynnistetty kiinteistöstrategiatyö tarkastelee, millaisia tilaratkaisuja tarvitaan tulevaisuudessa. “Näiden perusteella tehdään toimenpiteitä, millainen kampus ja kuinka paljon tiloja tarvitaan tulevaisuudessa.”
Ylioppilaskunnassa Leinonen haluaa pitää huolen siitä, että OYY:n strategiaa sekä edistetään että tehdään tarkoituksenmukaisella tavalla, että toimintaa arvioidaan aktiivisesti ja tavoitteita asetetaan, jotta nähdään, ollaanko menossa oikeaan suuntaan.
Pääsihteerinä Leinonen haluaa olla ihmisläheinen toimija.
“Ihminen, jolle halutaan ja uskalletaan tulla kertomaan asioita ja palautetta. Haluan panostaa siihen, että olen läsnä ihmisille.”
Lisäksi hän haluaa kehittää omaa osaamistaan. “Johtajuus on varmaan semmoinen homma, johon ei ole mitään yksiselitteistä koulua ja jota oppii tekemällä.”
Faktalaatikko:
Nimi: Eetu Leinonen
Koulutus: Filosofian maisteri, tilastotiede (2023). Nyt opiskelee suomen kieltä kuudetta vuotta.
Ikä: 26-vuotias
Kotoisin: Utajärveltä
Harrastukset: Käsityöt, neulominen ja virkkaaminen, lukeminen, musiikin harrastaminen. Leinonen soittaa klarinettia.
Kielitaito: suomi, englanti, ruotsi, saksa ja ranska
Luottamustoimet: toimii tällä hetkellä Suomen nuorten EU-delegaattina. Leinosella on pitkä historia nuoristojärjestöissä ja -politiikassa.
Julkaistu
SHARE
Tuuli Heikura
Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja ja kauppatieteiden maisteri, joka nauttii syväluotaavista ilmiöjutuista, kuluttaa lenkkipolkuja kahden koiransa kanssa ja haaveilee mankelin omistamisesta.
Leniniä, punalippuja, lakkokehotuksia. Kaikki nämä asiat löytyivät Oulun ylioppilaslehdestä vuonna 1970, jolloin lehti oli avoimen sosialistinen julkaisu. Lehden linjaus ei kuitenkaan miellyttänyt ylioppilaskunnan johtoporrasta, jolloin päätoimittaja joutui vaihtoon.
Opiskelijoiden lisäksi vappu on myös suomalaisen työn ja työväen juhla. Työväenliikkeet ja opiskelijat kohtasivat vuoden 1970 Oulun ylioppilaslehden vappunumerossa kovin räväkkäällä tavalla.
Oulun ylioppilaslehti on nykypäivänä journalistisesti ja poliittisesti sitoutumaton julkaisu, eikä lehti sen kummemmin julkaise mitään erityisen poliittisesti radikaalia sisältöä tai aja mitään tiettyä agendaa tai aatetta ylitse muiden. Ylioppilaslehtien tarkoituksena ei ole olla tiedotuskanava poliittisille ideologioille, vaan olla yliopistoyhteisön oma lehti, jossa käsitellään heitä koskevia ja kiinnostavia aiheita.
Toisin oli 1970-luvulla, jolloin lehti ajoi avoimesti tiettyä poliittista aatesuuntausta. Lehden sivuja koristivat monet vasemmistolaisella särmällä varustetut artikkelit. Toimitus oli puhtaasti sosialistinen, mikä puolestaan ei miellyttänyt Oulun yliopiston ylioppilaskuntaa (OYY).
Jotta voitaisiin ymmärtää, miten radikaali muutos Oulun ylioppilaslehden toimituksen suunnassa todella oli, on parasta tarkastella alkuun lehtiä ajalta ennen tapahtunutta.
Välkkylää ja ylioppilaslehteä rakentamassa
Lehden perustamisvuodesta 1961 vuoteen 1970 Oulun ylioppilaslehti julkaisi artikkeleita liittyen oululaisiin opiskelijoihin, heidän elämäänsä ja heitä koskeviin ajankohtaisiin asioihin. Lehden uutisoimia aiheita olivat muun muassa Virpiniemen kampushanke, opiskelijakylä Välkkylän rakennushankkeen eteneminen, erilaiset vappuriehat ja humanistisen tiedekunnan haikailu ja lopullinen perustaminen. OYY:stä ja sen toiminnasta, kuten vuosijuhlien vietosta ja edustajiston vaaleista, on yhtä jos toistakin säännöllisesti ilmestyvää artikkelia lehdessä. Ylioppilaslehti toimi, ja toimii edelleen, osana OYY:tä.
Oulun ylioppilaslehti ei kuitenkaan ollut sanomalehti. Suurin osa sisällöstä 1960-luvun Oulun ylioppilaslehdissä olivat tavallisten opiskelijoiden uutisia, ilmoituksia, kolumneja ja arvosteluita. Niissä korostuivat etenkin huumori ja kieli poskella -asenne, jotka ovat opiskelijoiden tuottamassa mediassa vielä nykypäivänäkin yleisiä lähestymistapoja.
Humoristinen asenne tiivistyy OYY:n silloiseen maskottiin Uuno Välkkyyn, joka seikkailee lehden sivuilla 60-luvulla säännöllisesti kuvaten opiskelijaelämän ajattomia ongelmia ja huippukohtia. Hän muun muassa asuu veneen alla, koska ei löydä opiskelija-asuntoa, pettyy Oulun arkkitehtuuriin ja juhlii kaksi päivää putkeen krapula-aamusta huolimatta.
Mielenkiintoisimmiksi aikakauden lehdistä nousivat artikkelit, kolumnit ja mielipidekirjoitukset, jotka lehteen oli lähetetty. Aiheina oli pääosin politiikka, uskonto, elokuva- ja teatteriarvostelut sekä opiskelu. Näistä kirjoituksista erikoisimpia olivat varsinkin kolumnit ja mielipidekirjoitukset, joita nykypäivänä ei niiden sisällön vuoksi julkaistaisi. Yhdessä tekstissä kommunismista puhutaan jumaloivaan sävyyn, toisessa vastataan, ettei kommunismi olekaan niin hienoa, kolmannessa kehotetaan ottamaan Jeesus Kristuksen valo sydämeen ja neljännessä suunnitellaan saamelaisille omia, Yhdysvalloista tuttuja reservaatteja heidän kulttuurinsa säilyttämisen vuoksi.
1960-luvulla maailmanpolitiikasta ja yhteiskunnallisista epäkohdista lehti uutisoi rohkeasti. Seasta löytyy kehotuksia päästää romanit ravintoloihin ilman syrjintää ja Etelä-Afrikan apartheid-politiikka tuomitaan OYY:n toimesta useaan otteeseen. 1960-luvun loppuun tultaessa Vietnamin sodan vastustaminen ja Yhdysvaltojen ulkopolitiikan kritisoiminen tulevat enemmän esiin poliittisissa artikkeleissa.
Sivujen täytteinä olivat siis mitä useimmiten poliittisesti sitoutuneet artikkelit. Jotkin niistä edustivat jopa radikaaleja aatteita, mutta yhtä ajatusmaailmaa ei kuitenkaan nostettu toisen päälle. Sosialistin ja kokoomuslaisen kirjoittamat artikkelit ja puheenvuorot saattoivat ilmestyä samassa numerossa jopa vierekkäin. Poliittinen särmä ei ole ikinä puuttunut Oulun ylioppilaslehdestä.
Liittykää työläisten rintamaan!
Raju käännös vasempaan tapahtui vuonna 1970. Uuden päätoimittajan, Juhana Lepoluodon, myötä lehti pikkuhiljaa menetti puolueetonta linjaustaan ja korvasi sen avoimen sosialistisella ja vasemmistolaisella näkökulmalla. Heti ensimmäisestä numerosta on havaittavissa selkeä asenteen muutos. Artikkelit kertovat julkaisussa 1/70 muun muassa sosialistien lisääntymisestä Suomessa ja miten tulopolitiikasta hyötyvät vain ”[Matti] Virkkuset, [Paavo] Honkajuuret ja [Göran] Ehrnroothit”, toisin sanoen vain rikkaat toimitusjohtajat.
Lehdestä löytyy myös yllättäen oikeistolaisen Suomen isänmaallisten nuorten kirjoitus puolueohjelmastaan. Päätoimittajan aate -ja arvomaailmasta huolimatta lehti tässä vaiheessa pyrki säilyttämään asemansa foorumina, jonne kuka tahansa oululainen ylioppilas voisi kirjoittaa.
Lopusta löytyy pilakuva, jossa kritisoidaan Yhdysvaltojen sodankäyntiä ympäri maailmaa. Kaikkialla, minne jenkkisotilas meneekään, Vietnamiin, Lähi-Itään, Afrikkaan, hän saa vastaukseksi ”Ami, go home”. Kotona perhe puolestaan odottaa pyynnöin ”Papa, come home”. Tämän tyyppiset Yhdysvaltoja ja sotaa kritisoivat pilakuvat ovat yleisiä Lepoluodon ajan ylioppilaslehdissä.
Läpi vuoden 1970 ensimmäisen puoliskon Lepoluodon poliittinen vakaamus on jatkuvasti läsnä. Vasemmistolaista linjaa tukevat artikkelit yhteiskunnallisista asioista samalla käyden keskustelua yliopistosta ja siihen liittyvistä aiheista täyttävät lehdet. Aiheet liikkuvat sosialismin, kapitalismin, porvariston, demokratian ja diktatuurien ympärillä. Tällaisia juttuja ovat muun muassa Ismo Parkkosen ”internationaalit, jossa kerrotaan työväenliittojen historiasta 1800-luvun puolesta välistä 1940-luvun alkuun sekä opintolakkoa koskevat artikkelit lehdestä 7/70.
Seuraava merkittävä vasemmistolainen artikkeli löytyy Oulun ylioppilaslehden numerosta 8/70. Lehden etusivua koristaa suurin kirjaimin kirjoitettu, ”Taantumus jarruttaa puitelakia estä sen pääsy eduskuntaan!” -otsikolla varustettu artikkeli, jossa julistetaan “taantumuksellisten porvarillisten puolueiden” hidastavan korkeakoulujen sisäistä hallintoa koskevan puitelain hyväksymistä eduskunnassa. Puitelain lisäksi käsittelyssä oli yksilön oikeuksia laajentava työsopimuslaki, aborttilaki ja vuokralaisen irtisanomissuojalaki.
Kirjoituksen mukaan suurpääoman kellokas kokoomus, liberaalisen kansanpuolueen ja ruotsalaisen kansanpuolueen säestyksellä, pyrkii jarruttamaan lakiehdotuksien käsittelyä ”maratonpuheenvuoroilla”. ”Kokoomuslaiset jaarittelivat … tuntikausien puheenvuoroissa aborteista, lehmistä ja muusta siihen mittaan, että puhemiehen oli toistuvasti kehotettava puhujia pysymään asiassa”.
Seuraavaksi tekstissä eritellään syitä sille, miksi kokoomus vastustaa lakiehdotuksia. Kokoomuksen kerrotaan vastustavan oppilaitosten demokratisoimista, sillä ”se ei vastaa suurpääoman hyvin koulutettujen idioottien tarvetta” ja kansalaisvapauksien laajenemisen muotoja, kuten aborttia. Vuokralaisten hätä ei kokoomusta hätkäytä vaan he ovat vuokraisäntien ja asunnonomistajien asialla. ”Kokoomus on suurpääoman ja ylimpien sosiaaliryhmien etupuolue”. Vasemmiston tavoitteeksi puolestaan eritellään porvarillisen demokratian lisääminen, jotta voitaisiin pohjustaa ensi askelia siirtymää kohti ”ainoaa inhimillistä yhteiskuntajärjestelmää”: sosialismia.
Lopussa kehotetaan äänestämään tulevissa eduskuntavaaleissa vasemmistoa ja keskustapuoluetta ja olematta äänestämättä niitä, jotka toimivat opiskelijan etujen vastaisesti. Samalla myös puolustetaan Neuvostoliiton ulkopoliittista vaikutusvaltaa Suomessa ja sen kykyä seurata tiukasti vaaleja. ”Yhteistyöhallitus on myös ulkopoliittisesti paras ratkaisu”.
Vaalisaga saa dramaattisen jatko-osan numerossa 10/70. Eduskuntavaalien oikeistolaista voittoa kauhistellaan ehkä hieman yliampuvasti. ”Palasimme kivikauteen: Taantumus ja fasismi nousi”, otsikossa väitetään.
Samasta numerosta löytyy Vietnamin sodan siviiliväestöön kohdistuneesta kauhuista ja tuhoista kertova artikkeli. Kerrotaan kuinka Yhdysvallat tuovat ”demokratian” ja ”vapauden” Vietnamiin sen jälkeen kun koko kansa on murhattu napalmilla ja myrkyillä. Artikkelissa esitellään Yhdysvaltojen sotarikoksia ja kemiallisten aseiden arsenaalia, etenkin napalmia, sen valmistusta ja tuhovoimaa. Kaiken päälle on lisätty tunteita herättävällä kuva haavoittuneesta vietnamilaisesta lapsesta.
Vasemmistolainen sisältö vain syventyy seuraavissa lehdissä. Numeron 11/70 avaa artikkeli, jossa luetellaan Laosin lähihistorian taisteluita ja kamppailua itsenäisyydestä. Pääkirjoitus kertoo, kuinka oikeistolaiset ovat purkaneet säännöstelupolitiikkaa maailmanlaajuisen laman aikana. Alla on kuva, jossa hipit taistelevat poliiseiksi, sotilaiksi ja liikemiehiksi pukeutuneita sikoja vastaan. Samassa lehdessä pohditaan, voiko sosialismiin päästä ilman kapitalistista vaihetta, joka filosofi -ja taloustieteilijäkaksikko Karl Marx ja Friedrich Engles ovat määränneet ehdottomaksi kehitysaskeleeksi. Lehdessä 12/70 luetellaan CIA:n vääryyksiä ja rikoksia ympäri maailmaa etenkin sosialisti -ja diktatuurimaissa.
Oulun ylioppilaslehden numero 13/70 on todellinen sosialistinen tykki. Etusivulla otsikon viereen on kirjoitettu punaisin kirjaimin Marxin ja Englesin kirjoittaman Kommunistisen manifestin (1848) kuuluisa loppulause “Kaikki maailman proletaarit, liittykää yhteen!”. Etusivua koristaa bolshevikkipuolueen ja Neuvostoliiton johtajan Vladimir Leninin kuva ja teksti “V. I. Lenin 1870-1970”. Kyseessä on juhlanumero, jossa käydään läpi proletariaatin suuren johtajan saavutuksia ja elämää hänen 100 vuotisjuhlavuonna. Pääkirjoituksessa ihannoidaan Leniniä, hänen ajatteluaan ja merkitystä työväenluokalle.
Lehti 14/70 jäi viimeiseksi sosialistiseksi ylioppilaslehdeksi. Lepoluodon viimeinen numero oli todellinen grande finale. Punaiset liput, teksti “LIITY TYÖLÄISTEN RINTAMAAN!” ja kehotus lukijalle liittyä vappukulkueeseen, jossa “työväki näyttää joukkovoimansa”.
Pääkirjoituksessa kerrotaan vapun oikeasta tarkoituksesta ja komennetaan lukijaa menevän vappuna marssille sosialistien ja kommunistien kanssa porvariston seurassa juopottelun sijasta. Viimeisessä kappaleessa molemmat päätoimittajat, Lepoluoto ja Kari Sallamaa, hyvästelevät lukijan. “Nyt ei enään auta muut kuin Kekkonen tai vallankumous.”. Pääkirjoituksen alla on kehotus perua ylioppilaslehden tilaus ja tilata sen sijaan Kansan tahtoa, Pohjolan työtä ja muita työväenlehtiä.
Oulun ylioppilaslehti 14/70 sisältää vappunumeroon sopivasti artikkeleita sosialismista, työväestä, Leninistä, kehitysavusta, luokkataistelusta ympäri maailmaa ja porvariston pahuudesta. Lehden on selvästi tarkoitus olla viimeinen Lepoluodon irvailu oikeistolaiselle OYY:n hallitukselle tekemällä lehdestä mahdollisimman vasemmistolainen vielä viimeisen kerran.
Tapaus Lepoluoto
Juhana Lepoluodon erottamisen taustalla oli pitkä tapahtumaketju, joka herätti aikanaan paljon keskustelua sen puolesta ja vastaan. Kaikki alkoi, kun inspehtori Urmas Runolinna vaati OYY:n kokouksessa “[Ylioppilaslehden] toimituksen aisoihin panemista”. Lepoluoto mainitsee tämän pääkirjoituksessa 5/70. Hän kertoo, miten lehti vain raportoi maailmassa vallitsevia ongelmia. Lepoluodon mukaan kyseessä on tyypillinen taantumuksellinen mielenilmaus: jos itse ei kykene tiedostamaan maailman ongelmia, vaatii, ettei muutkaan niitä tiedosta. “Tällaiset iskut menevät aina ohi, professori Runolinna”, Lepoluoto lopettaa.
Seuraavassa numerossa Lepoluoto kirjoittaa kokonaisen artikkelin tapahtuneesta. Jupakka, joka kuivui kokoon -artikkelissa kerrotaan, miten yrityksistään huolimatta Runolinna ei menestynyt saamaan tukea julkilausumalle, jonka mukaan OYY irtisanoisi itsensä ylioppilaslehden linjasta. Oulun Opiskeleviin Oikeistonuoriin (OOON) kuuluva OYY:n pääsihteeri Juha Runolinna kuitenkin ilmoitti, että päätoimittaja erotetaan mahdollisimman pian.
Inspehtori Runolinnan kommenteista johtuen on tuskin sattumaa, että samalta etusivulta löytyy tekstilaatikko Professorintauti, jossa Oulun yliopiston professori Pekka Vuorinen kuvailee professorintaudin olevan oireyhtymä, joka “tekee ihmisen kärsimättömäksi, suvaitsemattomaksi ja vihaiseksi”. Lisäksi potilas luulee tietävänsä kaikesta kaiken ja pitävän mielipiteitä henkilökohtaisuuksina. Lepoluoto irvailee Runolinnalle takaisin pitämällä häntä viisastelijana.
Saman lehden pääkirjoitus on kriittinen OYY:tä kohtaan ja kehottaa lukijoita olematta juhlimaan organisaation 10-vuotisjuhlia: “[Juhlinta] suo vain harvalukuiselle ylioppilaspoliitikoista ja -byrokraateista koostuvalle eliitille tilaisuuden juopotella ylioppilailta koottuja varoilla.”
Lepoluoto päätettiin erottaa päätoimittajan tehtävästä 23.2.1970 OYY:n edustajiston kokouksessa. Erottaminen tapahtui äänin 18-14. Syynä oli ideologiset syyt. OOON:n edustaja Juhani Turunen totesi, ettei “ole varaa pitää kommunisteja palkkalistoilla”. Asiasta kerrottiin lehdessä 11/70. Samasta numerosta löytyy julkilausumia ja mielipiteitä ylioppilaskunnilta ympäri Suomea päätöstä vastaan.
Lepoluoto, erotuksesta huolimatta, julkaisi Oulun ylioppilaslehteä vielä huhtikuuhun saakka. Erotuspäätös sai Lepoluodon viemään lehteä vielä vasemmistolaisempaan suuntaan kuin aikaisemmin. Tämän vuoksi lehdet 13/70 ja 14/70 muistuttavat enemmänkin työväenlehteä kuin ylioppilaiden omaa julkaisua. Kehotukset peruuttamaan lehden tilaus, Leninin kuva etusivulla, punaiset liput ja kutsu työväen marssiin olivat kaikki keinoja ketkuilla OYY:lle takaisin.
Tästä eteenpäin
Uudella päätoimittajallakaksikolla, Erkki Vähämaalla ja Kaarlo Sarkkisella, varustettu Oyl 15/70 pyytää pääkirjoituksessa anteeksi lehden suuntaa ja erittelee, miten toimitus tästä lähtien toimii. Yksipuolista ja kärjistävää, joskus jopa henkilökohtaisuuksiin menevää politiikkaa ei kansien välissä enää nähdä. Lehti ei enää aja tai kommentoi jonkin erityisen poliittisen ryhmittymän päämääriä.
Verrattaessa edelliseen julkaisuun Oulun ylioppilaslehti 15/70 on huomattavasti rauhallisempi kuin Lepoluodon julkaisut. Vaikka julkaisusta löytyy vasemmistopolitiikkaa ja sosialismia hipovia artikkeleita, ei niin sanottuun lepoluotolaiseen, äkäiseen vasemmistojournalismiin päästä tai tavoitella. Lepoluotoa jopa kritisoidaan julkaisun etusivulla runossa Oodi Lepoluodolle:
Sait marttyyrin kruunun sä ah ja oh,
nimes ennen niin tuntematon nyt on huulilla kansan.
Hyvää tahtoa riitti vaikk’ oivallist’ taitoa puuttui,
poroporvarit suuttui:
ei oo herrojen kanss’ marjassa leikkiä laskeminen.
mitä siitä
kun joukkosi uskossa hurskaat ja vahvat
alamaisina aatteelle työllesi tukensa antaa
punalippua kantaa
älä hellitä, iske ja kosta ja tee propagandaa,
veri vielä on virtana vuotava lahtarien!
Politiikasta lehti ei suinkaan kokonaan luopunut. Esimerkiksi Vietnamin sotaa sekä Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa kritisoitiin vielä pitkälle 70-luvulle Oulun ylioppilaslehdessä. Vasemmistolaisuus oli läsnä, mutta lehden kanta ei ollut yhtä radikaali kuin aikaisemmin. Poliittinen kommentointi palasi tavalliseksi osaksi lehden journalismia sen sijaan, että se olisi lehden ensisijainen tavoite. Poliittiset kirjoitukset ilmestyvät lehdessä vielä nykypäivänäkin, mutta Lepoluodon henki ei niissä pihise.
Julkaistu
SHARE
Arttu Vuorio
Kirjoittaja on toimitusharjoittelija Oulun ylioppilaslehdellä. Kirjottamisen lisäksi hän opiskelee tieteiden ja aatteiden historiaa ja musisoi minkä ehtii.
Pictures of Lenin, red flags, proposals for a strike. All of these things were once found in Oulu Student Magazine in the year 1970 when the magazine was an openly socialist publication. The policy of the magazine, however, did not please the student union which decided to expel the editor-in-chief in a dramatic line of events.
In addition to being the day of the students, vappu also is a cause of celebration for workers. The labour movement and students met each other on the pages of Oulu Student Magazine in the year 1970 in the most extraordinary of ways.
Nowadays, Oulu Student Magazine is a non-politically aligned publication and it does not promote a singular idea or an ideology above the rest. The point of a student magazine is not to be a channel for a political cause but to be a magazine for the community of the university in which topics of interest for them are published.
The circumstances were different in the 1970’s. Back when the magazine was openly a radical leftist publication. The editorial staff was openly socialist which in return did not please the Student Union of University of Oulu (OYY).
To understand how radical the switch in the content of Oulu Student Magazine was we must first take a look at how the magazine was before the change.
In making of Välkkylä and of the student magazine
From the foundation of the magazine in 1961 to 1970 Oulu Student Magazine published articles relating to the students of Oulu, their lives and relevant topics of interest for them. The things the magazine reported on were for example the question of the Virpiniemi campus, construction of the student residency of Välkkylä, all sorts of vappuhappenings and the longing for and the eventual founding of the Faculty of Humanities. OYY features in articles about the representative elections or annual balls. Oulu Student Magazine was and still is a part of OYY.
Oulu Student Magazine, however, was not in fact a newspaper. The vast majority of the content in 1960’s Student Magazines was written by regular students and were usually news, informational bulletins, columns and reviews. They were defined by a humorous attitude which still remains a part of everything students create.
The humoristic point of view is well condensed in the mascot OYY at the time: Uuno Välkky. He is seen on the pages of the magazine living through the life of a student with many of his adventures being still relatable to students. For example Uuno lives under a boat since he can’t find a student apartment and parties for two days straight without letting the hangover stop him.
The most interesting part of the magazines of the time are the articles, columns and the opinions that have been sent into the magazine. The topics range from politics and religion to studying and movie and theater reviews. The most peculiar of these articles are the once that would not be released today due to their contents. One article talks about communism in an overly praising style, the other answers that communism isn’t great, actually. The third one attempts to convert the reader into christianity and the fourth one proposes the idea of a Native American style reservations for the Sámi people of Lapland.
In the 60’s Oulu Student Magazine reported boldly about world politics and societal issues. For example, articles about letting the Roma people in restaurants without discrimination and South Africa’s apartheid policy being condemned by OYY are common. At the end of the 1960’s United States’ involvement in the Vietnam War sprouted anti-war attitudes even in the Oulu Student Magazine.
By and large political articles filled the pages of the magazine even before the swift into a socialist alignment. However the magazine did not favor one ideology above the rest.
Join the workers’ front!
The magazine took a radical turn to the political left in the year 1970. With the new editor-in-chief Juhana Lepoluoto in command, the magazine started to lose its politically neutral stance in favor of an openly socialist point of view. Even from the first issue it is evident. Oulu Student Magazine 1/70 features articles that talk about the rise of socialism amongst Finns and how income policy benefits only the rich CEOs.
Surprisingly the issue also features a text from a right wing Finnish youth movement Suomen isänmaalliset nuoret. This shows that even if the magazine was going towards a leftist direction it still tried to maintain its place as a forum for all types of students from Oulu.
Nearing the end of the magazine there is a cartoon which criticizes the United States’ foreign policy. Everywhere where the US marine may roam, be it Africa, Korea or Vietnam, he only causes disharmony and anger. “Ami, go home”, he is told. Meanwhile back in the USA, the marines family sits solemnly at a dinner table crying out “Papa, come home”. These sorts of cartoons are very common among the issues that Lepoluoto produced during his time.
Lepoluotos politics are very evident in his issues. Articles and discussion about the university and of society as a whole with a bleeding leftist edge fill the pages. The topics could be anything leftist such as socialism, capitalism, the bourgeoisie, the proletariat, democracy and dictatorship. For example Ismo Parkkonenwrote an article titled Internationaalit in which he chronicles the history of organized workers movements from the mid 1800’s to the beginning of the 1940’s in the issue 7/70.
The next noteworthy leftist article is found in the issue 8/70. The front cover is filled with and huge, red title which informs the reader that the government, especially the national coalition party, is trying to stop or slow down the draft law on the internal administration of higher education institutions. Also on the chopping block were laws about abortion, kicking out a tenant and an employment contract law expanding the individual’s rights.
According to the text the mouthpiece for capital National Coalition Party, with the help of the Liberal People’s Party and the Swedish People’s Party of Finland, tried to slow down the lawmaking process with “marathon speeches”. “The National Coalition Party members blabbered on about in their multihour speeches about abortion, cows and other things in a way that made the speaker had to remind them to stay on topic multiple times.”
Next the text continues to describe the reasons why the National Coalition Party doesn’t want the laws to pass. They oppose the democratization of learning institutions since it does not produce useful and highly educated idiots for capital. All sorts of laws that would give more personal freedoms are out of the question also such as abortion. The tough life of the tenants do not make the National Coalitioners feel anything towards them. They only care about the landlords. “The National Coalition Party is the party for grand capital and the upper social classes.” The goal of the left in return is to create more bourgeoisie democracy so the first steps towards the only humane social system can be taken: socialism.
In the end it is suggested that the reader should vote for leftist or central parties in the upcoming parliamentary elections and that students should not vote against their own interests. At the same time the Soviet Union’s political influence over Finland is defended by saying that the communal government is the best solution in terms of foreign policy.
The election saga gets a dramatic sequel in the issue 10/70. The right wing has won and the magazine is in shock. “The stone age has returned. Regression and fascism on the rise.”
The same issue features an article about the Vietnam War’s civilian casualties and who the US brings democracy and freedom into Vietnam once the civilian population is exterminated. The weapons used to carry the genocide out, napalm and poison gas, are described in detail. The article is topped off with an image of a wounded Vietnamese child.
The issue 13/70 of Oulu Student Magazine was a true bomb of socialistic media. Next to the Oulu Student Magazine title there is the famous last phrase of the Communist Manifesto (1848): “Workers of the world, unite!” The front cover is decorated with an image of the founder of the Bolshevik Party and the first leader of the Soviet Union V. I. Lenin. The issue, in fact, is commemorating the 100 year anniversary of Lenin. Below the image there is a text that describes the achievements of Lenin and his meaning to the international proletariat.
The leftist content multiples in the following issues. The issue 11/70 is opened by an article which goes through notable days in Laos People’s Republic’s struggle for independence. The editorial is about how the right wing has been tearing apart the rationing policies even though there is a worldwide recession going on. Below that there is an image of hippies duking it out with swine dressed as policemen, politicians and soldiers. In the same issue there is an article which discusses could socialism be achieved in one country without capitalism. According to the communist principles, as laid down by the German philosopher and economist duo Karl Marx and Friedrich Engels, in order for a state to achieve socialism it must first have a capitalist system which has to be overthrown via revolution. The issue 12/70 lists some of the crimes CIA has committed all around the world especially in socialist and communist nations.
The issue 14/70 was the last fully socialist publication of Oulu Student Magazine. This last issue was a true grande finale. The front cover boldly announces: “Join the workers’ front!”. The accompanying text encourages people to join the vappu parade in which “the workers show their strength”.
The editorial encourages the reader to join the workers march instead of spending the vappu day drinking with the bourgeoisie. In the last paragraph both of the editors-in-cheif, Lepoluoto and Kari Sallamaa, bid farewell to the reader. “The only thing that could help us now is either Kekkonen or the revolution.” Below the editorial there is a blurb encouraging the reader to discontinue the subscription of the magazine and start reading socialist workers’ magazines.
Oulu Student Magazine 14/70 features, fittingly for a vappu release, articles about socialism, the proletariat, Lenin, foreign aid, class struggle and the evildoings of the bourgeoisie. The issue was meant to be Lepoluoto’s last chance to screw the student union over.
The Case of Lepoluoto
In the background of the firing of Lepoluoto was a long process that awakened discussion for and against it. It all started when the superintended Urmas Runolinna insisted in an OYY meeting that the student magazine should be taken in control because its content has gone off the rails. Lepoluoto mentions this in the editorial of the issue 5/70. He continues by saying that this is a typical reaction of a regressionist and that the magazine just reports on events happening in the world. Lepoluoto says that Runolinna thinks like this: he himself can’t understand the problems of the world so he thinks that no one should understand them either. “Attacks like this always miss, Mr Runolinna.”, Lepoluoto sings out.
The next issue features an article about the whole debacle. It tells who despite his best efforts Runolinna didn’t get support for his initiative that OYY should detach itself from the line of the student magazine. However the rightist student party leader Juha Runolinna announced that Lepoluoto would be fired asap.
Because of the comments of the superintendent it is likely not a coincidence that on the same page as the editorial there is a little infobox talking about a disease called “professors disease”. Oulu University professor Pekka Vuorinen describes it as a serious disease that makes the patient think that they are always right, highly irritating and taking opinions as personal attacks. This infobox was put here to strike back at the superintendent. Lepoluoto basically calls him a cheeky prick.
The same issue’s editorial is critical of OYY. It discourages students from celebrating OYY’s 10th anniversary since it is only an excuse for the university’s ruling class to drink with the student’s money.
Lepoluoto was evicted from the position of the editor-in-chief of the Oulu Student Magazine on 23.2.1970 in an OYY counsel meeting. He was evicted with the votes 18-14. The reason given was “ideological reasons”. Rightist student party associate Juhani Turunen noted that OYY had no money to keep communists on their payroll. All of this was noted in the issue 11/70. The same issue includes pro-Lepoluoto statements from other student unions from all over Finland.
Even if Lepoluoto was fired he continued the position of the editor-in-chief for a couple of issues. This actually is the reason why issues 13/70 and 14/70 are so openly socialist and do not resemble a student magazine in the slightest. They were meant to screw back to OYY.
From now on
The issue 15/70 started a new chapter in the life of Oulu Student Magazine. The new editors-in-chief, Erkki Vähämaa and Kaarlo Sarkkinen, apologized for the magazine’s previous content and set a bar on how the magazine will work from now on. One sided and simplifying political and personal content will be discarded.
Oulu Student Magazine 15/70 is far less radical of a release when compared to other issues that Lepoluoto used to publish. Leftist content still exists in the magazine even though it is no longer political by nature. Lepoluoto type articles are a far cry from what was released from then on.
The magazine did not in fact get rid of politics for good. For example resisting the Vietnam War and The United States’ foreign policies are common themes until the end of the war. The style of the magazine was changed into a more neutral and less one sided. Political commentary returned to a regular thing in the magazine instead of it solely existing for it. Political and socially relevant topics still continue to be released in the magazine to this day however Lepoluoto’s spirit has been laid to rest a long time ago.
Julkaistu
SHARE
Arttu Vuorio
Kirjoittaja on toimitusharjoittelija Oulun ylioppilaslehdellä. Kirjottamisen lisäksi hän opiskelee tieteiden ja aatteiden historiaa ja musisoi minkä ehtii.
Oulun yliopistossa useat ainejärjestöt julkaisevat omia lehtiään. Lehtien sisältö on usein kevytmielistä ja hassua. Ääripään esimerkkinä toimii Terminaali. Hassuttelevien lehtien seassa seisoo taiteellinen Kultisti. Miksi lehdet ovat sellaisia kuin ovat?
Kerran kiltahuoneella silmääni pisti Tietoteekkareiden Terminaali-niminen lehdykkä. Kannessa komeilee teekkari kahden OTiT- valomiekan kanssa. Kanteen lyöty ”Ehdottomasti yksi lehdistä!” -leima houkutteli syvemmälle.
Lehden sisältö ei pettänyt. Amatöörimaisesti taitetut artikkelit, meemit ja kovin epävakavat, alaluokkaiset jutut elävöittävät Terminaalin numeroa. Kansi ei valehdellut. Se oli ehdottomasti yksi lehdistä ikinä.
Samalla lueskelin kulttuurintutkijoiden Kultisti-lehteä ja miten sen sisältö on täysin salonkikelpoista ja jopa taiteellista. Runoja, sarjakuvaa, proosaa. Lehti muistuttaa enemmänkin aikakauslehteä kuin kiltalaisten tuottamaa hassutteluvihkosta.
Ainejärjestölehtien kirjo on selvästikkin laaja. Mikseivät kaikki opiskelijoiden tuottamat lehdet ole yhtä kevytmielisiä kuin Terminaali tai yhtä tosiasiallisia kuin Kultisti?
Opiskelijoiden ikioma lehti
Opiskelijakulttuurille ominaista on oman ainejärjestölehden toimittaminen. Useammalla ainejärjestöllä on oma äänenkantajansa. Roolistaan huolimatta harva ainejärjestölehti tiedottaa ajankohtaisista ainejärjestön sisäisistä tapahtumista tai tuo sen virallista kantaa esiin.
Lehtien sisältö on hyvin usein kevytmielistä ja huumorilla höystettyä, opiskelijoidensa näköisiä artikkeleita. Aiheet vaihtelevat tapahtumaraporteista erilaisiin elokuva-, elintarvike- tai alkoholituotearvosteluihin ja novelleista humoristisiin tekstipätkiin. Lehdet kirjoitetaan joko toimituksen, vapaaehtoisten ainejärjestöläisten tai molempien tekijöiden voimin.
Ainejärjestölehdet elävät ajassa. Niille valitaan uusi päätoimittaja samalla kun ainejärjestölle valitaan uusi hallitus. Lehtien sisältö ei ole siis yhden vakituisen henkilön päätettävissä, vaan kehittyy uusien opiskelijoiden myötä heidän mukaiseksi.
Asiallinen vai härski?
Teekkareiden lehdet ovat usein tavallista ainejärjestön äänenkantajaa epävakavampia. Juttujen rima on hipoo maata ja graafinen suunnittelu voi olla mitä tahansa.
Oulun Tietoteekkarit ry:n, eli OTiT:n lehti Terminaali on teekkarilehti isolla t:llä. Järki on heitetty ulos ikkunasta ja jutut ovat hassuttelevia ja jopa alaluokkaisia. Härskit jutut ja meemit täyttävät lehden pienet sivut.
Tämä ei kuitenkaan ole häpeäksi.
Terminaalin epävakavuus on tuulahdus raikasta ilmaa muuten hieman yksitoikkoiseen ainejärjestölehtien maailmaan. Lähes kaikki ainejärjestölehdet muistuttavat toisiaan, joten radikaalisti erilaisen ja huumoriin pyrkivän lehden olemassaolo on hyvä asia.
Jos Terminaali ei ota mitään tosissaan, Kultu ry:n, kulttuuriantropologian, arkeologian ja kirjallisuuden ainejärjestön, Kultisti on sen vastakohta.
Kultisti on asialehti kannesta kanteen. Sisältö on vakavamielistä ja taiteellista. Tämä on tarkoituksellista. Kultistin tavoite oli syntymästään lähtien olla erilainen lehti. Tavoitteeseen päästään olemalla asiallinen ympäristössä, jossa kaikki heittävät vitsiä.
Kultistin kirjoittajat tietävät myös, mitä ovat tekemässä. Kultu ry on kirjallisuuden ainejärjestö, joten tekstin tuottaminen uskottavasti on heille luonnollista ja vaivatonta.
Kiltalaisten oma ääni esiin: Haastattelussa Terminaalin päätoimittaja
Millainen on Terminaalin ja Kultistin luonne ja miten päätoimittajat suhtautuvat lehtien sisältöön?
Terminaalin päätoimittajan virkaa täyttää Julius Kuruheimo. Ensimmäistä vuotta tietotekniikkaa opiskeleva Kuruheimo toimii OTiT:n hallituksessa tiedotusvastaavana, jonka pestiin kuuluu myös Terminaalin päätoimittajuus. Tiedotusvastaavaksi Kuruheimo pääsi syyskokouksessa vaaleilla.
Terminaali oli, suunnilleen ennen vuotta 2020, muistuttanut vakavampaa ja tyypillisempää ainejärjestölehteä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että lehti olisi joskus ollut täysin asiallinen. Muun muassa vuodesta 1998 jokaisen numeron alkupäästä löytyy alaston nainen.
Terminaali 1/2025
Lähivuosina sisältö on kuitenkin muuttunut enemmän ja enemmän hassuttelevampaan suuntaan.
Kuruheimon mukaan sisältöön vaikuttaa eniten se, mitä kiltalaiset sinne itse kirjoittavat. Hän toteaa muutoksen syiden olevan siksi hankalasti määriteltävissä. Terminaalin tarkoituksena onkin tuoda esiin kiltalaisten omaa ääntä.
Sisällön muutos johtuu siis pitkälti tietoteekkareiden omasta tahdosta tuottaa humoristista sisältöä. Toimituksella on kuitenkin lopullinen valta siihen, mitä kansien väliin painetaan.
Vaikka lehden sisältö on vähintäänkin härskiä, ja vaikuttaisi siltä, että mitä vain voidaan julkaista, rajoja kuitenkin on. Loukkaavia tai henkilökohtaisuuksiin meneviä juttuja Kuruheimo ei halua lehteen. ”Tarkoitus ei ole pahoittaa kenenkään mieltä tai loukata. Lehdet on tehty huumorimielessä”, hän toteaa.
Kuruheimo paljastaa, että toimitus on harkinnut lehden vakavoittamista. ”Lehdestä löytyy jo niin sanotusti ”puolivakavia” artikkeleita, mutta lähtökohtaisesti lehti on toimittajansa näköinen”, Kuruheimo kertoo. Toimitus on myös tutkinut mahdollisuutta luoda uuden, ”liiankin vakavan” lehden, johon kirjoitettaisiin kunnollisia juttuja, joita ei Terminaalista koskaan löytäisi.
Journalistin ammatti voisi kiinnostaa Kuruheimoa tulevaisuudessa. Vaikka varmaa tietoa urapolulle lähdöstä ei ole, hän totesi pitävänsä kirjoittamisesta.
Luovien ihmisten kokoaja: Haastattelussa Kultistin päätoimittajat
Seuraavaksi ääneen pääsevät Kultistin päätoimittajat Anni Koivisto ja Aino Uusitalo. Molemmat ovat kirjallisuuden opiskelijoita, joista Koivisto on fuksi ja Uusitalo opiskelemassa toista vuotta.
Idea päätoimittajuudesta syntyi erikseen, vaikka päätoimittajat jakavatkin pestin. Uusitalo pitää kirjoittamisesta ja asioiden järjestelemisestä, joten päätoimittajan paikka luontaisesti houkutteli. Koivisto puolestaan nauttii kirjoittamisen lisäksi visuaalisesta suunnittelusta ja onkin taittanut tähän mennessä ainoan itse tuottamansa Kultistin.
Uusitalo toteaa päätoimittajan roolin olevan enemmänkin organisoija kuin kirjoittaja. Hän ja Koivisto eivät kirjoita juuri muuta kuin pääkirjoituksen. He kasaavat lehden muiden teksteistä.
Useampi päätoimittajan paikka ei ole Kultistille uutta. Viime hallituskaudella sama käytäntö toistui, mutta sitä ennen päätoimittajia on ollut useimmiten perinteiseen tapaan yksi, Koivisto toteaa. Uusitalon mielestä järjestely on ollut mukava. Työnjako on hänen mielestään onnistunut.
“Kultistit tehdään ryhmätyöllä”, Uusitalo kertoo. Tietty porukka suurimmaksi osaksi tekee lehden, mutta ryhmän ulkopuolisetkin voivat halutessaan lähettää tekstejä julkaisuun.
Kultistille ominaista on joka lehdessä säännöllisesti ilmestyvät osiot. Tämä erottaa lehden muiden ainejärjestölehtien joukosta, joissa vakiintuneita osioita pääkirjoituksen lisäksi ei oikeastaan ole. Muiden lehtien sisältö on erilaista joka numerossa.
Esimerkkeinä edellä mainitusta ovat ystäväkirja ja ”Jemma” nimimerkin takaa tuotettu sarjakuva Naali Lipastossa. Ystäväkirja syntyi edellisen päätoimittajan Iida Aikion päästä. Hän halusi haastatella kirjallisuuden yliopistonlehtori Pekka Kuusistoa. Jemman Naali puolestaan on seikkaillut Kultistin sivuilla jo vuoden 2023 fuksinumerosta lähtien.
Kultisti 2/2023
Lehden on ollut aina tarkoitus erottua joukosta. Kultistin uusille päätoimittajille jaetussa testamentissa, eli edellisen päätoimittajan antamissa ohjeissa seuraaville, lehden kuvaillaan syntyneen ”psykedeelisempänä ja taiteellisempana” verrattuna tyypilliseen ainejärjestölehteen. Samalla todetaan lehden hiljalleen palanneen lähemmäksi perinteistä ainejärjestölehteä. Abstrakti linjaus on väistymässä.
Uusitaloa lehden psykedeelisyys puhuttelee. Lehti on hänen mielestään erottuva. Molemmat päätoimittajat kokevat omaavan taiteellisen vision lehden kanssa. Huumori ei ole kuitenkaan unohtunut. Esimerkiksi parin numeron takainen ja Instagramissa julkaistu Kultuskooppi on tehty pilke silmäkulmassa. Koiviston mukaan olisi hienoa, jos lehteen kirjoitettaisiin enemmän vitsejä ja huumoripainoitteista sisältöä. ”Ei kaiken tarvitse olla vakavaa”, hän toteaa.
Sosiaalista mediaa Kultisti on hyödyntänyt toiminnassaan etenkin kirjallisuuden opiskelijoiden herättelyssä luovuttamaan tekstejään lehteen. ”Tiedämme, että moni kirjallisuuden opiskelija kirjoittelee pöytälaatikkoon, eikä kehtaa näyttää tekstejä kenellekään. Haluamme luoda matalan kynnyksen julkaisualustan. Jos kirjoittaja ei halua tekstiään lehteen, julkaisemme sen ainakin someen”, Uusitalo kertoo.
Koiviston mielestä olisi hienoa säilyttää perinteinen ainejärjestölehden tunnelma Kultistissa. Ensi syksyllä julkaistavan Kultistin fuksinumeron lupaillaan olevan lehden omalla tyylillä hauska. Fukseille ollaan suunnittelemassa muutakin, kuten Kultistin runopajaa.
Lehden olemassaolon merkitys on päätoimittajille selvä. ”Sanoisin, että lehti on luovien ihmisten yhteenkokoaja”, Uusitalo toteaa.
Koivistoa kiinnostaisi tehdä journalismia työkseen tulevaisuudessa. Etenkin kolumnien ja artikkelien kirjoittaminen houkuttelisi. Uusitalo ei ole yhtä varma kuin kollegansa, mutta toteaa käyneen viestinnän perusopinnot, joten journalistiikka ei ole hänelle vierasta.
Päätoimittajat osaavat työn lomassa myös irrotella. ”Lehden valmistumisen kunniaksi mennään yksille!”, Koivisto letkaisee.
Kuitenkaan erilaisia?
Terminaalin ja Kultistin välillä on selviä eroja. Lehdet eivät eroa toisistaan pelkästään sisällössä, vaan myös lehtien toimittamisen taustalla piilee ideologisia eroavuuksia. Kultisti pyrkii vähentämään totisuutta samalla pitäen kiinni omasta imagostaan, kun taas Terminaali pyrkii vähentämään hauskanpitoa, mutta säilyttämään samalla teekkareiden omalaatuisen huumorin.
Molemmat lehdet ovat sellaisenaan omaperäisiä. Niiden omintakeinen luonne erottaa ne muiden ainejärjestölehtien merestä. Muita, tyypillisempiä ainejärjestölehtiä ovat esimerkiksi Blanko ry:n Blankki, Tiima ry:n Praavda ja Sähköinsinöörikilta ry:n Sinssi. Lehdistä löytyy juuri sitä mitä olettaisi ainejärjestölehdeltä. Humoristista, kiltalaisten tuottamaa sisältöä.
Mikään tekijä ei sinänsä erota lehtiä toisistaan. Niistä puuttuu jokin, mikä tekee niistä erottuvan. Massaan soluttautuminen ei ole huono asia. Jokainen lehti on loppujen lopuksi uniikki, sillä tekijät vaihtelevat. Jotkin lehdet ovat vain toisia enemmän omanlaatuisia.
Muutos toimituksen asenteessa lehtien sisältöön ei olisi kuitenkaan haitaksi. Kokeilu on sallittua journalismissa. Luova työ ilman innovaatiota ei ole luovaa. Ilman uusia ideoita luovuus kuihtuu ja tilalle jää vain pari vanhaa ideaa, joita pyöritetään edestakaisin.
Muutoksen ei tarvitse olla pysyvää. Kokeilun kautta syntyneet, epätoimiviksi tai epäsuosituiksi todetut ideat voidaan hylätä ja totuttuihin tapoihin palata yhtä kokemusta rikkaampana. Tällaisessa tapauksessa päätoimittajan rooli innovaattorina, jopa taiteilijana, korostuu.
Lehtien sisältö on kuitenkin loppupeleissä kiinni ainejärjestön jäsenistä ja siitä, mitä he päättävät kirjoittaa. Muutoksen, jos siihen edes halutaan, tulisi nousta kaiken kaikkiaan ainejärjestöläisistä. Ovathan lehdet olemassa tuomaan heidän ääntänsä esiin.
Artikkelia muokattu 9.5. klo 10.20: Korjattu henkilötietoja.
Julkaistu
SHARE
Arttu Vuorio
Kirjoittaja on toimitusharjoittelija Oulun ylioppilaslehdellä. Kirjottamisen lisäksi hän opiskelee tieteiden ja aatteiden historiaa ja musisoi minkä ehtii.
Opettajan tärkeimpiä tehtäviä ovat luottamuksen rakentaminen ja turvallisen ilmapiirin luominen, ajattelee vuoden 2024 Jäätävän hyväksi opettajaksi valittu Pietu Halonen.
Pietu Halonen oli parikymppinen kesälomaansa viettävä tuotantotalouden opiskelija, joka niin monen muun opiskelijan tavoin mietti, mistä tienata opiskelurahoja. Hänen lapsuuden piano-opettajansa tuli lapsuudenkotiin virittämään Halosen pianoa ja mainitsi, että Kempeleessä ei kukaan enää anna soittotunteja. Siitä syntyi Pietun Pianokoulu, joka on edelleen olemassa. Tästä lähti teekkarin polku kohti musamaikan ammattia ja vuoden 2024 Jäätävän hyväksi opettajaksi. Tunnustus jaettiin Oulun yliopiston ylioppilaskunnassa Annos 65-vuosijuhlassa lauantaina 22. helmikuuta.
Musiikki on kulkenut Halosen elämässä lapsuudesta asti. Taustalla olivat lapsuuden pianotunnit, kuoro ja bändiharrastus. Halonen kävi myös musiikkilukion. Silti hän päätyi opiskelemaan tuotantotaloutta Oulun yliopistoon.
“Nokialla oli kova imu 2000-luvun taitteessa ja ajattelin, että minusta tulee varmaan jokin projektipäällikkö Nokialle ja lähdin sitten teekkariksi. Musiikin oli määrä säilyä harrastuksena”, Halonen kertoo.
Myös opiskeluaikoina bänditouhut jatkuivat ja jossain vaiheessa Halonen kertoo antaneensa kutsumukselleen periksi. “Tajusin, että ketä mä huijaan, musta tulee musamaikka.” Hän aloitti musiikkikasvatuksen opinnot Oulun yliopistossa vuonna 2005.
Halonen ei siis koskaan päätynyt Nokialle, mutta hukkaankaan tuotantotalouden opinnot eivät menneet. Hänellä on yritys, joka tuottaa musiikkikasvatuksen ohjelmistoja ja oppimateriaaleja. “Hyvin paljon on tarttunut sieltä työkaluja, kuten yrittäjyyttä, projektinhallintaa, ohjelmistotuotantoa ja ohjelmistoliiketoiminnan oppeja”, hän täsmentää.
Halosen urapolku on ollut mahdollisuuksien viitoittama tie. Kasvatustieteen opiskelija oli ajamassa päättöharjoittelunsa loppukahveille, kun hänen piano-oppilaansa äiti, sattumalta erään koulun apulaisrehtori, soitti Haloselle ja kysyi sattuiko hän tietämään ketään musiikinopettajaa. Siellä Halonen vietti reilun vuosikymmenen peruskoulun musamaikkana.
Pikku hiljaa alkoi siirtymä kohti akateemista yhteisöä. Askel kerrallaan Halonen työskenteli sivutoimisena musiikinopettajana Oulun yliopistolla ennen siirtymistään päätoimiseksi vuonna 2021. Nyt hän toimii yliopisto-opettajana musiikkikasvatuksen tutkinto-ohjelmassa. Halosen työn pääpaino on kontaktiopetuksessa, kuten pianon vapaassa säestyksessä sekä luokkamusisoinnissa.
Lapsuuden instrumentista pianosta on tullut työkalu. “Kyllä se on semmoinen pullapitko, että kaikki liittyy kaikkeen”, Halonen tiivistää kysyttäessä millainen rooli musiikilla on nykyään elämässä. Enää hän ei itse soita läheskään yhtä paljon kuin mahdollistaa sitä muille. “Musiikki on nykyään enemmän työkalu, jolla pääsen nostamaan opiskelijoita ja tuettua oppilaita sekä kasvatettua heitä”, Halonen kuvailee. “Saan kyllä yhtä lailla kiksejä siitäkin kuin nuorempana esiintymisestä.”
Kutsumustyössä
Kriteereinä Jäätävän hyvän opettajan palkinnon saamiselle ovat muun muassa motivaatio kehittää omaa työtä ja hyvät pedagogiset taidot. Innostus työtä kohtaan Halosen mukaan hänestä ainakin tihkuu. “Olen kutsumustyössä näköalapaikalla: olin kentällä ja nyt ammennan niitä kokemuksia seuraavan sukupolven opettajille.” Tämä näkyy myös Halosen valintaa puoltavissa palautteissa, mutta päällimmäisenä hänet tunnetaan aktiivisena tutkinto-ohjelman yhteisön jäsenenä ja yhteisöllisyyden edesauttajana.
“Pietu edistää monipuolisesti yhteyttä opiskelijoiden, opettajien sekä ainejärjestön välillä. Hän on esimerkiksi avustanut ainejärjestön hallitusta kampusjamien järjestämisessä henkilökunnan jäsenenä, joka on ollut todella tärkeää musiikkikasvatuksen opiskelijoiden ryhmäytymisen ja kehittymisen kannalta. Hän viestii lisäksi aktiivisesti ainejärjestön hallituksen kanssa ja pitää opiskelijat henkilökunnan puolelta ajan tasalla”, palautteissa kerrotaan Halosen aktiivisuudesta.
Halosen mukaan opettajan tärkeimpiä tehtäviä on luottamuksen rakentaminen ja turvallisen ilmapiirin luominen, jotka taas syntyvät kohtaamisissa ja yhteyden rakentamisessa myös luokkahuoneen ulkopuolella. “Kun se yhteys on rakennettu jo luokan ulkopuolella oli se sitten välitunnilla biljardipöydän ääressä tai kahvilla opiskelijoiden kanssa niin se on valmiina sinne luokkaan astuessa”, hän täsmentää.
Yliopistoympäristössä toimiessa Halonen kokee opiskelijat jo enemmän kollegoiksi kuin oppilaiksi, mutta tuettavaa on edelleen ihan samaan tapaan kuin peruskoulun teinienkin kanssa, keskustelunaiheet vain muuttuvat. Valtaosa opiskelijoista on parikymppisiä uudessa kaupungissa ja uuden äärellä rakentamassa ammatti-identiteettiään, joten keskusteltavaa riittää. “Opiskelijat ovat hyviä keskustelukumppaneita”, hän sanoo.
Halonen saa myös kiitosta siitä, miten kohtaa opiskelijat yksilöinä. “Pietu on kiinnostunut oikeasti musiikkikasvatuksen opiskelijoista, ja pitää huolta että jokaisella opiskelijalla olisi hyvä olla. Hän tulee kyselemään aina opiskelijoiltamme kuulumisia käytävällä kävellessään ja tuo mukanaan aina päivän piristyksen”, palautteissa mainitaan. Miten tämä on mahdollista nykypäivän hektisessä opetusilmapiirissä?
“Oppitunti kerrallaan”, Halonen sanoo. Hänen mukaansa se on juuri opettajan ammattitaidon ydintä, että kohtaa opiskelijat ja osaa asettaa yksilöllisiä, sopivia haasteita. “Opettajan rooli on pitää sykettä yllä ja samalla skannata koko luokkaa ja huomata, jos jollakin sylttää ja lempeällä tuuppaisulla saada homma takaisin raiteilleen”, hän lisää.
Teknologiasta tukea opettamiseen
Halosen pedagogisista taidoista kertoo myös hänen jatkuva opetuksen kehittämisensä. Paitsi että Halonen itse kehittää oppimateriaaleja, hän pyytää palautetta aktiivisesti opiskelijoilta. “Hänen opetuksensa ja oppimateriaalinsa ovat ajantasaisia ja hän hyödyntää teknologiaa monipuolisesti opetuksensa tukena”, kerrotaan palautteissa.
Teknologia onkin Haloselle tärkeä työkalu opetuksessa. “Digitaalisuus on olennaisimpia avaimia ja tietenkin toimiva pedagogiikka, että tiedetään mitä polkua kuljetaan ja miten opetusta tuetaan”, Halonen sanoo. Oma vahva tausta pedagogina ja teknologian parissa auttaa Halosen mukaan ymmärtämään, missä digitaalisuutta kannattaa hyödyntää.
“Soittaminen on kuitenkin edelleen soittamista ja instrumentit ovat oikeita, mutta koen digitaalisuuden hyödyt tukitoiminnoissa kuten miten saadaan nuotit esitettyä ja onko opetusta tukevia lyhyitä videoita opiskelijoiden saatavilla. Nekään eivät kuitenkaan täysin korvaa opettajan ohjausta.”
Erityisesti, kun resursseja jatkuvasti kiristetään, tulee opettajan henkilökohtainen ammattitaito ensiarvoiseen asemaan. “Se on positiivinenkin ongelma, että miten otetaan niin sanotusti opetuksesta löysät pois kuitenkin samalla säilyttäen mahdollisuudet oppimistuloksiin.” Siinä missä ennen opiskelijat saattoivat käydä yksityistunneilla, nykyään samassa luokkahuoneessa voi soittaa 12 henkeä luurit päässä.
Onnistumisen kokemuksia
Tunnustus Jäätävän hyvästä opettajasta tuntuu Halosesta erittäin hyvältä ja hän arvostaa sitä erityisesti tietäen, että tunnustus tulee suoraan opiskelijoilta. “Superkiitos kaikille, jotka olivat tässä mukana ja kyllä minä sen vielä ongin, ketkä saivat tämän aikaan.” Halosen luoma yhteys opiskelijoihin ja kädenjälkensä suhteellisen pienen tutkinto-ohjelman ilmapiirissä tiivistyy ehdotuksessa mainittuihin valinnan perusteluihin.
Mikä opettamisessa sitten on parasta? Halosen vastaus on yksiselitteinen: konkreettiset onnistumisen kokemukset. “Nuorempana kun pääsi itse keikalle, niin se oli kova juttu, mutta koulumaailmassa opettaessani esimerkiksi se, kun umpisulkeutunut oppilas laulaa mikkiin kevätjuhlassa ja tietää, kuinka pitkä tie se on ollut niin se nostaa vedet silmiin.”
Opettajalle on hänen mukaansa paras palkinto, kun jokainen omista lähtökohdistaan saa tuloksia aikaan – oli se sitten ujo oppilas tai ne lahjakkaat, jotka päätyvät vaikka voittamaan bändikisoja.
Yksi opettaja kohtaa vuosien varrella tuhansia opiskelijoita ja oppilaita, joihin jokaiseen voi jättää jäljen. “Ajatus siitä, millaisen jäljen opettaja voi jättää koko siihen katraaseen, on aika motivoivaa.”
Jäätävän hyvä opettaja 2024 palkittiin Annos 65 -vuosijuhlilla 22.2.2025.
Kuka tahansa Oulun yliopiston opiskelija on voinut ehdottaa Jäätävän hyväksi opettajaksi millä tahansa koulutusalalla toimivaa yliopisto-opettajaa.
Valintakriteereinä olivat muun muassa innostavuus, ammattitaitoisuus, opintojakson etenemisen seurannan helppous, opintojaksojen osaamistavoitteiden selittäminen ja arviointimenetelmien monipuolinen ja innostava hyödyntäminen.
Palkinto jaettiin yhdeksännen kerran. Aikaisemmin palkinto on myönnetty Jukka-Pekka Rannalle, Elina Niemitalo-Haapolalle, Katja Sutelalle, Vesa-Matti Pohjaselle, Oliver Jardelle, Matti Niemelälle, Matti Kangaspuoskarille ja Eetu-Pekka Heikkiselle.
Valinnan teki Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus kokouksessaan 22.1.2025.
Julkaistu
SHARE
Tuuli Heikura
Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja ja kauppatieteiden maisteri, joka nauttii syväluotaavista ilmiöjutuista, kuluttaa lenkkipolkuja kahden koiransa kanssa ja haaveilee mankelin omistamisesta.
