Avainsana: opiskelu

Kampus karanteenissa – Miten opiskelu etänä sujuu eri tiedekunnissa?

Yliopisto on kiinni ja opinnot suoritettava etänä koulutusohjelmasta huolimatta. Miten etänä opiskelu onnistuu eri tiedekunnissa?

Ilmiöt Opiskelu

TEKSTI Iida Putkonen

Oulun yliopisto sulki ovensa 18. maaliskuuta. Kampuksien sulkeutumisen mukana kaikki opiskelijat siirtyivät etäopetukseen. Kysyimme neljältä opiskelijalta, miten opiskelu etänä onnistuu – vai onnistuuko opiskelu ollenkaan.

WENNY SANTANIEMI, BIOKEMIA 

Miten rajoitteet ovat vaikuttaneet opintoihisi?

Teen pro graduun liittyvää laboratoriotyötä, joten yliopiston sulkeminen vaikuttaa opintojeni etenemiseen huomattavasti. Työ on virallisesti jäissä rajoitusten loppumiseen asti ja gradun viimeinen palautuspäivä tulee siirtymään menetettyjen päivien verran tulevaisuuteen. Kursseja minulla ei tällä hetkellä ole.

Tuliko tilanne yllätyksenä, vai osasitko varautua tähän?

Tilanne ei tullut kovinkaa suurena yllätyksenä. Yliopisto oli jo aiemmin kannustanut etätyöhön ja Kontinkankaan kampus oli alkanut hiljentyä lääketieteen opiskelijoiden karanteenin takia. Itse olin kuitenkin olettanut, että graduopiskelijat pääsisivät yhä labraan, sillä työntekijöille tämä oli vielä sallittua. Määräykset kuitenkin tarkentuivat yliopiston sulkemisilmoitusta seuraavana päivänä ja minutkin passitettiin kotiin.

Jos asiat tästä pitkittyvät niin valmistuminen tulee kyllä lykkääntymään.

Millaista arki on, kun kampus on suljettu?

Tällä hetkellä paras vertaus siihen, miltä tämä tuntuu, on varmaan pitkitetty esseen teko tai tenttiinlukuviikonloppu. Olen koittanut aikatauluttaa päiväni siten, että vietän arkipäivien työtunnit gradun kirjallisuuskatsausta ja muita ei-tuloksia-vaativia osioita kirjoittaen ja vietän illat sitten normaalisti. Välissä olen päässyt myös mukavasti tekemään rästissä olevia kotihommia ja aloittelemaan kevätsiivousta.

Miltä muutokset tuntuvat? Vaikuttaako tämä opintojesi etenemiseen tai valmistumiseen? Entä esimerkiksi kesätöiden saamiseen?

Harmittaahan se tietenkin, varsinkin koska aloitin laboratoriotyö vaiheeni vasta maaliskuun alussa. Jos rajoitukset kestävät vain kuukauden niin valmistumiseni ei onneksi pitäisi myöhästyä kovin paljoa, koska saan muuten syksyyn sijoittuneen kirjoitusvaiheen mukavasti aloitettua jo nyt. Jos asiat tästä pitkittyvät niin valmistuminen tulee kyllä lykkääntymään.

Mikä mietityttää tai pelottaa? Olisitko kaivannut tilanteeseen lisäohjeita yliopistolta? Mikä auttaisi nyt opintojen kanssa?

Itseäni tilanne ei juuri ahdista. Nyt odotan hieman mielenkiinnolla miten matkustamista ruvetaan rajoittamaan, sillä suunnittelin viettäväni aikaa vanhempieni luona Keski-Suomessa. Yliopistolta olisin toivonut hieman nopeampaa ja selkeämpää tiedonsaantia alkuvaiheessa.

Onko jotain, mitä haluaisit vielä sanoa tilanteesta ja opinnoistasi?

Ei tässä kai muuta kuin tsemppiä ja jaksamista kaikille opiskelijoille, etenkin graduaan kirjoittaville.

TIIA SIVULA, LOGOPEDIA

Miten rajoitteet ovat vaikuttaneet opintoihisi?

Pystyn suorittamaan kaikki kurssini tilanteesta huolimatta, mutta niihin on tullut toki muutoksia. Suoritustapa joissakin on muuttunut esimerkiksi tentistä esseisiin ja osan kohdalla tilanne on vielä epäselvä.  Ilmeisesti joitakin kursseja on jouduttu siirtämään syksylle. Opiskelu on itsenäisempää kuin normaalitilanteessa.

Luovuus tehdä ja keksiä käyttökelpoista materiaalia ja mukautumiskyky tulevat tarpeeseen.

Suurin vaikutus tilanteella on pitämiimme puheterapioihin. Vaihtoehtoina on käytännössä pitää terapia etänä videoyhteyden välityksellä, jättää tauolle tai keskeyttää. Opinnoissani ei ainakaan tähän mennessä ole ollut lähes ollenkaan opetusta etäkuntoutuksen toteuttamisesta. Luovuus tehdä ja keksiä käyttökelpoista materiaalia ja mukautumiskyky tulevat tarpeeseen. Koen, että tilanteesta oppii hyvin paljon tulevaisuuden työtä varten.  On hienoa, että tilanteeseen reagoitiin, ja meille järjestettiin mahdollisuus osallistua etäkuntoutuskoulutukseen.

Tuliko tilanne yllätyksenä, vai osasitko varautua tähän?

Tulihan se, enkä ollut oikeastaan osannut varautua. Eniten on yllättänyt se, kuinka nopeasti tilanne muuttuu kaiken suhteen. On kuitenkin hienoa, että asia otetaan vakavasti ja muutoksia tehdään nopeasti. 

Jos olet etäopetuksessa, miltä opiskelu tuntuu? Onko sinulla kursseja, joita ei pysty opettamaan etänä?

Etäopetus ei itselleni ole niinkään ongelma, sillä varsinkin aamuluentoja on mielestäni mukava seurata kotoa käsin. Toisaalta kuitenkin kaipaan lähiopetusta, sillä tietynlaiset asiat, kuten opintopiirit tai ryhmätyöt, eivät onnistu etänä yhtä sujuvasti. Kursseihini etäopetus aiheuttaa haasteita, mutta niitä kaikkia on käytännössä mahdollista opettaa etänä. 

Erääksi ongelmaksi on kuitenkin muodostunut vaadittavien kurssikirjojen saaminen, kun kirjasto on kiinni. Tärkeää mielestäni olisi, että kurssien pitäjät yrittäisivät pitää opetuksen laadun ja määrän mahdollisimman muuttumattomana suoritustapojen ja opetustapojen vaihtuessakin.

Millaista arki on, kun kampus on suljettu?

Joinakin päivinä on vaikea löytää motivaatiota hommien tekemiseen, sillä usein tein koulujuttuja yliopistolla. Vaikka kotonakin saan tarvittavat tehtävät tehtyä, päivistä puuttuvat monet itselle tärkeät rutiinit; tärkeimpänä aamulla yliopistolle lähteminen. Toisaalta on mukava, että omaan päivärytmiin pystyy vaikuttamaan enemmän. Arkeen vaikuttaa myös paljon se, ettei opiskelukavereita näe päivittäin. Yhdessä opiskelu on motivoivaa ja minulle tärkeää, joten olemme järjestäneet yhteisiä etäopiskeluhetkiä.

Miltä muutokset tuntuvat? Vaikuttaako tämä opintojesi etenemiseen tai valmistumiseen? Entä esimerkiksi kesätöiden saamiseen?

Vaikka opintojen suorittaminen on nyt erilaista ja tämä aiheuttaa välillä stressiä, en koe etäopintoja ylitsepääsemättömiksi. Tilanne on myös henkilökunnalle uusi ja odottamaton, joten en odota täydellisyyttä.

Tämä ei vaikuta valmistumiseeni eikä myöhästytä opintojani, mutta olenkin vasta toisella vuosikurssilla.  En tiedä, onko tilanne monimutkaisempi logopedian opiskelijoilla, jotka ovat tällä hetkellä esimerkiksi loppuharjoittelussa.

Itselläni on työpaikka opiskeluiden ohella, jossa työskentelen myös kesällä. Siksi kohdallani kesätöiden hakeminen ei ole ajankohtaista. Lomautuksen ja töiden vähyyden mahdollisuus on silti ahdistava, sillä tilanne monella alalla on hyvin epävarma ja muuttuva.

Mikä mietityttää tai pelottaa? Olisitko kaivannut tilanteeseen lisäohjeita yliopistolta? Mikä auttaisi nyt opintojen kanssa?

Epävarmuus mietityttää, mutta ajattelen, että tilanteeseen on yritettävä parhaansa mukaan sopeutua. Olen mielestäni saanut varsinkin logopedian henkilökunnalta riittävästi ohjeita ja koen, että meitä autetaan tarpeen tullessa. Mielestäni tässä tilanteessa on tärkeää, että eri tahot ovat ymmärtäväisiä ja joustavia ottaen huomioon opiskelijoiden erilaiset lähtökohdat etäopiskelun suorittamiselle.

Onko jotain, mitä haluaisit vielä sanoa tilanteesta ja opinnoistasi?

Koska itselleni hyvin tärkeää opiskelussa on yhteisöllisyys, on ollut tosi kiva huomata, kuinka ainejärjestöt pyrkivät järjestämään toimintaa myös etänä. Hyvä yhteishenki opiskelijoiden välillä auttaa jaksamaan ja vertaistuen saaminen on mielestäni arvokasta. Tsemppiä kaikille!

HANNU OIKARINEN, HAMMASLÄÄKETIEDE

Miten rajoitteet ovat vaikuttaneet opintoihisi?

Harvat luennot ovat siirtyneet etäluennoiksi, osa luennoista myös siirretty. Tietosuoja rajoittaa osin etäluentoja. Kliininen harjoittelu on täysin tauolla, potilaita ei oikein voi etänä hoitaa. Etätehtäviä on tulossa myös kliinisen osaamisen tueksi, mutta on kaikille ymmärrettävää että käytännön harjoittelua ei voi korvata.

Etätehtäviä on tulossa myös kliinisen osaamisen tueksi, mutta on kaikille ymmärrettävää että käytännön harjoittelua ei voi korvata.

Tuliko tilanne yllätyksenä, vai osasitko varautua tähän? 

Henkilökohtaisesti arvasin tilanteen kehittyvän tähän, mutta yliopiston sulkeminen tuli silti nopeammin kuin kuvittelin. 

Jos olet etäopetuksessa, miltä opiskelu tuntuu? Onko sinulla kursseja, joita ei pysty opettamaan etänä?

Luennot on sujuneet hyvin etäyhteydellä. Kliininen harjoittelu ei onnistu.

Millaista arki on, kun kampus on suljettu?

Arki on melko pitkäveteistä, mutta saapahan välillä levätä.

Miltä muutokset tuntuvat? Vaikuttaako tämä opintojesi etenemiseen tai valmistumiseen? Entä esimerkiksi kesätöiden saamiseen?

Hammaslääketieteen opiskelijoilla viransijaisuuskelpoisuuden saaminen on vielä vähän auki, samoin 5. vuosikurssilla valmistuminen. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kesätyötkin näyttävät olevan liipasimella, kun monet kunnat ajavat kiireetöntä hammashoitoa alas. Kysymyksiä on paljon enemmän kuin vastauksia.

Mikä mietityttää tai pelottaa? Olisitko kaivannut tilanteeseen lisäohjeita yliopistolta? Mikä auttaisi nyt opintojen kanssa?

Kommunikaatio on sujunut hyvin yliopiston ja opiskelijoiden välillä. On ymmärrettävää, ettei vastauksia kaikkeen ole.

Onko jotain, mitä haluaisit vielä sanoa tilanteesta ja opinnoistasi?

Yliopiston CS-turnausta odotellessa.

MARKETTA JUOLA, KEMIA

Miten rajoitteet ovat vaikuttaneet opintoihisi?

Koronan takia kurssit ovat muuttuneet etäkursseiksi. Onnekseni minulla ei ollut tälle jaksolle enää oman pääaineen laboratoriokursseja, sillä ne on kai jouduttu perumaan ja tehdään ehkä kesällä. Tilanne niiden suhteen vaikuttaa aika epäselvältä. Fysiikassa esimerkiksi laboratoriokurssi muutetaan etänä suoritettavaksi, minkä toteutus hämmentää minua. Erään tällä hetkellä käymäni kurssin luennoitsija on karanteenissa Saksassa.

Etäopiskelu myös pahentaa tunnetta, että pitäisi olla koko ajan opiskelemassa ilman vapaa-aikaa, sillä opiskelua ei voi sitoa kodin ulkopuoliseen paikkaan.

Tuliko tilanne yllätyksenä, vai osasitko varautua tähän?

Tilanne eskaloitui aika nopeasti, mutta en itse tuntenut missään vaiheessa järkytystä tai paniikkia. Olin kai jo alitajuisesti varautunut siihen, että epidemia iskisi Suomeenkin kunnolla.

Jos olet etäopetuksessa, miltä opiskelu tuntuu? Onko sinulla kursseja, joita ei pysty opettamaan etänä?

Etäopetus tuntuu aika kankealta. Kaikilla opettajilla ei ole teknistä osaamista, jota vaadittaisiin kunnollisen etäopetuksen järjestämiseen. Etäopiskelu vaatii myös opiskelijalta paljon. On yllättävän vaikeaa saada itsensä opiskelemaan jos koko päivä on vain yksin kotona istumista. Olen myös aika hajamielinen, joten nyt rutiinin puuttuessa minun on vaikea muistaa, mikä viikonpäivä on menossa ja mitä minun pitäisi milloinkin palauttaa, vaikka palautuspäivät lukevatkin Moodlessa. Etäopiskelu myös pahentaa tunnetta, että pitäisi olla koko ajan opiskelemassa ilman vapaa-aikaa, sillä opiskelua ei voi sitoa kodin ulkopuoliseen paikkaan.

Millaista arki on, kun kampus on suljettu?

Eläminen tuntuu jotenkin irralliselta, kun ei näe tuttuja tai käy harrastuksissa. Tavallaan se on helpottavaa, sillä normaalisti saatan viettää pitkiäkin päiviä yliopistolla ilman kunnon taukoja.  Tämä tuntuu mahdollisuudelta yrittää oppia kuuntelemaan enemmän omaa kehoaan. Kun kaikki opinnot ovat etänä niin vanhempani ovat suostutelleet minua opiskelemaan kotipaikkakunnalta käsin.

Miltä muutokset tuntuvat? Vaikuttaako tämä opintojesi etenemiseen tai valmistumiseen? Entä esimerkiksi kesätöiden saamiseen?

Tilanne vaikuttaa siltä, että pystyn suorittamaan kaikki kurssini suunnitelmien mukaisesti, joten tämän ei toivon mukaan pitäisi vaikuttaa opintojeni etenemiseen. Itselläni tilanne ei vaikuta kesätöiden saamiseen, mutta voi olla että tämä vaikuttaa varsinaiseen työhön. Tiedän, että joillakin tulee vaikeuksia suorittaa kaikkia kursseja, mikä vaikuttaa heidän palkkaansa, sillä palkka on riippuvainen opintopisteiden määrästä.

Mikä mietityttää tai pelottaa? Olisitko kaivannut tilanteeseen lisäohjeita yliopistolta?

Itseäni pelottaa ensisijaisesti viruksen taloudelliset seuraukset ja tuleva työllisyystilanne. Olen myös huolissani ihmisistä joiden mielenterveyden kannalta ihmiskontaktit ovat hyvin tärkeitä ja jotka voivat nyt olla huonommin yhteydessä turvaverkkoonsa. Varsinkin, kun tällainen kriisi voi lisätä ahdistusta.

Olisin yliopistolta toivonut nopeampaa ja selkeämpää tiedotusta, kun havaittiin yliopisto-opiskelijoiden sairastuneen. Itse kuulin tapahtumasta Whatsapp-ryhmästä. 

Mikä auttaisi nyt opintojen kanssa?

Suoraan sanottuna en tiedä. Itseäni auttaisi jos voisi opiskella yhdessä jonkun kanssa, mutta siinä on omat ongelmansa.

Onko jotain, mitä haluaisit vielä sanoa tilanteesta ja opinnoistasi?

Toivon että kaikki ottaisivat tilanteen vakavasti, mutta ymmärtäisivät että maailma ei tähän kaadu.

Julkaistu

SHARE

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää:

Ilmiöt Opiskelu

Iida Putkonen

Minusta tuli yliopistofani

Tulin hakemaan yliopistosta tutkinnon, mutta matkani varrella tapahtuikin muodonmuutos, kirjoittaa Elina Korpi kolumnissaan.

Kolumni

TEKSTI Elina Korpi

Olen kokenut muodonmuutoksen. Se alkoi vuonna 2015, kun aloitin opinnot yliopistossa.

Kun aloitin opintoni, ajattelin yliopiston olevan välietappi, jonka jälkeen pääsen jatkamaan uuteen ammattiin. Tulin yliopistoon puhtaasti suorittamaan tutkinnon ja päästäkseni lähtöruutuun työelämässä. Ehkä tutustuisin muutamaan uuteen tulevaan kollegaan. Alanvaihtajana minulla ei kuitenkaan ollut paljoa aikaa.

Edellisestä tutkinnosta sain ammatin ja työpaikan, mutta jokin kuitenkin kutkutteli hakemaan yliopistoon opiskelemaan opettajaksi, mitä olin ajatuksissani pyöritellyt teini-iästä asti. Suunnitelmanani oli: “Paperit ulos ja töihin!”. Mutta toisin kävi.

Alussa tuntui, että on vain yksi tapa olla opiskelija. Ajan kuluessa huomasin, että jokainen tekee tämän omalla tavallaan.

Innostuin ajatuksesta pitää puolivakavaa valokuvausharrastustani yllä ja menin puheille silloisen Ylkkärin toimitukseen, jossa olen nyt valokuvannut epäsäännöllisen säännöllisesti 4,5 vuotta. Olen ollut opiskelija ja nautiskellut opiskeluajastani täällä siinä missä muutkin.

Haalareissani ei tosin ole yhtään merkkiä, enkä ole kertaakaan jonottanut bilelippuja. Melkein hävettää myöntää, koska se tuntui ensimmäisinä vuosina niin tärkeältä. Pian kuitenkin huomasin, että saan itse määritellä sen, mikä on minulle opiskeluaikana tärkeää.

Nyt olen ollut yliopistossa lähes viisi vuotta ja opintojen loppu häämöttää: valmistuminen on lähempänä kuin koskaan ennen. Opintojeni viimeisen kevään kynnyksellä aloin pohdiskella kulunutta aikaa ja sen merkitystä.

Huomasin, että näistä vuosista tulee jäämään reppuun paljon muutakin kuin tutkinto, ja sille kaikelle täytyy antaa aikaa. Koko aika täällä on ollut yksi iso oppimisprosessi. Se on niin iso, että tässä vaiheessa pystyn toteamaan vain, että muodonmuutos on tapahtunut.

Suuri osa tätä kokemusta on kuitenkin jotain muuta kuin minä ja oma muutokseni. Erilaisia opiskelukavereita, opettajia sekä muita eteenpäin työntäjiä on tässä matkan varrella on tielleni ilmestynyt.

He ovat tarjonneet herkullisia mahdollisuuksia porinoille ja höpöttelyille sekä yhdessä tekemiselle yliopistolla. Kaikki tämä on antanut oman tavan retkeillä läpi yliopistovuosien, sekä kasvaa ja kehittyä siinä sivussa.

Syksystä 2015 on nyt vierähtänyt tovi. Tulin hakemaan yliopistosta tutkinnon, mutta matkani varrella tapahtuikin muodonmuutos. Tässä muutoksessa minusta tuli yliopistofani, ja käsitteellä yliopisto onkin minulle nyt ihan ikioma merkitys.

Julkaistu

SHARE

Elina Korpi

Lue lisää:

Kolumni

Elina Korpi

Ei vain ratas koneistossa – Elsi Salovaara kertoo ammatikseen ihmisten tarinoita

Elsi Salovaara vaihtoi alaa kesken opintojensa, eikä päätynytkään opettajaksi. Toimittajan työ oli lapsuuden ystäväkirjoihin kirjattu haave, joka tuli todeksi.

Alumnilta oppia

TEKSTI Kerttu Juutilainen

KUVAT Kerttu Juutilainen

“Yhdistän yliopistoon aina sen tuoksun. Se on hirveän kotoinen”, Elsi Salovaara kertoo.   

Kajaanilaissyntyinen Salovaara valmistui yliopistosta filosofian maisteriksi vuonna 2008. Hän ehti  historian ja lukuisten sivuaineopintojen ohella toimia myös aktiivisesti ainejärjestössään ja ylioppilaskunnassa.

“Yliopistoajoilta on aivan ihania muistoja”, Salovaara tiivistää kahdentoista vuoden ajanjakson elämästään.

“Ikuisuusopiskelija” toivoo, että myös nykyopiskelijat ehtisivät kokeilla, harrastaa ja toimia yhdistyksissä. Tunnelman muutoksen opiskelijaelämässä hän kertoo itsekin aistineensa.

“Olen tyytyväinen siihen, että minun ei tarvinnut niin vauhdilla edetä. Omalle osalle ei tullut sellaista stressiä tai ahdistusta, mitä monella on nykyään.”

Omista opinvuosistaan Salovaara nimeää antoisimmiksi juuri yhdistys- ja harrastustoiminnan sekä niiden merkeissä tavatut ystävät yli tiedekuntarajojen.

Erityisen ilolla Salovaara muistelee Oulun yliopiston kainuulaista opiskelijayhdistystä, Kaenoa, jota hän oli mukana perustamassa.

“Perustajina saimme tehdä yhdistyksestä juuri sellaisen kuin halusimme.”

Vankaksi luotu perusta ja yhteisöllinen kainuuhenkisyys ovatkin tuoneet Kaenon jo pitkään ikään: 20-vuotiskemuja vietettiin hiljattain Teekkaritalolla.

“Kuin oma lapsi olisi kaksikymppinen, tuntuu hienolta!”

Nykyään Salovaara toimii muun muassa Lions Club Oulun Pokkitörmän sihteerinä sekä Kansallisen Lastenliiton Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtajana.

“Viime aikoina on tuntunut siltä, että paukut on annettu ja yhdistyksiä voisi alkaa karsimaankin. Toisaalta tätäkin olen puhunut jo monta vuotta”, Salovaara naurahtaa.

Ihmisten kohtaaminen kiinnostaa

Varhaisissa uranäkymissään Salovaara oli aikeissa suuntautua opettajaksi. Auskultointivuoden käytännön kokemukset pistivät hänet kuitenkin epäilemään soveltuvuuttaan ja pohtimaan uranäkymiä uusiksi.

Läheinen suhde kirjoittamiseen ja kokemukset Tiiman ainejärjestölehden toimittamisesta herättivät uteliaisuuden toimittajan työtä kohtaan. Alassa kiinnosti sama ihmisläheisyys kuin opettamisessakin.

“Löysin silloin myös vanhoja, ala-asteen ystäväkirjoja. Niihin olin aina kirjoittanut, että isona haluan kirjailijaksi tai toimittajaksi. Ystäväkirjat vahvistivat ajatukseni alanvaihdosta.”

Salovaara vaihtoi suuntaa kesken opintojensa ja hakeutui tiedeviestinnän opintoihin toiveinaan päästä toimittajaksi.

Vuosina 2006–2007 Salovaara sai tilaisuuden kokeilla siipiään toimittajana, kun hän hakeutui Oulun ylioppilaslehden päätoimittajaksi. Myös tuota ajanjaksoa hän muistelee lämpimästi.

“Niistä ajoista olen onneksi vähän kehittynyt aikatauluissa. Silloin tehtiin aina viimeisenä päivänä viisi juttua, lehti lähetettiin painoon yhdeltätoista illalla”, hän naurahtaa.

Salovaara kertoo itse lukevansa lehtiä laidasta laitaan naistenlehdistä Suomen kuvalehteen, ”kaiken mitä postiluukusta tulee”. Uteliaisuus ilmaisjakeluja kohtaan, rohkaisi Salovaaraa hakeutumaan myös Rauhan Tervehdyksen toimitussihteeriksi vuonna 2007.

“Monet vähän ihmettelivät hakeutumistani Rauhan Tervehdykseen, mutta itse olin aina löytänyt lehdestä kivaa luettavaa.”

Salovaara kertoo nauttivansa työskentelystä pienessä, viiden hengen toimituksessa.

“On saanut jättää omaa käden jälkensä koko porukalla. Ei koe olevansa vain yksi pieni ratas koneistossa, vaan työlläni on merkitys.”

Tulevaisuudessa kirja?

Salovaara pitää vahvuuksinaan toimittajan työssä ulospäinsuuntautuvaa luonnettaan ja kainuulaista rempseyttään. Hän korostaa kuitenkin alalla tarvittavan monenlaisia persoonallisuuksia: kyky kuunnella ja kysyä oikeita kysymyksiä ovat hänen työssään keskeisintä osaamista.

Kirjoittamisen ja toimittajan työn parissa Salovaara kertoo pysyttelevänsä todennäköisesti tulevaisuudessakin.

“En ole keksinyt mitään yhtä mielenkiintoista ammattia. Minusta on hirveän mielenkiintoista lukea lehtiä, muiden ihmisten näkemyksiä, faktaa, elämäntarinoita. Ne ovat aivan elämän suola. Jos sellaista samaa voisi olla antamassa, voisiko parempaa ollakaan?”

 

Kuka?

Elsi Salovaara

» Kotoisin Kajaanista, asuu nykyään Oulussa perheensä kanssa.

» Valmistui vuonna 2008 filosofian maisteriksi Oulun yliopistosta.

» Opiskeli muun muassa historiaa ja tiedeviestintää.

» Toimi opiskeluaikanaan Oulun ylioppilaslehden päätoimittajana vuosina 2006–2007.

» Nykyisin Rauhan Tervehdys -lehden päätoimittaja.

» Haaveilee tulevaisuudessa vuorotteluvapaan pitämisestä, jolloin voisi toteuttaa toisenkin, lapsuuden ystäväkirjoihin kirjoitetun aikeen ja kirjoittaa kirjan.

» Harrastaa lukemista ja erilaisissa järjestöissä toimimista.

Julkaistu

SHARE

Kerttu Juutilainen

Tieteiden ja aatteiden historian opiskelija, runojen ystävä ja Saul Goodmanin salainen ihailija.

Lue lisää:

Alumnilta oppia

Kerttu Juutilainen

”Tuli oltua vähän pioneerikin” – Vuoden Professori Anssi Paasi tiesi alusta asti, että tulisi muuttamaan maantiedettä

Professoriliitto palkitsi Oulun yliopiston maantieteen professorin Anssi Paasin Vuoden Professorina 2020 17. tammikuuta. Paasi kertoo, että liiton myöntämästä tunnustuksesta huolimatta hän ei suinkaan ole aina ollut oman alansa edustajien suosiossa.

Ihmiset

TEKSTI Iida Putkonen

KUVAT Iida Putkonen

Anssi Paasi tiesi jo opiskeluaikanaan haluavansa muuttaa suomalaista maantiedettä. Pitkä professorin ura Oulussa alkoi 1989. Ennen professuuria luonnontieteellisessä tiedekunnassa Paasi opiskeli maantiedettä Joensuun yliopiston (nyk. Itä-Suomen yliopisto) yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa. Vaikka ura onkin kestänyt useita vuosikymmeniä, ei alan valinta ollut hänelle itsestäänselvyys.

“Toisella tuurilla olisin ehkä ihan eri alalla”, maantieteilijä sanoo.

Urheilullinen Paasi kertoo harkinneensa aluksi liikuntatieteellisiä opintoja Jyväskylässä. Sen lisäksi hän haki englantilaiseen filologiaan saadakseen armeijasta lomaa, mutta kumpikaan polku ei auennut. Lopulta lukiokaverin kertomus maantieteestä ohjasi professorin elämäntyönsä ääreen.

“Maantiede oli vähän random, mutta ajattelin, että sehän oli ihan kiva aine lukiossa ja ostin pääsykoekirjan. Huomasin sitä lukiessani, että oppiaine oli muuttunut teoreettisemmaksi, ja se oli mahtavaa.”

Kirjasta innostuneena Paasi opiskeli pääsykokeisiin, osasi hyvin ja pääsi sisään. Innostus alaan on jatkunut yhä tähän päivään asti, vaikka professori sanookin alan valinnan olleen sattumaa.

Pikaista tahtia tohtoriksi

Oman alansa löydettyään Anssi Paasi ei aikaillut hetkeäkään. Hän aloitti opintonsa syksyllä 1976 ja sai maisterin pätevyyttä vastaavat paperit alle kolme vuotta myöhemmin keväällä 1979. Maantieteilijä kertoo opintojensa sisältäneen päällekkäisiä kursseja ja iltaluentoja, mutta myös vapaata aikaa ystävien kanssa.

Kiireistä huolimatta Paasi ehti opiskella runsaasti myös sivuaineita. Yhteiskuntatieteisiin nojautuva tutkinto sai silloisen opiskelijan kiinnostumaan ihmisen kokemusmaailmasta maan muotojen sijaan. 

“Minua kiinnostivat ihmisten kokemukset. Tein väitöskirjani alueellisista identiteeteistä ja alueiden rakentumisesta. Sen jälkeen siirryin Suomen itärajalle tutkimaan sitä, kuinka rajan läheisyys vaikutti ihmisen arkeen. Huomasin, että tärkein asia, joka heidän elämäänsä määritteli, oli raja”, Paasi kertoo. 

Uusi suunta jatkotutkimukselle avautui, kun Paasille selvisi, että hänen ajatuksensa rajoista ei ollut sama kuin aiemman tutkimuskirjallisuuden tarjoama. Mukautumisen sijaan hän päätti kehittää uutta.

“Niinpä huomasin pian olevani rajatutkija ja poliittisen maantieteen edustaja.” 

Rajojen tutkiminen ohjasi Paasin uraa, eikä aihe ole vieläkään kulutettu loppuun. Viime vuonna ilmestynyt oululaisten maantieteilijöiden toimittama Borderless World for Whom? jatkaa aiheen kehittämistä pohtimalla rajoja, liikkuvuutta ja etiikkaa. 

Pioneeri herätti pahaa verta

Vuoden professori -palkinnon perusteluissa Paasi nimettiin Suomen kansainvälisesti tunnetuimmaksi ihmismaantieteilijäksi. Professori myöntää olleensa “vähän pioneerikin”.

“Nuorten tutkijakollegoideni Perttu Vartiaisen ja Pauli Karjalaisen kanssa ajateltiin, että aletaan muuttamaan suomalaista maantiedettä”, hän kertoo. Kaverukset halusivat tehdä maantieteestä teoreettisempaa ja kansainvälisempää. Juuri pääsykoekirjan teoreettinen ote houkutteli Paasin alalle, ja hän tahtoi omalta osaltaan ohjata alaa enemmän siihen suuntaan.

Vaikka teoreettisesti suuntautunut ihmismaantiede on tänä päivänä Suomessakin jo valtavirtaa, alan uudelleenmäärittely ei aluksi herättänyt muissa yliopistoissa kiitosta.

“Kun tuli pienestä perifeerisestä Joensuun yliopistosta ja alkoi uudistaa maantiedettä, se herätti aika paljon pahaa verta. Alan lehtien sivuilla kirjoiteltiin ja kysyttiin, ‘Mitä he luulevat tekevänsä?’”, Paasi kertoo. 

Negatiivinen huomio ei kuitenkaan pysäyttänyt kolmikkoa. Ihmismaantieteilijä Paasi kertoo sen vain kiihdyttäneen vauhtia. 

“Kun oli lähtenyt sille tielle, ei ollut enää vaihtoehtoja. Me halusimme uudistaa maantiedettä, eikä ollut enää paluuta.” 

Tutkijan arki on tuttua

Väiteltyään tohtoriksi Paasi haki professorin virkaa Oulun yliopistosta. Reaktio tieteenalalla ei ollut positiivinen. Silloin 31-vuotias tohtori oli herättänyt huomiota omaperäisillä ideoillaan, ja kun yliopisto asetti hänet ehdokkaista korkeimmalle sijalle, seitsemän hakijaa neljästätoista valitti päätöksestä.

Valitukset tehtiin pääsääntöisesti kahdesta syystä: Paasi oli yhteiskuntatieteilijä, joka haki luonnontieteelliseen tiedekuntaan, ja aivan liian nuori professoriksi.

“Siihen aikaan hakuprosessit olivat pitkiä. Minun piti kirjoittaa vastineita ja perustella, miksi professuuri kuului minulle”, Paasi kertoo.

Lopulta uusi professori aloitti työssään elokuussa 1989 ollessaan 33. Nykyään 64-vuotias Paasi on jatkanut rajojen tutkimusta ja ihmismaantieteiden kehittämistä, ja saa kritiikin sijaan kiitosta. 

Tutkijan arkeen kuuluu professorin mukaan kurssien opettamista, post doc -tutkijoiden ja väitöskirjojen ohjaamista sekä itse tutkimusta. Tutkijan työssä Paasi ei suinkaan kyllästy samoihin käsitteisiin, vaan kokee pitkäjänteisen työn olevan paras edistymistapa.

“Tutkijan ei pitäisi hyppiä muotien perässä. Minusta ei ole produktiivista loikkia tutkimusaiheesta toiseen kuin jänis. On parempi olla jokin linja, jota pitkin etenee ja aihepiiri, jota syventää.”

Arki tutkijana on Paasista pohjimmiltaan nykyään samankaltaista kuin muutama vuosikymmen sitten: se koostuu kursseista, esitelmistä, lukemisesta ja kirjoittamisesta. Hän kokee uuden tutkimuksen ja opetustyön kulkevan käsi kädessä.

“Pyrin siirtämään opetuksessa tutkimani tiedon uusille opiskelijoille, jotta uusin tieto olisi aina saatavilla”, professori kertoo. 

Alalla on nähty myös muutoksia, mistä Paasi on innoissaan.

“Meille on Ouluunkin saatu nyt ensimmäiset naisprofessorit. Ala on aiemmin ollut vahvasti sukupuolittunut, mutta nyt tilanne alkaa olla, että naiset ovat ottamassa paikkansa maantieteessä jokaisessa yliopistossa. Maantieteen opiskelijoista suurin osa on naisia, joten naisprofessorit ovat heille myös tärkeitä esikuvia”, hän kertoo.

Palkinto on iso kunnia

Pitkän uransa jälkeen Anssi Paasi palkittiin Vuoden Professorina. Tämä on ensimmäinen kerta, kun palkinto on myönnetty maantieteilijälle. Paasi kertoo lukeneensa palkinnon saamisen jälkeen sen myöntämisperusteita: “Erinomainen ura, jonka lisäksi jotain erityistä.” Alansa edelläkävijän polussa riittää selvästi erityisyyksiä, myös professorin itsensä mielestä. 

“He olivat kaivaneet esille hyvät perustelut. Kun luin niitä, koin että kyllähän se niin meni. Olen koko urani yrittänyt nostaa meidän alamme profiilia, ja olen omasta mielestäni onnistunut.” 

Vaikka perusteissa tätä painotettiinkin, Paasi ei halua erityisesti korostaa olevansa kansainvälisesti tunnetuin suomalainen ihmismaantieteilijä. 

“En oikeastaan osaa ajatella asiaa niin. Minua kyllä kutsutaan paljon ulkomaille esitelmöimään ja töihini viitataan aika mukavasti. Arkielämä, ystäväni ja harrastukseni pysyvät kuitenkin samoina.”

Itse palkinto on professorille kunnia niin henkilökohtaisesti kuin tieteenalan puolesta. 

“Kun takana on pitkä ura, kai siitä jotain villoja pitää jäädä (nauraa).” 

 

Kuka?

Anssi Paasi

64-vuotias maantieteiden professori Oulun yliopistossa.

Sai Professoriliiton jakaman Vuoden Professori -palkinnon 17. tammikuuta 2020.

Valmistunut Joensuun yliopistosta 1979.

Väitteli tohtoriksi 1986 ja kehitti väitöstutkimuksessaan alueteoriaa.

Aloitti Oulun yliopiston maantieteiden professorina 1989.

Parasta opiskelussa olivat vaimon tuki, ystävät ja Joensuun nouseva musiikki-skene, etenkin Hassisen kone, ym. bändit.

Kehottaisi nykyopiskelijaa löytämään elämää myös opintojen oheen ja osoittamaan aktiivisuutta esimerkiksi ainejärjestöissä tulevaa työelämääkin ajatellen.

Vapaa-ajallaan harrastaa liikuntaa ja kuuntelee musiikkia.

 

Julkaistu

SHARE

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää:

Ihmiset

Iida Putkonen

Saako opiskelija haaveilla paremmasta?

Opiskelijan asema on monin tavoin turvattu ja hyvä Suomessa. Saako opiskelija unelmoida, vai pitäisikö nykyiseen tilanteeseen pitäisi jo tyytyä?

Ilmiöt

TEKSTI Essi Erkkilä

KUVAT Ville Paananen

”Oletteko kuulleet, että olisi olemassa maa, joka maksaa sulle opiskelusta? Hullua!”

Ajatus on kalifornialaisen vaihto-opiskelijan, joka aidosti luuli Suomen opintotukijärjestelmää urbaaniksi legendaksi. Hän järkyttyi, kun samassa vaihtokohteessa opiskellut suomalainen ystäväni valaisi hänelle sen olevan totta.

Ulkomailta katsottuna Suomi varmasti vaikuttaakin opiskelijan unelmalta. Tarjolla on kaikille avoin yliopistokoulutus, EU- ja ETA-maiden sisältä tuleville opiskelijoille vieläpä ilman lukukausimaksuja. Joka kuukausi valtio maksaa opiskelijoille verovaroista opintorahaa sekä yleistä asumistukea, jos opinnot ovat edenneet riittävästi. Töissä ei ole opintojen ohella pakko käydä, sillä tarjolla on elämisen tueksi valtion takaama opintolaina. Laina on matalakorkoista ja ajoissa valmistuessa siitä saa onnitteluna reilun hyvityksen.

Taloudellisen tuen lisäksi yhteiskunta auttaa opiskelijoita muillakin tavoilla. Opiskelijoille tarjotaan Kelan ateriatuettu ruokailu ja terveysongelmien kanssa voi kääntyä Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) pariin. Opiskelijaa muistetaan myös opiskelija-alennuksilla monissa paikoissa, esimerkiksi ravintoloissa ja museoissa. Kaikki tämä on todellista luksusta verrattuna esimerkiksi valtameren toiselle puolelle, jossa yhdysvaltalaisopiskelijalla saattaa olla kolmen vuoden opintojen jälkeen opintolainaa yli satatuhatta dollaria.

Suhteellisen hyvin turvatusta asemastaan huolimatta suomalaiset opiskelijat haluavat kuitenkin enemmän ja parempaa.

He haluavat turvatumpaa asemaa yhteiskunnassa, hengähdystaukoa opinnoista ja joustovaraa esimerkiksi kesäajan toimeentulotuen suhteen.

“OYY [Oulun yliopiston ylioppilaskunta] ajaa vastikkeetonta perustuloa, mikä parantaisi opiskelijoiden toimeentuloa ja mahdollistaisi joustavamman työnteon opintojen ohessa”, toteaa hallituksen puheenjohtaja Miriam Putula.

Mutta eikö nykyiseen tilanteeseen pitäisi jo tyytyä? Moneen muuhun maahan verrattuna Suomessahan opiskelijoiden asiat ovat jo hyvin. Asian voi kuitenkin nähdä myös toisenlaisessa valossa.

“Kärsimys ja ongelmat ovat ihmisen henkilökohtainen kokemus. Ei siinä muihin maihin vertailu paljon paina, vaikka se ehkä relevanttia olisikin”, pohdiskeli oululainen 22-vuotias opiskelija kysyttäessä, onko Suomessa opiskelu kärsimystä kansainvälisesti ajateltuna.

Onko opiskelijan sallittua julkisesti haaveilla paremmasta?

Heinäkuussa Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) kannanotossa nostettiin esiin ajatus opiskelijoiden kesälomasta. Opiskelijan on kesällä toimeentulonsa eteen tehtävä joko töitä tai opiskeltava, eikä loman pitäminen ole siis mahdollista. Ratkaisuksi ongelmaan esitettiin perustuloa.

Suomalaisia yliopisto-opiskelijoita edustavan SYL:n ehdotus koettiin röyhkeänä ja jopa hävyttömänä. Julkinen keskustelu räjähti käsiin ja mainituksi tulivat niin opiskelijoiden hyväosaisuus kuin heidän nimeämisensä yhteiskunnan syöttöporsaiksikin, joita sopi sivallella.

“Moni oikeuttaa opiskelijoiden matalan toimeentulon sillä, että valmistumisen jälkeen he todennäköisesti pääsevät korkeapalkkaisiin töihin. Joidenkin mielestä opiskelija ei saisi esittää kritiikkiä nykyistä tilannettaan kohtaan”, Miriam Putula summaa opiskelijoihin kohdistuvia asenteita.

Keskustelu oli yliampuvaa ja osittain asiatontakin. Toisaalta kannanotossa ajatus opiskelijoiden maksetusta kesälomasta oli huonosti muotoiltu, ja ehdotus perustulosta piilotettu tekstin loppuun. On ymmärrettävää, että ajatus aiheutti närästystä yhteiskunnassa, jonka jakamien tukien määrä on  rajallinen ja ottajia on aina enemmän kuin jaettavaa.

Huomattavasti pienemmälle huomiolle keskustelussa jäi kuitenkin julkisen yleisön suhtautuminen opiskelijoihin.

Opiskelija palautettiin rivakasti takaisin omalle paikalleen. Kielenkäyttö ja kannanotot olivat kärkkäitä. Opiskelijoiden haaveet paremmasta ammuttiin tehokkaasti alas. Moni muisteli omia karuja kokemuksiaan opiskeluajalta: näin kamalaa oli minun aikanani, ja silti selvisin!

Kiinnostavimmat kysymykset ovatkin nämä: kuka näin toimii ja miksi?

Köyhien asiat eivät ole minun asiani

Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveystieteiden professori Juho Saari on tutkimuksessaan keskittynyt erityisesti huono-osaisiin kohdistuviin asenteisiin sekä heidän asemaansa yhteiskunnassa. Saari on tuonut keskusteluun mukaan uuden käsitteen: solidaarisuusvaje.

Solidaarisuusvaje kuvaa hyvinvoivan enemmistön haluttomuutta osallistua niiden yhteiskunnan tulonsiirtojen ja palvelujen rahoitukseen, jotka koskettavat heikoimmassa asemassa olevia. Sen sijaan he osallistuvat mielellään niiden palvelujen ja etuuksien rahoittamiseen, jotka koskettavat heitä itseään. Opiskelijoiden loma-keskustelussa oli selkeästi nähtävissä solidaarisuusvajeen ilmentymistä, kun ylempään sosioekonomiseen luokkaan kuuluvat arvostelivat ajatusta opiskelijoiden paremmasta kesäajan toimeentulosta. Toisin sanoen äänekkäin arvostelu tuli hyvinvoivasta keskiluokasta.

Keskiluokkainen elämä ei kuitenkaan todellisuudessa ole niin kaukana vähävaraisemmista opiskelijoista kuin helposti ajatellaan, ei ainakaan Saaren tekemien havaintojen mukaan.

Suurin osa suomalaisista sijoittuu edelleen hyvinvoivaan keskiluokkaan, tämä ei ole uutta tai mielenkiintoista.

Sen sijaan erittäin kiinnostavaa on Saaren uutissivusto Kotimaa24.fi:n haastattelussa (07.05.2015) esittämä huomio siitä, että vaikka Suomessa noin 800 000 ihmistä elää köyhyysrajan alapuolella, heistäkin valtaosan elämä on jokseenkin samankaltaista kuin muilla suomalaisilla. Molempien väestöryhmien elintaso, elämänlaatu ja -tapa muistuttavat Saaren mukaan toisiaan.

Silti paremmasta haaveilua ei pidetty opiskelijoille soveliaana.

Solidaarisuusvajeen lisäksi ilmiötä voidaan selittää toisella Saaren käyttämällä termillä, empatiakuilulla. Hyväosaista valtaväestöä ei kiinnosta huonompiosaisten kohtalo. Opiskelijoita kohtaan ei siis tunneta myötätuntoa. Huono-osaisten olemassaoloa ei haluta tiedostaa eikä heidän haluta näkyvän. Näistä aineksista syntyy empatiakuilu, joka erottaa vauraammat väestöryhmät köyhemmistä ja huonommassa asemassa olevista. Tässä tapauksessa kuilu on revennyt keskiluokan ja opiskelijoiden välille.

Avun ansaitsevuus vaikuttaa asenteisiin

Isoa pahaa keskiluokkaa ei kuitenkaan vielä tarvitse viedä tuomiolle. Turun yliopiston apulaisprofessori Johanna Kallion mukaan kyselytutkimukset kertovat erilaista viestiä keskiluokkaisten asenteista huono-osaisia kohtaan.

Kallio on tutkinut erityisesti viimesijaisen toimeentulotuen asiakkaita ja toteaakin, että huono-osaisten ihmisten syyllistäminen sekä ajatukset heidän käytöksensä vilpillisyydestä ovat 2010-luvulle siirryttäessä vähentyneet.

“Enemmistö kansalaisista uskoo, että toimeentulotuen asiakkaat todella tarvitsevat saamansa avun”, Kallio kertoo.

Kysymys opiskelijoiden sorsimisesta kuitenkin leijailee edelleen vastaamattomana. Tutkimuksien mukaan keskiluokkaisten asenteet huono-osaisia kohtaan eivät ole koventuneet.

Siitä huolimatta juuri opiskelijoiden vaatimuksia paremmasta vastustettiin pontevasti. Mikä selittää ristiriitaisuutta?

Johanna Kallio nostaa esiin ansaitsevuuden viisi kriteeriä.

“Avun ansaitsevuudessa ollaan kiinnostuneita siitä, keitä kansalaisten mielestä tulisi auttaa ja miksi. Puhutaan moraalisesti latautuneista mielipiteistä koskien avunsaajia tai apua potentiaalisesti tarvitsevia”, Kallio avaa logiikkaa ansaitsevuuden teorian taustalla.

Varsinaiset kriteerit ovat avunsaajan kontrolli, asenne, vastavuoroisuus, identiteetti sekä tarve. Kontrollilla kuvataan avunsaajan mahdollisuuksia vaikuttaa omaan tilanteeseensa, asenteella puolestaan tämän suhtautumista saamaansa apuun. Kiitollisia ihmisiä autetaan mieluummin.

Tarve on hyvin itseäänselittävä kriteeri. Mitä suuremmassa avun tarpeessa yksilön koetaan olevan, sitä enemmän myös hänen ajatellaan ansaitsevan apua.

“Esimerkiksi vanhuksiin ja köyhien perheiden lapsiin suhtaudutaan myönteisemmin ja heitä ollaan valmiimpia auttamaan kuin maahanmuuttajia tai työttömiä”, Kallio tiivistää.

Opiskelijoiden tilanteen kannalta erityisen kiinnostavia kriteerejä ovat kaksi viimeisintä eli vastavuoroisuus sekä identiteetti. Vastavuoroisuudessa auttaja peilaa autettavaa suhteessa itseensä. Apua annetaan todennäköisemmin, jos auttaja kokee, että hän voisi tarpeen tullen vastavuoroisesti saada apua takaisin. Identiteetti-kriteerissä puolestaan on kyse yhdistävistä asioista ihmisten välillä. Niitä ihmisiä autetaan mieluusti, joiden kanssa yhteistä on paljon.

Keskiluokan ja opiskelijoiden välinen suhde mutkistuu, kun pureudutaan aiheeseen vielä hieman pintaa syvemmälle. Solidaarisuusvaje ja empatiakuilu selittivät vielä helposti keskiluokan ynseää suhtautumista huonommassa asemassa oleviin. Köyhien asiat eivät kiinnosta eikä heidän elämänsä rahoittaminen sitäkään vähää. Kaikkien ansaitsevuuskriteerienkään perusteella opiskelijat eivät varmasti pääse vielä autettavien kärkeen, mutta silti voimakas kielteinen suhtautuminen keskiluokan parissa hämmentää.

Keskiluokkaiset ja alemman tulotason väestöryhmät, esimerkiksi opiskelijat, elävät loppujen lopuksi hyvin samankaltaista elämää. Suuri osa keskiluokkaisista on myös jossain vaiheessa viettänyt opiskelijaelämää. Vastavuoroisesti merkittävä osa opiskelijoista on matkalla kohti hyvinvoivaa keskiluokkaista identitettiä. Yhdistäviä tekijöitä löytyy yllättävän paljon.

Lisäksi vastavuoroisuuden kriteerin luulisi motivoivan keskiluokkaa opiskelijoiden tilanteen ymmärtämisessä ja tukemisessa. Opiskelijoissa ovat tulevaisuuden keskiluokka ja veronmaksajat. Näistä verovaroista maksetaan nykyisen eläköityvän keskiluokan eläkkeet ja hoitokustannukset.

Opiskelijat ovat lisäksi seuraava sukupolvi, jonka tulisi taata yhteiskunnan palvelujen ylläpito, talouden toimivuus sekä pyrkiä ratkomaan ilmastonmuutoksen ja uusien innovatiivisten vientituotteiden kaltaisia haasteita.

Keskiluokan nyt tarjoama apu palautuisi siis kaiken logiikan mukaan heidän käyttöönsä monissa eri muodoissa.

Keskiluokkaiset vielä viime vuosituhannella?

Keskiluokan kovaa suhtautumista voi kuitenkin ymmärtää, jos asiaa tarkastelee lähihistorian huomioiden. Psykoanalyytikko Pirkko Siltala on käsitellyt kirjoituksissaan taakkasiirtymäksi kutsuttua ilmiötä. Taakkasiirtymät ovat ongelmia ja tunnetiloja, jotka ovat jääneet käsittelemättä ja siirtyvät sen seurauksena sukupolvelta toiselle.

Taakkasiirtymän voi synnyttää niin yksilöllinen kuin yhteiskunnallinenkin kriisi. Tyypillisiä aiheuttajia ovat Siltalan mukaan esimerkiksi sodat, taloudellinen ahdinko ja menetykset perhe-elämässä. Ilmiötä esiintyy yksilötasolla, mutta myös yhteisöissä. Taakkasiirtymän trauma voi tulla esiin käytöksen kautta.

“Huonosti käyttäytyvä ihminen vie taakkaansa eteenpäin. Hän heijastaa sitä muihin ja kuvittelee, että vapautuisi sillä tavalla”, Siltala kertoo Tehy-lehden haastattelussa.

Useat nyt keskiluokkaan kuuluvat ovat opiskelleet 1990-luvun suuren laman aikaan, jolloin opiskelijan asema on ollut haastava. Simo Aho ja Hannu Koponen ovat tehneet tutkimusta koskien nuorten opiskelua ja työuria 1990-luvulla. Ahon ja Koposen mukaan opiskelu lisääntyi 90-luvulla merkittävästi juurikin laman seurauksena; kun työtä ei ollut tarjolla lähdettiin opiskelemaan.

Opiskelun lisääntymiseen vaikuttivat myös kiristyneet työmarkkinaehdot. Kuitenkin esimerkiksi opiskelun rahoittaminen opintolainalla oli 1990-luvulla kallista. Korkotaso opintolainoissa oli laman seurauksena poikkeuksellisen korkea. Opetusministeriön tekemässä laajassa opintotukea ja opiskelijoiden opintososiaalista asemaa koskevassa selvityksessä (2003) todetaan, että pankkien viitekorkojen olleen 90-luvun puolessa välissä opintolainoissa noin 7 prosentin luokkaa. Vertailuna Suomen pankin helmikuussa tekemän selvityksen mukaan korkotaso on nykyään opintolainoissa keskimäärin 0,48 %.

Talouden lisäksi lamalla on aina myös suuria vaikutuksia ihmisten muuhun henkilökohtaiseen elämään.

“Taloudellista lamaa voidaan mitata henkilökohtaisesta asenteesta riippumattomilla mittareilla, kuten kansantuotteen ja teollisuustuotannon määrällä, mutta laman kokeminen on yksilöllistä”, kirjoittaa filosofian yliopistolehtori Tommi Lehtonen Vaasan yliopistosta laman filosofiaa käsittelevässä kirjoituksessaan.  Lama aiheuttaa Lehtosen mukaan yksilölle huolta elämän perusasioista, kuten työstä, asumisesta ja toimeentulosta. Hän mainitsee, että huoli näistä välttämättömyyksistä voi olla erittäin stressaavaa.

Opiskelijaelämä 90-luvun laman aikoihin on ollut monella tapaa kurjempaa kuin nykyään. Keskiluokan negatiivinen suhtautuminen 2010-luvun opiskelijoiden vaatimuksiin paremmasta saattaa siis hyvinkin kummuta taakkasiirtymänä heidän oman opiskeluaikansa kurjuudesta. Tarvitsisiko kurjuuden kokemuksen kuitenkaan enää siirtyä ylisukupolvisesti eteenpäin?

Asenteissa olisi parantamisen varaa

“Täällä on hyvä opiskella. Eikä opiskelu ole kärsimystä enempää kuin paljolti muukaan elämä”, summasi 24-vuotias opiskelija ajatuksiaan opiskelijaelämästä.

Suomessa opiskelijan asema on tällä hetkellä yhteiskunnallisesti melko hyvin turvattu: opiskelijat saavat apua taloudellisesti ja heidän asemansa yhteiskunnassa pyritään huomioimaan.

Suurin kehityskohde onkin nykyinen asenneilmapiiri opiskelijoita kohtaan. Ajatus, että korkeakouluopintojen tulisi olla jonkinlainen kärsimyksen Via Dolorosa, on vanhentunut.

Tämä ei tee edellisten sukupolvien kurjuuden kokemuksista väheksyttäviä, sillä ne ovat edelleen tärkeä muistutus opiskelijoiden paremman aseman eteen tehdystä työstä.

Tämänhetkisestä on hyvä muistaa olla kiitollinen. Kehitettävääkin silti riittää.

Samoilla linjoilla on myös OYY:n hallituksen puheenjohtaja Miriam Putula.

“On oikeus [haaveilla paremmasta]. Vaikka suomalaisten opiskelijoiden asema on ehkä maailman parhaimpia ja siitä on hyvä olla kiitollinen, se ei tarkoita etteikö saisi pyrkiä parempaan”, Putula tiivistää.

 

 

Julkaistu ensimmäisen kerran 6.11.2019 Oulun ylioppilaslehden numerossa 4/2019.

Julkaistu

SHARE

Essi Erkkilä

Vastikään Oulusta Vaasaan muuttanut opiskelija, joka pohtii opintoja ja elämää niiden ympärillä. Instagram: @rautainenmuija.

Lue lisää:

Ilmiöt

Essi Erkkilä

Osaamisen kehittäminen ei pääty tutkintoon vaan kuolemaan

"On väistämätöntä, että joudun kouluttamaan itseäni koko työurani ajan, jotta välttyisin pitkiltä työttömyysjaksoilta. Tunnen itseni etuoikeutetuksi, kun koen niin suurta iloa uuden oppimisesta", kirjoittaa Janne Hakkarainen.

Kolumni

TEKSTI Janne Hakkarainen

Valmistuin filosofian maisteriksi vuoden 2017 marraskuussa, mutta en ollut silloin valmis – enkä ole vieläkään. Jo kahden kuukauden kuluttua olin seuraavan kerran tenttisalissa. Humanistinen tiedekunta tarjoaa alumneilleen mahdollisuuden täydentää tutkintoaan valmistumislukukauden ja kahden sitä seuraavan lukuvuoden ajan, ja päätin hyödyntää oikeuttani täysimääräisesti.

Olen nyt suorittanut yhtä kurssia vaille elämänkatsomustiedon perusopinnot ja yhden tiedeviestinnän kurssin. Syyskuussa ylitin tiedekuntarajan ja aloitin kauppatieteiden opinnot avoimen yliopiston kautta. 

Muutamat kaverini ovat ihmetelleet, kuinka jaksan työssäkäynnin ohessa viettää aikaa iltaluennoilla ja tenteissä. Olen vastannut heille lopettavani, kun opiskelu ei ole enää hauskaa tai se vie enemmän kuin tuo. Ainakaan toistaiseksi niin ei ole vielä käynyt. 

 

Laskennallinen eläkeikäni alkaa vasta 40 vuoden kuluttua. Sen vuoksi on aivan väistämätöntä, että joudun joka tapauksessa kouluttamaan itseäni koko työurani ajan, jotta välttyisin pitkiltä työttömyysjaksoilta. Tunnen itseni etuoikeutetuksi, kun koen niin suurta iloa uuden oppimisesta. 

Kauppatieteiden perusopinnoissa olen päässyt perehtymään sellaisiin asiakokonaisuuksiin, joista osaamiseni oli aiemmin vain hyvin pinnallista. Nyt osaan esimerkiksi käyttää paremmin työkaluja, joilla arvioidaan osakkeiden arvostustasoja. Elämänkatsomustiedon perusopinnoissa olen päässyt perehtymään muun muassa erilaisiin etiikan teorioihin ja nationalismin historiaan.

Eräs eniten mielihyvää tuottavista asioista onkin, että opintojen alkuvaiheessa oppimiskäyrä on erittäin jyrkkä. Oivallusten kokemukset ovat jatkuvia ja tiheitä. Samalla minun on kuitenkin varottava Dunning-Krugerin vaikutusta eli ylivertaisuusvinoumaa, joka on yleinen vaiva uutta oppiessa. Ylivertaisuusvinoumalla viitataan ilmiöön, jossa henkilö yliarvioi oman osaamisensa.

Olen jo suunnitellut, että elämänkatsomustiedon perusopintojen viimeisen tentin ja kauppatieteiden perusopintojen suoritttamisen jälkeen aloittaisin vielä jonkin uuden perusopintokokonaisuuden avoimesta yliopistosta. Ja ehkä vielä jonkin uuden sen jälkeenkin – niin kauan kuin kiinnostusta riittää. 

 

Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama työryhmä julkaisi toukokuussa väliraportin, jossa todettiin Suomen tarvitsevan jatkuvan oppimisen uudistuksen. Perustelut ovat selvät: jatkuvan oppimisen uudistus on yksi niistä tarvittavista toimenpiteistä, joilla tuetaan maamme työllisyysasteen ja yritysten tuottavuuden kehitystä. Niiden kasvu taas on välttämätöntä hyvinvointiyhteiskuntamme rahoituspohjan turvaamiseksi. 

Henkilökohtaisesti olen onnellisessa asemassa, koska työpaikkani sijaitsee Linnanmaan kampuksen keskusaulan vieressä ja työaikani on pääasiallisesti virastoaikaa. Kun työpäiväni päättyy, kävelen Kastariin iltapalalle, josta kävelen luentosaliin. Helppoa ja vaivatonta.

Kaikkien kohdalla näin ei ole, vaan mutkia voi olla enemmänkin kuin vihreiltä naulakoilta Kastariin kuljettaessa. Työryhmä esittääkin, että uudistuksen toteuttamiseksi laaditaan vuoteen 2030 asti ulottuva kansallinen jatkuvan oppimisen strategia.

 

Aiemmissa esimerkeissäni olen jatkuvalla oppimisella tarkoittanut erityisesti formaalia, koulutusjärjestelmän sisällä tapahtuvaa opiskelua. Sen lisäksi on toki myös koulutusjärjestelmän ulkopuolista oppimista. Esimerkiksi itse luen saksankielisiä sarjakuvia ja englanninkielisiä talouslehtiä – jälkimmäisen avulla en opi ainoastaan kieltä, vaan lisäksi laajennan ymmärrystäni taloudesta. 

Omaa osamistaan voi kehittää myös luottamustehtävissä, kuten opiskelijajärjestöjen hallituksissa tai hallinnon opiskelijaedustajina. Juuri nyt on mainio aika hakeutua kyseisiin tehtäviin, koska järjestöjen syyskokoukset ovat tulossa ja hallinnon opiskelijaedustajien haku on auki 14. marraskuuta saakka. 

Jos et siis ehdi opiskella niin paljon kuin haluaisit ennen valmistumista, älä huoli. Opiskella ehtii hyvin vielä valmistumisen jälkeen.

Julkaistu

SHARE

Janne Hakkarainen

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan entinen viestintäasiantuntija, jonka mielestä kaikkien tasa-arvoinen kohtelu on kaikkien etu. Twitter: @jannehak

Lue lisää:

Kolumni

Janne Hakkarainen