Saako opiskelija haaveilla paremmasta?

Opiskelijan asema on monin tavoin turvattu ja hyvä Suomessa. Saako opiskelija unelmoida, vai pitäisikö nykyiseen tilanteeseen pitäisi jo tyytyä?

Ilmiöt  | 

Teksti Essi Erkkilä

Kuvat Ville Paananen

”Oletteko kuulleet, että olisi olemassa maa, joka maksaa sulle opiskelusta? Hullua!”

Ajatus on kalifornialaisen vaihto-opiskelijan, joka aidosti luuli Suomen opintotukijärjestelmää urbaaniksi legendaksi. Hän järkyttyi, kun samassa vaihtokohteessa opiskellut suomalainen ystäväni valaisi hänelle sen olevan totta.

Ulkomailta katsottuna Suomi varmasti vaikuttaakin opiskelijan unelmalta. Tarjolla on kaikille avoin yliopistokoulutus, EU- ja ETA-maiden sisältä tuleville opiskelijoille vieläpä ilman lukukausimaksuja. Joka kuukausi valtio maksaa opiskelijoille verovaroista opintorahaa sekä yleistä asumistukea, jos opinnot ovat edenneet riittävästi. Töissä ei ole opintojen ohella pakko käydä, sillä tarjolla on elämisen tueksi valtion takaama opintolaina. Laina on matalakorkoista ja ajoissa valmistuessa siitä saa onnitteluna reilun hyvityksen.

Taloudellisen tuen lisäksi yhteiskunta auttaa opiskelijoita muillakin tavoilla. Opiskelijoille tarjotaan Kelan ateriatuettu ruokailu ja terveysongelmien kanssa voi kääntyä Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) pariin. Opiskelijaa muistetaan myös opiskelija-alennuksilla monissa paikoissa, esimerkiksi ravintoloissa ja museoissa. Kaikki tämä on todellista luksusta verrattuna esimerkiksi valtameren toiselle puolelle, jossa yhdysvaltalaisopiskelijalla saattaa olla kolmen vuoden opintojen jälkeen opintolainaa yli satatuhatta dollaria.

Suhteellisen hyvin turvatusta asemastaan huolimatta suomalaiset opiskelijat haluavat kuitenkin enemmän ja parempaa.

He haluavat turvatumpaa asemaa yhteiskunnassa, hengähdystaukoa opinnoista ja joustovaraa esimerkiksi kesäajan toimeentulotuen suhteen.

“OYY [Oulun yliopiston ylioppilaskunta] ajaa vastikkeetonta perustuloa, mikä parantaisi opiskelijoiden toimeentuloa ja mahdollistaisi joustavamman työnteon opintojen ohessa”, toteaa hallituksen puheenjohtaja Miriam Putula.

Mutta eikö nykyiseen tilanteeseen pitäisi jo tyytyä? Moneen muuhun maahan verrattuna Suomessahan opiskelijoiden asiat ovat jo hyvin. Asian voi kuitenkin nähdä myös toisenlaisessa valossa.

“Kärsimys ja ongelmat ovat ihmisen henkilökohtainen kokemus. Ei siinä muihin maihin vertailu paljon paina, vaikka se ehkä relevanttia olisikin”, pohdiskeli oululainen 22-vuotias opiskelija kysyttäessä, onko Suomessa opiskelu kärsimystä kansainvälisesti ajateltuna.

Onko opiskelijan sallittua julkisesti haaveilla paremmasta?

Heinäkuussa Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) kannanotossa nostettiin esiin ajatus opiskelijoiden kesälomasta. Opiskelijan on kesällä toimeentulonsa eteen tehtävä joko töitä tai opiskeltava, eikä loman pitäminen ole siis mahdollista. Ratkaisuksi ongelmaan esitettiin perustuloa.

Suomalaisia yliopisto-opiskelijoita edustavan SYL:n ehdotus koettiin röyhkeänä ja jopa hävyttömänä. Julkinen keskustelu räjähti käsiin ja mainituksi tulivat niin opiskelijoiden hyväosaisuus kuin heidän nimeämisensä yhteiskunnan syöttöporsaiksikin, joita sopi sivallella.

“Moni oikeuttaa opiskelijoiden matalan toimeentulon sillä, että valmistumisen jälkeen he todennäköisesti pääsevät korkeapalkkaisiin töihin. Joidenkin mielestä opiskelija ei saisi esittää kritiikkiä nykyistä tilannettaan kohtaan”, Miriam Putula summaa opiskelijoihin kohdistuvia asenteita.

Keskustelu oli yliampuvaa ja osittain asiatontakin. Toisaalta kannanotossa ajatus opiskelijoiden maksetusta kesälomasta oli huonosti muotoiltu, ja ehdotus perustulosta piilotettu tekstin loppuun. On ymmärrettävää, että ajatus aiheutti närästystä yhteiskunnassa, jonka jakamien tukien määrä on  rajallinen ja ottajia on aina enemmän kuin jaettavaa.

Huomattavasti pienemmälle huomiolle keskustelussa jäi kuitenkin julkisen yleisön suhtautuminen opiskelijoihin.

Opiskelija palautettiin rivakasti takaisin omalle paikalleen. Kielenkäyttö ja kannanotot olivat kärkkäitä. Opiskelijoiden haaveet paremmasta ammuttiin tehokkaasti alas. Moni muisteli omia karuja kokemuksiaan opiskeluajalta: näin kamalaa oli minun aikanani, ja silti selvisin!

Kiinnostavimmat kysymykset ovatkin nämä: kuka näin toimii ja miksi?

Köyhien asiat eivät ole minun asiani

Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveystieteiden professori Juho Saari on tutkimuksessaan keskittynyt erityisesti huono-osaisiin kohdistuviin asenteisiin sekä heidän asemaansa yhteiskunnassa. Saari on tuonut keskusteluun mukaan uuden käsitteen: solidaarisuusvaje.

Solidaarisuusvaje kuvaa hyvinvoivan enemmistön haluttomuutta osallistua niiden yhteiskunnan tulonsiirtojen ja palvelujen rahoitukseen, jotka koskettavat heikoimmassa asemassa olevia. Sen sijaan he osallistuvat mielellään niiden palvelujen ja etuuksien rahoittamiseen, jotka koskettavat heitä itseään. Opiskelijoiden loma-keskustelussa oli selkeästi nähtävissä solidaarisuusvajeen ilmentymistä, kun ylempään sosioekonomiseen luokkaan kuuluvat arvostelivat ajatusta opiskelijoiden paremmasta kesäajan toimeentulosta. Toisin sanoen äänekkäin arvostelu tuli hyvinvoivasta keskiluokasta.

Keskiluokkainen elämä ei kuitenkaan todellisuudessa ole niin kaukana vähävaraisemmista opiskelijoista kuin helposti ajatellaan, ei ainakaan Saaren tekemien havaintojen mukaan.

Suurin osa suomalaisista sijoittuu edelleen hyvinvoivaan keskiluokkaan, tämä ei ole uutta tai mielenkiintoista.

Sen sijaan erittäin kiinnostavaa on Saaren uutissivusto Kotimaa24.fi:n haastattelussa (07.05.2015) esittämä huomio siitä, että vaikka Suomessa noin 800 000 ihmistä elää köyhyysrajan alapuolella, heistäkin valtaosan elämä on jokseenkin samankaltaista kuin muilla suomalaisilla. Molempien väestöryhmien elintaso, elämänlaatu ja -tapa muistuttavat Saaren mukaan toisiaan.

Silti paremmasta haaveilua ei pidetty opiskelijoille soveliaana.

Solidaarisuusvajeen lisäksi ilmiötä voidaan selittää toisella Saaren käyttämällä termillä, empatiakuilulla. Hyväosaista valtaväestöä ei kiinnosta huonompiosaisten kohtalo. Opiskelijoita kohtaan ei siis tunneta myötätuntoa. Huono-osaisten olemassaoloa ei haluta tiedostaa eikä heidän haluta näkyvän. Näistä aineksista syntyy empatiakuilu, joka erottaa vauraammat väestöryhmät köyhemmistä ja huonommassa asemassa olevista. Tässä tapauksessa kuilu on revennyt keskiluokan ja opiskelijoiden välille.

Avun ansaitsevuus vaikuttaa asenteisiin

Isoa pahaa keskiluokkaa ei kuitenkaan vielä tarvitse viedä tuomiolle. Turun yliopiston apulaisprofessori Johanna Kallion mukaan kyselytutkimukset kertovat erilaista viestiä keskiluokkaisten asenteista huono-osaisia kohtaan.

Kallio on tutkinut erityisesti viimesijaisen toimeentulotuen asiakkaita ja toteaakin, että huono-osaisten ihmisten syyllistäminen sekä ajatukset heidän käytöksensä vilpillisyydestä ovat 2010-luvulle siirryttäessä vähentyneet.

“Enemmistö kansalaisista uskoo, että toimeentulotuen asiakkaat todella tarvitsevat saamansa avun”, Kallio kertoo.

Kysymys opiskelijoiden sorsimisesta kuitenkin leijailee edelleen vastaamattomana. Tutkimuksien mukaan keskiluokkaisten asenteet huono-osaisia kohtaan eivät ole koventuneet.

Siitä huolimatta juuri opiskelijoiden vaatimuksia paremmasta vastustettiin pontevasti. Mikä selittää ristiriitaisuutta?

Johanna Kallio nostaa esiin ansaitsevuuden viisi kriteeriä.

“Avun ansaitsevuudessa ollaan kiinnostuneita siitä, keitä kansalaisten mielestä tulisi auttaa ja miksi. Puhutaan moraalisesti latautuneista mielipiteistä koskien avunsaajia tai apua potentiaalisesti tarvitsevia”, Kallio avaa logiikkaa ansaitsevuuden teorian taustalla.

Varsinaiset kriteerit ovat avunsaajan kontrolli, asenne, vastavuoroisuus, identiteetti sekä tarve. Kontrollilla kuvataan avunsaajan mahdollisuuksia vaikuttaa omaan tilanteeseensa, asenteella puolestaan tämän suhtautumista saamaansa apuun. Kiitollisia ihmisiä autetaan mieluummin.

Tarve on hyvin itseäänselittävä kriteeri. Mitä suuremmassa avun tarpeessa yksilön koetaan olevan, sitä enemmän myös hänen ajatellaan ansaitsevan apua.

“Esimerkiksi vanhuksiin ja köyhien perheiden lapsiin suhtaudutaan myönteisemmin ja heitä ollaan valmiimpia auttamaan kuin maahanmuuttajia tai työttömiä”, Kallio tiivistää.

Opiskelijoiden tilanteen kannalta erityisen kiinnostavia kriteerejä ovat kaksi viimeisintä eli vastavuoroisuus sekä identiteetti. Vastavuoroisuudessa auttaja peilaa autettavaa suhteessa itseensä. Apua annetaan todennäköisemmin, jos auttaja kokee, että hän voisi tarpeen tullen vastavuoroisesti saada apua takaisin. Identiteetti-kriteerissä puolestaan on kyse yhdistävistä asioista ihmisten välillä. Niitä ihmisiä autetaan mieluusti, joiden kanssa yhteistä on paljon.

Keskiluokan ja opiskelijoiden välinen suhde mutkistuu, kun pureudutaan aiheeseen vielä hieman pintaa syvemmälle. Solidaarisuusvaje ja empatiakuilu selittivät vielä helposti keskiluokan ynseää suhtautumista huonommassa asemassa oleviin. Köyhien asiat eivät kiinnosta eikä heidän elämänsä rahoittaminen sitäkään vähää. Kaikkien ansaitsevuuskriteerienkään perusteella opiskelijat eivät varmasti pääse vielä autettavien kärkeen, mutta silti voimakas kielteinen suhtautuminen keskiluokan parissa hämmentää.

Keskiluokkaiset ja alemman tulotason väestöryhmät, esimerkiksi opiskelijat, elävät loppujen lopuksi hyvin samankaltaista elämää. Suuri osa keskiluokkaisista on myös jossain vaiheessa viettänyt opiskelijaelämää. Vastavuoroisesti merkittävä osa opiskelijoista on matkalla kohti hyvinvoivaa keskiluokkaista identitettiä. Yhdistäviä tekijöitä löytyy yllättävän paljon.

Lisäksi vastavuoroisuuden kriteerin luulisi motivoivan keskiluokkaa opiskelijoiden tilanteen ymmärtämisessä ja tukemisessa. Opiskelijoissa ovat tulevaisuuden keskiluokka ja veronmaksajat. Näistä verovaroista maksetaan nykyisen eläköityvän keskiluokan eläkkeet ja hoitokustannukset.

Opiskelijat ovat lisäksi seuraava sukupolvi, jonka tulisi taata yhteiskunnan palvelujen ylläpito, talouden toimivuus sekä pyrkiä ratkomaan ilmastonmuutoksen ja uusien innovatiivisten vientituotteiden kaltaisia haasteita.

Keskiluokan nyt tarjoama apu palautuisi siis kaiken logiikan mukaan heidän käyttöönsä monissa eri muodoissa.

Keskiluokkaiset vielä viime vuosituhannella?

Keskiluokan kovaa suhtautumista voi kuitenkin ymmärtää, jos asiaa tarkastelee lähihistorian huomioiden. Psykoanalyytikko Pirkko Siltala on käsitellyt kirjoituksissaan taakkasiirtymäksi kutsuttua ilmiötä. Taakkasiirtymät ovat ongelmia ja tunnetiloja, jotka ovat jääneet käsittelemättä ja siirtyvät sen seurauksena sukupolvelta toiselle.

Taakkasiirtymän voi synnyttää niin yksilöllinen kuin yhteiskunnallinenkin kriisi. Tyypillisiä aiheuttajia ovat Siltalan mukaan esimerkiksi sodat, taloudellinen ahdinko ja menetykset perhe-elämässä. Ilmiötä esiintyy yksilötasolla, mutta myös yhteisöissä. Taakkasiirtymän trauma voi tulla esiin käytöksen kautta.

“Huonosti käyttäytyvä ihminen vie taakkaansa eteenpäin. Hän heijastaa sitä muihin ja kuvittelee, että vapautuisi sillä tavalla”, Siltala kertoo Tehy-lehden haastattelussa.

Useat nyt keskiluokkaan kuuluvat ovat opiskelleet 1990-luvun suuren laman aikaan, jolloin opiskelijan asema on ollut haastava. Simo Aho ja Hannu Koponen ovat tehneet tutkimusta koskien nuorten opiskelua ja työuria 1990-luvulla. Ahon ja Koposen mukaan opiskelu lisääntyi 90-luvulla merkittävästi juurikin laman seurauksena; kun työtä ei ollut tarjolla lähdettiin opiskelemaan.

Opiskelun lisääntymiseen vaikuttivat myös kiristyneet työmarkkinaehdot. Kuitenkin esimerkiksi opiskelun rahoittaminen opintolainalla oli 1990-luvulla kallista. Korkotaso opintolainoissa oli laman seurauksena poikkeuksellisen korkea. Opetusministeriön tekemässä laajassa opintotukea ja opiskelijoiden opintososiaalista asemaa koskevassa selvityksessä (2003) todetaan, että pankkien viitekorkojen olleen 90-luvun puolessa välissä opintolainoissa noin 7 prosentin luokkaa. Vertailuna Suomen pankin helmikuussa tekemän selvityksen mukaan korkotaso on nykyään opintolainoissa keskimäärin 0,48 %.

Talouden lisäksi lamalla on aina myös suuria vaikutuksia ihmisten muuhun henkilökohtaiseen elämään.

“Taloudellista lamaa voidaan mitata henkilökohtaisesta asenteesta riippumattomilla mittareilla, kuten kansantuotteen ja teollisuustuotannon määrällä, mutta laman kokeminen on yksilöllistä”, kirjoittaa filosofian yliopistolehtori Tommi Lehtonen Vaasan yliopistosta laman filosofiaa käsittelevässä kirjoituksessaan.  Lama aiheuttaa Lehtosen mukaan yksilölle huolta elämän perusasioista, kuten työstä, asumisesta ja toimeentulosta. Hän mainitsee, että huoli näistä välttämättömyyksistä voi olla erittäin stressaavaa.

Opiskelijaelämä 90-luvun laman aikoihin on ollut monella tapaa kurjempaa kuin nykyään. Keskiluokan negatiivinen suhtautuminen 2010-luvun opiskelijoiden vaatimuksiin paremmasta saattaa siis hyvinkin kummuta taakkasiirtymänä heidän oman opiskeluaikansa kurjuudesta. Tarvitsisiko kurjuuden kokemuksen kuitenkaan enää siirtyä ylisukupolvisesti eteenpäin?

Asenteissa olisi parantamisen varaa

“Täällä on hyvä opiskella. Eikä opiskelu ole kärsimystä enempää kuin paljolti muukaan elämä”, summasi 24-vuotias opiskelija ajatuksiaan opiskelijaelämästä.

Suomessa opiskelijan asema on tällä hetkellä yhteiskunnallisesti melko hyvin turvattu: opiskelijat saavat apua taloudellisesti ja heidän asemansa yhteiskunnassa pyritään huomioimaan.

Suurin kehityskohde onkin nykyinen asenneilmapiiri opiskelijoita kohtaan. Ajatus, että korkeakouluopintojen tulisi olla jonkinlainen kärsimyksen Via Dolorosa, on vanhentunut.

Tämä ei tee edellisten sukupolvien kurjuuden kokemuksista väheksyttäviä, sillä ne ovat edelleen tärkeä muistutus opiskelijoiden paremman aseman eteen tehdystä työstä.

Tämänhetkisestä on hyvä muistaa olla kiitollinen. Kehitettävääkin silti riittää.

Samoilla linjoilla on myös OYY:n hallituksen puheenjohtaja Miriam Putula.

“On oikeus [haaveilla paremmasta]. Vaikka suomalaisten opiskelijoiden asema on ehkä maailman parhaimpia ja siitä on hyvä olla kiitollinen, se ei tarkoita etteikö saisi pyrkiä parempaan”, Putula tiivistää.

 

 

Julkaistu ensimmäisen kerran 6.11.2019 Oulun ylioppilaslehden numerossa 4/2019.

Julkaistu 20.1.2020 numerossa 2019, 4/2019

Essi Erkkilä

Vastikään Oulusta Vaasaan muuttanut opiskelija, joka pohtii opintoja ja elämää niiden ympärillä. Instagram: @rautainenmuija.

Lue seuraavaksi

Julkinen keho on aina altis arvostelulle – mutta kuka antoi meille luvan kommentoida?

Petra Uusimaa

Ilmiöt

26.5.2020

Miten korona muutti opiskelija-arjen? Kokemuksia kerätty kyselyillä, jo julkaistujen tulosten mukaan etäopinnot kasvattaneet työmäärää

Anni Hyypiö

Opiskelu

19.5.2020

Erkki Koiso-Kanttilan katu 1
2T-ovi, 1.krs
90570 Oulu

toimitus@oyy.fi
+358 40 526 7821