Avainsana: opiskelijavaikuttaminen

Vuoden alussa julkaistussa Nuorisobarometrissä 2018 todettiin, että nuoret ovat yhä kiinnostuneempia politiikasta.

Kuitenkin samasta raportista selviää myös, että alle puolet nuorista on pyrkinyt vaikuttamaan itselleen tärkeisiin asioihin. Tämä näkyy myös yliopistomaailmassa, kun opiskelijavaikuttamisen pesteihin tuntuu olevan yhä vaikeampaa löytää halukkaita.

Mikä selittää vallan välttelyn, jos ei sitten kiinnostuksen puute? Miksi pestejä vältellään?

Putkitutkinnon paineet

Ensimmäinen opiskelijaedustajien harvenemista selittävä tekijä on ilmeinen: aika – tai tarkemmin se, ettei sitä ole.

Opiskelijavaikuttaminen vie aikaa, mutta opiskelijan elämän tahti kiristyy jatkuvasti. Nykyaikana yliopisto-opiskelu on tarkkaan mitoitettu suoritus. Kelan tädit ja yliopisto haluavat opiskelijan valmistuvan viidessä vuodessa, ja opiskelijan odotetaan keskittyvän viisi vuotta opiskeluun. Jos näin ei ole ja noppia ei saa tarpeeksi, lähtevät etuudet ja postilaatikkoon tulee opintotuen takaisinperintäkirjeitä.

Putkitutkintojen aikana opiskelijalta odotetaan 60 opintopistettä vuodessa, jotta hän valmistuisi tavoiteajassa.

Työtunteina määrä vastaa 1600 tuntia vuodessa, mikä muutaman jakolaskun jälkeen tarkoittaa 9 tuntia töitä joka arkipäivä opiskelukuukausina. Tämän päälle pitäisi vielä ehtiä järjestöjen hallituksiin ja hoitaa muukin elämä aina pyykkäämisestä yöuniin.

Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otuksen Opiskelijabarometrin mukaan suurin syy järjestötoiminnasta pois jättäytymiselle oli vuonna 2014 ajan puute. Lähes puolet ensimmäisen vuoden opiskelijoista ei osallistunut järjestötoimintaan, koska heillä ei ollut sille aikaa.

Käytännön kokemusta ajan puutteesta on Saku Ruoholalla, viidennen vuoden tietojenkäsittelytieteiden opiskelijalla Oulun yliopistossa. Opiskelun ohella Ruohola työskentelee 30 tuntia viikossa, eikä ole löytänyt aikaa hallitustoiminnalle. Työtunnit yhdistettynä suositeltuun valmistumisaikatauluun tarkottaisi 15 tuntia töitä arkipäivisin.

Ajan kannalta ongelmallista Ruoholalle on myös se, että järjestötoiminta ja hallituksen tapaamiset ovat usein päiväsaikaan – silloin kun hän on töissä.

Myös tutkintovaatimukset ja valmistumispaineet ovat vaikuttaneet Ruoholan päätökseen olla lähtemättä järjestöjen hallituksiin.

“Toiminta voisi kiinnostaa, mutta ongelmana on aika. Näkisin, että jos ei olisi koko ajan painetta valmistua niin ehkä aikaa olisi enemmän. Toki se paine on tavallaan oman pään sisällä, varsinkin kun tekee töitä eikä tukia ole tullut pitkään aikaan”, Ruohola sanoo.

Myös Aleksi Nikula, kirjallisuuden maisteriksi valmistunut järjestöaktiivi, näkee tutkintovaatimusten vaikuttavan hallitusintoon. Vuonna 2010 opintonsa aloittanut Nikula on ollut mukana niin ainejärjestössään Kultussa, Humanistisessa killassa kuin monessa harrastejärjestössä yhteensä yli 8 vuotta. Tänä aikana Nikula on ehtinyt nähdä aktiivisuuden nousun ja laskun. Hän kertoo innokkuuden tason vaihtelevan aalloissa. 

Aloittaessaan järjestöuransa Nikula koki, että hänen mukanaan toimintaan lähti paljon uusia opiskelijoita. Muutaman vuoden kuluessa aktiivisuus kuitenkin laski, ja esimerkiksi hänen ainejärjestössään Kultussa huolestuttiin siitä, ettei ketään enää innostanut hallitustoiminta.

Ensimmäisten opintotukileikkausten jälkeen aktiivisuus kuitenkin jälleen nousi – yllätyksenä Nikulalle.

“Oma teoriani on, että opiskelijat etsivät yhteisöstä turvaa, kun heillä on vaikeampaa.”

“Minulla oli helppoa. Kun aloitin, oli tietty määrä kuukausia jolloin piti vain suorittaa joitain opintoja niin sai tuen tilille. Nykyisin aloittavilla on paljon vaikeampaa tehdä muuta kuin itse opiskelua.”

Nikulan kokemuksen mukaan aktiivisuus laski jälleen muutama vuosi sitten, kun tutkintovaatimukset tiukentuivat. Aiemman yhteisöllisyyden ja aktiivisuuden nousun sijaan opiskeluelämän vaikeutumisella oli tällä kertaa päinvastainen vaikutus. Nikula kertoo, että uusia toimijoita kyllä tulee, mutta he eivät jää toimintaan.

“Minulla oli helppoa. Kun aloitin, oli tietty määrä kuukausia jolloin piti vain suorittaa joitain opintoja niin sai tuen tilille. Nykyisin aloittavilla on paljon vaikeampaa tehdä muuta kuin itse opiskelua”, hän sanoo.

Pettävät rakenteet ja pelottava vastuu

Ajan lisäksi vallan välttelyyn vaikuttavat rakenteet. Kuinka helppoa on vaikuttaa itselle sopivilla keinoilla? Onko vaikuttaminen alun alkaenkaan kannattavaa?

Erityisesti yliopisto-opiskelijaa koskevia rakenteita ovat paitsi tutkintojen rajattu aika, mutta myös niiden sisäiset opintopisteet ja kurssien painotukset.

Nykyisissä tutkinto-ohjelmissa kurssit on standardisoitu 5 opintopisteeseen. Tämä tarkoittaa opiskelija-aktiivisuuden kannalta sitä, ettei vaikuttamisesta saatavia opintopisteitä aina tarvita tutkinnon täydentämiseen. Näin tutkintorakenne ei kannusta opiskelijaa lähtemään mukaan järjestötoimintaan. Samalla työllä opiskelija voi suorittaa 5 opintopisteen kurssin ja valmistua nopeammin.

Toinen tutkintorakenteen ongelmakohta on kurssien painotuksessa. Ensimmäisinä opiskeluvuosina pakollisia kursseja ja läsnäoloja on huomattavasti myöhempiä opiskeluvuosia enemmän. Tämä ei jätä aikaa opintojen ulkopuoliselle toiminnalle, eikä siis tue järjestötoimintaan lähtemistä opiskelujen alussa. Toki hommiin voi lähteä myös myöhemmin, mutta kiinnostuksen taso ei vuosien mittaan säily samana.

Otuksen vuonna 2014 julkaisemassa Opiskelijajärjestötoiminnan ulkopuolelle jättäytymisen syitä -työpaperissa opiskelijoiden vastauksista selviää, että kiinnostus osallistua opiskelijavaikuttamiseen on opintojen keski- ja alkuvaiheilla suurempi kuin myöhäisemmässä vaiheessa.

Ristiriita ja ongelma vaikuttamiseen lähtemisen kannalta syntyykin, kun tutkintorakenne ei tue vaikuttamista heti opintojen alusta lähtien. Sen sijaan kiinnostus vaikuttamiseen hiipuu opintojen loppua kohti, vaikka loppupuolella aikaa löytyisikin.

Myös Ruohola kokee, että osittainen syy siihen, ettei hän lähtenyt hallitustoimintaan on opiskelun rakenteissa.

“On periaatteessa liian myöhäistä enää lähteä mukaan vaikka aikaa olisikin, koska valmistun ensi vuonna.”

Kenties rakenteiden muutoksessa on kyse myös suuremmasta yhteiskunnallisesta muutoksesta. Nuorisobarometrin mukaan vaikuttaminen kiinnostaa nuoria yhä, mutta painopiste on siirtynyt pois järjestötoiminnalta. Nuorisobarometrissä nuorista 38 prosenttia oli vaikuttanut juttelemalla sosiaalisessa mediassa, kun taas järjestöissä oli toiminut vain joka neljäs.

Myös järjestöaktiiveilla on omat käsityksensä siitä, miksi hallituksiin on vaikea löytää opiskelijoita. Aktiivisesti järjestötoiminnassa mukana oleva kulttuuriantropologian opiskelija Mari Vauhkonen on Oulun yliopiston roolipelikerho CRYO ry:n hallituksessa viidettä vuotta ja on toiminut myös Rattoradion hallituksessa.

Hän näkee syyn hallitushommien välttelyyn olevan vastuu ja velvollisuus osallistua kaikkeen tarjottuun toimintaan.

“Jäsenenä käyt niin monessa tapahtumassa kuin huvittaa. Hallituksessa taas pitää olla sitoutunut ja huolehtia asioista”, Vauhkonen sanoo.

Myös ympäristötekniikkaa opiskeleva Aleksi Niskavaara yhtyy Vauhkosen näkemykseen. “Ihmiset pelkäävät vastuuta. Minusta se on sinänsä epäterve lähtökohta: on hyvin epätodennäköistä että valmistuttuasi et koskaan joudu ottamaan mistään vastuuta”, hän sanoo.

Itse esimerkiksi edustajiston jäsenenä, Rattoradion hallituksessa sekä Pahki Speksin hallituksessa toiminut Niskavaara toivoisi opiskelijoiden näkevän järjestötoiminnan mahdollisuudet. Vastuun pelkäämisen sijaan hallituksissa voi hänen mielestään opetella elämässä tarvittavia taitoja turvallisessa ympäristössä. 

“Mitä muuta elämä lopulta on kuin vastuun ottamista?”

Puuttuva yhteisöllisyys

Valta ja sen käyttämistä vaikeuttavat tekijät vaikuttavat yliopistolla yksittäisen opiskelijan aikataulujen lisäksi myös yhteisöön.

Jos opiskelijan elämä keskittyy valmistumiseen, yliopistosta tulee väliaikainen askel ennen työelämää. Opiskelija ei pääse osaksi yliopistoyhteisöä, vaan on opiskeluaikansa tunnelissa, joka suuntaa yksioikoisesti kohti valmistumista.

Kärkevästi voisi todeta, että nykyään yliopistoon ei tulla niinkään ystävystymään vaan suoriutumaan siitä mahdollisimman nopeasti.

Tätä viestii ainakin yliopiston tutkinnoista riippuvainen rahoitusmalli, jossa yliopistot saavat rahoitusta suoritettujen tutkintojen määrän mukaan.

Tuskin opetus- ja kulttuuriministeriö tutkii rahoitusmalleja suunnitellessaan järjestettyjen tapahtumien määrää yliopistoissa: bilelippujen määrä tai pienryhmänohjaus painavat vaakakupissa huomattavasti vähemmän kuin opintopisteet.

Opintotukikin määräytyy suoritettujen opintojen perusteella, eikä toimeentulon riskeeraaminen sosiaalisen elämän takia ole monelle opiskelijalle vaihtoehto.

Otuksen opiskelijabarometristä vuodelta 2014 selviää, että 35 prosenttia yliopisto-opiskelijoista ei ole mukana järjestötoiminnassa koskaan ja 27 prosenttia opiskelijoista on mukana toiminnassa vain harvoin.

Löytyykö vallan välttelyn syy siitä, ettei opiskelija sitoudu järjestöihin tai yliopistoyhteisöön, kun yhteisön sijaan painotus on valmistumisella?

Näin asian kokee ainakin Ruohola, joka ei koe kuuluvansa yliopistoyhteisöön ainakaan oman ainejärjestönsä kautta.

“En näe itseäni blankolaisena. En ole käynyt kiltiksellä pitkään aikaan – en ole edes varma onko se samassa paikassa”, Ruohola sanoo.

Hän kertoo, ettei ole kokenut kuuluvansa omaan ainejärjestöönsä fuksivuotensa jälkeen. Pienryhmä, jonka kanssa hän aloitti opiskelunsa, hajosi ensimmäisen vuoden aikana. Näin yhteisöön sitoutuminen jäi. Ruoholalla oli yliopistoon tullessa myös muita pääaineita opiskelevia ystäviä valmiina, joten tarve sitoutua yhteisöön oli pienempi.

Mistä luovut ja mitä saat?

Mitä hallitushommista lopulta seuraa? Niskavaara kertoo, että opintojen hidastuminen järjestöhommien seurauksena ei ole haitannut häntä – päin vastoin.

“Järjestötoiminnassa mukana oleminen on erinomainen tapa oppia sellaisia asioita, mitä on mahdoton oppia kurssin penkillä istuen.”

Myös Nikula kertoo, että on kokenut järjestötoiminnan aivan yhtä tärkeäksi kuin itse teoriaopinnot. Aloittaessaan opintonsa hän oli kuullut tutuiltaan, että yliopistomaailmassa verkostoituminen on lähes yhtä tärkeää kuin opiskelu.

“Olen joutunut luopumaan yksinäisyydestä.”

Vuosia myöhemmin järjestöaktiivina toimineena hän kokeekin oppineensa myös työelämän kannalta tärkeitä taitoja – ja löysi myös tulevan väitöskirjansa aiheen harrastejärjestönsä kautta.

Aktiivisuuteen liittyy kuitenkin myös negatiivisia puolia, ja jostakin on luovuttava.

Mari Vauhkonen tuo esiin, että olisi kiinnostunut lähtemään useampaan järjestöön, mutta sitoutuminen hallitustoimintaan rajoittaa mahdollisuuksia kokeilla muita järjestöjä. Myös Aleksi Nikula sanoo joutuneensa päättämään siitä, minkä järjestön toimintaan voi panostaa.

Hän näkee kuitenkin, että kun jokin asia on itselle tärkeä, sen edestä tekee mielellään pieniä uhrauksia.

Niskavaaran ajatus luopumisesta on yllättävä.

“Olen joutunut luopumaan yksinäisyydestä”, hän nauraa.

Toisaalta luopumista on myös lähtemättömyys. Ruohola on päättänyt keskittyä opiskelijavaikuttamisen sijaan töihin. Hän kertoo, että jostain on pakko joustaa, kun kaikelle ei löydy aikaa.

Kaiken tämän jälkeen, kannattaako mukaan lähteminen?

Aktiivit sanovat kyllä. Haastatelluista kukaan ei kadu hallituspestejään – sen sijaan he tuntevat ihmisiä, jotka harmittelevat etteivät lähteneet mukaan aiemmin.

Myös Ruohola, joka on tähän asti välttänyt hallitushommia, on löytänyt yliopistolta paikkansa Oulun korkeakoulujen taidepiiri Tapiirista ja miettii, lähtisikö ensi vuonna vielä hallitushommiin.

Kenties hallitustoiminta ei olekaan opintojen vastakohta, vaan osa kokonaisvaltaista opiskelua.

Uskaltamalla käyttää valtaa yliopistolla, voi oppia taitoja, joita pelkkä kurssien tenttiminen ei opeta.

“Sen sijaan, että miettisi mitä hallitustoiminta vie sinulta, olisi tärkeämpää puhua siitä, mitä se antaa”, Nikula sanoo.

Ehkäpä opiskelu ja opiskelijavaikuttaminen eivät painakaan vaakakupissa toisiaan enemmän, vaan tasapainon saavuttamiseksi tulee löytää aikaa molemmille.